Potilaskansio: nro. 278

[Sunnu]

Ah näitä unettomia öitä. Mitä kummallisempia tarinoita virtaa mieleeni ja tässäpä yksi sellainen. Idea tuli siis ihan out of the blue. Mielelläni kuulen kommentteja, jos vaivaa tohtii nähdä.



Potilaskansio: nro. 278
Nimi:
Sukupuoli: Nainen
Ikä: 17-vuotias
Hoitavan lääkärin huomioita: Konsultointipyyntö jätetty 10.9
Lisätietoja: Ohessa otteita potilaan päiväkirjasta
--------------------------------------------------------------------------

20.4
Yhä ollaan täällä. Päätin elvyttää päiväkirjan kirjoittamisen terapeuttini suosituksesta. Edelleenkin he syöttävät minulle lääkkeitä. Mielestäni jopa liikaa, sillä tunnen oloni kovin turraksi ja välinpitämättömäksi. Tämä osastoni on hyvin tylsä paikka, enkä näe mitään järkeä minun täällä olooni. Ainoa ilo niin kovin tylsässä ja masentuneessa elämässäni on tällä hetkellä uusi tuttavuuteni; poika johon netin kautta tutustuin.
Onneksi vapaa-ajan tilassamme on mahdollisuus netin käyttöön. Kerroin tämän terapeutillenikin. Mukavaa kun saa vaihtaa jonkun kanssa ajatuksia, vaikkakin vain sähköpostin kautta. Vaikka hoitajat valvovatkin hyvin tarkkaan netin käyttöämme, niin luulen että hekin ovat iloisia uudesta tuttavastani. Olen ehkä pikkaisen ihastunut tähän poikaan. Sitä en kyllä kerro terapeutilleni. Taidankin lähteä lukemaan postit.

23.4
Sydämeni on särkynyt. Se mureni tuhansiksi paloiksi ja vain yhden viestin takia. Vieläkin muistan sen ulkoa. Lyhyt, mutta niin kovin merkittävä viesti elämässäni. Luulen, että tämä ei onnistu. Olemme liian erilaisia. Lisäksi olen kiinnostunut eräästä toisesta. Jarkko. PS: Älä ota enää yhteyttä.
Kaikki tämä sen takia, että kerroin olevani tällä hetkellä psykiatrisen klinikan osasto kakkosella. Pakkohan minun oli, kun Jarkko niin vaatimalla vaati saada tavata. Kuinka minä voisin tavata hänet? Ellen sitten pyytäisi vierailulle tänne hullulaan. Sitä en tee. En ole hullu, enkä halua hänen näkevän minua muiden sekopäiden joukossa. Minä tuijotin ja tuijotin sitä viestiä ruudussa, koittaen ymmärtää. Jos olisin jaksanut, olisin kirjoittanut Jarkolle hyvin vihaisen viestin ja sanonut mitä mieltä minä olen tuollaisista jätkistä. Olisin antanut hänen kuulla kunniansa. Mutta sen sijaan tyynesti vain poistin viestin ja unohdin. Jos olisin jaksanut, olisin myös purkanut sisälläni olevan raivon johonkuhun. Olisin rikkonut sen tietokoneen näytön ja hajottanut pari tuolia samalla. Mutta ei, minun täytyy olla tämmöinen hiljainen, sisältä turta ihminen, joka vain katsoo tekemättä mitään. Vihaan itseäni ja omaa saamattomuuttani.

12.6
Tänään tuli uusi tyttö. Hän tuli huonettani vastapäätä olevaan huoneeseen. Selvästi oli Plastikki-tyyppi. Täällä on siis toiset potilaat joskus antaneet nimet jokaiselle ryhmälle, jota asukki edustaa. Plastikki tulee plastiikkakirurgiasta ja tarkoittaa siis tyyppiä joka viiltelee itseään. Muokkaa ulkonäköään. On niitä muitakin ryhmiä. Itse kuulun Ajattelijoihin. Me olemme niitä, jotka usein selittämättömästä syystä ovat niin masentuneita, että tarvitsevat hoitoa ja valvontaa. Yleensä syy on jossain lapsuuden tapahtumassa, tai rikki menneessä ihmissuhteessa. Minun tapauksessani minä kaiketi vain ajattelen liikaa. Olenhan Ajattelija. Sitten on Syöpöt. Heillä on yleensä jotain ongelmia ravintonsa kanssa. Jos vielä yksi täytyisi mainita, niin pahimmat ovat Neitsyt Mariat. Seksuaalisesti hyväksikäytetyt potilaat. Nimi tulee siitä, kun he ”sikisivät pyhästä hengestä”. Tai no eivät ehkä pyhästä, mutta hengestä kumminkin. Neitsyet, pahimpia kaikista. Heillä ei oikeasti mene koskaan hyvin.

Olin siis kertomassa, että uusi tyttö tuli. Istuin tapani mukaa oleskelu/vapaa-ajan tilassamme katsomassa telkkaria, kun Plastikki saapui. Hiljaiselta tytöltä vaikutti. Minun teki mieli huutaa hänelle: ” Et sitten viiltänyt tarpeeksi syvältä!”, mutta en kehdannut. Hulluna olisivat pitäneet, tai no ainakin ilkeänä. Ylipäänsä minusta on mukavaa istua ja tuijottaa toisia ja seurata heidän tekemisiään. Omassa hiljaisessa mielessä keksin sitten kaikenlaista kivaa, osaltaan ilkeää sanottavaa heistä. Asioita, jotka kuitenkin jätän korrektina ihmisenä sanomatta.

17.8
Tämä osasto, jolla minä olen, on osasto kakkonen. Parillinen luku. Olen muuten kiinnittänyt huomiota juurikin tähän parilliseen lukuun. Huomasin, että laskit sinä osastollamme sitten mitä tahansa, niin aina saat aikaiseksi parillisen luvun. Käytävämme shakkikuvioisia laattoja on parillinen määrä. Samoin on käytävän lamppujen kanssa. Oleskeluhuoneessa sohvia on kaksi, nojatuoleja neljä ja potilaitakin parillinen määrä. Laskettaessa ikkunoiden kalteritkin (jotka estävät meitä hyppäämästä neljännestä kerroksesta) loppuvat aina parilliseen lukuun. Tällainen saa minut hulluksi. Tämä parillisuus. Ovatkohan muut huomanneet saman asian?

27.8
Meillä oli muutama päivä sitten ryhmäistunto. Tylsää se oli, kuten tavallisestikin. Psykologi (joka oli joku sijainen) kyseli vuorollaan meiltä kaikilta miltä meistä tuntuu ja minä sitten kerroin, että tahdon vaihtaa osastoa. Hänen ihmetellessä miksi, sanoin että tämä parillisuus häiritsee minua. Tahdon olla pariton, olenhan sinkkukin. Jaoin siis teoriani kaikkien kesken ja mitä tekee tämä psykologi? Hän naurahtaa ja sanoo, että ajattelen liikaa.
Niinpä minä sitten istuin siinä ja tuijotin häntä kylmästi, kun oikeasti halusin käydä hänen kimppuunsa ja kuristaa kurkusta. Raapia, kynsiä, potkia ja purra. Mielikuvani minusta hyökkäämässä psykologin kimppuun sai minut oikeasti hyvälle mielelle. Mutta kun pitää olla tällainen hissukka. Kaikki kiva jää kokematta. Elämäni valuu ohitseni, kun täällä parillisella osastolla pitää olla, vaikka mikään minua ei varsinaisesti vaivaa. Lääkkeet tämän olotilan tekevät. Koskahan ne huomaavat, että minä en kuulu tänne?
--------------------------------------------------------------------------

Diagnoosi: Potilaalla vakava persoonan hämärtyminen. Minäkuvan hahmotuksessa havaittavissa selviä häiriöitä. Lääkitystä ja rauhoittavia lisättävä. Potilas käyttäytynyt väkivaltaisesti mm. solvaamalla toisia potilaita ja henkilökuntaa, hajottamalla yhteistä omaisuutta ja hyökkäämällä ryhmäistunnossa hoitavan psykologin kimppuun. Kotiutusta ei voida vielä harkita. Mahdollisesta sähköhoidosta keskustellaan seuraavassa hoitopalaverissa.

[cRaZy Al BhEd]

Hmm. Mielenkiintoinen tekstinpätkä. Hassua, miten tarinassa kävi ilmi sen kaksi puolta. Kumpikohan oli oikeassa? Kirjoitusvirheitä ei näkynyt, ellei jaksa viilata pilkkua päivämääristä. Kieli sopi roolien suuhun, etenkin tuo lääräkidiagnoosi. Sopivan mittainen ja persoonallinen ulkoasu. Enempää en oikein osaa kommentoida.

[Ze Shoopuf]

Heh. Eipä näköjään ollutkaan hiljainen hissukka. Varmaan luuli kuvitelleensa kaiken. Tai sitten diagnoosi on väärä. ^^ Epäilen kyllä ensimmäistä, potilas ei vain tiennyt oikeasti tehneensä niin.

Erittäin mielenkiintoinen kuitenkin. Eniten pidin diagnoosista ja lopusta, joka oli erityisen yllättävä.
Pidin tästä tarinasta. Siis potilaskansiosta. Se on melko realistiseksi tehty ja vaikuttaa mielenkiintoiselta. Kerronta on mukava ja pidin eniten parillisuus-kohdasta. ^_^
Nimeä ei näy. Se tavallaan häiristee, mutta sitten taas luo kivan... persoonattoman, hämärän mielikuvan. Siis henkilöstä. ^.^

Erittäin mukava, kirjoita toki lisää. :P

[kimeeri]

Uh-oh, Sunnultakin jotain. Minä oikeasti pidin tästä, tässä oli jotain semmoista niin todentuntuista ja mahdollisen oloista. Ja myös tekstin irtonaisuus viehätti, vaikea ajatella tätä vain kokonaisena tekstinä vaan voisin kuvitella lisää tällaisia pieniä sirpaleita joillekin täysin arkipäiväisestä maailmasta.

Potilaiden antamat nimitykset (Ajattelija, Plastikki, jne.) olivat kekseliäitä. En tiedä, oletko kaikki ihan omasta päästäsi heitellyt paperille (=ruudulle), vai oletko kuullut näitä nimityksiä käytettävän ihan tosielämässäkin.

Tekstin potilas alkoi vaikuttaa tasapainottomalta jo heti Jarkon 'eromailin' jälkeen.
Mutta ei, minun täytyy olla tämmöinen hiljainen, sisältä turta ihminen, joka vain katsoo tekemättä mitään. Tyttö, joka patoo tunteita sisällään räjähtää varmasti joskus.

Parillisuuden havaitseminen oli tekstin ihastuttavin osa. Siinä oli jotain maanista, täysin sekopäistä ja siltikin viileän älykästä. Ei kukaan typerä tajuaisi tuollaisia asioita.

Loppu oli positiivinen yllätys, on ihanaa kun kaikki ei olekaan niin yksiselkoista kuin mitä aluksi luuli.

Lisää Sunnun tekstejä foorumille, tämähän oli loistava.

[Sunnu]

No niin. Nyt ehtii paremmin sitten itse tänne kommentoimaan. Ensinnäkin kiitokset Crazzielle, Suupahville ja Antigirlille palautteesta. Misa like it. :) Mutta nyt tähän palasteluosioon:

Hmm. Mielenkiintoinen tekstinpätkä. Hassua, miten tarinassa kävi ilmi sen kaksi puolta. Kumpikohan oli oikeassa? Kirjoitusvirheitä ei näkynyt, ellei jaksa viilata pilkkua päivämääristä. Kieli sopi roolien suuhun, etenkin tuo lääräkidiagnoosi. Sopivan mittainen ja persoonallinen ulkoasu. Enempää en oikein osaa kommentoida. Juu. Tarinassa on totta tosiaan kaksi puolta. Ideana oli tuoda esille, kuinka subjektiivista sairastuminenkin on. Potilas ei välttämättä itse tiedosta sairastumistaan ja toisaalta lääkärit tykkäävät lokeroida ja diagnosoida. Halusin tarinasta lyhyen. Sillä tavoin se säilyttää paremmin kosketuspintaa tosielämään.


Eniten pidin diagnoosista ja lopusta, joka oli erityisen yllättävä. Pidin tästä tarinasta. Siis potilaskansiosta. Se on melko realistiseksi tehty ja vaikuttaa mielenkiintoiselta. Kerronta on mukava ja pidin eniten parillisuus-kohdasta. ^_^ Parillisuus-kohta on minunkin suosikkini.


Nimeä ei näy. Se tavallaan häiristee, mutta sitten taas luo kivan... persoonattoman, hämärän mielikuvan. Siis henkilöstä. Nimi on tahallaan jätetty pois. Yksityisyydensuoja. :) Tarinan tyttö on vain potilas nro. 278. Hän voi olla kuka tahansa.


Minä oikeasti pidin tästä, tässä oli jotain semmoista niin todentuntuista ja mahdollisen oloista. Ja myös tekstin irtonaisuus viehätti, vaikea ajatella tätä vain kokonaisena tekstinä vaan voisin kuvitella lisää tällaisia pieniä sirpaleita joillekin täysin arkipäiväisestä maailmasta. Pieniä sirpaleita, joilla saadaan kasattua varsin sairas kokonaisuus, eikö? Kyseessähän oli otteita potilaan päiväkirjasta. Mitähän muuta sieltä olisi voinut löytää?


Potilaiden antamat nimitykset (Ajattelija, Plastikki, jne.) olivat kekseliäitä. En tiedä, oletko kaikki ihan omasta päästäsi heitellyt paperille (=ruudulle), vai oletko kuullut näitä nimityksiä käytettävän ihan tosielämässäkin. Ihan omasta päästä. Minulla on paha tapa kategorisoida. Hih. Jos itse olisin vastaavassa tilanteessa, niin antaisin nimiä. Sillä tavoin asioita on ehkä helpompi käsitellä.


Tyttö, joka patoo tunteita sisällään räjähtää varmasti joskus. Niin se taitaapi tehdä. Pitäisikin kirjoittaa jokin sellainen teksti..


Parillisuuden havaitseminen oli tekstin ihastuttavin osa. Siinä oli jotain maanista, täysin sekopäistä ja siltikin viileän älykästä. Ei kukaan typerä tajuaisi tuollaisia asioita. Sopii minuun. :) Kiva huomata, että minullakin on hetkeni.


Loppu oli positiivinen yllätys, on ihanaa kun kaikki ei olekaan niin yksiselkoista kuin mitä aluksi luuli. Näin minä asiat näen. Mikään ei koskaan tahdo olla yksiselkoista. Vaikka niin haluaisi.

[Eliza Liv]

Mielestäni tämä oli vallan nerokas. Erityisesti pidin juuri tämän kekseliäisyydestä. Harvoin näin loistavaa tekstiä tulee enää vastaankaan. ^^

Otsikko assosioi minulle eilisen Kauniiden ja rohkeiden jakson, jossa Sheila esitteli itsensä vanki numero 62359:ksi (tai jotain), ja sitten täällä tarjotaan jo potilasnumeroa 278. Se pistää vain miettimään, miten maailma on julma ja unohtaa ihmisten nimen ja persoonallisuuden leimaamalla hänet numerosarjaksi. (Samaanhan elokuva Patc Adams otti kantaa.)

Kieliasu oli loistava. Tuo päiväkirja-tyyli oli uskottavasti jonkun 17-vuotiaan tyttösen kirjoitusta. (Tosin törkeää, että valkotakeilla oli oikeutta lukea hänen henkilökohtaisia päiväkirjasivujaan. Sellaiset pitäisi vetää hirteen.) Ja diagnoosi ote hoitohenkilökunnan kansiosta.

Vielä rikkaamman tästä olisi saanut, jos päiväkirjan sivuille olisi piirretty muutamia kuvia. Hirtettyjä tikku-ukkoja esittämässä tyhmää psykologia... Ough, taidan itse olla sekaisin. =/

Mutta erinomaista. Pidin tästä aivan valtavasti ja se herätti minut ottamaan vastaan tämän päivän. Aivojumppaa heti aamusta.

Manataan Sunnulle lisää unettomia öitä.

[LizzieFox]

Siis Sunnulta on tullut tänne uusi tarinanpoikanen enkä minä ollut huomannutkaan tätä aluksi. Annan anteeksi luin sen vasta nyt.

Todella mielenkiintoinen tämä oli. Hyvä kun pidit lyhyenä. Olisin muuten voinut jäädä koukkuun tähän tarinaasi. Olisin alkanut pitää tätä kirjana. Tämä vaikuttaa niin joltakin minulle tutusta asiasta mutta en ole ihan varma mistä.. Muutama kaverini on ollut suljetulla osastolla mutat sitä tämä ei ole.

Loppu oli jännä ja erilainen. Tiedätkö minä olisin ajatellut että se tyttö joka siellä kirjoitti päiväkirjaansa teki kaiken niin niinkuin kirjoittikin eikä niin että oikeasti teki sen mitä ajatteli. Loppu oli sen verran hämyinen että lääkärit olisivat voineet vaan sen päiväkirjan perusteella antaa tuommoisen diagnoosin. Kun hän ajatteli tuommoisia agressiivisia ajatuksia ja tunsi vihaa toisia kohtaan että voisi haukkua ja raapia ja hajottaa.. Lääkärit monesti lyövät hulluksi sen takia mitä päänsisällä pyörii. Jos ajattelet että voisit tappaa jonkun olet paha ja hullu ja ties mitä. Että siksi ajattelin tämän tarinan erillälailla kun muut tätä kommentoineet ja miten sinä olit tarkoittanut (ainakin ymmärsin että tarkoitit että oikeasti se tyttö teki ne kaikki 'kamaluudet' mitä hän väitti päiväkirjassaan vain päänsä sisäisiksi kuohuviksi tunteiksi').

Todella mainio tarina! Ja minä manaan Eliza Livin kanssa sinulle niitä unettomia öitä..:D

[Sunnu]

Kiitos molemmille: Eliza ja Lizzu. Tosi iloiselle mielelle sai nuo teidän (liiankin) kehuvat kommentit. Tässähän pian ylpistyy ja hukkuu lumisateella. :shy:

Otsikko assosioi minulle eilisen Kauniiden ja rohkeiden jakson, jossa Sheila esitteli itsensä vanki numero 62359:ksi (tai jotain), ja sitten täällä tarjotaan jo potilasnumeroa 278. Kerrankin olen itse ylpeä otsikostani. Otsikot ovat Akilleen kantapääni ja tässä jutussa se oikeasti toimii. Olisi mahtavaa saada sellainen oikea keltainen potilaskansio ja tehdä tästä tarinasta "käsinkosketeltava", johon tulisi lomake ja käsinkirjoitetut päiväkirjan sivut.

Kieliasu oli loistava. Tuo päiväkirja-tyyli oli uskottavasti jonkun 17-vuotiaan tyttösen kirjoitusta. Mietin ensin, että kirjoittaisinko enemmän puhetyylillä sen, mutta toisaalta omatkin päiväkirjani olen kirjoittanut pitkälti kirjakielellä. Jotenkin se on vain siistimpää ja selkeämpää tehdä ja lukea sillä tavoin.

(Tosin törkeää, että valkotakeilla oli oikeutta lukea hänen henkilökohtaisia päiväkirjasivujaan. Sellaiset pitäisi vetää hirteen.) Kaikenlaista tyhmää ne lääkärit tekevätkään pelastamisen riemussaan. Ilkeitä ylimielisiä piruja!

Vielä rikkaamman tästä olisi saanut, jos päiväkirjan sivuille olisi piirretty muutamia kuvia. Hirtettyjä tikku-ukkoja esittämässä tyhmää psykologia. Tuo olisi erittäin hieno idea! Tunnustan, ettei itsellä käynyt mielessäkään.

Mutta erinomaista. Pidin tästä aivan valtavasti ja se herätti minut ottamaan vastaan tämän päivän. Aivojumppaa heti aamusta.
Mielestäni tämä oli vallan nerokas. Erityisesti pidin juuri tämän kekseliäisyydestä. Harvoin näin loistavaa tekstiä tulee enää vastaankaan. ^^ Tällaiseen ei voi sanoa kuin kiitos.

Hyvä kun pidit lyhyenä. Olisin muuten voinut jäädä koukkuun tähän tarinaasi. Olisin alkanut pitää tätä kirjana. Lizzu, sinä hupsuilet. Jos koukkuun olisit jäänyt, niin ei kai se olisi muu auttanut, kuin lähetellä sinulle PM:nä otteita tytön päiväkirjasta lisää. :)

Tiedätkö minä olisin ajatellut että se tyttö joka siellä kirjoitti päiväkirjaansa teki kaiken niin niinkuin kirjoittikin eikä niin että oikeasti teki sen mitä ajatteli. Loppu oli sen verran hämyinen että lääkärit olisivat voineet vaan sen päiväkirjan perusteella antaa tuommoisen diagnoosin. Niin. Totuus on subjektiivista ja sitä on monenlaista. Tyttöhän itse luuli olevansa kiltti ja "normaali", mutta toiset näkivät hänet eri tavoin. (lääkärit) Olisi pitänyt olla näkemässä itse.

Todella mainio tarina! Ja minä manaan Eliza Livin kanssa sinulle niitä unettomia öitä..

Manataan Sunnulle lisää unettomia öitä. Tytöt tytöt. Ei. (nyt minä sitten tiedän mistä unettomuuteni johtuu..) Noh. Yöt ovat hyvää aikaa kirjoittaa. Kuka sitä joutaa silloin nukkumaan, kun sitä varten on päivätkin keksitty. =) Mutta kiitti teille kaikille aivan ihanista kommenteista.

[Tuulisti]

Anteeksi hirveästi kun nostan vanhan ketjun ja anteeksi hirveämmin kun en aikaisemmin kommentoinut vaikka lupasin. :(
(Asianmukainen ruoskinta tapahtuu klo 16.05 kirpputorin päärakennuksen takana. Omat raipat mukaan.)

Mielestäni tekstisi oli kivan "novellihenkinen" (vautsi mikä sana, olen todellinen verbaalinen lahjakkuus) ja todellakin sisälsi nokkelia koukkuja (parillisuus) jotka varmasti saavat lukijan kiinnostumaan kertojasta.

Lyhyys on hyvä juuri itsekin mainitsemasta syystä, mutta näin lyhyessä tekstissä ehkä kannattaisi käsitellä hyvin pientä määrää yksittäisiä aiheita ja teemoja? Muutamassa päivässä käytiin läpi ihmissuhdeongelmat, lääkitys, muut potilaat, kertojan neuroosit yms. En siis väitä että tämä on huono asia, mutta isoissa asioissa soisi muutakin kuin pintaa raapaistavan. Lyhyys ja rakenne on tietenkin järkevä jos ajattelee kyseessä olevan vain hoitohenkilökunnan taltiomat pätkät todellisuudessa laajasta tekstistä.

Ainoa kritiikkiä muistuttava asia joka mieleeni tuli oli aiheen tietynlainen kuluneisuus; psykiatrisen osaston potilaiden subjektiivisten tuntemusten vertailu ns. "normaalinen" ihmisten tai hoitohenkilökunnan näkemyksiin on sentään suosittu aihe, ehkä pelottavuutensa ja hankaluutensa vuoksi. Tietysti nykymaailmassa, jossa henkinen terveys tuntuu lähinnä poikkeavalta tilalta, psyykepotilaiden asemasta ehkä täytyykin sitkeästi puhua ja kirjoittaa.

Sähköhoito on toki voimakkaita mielikuvia herättävä lopetus, mutta ei sitä sentään "noinkaan hankaliin" tapauksiin kai oikeasti sovelleta. ;)

[Sunnu]

(Asianmukainen ruoskinta tapahtuu klo 16.05 kirpputorin päärakennuksen takana. Omat raipat mukaan.) Pelkuri. Jätit kertomatta tarkan päivämäärän. Kuinka minä nyt tiedän mikä perjantai on kyseessä. :) Nii ja seki probleemi, että minulla ei ole raippaa. Mutta kai saan lainata sinulta..

Mutta joo, näihin kommentteihisi. Odottelinkin jo niitä ja ihanaa, että tuli kritiikkiä. Parasta kommenttia ever! Kehuista ei kehity, sen sijaan kritiikki potkii eteenpäin. Mutta syynätäänpäs niitä hiukan ja esitetään oma suppea näkemys.


Lyhyys on hyvä juuri itsekin mainitsemasta syystä, mutta näin lyhyessä tekstissä ehkä kannattaisi käsitellä hyvin pientä määrää yksittäisiä aiheita ja teemoja? Muutamassa päivässä käytiin läpi ihmissuhdeongelmat, lääkitys, muut potilaat, kertojan neuroosit yms. Mielelläni olisin kirjoittanut päiväkirjaa enemmän. Ja voisinhan niin toki tehdäkin. Olisi ollut hienoa saada enemmän kuvaa tytöstä ja hänen ongelmistaan. Nythän ne jäivät aika suppeaksi. Useat näkökulmat siksi, että lukijalle olisi tullut edes jonkinlainen käsitys potilaasta. Ja todellakin, kuten alussa oli. Kyse oli lääkärin poimimista otteista tytön päiväkirjasta. Kaikki turha oli siis voitu kuvitella jätettävän pois. Mutta ei sitä tiedä, vaikka innostun enemmän tästä tytöstä kertomaan. Olen kovin kiintynyt häneen.


Ainoa kritiikkiä muistuttava asia joka mieleeni tuli oli aiheen tietynlainen kuluneisuus; psykiatrisen osaston potilaiden subjektiivisten tuntemusten vertailu ns. "normaalinen" ihmisten tai hoitohenkilökunnan näkemyksiin on sentään suosittu aihe, ehkä pelottavuutensa ja hankaluutensa vuoksi. Tietysti nykymaailmassa, jossa henkinen terveys tuntuu lähinnä poikkeavalta tilalta, psyykepotilaiden asemasta ehkä täytyykin sitkeästi puhua ja kirjoittaa. Aihe on kulunut. Olet oikeassa. Mutta se on niin kovi rakas ja läheinen aihe minulle. Kaikki psykologinen "outous" kiinnostaa. Ja parasta antia saa itse, kirjoittamalla jostain sellaisesta, mihin itsellä on enemmän kosketuspintaa.


Sähköhoito on toki voimakkaita mielikuvia herättävä lopetus, mutta ei sitä sentään "noinkaan hankaliin" tapauksiin kai oikeasti sovelleta. ;) Jännää, että olet ensimmäinen joka otti asian esille. Myönnän, että se oli shokkiefekti, mutta toisaalta idean siihen sain, kun törmäsin artikkeliin, kuinka sähköhoitoa oli käytetty masennuspotilaiden hoidossa. Joten ihan mahdottomuushan se ei ole, mutta luultavasti nuoren ihmisen kohdalla huomattavasti epätodennäköisempää. Sähköhoidot sinänsähän eivät kai ole enää yhtä rajuja kuin esim. joskus 70-luvulla. En sitten tiedä, kuinka yleistä niiden käyttö on enää. Asiasta ei kauheasti puhuta, kun se herättää ihmisissä tietynlaisen reaktion. Hmm, täytyykin asiaan perehtyä ja tiedä vaikka siitä löytyisi aihetta tarinalle.

Mutta kiitos kiitos Tuulistille kommenteista. Luulenpa, että taidan sittenkin sen ruoskinnan jättää väliin. Ei tämä nyt niin murskaavaa kritiikkiä ollut. Yhä elän ja hengitän.

[Tuulisti]

En suinkaan tarkoittanutkaan esittää murskaavaa kritiikkiä sillä teksti oli minusta oikeasti hyvä. Jotain valittamisen aihettahan pitää vaan aina tekstistä (ja kaikesta kommentoitavasta) keksiä, vaikka väkisin.

Omien vähien, nyt jo kauan sitten loppuneiden ja pitkälti unohtuneiden psykologian opintojeni mukaan sähköhoitoa on toki historiassa käytetty hoitomenetelmänä enemmänkin. (Elokuvissa se tosin tunnutaan esittävän hoitohenkilökunnan sadistiseksi potilaiden rääkkäykseksi/rankaisuksi.) Nykyään sähköshokkihoitoa saatetaan edelleen antaa, mutta käsittääkseni vain tilanteissa joissa potilas on niin vakavasti masentunut ettei enää reaogoi muihin ulkoisiin ärsykkeisiin. Sähköshokkien toivotaan avaavan potilaan "kanavat" uudelleen ulkomaailmalle.

Ehkä tämän käsitykseni valossa tekstistä jäi minulle hieman yksipuolinen kuva, sillä en voisi hyväksyä tekstin kirjoittaneen potilaan sähköshokkihoitoa. -> Hoitaja vaikuttaa tarinan "pahikselta".

(Vaikka nyt jäisikin raippasauna väliin, niin tulevaisuuden varalle on hyvä tietää että vararaippojan pidetään Häröily-huoneen takaseinällä naulassa.)