yksisiipi
19.7.2005, 19:57:12
Taavi Mustamaaki
Asuipa kerran, kaukaisessa, kaukaisessa maassa ilkeän ilkeä synkkä ja musta velho nimeltään Taavi. Hänen pahuutensa oli tuhonnut kaiken elollisen ympäriltään vanhaa harmaata asuinlinnaansa lukuun ottamatta. Milloin hän oli taikonut ihmisiä sammakoiksi, milloin kärpäsiksi ja milloin surmannut ilkeistä ilkeimmillä surmaloitsuillaan. Linnaa ympäröi nyt yksinäinen suo, jota asuttivat lukuisat onnettomat sammakot, kärpäset ja muut niljakkaat. Ennen linnan ympärillä oli kukoistanut kaunis valkoinen kaupunki, mutta kun eräänä päivänä Kuningas Kiva joka myös Gabrielina tunnettiin, läikytti kuumaa kaakaota Taavin pitkäkyntisille ja rupisille näpeille, hän suuttui. Suuttuikin niin, että mustaksi muuttui. Sen jälkeen kaikki elävät olennot saivat huutia. Gabrielista tuli kaappi. Eikä ihan millainen kaappi tahansa, vaan sellainen kaappi, jossa Taavin haisevat taikajuomat säilytettäisiin. Ja niin taikajuomia on siinä kaapissa säilytetty. Muut kaupungin asukkaat muutettiin suon eläviksi ja kaupunki suoksi. Mitään ei saanut jäädä jäljelle. Muutamassa vuodessa koko kaupunki asukkaineen oli kadonnut kuin tuhka tuuleen. Kaikki, paitsi avuton mutta suulas lakeijansa jota Karsoksi on koko elämänsä aikana kutsuttu.
Surmatyössä oli sellainen ikävä puoli, että Taavia alkoi ikävystyttämään seuran puute. Linnassa oli hiljaista kuin huopatossutehtaalla Karson näsäviisaita kommentteja lukuun ottamatta. Niitähän riitti tarpeeksi asti. Muutama ohikulkeva ratsastaja onnistuikin piristämään Taavia, joka oli saanut maineen levitessä kaukaisissa kaupungeissa lisänimekseen Mustamaaki. Mutta sekin ilo oli kovin harvinaista tuolle elämään kyllästyneelle synkälle olennolle. Hän mietti usein kokeilevansa benji-hyppyä naru kaulassaan. Toisinaan hän mieluummin olisi tönäissyt Karson ikkunasta alas naruineen päivineen ja pokerin sijasta pelannut pasianssia itseään vastaan haluten voittaa. Sekös olisikin masennuttanut ikävystynyttä maagia, sillä hän oli nyt jo niin ikävystynyt ja masentunut, ettei minkäänlaista piristyskeinoa tulisi mieleenkään, paitsi: "Herrani! Nyt minä tiedän", Karso virkkoi, "lähdetään matkalle etsimään lisää ihmisiä joita voimme muuttaa erilaisiksi niljakkaiksi ja yököttäviksi olennoiksi!" Karso meinasi tukehtua sammakonreisipalaan innostuessaan asiasta. Mutta ilme Taavin muuten niin synkillä kasvoilla kirkastui ja hän mutisi jotain kuinka hyvän idean olikaan saanut ja vauhditti palvelijaansa pakkaamaan kaiken tarvittavan. Ja ei mennyt aikaakaan, kun parivaljakko astui synkän linnan synkästä portista ulos ja miettivät mihin suuntaan kulkisivat. Joka puolella oli yhtä harmaata suomaisemaa, joten he suuntasivat länteen, kun Karso oli juuri kuunnellut Village Peoplea ja hänen päässään soi vain "Go West".
He astelivat askel toisensa jälkeen kuraisessa maassa. Kului päivä jos toinenkin ja ruokana oli vain sammakoita, liskoja ja pieniä hyönteisiä, jotka ovat Taavin suurta herkkua. Etenkin hämähäkit. Matkustaessaan kohti tuntematonta Taavi napsi suuhunsa mitä erilaisempia ja erikoisempia kahdeksanjalkaisia aina siihen asti, kunnes kaksikko huomasi suon loppuvan ja vastaan tuli ruohikkoa ja metsää. Silloin Mustamaaki kimpaantui ja huudahti "Minä vielä työnnän pääni hirveen, jos ei surmattavia olentoja ala tulla paikalle". Palvelijani, näkyykö ketään? Samassa Taavi oli jo nähnyt upean hirven ja taikavoimin oli jo päätään hirveen tunkemassa, kun Karso älähti Tuolta tallustaa joku kuolevainen olento! "Mmmmphhhfff" kuului mumina hirven sisästä. Taavi oli hartioita myöten hirven sisässä kun kaksi käsiparia tarttuivat häneen ja vetivät hänet ulos tuosta metsien kuninkaaksi kutsutusta sarvirääpäleestä. "Kuka sinä olet", kysyi Taavi paikalle osuneelta hahmolta pyyhkäistyään hirvensuolia naamaltaan. "Saanen esittäytyä" nuorukainen sanoi, "nimeni on Huru-ukko" Hän kumarsi niin syvään, että melkein kompastui jalkoihinsa ja kaatui maahan lysähtäneen hirven ruhoon. "Mikä ukko?" Karso ja Maaki kysyivät yhteen ääneen. "Huru-ukko. Hurupa huru" vastasi Huru-ukko kaksikolle. "Minä olen samooja. Huruilen tässä metsässä ja metsästän tuon hirven kaltaisia olentoja syötäväkseni." He mittailivat katseillaan toisiaan. Taavi alkoi jo lausumaan sammakkoloitsuaan, kun Karso jälleen kerran ehti väliin ja kysyi Hurulta haluaisiko hän liittyä mukaan ja kertoa missä suunnassa asustelisi ihmisiä. Ja niin matka jatkui yhtä miestä lukuisampana joukkona.
Kolmikko matkasi syvemmälle synkkään metsään Huru-ukko oppaanaan. "Eräät kutsuvat tätä metsää Noitametsäksi" hän sanoi "täällä tapahtuu outoja asioita ja täällä usein liikkuu outoja ihmisiä jotka palvovat mitä sairaampia otuksia kuten epäpyhää Kaitsua tai yksisiipistä pastoria" Mustat puunrungot viuhuivat porukan matkatessa pientä oksaista metsäpolkua aina vain synkemmille metsästysmaille. Yö oli jo pimeimmillään kunnes yhtäkkiä Taavi kompastui johonkin oksamaiseen ulokeeseen. Pusikossa makasi mies ilmeisimmän pilvessä. "Terveeks, mä oon Huppo" henkilö esittäytyi ihmetellen. "Mitä sinä toimitat keskiyöllä keskellä synkkää metsää maassa maaten" Taavi kysyi uhmakkaasti. "Katsos kun täällä päin kasvaa astraalimarjoja, jotka näkyvät vain tähtien valossa!" Huppo änkytti. Sillä hetkellä kolmikko alkoi mielessään kutsua Huppoa Hapoksi. "Katsokaa nyt, tuhansittain astraalimarjoja. Namm" Happo naposteli valkoisena kimmeltäviä pieniä marjoja suunsa täydeltä mennen vielä enemmän sekaisin. Silmät pyörivät hänen päässään ja yhtäkkiä hänen kasvonsa kalpenivat ja katse nauliintui synkälle yötaivaalle: "Musta siivekäs! Katsokaa, Musta siivekäs!" Happo huusi minkä kurkustaan saattoi ja juoksenteli peloissaan päätä pahkaa ympäriinsä lopulta kadoten metsän hiljaiseen pimeyteen. "Eihän siellä mitään ole, muutama hassu pilvenriekale vain" Taavi totesi. He yöpyivät.
Aamulla kukonlaulun aikaan auringonkajo herätti Huru-ukon, joka herätti Karson. Taavi sen sijaan mutisi jotain puoliunissaan ja sanoi mieluummin kuolevansa kuin heräävänsä kun karso yritti potkia häntä jalkeille. Siitä huolimatta Mustamaaki oli jo hetken päästä ylhäällä virkeänä. Aamiaiseksi he nautiskelivat koppakuoriaisia sekä hämähäkkejä kuola suupielistä valuen. Kolmikko jatkoi matkaansa ja iltapäivällä auringon vielä paistaessa he tulivat metsänreunaan ja huokailivat yhteen ääneen "Finlandia". Saavuttuaan lähemmäs valkoista kaupunkia, he huomasivat portissa lukevan "FFFinlandia" Huru-ukko, joka aiemmin oli tässä kauniissa kaupungissa asunut osasi kertoa, että "Kaupungin nimi on nykyään FFFinlandia kolmella F-kirjaimella, koska joku lukihäiriöinen vompatti oli mennyt kaupungin nimen kirjoittamaan suureen kivilaattaan, eikä moisia kivilaattoja yhdessä, tai edes kahdessa yössä kaiverrettu!" Kolmikko asteli pienen kaalipellon läpi kaupungin porteille, jossa vastaan tuli portinvartija. "Ken tästä käy saa kaiken toivon heittää" vartija sanoi tylysti ja jatkoi "mutta jos kuitenkin aiotte mennä kaupunkiin, välttäkää Lordi Kreifin linnaa. Lordi on vanha ja kiukkuinen ja syö vierailijat elävältä. Suosittelen, että käytte tutustumassa FFFinlandian mahtavaan foorumiin!" Niin kolmikko suuntasikin kaupungin upeaksi kehutulle foorumille läpi mutkaisten ja kapeiden kujien, jotka vilisivät rottia ja tyhjäntoimittajia sekä pummeja. Foorumi oli suuri ostoskeskus josta löytyi niin taikajuomaliikkeitä kuin ruokakauppoja. Karso halusi jäädä ihastelemaan hetkeksi levykaupan mittavaa Village People -kokoelma Taavin ja Hurun odotellessa ikävystyneinä. Yhtäkkiä taustalta kuului huuto "SEIS! Et mene minnekään. Minä olen Jube, tämän foorumin poliisi ja pidän huolta, ettei teidänlaisenne peelot syö meitä vararikkoon!" Poliisi oli huomannut terävillä haukansilmillään ruokakaupasta omenalastillisen kanssa häipyneen hämärän tyypin joka mitä ilmeisimmin oli jättänyt maksamatta. Voroa jo vietiinkin kylmään ja kosteaan tyrmään mätänemään kun Karso vaivihkaa palautti pari levykoteloa takaisin hyllyyn. Taavia alkoi jo masentaa kun ei viitsinyt suorittaa ilkeyksiään virkavallan nenän edessä. Vaikka olisihan hän mahtavilla loitsuillaan tuhonnut koko kaupungin. Mikäli olisi vain viitsinyt. Yhtäkkiä Mustamaaki keksikin, että olisipa kiva vallata tämäkin kaupunki linnasta käsin. Ongelmana vain olisi se, miten päästä linnaan huomaamatta. Tätä kaupunkia hallitsi ilkeä kuningatar Sunnuntai jonka kaikkinäkevä kukkahattu vartioi kaupunkia ja varsinkin linnaa ylimääräisiltä vierailijoilta. Suuri kukkahattu oli asetettu korkeaan ja harmaaseen torniin, jonka avulla kuningatar näkisi koko kaupungin ja sen lähiympäristön. Silloin Karso jälleen kerran keksi keinon. "Mehän voisimme tärvellä kaikkinäkevän kukkahatun ja kukkahattukauppiaina pääsisimme kätevästi sisälle linnaan" Huru ja Taavi olivat samaa mieltä, että vaikka idea hullulta kuulostaakin, se sitäkin varmemmin toimisi. Niinpä Huru-ukko sai tehtäväkseen ampua mahtavalla jousiaseellaan reikiä suureen kukkahattuun. Niin hattu oli rei'itetty ja Kuningatar Sunnuntai kiukuissaan. Kolmikko kävi jälleen foorumissa ja varasti kukkahattuja, jonka Jube, maailman mahtavin foorumipoliisi tietenkin meni huomaamaan. Kolmikko onnistui pakenemaan hattuineen ja pääsi linnan porteista sisälle kukkahattukauppiaiksi esittäytyneinä Juben jäädessä keskusaukiolle pällistelemään minne rikolliset katosivat.
Linna oli sisältä harmaa ja synkkä, juuri sellainen mistä Taavi pitäisi. Maaki oli jo täysin innoissaan ja hänen sormensa syyhysivät, miltei kipinöivät mustaa magiaa porukan astellessa syvemmälle linnan suojiin. Viimein he saapuivat suureen saliin, jossa oli sisäänkäynti kuningattaren valtaistuinhuoneeseen. Karso sekä Huru jäivät vartioimaan salin ovea kun Taavi ujuttautui valtaistuinhuoneen ovea kohti ja hetkeksi pysähtyi katsomaan avaimenreiästä kiukkuisena ympäriinsä säntäilevää kuningatarta. Hän sovitteli erilaisia kukkahattuja ja mutisi kirouksia itsekseen siitä kuinka kauan kestäisi korjata Suuri Kukkahattu entiselleen. Hetken odotettuaan Taavi huomasi, että kuningatar pysähtyi istumaan peilipöytänsä ääreen sovittelemaan kauneimpia hattujaan. Silloin Maaki avasi hitaasti oven ja hiipi lähemmäs kuningatarta ja nosti kädet ylös valmiina loitsuamaan Sunnuntain pieneksi sammakoksi. Juuri kun hän aikoi iskeä loitsua hän astui neulan päälle ja loitsun sijaan huusikin "PERKELE!" Sunnuntai kääntyi säikähtäneenä Taaviin päin tikari kädessään ja juuri kun synkkä ja ilkeä kuningatar aikoi lävistää Maakin surkean sydämen heidän katseensa kohtasivat. Seurasi hetken hiljaisuus. Taavi ja Sunnuntai katselivat toisiaan sanomatta sanaakaan ja hetkittäin jopa hymy pilkahti heidän kasvoillaan. Viimein kuningatar kysyi mitä mustapukuinen velho valtaistuinhuoneessa teki. Taavi ei saanut kunnolla sanaa suustaan ja hän takellellen änkytti, että "tarkoitus oli vain tulla valloit... eh.. valloittamaan kuningattaren synkkä ja kaunis sydän" Taavi huokaisi tuskastuksesta. Hän oli ensimmäistä kertaa elämässään päästä varpaisiin asti rakastunut. Tulisesti rakastunut. Samoin kuningatar, joka mielellään tapasi yllättäviä ja mystisiä mustia maageja. "Tunnen maineesi Taaviseni. Olen ihaillut sinua koko elämäni ajan" Kuningatar sipaisi Taavin mustia ja kiilteleviä hiuksia. Taavi pyysi joukkonsa sisälle ja sanoi vain tuoneensa kukkahattuja pieneksi lahjaksi kauniille kuningattarelle. Sunnuntai vallan ihastui maailman ihanimpaan lahjaan ikinä. Nyt hän piti taavia sekä ilkeänä ja synkkänä että myöskin kohteliaana herrasmiehenä josta hän halusi kuninkaallisen puolisonsa nyt, aina ja ikuisesti.
Niin Kuningatar Sunnuntai sekä Taavi Mustamaaki menivät naimisiin synkässä linnassaan koko kaupungin iloitessa. Ja he iloitsivatkin niin kauan kuin saattoivat. Taavi oli nyt kuningas ja yhdessä rakkaan kuningattarensa kanssa he tekivät kiusojaan kaupungin pienille ja mitättömille ihmisille muuttaen heitä sammakoiksi ja kärpäsiksi. He elivät onnellisina elämänsä loppuun asti ja onnellisen elämänsä aikana he asuivat kolmessatoista linnassa jättäen jälkeensä soita, kärpäsiä, sammakoita ja muita iljettäviä hyönteisiä. Huru-ukko palasi metsiin samoilemaan, eikä hänestä kuultu hääjuhlien jälkeen sanaakaan. Karso sen sijaan pysyi uskollisesti kuninkaallisen parin avustajana sekä lapsenvahtina kahdelle pienelle synkälle pikkuprinssille ja yhdelle pikkuprinsessalle. Jube eli elämänsä loppuun asti ahkerana foorumipoliisina vaikka kukkahattujen kohtalo jäikin hänelle lopullisesti mysteeriksi.
Asuipa kerran, kaukaisessa, kaukaisessa maassa ilkeän ilkeä synkkä ja musta velho nimeltään Taavi. Hänen pahuutensa oli tuhonnut kaiken elollisen ympäriltään vanhaa harmaata asuinlinnaansa lukuun ottamatta. Milloin hän oli taikonut ihmisiä sammakoiksi, milloin kärpäsiksi ja milloin surmannut ilkeistä ilkeimmillä surmaloitsuillaan. Linnaa ympäröi nyt yksinäinen suo, jota asuttivat lukuisat onnettomat sammakot, kärpäset ja muut niljakkaat. Ennen linnan ympärillä oli kukoistanut kaunis valkoinen kaupunki, mutta kun eräänä päivänä Kuningas Kiva joka myös Gabrielina tunnettiin, läikytti kuumaa kaakaota Taavin pitkäkyntisille ja rupisille näpeille, hän suuttui. Suuttuikin niin, että mustaksi muuttui. Sen jälkeen kaikki elävät olennot saivat huutia. Gabrielista tuli kaappi. Eikä ihan millainen kaappi tahansa, vaan sellainen kaappi, jossa Taavin haisevat taikajuomat säilytettäisiin. Ja niin taikajuomia on siinä kaapissa säilytetty. Muut kaupungin asukkaat muutettiin suon eläviksi ja kaupunki suoksi. Mitään ei saanut jäädä jäljelle. Muutamassa vuodessa koko kaupunki asukkaineen oli kadonnut kuin tuhka tuuleen. Kaikki, paitsi avuton mutta suulas lakeijansa jota Karsoksi on koko elämänsä aikana kutsuttu.
Surmatyössä oli sellainen ikävä puoli, että Taavia alkoi ikävystyttämään seuran puute. Linnassa oli hiljaista kuin huopatossutehtaalla Karson näsäviisaita kommentteja lukuun ottamatta. Niitähän riitti tarpeeksi asti. Muutama ohikulkeva ratsastaja onnistuikin piristämään Taavia, joka oli saanut maineen levitessä kaukaisissa kaupungeissa lisänimekseen Mustamaaki. Mutta sekin ilo oli kovin harvinaista tuolle elämään kyllästyneelle synkälle olennolle. Hän mietti usein kokeilevansa benji-hyppyä naru kaulassaan. Toisinaan hän mieluummin olisi tönäissyt Karson ikkunasta alas naruineen päivineen ja pokerin sijasta pelannut pasianssia itseään vastaan haluten voittaa. Sekös olisikin masennuttanut ikävystynyttä maagia, sillä hän oli nyt jo niin ikävystynyt ja masentunut, ettei minkäänlaista piristyskeinoa tulisi mieleenkään, paitsi: "Herrani! Nyt minä tiedän", Karso virkkoi, "lähdetään matkalle etsimään lisää ihmisiä joita voimme muuttaa erilaisiksi niljakkaiksi ja yököttäviksi olennoiksi!" Karso meinasi tukehtua sammakonreisipalaan innostuessaan asiasta. Mutta ilme Taavin muuten niin synkillä kasvoilla kirkastui ja hän mutisi jotain kuinka hyvän idean olikaan saanut ja vauhditti palvelijaansa pakkaamaan kaiken tarvittavan. Ja ei mennyt aikaakaan, kun parivaljakko astui synkän linnan synkästä portista ulos ja miettivät mihin suuntaan kulkisivat. Joka puolella oli yhtä harmaata suomaisemaa, joten he suuntasivat länteen, kun Karso oli juuri kuunnellut Village Peoplea ja hänen päässään soi vain "Go West".
He astelivat askel toisensa jälkeen kuraisessa maassa. Kului päivä jos toinenkin ja ruokana oli vain sammakoita, liskoja ja pieniä hyönteisiä, jotka ovat Taavin suurta herkkua. Etenkin hämähäkit. Matkustaessaan kohti tuntematonta Taavi napsi suuhunsa mitä erilaisempia ja erikoisempia kahdeksanjalkaisia aina siihen asti, kunnes kaksikko huomasi suon loppuvan ja vastaan tuli ruohikkoa ja metsää. Silloin Mustamaaki kimpaantui ja huudahti "Minä vielä työnnän pääni hirveen, jos ei surmattavia olentoja ala tulla paikalle". Palvelijani, näkyykö ketään? Samassa Taavi oli jo nähnyt upean hirven ja taikavoimin oli jo päätään hirveen tunkemassa, kun Karso älähti Tuolta tallustaa joku kuolevainen olento! "Mmmmphhhfff" kuului mumina hirven sisästä. Taavi oli hartioita myöten hirven sisässä kun kaksi käsiparia tarttuivat häneen ja vetivät hänet ulos tuosta metsien kuninkaaksi kutsutusta sarvirääpäleestä. "Kuka sinä olet", kysyi Taavi paikalle osuneelta hahmolta pyyhkäistyään hirvensuolia naamaltaan. "Saanen esittäytyä" nuorukainen sanoi, "nimeni on Huru-ukko" Hän kumarsi niin syvään, että melkein kompastui jalkoihinsa ja kaatui maahan lysähtäneen hirven ruhoon. "Mikä ukko?" Karso ja Maaki kysyivät yhteen ääneen. "Huru-ukko. Hurupa huru" vastasi Huru-ukko kaksikolle. "Minä olen samooja. Huruilen tässä metsässä ja metsästän tuon hirven kaltaisia olentoja syötäväkseni." He mittailivat katseillaan toisiaan. Taavi alkoi jo lausumaan sammakkoloitsuaan, kun Karso jälleen kerran ehti väliin ja kysyi Hurulta haluaisiko hän liittyä mukaan ja kertoa missä suunnassa asustelisi ihmisiä. Ja niin matka jatkui yhtä miestä lukuisampana joukkona.
Kolmikko matkasi syvemmälle synkkään metsään Huru-ukko oppaanaan. "Eräät kutsuvat tätä metsää Noitametsäksi" hän sanoi "täällä tapahtuu outoja asioita ja täällä usein liikkuu outoja ihmisiä jotka palvovat mitä sairaampia otuksia kuten epäpyhää Kaitsua tai yksisiipistä pastoria" Mustat puunrungot viuhuivat porukan matkatessa pientä oksaista metsäpolkua aina vain synkemmille metsästysmaille. Yö oli jo pimeimmillään kunnes yhtäkkiä Taavi kompastui johonkin oksamaiseen ulokeeseen. Pusikossa makasi mies ilmeisimmän pilvessä. "Terveeks, mä oon Huppo" henkilö esittäytyi ihmetellen. "Mitä sinä toimitat keskiyöllä keskellä synkkää metsää maassa maaten" Taavi kysyi uhmakkaasti. "Katsos kun täällä päin kasvaa astraalimarjoja, jotka näkyvät vain tähtien valossa!" Huppo änkytti. Sillä hetkellä kolmikko alkoi mielessään kutsua Huppoa Hapoksi. "Katsokaa nyt, tuhansittain astraalimarjoja. Namm" Happo naposteli valkoisena kimmeltäviä pieniä marjoja suunsa täydeltä mennen vielä enemmän sekaisin. Silmät pyörivät hänen päässään ja yhtäkkiä hänen kasvonsa kalpenivat ja katse nauliintui synkälle yötaivaalle: "Musta siivekäs! Katsokaa, Musta siivekäs!" Happo huusi minkä kurkustaan saattoi ja juoksenteli peloissaan päätä pahkaa ympäriinsä lopulta kadoten metsän hiljaiseen pimeyteen. "Eihän siellä mitään ole, muutama hassu pilvenriekale vain" Taavi totesi. He yöpyivät.
Aamulla kukonlaulun aikaan auringonkajo herätti Huru-ukon, joka herätti Karson. Taavi sen sijaan mutisi jotain puoliunissaan ja sanoi mieluummin kuolevansa kuin heräävänsä kun karso yritti potkia häntä jalkeille. Siitä huolimatta Mustamaaki oli jo hetken päästä ylhäällä virkeänä. Aamiaiseksi he nautiskelivat koppakuoriaisia sekä hämähäkkejä kuola suupielistä valuen. Kolmikko jatkoi matkaansa ja iltapäivällä auringon vielä paistaessa he tulivat metsänreunaan ja huokailivat yhteen ääneen "Finlandia". Saavuttuaan lähemmäs valkoista kaupunkia, he huomasivat portissa lukevan "FFFinlandia" Huru-ukko, joka aiemmin oli tässä kauniissa kaupungissa asunut osasi kertoa, että "Kaupungin nimi on nykyään FFFinlandia kolmella F-kirjaimella, koska joku lukihäiriöinen vompatti oli mennyt kaupungin nimen kirjoittamaan suureen kivilaattaan, eikä moisia kivilaattoja yhdessä, tai edes kahdessa yössä kaiverrettu!" Kolmikko asteli pienen kaalipellon läpi kaupungin porteille, jossa vastaan tuli portinvartija. "Ken tästä käy saa kaiken toivon heittää" vartija sanoi tylysti ja jatkoi "mutta jos kuitenkin aiotte mennä kaupunkiin, välttäkää Lordi Kreifin linnaa. Lordi on vanha ja kiukkuinen ja syö vierailijat elävältä. Suosittelen, että käytte tutustumassa FFFinlandian mahtavaan foorumiin!" Niin kolmikko suuntasikin kaupungin upeaksi kehutulle foorumille läpi mutkaisten ja kapeiden kujien, jotka vilisivät rottia ja tyhjäntoimittajia sekä pummeja. Foorumi oli suuri ostoskeskus josta löytyi niin taikajuomaliikkeitä kuin ruokakauppoja. Karso halusi jäädä ihastelemaan hetkeksi levykaupan mittavaa Village People -kokoelma Taavin ja Hurun odotellessa ikävystyneinä. Yhtäkkiä taustalta kuului huuto "SEIS! Et mene minnekään. Minä olen Jube, tämän foorumin poliisi ja pidän huolta, ettei teidänlaisenne peelot syö meitä vararikkoon!" Poliisi oli huomannut terävillä haukansilmillään ruokakaupasta omenalastillisen kanssa häipyneen hämärän tyypin joka mitä ilmeisimmin oli jättänyt maksamatta. Voroa jo vietiinkin kylmään ja kosteaan tyrmään mätänemään kun Karso vaivihkaa palautti pari levykoteloa takaisin hyllyyn. Taavia alkoi jo masentaa kun ei viitsinyt suorittaa ilkeyksiään virkavallan nenän edessä. Vaikka olisihan hän mahtavilla loitsuillaan tuhonnut koko kaupungin. Mikäli olisi vain viitsinyt. Yhtäkkiä Mustamaaki keksikin, että olisipa kiva vallata tämäkin kaupunki linnasta käsin. Ongelmana vain olisi se, miten päästä linnaan huomaamatta. Tätä kaupunkia hallitsi ilkeä kuningatar Sunnuntai jonka kaikkinäkevä kukkahattu vartioi kaupunkia ja varsinkin linnaa ylimääräisiltä vierailijoilta. Suuri kukkahattu oli asetettu korkeaan ja harmaaseen torniin, jonka avulla kuningatar näkisi koko kaupungin ja sen lähiympäristön. Silloin Karso jälleen kerran keksi keinon. "Mehän voisimme tärvellä kaikkinäkevän kukkahatun ja kukkahattukauppiaina pääsisimme kätevästi sisälle linnaan" Huru ja Taavi olivat samaa mieltä, että vaikka idea hullulta kuulostaakin, se sitäkin varmemmin toimisi. Niinpä Huru-ukko sai tehtäväkseen ampua mahtavalla jousiaseellaan reikiä suureen kukkahattuun. Niin hattu oli rei'itetty ja Kuningatar Sunnuntai kiukuissaan. Kolmikko kävi jälleen foorumissa ja varasti kukkahattuja, jonka Jube, maailman mahtavin foorumipoliisi tietenkin meni huomaamaan. Kolmikko onnistui pakenemaan hattuineen ja pääsi linnan porteista sisälle kukkahattukauppiaiksi esittäytyneinä Juben jäädessä keskusaukiolle pällistelemään minne rikolliset katosivat.
Linna oli sisältä harmaa ja synkkä, juuri sellainen mistä Taavi pitäisi. Maaki oli jo täysin innoissaan ja hänen sormensa syyhysivät, miltei kipinöivät mustaa magiaa porukan astellessa syvemmälle linnan suojiin. Viimein he saapuivat suureen saliin, jossa oli sisäänkäynti kuningattaren valtaistuinhuoneeseen. Karso sekä Huru jäivät vartioimaan salin ovea kun Taavi ujuttautui valtaistuinhuoneen ovea kohti ja hetkeksi pysähtyi katsomaan avaimenreiästä kiukkuisena ympäriinsä säntäilevää kuningatarta. Hän sovitteli erilaisia kukkahattuja ja mutisi kirouksia itsekseen siitä kuinka kauan kestäisi korjata Suuri Kukkahattu entiselleen. Hetken odotettuaan Taavi huomasi, että kuningatar pysähtyi istumaan peilipöytänsä ääreen sovittelemaan kauneimpia hattujaan. Silloin Maaki avasi hitaasti oven ja hiipi lähemmäs kuningatarta ja nosti kädet ylös valmiina loitsuamaan Sunnuntain pieneksi sammakoksi. Juuri kun hän aikoi iskeä loitsua hän astui neulan päälle ja loitsun sijaan huusikin "PERKELE!" Sunnuntai kääntyi säikähtäneenä Taaviin päin tikari kädessään ja juuri kun synkkä ja ilkeä kuningatar aikoi lävistää Maakin surkean sydämen heidän katseensa kohtasivat. Seurasi hetken hiljaisuus. Taavi ja Sunnuntai katselivat toisiaan sanomatta sanaakaan ja hetkittäin jopa hymy pilkahti heidän kasvoillaan. Viimein kuningatar kysyi mitä mustapukuinen velho valtaistuinhuoneessa teki. Taavi ei saanut kunnolla sanaa suustaan ja hän takellellen änkytti, että "tarkoitus oli vain tulla valloit... eh.. valloittamaan kuningattaren synkkä ja kaunis sydän" Taavi huokaisi tuskastuksesta. Hän oli ensimmäistä kertaa elämässään päästä varpaisiin asti rakastunut. Tulisesti rakastunut. Samoin kuningatar, joka mielellään tapasi yllättäviä ja mystisiä mustia maageja. "Tunnen maineesi Taaviseni. Olen ihaillut sinua koko elämäni ajan" Kuningatar sipaisi Taavin mustia ja kiilteleviä hiuksia. Taavi pyysi joukkonsa sisälle ja sanoi vain tuoneensa kukkahattuja pieneksi lahjaksi kauniille kuningattarelle. Sunnuntai vallan ihastui maailman ihanimpaan lahjaan ikinä. Nyt hän piti taavia sekä ilkeänä ja synkkänä että myöskin kohteliaana herrasmiehenä josta hän halusi kuninkaallisen puolisonsa nyt, aina ja ikuisesti.
Niin Kuningatar Sunnuntai sekä Taavi Mustamaaki menivät naimisiin synkässä linnassaan koko kaupungin iloitessa. Ja he iloitsivatkin niin kauan kuin saattoivat. Taavi oli nyt kuningas ja yhdessä rakkaan kuningattarensa kanssa he tekivät kiusojaan kaupungin pienille ja mitättömille ihmisille muuttaen heitä sammakoiksi ja kärpäsiksi. He elivät onnellisina elämänsä loppuun asti ja onnellisen elämänsä aikana he asuivat kolmessatoista linnassa jättäen jälkeensä soita, kärpäsiä, sammakoita ja muita iljettäviä hyönteisiä. Huru-ukko palasi metsiin samoilemaan, eikä hänestä kuultu hääjuhlien jälkeen sanaakaan. Karso sen sijaan pysyi uskollisesti kuninkaallisen parin avustajana sekä lapsenvahtina kahdelle pienelle synkälle pikkuprinssille ja yhdelle pikkuprinsessalle. Jube eli elämänsä loppuun asti ahkerana foorumipoliisina vaikka kukkahattujen kohtalo jäikin hänelle lopullisesti mysteeriksi.