shaiana
13.8.2004, 18:36:19
Tämä on siis haastetarina, (jos joku ei tiennyt, niin toinen henkilö saneli pakollisia lauseita, sanoja ja hahmoja, sekä genren) niin tässä saattaa olla joitakin kökköjä kohtia, koska jokin oli vaikea liittää mukaan. Päähenkilö on siis Paine, oikolukijana toimi minä itse (virheitä saattaa löytyä) ja sillä tavalla. Huumorilla veistetty osaksi, mutta en näe tässä kylläkään mitään hauskaa.
Haaste: pakollisia henkilöitä ovat tietenkin Yuna, Rikku ja Paine... Sitten Leblanc ja hänen jenginsä, Barkeeper, Rin ja se Clasko. Pakollisia asioita ovat saapas, homeinen juustovoileipä, Wakkan pallo ja Chocobo... Sitten pakollisia lauseita ovat "Kuka söi mun...(keksi)", "En mä pelkää", "Imboshibbibul, Imboshibbibul", "tehdään siitä reikäjuusto", "Kuka pieras?!"... Aiheen pitäisi olla hauska ja "ongelmallinen".
Ja tulos:
Ei. Ei koskaan. Ei yksinkertaisesti ikinä! Mitä minun päässäni oikein liikkui? Ei kai mitään. Ei niin mitään.
Rin, Rikkun Al Bhed -heimoveli, pyysi minua ulos. En saata uskoa, että jopa suostuin.
Ei kai Rinissä mitään vikaa ole. Hän vain... Ei ole minun tyyppiäni. Ja minä, minä pöljä menin suostumaan. Rikku on vain innoissaan ja Yuna touhottaa, että minun täytyy valmistautua kunnolla. Vaan ehei, enhän minä edes tunne koko tyyppiä! Yuna sanoo, että minun pitäisi antaa Rinille mahdollisuus, että minun pitäisi antaa mahdollisuus itselleni; vaan ei, minua ei voisi vähempääkään kiinnostaa istua Rinin seurassa enemmän kuin on pakko. Miksi siis suostuin? En tiedä. Hän vain oli siinä, niin muka itsevarmannäköisenä, että minun kävi häntä sääliksi. Kautta homeisten juustovoileipien, minun kävi häntä sääliksi, koska hänen olemuksensa muistutti minua joskus; olin epävarma, hämmentynyt ympärillä vellovasta maailmasta. Hän on naistenmies, mutta kuitenkaan hänen pintansa alla on jotakin muuta kuin miltä näyttää. Silti... Olenko paha ihminen, kun en halua tutustua siihen puoleen hänessä? Olenko ilkeä, jos jätän hänet pois elämästäni? Ei, en tahdo häntä. Oli hän kuinka minun kaltaiseni, niin en tahdo häntä, tai liioin ketään miestä, vierelleni. Yksinkin on jo tarpeeksi vaikeaa.
Paine havahtui ajatuksistaan Leblancin tullessa touhottamaan jotakin hänen eteensä.
"Häh?"
"Yuna sanoi juuri, että me voisimme mennä tuplatreffeille. Minäkin olen menossa ulos Nooji-Woojien kanssa. Hän on niin ihana mies..." Leblanc sanoi kimeällä äänellään ja vaipui unelmoiviin ajatuksiinsa. Paine tuijotti naista hetken, ja etsi sitten Yunan katseellaan.
"Sinä! Kerroitko sinä tuolle- siis Leblancille treffeistäni Rinin kanssa?!" hän tiukkasi. Yuna hymyili epävarmasti ja näpräsi hiuksiaan.
"Noo, tuota, kun minä ja Rikku keskustelimme sinusta ja Rinistä juuri kun Leblanc sattui paikalle, ja hän sattui kuulemaan... En minäkään halunnut hänen erikseen tietävän... Juuri tämän takia." Yuna mutisi niin, että vain Paine kuuli. Paine puri huultaan, mutta hyväksyi sitten ajatuksen salakuuntelevasta Leblancista ja huokasi.
"Eikö pelkkä treffeille meno riitä, onko minun ihan pakko sietää Rinin lisäksi vielä tuota... tuota... Kanaa! Hän on tyhmä kuin saapas! Mieluummin menisin naimisiin chocobon kanssa kuin hänen kanssaan tuplatreffeille."
"No, ei voi mitään. En minä voinut kieltääkään, hän olisi vain ruvennut ruikuttamaan, ja kyllähän sinä tiedät, millainen hän on." Yuna halasi ystäväänsä pikaisesti ja etsi käsiinsä lähistöllä istuksivan Rikkun. Yllätyksekseen hän huomasi, ettei tyttö ollut yksin, vain hänen luonaan oli kaksikin aviomiesehdokasta, kuten hän miehiä kiusoitellen nimitti.
"Hei Baralai ja Gippal. Mitäs te täällä?"
Gippal nosti katseensa Rikkusta Yunaan ilmeisen vastahakoisesti, nyökkäsi ja jatkoi juttuaan Rikkun kanssa. Baralai sen sijaan tuli naisen luo.
"Sinut me halusimmekin tavata. Vai mitä Gippal?" hän sanoi iloisen huvittuneena, kun Gippal huiskautti vain kättään eikä noteerannut heitä sen tarkemmin. Yuna virnisti.
"No, tässä minä sitten olen, mitä asiaa teillä oli? Tai mitä asiaa sinulla oli minulle, hänen asiansa taitavat olla ihan jossain muualla..." Yuna kysyi hymyssäsuin. Tällä kertaa Baralai virnuili ilkikurisesti katsellessaan ystävänsä toilailuja.
"No, meidän tarkoituksenamme oli tulla kysymään sinulta neuvoa yhdessä asiassa. Tai oikeastaan, ei ehkä neuvoa." Baralai vaikeni. "Se on pikemminkin palvelus."
Yunan silmissä syttyi kiilto, mikä niihin aina syttyi, kun puhe tuli auttamisesta tai hädässä olevista.
"Mistä on kyse?"
Baralai vaihtoi jalalta toiselle hieman hermostuneenoloisesti.
"No, ihmiset ovat jälleen levottomia... He alkavat kohta purkaa turhautumistaan toisiinsa. Etkö sinä voisi kääntää heidän huomiota toisiinsa ystäviesi kanssa?"
"Gippalin huomionkohteita ei ainakaan kauaa tarvitse miettiä eikä niitä tarvitse muuttaa yleisen sovun säilymiseksi", Paine mutisi tullessaan paikalle.
Gippal on Rikkun kimpussa, Rikku nauttii siitä -miksen minä voi nauttia kenenkään ylimääräisestä huomiosta? Baralai yrittää epätoivoisesti iskeä Yunaa, samoin Brother -ovatko kaikki ihan hulluja ja rakastuneita? Eikö tämä mene jo hieman överiksi? Rin on ehkä miellyttävä käytökseltään, mutta en tiedä. Minä en vain voi sietää häntä. Kyllä, minä säälin häntä; mutta miksen voi pitää hänestä? Enkö pidä siis itsestäni? Hänen sielunsa on samanlainen kuin minulla oli ennen.
"Minä kuulin tuon!" Rikku huusi tukahduttaen kikatuksensa. Gippal hymyili hölmösti. Mitä hän nyt oli tehnyt?
Yuna ja Baralai nauroivat hyväntahtoisesti ja keskittyivät juttelemaan keskenään, millä tavalla saisivat rauhoitettua ihmisiä. Paine katseli hetken ympärilleen ja häipyi sitten.
Kello on kohta jo sen verran, että minun on pakko mennä niille kirotuille treffeille. Miten saisin järkättyä itseni niistä vapaaksi? Ajatus Rinistä tuntuu koko ajan vain vastenmielisemmältä. Kumpa siellä olisi edes älykästä seuraa... Tai onhan siellä Nooj, mutta hänen kanssaan ei voi puhua ilman että Leblanc on hengittämässä niskaan. Miten kukaan ihminen voi olla niin mustasukkainen? Miten kukaan voi olla niin... Naurettava? Vaikka, minä voisin ihan hyvin viedä Noojin jonnekin muualle ja asettaa tilalle Wakkan pallon, ilman että hän huomaisi eroa, ei sillä. Jospa vain saisin edes Rikkun ja Gippalin mukaani... Voisin jutella edes Rikkun kanssa.
Paine päästi irti hameesta, jonka Yuna oli hänelle heittänyt.
"Väitätkö sinä, että minun pitäisi pukeutua tähän?" hän kysyi inhoten. Yuna kohautti olkapäitään.
"Mikä ettei? Eipähän Rin vilkuilisi muihin naisiin päin", hän vain sanoi iloisesti. Painen huulet vääntyivät irveeseen.
"Parempi vain olisi, että kääntäisikin katseensa minusta pois."
Ovi avautui. Paine kietaisi märän pyyhkeen tiukemmin ympärilleen (hän oli juuri tullut suihkusta) ja katsoi murhaavasti tulijaan, Barkeeper -parkaan.
"Imboshibbibul, imboshibbibul! Anteekshi! Neitish Yoona, Baralai kyshelee shinua."
"Höh, mitä asiaa hänellä muka on? No, ei kai auta muuta kuin mennä. Mutta Paine, pue päällesi jotain muuta kuin nuo ainaiset vaatteesi, jooko?" Niine hyvineen Yuna marssi ulos ovesta onneton Barkeeper mukanaan.
Hah. Voi kai Yuna sanoa, että minun täytyy pukea jotain muuta kuin iänikuiset vaatteeni, mutta kun tunnen muissa oloni niin tyhmäksi. Sitä paitsi kaikki nämä vaatteet täällä tuntuvat päällä ihan hirveiltä. Äsh, pakko kai minun on jotain pukea. Kohta Rin tulee, ja mitä hänkin ajattelee, jos minä pompin täällä pelkkä pyyhe ylläni? Lie, lie vaikka luulee minun haluavan mennä suoraan itse asiaan! Sen kaverin mielikuvituksesta ei voi olla ikinä varma.
"Voi, tämä on niin ihanaa, eikö niin Noojie? Voi, mennään romanttiselle kävelylle, Noojie-kulti! Onko sinulla minulle jotakin? Aiotko kosia minua?"
Leblancin kimeä ääni oli niin vahva ärsyke Painelle, että hän päätti häipyä muualle. Rin seurasi tyttöä auliisti hölmö ilme kasvoillaan. Paine ei ollenkaan pitänyt tämän katseesta. Hyvä on, ehkä hänellä oli lyhyt hame. Hyvä on, ehkä hänen kenkänsä antoivat hänelle pituutta ja korostivat hänen sääriään. Ja hyvä on, ehkä hänellä oli juhlava meikki, mutta se ei tarkoittanut, että Rinin olisi suonut katsella häntä sillä tavalla!
"Kuka pieras?!"
Rin ja Paine kääntyivät katsomaan taakseen, äänen suuntaan. Siellä olivat Ormi ja Logos. Huutaja oli ilmeisesti ollut pieni poika, joka oli leikkimässä vakoojaa kavereidensa kanssa. Paine nyrpisti nenäänsä heidän kiljunnalleen (ja varsinkin hajulle, joka sieltä kantautui) ja kääntyi ympäri. Rin oli kuitenkin nähnyt jonkun tuttunsa, ja kiljui kuin mielipuoli "Clasko!". Paine huokasi alentuvasti ja kääntyi katsomaan, missä tämä Clasko oli ja mitä tämä siellä teki. Tietysti tässä lähellä pystyi helposti ratsastamaan chocoboilla ja sen sellaisilla, mutta silti chocobo-harrastaja tuntui erittäin koomiselta ja epäsopivalta lisältä treffeille.
Rin juoksi miehen luo ja vaihtoi pari sanaa hänen kanssaan. Claskon silmät levisivät ja hän kääntyi tuijottamaan Painea.
"Onko tuo Paine?!" hän kiljaisi. Nainen tunsi olonsa erittäin epämiellyttäväksi, joten hän vain tyytyi nyökkäämään hymyttömänä.
"Käytös on ainakin hyvin painemaista... Mutta että hän... Vau!" Clasko kääntyi jälleen Rinin puoleen ja solkkasi jotakin kiihtyneesti. Rinin silmät loistivat ja hän katseli Painea uudella ihailulla, joka ällötti naista, jos mahdollista, vieläkin enemmän kuin miehen edellinen kuolaaminen.
Onpa se nyt niin ihmeellistä, jos olen hieman laittanut itseäni. Vai olenko minä muka niin tyrmäävä näky? Hah. Jokohan tästä kärsisi lähteä pois? Tuskin Rin mitään huomaisi. En ole nähnyt viitettäkään hänen sisimmästään, hän on paljastamatta siitä miltein yhtä vähän kuin minä paljastan omastani. Alan epäillä, josko säälini olisi aiheetonta. Ei hänellä ole muuta kuin eläimellisiä haluja, jotka ällöttävät minua.
"Hei, Rin, jospa mentäisiin taas Leblancin ja Noojin luo?" Paine kysyi vääntäen kasvoilleen hymyntapaisen. "He varmasti jo ihmettelevät, että minne me katosimme."
"Ääh, mitä heistä. Jos heillä on puoliakaan yhtä viihtyisää kuin meillä, niin eivät he meitä kaipaa."
Tarkoitat kai, että jos heillä on puoliakaan yhtä viihtyisää kuin sinulla?
"Eh, en usko, että Noojia innostaa olla enempää kahden Leblancin kanssa", Paine sanoi tajuten liian myöhään, mitä möläytti. Nooj oli uskoutunut hänelle, ettei Leblanc merkinnyt hänelle mitään muuta kuin pelkkää aivotonta tytönheitukkaa, ja Paine oli vannonut olematta kertomatta siitä kellekään muulle. Nooj saisi tehdä itse siirtonsa.
"Eikö Nooj pidä Leblancista? Miksi kummassa ei? Nainenhan on viihdyttävä."
Paine huokasi.
"Et saa kertoa Leblancille. Hänen sydämensä särkyisi. Nooj kyllä kertoo, kunhan ehtii. Ja, jos Leblanc on sinusta niin viihdyttävä, niin mikset mene ihailemaan häntä minun sijastani?" Paine sanoi nielaisten melkein kielensä. Milloin hänestä oli näin suulas tullut? Rin ei kuitenkaan näyttänyt olevaan moksiskaan. Ei kai tajunnut herjaa, raukka.
"Hyvä on. Ehkä meidän pitäisi mennä vapauttamaan Nooj taakastaan."
Mitä? Onko hänellä jopa aivot? Olen tainnut tehdä arvioni hänestä hieman liian nopeasti. Ehkä hän on tänään vain ollut erilainen, koska on ollut hermostunut treffeistä?
Nooj näytti kuin näyttikin helpottuneelta Painen ja Rinin tullessa.
"Luulin jo, että olitte menneet kuhertelemaan muualle ja jättäneet minut yksin hänen kaakattavaan seuraansa", hän tervehti. Sitten hän punastui, koska oli tullut sanoneeksi ajatuksensa ääneen. No, Leblanc ei joko ollut kuullut tai ollut tarpeeksi älykäs ottaakseen sanoista itseensä.
"Voi Paine, minä olen niin onnellinen!" hän vain kiljaisi. "Nooj on niin ihana mies, vai mitä?"
Paine pyöritteli silmiään ja mutisi jotakin "miten sen nyt ottaa" ja istuutui. Nooj näytti siltä, kuin olisi tahtonut vajota maan alle. Ihmiset tuijottivat häntä ja Leblancia peittelemättömän huvittuneesti.
"Ole nyt joskus edes hiljaa, nainen", Nooj sanoi hiljaisen murhaavalla äänensävyllä, joka pelästytti Leblancin siinä määrin, että vaikeni. Tyttö katseli miestä hieman pelokkaasti ja aiempaa kunnioittavammin. Painen teki mieli tirskua, mutta muuttikin sitten mielensä, ja käänsi katseensa Riniin. Mies flirttaili jonkun muun naisen kanssa, joka toi Painen mieleen vähän turhankin elävästi jälleen Leblancin.
No, eipähän hän tuijota koko ajan minua kuin haluaisi nielaista minut kokonaisena. Täytynee olla tyytyväinen. Mutta. Minä en voi sietää häntä silmissäni, nyt hän oikein kerjäsi sitä. Nyt voisin yllättää hänet, lempata ja esittää petettyä tyttöystävää. Mutta se tuskin ratkaisisi mitään: hän vain tulisi takaisin madellen jalkojeni juuressa ja hymyilemällä tuota ällöttävän jumaloivaa hymyään, sanomalla "anna anteeksi, en tee sitä toiste, sinä jumalaisen ihmeellinen olento". Vähemmästäkin saan kylmänväristyksiä. Äh. Mitä hittoa minä voin tehdä? Ei Rinillä mitään sielua ole. Hänen päässään pyörii vain hänen omat tarpeensa, eihän muista välitä tuon taivaallista. Sitä paitsi, pinnallista kyllä, en pidä hänen tyylistään yhtään. Blondi idiootti, joka elää vain naisille. Taidan mennä oksentamaan.
Paine nousi jähmeä ilme kasvoillaan.
"Anteeksi, mutta sinä ällötät minua", hän sanoi Rinille tuijottaen koko ajan tämän silmiin. Rin näytti, kuin häntä olisi lyöty sateenvarjolla päähän. Nooj ja Leblanc tuijottivat häntä myös. Nooj tiesi kyllä, ettei Paine pitänyt Rinistä tai edes sietänyt tätä, mutta että tämä teki sen selväksi noin suoraan, se oli jo ihme. Paine itsekään ei näyttänyt tajuavan, mitä oli tullut sanoneeksi.
Mitä minä tein? Milloin minusta on tullut tällainen suupaltti, joka ilmaisee kaikki tunteensa sanoin? Pelottavaa. Mutta tällä kertaa tämä suupalttius taitaa olla ihan hyväksikin... En tiedä. Ehkäpä onkin. Jatketaan sitten, kerta on aloitettukin.
"Äläkä tuijota minua tuolla tavalla. Inhoan sitä. Inhoan kaikkea sinussa. Suostuin menemään kanssasi ulos vain sen takia, että luulin sieluasi, tuntemuksiasi edes hieman samankaltaisemmiksi kuin mitä minulla joskus oli. Vaan ehei, sinun päässäsi pyörii vain yksi asia, jota ei ole vaikea arvata siitä tavasta millä sinä naisia tuijotat. Se halventaa meitä. Me emme elä sinua varten, älä siis käyttäydy niin." Niinne hyvineen Paine kääntyi ja lähti. Rin näytti siltä, kuin hänestä olisi imetty pois kaikki energia.
"Kuule... Leblanc?" Nooj kysyi hiljaa. Leblanc katseli häntä hymyillen maireasti.
"Haluaisitko suudella minua?" hän kysyi makeilevasti. Nooj tuijotti naista uskomatta korviaan.
"Kuule, Paine määritteli aika hyvin tunteeni sinua kohtaan", Nooj sanoi ja nousi. "Sinä ällötät minua."
Leblanc tuijotti miestä uskomatta tätä todeksi. Kukaan, ei siis kukaan, ei ollut kohdellut häntä näin törkeästi. Nooj seisoi hetken hievahtamatta paikallaan katsoen Leblancin silmiin haastavasti; sitten hän kääntyi kannoillaan ja marssi pois.
Leblanc alkoi kirkua. Ympärillä olevat ihmiset säikähtivät ja perääntyivät pari askelta. Rin tuijotti eteensä edelleenkin hölmistyneenä, hänen aivonsa eivät kyenneet toimittamaan viestiä siitä, ettei Paine pitänyt hänestä. Kaikki naisethan pitivät!
"Pomo!" huusivat lähistöllä piileskelleet Ormi ja Logos. He juoksivat täyttä laukkaa naisen luo ja vannoivat kostavansa Noojille. Leblanc ratkesi hysteeriseen itkuun ja osoitti miehen menosuuntaan.
"Hän meni tuonne", hän sanoi ääni itkusta vavahdellen ja heilautti kättään ilmaisten siten haluavansa olla yksin. Sitä ei olisi oikeastaan edes tarvittu, kaikki älyssään täysivertaiset olivat lähteneet jo aikoja sitten kalppimaan paikalta. Ormi ja Logos ryntäsivät Noojin perään. Rin vain tuijotti eteensä ja näytti vedessä uitetulta rakilta. Paikalle tuli hiljaista, mitä nyt jostakin paikoista kuului välillä ylimääräisiä ääniä, kuten huutoja "Kuka söi mun ruuan?!" ja "tehdään siitä reikäjuusto!". Huudot saivat Rinin hymyilemään outoa hymyä, se oli jotenkin haavoittuva. Leblanc nyyhkytti hänen vieressään kasaksi lyyhistyneenä.
Saipahan ansionsa mukaan. Vai olinkohan liian ilkeä? Hän on kuitenkin tottunut, että naiset ovat sulaa vahaa hänen käsissään.
Paine marssi paikalta kiihtyneenä pois. Hän oli ylpeä itsestään, kun oli saanut sanottua asiansa ilman turhia herkistelyitä. Kuitenkin hänen omatuntonsa alkoi kolkuttaa. Ei ollut Rinin vika, ettei hänelle ollut syntyessään siunaantunut aivoja.
"Paine!" Nooj juoksi hänet kiinni keskeyttäen tämän ajatuksenkulun. Mies tarttui Painea kädestä pysäyttäen tämän.
"Niin?" hän kysyi hajamielisesti. Jokin hänen aivojensa osa ihmetteli, miksi Nooj oli lähtenyt hänen peräänsä ja mihin mies oli Leblancin jättänyt. Hän oli kuitenkin liian ajatuksissaan välittääkseen.
"Kiitos." Nooj halasi häntä pikaisesti. Sitten mies harppoi tiehensä. Paine tuijotti häntä ihmeissään. Mistä mies häntä kiitti ja miksi tämä oli häntä halannut?
Vastaus tuli Ormin ja Logosin muodossa. He juoksivat puuskuttaen Painen luo.
"Mihin se hyypiö meni?" Logos kysyi hengästyneenä. Paine tuijotti häntä silmää räpäyttämättä.
"Mitä? Oletteko hukanneet pomonne?"
Ormi tuijotti häntä hölmönä.
"Pomo jäi itkemään tuonne, kun Nooj jätti sen", hän selitti. Sitten hän kurtisti kulmiaan ja kysyi: "Miksi kysyit pomosta? Noojia me etsimme."
"Tyhmä. Se oli loukkaus pomoa kohtaan. Kysyin: 'mihin se hyypiö meni'. Hän luuli, että hyypiöllä tarkoitin pomoa, sinä sivistymätön moukka", Logos sanoi ivallisesti Ormille. Paine tukahdutti hymynsä ja otti taisteluasennon. Hän tiesi, miten lyhytpinnaisia tyypit olivat.
"Niin, minne se Nooji meni?" Ormi kysyi. Logos oli kuitenkin vetänyt aseensa esiin.
"Me ehdimme kostamaan hänelle myöhemmin. Hän loukkasi juuri pomoa, ja minä pidän huolen siitä, että se loukkaus tulee kalliiksi!" hän huudahti osoittaen sanansa niin Painelle kuin Ormillekin.
"Hah. En mä pelkää", Paine mutisi. Hän potkaisi Logosin aseet pois tämän käsistä yhdellä näppärällä potkulla. Hän oli käynyt aikoinaan kylliksi karatekursseja osatakseen puolustaa itseään ilman rakasta miekaansakin. Hän kuuli hameen ratkeavan, muttei juuri sillä hetkellä välittänyt. Mitä yhdestä hameesta, kun oli tappelu käynnissä.
Ormi hyökkäsi häntä kohti, mutta hän väisti. Mies ei saanut vauhtia pysähtymään... Ja törmäsi suoraan katulamppuun! Hän hoiperteli pari askelta epävarmasti taaksepäin, kellahti maahan ja kirosi Painen tapoja taistella. Logos yritti jälleen iskeä naista, mutta epäonnistui hänkin.
"Te olette kömpelöitä, oletteko huomanneet? Kun vähän hankkisitte itsepuolustustaitoja, niin olisi teistäkin jotakin iloa. Voi, älkää turhaan vaivautuko etsimään Noojia. Tuskin haluatte hävitä kahdesti saman päivän aikana."
"Ollaan me hävitty neljästikin samana päivänä, että ei kaksi tunnu vielä missään", Ormi höpötti iloisesti.
Tuolta taisi irrota nupista enemmän kuin yksi ruuvi.
Logos oli ilmeisesti tullut samaan tulokseen kuin Painekin, ja hän jätti halunsa taistella sikseen. Hän meni Ormin viereen, läppäsi häntä päähän ja käski tätä nousta.
"Pomo taitaa tarvita meitä, senkin iso törppö", hän sanoi vihaisesti. Ormi nousi kömpelösti ylös ja meni sinne, minne Logos hänet käski.
Paine katseli hetken heidän peräänsä, kääntyi sitten ja hölkkäsi kotiinsa. Varjoista erkani pitkä mieshahmo, ja hän hymyili.
"Niin sitä pitää... Paine. Kiitos."
Erehdyin Rinin suhteen. Hän on kuin onkin sellainen mies, mitä inhoan. Ei hänestä ole minulle mitään iloa. Mutta en vain tajua, että mikä minuun meni. En normaalisti ole yhtä puhelias. Nooj taisi ottaa mallia ja tyrmätä Leblancin. Kai se sitten vain niin on... Se, mitä vähiten odotat, sattuu sinuun eniten. Rakkaus ei kai sitten olekaan ihan sellaista, miltä se näyttää, kun katselee vaikka Gippalia ja Rikkua. Joillekin se on helppoa, joillekin vaikeampaa; minulle se on mahdotonta.
En kaipaa miestä itselleni: pärjään yksinkin. Mutta joskus, joskus noina pimeinä tunteina, kaipaan jotakin vierelleni; jotakuta, joka välittää eikä vain teeskentele. Joskus minäkin tunnen oloni yksinäiseksi...
Haaste: pakollisia henkilöitä ovat tietenkin Yuna, Rikku ja Paine... Sitten Leblanc ja hänen jenginsä, Barkeeper, Rin ja se Clasko. Pakollisia asioita ovat saapas, homeinen juustovoileipä, Wakkan pallo ja Chocobo... Sitten pakollisia lauseita ovat "Kuka söi mun...(keksi)", "En mä pelkää", "Imboshibbibul, Imboshibbibul", "tehdään siitä reikäjuusto", "Kuka pieras?!"... Aiheen pitäisi olla hauska ja "ongelmallinen".
Ja tulos:
Ei. Ei koskaan. Ei yksinkertaisesti ikinä! Mitä minun päässäni oikein liikkui? Ei kai mitään. Ei niin mitään.
Rin, Rikkun Al Bhed -heimoveli, pyysi minua ulos. En saata uskoa, että jopa suostuin.
Ei kai Rinissä mitään vikaa ole. Hän vain... Ei ole minun tyyppiäni. Ja minä, minä pöljä menin suostumaan. Rikku on vain innoissaan ja Yuna touhottaa, että minun täytyy valmistautua kunnolla. Vaan ehei, enhän minä edes tunne koko tyyppiä! Yuna sanoo, että minun pitäisi antaa Rinille mahdollisuus, että minun pitäisi antaa mahdollisuus itselleni; vaan ei, minua ei voisi vähempääkään kiinnostaa istua Rinin seurassa enemmän kuin on pakko. Miksi siis suostuin? En tiedä. Hän vain oli siinä, niin muka itsevarmannäköisenä, että minun kävi häntä sääliksi. Kautta homeisten juustovoileipien, minun kävi häntä sääliksi, koska hänen olemuksensa muistutti minua joskus; olin epävarma, hämmentynyt ympärillä vellovasta maailmasta. Hän on naistenmies, mutta kuitenkaan hänen pintansa alla on jotakin muuta kuin miltä näyttää. Silti... Olenko paha ihminen, kun en halua tutustua siihen puoleen hänessä? Olenko ilkeä, jos jätän hänet pois elämästäni? Ei, en tahdo häntä. Oli hän kuinka minun kaltaiseni, niin en tahdo häntä, tai liioin ketään miestä, vierelleni. Yksinkin on jo tarpeeksi vaikeaa.
Paine havahtui ajatuksistaan Leblancin tullessa touhottamaan jotakin hänen eteensä.
"Häh?"
"Yuna sanoi juuri, että me voisimme mennä tuplatreffeille. Minäkin olen menossa ulos Nooji-Woojien kanssa. Hän on niin ihana mies..." Leblanc sanoi kimeällä äänellään ja vaipui unelmoiviin ajatuksiinsa. Paine tuijotti naista hetken, ja etsi sitten Yunan katseellaan.
"Sinä! Kerroitko sinä tuolle- siis Leblancille treffeistäni Rinin kanssa?!" hän tiukkasi. Yuna hymyili epävarmasti ja näpräsi hiuksiaan.
"Noo, tuota, kun minä ja Rikku keskustelimme sinusta ja Rinistä juuri kun Leblanc sattui paikalle, ja hän sattui kuulemaan... En minäkään halunnut hänen erikseen tietävän... Juuri tämän takia." Yuna mutisi niin, että vain Paine kuuli. Paine puri huultaan, mutta hyväksyi sitten ajatuksen salakuuntelevasta Leblancista ja huokasi.
"Eikö pelkkä treffeille meno riitä, onko minun ihan pakko sietää Rinin lisäksi vielä tuota... tuota... Kanaa! Hän on tyhmä kuin saapas! Mieluummin menisin naimisiin chocobon kanssa kuin hänen kanssaan tuplatreffeille."
"No, ei voi mitään. En minä voinut kieltääkään, hän olisi vain ruvennut ruikuttamaan, ja kyllähän sinä tiedät, millainen hän on." Yuna halasi ystäväänsä pikaisesti ja etsi käsiinsä lähistöllä istuksivan Rikkun. Yllätyksekseen hän huomasi, ettei tyttö ollut yksin, vain hänen luonaan oli kaksikin aviomiesehdokasta, kuten hän miehiä kiusoitellen nimitti.
"Hei Baralai ja Gippal. Mitäs te täällä?"
Gippal nosti katseensa Rikkusta Yunaan ilmeisen vastahakoisesti, nyökkäsi ja jatkoi juttuaan Rikkun kanssa. Baralai sen sijaan tuli naisen luo.
"Sinut me halusimmekin tavata. Vai mitä Gippal?" hän sanoi iloisen huvittuneena, kun Gippal huiskautti vain kättään eikä noteerannut heitä sen tarkemmin. Yuna virnisti.
"No, tässä minä sitten olen, mitä asiaa teillä oli? Tai mitä asiaa sinulla oli minulle, hänen asiansa taitavat olla ihan jossain muualla..." Yuna kysyi hymyssäsuin. Tällä kertaa Baralai virnuili ilkikurisesti katsellessaan ystävänsä toilailuja.
"No, meidän tarkoituksenamme oli tulla kysymään sinulta neuvoa yhdessä asiassa. Tai oikeastaan, ei ehkä neuvoa." Baralai vaikeni. "Se on pikemminkin palvelus."
Yunan silmissä syttyi kiilto, mikä niihin aina syttyi, kun puhe tuli auttamisesta tai hädässä olevista.
"Mistä on kyse?"
Baralai vaihtoi jalalta toiselle hieman hermostuneenoloisesti.
"No, ihmiset ovat jälleen levottomia... He alkavat kohta purkaa turhautumistaan toisiinsa. Etkö sinä voisi kääntää heidän huomiota toisiinsa ystäviesi kanssa?"
"Gippalin huomionkohteita ei ainakaan kauaa tarvitse miettiä eikä niitä tarvitse muuttaa yleisen sovun säilymiseksi", Paine mutisi tullessaan paikalle.
Gippal on Rikkun kimpussa, Rikku nauttii siitä -miksen minä voi nauttia kenenkään ylimääräisestä huomiosta? Baralai yrittää epätoivoisesti iskeä Yunaa, samoin Brother -ovatko kaikki ihan hulluja ja rakastuneita? Eikö tämä mene jo hieman överiksi? Rin on ehkä miellyttävä käytökseltään, mutta en tiedä. Minä en vain voi sietää häntä. Kyllä, minä säälin häntä; mutta miksen voi pitää hänestä? Enkö pidä siis itsestäni? Hänen sielunsa on samanlainen kuin minulla oli ennen.
"Minä kuulin tuon!" Rikku huusi tukahduttaen kikatuksensa. Gippal hymyili hölmösti. Mitä hän nyt oli tehnyt?
Yuna ja Baralai nauroivat hyväntahtoisesti ja keskittyivät juttelemaan keskenään, millä tavalla saisivat rauhoitettua ihmisiä. Paine katseli hetken ympärilleen ja häipyi sitten.
Kello on kohta jo sen verran, että minun on pakko mennä niille kirotuille treffeille. Miten saisin järkättyä itseni niistä vapaaksi? Ajatus Rinistä tuntuu koko ajan vain vastenmielisemmältä. Kumpa siellä olisi edes älykästä seuraa... Tai onhan siellä Nooj, mutta hänen kanssaan ei voi puhua ilman että Leblanc on hengittämässä niskaan. Miten kukaan ihminen voi olla niin mustasukkainen? Miten kukaan voi olla niin... Naurettava? Vaikka, minä voisin ihan hyvin viedä Noojin jonnekin muualle ja asettaa tilalle Wakkan pallon, ilman että hän huomaisi eroa, ei sillä. Jospa vain saisin edes Rikkun ja Gippalin mukaani... Voisin jutella edes Rikkun kanssa.
Paine päästi irti hameesta, jonka Yuna oli hänelle heittänyt.
"Väitätkö sinä, että minun pitäisi pukeutua tähän?" hän kysyi inhoten. Yuna kohautti olkapäitään.
"Mikä ettei? Eipähän Rin vilkuilisi muihin naisiin päin", hän vain sanoi iloisesti. Painen huulet vääntyivät irveeseen.
"Parempi vain olisi, että kääntäisikin katseensa minusta pois."
Ovi avautui. Paine kietaisi märän pyyhkeen tiukemmin ympärilleen (hän oli juuri tullut suihkusta) ja katsoi murhaavasti tulijaan, Barkeeper -parkaan.
"Imboshibbibul, imboshibbibul! Anteekshi! Neitish Yoona, Baralai kyshelee shinua."
"Höh, mitä asiaa hänellä muka on? No, ei kai auta muuta kuin mennä. Mutta Paine, pue päällesi jotain muuta kuin nuo ainaiset vaatteesi, jooko?" Niine hyvineen Yuna marssi ulos ovesta onneton Barkeeper mukanaan.
Hah. Voi kai Yuna sanoa, että minun täytyy pukea jotain muuta kuin iänikuiset vaatteeni, mutta kun tunnen muissa oloni niin tyhmäksi. Sitä paitsi kaikki nämä vaatteet täällä tuntuvat päällä ihan hirveiltä. Äsh, pakko kai minun on jotain pukea. Kohta Rin tulee, ja mitä hänkin ajattelee, jos minä pompin täällä pelkkä pyyhe ylläni? Lie, lie vaikka luulee minun haluavan mennä suoraan itse asiaan! Sen kaverin mielikuvituksesta ei voi olla ikinä varma.
"Voi, tämä on niin ihanaa, eikö niin Noojie? Voi, mennään romanttiselle kävelylle, Noojie-kulti! Onko sinulla minulle jotakin? Aiotko kosia minua?"
Leblancin kimeä ääni oli niin vahva ärsyke Painelle, että hän päätti häipyä muualle. Rin seurasi tyttöä auliisti hölmö ilme kasvoillaan. Paine ei ollenkaan pitänyt tämän katseesta. Hyvä on, ehkä hänellä oli lyhyt hame. Hyvä on, ehkä hänen kenkänsä antoivat hänelle pituutta ja korostivat hänen sääriään. Ja hyvä on, ehkä hänellä oli juhlava meikki, mutta se ei tarkoittanut, että Rinin olisi suonut katsella häntä sillä tavalla!
"Kuka pieras?!"
Rin ja Paine kääntyivät katsomaan taakseen, äänen suuntaan. Siellä olivat Ormi ja Logos. Huutaja oli ilmeisesti ollut pieni poika, joka oli leikkimässä vakoojaa kavereidensa kanssa. Paine nyrpisti nenäänsä heidän kiljunnalleen (ja varsinkin hajulle, joka sieltä kantautui) ja kääntyi ympäri. Rin oli kuitenkin nähnyt jonkun tuttunsa, ja kiljui kuin mielipuoli "Clasko!". Paine huokasi alentuvasti ja kääntyi katsomaan, missä tämä Clasko oli ja mitä tämä siellä teki. Tietysti tässä lähellä pystyi helposti ratsastamaan chocoboilla ja sen sellaisilla, mutta silti chocobo-harrastaja tuntui erittäin koomiselta ja epäsopivalta lisältä treffeille.
Rin juoksi miehen luo ja vaihtoi pari sanaa hänen kanssaan. Claskon silmät levisivät ja hän kääntyi tuijottamaan Painea.
"Onko tuo Paine?!" hän kiljaisi. Nainen tunsi olonsa erittäin epämiellyttäväksi, joten hän vain tyytyi nyökkäämään hymyttömänä.
"Käytös on ainakin hyvin painemaista... Mutta että hän... Vau!" Clasko kääntyi jälleen Rinin puoleen ja solkkasi jotakin kiihtyneesti. Rinin silmät loistivat ja hän katseli Painea uudella ihailulla, joka ällötti naista, jos mahdollista, vieläkin enemmän kuin miehen edellinen kuolaaminen.
Onpa se nyt niin ihmeellistä, jos olen hieman laittanut itseäni. Vai olenko minä muka niin tyrmäävä näky? Hah. Jokohan tästä kärsisi lähteä pois? Tuskin Rin mitään huomaisi. En ole nähnyt viitettäkään hänen sisimmästään, hän on paljastamatta siitä miltein yhtä vähän kuin minä paljastan omastani. Alan epäillä, josko säälini olisi aiheetonta. Ei hänellä ole muuta kuin eläimellisiä haluja, jotka ällöttävät minua.
"Hei, Rin, jospa mentäisiin taas Leblancin ja Noojin luo?" Paine kysyi vääntäen kasvoilleen hymyntapaisen. "He varmasti jo ihmettelevät, että minne me katosimme."
"Ääh, mitä heistä. Jos heillä on puoliakaan yhtä viihtyisää kuin meillä, niin eivät he meitä kaipaa."
Tarkoitat kai, että jos heillä on puoliakaan yhtä viihtyisää kuin sinulla?
"Eh, en usko, että Noojia innostaa olla enempää kahden Leblancin kanssa", Paine sanoi tajuten liian myöhään, mitä möläytti. Nooj oli uskoutunut hänelle, ettei Leblanc merkinnyt hänelle mitään muuta kuin pelkkää aivotonta tytönheitukkaa, ja Paine oli vannonut olematta kertomatta siitä kellekään muulle. Nooj saisi tehdä itse siirtonsa.
"Eikö Nooj pidä Leblancista? Miksi kummassa ei? Nainenhan on viihdyttävä."
Paine huokasi.
"Et saa kertoa Leblancille. Hänen sydämensä särkyisi. Nooj kyllä kertoo, kunhan ehtii. Ja, jos Leblanc on sinusta niin viihdyttävä, niin mikset mene ihailemaan häntä minun sijastani?" Paine sanoi nielaisten melkein kielensä. Milloin hänestä oli näin suulas tullut? Rin ei kuitenkaan näyttänyt olevaan moksiskaan. Ei kai tajunnut herjaa, raukka.
"Hyvä on. Ehkä meidän pitäisi mennä vapauttamaan Nooj taakastaan."
Mitä? Onko hänellä jopa aivot? Olen tainnut tehdä arvioni hänestä hieman liian nopeasti. Ehkä hän on tänään vain ollut erilainen, koska on ollut hermostunut treffeistä?
Nooj näytti kuin näyttikin helpottuneelta Painen ja Rinin tullessa.
"Luulin jo, että olitte menneet kuhertelemaan muualle ja jättäneet minut yksin hänen kaakattavaan seuraansa", hän tervehti. Sitten hän punastui, koska oli tullut sanoneeksi ajatuksensa ääneen. No, Leblanc ei joko ollut kuullut tai ollut tarpeeksi älykäs ottaakseen sanoista itseensä.
"Voi Paine, minä olen niin onnellinen!" hän vain kiljaisi. "Nooj on niin ihana mies, vai mitä?"
Paine pyöritteli silmiään ja mutisi jotakin "miten sen nyt ottaa" ja istuutui. Nooj näytti siltä, kuin olisi tahtonut vajota maan alle. Ihmiset tuijottivat häntä ja Leblancia peittelemättömän huvittuneesti.
"Ole nyt joskus edes hiljaa, nainen", Nooj sanoi hiljaisen murhaavalla äänensävyllä, joka pelästytti Leblancin siinä määrin, että vaikeni. Tyttö katseli miestä hieman pelokkaasti ja aiempaa kunnioittavammin. Painen teki mieli tirskua, mutta muuttikin sitten mielensä, ja käänsi katseensa Riniin. Mies flirttaili jonkun muun naisen kanssa, joka toi Painen mieleen vähän turhankin elävästi jälleen Leblancin.
No, eipähän hän tuijota koko ajan minua kuin haluaisi nielaista minut kokonaisena. Täytynee olla tyytyväinen. Mutta. Minä en voi sietää häntä silmissäni, nyt hän oikein kerjäsi sitä. Nyt voisin yllättää hänet, lempata ja esittää petettyä tyttöystävää. Mutta se tuskin ratkaisisi mitään: hän vain tulisi takaisin madellen jalkojeni juuressa ja hymyilemällä tuota ällöttävän jumaloivaa hymyään, sanomalla "anna anteeksi, en tee sitä toiste, sinä jumalaisen ihmeellinen olento". Vähemmästäkin saan kylmänväristyksiä. Äh. Mitä hittoa minä voin tehdä? Ei Rinillä mitään sielua ole. Hänen päässään pyörii vain hänen omat tarpeensa, eihän muista välitä tuon taivaallista. Sitä paitsi, pinnallista kyllä, en pidä hänen tyylistään yhtään. Blondi idiootti, joka elää vain naisille. Taidan mennä oksentamaan.
Paine nousi jähmeä ilme kasvoillaan.
"Anteeksi, mutta sinä ällötät minua", hän sanoi Rinille tuijottaen koko ajan tämän silmiin. Rin näytti, kuin häntä olisi lyöty sateenvarjolla päähän. Nooj ja Leblanc tuijottivat häntä myös. Nooj tiesi kyllä, ettei Paine pitänyt Rinistä tai edes sietänyt tätä, mutta että tämä teki sen selväksi noin suoraan, se oli jo ihme. Paine itsekään ei näyttänyt tajuavan, mitä oli tullut sanoneeksi.
Mitä minä tein? Milloin minusta on tullut tällainen suupaltti, joka ilmaisee kaikki tunteensa sanoin? Pelottavaa. Mutta tällä kertaa tämä suupalttius taitaa olla ihan hyväksikin... En tiedä. Ehkäpä onkin. Jatketaan sitten, kerta on aloitettukin.
"Äläkä tuijota minua tuolla tavalla. Inhoan sitä. Inhoan kaikkea sinussa. Suostuin menemään kanssasi ulos vain sen takia, että luulin sieluasi, tuntemuksiasi edes hieman samankaltaisemmiksi kuin mitä minulla joskus oli. Vaan ehei, sinun päässäsi pyörii vain yksi asia, jota ei ole vaikea arvata siitä tavasta millä sinä naisia tuijotat. Se halventaa meitä. Me emme elä sinua varten, älä siis käyttäydy niin." Niinne hyvineen Paine kääntyi ja lähti. Rin näytti siltä, kuin hänestä olisi imetty pois kaikki energia.
"Kuule... Leblanc?" Nooj kysyi hiljaa. Leblanc katseli häntä hymyillen maireasti.
"Haluaisitko suudella minua?" hän kysyi makeilevasti. Nooj tuijotti naista uskomatta korviaan.
"Kuule, Paine määritteli aika hyvin tunteeni sinua kohtaan", Nooj sanoi ja nousi. "Sinä ällötät minua."
Leblanc tuijotti miestä uskomatta tätä todeksi. Kukaan, ei siis kukaan, ei ollut kohdellut häntä näin törkeästi. Nooj seisoi hetken hievahtamatta paikallaan katsoen Leblancin silmiin haastavasti; sitten hän kääntyi kannoillaan ja marssi pois.
Leblanc alkoi kirkua. Ympärillä olevat ihmiset säikähtivät ja perääntyivät pari askelta. Rin tuijotti eteensä edelleenkin hölmistyneenä, hänen aivonsa eivät kyenneet toimittamaan viestiä siitä, ettei Paine pitänyt hänestä. Kaikki naisethan pitivät!
"Pomo!" huusivat lähistöllä piileskelleet Ormi ja Logos. He juoksivat täyttä laukkaa naisen luo ja vannoivat kostavansa Noojille. Leblanc ratkesi hysteeriseen itkuun ja osoitti miehen menosuuntaan.
"Hän meni tuonne", hän sanoi ääni itkusta vavahdellen ja heilautti kättään ilmaisten siten haluavansa olla yksin. Sitä ei olisi oikeastaan edes tarvittu, kaikki älyssään täysivertaiset olivat lähteneet jo aikoja sitten kalppimaan paikalta. Ormi ja Logos ryntäsivät Noojin perään. Rin vain tuijotti eteensä ja näytti vedessä uitetulta rakilta. Paikalle tuli hiljaista, mitä nyt jostakin paikoista kuului välillä ylimääräisiä ääniä, kuten huutoja "Kuka söi mun ruuan?!" ja "tehdään siitä reikäjuusto!". Huudot saivat Rinin hymyilemään outoa hymyä, se oli jotenkin haavoittuva. Leblanc nyyhkytti hänen vieressään kasaksi lyyhistyneenä.
Saipahan ansionsa mukaan. Vai olinkohan liian ilkeä? Hän on kuitenkin tottunut, että naiset ovat sulaa vahaa hänen käsissään.
Paine marssi paikalta kiihtyneenä pois. Hän oli ylpeä itsestään, kun oli saanut sanottua asiansa ilman turhia herkistelyitä. Kuitenkin hänen omatuntonsa alkoi kolkuttaa. Ei ollut Rinin vika, ettei hänelle ollut syntyessään siunaantunut aivoja.
"Paine!" Nooj juoksi hänet kiinni keskeyttäen tämän ajatuksenkulun. Mies tarttui Painea kädestä pysäyttäen tämän.
"Niin?" hän kysyi hajamielisesti. Jokin hänen aivojensa osa ihmetteli, miksi Nooj oli lähtenyt hänen peräänsä ja mihin mies oli Leblancin jättänyt. Hän oli kuitenkin liian ajatuksissaan välittääkseen.
"Kiitos." Nooj halasi häntä pikaisesti. Sitten mies harppoi tiehensä. Paine tuijotti häntä ihmeissään. Mistä mies häntä kiitti ja miksi tämä oli häntä halannut?
Vastaus tuli Ormin ja Logosin muodossa. He juoksivat puuskuttaen Painen luo.
"Mihin se hyypiö meni?" Logos kysyi hengästyneenä. Paine tuijotti häntä silmää räpäyttämättä.
"Mitä? Oletteko hukanneet pomonne?"
Ormi tuijotti häntä hölmönä.
"Pomo jäi itkemään tuonne, kun Nooj jätti sen", hän selitti. Sitten hän kurtisti kulmiaan ja kysyi: "Miksi kysyit pomosta? Noojia me etsimme."
"Tyhmä. Se oli loukkaus pomoa kohtaan. Kysyin: 'mihin se hyypiö meni'. Hän luuli, että hyypiöllä tarkoitin pomoa, sinä sivistymätön moukka", Logos sanoi ivallisesti Ormille. Paine tukahdutti hymynsä ja otti taisteluasennon. Hän tiesi, miten lyhytpinnaisia tyypit olivat.
"Niin, minne se Nooji meni?" Ormi kysyi. Logos oli kuitenkin vetänyt aseensa esiin.
"Me ehdimme kostamaan hänelle myöhemmin. Hän loukkasi juuri pomoa, ja minä pidän huolen siitä, että se loukkaus tulee kalliiksi!" hän huudahti osoittaen sanansa niin Painelle kuin Ormillekin.
"Hah. En mä pelkää", Paine mutisi. Hän potkaisi Logosin aseet pois tämän käsistä yhdellä näppärällä potkulla. Hän oli käynyt aikoinaan kylliksi karatekursseja osatakseen puolustaa itseään ilman rakasta miekaansakin. Hän kuuli hameen ratkeavan, muttei juuri sillä hetkellä välittänyt. Mitä yhdestä hameesta, kun oli tappelu käynnissä.
Ormi hyökkäsi häntä kohti, mutta hän väisti. Mies ei saanut vauhtia pysähtymään... Ja törmäsi suoraan katulamppuun! Hän hoiperteli pari askelta epävarmasti taaksepäin, kellahti maahan ja kirosi Painen tapoja taistella. Logos yritti jälleen iskeä naista, mutta epäonnistui hänkin.
"Te olette kömpelöitä, oletteko huomanneet? Kun vähän hankkisitte itsepuolustustaitoja, niin olisi teistäkin jotakin iloa. Voi, älkää turhaan vaivautuko etsimään Noojia. Tuskin haluatte hävitä kahdesti saman päivän aikana."
"Ollaan me hävitty neljästikin samana päivänä, että ei kaksi tunnu vielä missään", Ormi höpötti iloisesti.
Tuolta taisi irrota nupista enemmän kuin yksi ruuvi.
Logos oli ilmeisesti tullut samaan tulokseen kuin Painekin, ja hän jätti halunsa taistella sikseen. Hän meni Ormin viereen, läppäsi häntä päähän ja käski tätä nousta.
"Pomo taitaa tarvita meitä, senkin iso törppö", hän sanoi vihaisesti. Ormi nousi kömpelösti ylös ja meni sinne, minne Logos hänet käski.
Paine katseli hetken heidän peräänsä, kääntyi sitten ja hölkkäsi kotiinsa. Varjoista erkani pitkä mieshahmo, ja hän hymyili.
"Niin sitä pitää... Paine. Kiitos."
Erehdyin Rinin suhteen. Hän on kuin onkin sellainen mies, mitä inhoan. Ei hänestä ole minulle mitään iloa. Mutta en vain tajua, että mikä minuun meni. En normaalisti ole yhtä puhelias. Nooj taisi ottaa mallia ja tyrmätä Leblancin. Kai se sitten vain niin on... Se, mitä vähiten odotat, sattuu sinuun eniten. Rakkaus ei kai sitten olekaan ihan sellaista, miltä se näyttää, kun katselee vaikka Gippalia ja Rikkua. Joillekin se on helppoa, joillekin vaikeampaa; minulle se on mahdotonta.
En kaipaa miestä itselleni: pärjään yksinkin. Mutta joskus, joskus noina pimeinä tunteina, kaipaan jotakin vierelleni; jotakuta, joka välittää eikä vain teeskentele. Joskus minäkin tunnen oloni yksinäiseksi...