-AE
19.2.2005, 13:00:34
Ja jälleen kerran palaan vaivaamaan viattomia foorumilaisia näillä hupinovelleillani... :D
Tähän kolmososaan luvattu "äksöni" taisi siirtyä nelososaan - mutta kyllä meno tälläkin kertaa oli aika vauhdikasta. Tarina on myös hieman aikaisempia pidempi. Vaihdoin myös kokeeksi kirjoitusohjelmaa, joten haluaisin tietää, josko heitto- ja lainausmerkit NYT näkyvät oikein eivätkä pelkkinä neliöinä. Ei tämä kolmososa ehkä se kaikkein paras huumoripläjäykseni ollut, mutta jätetäänpä sen arviointi suosiolla lukijoille. Ja yrittäkääpäs tämä tarinan luettuanne arvata, mille pelisarjalle ensi kerralla naureskellaan...
Police Academyn 3. elokuvan nimi oli sitten muuten "Their First Assingment", jos joku tarinan otsikon syvempiä merkityksiä alkaa luotaamaan. Random Fantasy Battles Finlandia on sitten näillä näkymin tulossa yli 10 osaa, joten jos yhden taso vähän repsahtaakin, älkää hätääntykö (vaan lukekaa signuni). =)
The Story Thus Far...
R.F.B.F. Episodi I - THE PROLOGI (http://foorumit.fffin.com/showthread.php?t=11562)
R.F.B.F. Episodi II - HALTIOITA, ONKO NOITA? (http://foorumit.fffin.com/showthread.php?t=11802)
RFBF Episodi III: Ensimmäinen Komennus
Porttivahti Xhiblaht veti miekkansa tupestaan ja heilutteli sitä pari kertaa kokeilevasti ilmassa. Xhiblaht oli saanut oppinsa kotikylänsä Xz'Hazan edesmenneeltä Mestarilta, joka oli nuoruusvuosinaan matkustellut paljon ja olikin aina kertonut hurjia tarinoita mahtavista taisteluista, valtaisista hirviöistä ja uhkeista prinsessoista. Tietenkään yhdestäkään näistä ei ollut ollut todellista vastusta Mestarille, joka oli koko ikänsä ollut luontainen selviytyjä. Oli ollut - aina siihen asti, kunnes tämä palasi kotikyläänsä, lähti ensi töikseen metsälle (Mestarin vaimon esitettyä tälle pari valittua sanaa tämän pitkäksi venyneestä poissaolosta, seikkailuista ja siitä, mihin Mestari voisi ne hänen puolestaan tunkea) ja ampui itseään epähuomiossa varsijousella jalkaan. Xhiblaht oli Mestarin ainoa poika ja loistavassa fyysisessä kunnossa, joten nyt kylän sankarihommat lankesivat kuin luonnostaan hänen vastuulleen. Nyt kun vain keksisi, mitä hänen oikeastaan pitäisi tehdä...
Xz'Hazan pieni paimentolaiskylä sijaitsee keskellä apaattista, lietteistä ja ainaisen sumun riivaamaa suota, jota useimmat kylän asukkaat eivät jätä koko elämänsä aikana (tähän mennessä Mestari oli ollut ainoa). Sen omalaatuiset asukkaat elävät pääasiassa syömällä suosta pyydystämiään pieniä, etovia, mutta pahanmakuisia eliöitä sekä toisiaan. He ovat hiljaista, epäluuloista, mutta kovaksikeitettyä kansaa, joille näiden ruokavalio ja suokaasut aiheuttavat suuria vaikeuksia lausua vokaaleita. Useimmat heidän sanoistaan kuulostavatkin siltä, kuin kielen kehittäjä olisi oksentanut ne suustaan - mikä on itse asiassa lähempänä totuutta kuin ensialkuun luulisikaan.
Tarkkasilmäinen Xhiblaht havaitsi liikettä silmänurkassaan ja käännähti salamannopeasti ympäri kohottaen samalla miekkaansa Hiipivä Tiikeri, Kuva 3a-lyöntiasentoon (Mestari oli jättänyt jälkeensä erittäin yksityiskohtaiset muistiinpanot). Porttivahdin valtaisa, lihaksikas ruumis jännittyi kuin jousi taisteluvalmiuteen juuri niin kuin Mestari oli hänelle opettanut (Lootusasento 7, Kaava 5y, Kirkin Erikoinen 2). Hänen tarkat silmänsä tähystivät herkeämättä tyyneen, lietteiseen veteen. Hetken kestäneen hermostuneen odottelun jälkeen mitään ei kuitenkaan tapahtunut ja Xhiblaht palasi pettyneenä miekkansa rutiininomaiseen heilutteluun.
Juuri samaisella hetkellä hänen takaansa alkoi kuulua nk. veden (tällä kyseisellä suolla oli oma, huomattavasti kiinteämpi versionsa vedestä) loisketta sekä polkeutuvan lietteen etovaa maiskutusta. Jotakin alkoi hitaasti kavuta ylös suosta. Otus oli väriltään lietteenruskea (luonnollisestikin), ainakin kaksi metriä korkea ja sen vellovasta, ällöttävästä ruumiista työntyi esiin tusina lihaksikasta, kiemurtelevaa ja vääristynyttä lonkeroa osoittaen mikä mihinkin suuntaan. Xhiblahtin suvun veri, joka oli virrannut myös itsensä luontaisen selviytyjän Mestarin suonissa, otti ohjat juuri sopivasti. Toisin sanoen Xhiblaht pyörtyi ja kaatui heikosti lässähtäen naamalleen Xz'Hazan lietteiseen perinnemaisemaan.
Mutainen, litimärkä ja vertahyytävästi kirosanoja konekiväärin lailla suoltava lietehirviö, tunnetaan myös nimellä Sir Algorithm Mallasherra, Yksi Hänen Majesteettinsa Ritareista, Lupa Tappaa, yritti epätoivoisesti raastaa puolen metrin liete- ja ajopuukerrosta päältään huonolla menestyksellä. Kolme muuta lietekasaa, yksi iso ja kaksi pienempää, nousivat pulputtaen pintaan hänen takanaan. Suurimmasta lieteläjästä kohosi parimetrinen, maagisin ja nyt myös mutaisin kaiverruksin koristeltu puusauva. Toisesta pienemmistä kasoista törrötti leveä, kaksiteräinen kirves sekä isot teräsvahvikkeiset sarvet ja kolmas erottui joukosta lähinnä näyttämällä onnistuneesti harvinaisen masentuneelta vielä puolimetrisen lietekerroksenkin läpi.
"Mikäs tuolle kaverille tuli?" pieni, masentunut lieteläjä kysyi kirveellä aseistautuneelta lieteläjältä ja osoitti yhdellä ulokkeistaan, joka saattoi yhtä hyvin olla tai olla olematta käsi, tajutonta Xhiblahtia.
"Liian vähän raitista ilmaa, luulisin", kirveslieteläjä vastasi yleensä kääpiöillä tavatulla matalalla, mörisevällä äänellä.
Sauvaa pitelevä lieteläjä liittyi mukaan tähän henkevään keskusteluun päästämällä pitkän, pulputtavan äänen.
"Ei, tuskin Olennot tuota aiheuttivat", masentunut läjä tokaisi. Kirveskasa oli hyvää vauhtia alkanut vajota takaisin suon uumeniin.
"Ja missä se pirun haltiahintti taas on kun sitä tarvittaisiin?!" ärähti Sir Mallasherra Lieteläjä, suurehkon parimetrisen miekan ja puolen tusinan ajopuun tukemana.
Jostakin sumun seasta alkoi kuulua juoksevien, kevyiden jalkojen läiskytystä ja seurueen vihrein jäsen (kirjaimellisesti), metsähaltia Emmanuel Jackson ilmestyi näkyviin sumusta kevyen oloisesti suoveden päällä juosten. Sir Mallasherran ryhmäkokoonpanoon oli alusta lähtien kuulunut yksi haltia, mutta silloin hän ei ollut vielä tiennyt, kuinka ärsyttäviä ja omahyväisiä ne osasivat olla. Tämäkin varmaan juoksi veden päällä ihan vain heitä ärsyttääkseen, sen sijaan että olisi solidaarisesti rämpinyt suon pohjassa kuten kaikki muutkin. Kirvestä pitelevä lieteläjä, joka totteli myös nimeä Kihveli Rautamono, heilautti asettaan kömpelösti juoksijaa kohti, mutta tämä väisti sen helposti ja tupsahti jaloilleen aivan Sir Mallasherran eteen vääntäen samalla naamalleen väkinäisen, kyllästyneen hymyn.
"Kutsuitte minua, sir?"
"Jotenkin minusta on alkanut tuntua siltä, että tämä sinun 'oikotiesi' on oikotie vain sinulle. Kuinka kauan tässä mönjässä täytyy vielä ryömiä?"
"Tarkalleen ottaen se on lietettä, ei mönjää. Sir." Haltia rykäisi hieman hermostuneesti kohdatessaan Sir Mallasherran katseen, joka sai jopa suon kärpäset pidättämään hengitystään. "Nooo, olettaen että tuossa makaa yksi Xz'Hazan asukkaista, ei itse kyläänkään voi enää olla kovin pitkä matka. Sir."
Sir Mallasherra huokaisi raskaasti, kiskoi ohimennen pari ajopuuta hiuksistaan ja tökkäsi sitten naamallaan lietteessä makaavaa Xhiblahtia kokeilevasti sandaalinsa kärjellä.
"Ehkäpä tämä kaveri tietää tarkemmin. Velho, herätä hänet."
Maagista sauvaa pitelevä lieteläjä virnisti, mikä on jo sinällään aikamoinen saavutus lieteläjältä. Sauvan kärki laskettiin alas ja siitä sinkoutui pari pientä, punahehkuista kipinää ennen kuin se rykäisi ulos valtaisan tulipallon räjähtävää höyrypannua muistuttavan äänen saattelemana. Pallo kimposi tajuttomasta Xhiblahtista sytyttäen tämän hiukset palamaan, osui läheiseen puuhun, jatkoi matkaansa parin erittäin harvinaisen lintulajin lävitse (niistä tuli juuri uhanalaisia), kimposi vielä yhdestä puusta ja upposi jonnekin lietteiseen suoveteen suristen koko ajan kuin kärpäsparvi.
Kolmen sekunnin kuluttua suon peitti valtaisa sienipilvi suokaasujen käynnistäessä oman, sisäänrakennetun itsetuhomekanisminsa.
"Teit tuon tahallasi, etkö tehnytkin?" sanoi äreä ääni jostakin savun seasta.
"Ups, väärä loitsu", vastasi tähän toinen jostakin puiden latvojen tasalta.
"Ja vähän liikaa latinkia", kolmas ääni (se masentunein) liittyi keskusteluun, "Uskoakseni hyvä ystävämme kääpiö on uponnut vyötäröään myöten puunrunkoon. Pää edellä."
"Entäs haltiahintti?"
"Yhä täällä, sir. En saanut naarmuakaan, sir."
"Perhana."
Tuli hetkeksi hiljaista, jonka aikana kuului sarja epämääräisiä kolahduksia, narahduksia ja töminää seurueen yrittäessä paikallistaa toistensa.
"Uskoakseni oksa, jolla istun, ei ole kovinkaan tukevaaaaaaaaaaaaaaargh!"
Katkeava oksa päästi rasahduksen, jota seurasi ilkeänkuuloinen mätsähdys useita metrejä alempana.
"Ja uskoakseni suo on jostakin kumman syystä muuttunut kiinteäksi. Onneksi putosin johonkin pehmeään. Missä sauvani on...?" Sitä etsiessään maagi H.P. Lovecraft tutkiskeli tarkemmin myös pehmeää kohtaa, johon oli pudonnut. Se paljastui porttivahti Xhiblahtiksi, jonka rintakehässä myös velhon sauva törrötti. Hän vihelteli hermostuneesti itsekseen pyöritellessään sitä irti.
Enimmän savun hälvettyä Sir Mallasherra väänsi kääpiö Kihveli Rautamonon irti leveästä puunrungosta miekallaan ja koko viisihenkinen seurue pääsi jälleen jatkamaan matkaansa.
Noin tunnin taivalluksen jälkeen (matka sujui nyt nopeammin, kun Lovecraftin tulipallo oli käristänyt kaiken lietteen heidän päältään, altaan ja ympäriltään jopa tavallista kiinteämpään muotoon) he saapuivat Xz'Hazan pieneen paimentolaiskylään. Sen asukkaat olivat kerääntyneet yleiseen hätäkokoukseen torille, jonka virkaa toimitti pieni läntti tasaista maata, joka jäi kylän ainoiden, mudasta ja lietteestä kasattujen kolmen talon keskelle. Koko kolmikymmenhenkinen, rääsyihin sonnustautunut väkijoukko jäi pelokkaana tuijottamaan Sir Mallasherran johtamaa seikkailijaseuruetta näiden marssiessa aukiolle sen toiselta laidalta.
"Me tulemme rauhassa!" Sir Mallasherra huusi kyläläisille. Nämä perääntyivät pelokkaina pari askelta.
"Aivan kuin jokin olisi säikäyttänyt heidät", Heindrich Paul "Sherlock" Lovecraft totesi.
Ryhmän hobittivahvistus herra Alismäki tutki lievällä mielenkiinnolla yhden lietemajan seinää, josta törrötti pohjattoman hämmästyneen näköinen ballistinen alligaattori.
Yllättäen väkijoukko kohahti ja nämä muodostivat väliinsä käytävän, joka päättyi yhden majan ovelle. He näyttivät unohtavan seikkailijat ja kumartuivat oveen päin. Jostakin alkoi kuulua nopeaa rummutusta ja majasta astui ulos tumma mies, jota koristivat kauttaaltaan valkeat, irstaan oloiset tatuoinnit ja jonka kaulassa roikkui kymmeniä hampaista tehtyjä koristenauhoja. Päässään hänellä oli jonkin tuntemattoman, epäonnisen linnun suljista epämääräisesti kyhätty päähine. Mies pysähtyi osapuilleen väkijoukon muodostaman käytävän keskelle ja rummutus lakkasi. "Sankarimme Xhiblaht, Mestarimme ainoa elävä jälkeläinen surmaa ne, jotka liikkuvat maillamme ilman lupaa. Joten keitä hittoja te olette ja missä Xhiblaht on?!" tämä outo poppamies ärähti selvällä yleiskielellä.
"Ehm... Minä olen Sir Mallasherra, yksi Hänen Majesteettinsa ritareista ja... tuota... onko Xhiblaht suunnilleen tämän mittainen kaveri, jolla on lasittunut katse?" Sir Mallasherra kysyi hermostuneesti käsillään elehtien.
Kyläläiset kerääntyivät tiiviiksi piiriksi poppamiehen ympärille ja kuiskuttelivat jotakin keskenään.Hetken kuluttua piiri erkani jälleen ja poppamies sanoi: "Kyllä, suunnilleen tuon mittainen ja hänellä kieltämättä on hiukan lasittunut katse. Miten niin?"
Sir Mallasherra vilkaisi olkansa yli Lovecraftia, joka tutki erittäin kiinnostuneena läheisen puun latvaa kädet selän takana ristissä ja jotakin tuntematonta sävelmää vihellellen, ennen kuin vastasi: "Hänelle sattui pieni... vahinko."
Väkijoukko kerääntyi jälleen piiriksi, mutta huomattavasti hermostuneemman oloisena. Aina välillä joku vilkaisi ohimennen torin toisella laidalla seisovaa seikkailijaseuruetta pelokkain silmin. Jonkin ajan kuluttua joukko tuntui pääsevän yhteisymmärrykseen ja nämä kumartuivat maahan kasvoilleen (mikä on suurin kunnianosoitus, minkä suolla asuva ihminen vain voi antaa - maa kun koostuu lähinnä lietteestä) Sir Mallasherran eteen. Poppamies kaivoi taskustaan jonkinlaisen pitkän, moniosaisen, kokoon ruuvattavan puuputken.
"Rauhanpiippu?" hän kysyi hermostuneesti virnistäen.
***
Tunnelma Xz'Hazan kylässä oli huomattavasti rauhoittunut. Piippu kiersi verkkaista tahtia kyläläisten ja seikkailijaseurueen muodostamassa ringissä, jossa jokainen otti vuorollaan imut tuosta oudosta puukapistuksesta. Piirin keskellä paloi pieni nuotio.
Ensimmäinen kierros:
Sir Mallasherra, jolle tämä rituaali oli täysin uusi, imi ensimmäisenä keuhkoihinsa piipun vihertävää savua. Se maistui oudolle, mutta rentoutti lihakset. Sir Mallasherra pieraisi vaivihkaa ojentaessaan piipun Alismäelle, joka taas vuorostaan välitti sen kääpiö Kihveli Rautamonolle. Kääpiöltä piippu päätyi haltia Emmanuel Jacksonille (kääpiön ensin yritettyä lyödä tätä sillä päähän), jonka katse lasittui vahvojen yrttien vaikutuksesta. Viimeisenä vuorossa oli maagi Lovecraft, niin rauhan- kuin muidenkin piippujen kiistaton veteraani. Hän imi savua sisäänsä noin puolen minuutin ajan (kyläläisten alkaessa hymistä rytmikkäästi jollakin tuntemattomalla kielellä: Suck! Suck! Suck!) ja päästi sen jälkeen tyytyväisen huokauksen. Maagin katse oli alkanut harottaa pahasti ja tämän korvista lehahti pari kiehkuraa vihreätä savua. Hän virnisti mielipuolisesti ja ojensi piippua eteenpäin ringissä.
Toinen kierros:
Maistettuaan toisen kerran piipusta Sir Mallasherra jäi hetkeksi tuijottamaan kättään. Kuinka ihmeellinen se olikaan! Kaikki ne viisi sormea! Mitä hän tekisikään ilman niitä? Ja nämä ihmeelliset jalat! L.H. Alismäki pukkasi häntä kyynärpäällä kylkeen ja komensi häntä pistämään piipun eteenpäin tuntemattomalla kielellä, jota hän ei ollut tiennyt edes osaavansa: "Pistäxää jo zen paipin kiertään, niin zaadaan törkeen makeet tötzyt?" Piippu viipyi jälleen kerran pisimpään Lovecraftin luona.
Kolmas kierros:
Sir Mallasherran silmät avautuivat ja hän näki viimein, miten kaunis maailma olikaan! Kaikki ne kirkkaat värit! Hän halusi kertoa siitä kaikille! Ritari päätti aloittaa hobitti Alismäestä, mutta tämä ei ollut enää siinä. Pienen, masentuneen hobitin tilalla oli nyt iso, vaaleanpunainen elefantti. Sir Mallasherra tuijotti sitä kiinnostuneena, kun se otti piipun hänen kädestään. Tällä rituaalilla oli varmasti jotakin tekemistä Mustan Magian kanssa. Täytyy... vastustaa... kiusausta, ritari ajatteli. Jos rupesi leikkimään Mustan Magian kanssa, ei koskaan voinut tietää, minkä näköisenä heräisi seuraavana aamuna. Hän yritti huutaa ryhmän magia-ekspertti Lovecraftilta apua, mutta hänen suustaan tuli ulos vain hohtava sateenkaari. Kaiken lisäksi maagi näytti hänkin muuttuneen, ei sentään vaaleanpunaiseksi elefantiksi, vaan suurikokoiseksi kynttilänjalaksi. Tämän vieressä istui kahvikuppi, joka puolestaan kaveerasi pinkin teepannun kanssa. Lisäksi Sir Mallasherran ajatukset eivät jostakin syystä kulkeneet enää edes niin selkeästi kuin tavallista...
Neljäs kierros:
Enimmäkseen hämärän peitossa. Kaikki hohti kaikissa sateenkaaren väreissä. Kynttilänjalka ja kahvikuppi tekivät jotakin luonnotonta keskenään, minkä ei olisi missään nimessä pitänyt onnistua niinkin pidättyväisiltä taloustavaroilta.
Viides kierros:
Täysin tyhjää. Pimeys. Olentojaaaaaargh!
***
Seikkailijaseurue heräsi seuraavana aamuna kauheaan päänsärkyyn. Kenelläkään heistä ei ollut selvää käsitystä siitä, mitä edellisenä iltana oli tapahtunut, mutta H.P. Lovecraft ja haltia Jackson näyttivät jostakin syystä välttelevän toistensa katseita. Lisäksi osalla heistä oli tatuointeja sellaisissa paikoissa, joissa heidän muistikuviensa mukaan niitä ei aikaisemmin ollut ollut. Myös siinä tavassa, jolla kyläläiset heitä katsoivat, virnistelivät keskenään tai yrittivät pidätellä nauruaan, oli jotakin hermostuttavaa. Poppamies hyvästeli heidät hiukan nolostuneena, jonka jälkeen seurue lähti poistumaan kohti seuraavaa episodia ja horisontissa siintävää kirkasta auringonnousua.
"Haltia puhui eilen jostakin oikotiestä... Mihin me oltiinkaan menossa?" hobitti Alismäki kysyi vieressään astelevalta Sir Mallasherralta.
"Pesukarhu-Cityyn. Siellä on kuulemma ollut jonkinlaisia ongelmia. Kyseessä on ensimmäinen komennuksemme, jonka saimme siltä epämääräiseltä, varjoissa norkoilevalta ja tyhjästä ilmestyvältä tyypiltä, joka aina puhuteltaessa sanoi täsmälleen saman sanalitanian. Siellä maantienvarsitavernassa, muistatko?"
"Ai niin, se."
"Pääsemmekö me kohta tappamaankin jonkun?" kääpiö Kihveli Rautamono kysyi toiveikkaana.
"Aika näyttää, ystäväiseni... mutta tulevaisuus näyttää hyvältä!"
Samaisella hetkellä Lovecraftin taika haihtui ja suo muuttui takaisin tavalliseen, märkään ja lietteiseen olomuotoonsa. Seikkailijaseurue päästi molskahduksen.
To Be Continued...
PSedit// Ja tämähän oli sitten tavallaan synttärijulkaisuni, täytin vuosia tammikuussa. :D
Tähän kolmososaan luvattu "äksöni" taisi siirtyä nelososaan - mutta kyllä meno tälläkin kertaa oli aika vauhdikasta. Tarina on myös hieman aikaisempia pidempi. Vaihdoin myös kokeeksi kirjoitusohjelmaa, joten haluaisin tietää, josko heitto- ja lainausmerkit NYT näkyvät oikein eivätkä pelkkinä neliöinä. Ei tämä kolmososa ehkä se kaikkein paras huumoripläjäykseni ollut, mutta jätetäänpä sen arviointi suosiolla lukijoille. Ja yrittäkääpäs tämä tarinan luettuanne arvata, mille pelisarjalle ensi kerralla naureskellaan...
Police Academyn 3. elokuvan nimi oli sitten muuten "Their First Assingment", jos joku tarinan otsikon syvempiä merkityksiä alkaa luotaamaan. Random Fantasy Battles Finlandia on sitten näillä näkymin tulossa yli 10 osaa, joten jos yhden taso vähän repsahtaakin, älkää hätääntykö (vaan lukekaa signuni). =)
The Story Thus Far...
R.F.B.F. Episodi I - THE PROLOGI (http://foorumit.fffin.com/showthread.php?t=11562)
R.F.B.F. Episodi II - HALTIOITA, ONKO NOITA? (http://foorumit.fffin.com/showthread.php?t=11802)
RFBF Episodi III: Ensimmäinen Komennus
Porttivahti Xhiblaht veti miekkansa tupestaan ja heilutteli sitä pari kertaa kokeilevasti ilmassa. Xhiblaht oli saanut oppinsa kotikylänsä Xz'Hazan edesmenneeltä Mestarilta, joka oli nuoruusvuosinaan matkustellut paljon ja olikin aina kertonut hurjia tarinoita mahtavista taisteluista, valtaisista hirviöistä ja uhkeista prinsessoista. Tietenkään yhdestäkään näistä ei ollut ollut todellista vastusta Mestarille, joka oli koko ikänsä ollut luontainen selviytyjä. Oli ollut - aina siihen asti, kunnes tämä palasi kotikyläänsä, lähti ensi töikseen metsälle (Mestarin vaimon esitettyä tälle pari valittua sanaa tämän pitkäksi venyneestä poissaolosta, seikkailuista ja siitä, mihin Mestari voisi ne hänen puolestaan tunkea) ja ampui itseään epähuomiossa varsijousella jalkaan. Xhiblaht oli Mestarin ainoa poika ja loistavassa fyysisessä kunnossa, joten nyt kylän sankarihommat lankesivat kuin luonnostaan hänen vastuulleen. Nyt kun vain keksisi, mitä hänen oikeastaan pitäisi tehdä...
Xz'Hazan pieni paimentolaiskylä sijaitsee keskellä apaattista, lietteistä ja ainaisen sumun riivaamaa suota, jota useimmat kylän asukkaat eivät jätä koko elämänsä aikana (tähän mennessä Mestari oli ollut ainoa). Sen omalaatuiset asukkaat elävät pääasiassa syömällä suosta pyydystämiään pieniä, etovia, mutta pahanmakuisia eliöitä sekä toisiaan. He ovat hiljaista, epäluuloista, mutta kovaksikeitettyä kansaa, joille näiden ruokavalio ja suokaasut aiheuttavat suuria vaikeuksia lausua vokaaleita. Useimmat heidän sanoistaan kuulostavatkin siltä, kuin kielen kehittäjä olisi oksentanut ne suustaan - mikä on itse asiassa lähempänä totuutta kuin ensialkuun luulisikaan.
Tarkkasilmäinen Xhiblaht havaitsi liikettä silmänurkassaan ja käännähti salamannopeasti ympäri kohottaen samalla miekkaansa Hiipivä Tiikeri, Kuva 3a-lyöntiasentoon (Mestari oli jättänyt jälkeensä erittäin yksityiskohtaiset muistiinpanot). Porttivahdin valtaisa, lihaksikas ruumis jännittyi kuin jousi taisteluvalmiuteen juuri niin kuin Mestari oli hänelle opettanut (Lootusasento 7, Kaava 5y, Kirkin Erikoinen 2). Hänen tarkat silmänsä tähystivät herkeämättä tyyneen, lietteiseen veteen. Hetken kestäneen hermostuneen odottelun jälkeen mitään ei kuitenkaan tapahtunut ja Xhiblaht palasi pettyneenä miekkansa rutiininomaiseen heilutteluun.
Juuri samaisella hetkellä hänen takaansa alkoi kuulua nk. veden (tällä kyseisellä suolla oli oma, huomattavasti kiinteämpi versionsa vedestä) loisketta sekä polkeutuvan lietteen etovaa maiskutusta. Jotakin alkoi hitaasti kavuta ylös suosta. Otus oli väriltään lietteenruskea (luonnollisestikin), ainakin kaksi metriä korkea ja sen vellovasta, ällöttävästä ruumiista työntyi esiin tusina lihaksikasta, kiemurtelevaa ja vääristynyttä lonkeroa osoittaen mikä mihinkin suuntaan. Xhiblahtin suvun veri, joka oli virrannut myös itsensä luontaisen selviytyjän Mestarin suonissa, otti ohjat juuri sopivasti. Toisin sanoen Xhiblaht pyörtyi ja kaatui heikosti lässähtäen naamalleen Xz'Hazan lietteiseen perinnemaisemaan.
Mutainen, litimärkä ja vertahyytävästi kirosanoja konekiväärin lailla suoltava lietehirviö, tunnetaan myös nimellä Sir Algorithm Mallasherra, Yksi Hänen Majesteettinsa Ritareista, Lupa Tappaa, yritti epätoivoisesti raastaa puolen metrin liete- ja ajopuukerrosta päältään huonolla menestyksellä. Kolme muuta lietekasaa, yksi iso ja kaksi pienempää, nousivat pulputtaen pintaan hänen takanaan. Suurimmasta lieteläjästä kohosi parimetrinen, maagisin ja nyt myös mutaisin kaiverruksin koristeltu puusauva. Toisesta pienemmistä kasoista törrötti leveä, kaksiteräinen kirves sekä isot teräsvahvikkeiset sarvet ja kolmas erottui joukosta lähinnä näyttämällä onnistuneesti harvinaisen masentuneelta vielä puolimetrisen lietekerroksenkin läpi.
"Mikäs tuolle kaverille tuli?" pieni, masentunut lieteläjä kysyi kirveellä aseistautuneelta lieteläjältä ja osoitti yhdellä ulokkeistaan, joka saattoi yhtä hyvin olla tai olla olematta käsi, tajutonta Xhiblahtia.
"Liian vähän raitista ilmaa, luulisin", kirveslieteläjä vastasi yleensä kääpiöillä tavatulla matalalla, mörisevällä äänellä.
Sauvaa pitelevä lieteläjä liittyi mukaan tähän henkevään keskusteluun päästämällä pitkän, pulputtavan äänen.
"Ei, tuskin Olennot tuota aiheuttivat", masentunut läjä tokaisi. Kirveskasa oli hyvää vauhtia alkanut vajota takaisin suon uumeniin.
"Ja missä se pirun haltiahintti taas on kun sitä tarvittaisiin?!" ärähti Sir Mallasherra Lieteläjä, suurehkon parimetrisen miekan ja puolen tusinan ajopuun tukemana.
Jostakin sumun seasta alkoi kuulua juoksevien, kevyiden jalkojen läiskytystä ja seurueen vihrein jäsen (kirjaimellisesti), metsähaltia Emmanuel Jackson ilmestyi näkyviin sumusta kevyen oloisesti suoveden päällä juosten. Sir Mallasherran ryhmäkokoonpanoon oli alusta lähtien kuulunut yksi haltia, mutta silloin hän ei ollut vielä tiennyt, kuinka ärsyttäviä ja omahyväisiä ne osasivat olla. Tämäkin varmaan juoksi veden päällä ihan vain heitä ärsyttääkseen, sen sijaan että olisi solidaarisesti rämpinyt suon pohjassa kuten kaikki muutkin. Kirvestä pitelevä lieteläjä, joka totteli myös nimeä Kihveli Rautamono, heilautti asettaan kömpelösti juoksijaa kohti, mutta tämä väisti sen helposti ja tupsahti jaloilleen aivan Sir Mallasherran eteen vääntäen samalla naamalleen väkinäisen, kyllästyneen hymyn.
"Kutsuitte minua, sir?"
"Jotenkin minusta on alkanut tuntua siltä, että tämä sinun 'oikotiesi' on oikotie vain sinulle. Kuinka kauan tässä mönjässä täytyy vielä ryömiä?"
"Tarkalleen ottaen se on lietettä, ei mönjää. Sir." Haltia rykäisi hieman hermostuneesti kohdatessaan Sir Mallasherran katseen, joka sai jopa suon kärpäset pidättämään hengitystään. "Nooo, olettaen että tuossa makaa yksi Xz'Hazan asukkaista, ei itse kyläänkään voi enää olla kovin pitkä matka. Sir."
Sir Mallasherra huokaisi raskaasti, kiskoi ohimennen pari ajopuuta hiuksistaan ja tökkäsi sitten naamallaan lietteessä makaavaa Xhiblahtia kokeilevasti sandaalinsa kärjellä.
"Ehkäpä tämä kaveri tietää tarkemmin. Velho, herätä hänet."
Maagista sauvaa pitelevä lieteläjä virnisti, mikä on jo sinällään aikamoinen saavutus lieteläjältä. Sauvan kärki laskettiin alas ja siitä sinkoutui pari pientä, punahehkuista kipinää ennen kuin se rykäisi ulos valtaisan tulipallon räjähtävää höyrypannua muistuttavan äänen saattelemana. Pallo kimposi tajuttomasta Xhiblahtista sytyttäen tämän hiukset palamaan, osui läheiseen puuhun, jatkoi matkaansa parin erittäin harvinaisen lintulajin lävitse (niistä tuli juuri uhanalaisia), kimposi vielä yhdestä puusta ja upposi jonnekin lietteiseen suoveteen suristen koko ajan kuin kärpäsparvi.
Kolmen sekunnin kuluttua suon peitti valtaisa sienipilvi suokaasujen käynnistäessä oman, sisäänrakennetun itsetuhomekanisminsa.
"Teit tuon tahallasi, etkö tehnytkin?" sanoi äreä ääni jostakin savun seasta.
"Ups, väärä loitsu", vastasi tähän toinen jostakin puiden latvojen tasalta.
"Ja vähän liikaa latinkia", kolmas ääni (se masentunein) liittyi keskusteluun, "Uskoakseni hyvä ystävämme kääpiö on uponnut vyötäröään myöten puunrunkoon. Pää edellä."
"Entäs haltiahintti?"
"Yhä täällä, sir. En saanut naarmuakaan, sir."
"Perhana."
Tuli hetkeksi hiljaista, jonka aikana kuului sarja epämääräisiä kolahduksia, narahduksia ja töminää seurueen yrittäessä paikallistaa toistensa.
"Uskoakseni oksa, jolla istun, ei ole kovinkaan tukevaaaaaaaaaaaaaaargh!"
Katkeava oksa päästi rasahduksen, jota seurasi ilkeänkuuloinen mätsähdys useita metrejä alempana.
"Ja uskoakseni suo on jostakin kumman syystä muuttunut kiinteäksi. Onneksi putosin johonkin pehmeään. Missä sauvani on...?" Sitä etsiessään maagi H.P. Lovecraft tutkiskeli tarkemmin myös pehmeää kohtaa, johon oli pudonnut. Se paljastui porttivahti Xhiblahtiksi, jonka rintakehässä myös velhon sauva törrötti. Hän vihelteli hermostuneesti itsekseen pyöritellessään sitä irti.
Enimmän savun hälvettyä Sir Mallasherra väänsi kääpiö Kihveli Rautamonon irti leveästä puunrungosta miekallaan ja koko viisihenkinen seurue pääsi jälleen jatkamaan matkaansa.
Noin tunnin taivalluksen jälkeen (matka sujui nyt nopeammin, kun Lovecraftin tulipallo oli käristänyt kaiken lietteen heidän päältään, altaan ja ympäriltään jopa tavallista kiinteämpään muotoon) he saapuivat Xz'Hazan pieneen paimentolaiskylään. Sen asukkaat olivat kerääntyneet yleiseen hätäkokoukseen torille, jonka virkaa toimitti pieni läntti tasaista maata, joka jäi kylän ainoiden, mudasta ja lietteestä kasattujen kolmen talon keskelle. Koko kolmikymmenhenkinen, rääsyihin sonnustautunut väkijoukko jäi pelokkaana tuijottamaan Sir Mallasherran johtamaa seikkailijaseuruetta näiden marssiessa aukiolle sen toiselta laidalta.
"Me tulemme rauhassa!" Sir Mallasherra huusi kyläläisille. Nämä perääntyivät pelokkaina pari askelta.
"Aivan kuin jokin olisi säikäyttänyt heidät", Heindrich Paul "Sherlock" Lovecraft totesi.
Ryhmän hobittivahvistus herra Alismäki tutki lievällä mielenkiinnolla yhden lietemajan seinää, josta törrötti pohjattoman hämmästyneen näköinen ballistinen alligaattori.
Yllättäen väkijoukko kohahti ja nämä muodostivat väliinsä käytävän, joka päättyi yhden majan ovelle. He näyttivät unohtavan seikkailijat ja kumartuivat oveen päin. Jostakin alkoi kuulua nopeaa rummutusta ja majasta astui ulos tumma mies, jota koristivat kauttaaltaan valkeat, irstaan oloiset tatuoinnit ja jonka kaulassa roikkui kymmeniä hampaista tehtyjä koristenauhoja. Päässään hänellä oli jonkin tuntemattoman, epäonnisen linnun suljista epämääräisesti kyhätty päähine. Mies pysähtyi osapuilleen väkijoukon muodostaman käytävän keskelle ja rummutus lakkasi. "Sankarimme Xhiblaht, Mestarimme ainoa elävä jälkeläinen surmaa ne, jotka liikkuvat maillamme ilman lupaa. Joten keitä hittoja te olette ja missä Xhiblaht on?!" tämä outo poppamies ärähti selvällä yleiskielellä.
"Ehm... Minä olen Sir Mallasherra, yksi Hänen Majesteettinsa ritareista ja... tuota... onko Xhiblaht suunnilleen tämän mittainen kaveri, jolla on lasittunut katse?" Sir Mallasherra kysyi hermostuneesti käsillään elehtien.
Kyläläiset kerääntyivät tiiviiksi piiriksi poppamiehen ympärille ja kuiskuttelivat jotakin keskenään.Hetken kuluttua piiri erkani jälleen ja poppamies sanoi: "Kyllä, suunnilleen tuon mittainen ja hänellä kieltämättä on hiukan lasittunut katse. Miten niin?"
Sir Mallasherra vilkaisi olkansa yli Lovecraftia, joka tutki erittäin kiinnostuneena läheisen puun latvaa kädet selän takana ristissä ja jotakin tuntematonta sävelmää vihellellen, ennen kuin vastasi: "Hänelle sattui pieni... vahinko."
Väkijoukko kerääntyi jälleen piiriksi, mutta huomattavasti hermostuneemman oloisena. Aina välillä joku vilkaisi ohimennen torin toisella laidalla seisovaa seikkailijaseuruetta pelokkain silmin. Jonkin ajan kuluttua joukko tuntui pääsevän yhteisymmärrykseen ja nämä kumartuivat maahan kasvoilleen (mikä on suurin kunnianosoitus, minkä suolla asuva ihminen vain voi antaa - maa kun koostuu lähinnä lietteestä) Sir Mallasherran eteen. Poppamies kaivoi taskustaan jonkinlaisen pitkän, moniosaisen, kokoon ruuvattavan puuputken.
"Rauhanpiippu?" hän kysyi hermostuneesti virnistäen.
***
Tunnelma Xz'Hazan kylässä oli huomattavasti rauhoittunut. Piippu kiersi verkkaista tahtia kyläläisten ja seikkailijaseurueen muodostamassa ringissä, jossa jokainen otti vuorollaan imut tuosta oudosta puukapistuksesta. Piirin keskellä paloi pieni nuotio.
Ensimmäinen kierros:
Sir Mallasherra, jolle tämä rituaali oli täysin uusi, imi ensimmäisenä keuhkoihinsa piipun vihertävää savua. Se maistui oudolle, mutta rentoutti lihakset. Sir Mallasherra pieraisi vaivihkaa ojentaessaan piipun Alismäelle, joka taas vuorostaan välitti sen kääpiö Kihveli Rautamonolle. Kääpiöltä piippu päätyi haltia Emmanuel Jacksonille (kääpiön ensin yritettyä lyödä tätä sillä päähän), jonka katse lasittui vahvojen yrttien vaikutuksesta. Viimeisenä vuorossa oli maagi Lovecraft, niin rauhan- kuin muidenkin piippujen kiistaton veteraani. Hän imi savua sisäänsä noin puolen minuutin ajan (kyläläisten alkaessa hymistä rytmikkäästi jollakin tuntemattomalla kielellä: Suck! Suck! Suck!) ja päästi sen jälkeen tyytyväisen huokauksen. Maagin katse oli alkanut harottaa pahasti ja tämän korvista lehahti pari kiehkuraa vihreätä savua. Hän virnisti mielipuolisesti ja ojensi piippua eteenpäin ringissä.
Toinen kierros:
Maistettuaan toisen kerran piipusta Sir Mallasherra jäi hetkeksi tuijottamaan kättään. Kuinka ihmeellinen se olikaan! Kaikki ne viisi sormea! Mitä hän tekisikään ilman niitä? Ja nämä ihmeelliset jalat! L.H. Alismäki pukkasi häntä kyynärpäällä kylkeen ja komensi häntä pistämään piipun eteenpäin tuntemattomalla kielellä, jota hän ei ollut tiennyt edes osaavansa: "Pistäxää jo zen paipin kiertään, niin zaadaan törkeen makeet tötzyt?" Piippu viipyi jälleen kerran pisimpään Lovecraftin luona.
Kolmas kierros:
Sir Mallasherran silmät avautuivat ja hän näki viimein, miten kaunis maailma olikaan! Kaikki ne kirkkaat värit! Hän halusi kertoa siitä kaikille! Ritari päätti aloittaa hobitti Alismäestä, mutta tämä ei ollut enää siinä. Pienen, masentuneen hobitin tilalla oli nyt iso, vaaleanpunainen elefantti. Sir Mallasherra tuijotti sitä kiinnostuneena, kun se otti piipun hänen kädestään. Tällä rituaalilla oli varmasti jotakin tekemistä Mustan Magian kanssa. Täytyy... vastustaa... kiusausta, ritari ajatteli. Jos rupesi leikkimään Mustan Magian kanssa, ei koskaan voinut tietää, minkä näköisenä heräisi seuraavana aamuna. Hän yritti huutaa ryhmän magia-ekspertti Lovecraftilta apua, mutta hänen suustaan tuli ulos vain hohtava sateenkaari. Kaiken lisäksi maagi näytti hänkin muuttuneen, ei sentään vaaleanpunaiseksi elefantiksi, vaan suurikokoiseksi kynttilänjalaksi. Tämän vieressä istui kahvikuppi, joka puolestaan kaveerasi pinkin teepannun kanssa. Lisäksi Sir Mallasherran ajatukset eivät jostakin syystä kulkeneet enää edes niin selkeästi kuin tavallista...
Neljäs kierros:
Enimmäkseen hämärän peitossa. Kaikki hohti kaikissa sateenkaaren väreissä. Kynttilänjalka ja kahvikuppi tekivät jotakin luonnotonta keskenään, minkä ei olisi missään nimessä pitänyt onnistua niinkin pidättyväisiltä taloustavaroilta.
Viides kierros:
Täysin tyhjää. Pimeys. Olentojaaaaaargh!
***
Seikkailijaseurue heräsi seuraavana aamuna kauheaan päänsärkyyn. Kenelläkään heistä ei ollut selvää käsitystä siitä, mitä edellisenä iltana oli tapahtunut, mutta H.P. Lovecraft ja haltia Jackson näyttivät jostakin syystä välttelevän toistensa katseita. Lisäksi osalla heistä oli tatuointeja sellaisissa paikoissa, joissa heidän muistikuviensa mukaan niitä ei aikaisemmin ollut ollut. Myös siinä tavassa, jolla kyläläiset heitä katsoivat, virnistelivät keskenään tai yrittivät pidätellä nauruaan, oli jotakin hermostuttavaa. Poppamies hyvästeli heidät hiukan nolostuneena, jonka jälkeen seurue lähti poistumaan kohti seuraavaa episodia ja horisontissa siintävää kirkasta auringonnousua.
"Haltia puhui eilen jostakin oikotiestä... Mihin me oltiinkaan menossa?" hobitti Alismäki kysyi vieressään astelevalta Sir Mallasherralta.
"Pesukarhu-Cityyn. Siellä on kuulemma ollut jonkinlaisia ongelmia. Kyseessä on ensimmäinen komennuksemme, jonka saimme siltä epämääräiseltä, varjoissa norkoilevalta ja tyhjästä ilmestyvältä tyypiltä, joka aina puhuteltaessa sanoi täsmälleen saman sanalitanian. Siellä maantienvarsitavernassa, muistatko?"
"Ai niin, se."
"Pääsemmekö me kohta tappamaankin jonkun?" kääpiö Kihveli Rautamono kysyi toiveikkaana.
"Aika näyttää, ystäväiseni... mutta tulevaisuus näyttää hyvältä!"
Samaisella hetkellä Lovecraftin taika haihtui ja suo muuttui takaisin tavalliseen, märkään ja lietteiseen olomuotoonsa. Seikkailijaseurue päästi molskahduksen.
To Be Continued...
PSedit// Ja tämähän oli sitten tavallaan synttärijulkaisuni, täytin vuosia tammikuussa. :D