PDA

View Full Version : kirjoittaminen



nukenriapu
14.5.2005, 11:02:56
Niin tota en nyt tiedä kuuluuks tää tänne mut laitan nyt kumminki, ku oon uus käyttäjä ja en oo vielä haistellu muita oivia paikkoja. Seliseli.

Kysyisin neuvoa ihmiset, kirjoittamiseen. Ei tarvitse olla mitään runoja tai mitään, jotain vaan. Siis kun kirjoittamisen tarkoitushan on saada ne tunteet paperille, tai siis yleensä kirjoitetaan, jotta saisi purata tunteita. Mutta usein siitä tuuppaa tulemaan sellaista miksi minun täytyy kärsiä tämä viimeinen hetki ennen kuolon ratsun saapumista ja veripisarat tippuvat paperille ikuisten keijujen lentäessä yhä ylemmäs, autuaaseen, näkien pimeydessä valon. No ei ollu mikään paras esimerkki, mutta siis eihän tuo kuulostanut edes kenenkään tunteilta(?) Sitä yrittää vaan olla jotain että voivoi kun on niin kurjaa ja synkkää. Mutta tämän vastakohta on linnut lentelevät ja laulelevat sulosointujaan, kun kukkaset kukkivat. Kyllähän nuo toki kuvaavat sen ihmisen tunteita, mutta vain sitä ääripuolta. Pitäisi mennä pintaa syvemmälle ja kirjoittaa Oikeasti. Aluksi riittää toki nuo, mutta jos haluaa edetä ja saada uusia oivalluksia, niin täytyy alkaa sitä tekniikkapuoltakin hioamaan. Itse olen aina ajatellut, että teknisesti hyvä runo on perseestä, tunteet on tärkein. Mutta jos todella haluaa menestyä ja saada muutakin kritiikkiä, asiantuntijoiden, konkareiden, täytyy sitä tekniikkaakin hioa (minä haluan). Eiko siis. Huumori on tärkeää, huumorilla saa ihmiset (kriitikot?) iloisemmalle ja kevyemmälle mielelle ja saa arvostusta, huomaamatonta arvostusta, ei sitä osaa selittää (osaa, mutten jaxa). En tarkoita huumorilla mitään erkki meni mettään sinisen sian kanssa ja ne heitti sappaita päin mummon mökkiä ja mummo tuli ulos ja kiros ja sit ne heitti mummon naamaan ison nokian-hai-saappaan (mustaa huumoria?). Mutta siis huumori sujautettuna sellattiis ovelasti sinne sekaan.

Ensin tunteet, sitten tekniikka (vaati itsekuria, niskasta kiinnii, jotain muuta(?)), sen jälkeen tekniikkakin alkaa tulemaan tunteella. Jos nyt pitää haasteista, niille suosittelen.

Pitkät, lentävät lauseet, ne tekevät vaikutuksen. Omituiset, mutta silti selkeät.

En nyt tiedä mitä haen takaa tässä viestilläni (aloittaessani tiesin), mutta joku, jos jotain kiinnostaa, niin voi kertoa vaikka vinkkejä, antaa linkkejä, pelata runo-sanapeli-vinkkiä ja syödä neroustabletti-sinkkiä.

Taiteilijat, tulkaa ja ravitkaa aivoni. Itsekkin pystyisin tähän, mutta haluan toisten kokemuksia ja kaikkee.