Kippe
1.9.2004, 15:38:58
Jooh, tällainen tuli väsättyä keväällä koulun juhlasalissa kun kerran käskettiin. Ällä (eikä edes huono sellainen) irtosi, joten ajattelin sitten tunkea tämän tännekin näytille. Toivottavasti ei ole kauheasti typoja jne.
Ihmisen Kuva
On mahdotonta olla huomaamatta, miten tieteen ja taiteen kehitys on vaikuttanut ihmisen elämään ja elämäntapaan. Kehitystä tapahtuu, halusimme sitä tai emme. Tiede ja taide ovat muuttaneet ihmiskunnan olemusta radikaalimmin ja nopeammin kuin mikään muu. Muutama viime vuosisata on riittänyt luomaan suuremman näytöksen historian teatteriin, kuin mitä sitä edeltävinä ajanjaksoina on saatu aikaiseksi. Tästä on suurelta osin kiittäminen mainittuja ihmismielen hedelmiä.
Tiede, filosofia mukaan lukien, sekä taide ovat erityisesti ansioituneet ihmisen maailmankuvan muokkaamisessa. Vanhentuneita uskomuksia on niiden avulla murrettu ja tilalle on tuotu uusia, vähemmän epätarkkoja näkemyksiä. Moni aliarvioi tämän vaikutuksen osuutta ihmismielen kehitykseen. Etenkin tieteen saralla on taipumus havaita vain ulospäin näkyvimmät ja konkreettisimmat seikat.
Filosofia sekä taiteena että tieteenä on yleisen mielipiteen ehkä eniten aliarvostama ala. Sitä pidetään vanhojen ukkojen merkityksettömänä jaaritteluna, jonka konkreettinen vaikutus maailmaan rajoittuu isoon kasaan paperia ja pariin itseään viisaana pitävään haihattelijaan. ”Totuus on tarua ihmeellisempää”, sanoi joku joskus. Filosofian suurin saavutus onkin ollut ihmismielen avartaminen. Luonnontieteistä vastaavan esimerkin voi löytää astronomiasta. Maallikko tuskin löytää sille muuta käytännön sovellusta kuin suunnistuksen ja ajanmäärityksen. Tämä on sinänsä ironista: molemmat mainitut sujuisivat nimittäin aivan yhtä luontevasti kuin nyt, vaikka uskoisimme koko maailmankaikkeuden kiertävän maapalloa! Silti astronomian suurimpana saavutuksena pidetään geosentrisen maailmankuvan hylkäämistä, mikä heikensi ratkaisevasti kirkon ylivaltaa keskiajan ja renessanssin vaihteessa.
Tiede on ollut ensisijainen maailmaa eteenpäin potkiva voima. Perusteettomat dogmit on murrettu ja ahdistunut keskiaikainen maailma on avartunut nykyiselle tasolleen. Tekninen kehitys artefakteineen on sittemmin tullut tämän mahdollistamana. Teknisten tieteiden kehitys onkin meille näkyvintä. Uudet koneet ja sovellukset voi nähdä omin silmin ja niitä voi käsin kosketella. Sen sijaan suuri osa perus- ja soveltavasta tutkimuksesta kätkeytyy tuloksineen alan kirjallisuuteen, jonka tulkitsemiseen tavallinen mattimeikäläinen tarvitsee vähintään pari Rosettan kiveä. Yleinen käsitys tieteestä rajoittuu siis pitkälti teknisten saavutusten varaan.
Myös taide on saanut osansa aliarvioinnista ja väärinkäsityksistä. Esteettisen toteutuksen ja tulkinnan takana on kuitenkin samanlainen älyllinen muurinmurtaja, kuin mitä tieteestä löytyy. Dante Alighierin Jumalaiseksi näytelmäksi kootuissa lauluissa kulminoitui keskiaikainen elämänkatsomus. Sama teos oli kuitenkin luomassa pohjaa uusille tuulille, jotka historia tuntee renessanssina. Taiteita voi pitää sekä ajatusten peilinä että ikkunana. Esimerkiksi renessanssin ihmiskeskeisyys heijastuu mustepullon ja paletin välityksellä paperille ja kankaalle. Taide on toiminut myös protestikanavana. Tämä on havaitavissa erityisesti realismin aikaisessa kuva- ja sanataiteessa. Yhteiskuntakritiikki on nostanut päätään taiteen kautta, ja yhteisöä on näin painostettu menemään eteenpäin.
Taide hyötyy myös siitä, että sen avulla heijastuu vallitsevan yhteiskunnan tila. Avantgarde-näyttelyyn menevä voi päivittää suhtautumisensa ”iso maa, isot toleranssit” -ideologian perusteista ja oikeutuksesta. Provokaatio on taiteelle ominaista: kuohuntaa on saatava aikaiseksi tavalla tai toisella. Asenne on sinänsä oikea. Politiikassakin hyvä oppositio kääntää jokaisen kiven löytääkseen hallituksesta jotain mätää. Se on välttämätöntä, sillä mikään ei ole niin vaarallista kuin kritiikittömyys. Kritiikinkin on oltava kritisoitavissa.
Myös ihmisen henkinen kehitys ja sen tarpeellisuus on kyseenalaistettu. Moni kysyy, olemmeko me viime kädessä onnellisempia kuin ennen. Perustelunaan he pitävät ihmisen kykyä luoda jatkuvasti uusia ongelmia ratkaistujen tilalle. Oma näkemykseni on harvinaisen yksiselitteinen: kyllä, olemme onnellisempia kuin ennen. Mitä enemmän meillä on varaa pohtia epäolennaisuuksia, sitä pienempi osa aivokapasiteetistamme täytyy uhrata oikeisiin murheisiin. Vanhan ajan elämä on aikojen saatossa romantisoitunut. Moni keskaikafanaatikko luultavasti rukoilisi paluuta kotiin parin viikon aikamatkustuksen jälkeen.
Rousseaun ajama paluu luontoon -ideologia kalpenee ekoprofeetta Linkolan mietintöjen rinnalla. Lähestulkoon misantrooppiset lausunnot vievät värin jopa keskimääräisen pehmovihreän kasvoilta puhumattakaan pinnallisemmista cityjupeista. Kenties pelottavinta on se, että kukaan ei ole onnistuneesti kyseenalaistanut hänen näkemyksiään. On helppoa tiedostaa, että puolen ihmiskunnan likvidointi parantaisi pidemmän päälle maapallon elinoloja. Onneksi ihmisen lajikohtainen itsesuojeluvaisto tekee ajatuksesta erittäin vaikean hyväksyttävän ja lähes mahdottoman toteutettavan.
Viettien varaan palaaminen on toinen suosittu vaihtoehtoskenaario. Elämä pelkästään syöden, juoden ja naiden kuulostaa äkkiseltään mitä mainioimmalta ajatukselta. Asiasta puuttuu kuitenkin tärkeä seikka. Ilman pitkälle kehittynyttä tietoisuutta olisimme koneita. Vastaisimme alkeellisiin stimulaatioihin, ja oikein toimiessamme viettijumala palkitsisi meidät hyvänolontunteella. Kärjistettynä: meidät olisi ohjelmoitu pitämään itsemme hengissä ja lisääntymään. Joku on luultavasti jo huomauttamassa asian olevan juuri näin tälläkin hetkellä. Se on hyvinkin mahdollista, mutta itse pidän perusoikeutenani saada ainakin kuvitella itselleni vapaa tahto. Jos se oikeus viedään, viedään samalla ihmisyys.
Nyky-yhteiskunnassa kehittynyttä ajattelua, jota tiede ja taide tukevat, kritisoidaan. Väite perustellaan yksinkertaisten ihmisten onnellisuudella. Tämä on sinänsä loogista, sillä pieni aivokapasiteetti johtaa vähäisempään määrään turhaa aivotoimintaa. Itse uskon ongelmien määrän olevan likimain vakio. Pahimman stereotyypin mukainen blondi jumittuu tilanteisiin, joista älykkäät selviävät ja joihin viisaat eivät edes joudu. Näiden tilanteiden setviminen vie sen osan aivokapasiteetista, joka kehittelisi tylsyyttän ongelmia ja kysymyksiä. Älykkäämmät ja viisaammat ihmiset puolestaan joutuvat uhraamaan arkisille ongelmille vähemmän aikaa, jolloin sitä jää myös kehittyneemmille pohdinnoille. Kehittyneempien ongelmien ratkaisusta koituva hyöty on yleensä suurempi, jolloin ongelma ansaitsee astetta korkeamman aseman kuin arkihuolet. Huippunerojen pohdinnoilla on tapana tuoda suurta hyötyä ihmiskunnalle, joten niitä voinee pitää ongelmien eliittinä.
Ihminen on tuomittu ajattelemaan. Sisäänrakennettu kehityspyrkimyksemme on vahvistunut vastarannankiiskien karsiuduttua heikompina joukosta. Ajattelun hedelmät ovat ajan mittaan kypsyneet tieteen ja taiteen muotoihin. Nämä hedelmät ovat edustaneet kunkin aikakauden parasta satoa. Aina sato ei ole ollut yhtä suuri, mutta se on kuitenkin kerääntynyt ihmiskunnan kollektiiviseen muistiin helpottamaan elämäämme. Tieteen ja taiteen nousu ei ole ainoastaan edistänyt elämäämme: se on myös luonut pohjan identiteetillemme ja nykyisille lajityypillisille ominaisuuksillemme. Ihmisen kuva on piirtynyt maailmaan tieteen ja taiteen kautta. Tiede ja taide ovat ihmisyyttä puhtaimmillaan vielä senkin jälkeen, kun me kaikki olemme täältä kadonneet. Kuva elää, vaikka taiteilija kuolee.
Ihmisen Kuva
On mahdotonta olla huomaamatta, miten tieteen ja taiteen kehitys on vaikuttanut ihmisen elämään ja elämäntapaan. Kehitystä tapahtuu, halusimme sitä tai emme. Tiede ja taide ovat muuttaneet ihmiskunnan olemusta radikaalimmin ja nopeammin kuin mikään muu. Muutama viime vuosisata on riittänyt luomaan suuremman näytöksen historian teatteriin, kuin mitä sitä edeltävinä ajanjaksoina on saatu aikaiseksi. Tästä on suurelta osin kiittäminen mainittuja ihmismielen hedelmiä.
Tiede, filosofia mukaan lukien, sekä taide ovat erityisesti ansioituneet ihmisen maailmankuvan muokkaamisessa. Vanhentuneita uskomuksia on niiden avulla murrettu ja tilalle on tuotu uusia, vähemmän epätarkkoja näkemyksiä. Moni aliarvioi tämän vaikutuksen osuutta ihmismielen kehitykseen. Etenkin tieteen saralla on taipumus havaita vain ulospäin näkyvimmät ja konkreettisimmat seikat.
Filosofia sekä taiteena että tieteenä on yleisen mielipiteen ehkä eniten aliarvostama ala. Sitä pidetään vanhojen ukkojen merkityksettömänä jaaritteluna, jonka konkreettinen vaikutus maailmaan rajoittuu isoon kasaan paperia ja pariin itseään viisaana pitävään haihattelijaan. ”Totuus on tarua ihmeellisempää”, sanoi joku joskus. Filosofian suurin saavutus onkin ollut ihmismielen avartaminen. Luonnontieteistä vastaavan esimerkin voi löytää astronomiasta. Maallikko tuskin löytää sille muuta käytännön sovellusta kuin suunnistuksen ja ajanmäärityksen. Tämä on sinänsä ironista: molemmat mainitut sujuisivat nimittäin aivan yhtä luontevasti kuin nyt, vaikka uskoisimme koko maailmankaikkeuden kiertävän maapalloa! Silti astronomian suurimpana saavutuksena pidetään geosentrisen maailmankuvan hylkäämistä, mikä heikensi ratkaisevasti kirkon ylivaltaa keskiajan ja renessanssin vaihteessa.
Tiede on ollut ensisijainen maailmaa eteenpäin potkiva voima. Perusteettomat dogmit on murrettu ja ahdistunut keskiaikainen maailma on avartunut nykyiselle tasolleen. Tekninen kehitys artefakteineen on sittemmin tullut tämän mahdollistamana. Teknisten tieteiden kehitys onkin meille näkyvintä. Uudet koneet ja sovellukset voi nähdä omin silmin ja niitä voi käsin kosketella. Sen sijaan suuri osa perus- ja soveltavasta tutkimuksesta kätkeytyy tuloksineen alan kirjallisuuteen, jonka tulkitsemiseen tavallinen mattimeikäläinen tarvitsee vähintään pari Rosettan kiveä. Yleinen käsitys tieteestä rajoittuu siis pitkälti teknisten saavutusten varaan.
Myös taide on saanut osansa aliarvioinnista ja väärinkäsityksistä. Esteettisen toteutuksen ja tulkinnan takana on kuitenkin samanlainen älyllinen muurinmurtaja, kuin mitä tieteestä löytyy. Dante Alighierin Jumalaiseksi näytelmäksi kootuissa lauluissa kulminoitui keskiaikainen elämänkatsomus. Sama teos oli kuitenkin luomassa pohjaa uusille tuulille, jotka historia tuntee renessanssina. Taiteita voi pitää sekä ajatusten peilinä että ikkunana. Esimerkiksi renessanssin ihmiskeskeisyys heijastuu mustepullon ja paletin välityksellä paperille ja kankaalle. Taide on toiminut myös protestikanavana. Tämä on havaitavissa erityisesti realismin aikaisessa kuva- ja sanataiteessa. Yhteiskuntakritiikki on nostanut päätään taiteen kautta, ja yhteisöä on näin painostettu menemään eteenpäin.
Taide hyötyy myös siitä, että sen avulla heijastuu vallitsevan yhteiskunnan tila. Avantgarde-näyttelyyn menevä voi päivittää suhtautumisensa ”iso maa, isot toleranssit” -ideologian perusteista ja oikeutuksesta. Provokaatio on taiteelle ominaista: kuohuntaa on saatava aikaiseksi tavalla tai toisella. Asenne on sinänsä oikea. Politiikassakin hyvä oppositio kääntää jokaisen kiven löytääkseen hallituksesta jotain mätää. Se on välttämätöntä, sillä mikään ei ole niin vaarallista kuin kritiikittömyys. Kritiikinkin on oltava kritisoitavissa.
Myös ihmisen henkinen kehitys ja sen tarpeellisuus on kyseenalaistettu. Moni kysyy, olemmeko me viime kädessä onnellisempia kuin ennen. Perustelunaan he pitävät ihmisen kykyä luoda jatkuvasti uusia ongelmia ratkaistujen tilalle. Oma näkemykseni on harvinaisen yksiselitteinen: kyllä, olemme onnellisempia kuin ennen. Mitä enemmän meillä on varaa pohtia epäolennaisuuksia, sitä pienempi osa aivokapasiteetistamme täytyy uhrata oikeisiin murheisiin. Vanhan ajan elämä on aikojen saatossa romantisoitunut. Moni keskaikafanaatikko luultavasti rukoilisi paluuta kotiin parin viikon aikamatkustuksen jälkeen.
Rousseaun ajama paluu luontoon -ideologia kalpenee ekoprofeetta Linkolan mietintöjen rinnalla. Lähestulkoon misantrooppiset lausunnot vievät värin jopa keskimääräisen pehmovihreän kasvoilta puhumattakaan pinnallisemmista cityjupeista. Kenties pelottavinta on se, että kukaan ei ole onnistuneesti kyseenalaistanut hänen näkemyksiään. On helppoa tiedostaa, että puolen ihmiskunnan likvidointi parantaisi pidemmän päälle maapallon elinoloja. Onneksi ihmisen lajikohtainen itsesuojeluvaisto tekee ajatuksesta erittäin vaikean hyväksyttävän ja lähes mahdottoman toteutettavan.
Viettien varaan palaaminen on toinen suosittu vaihtoehtoskenaario. Elämä pelkästään syöden, juoden ja naiden kuulostaa äkkiseltään mitä mainioimmalta ajatukselta. Asiasta puuttuu kuitenkin tärkeä seikka. Ilman pitkälle kehittynyttä tietoisuutta olisimme koneita. Vastaisimme alkeellisiin stimulaatioihin, ja oikein toimiessamme viettijumala palkitsisi meidät hyvänolontunteella. Kärjistettynä: meidät olisi ohjelmoitu pitämään itsemme hengissä ja lisääntymään. Joku on luultavasti jo huomauttamassa asian olevan juuri näin tälläkin hetkellä. Se on hyvinkin mahdollista, mutta itse pidän perusoikeutenani saada ainakin kuvitella itselleni vapaa tahto. Jos se oikeus viedään, viedään samalla ihmisyys.
Nyky-yhteiskunnassa kehittynyttä ajattelua, jota tiede ja taide tukevat, kritisoidaan. Väite perustellaan yksinkertaisten ihmisten onnellisuudella. Tämä on sinänsä loogista, sillä pieni aivokapasiteetti johtaa vähäisempään määrään turhaa aivotoimintaa. Itse uskon ongelmien määrän olevan likimain vakio. Pahimman stereotyypin mukainen blondi jumittuu tilanteisiin, joista älykkäät selviävät ja joihin viisaat eivät edes joudu. Näiden tilanteiden setviminen vie sen osan aivokapasiteetista, joka kehittelisi tylsyyttän ongelmia ja kysymyksiä. Älykkäämmät ja viisaammat ihmiset puolestaan joutuvat uhraamaan arkisille ongelmille vähemmän aikaa, jolloin sitä jää myös kehittyneemmille pohdinnoille. Kehittyneempien ongelmien ratkaisusta koituva hyöty on yleensä suurempi, jolloin ongelma ansaitsee astetta korkeamman aseman kuin arkihuolet. Huippunerojen pohdinnoilla on tapana tuoda suurta hyötyä ihmiskunnalle, joten niitä voinee pitää ongelmien eliittinä.
Ihminen on tuomittu ajattelemaan. Sisäänrakennettu kehityspyrkimyksemme on vahvistunut vastarannankiiskien karsiuduttua heikompina joukosta. Ajattelun hedelmät ovat ajan mittaan kypsyneet tieteen ja taiteen muotoihin. Nämä hedelmät ovat edustaneet kunkin aikakauden parasta satoa. Aina sato ei ole ollut yhtä suuri, mutta se on kuitenkin kerääntynyt ihmiskunnan kollektiiviseen muistiin helpottamaan elämäämme. Tieteen ja taiteen nousu ei ole ainoastaan edistänyt elämäämme: se on myös luonut pohjan identiteetillemme ja nykyisille lajityypillisille ominaisuuksillemme. Ihmisen kuva on piirtynyt maailmaan tieteen ja taiteen kautta. Tiede ja taide ovat ihmisyyttä puhtaimmillaan vielä senkin jälkeen, kun me kaikki olemme täältä kadonneet. Kuva elää, vaikka taiteilija kuolee.