Kirjoituskerho tehtävä 4: Nimihirviöitä ja pakollisia elementtejä

[Ze Shoopuf]

Eli, Purity ystävällisesti pisti minut tekemään tämän tehtävän.
Pakolliset alkulöpinät:

Tehtävä on voimassa 28.3. - 11.4. eli kaksi viikkoa.

Tämän linkin (http://foorumit.fffin.com/showthread.php?p=215959) takaa löytyvät kirjoituskerhon säännöt, tarkoitus, sekä listat tehtävistä ja aktiivijäsenistä. Mikäli haluatte keskustella säännöistä tai kerhon asioista, postatkaa sinne - tämä ketju on tarkoitettu vain tehtävätekstien postaamiselle ja kommentoimiselle.

Ja sitten vaatimukset:

- Tekstin on jotenkin liityttävä ja siinä on esiinnyttävä sanahirviö 'Setirionesa'. Se voi olla asia, nimi tai jotain ihan muuta.

- Tekstissä jokin asia pitää kuvailla "pieneksi ja hohtavaksi/kiiltäväksi" jollain tavalla. Eli siis jokin on jonkun mielestä pientä ja hohtavaa tai kiiltävää. (Käytätte siis pienen ja joko hohtavan tai kiiltävän, kumpaakin ei ole pakko käyttää.)

- Tekstissä on oltava tiikeri, jollain tapaa. Ei ole pakko olla aito tai kirjaimellisesti tiikeri. Vaihtoehtoisesti saa myös käyttää 'tiikerimäistä villikissaa'.

- Tekstissä on esiinnyttävä tämä lause:
"En ole koskaan uskonut tulevani tähän."
Lause saa myös jatkua tuosta, kunhan tuo pätkä on siinä tasan tuollaisena.

Eli, näiden vaatimusten on jollain tapaa esiinnyttävä tekstissänne. Tyyliltään se saa olla vapaa, se saa olla novelli, runo tai jotain ihan muuta. Kunhan siinä on nuo vaatimukset. ^^,

[Kreifi]

LAPSEN SIELU
(28.3.05 - 28.3.05 - v1.01)




Nainen asteli katse maassa pitkin pientä metsäpolkua. Joka askeleelta polku tuntui katoavan yhä enemmän ja enemmän - pian mitään polkua ei enää ollutkaan, mutta nainen tuntui silti osaavan kulkea juuri oikeaa reittiä. Hänen askelluksessaan ei ollut epäilyksen häivääkään. Hetken taivallettua nainen nosti katseensa ja näki jonkin matkan päässä edessään kivisen kupolin.
"Siellä", nainen sanoi hiljaisella äänellään ja katseli ympärilleen hetken ennen kuin jatkoi matkaansa.

Nainen päätyi kivisten portaiden alapäähän. Portaiden vasemmalla puolella oli rikkinäinen patsas ja oikealla puolella isokokoinen tiikeripatsas.
"En olisi koskaan uskonut tulevani tänne", nainen sanoi ja katsoi ylös pitkiä portaita.
"En minäkään. Mitä sinä täällä teet?" kuului ääni naisen takaa.
Nainen käännähti äkkiä ympäri ja näki edessään varjon, joka hehkui pimeyttä, mutta sisältään se loisti hopeista valoa.
"Kuka sinä olet?"
"Setirionesa, mutta nimelläni ei ole merkitystä. Ei sen enempää kuin sillä mitä edustan."
"Anteeksi, minä en nyt ihan ymmärrä", nainen sanoi hämillään. "Mitä sinä sitten edustat?"
"Sinua. Kaikkea hyvää. Älä kipua noita portaita, se on neuvoni."
"Minun täytyy. Jos edustat hyvää, sinä ymmärrät sen. Minun on pakko, haluan sen. Minun on saatava se", nainen sanoi itsevarmana ja katsoi jälleen hetken portaita.
"Sinulla oli se", varjo jylisi.
"Ja minulla tulee olemaan se taas", nainen sanoi ja kääntyi kivutakseen portaita ylös varjon lähtiessä seuraamaan häntä leijuen ilmassa.
"Kai sinä ymmärrät, että minä en voi antaa sinulle haluamaasi", varjo lausui sanat ja pysähtyi naisen eteen.
"Väisty", nainen sanoi itsevarmana.
"Susanna, minä en voi sallia tätä", varjo sanoi ja jos sillä olisi ollut kasvot, se olisi virnistänyt.
"Mistä sinä tiedät nimeni? Kuka kumma sinä oikein olet? Jätä minut vain rauhaan", Susanna sanoi hiukan peläten, mutta yhä itsevarmana.
"Minä en päästä sinua sisään tuohon temppeliin."
Nainen rohkaisi mielensä, astui askelman ylös, ja toisen, kävellen aina varjon läpi.
"Sinä et voi minua estää", Susanna sanoi ja jatkoi rappusten kipuamista ylös.
Lopulta nainen saapui rappusten yläpäähän varjon estelyistä huolimatta. Hetken nainen tarkasteli massiivisia kivisiä ovia, joita kukaan ihminen ei saisi auki, ei fyysisellä voimalla. Susanna työnsi ovet auki ja astui sisään valtavaan saliin, joka oli pilkkopimeä. Pian kuitenkin salin keskelle syttyi pieni ja hohtava valo. Se ei valaissut, mutta antoi Susannalle mahdollisuuden nähdä.
"Älä. Minä pyydän. Älä tee sitä", varjo sanoi. "Tämä päättyy ikävästi."
"Minä olen päätökseni tehnyt", nainen sanoi ja käveli valon luokse. Se oli pieni ja se hohkasi valoa ympäristöönsä. Valo oli kuitenkin heikko, pimeys olisi voinut syödä sen koska vain pois. Aivan kuten pimeys sen aikoinaan söikin.
"Ironista, että sinä sammutit sen", varjo sanoi.
"Siinä ei ole mitään ironista. Siinä ei ole mitään hauskaa. Minä myönnän, se oli virhe, enkä aio toistaa virheitäni. Minä olen oppinut läksyni. Nyt osaan toimia oikein."
"Irnosta, että sinä olet oppinut, mutta et muista oppimaasi. Pyydän --"
"Hiljaa! Anna minun olla. Anna minun tehdä tämä."
Varjo väreili hetken. Se oli sen tapa osoittaa surua ja kärsimystä, ehkä hitusen myös myötätuntoa. Varjo kärsi. Se kärsi jopa enemmän kuin viisi vuotta sitten, jolloin Susanna sammutti valon. Varjo ei kestänyt tätä näytelmää, jonka lopun se tiesi. Varjo tunsi Susannan.
Nainen otti pienen valon käsiinsä, tarkasteli sitä hetken ja lopulta söi sen.
Yhdeksän kuukautta myöhemmin Susanna synnytti lapsen.

Lääkäri asteli juuri heränneen Susannan vuoteen vierelle ja näytti huolestuneelta.
"Mitä?" Susanna sanoi väsyneenä.
"Minä pahoin pelkään, että tämä tulee olemaan sinulle raskasta. Hyvin raskasta."
"Kuinka niin? Kerro mitä on tapahtunut", Susanna oli edelleen väsynyt synnytyksestä, mutta hän ei antanut väsymyksen haitata. Se sai väistyä järkytyksen ja pelon tieltä.
"Aivan kuten kuollut lapsesi, tämäkin on vammainen", lääkäri sanoi. "Olen pahoillani."
"Ei, ei, en kestä. Ei tässä voi käydä näin", Susanna tuhersi itkua.
"Ei niin. Tämä ei ole vielä edes ohi", sanoi naisen viereen ilmestynyt varjo. "Sinä sammutit valon viimeeksi. Luuletko nyt pitäväsi sen elossa? Uskotko kun sanon, että sinä sammutat sen taas?"
Nainen sulki silmänsä ja sanoi, "uskon."

[Purity]

Ensiksi kiitän Puhvia siitä, kun hän suostui tämän tehtävän keksimään. Miten niin en antanut vaihtoehtoja! Annoinpas, en pakottanut ketään enkä mitään mihinkään milloinkaan, en. Jos joku ihmettelee miksi orjuutan Puhvi-raukkaa moinen järjestely, kerrottakoon että halusin kirjoituskerhossa olevan välillä tehtäviä, joita en tiedä ennakkoon. Jotain yllätyksiä minullekin!

Sitten itse tarinaani. Tiikeri-kohdasta tuli mielestäni turhan pakotettu, mutta muuten olen tähän ihan tyytyväinen. Puhville kiitos kun keksi kivan aiheen, sain kerrankin inspiksen kirjoittaa jotain valmiiksi asti.



OLIPA KERRAN ALKU





"Setirionesa - totuuden ja rauhan tyyssija. Paikka, jossa kukaan ei koskaan valehtele ja kaikki elävät sovussa keskenään--"
"Niin, mutta eikö se ole tylsää?" punahiuksinen nainen kysyi. Parrakas mies närkästyi puheensa keskeyttämisestä ja avasi suunsa esittääkseen vastalauseensa. Hän ei kuitenkaan ehtinyt sanoa mitään, kun toinen ääni puhui.
"Onhan se", kaapuun pukeutunut mies myönsi huppunsa alta. Partamies tuhahti halveksuvasti, mutta pysyi muuten hiljaa.
"No miltäs tämä kuulostaa?" punapää venytteli kuin tiikerimäinen villikissa - hän oli omassa elementissään huomion kohteena. "Setirionesa - ilon ja nautinnon valtakunta. Paikka, jossa olet aina onnellinen, etkä koskaan tule tylsistymään."
Kaapumies tuntui harkitsevan asiaa.
"Äh, älä kuuntele heitä", nuori miesääni sanoi hieman kolmikon takaa. Kaikki kääntyivät katsomaan tulokasta, kukin kasvoillaan eri ilme: partamies näytti tylsistyneeltä, punapää hymyili nuorukaiselle viettelevästi ja kaapumies näytti aidosti kiinnostuneelta siitä, mitä uudella miehellä olisi sanottavanaan. Tulokas nautti pari hetkeä hiljaisuudessa huomion keskipisteenä olemisesta, ja puhui sen jälkeen varsin viehättävällä ja asiantuntevalla äänellä.
"Setirionesa - vihan ja intohimon paratiisi. Paikka, jossa jokainen voi nauttia vallasta ja tunteista. Paikka, jossa jokainen voi olla oma itsensä ja silti tehdä mielensä mukaan."
Nyt vanha mies avasi suunsa.
"Mitä hulluuksia sinä puhutkaan! Viha ja voimakkaat tunteet aiheuttavat vain sotia ja kärsimystä! Minä kysyn teiltä: mitä järkeä on paikassa, jonka asukkaat vain tappavat toisensa? Ja minä vastaan puolestanne: ei siinä olekaan mitään järkeä! Rauha ja rehellisyys ovat oikea vaihtoehto, tokihan teidän täytyy ymmärtää se."
"Olisiko sitten parempi jos ihmiset tappaisivat itse itsensä vain päästäkseen tylsyyttä pakoon?" punapää kysyi makealla äänellä, pitäen katseensa kuitenkin koko ajan nuoressa miehessä.
"Nainen puhuu asiaa", nuori mies totesi ja väläytti hurmaavan hymyn punapään suuntaan ennen kuin palautti huomionsa partamieheen. "Sodat eivät ole lainkaan huono tapa hoitaa asioita. Niissä ihmiset saavat vapaasti toteuttaa itseään ja ne takaavat ettei kenelläkään ole tylsää. Jos taas emme salli ihmisten tuhota toisiaan tarpeeksi, meidän on turvauduttava luonnonmullistuksiin: hyökyaaltoihin, tulivuortenpurkauksiin... ja niistä on aina niin kamalasti vaivaa."
Partamies tiesi hävinneensä, mutta kieltäytyi itsepäisesti luovuttamasta ja jatkoi vastaanväittämistä. Punapää ja nuori mies puolustivat toistensa näkökulmia ja liittoutuivat partamiestä vastaan - mies koska uskoi sen olevan kannaltaan paras tapa saada tahtonsa läpi, nainen koska halusi seksiä.
Aika kului. Viimein partamies tunnusti tappionsa ja lähti pois. Nuori mies ja punapää harrastivat seksiä. Mies uskoi saaneensa naisen pauloihinsa ja näin voittaneensa, mutta nainen oli valmis jatkamaan kiistaa saatuaan haluamansa.
"Kuten huomaat, ovat ilo ja nautinto tavoittelemisen arvoisia asioita. Setirionesa--"
"En ole koskaan uskonut tulevani tähän", kaapumies keskeytti viimein, "mutta en jaksa seurata tätä tolkutonta kinastelua enää hetkeäkään. Tehkää koko hiton Setirionesan kanssa mitä lystäätte, minä en välitä enää." Näiden sanojen saattelemana kaapumies poistui paikalta.
Nuori mies ja punapää katsoivat toisiaan ja nyökkäsivät yhteisymmärryksessä. Enää ei ollut kyse yhden voitosta, vaan uusi vaihtoehto oli avautunut.
"Setirionesa - maailma, jossa ihmiset osaavat nauttia elämästä ja elämien päättämisestä. Maailma, jossa ihmiset ovat iloisia intohimon hallitessa", punapää aloitti, antaen nuoren miehen sanoa loput.
"Maailma, jossa viha on arkipäivää ja tunteet ovat vahvoja. Setirionesa - maailma, jossa väkivalta ja seksi ovat viihdettä."
Kaikki olivat niin helpottuneita siitä, että viimein oli saatu aikaan sovinto, ettei kenellekään juolahtanut mieleen kutsua partamiestä takaisin. Sen sijaan kaksikko lausui yhteistuumin sanat, jotka sinetöivät sopimuksen. Pieni, hohtava piste syttyi kauas heidän alapuolelleen.

[Unski]

Minäkin saan viimeinkin asetettua tänne tekstiäni. Toivottavasti pidätte, vaikka loppua kohden alkoi ideat loppua.


***



Universaaleja Totuuksia Vol. 13




”En olisi koskaan uskonut tulevani tähän..” kuiskasi yksi sadoistatuhansista miljardeista miljoo... tehtäköön lukijalle selväksi heti alussa, että kyseessä on niin iso luku, ettei sen ylös kirjoittamisessa olisi mitään järkeä ja tämä Volyymi menestynyttä Universaalia Totuutta olisi valmis ensi kesäkuussa. Lukijan oletetun kotiplaneetan (Maan) vuonna 2015.
Aloittakaamme siis aivan alusta..
”En olisi koskaan uskonut tulevani tähän..” kuiskasi Elizabeth Von Sniezchfer, ystäville El, kiireiselle pomolle E.
”Juu juu, sitä ne Tollot aina jauhaa, alahan jo liikkua täällä olisi ihmisiä menossa katsomaan omien isovanhempiensa syntymää!” huudeltiin Elille teknisesti katsottuna tämän takaa, edestä, sivuilta sekä tämän sisältä. Interdimensionaalinen matkailu (tai kuten tietyt Terraanit halusivat kutsua rumalla kurkkuäänellään, Tähtiporttailu) on hieman sekavaa, kyllä. Silloin olet vähän siellä sun täällä, eikä asiaa pidä pohtia liikoja tai pian saattaa huomata olevansa oman vatsansa sisällä. Hyvällä tuurilla.
Elizabethista kerrottakoon sen verran, että hän on reportteri pienessä lehdessä, joka keskittyy pääosin kaikkeen outoon yliluonnolliseen, sekä yleiseen hörhöilyyn. Elizabeth oli ollut aamulenkillänsä, kunnes oli tajunnut ajatuksinsa juosseen jonnekin... jonnekin.
Lukijalle tehtäköön selväksi, että kyseessä oli Setirionesa," paikka vähän siellä sun täällä ja joskus ehkä tuollakin", kuten lentolehtinen selvitti asian. Mikäli spontaanille toiminnalle altis matkaaja koetti hakea viranomaisilta lisää informaatiota asiasta, hänet ohjattaisiin joko hitaasti (mutta varmasti) paikallisen siivoajan luo, tai parkkipaikalle mistä mustiinpukeutuneet olennot veisivät kyselijän todella pitkälle jäähylle, esimerkiksi Plutoon.
Kyseessä ei ole mitään salaista informaatiota, ainakaan kansallisen turvallisuuden tasolla. Totuus -kuten totuudella on tapana ollakin- on melkoisen nolo. Nimi Setirionesa ei ole mitään eksoottista kieltä, se ei tarkoita mitään syvällistä, se ei edes sattumalta ole mitään unohdettua kieltä. Sanoi sen miten tahansa, kieli alkoi takellella, syystäkin. Setirionesa on interdimensionaalisen matkailun kehittäjän (lisää hänestä myöhemmin), Nly'a'fromenin ex-heilan nimi sammallettuna rajussa kännissä ja jostakusta myöhemmän johtoportaan jäsenen mielestä oli pirun ovela vitsi pistää tälle kaiken olevaisen keskipisteelle moinen nimi, olihan idea jo kuollut syntyessään, sillä kuka nyt jaksaisi kiinnostua vaihtoehtoisista maailmoista, paitsi pari hassua sarjakuvien lukijaa tai seonnutta tiedemiestä? Kyllä, se oli sellainen pieni hohtava ajatus johtoportaan jäsenen päässä, sillä moisessa pimeyden pesässä neutronin pikkuveljenkin kokoinen ajatus hohti, kuin miljardin watin hehkulamppu.

Tarkasti kuvailtuna Setirionesa on isot portaat. Isot samalla tavoin, kuten Jupiter on iso verrattuna neutroniin. Matkustajaa neuvotaan pitämään katseensa portaissa, koska taustalla vääntyvä aika-avaruus voi aiheuttaa epilepsiaa, eikä Ystävällisen Aika-avaruus Matkailun Yhtiö- halua joutua syytteeseen japanilaisen animaation merkkituotteen matkinnasta. Jossain taustalla normaalisti soi hissimusiikkia rämisevästä kaiuttimesta, mutta matkaajan onneksi yleinen metakka peitti sen alleen. Ylempänä mainittu paikan väärentymä syntyi muutama vuosi siitä, kun idea omassa menneisyydessään matkailusta nousi nuorten suosioon (mikäpä sen oivempaa, kuin käydä lounastunnilla vanhempiensa menneisyydessä videokameran kera ja palata takaisin koululle ennen lounastunnin alkua? Teitä on varoitettu vanhemmat!) huonojen elokuvien vaikutuksen takia.
Vaikka Setirionessa on tilaa vaikkapa pienelle galaksille, siinä ei selvästikään ollut tarpeeksi tilaa jokaisen planeetan kunkin aikakauden kollektiiviselle nuorisolle, sekä nuoruutensa tuhlanneille keski-ikäisille.
Jotta jo ennestään rempallaan olevaa turvallisuus budjettia voitaisiin leikata vielä vähän ja avata lisää tilaa kaikkialla toistensa ohi puskeville asiakkaille (joiden ahterit, suoraan sanottuna, veivät kolmen miehen tilat), päätti Ystävällinen Aika-avaruus Matkailu sotkea todellisuuden sääntöjä Setirionessa. Olihan se sentään heidän aika-avaruutensa, kun sen kerran löysivät ja Universumi sai painua nurkkaansa häpeämään; "Sinulla oli/on yhä/tulee olemaan miljardeja vuosia aikaa patentoida tämä tuote jokaisessa ajassa ja on oma häpeäsi, jos et niin älynnyt tehdä. Sori, ei pahalla, mutta se on bisnestä. Hei kuule, ota vaikka meidän lentolehtinen ja tuotemuki, voisit sinäkin joskus harkita mukavaa lomaa..", kuten Firman konsultti asian oivasti tiivisti.

Joten, loppujen lopuksi pienen todellisuudella pelehdinnän jälkeen Firma onnistui romauttamaan tuotteensa aineellisuuden lait täysin. "Vain rajoitetun ajan verran voit kävellä sen lihava ahterisen kusipään läpi ilman, että etuilet jonossa!" Tarjous oli aivan liian hyvä sivuutettavaksi ja jos Firma oli aiemmin ollut suorastaan inhottavan rikas, tällaisen markkinoinnin jälkeen se oli niin kaamean oksettavan inhottavan rikas, että he joutuivat vuokraamaan muutaman planeetan kiinteän valuuttansa säästöpankiksi. Viisi tusinaa aurinkokuntaa jouduttiin välittömästi alistamaan orjuuteen, jotta 0,03:n prosentin korko saataisiin kasaan aina ajoissa. On siis hyvin ymmärrettävää, että Firmalla on tiettyä valtaa yli hallitusten, median tahi minkään muun luontaisen vallan. Tämäkin arvon Lukijalle suunnattu kappale Universaaleja Totuuksia jouduttiin painattamaan ’laittomasti’ eräässä nimeämättömäksi jäävässä bootleg-panimossa, jotteivat Yhtiötä koskevat paljastuksemme ansaitsisi meille enemmän pommikirjeitä, kuin pystymme käsittelemään –ja ennen kuin unohdan, niin suuret kiitokset Donguadojen perheelle elatuksestamme sinne Mexicoon! Kuka muka on haiseva alivuokralainen nyt?

Jotta Lukija kykenisi täysin ymmärtämään Setirionesan monimutkaiseksi kehittyneen kulttuurin, tarvitaan kenties tiettyjä huumaavia aineita, sekä rutkasti aikaa ja alkoholia. Pari kevyesti humaltunutta filosofiaan taipuvaista juttutoveria eivät voisi olla pahitteeksi.
Setirionessa ei ole ääretön, mutta pirskatin läheltä liippaa. Jokaisen sekuntin kohdalla tämä alati ylös (tai alas, koeta nyt saada filosofeja sopimaan mistään..) suuntaava portaikko saa matkansa varrelle kaksi ovea lisää, joita pitkin eri aikakausiin on melkoisen helppoa tepastella.
Koska kyseessä nyt silti on aivan sairaan iso paikka, sinne on jäänyt tiettyjä jälkiä sivistyksestä, kuten vaikkapa McDonalds, jengejä, katukauppiaita –joiden ala-yhdistys kutsuu itseänsä loogisesti Porraskauppiaiksi- sekä melkolailla roskaa. Miksipä pohtia sen syvällisempiä, jos käsissäsi on pari, kolme tahi neljä tonnia radioaktiivista jätettä ja rajaton tila käytössäsi?
Setirionesa on jaettu Portaikkoihin, jotka ovat tuhannen portaan väli. Jokainen Portaikko on, kuin oma etninen yhteisönsä ja mitä alemmaksi suunnataan, sitä aiemmilta ajoilta löytyy jälkiä. Portaikolla 490Z esimerkiksi on erittäin hauskaa seurata vanhoja Roomalaisia gladiaattoritaistoja, tai tuupata se ärsyttävästi hielle haiskahtava plösö edestäsi tiikerin ateriaksi (mistä voit olla myös tietyllä tapaa ylpeä, koska aika-avaruus tekniikan mukana ihmisten lukumäärä räjähti sellaisiin lukemiin ettei pari kolme-neljätuhatta punkeroa tunnu missään, mutta sen sijaa tiikereitä on yhä aivan yhtä vähän)
Kommentoitakoon myös, että matkan varrelta löytyy parhaita purilaisia mitä ikinä on tehty. Varma tuoreus takuu, sillä kaikki ateriat ovat valmiina asiakkaalle ojennettavaksi tuntia ennen asiakkaan saapumista. Kalja on myös kylmää, koska sitä on aina juuri oikeaan aikaan. Ei ole siis täysin uskomatonta ajatella, että Setirionesaan on syntynyt monia uskontoja, jotka pitävät paikkaa Taivaana.

Tässä vaiheessa haluamme myös muistuttaa Lukijaa ettei Setirione ole pelkästään ihmisiä vilisevä alue, sillä lähempänä kolmatta vuosituhatta onnistunut diplomaattinen suhde muodostettiin ulkoavaruuden kera, minkä jälkeen ulkoavaruudesta suurin osa alkoi vierailla myös Maan eri ajoissa – enimmäkseen koomisista syistä.
Mikäli arvon Lukija nyt epäilee kyseisen väitteen paikkaansa pitävyyttä, kysykää itseltänne miksi, oi miksi yksikään itseään kunnioittava älyllinen olento haluaisi lähestyä teidän masentavaa harmaata planeettaanne, kun olette itsekin noin epäluuloista sekä pessimististä sakkia?
Aivan, siksipä vasta 3000- luvun anarkistisen pössyttelyn jälkeen ulkoavaruuden suuremmat matkailuyritykset viitsivät lisätä Maan vierailulistallensa, koska joku vihjaisi serkkunsa käyneen siellä ja löytäneen todella herttaisia matkamuistoja, sekä erittäin mainion pizzerian New Yorkista. Pizzeria osuutta tosin pidetään vain urbaanina legendana. Pepen Pizzeria on ja tulee luultavasti yhä olemaan planeettamme suurimpia etsinnän kohteita.
Näiden tapahtumien johdosta siis myös erilaisten ulkoavaruuden olentojen kera on mahdollista keskustella Setirionessa ennen kuin näitä on ikinä tavattukaan. Tämä toi tietenkin mukanaan monia ongelmia muun muuassa sen, että Maa sai osakseen erilaisia seksuaalitauteja joita ei vielä tuohon aikaan pitänyt olla olemassa, kuin vasta Alpha Centaurin likaisimmissa bordelleissa.

Toivomme syvästi, että Universaalien Totuuksien uusin vapaamaksuinen painos on auttanut sinua Tolloa matkallasi kohti tuntematonta. Seuraava osa, numero 14, tulee sisältämään mukanaan:
- Taitellun kartan äärettömästä universumistamme
- Slangi sanaston, josta voit selvittää vaikkapa Tollo-sanan merkityksen. Tollo.
- Lista kuuluisista huijausyrityksistä multiversaalissa matkailussa tai ulottuvuusteorioinnissa (sisältää kuuluisat Star Trek- salaliitot, Beam Me Up Scotty- fiaskon, sekä pahamaineisen viisiosaisen trilogian jälkipuinnin)
- Sekä satoja pieniä neuvoja, kuten mistä löytää paras purilainen 3 valuuttayksiköllä.

Hyvää Päivänjatkoa Toivottaen
UT-OY

[Eliza Liv]

TIIKERIJUMALA

Vuoripolku oli rakennettu yli tuhat vuotta sitten. Temppelimunkit olivat palkanneet laakson kylistä väkeä rakennustöihin, jonka valmistumiseen kului kymmeniä vuosia. Käärmettä muistuttava tie kiemurteli kallioiden rinteillä: välillä se laskeutui alas laaksoon ja sitten taas nousi yläilmoihin. Viime vuosisatoina maanjäristykset olivat katkaisseet polun useasta kohtaa. Nyt sillä kulku tehtiin oman onnen nojassa, uskon vahvistamina. Sanottiin, että yläilmoissa karjuva tiikeri oli tien hajottamisen takana. Polun pää nimittäin vei pyhälle maalle, jota tiikeri itse vartioi. Sinne kuolemattomilla ei ollut asiaa.


***

Kini nosti hameensa helmoja ja tutkaili eteenpäin kellanvärisillä kissansilmillään. Vuoripolku näytti jatkuvan vielä useamman kilometrin itään, kunnes se nousisi vuoren huipulle, pilvien uumeniin. Nainen pysähtyi hengittämään. Vuori-ilma oli aivan liian ohutta, eikä hän ollut tottunut vaeltamaan vuoristossa.
"Dami? Oletko aivan varma, että pääsemme sinne vielä tänään?"
Muutaman askeleen hänen takanaan kävelevä mies pysähtyi ja pyyhki hikeä otsaltaan. "Ennen illansuuta, luulisin. Jos vain jatkaisimme matkaa, emmekä pysähtyisi vähän väliä."
"Hyvä on." Kini sanoi ja tarttui Damin käteen. He jatkoivat matkaansa kahden auringon porottaessa heidän selkiinsä lännestä.

Vuoripolku alkoi vajota varjoihin aurinkojen laskiessa vuorten taakse. Kini ja Dami pysähtyivät kohdassa, jossa vuoripolku muuttui portaiksi ja alkoi viettää jyrkästi ylöspäin. Portaiden reunalla kasvoi pensasaita, joka näytti joutuneen aivan väärään paikkaan niin karun ympäristön keskelle. Matkaajat puristivat toisiaan kädestä. "Tästä ei ole paluuta." Dami kuiskasi hiljaa, ottaen ensimmäisen askeleensa portaisiin. Kini epäröi. "Entä jos muutumme kiveksi, kuten tarujen ahneet ihmiset, jotka lähtivät etsimään tiikerin aarteita?"
"Sitten tulemme olemaan muistutuksina tuleville matkaajille, etteivät yrittäisi sitä, mitä me juuri nyt olemme tekemässä." mies sanoi hymyillen. "Mutta jos sinusta tuntuu, ettei meidän pitäisi uhmata kohtaloamme, palatkaamme sitten takaisin."
Nainen pudisti päätään. "Ei. Me emme mene takaisin. Haluan jatkaa temppeliin asti."
"Hyvä on. Seuraa minua." Dami sanoi ja nousi ylemmäs.

Alkoi tulla pimeää. Kini tarrasi kiinni Damista, kun tämä meinasi astua harhaan.
"Ehkä on parempi, että minä menen edellä. Näen paremmin kuin sinä, Dami."
Juuri silloin portaiden reunat alkoivat hohtaa himmeää valoa. Damin kasvoille nousi virne. "Hän tietää, että me olemme tulossa."
"Toivotaan, ettei hän pidä meitä uhkana." Kini totesi hiljaa. He jatkoivat matkaansa.

He eivät tienneet enää kuinka monta tuntia he olivat portaita nousseet. Dami pyysi hengähdystaukoa ja istuutui alas. "Tämä on paljon vaikeampaa kuin luulinkaan."
"Minulla on aavistus, että olemme pian perillä." Kini sanoi ja hieroi ranteitaan, joita kultaiset rannerenkaat olivat painaneet ja hanganneet melkein verille. Hän heitti huivin pois päästään ja kietoi sen kaulalleen. Pienet kissamaiset korvat näyttivät iloitsevan viileästä yöilmasta.
"Kininé? Mitä me teemme sitten, kun pääsemme temppeliin asti?"
Kissanainen kohautti siroja hartioitaan. "Se riippuu täysin tiikeristä."

He nousivat kiviportaita vielä muutaman tunnin ajan, kunnes Dami tunsi olonsa liian väsyneeksi jatkaakseen matkaa. He käpertyivät sylikkäin portaille, Damin vaipuessa uneen. Kini vaipui omaan horrokseensa, josta hän voisi herätä nopeasti puolustamaan rakastaan mahdolliselta uhalta. He saivat levätä yönsä rauhassa.

Kini kietoi huivin päänsä ympärille monimutkaisen rituaalin kera. Hän ja Dami söivät hieman evästä ja jatkoivat matkaa. Ensimmäinen aurinko oli jo noussut taivaalle toisen kurkistaessa vuortenhuippujen takaa ilkikurisesti hymyillen. Portaat jatkuivat edelleen pilvikerroksiin.
"Se on kauempana kuin luulinkaan." Dami sanoi tähystellen ylöspäin käsi silmien suojana. "Meillä menee varmasti koko päivä kavuta tuonne." Hän kääntyi katsomaan takanaan seisovaa Kiniä, jonka jälkeen portaat jatkuivat kamalan alas. Vuoripolku näkyi enää pienenä kiiltävänä käärmeenä, joka loisti aurinkojen iskeytyessä sen timanttikivikkoon. Se hohti kuin lumotun käärmeen suomut. Dami tunsi jalkojensa hiertyvän rakoille epämukavissa sandaaleissaan. Vihlova kipu jaloissa ja auringon polttama iho eivät silti saaneet häntä pysähtymään.

He saavuttivat pilven reunan, jolloin portaiden pää alkoi häämöttää. Vuoren korkeimmalla kohdalla seisoi valkoisesta marmorikivestä rakennettu temppeli, joka sai jokaisen vierailijan lankeamaan polvilleen silkasta kunnioituksesta sen rakentajia kohtaan. Temppeli oli suunnaton monumentti ja aito todiste muinaisten arkkitehtien taidosta muokata kiveä. Lähestyessään temppeliä portaat kävivät aina vain jyrkemmiksi. Lopulta Damin ja Kinin oli pakko kiivetä portaat ylös päät kumaraan painautuneena. Näin he sai jo tullessaan kumartaa temppelissä asuvalle mahdille.

Temppelin pihaan pääsi riemukaaren läpi. He pysähtyivät sen eteen ja Dami odotti kaikessa rauhassa, että Kini sai kumartaa temppelin sisäänkäynnille ja vakuutella sen asukille, että he tulivat rauhassa. Aikansa rukoiltuaan Kini nousi ylös ja nyökkäsi Damille. He astuivat käsikkäin riemukaaren läpi.

Temppeliaukio oli itsessään ihme. Puutarha oli rehevä ja kirkas väriläikkä valkoisen temppelin ja lumihuippuisten vuorten äärellä. Puutarhassa oli kaksi suihkulähdettä, iso ja pieni. Molemmat marmorista. Kini ja Dami haukkoivat kirjaimellisesti henkeään sen näyn edessä.
Temppeliin sisään pääsi kaariovesta, jonka yläpuolelle oli kirjoitettu teksti: Tiikerijumalan temppeli. Kini kumarsi tekstille syvään ja johdatti Damin temppelin oviaukosta sisään.

Temppelin holvi avautui heidän eteensä. Suuret ikkunat päästivät sisään annoksen auringonvaloa, joka oli tiikerijumalan elementti. Suuri kupolikatto jatkui ikkunattomana korkealle heidän yläpuolelleen ja peittyi sisältäkin pilviin. Heidän huomionsa kiinnittyi takaseinällä olevaan korokkeeseen.

Marmorinen tiikeripatsas oli ainakin kolmimetrinen järkäle, joka oli hakattu suoraan alttarikiveen kiinni. Patsas oli jylhä ja se musersi tulijat pyhyytensä voimalla polvilleen alttarinsa eteen katsoen heidän jokaista liikettään kultaisilla kivisilmillään. Auringonvalon osuessa patsaan silmiin, se heijasti valonsäteet suoraan vieraisiinsa.
Kini hengitti jännittyneenä. "En ole koskaan uskonut tulevani tähän", hän lausahti ja lankesi maahan kämmenet ylöspäin. "Setirionesa, jumalani. Palvelijasi rukoilee sinua."

Dami oli polvistunut patsaan eteen hieman varautuneemmin kuin Kini. Hän tuijotti etuhiuksiensa lomasta tiikerijumalan reaktiota temppelinsä häiritsijöihin. Mitään ei tapahtunut. Patsas pysyi paikallaan ja valonsäde oli yhä kiinnittyneenä Kiniin.
Kissanainen taivutti päätään ja vilkaisi patsaaseen. Kultapaloista heijastuva valo koski hänen silmiinsä. Kini painoi päänsä takaisin lattiaan ja puhui nyt kovemmin. "Setirionesa, jumalani. Palvelijasi rukoilee sinua!"

Temppelin alta alkoi kantautua humiseva ääni. Dami laski kätensä lattiaan pitääkseen tasapainonsa, kun lattia alkoi yhtäkkiä täristä hyvin voimakkaasti. Kini pysyi edelleen samassa asennossa. Tärinä lakkasi. Hetken oli täysin hiljaista, kunnes patsaan suunnalta alkoi kuulua matalaa murinaa.
"Seterdes... Kuka häiritsee rauhaani?" ääni kantautui selvästi patsaan sisältä.
Kini veti syvään henkeä. "Minä, Kini Amardolainen, sinun palvelijasi!"
Patsas siirsi valonsäteensä Damin päälle.
"Entä hän?"
"Hän on Dami Kendyalainen, minun kumppanini."
"Mitä sinä haluat?"

Kini epäröi. Hän oli tullut koko matkansa tänne ajatuksissaan vain yksi asia: vihkiytyä Setirionesan viralliseksi papittareksi. Mutta nyt, maatessaan rähmällään jumalansa edessä, hän voisi periaatteessa kysyä ihan mitä tahansa.
"Olen palvellut sinua koko ikäni. Opettajani oli yksi papeistasi ja hän opetti minut elämään sinun lakiesi mukaan. Matkasin tuhansia kilometrejä tullakseni sinun eteesi esittääkseni toivomukseni. Se kruunaisi minun sydämeni sinun kodiksesi, tekisi minusta sinun ikuisen uskon palvelijasi. Setirionesa, kuule nöyrä pyyntöni."
Tiikerijumala tuntui murahtavan.
"Sydämesi on puhdas, verisisko. Ota suunnaksesi temppelialueen puutarhan kolmas suihkulähde. Siellä sinut sinetöin ja sielusi omakseni otan. Mutta muista: älä satu muihin aarteisiin kuin otsaasi varattuun jalokiveen. Jos nyt käskyäni vastustat, varkaan tielle tulet. Silloin minun on vietävä sielusi ja tukahdutettava avunhuutosi. Älä sorru, lapseni."
Murina lakkasi, jolloin auringonsäde siirtyi pois patsaan silmistä.
Temppeli oli taas tyhjä.

Kini käveli nopein askelin kohti puutarhaan ilmestynyttä kolmatta suihkulähdettä. Tämä suihkulähde erosi kahdesta muusta. Auringonvalo iski kultaiseen suihkulähteeseen ja sai tämän hohtamaan silmiä särkevällä kirkkaudella. Kini siristi silmiään ja heitti huivinsa kasvojensa eteen. Se oli pyhää valoa, jonka tiikerijumala lahjoitti harvoille ja valituille. Pian hän saisi kantaa otsassaan Setirionesan pyhää kiveä, joka sitoisi hänet virallisesti tiikerijumalan papittareksi ja pappiseliittiin.

Kini saapui Dami kintereillään suihkulähteen luo. Veden pinnan alla oli kasoittain jalokiviä, helmiä ja kultaa. Kasan päällimmäisenä lepäsi verenpunainen, soikea jalokivi, jollaista tiikerijumalan papit ja papittaret kantoivat kasvoillaan. Kini laski kätensä varovasti lähteeseen ja poimi sieltä jalokivensä. Se tuntui painavan paljon enemmän kuin miltä näytti. Kini laskeutui polvilleen lähteen viereen ja siunasi jalokiven. Hän nosti sen otsalleen ja tunsi kuinka kivi hyväksyi hänet ja tarttui hänen otsaansa kiinni kuin lapsi. Kini lausui vielä äänettömän kiitoksen jumalalleen, nousi ja hymyili Damille. Hän oli vihdoinkin tehnyt sen.

Kini kävi vielä temppelissä rukoilemassa ennen lähtöä. Hän kiitti mahdollisuudesta, jonka Setirionesa oli hänelle antanut. Kini todistaisi kyllä olevansa sen arvoinen. Hän palaisi köyhien pariin ja auttaisi heitä selviytymään vaikeuksista. Hän opettaisi orpoja lukemaan ja avaisi sylinsä sitä tarvitseville. Vähäosaiset olivat hänen perhettään, heidän auttamisensa hänen onnensa lähde. Hän saavutti täyttymyksen ainoastaan auttamalla muita. Nyt hänen toimensa olivat vielä tiikerijumalan siunaamat.

Dami odotti Kiniä riemukaaren luona. Kissanainen kietoi huivin päähänsä ja tarttui miehen kädestä. "Kiitos, että olit tukenani, Dami. Tämä merkitsi minulle enemmän kuin koskaan tulet ymmärtämään. Rakastan sinua."
Dami vastasi Kinin suudelmaan ja silitti tämän poskea. "Lähdetään jo. Rikas elämä odottaa meitä tuon portin ulkopuolella. Enkä minä poistu sinun rinnaltasi. Ikinä."

Käsikkäin he astuivat riemukaaresta ulos. He suuntasivat portaille. Dami laski jalkansa ensimmäiselle portaalle, jolloin seuraava porras ja kaikki heidän edessään hävisivät osaksi äärettömyyden mustaa satiinia. Temppelistä kantautui villin eläimen karjunta. Kaikki alkoi täristä.
Kini näki valkoisen marmoripatsaan ilmestyvän eteensä. Setirionesan tiikerikasvot olivat kääntyneet vihaiseen irvistykseen ja kultahiput tuijottivat kiivaasti Damia.
"Sinä!" jumala murahti, jolloin tärinä lakkasi. Tilalle tuli tyhjyys, joka käänsi Kinin vatsanpohjan yläsalaisin.
"Varas! Petturi! Kuinka julkeatkaan käyttää hyväksi vieraanvaraisuuttani?"
"Mitä tämä tarkoittaa?" Kini kysyi peloissaan. Hän katsoi Damia, jonka kasvot olivat muuttuneet yhtä valkoisiksi kuin lumivuorten huiput. Silloin Kini alkoi epäillä, ettei hänen rakkaansa ollutkaan rehellinen. "Dami? Otitko sinä jotain suihkulähteestä, vaikka jumalani Setirionesa kielsi sinua?"

"Minä vain..." Dami aloitti nostaessaan vihreän jalokiven ulos taskusta, jolloin tiikeripatsas aukaisi suunsa ja karjui. Jalokivi hävisi Damin kädestä, samoin Setirionesan kuva. Hetken he leijuivat äärettömyydessä, kunnes Kini tunsi taas portaiden kiinteän muodon jalkojensa alla ja auringon poltteen ihollaan. Hädissään Kini tarttui Damin käteen, jonka kasvoilla koreili edelleen kalpeus.
"Minä luotin sinuun." Kini sanoi pettyneesti ja painoi kasvonsa alas. "En olisi uskonut sinun tulleen tänne vain tarujen aarteen perässä.”
"Otin jalokiven vain ruokkiakseni sillä orpoja. Halusin ostaa heille edes hieman onnea." Dami vaikeroi.
"Silloin sinun olisi pitänyt myös haluta ymmärtää temppelin sääntöjä. Rikoit niitä kauhistuttavalla tavalla. En ihmettele yhtään, jos Setirionesa rankaisee sinua. Häpäisit hänen luottamuksensa. Kuten myös minunkin."


*

"Kini... minä en enää tunne jalkojani."
"Juokse lujempaa! Jos ehdimme vuoripolulle ennen aurinkojen laskua, olemme turvassa!"
"En usko, että pystyn siihen!" Dami huusi. Hänen toinen kätensä oli jo kivettynyt muodottomaksi möhkäleeksi, joka painoi tuhatkertaisesti ja hidasti hänen etenemistään. Tiikerijumala Setirionesan kirous oli langennut hänen ylleen. Hän kohtaisi tuskallisen kuoleman kivettymällä hitaasti, ellei hän ehtisi astua pois portailta ennen pimeyttä. Kirous raukeaisi silloin, mutta Dami pelkäsi nyt enemmän kuin koskaan, ettei hän selviäisi matkastaan hengissä.

Kini kannusti häntä, rohkaisi ja nuhteli. Kini yritti valaa häneen uskoa, että kaikki kääntyisi vielä parhain päin. Dami pelkäsi. Hän ansaitsisi sen. Hän ansaitsisi kivettyä kuoliaaksi Setirionesan temppeliin vievillä portailla muistutukseksi muille, mitä näiden ei ikinä kannattaisi tehdä. Dami tunsi elimistönsä hylkivän kivettynyttä kättään. Hän tunsi myös poltteen, joka muutti hänen ruumistaan, söisi ahneesti häntä kunnes hän kuivuisi tyhjiin ja muuttuisi kiveksi.

Kini juoksi portaita alas ja rukoili Damin puolesta. Vuoripolun ja portaiden yhtymäkohta näkyi jo. Kini kannusti Damia nopeuttamaan askeleitaan, vaikka mies kivenkovaa väitti jalkojensa painavan liikaa. Dami pysyi silti Kinin kannoilla.

Kini tuntui lentävän viimeiset portaat alas polulle. Dami tuli hieman hänen jälkeensä, samoin varjot. Kini huusi. Samoin Dami. Aika tuntui pysähtyvän. Dami pääsi viimeiselle askelmalle, kun aurinko karkasi vuorten taakse. Pimeys nielaisi miehen. Tämä ojensi toista kättään kohti Kiniä, kun kirous viimeisteli luomuksensa: muutti varkaan osaksi taidegalleriaansa pimeyden valtakunnassa. Kini purskahti itkuun. Damin kivettynyt ruumis jäi tasapainottelemaan viimeiselle askelmalle. Kivettyneet kasvot tuskan raatelemina, anteeksipyyntö jäähtyneenä kuolleen miehen huulille.


***

Kolmen päivän kuluttua saapunut pyhiinvaeltajajoukko tapasi nälkiintyneen papittaren tiikerijumalan temppeliin vievän portaikon juurella. Nainen oli heikossa kunnossa ja houri kuumeen alaisena kirouksesta ja pyyteli anteeksiantoa Setirionesalta. Nainen lähetettiin pikimmiten saattajien kanssa alas seuraavaan laaksoon.
Pyhiinvaeltajat saivat ihmetellä myös taidokkaasti tehtyä ihmispatsasta, joka tasapainotteli yhden jalkansa varassa ensimmäisellä portaalla. Silloin joukon vanhin kertoi heille vanhan tarinan temppelin häpäisijästä.
Pyhiinvaeltajat siunasivat patsaan ja heittivät sen alas polulta. Kivipatsas iskeytyi kalliolohkareisiin, kieppui ympäri ja särkyi tuhansiksi sirpaleiksi. Palaset päätyivät lopulta rotkon pohjalle muun kivimurskan sekaan. Sitä haudanhiljaista paikkaa kutsuttiin Pettäjien laaksoksi. Ja sitä vartioi itse Setirionesa, joka omisti kaikkien siellä lepäävien sielut.

[Purity]

Kommentoin nyt tässä vaiheessa jo, miksi pitäisi jättää sekin viime tinkaan? Kommentoin sitten uudemmalla postilla lisää, jos tänne vielä ilmestyy jotain tekstiä, josta keksin jotain järkevää sanottavaakin.

Minusta on vähän hassua, että noissa kaikissa teksteissä (paitsi omassani) on pitkät portaat. Oli ihan pakko käydä kurkkaamassa vielä Puhvin tehtävänannosta, josko olisin onnistunut missaamaan kohdan, jossa käskettiin laittamaan portaat sinne. Mutta ei siellä käsketä! Hassu yhteensattuma siis vain. :)

Tykkäsin kaikista kolmesta tekstistä, joten sanon myös jotain niistä kaikista. Mennään nyt vaikka siinä järjestyksessä missä nuo on postattukin.


Eli Kreifin teksti nyt ensimmäisenä. Sun tekstissä on virhe! Susanna sanoo siellä näin: "En olisi koskaan uskonut tulevani tänne". Aijai, olet mennyt taivuttelemaan tuota lausetta, vaiks Puhvi sanoi että sen pitää olla siinä tasan sellaisena kuin hän sen laittoi ("En ole koskaan uskonut tulevani tähän"), taivuttelu kiellettyä siis.

Minusta tässä tekstissä on hyvä tunnelma, sellainen salaperäinen. Minut se onnistui vetämään heti mukaansa (joskaan ei taida olla kovin vaikeaa vetää minua mukaan mihinkään tekstiin, olen kova hyppelemään kaikenlaisiin mahdollisiin ja mahdottomiin satumaailmoihin sisälle) ja pystyin näkemään tapahtumat kirkkaasti edessäni.

Tiikeripatsas oli vähän hassu. Tuossa kohdassa se tuntui sopivan tekstiin, mutta kun koko jutun oli lukemaan se jäi kummittelemaan päässäni - tekstissä kun ei kamalasti kuvailua ollut, joten tuntuu hassulta että lukijan huomiota kiinnitettiin täysin merkityksettömään tiikeripatsaaseen. Tässä mielessä kohta tuntui ehkä vähä pakotetulta (hyvä minäkin olen puhumaan tiikereideni kanssa, en ole edes varma onko oma tiikerini sääntöjen mukainen).

Vuorokeskustelu oli toimivaa. Sinä olet kyllä hyvä näissä, aika ilkeää sellainen. Myös lopetus oli hyvä, tykkäsin kyllä. Se on vain jotenkin niin toimiva. Teksti ei mitenkään erityisesti minuun kolahtanut tai mitään kummempia tunteita herättänyt, joten en oikein tunne osaavani mitään syvällistä itse ideasta sanoa. Tekstin tunnelmasta kuitenkin tykkäsin, tekstiä oli kiva lukea. Kreifsin pitäisi kyllä aktivoitua täällä Fiktiossa, haluun lukea lisää sun tekstejäsi!


Unamis kirjoitti mielestäni kivan tarinan. Sotkuisuus on tämän tekstin tapauksessa sekä hyvä että huono juttu - se antaa tekstille selkeän tyylin (hyvä juttu), mutta tekee siitä ehkä vähän turhan vaikeaselkoista (huono juttu). Itse sekosin jostain syystä riveissä kovin usein, saattaa toki johtua siitäkin että olin väsynyt. Tai sitten se on tämä tyhmä foorumi, jolle sisennyksien laittaminen on tuskaa. Eivät nuo kappaleet kuitenkaan mitään jumalattomia könttejä ole, mutta jotenkin ne sellaisilta tuntuivat luettaessa (foorumia syytän tästä kyllä). Kieliopissa taisin bongailla (en mene vannomaan, kun siitä on jo joitain päiviä kun tämän luin, enkä millään jaksa enää uudestaan lukea) jonkin verran virheitä, joka saattoi vaikuttaa siihen että teksti tuntui vähän vaikealukuiselta, mutta minä sellaisista jaksa alkaa valittamaan.

Sait nuo vaaditut kohdat upotettua tekstiin oikein hyvin. Tiikerit ja pieni, hohtava ajatus olivat oikein kivasti laitettua sinne - jälkimmäistä en edes huomannut kuin vasta toisella lukukerralla. Se on ehdottomasti hyvä juttu, että vaaditut elementit saa tekstiin laitettua niin luonnollisen oloisesti, ettei niitä edes huomaa. Setirionesa portaina toimi myös - koko teksti käsitteli Setirionesaa, ja tämän kaltaiseen fantasiakertomukseen tuo nimikin tuntui sopivan. Tykkäsin myös siitä, että tuon hassun sanan syntyperää oli pohdittu ja se selitettiin tekstissä. Ainoa vaadituista kohdista, joka ei mielestäni oikein luonnollisesti sopinut muuhun tarinaan oli tuo ihan ensimmäinen lause. Taas ensimmäisellä lukukerralla tuokin tuntui luontevalta - kirjoitus lipui muutenkin paikasta toiseen, joten asiaan ei kiinnittänyt huomiota. Toisella lukukerralla vasta aloin tuota miettimään - teksti keskittyy muuten aikalailla yleisesti selittämään Setirionesasta, joten on vähän hassua miten yhdestä yksittäisestä ihmisestä vaivauduttiin kirjoittamaan noinkin paljon.

Teksti oli kyllä hyvä. Hymyilytti useammassa kohdassa ja tyyli oli kiva. Olen taas ihan mestarikommentoija, enkä osaa tuon järkevämpiä höpistä.


Eliza Livin Tiikerijumala nousi ehkä näistä kolmesta suosikikseni. Tekstistä näkyy, että siihen on panostettu ja sitä on suunniteltu - tai jos ei ole, niin ainakin olet oikein hyvin onnistunut moisen vaikutelman saamaan aikaan. :)

Kaikki vaaditut kohdat olivat mukana oikein luonnollisesti. Tiikerijumalan ja Setirionesan yhdistäminen oli kiva ja toimiva oivallus, lausahdus oli luonteva ja sopi tilanteeseen. Nyt en kyllä tosin muista mikä tekstissä oli pientä ja hohtavaa, mutta uskoisin ettet sitä sieltä unohtanut (ja se etten muista taas osoittaa, että sekin oli sinne jonnekin luontevasti upotettu).

Minusta kuvailu oli oikein toimivaa. Tykkäsin hahmoista ja tapahtumaympäristöistä - näin kaikki mielessäni värikkäinä kuin jossain sadussa. Tarina oli ihana satu, joskin idea ehkä jo vähän kulunut. Toi minulle mieleen Aladdinin taikalampun - eikö siellä lamppuluolassa ollut paljon kaikkea, mitä ei kuitenkaan saanut viedä? Olit kuitenkin onnistunut idean toteuttamaan oikein hyvin, teksti oli sujuvaa ja piti mielenkiinnon yllä ja loppu sai vähän surulliseksi. Teksti oli muutenkin varsin yhteinäinen - ei jättänyt mitään rikkovia aukkoja tai muutenkaan. Tykkäsin paljon, ihana satu.

[Eliza Liv]

Nyt en kyllä tosin muista mikä tekstissä oli pientä ja hohtavaa, mutta uskoisin ettet sitä sieltä unohtanut (ja se etten muista taas osoittaa, että sekin oli sinne jonnekin luontevasti upotettu).

Minä itse
Vuoripolku näkyi enää pienenä kiiltävänä käärmeenä, joka loisti aurinkojen iskeytyessä sen timanttikivikkoon.
^^p Oli se siellä.



Minusta kuvailu oli oikein toimivaa. Tykkäsin hahmoista ja tapahtumaympäristöistä - näin kaikki mielessäni värikkäinä kuin jossain sadussa. Tarina oli ihana satu, joskin idea ehkä jo vähän kulunut. Toi minulle mieleen Aladdinin taikalampun - eikö siellä lamppuluolassa ollut paljon kaikkea, mitä ei kuitenkaan saanut viedä? Olit kuitenkin onnistunut idean toteuttamaan oikein hyvin, teksti oli sujuvaa ja piti mielenkiinnon yllä ja loppu sai vähän surulliseksi. Teksti oli muutenkin varsin yhteinäinen - ei jättänyt mitään rikkovia aukkoja tai muutenkaan. Tykkäsin paljon, ihana satu.
Juu, Aladdinin taikalamppu toimi tietynlaisena innoittajana, katsottuani piirrettyelokuvan tässä jokin aikaa sitten. Se vain mielestäni se sopi siihen sen verran hyvin vaikka hieman kliseinen onkin.

Kiitos erittäin kivasta ja kannustavasta kommentista, Purry.

Hoidan kommentoimisen myöhemmin, nyt menen tekemään ruokaa~

[Kreifi]

Tulipas tuossa luettua Purityn ja Unamiksen tarinat. Löysin niistä yhden pienen yhtäläisyyden, molempiin oli jotenkin vaikea päästä mukaan. Tuntui kun minut olisi heitetty keskelle valtavaa kasaa kirjaimia. Ehkä joku selkeämpi alku molemmissa tapauksissa olisi auttanut.
Sekavuutta toki lisäsi minun henkilökohtainen vaikea tekstin seurattavuus ilman sisennyksiä.

Purityn tarina kehittyy hienosti, se etenee omaa polkuaan ja paljastaa lopulta mistä on kyse. Minulla ainakin näkemys heitti kuperkeikkaa jostakin toisesta maailmasta (paratiisi) tähän maailmaan. Teksti tarjosi vihjauksen absurdiaa, sitä olisin tahtonut lisää. Seksinharrastamiskohta on loistava veto, lisää tuollaista olisin kaivannut - "merkityksetöntä" ja tekstiin sopimatonta.

Hahmoista on kyllä pakkoa sanoa, että niissä ei oikein ole mitään. Tosin teksti on niin lyhyt, että hahmoihin onkin mahdotonta saada persoonaa. Hahmot pitävätkin nähdä ehkä lähinnä pohdiskeluna ja asian esittäjinä enemmänkin kuin henkilöinä. Tiedä sitten oliko kirjailija pyrkinyt tähän tekstissään.

Kiva välipala, mutta kun todella pelottava sekaisuus jäi häiritsemään ja tarinaan oli kovin vaikea päästä sisälle.


Unamikselle on sanottava, että sana on hallussa (vaikka yhden yhdyssanavirheen bongasinkin). Kerrot hauskasti ja omalla tyylilläsi (joka tosin on kirjallisuudesta hyvinkin tuttu, etkä tuolla tyylillä mihinkään persoonalliseen tekstiin pääse). Tekstiä oli kuitenkin hauska lukea, se oli rentoa ja viihteellistä (sopi tarinaan). Ja kuten sinä nyt olet voinut lukea (ja ymmärtää) tästä pienestä kappaleestani (minun sanoistani), että turhat ja hyödyttömät sulkeet joka kohdassa ovat tuskaa. Olin joskus kuin sinä, käytin paljon sulkeita, mutta siitä moitittiin koko ajan, eikä turhaan. Sulkeet aiheuttavat sen, että teksti tökkii ja lukija joutuu käymään saman virkkeen läpi useampia kertoja, lukeminen ei siis ole soljuvaa. Sinä käytit todella pitkiä juttuja sulkeissa. Suosittelisin lämpimästi miettimään muita ratkaisuja. Etenkin kun kerrontatyylisi on tuollaista soljuvaa, jossa pitää koko ajan edetä. Sulkeet tappavat sen. Ja jos käytät sulkeita vähemmän, onnistut niitä käyttäessäsi tekemään niistä hienon tehokeinon.

Tekstisi oli niin miellyttävää, että voin kuvitella palaavani sen pariin (mitä en kuitenkaan tee, koska en järin pidä lukemisesta). Teksti oli hyvä, mutta siitä jäi jokin potku puuttumaan, ehkä se oli vain viimeistelyä, ehkä jotain muuta, sitä en osaa sanoa.

[Unski]

Tekstisi oli niin miellyttävää, että voin kuvitella palaavani sen pariin (mitä en kuitenkaan tee, koska en järin pidä lukemisesta). Teksti oli hyvä, mutta siitä jäi jokin potku puuttumaan, ehkä se oli vain viimeistelyä, ehkä jotain muuta, sitä en osaa sanoa.

Kiitos kiitos ja tunnustan, ideat alkoivat väsymisen mukana vähentyä.
Mutta noista suluista minun on mainittava sen verran, että syytän asiasta Saatanaa. Luin suht äskettäin uudestaan kirjan Minä, Lucifer ja sen eräs "tehokeino" on sulkeet, joista pisin taisi olla yli yhden sivun pituinen.
Olen viaton lammas parka, jota Paha kiusaa =)


Mutta kun minua on nyt jo kahteen otteeseen kommentoitu ja vieläpä positiivisesti, tunnen pientä velvollisuutta itsekin avata sanaista arkkuani.
Luin siis Kreifin ja Purityn teokset, joten aloitetaanpas..

Lapsen Sielu

Alussa olin hieman epäluuloinen tätä lukiessani. Vähän tutkailtuani teosta uudelleen bongasin jonkinlaista symboliikkaa välistä ja ylläkin kehaistu loppu oli minusta se paras pala tästä piirakasta. Tosin, dialogi jäi hieman vaivaamaan. Aluksi hahmot tuntuivat hieman... persoonattomilta, koska sekä Varjo että Susanna puhuivat hyvin samanlaisesti. Pientä painotusta eri tunteisiin oltaisiin voitu antaa enemmältikin, vaikka kahden lukukerran jälkeen pientä erilaisuutta aloin jo huomata.
Koska Lapsen Sielu vaikutti olevan tarina Susannan mielen sisässä, jäin kaipaamaan lisää tiettyä kryptistä symboliikkaa, jota nähtiin jo valon nielennässä ja Varjossa - joka oli kahdesta hahmosta suosimani.

Hieman erilainen tarina, mikä on mielestäni aina plussaa, eikä vähän surullisempi loppu näinä onnellisten tarinoiden päivinä todellakaan haittaa minua.

OLIPA KERRAN ALKU

Ah, filosofiaa! Tykästyin suuresti tähän, koska lukija saa hahmotella tapahtumaa itse. Anarkia vastaan äärimmäinen järjestys, hyvä vastaan paha olivat ensimmäiset ajatelmat, jotka kävivät mielessä ja nuori mies sekä punapää saivat pikaisesti Raamatusta itselleen roolit Luciferina ja Lilithinä. Otsikko vain vahvisti tätä kuvaa, ihmiskunnan ja maailman alkuahan tässä ikään kuin povattiin.
Tästä valinnasta tuli hassusti myös mieleen vanha sci-fi sarja Babylon 5, jossa on lähes täysin samanlainen tilanne; päätös täyden anarkian ja täydellisen, tyranniaa lähentelevän, järjestyksen väliltä.
Paljon mieltä kutkuttavaa symboliikkaa tässäkin tarinassa ja ilahduksekseni huomasin, että Puritykin olin tehnyt Setirionesta paikan.