Zircca
4.10.2004, 19:05:22
Hmm... Eihän minulla ole mitään erikoista sanottavaa. Tällänen stoori tuli räpellettyä muuten vaan. Kommenteja olisi kiva saada. Kaikki otetaan vastaan: Kehut, haukut, valitukset, kysymykset, ehdotukset, kritiikit. Kaikki. Vaikka kukaan tuskin edes viitsii antaa kommentteja tällaisesta kamalasta tarinasta. Tästä surkeasta stoorista, tästä sepustuksesta, josta kukaan tuskin pitää :(
------Stoori------
Nyt kun kirjoitan tätä, tiedän, että kukaan ei välttämättä koskaan tule tätä näkemään. En tiedä, saapuuko tämä koskaan perille, mutta sydämmessäni tunnen, että joku, edes pieni poika tai tyttö löytää tämän. Jos löytää, minun ei tarvitse enää olla huolissani.
Oli myöhä. Kello oli lähes kaksitoista. Olin palaamassa asioiltani.
Jalkakäytävällä kävellessäni pohdin kaikenlaisia asioita. Siinä samassa sitten liukastuin ja löin pääni. Kaivoin taskustani laastarin ja laitoin sen päähäni. Sitten näin nuorukaisen siinä kadulla. Hänet oli ympäröinyt joukko häntä vanhempia kovanaamoja, jotka selvästi yrittivät kiristää häntä. En välittänyt asiasta. Sillä luulin, että asia saattaisi olla leikkimielinen. Paikalla ei ollut ketään muita näkemässä, olin ainoa. Mutta luulisin, että pian joku tulisi paikalle ja selvittäisi asian. Kävelin rauhallisena poispäin, enkä pian enää nähnyt koko joukkiota.
Seuraavana päivänä nukuin myöhään. Lopulta kuitenkin nousin ylös sängystä ja kävelin olohuoneeseen. Istuin nojatuoliin. Keitin kahvit ja kaivoin jääkaapista eilisiä korvapuusteja. Rupesin syömään korvapuusteja ja hörppimään kahvia. Keskeytin syömisen ja juomisen ja menin hakemaan päivän lehteä, joka oli jo tippunut postiluukusta alas. Istuin tuoliin sanomalehti kädessäni. Join kahvia ja luin sanomalehteä samalla. Etusivulla huomioni kiinnittyi, kuten tavallista, isoon otsikkoon. Siinä luki: "Nuorukainen kuollut kaupungilla, sivu 2". Avasin lehden oikealta kohdalta. Luin koko uutisen ja löin käden suulleni. Tiivistettynä siinä luki jotenkin näin:
"Puolenyön aikaan syrjäisessä kaupunginosassa tapahtunut raaka onnettomuus oli raskas isku uhrin vanhemmille. Nuorukainen löydettiin kuolleena kadulta. Uhrin kimpussa oli todenäköisesti ollut useampikin henkilö, sillä nuorukainen oli tapettu paljain käsin. Häntä oli selvästi hakattu, potkittu ja ties millä tavalla pahoinpidelty. Tuohon aikaan ei tuskin kukaan oli ollut liikkeellä, joten asiasta ei varsinaisesti voi syyttää pahoinpitelijöiden lisäksi ketään muuta..."
"Paitsi minua", mutisin itsekseni. Minä olin osasyyllinen asiaan. Olisin voinut estää suurren onnettomuuden, mutta mitä minä tein. Kävelin pois vähin äänin. Minä olin tappanut sen nuorukaisen. Tein väärin. Ihmiset tekevät virheitä. Mutta se oli liian suuri vihre minun sydämmelleni kestettäväksi. Toivon, etteivät ihmiset tee samanlaisia virheitä. Kaikki, mikä on estettävissä, pitää estää. Mitään ei saa jättää. Kaikkeen epäilyttävään puuttuminen ei ole virhe. Täällä sillalla päätän tämän. Laitan tämän nyt pulloon ja pudotan pullon alas veteen. Nousen pian itse sillan reunalle, sillä sydämeni ei voi kestää tällaista taakkaa. Ottakaa tästä opiksenne. Minä sanon nyt hyvästi maailmalle ja jätän tehtävän loppuun suorittamisen teidän harteillenne. Minua pelottaa katsoessani alaspäin sillalta. Katsellessani mustaa vettä, johon putoaa pian ihminen tavaransa mukana. Pudottaessani pullon tulen katsomaan sen perään. Sitten astun askeleen lähemmäs kohti ikuisuutta...
__________________________________________________ _____________
------THE END------
__________________________________________________ ____________
Eikö ollutkin surkea? Kommentit ovat siis edelleenkin tervetulleita.
EDIT: Tämä ei siis ollut minun kirjoittamani. Tämä tarina antaa itsestäni aivan väärän kuvan :prkl: . Kaverini näköjään aikoo uskotella, että olen erilainen kuin oikeasti olen. Mutta miksi? Ota nyt siitä sällistä selvää =/
Jos se vielä kerran tekee näin niin... :angi:
------Stoori------
Nyt kun kirjoitan tätä, tiedän, että kukaan ei välttämättä koskaan tule tätä näkemään. En tiedä, saapuuko tämä koskaan perille, mutta sydämmessäni tunnen, että joku, edes pieni poika tai tyttö löytää tämän. Jos löytää, minun ei tarvitse enää olla huolissani.
Oli myöhä. Kello oli lähes kaksitoista. Olin palaamassa asioiltani.
Jalkakäytävällä kävellessäni pohdin kaikenlaisia asioita. Siinä samassa sitten liukastuin ja löin pääni. Kaivoin taskustani laastarin ja laitoin sen päähäni. Sitten näin nuorukaisen siinä kadulla. Hänet oli ympäröinyt joukko häntä vanhempia kovanaamoja, jotka selvästi yrittivät kiristää häntä. En välittänyt asiasta. Sillä luulin, että asia saattaisi olla leikkimielinen. Paikalla ei ollut ketään muita näkemässä, olin ainoa. Mutta luulisin, että pian joku tulisi paikalle ja selvittäisi asian. Kävelin rauhallisena poispäin, enkä pian enää nähnyt koko joukkiota.
Seuraavana päivänä nukuin myöhään. Lopulta kuitenkin nousin ylös sängystä ja kävelin olohuoneeseen. Istuin nojatuoliin. Keitin kahvit ja kaivoin jääkaapista eilisiä korvapuusteja. Rupesin syömään korvapuusteja ja hörppimään kahvia. Keskeytin syömisen ja juomisen ja menin hakemaan päivän lehteä, joka oli jo tippunut postiluukusta alas. Istuin tuoliin sanomalehti kädessäni. Join kahvia ja luin sanomalehteä samalla. Etusivulla huomioni kiinnittyi, kuten tavallista, isoon otsikkoon. Siinä luki: "Nuorukainen kuollut kaupungilla, sivu 2". Avasin lehden oikealta kohdalta. Luin koko uutisen ja löin käden suulleni. Tiivistettynä siinä luki jotenkin näin:
"Puolenyön aikaan syrjäisessä kaupunginosassa tapahtunut raaka onnettomuus oli raskas isku uhrin vanhemmille. Nuorukainen löydettiin kuolleena kadulta. Uhrin kimpussa oli todenäköisesti ollut useampikin henkilö, sillä nuorukainen oli tapettu paljain käsin. Häntä oli selvästi hakattu, potkittu ja ties millä tavalla pahoinpidelty. Tuohon aikaan ei tuskin kukaan oli ollut liikkeellä, joten asiasta ei varsinaisesti voi syyttää pahoinpitelijöiden lisäksi ketään muuta..."
"Paitsi minua", mutisin itsekseni. Minä olin osasyyllinen asiaan. Olisin voinut estää suurren onnettomuuden, mutta mitä minä tein. Kävelin pois vähin äänin. Minä olin tappanut sen nuorukaisen. Tein väärin. Ihmiset tekevät virheitä. Mutta se oli liian suuri vihre minun sydämmelleni kestettäväksi. Toivon, etteivät ihmiset tee samanlaisia virheitä. Kaikki, mikä on estettävissä, pitää estää. Mitään ei saa jättää. Kaikkeen epäilyttävään puuttuminen ei ole virhe. Täällä sillalla päätän tämän. Laitan tämän nyt pulloon ja pudotan pullon alas veteen. Nousen pian itse sillan reunalle, sillä sydämeni ei voi kestää tällaista taakkaa. Ottakaa tästä opiksenne. Minä sanon nyt hyvästi maailmalle ja jätän tehtävän loppuun suorittamisen teidän harteillenne. Minua pelottaa katsoessani alaspäin sillalta. Katsellessani mustaa vettä, johon putoaa pian ihminen tavaransa mukana. Pudottaessani pullon tulen katsomaan sen perään. Sitten astun askeleen lähemmäs kohti ikuisuutta...
__________________________________________________ _____________
------THE END------
__________________________________________________ ____________
Eikö ollutkin surkea? Kommentit ovat siis edelleenkin tervetulleita.
EDIT: Tämä ei siis ollut minun kirjoittamani. Tämä tarina antaa itsestäni aivan väärän kuvan :prkl: . Kaverini näköjään aikoo uskotella, että olen erilainen kuin oikeasti olen. Mutta miksi? Ota nyt siitä sällistä selvää =/
Jos se vielä kerran tekee näin niin... :angi: