Yashiza
11.12.2004, 21:20:32
Rakastan
A/N: Haluaisin sanoa, että tämä on taas kerran angst. Tavallinen, rakentunut paremmin juonen kuin kuvailun varaan. En ole tehnyt tällaistä angstia vähään aikaan, enkä toivottavasti tule tekemään. PG-13/R. Emh. Vartanismia.
Beta: Minun Jordan. Rakkaani.
Omistus: YUEKKU! Syntymäpäivät ja rakas ystävä. Ymmärtää minua. Yuekku, kiitos.
-
Sataa kaatamalla. En tunne mitään muuta kuin kipua. Haluaisin rakkauden palavan sisälläni. Sinun mielestäsi se kuitenkin paloi loppuun. Tänään on marraskuun neljäs, istun puistossa ja pidän kädessäni pinkkiä sateenvarjoa. Eräs tyttö katsoo minua kummallisesti. Hän sanoo äidilleen: "Onko tuo niitä pelottavia setiä, joista olet varoittanut?" Minä vain kuulin. En olisi tahtonut kuulla. Olin likainen, sen minä tiesin. Eilen olit hylännyt minut kuin olisin ollut vanha sanomalehti. Et kertaakaan katsonut taaksesi ja miettinyt niitä hetkiä jolloin rakastin sinua - rakastan edelleen, mutta sinä et rakasta minua enää. Kärsin vihlovaa tuskaa. Kuinka kauan minun suruaikani kestää? Päivän vai kaksi, kymmenen vai kolmekymmentä tuntia, kuukauden vai vuoden?
Violetin väriset hiukseni kastuvat märiksi, vesi muuttuu rakeiksi, enkä löydä maan päältä sokerirakeita joita voisin pudotella pikkupullien päälle. Keuhkoihini virtaa vettä, minä uin ja hukun, kumpaa teen? Ojenna kätesi ja anna minun suudella sitä niin kuin ennen vanhaan. Hyväksy minut sellaisena kuin olen, hyväksy itsesi sellaisena kuin olet, älä anna kenenkään tulla väliimme. Odotan sinua, matkapuhelin on mukanani ja värinähälytys päällä. Soita, älä anna minun enää odottaa itseäsi. En jaksa odottaa. En halua odottaa. Annatko minun vuodattaa tekokyyneleitä, annatko minun sotkea meikkini, annatko minun rakastua itseesi toisen kerran? Nauran pilkallisesti, varis lentää pois. Pelkäsikö se minua? Olemme eksyneitä kuin Hannu ja Kerttu, mutta et tullut koskaan pelastamaan minua. Vihaan sinua sen vuoksi.
Lähden kotiin. Kaksisataa metriä pohjoiseen ja astun harmahtavaan rakennukseen. Tädit tulevat minua vastaan ja ojentavat pyyhkeitä. Missä minä oikein olin ollut, vapaa-aika oli loppunut jo kaksi tuntia sitten, mitä minä oikein tein? Antakaa minulle rauha. He vievät minut huoneeseeni ja auttavat minut lepäämään. "Älä huoli, tämä on viisinkertainen annos koska olit poissa niin kauan", kuulin valkotakkisen sanovan. Terävä neula pisti ihooni ja meni syvälle sisääni ja läpäisi erilaisia kenttiä. Hyökätkää punasolut neulaa vastaan! Valkotakkinen otti neulan pois, ennen kuin hirviöt ehtivät syödä palastakaan tuosta neulasta. Hävisimme.
Aamu katoaa, ilta katoaa, yö katoaa,
aamu hälvenee, ilta hälvenee, yö hälvenee,
aamu vierähtää, ilta vierähtää, yö vierähtää,
aamu on menneisyyttä, ilta on menneisyyttä ja yö on viimeiseni.
Sakset, nätit ja pienet. Paperisakset, jos sanoisin tarkkaan. Lääkeannosta ei tänään annettu minulle. Olen ollut kiltti. "On väärin rakastaa samaa sukupuolen edustajaa", Kyllikki-täti oli sanonut. Mutta minä rakastin. Olen aina rakastanut. Vihreänharmaita silmiä. Ruskeita hiuksia. Parransänkeä. Haaleanpunaisia huulia. Siksi minä asun mielenterveyslaitoksella. Nyt ymmärrän. Loin illuusion. Loin poikaystävän. Tein itsestäni tyttömäisen pojan. Ja illuusioni jätti minut. Petti. Kavalsi. Terävät sakset, vaikka olivatkin paperisakset. Mustat kahvat. Klak-klak. Hieman kuivunutta verta saksien terissä. Hieroin toisella kädellä niskaani ja hymähdin: "Olen sairas, enkä halua olla epänormaali." Survaisen terät niskaani ja kaadun lattialle. Valkotakit tulevat ja hymähtävät. Vanhasta sanomalehdestä on päästy lopullisesti eroon, minut haudataan sakset niskassani.
Illuusioni oli palanen todellisuutta jostain kaukaa tulevaisuudesta, missä on vapaus rakastaa ketä tahansa. Yksi pala tuhannen palan palapeliin.
A/N: Haluaisin sanoa, että tämä on taas kerran angst. Tavallinen, rakentunut paremmin juonen kuin kuvailun varaan. En ole tehnyt tällaistä angstia vähään aikaan, enkä toivottavasti tule tekemään. PG-13/R. Emh. Vartanismia.
Beta: Minun Jordan. Rakkaani.
Omistus: YUEKKU! Syntymäpäivät ja rakas ystävä. Ymmärtää minua. Yuekku, kiitos.
-
Sataa kaatamalla. En tunne mitään muuta kuin kipua. Haluaisin rakkauden palavan sisälläni. Sinun mielestäsi se kuitenkin paloi loppuun. Tänään on marraskuun neljäs, istun puistossa ja pidän kädessäni pinkkiä sateenvarjoa. Eräs tyttö katsoo minua kummallisesti. Hän sanoo äidilleen: "Onko tuo niitä pelottavia setiä, joista olet varoittanut?" Minä vain kuulin. En olisi tahtonut kuulla. Olin likainen, sen minä tiesin. Eilen olit hylännyt minut kuin olisin ollut vanha sanomalehti. Et kertaakaan katsonut taaksesi ja miettinyt niitä hetkiä jolloin rakastin sinua - rakastan edelleen, mutta sinä et rakasta minua enää. Kärsin vihlovaa tuskaa. Kuinka kauan minun suruaikani kestää? Päivän vai kaksi, kymmenen vai kolmekymmentä tuntia, kuukauden vai vuoden?
Violetin väriset hiukseni kastuvat märiksi, vesi muuttuu rakeiksi, enkä löydä maan päältä sokerirakeita joita voisin pudotella pikkupullien päälle. Keuhkoihini virtaa vettä, minä uin ja hukun, kumpaa teen? Ojenna kätesi ja anna minun suudella sitä niin kuin ennen vanhaan. Hyväksy minut sellaisena kuin olen, hyväksy itsesi sellaisena kuin olet, älä anna kenenkään tulla väliimme. Odotan sinua, matkapuhelin on mukanani ja värinähälytys päällä. Soita, älä anna minun enää odottaa itseäsi. En jaksa odottaa. En halua odottaa. Annatko minun vuodattaa tekokyyneleitä, annatko minun sotkea meikkini, annatko minun rakastua itseesi toisen kerran? Nauran pilkallisesti, varis lentää pois. Pelkäsikö se minua? Olemme eksyneitä kuin Hannu ja Kerttu, mutta et tullut koskaan pelastamaan minua. Vihaan sinua sen vuoksi.
Lähden kotiin. Kaksisataa metriä pohjoiseen ja astun harmahtavaan rakennukseen. Tädit tulevat minua vastaan ja ojentavat pyyhkeitä. Missä minä oikein olin ollut, vapaa-aika oli loppunut jo kaksi tuntia sitten, mitä minä oikein tein? Antakaa minulle rauha. He vievät minut huoneeseeni ja auttavat minut lepäämään. "Älä huoli, tämä on viisinkertainen annos koska olit poissa niin kauan", kuulin valkotakkisen sanovan. Terävä neula pisti ihooni ja meni syvälle sisääni ja läpäisi erilaisia kenttiä. Hyökätkää punasolut neulaa vastaan! Valkotakkinen otti neulan pois, ennen kuin hirviöt ehtivät syödä palastakaan tuosta neulasta. Hävisimme.
Aamu katoaa, ilta katoaa, yö katoaa,
aamu hälvenee, ilta hälvenee, yö hälvenee,
aamu vierähtää, ilta vierähtää, yö vierähtää,
aamu on menneisyyttä, ilta on menneisyyttä ja yö on viimeiseni.
Sakset, nätit ja pienet. Paperisakset, jos sanoisin tarkkaan. Lääkeannosta ei tänään annettu minulle. Olen ollut kiltti. "On väärin rakastaa samaa sukupuolen edustajaa", Kyllikki-täti oli sanonut. Mutta minä rakastin. Olen aina rakastanut. Vihreänharmaita silmiä. Ruskeita hiuksia. Parransänkeä. Haaleanpunaisia huulia. Siksi minä asun mielenterveyslaitoksella. Nyt ymmärrän. Loin illuusion. Loin poikaystävän. Tein itsestäni tyttömäisen pojan. Ja illuusioni jätti minut. Petti. Kavalsi. Terävät sakset, vaikka olivatkin paperisakset. Mustat kahvat. Klak-klak. Hieman kuivunutta verta saksien terissä. Hieroin toisella kädellä niskaani ja hymähdin: "Olen sairas, enkä halua olla epänormaali." Survaisen terät niskaani ja kaadun lattialle. Valkotakit tulevat ja hymähtävät. Vanhasta sanomalehdestä on päästy lopullisesti eroon, minut haudataan sakset niskassani.
Illuusioni oli palanen todellisuutta jostain kaukaa tulevaisuudesta, missä on vapaus rakastaa ketä tahansa. Yksi pala tuhannen palan palapeliin.