shaiana
11.8.2004, 15:29:34
No. Aloitan sanomalla, että tämä on ensimmäinen ficcini täällä, ja tahtoisin että sitä kommentoitaisiin. Tämä löytyy myös muilta foorumeilta, joten samoissa paikoissa käyvät ovat saattaneet jo lukea tämän. Olen lukenut tämän läpi sangen monta kertaa, mutta en ole ihan varma, etteikö kirjoitusvirheitä löytyisi. Olen kirjoittanut tämän Microsoft Wordille ja copypastettanut suoraan tänne, joten siinä on aikas usein noita välirivejä. Älkää häiriintykö niistä, en jaksa tehdä asialle mitään. Tai kyllä teen, jos moderaattori käskee, mutta silloinkin vitkastellen ja hitaasti, pilaten monen ihmisen hyvän mielialan, mutta mitäpä pienistä.
Tarinani innoituksen lähteenä lienee tahtoni kirjoittaa lyhyt paritusfic, joten siksi tuo alun Gippal-Rikku-söpöstely. Kuitenkaan, koska en oikein hallitse rakkausnovelleja enkä toisaalta edes tahdokaan hallita, niin siihen lipsahti jotain muutakin. Innoittajani toimi siis tavallaan Suteki da ne, 1000 words ja Naikkareiden versio Jos vielä oot vapaasta. Mutta. Jos ette kyllästyneet jo ainaiseen höpöttämiseeni, niin tässä tulee itse juttu. (Sen voin sanoa, ettei Baralai ole rakastunut Paineen.)
*****
Rikku pyyhki hikeä otsaltaan. Hän oli uupunut; hän oli juuri opettanut Al Bhed –lapsille koneiden käsittelytaitoja, miten reagoida, jos kone ylikuumenee. Lapset olivat kiljuneet ja tehneet kaikkea, mitä ei olisi pitänyt tehdä. Hän oli saanut huutaa ja meuhkata, ennen kuin kukaan edes kiinnitti häneen huomiotaan. Eikä asiaa parantanut tippaakaan se, että aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja lämpötila nousi varjossakin yli kahdenkymmenenkahdeksan asteen.
"Hei, prinsessa. Mitenkäs on päivä mennyt?" Gippal kysyi hymyillen vinosti. Kuumuus vaivasi häntäkin. Hän oli heittänyt paitansa pois ja kylpi hiessä tultuaan viileästä Djosen temppelistä ulos. Rikku kohotti katseensa häneen.
"Mitenkäs se. Et muuten usko, miten äänekkäitä lapset osaavat olla."
Gippal nauroi hyväntuulisesti. Hän läpsäytti tyttöä olkapäälle rohkaisevasti.
"Uskon minä. Onneksi minä olen kyennyt välttämään opettajan hommat", hän sanoi hymyillen. Rikku irvisti hänelle ja huiskautti tämän kasvoja märällä rätillä, jolla oli viilentänyt otsaansa. Gippal väisti ja puhkesi nauruun. Rikkun pokka petti hetken kuluttua ja hänkin purskahti nauruun. Gippal sai sitten aina hänet hyvälle tuulelle… Eikä se varmastikaan johtunut miehen komeasta ulkokuoresta, ei sitten ollenkaan. Tyttö katseli miestä mielikseen. Häntä olisi voinut tuijottaa vaikka kuinka pitkään…
"Eikö selkäsi pala auringossa?" Rikku kysyi huolestuneena. Gippal huiskautti kättään kuin hätistäen moisen vaihtoehdon kokonaan pois (ja tuli hätistäneeksi myös kärpäsen luotaan samalla liikkeellä).
"Jolleivat aurinkorasvat suojele tarpeeksi, niin sitten palaa. Minähän en tällaisina päivinä vedä paitaa päälle. Muutenkin on lämpöhalvauksen partaalla, niin vielä paita siihen päälle… Älä unta näe."
Rikku nyökkäsi vilkuillen tätä kuitenkin syrjäsilmällä. Jos hän voisi vaikuttaa jotenkin miehen tekemisiin, niin hän kyllä käskisi tämän pukea päälleen. Kesken tuumailujensa hän kuitenkin tajusi, ettei hänellä ollut itselläänkään paljoa päällään –mitä nyt bikininsä. Hän punastui kevyesti.
"No, Rikku, sanohan, miksi olet täällä noissa vetimissä? Tämä ei ole uimaranta", Gippal kysäisi katsellessaan Rikkun olemusta. Totta puhuen hän tunsi jonkin sisällään liikahtavan… Eikä se ollut ollenkaan epämiellyttävä tunne.
"No, jos vaikka pääsisinkin uimaan. Mutta ei täällä vain ole näkynyt sitä prinssiä kultaisen chocobonsa selässä tarjoamassa kyytiä", Rikku huokasi muka masentuneesti. Oikeasti hänen unelmaprinssinsä oli jo paikalla, eikä hän kaivannut muuta. Hän virnisti ajatukselleen. Gippal katsoi häntä hetken tarkasti, mutta käänsi sitten katseensa muualle.
"Ehkä se prinssi ei osannut odottaa prinsessansa odottavan kyytiä uimarannalle", hän sanoi hiljaa. Rikku katsahti häneen ihmeissään. Mitä mies oli tuolla tarkoittanut?
"Tai ehkä prinssillä oli muuta tekemistä Djosen temppelissä", hän mutisi tuijottaen yhä Gippalia. Että hän olikin pitkä…
Gippal vilkaisi häntä terävästi.
"Mitäs sinä tuolla tarkoitit?" hän kysyi tillittäen koko ajan Rikkun lumoaviin silmiin. Tyttö vastasi katseeseen värähtämättä, ilmeenkään muuttumatta.
"Mitäkö minä tarkoitin? Sitä ei moni tiedä ja harva arvaa", hän sanoi hymyillen kiusoittelevasti. Hän nousi seisomaan. Gippal ojensi kätensä auttaakseen tämän pystyyn. Rikku tarttui siihen ja päätyikin lopulta katsomaan miehen silmiin aivan läheltä. Hän piteli yhä miehen kädestä kiinni. Hänen sydämensä tuntui heittävän voltin ilosta, jännityksestä ja jostakin epämääräisestä lämmöstä… Rakkaudesta, hän tajusi. Hän todella rakasti Gippalia.
"Jospa kertoisit minulle… Niin ei tarvitsisi arvata", Gippal kuiskasi siirtäen Rikkun hiestä märän suortuvan pois tämän silmiltä. Rikku puhkesi kauniiseen hymyyn ja nosti toisen kätensä tämän niskan taakse.
"Ehkä sinun täytyy ottaa siitä itse selvää", hän sanoi hiljaisen kiusoittelevasti. Gippal puraisi huultaan pystymättä irrottamaan katsettaan tytön silmistä. Hän oli yksinkertaisesti liian kaunis…
"Gippal!" huuto tunkeutui hitaasti Gippalin tajuntaan. Hän päästi otteensa tytöstä huokaisten turhautumisesta ja katsoi tulijaan. Baralai.
"No voi anteeksi, jos keskeytin jotakin, mutta Besaidiin on hyökätty. Sain sanan vasta nyt. Teidän on tultava auttamaan!" hän selitti elehtien samalla käsillään paniikinomaisesti.
"Se siitä rauhanajasta sitten", Rikku mutisi kiukkuisesti. Sitten hänen silmänsä laajenivat. "Sa –sanoitko Besaidiin?"
Baralai nyökkäsi.
"Paine on etsimässä menopeliä sinne. Teitä molempia kaivataan… Se hyökkäys tuli mereltä. Muuta en tiedä."
Gippal mietti kuumeisesti, mitä tekisi. Rikku ei antanut hänelle kuitenkaan paljoakaan vaihtoehtoja. Hän ei tahtonut jättää tyttöä yksin tänne, eikä hän tahtonut myöskään päästää tätä yksinään lähtemään –hänelle voisi sattua jotakin. Tyttö tarttui Gippalin käteen uudestaan ja kiskoi miehen mukaansa.
"Yuna voi olla vaarassa!" hän huudahti. Gippal seurasi häntä säyseästi, mutta mietti, miten saisi Rikkun pysymään poissa vaarallisimmista paikoista –nimittäin sinnehän tämä menisi, siitä hän oli varma. Baralai katseli heitä hetken, ennen kuin juoksi heidän peräänsä. Hän tajusi, että ellei hän olisi tullut väliin, niin kaksikon välillä olisi tapahtunut jotakin erittäin merkittävää. Hän toivoi hartaasti, ettei Gippal möyhentäisi häntä siitä syystä.
He ryntäsivät keskelle autiota pihamaata. Kaikki muut olivat vetäytyneet viisaasti ilmastoituihin sisätiloihin. Paine tuli sisältä Buddyn kanssa.
"Hän lupautui heittämään meidät paikan päälle Celsiuksella", hän huusi osoittaen vierellään seisovaa miestä. Celsius oli parkissa lähistöllä, ja Buddy lähti juoksemaan sinne. Gippal puristi Rikkun kättä lohduttavasti. Tällä oli hirveä huoli ystävänsä turvallisuudesta.
"Kyllä hän pärjää", hän sanoi rohkaisevasti. Rikku pakotti huulilleen hymyn. Äkkiä kukaan ei enää tuntenut kuumuutta ympärillään, heillä oli muuta miettimistä. Baralai seurasi heitä sivusta, kunnes Celsius laskeutui heidän neniensä eteen. Rikku kiipesi Gippalin kanssa ensimmäisinä kyytiin. Baralai kipusi heidän peräänsä kääntyen kuitenkin auttamaan Painen ylös. Nainen työnsi hänen kätensä syrjään ja kampesi itse itsensä kannelle. Mies kohautti hartioitaan ja meni sisälle. Paine katsoi hänen peräänsä ihmeissään ja kääntyi sitten katsomaan maisemia. Celsius nousi ilmaan ja kiihdytti.
"Yuna!" Wakka huusi tähdäten samalla suuren, mustekalan kaltaisen otuksen, silmien väliin. Yuna oli rynnännyt päätä pahkaa otuksien keskelle. Pieniä hirviöitä nousi merestä valtoimenaan. Hän oli vain yrittänyt nähdä, mikä kaiken aiheutti. Wakka oli yrittänyt pidätellä häntä, mutta oli joutunut isomman – reilusti häntä itseään suuremman – otuksen nenän alle. Tai Wakka arveli sen olevan otuksen nenä, mutta varma hän ei voinut olla. Hän oli aluksi luullut olentoa mustekalaksi, kunnes oli huomannut erottavat tekijät –suuri nenä (tai sitten jokin muu uloke), kaksi suurta luometonta silmää, karvaiset korvat (tai hän arveli niiden olevan korvia –mitä muutakaan sitten?) ja verenhimoinen katse. Tavallinen mustekala ei olisi ikinä tappanut huvikseen, kuten tämä näytti tekevän.
Yuna oli ampunut kuusi pientä otusta ympäriltään. Hän väisteli niiden iskuja ja painautui seinämää vasten. Hänen jalkansa upposivat hiekkaan, kuumuus kärvensi hänen ihoaan ja ammukset alkoivat loppua. Häntä väsytti.
"Yuna!" Wakka huusi toistamiseen. Yuna käänsi katseensa häneen, mutta sai saman tien iskun pieneltä otukselta. Hän ähkäisi pidellen kiinni haavoittuneesta kädestään.
"Minä tulen sinne!" Wakka muodosti sanat huulillaan, kun ei saanut ääntään enää kuulumaan. Yuna pudisti päätään ja ampui häntä haavoittanutta otusta. Hienoa, oikein hienoa, hän ajatteli. Ensin hakkaamme Vegnagunin ja sitten minä en pysty huolehtimaan edes muutamasta pienestä otuksesta, jotka näyttävät villiintyvän haistaessaan verta.
Wakka jätti ison otuksen taakseen –tai ainakin yritti. Se näytti kuitenkin saaneensa päähänsä, että mies oli sen tappamislistan kärjessä. Hänen oli pakko jäädä paikalleen puolustamaan itseään. Silmänurkastaan hän näki Yunan kaatuvan. Otukset hyökkäsivät heti hänen kimppuunsa. Wakka ei voinut mitään –hänellä oli omat ongelmansa.
"Yuna! Hän on tuolla! Buddy, laske meidät alas –ehkä nuo säikkyvät Celsiusta ja kaikkoavat pois Yunan kimpusta. Hän näyttää –voi ei!" Rikku pomppi paikallaan. Hänen ilmeensä oli kauhistunut, kun hän näki Yunan kaatuvan. Otukset parveilivat hänen kimpussaan.
"Laske meidät alas! Laske meidät alas!" hän kiljui Buddylle. Mies laskeutui niin nopeasti kuin vain voi. Gippal tarttui Rikkuun ja juoksutti tämän kanssaan kannelle. Paine oli siellä valmistautumassa hyppyyn. Rikku tunsi äkkiä taas auringon poltteen ja pelkonsa. Hän olisi varmasti hypännyt jo alas Yunan luo, ellei Gippal olisi pitänyt häntä paikallaan. Baralai oli seurannut heitä kauhistuneena hyökkäyksen voimasta. Kun Celsius oli kyllin alhaalla, he hyppäsivät maahan.
"Yunie!" Rikku huusi raivaten tietä. Otukset väistelivät hänen aseitaan ja Rikku sai hyvän polun itselleen.
"Rikku! Älä me-" Gippal huusi, mutta tunsi äkkiä kovan iskun selässään. Hän näki mielenkiintoisen tähtikokoelman silmillään, mutta ravistautui irti niistä. Hän haukkoi henkeään keuhkojen tyhjettyä noin yhtäkkiä. Hän tajusi nyt, että häntä iskenyt olento oli kääntynyt katselemaan häntä kieroilla silmillään. Gippal vilkaisi nopeasti ympärilleen tehden tilannearvion. He olivat alakynnessä. Baralai oli jo päässyt kunnolla mukaan leikkiin, hänen ympärillään oli jo muutamia ruumiita. Paine ja Rikku olivat auttamassa Yunaa. Wakka, hänelle aika lailla tuntematon mies, mutta joka oli ollut taannoin Yunan vartija, pisti kunnolla hanttiin suurimmalle, ilkeimmälle ja taatusti älykkäimmälle viholliselle. Hän juoksi auttamaan tätä. Enää hän ei tavoittaisi Rikkua, hänen oli vain luotettava, että Paine pitäisi tytöstä huolen.
"Kyllä minä pärjään, mene auttamaan Yunaa!" Wakka huusi ja osoitti Yunan suuntaan. Gippal pudisti päätään ja asettui Wakkan rinnalle.
"En minä voi. Siitä ei hyötyisi kukaan. Et voi yksinkertaisesti onnistua yksin", Gippal totesi iskien otusta. "Sitä paitsi minusta tuntuu hieman siltä, että nuo pienet ovat tuon komennossa. Jos saamme tuhottua tämän, niin ehkä nuo muutkin ovat sitten helpompi pala." Hän jatkoi. Wakka nyökkäsi ja heitti pallollaan taas kerran otusta. Se käänsi katseensa häneen ja näytti aivan kuin se olisi irvistänyt.
Yuna tunsi heikkouden iskevän itseensä. Hänen polvensa pettivät hänen allaan (johtuen ehkä siitä, että eräs otus oli törmännyt suoraan hänen jalkoihinsa). Hän kaatui maahan ja tiesi heti, ettei pääsisi enää helpolla ylös. Otukset rymistivät hänen päälleen ja näykkäilivät häntä. Hän oli jo varma, että kuolisi. Hän yritti ampua otuksia, ja saikin pari hengiltä.
"Yunie!"
Hän kuuli Rikkun äänen. Siitä saamastaan lisävoimasta hän ponnistautui polvilleen. Pian hänen ystävänsä olikin hänen vieressään. Rikku ojensi hänelle kätensä ja Paine huitoi miekallaan pitäen vastustajat loitolla. Yuna kampesi itsensä pystyyn Rikkun avustuksella.
"Kiitos", hän mutisi hiljaa ja nojasi Rikkuun hetkellisen pimeyden hiipiessä hänen silmiinsä. Hän ravisti päätään ja näki taas selvästi. Hän kohotti aseensa ja tähtäsi kohti erästä otusta, joka mulkoili häntä alta kulmain (jo nyt niin voi sanoa olennosta, jolla ei ole kulmakarvoja eikä edes luomia). Rikku ja Paine olivat hänen vierellään teurastamassa liian lähelle uskaltautuvia vihollisia. Hän painoi liipaisinta ja lähetti hyvällä tähtäyksellään olennon paremmille metsästysmaille.
"Yuna, meidän on lähdettävä tästä. Näitä pikkuisia tulee vain koko ajan lisää ja lisää, mutta minusta – meistä – tuntuu, että jos saisimme tuon isoimman hengiltä, niin ehkä nuo pienemmätkin luovuttaisivat. Ne saattaisivat palata sinne, mistä tulivatkin menetettyään johtajansa", Paine sanoi heiluttaen kättään Yunan silmien edessä. Rikku vahti, ettei mikään eikä kukaan pääsisi Painen ja Yunan kimppuun. Kun hän kuuli Yunan suostuvan (tosin se ääni, minkä tämä sai suustaan ulos, olisi ihan hyvin voinut tarkoittaa myös "ei"), hän alkoi johdattaa heitä läpi vihollisten. Hän ja Paine kuljettivat Yunaa välissään antamatta otuksille tilaa iskeä heidän heikkoa ystäväänsä.
Wakka kirosi otusta. Se oli ilmeisesti iskenyt häntä käsivarteen, ainakin siihen jääneestä ilkeännäköisestä haavasta päätellen. Gippal huomasi kuitenkin heitä lähestyvät tytöt, ja hän viittoi heitä kiirehtimään. Hän tahtoi saada heidät turvaan –tai niin turvaan, kuin ennen niin idyllisellä, nyt taistelukentäksi muuttuneella rannalla oli mahdollista. Pienet otukset tuntuivat kunnioittavan pomoaan ja pysyttelevän tästä etäällä.
"Meistä tuntuu, että tuo alkaa olla jo aika heikko. Sen heikot paikat ovat sen silmät ja korvat. Paine saattaisi tosin saada miekallaan murrettua tuon panssarin", Gippal selitti tyttöjen tultua heidän luokseen. Yuna kaatui hiekalle ähkäisten. Rikku kumartui hänen puoleensa ja veti hänet hieman sivummalle.
"Kestä, Yuna, tämä on kohta ohitse… Älä luovuta!" hän kuiskasi hiljaa. Gippal tunsi tytön tuskan kuin omansa. Rikku rakasti liikaa ympärillään olevia ihmisiä… Hän tunsi liian usein tuskaa sen takia.
Gippal kääntyi vastaanottamaan juuri parahiksi iskun vastustajaltaan.
Lopulta, pitkän ja uuvuttavan taistelun jälkeen (ja Baralain iskiessä ovelasti takaa) otus kaatui. Rikku ja Paine ryntäsivät saman tien Yunan luo. Baralai istahti maahan. Hänen kasvoissaan, käsissään, jaloissaan, kaikkialla oli haavoja. Pienemmät otukset olivat repineet hänen vaatteitaan ja sivaltaneet hänen paljasta ihoaan.
Gippal jäi paikalleen katsellen hävitystä. Pienet otukset pakenivat takaisin mereen, kun ne huomasivat johtajansa kuolleen. Suuri otus (jolle myöhemmin annettiin nimeksi "Deathsile") makasi lonkeroineen maassa. Sen alla ollut maa oli muuttunut likaisen harmaaksi, eikä hiekka enää muuttunut puhtaan keltaiseksi, mitä se oli ennen ollut. Silloinkin, kun uutta tuli tilalle ja onnettomuuden kohdannut hiekka jäi alle, oli niissä kohdissa aavistus harmaata ja maaperä aina kylmempää kuin muualla.
Wakka lysähti maahan ja painoi pään käsiinsä. Siinä hän istui kunnes Lulu tuli ja auttoi hänet pystyyn.
"Yuna! Se on ohi nyt. Me selvisimme. Yuna!" Rikku huusi pomppiessaan Yunan luo. Nainen makasi maassa siinä kohdassa, mihin he olivat hänet jättäneet. Hänen huulensa olivat muuttuneet harmaiksi ja iho oli kelmeä. Hiukset olivat levinneet yhtenä huiskana maahan. Paine polvistui hänen viereensä.
"Yuna? Oletko kunnossa?" hän kysyi, vaikka näkikin vastauksen edessään. Hänen ystävänsä teki hidasta ja tuskallista kuolemaa.
"Minä… En voi oikein hyvin…" Yuna mutisi hiljaa saaden vain vaivoin sanat ulos suustaan. Hänen huulilleen purskahti verta. Rikku nyyhkytti. Äkillinen riemu onnistumisesta ja vihollisen voittamisesta valui nyt hänestä pois kuin vesi viemäriin pitkällisen suihkun aikana. Paine puristi huulensa yhteen ja yritti parantaa Yunan oloa auttamalla tämän istumaan. Yuna näyttikin heti hieman paremmalta saadessaan vedettyä paremmin happea keuhkoihinsa.
"Jaksatko, jos sinut kannetaan temppeliin? Jaksathan siihen asti?" Rikku kysyi saaden vain vaivoin äänensä kuuluviin. Yuna väänsi huulensa hyväntahtoiseen hymyyn.
"Minä jaksan… Mutta en voi luvata", hän kuiskasi hiljaa. Verta purskahteli hänen suustaan ja hän yski. Paine halasi häntä hiljaiseen tyyliinsä. Kyynel pyristeli irti hänen silmäkulmastaan ja valui poskelle. Se tipahti suoraan Yunan kädelle. Nainen nosti sitä taistellen jokaisesta henkäyksestään, jokaisesta hupenevan elämänsä hetkestä.
"Et voi jättää meitä!" Rikku huusi itkien lähes hysteerisesti. "Et vain voi! Me tarvitsemme sinua!" Hän kietoi kätensä itsensä ympärille kuin yrittäen suojella itseään maailman pahuudelta ja hillitsi itsensä. "Vältyit kuolemalta silloinkin, kun se näytti välttämättömältä! Miksi heität sen nyt noin vain menemään?"
Yuna tunsi suuren painon ruumiillaan. Hän yritti avata suutaan, muttei saanut ulos muuta kuin verta. Hän yski ja verta ryöpsähti hänen vaatteilleen. Se sekoittui muiden haavojen tuomiin verenvuotoihin eikä piankaan enää erottunut. Paine itki hiljaa. Hän piteli Yunan vapisevaa olemusta sylissään. Suojelevasti, tiukasti. Ei kuitenkaan pahentaen ystävänsä tuskaa. Rikku pyyhki kyyneleensä ja kumartui ystävänsä ylle yrittäen estää kyynelten valumista ja ikävien tuntemusten ryöpsähtämistä uudelleen pintaan.
"Et voi jättää meitä näin…" hän kuiskasi vielä, kun näki elämän kipinän ystävässään. Yuna haukkoi ilmaa ja yritti hengittää verestä huolimatta.
"Tahdoin vain sanoa… Hyvästi."
Rikku nousi ja perääntyi pari askelta. Sitten hän törmäsi Gippalin syliin ja vaipui siihen nyyhkyttäen sydäntä raastavasti. Paine laski Yunan hellästi maahan ja kääntyi sitten pois muiden katseilta.
"Hän vain tahtoi… Sanoa hyvästi."
Gippal puristi tytön rintaansa vasten ja unohti kaiken muun.
Tarinani innoituksen lähteenä lienee tahtoni kirjoittaa lyhyt paritusfic, joten siksi tuo alun Gippal-Rikku-söpöstely. Kuitenkaan, koska en oikein hallitse rakkausnovelleja enkä toisaalta edes tahdokaan hallita, niin siihen lipsahti jotain muutakin. Innoittajani toimi siis tavallaan Suteki da ne, 1000 words ja Naikkareiden versio Jos vielä oot vapaasta. Mutta. Jos ette kyllästyneet jo ainaiseen höpöttämiseeni, niin tässä tulee itse juttu. (Sen voin sanoa, ettei Baralai ole rakastunut Paineen.)
*****
Rikku pyyhki hikeä otsaltaan. Hän oli uupunut; hän oli juuri opettanut Al Bhed –lapsille koneiden käsittelytaitoja, miten reagoida, jos kone ylikuumenee. Lapset olivat kiljuneet ja tehneet kaikkea, mitä ei olisi pitänyt tehdä. Hän oli saanut huutaa ja meuhkata, ennen kuin kukaan edes kiinnitti häneen huomiotaan. Eikä asiaa parantanut tippaakaan se, että aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja lämpötila nousi varjossakin yli kahdenkymmenenkahdeksan asteen.
"Hei, prinsessa. Mitenkäs on päivä mennyt?" Gippal kysyi hymyillen vinosti. Kuumuus vaivasi häntäkin. Hän oli heittänyt paitansa pois ja kylpi hiessä tultuaan viileästä Djosen temppelistä ulos. Rikku kohotti katseensa häneen.
"Mitenkäs se. Et muuten usko, miten äänekkäitä lapset osaavat olla."
Gippal nauroi hyväntuulisesti. Hän läpsäytti tyttöä olkapäälle rohkaisevasti.
"Uskon minä. Onneksi minä olen kyennyt välttämään opettajan hommat", hän sanoi hymyillen. Rikku irvisti hänelle ja huiskautti tämän kasvoja märällä rätillä, jolla oli viilentänyt otsaansa. Gippal väisti ja puhkesi nauruun. Rikkun pokka petti hetken kuluttua ja hänkin purskahti nauruun. Gippal sai sitten aina hänet hyvälle tuulelle… Eikä se varmastikaan johtunut miehen komeasta ulkokuoresta, ei sitten ollenkaan. Tyttö katseli miestä mielikseen. Häntä olisi voinut tuijottaa vaikka kuinka pitkään…
"Eikö selkäsi pala auringossa?" Rikku kysyi huolestuneena. Gippal huiskautti kättään kuin hätistäen moisen vaihtoehdon kokonaan pois (ja tuli hätistäneeksi myös kärpäsen luotaan samalla liikkeellä).
"Jolleivat aurinkorasvat suojele tarpeeksi, niin sitten palaa. Minähän en tällaisina päivinä vedä paitaa päälle. Muutenkin on lämpöhalvauksen partaalla, niin vielä paita siihen päälle… Älä unta näe."
Rikku nyökkäsi vilkuillen tätä kuitenkin syrjäsilmällä. Jos hän voisi vaikuttaa jotenkin miehen tekemisiin, niin hän kyllä käskisi tämän pukea päälleen. Kesken tuumailujensa hän kuitenkin tajusi, ettei hänellä ollut itselläänkään paljoa päällään –mitä nyt bikininsä. Hän punastui kevyesti.
"No, Rikku, sanohan, miksi olet täällä noissa vetimissä? Tämä ei ole uimaranta", Gippal kysäisi katsellessaan Rikkun olemusta. Totta puhuen hän tunsi jonkin sisällään liikahtavan… Eikä se ollut ollenkaan epämiellyttävä tunne.
"No, jos vaikka pääsisinkin uimaan. Mutta ei täällä vain ole näkynyt sitä prinssiä kultaisen chocobonsa selässä tarjoamassa kyytiä", Rikku huokasi muka masentuneesti. Oikeasti hänen unelmaprinssinsä oli jo paikalla, eikä hän kaivannut muuta. Hän virnisti ajatukselleen. Gippal katsoi häntä hetken tarkasti, mutta käänsi sitten katseensa muualle.
"Ehkä se prinssi ei osannut odottaa prinsessansa odottavan kyytiä uimarannalle", hän sanoi hiljaa. Rikku katsahti häneen ihmeissään. Mitä mies oli tuolla tarkoittanut?
"Tai ehkä prinssillä oli muuta tekemistä Djosen temppelissä", hän mutisi tuijottaen yhä Gippalia. Että hän olikin pitkä…
Gippal vilkaisi häntä terävästi.
"Mitäs sinä tuolla tarkoitit?" hän kysyi tillittäen koko ajan Rikkun lumoaviin silmiin. Tyttö vastasi katseeseen värähtämättä, ilmeenkään muuttumatta.
"Mitäkö minä tarkoitin? Sitä ei moni tiedä ja harva arvaa", hän sanoi hymyillen kiusoittelevasti. Hän nousi seisomaan. Gippal ojensi kätensä auttaakseen tämän pystyyn. Rikku tarttui siihen ja päätyikin lopulta katsomaan miehen silmiin aivan läheltä. Hän piteli yhä miehen kädestä kiinni. Hänen sydämensä tuntui heittävän voltin ilosta, jännityksestä ja jostakin epämääräisestä lämmöstä… Rakkaudesta, hän tajusi. Hän todella rakasti Gippalia.
"Jospa kertoisit minulle… Niin ei tarvitsisi arvata", Gippal kuiskasi siirtäen Rikkun hiestä märän suortuvan pois tämän silmiltä. Rikku puhkesi kauniiseen hymyyn ja nosti toisen kätensä tämän niskan taakse.
"Ehkä sinun täytyy ottaa siitä itse selvää", hän sanoi hiljaisen kiusoittelevasti. Gippal puraisi huultaan pystymättä irrottamaan katsettaan tytön silmistä. Hän oli yksinkertaisesti liian kaunis…
"Gippal!" huuto tunkeutui hitaasti Gippalin tajuntaan. Hän päästi otteensa tytöstä huokaisten turhautumisesta ja katsoi tulijaan. Baralai.
"No voi anteeksi, jos keskeytin jotakin, mutta Besaidiin on hyökätty. Sain sanan vasta nyt. Teidän on tultava auttamaan!" hän selitti elehtien samalla käsillään paniikinomaisesti.
"Se siitä rauhanajasta sitten", Rikku mutisi kiukkuisesti. Sitten hänen silmänsä laajenivat. "Sa –sanoitko Besaidiin?"
Baralai nyökkäsi.
"Paine on etsimässä menopeliä sinne. Teitä molempia kaivataan… Se hyökkäys tuli mereltä. Muuta en tiedä."
Gippal mietti kuumeisesti, mitä tekisi. Rikku ei antanut hänelle kuitenkaan paljoakaan vaihtoehtoja. Hän ei tahtonut jättää tyttöä yksin tänne, eikä hän tahtonut myöskään päästää tätä yksinään lähtemään –hänelle voisi sattua jotakin. Tyttö tarttui Gippalin käteen uudestaan ja kiskoi miehen mukaansa.
"Yuna voi olla vaarassa!" hän huudahti. Gippal seurasi häntä säyseästi, mutta mietti, miten saisi Rikkun pysymään poissa vaarallisimmista paikoista –nimittäin sinnehän tämä menisi, siitä hän oli varma. Baralai katseli heitä hetken, ennen kuin juoksi heidän peräänsä. Hän tajusi, että ellei hän olisi tullut väliin, niin kaksikon välillä olisi tapahtunut jotakin erittäin merkittävää. Hän toivoi hartaasti, ettei Gippal möyhentäisi häntä siitä syystä.
He ryntäsivät keskelle autiota pihamaata. Kaikki muut olivat vetäytyneet viisaasti ilmastoituihin sisätiloihin. Paine tuli sisältä Buddyn kanssa.
"Hän lupautui heittämään meidät paikan päälle Celsiuksella", hän huusi osoittaen vierellään seisovaa miestä. Celsius oli parkissa lähistöllä, ja Buddy lähti juoksemaan sinne. Gippal puristi Rikkun kättä lohduttavasti. Tällä oli hirveä huoli ystävänsä turvallisuudesta.
"Kyllä hän pärjää", hän sanoi rohkaisevasti. Rikku pakotti huulilleen hymyn. Äkkiä kukaan ei enää tuntenut kuumuutta ympärillään, heillä oli muuta miettimistä. Baralai seurasi heitä sivusta, kunnes Celsius laskeutui heidän neniensä eteen. Rikku kiipesi Gippalin kanssa ensimmäisinä kyytiin. Baralai kipusi heidän peräänsä kääntyen kuitenkin auttamaan Painen ylös. Nainen työnsi hänen kätensä syrjään ja kampesi itse itsensä kannelle. Mies kohautti hartioitaan ja meni sisälle. Paine katsoi hänen peräänsä ihmeissään ja kääntyi sitten katsomaan maisemia. Celsius nousi ilmaan ja kiihdytti.
"Yuna!" Wakka huusi tähdäten samalla suuren, mustekalan kaltaisen otuksen, silmien väliin. Yuna oli rynnännyt päätä pahkaa otuksien keskelle. Pieniä hirviöitä nousi merestä valtoimenaan. Hän oli vain yrittänyt nähdä, mikä kaiken aiheutti. Wakka oli yrittänyt pidätellä häntä, mutta oli joutunut isomman – reilusti häntä itseään suuremman – otuksen nenän alle. Tai Wakka arveli sen olevan otuksen nenä, mutta varma hän ei voinut olla. Hän oli aluksi luullut olentoa mustekalaksi, kunnes oli huomannut erottavat tekijät –suuri nenä (tai sitten jokin muu uloke), kaksi suurta luometonta silmää, karvaiset korvat (tai hän arveli niiden olevan korvia –mitä muutakaan sitten?) ja verenhimoinen katse. Tavallinen mustekala ei olisi ikinä tappanut huvikseen, kuten tämä näytti tekevän.
Yuna oli ampunut kuusi pientä otusta ympäriltään. Hän väisteli niiden iskuja ja painautui seinämää vasten. Hänen jalkansa upposivat hiekkaan, kuumuus kärvensi hänen ihoaan ja ammukset alkoivat loppua. Häntä väsytti.
"Yuna!" Wakka huusi toistamiseen. Yuna käänsi katseensa häneen, mutta sai saman tien iskun pieneltä otukselta. Hän ähkäisi pidellen kiinni haavoittuneesta kädestään.
"Minä tulen sinne!" Wakka muodosti sanat huulillaan, kun ei saanut ääntään enää kuulumaan. Yuna pudisti päätään ja ampui häntä haavoittanutta otusta. Hienoa, oikein hienoa, hän ajatteli. Ensin hakkaamme Vegnagunin ja sitten minä en pysty huolehtimaan edes muutamasta pienestä otuksesta, jotka näyttävät villiintyvän haistaessaan verta.
Wakka jätti ison otuksen taakseen –tai ainakin yritti. Se näytti kuitenkin saaneensa päähänsä, että mies oli sen tappamislistan kärjessä. Hänen oli pakko jäädä paikalleen puolustamaan itseään. Silmänurkastaan hän näki Yunan kaatuvan. Otukset hyökkäsivät heti hänen kimppuunsa. Wakka ei voinut mitään –hänellä oli omat ongelmansa.
"Yuna! Hän on tuolla! Buddy, laske meidät alas –ehkä nuo säikkyvät Celsiusta ja kaikkoavat pois Yunan kimpusta. Hän näyttää –voi ei!" Rikku pomppi paikallaan. Hänen ilmeensä oli kauhistunut, kun hän näki Yunan kaatuvan. Otukset parveilivat hänen kimpussaan.
"Laske meidät alas! Laske meidät alas!" hän kiljui Buddylle. Mies laskeutui niin nopeasti kuin vain voi. Gippal tarttui Rikkuun ja juoksutti tämän kanssaan kannelle. Paine oli siellä valmistautumassa hyppyyn. Rikku tunsi äkkiä taas auringon poltteen ja pelkonsa. Hän olisi varmasti hypännyt jo alas Yunan luo, ellei Gippal olisi pitänyt häntä paikallaan. Baralai oli seurannut heitä kauhistuneena hyökkäyksen voimasta. Kun Celsius oli kyllin alhaalla, he hyppäsivät maahan.
"Yunie!" Rikku huusi raivaten tietä. Otukset väistelivät hänen aseitaan ja Rikku sai hyvän polun itselleen.
"Rikku! Älä me-" Gippal huusi, mutta tunsi äkkiä kovan iskun selässään. Hän näki mielenkiintoisen tähtikokoelman silmillään, mutta ravistautui irti niistä. Hän haukkoi henkeään keuhkojen tyhjettyä noin yhtäkkiä. Hän tajusi nyt, että häntä iskenyt olento oli kääntynyt katselemaan häntä kieroilla silmillään. Gippal vilkaisi nopeasti ympärilleen tehden tilannearvion. He olivat alakynnessä. Baralai oli jo päässyt kunnolla mukaan leikkiin, hänen ympärillään oli jo muutamia ruumiita. Paine ja Rikku olivat auttamassa Yunaa. Wakka, hänelle aika lailla tuntematon mies, mutta joka oli ollut taannoin Yunan vartija, pisti kunnolla hanttiin suurimmalle, ilkeimmälle ja taatusti älykkäimmälle viholliselle. Hän juoksi auttamaan tätä. Enää hän ei tavoittaisi Rikkua, hänen oli vain luotettava, että Paine pitäisi tytöstä huolen.
"Kyllä minä pärjään, mene auttamaan Yunaa!" Wakka huusi ja osoitti Yunan suuntaan. Gippal pudisti päätään ja asettui Wakkan rinnalle.
"En minä voi. Siitä ei hyötyisi kukaan. Et voi yksinkertaisesti onnistua yksin", Gippal totesi iskien otusta. "Sitä paitsi minusta tuntuu hieman siltä, että nuo pienet ovat tuon komennossa. Jos saamme tuhottua tämän, niin ehkä nuo muutkin ovat sitten helpompi pala." Hän jatkoi. Wakka nyökkäsi ja heitti pallollaan taas kerran otusta. Se käänsi katseensa häneen ja näytti aivan kuin se olisi irvistänyt.
Yuna tunsi heikkouden iskevän itseensä. Hänen polvensa pettivät hänen allaan (johtuen ehkä siitä, että eräs otus oli törmännyt suoraan hänen jalkoihinsa). Hän kaatui maahan ja tiesi heti, ettei pääsisi enää helpolla ylös. Otukset rymistivät hänen päälleen ja näykkäilivät häntä. Hän oli jo varma, että kuolisi. Hän yritti ampua otuksia, ja saikin pari hengiltä.
"Yunie!"
Hän kuuli Rikkun äänen. Siitä saamastaan lisävoimasta hän ponnistautui polvilleen. Pian hänen ystävänsä olikin hänen vieressään. Rikku ojensi hänelle kätensä ja Paine huitoi miekallaan pitäen vastustajat loitolla. Yuna kampesi itsensä pystyyn Rikkun avustuksella.
"Kiitos", hän mutisi hiljaa ja nojasi Rikkuun hetkellisen pimeyden hiipiessä hänen silmiinsä. Hän ravisti päätään ja näki taas selvästi. Hän kohotti aseensa ja tähtäsi kohti erästä otusta, joka mulkoili häntä alta kulmain (jo nyt niin voi sanoa olennosta, jolla ei ole kulmakarvoja eikä edes luomia). Rikku ja Paine olivat hänen vierellään teurastamassa liian lähelle uskaltautuvia vihollisia. Hän painoi liipaisinta ja lähetti hyvällä tähtäyksellään olennon paremmille metsästysmaille.
"Yuna, meidän on lähdettävä tästä. Näitä pikkuisia tulee vain koko ajan lisää ja lisää, mutta minusta – meistä – tuntuu, että jos saisimme tuon isoimman hengiltä, niin ehkä nuo pienemmätkin luovuttaisivat. Ne saattaisivat palata sinne, mistä tulivatkin menetettyään johtajansa", Paine sanoi heiluttaen kättään Yunan silmien edessä. Rikku vahti, ettei mikään eikä kukaan pääsisi Painen ja Yunan kimppuun. Kun hän kuuli Yunan suostuvan (tosin se ääni, minkä tämä sai suustaan ulos, olisi ihan hyvin voinut tarkoittaa myös "ei"), hän alkoi johdattaa heitä läpi vihollisten. Hän ja Paine kuljettivat Yunaa välissään antamatta otuksille tilaa iskeä heidän heikkoa ystäväänsä.
Wakka kirosi otusta. Se oli ilmeisesti iskenyt häntä käsivarteen, ainakin siihen jääneestä ilkeännäköisestä haavasta päätellen. Gippal huomasi kuitenkin heitä lähestyvät tytöt, ja hän viittoi heitä kiirehtimään. Hän tahtoi saada heidät turvaan –tai niin turvaan, kuin ennen niin idyllisellä, nyt taistelukentäksi muuttuneella rannalla oli mahdollista. Pienet otukset tuntuivat kunnioittavan pomoaan ja pysyttelevän tästä etäällä.
"Meistä tuntuu, että tuo alkaa olla jo aika heikko. Sen heikot paikat ovat sen silmät ja korvat. Paine saattaisi tosin saada miekallaan murrettua tuon panssarin", Gippal selitti tyttöjen tultua heidän luokseen. Yuna kaatui hiekalle ähkäisten. Rikku kumartui hänen puoleensa ja veti hänet hieman sivummalle.
"Kestä, Yuna, tämä on kohta ohitse… Älä luovuta!" hän kuiskasi hiljaa. Gippal tunsi tytön tuskan kuin omansa. Rikku rakasti liikaa ympärillään olevia ihmisiä… Hän tunsi liian usein tuskaa sen takia.
Gippal kääntyi vastaanottamaan juuri parahiksi iskun vastustajaltaan.
Lopulta, pitkän ja uuvuttavan taistelun jälkeen (ja Baralain iskiessä ovelasti takaa) otus kaatui. Rikku ja Paine ryntäsivät saman tien Yunan luo. Baralai istahti maahan. Hänen kasvoissaan, käsissään, jaloissaan, kaikkialla oli haavoja. Pienemmät otukset olivat repineet hänen vaatteitaan ja sivaltaneet hänen paljasta ihoaan.
Gippal jäi paikalleen katsellen hävitystä. Pienet otukset pakenivat takaisin mereen, kun ne huomasivat johtajansa kuolleen. Suuri otus (jolle myöhemmin annettiin nimeksi "Deathsile") makasi lonkeroineen maassa. Sen alla ollut maa oli muuttunut likaisen harmaaksi, eikä hiekka enää muuttunut puhtaan keltaiseksi, mitä se oli ennen ollut. Silloinkin, kun uutta tuli tilalle ja onnettomuuden kohdannut hiekka jäi alle, oli niissä kohdissa aavistus harmaata ja maaperä aina kylmempää kuin muualla.
Wakka lysähti maahan ja painoi pään käsiinsä. Siinä hän istui kunnes Lulu tuli ja auttoi hänet pystyyn.
"Yuna! Se on ohi nyt. Me selvisimme. Yuna!" Rikku huusi pomppiessaan Yunan luo. Nainen makasi maassa siinä kohdassa, mihin he olivat hänet jättäneet. Hänen huulensa olivat muuttuneet harmaiksi ja iho oli kelmeä. Hiukset olivat levinneet yhtenä huiskana maahan. Paine polvistui hänen viereensä.
"Yuna? Oletko kunnossa?" hän kysyi, vaikka näkikin vastauksen edessään. Hänen ystävänsä teki hidasta ja tuskallista kuolemaa.
"Minä… En voi oikein hyvin…" Yuna mutisi hiljaa saaden vain vaivoin sanat ulos suustaan. Hänen huulilleen purskahti verta. Rikku nyyhkytti. Äkillinen riemu onnistumisesta ja vihollisen voittamisesta valui nyt hänestä pois kuin vesi viemäriin pitkällisen suihkun aikana. Paine puristi huulensa yhteen ja yritti parantaa Yunan oloa auttamalla tämän istumaan. Yuna näyttikin heti hieman paremmalta saadessaan vedettyä paremmin happea keuhkoihinsa.
"Jaksatko, jos sinut kannetaan temppeliin? Jaksathan siihen asti?" Rikku kysyi saaden vain vaivoin äänensä kuuluviin. Yuna väänsi huulensa hyväntahtoiseen hymyyn.
"Minä jaksan… Mutta en voi luvata", hän kuiskasi hiljaa. Verta purskahteli hänen suustaan ja hän yski. Paine halasi häntä hiljaiseen tyyliinsä. Kyynel pyristeli irti hänen silmäkulmastaan ja valui poskelle. Se tipahti suoraan Yunan kädelle. Nainen nosti sitä taistellen jokaisesta henkäyksestään, jokaisesta hupenevan elämänsä hetkestä.
"Et voi jättää meitä!" Rikku huusi itkien lähes hysteerisesti. "Et vain voi! Me tarvitsemme sinua!" Hän kietoi kätensä itsensä ympärille kuin yrittäen suojella itseään maailman pahuudelta ja hillitsi itsensä. "Vältyit kuolemalta silloinkin, kun se näytti välttämättömältä! Miksi heität sen nyt noin vain menemään?"
Yuna tunsi suuren painon ruumiillaan. Hän yritti avata suutaan, muttei saanut ulos muuta kuin verta. Hän yski ja verta ryöpsähti hänen vaatteilleen. Se sekoittui muiden haavojen tuomiin verenvuotoihin eikä piankaan enää erottunut. Paine itki hiljaa. Hän piteli Yunan vapisevaa olemusta sylissään. Suojelevasti, tiukasti. Ei kuitenkaan pahentaen ystävänsä tuskaa. Rikku pyyhki kyyneleensä ja kumartui ystävänsä ylle yrittäen estää kyynelten valumista ja ikävien tuntemusten ryöpsähtämistä uudelleen pintaan.
"Et voi jättää meitä näin…" hän kuiskasi vielä, kun näki elämän kipinän ystävässään. Yuna haukkoi ilmaa ja yritti hengittää verestä huolimatta.
"Tahdoin vain sanoa… Hyvästi."
Rikku nousi ja perääntyi pari askelta. Sitten hän törmäsi Gippalin syliin ja vaipui siihen nyyhkyttäen sydäntä raastavasti. Paine laski Yunan hellästi maahan ja kääntyi sitten pois muiden katseilta.
"Hän vain tahtoi… Sanoa hyvästi."
Gippal puristi tytön rintaansa vasten ja unohti kaiken muun.