PDA

View Full Version : CMX



yksisiipi
8.8.2002, 20:52:51
Mitä mieltä olette tästä suomalaisesta rockbändistä?
Luulen että ainakin tiedätte sen olevan olemassa.

Itse olen kohtalaisen uusi fani, innostuin bändistä vasta tänä vuonna saatuani käsiini Cloaca Maxima -kokoelman. Olin kuullut levyltä biisin "Siivekäs" joskus sen ilmestymisen aikaan ja pidin siitä jo silloin (1997), mutta levyjä en alkanut ostelemaan, joten bändi jäi unholaan muiden mahtavien orkesterien alle.

Viime vuoden puolella pyysin kuulemani kappaleen takia kaveriltani koko CMX:n tuotannon kattavan ämpärilevyn ja kuuntelin Siivekästä päivästä yöhän ja toisinpäin, kunnes päätin, että ostan Cloacan. Siitähän tuo lähti.

Minulla on tällä hetkellä tuo "Cloaca Maxima", "Vainajala" (paras), "Dinosaurus Stereophonicus" sekä "Pohjoista Leveyttä" sinkku. Uusi levy "Isohaara" liittyy kohtapuoliin kokoelmaani kun käyn ostoksilla kuten myös "Rautakantele".

"Aura"a vanhempaa tuotantoa en rupea ostelemaan, kun se on jokseenkin outoa makuuni. Saa Cloacan maistiaiset riittää siltä aikakaudelta.

Ja parhaat biisit: Siivekäs, Vierasta Viljaa, Myrskyn Ratsut, Vanha Talvitie, Silmien Takana, Veden Ääri, Ruoste, jne. Lista on liian pitkä jatkettavaksi.

AWYlla on muuten mahtava ääni :D
Niin ja tietysti parhaat lyriikat...

Mirandos
9.8.2002, 14:59:30
Ei yksikääääääääääääääääääääääà ¤n!!!!
ja silleen~
olen tämän bändin livenä nähnyt, ja hyvä on :) tosin laulajalla oli ääni tuolloin maassa, joten en jaksanut loppuun asti juttua katsoa siinä tupakan savussa.

Tiesittekö muuten että cmx tilaa aina täydet savut keikkapaikalle, ettei kukaan näe lavalle?

/edit: vähän myöhempää mielipidettä.
Sain siis cmx:n isohaara-albumin ja olen hyvin tyytyväinen siihen. Vaikka se onkin turvallinen julkaisu, kuten herra yrjänä ym. kommentoivat.
Cmx:ltä olen kuunnellut myös tätä dinosaurus-systeemijuttuhuttu-albumia. Hyvä sekin, vaikka onkin eriluokkaa kuin isohaara. Paria sinkkuakin on tullut kuunneltua puhki ja ihailtu jne.
Cmx:n kysy-palstalle on tullut kommentoitua myös ja äijät vaikuttavat ihan viisailta pessimistisyydestään huolimatta.

Sephrenia
9.8.2002, 18:43:25
Juuh, mie kuuntelen CMX:ää aina välillä ja täytyy sanoa, että hyvä bändi on.
En muista mitä levyjä mulla on, enkä jaksa mennä katsomaankaan, mutta aika monta niitä on..:P
whiih, mii luvs A.W Yrjänän ääntä ^^;;

Kaiowas
9.8.2002, 18:56:49
Joo olen itsekin Cmx:än ystävä. Multa löytyy kaikki muut levyt paitsi uusin. Kannattaa ostaa ainaki Aurinko, ei ehkä Veljeskuntaa ja Kolmikärkee.

Maximus
9.8.2002, 23:44:16
Enpä ole CMX:n kummemmin tutustunut.Ruoste on kyllä hyvä biisi.

Post Mortem
10.8.2002, 0:18:17
Cmx on paras suomalainen bändi. Uusi Isohaara -albumi on klassikkotavaraa, voin sanoa sen jo parin kuuntelukerran jälkeen. Jos pidit Vainajalasta, Isohaara iskee varmasti! Levy muistuttaa enemmän Rautakanteletta kuin Vainajalaa mutta loistavia ne on kaikki. Dinosaurus Stereophonicus on henk.koht. suosikki.

Chang
10.8.2002, 20:31:09
Juu kyllähän tuota on tullut jonkin verran kuunneltua.
Ja joutunut olen laulamaankin yhen niitten kappaleista.Onneksi en suostunut laulamaan koko koulun edessä nimittäin sekin on koettu.
Mutta hyvää musiikkia ne tekee ei siitä mihinkään pääse.

Zorah
24.8.2002, 11:58:04
Pakko myöntää,mahtava suomalainen bändi. Ruoste on jo jonkin aikaa vinkunut pään sisällä.. Hyvä kappale :D Tietenkin pidän myös muista!

Neruru
24.8.2002, 16:12:15
CMX on ihana! :lovetus:
ja AWY:llä on aivan taivaallinen ääni^^

Paras levy on Vainalaja ja paras biisi ever on Arkangeli.

Vanhoja levyjä kuuntelen, koska niissä on huiput sanoitukset,. Muuten ne eivät oikein iske.

Lyhyesti ja ytimekkäästi.

Tordragon
28.8.2002, 1:08:11
Järkyttävän hyvä bändi, vaikka tämän kyllä jo suurin osa tiesikin *virn* Edes Cloaca Maxima pitäisi olla jokaisen levyhyllyssä, vaikkei kovasti bändiä arvostaisikaan. Siinä on kaikki CMX:stä, ei tietenkään ihan kaikki, mutta niin kuin sillein, you know. Isohaara helevetin hyvä levy, Minne Paha haudattiin-biisin kitarasoolo kyllä järkytti, mutta sopi kuin naula päähän. Tuntuu, että se on aivan sama mitä musiikkia tekevät niin silti on hyvää. Tai sitten se on vain itseilluusion voimaa..

Zantetsuken
28.8.2002, 16:53:18
Kuuntelen aika usein ja tykkään:D
Mulla ei kyllä oo ku "discopolis" levy *häpeää* ja sekin on mun veljen...

zhorn
30.8.2002, 16:49:12
CMX on paras!
Ei sille voi mitään, että se bändi tekee vaan niin tautisen hyvää musiikkia ja kappaleiden sanat on niin viisaita ja niissä on oikeesti ajatusta.Aura on mun lempilevy ja Kultanaamio on paras biisi.
Mut kaikkihan ei CMX:tä tykkää.. mut se on jokatapauksessa mun lemppari yhdessä Bass'n Helenin kanssa.

Lukekaas A.W. Yrjänän runokirjoja...ihan parhaita nekin!

Pedro
6.9.2002, 19:42:37
Isoveli on melko kova fani, joten olen annokseni väkisinkin kuullut. Ensimmäinen kuulemani biisi taisi olla Surunmurhaaja, joka iski saman tien, ja se on edelleen yksi parhaista biiseistä. Muita maininnan arvoisia ovat mm. Vallat ja Väet, Marmori, Ruoste, Negatiivinen Asenne, Ehdotus Ensimmäisen Mainoskatkon Paikaksi, Minne Paha Haudattiin, Linnunhammas, Eufrat, Olkoon Täysi Sinun Maljasi, Pelon Enkeli ja tietenkin loistava Matti. :D Nyt kun asiaa rupesi ajattelemaan, olisi loistavien biisien listasta tullut paljon pitempikin, jos vaan kaikki mieleen tulleet biisit olisi mukaan laittanut. :) Eli onhan se ihan hyvä bändi.

Edit: Unohdin sitten juuri sen biisin, jota olen nyt pari päivää taukoamatta kuunnellut, eli kyseinen biisi on Väkivallan Moottorit. =D

eme
6.9.2002, 20:12:23
Pitihän munkin tänne tulla vastaamaan vaikka en oo koko bändistä ennen kuullutkaan :eh: ... Mikä ihmeen cmx tai mikä olikaan.. Voisko joku laittaa tosta bändistä muutakin tietoo kun mitä täällä jo on... Aattelin vaan et ois kiva kuulla, nähä ja lukea kyseisestä bändistä vähän enemmän.... XD

yksisiipi
7.9.2002, 7:17:32
Originally posted by eme
Pitihän munkin tänne tulla vastaamaan vaikka en oo koko bändistä ennen kuullutkaan :eh: ... Mikä ihmeen cmx tai mikä olikaan.. Voisko joku laittaa tosta bändistä muutakin tietoo kun mitä täällä jo on... Aattelin vaan et ois kiva kuulla, nähä ja lukea kyseisestä bändistä vähän enemmän.... XD


Tutustuppa bändin mainioihin kotisivuihin (http://www.njet.net/cmx). Sieltä pitäisi löytyä tarpeellinen informaatio ja muistaakseni muutama ladattava biisikin.

Mickey
7.9.2002, 20:05:38
Ei yksikään ja ruoste on mahtavia biisejä, ja pärjää jopa rhcp:n kappaleille ^^

Tykkään bändistä tosi paljon.

nox
7.9.2002, 20:12:57
Itselläni mulla ei ole niiden yhtäkään levyä. Olen kylläkin sivusta dikkaillut niiden menoa jostain Rautakanteleesta lähtien. Bändi on kyllä hyvä, ei siinä mitään. Ei vaan koskaan ole tullut sitä hetkeä että olisi marssinut kauppaan ja ostanut levyn. A.W:lla on tod. hyvä ääni...

yksisiipi
30.12.2002, 18:12:08
Originally posted by Tordragon
Järkyttävän hyvä bändi, vaikka tämän kyllä jo suurin osa tiesikin *virn* Edes Cloaca Maxima pitäisi olla jokaisen levyhyllyssä, vaikkei kovasti bändiä arvostaisikaan. Siinä on kaikki CMX:stä, ei tietenkään ihan kaikki, mutta niin kuin sillein, you know. Isohaara helevetin hyvä levy, Minne Paha haudattiin-biisin kitarasoolo kyllä järkytti, mutta sopi kuin naula päähän. Tuntuu, että se on aivan sama mitä musiikkia tekevät niin silti on hyvää. Tai sitten se on vain itseilluusion voimaa..

A.W on tarpeeksi outo tekemään musiikistaan aina niin hienoa musaa. Vaikka se tyyli vaihtuu, niin siinä on aina se jokin, jota CMX:ksi voisi kutsua, mukana.

Ja Isohaara oli todellakin parannus siihen aiempaan, vaikka ei tälläkään levyllä uutta Ruostetta ollut. Kokonaisuutena täydellinen paketti. Minuakin hiukan hirvitti tuo "Minne Paha Haudattiin" kappaleen kitarasoolo. Muuten kyllä järisyttävän hyvä kappale, ja sanoituksista puhumattakaan. Muuten tämä levy on taas vaihteeksi ihan CMX (toisin kuin kaksi edeltäjäänsä), ja se on miellyttävää. Yksikään kappale ei jätä kylmäksi. Hyviä kappaleita on monta mainittavaksi, mutta nämä vievät voiton: "Silmien takana", "Tuulilukko", "Veitsenterä", "Revontulten repijä" ja "Minun sydämeni on särkynyt". Ja se AWYmaisen perverssi "Lihan syvyyksiin" :)

LizzieFox
4.1.2003, 18:21:41
CMX on mahtava bändi..!
Olin todella iloinen kun kuulin että CMX tulsii Tornioon ja soittaisi kaverini alakerrassa (jossa on semmoinen pikku klubi tai semmoinen) mutta..iiks..k-18 että siinä minun huvini menivätkin.
Noh..pari vuotta vielä ja sitten jos osuu CMX:än keikka vastaan niin sinne siis..:)

Paras biisi niiltä ehdottoomasti Ruoste.

sketsie
4.1.2003, 20:15:22
Minun mielipiteeni on se että CMX on aivan hanurista.
Ensinnäkin niiten musa on aivan outoa ja toiseksi sen laulajan ääni on aivan kamala. En tajua miten jotkut voivat kuunella sellasta ankeeta musiikkia. :P

Muhun ei iske tällänen orkesteri.


Edit:
Signun korkeus.

- Welc

Mayatar
7.1.2003, 13:00:12
Cmx nyt on Suomen paras, persoonallisin, muuttumiskykyisin, uskollisin ja tuotteliain bändi.

Minäkin aloitin joskus aikoinani kuuntelemalla Cloaca Maximaa. Ihastuin heti sanoituksiin. Siihen tapaan miten Yrjänä löytää sanoista lauseista ja ilmauksista aivan uusia ulottuvuuksia. Dinosauruksen hankin itselleni seuraavaksi ja ihastuminen syveni rakkaudeksi. Sittemmin olen kuunnellut bändin kaikkia muita cd:eitä paitsi Kolmikärkeä. Esm veljeskunta on uskomattoman hassua kuunneltavaa, kun oli aikaisemmin tutustunut tähän rauhalliseen ja syvällisempään tuotantoon. Bändin historia ja eteneminen on mielenkiintoista. On upeaa miten yhtye saattaa joka vuosi heittää ulos uuden cd:een, jossa on aina jotakin uutta nerokasta ja toimivaa. Cmx musiikki ei välttämättä ole mitenkään ubertaidokasta, mutta toki bändiltä löytyy biisejä, jotka ovat musiikillisestikin hienoja. Todellinen nerous kuitenkin on sanoituksissa, jotka kaikki ovat upeaa luettavaa.

Kylmänmarja, Suurta yötä päin, Ei koskaan, Surumurhaaja, Meidän syntimme, Minun sydämeni on särkynyt, Lihan syvyyksiin, Ainomieli, Elokuun kruunu, Kultanaamio, Suljettu astia. - Siinä osa suosikkibiiseistäni. *hymy*

Olen nähnyt bändin livenä, vieläpä meren rannalla ja olihan se upeaa. Puheet että CMX on huono keikkabändi ovat ihan tuulesta temmattuja.

Vinyacarkaiel
7.1.2003, 13:09:53
CMX? Mm, hyvä yhtye, hyvä on. Minulle sitä ollaan vaan pakkosyötetty, niin CMXää kohtaan on kehittynyt negatiivinen asenne. Ei sillä, on CMXällä hyviä kappaleita, tällä hetkellä tulee mieleen Surupuku (tai jotain! En kiinnittänyt hirveästi huomiota ^_^;;) Ei Yksikään ja suosikkini Ruoste. Eikös CMX ole ollut olemassa jo aika pitkäänkin?

yksisiipi
8.1.2003, 12:05:38
Originally posted by Vinyacarkaiel
CMX? Mm, hyvä yhtye, hyvä on. Minulle sitä ollaan vaan pakkosyötetty, niin CMXää kohtaan on kehittynyt negatiivinen asenne. Ei sillä, on CMXällä hyviä kappaleita, tällä hetkellä tulee mieleen Surupuku (tai jotain! En kiinnittänyt hirveästi huomiota ^_^;;) Ei Yksikään ja suosikkini Ruoste. Eikös CMX ole ollut olemassa jo aika pitkäänkin?

Surupuku on Timo Rautiaisen biisi, mutta saattaahan CMX:lläkin olla joku samankaltainen. Nyt en vaan muista, että olisi.
CMX taisi syntyä vuonna 1986 ja ensimmäiset demot valmistuivatkin tuota pikaa. Pohjolan Valkeus lienee se tunnetumpi niistä. Ihan karseeta musiikkia, mutta siitäpä huomaa, että ovat Tornion poijjaat jotain oppineet.

Oktobotti
8.1.2003, 14:04:28
Tämä ei nyt todellakaan ole, kuten viestin alkuperäisessä versioissa annoin ymmärtää, niitä bändejä, joihin ihastuin saman tien. CMX vaati monen monta kehua, ennenkuin menin heidän albumejaan ostelemaan. Eri asia onkin sitten, miten suhtauduin yhtyeeseen lähemmin tutustuttuani. ^^

Myös kappale Puuvertaus, jonka pari vuotta sitten teilasin täysin (niinkuin koko orkesterinkin) kuulosti jopa ihan menevältä piisiltä, ainakin nyt jälkeenpäin DVD:ltä katsottuna.

Enkuli
8.1.2003, 14:28:41
CMX. Jos suomessa ei olisi Ajattaraa ja Kotiteollisuutta, se voisi hyvinkin olla paras suomenkielinen bändi. Kaverini on niin järkyttävä fani ja hehkuttaa siitä koko ajan, että minulle on kehittynyt niin ikään Negatiivinen Asenne (joka onkin yksi parhaita CMXn biisejä, btw). Kyllä sitä kuitenkin ihan mielellään kuuntelee, mutta enpä taida koskaan tulla kovin montaa levyä ostamaan, johtuen siitä että kuuntelen kyseistä bändiä hieman valikoivasti, biisi sieltä, toinen täältä. Parhaita kappaleita ovatten Siivekäs, Kirosäkeet, Negatiivinen Asenne, Pornogeneraattori, Pyörivät Sähkökoneet, Saatana ja Seittemän Jeesusta.
Koska haluan sanoa kyseisestä bändistä jotain ilkeää, niin totean, että se on livenä todella laimea ilmestys.
Ja hyvää vielä, niitten kotisivuilla oleva "kysy ja sinulle vittuillaan" osio on ihan kivaa luettavaa.

-Enkuli, musta siivekäs

"Prudence is a rich ugly old maid courted by incapacity"

Mayatar
3.2.2003, 12:41:29
Huokaus, minä oli kuolla myötähäpeästä eilen, kun televisiosta tuli CMX:n RMJ livetaltiointi. Yrjänähän lauloi kaikki biisit vähintään kolme nuottia vierestä. Lisäksi herran ahdistusläppä oli jokseenkin syvältä. Olin itse katsomassa tuota keikkaa ja kehuinkin sitä täällä aikaisemmin. Taisin olla alkomahoolia sisältävien nautintoaineiden vaikutuksen alaisena aika pahasti. Toinen vaihtoehto on, että telkkarin äänentoistossa oli jotakin häikkää. Minä olen pettynyt, erittäin pettynyt bändin tähän näyttöön. Katsoiko joku muu ohjelmaa täältä? Itketään yhdessä.

Granite
3.2.2003, 13:40:25
Originally posted by Maya
Huokaus, minä oli kuolla myötähäpeästä eilen, kun televisiosta tuli CMX:n RMJ livetaltiointi. Yrjänähän lauloi kaikki biisit vähintään kolme nuottia vierestä. Lisäksi herran ahdistusläppä oli jokseenkin syvältä. Olin itse katsomassa tuota keikkaa ja kehuinkin sitä täällä aikaisemmin. Taisin olla alkomahoolia sisältävien nautintoaineiden vaikutuksen alaisena aika pahasti. Toinen vaihtoehto on, että telkkarin äänentoistossa oli jotakin häikkää. Minä olen pettynyt, erittäin pettynyt bändin tähän näyttöön. Katsoiko joku muu ohjelmaa täältä? Itketään yhdessä.
Hyvä keikka se oli. Ei Yrjänä yritäkkään olla mikään huippulaulaja. Samanlaista ulvomista sillä on tuo laulaminen aina. Harva esiintyjä/yhtye samanlaista settiä pystyy lavalla laittamaan kuin studiossa, ainakaan soundillisesti. Ja se ahdistusläppä nyt oli pelkkää huulta. Yrjänä on ollut suomalaisen rock-scenen "älykkö"-edustaja vuosia, ja omien sanojen mukaan kokolailla kyllästynyt moiseen titteliin. Enkä ihmettele. Annetaan hänenkin olla typerä ja hauska välillä.
Kaikella kunnioituksella, turhaan nuriset.

Mayatar
4.2.2003, 10:04:28
Kaikella kunnioituksella, turhaan nuriset.


Kivaa että minua kunnioitetaan. Ihq. Ei nyt ollutkaan kysymys studiotasosta vain kuulokynnykselle siedettäväästä äänestä. Makuasioita mutta minusta vain se läppä meni erittäin huonoksi. Tosin se että keikka kuulosti aivan hirveältä vaikutti mielipiteeseeni koko ohjelmasta.

yksisiipi
4.2.2003, 14:11:16
Originally posted by Graniitti

Hyvä keikka se oli. Ei Yrjänä yritäkkään olla mikään huippulaulaja. Samanlaista ulvomista sillä on tuo laulaminen aina. Harva esiintyjä/yhtye samanlaista settiä pystyy lavalla laittamaan kuin studiossa, ainakaan soundillisesti. Ja se ahdistusläppä nyt oli pelkkää huulta. Yrjänä on ollut suomalaisen rock-scenen "älykkö"-edustaja vuosia, ja omien sanojen mukaan kokolailla kyllästynyt moiseen titteliin. Enkä ihmettele. Annetaan hänenkin olla typerä ja hauska välillä.


Vaikka A.W.Y ei yritäkkään huippua tavoitella, mutta hänen äänensä sopii hyvin CMX:n musiikkiin. Eikä se ääni ole edes huono. Päinvastoin, hyvä ja omalaatuinen. Ahdistusläppä oli todella AWYmainen, ja kyllähän se alkoi naurattamaan kun siitä ahdistuksesta sai kuulla niin monesta eri kulmasta. Paras oli se "Olen bändin basisti ja se ahdistaa". Hauska ja outo mies, jonkinlainen nero kenties, vaikka kuulin juttua, että hän sai armeijasta hullun paperit...


Alkujaan postannut Maya
Kivaa että minua kunnioitetaan. Ihq. Ei nyt ollutkaan kysymys studiotasosta vain kuulokynnykselle siedettäväästä äänestä. Makuasioita mutta minusta vain se läppä meni erittäin huonoksi. Tosin se että keikka kuulosti aivan hirveältä vaikutti mielipiteeseeni koko ohjelmasta.

Studiotaso onkin bändillä parhaasta päästä, mutta koko liveshow oli minusta myös viihdyttävä. Varsinkin kitaristin sekoilu kitaran kanssa ja kun hän ja AW pomppivat parin kappaleen tahtiin. Hauskaa porukkaa. Ja se ahistus ei välttämättä kaikkiin iske kun sitä tulee täysilaidallinen, ymmärrän hyvin. Mielipiteitä on taatusti monia, mutta minusta se keikka oli ihan hieno.

Granite
4.2.2003, 14:29:54
Originally posted by yksisiipi
Vaikka A.W.Y ei yritäkkään huippua tavoitella, mutta hänen äänensä sopii hyvin CMX:n musiikkiin. Eikä se ääni ole edes huono. Päinvastoin, hyvä ja omalaatuinen.
Siis tätä mieltä nimenomaan minäkin. "Ulvominen" voi kuulostaa sanana negatiiviselta kun käytin sitä, mutta tarkoitus ei ollut vähätellä Aawe Yrjänän laulua. Toden totta pidän tuosta "ulvomisesta".

"Ei yksikÄÄ-Ä-ÄÄ-Ä-Ään!" ;)

skaven
4.2.2003, 17:32:35
Olen hieman ihmetellyt CMX:n suosiota. Onko se todella niin hyvää? Itselläni on Vainajala albumi, joka on ihan hyvä. Mutta sitten vaikka se Dinosaurus albumi. 2 cd:tä. Levyllä jotkut kohdat rupeavat ärsyttämään, en tiedä miksi. :/
Nyt olen ruvennut pitämään bändistä hieman enemmän, kun olen syventynyt siihen musiikkiin.

yksisiipi
4.2.2003, 17:56:42
Originally posted by Graniitti

Siis tätä mieltä nimenomaan minäkin. "Ulvominen" voi kuulostaa sanana negatiiviselta kun käytin sitä, mutta tarkoitus ei ollut vähätellä Aawe Yrjänän laulua. Toden totta pidän tuosta "ulvomisesta".

"Ei yksikÄÄ-Ä-ÄÄ-Ä-Ään!" ;)

Juu, tuo on komian kuuloista ulvontaa. Mutta se "Väkivallan moottorit" ja säkeet
"Mikä helvetti siinä on?
Kun me lapsiveden kittaajat vain killutaan pinnalla..."
Mistä lie äijä oppinut hienon kykynsä. Aivan alussahan hän ei edes osannut laulaa, ja silloin CMX vasta huvittavalta kuulostikin. Naurettava enkunkieli Aaweella.


alkujaan postannut örri
Olen hieman ihmetellyt CMX:n suosiota. Onko se todella niin hyvää?

Kun perehdyt vaikka niihin teksteihin, niin näet yhden tekijän minkä takia CMX:stä pidetään. En tiedä ketään, joka yhtä runollisesti ja kauniisti rocklyriikoita kirjoittelisi. Ja kun mukana on se Aaween kiero huumorintaju ja muukin outo päässä liikkuva ajatelma.
CMX:n musiikki on myös erittäin vaihtelevaa, kun on sitä metallia (Isohaara), progerokkia (Dino), punkkia (Kolmikärki/Raivo), teknoa (muutama hassu biisi kuten Shakti), rokimpaa tavaraa (Vainajala/Rautakantele) ja sitten päälle kaikenmaailman Ruosteen ja Pelasta maailmat. Ja kun bändi kuitenkin kuulostaa itseltään tyylistä toiseen.
AWYn ääni on, kuten jo mainitsinkin, omalaatuinen. Vaikka niinhän sitä melkein kaikista voisikin sanoa täällä Suomenmaassa, mutta silti siinä on jotain erikoista. Äänenkäyttö on niin erikoista tällä tyypillä. Matalaa puhetta, normaalilaulua, AW huutoa jne. Kirjava mies.
Ja viimeisenä voisi mainita itse musiikin. Teki CMX mitä tahansa musiikkia, se kuulostaa aina itseltään. Siinä on sellainen oma tunnelmansa ja muutenkin kappaleet on kierolla tavalla hyvän ja kauniin kuuloisia.

Noiden seikkojen takia minä pidän bändistä, mutta onhan tuo hieman sellainen pitää/ei pidä -yhtye. Joihinkin se vaikuttaa todella radikaalisti ja toiset inhoavat. Minä olen pitänyt 1997 vuodesta lähtien ja pidän koko ajan enemmän, enkä taida mahtaa asialle mitään.

Mayatar
5.2.2003, 8:15:18
Minun pakko lisätä tähän että myös minusta Yrjänän ulvonta ja ääni/äänenvaihtelut kuulostavat hienoilta. Esm. Kylmänmarjassa ulvonta on ihan upeaa "Aaaaaaa-a-a-a lievitä kipuni..". Puhuin siis pelkästä keikan laulusta, en miehen äänestä yleensä.


Alkujaan kirjoittanut yksisiipi
Studiotaso onkin bändillä parhaasta päästä, mutta koko liveshow oli minusta myös viihdyttävä. Varsinkin kitaristin sekoilu kitaran kanssa ja kun hän ja AW pomppivat parin kappaleen tahtiin. Hauskaa porukkaa. Ja se ahistus ei välttämättä kaikkiin iske kun sitä tulee täysilaidallinen, ymmärrän hyvin. Mielipiteitä on taatusti monia, mutta minusta se keikka oli ihan hieno.


Itse keikalla oli loistava meiniki - meri ja cmx = täydellistä. Livetaltiointia siis vain kritisoin. *hymy*


Aivan alussahan hän ei edes osannut laulaa, ja silloin CMX vasta huvittavalta kuulostikin.

Alun biisit ovat humoristisuudessaan tosiaankin ihan loistavia.


Ja viimeisenä voisi mainita itse musiikin. Teki CMX mitä tahansa musiikkia, se kuulostaa aina itseltään. Siinä on sellainen oma tunnelmansa ja muutenkin kappaleet on kierolla tavalla hyvän ja kauniin kuuloisia.

Tämä on totta ja todella kummallinen asia sinäänsä ottaen huomioon musiikkityylien vaihdokset - taitavia setiä.

Melinda
12.4.2003, 19:55:15
Eiiih härreguud cmx ole mikään hyvä bändi.Jotain rajaa.
Olen lainannut(yllätys yllätys) heidän tupla levynsä kirjastosta ja hyvä kun yhden biisin jaksoi kuunnella.
Jotenkin laulajalla on niin vastenmielisen typerä ääni, samoin heidän musiikkivideonsa(ne pari mitä olen nähnyt).


edit:

Noniin se mieli vaan muuttuu, aikas paljonkin tullut nykyään CMX:ää kuunneltua. :)

Mayatar
13.4.2003, 9:53:07
Tulipa taas mieleni virkistää tätä keskustelua. Onko joku lukenut Yrjänän runokirjoja? Miukku ei ole yhtään. Kuinka monta niitä on? Ovatko ne loistavia? Omia suosikkejanne? Kaikkea säläkeskustelua tästä runoudesta. (Vaikka se hiukan off-topic meneekin.)


Alkujaan kirjoittanut Gina
Eiiih härreguud cmx ole mikään hyvä bändi.Jotain rajaa.
Olen lainannut(yllätys yllätys) heidän tupla levynsä kirjastosta ja hyvä kun yhden biisin jaksoi kuunnella.
Jotenkin laulajalla on niin vastenmielisen typerä ääni, samoin heidän musiikkivideonsa(ne pari mitä olen nähnyt).
Jopa apulanta on parempaa kuunneltavaa..piste. :)

Mur mur mur.

CMX:ltä on kuitenkin ilmestynyt kymmenisen levyä. Et voi sanoa noin yhden biisin perusteella. Et voi, et millään, Maya kieltää ja heristää etusormea. ^^

Puuh, mitäköhän levyä mahdoit kuunnella? Aluksi kannattaa tutustua näihin loppupään levyihin, koska alussa herrojen musiikki on aika erikoista. Vainalaja, Isohaaraa, Dinosaurus, Aurinkokin on todella hyvä.

Oktobotti
13.4.2003, 13:46:37
Onko joku lukenut Yrjänän runokirjoja? Miukku ei ole yhtään. Kuinka monta niitä on?

Itse olen noita satunnaisesti etsiskelly kirjastosta ja kirjakaupoista, mutta yhtään ei ole vastaan osunut. Ymmärtääkseni näitä teoksia on kaksi kappaletta; Rota ja Arcana. Kummastakaan en ole nähnyt edes kansikuvaa, saati itse tekstiä.
Odotin noinkin suosittujen opusten löytyvän melko helposti, mutta Suomalaisessa ja paikallisessa kirjastossa ei ainakaan näkynyt. Tai sitten en vain osannut etsiä.


Eiiih härreguud cmx ole mikään hyvä bändi.Jotain rajaa. Olen lainannut(yllätys yllätys) heidän tupla levynsä kirjastosta ja hyvä kun yhden biisin jaksoi kuunnella.
Jotenkin laulajalla on niin vastenmielisen typerä ääni, samoin heidän musiikkivideonsa(ne pari mitä olen nähnyt).
Jopa apulanta on parempaa kuunneltavaa..piste.

Dinosaurus Stereophonicus ei liene se kannattavin aloitus kaltaisellesi hevimimmille, joten mikäli raivokasta mesoamista ja rummun paukutusta kaipaat, suosittelisin hankkimaan vaikkapa Auringon. Siinä jos missä on asennetta.

Yose
13.4.2003, 19:40:29
Suomalainen pop/rock ei mua jaksa innostaa, mutta cmx tekee poikkeuksen, se on ihan kuunneltavaa musaa, ainakin ne mitä olen kuullu, ja ehkä minun jopa kannattaisi tutstua bändiin tarkemmin.

Von Wiensburgh
25.4.2003, 8:34:04
Itse aloin kuunella kyseistä poppoota, kun olin Ex-tyttöni luona käymässä viime elokuussa ja se sitten soiti asitä mulle ja kolahti paljon silloin. Nytemmin mulla on melkein kaikki niiden levyt. Kuuntelen sitä hemmetin usein nykyään. Mie tykkeen!

En siltikään kuuntele oikeen mitään muuta suomalaista musiikkia. Joku Manse rock on aivan hirveetä. Eli en kuulu suomalaisen, suomen kielisen musiikin ystäviin, paitsi Viikate on myös hyvä ...

Moguta
25.4.2003, 21:41:13
CMX on kyllä, jos ei paras, niin ainakin yksi parhaimpia kotimaisia bändejä. Aiwan ihunaa musiikkia, mahtavia lyriikoita... AWY on nero.

Täytyy tunnustaa että olen tehnyt kauheaa syntiä: osa CMX:n levyistäni on poltettuja. Aion kuitenkin ostaa alkuperäiset läpyskät itselleni vielä jonain päivänä. Ovat sen verran mainioita levyjä.

Auran ostin viimeksi ja sitä on tullut ahkerasti kuunneltua. Lisäksi puhki kulutettavina ovat Aurinko, Vainajala, Rautakantele, Isohaara ja Dinosaurus.

Joskus, jos onnistun päättämään sellaisen, voisin laittaa tänne vaikkapa henk. koht. top 10 biisilistan ko. bändin kipaleista. Tai kalevalan runomittaan kirjoittamani ylistyksen A. W. Yrjänälle...

Joo, oon melkoinen friikki, mutta tämä musiikki nyt vaan on niin loistavaa.

Merya
1.5.2003, 20:53:13
CMX on yksi Suomen parhaimpia yhtyeitä kieltämättä. Kuuntelin CMX:ää jo joskus yläasteen aikoina, mutta kun sitten näin CMX:n Nummirock '01:ssa, niin CMX kolahti lopullisesti päähäni! Valitettavasti en kyllä omista yhtään CMX:n levyä, mutta muutama biisi kyllä löytyy mp3-muodossa.. mutta eikös sekin ole jotain..?

Oktobotti
13.10.2003, 15:27:41
Kymmenes Marraskuuta ilmestyy yhtyeen uusi albumi Aion ja ensi perjantaina kauppojen hyllyille syöksähtää esimakua antava Melankolia-single. Pitäisiköhän tämäkin ketju taas nostaa esille?

Itselläni ainakin on aika kovat odotukset tämän uuden lätyn suhteen. Isohaara kun pääsi osoittautumaan pieneksi pettymykseksi. Parin kuuntelukerran jälkeen alkoi jo kyllästyttämään, eikä koko levyltä tuntunut löytyvän sitä varsinaista koukkua. Lisäksi CMX:lle tyypillistä omaa kieroutta oli mukana aivan liian vähän.

yksisiipi
13.10.2003, 15:44:18
Uutta materiaalia olen kuullut vain Lepattajien verran, mutta kovat on odotukset kokonaisen levynkin suhteen, toivon, että se todella on ainakin yhtä mahtavaa kuin aiemmat voimalaulut. Lepattajat ainakin antaa ihan hyvän vaikutelman CMX:n tulevasta suunnasta.


Originally posted by Akira
Itselläni ainakin on aika kovat odotukset tämän uuden lätyn suhteen. Isohaara kun pääsi osoittautumaan pieneksi pettymykseksi. Parin kuuntelukerran jälkeen alkoi jo kyllästyttämään, eikä koko levyltä tuntunut löytyvän sitä varsinaista koukkua. Lisäksi CMX:lle tyypillistä omaa kieroutta oli mukana aivan liian vähän.


Tässä kohtaa olen toista mieltä kanssanne. Minusta Isohaara oli paras levy CMX:ltä aikoihin. Aura sekä Rautakantele olivat ne edelliset itse täydellisyydet, muilta levyiltä löytyi lähinnä kourallinen hyviä biisejä, mutta en jaksaisi koko tuotantoa hankkia sen, enkä Cloaca Maxima kokoelman takia. Kaksi Isohaaraa aiempaa levyä, Vainajala sekä Dinosaurus, olivat kovin ei-CMX:mäistä, vaikkakin melko hyviä sellaisinaan. Isohaaralla on sitä vanhaa tunnelmaa ja raskasta sointia, ja kokonaisuutena toimiva ja yhtäläinen. Isohaaralta kuitenkin puuttuu kaikessa täydellisyydessään Auran kauneus, vaikka paljon sitäkin on. Minusta IH oli ihan tarpeeksi kiero levy. Mielipiteensä kullakin, toivotaan että Aion on parempi kuin Aura. (nimikin on enteellinen)

Oktobotti
13.10.2003, 16:32:01
Originally posted by yksisiipi
Tässä kohtaa olen toista mieltä kanssanne. Minusta Isohaara oli paras levy CMX:ltä aikoihin. Aura sekä Rautakantele olivat ne edelliset itse täydellisyydet, muilta levyiltä löytyi lähinnä kourallinen hyviä biisejä, mutta en jaksaisi koko tuotantoa hankkia sen, enkä Cloaca Maxima kokoelman takia. Kaksi Isohaaraa aiempaa levyä, Vainajala sekä Dinosaurus, olivat kovin ei-CMX:mäistä, vaikkakin melko hyviä sellaisinaan. Isohaaralla on sitä vanhaa tunnelmaa ja raskasta sointia, ja kokonaisuutena toimiva ja yhtäläinen. Isohaaralta kuitenkin puuttuu kaikessa täydellisyydessään Auran kauneus, vaikka paljon sitäkin on. Minusta IH oli ihan tarpeeksi kiero levy. Mielipiteensä kullakin, toivotaan että Aion on parempi kuin Aura. (nimikin on enteellinen)

Omasta mielestäni Isohaara oli paikoitellen oikein hiottu ja viimeistelty, ehkä turhankin, mutta osaksi taas melko hatara kokonaisuus, ja pari kappaletta olisi hyvinkin voinut jättää tekemättä. Esimerkkinä vaikkapa Post Mortem, joka aluksi kuulosti jopa ihan veikeältä ja vauhdikkaalta rymistelyltä, mutta jäi silti jotenkin etäiseksi ja oli sanoituksiltaan aika onneton. Hieman väkinäinen ja toi mieleen vanhemman Epäonnisten liikemisten helvetin.
Levy ei myöskään tuntunut tuovan mitään uutta vanhaan, ellei oteta mukaan loistavaa Päänsärkijä-avauspiisiä, joka todellakin osoitti, että CMX:llä on vielä runsaasti näytettävää.

Omasta mielestäni bändi saisi olla uudella levyllä hieman kokeilevampi näiden kappaleiden suhteen. CMX:llä on vielä paljonkin takataskussa, mutta he voisivat uskaltaa myös näyttää sen.

Oktobotti
7.11.2003, 13:46:10
Nonih, tänään se sitten tapahtui. CMX:n uusi Aion-albumi on tästä päivästä lähtien saatavilla useimmista Suomen äänilevykaupoista, joten kaikki nyt kipinkapin sinne markettiin omanne hakemaan.
Itse en vielä ole ostoksille ehtinyt, mutta huomenna olisi tarkoitus mennä. Ja odotukset tietenkin ovat pilvissä. YleX:llä soineet kappaleet ovat ehtineet jo vakuuttaa, että kyseessä todellakin on varsin merkittävä julkaisu, ainakin bändin osalta. Melankolian kone-efektit ja Fysiikka ei kestä-kipaleen salamyhkäiset heleijaa-hokemiset jousiorkestereineen eivät jättäneet ainakaan minua kylmäksi.

Edittaan tähän sitten mielipiteeni itse levystä, kunhan saan sen hankittua.

Bodom
7.11.2003, 18:23:31
Hmm. CMX on aina kuulunut niihin yhtyeisiin, jotka eivät vaan ole sytyttäneet mua. En tiedä mikä siinä on, mutten tunne juuri minkäänlaisia värähdyksiä, kun tuota kuuntelen. Silloin musiikin voi sanoa epäonnistuneen, kun kuulija ei tunne mitään kuunnellessaan sitä.

Olen kuunnellut CMX:ltä nyt Vainajalan, Cloaca Maximan, Auran, Dinosaurus Stereophonicuksen, Isohaaran ja tänään (7.11.2003) noin puolet Aion levystä. Lähinnä kaveri on tätä mulle soittanut.

Ainoat kappaleet, joista edes hieman pidän, on:

Vallat ja Väet
Ei Yksikään
Taivaan Lapset

Noistakin A.W. Yrjänän ääni kuulostaa etenkin "Ei Yksikään" biisissä mielestäni aika säälittävältä ulinalta (makuasia)... Olen mielestäni kuunnellut tarpeeksi yhtyeen musaa, jotta voin sanoa siitä mielipiteeni. Makuasioitahan nää musiikkijutut lähes aina on. CMX ei vaan iske, ei sitten millään lailla.

korppis
7.11.2003, 18:39:47
En mä oikeen diggaa. Oon kuullu jonkun biisin mikä tuli... mtv3:lta, joku musa ohjelma missä oli 20 top hittiä, en tähän hätään muista nimeä, mutta siitä tuli aika huono vaikutelma ja en ehkä ikinä sen jälkeen ole kuullut bändin biisejä, tosin uutisia olen.

Oktobotti
12.11.2003, 19:39:58
Nyt sitten Aion komistaa levyhyllyä, ja täytyypä myöntää, että uskaltaisin väittää lättyä ehkäpä CMX:n parhaaksi.

Konemaiset efektit, joita levyltä löytyy enemmän tai vähemmän lähes jokaisesta kappaleesta, toimivat loistavasti, ja edesauttoivat mainiosti piisien haikean ahdistavaa tunnelmaa.
Avausraita Pirunnyrkki kuuluu varmasti bändin parhaimpiin avauksiin, ja jazzmetal-vaikutteisen pommpusveningsä ansiosta onnistui saamaan meikäläisenkin kädet heilumaan.
Tämän jälken kuultavassa kappaleessa Sieunvihollinen taas on aivan jotain, mikä ei ole tältä planeetalta. Musiikillisesti melko mitäänsanomaton, mutta silti omaa selvästi ainesta uudeksi Ruosteeksi.
Muita mainitsemisen arvoisia tekeleitä ovat mm. Kuoleman risteyksestä kolme virstaa pohjoiseen, Nahkasiipi, Sivu paholaisen päiväkirjasta ja Fysiikka ei kestä.

Erittäin toimiva kokonaisuus, jonka jälkeen se Isohaara tuntuu entistä valjummalta. Suosittelen.

// En sitten viitsinytkään editata. Kyl mä tiiän millon on mahdollisuus tienata lisää posteja. :D :D :D

Izzy
18.11.2003, 14:38:01
Ehdottomasti pidän CMX:stä!

Etenkin keskivanhasta tuotannosta. Vanhin menee liian rankan puolelle ja Vainajala & Dinosaurus vähän liian ... oudoksi? Itseltä löytyvät Aura, Discopolis ja Cloaca Maxima. Kolmikärki & Raivo ovat kasetilla. Isohaara on ollut (jo vähän liiankin pitkään) hankintalistalla.

Lempikappaleita:
Sametinpehmeä, Elokuun kruunu, Ruoste, Kultanaamio, Talvipäivänseisaus, Raskas

Discoinferno, Antroposentrifugi, Nimetön, Aamutähti, Vallat ja Väet, Suljettu astia

Ainomieli '97, Kirosäkeet, Rautakantele, Talviunia, Veden ääri, Pelasta maailma, Yöllisiä, Musiikin ystävälliset kasvot '97, Siivekäs, Hyvä tahto, Seittemän jeesusta, Shakti.

Pidän Yrjänän lauluäänestä kun se on pehmeä ja tumma - osaahan se mies myös huutaa. :D Sanoitukset löytävät yleensä paikkansa, vaikka joskus ne menevät (minun kohdallani) "liian pitkälle" --> liian runollinen tulkinta.

Aion aion tottakai tsekata! Jos Isohaara tuntuu valjulta sen jälkeen, se voisi hyvinkin iskeä minullekin. =D

Desmont
18.11.2003, 17:24:04
CMX ei ole minulle.
Sanotaan se näin hienovaraisesti ettei kukaan pahoita mieltään enkä aiheuta väittelyä. Olen kyllä kuullut tätä bändiä jo pienestä pitäen kun isoveli sitä on soitellut stereoista, itse kuitenkaan en pidä sen musiikista. AW on kyllä kova äijä, hatun nosto siis hänelle, ja vanhempi CMX....aijai vanha kunnon hardcore :)....kyllä rokkaa hyvin. Nykyään CMX on mitä on :nuija:
Sanoitukset ovat ehkä outoja :D

Yleensä minulle käy niin että kuulen sitä musiikkia mitä veljeni soittaa stereoista, joten osaan joitakin biisejä olkoa vaikka en pidä niistä :bored: hirveää... Joten kai tämäkin bändi minun musiikkiini on vaikuttanut ja vaikuttaa (ikävä kyllä)...

Berrycake
21.11.2003, 15:10:49
CMX lukeutuu yhdeksi ehdottomaksi suosikikseni. Se, kuinka kauan olen CMX:ää kuunnellut, menee jo ihan miettimisen puolelle. Lieneekö noin 8 vuotta. Yrjänän sielunmaisemissa ja tulkinnoissa on kahlattu eteenpäin tärkein nuoruus, sanoisinko. (yksi runokirjakin on tarttunut matkaan vuosien varrella :Rota)
A.W:n ääni on aivan upea, matala ja pehmeä. Melodiat ovat joko repiviä tai tyynnyttäviä. Mutta molemmat on masteroitu mielestäni erinomaisesti...
Itse pidän hieman vanhemmasta tuotannosta. Yleisesti suosikkikappaleeni on Ruoste.
Dinosaurus... oli tosin pettymys. kuten joku joskus josain nokkelasti sanoi : "alkaa kuulostaa itsensä parodialta" pitää sen kohdalla loistavasti paikkansa.

Hyvä hyvä, uusia CMX kuulijoita. Tervetuloa vaan joukkohon. :)

Hannu747
11.3.2004, 10:31:23
CMX on mielestäni paras suomalainen ja suomenkielinen yhtye. Heidän kappaleensa eivät ole mitään turhaa poppispaskaa ja sanoituksissa on oikeasti järkeä ja suuria ajatuksia.
Levyistä omistan vain Auran, Vainajalan, Dinosaurus Stereoponicuksen, Isohaaran ja Aionin. Parhaana pidän Vainajalaa ja helvetin hyvänä kakkosena Aionia. Dinosaurus taas ei ole minulle paljoa auennut, josta olen tykästynyt vain muutamaan kappaleeseen ja muut tuntuvat hyvin oudolta CMX:ltä, joka on alannut jostain kumman syystä harrastamaan instrumentaali kappaleita ja akustisia kitaroita tällä levyllä, mutta löytyyhän sieltä Myrskynratsut, Karsikkopuu ja Kylmänmarja jne.
Ja sitten koitan taas kerran tehdä jotain omasta mielestäni paras kappale listaa, jotka minä venytän aina älyttömän pitkiksi, no mutta se lista: Nimetön, Kultanaamio, Vanha talvitie, Kuoleman risteyksestä kolme virstaa pohjoiseen, Elokuun kruunu, Ainomieli, Surunmurhaaja, Vierasta viljaa, Iskusävelmä, Hän on tullut, Jatkuu niinkuin sade, Kultanaamio, Ruoste, Siivekäs, Vainajala, Vallat ja väet, Minne paha haudattiin ja Talvipäivän seisaus.
Siis olen imuutellut jotain heidän kappaleitaan koneelle, joiden levyjä en ole vielä keriinnyt ostamaan.

EDIT pärkele... On aikoja sitten tullut ostettua Aurinko, Rautakantele ja Discopolis. Sitten myös Dino on lyönyt itsensä ihan täysin läpi. Nyt voin sanoa, että se Dino taitaa olla CMX:n paras levy...

Gabriel
11.3.2004, 11:06:11
Tulenpa tähän ketjuun edustamaan sitä vähemmistöä, jonka mielestä CMX ei ole niin kovin hyvä. Sillä on muutamia kappaleita, jotka ovat melkoisia helmiä (jo aiemmin useaan otteeseen toitotettu Ei yksikään sekä Ruoste), mutta suurin osa on todella keskinkertaista. Playlistilläni on CMX:n kappaleita, ja lähes kaikkien kohdalla tulee painettua heti next-nappia.

Pientä perustelua tälle dissaukselle: mielestäni CMX tosiaan on keskinkertainen (ja paikoin jopa huonohko). En oikein ymmärrä sitä hehkutusta, jota kyseisestä bändistä käydään. Olen havainnut musiikin yrittävän selkeästi olla tunnelmaltaan nihilistinen, kyyninen, ahdistava tai muuten vain negatiivinen. Nihilistisyydessä ja kyynisyydessä CMX jää kovasti jälkeen esimerkiksi Puissancelle, ja ihmisen arvottomuutta osaavat julistaa paremmin lukuisat muutkin bändit. Jos tahtoo negatiivista ihmiskuvaa, niin suosittelen vaikkapa Timo Rautiaisen & Trio Niskalaukauksen kappaleita Lajinsa viimeiset tai Nyt on mies. Lukuisia parempiakin esimerkkejä löytyy. Mitä taas tulee ahdistavuuteen (kovasti tuntuu Pelon enkeli yrittävän moisiin tunnelmiin, varmaan moni muukin biisi), niin Coph Nia tai In Slaughter Natives menevät CMX:stä reilusti ohi.

...ja koska negatiivisuutta ihan yleensä saarnaavat vaikka miten lukuisat bändit, niin eiköhän niistä teiniangstiyhtyeistä löydy jotain todella kunnollista. Viimeistään kun mennään taas nihilismiin ja Puissancen puolelle.

Kun vielä otetaan huomioon se, ettei Yrjänän ääni tosiaankaan mitä parhain ole (kuten jotkut bändistä pitävät ovat tässä jo sanonneet), niin keskinkertainen soppa on valmis. Lyhyestä virsi kaunis: löytyy monia bändejä jotka ovat paljon CMX:ää parempia.

Ehkä minä missaan tässä jotain olennaista enkä ymmärrä, mikä tässä yhtyeessä on niin kovin hyvää, mutta tiedän mikä on mielestäni hyvää ja mikä vähemmän hyvää, ja CMX kuuluu jälkimmäiseen.

Riyuu
11.3.2004, 11:18:19
CMX on yksi niitä harvoja länsimaisia bändejä, joita voin sanoa fanittavani. Ensi kuussa taitaa tulla meidän 1-vuotispäivä. Tutustuin muistaakseni kaverini kautta, joka puolittain pakotti minut kuuntelemaan sitä. Ja niinhän siinä sitten kävi, että tyttö rakastui. Yrjänä osaa ihan oikeasti laulaa. Sen ääni on niin matala, että pakkohan sitä on palvoa. Harva pystyy laulamaan niin matalalta. Melodiat ovat suurin osa angstisia ja synkkiä, mikä on tietenkin vaan plussaa. Kaikesta tästä huolimatta pidän tässä bändissä kuitenkin niistä lyriikoista eniten. Kaikki ovat jotain ihan uskomatonta. Voimakkaita, synkkiä, verbaalista akrobatiaa suorastaan. Useammin kuin kerran olen alkanut ihan vuolaasti itkemään niitä lukiessani. Jokin niissä herran sanoituksissa vaan menee suoraan tämän angstisen pikkutytön sydämeen.

Levyjä omistan peräti yhden ja se on Isohaara. Tahtoisin kovasti myös Aion-levyn ja sitten sen kokoelman. Suurin osa suosikkikappaleistani löytyykin ainakin toistaiseksi Isohaaralta. Erityisen palvonnan kohteena ovat Minun sydämeni on särkynyt, Päänsärkijä, Veitsenterä, Melankolia, Lihan syvyyksiin, Kultanaamio, Minne paha haudattiin, Vainajala, Ruoste ja Rautakantele.

CMX:n jäsenet omistavat sitä paitsi mielettömän kieroutuneen, pervon ja upean huumorintajun. Jokaisessa haastattelussa saan nauraa itseni kipeäksi. Niillä oli myös joskus siellä kotisivuillaan [en tiedä, onko enää] sellainen palsta, jossa ne vastasivat kävijöiden kysymyksiin. Minä menin kerran kiltisti kysymään, että voisivatko ne tulla Ruisrockiin ja soittaa siellä Päänsärkijän. Ja vastaushan tulikin sitten pian. "Ota tikkari pois silmien edestä." Siitä jutusta tuli ihan legenda minun kaveripiirin keskuudessa.

Omistan myös kaksi A.W. Yrjänän runokirjaa, ovat nimeltänsä muistaakseni Arcana ja Rota. Rakastan niitä runoja, vaikka joidenkin idea ei ihan mene perille. Mutta ei se minua haittaa ollenkaan. Kunhan ovat nättejä ja niinhän ne ovatkin.

Sanctio
2.8.2004, 10:22:42
En tiennyt käden kuolevaisen voivan pyhää koskettaa... Mutta onnistui se sittenkin! Nyt nimttäin minulla on kädessäni Cloacka Maxima (tuo on latinaa ja tarkoittaa paksu suolta) Levy, ja se jos mikä on pyhä! Ei yksikään voi olla parempi yhtye, kuin tuo suuri kirosäkeiden riivaama, mutta mahtava bändi!
(eli jos se ei vielä tullut selväksi, niin lemppari bändihän tuo on!)

Mayatar
2.8.2004, 12:22:28
CMX oli Raumanmerenjuhannuksen ehdoton hitti. Bändi soitti kaikki minun lempipiisini: Nimetön, Suljettu Astia, Vallat ja Väet, Tämän runon tahtoisin unohtaa, Ruoste, Kultanaamio, Meidän Syntimme, Palvelemaan konetta jne... Olin vielä tietysti eturivissä ja karjuin ja huusin niin paljon kuin tämmöinen pieni tyttö vain ikinä pystyy. Mahtava keikka kertakaikkiaan, tahdon nähdä CMX:n vielä sata kertaa livenä.


Olen havainnut musiikin yrittävän selkeästi olla tunnelmaltaan nihilistinen, kyyninen, ahdistava tai muuten vain negatiivinen. Nihilistisyydessä ja kyynisyydessä CMX jää kovasti jälkeen esimerkiksi Puissancelle, ja ihmisen arvottomuutta osaavat julistaa paremmin lukuisat muutkin bändit. Jos tahtoo negatiivista ihmiskuvaa, niin suosittelen vaikkapa Timo Rautiaisen & Trio Niskalaukauksen kappaleita Lajinsa viimeiset tai Nyt on mies.
Minä olen kyllä vähän eri mieltä. CMX on minusta kunnioitettava kokoonpano sen takia, että se pystyy samalla olemaan monipuolinen, tuottelias, omaperäinen ja älykäs yhtye. En ole ikinä pitänyt CMX:ää erityisen nilhistisenä, kyynisenä tai ahdistavana, koska näitä ominaisuuksia omaa vain hyvin pieni osa yhtyeen sadoista kappaleista.

Mitä sitten tulee Timo Rautiaiseen & Trio Niskalaukaukseen, niin en ikinä toivoisi, että CMX jumittuisi samanlaiseen yhden kompin toistoon.


Lukuisia parempiakin esimerkkejä löytyy. Mitä taas tulee ahdistavuuteen (kovasti tuntuu Pelon enkeli yrittävän moisiin tunnelmiin, varmaan moni muukin biisi), niin Coph Nia tai In Slaughter Natives menevät CMX:stä reilusti ohi.
Minusta kyseinen biisi ei niinkään ole ahdistava, kuin haikea ja surullinen.


...ja koska negatiivisuutta ihan yleensä saarnaavat vaikka miten lukuisat bändit, niin eiköhän niistä teiniangstiyhtyeistä löydy jotain todella kunnollista. Viimeistään kun mennään taas nihilismiin ja Puissancen puolelle.
Negatiivisuus ei minusta ole mikään pändin kantava idea esm. Veden ääri, Surumurhaaja ja Eufrat ovat kaikki iloisia lauluja.



Kun vielä otetaan huomioon se, ettei Yrjänän ääni tosiaankaan mitä parhain ole (kuten jotkut bändistä pitävät ovat tässä jo sanonneet), niin keskinkertainen soppa on valmis. Lyhyestä virsi kaunis: löytyy monia bändejä jotka ovat paljon CMX:ää parempia.
Löytyy paljon piisejä jotka ajavat CMX:n piisien ohitse, mutta pändinä CMX on aika erityinen ensimmäisessä kappaleessa mainitsemieni seikkojen takia.


Ehkä minä missaan tässä jotain olennaista enkä ymmärrä, mikä tässä yhtyeessä on niin kovin hyvää, mutta tiedän mikä on mielestäni hyvää ja mikä vähemmän hyvää, ja CMX kuuluu jälkimmäiseen.
Makuasiat jne. Yksi merkittävä asia pändin suosioon liittyen on suomenkieliset lyyrisestikin tasokkaat sanoitukset, jotka kunnioittavat vanhaa kieltä. Joihinkin tämä putoaa, joihinkin ei. Minä kuulun jälkimmäiseen kastiin.

Sookie
6.8.2004, 19:32:34
Vaikka en ihan hirveästi oo sitä kuunellut muuten kuin siskojen levyiltä niin on se riittänyt vakuuttamaan. En ehkä niin paljoa siitä pidä mutta on se silti hyvä bändi...tietyt hienot biisit soivat kivasti, en nyt muista nimeltä mutta kivoja ne oli :) . Eli juu, kyllä se nousee mun arvostus-listalla sinne keskitasolle/vähän ylemmäs muiden joukkoon...

Necrofobia
6.8.2004, 22:33:53
Joo, tykkään CMX:stä. En oo kokonaisia levyjä kuullu mutta satunnaisia biisejä ja jotain musavideoita mitä telkkarista on tullut. Todella hyvä suomalainen rokkibändi (vaikka rokkia harvemmin kuuntelen) ja A.W.Yrjänä (kirjoitinko oikein?) on hyvä laulamaan. Paras biisi on Ei Yksikään, mainio kappale jota vihtii kuunnella ja siinä on vielä kaiken lisäksi hyvä musavideo.

Luni
24.10.2004, 12:49:55
CMX on ehdottomasti yksi parhaista suomalaisista rockbändeistä. Itse tutustuin siihen kun pari ystävääni, joiden musiikkimakua arvostan suosittelivat tätä ja kirjoittivat lyriikoita. Ensin hain pari kappaletta netistä ja pidin hyvin paljon, joten tutustuin hieman syvemminkin.
CMX:än lyriikat ovat todella omaa luokkaansa, ne koskettavat varmaan jokaista omalla tavallaan.

Minusta parhaat kappaleet ovat Pirunnyrkki, Melankolia, Ruoste ja Minne paha haudattiin.

Velvety
24.10.2004, 13:24:01
Minä en pidä CMX:stä lainkaan. Olen kyllä kappaleita kuullut ja videoita nähnyt, mutten ole kuitenkaan koskaan siitä pahemmin pitänyt. Onhan tällä laulajalla hyvä lauluääni, mutta siihen se sitten jääkin.

Mutta jooh. Pidän sanoituksista. Ne ovat jotenkin kaunista jälkeä, minusta ainakin. Todellakin vain ja ainoastaan nuo sanoitukset ovat mieleeni, muu bändissä tekee pahan olon. Ei, en vihaa bändiä. Miksi vihaisin? Eihän se ole minulle mitään tehnyt.

Mietiskelen vain, että mitä ihanaa siinä CMX:ssä oikein on.. Kertokaapas minulle tietämättömälle.

dragonfly^
28.6.2005, 23:10:04
Uih, täällä heiluttaa kättä yksi CMX-fani!
Ihana bändi. Ihanat kappaleet. Ihanat lyriikat. Ei voi muuta sanoa kuin että Vau. Tulee niin helskutan hyvä tunne aina kun kuuntelee niiden musiikkia. Siinä vain on sitä jotain.
Itseltäni löytyy Cloaca Maxima II, Isohaara ja Aion. Vainajala olis tarkoitus hankkia, joskin sen ja Dinosauruksen tuotanto löytyy koneelta.
Se vanhempi tuotanto ei kyllä oikein iske.

edit.


(yksi runokirjakin on tarttunut matkaan vuosien varrella :Rota)

Hih, minullakin on tuo, sain siskolta joululahjaksi. Joskin olisin toivonut jotain enemmän lyriikoita muistuttavaa, osa noista runoista oli jotenkin...outoja? No en nyt tiedä, mutta kuitenkin. Hienoja runoja suurin osa kyllä on. Varsinkin Syntymäpäivä on kaunis.

yksisiipi
28.6.2005, 23:35:04
On tullut nyt kuultua tuo toinen mittava ja mahtava triplakokoelma Cloaca Maxima II, joka taas on ihan hyvä kokooma Vainajalasta eteenpäin. Vaikka välille ei mahdukaan kuin 4 levyä, niin kokoelma on silti kokoelmalevyjen aatelia. Ensimmäisen kokoelmalevyn tasolle uusi ei yllä lähellekään ja biisivalinnat olisivat voineet olla parempiakin. Mutta minua tässä levyssä kiinnostavat enemmän ne uudet kappaleet. Kauneus Pettää on todella upea melodinen ja tunnelmallinen ja hyvin CMX:mäinen hittikappale. Myös hieman raskaampi Olet tässä toimii yhtyeen perinteisempään tyyliin tuoden mieleen viimeisimmän albuminsa Aion.

Kaksi ensimmäistä levyä ovat muuten perusteellista kokoelmaa, joka ei kuitenkaan millään pärjää aiemmalle kokoelmalle. Vanhemmasta materiaalista kun löytyvät ne parhaat ja hienoimmat teokset tietenkin muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Kolmoslevy sen sijaan on tässä huolitellumpi, ja tarjolla onkin vain sinkkujen b-puolia, joihin läheskään kaikkiin ei monilla ole varaa tai edes mahdollisuutta tutustua. Tämä on siihen hyvä. Kappaletta löytyy hyvinkin perinteiseen CMX-tyyliin, eli vaihdellen laidalta toiseen silti kuulostaen samasta puusta veistetyltä. Kappaleista parhaiten iskevät Kiusaajien kiusaaja, hieman kotiteollisuusmainen Väkivallan moottorit sekä Ruisperkele. Tämä levy on hieman raskaampaa tavaraa, ja suurimmaksi osakseen hieman huvittavampaakin. Joka tapauksessa, hyvästä toteutuksestaan huolimatta, kolmoslevykin jää edeltäjänsä varjoon, jolla oli sentään bändin upein teos Siivekäs joka sai tämänkin ison miehen kyyneliin, sekä monta muuta hienoa teosta. Cloaca Maxima II on kuitenkin hankkimisen arvoinen levy varsinkin niille, jotka eivät omista aiempaa tuotantoa, tai varsinkaan sitä mitä tämä levy käsittelee. Hyvä tutustumiskeino myös.

CMX:ltä on loppujen lopuksi hyvin vaikea nimetä parasta levyä, kun yhtyeellä on niin monta upeaa kappaletta melkeinpä kaikilla levyillä. Isohaara, Aura sekä Rautakantele ja Vainajala ovat ne tasokkaimmat.

Harmonica
4.11.2005, 15:48:20
Nostanpa nyt tämänkin ketjun kuolleista, kun tuli keskiviikkona ostettua ensimmäinen CMX-levyni, uusi Pedot-levy. Olen kyllä pitänyt bändistä jo jonkin aikaa, mutta Cloaca Maxima II:ta lukuunottamatta en ole kokonaisia levyjä kuunnellut.
Levy iski kuin ne kuuluisat miljoona volttia. Levy alkaa rauhallisella Eteläisen tähtitaivaan kartoitus-kappaleella, mutta toisena kuultava nimibiisi Pedot on aivan uskomaton kokemus. A.W. Yrjänän konekiväärinopeudella latomat sanat vaikuttavat joka kerralla.
Sinkkubiisi Uusi ihmiskunta tuntuu olevan jotenkin väärässä paikassa, muut biisit tuntuvat todella erilaisilta.
Muista kappaleista erikoismaininnan ansaitsevat Mustat siivet yli taivaan, Kain ja Valoa nopeammat koneet. Suosittelen levyä lämpimästi bändin ystäville.

Physe
8.11.2005, 16:15:49
Musiikki on sellaista että en alkaisi levyjä ostamaan, mutta pidän silti siitä. Minä pidän lähes kaikesta suomalais-melankolisesta rokista, ja sitähän tämä taitaa olla. Kuulin hiljattain radiossa kappaleen uusi ihmiskunta ja hyvä oli. Laulajalla on musiikkiin sopiva lauluääni. Mistä bändin nimi tulee?

Niera Kuuranpoika
8.11.2005, 16:58:17
Mistä bändin nimi tulee?

Bändin nimi oli alunperin Cloaca Maxima, joka tarkoitti antiikin Rooman suurviemäriä. Myöhemmin nimi lyhentyi CMX:ksi.

Minäkin ostin tuon uusimman levyn ja tosiaan hyvää tavaraa. Varsinkin Pedot, Kain ja Suojelusperkele ovat kappaleita joita on tullut kuunneltua melko paljon. Näiden kappaleiden sanoitukset saivat aikaan tuntemuksia joita on vaikea kuvailla sanallisesti. Ne täytyy vain kokea. Aiemmin olen kuullut yhtyeeltä molemmat Cloaca Maxima -kokoelmat, aluksi bändi ei niin lujaa iskenyt mutta uudelleen kun tarkemmin tutustuin niin huomasin musiikin olevan varsin hyvää.

Physe
4.12.2005, 14:18:51
Tämä ei paljoakaan liity bändiin tai sen musiikkiin, mutta tietääkö kukaan mitä Cloaca Maxima :n (ensimmäisen) ne levyjen nimet tarkoittavat? Siis Physis, Aeris ja Astralis. Arvelin että Fyysistä/maata, ilmaa ja henkeä/avaruutta, mutta arvaus se vain on.

mogvisti
14.12.2005, 18:24:28
Tämän bändin voisi jälleen liittää kategoriaan "oudot päähänpistot". Jostain kummasta taas sain päähäni, että tätä on pakko kokeilla ja hommasin ensimmäisen Cloaca Maximan. Täytyy myöntää että pidän bändistä kovasti. On vain ihmeellistä, että normaalisti en suomalaisesta musiikista pidä, mutta tämän bändin lyriikat ja soundit olivat jotain aivan uskomatonta.

Kaikki tietoni bändistä tulee tuon ensimmäisen kokoelman kautta, joten paljoa ei tietoa ole. Tiedän vain, että hyvää musiikkia on, jota jaksaa kuunnella. Kappaleet ovat tyylikkäitä ja niissä on vaihtelua. On nopeampaa ja hitaanpaa, joskus kappaleet ovat outoja, kuten "nahkaparturi" ( on muuten hyvä kappale ). Laulaja osaa myös hommansa, hänen äänensä on jotenkin pehmeä ja sitä on ilo kuunnella. Muutenkin bändi toimii hyvin ja koko homma toimii.

Enempää en ala selittämään. Täytyy katsoa jos hommaisin tuon Cloaca Maxima II tässä lähiaikoina, niin voisi jammailla se tahdissa kuusen alla! Hyvä bändi. :)

Leon
16.12.2005, 14:30:24
Melko kummalista, etten ole vielä vastannut CMX:ää käsittelevään ketjuun, vaikka todellakin kuuntelen kyseistä bändiä. En ainakaan löytänyt selaamalla omaa postausta.

CMX:stä kuulin jo aikoinaan kun serkkuni soitti sitä minulle. Olin silloin 8-9 vuotias, enkä älynnyt sanoista mitään, joten bändi ei oikein kuulostanut miltään. Nyökyttelin siinä sitten musiikin tahdissa ja sanoin serkulleni jotain tylliin "ihan hyvää tää on", vaikka, niinkuin sanoin jo, en nähny siinä mitään ihmeellistä. Muutaman vuoden kulutta kyseisen tapahtuman jälkeen törmäsin taas bändiin kun isosiskoni rupesi kuuntelemaan sitä. Kysyin tietenkin siskoltani, että onko tää CMX ja hän vasta et on. Noh, silloin tykkäsin jo paljon rokista ja metallista, joten CMX alkoi heti kiinnostamaan. Nyt jopa ymmärsin sanat. Kuuntelin aina isosiskoni levyä (joka oli poltettu, en toisinsanoen tiedä nimeä) kun hän itse oli poissa.

Nyt myöhemmin olen hankkinut kummatkin "Cloaca Maximat" ja "Aion". Myös "Pedot" ovat joululahja toivelistallani.

Bändi on siis tasan niin hyvä kuin tässä ketjussa onkin jo hehkutettu. Ja A.W. Yrjänä kuulostaa hyvältä levyllä, mutta SE LIVE ON KYLLÄ HARVINAISTA HERKKUA. Että näin. Ette muuten usko miltä tuntui, kun kaverini sanoivat, että oma lauluääneni kuulostaa melko samanlaiselta kuin Yrjänän.

Ted
7.1.2006, 18:49:05
CMX on minulle tärkeäksi muodostunut bändi. Löysin sen asteittain, voin jopa huvittavasti todeta, että inhosin kyseistä bändiä joskus 90-luvun puolivälin jälkeen, kun se alkoi olla hieman enemmän pinnalla. Hassua tuossa on myös se, että en ollut juurikaan kuullut niiden biisejä, mutta pelkkä nimi ja kaikenlaisten taiteilijasielutyttöjen ihannointi ärsytti. No, se oli sitä aikaa se, sen jälkeen on tapahtunut paljon.

Tätänykyä sanoisin, että kyseinen bändi on mielestäni maailman paras ja en osallistunut Rumban äänestykseen. Tiedän, että merkittävämpiä ja tavallaan monipuolisempiakin bändejä vielä on olemassa, mutta CMX virtaa minun mieleeni ja ruumiini vahviten. Monipuolisuus myös kuvastaa tätä bändiä hyvin, sillä jokaisella levyllä on aina joku oma koukkunsa joka tekee siitä uudenlaisen, mutta se CMX on silti kuultavissa taustalta. Sen tietää, että tämä on CMX.

Pari kertaa olen livenä bändiä todistanut, kerran Tavastialla ja kerran Ankkarockissa (viimekesänä). Vaikka herroilla ikää alkaa olla, niin kyllä se livenä esiintyminen sujuu ja persoonallisuus on mukana, unohtamatta omituista huumoria.

Kappaleet on sitten pääasia ja minun on ylipäätään vaikea valita edes 10 tai 20 suosikkikappaleeni listaa, sillä se ei riitä. Yhtäkään levyä eivät ole tehneet, mistä ei hienoja kappaleita löytyisi. Joillakin niitä on paljon. Suosikkilevyjäni kautta aikain on Aura, Vainajala ja Aion. Uutukainen, eli Pedot ja Dinosaurus S. tulee perässä. Muissakaan levyissä ei pahaa vikaa ole, kaikki kuuluisi omistaa ja on sen arvoisia. Kokoelmani on vaan vielä hieman epätäydellinen.

Sanoituksien puolesta bändiä kritisoidaan usein tekotaiteellisuuteen tai tahalliseen epäselvyyteen vedoten. No, onhan ne runollisia, tajunnanvirtamaisia ja myyttisväritteisiä usein, mutta siinä se niiden voima piilee. Myös siinä, että A.W. Yrjänä on todella taitava sanojen käyttäjä ja mielokuvien värittäjä. Niistä loistaa tyylikkyys ja vaikka kappaleen koko sanoma ei aina välttämättä heti aukene, tai koskaan ihan täysin, niin sieltä voi piikin lailla joku lause tai kohta pistää ja saada tunteet vellomaan. Joskus ne sattuu, joskus ne lohduttaa, joskus naurattaa, välillä itkettää. Jossain olotilassa tuntuu, kuin juuri se lause olisi enemmän kuin oikeassa katsoen sitä elämäntilannetta. Tässä yksi syy, miksi suosikkikappaleetkin vaihtuvat aikakausittain. Yhtenä aikana et ole siitä mitäänsanomattoman tuntuisesta kappaleesta saanut mitään irti ja eräänä päivänä hups vaan huomaat, että tämä kappalehan kertoo juuri sen, mitä olet käynyt läpi tai jota olet läpi käymässä. Mestarillista. Rehellisesti sanottuna yksikään toinen bändi ei ole koskaan minun kohdallani kyennyt samaan, mikään toinen bändi melodioineen ja sanoitukseen etenkään ei pysty luotaamaan niin syvältä tunteista.

Tästä aiheestahan voisi tarpeen tullen höpöttää vaikka millä lailla, mutta jätän nyt tähän. Toistan vaan vielä, että kyseessä on siis mitä ilmeisimmin paras ja suurin ja kaunein bändi minulle ikinä. Tämä musiikki merkitsee todella paljon.

yuho
7.9.2007, 0:00:01
CMX:ltähän on siis tullut nyt uusin levy Talvikuningas. Sekä sinkku Kuolemaantuomitut. Kuolemaantuomitut onkin kuulunut jo radiosta jonkun aikaa, mutta joko ihmiset olette ehtineet Talvikuninkaan kuuntelemaan läpi ja mitä mieltä olette?

Olin itse päättänyt että julkaisupäivänä ostan sen ja olin jo varannut sen verran rahaa että "varmasti" saan sen. Perkelekun en ollut kuullutkaan että se maksaa 40-50¤ riippuen paikasta, pelkkä cd-levy, ei mitään dvd-sälää. Järkyttävää. Ei tämä ostamatta silti jää mutta ylimääräistä ei ole tuon vertaa niin siirtyypi nyt osto, vaan pitihän se silti saada kuulla eli....

Yllättäen kaksi hienointa osaa biisistä olivat ensimmäinen ja viimeinen. Kaikkivaltias, ja Kaikkivaltiaan Peili. Nämä olivat siis mieleenpainuvimmat, ja Kaikkivaltiaan kertosäe (joka tosin toistuu muissakin osissa, yksi tällaisen kappalejaottelun etuja että saa käyttää samaa kertsiä useammassa "kappaleessa") on jotain ylimaallista. Huonoja puolia tästä että lyödään levylle vain yksi kolossaalinen biisi, on se että kun koko biisin teema täytyy pysyä suhteellisen samanlaisena niin suurin osa kappaleesta ei jää mieleen.

Ilo nähdä CMX:n taas palanneen Dinosauruksen progejammailuun, ja konseptialbumeista tykkään aina. Ilo myös huomata että vanhaa punk-asennettakaan ei ole unohdettu vaan välissä tulee melkeen vanha Matti-meininki mieleen. Ihan puhdas progelevyhän tämä siis on. Ja tarinakin on jopa hyvä, tosin kauhean tarkkaan en vielä kerennyt kuuntelemaan tarinaa, olisipa vain se kuvitettu lyriikkalehtinen värittämässä mielikuvaa, niin saisi vielä lukeakin tekstit. Sen huomasin tosin että Yrjänän sanoitus oli tässä.. noh, vähemmän runollista ja selvästi kerronnalisempaa, hän kertoi tarinaa eikä kikkaillut turhempia.


Kuolemaantuomituista. Minua vituttaa tämä biisi. Minua vituttaa kun olen kuunnellut sen jo tyyliin 80 kertaa läpi peräkkäin, enkä vieläkään ole vittuuntunut, tai löytänyt siitä mitään vikaa. Se on liian täydellisyyttä, vituttaa tollaset ylimaalliset mestariteokset.

Oikeasti se on vain helppoa kuunneltavaa ja siksi miellyttävää mutta hyvä se on siitä ei pääse mihinkään. Menee ohi edellisestä suosikistani, Kirjeitä Paratiisista.

Gabriel
18.9.2007, 9:04:58
8000 kappaletta, varsinainen erikoispainos. Eletään kuitenkin Suomessa. =)

Joku pastetti linkin Youtubeen Punaisen komentajan videoon. Ajattelin aluksi, että onpas yksinkertainen biisi. "Soittoa - laulua - soittoa - toista" -rakenne oli vähän liian selvä, mutta kuuntelin sitten toisen kerran ja kolmannen ja neljännenkin. Yrjänän laulu on kuitenkin ihan hyvän kuuloista, mutta ilman aihepiiriään tuo ei olisi iskenyt niin lujaa. Scifibiisejä saisi olla enemmänkin.

Muuten en ole Talvikuninkaaseen vielä tutustunut, täytyy kyllä.

PhazonBlaxor
18.9.2007, 9:20:11
8000 kappaletta, varsinainen erikoispainos. Eletään kuitenkin Suomessa. =)

Joku pastetti linkin Youtubeen Punaisen komentajan videoon. Ajattelin aluksi, että onpas yksinkertainen biisi. "Soittoa - laulua - soittoa - toista" -rakenne oli vähän liian selvä, mutta kuuntelin sitten toisen kerran ja kolmannen ja neljännenkin. Yrjänän laulu on kuitenkin ihan hyvän kuuloista, mutta ilman aihepiiriään tuo ei olisi iskenyt niin lujaa. Scifibiisejä saisi olla enemmänkin.

Muuten en ole Talvikuninkaaseen vielä tutustunut, täytyy kyllä.

No sitä minäkin nauroin, että varsinainen erikoispainos. :D Ai niin, ja se muuten unohtui mainita että tämän erikoisversion mukana tulee 40 sivuinen tosi tyylikäs vihkonen. Tosi nätisti kuvitettu. Kotelo on myös noin DVD-levyn kokoinen, joten ei sekään ihan normaalin CD:n kokoinen ole.

Itse en mikään massiivinen CMX:n kuuntelija kyllä ole, mutta tämä sattui vahingossa jäämään yli. Ostin tämän nimittäin tyttöystävälleni, joka olikin sitten jo saanut vanhemmiltaan saman levyn. Surkea mäihä, mutta ei voi mitään. o_o

Laudon
18.9.2007, 12:22:59
Scifibiisejä saisi olla enemmänkin.Levyllähän on pelkästään scifibiisejä.

Phazon, kuuntelepa sitä enemmänkin niin et ehkä saatakaan raaskia myydä sitä pois. :D

// Aaaa. Nyt tajusin.

Gabriel
18.9.2007, 13:23:39
Levyllähän on pelkästään scifibiisejä.
Joo, tiedän kyllä, että levyllä on pelkästään scifibiisejä. En tarkoittanut, että levyllä pitäisi olla lisää scifibiisejä Talvikuninkaan lisäksi, jos niin ymmärsit. Tarkoitin, että scifibiisejä saisi olla enemmän suomalaisessa musiikissa tai musiikissa ylipäänsä.

Miksi metallin puolella on niin paljon kaikkea hassua sankaritilutusta, muttei yhtään (tai todella vähän) scifiä? Yrittääkö maailma vihjailla, että kvasaarit olisivat jotenkin paljon tylsempiä kuin lohikäärmeet? :doggy:

Mr.Fahrenheit
18.9.2007, 14:12:26
Levyllähän on pelkästään scifibiisejä.

Itseasiassa koko levyllä on vain yksi scifibiisi joka on jaettu useampaan fragmenttiin.

Laudon
18.9.2007, 14:35:31
Itseasiassa koko levyllä on vain yksi scifibiisi joka on jaettu useampaan fragmenttiin.No lässytilää. :D "Fragmenttien" erot ovat niin selvät, että voidaan ihan hyvin puhua monesta eri biisistä. Yrjänän mielestä tämä on ilmeisesti ollut kovinkin taiteellinen ratkaisu.

Ted
18.9.2007, 17:14:37
Miksi metallin puolella on niin paljon kaikkea hassua sankaritilutusta, muttei yhtään (tai todella vähän) scifiä? Yrittääkö maailma vihjailla, että kvasaarit olisivat jotenkin paljon tylsempiä kuin lohikäärmeet? :doggy:
Et ole Ayreonia kuunnellut? No, se on niin paljon muutakin kuin pelkästään metallia, mutta kyllä sen kaiketi voisi metallibändiksi, tai ehkä projektiksi luokitella. Useimmat levyt niin sci-fiä kuin olla ja voi.

Star One myös syytä mainita (Arjen Lucassenin projekti sekin).

***

Mitä tulee Talvikuninkaaseen, niin onhan se tietty jaettu lukuihin, kuten kirja, mutta kyseessä on kuitenkin yksi ja sama tarina, samat henkilöt ja tapahtumapaikat. Lisäksi jos sitä osaa kuunnella yhtenä biisinä, niin huomaa, että tietyt sävelkulut ja lyriikat palaavat takaisin ennen pitkää (no, huomannee sen muutenkin). Siinä on siis selkeä jatkumo olemassa.

Gabriel
19.9.2007, 8:21:15
Et ole Ayreonia kuunnellut? No, se on niin paljon muutakin kuin pelkästään metallia, mutta kyllä sen kaiketi voisi metallibändiksi, tai ehkä projektiksi luokitella. Useimmat levyt niin sci-fiä kuin olla ja voi.
En ole kuunnellut. Ei sen edes tarvitse olla metallia, kunhan on ylipäätään jotain. En tajua, miksi scifi on jotenkin niin epäseksikästä, ettei siitä tehdä mitään. Täytyy perehtyä johonkin ambientiin, kun siinä varmaan paneudutaan aiheeseen edes hieman. Tosin siinäkin se on luultavasti jotain new age -tauhkaa eikä sitä mitä haen. Tyhjyyttä! Äärettömyyttä! Kosmoksen välinpitämätöntä kylmyyttä! :saarna:

*köh* Niin, ei mulla muuta kuin että siirsin muutamia posteja PhazonBlaxorin ketjusta tänne. En nimittäin huomannut aluksi, että se ketju sijaitsikin Kirpputorilla vaan luulin, että mies oli tehnyt Talvikuninkaalle oman ketjun. "Hei siistiä, ja ei toi M: tossa edessä varmaan mitään meinaa, heti sen jälkeen lukee CMX ja sekin on isolla joten toi on varmaan joku typo vaan joo!" -Nimim. Sitä ollaan taas niin skarppina. :eh:

Ted
20.9.2007, 23:31:31
Kirjoitetaan nyt vähän tarkemmin tästä:

Onhan tuota uusinta CMX:n lättyä tullut veivattua monta kertaa tässä viikkojen aikana. Kuten usein, varsinkin kun on kyseessä vähän parempaa CMX:aa, niin sisällepääseminen ja ymmärtäminen on vaikeaa ja työn takana. Eka kuuntelukerta jätti nyttenkin hieman vajaan olon ja hölmistyneen tunteen. "Tässäkö tämä nyt oli?"

Siitä on muuttunut paljon. Jossain n. viidennen kuuntelukerran jälkeen alkoi vähitellen avautua eri puolet musiikista, tarinakin osaltaan. Se tosin on edelleenkin aika hajanainen, sirpaleina. Ilmeisesti tahallaan, tai sitten osin siitä johtuen, että yhdelle CD:lle mahtuu vain sen verran mitä mahtuu. Pientä hyppimistä ja mysteeriä tarinaan liittyy ja sitä kautta en oikein edelleenkään käsitä kokonaisuutta. Tämä onkin ehkä sitten albumin heikoimpia puolia ja se, että tarina ei nyt lopulta ole ihan kauhean omaperäinen, vaikka siinä syvällisiä tasoja ja kauniita ja synkkiä kuvauksia löytyykin. Ehkä odotin aavistuksen epätavallisempaa tarinaa sci-fin muodossa. Yhteyksiä avaruusoopperoihin löytyy. Paha valtias, kyborgiarmeija, kapinallinen, vastarintaliike, avaruustaistelut jne... noh, kliseitä. Vaikea niitä toisaalta on välttääkään, parhaat jutut kun on jo viety.

Jos lopetan suurimman narinan, niin sanon, että Yrjänän ääni on mielestäni tässä paremmassa vireessä, mitä aikoihin. Vaikka kuulemma oli flunssassa kun tätä tehtiin. Ehkä se toisaalta tuo sen kolkon alakuloisuuden ja yksinäisyyden tunteen. Sanat on monin paikoin todella kauniita ja tietyt kertosäkeet ja kohdat on parasta aikoihin, jos ehkä koskaan. Osin seassa olevat teknologiaan ja tieteellisyyteen painottuvat sanavalinnat tuntuu hieman kankeilta ja irtonaisilta, mutta enemmän kuunnellessa nekin alkaa istumaan sinne. Osin lyriikka on enemmän proosamaista kuin suorastaan runollista. Tosin A.W. Yrjänä onkin sanonut, että ei niin rimmaavasta runoudesta välitäkään.

Soittopuoli on myös hanskassa täysin, ehkä kokonaisuuden paras osa. Tämä toimi jo ekalla kuuntelukerralla. Siihen on saatu jotain ihan uutta, mutta silti siitä myös tunnistaa CMX:n. Parhaimmillaan tuo soitto kuitenkin muovautui siten, että se rupesi elämään yhdessä tarinan kanssa ja sitä ei sillä tapaa ajatellut, että bändi soittaa, varsinkaan CMX. Se on kuin soundtrack tarinalle, joka imaisee mukaansa syövereihin. Tälläisen toteutuessa voi sanoa, että ollaan saavutettu se, mitä ollaan lähdetty hakemaan. Ainakin minun mielestäni. Lisäksi syntikan rooli on ehkä huomattavampi kuin yleensä ja se tuo omaa avaruudellista puoltaan. Vaikka se sinänsä ei ehkä erotu seasta yhtä vahvasti soolona kuin esim. Dinosaurus Stereophonicuksella. Tässä tapauksessa se tukee muuta soittoa.

Koska muodollisesti kyseessä on yksi kappale, joka on jaettu osiin, en mielellään lähtisi puhumaan siitä, mitkä on niitä "parhaita biisejä", monessa kohtaa on vaikea huomata, missä kappale loppuu ja alkaa. Tiettyjä katkoksia on, joten arvioisin, että levyllä itseasiassa on ehkä n. 5 kappaletta. Mainitaan nyt, että näistä osista eniten miellyttää ehkäpä avaus; eli; I Kaikkivaltias, jossa on aivan uskomattoman upeat sävelkulut ja "kertsi", tämän lisäksi IV. Vallan Haamut on todella upea ja dramaattinen osio, eikä sitä seuraava V. Tähtilaivan kapteeni jää paljoa jälkeen, ollen rauhallisempi ja surullisempi. Osa VIII. Punainen komentaja joka on tuttu myös animaatiovideostaan, on menevää ja tarttuvan mahtipontista, sitä seuraava IX. Langennut valo on taas hieman haikeampaa ja etäisempää puolta levyltä. Albumin lopettava XII. Kaikkivaltiaan peili on varmasti musiikillisesti yksi hienoimpia lopetuksia bändin albumeilla, erilaiset osiot nivoutuu uskomattoman upeasti yhteen ja lopun jopa hienoisesti toiveikkaat sävelkulut luo sellaisen äärettömän avaruuden tuntua mainiosti. Toki näiden lisäksi on muitakin mahtavia vetäisyjä, mutta nuo on ehkä jäänyt parhaiten mieleen osista.

Täytyy siis nostaa hattua, että CMX lähti tähän projektiin. Se ei ole kovin tavanomaista, varsinkaan suomeksi lauletussa musiikissa ja rockin ollessa kyse. Toki teemalevyjä on varmasti aiemmin tehty, mutta uskallan väittää, että tämä on tässä lajityypissään ensimmäinen Suomessa. Onnistuessaan bändi aiheuttaa tietysti hankalan tilanteen tämäntyyppisillä kokonaisuuksilla, koska jatkossa on hankalaa tehdä jotain, mikä ylittäisi sen. No, CMX:lta on totuttu, että joka toinen levy on jonkinlainen välityö (ei toki meinaa, että huono). Mahdollisesti seuraava on sitten joku välimallin kappale, jos bändi nyt vielä jaksaa eteenpäin. Toivotaan. Näyttäisi nimittäin siltä, että vaikka ovat musiikkia tehneet sen 20 vuotta, niin virtaa riittää ja meno senkun paranee omalla tavallaan. Aika kova saavutus veteraanibändiltä, moni ei enää tuossa vaiheessa tekaise näin vahvaa näyttöä.

Aika näyttää, tuleeko tämä olemaan ihan suosikeista suosikein. Auraa ja Aionia voi olla vaikea päihittää, mutta Talvikuninkaalla voi olla tässä vielä ajan vähän kuluessa mahdollisuus kiilata siihen rintamaan. Siltä vaikuttaisi jo nyt, että selkeästi paremmalla puolella ollaan.

Lisäksi tietysti kiinnostaa hamassa tulevaisuudessa ilmestyvä kirja, joka kertoo seikkaperäisemmin tämän tarinan. Sen verran mitä pätkiä kuullut olen, niin tarina selvenee huomattavasti lisää.

Drizzy
16.10.2007, 10:34:40
Joskus vuosituhannen vaihteessa kuulin ensimmäisen kerran bandista, musiikista en sillon ymmärtänyt mitään (tai ainakin ymmärsin eri tavalla kuin nykyään) ja ensivaikutelma yhtyeestä oli huono. En muista biisin nimeä, kuitenkin joltain musiikkikanavalta se silloin tuli, jäi kuitenkin sellainen maku suuhun että se oli pelkkää suomikökköä.

Kuitenkin tässä vuoden aikana olen ihmetellyt yhden harvinaisen hyvän suomalaisen biisin nimeä kaverini kanssa, eilen tämä sitten onnistui saamaan biisin nimen selville ja olin melko yllättynyt. Kappale oli siis: CMX & Kotiteollisuus feat. 51koodia - vapaus johtaa kansaa. Onko muu CMX:n tuotanto samaa luokkaa? Itse en ole koskaan yhtyeeltä muita biisejä kuullut, en kuuntele radiota taikka muuta että sen puoleen. Jos yhtyeen musiikki on tuon suuntaista niin pitäähän tätä lisää hankkia, varmasti paras kotimainen biisi jonka olen tähän mennessä kuullut.

Ted
16.10.2007, 21:43:35
Onko muu CMX:n tuotanto samaa luokkaa? Itse en ole koskaan yhtyeeltä muita biisejä kuullut, en kuuntele radiota taikka muuta että sen puoleen. Jos yhtyeen musiikki on tuon suuntaista niin pitäähän tätä lisää hankkia, varmasti paras kotimainen biisi jonka olen tähän mennessä kuullut.
Niin ne maut vaan vaihtelee, kertosäettä lukuunottamatta, joka on siis ihan kiva, tuo biisi on aikamoista kuraa ja varsinaista kertakäyttökamaa. Pidemmän kuuntelun myötä alkaa jopa ärsyttää hermoja. Jouni Hynynen pilaa muutamassa kohdassa biisin miltei täysin laulamalla aivan naurettavan lapsellisia sanoituksia, jotka ei kyllä sovi tippaakaan yhdessä muutamien ihan kauniiden kohtien kanssa. Vastakohdat ei aina täydennä toisiaan.

Noh, kuka tykkää ja kuka ei. Kertosäe on siis ihan tarttuva, mutta ei minun mielestäni kanna biisiä minnekään suurenmoisten luokkaan. Tuollainen "ihan kiva" kesäbiisi.

Vaikea sanoa, että onko CMX:lla tarjota tuontyyppistä. Luultavasti kannattaa tutustua akselilla Isohaara-Aion-Pedot. Voi löytyä samanhenkistä ja siten miellyttävää, tai sitten ei. Tuossa Vapaus johtaa kansaa:ssa tietysti Kotiteollisuus ja 51 koodia tuo sen oman lisänsä, mutta kyllä se kokonaisuudessaan eniten CMX:lta ehkä kuulostaa. 51 koodia ei ole oikein tuttu bändi sinänsä ja pikaisella kuuntelulla ei ihan kauhean tutustumisenarvoinen olekaan, jos nyt ei ärsytä musiikillaan. Liian mitäänsanomatonta.

Kokeile noita kolmea CMX:n levyjä. Mitään en lupaa, mutta eipä siinä mitään menetäkään jos koekuuntelee. =P

Drizzy
17.10.2007, 0:30:12
Pitää myöntää kyllä itsekin, nyt kun on biisiä vähän enemmän kuullut niin lyriikat ovat melkoista kuraa. Aiemmin olin biisiä kuullut lähinnä ohimennen baareissa tms, että ei juuri ollut kokonaiskuvaa kappaleesta muodostunut. Tosin olen muutenkin tälläinen maallikko, en keskity yleensä sanoituksiin vaan siihen miltä musiikki kuullostaa. Melodia, laulajan ääni, tapa millä lauletaan ja niin edelleen. Tästä kappaleesta onkin juuri tämä kertosäe jäänyt mieleen ja sen perusteella olen sitten itseni kanssa päättänyt, että tämä on hyvä kappale.

Niin, pitänee käyttää näitä netinkäyttäjän perinteisiä keinoja ja yrittää vähän onkia josko yhtyeeltä sitten löytyisi sellaisia kappaleita jotka minun makuun sopiivat. Eihän siinä mitään ainakaan menetä.