kimeeri
5.11.2004, 17:57:13
Pitkään aikaan en ole mitään saanut kirjoitettua, ja vihdoinkin sitten jotain onnistui.
En taida ikinä oikein keksiä tähän alkuesittelyksi mitään järkevää.
Herra Ei-enää-väkivaltaa
”Kulta, mene tuonne komeroon, mene nyt ennen kuin isi tulee”, Marian äänessä hätä ja pelko ohjeistavat tytärtä. Tyttö piiloutuu, samassa ulko-ovi aukeaa. Maria ottaa muiden ansaitsemat iskut vastaan, ja saa kuulla olevansa syöpäläinen talossa ja lutka, koska katsoo naapurin teinipoikaa ’sillä silmällä’.
Seuraavana päivänä töissä musta silmä ja kurkussa kiireellä ahmitut kyyneleet. Kertoo kaatuneensa portaissa, eikä kukaan tee mitään.
Iida istuu kylmän asunnon nurkassa, kietoo kädet ympärilleen (pitelee itseään koossa) ja väistelee poikaystävänsä katsetta. Heidän lapsensa, loisensa, voi huonommin kuin koskaan Iidan sisällä. Poikaystävä ei pitänyt tulevaisuudesta johon sisältyisi yhteinen perhe, lapsi ja onnea, vaan ehdotti kotitekoista aborttia.
Potki, kunnes olivat Iidan reidet veressä.
Isi tuli aina vasta silloin, kun valot oli jo sammutettu. Isin pehmeät tohvelit hiljensivät askeleensa, eikä kukaan olisikaan ollut hereillä niitä kuullakseen.
Isin karheat kädet tulivat paidan alle. Tottuneesti riisuivat ja paljastivat liikaa. Amanda tiesi olla hiljaa, niin hänet oli opetettu. Ellei olisi hiljaa, joutuisi tukehtumaan.
Ovi kävi, ja Raimon viha tuli asuntoon nykivien liikkeiden ja kiukkuisten sanojen muodossa. Yksikin väärä sana Leenalta, ja nyrkki nousisi vauhtia ottamaan, sitten iskeytyisi pehmeään ja ryppyiseen ihoon. Vanhahko nainen ei enää ollut tarpeeksi ketterä väistelläkseen, tai tapellakseen vastaan.
Öisin hän makasi selkä Raimoon päin ja rukoili.
Tip tip tip---
Kyyneleet satavat multaan ja sen lävitse, kostuttaen hauraat luut. Lihaton hahmo hengähtää, sydämensä sykähtää. Syntyy kohdusta, jonka seinämät ovat kuolemankaipuuta ja toivoa paremmasta.
Herra Ei-enää-väkivaltaan vaatteet hotkaisivat kaiken valon ympäriltään. Hänen kenkänsä kiiltävät, ihonsa alabasteria.
Suuteli Mariaa, nainen kylmeni Herra Ei-enää-väkivaltaan sylissä nähden tämän kasvoissa miehensä välittävän.
Marian tyttären viimeinen kuva ennen pienen sydämen pysähtymistä oli hänen isänsä pitämässä kiinni äidistä ja tyttärestään tiukasti kiinni, mutta ei pakottaakseen olemaan paikoillaan, vaan pitääkseen lähellään.
Iida tunsi vatsansa hengittävän (Herramme oli tullut kyläilemään tännekin). Jokin kosketti häntä sisältä, kapusi reittä pitkin hänen kohtuunsa ja sieltä kohti rintakehää. Iida, poikaystävänsä ja heidän kaunis, yhteinen luomuksensa kehdossaan olivat viimeiset mielikuvat ennen viimeistä hengähdystä sisään-ulos.
Amandan henki kulki raskaasti, pelokas sydän tahtoo kurkun kautta pakoon. Vaistosi isänsä saapuvan, mutta ei voinut nähdä Herra Ei-enää-väkivaltaan naamion läpi. Tällä kertaa eivät isin kädet tuntuneetkaan niin vääränlaisilta, nyt ne pelkästään silittivät selkää ja pörröttivät isällisesti tyttären vehnänvaaleaa tukkaa. Lempeä kuristusote, eikä henki enää kulje.
Leena rukoili Jeesuksen Kristuksen, Vapahtajansa, kuvan edessä. Herra Ei-enää-väkivaltaakin polvistuu, mutta Leena näkee vain miehensä, joka ei ole koskaan ennen uskonut tai rakastanut. Vanha pariskunta sylikkäin, ja Leena tuntee ruumiinsa hajoavan ja luidensa murtuvan mustan puvun syleilyssä.
En taida ikinä oikein keksiä tähän alkuesittelyksi mitään järkevää.
Herra Ei-enää-väkivaltaa
”Kulta, mene tuonne komeroon, mene nyt ennen kuin isi tulee”, Marian äänessä hätä ja pelko ohjeistavat tytärtä. Tyttö piiloutuu, samassa ulko-ovi aukeaa. Maria ottaa muiden ansaitsemat iskut vastaan, ja saa kuulla olevansa syöpäläinen talossa ja lutka, koska katsoo naapurin teinipoikaa ’sillä silmällä’.
Seuraavana päivänä töissä musta silmä ja kurkussa kiireellä ahmitut kyyneleet. Kertoo kaatuneensa portaissa, eikä kukaan tee mitään.
Iida istuu kylmän asunnon nurkassa, kietoo kädet ympärilleen (pitelee itseään koossa) ja väistelee poikaystävänsä katsetta. Heidän lapsensa, loisensa, voi huonommin kuin koskaan Iidan sisällä. Poikaystävä ei pitänyt tulevaisuudesta johon sisältyisi yhteinen perhe, lapsi ja onnea, vaan ehdotti kotitekoista aborttia.
Potki, kunnes olivat Iidan reidet veressä.
Isi tuli aina vasta silloin, kun valot oli jo sammutettu. Isin pehmeät tohvelit hiljensivät askeleensa, eikä kukaan olisikaan ollut hereillä niitä kuullakseen.
Isin karheat kädet tulivat paidan alle. Tottuneesti riisuivat ja paljastivat liikaa. Amanda tiesi olla hiljaa, niin hänet oli opetettu. Ellei olisi hiljaa, joutuisi tukehtumaan.
Ovi kävi, ja Raimon viha tuli asuntoon nykivien liikkeiden ja kiukkuisten sanojen muodossa. Yksikin väärä sana Leenalta, ja nyrkki nousisi vauhtia ottamaan, sitten iskeytyisi pehmeään ja ryppyiseen ihoon. Vanhahko nainen ei enää ollut tarpeeksi ketterä väistelläkseen, tai tapellakseen vastaan.
Öisin hän makasi selkä Raimoon päin ja rukoili.
Tip tip tip---
Kyyneleet satavat multaan ja sen lävitse, kostuttaen hauraat luut. Lihaton hahmo hengähtää, sydämensä sykähtää. Syntyy kohdusta, jonka seinämät ovat kuolemankaipuuta ja toivoa paremmasta.
Herra Ei-enää-väkivaltaan vaatteet hotkaisivat kaiken valon ympäriltään. Hänen kenkänsä kiiltävät, ihonsa alabasteria.
Suuteli Mariaa, nainen kylmeni Herra Ei-enää-väkivaltaan sylissä nähden tämän kasvoissa miehensä välittävän.
Marian tyttären viimeinen kuva ennen pienen sydämen pysähtymistä oli hänen isänsä pitämässä kiinni äidistä ja tyttärestään tiukasti kiinni, mutta ei pakottaakseen olemaan paikoillaan, vaan pitääkseen lähellään.
Iida tunsi vatsansa hengittävän (Herramme oli tullut kyläilemään tännekin). Jokin kosketti häntä sisältä, kapusi reittä pitkin hänen kohtuunsa ja sieltä kohti rintakehää. Iida, poikaystävänsä ja heidän kaunis, yhteinen luomuksensa kehdossaan olivat viimeiset mielikuvat ennen viimeistä hengähdystä sisään-ulos.
Amandan henki kulki raskaasti, pelokas sydän tahtoo kurkun kautta pakoon. Vaistosi isänsä saapuvan, mutta ei voinut nähdä Herra Ei-enää-väkivaltaan naamion läpi. Tällä kertaa eivät isin kädet tuntuneetkaan niin vääränlaisilta, nyt ne pelkästään silittivät selkää ja pörröttivät isällisesti tyttären vehnänvaaleaa tukkaa. Lempeä kuristusote, eikä henki enää kulje.
Leena rukoili Jeesuksen Kristuksen, Vapahtajansa, kuvan edessä. Herra Ei-enää-väkivaltaakin polvistuu, mutta Leena näkee vain miehensä, joka ei ole koskaan ennen uskonut tai rakastanut. Vanha pariskunta sylikkäin, ja Leena tuntee ruumiinsa hajoavan ja luidensa murtuvan mustan puvun syleilyssä.