View Full Version : Layout v2
Tekeepä kovasti mieleni pistää pientä kyselyä tästä asiasta. Käyttääkö tätä joku? Kyseinen layout on nimittäin materiaalien muotoilun kannalta todella tuskallinen, sillä sen tekstilaatikko on huomattavasti kahta uudempaa kapeampi. Tällöin esimerkiksi taulukot näyttävät joskus todella häiriintyneiltä v2:ssa, samaten isompia kuvia tekstin seassa sisältävät artikkelit.
Jos layoutia ei käytetä, voisi sen mielestäni heivata mäkeen, sillä tällaisenaan se ei oikein anna kovin edustavaa kuvaa sivun materiaaleista. Koska kuitenkin kaikki layoutit lukevat materiaalit samoista tiedostoista, on ihan mahdotonta tehdä materiaaleista sellaisia, että ne näyttäisivät samaan aikaan hyvältä kaikilla layouteilla.
Kokonaan vaihtoehtoisia layouteja ei kuitenkaan tulisi heivata, sillä mielestäni v3 ansaitsee olemassaolonsa, onhan se vaalea ja sopii siten joidenkin silmille paremmin, näytöistä puhumattakaan (oma näyttöni on niin saakelin vanha ja tumma, että v4 on tuskallinen).
Ilmoitan jo, että huolimatta siitä jääkö layout v2 henkiin vai ei, ei materiaalejen sopivuutta tämän leiskan tekstilootaan tulla juurikaan ottamaan huomioon, jos muokkaus heikentää ulkoasua uudemmissa layouteissa.
[spam, poista tämä]Minä käytän.[/spam, poista tämä]
Se on minun suosikkini, ei sitä saa poistaa. *koiranpentuilme*
Gift of Death
6.4.2005, 21:06:13
Minä en käytä layout v2:ta. Kun tulin käytin v4 ja tulen aina käyttämään :) . Puolestani sen voi heivata mäkeen.
Lisäksi taustakuvat tekevät paikoin tekstin lukemisen mahdottomaksi. Itse en käytä siis tuota, koska se ei ole toimiva leiska materiaalin suhteen. Pois hus.
En käytä. Itseasiassa minusta vain v4 on toimiva, paitsi tietenkin v3 käy jos on huono näyttö. Muuten en pitäisi siitäkään.
Eli minun puolestani v2:n voi hävittää.
Gabriel
6.4.2005, 21:26:41
Joko kakkosta tai nelosta. Minulla tuo vaihtelee.
Kakkonen on kuitenkin perinteikäs ja ollut layoutina todella pitkään. En haluaisi sitä poistettavan.
Minun puolestani saa poistaa koska en sitä itse käytä. Tietenkin tästä voisi pistää ihan kyselyäkin pystyyn.
SDNKorento
6.4.2005, 21:34:09
Miun mielestä poistaminen on kuitenkin liian järeä keino. Saahan se maata siellä, mutta kuten Enkuli sanoi, niin tulevat materiaalit suunnitellaan varta vasten vain uusimmille leikkareille, ihan ajansäästön kannalta (Juuh, Enk-sanilla on varmaan hirmu kiiru).
Eiköhän materiaalin yhteensopimattomattomuudesta voisi ilmoittaa vaikka v2:n etusivuilla?
Velvety
6.4.2005, 21:42:15
Minä itse pidän todella paljon nykyisestä (eli siis layout4), koska olen tottunut siihen ja se sopii FFfinin sivujen layoutiksi todella hyvin.
En sitten osaa sanoa, miksi nuo muut pitäisi poistaa. Mutta oma valintani ja ikuinen suosikkini on tuo nelonen, koska se on kaunis. Yksinkertaista. :)
Nyarlathotep
7.4.2005, 12:45:42
Minä ainakin käytän Layout v2:sta. Se on mielestäni niistä kolmesta hienoin ja ne kuvat ovat kiva lisä. Ei minua haittaa vaikka se poistettaisiinkin, sillä v3 on myös hieno. Jos itse saisin päättää, niin sanoisin, ettei poisteta.
Berrycake
7.4.2005, 13:12:40
Tuonpas minäkin kantani esille. Eri asia sitten kiinnostaako kenelläkään kuulla sitä. ^^; *Köhh* Elikkä minusta tuo layout kakkonen on kaikista tyylikkäimmän näköinen ja itse käytänkin sitä aina. Olisi varsin ikävää mikäli noinkin edustavan näköinen ulkoasu karsittaisiin kokonaan bittitaivaita seilaamaan. Minusta v2:sen pitäisi saada ehdottomasti jäädä hyvännäköiseksi FFfinin edustajaksi.
Kuten Korento tuossa ylempänä tuumi, niin ehkä tuosta materiaaliyhteensopimattomuudesta voisi tosiaan ilmoittaa siinä veekakkosen aloituksessa. Simple. :]
Mä käytän tota layout v2 kosta koska se on musta niistä kaikista hienoin.Ei mua ainakaan häiritse jos se on hieman kapeempi kun muut ne.tää on paras noista kolmesta ja itken jos tää layout v2 poistetaan :D .
Uber Weapon
7.4.2005, 13:56:19
Huutoäänestykseen osallistun huutamalla: Säilyttäkää v2, mutta tehkää artikkelit siitä välittämättä.
huru-ukko
7.4.2005, 15:18:24
Minä en käytä kakkosta, olen aina käyttämässä kolmosta tai nelosta, mutta kakkosessa kun on ne kaikki linkit ihan eri paikoissa kuin kahdessa muussa ja lisäksi se raiskaa silmiäni(kuvainnollisesti :) ).
Joten tehkööt mitä lystää sille, mutta kunhan ei túle lisää samanlaisia "silmänraiskaajia", mutta ne kaksi muuta ovat hienoja.
Paajehu
7.4.2005, 16:46:57
Omasta mielestäni v2 on hieno, vaikka en sitä itse käytäkkään. Sitä ei missään nimessä kannata heivata mäkeen, vaan pistää varoitus yhteensopimattomuudesta.
Jackal von ÖRF
8.4.2005, 9:26:04
Jotkin v2:n taustakuvista ovat sen huonoin puoli, koska niiden takia tekstistä ei välillä saa selvää. Haluaisiko joku kartoittaa niistä, että mitkä taustakuvat häiritsevät lukemista, mitkä eivät ja mitkä ovat tyylikkäitä? Kuvat ovat osoitteessa http://www.fffin.com/img/skin/layout2/mainbg/ - viitatkaa niihin puheessanne tiedostonimellä eikä "se etusivun kuva jossa on Rikku".
Powered by vBulletin® Version 4.1.8 Copyright © 2012 vBulletin Solutions, Inc. All rights reserved.