Lord JF
11.7.2005, 16:38:01
Innostuin minäkin kiusaamaan näppistäni leikkiessäni kirjailijaa. Tässä siis Star Wars fanficki. Pyydän teitä olemaan armollisia kirjoitusvirheitä ja juonen köyhyyttää kohtaan, sillä en ole kirjoittanut yhtään mitään yläasteen pakollisten äikäntuniten jälkeen.
Tässä teille siis:
Star Wars
Kuolemaan saakka
Amiraali Torkin oli juuri valmistunut keisarillisesta akatemiasta ja oli ensimmäisellä tehtävällään. Hänet oli nopeasti valittu johtamaan tähtituhooja Omegaa, kun lordi Vader oli todennut edellisen komentajan epäpäteväksi. Torkin oli saanut tehtäväkseen tuhota kaasujättiläis-AE1415 planeetan toisessa kuussa sijaitsevan kapinallistukikohdan. Tehtävään oli arveltu tarvittavan vain yksi ainoa tähtituhooja, mutta sen tärkeydestä johtuen operaatiota valvoi itse Darth Vader. Imperiumi olisi hyvinkin voinut vain jättää pienen tukikohdan huomiotta, mutta se oli vaarallisen lähellä imperiumin testialuetta jolla oli huhujen mukaan rakenteilla äärimmäisen voimakas uudenlainen taisteluasema koodinimeltään Kuolemantähti.
”Herra komentaja olemme juuri saapuneet hyperavaruudesta.” ilmoitti navigaattori.
”Hyvä. Käyn informoimassa Lordi Vaderia asiasta.” Sanoi Torkin lähtiessään marssimaan kohti Vaderin meditaatiokammiota. Torkinin astuttua huoneeseen hän ehti vilaukselta nähdä Vaderin kammottavat karrelle palaneet haavat ennen kuin musta kypärä suhahti niiden peitoksi. Vaderin mekaanisesta hengityksestä kuuluva konemainen ääni peitti huoneen.
”Mitä asiaa komentaja?” Vader kysyi hengityslaitteiden vääristämällä konemaisella äänellään.
”Ah siis tarkoitan ööh. Olemme juuri saapuneet hyperavaruudesta lordi.” Torkin sai hermostuksissaan sanottua.
”Hyvä. Saavun pian komentosillalle, lamauttakaa vihollisen puolustukset ennen sitä! Edeltäjänne tuotti minulle pettymyksen. Toivottavasti Te osaatte asianne paremmin.” Vader sanoi ennen kuin keskittyi taas meditointiin.
”Kyllä herra.” Torkin sanoi ja lähti marssimaan poispäin lujempaa kuin olisi ollut soveliasta.
Komentosillalla Torkin sai raportin kapinallisten puolustusvalmiudesta. Tukikohdassa oli suojageneraattori joka estäisi laserkeskityksen ilmakehästä, mutta se oli onneksi vanhaa mallia eikä kestäisi pitkään modernin tähtituhoojan lasertykkien tehoa. Kapinalliset lähettivät muutama sata pienhävittäjää Tähtituhoojaa vastaan mikä oli käytännössä itsemurha.
”Typerykset.” Torkin sihahti ja antoi käskyn: ”Lähettäkää TIE hävittäjät.”
Taistelu ei kestänyt kauaa ja lähes kaikki kapinallisten hävittäjät tuhoutuivat jäljelle jääneiden paetessa hyperavaruuteen. Laserkeskitys oli jo tuhonnut kapinallisten suojat ja nyt he saattoivat antaa maahanlaskujoukoille tulitukea ilmakehästä.
”Onko kapinalliset jo lamautettu?” kuului Vaderin ääni yhtäkkiä Torkinin takaa.
”Kyllä herra. Kaikki suojat on tuhottu ja tuhosimme kapinallisten lähetysaseman ennen kuin he ehtivät lähettämään hätäkutsua.” Torkin sanoi.
”Hyvä valmistelkaa maahanlaskujoukot! Te saatte johtaa niitä henkilökohtaisesti ja minä tulen mukaan varmistamaan, että toiminnassanne ei ole puutteita.”
”Johtaa maahanlaskujoukkoja, mutta lordi Vader minä olen laivaston upseeri en minä ole sovelias johtamaan iskujoukkoja.”
”Siksi minä tulen mukaan. Vai onko Teillä jotain käskyjäni vastaan?”
”Ei herra.” Torkin sanoi.
Maahanlaskujoukot olivat edenneet asemiin tukikohdan ulkopuolelle ja pian Torkin antoi näille käskyn räjäyttää paineistetut panssariovet. Kun ovet olivat auki joukot etenivät ripeästi sisään varmistaen ensimmäiset huoneet jotka olivat kuitenkin tyhjät.
”En ymmärrä. Missä kapinalliset ovat?”
”He yrittävät järjestää meille ansan.” Vader vastasi Torkinin kysymykseen.
Samassa viereisestä huoneesta syöksyi joukko kapinallisia aseet tulittaen. Vader käynnisti nopeasti valosapelinsa iskien kuoliaaksi muutaman lähellä olleen vastustajan iskujoukkojen tulittaessa muita. Vader käytti nopeasti Voimaa ja veti aseet jäljelle jääneiden vihollisten käsistä.
”Antautukaa vastarinta on hyödytöntä!” Torkin huusi erään sotilaan selän takaa.
”Aivan antautukaa! Missä on komentokeskus?” Vader kysyi.
”Painu..” ylpeän kapinallisen lause katkesi hänen kuristuessaan yhtäkkiä kuoliaaksi ilman näkyvää syytä. Tämän jälkeen yksi jäljelle jääneistä kapinallisista suostui kertomaan komentokeskuksen sijainnin ja kapinallisten puolustusasemat.
Pian koko tukikohta oli turvattu ja Vader ja Torkin olivat tutkimassa komentokeskusta.
”Näyttää siltä että he eivät ehtineet kerätä tietoja Kuolemantähdestä. Saavuimme siis ajoissa.” Vader totesi.
”Herra olemme löytäneet asuintiloista joukon naisia ja lapsia. Ilmeisesti sotilaiden perheitä ja siviilihenkilöitä” eräs sotilas saapui raportoimaan.
”Viekää meidät sinne!” Vader määräsi.
Vader ja Torkin saapuivat pian asuintiloihin tarkistamaan siellä olleita ihmisiä.
”Heistä ei ole meille hyötyä. Teloittakaa kaikki!” Vader määräsi.
Eräs nainen tarrautui samassa Vaderin viittaan tuijottaen ruskeilla silmillään kypärän läpi suoraan Vaderin silmiin.
”Antakaa armoa säästäkää meidät. Olemme vain tavallisia ihmisiä emme me voi satuttaa teitä” nainen aneli ruskeat hiukset ilmassa liehuen.
Vader pysähtyi hetkeksi ja kuiskasi hiljaa jotakin mikä kuulosti Torkinista aivan naisen nimeltä. Hän ei kuitenkaan saanut siitä selvää.
”Ei!” Vader huudahti yhtäkkiä ja iski raivoisalla iskulla salamannopeasti valomiekallaan naisen pään poikki aivan kuin yrittäen karkottaa jonkin kauhean demonin.
”Minä palaan alukselle. Te huolehditte siitä, että jokainen tukikohdassa oleva teloitetaan!" Vader sanoi Torkinille.
”Mutta herra hehän ovat avuttomia siviilejä eikö teloittaminen ole hieman liian raskasta?"
”He ovat kapinallisia ja imperiumin vihollisia. Oletteko Te uskollinen imperiumille komentaja?"
"Kuolemaani asti lordi Vader." Torkin vastasi.
”Hyvä.” Vader sanoi ja lähti kohti uloskäyntiä.
”Olkaa kiltti ja päästäkää meidät.” eräs vanha nainen yritti rukoilla.
”Minä.” Torkin sopersi kun yhtäkkiä eräs vangituista kapinallisista nappasi sotilaalta aseen ja alkoi tulittamaan.
”Kaikki evakuointialuksiin!” kapinallinen huusi ennen kuin sotilaat ampuivat hänet kuoliaaksi. Vangit lähtivät yhtäkkiä kaikki juoksemaan karkuun ja Torkin alkoi karjua käskyjä näiden kiinniottamisesta. Kuitenkin jotkut kapinalliset pääsivät evakuointialuksille ennen kuin joutuivat kiinni ja pääsivät karkuun.
Torikinin palattua tähtituhoojalle hän kohtasi Vaderin komentosillalla.
”Mitä olivat nuo alukset jotka lähtivät tukikohdasta äskettäin?” Vader kysyi.
”Ilmeisesti jotkut kapinalliset pääsivät karkuun.” Torkin yritti selittää.
”Oletteko Te uskollinen imperiumille?” Vader kysyi jälleen.
”Olen. Kuolemaani asti." Torkin vastasi ajattelematta. Samassa hän tunsi yhtäkkiä ettei saanut ilmaa ja oli kuin jokin olisi kuristanut häntä. Torkin kaatui henkeään haukkoen maahan ennen kuin kaikki hänen ympärillään pimeni.
”Niin olitte” Vader totesi ja lähti poispäin.