PDA

View Full Version : Akira



Oktobotti
16.4.2003, 19:36:43
Mangaversioita olen lueskellut Dark Horse Comicsin julkaisemana aina neljänteen osaan asti, ja joka episodin jälkeen on käynyt mielessä animen ostaminen. Koska ihminen on epäilevää sorttia, olen toistaiseksi vain tyytynyt kuuntelemaan sivusta mielipiteitä asiaan perehtyneiltä.

Monelta taholta olen kuullut itse elokuvan olevan varsin laimea esitys, mikäli mangan on jo lukaissut läpi. Tosin lähes yhtä monelta taholta olen kuullut, että elokuvan hankinta on lähes pakollista, mikäli tarina kirjan sivuilla oli mieleen. Korviini on myös kantautunut juttua siitä, että Akira olisi animena jotenkin siistitty mangaan verrattuna. Pahimmat väkivaltakohtaukset olisi poistettu eikä verta näy juuri lainkaan, ja alkupuolen lääkeriippuvuudetkin loistavat poissaolollaan.

Mutta kertokaapas toki te asiaan perehtyneet, että kannattaisiko minun syynätä mammonaa tuohon leffaan, vai voinko nukkua yöni rauhassa, mikäli jättäisin sen kaupan hyllylle pölyttymään.

ara
16.4.2003, 21:09:57
No, itse ensin mangan lukeneena ja sitten animen katsoneena sanon, ettei se anime välttämättömyys ole. Mutta ihan kiva lisä.

Saattaisit ehkä löytää huonon amerikkalaistetun version videovuokraamosta. Minulle kävin näin onnellisesti sellaiset neljä vuotta sitten. Paitsi että se amerikkalaistettu versio on huono, eli sitä ei ehkä kannata katsoa.
DVD:nä julkaistu Akira taas on hirmuisen hyvä. Verrattuna siis tuohon amerikkalaistettuun videoon. Ostin sen tuossa joulun alla itselleni ja kylläpä tykkään sitä katsella. Kivat extratkin tuli mukana.

Eli, ei sen ostaminen välttämätöntä ole, mutta mukava lisä mangaan. Voit siitä päätellä, että onko se rahojesi arvoista vai nakkaatko ne mieluummin johonkin toiseen animeen, jota et mangana ole lukenut tms.

Sqruile
16.4.2003, 23:14:08
Mangan lukeneena ja jenkki-version katsoneena sanoisin että voit jättää hyllyyn. Tämä on tietystikkin vain minun mielipide. En tosin tiedä onko alkuperäinen versio (mikä on varmaankin DVD:llä) sitten miten paljon parempi. Mene ja tiedä.

ceeb
17.4.2003, 11:26:24
Eipä olekaan ollut vielä pelkästään kukaan sitä animea nähnyt. Itselläni tämä Akiran anime on jota olen katsonut ensimmäiset 15minuuttia. Vaikkei itse anime olisikaan yhtä hyvä kuin se manga, ei se tarkoita sitä että se olisi huono tai ihan täysin pas¤#&. Toki olen kuullut että anime olisi paljon huonompi kuin manga ja se on vähän se, sillä mangahan on tiedettävästi erittäin laadukas ja mukaansa tempaava. Eikä kukaan sano animesta pahempaa kuin että se on huonompi kuin manga. Elokuvaan joutuu juontakin tiivistelemään jonkin verran joten siitä pakosti uupuu jotain kohtia joita toivoisi tässä olevan.

Eikä tämä elokuva paljoakaan maksa DVD:lle vaikka en olekkaan nähnyt sitä kokonaan, en silti näe mitään syytä olla ostamatta sitä jos oikeasti pitää Akirasta.

Redmage
26.4.2003, 15:36:49
Well, itse näin sen animena ensin... Katsoin sitä ja suorastaan hullaannuin! Minusta se oli erittäin hyvä.... ^_^

Seuraavaksi aloin lukemaan ssitä mangana, ja huomasin niissä olevan melko paljon eroja... Olen lukenut mangaa kuudenteen osaan asti ja olen sitä mieltä, että se on paljon parempi...
Mangassa on enemmän toimintaa, se on kieroutuneempi ja jännempi... :D

Mutta kyllä pidin molemmista.....

Ken_Masters
10.5.2003, 19:50:17
Haukkukaa minua vaikka hulluksi tai pyhäinhäväiksijäks, mutta minua Akira ei "sytytä" Ei minulla ole mitään sitä vastaan mutta olen katsonut leffan ja, ja se haisi perusteelisesti...Ja ne pari lehteä mitä olen lukenut... arvaa, ehkäpä luin huonot lehdet paremmista tai ehkäpä en. :huh: Siis en vain yksin kertaisesti tajua miksi Akira on suosittu, mutta en halua Akira faneja, kun sanon, että se on hanurista, mutta jos loukkaisin minulla olisi semmoinen pari miljardia vihaista Akira fania ovella kolkuttamassa...
Ai niin kannattaa hakea jostain Akira soundtrck jos jostakin syystä sattuu pitämään Pelkästä japanin kielestä... :eh:

TaMz
11.5.2003, 18:36:09
Minä en siitä anime versiosta tykänny (ainakaan se Amerikan versio), koska se meni iha toisee suuntaa kun manga. Niiden. tarinat menee iha erilai (Manga: Akira on pakastimessa ja elää, Anime: Akira on pakastimessa, mutta osissa). Joten minun mielipiteeni on, että tuo anime versio on
PALJON surkeampi, kuin manga versio. :D

karpo90
29.6.2004, 20:08:36
Akira on itselleni ensimmäistä mangaa mitä olen koskaan lukenut ja siksi se onkin perusta kaikella mangalleni. Akira on minä. Mikään manga ei vie voittoa Akirasta. Kuhisen jännitystä, kun odotan että nro.9 ilmestyy, mutta siihen on vielä aikaa. kasin uskomaton juonenkäänne pamautti maailmani uuten uskoon, siis tämä:

Kuutosessa Kaneda kuolee räjähdykseen ja olin silloin aivan maassa, koska yksi lempihahmoni (tai ne kaikkihan ovat mun lempihahmoja) vain katosi. Sitten kasissa Akiran mieli jotenkin motivoitui ja laukaisi Tetsuossa ihmeellisen kohtauksen, jossa hän matkasi suoraan läpi Akiran tajunnan ja näki saman kuvion, kuin millä Akira aina leikkii. Sitten tuli iso porttaali, arvatenkin toinen ulottuvuus, joka olik rähäjdyksen aiheuttama ja Kaneda ilmestyikin ulos sieltä ja sanoo jotain tämän tapaista: " Mitä tapahtui?"

Supertrunks
5.1.2005, 18:52:28
Ootteko lukenu tai kattonu sellasta Animee/Mangaa ku Akira...
Anttiloissa on sitä Animee... Ja sitä mangaa löytää useimmista kirjastoista....
Mutta suosittelen ehdottomasti Akiraa kaikille. Haluaisin siis tietää että mitä mieltä olette tästä Animesta/Mangasta mikäli te tämän tiedätte

Omenarosvo
5.1.2005, 19:03:22
Minulla kaikki tähän mennessä suomeksi ilmestyneet Akirat eli 1-8. Tosin en tiedä onko ysi jo ilmestynyt. Sen piti Liken katalogin mukaan ilmestyä jo syyskuussa 2004 muttei mitään kuulunut ja kyllästyin vahtimaan kirjakauppoja.

Suosittelen omastakin puolesta Akiraa kaikille jotka pitävät hyvästä toiminnasta ja lähes virheettömästä, tyylikkäästä piirrosjäljestä ilman ainuttakaan isoa, kimaltavaa silmää. Tarina on pitkä, mielenkiintoinen ja vauhdikas.

Animen olen nähnyt kerran, mutta ei se tietenkään sarjakuvalle pärjää :)

johannes_mikael
7.1.2005, 22:10:10
olen katsonut kyseisen elokuvan ja ROSKAA OLI !!!
juoni ja idea oli ihan ok mutta jotenkin jäi kakan maku suuhun
ehkä se johtui siitä etten tajunnut juonta kunnolla...

Omenarosvo
7.1.2005, 23:25:43
olen katsonut kyseisen elokuvan ja ROSKAA OLI !!!
juoni ja idea oli ihan ok mutta jotenkin jäi kakan maku suuhun
ehkä se johtui siitä etten tajunnut juonta kunnolla...
Ehkä sen takia minäkin pidän sarjakuvasta enemmän. Vaikka olen lukenut sarjiksen osat moneen kertaan, en silti tajua mitä animessa tapahtuu :D

Lord JF
17.1.2006, 22:35:11
Vähäsen aikaa sitten luin taas Akirat läpi ja täytyy sanoa, että sen parempaa mangaa (tai sarjakuvaa ylipäätään) en ole kuunaan lukenut. Koko idea pienestä pikkupojasta, joka pystyy ajatuksen voimalla tuhoamaan kaupunkeja ja suistamaan maailman kaaokseen on vain sen verran kutkuttava. Juonikin on rakennettu sopivan moniulotteiseksi ja tarpeeksi hämäräksi, jotta lukijalle jäisi mielin määrin omaakin pohdittavaa.

Yksi Akiran parhaita puolia on myöskin realismi, sillä vaikka Akira mahtavine telekineettisine voimineen onkin kaukana realistisesta niin on tulevaisuuden sodasta toipuva maailma kuvattu aidon oloisesti niin tekniikan, kuin yhteiskuntarakenteidenkin osalta. Hahmot ovat myös realistisia ja kaikki tärkeimmät jäävät hyvin mieliin ja etenkin Tetsuon ja Kanedan suhde (en tarkoita sellaista suhdetta) tuo syvyyttä tarinaan. Piirrostyylikin on sopivan karun realistinen ja sen pitäisi miellyttää myös niitä, jotka eivät pahemmin innostu tavanomaisemmasta söpöily mangasta.

Akira on ehdottomasti tutustumisen arvoinen kaikille, jotka pitävät aikuisempaan makuun tehdystä sarjakuvasta.

kendoka
19.1.2006, 8:06:29
Heh, no pakko myöntää että mokoma oli minun ensimmäinen "oikea" anime, vaikka huonoilla jenkkidubeilla. Olin silloin tyyliin 11 tai 12 vuotta ja aika väkivaltainen rainahan tuo on... Mutta sanokaa kieroutuneeksi mutta se teki vaikutuksen. :P harva anime sen jälkeen ainakaan millään tapaa saanut "järkyttymään" kun jo noin pentuna sain yliannostuksen akiraa. ;D

Jos kiinnostaa hieman ERILAINEN Akira, niin katsokaa tuolta: http://www.freewebs.com/findubs :cool:

Hukka
19.1.2006, 11:35:37
Pari albumia Akiraa olen lukenut mangana ja ihan ok tekele se on. Ei kuitenkaan kovin sellainen manga, jota jaksaisin kovin innolla lukea. Mutta kyllä se ylipitkän linja-automatkan ajankuluksi kelpasi.

Animea en ole nähnyt, mutta kaverini pikkuveli oli joskus lainannut sen kirjastosta, ilmeisesti juuri tämän haukutun jenkki-version. Sain semmoisen kuvan, että lastenosastolle tuo tekele ei kuitenkaan kuulunut ja kyllä sen ymmärrän, jos anime oli yhtä väkivaltainen kuin manga. Jenkkiversiota siis on leikelty, vai käsitinkö oikein?

Mutta haluaisin kyllä nähdä tuon alkuperäisen version animesta.

Lacrima
17.2.2006, 13:51:59
Menin, näin ja otin tämän sarjan kirjat Ompun hyllystä ja luin mielenkiinnolla. ^.^ Sanotaan vaikka näin, että kolahti kyllä ihan mukavasti minuun, vaikken niin paljon ski-fistä tykkääkään, mutta tämä vaikutti ihan järkevältä kirjasarjalta. Tosin, kun Neo-Tokio tuhoutui (piirtojälki oli epäselvää) ja sen jälkeiset pervoukset olivat vain ällöttäviä. Se oli ällöä katsottavaa, kuinka ne kiimaiset äijät sykki jokaisen naisen perään kulli tanassa ja ähh.... Oli se myös todella huvittavaa samalla. :D

Tämä oli itseasiassa ensimmäinen manga, mihin todella tutustuin ja ensimmäisen luvun luinkin viime kesänä. Sillon sarja ei niin kauheasti innostanut lukemaan lisää, mutta toinen yritys antoi enemmän mielenkiintoa. :]

Niin ja irkissä joku väitti, että Tetsuo kourii naisia, niin kyl Kanedakin kouraisi! ;P Tetsuo vaan piti vähän enemmän hauskaa niiden kanssa.

Animea en ole nähnyt.