PDA

View Full Version : Niskalaukausta natseille?



Narbeleth
7.8.2002, 2:41:35
Minun ei pitänyt alkaa kitisemään tästä, mutta teehuuruissa ja univeloissa päätin sen kuitenkin tehdä. Eli asia koskee irc-kanavaa #FFfin ja sen oppeja. Kaalibotin katoamisen jälkeen kanavan häröäminen on mielestäni karannut käsistä. Enää se ei rajoitu vain XD:hen ja å:hon, vaan mukaan on tullut kilpaa voicettamista ja devoicettamista, sekä syyttömien irccaajien ja muiden oppien potkimista. Minua tämä alkaa siinä määrin jo ärsyttää, että haluaisin taas kanavalle botin joka rajoittaisi oppaamista. Tosin sekin on joskus jotain ongelmia saanut aikaan (bottien sota?).

Tässä en nyt ala sen tarkemmin miettimään ketkä kaikki saisivat sonninpolttomerkkinsä pitää, siitä saavat ylemmät tahot päättää. Haluaisin ainoastaan kuulla mitä muut kanavalla olijat ovat mieltä nykyisestä menosta.

Kurko
7.8.2002, 3:14:50
Kyllä ja ei, mutta vastasin kyllä. Jokin on pielessä kun aina turhien potkujen tullessa ilmi, vain vähän huomautetaan että olikos tuo nyt tarpeellista. Tai no, peeloimmat meistä kannustavat toimintaa suurinpiirtein hurraa huudoilla ja parilla XD:llä. Tämä toistuu mutta mitään ei tehdä.

Kylmästi deoppaaminen on ilmeisesti liian julmaa #fffinissä. Itse olen vasta aika uusi oppi (tai no miten sen nyt ottaa) joten en ole viitsinyt yksin ottaa kaikkia vihoja niskaani deoppailemalla peelolijoita. Siitä syntyisi huutoa ja mitä ilmeisemmin minutkin deopattaisiin.

#fffin ja #opit_leikkii on kaksi eri kanavaa. Minusta asialle pitäisi tehdä jotain. Niskalaukaus natseille? Kyllä kiitos.

Dreamer
7.8.2002, 6:38:00
Minua ei kyllä oppien määrä niin haittaa. Kenellekkään ei taida koitua haittaa, jos niitä on paljon, mutta niiden omaavat käyttävät niitä oikein. Tuollaista tapahtuessahan opithan on silloin väärillä henkilöillä? Kait niitä on silloin liikaa ja vastasin sen mukaan.

Mitä mieltä olen nykyisestä menosta?

Olen yleensä äänessä enemmän yön puolella. Päivällä minulla ei ole niin asiaa, jos niin voi yleensäkkään sanoa. En sitten tiedä onko tuo kovin hyvää mainontaakaan kanavalle, kun ihmisiä potkitaan ilman kummempia syitä. Minua se luultavasti ärsyttäisi, jos tulisin potkituksi ilman syytä. Joistakin se on hauskaa joistakin taas ei.

Welc
7.8.2002, 13:15:35
Wordkick 'XD', 'å', 'lol', ja kanava on huomattavasti viihtyisämpi paikka.

Opseja eivät tarvitse kuin ne pari jotka kanavaa valvovat, onhan tuo mennyt välillä turhaksi häröämiseksi. Vastasin 'liikaa'.

ѪҺºÍÈÙÓþ
7.8.2002, 14:35:06
Itse tässä olen muutaman kerran käynyt kanavalla, lähinnä siksi että nettini pysyisi pystyssä (vaatii minulla jatkuvaa dataa sisäänpäin), koska qnetin kanavat missä olen, ovat melko hiljaisia.

Noh. #fffin kanavalla sitten tuleekin sitä tekstiä aika rutkasti, asiaa paljon vähemmän. Tuntuu siltä ettei suurimmalla osalla kanavalla eleskelijoista ole mitään tekemistä, heitetään mitä vaan mieleen tulee (aika lailla sama kuin yliaktiivisilla lapsilla jotka nukkuvat liian vähän).

Itse yritän pitää turpani kiinni silloin kun asiani ei auta ketään/mitään paskan vertaa. Noh ei ole ainakaan net kaatunut niin useasti.

Ren
7.8.2002, 18:04:53
Nyt tulee paatosta. Opit ovat olemassa...


Kanavan ylläpitämiseksi (jotta kukaan ei vie sitä, enkä puhu vielä mistään mirksodista)
Kanavan järjestyksen ylläpitämiseksi (jotta kukaan ei riko sitä)
Kanavan yleisen linjan määrittelemiseksi ja sen ylläpitämiseksi (spoilerit pois, täysi (XD-)spammi pois)


Opit eivät ole olemassa


Sen vuoksi, että joku "ansaitsee" operaattoristatuksen (sama pätee voiseihin)
Sen vuoksi, että kaveritkin pitää opata (minäkin ruinasin kaalilta opit eltsille ja narbille VASTA kun oppeja oikeasti tarvittiin lisää, heihin satuin luottamaan)
Jotta joku ei olisi epätasa-arvoisessa asemassa. Tämä on alaotsake ensimmäiselle kohdalle. Oikein käyttäytyvien operaattoreiden aikana peruskättäjäkään ei ole epätasa-arvoinen.
Jotta kanavan sisäiset tappelut voisi hoitaa vuorokenkimisellä (jos minä kestän idiootteja, niin kestätte tekin, uskokaa pois. Minä en potki henkilökohtaisen mielipiteeni vuoksi aktiivijäseniä, vaikka valmis lista olisi kyllä tatuoituna reiteeni.)
Jotta topikkia voidaan vaihdella koko ajan tosi paljon ja sinne voi pistää juuri sen Oman ja Hauskan insidevitsin, jota kukaan muu ei tajua.


Postaan lisää kunhan keksin.

Gabriel
7.8.2002, 21:17:56
Minun henkilökohtainen mielipiteeni on, että jos joku on tarpeeksi luotettava ja asiallinen jotta hänestä voitaisiin tehdä channel operator, niin miksei sitten myös tehtäisi?

Kenties opit eivät näytä niin "arvokkailta" jos heitä on yli 50% keskustelijoista, mutta oppien ei ole TARKOITUSKAAN näyttää jollain tavalla über-yksilöiltä, kuten Ren sanoi.

Mitä enemmän poliiseja, sitä kurjemmat olot rikollisuudella.

Toki jos sattuu kaksi oppia olemaan vastakkain seurauksena on usein vallan ja aseiden väärinkäyttö. Lisäksi joillain opeilla on kick-sormi turhan herkässä (olen itsekin siihen rikkeeseen syyllistynyt ja olen pahoillani, ja olen parantanut tapani) sekä sitten tietenkin topic-sota.

Oppien tarkoitus ei todellakaan siis ole näyttää jotenkin tärkeiltä, vaan heidän tarkoitus on puhtaasti käytännöllinen.

Tässä minun näkemykseni enkä näe kyseisessä mitään väärää:
1. Jos henkilö on tarpeeksi asiallinen, suvaitsevainen ja oikeudenmukainen hänestä voi (ja melkein pitää) tehdä chan-op.
2. Oppeja ei ole KOSKAAN liikaa. Mitä enemmän järjestyksenvalvojia, sitä parempi järjestys.
3. Noin kuukauden välein pitäisi tarkistaa josko jostain henkilöstä saisi uuden mainion chan-opin, sillä muuten joku voi vain jäädä välistä eikä vailla kunnollisia 'värväysaikoja' uutta verta oppeihin saada.

Osoittakaa, olenko väärässä jossain?

Ren
7.8.2002, 22:03:05
Originally posted by Gabriel
Minun henkilökohtainen mielipiteeni on, että jos joku on tarpeeksi luotettava ja asiallinen jotta hänestä voitaisiin tehdä channel operator, niin miksei sitten myös tehtäisi?

Siinä tapauksessa minä kutsun tuonne kymmenen kaveriani (eli ne kaikki) ja oppaan heidät, sillä ainakin minä luotan heihin. "Sä oot mun kaveri sä et" -listojen tekeminen kuuluu ala-asteelle. (Yläasteesta eteenpäin puukotetaan selkään ja huudellaan "vitu homo".)


Kenties opit eivät näytä niin "arvokkailta" jos heitä on yli 50% keskustelijoista, mutta oppien ei ole TARKOITUSKAAN näyttää jollain tavalla über-yksilöiltä, kuten Ren sanoi.

Kuten Ren sanoi:
"Kanavan ylläpitämiseksi"
"(Ei) Sen vuoksi, että joku "ansaitsee" operaattoristatuksen (sama pätee voiseihin)"


Mitä enemmän poliiseja, sitä kurjemmat olot rikollisuudella.

Oppien tarkoitus ei todellakaan siis ole näyttää jotenkin tärkeiltä, vaan heidän tarkoitus on puhtaasti käytännöllinen.

...mutta jos niitä on joka katu täynnä, niin eihän siellä mahdu kukaan kävelemään.

Minä en ainakaan käytä puuteroidessani yhtään suurempaa määrää luonnonystävää kuin on käytännössä tarpeellista.


1. Jos henkilö on tarpeeksi asiallinen, suvaitsevainen ja oikeudenmukainen hänestä voi (ja melkein pitää) tehdä chan-op.

Ne eivät ole kunniamerkkejä. Siinä se eriarvoinen asema syntyy, jos niitä aletaan sellaisina jakaa.


2. Oppeja ei ole KOSKAAN liikaa. Mitä enemmän järjestyksenvalvojia, sitä parempi järjestys.

Ja näin on sitten muka viime kuukausina käynyt, vai? Miksiköhän tässä threadissa ollaan kirjoittamassa? Jäähyväiset aseille, joilla elämää suojellaan...


3. Noin kuukauden välein pitäisi tarkistaa josko jostain henkilöstä saisi uuden mainion chan-opin, sillä muuten joku voi vain jäädä välistä eikä vailla kunnollisia 'värväysaikoja' uutta verta oppeihin saada.

Miksi niin pitäisi tehdä? Eihän foorumillakaan ole modena jokainen, joka voisi olla?


Tähän loppuun toistan jälleen kerran mahtipontisen (mutta tyhjän) julistukseni siitä, että minä olen ensimmäinen operaattoristatuksesta luopuva sitten, kun oppeja ei enää tarvita. (Olen ensimmäisenä myös muutamissa muissa jonoissa, mutta se ei nyt liity tähän.)

Celeb
7.8.2002, 22:12:27
Peelo-potkut saavat loppua. Ei muuta. kanava on kuin villi-länsi näinä päivinä. Ei muuta, kiitos.

Narbeleth
8.8.2002, 19:12:49
Originally posted by Ren
Tähän loppuun toistan jälleen kerran mahtipontisen (mutta tyhjän) julistukseni siitä, että minä olen ensimmäinen operaattoristatuksesta luopuva sitten, kun oppeja ei enää tarvita. (Olen ensimmäisenä myös muutamissa muissa jonoissa, mutta se ei nyt liity tähän.)
Takaan että etuilen. (kihihi, varastin sanaleikin :D )

Kaappi on näköjään tähän mennessä ollut ainoa joka on puhunut nykyisen oppijärjestelmän puolesta. Onko hän ainut sitä mieltä oleva, vai eivätkö muut keksi mitään järkevää syytä käytökselleen? Kuulisin mieluusti lisää perusteluja sille miksei oppeja voisi vähentää.

Myös arvostettu herra Örf saisi kertoa mitä ajattelee, vai kiinnostaako tilanne ollenkaan.

(Ettei vaan alkaisi tulla mitta täyteen tätillä, ettei vaan.)

samiloop
8.8.2002, 21:44:20
Originally posted by Gabriel
Mitä enemmän poliiseja, sitä kurjemmat olot rikollisuudella.

Tämä nyt menee vähän offtopic, mutta mitä pienistä. Yleisellä tasolla poliisien määrä ei korreloi rikollisuuden vähyyden kanssa. Todisteeksi voidaan ottaa vaikka Texasin murhaluvut, vaikka kyseisessä USA:n osavaltiossa on käytössä teloitus murhasta ja valvonta on jokseenkin ylitsepursuavaa.

Sama pätee pienemmässäkin mittakaavassa: Auktoriteettikapina asuu jokaisessa meissä enemmässä tai vähemmässä määrin.

Naksu
8.8.2002, 22:23:20
ja taas sitä itketään samasta asiasta, ja kohta ilmeisesti itketään enemmän. onhan se toisaalta hieman huono juttu jos joku op potkii toisen, mutta senku rejoinii kanavalle, ei luulis olevan kovin vaikeeta. saan tällä kommentilla varmasti irssi-ihmisten vihat päälle "multa menee ikkunat sekasin", mutta mitäs käytätte sellasta clienttiä joka sekoaa jos tulee potkua. ja eilenkin oli aivan mahtava se kun priva tursuaa vissiin 8:lta eri ihmiseltä (joista 5:llä ei ollu edes oppeja) niitten näkemys siitä kenellä pitäis olla opit, ihan ku mä siitä päättäisin. ja ennenku kukaan ehtii siitäkin valittaan sanon kaalin pitäis päättää ihmiset joilla on op, ei muiden. irc-kanavat on käyttäjiä, ei oppeja varten, ja jos siellä on niin kamala olla niin vaihtakaa kanavaa. rupee oikeesti kyrsimään tollanen ainanen whine ja herkkähipiäisyys. maailma on perseestä, totu siihen.


edit: "siirtykäämme kaikki järjestelmään jossa hymiöstä saa ikuisen bannin ircistä & foorumeilta, ja ruotsalaisesta å:sta tulee mustalaiset puukot ojossa hakkaamaan ovea"

edit2: mulle on aivan sama kenellä on opit, mutta teidän käyttäytyminen tässä tilanteessa on naurettavaa, jopa lapsellista, ja vielä naurettavammaks se tulee niiden osalta jotka oppinsa menettää. tietysti kaikki väittää että "mua ei haittaa yhtää jos menettäisin opit", mutta oon nähny _hieman_ liian monta kertaa kun joku sekoaa kyseisen asian takia.

edit3: miettikääpäs vähän jos ihmiset joista ette pidä olis ilman oppeja, olisko #fffin sillon jonkinasteinen paratiisi, ts. edenin puutarha? veikkaanpa että ei.

Narbeleth
8.8.2002, 22:35:41
Originally posted by Naksu
ja ennenku kukaan ehtii siitäkin valittaan sanon kaalin pitäis päättää ihmiset joilla on op, ei muiden.
Sitähän mieltä minä olen ollut alusta saakka.


irc-kanavat on käyttäjiä, ei oppeja varten, ja jos siellä on niin kamala olla niin vaihtakaa kanavaa.
Eiköhän nykyinen tilanne ota päähän ihan tavallisia käyttäjiäkin. Sama se onko minulla opit vai ei, voin luopua niistä heti kun joku keksii tarpeeksi hyvän syyn tai jos Kaali niin päättää.


rupee oikeesti kyrsimään tollanen ainanen whine ja herkkähipiäisyys.
Niin rupee.

maailma on perseestä, totu siihen.
Se on, ei se silti tarkoita etteikö tälle asialle voisi yrittää tehdä jotain.


mulle on aivan sama kenellä on opit, mutta teidän käyttäytyminen tässä tilanteessa on naurettavaa, jopa lapsellista
Se että joku haluaa parantaa kanavan viihtyvyttä mielummin muutaman päivän sisällä kuin vuoden päästä on lapsellista? Righto.


tietysti kaikki väittää että "mua ei haittaa yhtää jos menettäisin opit", mutta oon nähny _hieman_ liian monta kertaa kun joku sekoaa kyseisen asian takia.
Minäpä en ole kaikki. En ole oppeja keneltäkään pyytänyt ja hyvin pysyin hengissä ennen niiden saamistakin. Muiden puolesta en tietystikkään voi mitään sanoa.

Naksu
8.8.2002, 22:41:55
Se että joku haluaa parantaa kanavan viihtyvyttä mielummin muutaman päivän sisällä kuin vuoden päästä on lapsellista? Righto.

"toi sano XD se pitää bannia!" tai "toi sano å se pitää bannia!". jos joku ihminen on teidän mielestä niin ärsyttävä niin nakatkaa /ignore, mua ei oo tähän mennessä häirinny ketkään muut paitsi turhasta whineejät.


Se on, ei se silti tarkoita etteikö tälle asialle voisi yrittää tehdä jotain.

aivan, kohta #fffin alkaa ottaa sensuroinnista mallia wanhasta neuvostoliitosta, eli 'XD' ja kenkää tulee. ite en nää asiassa yhtään mitään järkee, ja suurimman osan "op-ehdotukset", niistä mitä mä oon kuullu, vaikuttaa vahvasti oman egon boostaukselta kun kanavan muuttamiselta paremmaks käyttäjille, toisten ehdotusten ollessa täydellisiä natsiviritelmiä (xd, lol, å wordbk & +v/-v bk)



Minäpä en ole kaikki. En ole oppeja keneltäkään pyytänyt ja hyvin pysyin hengissä ennen niiden saamistakin. Muiden puolesta en tietystikkään voi mitään sanoa.

tässä tapauksessa tarkotin niitä jotka vois menettää oppinsa, osa niistä on melko epävakaita tapauksia (ja en tarkota niitä jotka menettäis oppinsa peelouden tjsp. takia, vaan "turhana")

ja hei narb, missään vaiheessa ei näitä replyjä oo tarkotettu sulle, vaan eräille muille jotka varmasti tunnistavat itsensä. olet oppis "ansainnu".


"Sä oot mun kaveri sä et" -listojen tekeminen kuuluu ala-asteelle.

Ren on jälleen oikeassa.

Welc
8.8.2002, 23:04:09
Naksu taisi vähän ottaa kipinää, tai kuinka sanonta nyt kuuluukaan, wordkick-heitostani, eh?:)
Hirveä itku ja poru moisesta asiasta. Nukkuisit yön yli ja miettisit asiaa uudemman kerran.

Ren ja Narbeleth puhuvat yllättäen taas asiaa.

Naksu
8.8.2002, 23:06:22
se ei oo pelkästään sulta tullu se wordkick heitto, vaan useammalta muultakin, lisäks tää ei oo ees ensimmäisen 10:n "opit uusiks"-kerran joukossa, vaan kokoajan joku valittaa "TOI EI OO YHTÄÄ KIVA!!!111"

ja kaikki "opjärjestelyehdotukset" mitä mä oon nähny on ollu tasoa "tykillä kärpästä" tai "ydinpommilla kärpästä"

Welc
8.8.2002, 23:23:24
Mitä se todistaa, jos useammalla kuin yhdellä ihmisellä on huono huumorintaju?:)

"maailma on perseestä, totu siihen."

Omia sanojasi. Vai että yli kymmenes kerta jo kyseessä? Totutko, hm?

Naksu
8.8.2002, 23:36:10
pöh. tuskimpa kukaan ikinä tottuu perseestä olevaan maailmaan, jutun pointti on siinä että on hieman turha whineä asiasta joka ei kuitenkaan muutu, tai muuttuu huonommaks

Gabriel
9.8.2002, 0:34:30
Ren on jälleen oikeassa.

En edes käsitä koko voiceiden tarkoitusta. Järkevimmän tarkoituksen minkä niille voisin keksiä on että 'tämä henkilö tässä on auktoriteetti, jos newbiella on asiaa niin tältä voi kysyä'.
Tai kenties se olisi vain psykologinen kannustin newbielle olemaan asiallisia ja boostamassa heidän kilpailuhaluaan.

Joka tapauksessa ovat voicet aivan turhia näin laajemmalla tasolla. Pikeä ja sulkia sille kuka ne keksiikin (joskin taitaa tulla samalle tyypille joka keksi irkin yleensä).


Minulla on nyt ehdotus.
Mm. Narbin ja Renin taholta on täällä tosiaan tullut asiaa eikä mikään viesti ole täyttä scheissea ollut. Mutta tämä juttu ei pääse eteenpäin. Me vain laadimme ja laadimme ehdotusta, eikä Herra Isoherra ole tätä mahdollisesti nähnytkään. Tai ei ilmoita olemassaolostaan.
Annetaan tämän siis toistaiseksi olla? Kunnes Jackal kertoo oman kantansa?

Vain ehdotukseni. Ei muuta.

Pinchi
9.8.2002, 0:58:00
Oma mielipiteeni asiaan on, että oppeja on liikaa. Kuten täällä on sanottukin jo, ei niitä oppeja pitäisi antaa henkilölle jota kunnioittaa/joka on suosittu/ kiva/mukava/joka oppien antajan mielestä ansaitsee opit, koska kaikki eivät ole kykeneviä opeiksi. Eikä niitä pitäisi myöskään ruinata sillä verukkeella että pääsisi "kunnioitettujen" joukkoon. Esim. minä sain opit, ja syystä että? Samantekevää se minulle on onko minulla opit/voicet jne, koska minä en niillä kertakaikkiaan tee mitään, oppeja en käytä hyvään enkä pahaan.

Eli siis Yliherrat päättäkööt asian tulevaisuudesta, niin on kaiketi paras.

Ren
9.8.2002, 1:07:37
Ja kura se lentää. Enpä kyllä olisi todellakaan uskonut ikinä kirjoittavani mitään tästä aiheesta, mutta näin sitä sitten vaan kävi.

Saapas taas nähdä moniko joko loukkaantuu tai haukkuu minut maan rakoon tämän jälkeen. Ei kukaan, ette te uskalla kuitenkaan (paitsi noirre aina joskus ennen kuin hän kyllästyi kiehumaan provosoinneistani).


Originally posted by Naksu
ja taas sitä itketään samasta asiasta, ja kohta ilmeisesti itketään enemmän. onhan se toisaalta hieman huono juttu jos joku op potkii toisen, mutta senku rejoinii kanavalle, ei luulis olevan kovin vaikeeta. saan tällä kommentilla varmasti irssi-ihmisten vihat päälle "multa menee ikkunat sekasin", mutta mitäs käytätte sellasta clienttiä joka sekoaa jos tulee potkua.

Öhhm, eli ennemmin siis clientti kannattaa valita yhteensopivaksi mielivaltaisen kenkimisen kanssa, eikä korjata itse ongelmaa? Ja minähän en muuten ole saanut leikkimonoa vielä kertaakaan, olen pelottava ja ilkeä auktoriteetti.


ja eilenkin oli aivan mahtava se kun priva tursuaa vissiin 8:lta eri ihmiseltä (joista 5:llä ei ollu edes oppeja) niitten näkemys siitä kenellä pitäis olla opit, ihan ku mä siitä päättäisin. ja ennenku kukaan ehtii siitäkin valittaan sanon kaalin pitäis päättää ihmiset joilla on op, ei muiden.

Sinun bottisi oppaavat ihmisiä, joten eikö se ole aika luonnollista, että ihmiset tulevat valittamaan sinulle, oli se aiheellista tai ei?

Käsittääkseni Jackal "lännen kovin idlaaja" von Örfillä on suhteellisen vähän tekemistä nykyisen oppitilanteen kanssa, vaikka kunnioitettu diktaattorivapahtajamme onkin. Kuka nämä ylimääräiset ja/tai epäpätevät on toimeensa nimittänyt? =) En tiedä paljonko herra nykyiseltä idlaukseltaan kanavaa edes seuraa, toivottavasti enemmän kuin minun mielikuvissani.


irc-kanavat on käyttäjiä, ei oppeja varten, ja jos siellä on niin kamala olla niin vaihtakaa kanavaa. rupee oikeesti kyrsimään tollanen ainanen whine ja herkkähipiäisyys. maailma on perseestä, totu siihen.

Sehän tässä pointti onkin. Onko se käyttäjien etu, että opit monottavat mielivaltaisesti muita ja toisiaan? Oikeastaan voisi sarkastisesti sanoa, että kanava ei ole olemassa siksi, että sinne voisi nimittää (lisää) oppeja. Naurakaa nyt joku hei, pliide?

Sen verran elitisti olen, että radikaali linjanmuutos näennäisen suvaitsevaisesta ja (äly)vapaasta "keskustelusta" mihin tahansa suuntaan ei ole suotava siksi, että Vanhat Käyttäjät ovat etusijalla.


edit: "siirtykäämme kaikki järjestelmään jossa hymiöstä saa ikuisen bannin ircistä & foorumeilta, ja ruotsalaisesta å:sta tulee mustalaiset puukot ojossa hakkaamaan ovea"

En kannata fasistilinjaa, etenkään mitään wordkickejä, mutta jonkinlainen määritelmä järkevästä käytöksestä pitää olla olemassa siksi, että Käyttäjistä vain viidellä prosentilla ei ole hauskaa.

Å:n ja XD:n valtava symboliarvo johtunee viime syksyllä ja talvella käydyistä kiistoista, jossa ne olivat hetken wordbannissa. Sinänsä kyllä ihan aiheestakin, että minulla on logia "keskusteluista" joissa on kymmenen riviä pelkkää XD:tä ja kaksikymmentä lauseita, joissa jokaisen vokaalin tilalla on å.


edit2: mulle on aivan sama kenellä on opit, mutta teidän käyttäytyminen tässä tilanteessa on naurettavaa, jopa lapsellista, ja vielä naurettavammaks se tulee niiden osalta jotka oppinsa menettää. tietysti kaikki väittää että "mua ei haittaa yhtää jos menettäisin opit", mutta oon nähny _hieman_ liian monta kertaa kun joku sekoaa kyseisen asian takia.

Umm, keihin mahdat viitata? :P

Olen tilanteen muututtua akuutiksi jo useamman viikon yrittänyt takoa ihmisiin sitä asennetta, että oppeja ei pidä olla enempää kuin on TARPEELLISTA. Se on ollut vallitseva linja siitä lähtien, kun minä #fffinille joinasin ja se on ollut toimiva. Mikäli sitä käytäntöä ei olisi lopetettu, niin nyt ei tarvitsisi ottaa keneltäkään mitään pois.

Järkevät ihmiset varmasti ymmärtävät, että jos operaattoreita poistetaan, niin se ei ole mikään henkilökohtainen hyökkäys persoonaa kohtaan. Ainakaan se ei saisi olla. Esim. jos ihmisiä deopataan kronologisesti käänteisessä oppausjärjestyksessä, niin se nyt ainakaan ei haittaa ketään. Herkät ihmiset ovat muutenkin syntyneet maailmaan vain loukkaantumaan :)


edit3: miettikääpäs vähän jos ihmiset joista ette pidä olis ilman oppeja, olisko #fffin sillon jonkinasteinen paratiisi, ts. edenin puutarha? veikkaanpa että ei.

Tämä ei ole varmaan suunnattu minulle...


pöh. tuskimpa kukaan ikinä tottuu perseestä olevaan maailmaan, jutun pointti on siinä että on hieman turha whineä asiasta joka ei kuitenkaan muutu, tai muuttuu huonommaks

Ennen asiat olivat paremmin, eikä tämä ole wannabe-oldskoolia sanahelinää =)


Post scriptum: Poissaoloni ei johdu (ainakaan yksin) tästä.



Originally posted by Gabriel
En edes käsitä koko voiceiden tarkoitusta. Järkevimmän tarkoituksen minkä niille voisin keksiä on että 'tämä henkilö tässä on auktoriteetti, jos newbiella on asiaa niin tältä voi kysyä'.

Voicet tarkoittavat juuri sitä miksikä niitä kutsutaankin. Kun kanavalla on +m, niin vain operaattorit ja voicetetut voivat puhua. Teknisesti voice on siis operaattorin puheoikeus ilman muita oikeuksia.


Tai kenties se olisi vain psykologinen kannustin newbielle olemaan asiallisia ja boostamassa heidän kilpailuhaluaan.

Kokoomusnuoret rotkoon.

Echo
9.8.2002, 1:18:10
Ei se ole se oppien määrä, vaan laatu. Kaali tosin tykkää sanoa "määrä korvaa laadun", mutta ei se nyt joka kohdassa pidä paikkaansa :P Useimmat opit ovat sitäpaitsi yleensä aina silloin kuolleita, kun niitä eniten tarvitaan.

Ja lisäksi opit ja voicet pitäisi olla vain joillain tietyillä tyypeillä, eikä niin, että niitä huvin vuoksi jaellaan ja taas otetaan pois.

Minulle on aivan sama ketkä on oppeina, kunhan on jotain järjestystä.

Naksu
9.8.2002, 1:53:13
Öhhm, eli ennemmin siis clientti kannattaa valita yhteensopivaksi mielivaltaisen kenkimisen kanssa, eikä korjata itse ongelmaa? Ja minähän en muuten ole saanut leikkimonoa vielä kertaakaan, olen pelottava ja ilkeä auktoriteetti.

siis kuulemma sekoaa potkusta muutenkin, leikkimono tai ei


Sinun bottisi oppaavat ihmisiä, joten eikö se ole aika luonnollista, että ihmiset tulevat valittamaan sinulle, oli se aiheellista tai ei?

Käsittääkseni Jackal "lännen kovin idlaaja" von Örfillä on suhteellisen vähän tekemistä nykyisen oppitilanteen kanssa, vaikka kunnioitettu diktaattorivapahtajamme onkin. Kuka nämä ylimääräiset ja/tai epäpätevät on toimeensa nimittänyt? En tiedä paljonko herra nykyiseltä idlaukseltaan kanavaa edes seuraa, toivottavasti enemmän kuin minun mielikuvissani.

no siis, koko jutun idea on että mä en lähde toteuttaan mitään "puolelta porukasta opit pois & 10%:lle ikuinen banni"-kampanjaa, ellei jackal niin sano, idlaa tai ei.



Järkevät ihmiset varmasti ymmärtävät, että jos operaattoreita poistetaan, niin se ei ole mikään henkilökohtainen hyökkäys persoonaa kohtaan. Ainakaan se ei saisi olla. Esim. jos ihmisiä deopataan kronologisesti käänteisessä oppausjärjestyksessä, niin se nyt ainakaan ei haittaa ketään. Herkät ihmiset ovat muutenkin syntyneet maailmaan vain loukkaantumaan

mutta jos ne olis järkeviä niitä ei tarvis deopata? :D



Kokoomusnuoret rotkoon.

tunnen yhden, kannatetaan! :angi:


edit: ehdotus: kaikille joilla on vähintään 3:lla alueella modet tulee opit (adminit, super modet, modet), ja kaikille modeille (1-2 aluetta) tulee voicet?

Jackal von ÖRF
9.8.2002, 1:57:23
Originally posted by Narbeleth
Myös arvostettu herra Örf saisi kertoa mitä ajattelee, vai kiinnostaako tilanne ollenkaan.
Jos halutaan taas tiukkaa komentoa, kuten jokunen kuukausi sitten Kaali-botin vielä toimiessa (se vain sammui yllättäen. ainoa keksimäni mahdollinen syy on, ettei softaa oltu päivitetty vuoteen ja se pysäytti itse itsensä :eh: ), niin tilanne voidaan palauttaa entiselleen. Katsotaan kuukauden päästä, jos saisi cs.helsinki.fi-päätteisen hostmaskin ja vakaan botin. Silloin kaikki, jotka eivät ole Kaalin listassa, deopataan tylysti. Nykyinen tilanne on juuri seurausta siitä, että kuka tahansa pystyy antamaan kenelle tahansa opit. Vapaus tuo vastuuta, mutta nähtävästi jotkut eivät pysty kantamaan sitä.

Minulle on aivan sama kenellä on opit, kunhan niitä on riittävästi pitämässä kanava hallussa, eikä @-merkki nouse päähän. Ainakin mIRC on mahdollista laittaa auto-oppaamaan, jolloin voi pitää kanavan paremmin hallussa. Oppien täytyy joko (1) idlata kanavalla vakaasti 24/7 tai (2) olla aktiivisia silloin kuin muutkin ja valvoa järjestystä, vaihdella topikkia, yms. Jos joku ruinaa oppeja/niiden menetystä, niin se ei ole riittävän kypsä saamaan niitä.


En edes käsitä koko voiceiden tarkoitusta.
Voicet ovat nautojen polttomerkintää varten. Täytyyhän Wompolla olla haareminsa. :D

Kurko
9.8.2002, 2:34:42
Originally posted by Naksu
ja jos siellä on niin kamala olla niin vaihtakaa kanavaa.
Miksihän #isoSILLI - Suomen suurin ja asiallisin silliyhteisö on niin suuri ja hyvinvoiva? Yksi syy on juuri se että sinne voi mennä pahaa peeloilua karkuun päiväsaikaan. Toiveesi on siis jo osittain toteutunut, mutta minä sen sijaan toivon että #fffin olisi myös suuri ja asiallinen. Olisihan se häpeä jos joku pieni hassunniminen kanavanrääpäle olisi parempi paikka olla kuin meidän oma #fffin.

Ren
9.8.2002, 2:52:13
Originally posted by King II
Miksihän #isoSILLI - Suomen suurin ja asiallisin silliyhteisö on niin suuri ja hyvinvoiva? Yksi syy on juuri se että sinne voi mennä pahaa peeloilua karkuun päiväsaikaan.

Kuten Pekka Sauri sanoisi: Vai niin? Eräästä toisesta keskustelusta, päivätty 7.7.:


Originally posted by King II
//Edit: Yleisön (sillin) pyynnöstä lisään henkevän keskustelun joka käytiin kanavalla #isoSILLI.

---

<Driimi`> :)
<_Neo^> :)
<Fretini> :)
<isoSILLI> :)
<Siiseli> :)
<_Neo^> :)
<Siiseli> :)
<Fretini> :)
<isoSILLI> :)
<Siiseli> :)
<Kurko> :)
<_Neo^> :)
<Siiseli> :)
<isoSILLI> :)
<_Neo^> :)
<Fretini> :)
<Kurko> :)
<_Neo^> :)
<isoSILLI> :)
<_Neo^> :)
<Siiseli> :)
<_Neo^> :)
<_Neo^> :)
<Siiseli> :)
<Fretini> :)
<Siiseli> :)
<Siiseli> :)
<Kurko> :)
<Fretini> :)
<Siiseli> :)
<_Neo^> :)
<isoSILLI> :)
<Fretini> :)
<Siiseli> :)
<Fretini> :)
<Siiseli> :)


ja sitten 12.7.


Originally posted by Gabriel
Noh, sattuu ja tapahtuu kaikenlaista FF:iin liittyvää kanavalla #isoSILLI.

[17:35] <isoSILLI> Yo, Kaapp1, min haluan aarteen kilikan temppelistä =P
[17:36] <Kaapp1> =)
[17:36] <Kaapp1> Halua vaan. :)
[17:36] <Kaapp1> Haluan minäkin. =)
[17:37] <Kaapp1> Arvaa vaan saanko. :)
[17:38] <isoSILLI> =/
[17:38] <isoSILLI> et?
[17:38] <isoSILLI> jnuu?
[17:38] <isoSILLI> nuunuu?
[17:38] <isoSILLI> hipsu?
[17:38] <isoSILLI> Ren?
[17:39] <Kaapp1> Laalaa!
[17:39] <isoSILLI> tiivitaavi?
[17:39] <Marma> minä?
[17:39] <isoSILLI> =DDDD
[17:39] <Kaapp1> :)
[17:39] <Kaapp1> Aivan.
[17:39] <isoSILLI> =]
[17:39] <isoSILLI> sitähän minäkin =/
[17:39] <Kaapp1> Joo, eikö olekin mukavaa?
[17:40] <isoSILLI> juu =]
[17:40] <isoSILLI> noni
[17:40] <Kaapp1> :)
[17:40] <isoSILLI> tööt

ja kuinkas ollakaan, kolmas, päivätty niinkin pian edellisistä kuin 31.7.


Originally posted by Gabriel
Tämä meni jo liioitteluksi. #isoSILLIn kanavan isohko SILLI joutui jäämään ilman oppeja.


[22:19] <isoSILLI> kaappi
[22:19] <angi`> andi XD
[22:19] <isoSILLI> oppaa welc
[22:19] <Kaapp1> XD
[22:19] <Kurko> [22:21] *** sillibot was kicked by angi` (ya!) <- ei oppeja angille
[22:19] <angi`> :D
[22:19] * Kaapp1 sets mode: +o Welc
[22:19] * sillibot sets mode: -o Welc
[22:19] <isoSILLI> see
[22:19] * Kaapp1 sets mode: +o Welc
[22:19] <isoSILLI> XD
[22:19] * sillibot sets mode: -o Welc
[22:19] * angi` is now known as andi`
[22:19] * Kaapp1 sets mode: +o Welc
[22:19] * sillibot sets mode: -o Welc
[22:19] * isoSILLI sets mode: +o Welc
[22:19] * Kaapp1 sets mode: +o Welc
[22:19] * Kurko sets mode: +o Welc
[22:19] * sillibot sets mode: -o Welc
[22:20] * Kaapp1 sets mode: +o Welc
[22:20] * sillibot sets mode: -o Welc
[22:20] <andi`> sillibotti ei tykkää welcistä? :F
[22:20] * Kaapp1 sets mode: +o Welc
[22:20] * sillibot sets mode: -o Welc
[22:20] * Kaapp1 sets mode: +o Welc
[22:20] * sillibot sets mode: -o Welc
[22:20] <isoSILLI> eläkää leikkikö PERKELE
[22:20] * Kurko sets mode: +o Welc
[22:20] <andi`> aww. potkaiskaa se nyt.
[22:20] * Kaapp1 sets mode: +o Welc
[22:20] * sillibot sets mode: -o Welc
[22:20] <Kurko> HEI
[22:20] * isoSILLI sets mode: +o Welc
[22:20] * sillibot was kicked by Kaapp1 (Kaapp1)
[22:20] * sillibot has joined #isoSILLI
[22:20] <andi`> silli, sun bottipersoonasi syrjii porukkaa.
[22:20] <Kaapp1> XD
[22:20] <isoSILLI> SAATANA
[22:20] <andi`> ha!
[22:20] * Kaapp1 lopettaa
[22:20] * isoSILLI sets mode: +o sillibot
[22:20] * sillibot sets mode: -ooo Kaapp1 Driim^FFT Welc
[22:20] <Kaapp1> ...
[22:20] <Kaapp1> LOL
[22:20] <Driim^FFT> SILLI, ota koppi.
[22:20] <Ade^> ...
[22:20] * isoSILLI sets mode: +o Driim^FFT
[22:20] * isoSILLI sets mode: +o Welc
[22:20] * sillibot sets mode: -oo Ade^ Karppi
[22:20] <andi`> tähän sopisi hyvin foorumeiden :D-hymiö.
[22:20] * isoSILLI sets mode: +o Karppi
[22:20] * isoSILLI sets mode: +o Ade^
[22:20] <andi`> se on se mitä irkistä jäin kaipaamaan XD
[22:20] <isoSILLI> noin
[22:21] * Welc sets mode: +b-o *!*msipria@*.pp.htv.fi sillibot
[22:21] * sillibot was kicked by Welc (phuck yoo, ok?)
[22:21] * andi` is now known as angi`
[22:21] <Siiseli> ihuna biisi: http://www.zweb-network.com/lyrics/lyrics.asp?ID=aero02
[22:21] * Kaapp1 repeää totaalisesti
[22:21] <isoSILLI> ...
[22:21] * isoSILLI sets mode: -o Welc
[22:21] * isoSILLI sets mode: +v Kaapp1
[22:21] <angi`> silli, älä jaksa.
[22:21] * Ade^ sets mode: -o isoSILLI
[22:21] <angi`> sun bottipersoona on trolli.
[22:21] * Ade^ sets mode: +o Kaapp1
[22:21] <Siiseli> :DD
[22:21] <isoSILLI> ade, ime tanee p33l0
[22:21] <isoSILLI> XP
[22:21] * Ade^ sets mode: +o Welc
[22:21] <isoSILLI> ja kurko myös
[22:21] <isoSILLI> kaikki
[22:21] * Ade^ sets mode: +v isoSILLI
[22:21] <angi`> son neon tekemä, et voi odottaa mitn muuta.
[22:21] * Welc sets mode: -b+b *!*msipria@*.pp.htv.fi sillibot*!*msipria@*.pp.htv.fi
[22:21] <Siiseli> botit sukkaaa
[22:21] <angi`> ade, oppaas.
[22:21] <Kurko> Silli, tuo oli loukkaus
[22:21] <angi`> ei, huonot botit sukkaa.
[22:21] <Kaapp1> ...
[22:21] <Welc> siiseli, väärin conffatut botit vaan
[22:22] <angi`> hyvät botit on jees. (ARKKUUUUUU~)
[22:22] <Siiseli> angi: joo. kyllä. totta
[22:22] <Kaapp1> SILLI on tämä kanava eikä SILLIllä ole oppeja. XD
[22:22] <isoSILLI> kurko, paljo kiinnostaa =p
[22:22] <angi`> omg. minne arkku on mennyt? :(
[22:22] <Siiseli> arkkua vastaan minulla ei ole mitn :D
[22:22] <isoSILLI> min vaan autoin
[22:22] <angi`> hei, arkku on mun :P
[22:22] <Welc> arkku oli kiva
[22:22] <Siiseli> tottahan toki. en minä sitä aio omia :)
[22:22] <isoSILLI> ja mitä teette te, te poisttate hanin ja deoppaatte päälle
[22:22] <isoSILLI> hävetkää =P
[22:22] <Siiseli> arkku on paras
[22:22] <angi`> arkku on edelleen kiva :F
[22:22] * _Neo^ sets mode: +o isoSILLI
[22:23] <Welc> sit se meni eikä ollutkaan
[22:23] <isoSILLI> >=P
[22:23] * _Neo^ sets mode: -b sillibot*!*msipria@*.pp.htv.fi
[22:23] * isoSILLI sets mode: -o Ade^
[22:23] * sillibot has joined #isoSILLI
[22:23] <angi`> neo, arkku tulossa vielä takaisin?
[22:23] * Kurko sets mode: +o Ade^
[22:23] * _Neo^ sets mode: +o sillibot
[22:23] * isoSILLI sets mode: -o Kurko
[22:23] <Siiseli> uaargh. tas botti :P
[22:23] <Kaapp1> ..
[22:23] * isoSILLI sets mode: -o Welc
[22:23] * Siiseli sets mode: +o Ade^
[22:23] * isoSILLI sets mode: -o Kurko
[22:23] * isoSILLI sets mode: -o Ade^
[22:23] * Siiseli sets mode: +oo Ade^ Kurko
[22:23] * Kurko sets mode: -o isoSILLI
[22:23] * Kaapp1 sets mode: -o isoSILLI
[22:23] <_Neo^> boisin bitch moden!
[22:23] * Ade^ sets mode: -o Ade^
[22:23] * Driim^FFT has left #isoSILLI (Driim^FFT)
[22:23] <Ade^> pahus
[22:23] * Siiseli sets mode: +oo Kurko Ade^
[22:23] <angi`> neo saatana.
[22:24] * Kaapp1 sets mode: +o Welc
[22:24] <angi`> kun kysytään, vas-ta-taan.
[22:24] * _Neo^ sets mode: -o isoSILLI
[22:24] <isoSILLI> ja imekää sukkaa jannet
[22:25] * isoSILLI has left #isoSILLI (isoSILLI)

...ja sitten vielä kaikki se, mitä ei ulkopuolisille näytetä, eeeeh? Touché, etten sanoisi. Harhaanjohtavasta markkinoinnista voi saada sakkoja ja mainonta on sitäpaitsi muutenkin tapana hoitaa vaikkapa mtv3:n kautta.

(Ja jotta kenellekään ei jäisi epäselväksi, Thö Keskustelu on tämä http://youzen.fffin.com/vbulletin/showthread.php?s=&threadid=579&perpage=15&pagenumber=4 )

Kurko
9.8.2002, 3:19:11
[QUOTE]Originally posted by Ren QUOTE]

Heh. Arvasin että joku saattaa ottaa tuon vielä puheeksi. Itse asiassa nuo ovat pahimmat tapaukset ja äärimmäisiä poikkeustiloja. Ilmeisesti ulkopuolisten silmin #isoSILLI on iso läjä peeloja jotka sekoilee omalla leikkikentällään. Leikkikenttähän se alkuperäisesti olikin, mutta nykyään tilanne on toinen. Viimeksi kanavalla on potkastu yksi botti by angi, se aiheuttikin aika sekamelskan kun botti ei totellut kaikkia. Eivät vain ihmiset tajunneet lopettaa päätöntä oppaamista vaikka oli hyvinkin ilmeistä että se botti tottelee vain tiettyjä henkilöitä. Bottia ei sitten otettukkaan käyttöön. :)

Edit: Niin ja tuo keskimmäinen tapaus ei ole mitenkään ihmeellinen. Minun pointtini ei ollut mainostaa kaikille että 'Tulkaa nyt tänne kaikki' vaan kertoa että kun peeloilua ei jakseta #fffinissä katsella niin suuri osa siirtyy muille kanaville.

edit2: Menee muuten aika rankasti myös offtopicin puolelle. Aiheenahan on 'Miten peelo-opit #fffinissä kuriin' eikä 'Lirittääkö Kurko viattomia ihmisiä linssiin väittämällä että #isoSILLI on mukava peelo-oppivapaa paikka'.

Celeb
9.8.2002, 10:10:38
edit: ehdotus: kaikille joilla on vähintään 3:lla alueella modet tulee opit (adminit, super modet, modet), ja kaikille modeille (1-2 aluetta) tulee voicet?
Jos olet pätevä foorumilla, et välttämättä ole pätevä irkissä.

siis kuulemma sekoaa potkusta muutenkin, leikkimono tai ei
Itse asiassa minua vitutti se silloin eniten, kun ally käskeli Naksua potkimaan, tai jopa bannaamaan minut/muita. Tuskinpa Irssiä sitä varten on suunniteltu, että kanavajärjestys ei mene sekaisin kun joku potkii huvikseen.

pöh. tuskimpa kukaan ikinä tottuu perseestä olevaan maailmaan, jutun pointti on siinä että on hieman turha whineä asiasta joka ei kuitenkaan muutu, tai muuttuu huonommaks
</whine>. Sinäkin itse asiassa whinetät meitä vastaan. Kyllä tämä asia muuttuu, ja tulee muuttumaan. Tai ainakin 50/50 ollaan täällä hetkellä, että muuttuisi ja ei muuttuisi.

Gabriel
9.8.2002, 12:36:51
Ren
Sen verran elitisti olen, että radikaali linjanmuutos näennäisen suvaitsevaisesta ja (äly)vapaasta "keskustelusta" mihin tahansa suuntaan ei ole suotava siksi, että Vanhat Käyttäjät ovat etusijalla.
Tosiaan, ongelma on myös elitistinen ja auktoriteettinen. Vaikka asiallisuus on numero uno asia, niin tuskin ainakaan kaikki vanhoilliset ja pitkään rekisteröityneinä olevat käyttäjät tahtoisivat joutua täydellisten newbieden alaisuuten irkissä.
Tuo oli vain liioiteltu kuva, jonka oli tarkoitus viitata vain. :P


Post scriptum: Poissaoloni ei johdu (ainakaan yksin) tästä.
Vaan?


Voicet tarkoittavat juuri sitä miksikä niitä kutsutaankin. Kun kanavalla on +m, niin vain operaattorit ja voicetetut voivat puhua. Teknisesti voice on siis operaattorin puheoikeus ilman muita oikeuksia.
Tosiaan, täällähän on +m -tila laitettu aniharvoin, jos koskaan. Voiceista on siis tullut enemmänkin status-symboli.


Jackal von ÖRF
Voicet ovat nautojen polttomerkintää varten. Täytyyhän Wompolla olla haareminsa.
Tuossa on enemmän järkeä. :)


Naksu
edit: ehdotus: kaikille joilla on vähintään 3:lla alueella modet tulee opit (adminit, super modet, modet), ja kaikille modeille (1-2 aluetta) tulee voicet?
Parhaimpia ehdotuksia aikoihin. Ainakin olisi pohja josta lähteä kun ruvetaan oppimaan/voicettamaan ihmisiä.