View Full Version : Upein kauhuleffa/-elokuva?
Red-XIII
14.8.2002, 12:59:02
Kiitos että saan koittaa uusiksi Ren!
Siis, en osaa hirmu hyvin osaa Hohtoa perustella, sillä kun viimeksi sen näin niin jäi vain sen naisen nauru soimaan päähän! No Manaaja ei ole enää leffa eikä mikään! Sen olen katsonut niin monta kertaa että melkein osaan vuorosanat ulkoa! No kuitenkin vähän perustelua:
Manaaja:
Alussa yksi tyttö Regan (tarinan pää henkilö) on ihan mukava kuten on myös taloushoitaja. (onko se? vai mikä se on?)Hänen kanssaan Regan kuitenkin on päivät pitkät.Regan tekee kaiken mailman hauskoja eläimiä paperimassasta (kait se on paperimassaa) Reganin äiti löytää kellarista pelin jonka Regan sanoo löytäneensä. Reganin äiti kysyy tietääkö Regan miten sitä pelataan.Regan vastaa myöntävästi mutta Kapteeni (jokin) ei halua pelata hänen äitinsä kanssa!
Seuraavana päivänä Regan viedään jonnekkin kummalliseen lääkäriin (en oikeastaan tiedä mikä se on!).Siellä Regan kuitenkin on kaikkea vastaan.Kun hoito on ohi siltä päivää, niin hoitaja kysyy että kiroileeko Regan yleensä? Hänen äitinsä vastaa että ei kiroile kuin myöskään ei valehtele! (Hän oli sanonut äidilleen sänkynsä tärisseen ja mennyt äitinsä viereen nukkumaan) He ihmettelevät Reganin tapausta. Samana iltana ,Reganin mentyä nukkumaan, alkoi kulua kauheaa "pomppimista"! Äiti juoksi yläkertaa Reganin huoneeseen ja näki Reganin sängyn "hyppivän"! Äiti itse hyppäsi sängyn päälle mutta se ei ottanut lopettaakseen.
Seuraavana päivänä, taas lääkärissä, lääkäri sanoi sen johtuvan kouristuksista! He tekivät kaiken mailman testejä Reganille ym. ym.
(Apua! Loppu unohtui mielestä! Editoin jos jotain tulee mieleen!! :eh: )
Olisit voinut perustella vähän...
Hiljattain näkemäni Uhrilampaat teki vaikutuksen. Hannibal Lecter on oikea pahis. Verta ei ollut kovin hurjalti ja tarina päättyi vähän kesken, mutta ei se mitään haitannut. Mielestäni koko elokuvan jippo oli Anthony Hopkinsin loistava roolisuoritus ja ahdistavat psykologiset keskustelut hänen ja Jodie Fosterin välillä. Pitää muistaa katsoa Hannibal joskus.
Sitten on myös Hohto, sen näkemisestä on tosi kauan, etten oikein muista mikä siinä pelotti, muistan vain että näin siitä painajaisia ainakin viikon.
Sitten on Carrie. Ei tämäkään kauhuelokuvana pelottava ollut, mutta päänäyttelijä oli erittäin onnistunut tulkinnassaan ja sai kaikki sympatiani. Tarina oli tosi surullinen ja sai tosissaan ajattelun aihetta, millaista tuhoa se aiheuttaisi jos jokainen surun, tuskan ja vihan keskellä kylpevä saisi 'ruumiillistaa' tunteensa.
Suurin osa näkemistäni vampyyrileffoista on huonoja, kun katsotaan vaikka leffaa Hämärästä aamunkoittoon ja sen kaikkia toinen toistaan surkeampia jatko-osia, mutta Anne Ricen vampyyrikronikoihin perustuvat Veren vangit (Interview with a vampire) ja Kadotettujen kuningatar olivat molemmat aika vakuuttavia leffoja. Oli mukava katsoa vähän modernimpaa ja vähemmän kliseistä juonta, jossa on muutakin sisältöä kuin litrakaupalla veren veren roisketta.
Hyviä kauhuleffoja on tullut katsottua todella paljon joten on vaikea sanoa mikä on paras. Parhaimpia näkemiäni kauhuleffoja ovat kuitenkin Alien, Maissilapset ja Painajainen ElmStreetillä, sekä kunnon ihmissusi ja vamppyyrileffat jotka todella saavat aikaan edes jonkinlaisen unettoman yön :eh:
Pidin kovasti myös Resident Evil-leffasta, ja se olikin pitkästä aikaa sellainen elokuva joka sai minut hyppäämään lähes kolmemetriä ilmaan joissain kohdissa :D
Rowena
14.8.2002, 16:27:57
Kaikkien aikojen suosikkini on Stephen Kingin SE.
Näin siitä pelottavan näköisestä pellestä kauan painajaisia...
Meni kauan että uskalsin käydä pimeällä vessassa, koska se pelle asusteli viemärissä :D Varmaan oon nähny sen jotain 10 kertaa ja aina se on yhtä pelottava. SE on kyllä aika vanha leffa ja joittenkin mielestä huono, mutta minä tykkään siitä :)
Raziel86
14.8.2002, 16:40:15
Alienhan se....Pelotti mua alussa mutta nyt se on jo hauskaa katsottavaa... ;D Toinen on Hohto... :eek:
Upein kauhuleffa, vai kauhein kauhuleffa? Siinä on suuri ero...
Manaaja on legenda ja siinä on tyyliä. Olen sen 2x nähnyt ja molemmilla kerroilla olin yksin kotona ja kello oli n. 1 yöllä. Vaikkei tuo elokuva päivänvalossa olekaan pelottava vaan enemmänkin naurettava, oli tuo yömyöhään melkoisen pelottava. :bored:
Nämä uudet "kauhuleffat" (enemmänkin komediat) kuten Tiedän mitä teit viime kesänä ja Screamit ovat aivan perseestä. Kunnon kauhuleffa alkaa sillä tavalla, että ensin näytetään päähenkilöiden "tavallista elämää" vähän aikaa. Minusta se tuo elokuvaan parhaan tunnelman. Siinä sitten juoni vähitellen kehittyy, ja kauhu kasvaa (manaaja hyvänä esimerkkinä). Näissä uusissa leffoissa vaan alkaa heti älytön verenvuodatus. Ei se ole pelottavaa, että ruma naamarimies lyö naista veitsellä.
Blair Witch Project 1 (kakkonen oli perseestä) oli kyllä erittäin pelottava.
Red-XIII
14.8.2002, 19:41:48
Heh... No.. En oikein osaa perustella Hohtoa koska siitä on yli 3kk ku viimex sen näin... Muistan sen että sit siin lopussa kun sitä poikaa oltiin melkee kuristettu ni siinä ku tulee sielä vessassa se nainen sitte ku se mummeli vaan nousee sieltä ammeesta kuolleen ja sen nauru jää äklösti päähä.. Ja lopussa ku se isä juoksee poikansa perässä kirves kädessä poikansa perässä ja jäätyy sinne.. Enempää en osaa kuvailla hohtoa.. Siinä on tarpeeks mun muistille!
Editointi:
Hohdosta on sen verran kauan aikaa kun viimeksi sen näin, etten osaa perustella sitä mutta Manaajaa itse asiassa osaisin...
(Mene alkuun lukemaan jos et ole lukenut =D )
Leviathan
14.8.2002, 19:54:47
Ennen se olllos hohto mut nyt se on alkanut jo kyllästyttää kun on katottu n.10-30kertaa....hohto on kyl vieläkin aika ylhäällä lemppareista. Pahuuden järvi ollos myös hyvä...(vaikka ei pelottava)
hmm en edes muista kaikkia hyviä kun on katsottu vuokraamon suunnilleen kaikki kauhu pätkät
editoin jos tulee jotain viel mieleen
EDIT: Niin ja Vankila niminen (kukaan ei varmaan tiedä) leffa on hmm minusta kyllä kauhu/komedia mutta se on niin vanha että nostan hattua sen tekijälle.
edit// Sitten näistä uusimmistä kauhuelokuvista en pidä juuri laisinkaan, ne eivät osaa luoda tunnelmaa ja yleensä musiikit on suunniteltu todella huonosti. Ottaisivat oppia vanhojen aikojen hyvistä musiikeista.
Esimerkiksi ringistä en pitänyt, se ei pelottanut. se ei osanu luoda tunnelmaa ja kaikesta jotenkin paistoi amerikkalaisuus lävitse. Sitten nämä japanilaiset varsiot...niin no minusta se japskien ring ei ollut sen parempi kuin amerikkalaistenkaan, aika samaa tasoa. Mutta japskien Ring 2 on parempi kuin ykkönen. Mutta se Ring 0 oli minusta jotain aivan kammottavan huonoa.
Ja sitten tämä ihan äskettäin teattereihin tullut Kauna...eijeijei. Parempi kuin Ringit, mutta ei pelottava sekään. Menin katsomaan sen elokuviin ja en ymmärrä miksi kaikki kaverini sitä niin paljon pelkäsivät. Juoni oli aika..hmm..mielenkiintoinen, mutta ihan mukiinmenevä. En pitänyt Gellarin suorituksesta, minusta pääosaan joku toinen olisi ollut paljon parempi. Musiikin tätä nykyistä musiikkien tason keskiviivaa. Maskeeraukset oli tehty mukavasti ja silleen. Minä en vain oikein tykännyt.
Candice
15.8.2002, 20:40:48
Ennen olisin sanonut Scream. No taidan sanoa sen vieläkin vaikka aika kliseinen se onkin. Mutta ensimmäinen scream sai minut ihan oikeasti kirkumaan. Olin kyllä vielä seiskalla siinä vaiheessa, mutta minä pidin siitä elokuvasta ihan hirmuisesti. Juoni oli kuin pahimmasta teini-komediasta, mutta näyttelijät olivat ihan hyviä eivätkä vielä niin teennäisiä kuin jatko-osissa.
Hohto on myös jäänyt elävästi mieleen. Muistan kuinka maha muljahteli "red rum"-vaiheessa. Ja sitä ennen jo. Se oli ihan mukavan piinaava elokuva. En osaa paremmin perustella.
Ja tietysti (Allyn iloksi?) täytyy mainita veren vangit. Se elokuva ei ollut kliseinen (ainakaan kovin) ja siinä oltiin ihan mukavasti pyritty pysymään kirjassa. Ei siis verellä mässäilyä. Veren vangit oli jotenkin... hauraampi (!) kauhuelokuva. En nyt tiedä oliko se edes kauhua, mutta upea se oli.
yksisiipi
16.8.2002, 9:40:28
Uhrilampaat on edelleen paras. Johtuneeko charmantista Hannibal Lecteristä. Mmm, maksaa chiantin ja papujen kera.
Erämaa Syö Miestä. Aika outo elokuva, mutta kauniita maisemia on paljon luomassa tunnelmaa. Uskomattoman hyvä.
Teksasin Moottorisahamurhaaja ei ehkä ole mikään huippuelokuva, mutta kauhistuttava se on.
Sudet tulevat on ensimmäisellä katsomiskerralla aika outo elokuva. Taisi elokuva olla kokonaan unta, jossa kerrotaan susitarinoita, en muista tarkkaan. Hyvä silti.
Evil Dead -sarjan humoristinen :angi: meininki puree kanssa minnuun. Olen nähnyt muistaakseni kaksi ensimmäistä osaa.
Originally posted by Arwen
Hiljattain näkemäni Uhrilampaat teki vaikutuksen. Hannibal Lecter on oikea pahis. Verta ei ollut kovin hurjalti ja tarina päättyi vähän kesken, mutta ei se mitään haitannut.
Minä en erikoisemmin pidä kauhusta, sillä se ei pelota. Pidän kuitenkin Uhrilampaista juuri siitä syystä, että siinä ei ole oikeastaan mitään perinteisen kauhun elementtejä ennen sitä lopun kellarikohtausta, siinä on vaan oma häiriintynyt tunnelmansa. Minun on mahdotonta katsoa Hopkinsia ilman, että mieleeni tulisi herran Lecter-rooli. Älykäs ja hillitty psykopaatti on kyllä ihan jännä idea, etenkin jos se syö uhrejaan.
AlkoTanko
16.8.2002, 17:02:39
Ainoa kunnon kauhuelokuva joka pelottaa perkeleesti ja on samalla myös hyvä elokuva on Stanley Kubrickin Hohto. Lainasin sen dvd:n kirjastosta muutama päivä sitten ja jo alkuvalikko sai melkein kurat housuihin. Erinomaiset näyttelijäsuoritukset, loistava käsikirjoitus, painostava tunnelma, komeat lavasteet ja pisteeksi i:in päälle kammottavan hieno soundtrack tekee tästä elokuvasta yhden parhaimmista näkemistäni elokuvista yleensä.
Olen Crowin kanssa täysin samaa mieltä: nykyiset kauhuelokuvat ovat SURKEITA. Ne edustavat noin 90-prosenttisesti jompaakumpaa näistä:
1. Teinislasherit. Joku ihme naamarissa hiipparoiva tyyppi alkaa jahtaamaan/lahtaamaan tiukoissa vaatteissa olevia tyttösiä. Elokuvaan ei olla vaivauduttu keksimään mitään uutta, vaan kopioidaan kaikkia muita yhtä avuttomia elokuvia. Lopussa tietysti jää epäselväksi kuoliko se murhaaja vai ei, ja sitten meitä kiusataan vieläkin itseään toistavalla juonella.
2. Efektikauhuleffat. Niinsanotusti kammottava sekasikiöotus pääsee vapaaksi ja alkaa saalistamaan ihmisiä. Ennalta-arvattavat juonenkäänteet, esim. otuksesta tulee älykkäämpi ja se pitää nykyiseen kauhuperinteen tavoin tappaa tusina kertaa ennen kuin se lopullisesti putoaa.
Miksi enää ei tehdä älykkään pelottavia kauhleffoja, jossa tiukkapuseroiset teinitytöt, jotka eivät edes osaa näytellä vaan he vain "näyttelevät", korvataan taitavilla näyttelijöillä ja typerä lahtaus jätetään vähemmälle (kuten Hohdossa, jossa ei tapettu kuin yksi ihminen) ja keskitytään säikyttelyn sijaan tunnelmaan. Edelleen Hohto ja vähän aika sitten telkassakin nähty The Cube toimivat hyvinä esimerkkinä ja ehdottomasti loppu, josta ei voida tehdä minkäänlaisia jatko-osia, jotka useimmiten pilaavat elokuvan kuin elokuvan.
Sanainen arkkuni sulkeutuu, on aikani vetäytyä pimeään, josta olen tullutkin...
mindless
16.8.2002, 21:15:10
:D
Niitä on MONTAA...
Maissilapset
Sen näin joskus pari vuotta sitte...
Se oli ihan hyvä. Tai siis mitä nyt siitä muistan, niin se OLI hyvä...
Scream it Kolmosta en oo nähny mut ykkösen ja kakkosen kyllä.
HY-VI-Ä. :D Jotkut tietenki voi pitää niitä vaan joinain tylsinä teinikauhuina, mutta mä en... :D
Ne vaan on niin hyviä.. :
Faculty - Kauhun oppitunnit
Ei oikeen KAUHU, mut silti hyvä.
Josh Hartnett, ja Elijah Wood = Perfect. :D
Ja onhan niitä kai sitte jotain muitaki... Niinku
Tiedän mitä teit viime kesänä/Tiedän yhä mitä teit viime kesänä
Mut ei ne kyl parhaita oo.. :) Mut silti
//Edit//
Ai niin.. :D
Psykot...
oon nähny ykkösen ja kolmosen... en osaa sanoo kumpi on parempi, varmaan 1..
Mut silti.. ookoita. :D
Vodoun
19.8.2002, 20:24:06
the cube
jostain syystä siinä oli hyvää psyka-kauhua.. nää teini-kauhuleffat ei oikein sytytä..
pienempänä katottiin kaverin kanssa elokuva "se"..
muistan aina kun kaveri ei uskaltanu kattoa ja mä vaan nauroin sille maha kippurassa kun se oli niin tyhmä.. suosittelen.. :D
Mirandos
21.8.2002, 12:43:59
En tiedä lasketaanko tämä lehva nyt kauhuksi, muttah...
The Gift - enne
Loistavat roolisuoritukset. Cate Blancett osaa todellakin näytellä!
Keanu Reevessillä oli kerrankin vähän erilainen rooli..
Sitäpaitsi pidin siitä, kun tämä lehva ei ollut sellaista silpomista ja veren roisketta. Pidän mielipuolista (siis kauhukirjoissa ja elokuvissa) enemmän kuin hulluista silpoja-äijistä, jotka tykkää syödä kaverinsa yms. yms.
Nikodemos
21.8.2002, 15:18:05
The Cube ei varsinaisesti ollut mikään kauhuleffa mutta todella hyvä muuten, se pisti oikein miettimään (siinä tosin ihmisiä kuoli kaikenkarvaisilla tavoilla)
Alienit nostavat edelleen melko tehokkaasti niskakarvat pystyyn.
Hellraiser on myös vakuuttava, se oli vähän pelottava mutta myös hyvin etova (mukavaa katsella kun ihmisiä pilkotaan paloiksi koukuilla jne.)
Ensimmäinen Scream oli ihan hyvä, jatko-osat alkoivat tosin maistua puulta hyvinkin nopeasti.
Onhan niitä tietyisti muutenkin... parhaimpia ovat älykkäät kauhuleffat jotka eivät tee kauhua vain sillä että kuinka moneen palaan yksi henkilö voidaan saada esim.
Selfish
22.8.2002, 20:10:38
Hohdosta pidän :D siinä semmosta hitaasti kehittyvää kauhua...huu ne kaksi tyttöä sai kylmätväreet selkään kun sitä ensimmäistä kertaa katsoin. Kauhu elokuvia olen liikaa katsonut koska mikään ei enään juurikaan pelota..
hohto, ehdottomasti. tarvitseeko sitä edes perustella? :p
joo, ja näin viimeinkin tuon kauan kaipaamani 'uhrilampaat', ja se kyllä pomppas melkoisen korkealle respektilistassani :))
'so, clarice.. have the lambs stopped screaming?'
//joo, ja alienit :DD pelkään niitä niin pirusti, mutta silti ne pitää aina kattoa jos ne tulee telkasta :))
Cearulea
23.8.2002, 22:22:36
The Others- Toiset oli kauhistuttavan upea elokuva! Kaunis, mielenkiintoinen ja ahh niin pelottava... Siinä on sellaista hienovaraista kauhua johon en ole törmännyt missään muussa elokuvassa ja olen kuitenkin tapittanut aika lailla kauhua. Muutamissa kohdissa meinasin hypätä otsonikerrokseen asti säikähdyksestä ja loppuratkaisua ei helposti arvaakaan...
cappel
25.8.2002, 17:47:35
no halloweenit on hyviä mutta eivät kuitenkaan pelota millään tavalla, samoin kuten nightmare on elm streetit ja friday 13.th elokuvat. taidanpa päätyä kuitenkin hellraiser 1 elokuvaan, ja eritoten juuri siihen ensimmäiseen. periaatteessa siinä ei tapahtunut mitään varsinaisesti pelottavaa mutta se oli vaan yksinkertaisesti hyvä.neloselta sen ekaa kertaa näin ja yllätyin siittä, että maailmasta löytyy vielä hyviä kauhu-elokuvia. jatko-osat ovatkin sitten aika lailla komediaa, ainakaan niitä ei tosissaan voi ottaa.
Shasta-
25.8.2002, 19:20:44
Yksi parhaimmista kauhuelokuvista on ehdottomasti 'Stigmata'.
Se ei ole mitenkään pelottava, mutta juoni on aivan uskomaton.
Myös neloselta tuli vähän aikaa sitten 'Hellraiser', joka oli niin...ällöttävä elokuva että huh huh.
Kun sitten oli sen katsonut, niin pelkäsi että Pinhead hyppää joka nurkan takaa...:confused:
Manaajaa en ole ikinä katsonut, vaikka haluaisin.
Kaikki on kehunut sitä hyväksi, joten...
Carrie ja Carrie 2 ovat kanssa hyviä. Carrie 2 on äklö...
Elokuva, jonka haluasin ehdottomasti nähdä...
'The Crow-Salvation'....
Crow on muutenkin aivan uskomaton...Kun tuli se telkkarisarja ja kaikkee.
Enpä sillai paljon kauhuleffoja katsele, mitä nyt joskus kaverin kanssa. Menee vaan R-kioskille, lainaa jonkun K-16 leffan ja sitten katsoo sen. Sitten eivät anna The Crow:ta lainata koska on liian nuori. On se sitten kumma.
marvin
26.8.2002, 15:15:33
Upein on ehdottomasti Ridley Scottin Alien. Upea on tosin vähän outo adjektiivi kuvaamaan kauhuleffaa...
Syitä miksi Alien on ykkönen löytyvät ehkä lapsuudestani, muistan vielä kuin eilisen kun kaverin kanssa katsottiin kuinka Nosromo-avaruusalus lipui läpi pimeän avaruuden. Mikä onkaan tuskastuttavampaa katsottavaa kuin nähdä ihmisten yrittävän taistella moraalitonta tappajaa vastaan avaruusaluksen ahtailla, klaustrofobiaa herättävillä käytävillä vailla mahdollisuutta. Varsinkin kun työnantaja vartavasten haluaa tuoda olion kotiin miehistöstä viis veisaten.
Siitä lähtien on mieliini syöpynyt hapon laillla kunnioitus H.R.Gigerin maalauksiin kuolaavista pitkäkalloisista tappajista.
Avaruudessa kukaan ei kuule huutoasi! ;D
Kauhulehvat on upeita.
Valentine. Tämä on todella hyvä elokuva. Amorin naamarin taakse piiloutuva tappaja alkaa surmaamaan ihmisiä. Monta kuolee ja lopulta yksi enään alkuperäisitä on jäljellä. Juuri hän jonka murhaaja halusikin... Pelottava elokuva, piti joissain vaiheissa kun sitä katsoin ihan sulkea silmät kun niin pelotti. Enkä vähän tavallinen kauhu leffa, tapetaan tapetaan tapetaan. Mutta tunnela on mahtava ja musiikki, juuri kun murhaaja tulee niin kuulu sellainen marmiva tiitiitii.. Tulee ihan kauhunväreitä. Näyttelijät eivät mitään loistoluokkaa, mutta mahtava juoni korvaa senkin.
Scary Moviet. Noh, ei nyt varsinaisesti mitään kauhuelokuvia.
Enemmänkin naurattaa kuin pelottaa kun sitä katsoo, mtta hyviä elokuvia silti. Matkitt useita kohtia muista elokuvista, luulen että juuri se tekee niistä niin hyviä. :)
Tiedän yhä mitä teit viime kesänä. Katsoin toissakesänä tämän. En ole nähnyt aiempaa osaa, jonka haluaisin nähdä, sillä koska tämä oli hyvä, luulen että ensimmäinen vielä parempi. Näyttelijät suorittivat osansa loistavasti, musiikit ihan mukiinmeneviä. Vähän tylsä joissainkodin, mutta enimmäkseen ihan viihdyttävä. JA pelottava. o.o
Kaikki puhuu hohdosta.. minä en olle katsonut sitä, mutta kun kaikki sitä niin kehuvat niin pakko joskus hommata se.
Mysticus
2.11.2002, 13:50:17
Nämä nykyajan kauhuelokuvat, joissa murhaaja heiluu puukon kanssa ja teinit pakenevat kirkuen, eivät oikein ole minun mieleeni, vaan pidän enemmän sellaisesta "piinaavasta" kauhusta, elokuvista joissa ei välttämättä tapahdu mitään kammottavaa, vaan katsojaa pidetään jatkuvassa jännityksessä. Loistavia esimerkkejä näistä ovat muun muassa vanha kunnon klassikko Manaaja sekä hieman tuoreempi Uhrilampaat.
Myös jotkut ei-kauhuelokuvat ovat yllättävän pelottavia, kuten esimerkiksi Kuudes Aisti ja Särkymätön. Nekään eivät mitään maailmaa mullistavia tekeleitä ole, mutta ne kuitenkin pitävät katsojan otteessaan alusta loppuun.
JonVonRox
19.11.2002, 19:29:44
Ei mene kauaa miettiessä. Stephen Kingin kirjaan perustuva ja Stanley Kubrickin ohjaama The Shining on ehdoton ykkönen. Hyvänä kakkosena tuleekin Twin Peaks (juu olen twin peaks friikki) 'Fire walk with me' vaikka suoranaisesti se ei kauhuelokuva olekaan. Kingin "It" elikkä kolmen tunnin eepos Clownimurhaajasta on sekin jäänyt top vitoseen, ja viimeisimpänä Final Destination : Viimeinen määränpää.
Coppolan "Bram Stocerin Dracula", jossa on Keanu Reeves ja Gary Oldman on ehkä komein kauhu mitä olen nähny. Tosin se ei ole kovin pelottava mutta se on niin näyttävä ja tunnelmallinen pätkä että täytyy ihastella.
Tim Burtonin "Sleepy Hollow" on myös aivan taivaallisen kaunis. Lokakuiset maisemat ja vanhat tammet sumuisilla niityillä ja metsissä saavat hormoonini tekememään mieleni nallekarkkeja. A.k.a hyvälle mielelle.
"The Devil´s Backbone" Veikkaan että kukaan teistä ei ole nähnyt tätä. Tämä on espanjalais/meksikolainen kauhuelokuva, joka sattui menemään kauhuelokuvafestareilla helsingissä tänä syksynä. Videolle sitä ei saa ja elokuvissakaan se ei pyöri. Tuotantovuosi muistaakseni 2001. Sama ohjaaja kuin "Blade" elokuvassa mitä ei uskoisi sitten millään. Jälki on sen verran nättiä ja siistiä että en voisi yhdistää ohjaajia mitenkään. Pelkäsin aivan hulluna tämän elokuvan aikana ja seuraavana yönä kun kävin vessassa, olin vannoa että en koskaan enään katso kauhua. Huh...Kuvailisin tätä sivistyneeksi kauhuelokuvaksi.
Jos joku tietää tämän elokuvan niin kerro ihmeessä!
"The Others" oli myös todella sivistynyt. Ei tippaakaan verta tai suolenpätkiä.
En katsellut peileihin varmaan pariin päivään kun näin tämän. Suosittelen ja.
Lord Angsaar
20.11.2002, 7:57:23
Eikö kukaan muista Freddyä??? Siinä vasta legendaarinen kauhu leffa...
Ja tietenkin Uhrilampaat...
RBelmont
20.11.2002, 16:47:37
Nosferatu.
Se on paras "kauhuelokuva". Nykyajan pikku-nassikka ei tule saamaan elokuvasta mitään irti, koska elokuva käyttää värejä (vihreä, sininen jne.) tiettyinä vuorokauden aikoina. Ja nekös pelottelevat herkimmät katsojat tiehensä!
Elokuva on muuten 1920-luvulta. Ottaen huomioon elokuvan valmistus vuoden, niin se on perkeleen jännittävä. Varsinkin Dracula on niin vaikuttava ilmestys, että meinaa tulla itku housuun. No joo. Elokuvan laatu on arvatenkin "huonoa" , kuva pomppii kuin jänis ja musiikki vihloo korvia btw. musiikit ovat yllättävän hauskoja.
Näin elokuvan kauan sitten enkä muista siitä paljoakaan. Se tuli kaiken lisäksi keskellä yötä, joka ei minulla ainakaan keskittymistä paranna (väsymys).
Välillä ei tosin voi olla varma onko kyseessä kauhuelokuva vaiko komedia. En kerro elokuvan tapahtumista mitään, koska saattaisin pilata jonkun elämän kertomalla herkulliset juonenkäänteet.
Säväyttävä elollinenkuvio.
Mauler
22.11.2002, 17:42:07
Eiköhän se ole Evil Dead.
Kauhuleffojen klassikko.
Takuuvarmaa Sam Raimia.
Alien trilogia on vallan mainio myös.
nursetwiggy
22.11.2002, 18:30:53
hohto, the others ja h. lecter-elokuvat ovat sitä kauhua tasokkaimmillaan. elokuva voi olla oikeasti ahdistava ilman armotonta verenvuodatustakin, pelkkä painostava tunnelma saa yleensä enemmän aikaan. uhrilampaissa ja kumppaneissa jaksaa tietty viehättää hopkinsin upea roolisuoritus ja nicholson + kidman olivat hohdossa ja othersissa loistavia.
En oikeastaan kutsuisi tätä "kauhu" elokuvaksi, mutta let's still give it a shot... Bad taste :F Heheheee... Oikeesti se on hyvä ja yököttävä yhtä aikaa... mutta siinä saa nauraa oikeasti, vaikka ammutaankin singolla lammas, mutta eniveei....
Kreifi
26.11.2002, 9:09:13
Hohto
Ja tuo leffa ei kyllä kaipaa mitään perusteluita. Ihanaa katsoa neron työtä. Hitto, onkos tästä muuten mitään muhkeaa DVD pakettia? Sellainen olisi ihan pakko hommata, niin upea kauhuleffa tuo on.
Manaaja
Näin tämän joskus todella pienenä ja silloin se tuntui pelottavan jännittävältä. Uusi versiokin tuli katsottua oikein elokuvateatterissa ja hyvinhän se leffa oli aikaa kestänyt. Ei ehkä enää tuntunut miltään mestariteokselta, mutta erittäin upea tekele tuo kuitenkin on.
Lisäksi on muutama erään ohjaajan tekemiä elokuvia (pahoillani, että en muista ohjaajaa saati elokuvia), jotka olisi ihan pakko nähdä. Pienissä piireissä (niissä piireissä joissa on maku kohdallaan) noita elokuvia on kehuttu oikeasti pelottaviksi ja hemmetin hyviksi. Suomesta niitä ei saa, joten asia on hiukan ongelmallinen. Ne kaksi leffaa tahtoisin nähdä.
eZRoller
26.11.2002, 10:02:23
todellakin hohto. se kokonaisuus on jo niin kuumottava ja ahdistava. nickholson näyttelee niin nerokkaasti että oikeen pahaa tekee :confused:
kamerajuttuja on käytetty hienosti, ja ne leikkaukset (veritulvat yms.) vielä lisää sitä ahdistusta.
AlkoTanko
26.11.2002, 15:23:43
Pitkäaikainen kauhuleffasuosikkini Hohto sai nyt luvan väistyä John Carpenterin upean The Thingin tieltä. Kun tästä leffasta alan puhumaan, superlatiivit uhkaavat loppua kesken. Tunnelma, näyttelijät, lavasteet, tehosteet, ohjaus, musiikki... kaikki on täydellistä. Suosittelen ehdottomasti kaikille.
Resident Evil... se oli ihan sopiva ei pelottava
eikä mikään teletappi elokuva.... se oli jännittävä
mut se loppu tyhmäst.... eli ootan korvat ja silmät höröllään
Resident Evil jatko-osaa... se on pakko kattoo kun on kattonut
Residen evilin... pisteen siit elokuvasta antaisin 9,5\10
Onhan niitä hyviä kauhu leffoja nähty, Manaajat, Screamit ja Psyckot.
Mutta ehdottomasti ykkönen on Stephen Kingin elokuvat, etenkin SE. Ei voi muuta sanoa kuin "Everything floats!"
Jaguar
30.11.2002, 10:28:21
Kyllä se Manaaja on ollu paras tähän mennessä.
se on aika upeesti tehty vaikka onki jo niin vanha elokuva...
Mutta kyllä mä silti luulin että se ois ollu vähä enemmän pelottava...
Ja kakkoseksi tulee Pahuuden Kartano, siinäki meni yöunet vähäksi aikaa.
Frodo
12.12.2002, 18:04:15
Evil Dead- trilogia on aivan huippu(Hey,I'll swallow your soul,I'll swallow your soul,I'll..*urk*...! Swallow this.....*BOOM*)!
Dawn of the Dead on myös aivan loistava elokuva. Minä en pelkällä gorella pahoinvoivaksi tule...
The Texas Chainsaw Massacre tuo hymyn huulille vieläkin. loistava klassikko..
Halloween on tehty kyllä halvalla, mutta pelkkä budjetti ei hyvää elokuvaa tee.Siinä on hieno musiikki.
Elm Streetit osat 1 ja 3 on tosi helmiä elokuvia.Freddy on aina tervetuulut takaisin valkokankaalle.NOES 3:ssa on hyvä musa lopputeksteissä(Dokkenin Dream Warrior)....
Dracula(v.1992) on myös hyvä elokuva varsin klassisesti tehtynä.
edittiä:Cannibal Holocaust on tosi "nami nami" elokuva myös ;D
BodyHammer
13.12.2002, 14:38:18
Ei ole tullut paljon kauhu elokuvia katsottua mutta yritetään.
PAHUUDEN KARTANO vaikko onkin vähän teinikauhua niin tyylikkäät "Stop-Motion" animaatiot ainakin pelottivat minua
DRACULA tyylikkäin kauhu elokuva minkä olen nähnyt. Tosi hyvät näyttelijät ja tunelma on kohdallaan
Nyt pitäisi vielä Ring sarja katsoa
Feamor
15.12.2002, 20:35:15
Hohto on kyllä varmaan pelot kauhuleffa jonka mä oon nähny,koska siinä on koko ajan sellanen pelottava tunnelma ja se loppupakeneminen missä se poika peittää omia jälkiään. ja veren vangit on kanssa aika pelottava ollu ainakin joskus pienenpänä. :eh:
blind
17.12.2002, 21:51:02
Kiistatta paras kauhu leffa on Brain Dead!!!
Totaallisen sekopäinen leffa joka menee oikeastaan rankasti huumorin puolelle :) Loput kauhuleffat ovat sitä turhaa harmaata massaa jota ei jaksa edes katsoa.
Melinda
3.5.2003, 16:53:34
On se tuo Manaaja, näinkin sen oikeastaan pari päivää sitten kun telkkarista yöllä tuli.
Olin todellakin yllättynyt, olin kuullut kaikkia kauhujuttuja miten kamala manaaja leffa on, mutta ei se kovin pelottavalta vaikuttanut.Tietenkin yliluonnollinen saattaa mennä hermoihin, mutta manaajassa ei ollut sitä jotain, mikä olisi siitä tehnyt todella inhottavan kauhuleffan. Johtuneeko kun ei mitään kamalan yököttävää kohtaa ollut(joka osaksi tosi hyvä asia).
Toinen hyvä on juuri myös tämä Hohto, jonka melkeen kaikki ovat sanoneet.Näin Hohto-leffan ensimmäisen kerran viime vuonna koulussa.Ei siellä tietenkää kovin karmivaa tunnelmaa edes voinut saada aikaseksi (opettajan mielestä se oli kyllä kamala koulussakin).Toisen kerran se tuli jossain tässä joulun aikaa telkkarista, huomattavasti kivempaa katsoa leffa kotona.Ei hohto mikään kamalan karmiva myöskään ollut.
Tuo Uhrilampaat leffa mietitytti myös aika tavalla..omalla tavallaan hyvinkin karmiva..
Gabriel
3.5.2003, 18:09:18
Ehdottomasti Langoljeerit. Kaikkein kauhistuttavin psykologinen kauhutrilleri mitä olen koskaan nähnyt. Muistaakseni ainut kauhuelokuva joka on uniin asti tunkeutunut (useammankin kuin kerran vielä), ja painajaista se todellakin oli. Yksi lempielokuviani koskaan, ja jos parasta kauhuelokuvaa kysytään, niin se on Langoljeerit.
...Hohto, Manaaja ja kumppanit ovat sitten ihan kivoja elokuvia kanssa. Elävien kuolleiden yö säikäytti joskus pienempänä vieden yöunet, mutta nykyisin koen sen lähinnä tylsistyttäväksi. Hyviä kauhuelokuvia on todella vähän, enkä ole nähnyt toista Langoljeerien kaltaista mestariteosta.
Alien ehdottomasti, jos sitä nyt ikinä kauhuleffaksi lasketaan. Alien on juuri mukava elokuva, ja hyvin tehty, mutta mutta myös jännittävä, ja ehkä hivenen pelottavakin. Tykkään myös monista muista kauhuleffoista, joita en nyt muista, ja sitten semmonen, minkä nimeä en muista, mutta siinä elokuvassa oli muutama häiskä, jotka lähti avaruudesta etsimään Event Horizon nimistä alusta.
EDIT://Vastausta Gab:ille(en viitti turhan takia kirjottaa uutta postia.)
Olisiko Supernova? En yhtään muista heidän etsimänsä aluksen nimeä, mutta muuten se sopisi siihen. Ei se mielestäni kyllä kauhuelokuva ollut, mutta mielenkiintoinen sci-fi-toiminta -kombo.
Mahdollista on, mutta mielestäni ainakin, tuo elokuva oli aika jännä, ja juonispoileri:Se leffa on Supernova, jos Supernovassa, ne tyypit löys sen aluksen aika nopeesti, ja sitten loppu elokuva oltiin lähinnä siellä aluksessa, ja siellä ei ollut enää ketään, kukaan miehistöstä ei ollut selvinnyt. En nyt kerro sen enempää, koska jos se ei okkaan se leffa.
Gabriel
3.5.2003, 20:56:07
Originally posted by Auronrulez
oli muutama häiskä, jotka lähti avaruudesta etsimään Event Horizon nimistä alusta.
Olisiko Supernova? En yhtään muista heidän etsimänsä aluksen nimeä, mutta muuten se sopisi siihen. Ei se mielestäni kyllä kauhuelokuva ollut, mutta mielenkiintoinen sci-fi-toiminta -kombo.
mindless
3.5.2003, 22:05:59
The Ring on minusta ehdottomasti parhaita elokuvia, kauhuelokuvia.
Tämä elokuva todellakin teki vaikutuksen, kun kävin katsomassa sen elokuvissa. Kiitos vain eräälle ystävälleni kun sai suostuteltua minut mukaan ^^
Mutta ehkä hieman offtopiciksi menee.
olen kyllä jo perustellut tätä upeaa elokuvaa ring-ketjussa, mutta täytyy sanoa, että ehdottomasti yksi parhaimmista elokuvista jonka olen ikinä nähnyt.
Toiseksi voisin sanoa vaikka Final Destination - Viimeinen määränpää.
Minä pidin paljon tästä juonesta, koska tätä ei ollut jokaisessa elokuvassa, tässä ei ollut sitä scream-tyylistä "Tapan sut veitsellä!!1"-meininkiä. Kakkosta en ole nähnyt, luultavasti joskus näen. Toivottavasti.
Niin no, olisin maininnut Battle Royalen tietysti heti ensimmäisenä, mutta... minä en pidä sitä kauhuna, vaikka se onkin K18. Minusta se on kaikkea muuta kuin kauhua, vaikka ruumiita tuleekin. Mutta joo, BR on sitten paras kauhuelokuva.
anttoonius
3.5.2003, 22:51:26
Psycho
lopun luuranko, sekä suihkukohtaus ovat kammottavia.!lisäksi elokuvassa on kokoajan sellainen outo, pelottava tunnelma
Shining
Paras KING-filmatisointi. Harmi vaan, että itse äijä ei pitänyt emt. elokuvasta.
Silence of the lambs
Lecter on top 1 psykopaatti ikuna.
Scanners
Olen nähnyt painajaisen siitä päänräjäytyskohtauksesta hyi olkoon!!
Upeimpia/mahtavimipia kauhuleffoja on aika paljon. Mutta tässä muutama niistä.
The Third Circle
Yksinkertaisesti vain niin mahtava, että näin seuraavana yönä painajaista kun olin katsonut. Ja painajaisen aiheena tietenkin kyseinen leffa.
Täältä (http://us.imdb.com/Plot?0255909) löytyy juoni niille, jotka eivät ole nähneet/kuulleet leffasta...
Hohto
Uudempi versio oli paljon parempi. Kirjaystävällisempi versio, eli noudatti enemmän kirjan juonen kulkua kuin mitä tämä Jack Nicholson versio.
The Haunting - Paholaistalo
"Teletapit ovat kammottavia ja kun ne alkavat laulaa, se tekee niistä vielä kammottavampia" sanoi Luke Sanderson(näyttelijä Owen Wilson) kyseisessä elokuvassa ja olen täysin samaa mieltä.
Elokuva jaksaa kyllä pelästyttää vieläkin usean katselukerran jälkeenkin.
Manaaja
Klassikko!
Painajainen Elm Streetillä 1-6
Erittäin pelottava elokuvasarja. Joutuu harkitsemaan kaksi kertaa uskaltaako alkaa nukkumaan vai ei. En haluis kyl olla kukaan niistä nuorista.
Jeepers creepers
Radio kyl sammuu nopeeta jos sieltä tulee biisi: "jeepers creepers, where did you get those eyes.." (suomeksi: Kissa vieköön)
Täältä (http://us.imdb.com/Plot?0263488) juoni niille, jotka eivät ole nähneet/kuulleet leffasta...
Hammaslääkäri
Kannattaa katsoa päivää ennen hammaslääkärille menoa ja miettiä elokuvan jälkeen uskaltaako mennä vai ei..
Ja oishan noit leffoi viel vaikka kui paljon, mutta tossa parhaimmat.. ja pelottavimmat!
Monen muun tavoin mun suosikit ovat Hohto ja Manaaja. Ne ei mitään kummempia perusteluja kaipaa kun ovat aivan klassikoita. Varsinkin Hohdossa piti välillä(kun katsoin sitä ensimmäistä kertaa) puristaa sohvan nojaa rystyset valkosina. ;D
Sitten mieleen on jäänyt The Others, vaikka ei se taida varsinaisesti mitään kauhua olla mutta kyllä siinä aika lailla säikähti kun jännittävässä kohdassa takaa alkoi kuulua hirveätä kijuntaa, kun kaverini säikähti ja meinasi kaatua tuolillakin samalla. :D
mazzeneko
3.6.2003, 8:18:11
Evil Dead saaga kokonaisuudessaan. Bruce Campbell on jumala. Muitapa perusteluja tämä ei kaipaa. Leffat nähneet tietää niiden überneisuuden.
Originally posted by RBelmont
Nosferatu.
Se on paras "kauhuelokuva". Nykyajan pikku-nassikka ei tule saamaan elokuvasta mitään irti, koska elokuva käyttää värejä (vihreä, sininen jne.) tiettyinä vuorokauden aikoina. Ja nekös pelottelevat herkimmät katsojat tiehensä!
Elokuva on muuten 1920-luvulta. Ottaen huomioon elokuvan valmistus vuoden, niin se on perkeleen jännittävä. Varsinkin Dracula on niin vaikuttava ilmestys, että meinaa tulla itku housuun. No joo.
Nosferatu on todella hieno kauhuelokuva.Lainasin aikoinaan kirjastosta elokuvan videolla ja se lähtee useasti siellä käydessäni mukaani.Mikään muu Dracula-filmatisointi ei tule koskaan yltämään sen tasolle(vaikka 1931-vuoden Dracula on huippu.)Murnaun ohjaustyö on upeaa ja Max Shreckin näyttely toimii hyvin.Harmillista on ettei tätä varmaan kovin useasta videovuokraamosta löydy.
noooh.. Day of the Dead oli ainakin hyvä, muttei kauhea/raaka! Sitten samaan sarjaan kuulua Dawn of the Dead oli kanssa ihan mukavaa katseltavaa (se uudempi).
Evil Deadit on kaikki tullut katsottua Bruce Campbell on hauska tyyppi.
Toinen Campbell leffa Bubba Ho-tep oli hauska :D
Hellraisereita en ole kaikkia nähnyt, mutta pitäisi varmaankin. Ainakin niiden perusteella mitä olen nähnyt, niin ovat hyviä.
Elm Streettejäkin on pitänyt katsoa, Freddy on aina yhtä mukava hemmo.
Friday 13th:stä olen nähnyt vain kakkosen ja kolmosen. Ne(kin) olivat hyviä, vaikka vanhemmat Jasonin näyttelijät eivät ole niin cooleja kuin Kane Hodder.
Enpä ole pahemmin kauhua katsellut, mutta mielestäni paras kauhuleffa minkä olen nähnyt on The Others.
Elokuva oli pelottava juuri sen takia, että siinä ei tiennyt oikein että mitä odottaa. Se on myös jännä juttu miten aivan tavallisilla asioilla saadaan elokuvasta pelottava. En muista olenko koskaan pelästynyt pahemmin kuin silloin kun ko. elokuvassa paukahti eräs ovi kiinni :)
Elokuvan loppuratkaisu se vasta olikin yllättävä. En missään vaiheessa elokuvaa osannut odottaa, että siinä kävisikin niin. Sitä jäi istumaan suu auki elokuvateatteriin ja ihmettelemään, että "Ei voi olla totta..." The Others on äärimmäisen hyvä elokuva ja suosittelen sitä kaikille niille, ketkä eivät sitä ole vielä nähneet.
Eliza Liv
9.6.2003, 19:01:29
Sleepy Hollow - Päätön ratsumies:
siitä on kauan aikaa, kun sen näin, mutta muutamat kohdat ovat jääneet pysyvästi mieleen ja elokuva on siis yksi parhaista kauhuista, mitä olen nähnyt. Ja siinä oli itse Ray Park...
Manaaja:
taas on niin sekoboltsi, ei niinkään laadukasta, mutta hyvää kauhua kuitenkin. Klassikkona se oli pakko kattoa, ja sen jälkeen sänky tuntui jotensakin pelottavalta...
The Haunting - Paholaistalo:
hyvä kauhuelokuva. Hyvä juoni ja hyvät näyttelijät. Tosi sairasta meininkiä ja sitä katsoessa tulee helposti itsekin vainoharhaiseksi, että oliko tuo ääni todellakin naapurin kissa vaiko kuollut lapsi...
Iltatähti
21.6.2003, 11:07:05
Paras kauhuleffa, jonka olen nähnyt, on kyllä ehdottomasti Hohto, se on jotenkin vain niin karmiva.
Harmittaa vain kun en ole sitä vuoteen nähnyt, kyllä pitäisi se taas katsoa joskus uudestaan.
Sitten The Ring on myös todella hyvä. Se video-juttu on niin karmiva, tulee väkisinkin ajatelleeksi, että mitä jos jossain oikeasti liikkuu sellainen video.. :huh:
Molemmissa leffoissa kylläkin nauroin joissakin kohden, mutta omaan erittäin omalaatuisen huurmorintajun, eli kyllä ne silti aika kaamivia ovat molemmat.
Dezibeli
3.7.2003, 18:13:13
The Ring... vaikka se olikin se jenkkiversio. Mutta silti mua yhä edelleen pelottaa se Samara. Pimeellä ei uskalla kulkea alakerrassa olevan television ohi... :ooh:
Oikeesti mua pelotti se leffa, se ei ollut mikään teini-kauhu-mössöä, vaan hyvä. Se loppu oli arvaamaton, ja myös se leffa kulki aika paljon 'oivallusten' varassa, jos kukaan tajuaa mitä mä tarkoitan. Täytyy joskus nähdä se japanilainen versio.
Clacier
3.7.2003, 20:07:26
Nämä on varmaan kaikki jo sanottu mutta menköön vielä.
No mikäli tällä "upeimmalla" tarkoitetaan sitä että onko saanut leffasta traumoja niin Manaaja xD Ennen sitä pidin kauhuleffojen katsomisesta, mutta kun näin sen, yöunet meni pariksi viikoksi ja kiinnostus kauhuleffoihinkin melkein täysin. Joten kai se sitten oli upea o.o Ensinnäkin se koko aihepiiri oli kauhea. Ne kokeet mitä Reganille tehtiin, ne näyt mitä se näki, se leffan koko musiikki, aihepiiri... En ole sen jälkeen katsonut koko leffaa x]
Painajainen Elm Streetillä -leffatkin on aivan legendaarisia. Näistä en ole saanut sydäreitä joten näitä katson kun niitä näkyy. Leffoissa ne säikkäyttelykohdat ovat ärsyttäviä ja katson leffat puoliksi sormet korvissa, mutta mitäpä siitä :3
Langoljeerit katsoin joskus ihan pikkukakarana mutta painajaisia en kuitenkaan muistaakseni ole tästä leffasta saanut. Varsinaisesti alkoi pelottaa vasta leffan loppupuolella mutta karmiva se oli ihan muutenkin. Loppu vain oli mielestäni outo.
Elävien kuolleiden yön katsoimme joskus kauan sitten serkkuni kanssa ja herätimme kiljunnalla koko talon. Vaikka tämä onkin melko vanha elokuva eivätkä zombit näytä yhtä aidoilta mitä esim. Resident Evilissä, siitä huolimatta tämä on ällöttävä. Zombit herättävät aina minussa kauhua vaikkakin vain leffoissa ^^'
Uinu, uinu lemmikkini 1 ja 2. Nämä on ihan kauheita molemmat! >.< Ykkösen luurankonaisesta etenkin tuli traumoja. Katsoimme leffaa yksien sukulaisten luona ja leffan jälkeen kaikki talon pennut änkäsivät samaan huoneeseen saman peiton alle koska kukaan ei kehdannut mennä aikuisten, jotka olivat varoitelleet koko leffan ajan meitä katsomasta sitä, viereen. Ne kuolleet elukat ja ihmiset ovat oksettavia, etenkin se valkoinen koira. Eikä kukaan tollo tajua olla menemättä sinne hautausmaalle ja vielä vähemmän hautaamatta sinne yhtään ketään >.<
Diamond
17.7.2004, 22:15:08
Maissilapset: ihanan outo ja ihanan sairas musiikki.
halloweenit: micheal Myers niin mahtava tunteeton katse kuin olla ja voi. ja ainoa kylmäverinen tappaja, haluaisin olla justiin samanlainen.
stephen kingin tukikohdat: en muista oikein enään tätä kauhuleffaa.
Omen - Ennustus trilogia siinä on jotain klassikkokauhua missä muussa ei ole se on tehty joskus 70-80 luvulla. Se onnistuu karmivuudella pelottaa aina silloin tällöin.
Ensiksi pieni pilkunnussijan kysymys, mitä eroa on leffalla ja elokuvalla? Anteeksi tympeä kysymykseni, rankaiskaa minua jos en tuollaista tiedä :eh:
Ja nyt asiaan, eli mielestäni pelottavin kauhuelokuva on Hohto, ehdoton kauhuelokuvien helmi. Jack Nicholson tekee loistavan roolisuorituksen aluksi rakastavana perheenisänä, joka muuttuu mökkihöperyydessään mielipuoleksi. Hohdon tunnelma on Stanley Kubrickin taitavissa käsissä kerrassaan ahdistava. Suuri hotelli täynnä kummituksia kuulostaa ideana jo loppuunkalutulta, mutta Hohto ei ole mitään slasheria, vaan tiivistä alkuperäistä kauhua, jonka on tarkoitus pelottaa eikä suurenpiirtein naurattaa Friday 13th-elokuvien tyyliin. Kuolematon klassikko, siitä ei pääse mihinkään.
Julppa
18.7.2004, 10:42:05
Kaujhuleffoja on tullut katseltua useampiakin, ja niistä vain Hohto on ollut mieleinen. Jack Nicholson loistaa mielipuolena ja pikkutytöt ovat... sanoisinko häiritsevän kammottavia. Periaatteessa ainoa hyvä kauhupätkä. Onpas muuten toinenkin: Painajainen Elm Streetillä. Krueger on kerrassaan loistava hänkin.
Kaikki Screamit, Tiedän mitä teit viime kesänä osat 1 ja 2 ja Perjantai 13. päivä-sarjan osat ovat suoraan sanottuna tyhmiä. Onnettomia teinikauhuleffoja, joita tuotetaan liukuhihnalta. Ja suuri pettymys oli Manaaja. Kaikki hehkuttivat että se on aivan hirveä mutta ei se sitten eronnutkaan muista kauhuista. Eikä nykyäänkään osata enään tehdä oikein hyviä kauhuleffoja.
Critis
18.7.2004, 11:55:07
The Omen Trilogia: Tämä on mielestäni klassikko kauhuelokuva koska siinä on klassiset kuolemis kohtaukset ja muutenkin pelottava. Myös Damien Thorn on klassinen kauhu hahmo.
Painajainen Elmstreetillä: Mielestäni myös pelottava kauhuelokuva tämä ensimmäinen siis koska muita en ole nähnyt. Veri lentää mutta sehän kuluu kuvaan ja Freddy Krueger on muutenkin kauhuelokuvien ikoni. Tässä on myös hyviä tappo kohtia. Pitäisi varmaan hankkia kaikki DVD:lle mutta mistä löytyis. :huh:
Halloween: Tästäkin olen nähnyt vain yhden osan taisi olla ykkönen. Mutta pelottava se ainakin oli ja se tappaja Michaels Myers oli myös synkän ja pelottavan näköinen ilmestys varsinkin sen valkoinen naama/naamari kumpi se sitten onkaan. Tappo kohtaukset myös tässä elokuvassa ovat plussaa ja varsinkin Halloween tunnari on klassikko.
mogvisti
19.7.2004, 17:49:50
Screamit ovat kyllä aika siistejä. Niissä on jännitäviä kohtauksia ja ne pahiksen kasvot ovat jo muodostuneet legendaksi. Löysä valkoinen naama ja musta kaapu. Veistä unohtamatta. Mahtavaa!
Paras ehkä on ykkönen. Himputin jännitävä ja myös melko raaka. Sain jännittää todella paljon ja välillä piti pistää silmät kiinni.
Niin ja tietenkin eihän ilman Screameja olisi voinut tehdä Scary Movieta :) .
toracha
19.7.2004, 18:13:34
spider baby... vaikkei se ole puhtaasti kauhuleffa.
niin, olisin voinut sanoa myös evil deadeista tms jonkun mutta en laske niitä kauhuleffoiksi jostain syystä :) ... tainno... ensimmäisen voisi laskea.
Kauhu leffat ovat sieltä minne aurinko ei paista... ja nyt pitäisi valita niistä upein? Jaajaa, kyllä onnistuu.
No sanotaan vaikka, että The Ring. Se on ihan jännä. Kaivo homma on hyvä keksintö ja siinä on vähän juontakin toisin kuin tavallisissa "kummitustalo" leffoissa ;) Mut toistan vielä että kauhuleffat ovat surkeita.
Kyllä se on ehdottomasti Kubrickin Hohto. Oikeastikin pelottava ja tunnelmallinen elokuva. Kameran ja äänien käyttö on kerrassan loistavaa.
Kubrickin parhaimmistoa ehdottomasti.
Mielestäni nykyään ei osata enää tehä kunnollisia kauhuleffoja (hyvänä esimerkkinä MIELESTÄNI The Ring. Siinä ei ollut mitään jännää. Nauroin itseni kuoliaaksi, kun se tyttö tuli lopussa sieltä kaivosta tappamaan sen Rachelin miehen)
Kaikkien aikojen paras kauhuleffa on ehdottomasti Manaaja! Se on niin pelottava. Varsinkin
kun Regan tulee ne portaat alas
Ja ne Reganin kasvot, kun se pahoilainen on niissä. Sillon vielä osattiin tehdä kauhuleffoja.
Poltergeist on myös yksi suosikeistani. Oon kattonu sen kotiteatterin kanssa ties kuinka monta kertaa, ja aina hyppään suunnilleen kattoon.
Ööö... SE on myös tosi hyvä elokuva. Oon kattonu SE:n sekä väri-, että mustavalkoversiona. Se pelle on ihan karmee... Yäk.
The Ringin japanilainen versio Ringu on paljon parempi kuin The Ring. Ja yllättävää, amerikkalaisille menee kaikki kunnia. Huh huh. Ringu on paljon pelottavampi, ja kunnollinen kauhuleffa. Kavereiden kanssa aina kiljutaan Ringussa.
Että tällästä.
Necrofobia
11.8.2004, 23:29:16
Pentuna pidin aika paljon Scream ykkösestä ja kakkosesta. Aika ala-arvoista roskaa ne kyllä ovat vaikka ovatkin tieten jotain klassikoita...en tiedä. Cradle of Fear on myös ihan mukava "kauhu"leffa. Se oli jotenkin niin huvittava halvasti tehty amatöörimainen splatter leffa, se oli myös joissain kohdin aika kammottavakin joten pidin siitä. Hohto on myös ihan hyvä kauhuleffa vaikka ei mitenkään pelottava. Pidin myös IT elokuvasta vähän, en paljoa. Mielenvikainen klovni kolahtaa aina.
Mutta kaikken paras kauhu-elokuva ikinä on se aivan ensimmäinen mustavalkoinen Dracula leffa. Vanhahtavat musiikit ja mustavalkoisuus luo uskomattoman pelottavan tunnelman.
The Ringin japanilainen versio Ringu on paljon parempi kuin The Ring. Ja yllättävää, amerikkalaisille menee kaikki kunnia. Huh huh. Ringu on paljon pelottavampi, ja kunnollinen kauhuleffa. Kavereiden kanssa aina kiljutaan Ringussa.
Granu syö sinut kuin Leatherface epäonnisen teinin.
Mistä päästäänkin oivaa aasinsiltaa siihen että originaali Texas Chainsaw Massacre on yksi ehdottomia suosikki kauhuelokuviani. Melkein jo pelkästään nerokkaan soundtrackinsa ansiosta, mutta kyllä tuo muutenkin paikkansa lunastaa. Tykinruo... teinien esittäjät nyt ovat vähän mitä sattuu, mutta eipähän se ketään kiinnosta. Ahdistava ilmapiiri, sairas tarina ja loppu joka on ainoastaan marginaalisesti onnellinen tekevät tästä minun kirjoissani parhaan jenkkikauhun joka on tullut vastaan.
Euro-kauhussa sitten taasen on yksi ylitse muiden: The house by the cemetery. Ensimmäinen näkemäni italialainen kauhu elokuva, samoin kuin luonnollisesti ensimmäinen näkemäni Lucio Fulchin elokuva. Tiesin odottaa verta ja gorea, mutta en kuitenkaan niissä mitoissa. Katsoin elokuvan muistaakseni jossain puolen päivän tietämissä ja voin pahoin vielä illalla kun kävin kaverin kanssa kaljalla. Myönnän auliisti että omalla kohdallani tämän elokuvan arvostukseen vaikuttavat nostalgia syyt, ja epäilen että jos joku muu tämän katsoisi hän tuskin saisi siitä yhtä paljon irti. Italo-kauhuun tutustuminen kannattaa varmaan enneminkin aloittaa jostain Dario Argenton elokuvasta.
Ja lopuksi itämaiseen kauhuun, jossa edellämainittujen elokuvien tasolle on kohonnut Kairo/The Pulse. Ei juurikaan verta, gorea taikka muitakaan edellämainittujen filmien tehokeinoja, mutta tehokkaasti tarjoamansa äärettömän ahdistava maailmankuva teki tästä elokuvan jota en ole katsonut kuin kerran. Oli niin vakuuttava etten halua nähdä uudestaan. Salaperäisyys ja symboliikka kerrankin tukevat oikeasti väitettä että hyvässä kauhuelokuvassa ei tarvitse olla verta ja suolenpätkiä.
Mutta kaikken paras kauhu-elokuva ikinä on se aivan ensimmäinen mustavalkoinen Dracula leffa. Vanhahtavat musiikit ja mustavalkoisuus luo uskomattoman pelottavan tunnelman.
Luultavasti tarkoitit tällä sitä versiota, jossa Bela Lugosi esiintyy. Toimivahan sekin on, mutta itse suosin enemmän saksalaisen ekspressionismin helmeä (jonka käsikirjoitus, pientä muokkausta lukuunottamatta, kyllä täysin surutta ja luvatta varastettiin lähes suoraan Bram Stokerin kirjasta) Nosferatua.
Elokuva käyttää varjoja tyylikkäästi tunnelman luojina ja myös elokuvan mykkyys luo siihen hiukkasen erikoisen tunteen. Myös kreivi Dracu..eikun siis kreivi Orlok, jota näyttelee Max Shreck, on jokseenkin kirjalle uskollisempi, koska hahmo on vastenmielinen hirviö (vaikkakin kirjassa vain teoiltaan, eikä niin paljoa ulkonäöltään) rottamaisten kasvonpiirteiden vuoksi, joka ei myöskään pahemmin rakkauden perään haikaile, vaan etsii ainoastaan mielekkästä kuppaus-uhria.
Musiikista en menisi mitään sanomaan, koska se aika paljolti vaihtelee jokaisessa julkaisussa, eikä aina niinkään paremmaksi. Jos sattuu sen uudempana DVDnä hankkimaan (EUREKA VIDEO, I'm looking at you...) suosittelen vain television mute-ominaisuuden käyttöä, sillä musiikki joskus sellaiseksi teknohumpaksi että huh. Olemassa on myös Type-O-Negativen säestämä versio, jonka johdosta olen onnellinen että hankin tämän EUREKA VIDEOn version, enkä tuota häpäistyä versiota.
Suosittelen katsomaan, sillä se on varmasti paras Saksasta tullut elokuva (ja nyt jos joku sanoo että kyseisen maan viiksi-porno-elokuvat ovat parempia, niin jätän se huomiotta, koska minä en laske niitä oikeiksi KUNNON juonella varustetuiksi elokuviksi).
Granite
12.8.2004, 16:33:03
Granu syö sinut kuin Leatherface epäonnisen teinin.Plääh, eipä jaksa tuosta enää vääntää. No use throwing pearls before swine, tiedäthän?
Mistä päästäänkin oivaa aasinsiltaa siihen että originaali Texas Chainsaw Massacre on yksi ehdottomia suosikki kauhuelokuviani. Melkein jo pelkästään nerokkaan soundtrackinsa ansiosta, mutta kyllä tuo muutenkin paikkansa lunastaa. Tykinruo... teinien esittäjät nyt ovat vähän mitä sattuu, mutta eipähän se ketään kiinnosta. Ahdistava ilmapiiri, sairas tarina ja loppu joka on ainoastaan marginaalisesti onnellinen tekevät tästä minun kirjoissani parhaan jenkkikauhun joka on tullut vastaan.Agreed. Vaikkei ehkä paras jenkkikauhu niin ainakin yksi parhaista. Etenkin häijy päivälliskohtaus, jossa koko perhe ovat "vieraineen" "ruokailemassa" on jäänyt erityisen hyvin mieleen. Kohtaus hyppii taidokkasti hysteerisestä ja tunnelmaltaan äärimmäisestä ahdistuksesta mustaan pöhköhuumoriin ja niin edes päin.
Vastaavia klassikkokauhupätkiä, joista erityisesti pidän on Evil Dead-trilogia. Jokainen osa on tyyliltään hiukan erilainen mutta selkeästi tunnistettavissa nimenomaan Evil Dead-elokuvaksi. Sam Raimin kekseliäisyys ja luomisvimma on käsinkosketeltavaa etenkin kahden ensimmäisen osan kohdalla, ja elokuvat sisältävät paljon omintakeisuutta ja uusia ideoita. Ensimmäinen osa tuli nähtyä ihan liian nuorena, ja se järkytti allekirjoittanutta silloin jonkun verran. Sotkuisa splatter-mässäily oli aika inhaa eikä sitä mustaa huumoria vielä ymmärtänyt silloin. Kakkososa on paranneltu versio ensimmäisestä, huumorin ollessa entistä hauskempaa ja meinigin muutenkin paljon kipeämpää. Kolmososa olikin jo isommalla budjetilla tehty mainstream-kauhuilu, mutta sisältää silti omat hetkensä.
Hellraiser ja Hellbound: Hellraiser 2 kuuluvat myös suosikkeihini, mutta niistä on aiheensa jo toisaalla.
Angel Heart luokitellaan yleensä thrilleriksi, mutta on sen verran ahdistava ja tunnelmallinen pätkä, että itse kyllä sanoisin sitä kauhuelokuvaksi, ja ehdottomasti yhdeksi parhaimmista. Alan Parkerin ohjaus pitää katsojan otteesaan ja herra on myös tehnyt käsikirjoituksen kanssa loistotyötä. Pääosassa on mahtava Mickey Rourke yhdessä uransa parhaimmista rooleista ja tekee merkillistä katoamistapausta selvittävänä yksityisetsivänä työnsä vakuuttavasti ja antaumuksella. Myös Robert De Niro esiintyy elokuvassa Rourken hämäräperäisenä toimeksiantajana. Ehdottomasti katsomisen arvoinen elokuva hyvien elokuvien ystäville.
Lisäksi fanitan suuresti David Cronenbergin kieroja, usein surrealistisia ja fetissisiä leffoja, kuten Videodrome, Fly ja Naked Lunch. Osa David Lynchin tuotannosta on myöskin sen verran ahdistavaa ja tajuntaan hiipivää tavaraa että nekin sietäisi mainita hyvien kauhuleffojen yhteydessä. Lynchin ja säveltäjä Angelo Badalamentin yhteistyö tuottaa sen varran voimakasta tunnelmaa että jos Lynch haluaa katsojan pelkäävän tai kauhistauvan niin he myös onnistuvat siinä.
Lisäksi The Ring on omassa listassani modernin länsimaisen kauhun merkkiteoksia, mutta sitä on vatvottu jo ihan riittävästi toisaalla. :P
Melkor
12.8.2004, 20:12:26
Itsekin kyllä annan parhaan kauhuleffan tittelin Texas Chainsaw Massacre:lle. Sen verran ahdistava tunnelma, varsinkin siinä kohdassa, kun yksi niistä hahmoista on eräässä huoneessa luiden keskellä. Musiikki loi tuohon kohtaukseen hyvin karmivan tunnelman.
Muuten, eihän ko. elokuvassa roiskunut juuri ollenkaan verta, vai muistanko väärin? Yleensä kauhuelokuviin liittyy vahvasti veri, ainakin useissa näkemissäni mässäillään verellä oikein kunnolla.
Evil Dead 2 on kanssa mainitsemisen arvoinen. Ei kovin pelottava, oikeastaan ei yhtään, mutta sitäkin hauskempi. Suosikki kohtauksiani on "Groovy", ja se, missä seinällä oleva peuranpää, kirjat ja lamppu rupeavat nauramaan. Ja luvassa on litrakaupalla verta.
Myös Erämaa syö miestä on tunnelmaltaan onnistunut elokuva. Varsinkin alkupuolen kannibaali kohtaukset ovat selkäpiitä karmivia. Loppu elokuvasta onkin hieman humoristisempaa. Musiikkivalinnat ovat onnistuneet, kuten myös näyttelijä kaartikin. Kerrassaan hieno elokuva.
Velvety
12.8.2004, 20:25:48
Pakko sanoa, että Manaaja ja The Ring. Kumpikin on aivan sairaan hyviä kauhuleffoja, leffamakuni on hieman outo, kuten eräs ystäväni on sanonut. :D
Mutta siis, Manaajan tarina on hyvä, minä pidän siitä. Juoni on tarinan kanssa yhteen sopiva ja ehdottomasti min pidän musiikista, ainakin elokuvan tunnuskappaleesta. Nyt ei tule nimeä mieleen, mutta sama se. :D Näyttelijät ovat hyvät tässä elokuvassa ja elokuva etenee sopivaa vauhtia kohti loppuratkaisua, eikä valon nopeudella, kuten jotkut voisivat sanoa. :D Kaikinpuolin siis aivan loistava elokuva, voisin katsoa uudelleen, mutta videon pentele katkaisi VHS:n nauhan. :(
Sitten The Ring, siinäpä upea kauhuleffa. Tarina/juoni on hyvä, ne sopivat yhteen täydellisesti, näyttelijäkaarti on hyvä. Samara on hyvin toteutettu, näyttää aivan zombilta, mikä olikin elokuvan tarkoitus, leffan olen katsonut kaksi kertaa vasta, ei sitä aina ehdi katsomaan jotakin elokuvaa. :D Mutta musiikki tässä elokuvassa oli hienoa, sopii tunnelmaan ja elokuvan tapahtumiin. Olen kuullut, että elokuvalle olisi tulossa jatko-osa, mutta eipä tuosta ole sen enempää kuultu.
Siinäpä ne. :)
hmmm...tässäpä vaikea kysymys. :huh: No, mutta jos on pakko sanoa yksi hyvä kauhuleffa niin mainittakoon Japanilainen Ju-On. *hyrrr* Aiheuttaa peitto-kammoa.
Finnishing_Rain
19.8.2004, 23:19:58
Ilman muuta Jeepers creeperssit! Ollaan kavereitten kanssa vuokrattu ne varmaan kymmenen kertaa (molemmat) eikä vieläkään kyllästytä! Kaikki jotka ette oo nähny kyseisiä leffoja niin suosittelen vahvasti!
Sitten The Ring, siinäpä upea kauhuleffa. Tarina/juoni on hyvä, ne sopivat yhteen täydellisesti, näyttelijäkaarti on hyvä. Samara on hyvin toteutettu, näyttää aivan zombilta, mikä olikin elokuvan tarkoitus, leffan olen katsonut kaksi kertaa vasta, ei sitä aina ehdi katsomaan jotakin elokuvaa. :D Mutta musiikki tässä elokuvassa oli hienoa, sopii tunnelmaan ja elokuvan tapahtumiin. Olen kuullut, että elokuvalle olisi tulossa jatko-osa, mutta eipä tuosta ole sen enempää kuultu.Siinäpä ne. :)
The Ring on alunperin Japskien tekemä ja tekivät kaksi jatko-osaakin: Ringu 2 ja Ringu 0: Baasudei. Muistaakseni IGN:ssä oli joskus juttua että Amerikkainen The Ring jatko-osa tulisi sitten jouluksi elokuvateattereihin. Muutenkin mielestäni Ringu 2 oli paljon parempi kuin ensinmäinen osa. Ei jaksa odottaa että näkee amerikkalaisten version tästä. >_<
hmmm...tässäpä vaikea kysymys. No, mutta jos on pakko sanoa yksi hyvä kauhuleffa niin mainittakoon Japanilainen Ju-On. *hyrrr* Aiheuttaa peitto-kammoa.Mä katoin 'apple.com/trailer' sivuilla jonkun aikaa sitten Ju-On (Grudge) trailerin ja vaikutti erittäin hyvältä. Jos olen tajunnut oikein niin tämä olisi remake vanhenmalle Ju-On versiolle. Mut kuiteskin... missä näit ton Ju-On? Koska eihän siitä ole suomi julkasua ollenkaan. :murjotus: ja eikä nähtävästi Importtinakaan sitä saa ihan helpolla suomesta, tai ainakaan filmifriikkin sivuilla näkynyt siitä mitään. =(
Varmaan kaikkein raa'in elokuva mitä olen koskaan nähnyt on Ichi The Killer. Tosiaankin julma, sairas ja nostaa niskavillat pystyyn.
>Traileri, niin ymmärrät kyllä< (http://www.ichithekiller.com/trailer/)
...En kyl muuten suosittele tätä kenellekkään nähtäväksi.
Velvety
21.8.2004, 7:45:50
The Ring on alunperin Japskien tekemä ja tekivät kaksi jatko-osaakin: Ringu 2 ja Ringu 0: Baasudei. Muistaakseni IGN:ssä oli joskus juttua että Amerikkainen The Ring jatko-osa tulisi sitten jouluksi elokuvateattereihin. Muutenkin mielestäni Ringu 2 oli paljon parempi kuin ensinmäinen osa. Ei jaksa odottaa että näkee amerikkalaisten version tästä. >_<
Juu, tiedän että The Ring on japsien käsialaa, mutta silti leffa on hyvä. :D Kerran yritin imuttaa sitä japsien versiota siitä, mutta kone alkoi valittamaan jotakin älytöntä, en muista mitä. :P Toivottavasti se jatko-osa on hyvä ja odotankin elokuvalle jatkoa, kun ensimmäinen osa tavallaan loppui kuin seinään. Olisi myös kiva nähdä tästä se japsien versiokin, kun kaverilta kuulin, että se on kauheampi kuin tuo amerikkalaisten versio. :P
Ja luulen, että siitä jatko-osasta tulee huono, kun amerikkalaiset pääsevät vauhtiin. ;_; Mutta silti ne pitää nähdä. :P
Andros
21.8.2004, 19:40:04
Kaikista paras kauhuelokuva on ilman muuta ensimmäinen Elm's street. Tuli katsottua noin vuosi sitten, ja olihan sillä laatua kerrakseen! Freddy on asiaa!
Kaikista ''hauskin'' kohta oli, kun se muijan poikaystävä nukahti, sen sänky imas sen, ja reiästä rupes ryöppyymään verta.
toracha
21.8.2004, 22:04:58
Pitkän itselleni kummittelun ja ajatus-silmämyrskyn jälkeen päädyin tulokseen joka vaati (muistaakseni) toisen postaamisen tähän ketjuun.
Leffavalintani: Evil Dead 2
Trilogian muut osat ovat suosikkejani myös, mutta kakkosessa on kaikkea mitä ensimmäisessä elokuvassa oli ja sen lisäksi kolmatta osaa muistuttavia hetkiä.
:(
Pitkän itselleni kummittelun ja ajatus-silmämyrskyn jälkeen päädyin tulokseen joka vaati (muistaakseni) toisen postaamisen tähän ketjuun.
Leffavalintani: Evil Dead 2
Trilogian muut osat ovat suosikkejani myös, mutta kakkosessa on kaikkea mitä ensimmäisessä elokuvassa oli ja sen lisäksi kolmatta osaa muistuttavia hetkiä.
:(
Mielipiteistähän ei pitäisi ruveta kiistelemään mutta on ihan pakko puuttua.
Että kuinkakohan moni tuonkin kauhuksi laskee.... :huh:
Enemmän taitaa komedian puolelle kallistua toisin kuin loistava ykkösosa joka taas oli täyttä kauhua. Pienellä budjetilla, joka saatta aiheuttaa naurahduksia, tiedän mutta kauhua silti. Ja kameratyö on vertaansa vailla.
toracha
29.8.2004, 0:45:42
Mielipiteistähän ei pitäisi ruveta kiistelemään mutta on ihan pakko puuttua.
Että kuinkakohan moni tuonkin kauhuksi laskee.... :huh:
Enemmän taitaa komedian puolelle kallistua toisin kuin loistava ykkösosa joka taas oli täyttä kauhua. Pienellä budjetilla, joka saatta aiheuttaa naurahduksia, tiedän mutta kauhua silti. Ja kameratyö on vertaansa vailla.
Mielipiteistä saa aina kiistellä.
En oikein ymmärrä miksi kakkosta ei voisi laskea kauhuelokuvaksi.
Kyllä, toisessa elokuvassa oli tahallisia slapstick-viitteitä, ensimmäisessä pienen budjetin aiheuttamia naurunpyrskähdyksiä, mutta aika paljon tarkoituksellistakin verihuumoria. Ohjaajan "tuntien" menisin sanomaan että molemmat ovat tekijöidensä silmissä yhtä paljon kauhuelokuvia. Eihän kumpikaan näistä mitään Hohtoja ole.
hmmniin, ja aika moni täällä on laskenut screamit kauhuelokuviksi. :huh:
ps. evil dead 2 ei ole yhtä kauhistuttava kuin Mariah Careyn "Glitter", mutta sitä ei ole evil döödikään.
Mitä eroa on leffalla ja elokuvalla?
Vähän hankala kysymys, sillä a) olen aika yleissivistymätön b) en muista törmänneeni mihinkään niin pelottavaan leffaan ylitse muiden. Tässä talossa ihmiset ovat kuitenkin jännärielokuvien ystäviä, joten on sitä tullut hieman nähtyä niitä ja näitä, mutta eipä kamalasti ole jäänyt juttuja mieleen. Nämä amerikkalaiset kauhuelokuvat toistavat aika pirusti itseään ja teinikauhuleffat eivät oikein pure. Loppuihin ne kuitenkin osaavat aina tunkea jotain niin pirun mukamas erikoista ja alkutekstit ovat yleensä hienosti tehtyjä. Suolenpätkämässäilyt eivät sitten maistu, mutta verisyys on ihan jees. En siis ole kamalasti kauhuleffojen ystävä, sillä ne jotkut inhottavat eivätkä nyt ole niin kivaa tai kirjaimellisesti pelottavaa viihdettä. Katsoin lapsena jotain Hohtoa ilokseni samalla kun piirtelin tjsp. Ei siis mitään niin suurta kauhukokemusta siitä. Evil Dead trilogia taas oli.. noh, ei se huumori kyllä purenut ja eikä kauhukaan, mutta hassu se oli.
Mutta. Japanilaiset kauhuelokuvat ovat mainiota viihdettä, niissä yleensä nauraa päänsä irti. Ringu oli omasta mielestäni aika tylsä, hymyiltyä tuli sitäkin katsoessa. Ääneen pääsin nauramaan Dark Water:ia ja varsinkin Uzumakia katsoessani! Kyllä noissa hyviä puoliakin saattoi olla, ehkä joskus pientä karmivuutta miljöössä ja säikähdyksiä, mutta itse kauhukohtaukset huvittivat. ¬__¬ Vai katsonko minä elokuvia väärin? Tiesin Auditionin olevan aluksi vähän tylsähkö ja hitaasti kulkeva, mutta ei ne lopun sadismirippeet saaneet nyt niin yököttämään. Siitä saa korkeintaan heitettyä vähän läppää näin jälkikäteen. Tahtoisin joskus nähdä Ichin.
Project Zerot voittaa kyllä kaikki kauhuleffat ja Silent Hillit tähän saakka. <3
Ja luulen, että siitä jatko-osasta tulee huono, kun amerikkalaiset pääsevät vauhtiin.
Älä pelottele siellä! =(
Hmm... Amerikkalaiset on tosiaankin päässyt vauhtiin. Ju-On The Grudge amerikka versiostakin on tullut jo traileri. Ja puikoissa on Sam Raimi!
Aasialaisten versio Ju-On The Grudge (remake) - trailer (http://www.apple.com/trailers/lions_gate/ju-on.html)
Amerikka versio The Grudge - trailer (http://www.apple.com/trailers/sony_pictures/the_grudge/)
Kyl toi Aasialaisten versio näyttää huomattavasti paremmalta. :lovetus:
Tullaankohan vielä näkemään "Phone", tai jostain "The Eye" elokuvista amerikka versio? >_< (Toivottavasti ei.)
Tahtoisin joskus nähdä Ichin.
Tarkoitatko Ichi The Killer? No jos tykkää jostain erittäin julmista ja sairaista elokuvista niin Ichi The killer on kyl yliveto niille ihmisille. En tarkota sitä että elokuva olisi jotenkin huono, mutta ei se mikään loistavakaan ole. Ainakin The Auditionin se pieksee mennen tullen.
En oikein ymmärrä miksi kakkosta ei voisi laskea kauhuelokuvaksi.En minäkään. Kyllä Evil Dead 2 ihan kauhua on, vaikka onkin hysteeristä kauhukomediaa. Ja minunkin mielestä kakkososa on Evil Dead-sarjan paras. Pelkästään jo se käsikohtaus on niin älytön. :D
Tullaankohan vielä näkemään "Phone", tai jostain "The Eye" elokuvista amerikka versio? >_< (Toivottavasti ei.)Olen tuon The Eyen nähnyt, eikä kyseessä ollut mikään kovinkaan erikoinen leffa, joten itsekään en siitä mitään uutta versiota kaipaa. Mutta toisaalta, aiemminkin aasialaisista kauhuleffoista on tehty länsimaissa parempia versioita (esim. Ringu -> The Ring) joten sinänsä uusintaversio ei ole automaattisesti huono ratkaisu.
Tarkoitatko Ichi The Killer? No jos tykkää jostain erittäin julmista ja sairaista elokuvista niin Ichi The killer on kyl yliveto niille ihmisille. En tarkota sitä että elokuva olisi jotenkin huono, mutta ei se mikään loistavakaan ole. Minusta Ichi the Killer on yksi huonoimmista elokuvista jonka olen nähnyt pitkään aikaan. Täysin idioottimainen tekele, jota en voi suositella kenellekään.
Paras kauhuleffan, jonka olen ikinä nähnyt on mielestäni Uhrilampaat. Pidän sellaisesta kauhusta, jossa on psykologisia ihmismielen kiehkuroita. Minua alkavat naurattaa sellaiset The Ringin tapaiset "Iik tuo tulee ulos telkkarista ja aikoo tappaa minut". Kyllähän nekin ovat ihan hyviä, mutta siitä puuttuu jonkinlainen uskottavuus. Pidän kyllä älyttömän paljon vampyyrileffoista, niistä paras on Veren vangit. Se on onnistuttu loistavasti toteuttamaan siitä kirjasta.
Minä en ole oikeastaan koskaan pelännyt kauhuleffoja. En tiedä mistä sekin johtuu. Tai siis, olen säikähtänyt joitain äkillisiä välähdyksiä ja ääniä, mutta en ikinä esim. saa painajaisia kauhuleffoista.
Ilman muuta Jeepers creeperssit! Ollaan kavereitten kanssa vuokrattu ne varmaan kymmenen kertaa (molemmat) eikä vieläkään kyllästytä! Kaikki jotka ette oo nähny kyseisiä leffoja niin suosittelen vahvasti!
Voiko tuota demoniroskaa edes kutsua "kauhuleffaksi"? Minusta tuo on unoversumin surkein leffa isolla S:llä!
Kyllä oma ääneni mene evarmaan ensimmäiselle Halloweenille. Minä kun aloin seuraamaan noita Hilloja jo 8 vuotiaasta saakka niin aina tuo ensimmäinen pelotti jollain tavalla. Muutenkin jäänyt hirveitä traumoja Michael Myersista että pahaa tekee :D Mutta nykyään noista Halloweeneista on tullut sellaista Teinipotaskaa että ihan pahaa tekee. Ja Michaelin tarinaa kun onnistutaan pidentämään aina jollain tyhmällä tavalla. Varmaan 7 kertaa tappaja tapettu ja aina se nousemaan eloon. En ole sitä uusinta (Reccurection) nähnyt enkä haluakkaan. Taitaa päähenkilöäkin vähän potuttamaan tuo saman jauhaaminen sillä Jami Lee Curtis kuolee viimeinkin
Minä taas pidän Bram Stocker's Draculasta. Olen Castlevania fani ja Dracula kiinnostaa. Sen juoni on sellainen kutkuttava ja kauhua on tarpeeksi ja se on juuri sellaista mistä minä pidän. Mutamat kohdat kyseisessä elokuvassa on todella pelottavia ja niissä suorastaan sydän pysähtyy, kun sellainen kohta tulee esimerkkinä voin mainita kun se päähenkilö ajaa partaansa ja Dracula tulee hänen taakseen, eikä mies näe häntä pelistä ja sitten pahis tarttuu häntä olkapäästä.
Pisteeni menee The Thingille.Kerrassaan mahtava elokuva ja kun katsoo tuotantovuotta niin minä ainakin hämmästyin millainen elokuva oikeiin on saatu aikaiseksi niillä kalusteilla.Tarinan loppu jäi vain turhan avonaiseksi.Toivottavasti Hollywood-pojat eivät saa päähänsä tehdä jatko-osaa tai remakea.Jättäisivät klassikot rauhaan prkl! :prkl:
mun lempi kauhuleffa on sleepy hollow, jos sen voi laskee kauhuleffaks ku se menee välillä enempi komedian puolelle.. se vaan on niin hyvä ja sen viittii kattoo monta kertaaa.. ja kyll siin kaikki tunteet tulee käytyy läpi ett on se pelottavaki!! :D toinen on kans veren vangit.. se on hyvä se kirja ja leffa ei oo hirveen paljo huonompi ni se on jo aika paljo!!
Jim Alastor
7.9.2004, 14:30:28
The ring:in jenkki versio vetosi minuun synkkyydellään ja eikä jättänyt ketään kylmäksi.Yllättävän hyvin toteutettu valkokankaalle muiden ihmisten nähtäväksi.Mahtava tarina salaperäisestä videosta joka pystyy tappamaan sen katsojan pelkoon seitsemän päivän päästä(ja miten sen pystyy välttämään)!!!:up:
LizzieFox
9.9.2004, 10:29:01
Katsoin tässä pari päivää taaksepäin elokuvan jonka nimeä en tarkalleen muista. Se taisi olla Switcblade romance mutta en anna päätäni pantiksi tästä asiasta.
Elokuva oli kaamea. Siinä sai muutkin kuin minä sydämmentykytyksiä. Siinä peloteltiin äänillä ja muutenkin sen elokuvan aikana kaikkea saattoi odottaa. Elokuva päättyi avan erillälailla kun olisin osannut odottaa. Se oli yksinkertaisesti kamala (ja aika sairas). Pelottavampaa saakin sitten jo hakemalla hakea.
En kerro juonesta mitään koska jos joku teistä innostuu katsomaan sne niin saa pelätä ja yllättyä.
Orchidea
17.9.2004, 8:31:36
Helraiser:in kaksi ensimmäistä osaa ovat loistavia.
Ensinnäkin Pinhead:ia esittävä Doug Bradley on loistava roolissaan ja hänen puvustus/maskeeraus on erinomaista luokkaa(myös kaikilla muillakin örvelöillä). Onhan hänestä jo paljon jos jonkinmoista krääsääkin valmistettu koruista paitoihin asti.
Parhaat mahdolliset kauhuleffat koskaan valmisttettu. Elokuvat on julkaistu ennen 90-lukua joten kunnollista repimistä on esillä eikä elokuva tarkastamot ole vielä olleet millään tavalla nuukia raakuuden suhteen. nyt kun tilanne on aivan toisenlainen ja katsotte jälkeenpäin tehtyjä julkaisuja huomaatte kuinka paljon Hellraiser on muuttanut suuntaansa aivan surkeaan suuntaan ja 2000-luvulla valmistettu Inferno oli jo säälittävä tapaus johon pettyy melko varmasti kaikki ensimmäisistä osista pitävät.
Corruptor
21.10.2004, 12:04:24
Munkin ääni taitaa kallistua tonne Hohdon puolelle. Hohto on erinomainen ihmismielen pimeää puolta kuvaava teos. Jack Nicholson teki Yksi lensi yli käenpesää vastaavan roolisuorituksen.
Vampyyrielokuvien ystäville annan suosituksen. "Hieman" erikoisempi vampyyrielokuva, Kathryn Bigelowin ohjaama Near Dark.
Tietenkin vähän aikaa sitten telkkarista tullut Angel Heart kuuluu tälle listalle. Eikä pelkästään sen takia, että se on muistissa vielä niin hyvin, vaan siinä on oikeasti älykäs käsikirjoitus, joita valitettavasti ei kauhu-genressä kovin usein näe. En kirjottanut tuota siksi, että tahtoisin haukkua mitenkään kauhu-elokuvia, koska olenhan itsekin jonkin sortin kauhu-elokuva-fani.
Viimeisenä, muttei vähäisempänä haluaisin mainita "dokumentin" Henry: Portrait of a Serial Killer. Kyseinen elokuva oli aika mielenkiintoinen kurkistus kuuluisan sarjamurhaaja Henry Lee Lucasin elämään. Ehkäpä mua viehätti tuossa elokuvassa sen tunteettomuus. Ohjaaja ei ota kantaa puoleen eikä toiseen Lucasin tekemistä murhista.
WWWWolf
9.11.2004, 0:44:14
En ole ollut kovin suuri modernin psykologisen kauhun ystävä - Poe ja Lovecraft menisivät vielä, mutta nykyaikaiset tarinat alkavat mennä aikamoiseksi soopailuksi. Oma makuni menee sitten suuresti Gootin(tm) suuntaan. Oikeastaan minun mielestäni hyvä kauhuelokuva on sellainen, että se sekä hymyilyttää (mieluiten tahallisesti) että pelottaa. (Viime aikoina on ainakin tullut pohdittua paljon kauhuelementtien komediallisia piirteitä...)
Ehkä jos pitäisi valita... Interview with the Vampire (Veren Vangit). Erittäin hyvä tasapaino modernin näyttävyyden ja klassisen kauhufiiliksen kanssa. Ja plussaa siitä, että se ei ole *jatkuvasti* karmiva eikä myöskään jatkuvasti silmille hyppivä. Miinusta: Tom Cruise ei osaa olla oikealla tavalla hupaisa.
Vanhoista leffoista parhaita ovat nämä Boris Karloff-jäykistelyt (Frankenstein ja Muumio) ja The Wolf Man. Näissä oli tyyliä. Ja tietenkin Mel Brooksin Young Frankenstein, joka oli harvinaisen hyvällä tyylillä vedetty parodia.
Jos pitäisi miettiä, mitä tässä odottaisi... no, jotain Veren Vankien tapaista vääntöä, mutta ihmissusilla. Viime aikoina on ollut parikin ihmissusien äksönpläjäystä, tyyliin Varjojen Valtakunta ja Van Helsing, jotka olivat lähinnä aivot nollilla katsottavaa hetken hupaa... mutta missä viipyy se oikeasti hyvä ihmissusileffa? Wolf loikkasi korkealle mutta ei ihan tarpeeksi korkealle. White Wolfin porukat saisivat lakata kiusaamasta Varjojen Valtakunnan tekijöitä oikeussalissa ja tuottaa Sen Virallisen Werewolf: The Apocalypse-Leffan :)
Lexicon
9.11.2004, 9:34:57
Jaa a, enpä osaa varmaan parasta/upeinta kauhuleffaa sanoa mutta pistetään nyt pari suosikkia.
The Others
Onnistuu pitämään jännityksessä alusta loppuun saakka ilman sen suurempia shokkiefektejä. Monien mielestä tämä on ripoffi 6th sensestä mutta minua se ei haitannut lainkaan sillä en ollut nähnyt 6th senseä silloin kun katoin The Otherssin ensimmäistä kertaa.
Friday the 13th sarja
Huippuleffoja sarjan jokainen osa paitsi Jason X nyt ei ollut juuri mistään kotoisin.
Eivät nämä nyt tietenkään kauheita elokuvia enää nykypäivänä ole mutta silti huippuviihdettä, omistankin kaikki DVD.nä.
Pet semetary
Tämä oli pienenä lempielokuvani, ja oli muuten pelottava. Olen nähnyt tämän varmaan 100 kertaa ja vielläkin voin katsoa sen ja tuntuu aina vaan yhtä hyvältä elokuvalta :)
Muutenkin kaikki Kingin kirjoittamat ja ohjaamat leffat ovat huippuja (paitsi Golden years, täysin tylsä ja muutenkin surkea tekele)
Fed Ex paavi
10.11.2004, 17:26:13
Hohto, Halloween-naamioiden yö , Painajainen Elm streetillä ja lisäksi jos mr Lecter elokuvat tähän kategoriaan voidaan mapittaa.
Parhaiten tepsivät sellaiset, joissa tunnelma tivistyy jatkuvasti.
Verellä mässäily on itsestään selvyys, en itse siitä ainakaan perusta, toisin kuten Hannibalin aivoilla nautiskelu avoimessa päässä (myös erittäin koominen kohtaus) :ohhoh:
Takaa-ajot veitsi kädessä voivat kärsiä inflaation, mutta pakollisia silti jos tappaja on puukkosankari (välttämättömyys muissa kuin psykoissa). Parasta jahtausta tarjosi mielestäni Hohto ja Jack Nicholson kirveineen
Wanhat kauhut ovat nykyisin lähinnä koomisen näköisiä ;D Enkä pysty niitä katsomaan sen alkuperäisen tarkoituksen mukaisesti.
Here's Johnny
J-link
10.11.2004, 22:14:24
Ehdottamasti Japanilais tuotantoa oleva Battle Royal. Vaikka kyseessä ei ole pesunkestävää kauhua on elokuva pelottavampi kuin useimmat nykyiset hollywood väännöt. Elokuvassa selvästi yritetään saada katsoja miettimään asioita ja tämä on aidon kauhu elokuvan merkki. Kuten jo sanoin tämä ei ole kauhu elokuva vaan Survival Horror/Horror/Action/Thriller/Drama elokuva. Elokuvassa Japanilais nuoriso on rappeutunut niin pahasti että Japanilaiset päättävät käynnistää Battle Royale-projektin jossa yksi umpipähkää valittu luokka teljetään autoille saarelle rähjähtävien niskapantojen kanssa(Kornia... )Ideana on että jos kolmen päivän jälkeen enemmän kuin yksi oppilaista on elossa niin kaikki kaulapannat räjähtävät. Oppilaat pakotetaan siis tappamaan toisensa. Sitten alkaa verinen taistelu jossa kaikki japanilaiset muuttuvat tunteettomiksi tappajiksi uzeilla varustettuina.. Tai sitten ei! Oikeasti elokuva muuttuu todella järkyttäväksi jossa kaveri saattaa tappaa parhaan kaverinsa paljain käsin. Jos elokuvaa katsoo ajatellen on kyseessä mestariteos..Jos sen katsoo samalla tyylillä kuin esim. Shrekin voi DVD:n heittää suoraan roskiin. Elokuva on haukuttu pahastikkin joidenkin kriitikoiden keskuudessa sillä:
...Elokuvan loppu on ryssitty todella pahasti
Enpä ole tämän elokuvan jälkeen katsonut vanhaa ala-asteen opettajaani, parasta kaveriani tai ex-tyttöystävääni samalla tavalla..
Granite
13.1.2005, 13:30:24
Katsoin tässä pari päivää taaksepäin elokuvan jonka nimeä en tarkalleen muista. Se taisi olla Switcblade romance mutta en anna päätäni pantiksi tästä asiasta. Haute Tension - Switchblade Romance.
Elokuva oli kaamea. Siinä sai muutkin kuin minä sydämmentykytyksiä. Siinä peloteltiin äänillä ja muutenkin sen elokuvan aikana kaikkea saattoi odottaa. Elokuva päättyi avan erillälailla kun olisin osannut odottaa. Se oli yksinkertaisesti kamala (ja aika sairas). Pelottavampaa saakin sitten jo hakemalla hakea.
En kerro juonesta mitään koska jos joku teistä innostuu katsomaan sne niin saa pelätä ja yllättyä. No jaa. Haute Tension oli saanut sen verran runsaasti kehuja eri julkaisuissa että itse kyllä petyin tähän. Olihan siinä erittäin verisiä kohtauksia ja gorea, mutta kunnollista tunnelmaa leffa ei päässyt synnyttämään. Julmuutta ja shokeeraavia kohtauksia kylläkin piisasi. Ihan kelpo pienen budjetin slasher-kauhuilu, muttei mikään kovin erikoinen kuitenkaan. Ranskalaisuudesta plussaa, mukavaa vaihtelua sekin.
Lopputwisti oli kyllä sen sortin antikliimaksi koko elokuvalle että meinasi pilata koko teoksen. Kokonaisarvosanaksi vaikkapa semmoinen kolme tähteä viidestä. ***
Kaveri oli ladannut netistä koneelleen paljon mainostetun The Grudgen, eli Kaunan. Jo mainosten perusteella tämä kauhuelokuva muistutti paljon Ringiä, mikä ei olisi ollutkaan pahitteeksi koska Ring oli loistava. En ole tottunut näkemään Sarah Michelle Gellaria oikein missään muussa roolissa kuin uber-mahtavassa Buffy Vampyyrintappajassa. Kauna onnistui olemaan pelottava, eikä paljastanut katsojille liikaa, edes lopussa jätettiin vielä elokuvan kulkua epäselväksi. Kirkuva japsipoika jäi mieleen, kaikenlaiset kummituslapset jäävät aina mieleeni. Lapsen ei-niin-elävä äiti muistuttaa taasen aivan liikaa Ringin pikkutyttöä. En ole varma, mutta luulen tästäkin olevan japanilainen alkuperäisversio Ringin tyyliin. Kauna tulee saamaan jatkoa, koska ensimmäinen osa oli todella suosittu. Suosittelen lämpimästi katsomaan tämän.
Frelial
13.1.2005, 14:18:58
Minun on aivan pakko mainostaa the villagea... Todella jännä ja kekseliäs leffa. En ole koskaan katsonut kauhuleffaa jossa olisi ollut niin hyvä juoni.
Tarina kertoo pienestä kylästä jossa eletään vanhaa aikaa. Kylää ympäröivät metsät ovat kiellettyjä paikkoja, koska siellä asuu "ne joista ei puhuta". Kylän nuori mies haluaisi lähteä kaupunkiin hakemaan lääkkeitä, joka tietäisi matkaa metsien läpi. Kylän vanhimmat kieltäytyvät ja sitten tapahtuu jotain odottamatonta...
Tarkemmin en voi kertoa koska saattaisin vahingossa sanoa jotain merkittävää. Kannattaa katsoa. Todella yllätyksellinen...
Taisin vielä säikähtääkkin pariin otteeseen kun leffateatterissa kävin sen kattoon ja vielä kotonakin...
Ceassa
26.1.2005, 15:54:11
Ehdottomasti Langoljeerit. Kaikkein kauhistuttavin psykologinen kauhutrilleri mitä olen koskaan nähnyt. Muistaakseni ainut kauhuelokuva joka on uniin asti tunkeutunut (useammankin kuin kerran vielä), ja painajaista se todellakin oli. Yksi lempielokuviani koskaan, ja jos parasta kauhuelokuvaa kysytään, niin se on Langoljeerit.
Anteeksi että kaivan näinkin vanhahkon postin esiin muttakun *tömistelee jalkojaan* en voi uskoa tätä todeksi! Sano minulle että kyseessä on Stephen Kingin Langolieerit-tarinaan perustuva filmatisointi, sanokiltti? Jos on niin minä en ymmärrä miten olen onnistunut missaamaan tuon. Langolieerit on takuulla yksi parhaimmista ja pelottavimmista Kingin kirjoitelmista koskaan ja kun aikoinaan tuon tarinan lukaisin (ja näin jotain painajaisentapaisia ainakin viikon), päähäni jäi pyörimään yksi ajatus: voi että kun näkisin tämän valkokankaalla. Muistaakseni yritin jopa jostakin katsella josko siitä kenties filmatisointia löytyisi, se ei olisi ollut mikään yllätys koska useat muutkin Kingin tarinat ovat päätyneet myös leffamuotoon. Mutta etsintäni olivat turhia ainakin tähän päivään asti, kun satuin tuon tutun ja taivaallisen nimen tuolta välistä bongaamaan. Voi jee. Tämä on aivan pakko hommata jostain!
Omiin suosikkikauhuelokuviini lukeutuvat ehdottomasti ainakin Hohto ja The Others. Muistan kun katsoin Hohdon ensimmäistä kertaa joskus ihan pienenä, olin ehkä jossain ala-asteella ja tuo pätkä tuli telkkarista ja jouduin katsomaan sen salaa omassa huoneessani, piilossa vanhempieni katseilta, koska he eivät olisi muuten antaneet minun katsoa sitä. Meillä oli (ja taitaa olla jossain vieläkin[/turha välihuomautus]) sellainen todella pieni, pattereilla toimiva mustavalkoinen matka-teevee, ja kävin salavihkaa hakemassa tuon telkkarin jostain varastostamme ja luikaisin keskellä yötä peittoni alle tuosta vekottimesta Hohtoa töllöttämään. Ja voin sanoa että en ole koskaan pelännyt niin paljon. Jack Nicholson teki niin vakuuttavan ja pelottavan roolisuorituksen että näin hänestä painajaisia pitkään, enkä vähään aikaan kestänyt säikähtämättä nähdä hänen naamavärkkiään missään. Siinä vaiheessa kun elokuvan tunnelma muuttui vain entistä tiiviimmäksi, olin valmis juoksemaan äidin ja isän viereen itkemään, mutta en vaan saanut katsettani irti tuosta pienestä mustavalkoruudusta ja herra Nicholsonin vääntyneistä kasvoista. Ja ne kaksoistytöt! Ne olivat ihan mahdottoman pelottavia. Ja se lopun labyrinttikohtaus... Ja kaikki muutkin elokuvan elementit olivat vaan niin piinaavan karmivia että ei ole ihme että minulle on jäänyt jonkin sortin traumoja päälle tuosta elokuvasta.
En muista tarkalleen milloin katsoin Hohdon viimeksi uudestaan, mutta pari vuotta siitä taitaa olla jo aikaa ja vaikka se ei enää osannutkaan säikäytellä yhtä paljon kuin tuolloin pienempänä, Hohto on silti takuulla yksi hienoimmista näkemistäni (kauhu)elokuvista koskaan. Hrr. Mestariteos.
The Others puolestaan... minen oikein tiedä, toisaalta tämä oli ihan tavattoman karmiva mutta toisaalta ei edes mikään sieltä pelottavimmasta päästä olevista leffoista. Kuitenkin elokuvan asetelma oli ihan pirun hyvä, ja minä tykkäilen kovasti juuri tuollaisesta psykologisesta kauhusta jossa toimitaan enemmänkin kaikenlaisilla muilla pelottelukeinoilla kun pelkästään sillä iänikuisella verellämässäilyllä. The Others jäi mieleen etenkin tehokkaan ja yllättävän loppuratkaisunsa ansiosta, ja koko elokuvan ajan tunnelma oli huipussaan ja koko ajan sai olla varautuneena että mitä seuraavaksi tapahtuu. Todella mielenkiintoinen ja hyvä leffa, ja jopa aidosti pelottava, etenkin jos sitä alkaa pintaa syvemmälle miettimään. Ja myös Nicole Kidman loisti kyllä tässä elokuvassa kirkkaimmillaan.
Minulla oli joku muukin vielä mielessä mutta nyt pitää juosta kotiin, palaan lisäilemään myöhemmin jos sikseen tulee. :) ->
//Editti: Voi jee. (http://foorumit.fffin.com/showthread.php?t=12630) Joku ylihieno.
redshinobi
26.1.2005, 17:33:10
En ole varma, mutta Ennustus tai joku Psycho-osa. Ennusttus oli klassisen hyvä, ja vanha elokuva. Sen ikäraja taisi olla 18, en ole varma. SE oli kyllä klassinen leffa, mutta myös Psyko teki vaikutuksen varsinkin kun ensin kuulin sediltäni jatkuvia vitsejä Norman Batesistaja puukoista :D. Sitten katsoin kaikki Psykot (en American Psycoa) ja ne vaikuttivat parhaimmilta mahdollisilta.
Ainiin joo, myös Stephen Kingin Unensieppaaja... siinä oli jotenkin nii mahtavalta vaikuttava ystävyyssuhde kavereiden kesken, ja sitten kaksi heistä kuolee, ja loput muisteleavt vanhoja hyviä aikoja... loisto homma!
Messiahcoin
26.1.2005, 19:53:06
Kauhuleffoista, joita mieleen on painunut...Ensimmäisenä tulee mieleen Hohto. Jack Nicholsonin näyttelijätyö siinä on yksi parhaita mitä minä olen nähnyt. Hohdosta on jäänyt mieleen varsinkin päähenkilön huippuromaani: "All work and no play, makes Jack a dull boy". Toinen Kingin kirjaan perustuva mieleenpainunut elokuva on Se. Melko huono elokuva(tai niin kaikki sanoo), mutta tästä on lapsuuden traumoja.
Myös Sam Raimin Evil dead on aivan loistava. Sekä Peter Jacksonin Braindead, jos se nyt kauhuelokuvaksi luokitellaan. Yksi suosikkini on myös Signs, joka on monien mielestä todella huono, mutta minä pidän siitä paljon. Siinä oli kohtia, jotka saivat sydämen pysähtymään.
Tuosta Langolieereista joku ystävällinen voisi laittaa lisä-infoa. Jos tämä on se mitä luulen, niin tästäkin löytyy lapsuuden traumoja. Kirjallisen version voisi hankkia.
Mutta ehdottomasti ykkönen on Stephen Kingin elokuvat, etenkin SE. Ei voi muuta sanoa kuin "Everything floats!"
Todella hienoa huomata, että joku muukin pitää tästä, eikä hauku paskaksi!
Ai niin, ja vielä Hannibal-trilogia!
huru-ukko
27.1.2005, 16:17:59
Katsoin tuossa viime vuoden puolella kaverini kanssa Halloween 5, ja se oli mielestäni todella hyvä elokuva.
Erityisesti pääpahis teki minuun vaikutuksen, ilman itsetuntoa ja kammottava naamio naamallaan.
Ja loppukohtaus oli kanssa hyvä, koska elokuva päättyi niin mystisesti. ;D
Viimetteeksi olen katsonut tuossa vähän aikaa sitten The Wisher-elokuvan.
Hyvä elokuva, mutta pahis saadaan lopussa kiinni. Kai tähän tilanteeseen sopii spoileri?
The_Sipi
28.2.2005, 16:55:13
Anteeksi että kaivan näinkin vanhahkon postin esiin muttakun *tömistelee jalkojaan* en voi uskoa tätä todeksi! Sano minulle että kyseessä on Stephen Kingin Langolieerit-tarinaan perustuva filmatisointi, sanokiltti? Jos on niin minä en ymmärrä miten olen onnistunut missaamaan tuon. Langolieerit on takuulla yksi parhaimmista ja pelottavimmista Kingin kirjoitelmista koskaan ja kun aikoinaan tuon tarinan lukaisin (ja näin jotain painajaisentapaisia ainakin viikon), päähäni jäi pyörimään yksi ajatus: voi että kun näkisin tämän valkokankaalla. Muistaakseni yritin jopa jostakin katsella josko siitä kenties filmatisointia löytyisi, se ei olisi ollut mikään yllätys koska useat muutkin Kingin tarinat ovat päätyneet myös leffamuotoon. Mutta etsintäni olivat turhia ainakin tähän päivään asti, kun satuin tuon tutun ja taivaallisen nimen tuolta välistä bongaamaan. Voi jee. Tämä on aivan pakko hommata jostain!
Kyllä. Kyseessä on nimen omaan siitä Stephen Kingin "pienoisromaanista". Itsekään en sitä ole kauppojen hyllyllä nähnyt, mutta kyllähän tuo tarina oli hyvä. Sen kyseisen kirjan ehdottomasti paras tarina. Joitakin Kingin filmatisointeja nähnyt, eikä yksikään niistä ole päässyt lähellekään kirjojen vetovoimaa, ei edes Hohto.
Niin, sitten niihin mun suosikkeihin. Tietenkin mä pidän kaikista näistä 80-luvun teinisplattereista tyyliin Painajainen Elm Streetillä, Perjantai 13. päivä ja Halloweenit sun muut vastaavat. Nuo leffat eivät varsinaisesti kauhua ole, onpahan vain hyvää viihdettä.
Mutta tällä hetkellä ykköskauhu on ehdottomasti SAW. Se piti otteessaan loppuun asti. Muita hyviä kauhuleffoja on Kuudes Aisti, The Others, Psyko, Manaaja jne. Mutta SAW on näistä se kaikkein paras. Se on sairas ja lisäksi todella yllättävä. Minä en edes missään vaiheessa voinut kuvitella, että leffa voisi päättyä niin. Jotenkin tuntuu, että jos sen katsoisi toistamiseen, näkisi sen hieman eri valossa, mutta silti sen pystyisi katsomaan uudestaan, ihan niin kuin Kuudennen aistinkin.
Toinen "uusista" ja kehutuista kauhuista eli Kauna puolestaan oli aika paska. Noin niin kuin kauniisti sanottuna. En pitänyt siitä oikeastaan lainkaan.
Minä tykkään näistä japanilaisista kauhuelokuvista. (Ja kyllähän niiden hassunhauskat jenkkiversiotkin menettelee.) Viimeisin japsikauhu oli Ju-On-kauhupätkän jenkkiversio The Grudge - Kauna, joka käytiin kavereiden kanssa katsomassa.
Leffassa on koko ajan hyvin painostava tunnelma ja ensimmäisen puolituntisen jälkeen säikyttelyefektejä on sadellut enemmän kuin tarpeeksi.
Se on oikeastaam leffan vahvin ja samalla heikoin lenkki: Koko elokuva tuntuu olevan sitä ainaisilla shokkitehosteilla leikkimistä. Loppua kohden saattaa aavistaa jokaisen kohdan, jossa "pitää" säikähtää. Muuten elokuva oli hyvä. (Näyttelijävalinnat olisivat kyllä voineet olla paremmat, jotenkin Sarah Michelle Gellarin räpiköiminen toi mieleen Buffy Vampyyritappaja-sarjan, jota ei voinut nauramatta katsoa. ^^)
Toinen lempikauhuni on sitten tämä toinen japanilaisjenkkikauhu The Ring. Vaikka jenkkiversio oli huomattavasti japanilaista huonompi, oli sekin todella painostavatunnelmainen ja piti koko ajan katsojaa jännityksessä.
Seuraavaksi pitäisi nähdä tämä "Dark Water"-kauhuelokuva. Se on kuulemma erittäin hyvä. :)
DreamTide
3.3.2005, 0:57:29
Paljon hyviä kauhuleffoja olettekin jo maininneet kuten Evil Dead & Hohto. Toisaalta myöskin mielestäni turhan yliarvostettuja esim.The Others ja Village. Village olisi sopiva johonkin kauhusarjaan puolentunnin osaksi mutta ei kanna elokuvana.
Olen huomannut että pidän kauhuleffoista joissa on tietynlainen musiikki. Evil Dead,Hohto,The Ring,Sleepy Hollow ja From Hell. Kaikilla yksi yhteinen piirre, jokaisessa musiikki on kohdallaan. Kunnon kauhuun ei sovi esim.hevimusa sillä silloin aletaan siirtymään toiminta/teinikauhun puolelle.
Pitää nyt mainita Nightbreed (Yön Kansa),The People Under the Stairs (Kellariväkeä) ja The Crow omalla laillaan hyvinä kauhuleffoina. Nightbreed on muuten Clive Barkerin käsialaa.
Katsoin mielettömät määrät 80-luvulla B-luokan kauhuleffoja(mm.Re-animatorit,Near Dark...) ja menetin uskoni että olisi olemassa pelottavia kauhuleffoja. Parhaimmat kun tuntuvat olevan varsin verisiä tai muuten vain hauskoja.
Katsoin eilen Resident Evilin kakkososan. Pelien ystävänä pidin siitä paitsi lopusta. Muutenkin Zombiet tuntuvat jyräävän tänä päivänä. 28 Päivää myöhemmin,Residentit,Dawn Of The Dead(uusi versio),Shaun Of The Dead ja hamassa tulevaisuudessa Romeron ohjaama Land Of Dead todistavat sen.
The Ringissä oli yritystä,Hohdossa Nicholson oli ehdoton ja aikoinaan Evil Dead onnistui säikyttämään pitkin elokuvaa. Jospa joskus tehtäisiin vaikkapa Silent Hillistä leffa jossa onnistuisivat&yhdistyisivät kaikki nuo vaikkapa edellä mainitut(ring-nicholson-evil dead) lisättynä Hillin ahdistavuuteen.
Sitä päivää odotellessa saan "kicksit" kauhupeleistä.
[QUOTE=Hukka]Minä tykkään näistä japanilaisista kauhuelokuvista. (Ja kyllähän niiden hassunhauskat jenkkiversiotkin menettelee.) Viimeisin japsikauhu oli Ju-On-kauhupätkän jenkkiversio The Grudge - Kauna, joka käytiin kavereiden kanssa katsomassa.
Samaa mieltä. Kävin itse pari viikkoa sitten katsomassa Kaunan ja kyllähän se hetkeksi tyydytti kauhun nälkää vatsanpohjasta. Itse en ole japsiversiota nähnyt, mutta kovasti sitä tuntuu ihmiset kehuvan joten kai sekin pitäisi jotain kautta itselleen rohmuta.
Sattuuko muuten kukaan tietämään brittiläistä Hellblazer-sarjakuvaa ja siitä väännettyä (luultavasti) onnetonta jenkkielokuvaa Constantinea? En tajua miksi jenkkien täytyy ahtaa aseita jokaiseen mahdolliseen paikkaan. Siinä missä britti-Constantine on nelikymppinen keuhkosyöpää sairastava freelance-maagi, on jenkkiversio nuori ja salskea wannabe-cowboy joka riehuu ympäriinsä "pyhän" haulikkonsa ja muiden ihmeellisten aseidensa kanssa.
Jos mielenkiinto heräsi, elokuvan ensi-ilta on 4.3.
Vielä vähän risuja Buffyn haukkumisesta: Parin sekalaisen jakson perusteella se näyttää todella tuhnulta, mutta katsopa kaikki jaksot ykköskaudesta lähtien, niin huomaat sarjan nerouden. Se ei edes yritä loistaa efekteillään tai taisteluiden näyttävyydellä vaan nerokkaalla juonella ja piilotetulla huumorilla. Enhän minä voi ketään pakotta Buffysta pitämään, mutta katso nyt edes yksi kausi kokonaan ennen kuin rupeat haukkumaan.
Aleatha
12.3.2005, 21:38:42
Hohto (ei kylläkään se versio, missä on Jack Nicholson). Yksinkertainen vastaus, mutta perustelut ei sitten olekaan niin helppoja. Elokuva vain piti otteessaan koko ajan, ja kun siinä oli se kohta missä se Danny näki sen yhen naisen, joka oli tappanu ittesä, nii...hrr...:ohhoh: (pakko tunnustaa, että kun tänään sen katsoin, niin voi olla pienen pieniä vaikeuksia ruveta nukkuun, yksin kun olen ja vielä hieman säikkykin)
edit/"häpeäkseni" tunnustan vielä, etten ole edes nähnyt sitä versiota, missä Nicholson on...:eh:
Radetz
12.3.2005, 22:00:42
Tällä hetkellä ehdottomasti paras elokuva jonka olen nähnyt on Hannibal. Aivan loistava. Toinen hyvä on myös (tai oikeastaan erittäin hyvä) se amerikkalainen Ring, joka ei tosin ollu läheskään sellanen mitä oon kuullu ja lukenu... Siinä mitään sen pelottavampaa ollu ku missään muussakaan kauhuelokuvassa. Ne japanilaiset versiot pitäis vielä vuokrata.
Hannibalista vielä sen verran että se kohta on yks parhaista ja erittäin hienosti tehty missä Lecter leikelee sen Paulin aivoja..no ei siitä sen enempää jos joku ei oo vielä nähny sitä tai on lukemassa sitä kirjaa.
kyllähän se taitaa olla the ringin japanilainen versio, joka vie voiton. siinä on sitä jotain, ei tartte edes pahemmin perustella. kuitenkin, tyttö siinä osaa näytellä ihan älyttömän hyvin! kyllä ne muutkin osaa siinä näytellä. ja japanin kieli tekee leffasta paljon eläväisemmän minun mielestäni.
toinen on sitten juuri tuo uhrilampaat. se tekee vaikutuksen. hannibal on pelottava. kunnon kauhua. :eh:
Gizamaluke
14.3.2005, 7:46:20
Kyllä se on Hohto. Aiheuttaa kylmät väreet kulkemaan pitkin selkäpiitä viimeistään siinä vaiheessa, kun Danny näkee nämä kaksoistytöt ja hissistä tulvivan veren.
Elokuvan lopussa nähtävät kohtaukset, kuten Wendyn juoksentelu hotellissa ja tämän näkemä ruumis (ja erityisesti se, kun eräässä huoneessa on mies ja ketunpukuun pukeutunut ihminen) ja labyrintti onnistuvat kyllä pelottamaan minusta yöunet pihalle. Musiikki luo useissa kohdissa taustalla pelottavan tunnelman. Erittäin onnistunut elokuva siis kyseessä, must-see.
Sini-san
16.3.2005, 10:22:18
Vaikka olenkin elokuva ihmisiä en ole katsonut (vielä) paljon kauhu leffoja.
Katoin nyt kun olin sairas
Kellarinväkeä
ja se päinvastoin nauratti kuin pelotti... Se oli vielä niin surkeesti tehty että... mitä pelkäämistä siinä ois pitänyt olla?? sit se oli tylsäkin vielä. Ja musta poika päähahmona!? Ei hyvin mee
Sitten oon kattonu kaksi Naapurissa kummittelee ja Naapurissa kummittelee 2 ja sitten kaks Scary movie 2 ja Scary movie 3
The Noob
19.3.2005, 22:03:42
Vaikka olenkin elokuva ihmisiä en ole katsonut (vielä) paljon kauhu leffoja.
Katoin nyt kun olin sairas
Kellarinväkeä
ja se päinvastoin nauratti kuin pelotti... Se oli vielä niin surkeesti tehty että... mitä pelkäämistä siinä ois pitänyt olla?? sit se oli tylsäkin vielä. Ja musta poika päähahmona!? Ei hyvin mee
Sitten oon kattonu kaksi Naapurissa kummittelee ja Naapurissa kummittelee 2 ja sitten kaks Scary movie 2 ja Scary movie 3
Pakko pistää oftopiccii. Vai mitenkä kirjotetaan? No, ihan sama. Kumminkin, luokitteletko scary moviet kauhu leffoiksi? Komedioita ne on ennemminkin.
Ite oon kattonu Manaajan (ykkös osan) joo, en kattos uusiks. En oikeen oo van kauhu-elokuva tyyppiä. Karmivaa.. :D
Sezuna
23.3.2005, 18:50:46
Kamalin ehkä pelottavin elokuva minkä olen nähnyt on Resident Evil
Tai ei se ole "pelottava" mutta siinä on jotakin kamalaa. Jos noin tapahtuisi oikeasti :( *I would Not Like It* Mutta elokuva on kuitenkin yksi parhaimmista jonka olen nähny, niin myös sen toinen osa Resident Evil: Apocalypse :love:
" You're all going to die down here"
Aleatha
25.3.2005, 13:56:09
Hannibalista vielä sen verran että se kohta on yks parhaista ja erittäin hienosti tehty missä Lecter leikelee sen Paulin aivoja..no ei siitä sen enempää jos joku ei oo vielä nähny sitä tai on lukemassa sitä kirjaa.
Mahtava elokuva ja todellakin sen paras kohtaus kerrottuna tuossa yllä. Vaikka kyllähän niitä muitakin hyviä kohtauksia on. Kannattaa varmaan Hannibalin lisäksi mainita muut Hannibal Lecter-aiheiset elokuvat: Uhrilampaat ja Punainen lohikäärme, jotka ovat myös todella hyvin tehtyjä. Kannattaa katsoa.
Katinka
26.3.2005, 19:30:22
Resident evil oli pelottava, en tiedä oikein miksi. Katsoin kakkososan ensin, joten tiesin aikalailla lopputuloksen. Suurin osa pelottavista kohtauksista oli ennalta arvattavia, mutta niin vaan hyppelin metrin korkeudessa vähän väliä.
Musiikki oli ahdistava, olikohan Manson siihen lisännyt niitä korkeita ääniä jotka nostavat ihon kananlihalle, niinkuin se uhkasi bonusmateriaalissa :huh:
Osasyitä saattoivat olla myös se että oli yö ja pikkusisko pomppasi yllättäen niskaan aina kun musiikki muuttui vähänkin uhkaavaksi.
Victim
11.4.2005, 13:59:17
Tässä pieni lista upeimmista Horror elokuvista joita olen nähnyt:
1. Dawn of the death. Todella hyvät maskeeraukset musiikit ja juoni.
2. Hammaslääkäri 2. Siinä on tyyliä. Juoni on mielestäni ***** hyvä.
3. BrainDead. Se on taidokkaasti tehty ja plussaa on komedia osuus.
4. Final Destination. Tässä elokuvasta ei voi muuta sanoa kuin että oli ihan pirun loistava. Lavasteet ja henkilöt hyviä+++.
Minuun iski Hohto todella hyvin.
Siinä oli jotain tosi pelottavaa ja makaaberia ja tosi hyvä elokuva juonellisesti myös. Perustui siihen Stephen Kingin kirjaan.
Varsinkin ne oli kaameita kun se pikkupoika vetää lelupyörällä pitkin sen tyhjän hotellin käytäviä ja sellainen mahtipontinen musiikki soi taustalla.
Ja elokuvan isolta ruudulta Kauna oli aivan järkyttävän pelottava.
Juoni oli aika heppoisa mutta herranjumala, kuulin ne äänitehosteet vielä kahden viikonkin päästä korvissani, ja vielä nytkin avaan silmäni yöllä tarkistaen ettei Toshio istu sängyni reunalla tai japanilainen tyttö kurkkaa lakanani alta. Huhhuh.
-Yuna-
22.4.2005, 16:02:20
Mielestäni yksi pelottavammista leffoista, jonka olen ikinä nähnyt, on Kauna. Kun sitä katsoi, en pelännyt. Mutta ou mai kaad, heti illalla ku sänkyyn pääsi, nii: "Hui kamala.. Mitä jos ne tulee??? Apua! Mammaa!" x D Okei, okei, ei se iha tommosta ollu mutta en pystynyt katomaan jalko päähän, koska pelkäsin että näkisin siellä olevan möykyn, eli tietysti sen japanilais tytön... :eek: peitto on ollut minulla pienestä pitäen jonkinlainen turva... Jos minua on pelottanut, niin olen mennyt peiton alle... :shy: Mutta nythän ei voinut mennä... =/ No, joka tapauksessa, hyvä että en mennyt äidin ja isän väliin nukkumaan! JOS olisin mennyt olisin ollut "vähän" nolo.... =) No enivei, kun katsoin jotain elokuvaa telkkarista, ja mainoskatko oli meneillään, ja Kaunan mainos pyörähti käyntiin... Kaad, siinä nousi niskavillat pystyyn... ;) mutta nyt kun näen Kaunasta mainoksen, en hätkähdä yhtään... ;D Joo, tuli rustattuu Kaunasta tollane romaani, jotenpa muihin elluihin! ^^
no, munusta Hohto ei ollut yhtään kamala.... Todella lässy...en tiedä miksi, en osaa vain pelätä sitä =) Mutta se kohta missä se mies yrittää päästä sinne vessaan tappamaan vaimoaan...No joo, oli se vähä skeeri siinä kohtaa... ;) Rupesimme kavereiden kanssa nauramaan siinä kohtaa kun siellä eräässä huoneessa oli se pupu tai nalle asuun pukeutunut mahd. nainen? No, kumminkin lohkaisin: "mikäs haribo nalle toi tossa on?" niin... Kamut ne vaan nauro... ;) sitten: The Ring. Eipä tämäkään leffa oikeastaan pelottava ollut... Mutta upea kauhuleffa silti sekin! :) Olen saanut parista muustakin leffasta kunnon kauhunväristyksiä, ja ne leffat kunniaan!(vaikka en niitä tässä enää aio mainita..) ;) Ainii joo, nynnyhän on nimeni... x D Silti sitä kauhua harrastan....
Itse en kauhuelokuvia paljon katso. En yleisesti kauhuleffoista tykkää. Ei ole oikein minulle... En minä niitä pelkää, enkä nää mitään painajaisia, mutta en vain pidä niistä niin paljon.
Mutta asiaan. Mielestäni ainoa hyvä kauhuleffa on Hohto. Se tunnelma ja äänet tekevät siitä niin hienon. Myös näytteijät sopivat rooleihinsa täydellisesti. Kohtaus jossa poika ajelee sillä kolmipyöräisellä ja taustalla se musiikki on todella tunnelmallinen. Ainoa hyvä kauhuleffa! Muista en niin tykkää The Ringin alun olen nähnyt ja sitten jonkun teinisplatterin. Oisko ollu Urban Legend tai joku...
Nimimerkillinen
25.4.2005, 16:00:36
Hmm, Braindeadia, enkä Dawn of the Deadia kyllä menisi kauhuksi laskemaan vaikka kummatkin aivan loistavia ovat...
Mutta kuitenkin, Korealainen(?) The Eye, sekä Hohto lienevät suosikkipätkäni kauhun saralta, molemmat myös aivan saakelin pelottavia oikein katsottuna,
Evil Dead ja Manaaja seuraavat sitten heti perässä.
Episode-kauhuilun suurena ystävänä mainittakoon vielä Creepshow 1, Creepshow 2, sekä Tales from the Darkside: The Movie, aivan loistavaa (ja ala-arvostettua) tavaraa, /me tykkää. Tuollaista "pientä kivaa".
Kukaan muuten nähnyt...?
Jaa-a. Paras ehkä on The Grudge, koska siinä tunnelma vain oli niin ahdistava.
Tosin välillä ne PAM! säikyttelykohdat ärsyttivät. Muuten aivan loistava.
Manaaja ei ole oikeastaan edes kunnon kauhu leffa. Kyllä se joskus nuorempana pelotti enemmänkin, ja olihan se kiva katsoa kun oli se sentään k-18 leffa =)
Mutta kauhuelokuvana se ei jaksa enää nykyisin pelottaa. Ehkä yksin keskellä yötä, jolloin kaikki kauhu leffat pitäisikin katsoa, se voisi pelottaa.
The Ring, siinä on toinen ehkä jopa liian yliarvostettu kauhu elokuva.
Kyllähän sekin omalla tavallaan oli pelottava, mutta kun sen katsoi, alkoi pikkuhiljaa tuntumaan että nyt tuli turha vuokraus.
Se ei vaan iskenyt niinkuin yleensä hyvät kauhuleffat tekevät. Mutta ihan katsottavaa se oli.
Mutta yleisesti lähes kaikki kauhuleffat pelottavat keskellä yötä pimeässä avonaisessa tilassa yksin katsottuna, siitä ei pääse mihinkään.
Aijai, vaikea kysymys. Pidän monista kauhuelokuvista ja valinta osoittautui hyvin vaikeaksi. Pidän the Ringistä, vaikka se ei ollutkaan kovin pelottava. Mutta sen tumma painajasmainen tunnelma ja kauhea kuolemanpelko saivat kylmät väreet. Harmi vain, kun itse parasta ja karmivinta hahmoa ei näkynyt kuin lopussa. Toinen mistä pidän, on the Others. Siinäpä esimerkillinen kummituselokuva. Äänitehosteet ja jatkuvasti synkkä ja pimeä tunnelma jännittivät hyvin paljon. Nicole Kidman loistaa roolissaan. Tässä elokuvassa sai pelätä pienintäkin rasahdusta ja vilahdusta. Loppukin oli hieno, joten The Others on se paras. Ei kuitenkaan maailman pelottavin, mutta tällaisia kunnon kummituselokuvien pitäisi olla.
Sezuna
12.5.2005, 15:02:30
Resident Evil: Aika "kamala" ekan kerran kun katsoo *Hyrr* mutta muuten todella hyvä elokuva :love:
Kauhun Oppitunnit: Ei yhtään pelottava, mutta hyvä leffa...Hei siinä on Josh Hartnett!! :love: :love:
Freddy Vs Jason: En tiedä onko tämä kauhuleffa mutta jotku kohdat aika karseita :D
Myrskyn Silmässä: Stephen Kingin kirjaan perustuva, kamala. Muuta ei voi sanoa.
Siinä oli nyt muutama.
I Love Movies :love: :love: :love:
Sarutobi
12.5.2005, 15:41:28
Aijaa...
Halloweenit: Nämä kaikki on tullut nähtyä, vaikka eivät ole olleet pelottavia (paitsi 9 vuotiaana tai joskus silloin kun ekan kerran näin)
Michael Myers on aika säälimätön murhaaja ja aivan pirun vahva ja hänen menneisyytensä on aika synkkä.
Resident evil: Oli ehkä kaikkein pelottavin mitä oon ikinä nähnyt, mutta oli siinä hauskojakin puolia. synkkä huumori ja hyvät päähahmot ounaavat tässä elokuvassa jolle voi säikähtää useamminkin...
Hayzel
12.5.2005, 15:41:56
Olen nähnyt tuhatsata kauhuleffaa, joita en edes muista.
Minusta tämä Manaaja (exorcist) on aivan puuta heinää. Se on niin järkyttävän surkea tekele että melkein pääsi itku.
Mutta yksi hyvä on tällainen salamurhaaja-poliisi-raina Saw. Se oli aika pelottava-
Kauna on lähes yhtä surkea kuin Manaaja
Odotin kuulopuheiden perusteella jotain sikapelottavaa. Ekalla kerralla joissain kohdissa jaksoi säikähtää, mutta sen katsomisen jälkeen päädyin siihen tulokseen, että tämä elokuva ei ole yhtään pelottava.
Evil Dead on liian humoristinen. :D
Moottorisahalla oma käsi irti.. Eijiejieeeii..
Oikeastaan en omista suosikkikauhuleffaa, niitä on monia hyviä. Yksi hyvä on tämä the Gift-Enne ja sitten Henkien vankina. Molemmissa hyvä juoni, vaikka Gift ei olekaan kovin pelottava.
Salaisuus pinnan alla? Plääh..
Chucky-leffat ovat myös täyttä onkelmajätettä...
Eli ei minulla ole mitään suosikkia, on vain monta hyvää. ^^
EDIT//: No nyt löytyi suosikkikauhuraina. Se on tämä IT. (http://www.michaeldvd.com.au/CoverArt/5528.jpg)
Se ei ollut kyllä mitenkään kauhean karmiva, mutta jos katsotaan sitä aikaa milloin tämä leffa tehtiin, niin minusta se on todella onnistuneesti toteutettu.
Se Pennywise siinä alussa pyykkien seassa oli hirveä näky. Ja sitten se musiikki... Uuh. (kylmiä väreitä..) :confused:
Saimme tämän kyllä jo kauan aikaa sitten nauhalle, mutta muistui mieleen tässä illalla kun katselin yhtä lehteä jossa oli pellen kuva.
Siinähän sen nyt sitten löysin. :blah:
[tässä (http://photos1.blogger.com/img/64/1701/320/Pennywise.jpg) näkyy tuo äklötys paremmin]
Hei Sezuna, eikös sinulla ole aivan liian iso signature..? Vai saako se olla noin "paksu"? :confused:
Tähän voisi mainita periaatteessa myös Hitchcockin Psychon.
Mikään muu leffa ei ole onnistunut aiheuttamaan samanlaista paniikkitilaa kuin tämä. Esim loppukohtaus on jo jotain aikas Psykoa ja Batesin Psyko ilme lopussa on jäänyt myös mieleen. Kertakaikkiaan mainio teos.
Candela
13.5.2005, 6:44:14
Salainen Ikkuna oli mielestäni varsin hyvä, vaikka en sitä hirveästi pelännytkään, mikä on hassua koska ystäväni sanoi, että leffan nähtyään on pelännyt iltaisin. Hassua.
Juoni on yksinkertaistettuna sellainen, että kuuluisa kirjailija (Mort) saa karusti huomata vaimonsa pettävän häntä toisen miehen kanssa. Mort erakoituu syrjäiseen kylään ja siellä vielä syrjäisempään taloon keskelle metsää. Pian ovelle kolkuttelee mies, joka sanoo nimekseen John Shoother ja väittää Mortin kopioineen hänen tekstinsä ja julkaisseen sen omalla nimellään. Väite on absurdi, koska Mort julkaisi tarinansa -94 ja Shoother -97. John ei kuuntele ja pian alkaa tapahtua karmivia asioita.
Olisi saanut olla ehkä hieman pelottavampi, mutta tykkäsin tarinasta tosi paljon. Se perustuu Stephen Kingin kirjoihin ja minusta lopussa paljastui mieltä hauskasti kutkuttava seikka.
Kannattaa katsoa, jos tykkää.
Sitron
20.5.2005, 20:10:30
Jaa-a. Paras ehkä on The Grudge, koska siinä tunnelma vain oli niin ahdistava.
Tosin välillä ne PAM! säikyttelykohdat ärsyttivät. Muuten aivan loistava.
Joo, tosta kaunasta sitä että kaks kaveriini oli käyny kattoon sen teatterissa ja sano et se oli hemmetin ahdistava. No katsottiin se kekiviikkona, koko elokuvan odotin että jotain jännää tapahtuis, argh että kauhuleffat on nykyään tylsiä, ne ei pelota, mutta aion kohta kattoa kaunan uudestaan jos löytäisin siitä jotain pelottavaa...
Pidin siitä Identity leffasta (en oo varma onko se kauhuu, mut silti), siinä oli jotain pelottavaa ku kaikki tapahtu sen päässä, tai sen piti päässään tappaa se murhaaja itsestään...
(Ringiäkään en pitänyt pelottavana... Manaaja tosi surkea, odotan vielä sitä hyvää kauhuleffaa, mutta kauna kyllä oli tosi pohjanoteeraus, yleensä elokuvat pelottaa ees ensimmäisellä kerralla)
//onko residen evil kauhuleffa? ai, se on kyllä tylsä!
Lisätäänpä nyt The Ring 2. Siinäpä oli todella hyvä kauhuelokuva, jolle Kauna jää kirkkaasti kakkoseksi. Elokuvissa sai pomppia säikähdyksestä useaan kertaan, ja tunnelma oli riipivä. Pojan puolesta sai pelätä tosissaan. Vain alkupuoli muistutti ykköstä, mutta muuten siinä ei ollut minkäälaista toistoa, vaan oma pelottava tarinansa, ja Samara pääsi hiiviskelemään niin peileissä kuin kaivoissakin. Tarina vei mukaansa ensihetkestä alkaen, ja The Ring 2:ssa oli yhdistetty säikyttely, tunnelma ja tarina hienosti kokonaisuudeksi, johon Kauna ei ikinä pysty. Suosittelen pelottaville kauhuelokuvien ystäville, ja ykkösosasta pitäneille. Jos et ole nähnyt ensimmäistä osaa, ei kannata katsoa tätä ennen kuin eka on katsottu alkutekstistä loppumusiikkiin saakka. Todellakin kauhua!
KingJecht
23.5.2005, 15:17:47
Vaikea vastata tähän kysymykseen, koska nykyään ei enää tule hyviä kauhu elokuvia. (eniteen vihaan teini kauhuu jossa arvuutellaan et kukaa kuolee seuraavaks) no paras kauhuelokuva on kyl Renny Harlinin "manaaja the beginnin". katoin sen hetki sitte ja olin tosi yllättynyt kun se ei ollutkaan niin huono kun odotin. Jos joku muu on nähnyt nii kertoisitteko mitä suomalaista elokuvassa oli kun en huomannut etsiä?
Ai niin ja viel lisäys et se uusi kuolleiden aamunkoitto oli aika style
Powered by vBulletin® Version 4.1.8 Copyright © 2012 vBulletin Solutions, Inc. All rights reserved.