shaiana
10.7.2005, 0:58:34
En osaa antaa tälle ikärajaa. Joku fiksumpi varmasti osaa sanoa, onko tämä k-13 tavaraa?
Kyse on miehestä, 33. Mies on salamurhaaja, kovaksi keitetty kaveri siis. Silti hänellä on yksi muisto, jonka hän kirjoitti ylös. Hän kirjoitti kirjeen rakkaimmalleen.
Kirje ei sisällä seksiä, väkivaltaa eikä mitään raakaa. Siinä vain... puhutaan. Kirjoitin tämän nyt yöllä WordPadiin (minun muistio heittää jotain ihme rivejä tekstiin, jos sen tallentaa näppisyhdistelmällä ctrl+s). Typoja saattaa löytyä, vaikka luin tämän muutaman kerran läpi. Osa lauserakenteista tai sanavalinnoista voi olla huonoja, mutta parhaani yritin. Seurausta Full Metal Panic - animen 19 jakson putkeen tuijottamisesta ja huonosta olosta, joka tuli liiallisesta syömisestä. Kärsikää. Kommentit voisivat olla mukavia.
------------ Salamurhaajaltasi, rakkaudella
Hei, Celeth.
Minä tiedän, että olen tehnyt kamalia asioita. Mutta minä olen sotilas, enkä itke. Katson, kun toiset itkevät. He itkevät niin pienistä asioista. Minä en itke.
Äitini sanoi, että itkeminen osoittaa heikkoutta. Isäni antoi käteeni aseen ja kertoi, kuinka sillä ammutaan. Minä olin sotilas jo syntyessäni, sotilas vailla armoa tai tunteita. Ehkä he tahtoivat suojella minua, koska tiesivät kuolevansa. Kuten he kuolivatkin.
Nyt olen suunnilleen kolmekymmentäkolme. Liityin yksityisarmeijaan, kun olin kymmenen. Sitä ennen olin orpokotitavaraa. Adoptoikaa hieno poika, he mainostivat. Ei huolta, ei vaivaa, poika voi tehdä hommat joihin teillä ei aika riitä. Ainoa mitä hän tarvitsee on ruoka ja vaatteet. Hän työskentelee hyväksenne päivät ja lepää yöt. Niin he mainostivat meitä, ja joku joskus otti jonkun meistä. Ei, eivät he tarkoittaneet mitään pahaa. Nautin silti heidän hitaasta tappamisestaan.
Karkasin orpokodista, kun täytin yhdeksän. Vuoden elin kadulla. Muutamaa päivää ennen kymmenvuotissyntymäpäivääni saapui mies, jolla oli arpi. Hän otti minut ja pari muuta mukaansa. Meitä koulutettiin, ja olimme pian tärkeä osa sotilaallisia suunnitelmia. En kuitenkaan kuulunut sinne. Minulle naurettiin. Tapoin heidät ujuttamalla myrkkyä heidän ruokaansa ollessani kolmetoista, ja pakenin yön selkään. Vuoden taapersin taas kadulla. Sitten kuulin hämäräperäisestä killasta, joka tarjosi suojaa kodittomille tehtäviä vastaan. Hankkiuduin sinne, ja minusta tuli salamurhaaja.
Tiedän, kavahdat. Viisitoistavuotias salamurhaaja, hänhän oli vielä lapsi. Mutta ei, minä en ole ollut lapsi ikinä. Vanhempani eivät sallineet lapsuutta. Jos totta puhutaan, minä olin syypää heidän kuolemiinsa. Mutta se oli vahinko. Se oli viimeinen niitti; minusta ei voisi tulla enää ikinä normaalia.
Tienasin hyvin. Ihmiset vihaavat paljon, ja minä olin paras. Pystyn työntämään veitsen uhriin, ennen kuin tämä edes mitään tajuaa. Olen tappanut monta kertaa, en ole edes varma luvusta. Yleensä uusia uhreja tulee kuitenkin vähintään kolme per kuukausi. Kaupan suorittamiseen menee yleensä kaksi viikkoa, joskus enemmän, joskus vähemmän. Kertoja siis on todella monta, mutta huomaa, etten millään kerralla jäänyt kiinni.
Minä olen rikas verrattuna tavallisiin ihmisiin. Olen tavoiteltu kaikilta suunnilta: on niitä, jotka haluavat minut surmaamaan jonkun, ja niitä, jotka haluavat surmata minut. Mutta kertaakaan ei ole ollut ketään, joka olisi halunnut saada minut kiinni kahta kertaa. Sinä olet poikkeus, Celeth. Siksi kai kirjoitan tämän kirjeen sinulle. Olen vanha, salamurhaajat eivät elä pitkään. Tunnen itseni paljon vanhemmaksi kuin fyysisesti olen. Olen väsynyt tappamiseen, usko minua. En tahdo tappaa, mutten osaa muutakaan. Teen vielä yhden keikan, yhden joka on vaarallisempi kuin mitkään aiemmat. Kirjoitan tämän, koska todennäköisesti kuolen sen aikana. Haluan avata edes kerran oven jollekulle elämäni aikana, sillä se oli ainoa unelmani ennen kuin se minulta otettiin pois.
Tapasimme yhdellä keikallani. Se oli ainoa kerta, kun en pystynyt tekemään sitä mistä minulle maksettiin. Se oli ainoa kerta, kun päädyinkin surmaamaan palkkaajani oikean kohteeni sijasta. Voisin sanoa, että isäsi maksoi minulle paremmin kuin hän, mutta ei, syy oli sinussa, Celeth. En pystynyt tappamaan isääsi. Ei, en välitä isästäsi paskan vertaa. En vain voinut tehdä mitään sellaista, mikä olisi saanut sinut vihaamaan minua lopunelämääsi. Muistan liian selkeästi, miten tiputtauduin muurin yli puutarhaasi. Istuit sillä leveällä marmorikaarella, mikä ympyröi suihkulähdettä. Pitkät rusehtavat hiuksesi olivat litimärät, ja ne takertuivat selkääsi. Ohut hellemekkosi roikkui myös ylläsi märkänä, olit kävellyt sillä kaarella ja liukastunut, pudonnut veteen. Hytisit ja kiedoit ympärillesi isäsi tuomaa pyyhettä, ja isäsi istui vierelläsi. Hänen tummat hiuksensa harmaine raitoineen olivat otsalla hieman vallattomasti, kuin joku olisi pörröttänyt niitä. Sinä satuit katsomaan juuri siihen suuntaan, jossa minä olin. Olin mustissa vaatteissa puun varjossa, mutta huomasit minut silti. Näin, että huomasit minut. Et kuitenkaan sanonut isällesi mitään, vaan lähetit hänet poskisuudelmin pois.
Tulin pois puun varjosta, sillä piileskeleminen olisi ollut hyödytöntä. Jätin kuitenkin kaikki raskauttavat todistusaineistot, jotka murha-aikomuksiin viittaisivat, puiden varjoon. Sinä katselit minua silmilläsi, niillä joiden väri vaihtelee valaistuksesta syvän sinisestä vihreään ja sitä kautta kellertävään. Kysyit, mitä tein täällä. Minä en tiennyt mitä vastata, hukuin silmiisi. Ne olivat tummat, sinisyys paistoi ikään kuin mustan ohuen verhon alta.
"Mitä teet täällä?", toistit. Minun vastaukseni tuli sirpaleisena, mutten voinut valehdella sinulle.
"Minut palkattiin surmaamaan herra Meyer." Näin, että olit odottanutkin tätä vastausta. Huokasin raskaasti ja kyyristyin. Et vieläkään hakenut apua, paennut tai huutanut. Lähestyit minua pelkäämättä ja nostit pitkäksi kasvanutta otsatukkani silmiltäni.
"Sinä et näytä murhaajalta", sanoit. Muistan tuon selkeästi, Celeth. Sinä sanoit juuri niin. Sinä et näytä murhaajalta.
"Silti minä olen. Ja koska sinä tiedät sen, minun pitäisi surmata sinutkin", kuiskasin.
En koskaan näytä tunteitani. Silti näit ne, tiedän sen. Kuiskasit, ettei sen väliä vaikka surmaisitkin. Jos surmaat isäni, surmaa minutkin, sillä kuolisin kuitenkin. Käteni nyki, halusin kaapata sinut syliini, mutta yritin saada sen näyttämään siltä, kuin yrittäisin päättää siepatako saappaastani veitsi vai tappaisinko sinut kuristamalla. Et kuitenkaan mennyt lankaan.
"Sinä et ole paha. Näen sen. Silmissäsi on juuri nyt jotain aivan muuta kuin pahuutta", sanoit ja toit kasvosi lähelle omiani. En koskaan ollut tuntenut mitään sellaista, pakottavaa halua riistää vaatteet toisen ihmisen päältä ja tuntea toisen vartalon lämpö omaani vasten.
"Minä olen. Liian paha sinunlaisellesi."
"Liian paha? Ehei... sinä et tahdo surmata minua. Sinä et tahdo tappaa isääni. Sinä tahtoisit tappaa sen, joka haluaa minun kärsivän."
Liian totta. Ehkä siksi muistan jokaisen käyttämäsi sanamuodon, sen sävyn jolla jokaisen sanan suustasi päästit. En voinut itselleni mitään enää. Nostin leukaasi ja katsoin sinua alaviistosta silmiin. Silloin ne näyttivät vihertäviltä. Annoin huulieni painautua hitaasti omiasi vasten. Huulesi olivat niin pehmeät, muistan miltä ne tuntuivat. Värisit kylmästä, tajusin että pitelemäsi pyyhe oli pudonnut. Näin ihoasi myötäilevän mekon alastoman vartalosi päällä. Käänsin katseeni pois ja annoin sinun poimia pyyhkeesi. Pyysit minua sisään. Hymyilit hieman, tuskin havaittavasti. Pieni ja hento tuulenvire liikutti hiuksiani silmilleni, pyyhkäisin ne sivuun. Sanoin haluavani nähdä isäsi. Katsoit minua hetken kuin olisin särkenyt kristallilasin, mutta tartuit käteeni ja ohjasit minut sisään. Tapasin isäsi, ja kerroin kaiken. Isäsihän aikoi tappaa minut siihen paikkaan, muistatko? Vain sinä pystyit häntä estelemään. Se tapaaminen päättyi sopimukseen, jonka mukaan surmaisin alkuperäisen palkkaajani. Ovella katsoin tarkemmin huonetta, jossa olin. Isäsi oli ilmeisesti teidän olohuoneessanne silloin, takkatuli paloi liekillä ja isäsi istui pehmustetulla sohvalla. Seiniä kiersivät lukuisat hyllyköt, joilla oli kaikkea kirjoista matkamuistoihin. Silloin kadehdin sinua, rakas Celeth. Muistan ajatelleeni, että ehkä minulla olisi ollut mahdollisuudet sinuun, Celeth, jos olisin kasvanut normaalilla tavalla normaalissa perheessä.
Ennen lähtöäni pyysin isältäsi yhtä asiaa. Sinä et silloin sitä enää kuullut, olit mennyt edeltä vähän matkan päähän, kun et enää kestänyt kuunnella isäsi suunnittelevan toisen ihmisen murhaa. Pyysin isältäsi sinun kättäsi, kättäsi jos selviytyisin joskus verettömille vesille. Isäsi tahtoi sinun olevan onnellinen, joten häneltä on turha kysyä.
"Sinä rakastat häntä? Tietysti. Olisit tappanut minut ilman tunnontuskia, kuten monet muutkin. En vain tahdo menettää tyttöäni jollekulle sinunlaisellesi. Se ei ole kuitenkaan minusta kiinni, tahdon hänen olevan onnellinen. Hän päättää omasta elämästään."
Mutta nyt, siitä on kaksi vuotta. Olet todennäköisesti unohtanut minut ja mennyt naimisiin jonkun kunniallisen, komean miehen kanssa. Isäsi murhaa janonnut ei ollut viimeinen keikkani, minun oli pakko jatkaa. Yritin päästää irti aseistani, mutten jaksanut. Nyt olen kuitenkin tullut tieni päähän. Olen valmistellut kaiken valmiiksi. Jos palaan, jättäydyn kiinni ja minut surmataan häpeällisesti virkavallan toimesta. Jos en palaa... en palaa. Kuolen, kävi miten kävi. Tahdoin vain sanoa, että minä rakastan sinua.
En rakastanut äitiäni, enkä isääni. Koko ikänäni minulla ei ole ollut ystäviä. Mutta sinun tarvitsi vain katsoa minuun silloin puutarhassasi, ja valonsäde läpäisi minut. Minä rakastan sinua, Celeth Meyer, älä unohda minua.
Salamurhaajaltasi, rakkaudella
Kyse on miehestä, 33. Mies on salamurhaaja, kovaksi keitetty kaveri siis. Silti hänellä on yksi muisto, jonka hän kirjoitti ylös. Hän kirjoitti kirjeen rakkaimmalleen.
Kirje ei sisällä seksiä, väkivaltaa eikä mitään raakaa. Siinä vain... puhutaan. Kirjoitin tämän nyt yöllä WordPadiin (minun muistio heittää jotain ihme rivejä tekstiin, jos sen tallentaa näppisyhdistelmällä ctrl+s). Typoja saattaa löytyä, vaikka luin tämän muutaman kerran läpi. Osa lauserakenteista tai sanavalinnoista voi olla huonoja, mutta parhaani yritin. Seurausta Full Metal Panic - animen 19 jakson putkeen tuijottamisesta ja huonosta olosta, joka tuli liiallisesta syömisestä. Kärsikää. Kommentit voisivat olla mukavia.
------------ Salamurhaajaltasi, rakkaudella
Hei, Celeth.
Minä tiedän, että olen tehnyt kamalia asioita. Mutta minä olen sotilas, enkä itke. Katson, kun toiset itkevät. He itkevät niin pienistä asioista. Minä en itke.
Äitini sanoi, että itkeminen osoittaa heikkoutta. Isäni antoi käteeni aseen ja kertoi, kuinka sillä ammutaan. Minä olin sotilas jo syntyessäni, sotilas vailla armoa tai tunteita. Ehkä he tahtoivat suojella minua, koska tiesivät kuolevansa. Kuten he kuolivatkin.
Nyt olen suunnilleen kolmekymmentäkolme. Liityin yksityisarmeijaan, kun olin kymmenen. Sitä ennen olin orpokotitavaraa. Adoptoikaa hieno poika, he mainostivat. Ei huolta, ei vaivaa, poika voi tehdä hommat joihin teillä ei aika riitä. Ainoa mitä hän tarvitsee on ruoka ja vaatteet. Hän työskentelee hyväksenne päivät ja lepää yöt. Niin he mainostivat meitä, ja joku joskus otti jonkun meistä. Ei, eivät he tarkoittaneet mitään pahaa. Nautin silti heidän hitaasta tappamisestaan.
Karkasin orpokodista, kun täytin yhdeksän. Vuoden elin kadulla. Muutamaa päivää ennen kymmenvuotissyntymäpäivääni saapui mies, jolla oli arpi. Hän otti minut ja pari muuta mukaansa. Meitä koulutettiin, ja olimme pian tärkeä osa sotilaallisia suunnitelmia. En kuitenkaan kuulunut sinne. Minulle naurettiin. Tapoin heidät ujuttamalla myrkkyä heidän ruokaansa ollessani kolmetoista, ja pakenin yön selkään. Vuoden taapersin taas kadulla. Sitten kuulin hämäräperäisestä killasta, joka tarjosi suojaa kodittomille tehtäviä vastaan. Hankkiuduin sinne, ja minusta tuli salamurhaaja.
Tiedän, kavahdat. Viisitoistavuotias salamurhaaja, hänhän oli vielä lapsi. Mutta ei, minä en ole ollut lapsi ikinä. Vanhempani eivät sallineet lapsuutta. Jos totta puhutaan, minä olin syypää heidän kuolemiinsa. Mutta se oli vahinko. Se oli viimeinen niitti; minusta ei voisi tulla enää ikinä normaalia.
Tienasin hyvin. Ihmiset vihaavat paljon, ja minä olin paras. Pystyn työntämään veitsen uhriin, ennen kuin tämä edes mitään tajuaa. Olen tappanut monta kertaa, en ole edes varma luvusta. Yleensä uusia uhreja tulee kuitenkin vähintään kolme per kuukausi. Kaupan suorittamiseen menee yleensä kaksi viikkoa, joskus enemmän, joskus vähemmän. Kertoja siis on todella monta, mutta huomaa, etten millään kerralla jäänyt kiinni.
Minä olen rikas verrattuna tavallisiin ihmisiin. Olen tavoiteltu kaikilta suunnilta: on niitä, jotka haluavat minut surmaamaan jonkun, ja niitä, jotka haluavat surmata minut. Mutta kertaakaan ei ole ollut ketään, joka olisi halunnut saada minut kiinni kahta kertaa. Sinä olet poikkeus, Celeth. Siksi kai kirjoitan tämän kirjeen sinulle. Olen vanha, salamurhaajat eivät elä pitkään. Tunnen itseni paljon vanhemmaksi kuin fyysisesti olen. Olen väsynyt tappamiseen, usko minua. En tahdo tappaa, mutten osaa muutakaan. Teen vielä yhden keikan, yhden joka on vaarallisempi kuin mitkään aiemmat. Kirjoitan tämän, koska todennäköisesti kuolen sen aikana. Haluan avata edes kerran oven jollekulle elämäni aikana, sillä se oli ainoa unelmani ennen kuin se minulta otettiin pois.
Tapasimme yhdellä keikallani. Se oli ainoa kerta, kun en pystynyt tekemään sitä mistä minulle maksettiin. Se oli ainoa kerta, kun päädyinkin surmaamaan palkkaajani oikean kohteeni sijasta. Voisin sanoa, että isäsi maksoi minulle paremmin kuin hän, mutta ei, syy oli sinussa, Celeth. En pystynyt tappamaan isääsi. Ei, en välitä isästäsi paskan vertaa. En vain voinut tehdä mitään sellaista, mikä olisi saanut sinut vihaamaan minua lopunelämääsi. Muistan liian selkeästi, miten tiputtauduin muurin yli puutarhaasi. Istuit sillä leveällä marmorikaarella, mikä ympyröi suihkulähdettä. Pitkät rusehtavat hiuksesi olivat litimärät, ja ne takertuivat selkääsi. Ohut hellemekkosi roikkui myös ylläsi märkänä, olit kävellyt sillä kaarella ja liukastunut, pudonnut veteen. Hytisit ja kiedoit ympärillesi isäsi tuomaa pyyhettä, ja isäsi istui vierelläsi. Hänen tummat hiuksensa harmaine raitoineen olivat otsalla hieman vallattomasti, kuin joku olisi pörröttänyt niitä. Sinä satuit katsomaan juuri siihen suuntaan, jossa minä olin. Olin mustissa vaatteissa puun varjossa, mutta huomasit minut silti. Näin, että huomasit minut. Et kuitenkaan sanonut isällesi mitään, vaan lähetit hänet poskisuudelmin pois.
Tulin pois puun varjosta, sillä piileskeleminen olisi ollut hyödytöntä. Jätin kuitenkin kaikki raskauttavat todistusaineistot, jotka murha-aikomuksiin viittaisivat, puiden varjoon. Sinä katselit minua silmilläsi, niillä joiden väri vaihtelee valaistuksesta syvän sinisestä vihreään ja sitä kautta kellertävään. Kysyit, mitä tein täällä. Minä en tiennyt mitä vastata, hukuin silmiisi. Ne olivat tummat, sinisyys paistoi ikään kuin mustan ohuen verhon alta.
"Mitä teet täällä?", toistit. Minun vastaukseni tuli sirpaleisena, mutten voinut valehdella sinulle.
"Minut palkattiin surmaamaan herra Meyer." Näin, että olit odottanutkin tätä vastausta. Huokasin raskaasti ja kyyristyin. Et vieläkään hakenut apua, paennut tai huutanut. Lähestyit minua pelkäämättä ja nostit pitkäksi kasvanutta otsatukkani silmiltäni.
"Sinä et näytä murhaajalta", sanoit. Muistan tuon selkeästi, Celeth. Sinä sanoit juuri niin. Sinä et näytä murhaajalta.
"Silti minä olen. Ja koska sinä tiedät sen, minun pitäisi surmata sinutkin", kuiskasin.
En koskaan näytä tunteitani. Silti näit ne, tiedän sen. Kuiskasit, ettei sen väliä vaikka surmaisitkin. Jos surmaat isäni, surmaa minutkin, sillä kuolisin kuitenkin. Käteni nyki, halusin kaapata sinut syliini, mutta yritin saada sen näyttämään siltä, kuin yrittäisin päättää siepatako saappaastani veitsi vai tappaisinko sinut kuristamalla. Et kuitenkaan mennyt lankaan.
"Sinä et ole paha. Näen sen. Silmissäsi on juuri nyt jotain aivan muuta kuin pahuutta", sanoit ja toit kasvosi lähelle omiani. En koskaan ollut tuntenut mitään sellaista, pakottavaa halua riistää vaatteet toisen ihmisen päältä ja tuntea toisen vartalon lämpö omaani vasten.
"Minä olen. Liian paha sinunlaisellesi."
"Liian paha? Ehei... sinä et tahdo surmata minua. Sinä et tahdo tappaa isääni. Sinä tahtoisit tappaa sen, joka haluaa minun kärsivän."
Liian totta. Ehkä siksi muistan jokaisen käyttämäsi sanamuodon, sen sävyn jolla jokaisen sanan suustasi päästit. En voinut itselleni mitään enää. Nostin leukaasi ja katsoin sinua alaviistosta silmiin. Silloin ne näyttivät vihertäviltä. Annoin huulieni painautua hitaasti omiasi vasten. Huulesi olivat niin pehmeät, muistan miltä ne tuntuivat. Värisit kylmästä, tajusin että pitelemäsi pyyhe oli pudonnut. Näin ihoasi myötäilevän mekon alastoman vartalosi päällä. Käänsin katseeni pois ja annoin sinun poimia pyyhkeesi. Pyysit minua sisään. Hymyilit hieman, tuskin havaittavasti. Pieni ja hento tuulenvire liikutti hiuksiani silmilleni, pyyhkäisin ne sivuun. Sanoin haluavani nähdä isäsi. Katsoit minua hetken kuin olisin särkenyt kristallilasin, mutta tartuit käteeni ja ohjasit minut sisään. Tapasin isäsi, ja kerroin kaiken. Isäsihän aikoi tappaa minut siihen paikkaan, muistatko? Vain sinä pystyit häntä estelemään. Se tapaaminen päättyi sopimukseen, jonka mukaan surmaisin alkuperäisen palkkaajani. Ovella katsoin tarkemmin huonetta, jossa olin. Isäsi oli ilmeisesti teidän olohuoneessanne silloin, takkatuli paloi liekillä ja isäsi istui pehmustetulla sohvalla. Seiniä kiersivät lukuisat hyllyköt, joilla oli kaikkea kirjoista matkamuistoihin. Silloin kadehdin sinua, rakas Celeth. Muistan ajatelleeni, että ehkä minulla olisi ollut mahdollisuudet sinuun, Celeth, jos olisin kasvanut normaalilla tavalla normaalissa perheessä.
Ennen lähtöäni pyysin isältäsi yhtä asiaa. Sinä et silloin sitä enää kuullut, olit mennyt edeltä vähän matkan päähän, kun et enää kestänyt kuunnella isäsi suunnittelevan toisen ihmisen murhaa. Pyysin isältäsi sinun kättäsi, kättäsi jos selviytyisin joskus verettömille vesille. Isäsi tahtoi sinun olevan onnellinen, joten häneltä on turha kysyä.
"Sinä rakastat häntä? Tietysti. Olisit tappanut minut ilman tunnontuskia, kuten monet muutkin. En vain tahdo menettää tyttöäni jollekulle sinunlaisellesi. Se ei ole kuitenkaan minusta kiinni, tahdon hänen olevan onnellinen. Hän päättää omasta elämästään."
Mutta nyt, siitä on kaksi vuotta. Olet todennäköisesti unohtanut minut ja mennyt naimisiin jonkun kunniallisen, komean miehen kanssa. Isäsi murhaa janonnut ei ollut viimeinen keikkani, minun oli pakko jatkaa. Yritin päästää irti aseistani, mutten jaksanut. Nyt olen kuitenkin tullut tieni päähän. Olen valmistellut kaiken valmiiksi. Jos palaan, jättäydyn kiinni ja minut surmataan häpeällisesti virkavallan toimesta. Jos en palaa... en palaa. Kuolen, kävi miten kävi. Tahdoin vain sanoa, että minä rakastan sinua.
En rakastanut äitiäni, enkä isääni. Koko ikänäni minulla ei ole ollut ystäviä. Mutta sinun tarvitsi vain katsoa minuun silloin puutarhassasi, ja valonsäde läpäisi minut. Minä rakastan sinua, Celeth Meyer, älä unohda minua.
Salamurhaajaltasi, rakkaudella