karpo90
28.8.2004, 21:15:06
Ajattelin tässä lukiessani Kahleet- tarinaa,( en ole lukenut loppuun, enkä ehkä aidokkaan) että jospa minäkin postaisin tänne omia tarinoitani. So what the heck!!! Tässä on oma fantasia tarinani, joka kertoo haltija-druidista, kun olen niin druidi-ihminen. Meikä pitää jostain ihmeen syystä druideista enemmän, kuin esimerkiksi rangereista. Noh, sattumalta olen Neverwinter Nightsissa kyhännyt druidi-rangeri haltijan hahmokseni.
Weeelllllllll..... Here goes minun stoori:
Minne ikinä menetkin
Esipuhe:
Tämä osio on lukijalle, joka ei tiedä ilmeisesti tarinassa kerrottavassa maasta, Ihnarasta mitään, joten olkoon tämä selvennös.
Ihnara on maa, jonka valta rotu oli ihmiset. Vaikka haltiat tietenkin olisivat olleet voimakkaampia hallitsijoita, valtaosa heistä kuitenkin olivat hyväsydämisiä ja siksi niin välinpitämättömiä vallan suhteen. Ihmiset tietenkin olivat tarpeeksi ahneita käyttämään omaa valtaansa, sekä heitä oli toiseksi eniten ja näin enemmän, kuin kääpiöitä, hiisiä, sekä mustahaltioita yhteensä.
Ihmiset olivat ylpeitä ja halveksuivat muita rotuja, joka ilmeni rotusortona kaupungeissa ja kylissä. Haltiat ja mustahaltiat olivat kummatkin hyviä taistelijoita, mutta heitä erotti hyvä ja pahapuoli. Haltioitten taistelutaitojen takia monikaan ihminen ei uskaltanut muuta, kuin ilkkua ja kun yksikään haltia haastoi ihmisen kaksintaisteluun, ei ollut ihmisessä sisua ryhtyä rytikkään. Kääpiöt olivat kuuluisia kädentaidoistaan ja siksi aseteollisuus oli yleensä parasta heidän puolellaan. Tietenkään kääpiöt eivät niin helposti luovuttaneet aseitansa ihmisille, kuin haltijoille, mutta ihmiset kiristivät kääpiöitä sodan uhalla.
Ihnaran pääkaupunki oli Mor´kan ja sen kuningas nimeltään Fargan. Fargan oli hyväsydäminen ihminen, mutta ei sietänyt mustahaltioita. Kuningas oli urhea ja uljas ritari, sekä paras miekkamies, tietenkin ihmisistä. Muista hahmoista kerrotaan tarinassa.
I kappale:
On kuultu kerrottavan nuoresta haltia- druidista, joka oli puoliksi mustahaltia. Hänen nimensä oli Kreon Mitrath ja hän asui Ihnaran eteläisellä puolella sumuisten tasankojen takana olevassa Mustassa metsässä. Musta metsä oli useimpien haltioiden koti ja sitä hallitsi kuningas- ja kuningatardruidi. Kuningas oli nimeltään Darath ja hän oli, poikkeuksellisesti, mustahaltia, joka oli rakastunut kuningattareen, jonka nimi oli Haruwen. Darath oli niin rakastunut vaimoonsa, että oli jopa muuttunut hyväksi hänen tähden.
Kreon oli kuningasparin poika ja siksi puoliksi mustahaltia ja haltia. Hänellä oli hopeiset hiukset ja myrkynvihreät silmät. Kreon oli haltian tapaan notkean ja ketterän näköinen, sekä hänellä oli oikeasta poskesta ohimoon ulottuva tribaali tatuoituna. Hänellä oli yllään vartalon muotoja seuraava, nahkainen musta haarniska, joka oli muotoiltu hienosti. Kreonilla oli musta kruunun näköinen otsapanta ja musta nahkaviitta. Hänellä oli aseenaan kaksi pitkähköä ja käyrää miekkaa. Miekat olivat huotrissaan selässä. Kahvat tulivat viitan alta kummatkin kahvat vinossa olkaimien takana ja näin helposti tavoitettavissa.
Kreonilla oli eläinkumppani, iso merikotka, jonka nimi oli Ki´aka ja joka aina liiteli hänen lähettyvillään ja ilmoitti, jos jokin oli vialla tai edessä oli jotain, kuten hirviöitä. Koska Kreon oli druidi, hän ymmärsi kaikkien eläinten kieltä, pois lukien kaikki hiidet ja lohikäärmeet, sun muut yliluonnolliset hirviöt. Myös jostain syystä kotka ymmärsi Kreonia, kun hän puhui sille.
Nyt kumppanukset olivat kulkemassa metsässä, tekemässä päivittäistä työtään, vartiointia. Haltiat eivät suvainneet, minkäänlaisia yliluonnollisia hirviöitä metsässään ja Kreon oli metsänvartija. Nyt hän käveli Ki´aka kädellään ja haukotteli, koska päivä oli ollut tavallista tylsempi. Kreon äkkäsi yhtäkkiä jotain edessään ja painui hieman kumaraan taisteluasentoonsa. Hän näki jonkin isomman olennon varjossa, jolla oli pitkät kädet
ja hieman lyhyet jalat. Olento huomasi kohta Kreonin ja murahti: ” Mrh! Taas yksi!”
Kreon ihmetteli mitä olento oli tarkoittanut, mutta huomasi sitten maassa makaavaan verisen ruumiin. Se oli haltia. Kreon katsoi hetkisen haltiaa ja sitten kääntyi varjoon päin. ” Sinä! Tapoit juuri yhden meistä ja kohta kadut mitä teit! Mikä sitten oletkin, tule pois varjosta, jotta näen sinut tarkasti! Haluan nähdä viholliseni, ennen kuin hyökkään!” hän sanoi korottaen ääntään huomattavasti. Otus astui valoon ja Kreon katsoi vihaisena. Olento oli musta itsestäänkin ja sillä oli valkoiset silmät. Käsissä oli pitkä raatelukynnet ja se oli noin 3 metrinen. Se karjaisi: ” Tässä olen, voit hyökätä!” Kreon ampaisi juoksuun ja hyppäsi kolmen metrin päässä hirviöstä ilmaan. Se heilautti toisen kätensä olan taakse, ottaakseen vauhtia iskuunsa ja sitten heilautti sillä Kreonia päin. Hän väisti iskun hyppäämällä käden päälle ja syöksyi kohti päätä. Kreon käänsi syöksyn potkuksi ja kumautti olion kumoon. Kreon putosi haaralleen otuksen pään ylle ja sitten löi tältä pään halki. Hirviö ei ehtinyt edes ulista kivusta, kun se oli jo kuollut.
Tämän jälkeen Hän puhdisti miekan mustasta verestä ja käveli kuolleen haltian luokse. Hän nosti ruumiin syliinsä ja katsoi sitä surullisena silmiin. ” Vien sinut isäni näytteille ja sitten saat kunniasi mukaisen hautauksen”, hän sanoi ja lähti kävelemään pää kumarassa ilmeisesti kotikyläänsä kohti.
Kun hän saapui kyläänsä, ihmiset katsoivat kauhuissaan haltian ruumista, jota Kreon kantoi. Hän vei sen näytteille isänsä ja äitinsä luo ja isä sanoi: ” Kreon, mene tutkimaan metsä, sillä niitä hirviöitä saattaa olla lisää. Tämä on erittäin huolestuttavaa…” ” Minä menen, mutta saattaa olla ettei näistä hirviöistä oli paljoa harmia, kun kerta peittosin ensimmäisenkin niin helposti”, haltia sanoi, hieman ylevä sävy äänessään. ” Saattaa olla, mutta luulen, että uhka saattaa olla isompikin”, Darath empi ja katsoi sitten vaimoonsa. ” Kulta järjestäisitkö sinä vainajalle hautajaiset ja käskisit ilmoittaa kansalaisia olemaan varuillaan metsissä?” hän kysyi ja Haruwen vastasi: ” Totta kai! Kreon, ole sitten varovainen! En halua, että sinä päädyt samaan tilaan, kun äskeinen.” haltia vain nyökkäsi ja lähti viitta lipoen maata pitkin. Kun hän tuli pois kylästä, hän vislasi linnulle ja oitis se lennähti Kreonin luokse.
Kumppanit lähtivät matkaan ja noin kolmen hehtaarin päässä olikin verta. Kreon kumartui maahan ja tunnusteli sitä. ” Se on ollut täällä hetki sitten…”, hän sanoi, kun nousi ja tarttui miekkoihinsa. hän veti ne esiin ja lähti juoksemaan. Ki´aka jäi lentelemään yläilmoihin ja pitämään vahtia. haltia juoksi hyvin nopeaa, mutta erotti silti jokaisen puun yhtä selvästi, kuin olisi ollut paikallaan ja sitten yhtäkkiä jokin musta suhahti häntä päin metsän pimennosta. Olio oli samanlainen, kuin viimekertainen, vain isompi ja nopeampi. Kreon väisti hirviötä täpärästi ja kun hän kierähti maahan, hän tarkkaili hirviötä, katsomalla sitä suoraan silmiin. Haltia oli nyt siinä samaisessa kumarassa taisteluasennossaan, kuin viimeeksi oli samankaltaista hirviötä vastaan taistellut. Yht´äkkiä hirviö syöksähti Kreonia kohti nopeasti kädet ojossa. Kreon hyppäsi ilmaan ja potkaisi toisen käden sivulle, pudoten maahan ja siitä nopeasti ponnahtaen hänen onnistui katkaista toisen käden ranteesta toisella miekallaan. Olio ulvahti kivusta ja kaatui maahan naamalleen, jääden käpertyneenä voihkimaan kättään. Sitten hirviö nousi ja karjaisi vihaisena Kreonille, juosten häntä kohti, heilauttaen ehjän kätensä sivulle ja taakse ja näin valmiina iskemään. Kreon juoksi vastaan ja aikoi lyödä uudestaan oikean käden miekalla, mutta liian myöhään. Hirviön onnistui lyödä häntä ja haltia lensi päin puuta selkä edellä. Haltia valahti maahaan, mutta nousi hampaitaan kiristellen ja murissen: ” Nyt sinä kuolet saasta!” Hän syöksähti otusta kohti karjuen ja lyöden hirviötä ristiin kumallakin miekallaan. Se teki kamalan viillon hirviön rintaan ja tämä kaatui selälleen maahaan kieriskellen kivusta, samalla ulisten kamalalla äänellään. Nyt Kreon hyppäsi korkealle ilmaan ja sitten pudottautui olion päälle lyösen kummatkin miekkansa syvälle olion rintaan, kohtaan, jossa sydän tavallisesti oli. Otus huudahti ja ääni kuulosti sekä ulvonnan että karjahduksen yhteytykseltä. Tämän jälkeen olio jäi maahan makaamaan liikkumattomana.
Nyt Kreon otti miekkansa ja puhdisti ne verestä. Hän laittoi ne tuppiin ja sanoi: ” Niitä on lisää Ki´aka.”
Weeelllllllll..... Here goes minun stoori:
Minne ikinä menetkin
Esipuhe:
Tämä osio on lukijalle, joka ei tiedä ilmeisesti tarinassa kerrottavassa maasta, Ihnarasta mitään, joten olkoon tämä selvennös.
Ihnara on maa, jonka valta rotu oli ihmiset. Vaikka haltiat tietenkin olisivat olleet voimakkaampia hallitsijoita, valtaosa heistä kuitenkin olivat hyväsydämisiä ja siksi niin välinpitämättömiä vallan suhteen. Ihmiset tietenkin olivat tarpeeksi ahneita käyttämään omaa valtaansa, sekä heitä oli toiseksi eniten ja näin enemmän, kuin kääpiöitä, hiisiä, sekä mustahaltioita yhteensä.
Ihmiset olivat ylpeitä ja halveksuivat muita rotuja, joka ilmeni rotusortona kaupungeissa ja kylissä. Haltiat ja mustahaltiat olivat kummatkin hyviä taistelijoita, mutta heitä erotti hyvä ja pahapuoli. Haltioitten taistelutaitojen takia monikaan ihminen ei uskaltanut muuta, kuin ilkkua ja kun yksikään haltia haastoi ihmisen kaksintaisteluun, ei ollut ihmisessä sisua ryhtyä rytikkään. Kääpiöt olivat kuuluisia kädentaidoistaan ja siksi aseteollisuus oli yleensä parasta heidän puolellaan. Tietenkään kääpiöt eivät niin helposti luovuttaneet aseitansa ihmisille, kuin haltijoille, mutta ihmiset kiristivät kääpiöitä sodan uhalla.
Ihnaran pääkaupunki oli Mor´kan ja sen kuningas nimeltään Fargan. Fargan oli hyväsydäminen ihminen, mutta ei sietänyt mustahaltioita. Kuningas oli urhea ja uljas ritari, sekä paras miekkamies, tietenkin ihmisistä. Muista hahmoista kerrotaan tarinassa.
I kappale:
On kuultu kerrottavan nuoresta haltia- druidista, joka oli puoliksi mustahaltia. Hänen nimensä oli Kreon Mitrath ja hän asui Ihnaran eteläisellä puolella sumuisten tasankojen takana olevassa Mustassa metsässä. Musta metsä oli useimpien haltioiden koti ja sitä hallitsi kuningas- ja kuningatardruidi. Kuningas oli nimeltään Darath ja hän oli, poikkeuksellisesti, mustahaltia, joka oli rakastunut kuningattareen, jonka nimi oli Haruwen. Darath oli niin rakastunut vaimoonsa, että oli jopa muuttunut hyväksi hänen tähden.
Kreon oli kuningasparin poika ja siksi puoliksi mustahaltia ja haltia. Hänellä oli hopeiset hiukset ja myrkynvihreät silmät. Kreon oli haltian tapaan notkean ja ketterän näköinen, sekä hänellä oli oikeasta poskesta ohimoon ulottuva tribaali tatuoituna. Hänellä oli yllään vartalon muotoja seuraava, nahkainen musta haarniska, joka oli muotoiltu hienosti. Kreonilla oli musta kruunun näköinen otsapanta ja musta nahkaviitta. Hänellä oli aseenaan kaksi pitkähköä ja käyrää miekkaa. Miekat olivat huotrissaan selässä. Kahvat tulivat viitan alta kummatkin kahvat vinossa olkaimien takana ja näin helposti tavoitettavissa.
Kreonilla oli eläinkumppani, iso merikotka, jonka nimi oli Ki´aka ja joka aina liiteli hänen lähettyvillään ja ilmoitti, jos jokin oli vialla tai edessä oli jotain, kuten hirviöitä. Koska Kreon oli druidi, hän ymmärsi kaikkien eläinten kieltä, pois lukien kaikki hiidet ja lohikäärmeet, sun muut yliluonnolliset hirviöt. Myös jostain syystä kotka ymmärsi Kreonia, kun hän puhui sille.
Nyt kumppanukset olivat kulkemassa metsässä, tekemässä päivittäistä työtään, vartiointia. Haltiat eivät suvainneet, minkäänlaisia yliluonnollisia hirviöitä metsässään ja Kreon oli metsänvartija. Nyt hän käveli Ki´aka kädellään ja haukotteli, koska päivä oli ollut tavallista tylsempi. Kreon äkkäsi yhtäkkiä jotain edessään ja painui hieman kumaraan taisteluasentoonsa. Hän näki jonkin isomman olennon varjossa, jolla oli pitkät kädet
ja hieman lyhyet jalat. Olento huomasi kohta Kreonin ja murahti: ” Mrh! Taas yksi!”
Kreon ihmetteli mitä olento oli tarkoittanut, mutta huomasi sitten maassa makaavaan verisen ruumiin. Se oli haltia. Kreon katsoi hetkisen haltiaa ja sitten kääntyi varjoon päin. ” Sinä! Tapoit juuri yhden meistä ja kohta kadut mitä teit! Mikä sitten oletkin, tule pois varjosta, jotta näen sinut tarkasti! Haluan nähdä viholliseni, ennen kuin hyökkään!” hän sanoi korottaen ääntään huomattavasti. Otus astui valoon ja Kreon katsoi vihaisena. Olento oli musta itsestäänkin ja sillä oli valkoiset silmät. Käsissä oli pitkä raatelukynnet ja se oli noin 3 metrinen. Se karjaisi: ” Tässä olen, voit hyökätä!” Kreon ampaisi juoksuun ja hyppäsi kolmen metrin päässä hirviöstä ilmaan. Se heilautti toisen kätensä olan taakse, ottaakseen vauhtia iskuunsa ja sitten heilautti sillä Kreonia päin. Hän väisti iskun hyppäämällä käden päälle ja syöksyi kohti päätä. Kreon käänsi syöksyn potkuksi ja kumautti olion kumoon. Kreon putosi haaralleen otuksen pään ylle ja sitten löi tältä pään halki. Hirviö ei ehtinyt edes ulista kivusta, kun se oli jo kuollut.
Tämän jälkeen Hän puhdisti miekan mustasta verestä ja käveli kuolleen haltian luokse. Hän nosti ruumiin syliinsä ja katsoi sitä surullisena silmiin. ” Vien sinut isäni näytteille ja sitten saat kunniasi mukaisen hautauksen”, hän sanoi ja lähti kävelemään pää kumarassa ilmeisesti kotikyläänsä kohti.
Kun hän saapui kyläänsä, ihmiset katsoivat kauhuissaan haltian ruumista, jota Kreon kantoi. Hän vei sen näytteille isänsä ja äitinsä luo ja isä sanoi: ” Kreon, mene tutkimaan metsä, sillä niitä hirviöitä saattaa olla lisää. Tämä on erittäin huolestuttavaa…” ” Minä menen, mutta saattaa olla ettei näistä hirviöistä oli paljoa harmia, kun kerta peittosin ensimmäisenkin niin helposti”, haltia sanoi, hieman ylevä sävy äänessään. ” Saattaa olla, mutta luulen, että uhka saattaa olla isompikin”, Darath empi ja katsoi sitten vaimoonsa. ” Kulta järjestäisitkö sinä vainajalle hautajaiset ja käskisit ilmoittaa kansalaisia olemaan varuillaan metsissä?” hän kysyi ja Haruwen vastasi: ” Totta kai! Kreon, ole sitten varovainen! En halua, että sinä päädyt samaan tilaan, kun äskeinen.” haltia vain nyökkäsi ja lähti viitta lipoen maata pitkin. Kun hän tuli pois kylästä, hän vislasi linnulle ja oitis se lennähti Kreonin luokse.
Kumppanit lähtivät matkaan ja noin kolmen hehtaarin päässä olikin verta. Kreon kumartui maahan ja tunnusteli sitä. ” Se on ollut täällä hetki sitten…”, hän sanoi, kun nousi ja tarttui miekkoihinsa. hän veti ne esiin ja lähti juoksemaan. Ki´aka jäi lentelemään yläilmoihin ja pitämään vahtia. haltia juoksi hyvin nopeaa, mutta erotti silti jokaisen puun yhtä selvästi, kuin olisi ollut paikallaan ja sitten yhtäkkiä jokin musta suhahti häntä päin metsän pimennosta. Olio oli samanlainen, kuin viimekertainen, vain isompi ja nopeampi. Kreon väisti hirviötä täpärästi ja kun hän kierähti maahan, hän tarkkaili hirviötä, katsomalla sitä suoraan silmiin. Haltia oli nyt siinä samaisessa kumarassa taisteluasennossaan, kuin viimeeksi oli samankaltaista hirviötä vastaan taistellut. Yht´äkkiä hirviö syöksähti Kreonia kohti nopeasti kädet ojossa. Kreon hyppäsi ilmaan ja potkaisi toisen käden sivulle, pudoten maahan ja siitä nopeasti ponnahtaen hänen onnistui katkaista toisen käden ranteesta toisella miekallaan. Olio ulvahti kivusta ja kaatui maahan naamalleen, jääden käpertyneenä voihkimaan kättään. Sitten hirviö nousi ja karjaisi vihaisena Kreonille, juosten häntä kohti, heilauttaen ehjän kätensä sivulle ja taakse ja näin valmiina iskemään. Kreon juoksi vastaan ja aikoi lyödä uudestaan oikean käden miekalla, mutta liian myöhään. Hirviön onnistui lyödä häntä ja haltia lensi päin puuta selkä edellä. Haltia valahti maahaan, mutta nousi hampaitaan kiristellen ja murissen: ” Nyt sinä kuolet saasta!” Hän syöksähti otusta kohti karjuen ja lyöden hirviötä ristiin kumallakin miekallaan. Se teki kamalan viillon hirviön rintaan ja tämä kaatui selälleen maahaan kieriskellen kivusta, samalla ulisten kamalalla äänellään. Nyt Kreon hyppäsi korkealle ilmaan ja sitten pudottautui olion päälle lyösen kummatkin miekkansa syvälle olion rintaan, kohtaan, jossa sydän tavallisesti oli. Otus huudahti ja ääni kuulosti sekä ulvonnan että karjahduksen yhteytykseltä. Tämän jälkeen olio jäi maahan makaamaan liikkumattomana.
Nyt Kreon otti miekkansa ja puhdisti ne verestä. Hän laittoi ne tuppiin ja sanoi: ” Niitä on lisää Ki´aka.”