PDA

View Full Version : Element Controllers #2



Dagger
5.5.2002, 14:07:04
Eli; tästä jatkuu meidän Element Controllers ficci. Toivottavasti olette käyneet katsomassa lopun. Tämä jatkuu suoraan siitä kun joukkio on saapunut kotiinsa. Minusta se joka ei enää jaksa jatkaa tätä, niin ei kirjoita itseään mukaan ollenkaan. Uusista minä en tiedä, (kysykää siitä Deathilta). Yritetään pitää tarina mahdollisemman selvänä, niin että se ei "ratkea". Raapustakaa nyt tähänkin ne teidän tietonne (aivan niin kuin alussa), jotta ne eivät pääsisi unohtumaan. Minä nyt vaikka aloitan;

Joukkio oli kulkenut portista sisään, ja matkanneet läpi ulottuvuuksien. Nyt heidän oli tarkoitus palata kotiin. Ennen lähtöä he olivat saaneet kuulla jostakin uudesta vaarasta; mutta mikä se oli? Milloin se tuli? Mitä se tekee? -Olivat todellakin pelkkiä kysymyksiä. Niiden aika ei ollut vielä, ei nyt. Nyt kaikki tahtoivat vain päästä kotiin. He olivat olleet poissa niin kauan. He tahtoivat nähdä perheensä, ja levätä. Jokainen myös ajatteli tulevaisuutta; pitäisikö heidän mennä alttiiksi vaaralle? Ja oliko heillä voimia siihen? Matkallaan he olivat kokeneet ja oppineet paljon. Siltikin ei ollut varmaa, että he eivät oppisi uusia kykyjä ja voimia.

Dagg ajatteli kotiaan. Tyhjästä ilmestyi valo, ja hän lensi sen läpi. Dagg laskeutui lähelle kaupunkia. Sitä kaupunkia missä hän oli syntynyt. Auringonlaskussa se näytti pelkältä harhakuvalta, mutta siinä se vihdoinkin oli. Dagg ei enää edes muistanut kunka kauan hän oli ollut poissa. Hän huokaisi, ja lähti kävelemään mäkeä alas, kohti portteja. Hän kulki kortteleiden ja katujen läpi. Ohi torin, ja kujien. Hän ei nähnyt siellä ketään. Kaupunki tuntui aivan autiolta. Dagg ei jaksanut enää ajatella mitään. Hän meni kohti pientä taloa, joka oli hieman syrjässä muista. Hän kulki pihan läpi ovelle, ja katsoi puutarhaansa. Pensaat rehottivat sotkuisina, ja nurmikkoa ei varmaan leikattu ikuisuuksiin. Dagg kaivoi kukkaruukusta avaimen, ja tunki sen lukkoon. Hän meni sisään, ja lukitsi oven. Koko talo näytti olevan unessa. Aivan kuin aika sen sisällä olisi pysähtynyt. Dagg ei jaksanut miettiä sitäkään, hän asteli makuuhuoneeseensa ja meni nukkumaan. "Aamulla kaikki on varmasti paremmin.." Dagg huokaisi, ja nukahti.

Nimi: Dagg
Ammatti: ??
Elementti: Sense
Ase: Sauva, joka kehittyi miekaksi. Materiaali on Sinuhopea.
Muuta: Dagg hallitsee hyvin valkoisen magian, ja pystyy avaamaan portin muihin ulottuvuuksiin. Sekaannuksen takia muut kyvyt ovat vielä hieman tuntemattomia.

Noirre
5.5.2002, 15:29:30
Aera käveli kyläänsä. Hän oli päättänyt mennä portista vähän kylän ulkopuolelle etteivät ihmiset pelästyisi. Hän oli niin erinäköinen että tuskin kukaan tunnustaisi häntä...

Pienet lapset juoksentelivat kylän liepeillä. He katsoivat Aeraa pitkään ja pysähtyivät seisomaan sormi suussa maissipellon viereen. Yksi heistä oli Ximeren poika.

Mutta Ximere...

Aeran silmät kostuivat kyynelistä ja hän seisahtui Sanen vierellle ja pörrötti tämän mustia hiuksia. Hän katsoi Aeraa ja näytti pelokkaalta. Aeraa kyykistyi ja sitten hän kaappasi pojan syliinsä itkien.

Tämä oli hänen kotinsa.

Aera jätti Sanen seisomaan siihen samaiseen paikkaan ja suunnisti sitten äitinsä talolle.
Kunhan äiti vain tunnistaisi hänet.
Äiti ymmärtäisi.
Äidille voisi kertoa Ximerestä.
Äiti tietäisi mitä tehdä.

Aera käveli sisälle pienikokoiseen, puusta ja savesta tehtyyn majaan ja näki kuinka hänen äitinsä oli laittamassa ruokaa. Hän koputti oveen ja Sanadran, hänen äitinsä, silmät kääntyivät Aeraa kohti.
Hän oli sokeutunut.
"Kuka siellä?" Sanadra kysyi ja nousi seisomaan. Aera otti yhden epäröivän askeleen ja sitten hän ei voinut enää pidättää sitä. Hän juoksi Sanadran syliin ja itki kuin pieni lapsi.
Eikä Sanadra kysynyt mitään. hän vain silitti Aeran hiuksia ja kuiskasi sitten hellästi:
"Pieni tyttöni on tullut kotiin..."



Aera
ilma
aseena sauva joka voi muuttaa muotoaan
telepaattisia kykyjä, pystyy muuttumaan ilmaksi. yrttiparantaja, jonka erilaiset korut helisevät ilmavirrassa enteillen säätä.



Edited by Noirre on 05.5.2002 20:34

Gabriel
5.5.2002, 17:31:44
Az saapui tuhoutuneeseen vuoripalatsiinsa kaikista murtuneimpana ja fatalistisempana. Matkan aikana hän oli jo tehnyt johtopäätöksiä ja ajatteli kokeilla asiaa käytännössä. Hän yritti manata esiin kivipilarin maasta ja tosiaan siellä jotain nousikin, mutta se mureni heti hiekaksi. Hän murjotti maassa olevaa hiekkakasaa. Hän oli ollut oikeassa. He olivat olleet Grythin palasia, kokonaisuuden muodostajia. Tuhotessaan Grythin he olivat tuhonneet kokonaisuuden ja pikku hiljaa siirtyi tuho myöskin palasiin, rappeuttaen, murtaen ja murskaten.
He kaikki menettivät elementaaliset voimansa, muut tulisivat huomaamaan sen pian myös.
Hän oli menettänyt kaikista eniten, elementaalisen voiman mukana katosi myöskin kuolemattomuus iän suhteen ja kyky luoda asioita ajatuksen voimalla.
Hänellä oli kuitenkin jäljellä taitonsa ja monta miekkaa verikullasta.

He kaikki kerääntyisivät yhteen paljon nopeammin kuin olivat olettaneet. Vähintään viikon sisällä olisivat kaikki yhdessä etsimässä vasatuksia kysymykselleen. Miksi heidän voimansa ovat kadonneet? Ja hän tiesi vastauksen, eikä vastaus ollut kaunis. He olivat itse sen aiheuttaneet tuhoamalla Grythin.

Mutta ei ollut muita vaihtoehtoja, Gryth oli estettävä.

Az jaksoi vain toivoa, että he menettivät vain elementaaliset voimansa, eikä rappio koskenut heitä fyyisesti ja/tai henkisesti. Kokonaisuuden tuhouduttua oli nyt kuitenkin turhaa haikailla voimien perään.

Synkät ajat alkaisivat elementtien hallitsijoille.

The death Magic
6.5.2002, 9:26:58
Joni palasi yksin luolaansa. Kaikki se voima minka hän hallitsi jääherrojen ansiosta oli valtava. Hän ei sitä pystynyt uskomaan. Ja hän oli varma ettei viela tuntenut kaikkia voimiaan. Joni oli huomannut että muiden elementtien voimat alkoivat kadota mutta Jonin voimaa yllapitivat jääherrat. Niitä ei voinut hävittää. Joni ei jaksanut enaa miettia näitä asioita vaan astui luolaansa. Muilla oli perheita mutta Jonilla ei ollut ketään. Mutta näin oli paras. Kaikesta huolimatta yksinäisyys oli se mita Joni arvosti. Jääherrat yrittivat selittaa etta koska perhetta ei ollut enaa, Jonin oli tehtävä sellainen. Mutta Joni ei halunnut uskoa tätä. Miten perheen perustaminen voisi parantaa sosiaalisuutta? Ja sitä paitsi Joni ei halunnut perhettä. Hän ei halunnut rakastaa ketään kun tulisi kotiin tai ei halua kuunnella kakaroita lattialla. Mutta toisaalta nalkuttavat vanhemmat ja ärsyttävät siskot ja veljet eivät olleet sen parempi ajatus. Eivätkä uudet kaverit olleet sen parempia. Joni ei edes tuntenut heitä niin kavereina... Jonilla oli vaan mukavaa yksin... Perhe... Tyhmää... Joni alkoi syömään luolassaan...

Nimi:Joni
Elementti:Jää
Aseet:Jäämiekka,Jääkeihas,Jäävaltikka, ja uutena Jääkristalli.
Muuta: Shiva auttaa häntä aina silloin tällöin. Hyvin epäsosiaalinen henkilö. Planeettansa valittu.



Edited by The death Magic on 06.5.2002 12:37

The death Magic
6.5.2002, 14:01:06
Olen pahoillani tuplasta mutta on pakko ilmoittaa erikseen.

ILMEISEN MONI ei enää kirjoittele tänne päin ja 1 osan loppukin alkoi mennä muutaman henkilön kirjoitukseksi.
Siksi haluan tietää kuinka moni aikoo vielä olla/kirjoittaa tänne ja olla mukana(myöskin kerhossa aivan)
Jokaisen joka ei ole vielä kirjoittanut tähän uuteen fan ficciin täytyy lähettää PM minulle siitä vieläkö jatkaa. Jos ei kuulu jatko PM:ää tai ilmoittaa ettei jatka niin pistän voimat uusio käyttöön(eli kierrätän) joillekkin uusille jotka haluaa...
Daggerin,Noirren ja Gabin ei tarvitse tehdä tätä koska ovat tänne kirjoittaneet ensimmäisinä.

Celeb
6.5.2002, 16:09:36
Valitan tässä, että en ole ehtinyt lukea Element Controllers #1:n loppua, enkä ole päässyt siihen mukaan muiden juttujen takia.

nyt kun huomasin tämän näin nopeasti, niin päätän jatkaa tätä niin hyvin kuin osaan ja viitsin.
PM tulee kohta kotiin death.

Madel, joka oli jäänyt loppuvaiheista paitsi, oli saapunut jo jonkin aikaa sitten kotiplaneetalleen ja oli taas omissa hyvissä voimissaan. Madel oli kuullut Azin ongelmista ja päätti jonkin ajan päästä lähteä etsimään häntä. Jospa hän olisi avun tarpeessa. Madel lähetti eräänlaisen radioaaltoa vastaavan viestin Azille, jonka oli tarkoituksena kuulla se....

nimi: Madel
Element: Holy
Muuta: katoaa hiljaa aina jonnekin, ettei kukaan edes huomaa.

[jää hieman kesken. toivottavasti viestini ei sekoittanut pakkaa niin paljoa]

muumuu
6.5.2002, 16:40:34
vattu,min laitoin sinulle viestin death,ja oletan että olen mukana.jos en ole,ni se on voivoi XDD

sillä aikaa kun muut tekivät omia askareitaan ja miettivät kohtaloaan,vihreiden maagien kylässä,Marshaliassa tapahtui kummia asioita....

sprictus anemon zunamun erikfon hiljumaa xi!
sprictus anemon zunamun erikfon hiljumaa xi!
sprictus anemon zunamun erikfon hiljumaa xi!
sprictus anemon zunamun erikfon hiljumaa xi! Kuuluin pienestä huoneesta,jonka täytti pian vihreä valo.
antaa hänen nyt levätä,hän koki kovia siulunvaelluksellaan ja emme voi olla aivan varmoja onnistuimmeko täysin herättämään hänet eloon. sanoi keskipitkä,vihreään sonnustautunut nainen.
Voi Ii'ira,miksi sinä aina epäröit kun teemme taikoja? sanoi Jade naurahtaen.

Missä minä olen? kysyi nuoren naisen ääni. (uusi hahmoni on taas nainen,so what? halusin vaan tehä tytön XDD)Aaa,sinä heräsit sanoi jade iloisesti.
mutta nyt,on meidän aika varustaa sinut ja ostaa sinulle vaatteita,ethän sinä voi alasti mennä kaupungille sanoi Ii'ira ja nauroi.Todentotta,tyttö oli aivan ilkosillaan ja hänen kasvonsa menivät aivan punaisiksi.

Nimi:Kirika Shaman
Ammatti:kukkakauppias ja vihreä maagi
Ikä:16
Voima:nature (luonto)
Ase(et):sormus,vasemmssa kädessä nyrkkirauta ja selässä miekka ja jousipyssy
muuta:laulaa kauniisti ja on itsekkin kaunis. Hänellä on vihreät silmät ja vihreät hiukset. Hänellä on hieman suippomaiset korvat mutta ei ole haltia vaan Shiinji,joka on jalo vihreiden maagien heimo. On sonnustaunut vihreään.
erikoiskyvyt:osaa taistelulajeja ja muodonmuutoksen( sama kuin Vivillä,ne jotka ei ole lukenut ekaa EC:tä,unohtakaa toi "sama kuin Vivillä" )

He palasivat takaisin kylään mutta kauhukseen he huomasivat että kylään oli isketty!
Äkkiä Kirika pakene henkesi edestä! Huusi Ii'ra juuri ennenkuin häneen iski salama.
Hän juoksi läpi metsien ja ui läpi Speil lammen,joka oli aivan kirkas ja juoksi vesiputoukselle joka näkyi,hän meni peloissaan istumaan vesiputouksen viereen ja purskahti itkuun.

Dagger
7.5.2002, 17:13:39
Dagg ei nukkunut aamulla pitkään. Hän ei herännyt vain siksi, että aurinko jo paistoi hänen huoneeseensa.. Mutta hän oli nähnyt painajaisia. Dagg ei osannut kuvailla niitä, mutta se ei tietänyt mitään hyvää. Dagg hätkähti istumaan huohottaen. Hän pyyhki hikeä otsaltaan ja tunsi jotakin kosteaa poskillaan. "Itkinkö minä?" Dagg kysyi itseltään, ja nousi sängystä. Hän käveli kohti peiliä, ja kurkisti siihen. Dagg ei tiennyt oliko hän itkenyt, mutta hän ei jaksanut pohtia sitä. Hän ei muistanut mitään siitä painajaisestakaan. Dagg pukeutui ja käveli keittiöön. Aivan kuin talo olisi nukkunut. Pölyä ei ollut missään, eikä hämähäkkikään ollut vieraillut. "Mitä täällä sitten on tapahtunut?" Dagg mietti, ja muisti äkkiä jotakin. Hän juoksi takaisin peilinsä eteen ja melkein säikähti. Daggin vaatteet. Ne eivät enää loistaneet hopeisena. Dagg katsoi myös hiuksiaan, ne olivat taas tavalliset. "Miekka!!" Dagg huudahti, ja juoksi eteiseen etsimään miekkaansa. "Missä se on? Missä se on?!" Dagg ei löytäney enää Sinihopeaa. Eteisessä lojui hänen vanha sauvansa. Hän nosti sauvaa ja yritti muistella. Dagg muisti painajaisensa.

"Minä tipuin.. Samoin kuin silloin kun tipuin jyrkänteeltä. Silloin pukuni ja sauvani muuttuivat, ja nyt ne muuttuivat taas takaisin... Entäpä minun voimani?" Dagg nousi taas. Hän meni huoneeseensa ja nappasi kirjahyllystä erään kirjan. Daggin hyllyssä oli kirjoja eri elementeistä. Kaikista oli yksi kirja. Dagg otti kirjan nimeltä `Sense`, ja avasi sen. Sense-elementti ei vaikuttanut mitenkään voimalliselta ja erikoiselta. Sana `sense` tarkoitti aistia; järkeä; merkitystä. "Siis... Minä olen kai aina yrittänyt löytää voimani  `järjestä`. Voima järkeä vastaan on sekavuus. Sekavuus oli matkalla välillä ns. vallannut minut.. Luulin että voimani olivat jotakin mitä niiden ei kuuluisikaan olla. Hmm.. Minun pitäisi kai siis yhdistää nuo kaikki kolme. Aivan! Siinä se on!" Dagg otti kirjan ja sauvan mukaansa, ja juoksi ulos pihalle. "En tajunnut mitään silloin itsestäni enkä voimistani. Kirjan mukaan on mahdollista, että Sensen käyttäjä voi oppia uusia kykyjä. Nyt minun pitäisi vain yhdistää ne, niin minä... Minun ei tarvitsisi olla heikko. Minä pystyisin auttamaan muita..." Dagg tunsi itsensä hieman tyhmäksi kun hän puhui itselleen, mutta nyt ei ollut aika pohtia sitä. Dagg nosti sauvansa ja huusi; "Aisti! Järki! Merkitys! Yhdistä!" Daggin sauva välkkyi ja siihen iski jokin salama taivaalta. Dagg puristi kovaa sauvaansa, ja tunsi kun salama kulki hänen lävitseen. Sitten se katosi ja Dagg istui maahan. "Mitä ikinä tämä kirja tuolla tarkoittikaan.. Hmm.. Tavallisesti Sensen pitäisi siis antaa kyky nähdä vastustajan voimat ja heikkouden. Olisiko se se `aisti`? Sitten on vielä `järki` ja `merkitys`.. Ne minä selvitän myöhemmin.." Dagg vei kirjan ja sauvan sisään, sitten hän rupesi siistimään puutarhaansa.

Blank
7.5.2002, 17:41:14
Kaikki kulivat sen. Se oli kutsu. Se kajahti heidän päässään, ja kaikki tiesivät keneltä se tuli. Druthilta. Kukaan ei ollut täysin varma teostaan, kun astui portista joka johdatti heidät vanhaan tuttuun huoneeseen Unien temppeliin. (se on sen nimi) Kun kaikki saapuivat, Druth Sharin ja Shinie istuivat sen samaisen pöydän ympärillä, jonka luona he olivat viimeksikin olleet. Sharin odotti, että kaikki olivat istuneet ennen kuin aloitti. "Te kaikki luultavasti kuulitte, mitä Druth sanoi Grythistä." Hän aloitti. "Että vanhat sanoivat häntä hyväksi." Sharinin ja Druthin silmät verestivät hieman, ja molemmista näki etteivät he olleet levänneet paljon pitkiin aikoihin. "No, me tutkimme asiaa ja saimme tietää, että vanhimmat ovat valehdelleet meille. Ja nyt, vaikka Gryth on poissa hänen voimansa ovat täällä yhä." Samassa hän kakautti ilmoille selvän kutsuhuudon. "Vanhimmat!" Samassa huoneen nurkkaan ilmestyi kuusi hämmästynyttä ja hyvin vanhaa haltiaa. Nuo olivat hetken hämmästyneitä, mutta tajusivat mitä oli tapahtunut ja yrittivät suojautua. Se oli kuitenkin myöhäistä. Shinie, jota kaikki olivat luulleet täysin harmittomaksi, nappasi vyöltään sauvan joka oli koristeltu jokaisen elementin värisin lohikäärmein. Jalokivilohikäärmein. Oli safiiri-, rubiini-, smaragdi-, ja keltatimanttilohikäärmeet. Hän alkoi lausua muinaista loitsua ja kohta huoneessa oli elementtivahteja. Ne tuhosivat nopeasti Druthin avulla Vanhat, ja sitten Druth kääntyi hikihelmiä otsallaan katsomaan muita. "No?" Hän sanoi. "Uskooko joku vielä, että olen Grythin palveluksessa?" Kaikki pudistivat päätään. "Hyvä. Me olemme Sharinin kanssa yrittäneet löytää sen, joka on tulossa. Olemme löytäneet vain tarunpätkiä, mutta meillä on jo siitä tietoa. Sen on suurin paha (ultimate evil). Se tulee tänne, ja Jonin on tarkoitus pysäyttää se. Sillä on ollut monta nimeä ja sen on aikojen saatossa lähettänyt monia epäonnistuneitä pahan ristiretkiä tänne. Nyt se on vihoissaan ja aikoo tulla itse. Jonin täytyy estää se." Druth katsoi Jonia, joka oli vain istunut koko ajan.

Druth
Aseena maaginen sauva, jonka kyvyt löytyvät siitä sivun 16 tienoilta vanhasta Element controllersista.
Muuta: Nopea, kykenee muodonmuutokseen, harhojenluontisormus, hallitsee kaikkia ns.epätodellisia olentoja jotenkuten. Lemmikkinä Wopp-niminen tulilisko, jota hän ei päästä silmistään.

Shinie
Aseena sauva, jolla kutsutaan elementtivartijoita. Pystyy myös loihtimaan itselleen tehokkaan ryhmysauvan.
Muuta: Teleportaation mestari, pääsee astraalitasolle. Hallitsee elementtivartijoita. Ystävänä ja lemmikkinä erittäin pieni kissa, jota hän kantaa aina taskussaan. Ei osaa vielä, mutta oppii levitoimaan ja vaivuttamaan uneen.



Edited by Blank on 13.5.2002 15:23

muumuu
7.5.2002, 19:28:58
Aamu valkeni ja Kirika lähti pesulle,hän riisui vaatteensa ja hyppäsi puusta järveen.
Brrrh,onpas tämä kylmää. sanoi Kirika itsekseen ja tärisi.
Hän sukelti veden alle ja näki pienen onkalon ja päätti käydä pinnassa hengittämässä ja sukelti uudestaan veden alle ja ui pienehköön onkaloon jonne hän mahtui juuri ja juuri.
Hän ui ja ui mutta hänen henkensä alkoi loppua eikä onkalon loppua näkynyt,se olikin kuin vedenalainen luola.Sitten hän huomasi että siellähän pystyi hengittämään,yhtäkkiä hänen jalkansa muuttuivat pyrstöksi ja kaulaan kasvoi kidukset,hänestä tuli merenneito.
Mitä tämä on? hän ajatteli. Yhtäkkiä hänen päässään alkoi kuulua ääniä ja ne sanoivat:Kirika,sinun voimasi kasvavat kasvamistaan,nyt sinun voimasi on vasta pientä verrattuna siihen mihin luonto voima pystyy. Tämä on Meremis-kyky joka muuttaa sen 'käyttäjän' merenneidoksi tai kalaksi. Sinä Kirika,sinusta tuli merenneito koska olet tyttö tai pitäisikö sanoa nuorinainen...... Sitten ääni katosi ja hän saapui pienelle läntille kuivaa maata.hän nousi vedestä ja pyrstö muuttui jaloiksi ja kidukset kasvoivat umpeen. Sitten hän tajusi olevan ilkosillaan ja hän punastui,syyttä koska siellä ei ollut ketään tai mitään.Tai niin hän ainakin luuli. Sitten ,aasta kasvoi ruohopaalu jossa oli pieni hahmo ja sanoi: Kirika,ota tämän lasinen sormus ja laita se sormeesi,se antaa sinulle pysäyttämisen lahjan. Mutta älä käytä lahjaasi väärin,sillä voi tehdä joko hyvää tai pahaa. Nyt sinun voimasi kasvaa nopeaa vauhtia,muta älä huoli minä ilmestyn aina kun saat uude kyvyn,olen sinun vartijasi,Fero. Nyt sinä ihmettelet että miksi kukaan ei ilmestynyt sinulle kun käytit Meremis voimaasi,no siihen on helppo selitys,sinä olet aina hallinnut sen,nyt vain herätit sen eloon. Ja sitten tämä pieni mies katosi.

Kun hän oli tullut takaisin hän kuuli sen samaisen kutsun minkä muutkin kuulivat,hän kerkesi juuri laittamaan vaatteet päälle kun hän imeytyi portista läpi.

Hän saapui samaan huoneeseen missä muutkin olivat. Kaikki ihmettelivät kuka tämä tyttö oli. Sharin selvitti asian heille ja kun hän (Kirika siis) rupesi esittelemään itseään ja heilautti kätensä ja kaikki pysähtyivät. Hän odotti ja odotti mutta he eivät palanneet normaaleiksi ja huuti :MIKSI MINULLE KÄY AINA NÄIN!? MINÄ ATUTAN KAIKKIA KEITÄ KOSKEN TAI KAIKEN MIKÄ ON YMPÄRILLÄNI!! sitten Jade ilmestyi ja sanoi :Se on sinun uusi voimasi,heilautappa kättäsi uudelleen. Kirika heilautti kättään ja kaikki palasi normaaliksi ja jatkoivat puhetta siitä mihin jäivät. Sitten Druth sanoi :Kirika,miksi sinä pysäytit meidät? Minä tuota umm.....minä en hallitse voimaani,entä sitten minä en ole yhtä kokeneita kuin te! sanoi Kirika hermostuneena. Kirika,sinun voimasi kasvaa vielä telekinesikseen ja moneen muuhun,mutta kaikkea en saa paljastaa. sitten Kirika sanoi arasti : Olen lukenut kotikylämme kirjasta että luonnon voimat ovat erittäin suuret,mutta hyödyttömiä tulta ja jätä vastaan. Siinä sanottiin myös että minä voin manata ja tehdä loitsuja. Entä jos minä en hallitse voimiani ja käytän niitä väärin? sitten Druth sanoi :Et käytä,minä lupaan.minäkin olin arka alussa mutta nyt voimani ovat kuin osa minua,niistä tulee sinullekkin osa tavallista elämääsi. Sitten temppelin seinä rusahti ja sieltä asteli lonkero hirviö. APUA! huusi Kirika ja pysäytti olennon.....



Edited by vivi89 on 08.5.2002 19:10

Noirre
8.5.2002, 19:02:26
Aera tunsi kutsun, hän näki jopa portin. Mutta hän ei kulkenuut siitä. Hän tarvitsi aikaa kootakseen ajatuksensa, kootakseen Lumieren muistot. Hän halusi aikaa sille että saisi järjestettyä kylän asiat. Ettei se kaikki mitä hän oli silloin vuorilla kokenut ennen kuin vaipui koomaan toteutuisi. Aera tiesi, että vaikka Ximereä ei ehkä ollutkaan enää, niin suru joka Aeran sydäntä jäädytti sisältä päin oli vähintäänkin yhtä kyvyttömäksi tekevää kuin sisaren avunhuuto. Aera. sulki silmänsä ja vastusti kutsua jonka kuuli koko ajan. Välillä se voimistui, välillä se hiljeni. Se kaikui hänen mielessään varmasti niin kauan kuin hän ei sitä totellut. Voi Druth.... Tietäisitpä mitä pyydät... Ja Aera sulki silmänsä ja jatkoi äitinsä auttamista.

The death Magic
8.5.2002, 19:28:12
Druth lässytti siitä kuinka muiden pitäisi auttaa Jonia mutta Joni vain mietiskeli. Mutta sitten mietiskely keskeytyi kun lonkero otus tuli sisään. Kirika oli pysäyttänyt sen mutta se oli jotenkin immuuni pysäyttämiselle koska se pystyi liikkumaan pienen ponnistelun jälkeen. Joni nousi tylsästi ja heilautti kättään vähäsen. Tämä riitti hirviölle koska se jäätyi ja räjähti palasiksi.
Se siitä. Joni tuhahtaa ja istuu takaisin. Muut huomasivat että Jonin sosiaalisuuden kehittämisessä olisikin TODELLA paljon työtä. Joni muisti Kirikan pysäyttämis kyvyn ja loi suojan joka suojasi tätä vastaan siltä varalta että vahinkoja sattuu.
Druth huokaisi ja sanoi: Eiköhän jatketa...

muumuu
8.5.2002, 20:12:59
Mutta näiden hyökkäysten on loputtava,te saatte nyt mennä Miners kaivokseen ja käydä tarkistamassa miksi kaikki pedot hyökkäävät tänne. Sinä Kirika saat erikoisen tehtävän,sinä olet etupäässä kun te menette luolastossa koska sinä osaat pysäyttää ajan,mutta nyt menkää matkaan Sharin neuvoi ja opasti

Kune he muutamat saapuivat luolastoon eli Kirika,Druth,Joni ja Dagg niin he päättivät että Dagg jää luolan suulle jos jotain sattuu muille.Hyvä on,minä jään vartioon. Sanoi Dagg.
Kun he olivat matkanneet muutaman tovin,he saapuivat risteykseen,he päättivät mennä oikealle,koska sieltä kuului ääniä.Kaikki tarttuka aseisiin koska me saatamme joutua taisteluun. Kirika otti jousensa,Joni ei ottanut mitään ja Druth otti sauvansa. Kulman takaa juoksi jättimäinen kyklooppi,se oli ilmeisesti maa laatuinen. Kirika yritti pysäyttää olennon mutta pysäytti vahingossa kaiken ympärillään,myös Jonin,hänen suojansa oli vain vahvistunut,mutta Kirikan voimat olivat ilmeisesti kasvaneet.Apua! mitä minä nyt teen?! Sitten hän laittoi jousesnsa taksin ja otti miekan. Sitten hän juoksi kohti hirviötä ja survaisi sen tämän kaulaan,pienen hypyn avulla,hirviö ja kaikki muutkin vapautuivat mutta Kirika pysäytti ajan uudelleen ja survaisi miekan vielä syvemmälle,peto kaatui maahan ja hävisi tomuksi.

Kun he saapuivat tunnelin päähän,he näkivät kamaluuksia. Siellä oli ihmisiä joilta oli revitty raajoja irti ,heitä oli hirtetty ja kidutettu. Tämä oli syy siihen miksi ihmiset olivat kadonneet,sitten maa tärähteli ja heidän luokseen tallusteli kamala jättiläinen,Kirika yritti pysäyttää petoa muuta turhaan,se vain hidastui muutaman sekunniin noin viideksi sekunniksi. Sitten peto oli lyömässä Kirikaa suurella puunuijalla mutta hän laittoi kädet suojakseen ja peto kimposi kuin suuren energiapurkauksen seurauksena pois Kirikasta......



Edited by vivi89 on 08.5.2002 20:13

Dagger
9.5.2002, 15:48:39
Dagg seisoskeli luolan suulla, hän ei ollut kuullut mitä alhaalla oli tapahtunut. Dagg käveli ympäriinsä ja huokaili. "Missä he oikein viipyvät? Miksi meidän nyt tänne piti tulla? Missä Aera on? Hän... Ei! Hän ei ole voinut jättää meitä! En nähnyt häntä missään.. Hänen täytyy olla kotonaan. Miksi Aera ei sitten tullut tänne?" Dagg pohti itsekseen, ja väsyi odottamiseen. "En minä tullut tänne leikkimään mihinkään luolaan. Minä en tee täällä mitään. Seisoskelen ja odotan että muut joutuvat pulaan.. Mutta jos heille kävisikin jotain? En minä voisi heitä pelastaan. Olen oppinut vasta yhden Sense-kyvyn, eivätkä ne muutkaan mielestäni liity mitenkään hyökkäämiseen.." Dagg turhautui odottaessaan. Mitään suurta ei ollut vielä tapahtunut. Ei ainakaan hän tiennyt mitään. "Minä lähden. Nuo pärjäävät mainiosti ilman minua. Mikään ei velvoita minua jatkamaan, siitä uhkastakaan ei ole kuulunut mitään. Ehkä Sharin vain kuvitteli jotakin, tai tahtoi saada meidät vain tekemään jotakin. Minä en osaa taistella hirviöitä vastaan, ja minulla on kotini ja kaupunkini.. Kukaan ei kai muista sitä, tai sitten kukaan ei tiedä sitä.. Minun täytyisi pitää huolta myös omistani.. Miksi minä täällä kyvyttömänä vahdin jotakin luolaa, -ei se mihinkään voi kadota!" Dagg huudahti, ja lähti kävelemään pois luolalta. Sitten Dagg muisti että hän ei ehkä enää osaisi tehdä sitä porttia. Vai osaisiko? Hän oli nyt saanut kunnon Sense-voimansa, mutta toimisiko se portin luominen enää? "Hmm, ehkä minun ei kannata kokeilla sitä täällä.. Jos meidän kutsuttiin tänne portin avulla, niin kai he huomavat kun lähden pois.." Dagg pohti, ja juoksi kohti luolaa. "Druth!!" Dagg huusi luolaan. Druth kuuli onneksi hyvin, joten hän kuuli Daggin huudon ja salamana juoksi kohti aukkoa. "Dagg? Mitä nyt?" Druth kysyi, "Minä tahdon mennä kotiin. Nyt!" Dagg sanoi. "Ehkä minun olisi kohteliaampaa kysyä, kun pelkästään häipyä.." Dagg ajatteli, ja kysyi kohteliaammin; "Druth, minun pitäisi päästä kotiin. Olen ollut sieltä niin kauan poissa, ja minun.. Minun pitäisi hoitaa pari asiaa. Luulen että juuri tämä ei ole se meidän uhkamme, joten haittaako jos.." Druth katsoi Daggia, ja nyökkäsi. "Jos sinä kerran niin tahdot", Druth sanoi ja avasi Daggille portin kotiin. "Kiitos, nähdään taas!" Dagg huusi ja hyppäsi sisään. Dagg palasi puutarhaansa. Ilta oli jo tulossa. Dagg siivosi hieman pihaa, ja meni sisälle kotiinsa.



Edited by dagger on 09.5.2002 15:52

The death Magic
10.5.2002, 19:53:22
Samalla Kirika ja Joni taistelivat hirviötä vastaan. Tai oikeastaan Kirika. Joni seisoi tylsänä kilpensä suojassa ja kuunteli. Kirika huutaa: Mitä vittua luulet touhuavasi!!
Joni vastaa joku muukin tulee. Luolan perältä tuli uusi hirviö jolla tuntui olevan kyky luoda pienempiä ja heikompia hirviöitä. Hoitele sinä se toinen ja minä hoitelen tämän! Joni huutaa.
Samalla he käyvät yhtäaikaa kimppuun...

muumuu
10.5.2002, 20:13:14
sitten yhtäkkiä kaikki hirviöt possahtavat tuhkaksi,yhtään hirviötä ei enää ollut,vain kamala määrä harmaata tuhkaa.
Mitä tuo oikein oli? Sanoi Kirika ihmeissään.
Heidän kristallinsa tuhoutui,minä kävin tuhoamassa sen.Sanoi Druth samalla kun lähestyi Kirikaa ja Jonia.
No me vähän ihmettelimmekin missä sinä oikein olit Sanoi Kirika.
Kävin luolan suulla kun Dagg kutsui minua ja sanoi lähtevänsä. Samalla kävin tuhoamassa kristallin jonka tunsin pursuavan pahaa voimaa Sanoi Druth.
Kuka Dagg? se tyttökö jolla on se sauva ja on hiljainen? Sanoi Kirika hämillään,eihän hän tuntenut vielä ketään tästä ryhmästä johon hän oli tullut.
Mutta Kirika,miksi et käytä OIKEATA voimaasi,käytät vain maagien voimaa,et elementti voimaasi? Sanoi Druth mietiskelevällä äänellä.
No...minä en oikein hallitse sitä ja minä olen vihreä maagi,joten en ole vahvoilla 'tavallisissa' taioissa, vaan kutsumisessa eli summoning taioissa,jos jotkut käyttävät vielä vanhanaikaista nimeä,loitsuissa ja niinsanotuissa aktiivisissa taioissa eli juuri ajan pysäyttimisessä ja esineiden liikuttamista ajatuksenvoimalla. Minä olen tutkinut vihreiden maagien voimia kirjoista ja voimakkain vihreä maagi joka tunnetaan, Helba osasi liikkua eri ulottuvuuksissa esimerkiksi astraalitasolla ja hän osasi hidastaa/pysäyttää aikaa joten hän osasi myös nopeuttaa molekyylejä samalla tavalla kuin hidastuttaakkin. Sanoi Kirika innoissaan.
Ahaa,minä vähän mietinkin noita asioita. Mutta olen kuullut että vihreät maagit ovat myös vahvoja luonto elementin hallitsijoita. Sanoi Druth.
Siinä se onkin katsos,minä en ole tavallinen maagi vaan aivan jotain muuta,minun äitini oli noita.........



Edited by vivi89 on 10.5.2002 20:19

Z-e-r-o
10.5.2002, 20:35:58
Kuten kaikki (tai ainakin D.Magic) tiedätte minun hahmoni kuoli lopullisesti Element Cont #1:ssä joten luon itselleni uuden jos sopii. (JA D.Magicille: aijon jatkaa Elemental Controlleissa ja kirjoitan Fan fic vol.2:seen kun kerkeän)(Okei tuo pit laittaa PM:llä)  :D

Kuitenkin jatkan tarinaa.

Maxwell istui vuorenhuipulla ja katseli kaukoputken läpi juokkoa mitä epätavallisimpia hahmoja. joukossa näytti olevan voimakkaita sotureita, pelottavia maageja ja viehkäitä maideneitä (naispuolinen soturi)(whatever) . Hän kokosi kaukoputkensa ja hyppäsi alas vuorelta!?. Indivaleum: kajahti ilmoille Maxwelin suusta ja samalla hän vauhti hiljeni ja hän laskeutui turvallisesti maahan. Druth ja muut kuulivat äänen ja lopettivat keskustelunsa kuulostellakseen muita ääniä.

Maxwell Ikoru
Piirteet: Aarteenmetsästäjä ja mystisten taitojen hallitsia.
Ase: Dessent-Angel wing jonka kaksipuolinen terä on niin terävä että viiltoa ei voi tuntea. Materiaali: Daikou-Mithrill, joka on kevyttä, valkoista ja lähes tuhoutomatonta. Muita erikoisuuksia: tulevat vasta elementtaalisten voimien parannuttua.
Muuta: intohimo uhkapeliin. köyttää myös heittoaseita.
Elementtaali: Hell joka ei ole vielä toiminnassa.

Maxwell istui puunoksalla ja tarkkaili hahmoja kauempaa. Kun tilanne rauhoittui hän liikkui lähemmäs. Mutta kun hän hyppäsi seuraavaan puuhun oksa otti ja katkesi painon alla. Maxwell mätkähti maahan suoraan Jonin eteen joka veti miekkansa esiin ja laittoi sen Maxwelin kurkulle.

muumuu
10.5.2002, 20:51:43
Kun tilanne oli hieman rauhoittanut ja Joni oli perääntynyt,sanoi Maxwell ensimmäiset sanansa :Minä tulin tänne kos.... Ja sitten Kirika pyörtyi muutamaksi sekunniksi ja nousi ylös kuin hänet olisi nostettu rinnuksista.
Mitäh,mitä tapahtui? Sanoi Kirika.
Hmm...sinun voimasi siis meni hajalle,aivan kuten minunkin muutama päivä sitten. Sanoi Maxwell.
Hajalle? Voimani? Mikä voimistani? Maagi voimani? elementti voimani? mikä?! Kyseli Kirika hädissään.
Sinun luonto voimasi,jos ymmärsin oikein kuulemastani, meni hajalle. Sanoi Maxwell. Sitten Kirika nosti nyrkin naamansa eteen ja nyrkkirauta rupesi hohtamaan violettia valoa :Nyt sinä saat maksaa! huusi Kirika ja rupesi loitsuamaan:
Maa värähtelee kun vuoret liikkuvat,kutsun sinua Ikaidon.
Meri pauhaa kun maailma on epätasapainossa,kutsun sinua Poseidon.
Taivas tummuu ja myrsky yltyy kun rauha rikkoontuu,kutsun sinua Jaybirdon.
Nyt kaikki kolme ovat kokoontuneet ja viimeinen päiväsi on koittanut.
Lighting Ray!
Ja hänen nyrkkiraudastaan tuli keltainen salama joka osui Maxwelliin ja Kirika ryntäsi kamalaan iskukomboon.........

Z-e-r-o
10.5.2002, 23:58:54
Ougi activated,Maxwelin silmät välähtivät. SatumOugi :huudahti Maxwell ja häilyi pois ja ilmestyi taas väistettyään Kirikan hengenvaarallisen iskun. Dessent välkähti ja osui Kirikan käteen kimmahtaen pois nyrkkiraudasta. Taas välähti ja säde sinkoitui Maxwelliä kohti mutta hän väisti sen ja säde osui Joniin lännättäen hänet taaksepäin. Nyt muutkin puuttuivat peliin ja sitoivat Kirikan. Kun hän oi rauhoittunut Maxwell alkoi selittää.

muumuu
11.5.2002, 0:52:49
<span style='color:Aquamarine'>Päästäkää minut&#33; Kirika huusi jo toistakymmentä minuuttia.
Hyvä on,mutta nyt otat rauhallisesti. sanoi Maxwell.

Kun He olivat puhuneet asiat selviksi he menivät takaisin Unitemppeliin Sharinin luo.
Dagg siis lähti pois? Kysyi Sharin Druthilta.
Kyllä Sanoi Druth.
Kirika,sinä siis osaat loitsuta? Kysyi Sharin.
Jotenkin,olenhan vihreä maagi Sanoi Kirika
Mutta nyt te jatkatte matkaanne Souls Krivianiin,toiselle mantereelle. Tunnelin sisäänpääsy on täällä,joten eiköhän jatketa matkaa? Kysyi Sharin.
Jatketaan vain. Sanoivat kaikki kolme Joni, Kirika ja Druth yhtäaikaa.

He saapuivat Sharinin opastuksella pieneen holviin jossa oli aseita ja kilpiä,siellä näytti olevan myös erilaisia kirjoja ja muuta.
Tämä on &#39;kauppahalli&#39; jossa on kaikke mitä tarvitsette matkallenne. Saatte ottaa kaiken mitä tarvitsette,ilmaiseksi. Sharin sanoi.
Kirika miteei että ottaisiko uusia nuolia vai ei,hän päätti ottaa uuden miekan,nyt hän otti kevyen katanan.
Hän otti myös reppuunsa yllättävän suuren määrän kirjoja ja muut ihmettelivät mitä kirjoja hän oikein reeppunsa ahtasi ja Kirika vastasi että loitsukirjoja ja kääröjä ne vain olivat. Niistä olisi saanut maksaa kaupassa pitkän pennin.......</span>

<span style='color:#00ff33'>muut kirjottakaa mitä ite tahotte ottaa matkalle mukaan <!--emo&:P--><img src="http://www.fffin.com/ikonboard/non-cgi/emoticons/tounge.gif" border="0" valign="absmiddle" alt=':P'><!--endemo--></span>



<!--EDIT|vivi89|11.5.2002 01:04-->

Celeb
11.5.2002, 10:16:27
&#39;Kauppahalliin&#39; alkoi yht&#39;äkkiä syntyä jotain sumun tapaista.
Kun sumu oli hälventynyt, Madel astui esiin. Joni tervehti häntä, koska hän oli melkein ainut joka muisti hänen olemassa olon vielä.
Madelille kerrottiin, mitä hän saisi täältä ottaa. niinpä hänkin ryhtyi ottelemaan kaikkia tavaroita.
-pieni jousipyssy
-kasoittain nuolia [joita hän pystyi taikomaan hyvin pineen tilaan jotta saisi enemmän]
-kaikkea muuta roinaa jolla on jotakin käyttöä

Z-e-r-o
11.5.2002, 16:47:47
Maxwell puhui jonkun miehen kanssa. Miehellä oli miekka vyöllään ja kite Shield kädessään ja hän ojensi Maxwellille käärön ja Maxwell antoi hänelle huomattavan summan rahaa.

Mitä ostit Maxwell?, Kysyi Joni.
Yrttejä ja tämän Grimorin jonka avulla opin uuden Ougin., Vastasi Maxwell.

Miten nuo sinun Ougisi oikein toimivat, Kyseli Joni. Eiväthän ne käytä MP:tä taiminkäänlaisia maagisia kykyjä.
Eivät niin, hömps annas kun selitän.

Minulla on neljä erilaista Skilliä. Ne ovat Stats UP, Elementtaaliset, Musta Magia ja Ougit. Kaikki muut ovat vielä toimintakyvyttömiä paitsi ougit jotka eivät käytä maagisia voimia.
Joten Ougit ovat täysin fyysisiä hyökkäyksiä vaikka voivatkin singota tulta, paineaaltoja jne..

Kun ostin tämän minulla on hallussani 4 Ougia. Ja ne ovat:
SatumOugi
CaleidosOugi
8Ougi ja
GembuOugi. &nbsp;Kahta viimeistä ei voi käyttää miekan kanssa.

Mutta ei sen enempää siitä, Minä ole ostanut kaiken minkä tarvitsen joten menen odottamaan ulos teitä muita,Näin sanuttuaan hän lähti kävelemään ulkoovea kohti.

Toisaalla Kiraka katseli epäilyttävästi Maxwelin perään tämän lähtiessä ja seurasi häntä ulkopuolelle..

muumuu
12.5.2002, 0:22:03
Kirika asteli Maxwellin perään ja kun oli saautaanut tämän hän sanoi: Eikö niin että sinä hajotit minun voimani?
No jos sinä haluat asian niin ilmaista,minä kyllä &#39;aktivoin&#39; sen hajoamisen kun tulin,ja pian muidenkin elementaaliset voimat hajoavat, koska te tuhositte rrythin,hajoavat voimannekin. En itedä hajoavatko voimamme lopullisesti ja voiko niitä vielä jotenkin pelastaa. Sanoi Maxwell ja jatkoi: Mutta sinä otit joitain loitsukirjoja matkaan,mitä sinä nillä teet,loitsujesi voima näyttää olevan jo aika suuri.
Ei,voimani ovat vasta pienet,se oli niin sanotun Kolmostason loitsuamista ja niitä tasoja on 15. Jokaisella tasolla on omat &#39;erikoisloitsut&#39;. Tasolla kolme se on se on erilaiset status taiat. Ykkös tasolla fyysiset ja kakkos tasolla elementaaliset,koska minun elementti voimani on hajalla,en voi käyttää sitä. Myös aseeni kehittyy sitä ukaa mitä minun voimani. Luulisin että niin on kaikissa aseissa,vai? Selitti Kirika.
Kyllä,kaikkien aseet kehittyvät,mutta emme kaikki ole vielä huomanneet sitä. Sanoi Maxwell.
Kirika sanoi punastelleen ja ujostelleen : Tuotaa....sovitaanko tämä meidän pieni &#39;riitamme&#39; ja aloitetaan puhtaalta pöydältä?
Hyvä on. Sanoi Maxwell.

Kun he olivat sissänkäynnin vierellä Sharin sanoi: I caras che cara&#39;is ni o meilong. Se tarkoittaa &quot;Hyvää onnea matkallenne&quot;.

HYYYI, YYYYÖÖÖK&#33; Huusi Kirika vedet silmiissään ja ilmassa kokoajan pomppien. MATOJA&#33; IIK,INHOAN ÖTÖKÖITÄ&#33; Jatkoi Kirika.
Voi jessus,olipa yllättävää. Mutisi Joni.
Kun he olivat löytäneet sopivan paikan missä yöpyä,alkoi Kirika lukemaan loitsukirjaa. Hänet valtasi polttava tunne ja tuo samainen pieni mies,jonka hän oli nähnyt vedenalaisessa onkalossa,juoksi Kirikan luo ja sanoi: Pitävätkö tiedot paikkansa? siis että olet menettänyt voimasi?&#33;
Kyllä. Sanoi Kirika samalla kun luki kirjaa.
Ahaa,se siis tapahtuu kokoajan,seuraavaksi Druth menettää ileisesti kykynsä..... Mutisi tuo pieni mies.
No,tulin vain varmistamaan tämän asian ja antamaan sinulle tämän. Hän sanoi ja ojenti pienen violetin kiven.
Se menee nyrkkirautasi keskellä olevaan koloon,seurauksista en tiedä,vanhimmat antoivat sen minulle eivätkä sanoneet muuta,en tiedä edes kuuluko se laittaa siihen koloon =/ Sanoi pieni mies ja lähti pois,sitten Kirika kävi nukkumaan

Blank
13.5.2002, 15:30:17
Samassa Shinie teleportautui paikalle ja sanoi jotain Sharinille. Sharin näytti hämmästyneeltä mutta nyökkäsi ja sanoi: &quot;Meillä on ongelmia. Druth, lähetytän reitin sinulle. Ala johtaa. Joudun lähtemään.&quot; Sen sanottuaan hän lähti, mutta Shinie jäi heidän seuraansa. Wopp alkoi kujerrella kun Shinien pieni kissanpoika tunki päänsä ulos Shinien kauluksesta. Kirika, jot asia kiinosti kysyi: &quot;Druth, mitä Sharin tarkoitti kun hän sanoi lähetyttävänsä reitin sinulle?&quot; &quot;Meidän välillämme on psyykkinën side, jonka avulla jaamme ajatuksia. Hän siis lähettä minulle niin sanotusti psyykkisen kartan.&quot; Druth sanoi. Enempiä puhelematta he jatkoivat matkaa.

Dagger
13.5.2002, 18:13:40
Souls Krivianiin... Souls Krivianiin...

Souls Krivianiin...

Souls Krivianiin&#33;&#33;&#33;

Sanat kaikuivat Daggin päässä, ja hän hätkähti ylös sängystään. Dagg hieroi päätään, ja katsoi kohti ikkunaa. Ikkunaa ei näkynyt, sillä oli niin pimeää. Dagg nousi seisomaan, ja huomasi että hänen päällään oli samat vaatteet kuin päivällä. Daggin yöpuku oli poissa.. Dagg ajatteli, että hän oli niin väsynyt, että nukahti vaatteet päällään.. Mutta että hänellä oli kengätkin? Dagg tunnusteli pimeässä, missä hänen sänkynsä oli.. Mutta sekin oli kadonnut. Kaikkialla oli pimeää. Hän ei ollut enää kotonaan, vaan jossakin.. pimeässä. Missään ei ollut mitään, paitsi mustaa. &quot;Da-aag... Hei, Da-aag..&quot; Dagg kääntyi, aivain kuin hän olisi kuullut jotakin. &quot;Dagg, tule tänne. Tule luokseni. Älä pelkää. Tule nyt..&quot; Ääni sanoi, mutta Dagg ei nähnyt ketään. &quot;Kuka siellä?&quot; Dagg kysyi, ja lähti juoksemaan, mutta minne? Missään ei ollut mitään. Kaikkialla vain jotakin mustaa.  Dagg tähyili ympärilleen, kunnes hän näki jotakin. Kaukaa tuli valo, ja sen edessä oli jokin varjo. Varjo ojensi kätensä, ja sanoi; &quot;Tule tänne. Tule nyt luoksen. &quot; Dagg ajatteli, että parempi kai on päästä pimeästä pois, joten hän lähti juoksemaan varjoa kohti. &nbsp;&quot;Dagg.. sinä olet pärjännyt hyvin. Oikein hyvin. Tiedät jopa uusista voimistasi, ja etkä lähtenyt niiden surkimuksien matkaan&quot;, hahmo sanoi. &quot;Surkimuksien? Kenestä sinä puhut?&quot; Dagg kysyi, ja hahmo vastasi &quot;Kuulehan minua.. Ne valitut joilla on kyky käyttää elementtejä eivät pääse niin helpolla.. Ja tiedätkö miksi juuri te olette tiellä? Etkö? Siksi koska; jos joku teistä kuolee niin teidän elementtinnekin katoaa maailmasta. Jos se joka kontroloi vettä kuolee, niin vesi tuhoutuu. Jos se joka kontroloi ilmaa kuolee, niin ilma tuhoutuu, tajuathan? Sinun omasi on niin heikko.. Ei mitään erikoista, eihän?&quot; &quot;Miksi sinä..&quot; Dagg yritti kysyä, mutta hahmo nauroi.. &quot;Olemme oikeastaan tavanneet jo ennenkin, silloin kun olit sekava. Sinä käyttäydyit juuri niin kun et olisi tahtonut. Hassua, eikö?&quot; &quot;En minä näe tässä mitään hassua. En tiedä miksi jokin uhkaa maailmaamme, ja miksi sinä veit minut tänne. Siksikö että tahdot houria ja syöttää valheitasi minulle?&#33;&#33;&quot; Dagg huusi ja hänen sauvansa ilmestyi hänen käteensä. Dagg huitaisi varjoa. &quot;Dagg.. Tämä on vain unta.. Tiedätkös.. Maailmassa on paljon hyvää, mutta myös pahaa..&quot; Dagg ei irroittanut katsettaan peilikuvastaan, &quot;Aivan. Mutta sinä et voi tulla kaappaamaan sitä. Tämä on vain unta, painajainen joka yritää saada minut sekaantumaan&#33;&#33;&#33;&quot; Dagg huusi, ja isku sauvallaan varjoa kohti. Sauvasta purkaantui salama, joka välkkyi hopeisena. Se iskeentyi kohti varjoa ja pimeyttä, ja ne särkyivät kuin lasi, ja pirstoutuivat. Dagg hätkähti sängyssään. Hän oli taas kotona.

&quot;Argh... Mikä uni. Minä en ymmärtänyt yhtään mikä se oli.. Hahmo.. Ei se oli vain ääni, minä kuvittelin sen hahmoksi.. Se puputti minulle jotakin siitä vaarasta. Minä en jaksa tätä enää..&quot; Dagg nousi ylös, ja pukeutui.. &quot;Oliko tuo jokin varoitus? Ainakaan se ei ollut ystäväni. Aivan niin.. Se sekaannuskirous. Luulin että se oli jo kadonnut, mutta näköjään ei. Eikö? Nyt kyllä on&#33;&#33;&quot; Dagg sanoi ja pyöritti sauvaansa ilmassa. &quot;Minä olen nyt varma mitä aion tehdä. En voi jäädä tänne istumaan, ja odottamaan&#33;&#33;&quot; Dagg tunsi itsensä energiseksi, ja onnelliseksi. Hän oli karkoittanut sen kirouksen, -tai mikä se sitten ikinä olikaan pois. Lopullisesti. Dagg pakkasi muutaman kirjan, hieman ruokaa, vaatteita ja sauvansa ja juoksi ulos. Hän lukitsi oven ja piiloitti avaimen. &quot;Souls Krivianiin&#33;&#33;&quot; Dagg huusi ja lähti juoksemaan pois kaupungista.



Edited by dagger on 13.5.2002 18:16

The death Magic
15.5.2002, 15:50:32
Porukka jatkoi matkaa kohti Souls Krivania pitkin tietä. Välillä tuntui siltä että ei tiedetty suuntaa mutta välillä mentiin niin nopeaa että jotkut meinasi jäädä taakse. Kaikki mietiskelivät omiaan ja tehtävä joka heille oli annettu ei tuntunut enää kiinnostavan ketään. Mutta Joni epäsosiaalisuudeltaan ajatteli tämän olevan hyvä. Itseoppineisuus on parasta. Joni mielellään kaiken aikaa opiskeli voimiaan mutta ei päässyt niitä testaamaan. Sitten Kirika huusi: Hirviöitä&#33;&#33; Iso lauma jotain hämähäkkien näköisiä alkoi tulla kaikkia matkaajia kohti.
Kaikki valmistuivat taisteluun miettien mikä nämäkin oli usuttanut kimppuun...

Dagger
15.5.2002, 16:34:24
Dagg oli kulkenut pois kaupungista, ja suuntasi kohti Sharinin asumusta. Matkalla Dagg hieman jo empi oliko viisasta jättää kotikaupunki. Dagg katsoi taakseen mäeltä ja huokaisi. Hän nyökkäsi, ja jatkoi matkaansa. &quot;Ei siellä minua kuitenkaan tarvita. Olen ollut niin kauan poissa.. Kyllä he selviävät, ja minä kyllä palaan kotiin. -Sitten kun tämä on ohi&#33;&quot; Dagg sanoi itselleen. Pian hän saapui lähelle `kauppahallia`, Sharin seisoi seisoi holvin lähellä, ja näytti hieman väsyneeltä. &quot;Uumm.. Sharin?&quot; Dagg kysyi hiljaa, ja asteli lähemmäksi, &quot;Dagg? Sinä tulit sittenkin?&quot; Sharin kysyi. &quot;Kyllä. Minä olen nyt valmis&#33;&quot; Dagg huudahti, ja Sharin käveli häntä kohti, &quot;Onko sinulla tarvikkeita?&quot; hän kysyi. &quot;Mitä tarvikkeita? Minulla on sauvani, pari kirjaa, ruokaa, vaatteita..&quot; Dagg luetteli, ja Sharin osoitti holviin. &quot;Tämä taitaa käydä minulle kalliiksi, mutta ota sieltä varusteita mitä tarvitset. Aivan, ota pois. Ne ovat ilmaisia..&quot; Sharin huokasi, ja Dagg käveli kauppahalliin. Se oli täynnä kaikkea tavaraa. Dagg ei oikein tiennyt mitä hänen olisi pitänyt ottaa, joten hän kulki ympyrää ja katseli huonetta. Hän lopulta valitsi pienen lääkepulloan, viitan (jonka oli valmistettu jostakin vahavasta materiaalista, mutta silti se oli oikein kevyt). Dagg otti myös pienen tikarin jonka hän sitoi sen kiinni nilkkaansa, &quot;Toivottavasti minä en koskaan tarvitse tätä..&quot; Dagg sanoi, ja nappasi hyllystä vielä jotakin muuta hyödyllistä. Dagg palasi Sharinin luo, ja kiitti. &quot;Tiedätkö minne he lähtivät?&quot; Sharinin kysyi ja Dagg nyökkäsi, &quot;Minä luulen niin. Kyllä minä heidät tavoitan, kiitos kaikesta ja näkemiin&#33;&quot; Dagg huusi ja lähti jatkamaan matkaansa.

Lumba
17.5.2002, 11:40:42
Umm.. Mitä tapahtui? Ximere avasi silmänsä, ja näki edessään vanhan naisen. -Olet siis vihdoinkin herännyt, tätä on jo odotettu kauan.. nainen sanoi hiljaa. -Mitä? Kuinka kauan? Mitä minulle on tapahtunut? Ximere kyseli pelästyneenä. Hän ei oikein tajunnut mistä oli kyse, hän ei edes tiennyt missä oli ja kuinka oli päätynyt sinne.
-Niin, miehet löysivät sinut vuoriston keskeltä, eikä ympärilläsi näkynyt jälkiä, aivan kuin olisit tullut tyhjästä..Minun nimeni on Riwen. Ja tämä on salattu kaupunki. Voit jäädä tänne jos haluat, tai sitten jatkaa matkaasi.
Ximere nyökkäsi ja ajatuksissaan hän alkoi kutsua Aeraa.
-Aera, sis, missä sinä olet? Ximere kysyi.
Vastausta ei kuulunut, ennen kuin hän yhtäkkiä kuuli sisarensa äänen: -Olet.. olet elossa?&#33; Aera kysyi hämmentyneenä. -No en kai kutsuisi sinua, jos olisin kuollut. Missä sinä olet? -Tiedät kyllä. Palasin kotikyläämme. Tuletko sinä tänne? -Tulen tulen, odota minua, Ximere sanoi.

Nimi:Ximere
Elementti:Vesi, mutta se on vähän vaiheessa
Omaa parannustaikoja

Noirre
20.5.2002, 23:29:57
Aera ei oli istunut monta päivää äitinsä seurana ja etsinyt sopivaa tilaisuutta jossa kertoa Ximeren kuolleen... kun hän oli lopulta saanut aiheen puheeksi, kesken selityksensä sisar olikin kutsunut häntä. Häkeltyneenä Aera juoksi ulos talosta kesken äitinsä puheen ja juoksi pihalle odottamaan.
&quot;SISKOOOOOOOOOOOOO&#33;&quot; hän huusi ja vajosi polvilleen maahan.



Edited by Noirre on 28.5.2002 15:42

The death Magic
27.5.2002, 8:50:33
Kun Noirre ei editoinut en odota.

Hirviöt suuntasivat kohti joukkoamme joka oli valmistautunut taisteluun. Koska hirviöitä oli paljon oli kaikkien jakauduttava osiin taistelemaan. Tämä taisi olla hirviöiden huono päivä koska heti kun he pääsivät lähellekkin heidän päät joko leikattiin irti tai sitten heidät halkaistiin tai jotain muuta vastaavaa. Mutta hirviöitä tuli lisää. Mistä ne tuli? Ja kuka loi niitä? Joni jo arvasi tämän melkeinpä ja kertoi arvauksena muillekkin samalla kun tappeli. Kun hirviöiden määrä lopulta rupesi tyrehtymään piiiiiiitkän taistelun päätteeksi niin Dagg kerkisi tulemaan vihdoinkin heidät kiinni. Loput hirviöt tämän jälkeen vain katosivat. Olivatko ne edes oikeita? kukapa tietää... mutta nyt oli jatkettava eteenpäin koska aikaa oli mennyt liikaa hukkaan...

Noirre
28.5.2002, 15:57:57
Ximerellä ei kestänyt kauaakaan... Hän saapui talolle ehkä pari minuttia sen jäkeen kun oli puhunut Aeran mieleen. Aera nousi seisomaan ja pudisteli vaatteitaan. Hänen katseensa oli hämmentynyt mutta iloinen kun hän halasi sisartaan ja toivotti tämän tervetulleeksi kotiin.
&quot;Aera... Olen kuullut kutsun. mikset ole vastannut siihen? Tiedän että kuulit sen. Sinun olisi pitänyt kuulla se ensimmäisten joukossa.&quot;
&quot;Minä... Järjestelin poikasi asioita. Ja äidin. Koitin kertoa hänelle että sinä... niin&quot;, sanoi Aera ja väänteli käsissään hiustupsuaan.
&quot;Noh... Äiti pitää hänestä huolta. Meillä on tekemistä.&quot;
&quot;Muttah...&quot;
&quot;Ei mitään muttia. Nyt matkaan.&quot;
Ja niin he kummatkin siunasivat kylän muutamalla liikeellä ja katosivat.

Dagger
28.5.2002, 16:21:20
Dagg juoksi kohti Jonia ja muita, &quot;Minä palasin&#33;&#33; Päätin että tulen mukaanne. Minä aion auttaa teitä tässä tehtävässä&quot;, Dagg sanoi ja muut nyökkäsivät. &quot;Hyvä että tulit&quot; Joni sanoi, ja hymyili. Dagg katsoi Jonia, ja mietti oliko hän koskaan ennen hymyillyt. Joni huomasi Daggin tuijotuksen, ja kääntyi pois. Dagg katsoi kohti Druthia ja Shinietä, sitten hän huomasi `ne muut`. &quot;Kuka.. Keitä te oikein olette?&quot; Dagg kysyi, &quot;Minä olen Maxwell&quot; &quot;Minä olen Kirika&#33;&quot;, he vastasivat. &quot;Te kai olette myös valittuja, joilla on kyky käyttää elementtejä? Voitte kutsua minua Daggiksi. Minä käytän Sense -elementtiä ja valkoista magiaa.. Lisäksi.. Minulla on kyky kutsua.. umm..&quot; &quot;Kutsua?&quot; Kirika kysyi Daggilta, ja hän vastasi &quot;Kyllä. Minä olen Summoner. Harjoitin sitä ammattia kaupungissani, mutta nyt.. Sitä ei enää tarvita. Minulla on silti vielä kykyni tallella&#33;&quot; Dagg sanoi, ja heilutti sauvaansa. Kirika katsoi Daggia, ja nyökkäsi. Samassa kauempaa kuului jytinää, Druth painoi korvansa maahan ja kuunteli. &quot;Sieltä tulee jotakin.. Ja kovaa&#33;&#33;&quot; Druth huudahti, ja hyppäsi pystyyn. Kukkulan takaa rynnisti suuri, kerrassaan valtava hämähäkkihirviö. Se oli paljon kookkaampi kuin ne mitkä olivat hyökänneet aiemmin. &quot;Varokaa, se aikoo hyökätä&#33;&quot; Joni huusi, ja valmistautui hirviön iskuun..

The death Magic
6.6.2002, 19:02:50
Hämähäkki jyräsi kaikkia päin helvetin kovalla voimalla. Osa porukasta lensi jopa metrejä taaksepäin ja osa vähän nykäisi taakse mutta eivät paljoa liikkuneet. Hämähäkki osasi ampua seittiä joka aluksi oli kuin pahintakin liimaa ja lopulta muuttui hapoksi joka sulattaisi uhrin. Se ampui seittiä jokaista kohti mutta kaikki osasivat väistää. Aluksi Kirika ja Dagg ampuivat ja löivät minkä kerkisivät mutta hämähäkki ei tuntunut piittaavan luultavasti johtuen isosta koostaan. Joni humautti kauhean jääpiikin josta hämähäkki luisui taaksepäin. Se huomasi näinkin kovan voiman ja alkoi jyrätä Joniin päin. Se tuli päin täysillä voimilla ja jopa Joni lensi taaksepäin melkein lentäen. Tämän jälkeen hämähäkki ampui perseseitillään joka oli kahta kauheampaa kuin suusta tuleva. Jonin kilvet kestivät sen juuri ja juuri. Yhtääkkiä Shiva joka oli ollut vähän aikaa poissa auttoi Jonia taikomalla lumimyrskyn. Se heikenti hämähäkin näkökykyä ja se ei enää osunut. Tämän jälkeen Joni taikoi ison jääpallon ja ampui sen hämähäkkiin. Se lensi taaksepäin hurjasti ja perääntyi vähäksi aikaa. Shiva sanoi: Et tarvitse apuani jos ymmärrät voimasi joten yritä tajuta ne. Tämän jälkeen Shiva katosi taas ja hämähäkki tuli taas päin...

Dagger
6.6.2002, 19:23:24
Joni katsoi jäistä pölypilveä jonka Shiva oli jättänyt, ja hämähäkki rynnistä häntä päin. Joni väisti sen täpärästi, mutta löi olkapäänsä lähellä lojuvaan kiveen. Hämähäkki ulvahti tai ainakin siltä se kuullosti, sitten se juoksi kohti Kirikaa ja kaatoi hänet maahan. &quot;Aaah&#33;&quot; Kirika huusi kyyneleet silmissä. Maxwell juoksi hämähäkkiä kohden, mutta se ampui seittiään häneen ennen kuin Maxwell ehti väistää. &quot;Mitä?&#33;&quot; Mawwell huudahti, kun seitti tarrasi häneen, eikä hän pystynyt enää liikkumaan. Druth juoksi Maxwellin luo, valmiina katkaisemaan seitin, mutta hämähäkki ampui taas. Druth väisti sen ja iski hämähäkkiä selkään. Hirviö ulvahti ja sitten se taisi oikein raivostua. Se karjui ja juoksi kohti Druthia. Joni hyppäsi hirviötä kohti, mutta hämähäkki kääntyi ja ampui seitiään Druthiin. "Druth! Varo!!" Joni huusi, mutta se oli jo liian myöhäistä. Hämähäkki ei lopettanut vielä, se iski torahampaansa kohti Jonia, ja viilsi hänen olkapäätään kovemmin. &quot;Argh&#33;&#33;&quot; Joni parkasi, ja hämähäkki heitti hänet Maxweliä päin. &quot;K..Kirika&quot; Druth sanoi, &quot;Sinun täytyy auttaa meitä.. Emme voi.. liik..liikkua..&quot; Druth ja Maxwell olivat jähmettyneitä seitistä, ja Joni verinen. Kirika taas ei pystynyt kauhustaan liikkumaan. Hämähäkki oli hänelle ötökkä, ja ötököitä Kirika niin pelkäsi.

Dagg makasi maassa. Hän oli pyörtynyt.. tai ennemminkin nukahtanut. &quot;Mitä kummaa?&quot; Dagg sanoi, kunnes näki paikallaan viruvan Druthin ja Maxwellin, kauhustaan kankean Kirikan ja Jonin, -joka oli menettänyt tajuntansa. &quot;Minun pitää ethdä.. jotakin.. Pahus, jos olisin musta maagi, niin voisin jopa satuttaa tuota, mutta ei&#33;&quot; Dagg ei keksinyt mitään muuta, joten hän poimi maasta kivan ja heitti sillä hämähäkkiä. Ihme kyllä, se huomasi sen. &quot;A..a..m.. eh.. umm..&quot; Dagg sopersi jotakin perätöntä, ja hirviö ulvoi. Se napsutti torahampaitaan ja alkoi lähestyä. &quot;Tule tänne vain. Minä en pelkää&#33;&#33;&quot; Dagg huusi, vaikka tunsi miten hänen jalkansa olivat kuin hyytelöä.

Hämähäkki lähestyi yhä enemmän ja enemmän. Dagg huusi Kirikaa, Druthia ja Maxwellia, mutta kukaan ei vastannut. Kirika oli jähmettynyt pelosta, ja seitissä oleva myrkky oli vienyt Maxwellilta ja Druthilta tajun. &quot;Kirika herää&#33;&#33; Hämähäkit eivät edes ole hyönteisiä&#33;&#33;&quot; Dagg huusi, mutta Kirikalle se oli silti ötökkä. &quot;Ei kai tässä sitten muukaan auta..&quot; Dagg käytti Sense-kykyää ja huomasi että tälle hämähäkille niska oli se arin paikka. Dagg pyöritti sauvaansa ja hyppäsi hämähäkkiä kohti, hän iski sen suoraan sen takaraivoon, ja hämähäkki ulvahti. Se ei silti ollut tarpeeksi. &quot;Herätys Dagg&#33; Sinä olet Summoner&#33;&quot; Dagg nosti sauvansa ja huusi; &quot;Kuule pyyntöni, Lohikäärmeiden Kuningas&#33; Kuule ääneni ja vastaa minulle&#33; Tule luokseni ja lainaa minulle voimasi&#33;&#33;&#33;&quot; Dagg pyöritti sauvaa, ja taivas äkkiä tummui. Sinne kerääntyi pilivä, ja niiden keskeltä lensi suuri hahmo, joka lensi kaarteessa Daggin taakse. Dagg hymyili, ja viittasi sauvallaan hämähäkkiin. Hahmo, joka oli valtava lohikäärme lensi korkealle ja leimautti maahan suunnattoman säteen ja maa järisi. Hämähäkki parkaisi, ja sitten katosi. Dagg nyökkäsi kiitokseksi lohikäärmeelle, ja niin se lensi pois. Dagg paransi Jonin vammat, ja yhdessä Dagg, Kirika ja Joni vapauttivat Druthin ja Maxwellin.



Edited by dagger on 06.6.2002 19:36

muumuu
24.6.2002, 6:46:53
Anteeks nyt kamalasti kun ennole tänne mitn pitkään aikaan kirjottanu....

Kun tilöanne oli hieman rauhoittunut, kaikki vain seisoivat tai olivat maassa, yksi taisi jopa nukkua, ja sitten Maxwell parkaisi kuin urosleijona.
"Voi eih! seitti syövyttää Maxwellia, mutta kuinka? Sitähän ei pitäisi enää edes olla!" Kirika huusi hädissään, ja samalla vielä shkosissa olevana.
"Ei, se ei ole seitti, vaan sen jättämät kaasut, ne ovat menneet hänen elimistöönsä, me emme voi tehdä nyt mitään. Voimme vain odottaa ja olla hänen tukenaan, edes minun valkoinen magiani ei paranna tuota" Dagg sanoi viisaasti, olihan hänellä Sense kyky, joka näytti olevan kasvussa
Maxwel, älä jätä meitä... En tahdo, olet ollut jotain erikoista minulle, heti ensipäivästä lähtien! Tunsin kun me taistelimme, tunsin sinussa samaa lämpöä jota tunnen vain lähimmissä rakkaissani, jota hekin ovat nyt... kuolleet... JA SINÄ ET KUOLE HEIDÄN MUKANAAN! Kirika istui Maxwellin vierellä ja itki, hän sanoin nämä sanat, vaikka Maxwell näytti olevan tajuton.
Dagg tuli Kirikan luo ja he päättivät käydä nukkumaan, Kirika aluksi vastusteli, mutta suostui sitten.

Aamulla Maxwellin kunto näytti olevan kohenemaan päin, hän pystyi jo seisomaan.
"No eiköhän jatketa matkaa, en minäkään mikään rampa ole." Maxwell sanoi.
He matkasivat noin 3 tuntia, kunnes he saapuivat pienelle kukkulalle, he joutuivat kulkemaan tikapuiden tyylisiä 'rappuja' alas kukkulalta.
Kun aurinko alkoi jo laskea ja taivas oli kuin tulessa, hahmottui heidän eteensä pikkuhiljaa suurehko kivinen temppelin tyylinen sisään käynti, jonka takana oli suuri kaupunki...

soriii, ei tullu pitempää, en keksiny mitn :P

The death Magic
23.8.2002, 14:00:56
JES LÖYSINPÄS!!!!! Element Controllers jatkuu edelleen vaikka mitä muut siihen sanoisivat.

Tosin siitä on pitkä aika kun tätä jatkettiin ja porukka on saattanut unohtaa tämän joten ilmoitan. JOS KUKAAN EI JATKA MINUN JÄLKEEN 4:ÄÄN PÄIVÄÄN LOPETAN TARINAN ITSE YHDEN VIESTIN AVULLA.

joten jatketaanpas:

He menivät temppelin läpi ja porukka tuli suureen entiseen jääkaupunkiin nimeltään Balaga. Ihmisiä kulki ympäriinsä ja vilinää tuntui olevan. Yhtääkkiä ihmiset huomasivat ryhmän ja tiesivät heti että nämä eivät olleet kaupungista kotoisin. Mutta jostain syystä he vaistosivat että Joni oli valittu ja alkoivat nöyristelemään tämän edessä. Vartija tulee Jonin työ ja sanoo: Tulkaa. Te kaikki. Johtajamme odottaa teitä. He menivät isoon kivipalatsiin joka oli pitkien portaiden päässä. Kun he vihdoin pääsivät johtajan työ hän alkoi puhua: Nimeni on Gerva. Tiedän että yksi teistä on se valittu josta kaikki niin puhuu. Olemme odottaneet teitä jo pitkän aikaa. Haluan todistaa kansalleni että maailmanpelastajia ja sankareita on vielä olemassa. Siksi aiomme laittaa teidät testiin. Kirika valittaa: Ei meillä ole aikaa testeihin. Päinvastoin. Gerva vastaa. Teidät pakotetaan testiin. Yhtääkkiä iso joukko vartioita ottaa kaikista kiinni ja vie jollekkin kiviselle areenalle keskelle areenaa joka on kuin iso halli. Gerva huutaa korokkeelta: Joudutte taistelemaan ystäviänne,vihollisianne ja toisianne vastaan. Joka selviää kaikesta on todella se kansankin valittu. NAURETTAVAA!! Dagg huutaa ja kieltäytyy kaikesta. Mutta valinnan varaa ei ole. Yksi kerrallaan joutuu kohtaamaan vastustajansa kunnes heidät yritettäisiin pakottaa toisiaan vastaan. Ryhmä miettii miten voisi välttää tämän viimeisen vitsauksen... Kunnes vihollisia alkaa tulla...

Siitä vaan jatkamaan joku. Ja MUISTAKAA. Ainoastaan element controllsien jäsenet saavat jatkaa. Jäsenet näkyy hyvin tästä topicista.

Dagger
26.8.2002, 17:27:08
*Burb* jatketaan nyt sitten.. :pp Mielestäni ne jotka aikovat jatkaa tarinaa vielä niin ilmoittautuisivat, niin sillä turha kai mitn vanhoja hahmoja pitää mukana jos kukaan ei jaksa kirjoittaa niistä mitään. Emt. Whatver.

Gervan ilme ei värähtänytkään. Hän ei katsonut ketään silmiin muttei kääntynyt pois. Kirika hikoili pelosta ja katseli hätääntyneenä ympärilleen. Dagg tunsi kuinka hänen päätänsä alkoi jälleen särkeä. Joni vilkuili ympärileen ja mietti mitä tämä "testi" oikein tarkoitti. "Kirika, hei.." Dagg kuiskasi Kirikalle ja tämä kääntyi Daggia kohden "Umm... Luuletko että tämä on hieman.. Miten sen nyt sanoisi.. Err.. Outoa? Kaikki on sanottu niin selvästi että Joni on maailmamme pelastaja, vaikkemme edes tiedä mikä tämä uhka oikein on.." Dagg änkytti ja vilkuili ympärilleen. "En minä tiedä. Jos tuo Ger-ger.. Öh, mikä se nyt olikaan sanoi niin.." Kirika sanoi ja katsoi Gervaniin. "Minä en luota häneen. Tämä on hullua. Meille sanotaan että Joni on maailmamme pelastaja, vaikkemme tiedä mikä tämä uhka on. Sitten me saavumme tähän kaupunkiin ja nyt meidät laitetaan testiin missä voimme kuolla!" "Uskotko todellakin niin?" Kirika kysyi ja katsoi pelokkaana Daggia. "Hän ei tahdo katsoa meitä silmiin. Varmaan pelkää että katseemme jää kummittelemaan hänen päänsä sisälle kun olemme kuolleet. Tämä näyttää ihan joltakin gladiaattoriareenalta. En pidä tästä.."

Joni katseli yhä ympärilleen miettivästi. Maxwell seisoi hiljaa sinulla. "HEI!! Jos Joni on teidän kanssanne joku sankari, niin älkää sekoittako meitä tähän!!" Kirika huusi ja Gervan pudisti päätään. "Hänen pitää läpäistä testi. Muuten emme voi olla varmoja. Jos hän pystyy voittamaan teidät kaikki niin hän on kyllin voimakas pelastamaan maailmamme. Ajatelkaa millaisen urotyön teette. Ottakaa tämä kunniana, älkää rangaistuksena" Gervan sanoi. Hän asteli Jonin luo ja ojensi hänelle jäästä veistetyn miekan. "Tällä aseella sinä lyöt vihollisen kuin vihollisen. Onnea, poikaseni." Gervan nyökkäsi vartioille ja he retuuttivat muut elementien käyttäjät Jonin eteen. "Valmistautukaa, ja suorittakaa tehtävänne loppuun kunnialla!"

"Tehtävä...? Tämäkö se on? Tulla teloitetuksi tämän vieraan kansan takia. Heidän uskonsa takia että Joni olisi jokin pelastaja..? Onko hän? Kuinka se voisi olla mahdollista. Ei jää ole elementeistä voimakkain.. Aera!! Ximere!! Joku.. kuka tahansa.. tulkaa auttamaan.. Umm..." Daggin päänsärky alkoi käydä sietämättömäksi. Hän vajosi polvilleen maahan ja katsoi Jonia palavasti suoraan silmiin.. "Heh..."

Nunih. Siinä oli "jotakin". En viitsinyt kirjoittaa mitn suurta ja ihmeellistä kaikista eri hahmoista, sillä en tiedä ketkä tätä vielä jatkavat~ Mitn vain.. Jatkakaa tai älkää :pp

Z-e-r-o
26.8.2002, 19:02:39
kato kato tämäkin on vielä hengissä.

Noh jatketaan sitten. :D

heh heh heh heh Dag:in nauru yltyi mutta sitten naaman ilme vääntyi ja hän kellistyi maahan. Maxwell polvistui hänen viereensä ja tarkisti hänen tilansa.- Hän vain pöyrtyi kuumeeseen. Joni seisoi ja näytti kun hän olisi nauttinut tilanteesta samalla hän kohotti miekan josta hehkusi outo tuli.

Sitten kuiskaukset täyttivät Jonin pään. (tapa heidät, tuhoa heidät ja ole sankari) kuuluivat äänet. Joni yritti taistella vastaan mutta ei kyennyt. Joni asteli eteenpäin ja katsahti muihin.

Joni iski terän maahan ja jää iskeytyi Kirikaa ja Maxwelli:ävasten paiskaten heidät taaksepäin. Mutta vartijat rupesivat tuuppimaan heitä taas Jonia kohti.

Nyt hekin huomasivat muutoksen Jonissa ja katsahtivat toisiinsa.
Mutta sitten Joni käänsi miekan poispäin ystävistään ja heitti sen kallion sienään ja terä vääntyi ja katkesi.

Älkää suuttuko mahdollisista virheistä tai tarinan epäkohdistä. en vielä ehtinyt lukea tätä kaikkea tekstiä.

Dagger
26.8.2002, 20:21:19
Maxwell oli polvillaan Daggin vieressä. Kirika katsoi kauhuissaan Jonia ja hänen kasvonsa olivat kalpeat. Joni katsahti kohti Gervania. Gervan ei katsonut Jonia vieläkään silmiin, vaan loihti ilmasta toisen -ylä pidemmän ja raskaamman näköisen miekan ja lennätti sen Jonille. "Sinä tiedät mitä sinun pitää tehdä. Näytä meille voimasi. Osoita olevasi meidän pelastajamme. Johtajamme. Valtiaamme. Tuhoa heidät!" Gervan huusi Jonille ja tämä tunsi kuin sanat valtasivat hänen päänsä. Pelastaja. Johtaja. Valtias. Kaikki nuo valtaa ja kunniaa merkitsivät sanat valtasivat Jonin pään ja hän tarttui miekkaan. Joni huusi ja iski sillä kohti Daggia, Maxwellia ja Kirikaa. Kirika oli harjoittanut taistelulajeja joten hän väisti sen äkkiä ja loikkasi kohti Jonia. Maxwell ryntäsi Daggin eteen ja yritti hieman suojata [taas] pyörtynyttä tyttöä. Kirika huusi ja oli valmiina tarraamaan Joniin, mutta Joni ehti lyödä Kirikan kovaa maahan. "Auuu.. Joni mikä sinuun on tullut?!" Kirika huusi itku jo kurkussaan. "Anteeksi..mutta.." Kirika nappasi jousensa ja ampui nuolen kohti Jonia. Joni nosti päänsä ja puhalsi suustaan ilmaa kohti nuolta. Kirika katsoi kauhuissaan kun nuoli tippui jäisenä lattialle ja hajosi. Maxwell tarttui aseeseensa, Dessent-Angel Wingiin ja nousi Daggin viereen seisomaan. Hän oli saanut joitakin kovia iskuja selkäänsä, ja siksi maassa oli hieman verta. "Joni.. En haluaisi oikeasti satuttaa sinua, muttet anna meille mitään vaihtoehtoja" Joni ei vastannut mitään. Gervanin sanat olivat myrkyttäneet hänen mielensä. Hän ei kuullut.. Hänen mielensä oli muuttunut jääksi.

"Umm...?" Dagg rupesi heräilemään. "Dagg? Onko kaikki kunnossa?" Maxwell kysyi, muttei uskaltanut kääntyä häntä kohden. Maxwell katsoi pistävästi Joniin. Daggin päänsärky oli lievempi, eikä hänellä enää ollut kuumetta. Hän nousi täristen seisomaan sauvansa varaan. "Mitä.. Mitä minä voin tehdä tällä Sense kyvyllä.. Siitä ei ole mitään apua hyökkäämään tai puolustautumaan vihollsita vastaan.. Kumpa muistaisin kaiken.. Jonin elementti on jää.. Siis.. Aha!" Dagg astui Maxwellin eteen ja lausui päättäväisenä, "Maxwell. Kirika. Menkää syrjään ja varokaa vartioita. Minä yritän `sulattaa` Jonin.." Dagg iski heille silmää ja nosti sauvansa ilmaan. Se alkoi hehkua punaisena. "Ifrit.. Kuule ääneni ja tule luokseni.. Sulata jää ja anna tulen leiskua~!" Dagg huusi mielessään ja maan alta oleva tulinen hahmo hypähti ilmaan ja kietoi Jonin tulen syleilyyn. Jonin miekka suli hänen käteensä ja Ifrit syöksi raivokkaasti tula areenan seiniin ja vartioihin. Areenaan syntyi aukko. Daggi lähetti Ifritin pois, ja joukkio tarttui Joniin ja retuuttaen häntä juoksivat ulos areenalta. Heidän onnekseen areena oli aivan Balagan reunalla, eikä siinä ollut mitään muuria tiellä. Gerva toipui pian Ifritin aiheuttamasta sekasorrosta ja komensi vartiat joukkion perään..

Gabriel
26.8.2002, 21:31:50
Az sai Madelin telepaattisen viestin, muttei välittänyt siitä enää. Hyvin hyvin vanha velho oli riisunut väsyneen haarniskansa ja istui rappeutuen ja vanheten suuressa luolakirjastossa, epätoivoisena etsien keinoa estää rappeutuminen. Hän tiesi nyt, että muut menettivät voimiaan. Hitaammin kuin hän, hän oli eittämättä kaikkein vanhin. Mutta se oli jo huomattavissa, jos etsi. Pian he huomaisivat sen itsekin, ja silloin...silloin olis parastaa tietää keino parantaa.
Gryth oli heidän kokonaisuutensa. Kaikki he yhdessä, he olivat yhtä kuin Gryth. He tappoivat ja tuhosivat kokonaisuuden. Mutta ilmeisesti myös kokonaisuuden palat - he itse - alkoivat kuolla ja menettää voimaansa.

Kaikesta huolimatta, Az tahtoi elää. Hänen menneisyytensä sovittamattomat synnit, hänen velkansa niin monille ihmisille jotka hän oli joskus tuntenut. Mortanius oli hyljännyt hänet heidän onnistuessaan voittamaan Grythin. Hän ei siis voinut turvautua tämän nekroottiseen magiaankaan.
Eikä Az tahtonut muiden kuolevan. Tappaessaan Grythin oli löytänyt hän vanhuuden ja väsymyksen alta kauan sitten unohdettuja tunteita. Armon, lempeyden ja elämänhalun. Mutta he tappoivat Grythin. Ja täten ilmeisesti tuomitsivat itsensä kuolemaan. Az itse kuolisi ensin, mutta vain hän tiesi rappeutumisesta, koska se ei tullut hänelle yllätyksenä ja hän koki sen ensin. Hänen TÄYTYI löytää keino pelastukseen, sillä jos hän kuolisi, eivät muutkaan ehtisi auttaa itseään. Eikä hän voinut mennä valistamaankaan tilanteesta, hän tarvitsi kaiken aikansa tähän.

Ensimmäisen kerran hyvin pitkän aikaan koki hiekan ja maan valtias Az epätoivoa.
Ensimmäisen kerran lähes ikuisuutta hipuvan ajan aikana painoi Az päänsä käsiinsä ja alkoi itkeä.

The death Magic
27.8.2002, 11:14:31
Koko ryhmä juoksi vartijoita karkuun retuuttaen Jonia kokoajan.
He jo melkein huokaisivat helpotuksesta koska kaupungin raja oli jo ylitetty ja ryhmä luuli olevansa turvassa. Mutta kuitenkin vaikka kaupunki oli jo takana Gervan seurasi heitä edelleen mutta kuitenkin niin ettei kukaan nähnyt häntä. Lopulta puolikuolleina kaikki lysähtivät pitkän juoksun jälkeen maahan. Kaikista tuntui siltä että siihen olisi voinut vaikka kuolla. Kaikki kumminkin pienet makaamisen jälkeen alkoivat tarkistaa muiden kuntoa. Oletteko hengissä edes? Dagg kysyy jo muilta tässä vaiheessa. Joni ei edelleenkään ollut toipunut Ifritistä koska makasi maassa. Kaikki menivät katsomaan oliko hän kunnossa vielä. Mutta ei kuulunut hengitystä eikä sydämmenlyöntejä. Nyt porukkaa alkoi pelottamaan. Eihän heillä varmaan voisi olla voimia tappaa Jonia?
Dagg meni Jonin viereen ja yritti huhuilla häntä jos vaikka... Mitään ei kuulunut. Alkoi jo itkua melkein tulla kun yhtääkkiä Joni nousee ja mörisee kaikille. Daggin sydän aivan hypähtää kurkkuun kun niin säikähti. Himskatti älä pelottele! kaikki huutavat melkein kuorossa. Turhaan pelkäätte senkin nuijat. Enhän min' nyt tuollaisesta kuole. Kunhan vaan kiusasin. Mutta kyllä te minut onnistuitte tyrmäämään joksikin aikaa. Mutta sinä et hengittänyt tai sydän ei lyönyt tai tai.... Kirika mussuttaa.
No se nyt vaan on oma temppuni jonka opin lapsena. Mutta sitä ei kannata tehdä usein tai saattaa oikeasti kuolla. Tässä vaiheessa Gervan syöksyy kimppuun ja alkaa nauramaan. Nyt vihdoinkin saan teidät!! Taas alkaa Jonin päässä ääniä kuulumaan mutta tällä kertaa niillä ei olekkaan vaikutusta. Mitä ihmettä!? Miksi et tottele minua? Gervan kummastelee. Käytit jo tuota temppua. Se ei kavereideni ansiosta toimi toista kertaa. Ja nyt voitkin kuolla pois. Joni vastaa. EI IKINÄ!! Gervan huutaa ja alkaa muuntautua joksikin. Yhtääkkiä Gervanista oli tullut iso laavagolem joka heti kävi porukan kimppuun. PAH! Tulikansan apulaisia. Arvasin!! Joni huutaa ja alkaa valmistaa jääpiikkejä käsillään. Viivytelkää sitä! Valmistan sen heikkouksia! Dagg,Kirika ja Maxwell valmistautuvat hyökkäämään ja yrittävätkin kaikkea mutta Golem uusiutuu joka iskun jälkeen. Mahdotonta!! He huutavat. Joni on saanut jääpiikkinsä luotua mutta Laavagolem aavistaa Jonin aikeet ja heittää ison laavavirran. Porukka kerkiää juuri ja juuri suojautumaan siltä mutta Jonin jääpiikit sulavat. ARGH!! Ei auta muu kuin... Joni ottaa jääkeihään selästään ja paiskaa kaikella voimallaan Golemia kohti. Laavagolem yrittää suojata itseään keihäällään mutta se menee hänen käden läpi suoraan sydämestä läpi. Tämän jälkeen Golem muuttuu jääksi ja hajoaa. Hurraa voitimme! Kaikki iloitsevat. Tämän jälkeen kaikkia kiinnostaa tietää miten he olivat vaikuttaneet siihen että Joniin ei enää vaikuttanut mielenhallinta. Teidän ja lopulta itseni ansiosta tajusin että minusta ei olisi sankariksi tai johtajaksi tai pelastajaksi. En ole tarpeeksi vahva joten en ota hommaa vastaan. Kaikki kauhistelivat tätä päätöstä koska Joninhan oli tarkoitus pelastaa maailma ja kansansa. Joni alkoi kävelemään poispäin......

muumuu
27.8.2002, 17:48:50
Te pelastitte minut... pelastitte minut rakkaudellanne ja välityksellänne. Gervanin voimat perustuivat pahaan, vain tosi ystävyys ja rakkaus voivat hänen voimansa päihittää. Meidän siteemme on niin vahva, että se saattoi päihittää Gervanin voimat, tai siis osan niistä... Mutta siitä ei sen enempää, nyt ei ole aikaa tälläiseen lässyttelyyn, matkaamme eteenpäin, pohjoiseen.
He olivat matkanneet ties puoli, kaksi, kolmekin tuntia, aika vain tuntui olevan pysähtynyt, linnut eivät laulaneet, tuuli ei puhaltanut, kaikki oli niin hiljaa ja.. kuollutta. Vain matkaajien askeleet ja hengitys kuuluivat.
Kirika rikkoo kauan aikaa kestäneen hiljaisuuden: "Milloin matka loppuu? Minne me suuntaamme? Menemmekö me jonnekkin trooppiseen paikkaan?! Rakastaisin jos pääsisin uimaan, se olisi IHANAA!". "kirika, älä suutu, mutta oletko tyhmä vai miksi kyselet? Pohjoisessa on yleensä kylmää, ja me emme ole lomalla, kenties joskus saatamme poiketa jossain... lämpimässä paikassa." Joni tiuskaisee äkäisesti. "Mikä sinuun tuli, Joni?" Kirika kysyy ihmeissään, hänen äänessään saattoi aistia hitusen verran pelkoakin. "Älä aina jaksa piipittää, pidä kerrankin suusi hiljaa ja pidä kaikki iloisena!" Jonin ääni oli jo kova ja hyvin äkäinen. "Heiheihei! Nyt lopetatte riitelyn! Miten te aina jaksatte kinastella kuin tarhassa olevat pinet lapset?" Sanoi Dagg ja tuli riidan väliin puistellen päätään. Samassa heidän takaa kuului naurua, sairasta ja koko aika hiljalleen kovenevaa...

The death Magic
29.8.2002, 15:31:14
TÄMÄ TARINA LOPETETAAN!!!

Element Controllers järjestö järjestellään uudelleen ja tämä tarina suljetaan ja aloitetaan uusi sellainen missä juoni ei ole niin....... outo.

Suurin osa vanhoista jäsenistä dumpataan ja sitten SAATETAAN ottaa lisää mutta tästä kerron sitten edempänä. Myös elementtivaihdoksia on luvassa.

nyt pyydän että ensimmäinen Admin,GM tai mode joka tämän näkee sulkee tämän.

Dagger
29.8.2002, 15:59:24
Ei ei ei..

Sinä et ole nyt musitanut mennä painamaan edittiä~
Tätä tarinaa KYLLÄ JATKETAAN, mutta koska juoni on ihan sukka nykyään ja osa henkilöistä ei enää kirjoita, niin tämä aloitetaan puhtaalta pöydältä. Vanhat ja aktiiviset henkilöt pääsevät mukaan tarinaan ja tätä jatketaan uuden juonen myötä.

..Tulossa kaipi pian. ^^ Mutta kai tämän voi toistaiseksi sulkea, niin aloitetaan uusi kun aloitetaan.

Gabriel
29.8.2002, 18:10:16
The Death Magicin pyynnöstä - lyöty lukkoon.

Kuitenkin, arvostaisin hyvin paljon että Death Magic ottaisi minuun yhteyttä joko ircissä tai sitten PM:llä ja kertoisi olenko minä mukana vaiko en. Tipuin tosiaan kärryiltä tässä stoorissa, pakko myöntää. Lisäksi unohtumaan pääsi pitkän pitkän tauon jälkeen.