Kylmä

[Leya]

Sain ispiksen pieneen novelliin. <_< Kyllä, kuulitte oikein. Sain aikaiseksi kirjoitettua novellin, en jatkotarinaa. Ihanata. (Teidän suureksi harmiksenne Päänsärky kyllä jatkuu. Sitten kun pääsen oikealle koneelle jatkamaan sitä ja jotakin inspistä löytyy. Ehe. :E) Sain tähän aika kummallisen inspiksen, kun ajatukseni vähän harhailivat ollessani eräässä äärimmäisen ihanassa paikassa. <3 Ei siitä kuitenkaan enempää, annan nyt teille tämän suuren sekä äärimmäisen nautinnollisen lukukokemuksen mahdollisuuden käytettäväksenne. Pitäkää hauskaa. o/



Kylmä

"Pikkuiseni, siellä on sauna vielä lämpimänä. Voit mennä sinne jos haluat."

Kuulen äitini huudahduksen ennen oven sulkeutumista. Hän lähti jollekin työmatkalle, kumma että hän luottaa minuun. Varsinkin pari vuotta sitten isän kuoleman jälkeisten tapahtumien seurauksista päätellen voisi luulla hänen olevan aivan epätoivoissaan tai ainakin vihainen.

Nyt olen yksin kotona, pitkästä aikaa. Mitähän tekisin?

Menen takkahuoneeseen ja varovasti riisun pois vaatteitani. Huolimattomasti heitän ne sohvan päälle. Kukaan ei ole nalkuttamassa kotona, joten minähän voin tehdä mitä haluan, enkö vain?

Astun varovasti suihkuhuoneen lattialle. Miksi ihmeessä tunnustelen? Tämähän on minulle tuttu paikka, turhaan pelkään. Kävelen suihkun luokse ja avaan hanan. Kiljahdan, kun päälleni ryöppyää kylmää vettä. Mitä ihmettä? Ainahan sieltä on tullut lämmintä vettä kun sen avaa, miksi nyt tuli kylmää? Hetken päästä tunnen sen olevan lämmintä vettä. Ah, tämän täytyi johtua jostakin virhereaktiosta kehossa, kun lämpötilanvaihdos oli niin nopea. Kuumassa suihkussahan voi aluksi viluttaa, mutta...

"Hrrr... Miten pirussa täällä on niin kylmä?" kysyn ääneen itseltäni heittäessäni kiukaalle vettä. Se sihahtaa, aivan kuin olisi hirmu vihainen. Tiedän lämmön saartavan minut, mutta silti tunnen sen kylmyytenä. Onkohan jokin minussa vialla...

Hetken päästä kuivaan itseäni. En pysty olemaan tuolla pidempään, tuolla jokin ei pidä minusta. Olen siitä aivan varma. Poimin päälleni vanhan villapuseron ja alushousut. Etsin hetken aikaa muutamaa villatäkkiä ja raahaan ne sitten olohuoneeseen. Teen sohvannurkkaan pienen "pesän", jonka pitäisi olla ihanan lämmin ja haen vielä ison mukin kuumaa kaakaota.

Sormeni, olkapääni sekä poskeni ovat aivan kylmät ja niiden iho on vähän harmahtavaa. Tunkeudun syvemmälle pieneen pesääni ja tunnen, miten lämpö vihdoin ja viimein saartaa minut. Hörppään hiukan kuumaa kaakaota ja tunnen sen lämmittävän sisimpääni. Joku voisi nyt melkein kuulla, miten minä kehrään.


Aamulla minulla on taas se kummallinen tunne, aivan kuin koko talo olisi jäässä. En ehdi miettimään asiaa sen enempää, sillä minulla on kova kiire kouluun.

Askel, toinen, hyppy ja hyppy sekä iloinen naurahdus. Kummallista kyllä, olen hyvällä tuulella. Voisikohan se johtua...

Kävelen nopeammin ja nopeammin. En kuitenkaan juokse, miksi juoksisin? Ei minulla sentään niin kova kiire kouluun ole. Ei, koulu ei ole syynä tähän. Se syy... Sinä.

Olet koulun pihalla, kun saavun sinne. Selkä minuun päin, hienoa, voin yllättää sinut. Hidastan vauhtiani hiipimiseen asti. Luonasi kierrän käteni sinun ympäri ja annan pehmeän suukon niskaasi. "Rakkaani... et olekaan kuollut."

Käännyt ympäri ja tunnen, kuinka jäinen koura sulkee sydämeni sisälleen. Minun on taas kylmä... mutta se ei johtunutkaan siitä mistä luulin, se kylmyys tuli sisältäni. Piileksi siellä, teki omaa jääkylmää nuotiotaan.

Suutelet minua hellästi, suljet minut syliisi. Minulla on hetken verran lämmin ja todella nautin siitä täysillä, kunnes... Avaan silmäni.

Kylmä. Minun on kylmä.

[Malokan]

Aluksi mainittakoon, että allekirjoittanut ei ymmärtänyt mitä tapahtui. Ei mikään varsinainen miinus, mutta toivoisin jonkinlaista selitystä tämänlaisiin novelleihin. Ne voi laittaa spoiler-kyltin alle tekstin loppuun. Täten asia selkenee myös meille vähemmän lahjakkaille.


hänen olevan aivan epätoivoissaan tai ainakin vihainen. Epätoivoissaan otti sen verran pahasti silmään, että mainitsen siitä erikseen.


Voisikohan se johtua... - - mistä? En ymmärtänyt.


Joku voisi nyt melkein kuulla, miten minä kehrään. Suosikkikohtani. Tässä kohdin kykenin hyvin kuvittelmaan kuinka paleleva henkilö on kietoutunut lämpimään ja hymyilee lämmin kaakaokuppi kädessään.


Kylmä. Minun on kylmä. Kuulostaa ja näyttää hyvältä lopetukselta, mutta en ymmärrä miksi hänellä on kylmä. Koska uni päättyi? Koska todellisuus palasi? Koska hän on ulkona? Kuka tämä tuntematon rakas on?

Kertojan valinta ei miellyttänyt. Se toimi paremmin lopussa, mutta koko tekstin kertominen tästä yhdestä kuvakulmasta jätti monotonisen maun. Lopuksi jäi melkoisen tyhjä olo. En saanut otetta enkä ymmärtänyt tekstiä. Loppuosassa teksti on liian hajanaista. Siirtymäkohdat muodostuvat hankaliksi, kun ei alunperinkään ole tukevaa pohjaa alla.

[Velvety]

Sepäs oli mukava novellin pätkä. :) Odottelinkin jo jatkoa Päänsärylle, mutta huomasinkin tällaisen novellin. Luin sen ja pidin siitä. ^^ Olenkin aina pitänyt näistä siun kirjoittamista jutuista, olet todella hyvä kirjoittamaan. :) Olenpas mie positiivisella päällä heti aamusta. ._.

Mutta niin. Tykkäsin tekstistä. Se oli oikein mukavan lyhyehkö novelli ja se tuo vaihtelua näille älyttömän pitkille tarinoille, joiden lukemiseen menee pahimmillaan pari tuntia, eihän se sinäänsä paha asia ole, mutta pitkät tarinat eivät vain aina jaksa innostaa. (Ja poikkesin aiheesta heti, mikä minulla nyt taas on?)

Olit hyvin kirjoittanut tarinan minä- muotoon, se toi tunnelmaa novelliin lisää, typoja en siis lainkaan löytänyt, eikä tämä minusta ollut lainkaan sekava tai synkkä, pikemminkin sellainen rauhallinen ja romanttinen (<3), joista mie ainakin pidän kovasti.

Yhtä asiaa en vain tahdo tajuta oli se, että miten minulle tuli mieleen pari omaa hahmoani. Olen sekaisin, enkä tajua miten se nyt silleen.. Pelottavaa, sanoisinko? Kyllä omasta mielestäni. Mutta ainakin sain inspiksen yhteen tarinaani.

Novelli hymyilytti, erityisesti tuo kohtaus, jossa henkilö oli täkkien alla olevassa pesässään ja kehräsi. Se toi jotenkin iloisen mielen minulle näin aamusta, kiitos siitä. ^^ Pakko tunnustaa, että tuosta kohtauksesta tuli minä itse mieleen joskus oikein kylminä iltoina. Viimeksi eilen käperryin oman peittoni alle kun katsoin Aliasta.

Loppu oli ihana. <3 Pidin siitä romanttisesta lopusta, se oli todella kaunis lopetus. Ilmeisesti se oli vain uni, mutta minusta se olisi ollut tottakin. En yhtään, ymmärrä miten edellinen postaaja ei tajunnut novellin ideaa, mutta enpä ala aukomaan päätäni kenellekään, etten vain pilaa ketjua. :)

Mutta novelli oli hyvä ja sinun pitäisi kirjoitella lisääkin tällaisia. ^^

[Sunnu]

Pitääpäs postata itsekin mietteensä tähän, kun luin tämän jo aiemmin. Ei vain tullut siilloin vielä sanottua omaa mielipidettä. Ensinnäkin motkotan kappalejaoista. Varsin yleinen nyrkkisääntö on, ettei yhden, tai kahden lauseen kappaleita kannate laittaa. Ne ovat ihan liian lyhyitä ja tekevät tarinan ulkoasusta varsin "riippuvan". No se ulkoasusta. Itse tekstistä seuraavaksi.

Aika nopeasti sinä etenit tässä tarinassa. Et kuvannut tuntemuksia hirveän pitkään, vaan nopsaan siirryit eteenpäin. Olisi ollut mielenkiintoista matkata pidempään henkilön matkassa ja tuntea hänen tuntemuksiaan. Lisäksi teksti toi esille kysymyksiä, jotka jäivät sangen avonaisiksi. Esim:

Hän lähti jollekin työmatkalle, kumma että hän luottaa minuun. Varsinkin pari vuotta sitten isän kuoleman jälkeisten tapahtumien seurauksista päätellen voisi luulla hänen olevan aivan epätoivoissaan tai ainakin vihainen. Mitä oli tapahtunut? Miksi henkilö ajatteli näin? Annat selvän vihjeen, mutta et anna siihen minkäänlaista vastausta. Tässä toinen samanlainen:

En pysty olemaan tuolla pidempään, tuolla jokin ei pidä minusta. Mikä jokin?

Hygieenisenä ihmisenä kiinnitin huomion sitten tähän:

Poimin päälleni vanhan villapuseron ja alushousut. Tästä tulee mielikuva, että henkilö pukee päälleen käytetyt vaatteet puhtaiden sijaan. Hänhän tulee juuri saunasta ja suihkusta. Olettaisin hänen menevän kaapilleen ja ottavan puhtoiset vaatteet päälleen.

Minulla tuli tästä olo, että tämä tarina on kesken. Siinä on hyvä perusidea, mutta omaan makuuni tämä etenee ihan liian nopeasti ja on aivan liian lyhyt, jotta lukija todella ymmärtäisi mitä tässä tapahtuu. Teksti on kuitenkin kieleltään perin sujuvaa, mutta sisältö tässä jäi aika hailakaksi.

En yhtään, ymmärrä miten edellinen postaaja ei tajunnut novellin ideaa, mutta enpä ala aukomaan päätäni kenellekään, etten vain pilaa ketjua. :) Niin no lukukokemushan on aina varsin subjektiivinen kokemus. Mielikuvituksesi pohjautuu aiempiin lukemiisi teksteihin, sinulle tuttuihin sanoihin ja sanastoihin. On varsin ymmärrettävää, että jokin teksti ei aukea sinulle. Aina sitä juttua ei vain näe samalla tavalla, kuin sen kirjoittaja. Kenties ei koskaan.

[Leya]

*Yawn* Nah, kommenttia on näemmä tullut. ^-^


Aluksi mainittakoon, että allekirjoittanut ei ymmärtänyt mitä tapahtui. Ei mikään varsinainen miinus, mutta toivoisin jonkinlaista selitystä tämänlaisiin novelleihin. Ne voi laittaa spoiler-kyltin alle tekstin loppuun. Täten asia selkenee myös meille vähemmän lahjakkaille. Myuh, kai ne sitten voisi laittaa spoilereihin. Tai emmä jaksa, selitän suoraan tässä joitakin juttuja, kun ihan koko novellia en jaksa alkaa suomentamaan. Jos todella kiinnostaa, niin pistäkää peeämmää ja kysykää.

Eli siis tämä kertoja on tyttö, kuten tekstistä saattoi huomata. Hänen poikaystävänsä oli kuollut noin viikko sitten onnettomuudessa ja tämä tyttö näki hänestä unta. Se kylmyys johtui siitä sisäisestä tiedostuksesta, että se poikaystävä on todella kuollut. Tyttö vain ei ihan vielä pystynyt hyväksymään pojun kuolemaa, vaan niin sanotusti roikkui hänen perässään. Salakieltä? Ehdottomasti.


Epätoivoissaan otti sen verran pahasti silmään, että mainitsen siitä erikseen. Mmm, tuota. Tämä tyttö oli vähän mennyt tekemään pahojaan, kun hänen isänsä oli kuollut. Siksi epätoivoinen.


- - mistä? En ymmärtänyt. Heh, tähän löytyy vastaus ihan itse tekstistä.

"Kävelen nopeammin ja nopeammin. En kuitenkaan juokse, miksi juoksisin? Ei minulla sentään niin kova kiire kouluun ole. Ei, koulu ei ole syynä tähän. Se syy... Sinä."

:P


Kuulostaa ja näyttää hyvältä lopetukselta, mutta en ymmärrä miksi hänellä on kylmä. Koska uni päättyi? Koska todellisuus palasi? Koska hän on ulkona? Kuka tämä tuntematon rakas on? Ööp. Unen päättymisestä se myöskin johtui, mutta... lue tuolla ylempänä oleva selostus. Oikeastaan vastasit jo itse kysymyksiisi. Öö, paitsi. Hän ei kylläkään ollut ulkona, vaan ihan turvallisesti omassa sängyssään parin peiton alla. Tytön rakas oli sitten tämä sen poikaystävä.


Kertojan valinta ei miellyttänyt. Se toimi paremmin lopussa, mutta koko tekstin kertominen tästä yhdestä kuvakulmasta jätti monotonisen maun. Lopuksi jäi melkoisen tyhjä olo. En saanut otetta enkä ymmärtänyt tekstiä. Loppuosassa teksti on liian hajanaista. Siirtymäkohdat muodostuvat hankaliksi, kun ei alunperinkään ole tukevaa pohjaa alla.... Suomeksi? No juu, minun pitikin vielä alunperinkin tuota vielä hioa ja lisätä enemmän kuvailua sun muuta sinne, mutta se vaan jäi. Laiskuuttani, kaiketi. Kiitoksia kuitenkin kommentistasi. ^-^


Olit hyvin kirjoittanut tarinan minä- muotoon, se toi tunnelmaa novelliin lisää, typoja en siis lainkaan löytänyt, eikä tämä minusta ollut lainkaan sekava tai synkkä, pikemminkin sellainen rauhallinen ja romanttinen (<3), joista mie ainakin pidän kovasti. Joo, se oli jotenkuten rauhallinen. Riippuu oikeastaan vähän siitä, mitä rauhallisella tarkoitetaan. Sekava tämä oli ehkä ihan pikkuisen kuten myöskin romanttinen, mutta synkkyyttä tästä myös löytyy. Ainaski luulisin. Hitsi, minoon ihan jäässä tänään. :/


Mutta ainakin sain inspiksen yhteen tarinaani. Mukava kuulla, että tämä pieni tarinanpätkä inspiroi ihmisiä. Tai ihmistä, miten vain. ^^


Pidin siitä romanttisesta lopusta, se oli todella kaunis lopetus. Ilmeisesti se oli vain uni, mutta minusta se olisi ollut tottakin. En yhtään, ymmärrä miten edellinen postaaja ei tajunnut novellin ideaa, mutta enpä ala aukomaan päätäni kenellekään, etten vain pilaa ketjua. :) Sen kun auotte päätänne, mitään ketjua pilaa. Ainaskaa niin kaua ku spammia ei ilmiinny. Tämä oli tosiaan uni, mutta se alkoi vasta siitä, kun se henkilö oli aamulla lähdössä kouluun. Loppui sitten siihen kun tyttö avasi silmänsä. Ihan vain selvennykseksi sanon.


Mutta novelli oli hyvä ja sinun pitäisi kirjoitella lisääkin tällaisia. ^^ Kiitos. Tämmöisiä minä mieluusti kirjoittelisinkin pitkien ja tuskallisien jatkotarinoiden sijaan, mutta katsoo nyt miten noita inspiksiä tulee vai tuleeko ollenkaan. Kiitos sinullekin kommentistasi. ^-^


Ensinnäkin motkotan kappalejaoista. Varsin yleinen nyrkkisääntö on, ettei yhden, tai kahden lauseen kappaleita kannate laittaa. Ne ovat ihan liian lyhyitä ja tekevät tarinan ulkoasusta varsin "riippuvan".Pakko myöntää, että minua alkoi väkisinkin hymyillyttää tätä kohtaa lukiessani. Mainitsihan joku sentään nämä kappalejaot. ^^ Minulla ne ei hirveän hyvin ole hallussa, mutta en muista tuommoista nyrkkisääntöä. Olen kyllä pyrkinyt tekemään kappaleisiin enemmän kuin kaksi lausetta, mutta aina se ei onnistu. Siihen voi kyllä olla ihan oma syynsäkin, miksi kappaleessa on vain pari lausetta. Vaikka se sitten olisikin vastoin sääntöjä, mutta säännöthän on tehty rikottaviksi, eh?


Aika nopeasti sinä etenit tässä tarinassa. Et kuvannut tuntemuksia hirveän pitkään, vaan nopsaan siirryit eteenpäin. Olisi ollut mielenkiintoista matkata pidempään henkilön matkassa ja tuntea hänen tuntemuksiaan. Jos olisin alkanut kuvailemaan enemmän tuntemuksia ja muita sellaisia, niin tästäkin olisi taas tullut semmoinen jatkotarina. :E Varsinkin jos olisin innostunut. Jotakin pientä tähän kyllä olisi tosiaan voinut laittaa, mutta laiska mikä laiska.


Mitä oli tapahtunut? Miksi henkilö ajatteli näin? Annat selvän vihjeen, mutta et anna siihen minkäänlaista vastausta. Koska haluan antaa lukijallekin jotain päänvaivaa mietittäväksi. Eikös tarina ole ihan hyvä, jos se lukemisen jälkeen jää mietityttämään ja herättää kysymyksiä? :) Kuitenkin, Tämä tyttö oli siis ollut pahanteossa hänen isänsä kuoleman jälkeen, kuten jo aiemmin mainitsin. Äiti ei tykännyt siitä eikä sitten oikein pystynyt luottamaan tyttöön, vaan oli epäluuloinen joka asiassa, mitä tyttö sanoi. Joten siksi nämä ajatukset. Millaisessa pahanteossa? Sitä en kerro, koittakaa päätellä itse. Mistä teidän äitinne ei tykkäisi, jos te tekisitte jotain? Lähtekää vaikka siitä. En halua paljastaa kaikkea. :E


Mikä jokin? Sanotaan nyt vaikka, että poikaystävän sielu taikka haamu, miten vain. Miksi? Koittakaa päätellä. Ei kai nyt joku kuollut halua, että joku hänelle hyvin rakas jää suremaan hänen peräänsä ikuisiksi ajoiksi eikä koskaan päästä irti. Tai pysty päästämään irti.


Olettaisin hänen menevän kaapilleen ja ottavan puhtoiset vaatteet päälleen. Näin hän tekeekin, mutta itse epähygieenisenä otuksena en vain keksinyt/muistanut liittää "alushousut" -sanan eteen sanaa "puhtaat". Kiitos huomautuksesta, korjaan tuon sitten kun jaksan.


Minulla tuli tästä olo, että tämä tarina on kesken. Siinä on hyvä perusidea, mutta omaan makuuni tämä etenee ihan liian nopeasti ja on aivan liian lyhyt, jotta lukija todella ymmärtäisi mitä tässä tapahtuu. Kyllä, hiottavaa löytyy. Vähän enemmänkin kuin vähän. Ei tämä silti kovinkaan pahasti kesken oli, kumma että se huomattiin. Noo, virheistä oppii, virheistä oppii... jos vaan ottaa opikseen. :l


Aina sitä juttua ei vain näe samalla tavalla, kuin sen kirjoittaja. Kenties ei koskaan. Jep, kirjoittaja taitaa ymmärtää aina sen oman tekstinsä kaikkein parhaiten. Kiitos myös sinulle kommentistasi. ^-^

Edit//
No ihan Ok... näkisitpä mun kirjotukset nii.... jumatsuide näkisit painajaisia mun kirjotelmasta 4-5 seuraavaa valovuotta :D kyl sä paremmin kirjotat kun minä :D No jaa, mistä sitä ikinä tietää, kun en ole koskaan näknyt kirjoitelmiasi. Paha mennä väittämään vastaan. :P

[Sunnu]

Siihen voi kyllä olla ihan oma syynsäkin, miksi kappaleessa on vain pari lausetta. Vaikka se sitten olisikin vastoin sääntöjä, mutta säännöthän on tehty rikottaviksi, eh? Juuh, sääntöjä on kiva rikkoa. :) Mutta jos koittaisin selittää hitusen paremmin, eli tehosteena lyhyiden kappaleiden käyttö on varsin oivaa, mutta toistuvasti käytettynä se saa todellakin tekstin riippuvaiseksi. Juttu ei "kulje", se ei etene. Hirveän hankalaa koittaa selittää, mitä tarkoitan. Kyllä sinä sen huomaat, ainakin ajan kanssa.

Jos olisin alkanut kuvailemaan enemmän tuntemuksia ja muita sellaisia, niin tästäkin olisi taas tullut semmoinen jatkotarina. No rohkaistuksena voin sanoa että tuohon tarinaan kestää kyllä vielä lisäillä lisää materiaalia, eikä se siltikään ole pitkä. Eihän sinun toki tarvitse koko elämäntarinaa kertoa, etenkään monin sanoin. Muutama vihjaileva lause, ja henkilön elämää voi kuvitella hyvin pitkälle.

Koska haluan antaa lukijallekin jotain päänvaivaa mietittäväksi. Eikös tarina ole ihan hyvä, jos se lukemisen jälkeen jää mietityttämään ja herättää kysymyksiä? :) On, mutta jättää lukija tyhjänpäälle on myös huono. Jos lause riittäisi, voisimme antaa otsikon ja tuumata, että kuvittele itse loput. Se, että kuvailee päähenkilön tuntemuksia, ei ole lukijan puolesta ajattelemista. Ja samoten menneisyys on niin laaja käsite, että se jättää niin paljon avoimia kysymyksiä, että lukijan on mahdotonta ratkaista niitä ja sovittaa omat johtopäätöksensä tarinaan. Muutama vihje on hyvä. Yksityiskohtia voi itse kukin sitten pohtia.

Millaisessa pahanteossa? Sitä en kerro, koittakaa päätellä itse. Mistä teidän äitinne ei tykkäisi, jos te tekisitte jotain? Lähtekää vaikka siitä. En halua paljastaa kaikkea. :E Minä en ymmärrä miksi et halua paljastaa? Eikö sinulla tarinankertojana ole ideana kertoa meille se tarina? Ei niin, että annat meille aiheen ja me ajattelemme sen loppuun ihan itse.


Jep, kirjoittaja taitaa ymmärtää aina sen oman tekstinsä kaikkein parhaiten. Kiitos myös sinulle kommentistasi. ^-^Sehän on selviö, koska sinun päässäsi on kaikki se tieto, mitä sinä muille tahdot jakaa.

[Leya]

Juuh, sääntöjä on kiva rikkoa. :) Mutta jos koittaisin selittää hitusen paremmin, eli tehosteena lyhyiden kappaleiden käyttö on varsin oivaa, mutta toistuvasti käytettynä se saa todellakin tekstin riippuvaiseksi. Juttu ei "kulje", se ei etene. Hirveän hankalaa koittaa selittää, mitä tarkoitan. Kyllä sinä sen huomaat, ainakin ajan kanssa. "Tarina tökkii, siitä ei saa selvää." Minä en sitä aina välttämättä huomaa omista tarinoistani. Vasta sitten kun siitä on huomautettu ja alan kunnolla miettimään asiaa tutkaillessani tekstiä. :l Muut kyllä huomaavat tekstin tökkiväisyyden toisten tarinoista, kun taas itse sitä ei välttämättä huomaa. Vaikka itse saisi sitten siitä omasta tekstistä selvää, niin muut eivät välttämättä saa. Aina ei tule huomioitua muita, niitä tarinan lukijoita, vaikka pitäis. Ellei sitten ole ihan tahallisesti laitettu tekstiä tökkiväiseksi, kulkeutumattomaksi vai miksikä sitä sitten tahtookaan nimittää. ... Nyt minä mietinkin, mitä vattua oikein höpäjän. :/

Kyllä minä suurinpiirtein tiedän, mitä yrität selittää ja mitä tarkoitat. Varmaan sitten myöhemmin ymmärrän ihan täysin, kun tuota kirjoituskokemusta karttuu vielä lisää. :7


No rohkaistuksena voin sanoa että tuohon tarinaan kestää kyllä vielä lisäillä lisää materiaalia, eikä se siltikään ole pitkä. Eihän sinun toki tarvitse koko elämäntarinaa kertoa, etenkään monin sanoin. Muutama vihjaileva lause, ja henkilön elämää voi kuvitella hyvin pitkälle. Jeah, lukijan mielikuvituksen minä haluaisinkin laukkaamaan. Harmi vain, että innostuessani lisäilen tarinaan vähän liikaakin juttuja ja sitten se ois pakko katkasta kahteen tai useampaan osaan. Pöh. Ja sit siin ois iha hirveesti taas kirjottamist, jos innostus vähä liikaa. Möh. Parempi vaan, jos sen jättää tuollaiseksi. Ja lyhyitä tarinoita on helpompi lukea, paitti jos tykkää pitkien tarinoiden lukemisesta. Taitaa vähän riippua. Tuota. Joo. :E Vihjaava minä osaan olla, mutta en ole tainnut tulla ajatelleeksi, että sitä voisi käyttää enemmänkin nuissa tarinoissa. Kiitos vain, Sunnu. ^_____^


On, mutta jättää lukija tyhjänpäälle on myös huono. Jos lause riittäisi, voisimme antaa otsikon ja tuumata, että kuvittele itse loput. No siinä tapauksessa, jos otsikon perusteella pitäisi kirjoittaa tarina. Piru vie, äidinkielenopettajat on jättäny oppilaansa tyhjän päälle monta kertaa. :E
Se, että kuvailee päähenkilön tuntemuksia, ei ole lukijan puolesta ajattelemista. Ja samoten menneisyys on niin laaja käsite, että se jättää niin paljon avoimia kysymyksiä, että lukijan on mahdotonta ratkaista niitä ja sovittaa omat johtopäätöksensä tarinaan. Mutta jos haluaa antaa lukijalle mahdollisuuden kehitellä päässään omanlaisia teorioita tarinassa olevien henkilöiden menneisyydestä? Eihän aina sitä menneisyyttä kerrota tarinoissa, se voidaan jättää enemmän tai vähemmän avoimeksi... tai tyhjäksi. Kummin päin vain. Eri asia sitten, jos lukijaa kiinnostaa tarinan henkilön menneisyys.

Minä en ymmärrä miksi et halua paljastaa? Eikö sinulla tarinankertojana ole ideana kertoa meille se tarina? Ei niin, että annat meille aiheen ja me ajattelemme sen loppuun ihan itse. En sitä tarkoittanutkaan, että kerron jonkin tarinan ja loput voi sitten ihan itse kuvitella. Tuo oli vielä (kuten aiemmin jo mainitsin) hiukan keskeneräinen tarina, jota vielä haluaisin kaikessa rauhassa hioa loppuun. Tai ainakin yrittää päästä sinne loppuun asti. :/ Halusin vain vähän kommenttia ja kuulla, mitä tästä muut tuumaavat. Halusin saada tietää, mitä parannettavaa vielä löytyisi ja niin edelleen. Siis vähän niinkuin välikommenttia, vaikka en tuota enää tänne laittaisi sen valmistuttua. Se kyl varmaan ois pitäny sanoo aikasemmi. :l

Edit// Minen jaksa alkaa enää quottaamaan, joten kiitän vain kauniisti Ze Shoopuffia kommentista. Kiitoksia. ^^

[Ze Shoopuf]

Minun mielestäni tarina toimii hyvin tuollaisena, että se jää hiukan auki. Koska lukemisessahan tärkeintä on aina se lukijan näkemys, niin tässä sitä voi korostaa vielä voimakkaammin.

Minulle tuli lopusta mieleen, että poika oli kuollut, mutta palannut elämään jonkinlaisena aineellsiena aaveena/henkiolentona tjsp. En osannut ajatella tuota unena.
Toinen mahdollisuus, joka mielessäni käväisi, oli harha. Siis että tyttönen olisi mieleensä luonut harhan, että poitsu on edelleen elossa.

Njoo, minä pidin tästä tekstistä. Se oli... Jotenkin kuvaileva, mutta samalla hiukan salaperäinen ja mystinen.
Ärh. En minä osaa selittää. Mutta minun mielestäni nuo kappalejaot sopivat tähän, minä pidin niistä. Ne jotenkin sopivat tähän tyyliin, tekivät tekstistä rikkonaisen ja haavoittuneen.

No jaah, tekstistä pidin tällaisena kokonaisuutena ja jatko/viimeistely saattaisi jopa pilata sen tunnelman, jonka sain tästä tekstistä tätä lukiessani. Tietenkin jokaisella on oma näkemyksensä, mutta minä pidän tästä aukinaisesta lopusta.