Harry Potter and the Half-Blood Prince (spoilers, ahoy!)

[Ceassa]

Aloitin tällaisen aiheen pari vuotta takaperin myös Feeniksin killasta, joten katson aiheelliseksi pistää ihan oman topikin pystyyn myös tälle ihka uusimmalle Potterille. Säästyvätpähän muut ketjut sitten armottomilta juonipaljastuksilta, kun olen huomannut että jo nyt kuudennen kirjan spoilerit ovat onnistuneet yllättämään parissa sellaisessa threadissa, josta jäsenet eivät taatusti olisi halunneet tuollaista tietoa poimia. Ja taatusti foorumeilla on lisäkseni ainakin muutama henkilö, joka on jo ehtinyt tämän eepoksen läpi selaamaan. :) On!

Niin siis, Half-Blood Prince ilmestyi ömh... melkein parisen viikkoa sitten lauantaina 16.7., ja kirja myytiin melkein heti loppuun ympäri Suomea ja maailmaa. Itselleni HBP tosin posahti postiluukkuun jo perjantaina, lälläslää (suosittelen Akateemisen kirjakaupan nettikauppaa niille, jotka haluavat päästä uusimpiin Pottereihin käsiksi päivää aiemmin kuin muut - myös Feeniksin kilta saapui minulle kaksi kesää sitten vähän muita ennen \o/). Mutta itse aiheeseen mennäkseni, tässä kaikki tällä hetkellä tärkeimmät tuntemukseni Puoliverisestä Prinssistä (joo, siellä on matskua joka pilaa lukunautinnon varmasti - siinäpähän menette lukemaan jos haluatte, mutta ette käy sitten kimppuuni jos silmänne kärsivät):

// Juu ja laatikon sisällä oleva hölinä on sitten ihan vaan omaa mietiskelyäni, en jaksa alkaa kertaamaan kirjan juonta erikseen vaan oletan, että ne ketkä tähän topikkiin vastaavat ovat myös Potterinsa lukeneet. Keskustelu siis olkoon avoin kaikennäköiselle pohdinnalle yms. :}

Päällimmäiset tunteeni ovat aika lailla samat kuin OotP:nkin kohdalla ensimmäisen lukukerran jälkeen: olo on hyvin sekava, enkä vielä tiedä yhtään kumpaan suuntaan kirjan arvostelussa oikein kallistuisin. Samoin kuin Feeniksin killassa, tuntuu kuin tässäkin kirjassa tarinaan oli tungettu aivan liikaa juonen kannalta turhia elementtejä, ja itse tärkeät kohdat sivuutettiin todella nopeasti ja hätiköiden. Puoliverinen Prinssi; Dracon tehtävä; Kalkaroksen pahuus; näistä asioista olisi ollut mahdollista saada irti vaikka kuinka, mutta nyt minulle jäi näistä todella laimea maku suuhun. Näihin kolmeen aiheeseen keskityttiin aina vaan harvakseltaan ja sivumennen mainiten, kun taas itse olisin halunnut niitä otettavan esille useammin ja perusteellisemmin.

Ensinnäkin tuo koko kirjan "teema": Puoliverinen Prinssi. En aluksi osannut arvata suuntaan taikka toiseen, että kuka tämä salaperäinen Prince oikein on, mutta kun kirjaa lukiessa selvisi mistä yhteydestä prinssi on peräisin, niin osasin oitis heittää joitakin aavistuksia Kalkaroksen suuntaan. Lopun "moi se olen minä!" -paljastus oli ihan sujuva ja toimiva ratkaisu, mutta olisin odottanut tuolta Potion-kirjalta ja koko Prince-ajatukselta yleensäkin vielä hiukkasen suurempaa osaa tarinassa. Mutta toisaalta, kunhan kirjan sai päätökseen niin ymmärsi kyllä vallan hyvin, mistä kuudes Potteri on nimensä saanut. Kiteytyyhän tarina loppupeleissä melkoisen tiiviisti juuri Kalkaroksen ympärille. Mistä pääsemmekin seuraavaan aiheeseen...

Kalkaroksen todellisen olemuksen paljastaminen lukijoille heti kirjan alussa oli mielestäni todella kumma ratkaisu Rowlingilta. Heti alkuunsa lukijalle iskostetaan päähän ajatus, että Kalkaros on kuin onkin Voltsun puolella, ja sitten leikitään koko tarinan ajan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, kunnes lopussa Kalkaros nousee taas mahtipontisesti jalustalle ja heittää parit katkerat Avada Kedavrat? Omasta mielestäni tuo alun paljastus vei melkoisen paljon makua noista lopun tapahtumista, kun lukija tiesi jo valmiiksi Kalkaroksen olevan Kuolonsyöjien puolella. Jokin toinen ratkaisu tuohon alun Narcissa/Draco -höpötykseen olisi voinut toimia paremmin, ja jättää enemmän tilaa Kalkaroksen hienolle loppuyllätykselle. Mutta itse Kalkaroksen "petturuudesta"... minusta tuo käänne oli erityisen hieno, ihan jo siitä syystä että se herätti minussa melkoisesti vihan ja inhon sekaisia tuntemuksia. Mikä tahansa seikka kirjoissa, joka saa lukijan tuntemaan jotain noinkin perinpohjaista, ei voi olla muuta kuin hyvä seikka. Oli kyseessä sitten iloinen tahi surullinen kohta. Jollain tapaa Kalkaroksen kaksinaamaisuutta osasi odottaa ihan ensimmäisestä kirjasta lähtien, mutta en missään vaiheessa todella uskonut, että se voisi johtaa tuohon pisteeseen. Toki uskoin Dumbledoren sanaan, ja jos hän sanoi että Kalkarokseen voi luottaa, niin totta kai minäkin häneen luotin. Mutta Rowling osaa kyllä toimia nerokkaasti ja yllättää lukijan keinolla jos toisella, tässä se taas nähtiin. Kaiken kaikkiaan hieno twisti siis, etenkin lopun osalta, joskin alusta saakka homman olisi voinut minun makuuni hoitaa vähän tyylikkäämminkin.

Draco Malfoy sitten... Draco osoitti tässä kirjassa huimasti uusia puolia itsestään, ja en oikein osaa päättää onko tämä loppujen lopuksi hyvä vai huono seikka: Dracosta puuttui Puoliverisessä Prinssissä täysin se ilkeä ja viehko hehku, joka hänessä ennen on vetänyt niin vahvasti puoleensa. Alussa joitakin tuttuja Dracomaisia piirteitä oli vielä nähtävissä (esim. se välikohtaus junassa), mutta ennen pitkää tilalle tuli heikko, kärsivä ja angstaava Draco, joka puolestaan onnistui koskettamaan lukijaa aivan toisella tavalla. Dracon epätoivoinen tehtävä otettiin esille monen monituista kertaa pitkin tarinaa, mutta siltikin olisin jäänyt odottamaan jotain suurempaa; erityisesti minua kummastutti se, että Rowling taas tässäkin tapauksessa päästi lukijan jyvälle Dracon tekemisistä heti alkuunsa, eikä jättänyt sijaa millekään hienolle loppuyllätykselle. Koko kirjan ajan Harry oli melkoisen hyvin selvillä Dracon suunnitelmista, ja homma vietiin samalla kaavalla siististi loppuun asti, vaikka olisin niin kovasti odottanut jotain Rowlingille ominaista hätkähdyttävää loppuhuipennusta, joka olisi taatusti vetänyt matot kaikkien lukijoiden jalkojen alta. Mutta kaikkea ei voi aina saada.

Sitten vielä tuo suurin yllätys, Dumbledoren kuolema: tuota en osannut odottaa, en sitten millään. Kuolinkohtaus oli kirjoitettu häkellyttävän hienosti ja pysäyttävästi, ja toden totta tuo kohta täytyi lukea läpi useampaankin kertaan ennen kuin silmäni suostuivat uskomaan todeksi sen, mitä olin juuri mustaa valkoisella nähnyt. Tuon kohtauksen myötä minussa nousi pintaan niin sanoinkuvaamaton suru Dumbledoren osalta ja viha Kalkarosta kohtaan, että jo pelkästään tuo tietty hetki onnistui lyömään laudalta kaikki nuo tarinan pienet puutteet, joita tuossa ylempänä jo mainitsin. Aivan kertakaikkisen loistava lopetus kirjalle. En missään nimessä olisi halunnut Dumbledoren kuolevan, mutta tämän käänteen myötä tarina sai jälleen aivan uusia ulottuvuuksia, ja juuri lopun ansiosta kirjan arvostus nousi silmissäni heti parilla huomattavalla pykälällä. Ja Dumbledoren heikkous hänen viimeisinä hetkinään oli todella sydäntäriipaisevaa luettavaa.

Sitten vielä joitakin satunnaisia kommentteja: Voldemortin tekemisiä kerrattiin kirjassa hyvin toimivalla tavalla, ja Horcruxit vaikuttivat sangen mielenkiintoisilta vempeleiltä. Kaikkiin niihin teinisuhdekiemuroihin en halua puuttua, mutta sanonpahan vaan että niitä oli hyvin väkinäistä ja tympeää lukea. Ei tuollaista siirappisoopaa Pottereihin! Mielestäni kirjat ovat teemaltaan aivan jotain muuta luokkaa kuin tuollaista nuorten likkojen rakkaushömppää.

Unohdin takuulla taas monia tärkeitä pointteja, mutta juu... mitä enemmän tarinaa taas mietin ja mitä syvemmin palaan sisälle kuudennen kirjan maailmaan, niin täytyy sanoa että ei tämäkään Potteri mikään pettymys ollut, ei suinkaan. Kestää vaan hetken, ennen kuin osaan ottaa lukemastani kaiken irti ja alkaa jälleen uppoutua täysillä niihin lukuisiin vihjauksiin ja arvoituksiin, joita Rowling on taas meille jättänyt. Erinomainen kirja, jota en tosin osaa mieluusjärjestyksessä ujuttaa vielä mihinkään väliin. Katsellaan sitä sitten parin lisä-lukukerran jälkeen uudestaan. :}

//Ai niin ja pitipäs sanomani vielä, että luoja miten jäin kaipaamaan Fredia ja Georgea. Noiden kahden veijarin poistuminen kouluympäristöstä näkyi huomattavan paljon, ja kirjan huumoripitoisuus laski tästä syystä automaattisesti puolella. Olivathan he paikoin menossa mukana, mutmut... Kansa vaatii lisää kaksosia!

//Otinpa näistä kolmesta ekasta postista nuo laatikot pois, niin on mukavampi lukea. Kaikki tajuaa että spoilereita tulee.
- Mickey

[Mirandos]

Minäkään en erityisesti tiedä, oliko kirja hyvä vai huono, vaikka viihteenä se toimii puutteistaan huolimatta erinomaisesti. Täyteen tumpattu se ainakin oli, pidinkin ehkä siitä, koska kirja ei ollut mistään kohtaa tylsä, enkä missään vaiheessa kyllästynyt lukemaan sitä. Harryn ja Hermionen kanssa minulla meni usein hermo - eikö niitä kakaroita ole ollenkaan kasvatettu käyttämään aivojaan kohteliaisuuskäyttäytymiseen??! Ron Won-Won Weasley (It's... we don't talk much. It's only... snogging, you know) sentään on edelleen inhimillisen typerä keskenkasvuinen poika. Rakastettava sellainen. Loony Lovegood on henkilökohtainen suosikkini, samoin Ginny loistaa ylitse muiden: "Looks like he's eating her face". Kaiken kaikkiaan teini-ikään ehtineiden sankarien rakkausseikkailut jaksoivat naurattaa minua paljon. Onneksi niitä ei sentään kirjoitettu tosissaan juoninkäänteiksi, vaan täydentämään erinomaisia hahmoja.

Itse juonenkulussa minua harmitti se, että arvasin kaiken ennalta. Rupesin toisen kirjan luettuani olemaan varma, että Hermionen ja Ronin suhteesta tulee pian jotakin. Ainoa asia, jota en arvannut hirveän aikaisin oli Dumbledoren kuolema. Tosin herrasta olikin ruvettu tekemään ärsyttävää vanhaa miestä jumallallisen viisaan kunnianarvoisan velhon sijaan - hänestä tehtiin kuolema.

Ihmettelen vain, miksei Harry ja muut lapsoset ole menneet tolaltaan monista kuolemista. Minulle itselleni on tänä vuonna sattunut kaksi kuolemantapausta lähipiirissä ja vaikka molemmista tapauksista on aikaa, olen vieläkin surullinen ja hämmentynyt niistä.

Kalkaroksen suhteen tehty ratkaisu ei sinäänsä ollut myöskään yllättävä, vaikkakin jännittävästi ratkaistu. Ajattelin koko kirjan ajan, että Kalkaros olisi ehkä kuitenkin Dumbledoren puolella - pelaisi vain peliä kuolonsyöjien kanssa, jotta säilyisi hengissä. Suoraan sanottuna: Minkä ihmeen takia Harry tietää kaiken ja on aina oikeassa? Onneksi sentään Rowling on laittanut sen ärsyttämään häntä itseäänkin.

Ja hehheh! Ihanainen mytologinen raamatullinen ja syvällinen ja muutenkin kiehtova laukaus Rowlingilta laittaa Voldemortin äidiksi tuhkimomainen, neitsytmariamainen noitanainen! Suorastaan rakastuin tähän hahmoon - intohimoinen, sorrettu, perinnöllisyyssyistä jo paha, joka kostautui sydänsuruilla myöhemmin.

Enpä taida osata sanoa, mitään fiksumpaa. Hyvin kirjoitettu kirja kuitenkin. Toivoisin osaavani itsekin kirjoittaa yhtä kiinnostavasti ja väsymättömästi.

[Mickey]

Kirja on nyt luettu ja minä olen ainakin sitä mieltä, että se oli yksi onnistuneimmista osista tähän asti. Paljon hyviä elementtejä oli olemassa ja minusta suuri osa niistä mahdollisuuksista käytettiin aika hyvin.

Harryn ja muiden kasvaminen on kyllä siinä mielessä valitettavaa, etten minäkään ihan välttämättä haluaisi tuota ihmissuhdesoopaa ihan noin paljon, mutta kai se nyt on ymmärrettävää, että jotenkin se elämänkokemus on hankittava. Ron on edelleen lapsellinen ja tuo sillä hauskuutta kirjaan ja Hermionenkin perusluonne on minusta pidetty juuri sellaisena kuin pitääkin, vaikka muutosta onkin tapahtunut.

Kalkaroksen yllättävä veto lopussa kyllä hieman hämmensi minua, mutta olen kyllä melko vahvasti sillä kannalla, että vielä ennen seuraavan kirjan loppua vanha kunnon Severus on jo vaihtanut puolta ja palannut takaisin auttamaan Harrya, edelleen omalla erikoisella tavallaan, mutta joka tapauksessa.

Dumbledoren kuolema hämmensi minua myös todella paljon, mutta kyllähän siinä on järkeä ja kyllä kirja tarjosi paljon vinkkejä siihen suuntaan, että suuri mestari on pian poistumassa. Harry sai paljon enemmän tietoja kuin aikaisemmin ja pääsi jopa Dumbledoren mukaan, mikä minusta kielii siitä, että Harry sai viimeiset opastukset, ennen kuin alkaa toimia omin päin Voldemortin tuhoamiseksi. Tietyllä tavalla Dumbledoren kuolema on Harryn tulevaisuuden kannalta välttämätön, sillä hänen pitää oppia pärjäämään ilman opettajaansa, sillä Voldemortin kohdatessaan hän ei tule apua saamaan. Julmasti sanottuna kasvukipuja siis.

Horcruxit olivat ihan mielenkiintoisia, toivottavasti viimeinen osa nyt ei sitten ole pelkkää "mennään paikkaan X hakemaan puuttuva horcrux, tuhotaan se ja jatketaan samaa rataa kunnes lukija tylsistyy kuoliaaksi" -juttua, vaan että viimeinenkin osa sisältää edelleen tiukkoja juonenkäänteitä, jännistystä ja todellesti kirjallisuuden voittokulkua, kuten tähänkin asti.

[Fera]

Onpa tullut luettua ja pidän paljon, hyvin viihdyttävä kirja.
Lukiessa oli myös jännää että tämä oli ensimäinen englanniksi lukemani teos joten hieman haastetta riitti. Ymmärsin yllättävän paljon mutta sanakirja kahisi välillä. Suomenkielinenpä sitten oikaisee väärinkäsitykset.

Teoksessa vilisi niin uusia kuin vanhojakin juttuja ja tuohan saattoi olla hieman sellainen - joka kertaa viime kirjojen tapahtumat ja valmistelee tulevaa loppua varten. Ikäänkuin väliteos mutta silti se yllätti joissain kohti kuten että ''Dracostako Kuolonsyöjä?'' Tarina vain jatkui ja toi uusia asioita sekä vie sarjaa selvästikin parempaan suuntaan.

Mutta kirjan Akilleen kantapää oli sen ennalta-arvattavuus. Ennen kuin sain kirjan käsiini, arvasin kuka on half-blood prince, kuka kuolee ja muuta sellaista. Yllätyksiä oli kuitenkin mukana kuten Draco, Harryn kiintymys Ginnyyn ja Kalkaroksen puolenvaihto enkä ikinä olisi arvannut Billin ja Fleurin menevän naimisiin. Mutta olenpa kuullut juttua että entäpä jos Dumbledore ja Kalkaros olivat sopineet kuoleman? Hieman kyllä tuntuu kaúkaa haetulta mutta mistä sitä tietää, ainakin sitten kun viimeinen osa on käsissä.

Tuo teinidraama oli minusta hieman epä-Potterimaista mutta sehän vain osoitti yhä enemmän kuinka hahmot kasvavat ja kiintymys kuuluu ikään. Hieman vain sai nauramaan kaikki ne jutut. Alkupuoli rullasi mukavasti mutta ensimmäinen kappale oli tylsä, myönnetään. Väkisin luin senkin luvun mutta hieman tympeää minusta ainakin.

Ceassan kanssa olen samaa mieltä Kalkaroksen nopeasta paljastumisesta, parempi olisi ollut silloin kun kyseinen ihminen tekee murhatyön. Lisäksi suretti Fredin ja Georgen poisjäänti vaikka muutamassa kohdassa olivatkin. Nyyh.

Kuitenkin kirja on hyvin mukava lukea ja sujuva kokemus. Harry Potterit ovat parhainta mitä olen lukenut ja tulevat aina olemaan viihdyttäviä sekä saavat toivomaan että omassakin elämässä olisi edes hitunen taikaa.

[Purity]

Minä en laita tekstiäni laatikkoon, sillä en näe tähän mitään syytä. Otsikossa on jo spoilereista varoitettu (varoitetaan nytkin: viesti sisältää spoilereita, huu, varokaa), eikä niillä, jotka eivät ole kirjaa lukeneet voi mitään sanottavaa olla. Paitsi ehkä "siinä on rumat kannet", mutta tämä ei taida tuoda keskusteluun paljoakaan lisää. Eli niin, vähän hassu tämä ketju on/olisi kun kaikki viestit ovat pelkkää spoilerilaatikkoa.


Eli niin. Mielestäni Rowling on hirmuisen huono kirjoittaja. Hänellä ei tunnu olevan minkäänlaista käsitystä siitä miten kuljettaa juonta. Tarina pomppii omituisesti, ilman isompia kappalejakoja tulee useamman sivun flashbackkejä, minkä jälkeen jatketaan kertomista (taas ilman kappalejakoja). Hahmot pomppivat välillä äkisti paikasta toiseen yhtäkkiä ja välillä hypätään päiviäkin eteenpäin selittelemättä. Pahimpana toki se, että kirjassa ei tapahdu yhtään mitään ennen loppumetrejä. Voisin käyttää samaa vertausta kuin eräs ystäväni - tämän kirjan lukeminen on vähän kuin katsoisi kolmetuntista elokuvaa, jossa ei tapahdu yhtään mitään, paitsi että keskellä elokuvaa on viidentoista minuutin vauhdikas toimintakohtaus - jonka jälkeen taas palataan siihen, ettei tapahdu yhtään mitään.

Pitkissä kirjoissa ei ole mitään pahaa, mutta minun on hankala käsittää miksi Rowling tuntuu väkisin haluavan pitkittää Pottereita, vaikka hänellä ei selvästi ole mitään kirjoitettavaa. On puuduttavaa lukea satoja sivua tekstiä, joissa vain käppäillään Tylypahkassa - tämä toimi vielä ensimmäisessä kirjassa kun kaikki oli uutta (paitsi että tuo ensimmäinen kirja oli paljon paremmin tasapainoitettu, eikä siinä ollut noin pitkiä pätkiä joissa ei tapahtunut mitään), mutta ei enää, kun Potter-maailma on jo vanha tuttu. Ihmissuhdedraamat eivät kiinnosta - eivät ainakaan sellaiset, joita Rowling tuntuu tykkäävän kirjoittaa - ja niiden lisäksi kirjassa ei oikeasti tapahtunut oikeastaan mitään ennen loppumetrejä.

Kirjan alku oli myös mahdollisesti sarjan huonoin. Jästiministerin vetäminen tarinaan mukaan ei toiminut. Koko alkupätkä jäi täysin irralliseksi muusta kirjasta, koska asiaan ei edes palattu kertaakaan tuon alun jälkeen. Pätkän tarkoitus oli vaan kerrata nuo edellisten kirjojen tapahtumat. Kertaamisesta en ole pitänyt koskaan, mutta sekin toimi paremmin Potterin näkökulmasta kerrottuna, jolloin tarina sentään oli yhtenäinen. Muutenkaan en ymmärrä mitä ideaa on mennä jollekin jästiministerille höpöttämään yhtään mitään noista asioista. "Heip. Meillä on täällä paljon isoja ongelmia, joiden takia paljon ihmisiä kuolee. Me päätettiin kertoa tästä asiasta sulle, vaikka ei olekaan mitään mitä asialle voisit tehdä. Jeps, ei tässä sitten muuta, se on moro."

Myös alun Kalkaros-kohta oli täysin turha, eikä tuonut tarinaan mitään lisää. Sekin jäi ihan irralliseksi, koska asiaan ei palattu pitkään aikaan. Tämän kohtauksen olisi voinut armotta tiputtaa pois, näin kirja olisi ollut ainakin vähän sulavampi. Kaikki oleellinen keskustelusta tuli kuitenkin selville kun Harry salakuunteli Kalkaroksen ja Dracon keskustelua myöhemmin kirjassa - ja Dumbledoren kuolema olisi ollut iskevämpi. Myönnettäköön tosin, että tämä paljastus oli ihan kiva ja sai miettimään - muuten alku olisi ollut kuolettavan tylsä, sillä siinä ei tosiaan tapahtunut mitään. Mutta jos tuo asia päätettiin ottaa esiin, olisi sitä voitu käsitellä vähän paremminkin, eikä vain jättää unohduksiin tuon jälkeen.

Dumbledoren yksityisopetuksella oli paljon potentiaalia, mutta harmikseni pätkät Voldemortin menneisyydestä eivät tarjonneet paljoakaan mielenkiintoista. Oikeastaan näitä alkoi inhoamaan, sillä Dumbledore jostain syystä halusi aina kerrata samat asiat uudestaan ja uudestaan ennen tunnin alkua. Sinänsä järkevää, mutta Rowling olisi voinut sivuuttaa nämä vaikka toteamalla, että Dumbledore kertasi tapahtumat. Ei näitä tarvitse lukijalle kerrata - olettaa kun voisi, että lukija on tosiaan lukenut kirjan alusta asti, eikä vain päättänyt aloittaa tuosta kohti kirjaa. Viimeinen muisto oli ihan jees, sitten kun se viimein saatiin. Joskin idea näistä Hokkuspokkuksista vähän pelottaa minua - tuleeko seuraavasta kirjasta oikeasti sellainen perinteinen "juostaan ympäri maailmaa keräämässä esineitä" -tarina? Noh, näemme varmaankin ajallaan, että mitä Rowling tästä aiheesta saa aikaiseksi.

Loppu oli kuitenkin hyvä, tai oikeastaan osa vähän ennen loppua. Siinä vaiheessa kun sese.. merkki, hitto kun en nyt muista sen nimeä, ilmestyi oppilaitoksen päälle niin tuntui, että oikeasti alkaa tapahtumaan jotain. Tylypahka on kuitenkin aina, huolimatta siitä että sinne on hyökkäilty jokaisessa osassa hälyttävän onnistuneesti, ollut sellainen turvapaikka. Dumbledoren kuolema oli ihan jees ja onnistui yllättämään, joskaan ei hirmuisen paljoa. En osannut tuota odottaa, mutta toisaalta tuon tapahtuessa ei jäänyt mitään erityisiä "oho"-fiiliksiä. Tykkäsin myös Dracon hahmosta tässä kirjassa - tai lähinnä se oli mielestäni hyvin kirjoitettu. Pojan reaktio siinä tilanteessa tuntui luontevalta ja sai tuntemaan sääliä tätä kohtaan. Muissa kirjoissa Draco onkin sitten ollut vain ärsyttävä pentu, enkä tajua mitä niin monet tässä näkevät. Myönnettäköön, että lukemissani fanficeissä Draco on ollut mielenkiintoinen hahmo (kuten monet muutkin hahmot, kuten vaikkapa Harry, Hermione ja Ron), mutta kirjassa hyvin lattea ja parhaimmillaankin vain ärsyttävä. Noh, mutta kuitenkin, Dracon roolista siis tykkäsin. Dumbledoren kuolema oli jees ja muutenkin tuo Tylypahkassa tapahtunut välikohtaus. Jotenkin tuntui, että itse kuoleman jälkeen tunnelma taas lössähti, kirja muuttui takaisin tylsäksi. Jos koko loppu olisi ollut hyvä, olisin saattanut antaa anteeksi tylsän alun (eli yli puolet kirjasta), mutta pieni pätkä tuolla keskellä ei pelasta. Varsinainen loppukohtaus tuntui töksähtävältä, eikä jättänyt kovin suurta mielenkiintoa seuraavaa kirjaa kohtaan.

Pieniä huomioita voisin kertoilla sellaisia, että Harryn teiniangsti tuntui kadonneen lähes täysin. Viidennessä kirjassa Potter oli hyvin ärsyttävä poika, mutta tässä ihan siedettävä - joskin kovin persoonaton - päähenkilö. Kummastuttaa tosin ehkä miten tämä ei paljoa tuntunut välittävän Siriuksen kuolemasta, vaikka viidennessä oli kovin järkyttynyt asiasta. Kyllähän aina välillä ohimennen mainittiin, että Harry ei halunnut puhua asiasta, mutta eipä tuo missään vaiheessa järin surulliselta vaikuttanut.

Negatiivissävytteisestä viestistäni huolimatta sanon, että ihan luettava tuo kirja oli. Kovin tylsä, mutta lopun tapahtumat kuitenkin paransivat sitä huomattavasti. Rowling saisi mielestäni kirjoittaa vähän lyhyempiä kirjoja tai sitten keksiä jotain tapahtumia sinne kirjan keskivaiheille. Rowling tekee mielestäni virheen siinä, että on alkanut kuljettamaan tarinaansa synkempään suuntaan. Ensimmäisen kirjan iloinen lastensatumeininki toimi - mutta nyt kirjat ovat vakavampia, jotta ne sopisivat aikuisille. Tämä tarkoittaa, nähtävästi, että lähes kaikki huumori tiputetaan pois. Ensimmäisessä kirjassa oli vielä kohtia, jotka saivat hymyilemään, mutta nykyään näitä ei enää Pottereissa näy. Kovin harmillista mielestäni. Mutta juu, luettavahan tuo oli. Reilusti parempi kuin viides kirja, jossa ei tapahtunut mitään - tässä tapahtui sentään jotain.

[Poopsie]

Minäkään en aio nyt käyttää mitään spoileritageja, mutta spoilereita on silti luvassa.




Mielestäni Rowling on hirmuisen huono kirjoittaja. Hänellä ei tunnu olevan minkäänlaista käsitystä siitä miten kuljettaa juonta. Tarina pomppii omituisesti, ilman isompia kappalejakoja tulee useamman sivun flashbackkejä, minkä jälkeen jatketaan kertomista (taas ilman kappalejakoja). Hahmot pomppivat välillä äkisti paikasta toiseen yhtäkkiä ja välillä hypätään päiviäkin eteenpäin selittelemättä. Pahimpana toki se, että kirjassa ei tapahdu yhtään mitään ennen loppumetrejä. Voisin käyttää samaa vertausta kuin eräs ystäväni - tämän kirjan lukeminen on vähän kuin katsoisi kolmetuntista elokuvaa, jossa ei tapahdu yhtään mitään, paitsi että keskellä elokuvaa on viidentoista minuutin vauhdikas toimintakohtaus - jonka jälkeen taas palataan siihen, ettei tapahdu yhtään mitään.

Tämäpä oli typerintä mitä olen aikoihin lukenut. Ikään kuin näkemyksesi mukaan kirjoissa tapahtuisi jotain vain silloin kun taikasauvat viuhuvat, veri lentää ja päähahmoja kuolee. Miten esimerkiksi Dumbledoren kuoleman voisi kuvitella lukijaa millään tavalla kiinnostavan saati sitten koskettavan, ellei tämän fiktiivisen hahmon ja lukijan välille olisi tarinan seesteisempinä aikoina muodostunut vahvaa tunnesidettä? Olen samaa mieltä siitä, että muutamien Potter-kirjojen (Feeniksin kilta lähinnä) juonenkulkua olisi sujuvoittanut joidenkin kymmenien sivujen pois oksiminen, mutta saman moitteen saa minulta moni muukin kirja. Ymmärrän kuitenkin, ettei Rowlingilla sen paremmin kuin muillakaan ammattikirjailijoilla ole rajattomasti aikaa käytettävissä yhden kirjan kirjoittamiseen ja jonkin verran keskeneräisenä kirjailija joutuu tuotoksensa aina painoon päästämään.
Myöskään tuota Rowlingin kerronnallista ajankäyttöä koskevaa kritiikkiäsi en voi sulattaa. Käsittääkseni vain täysin lahjattomat kirjailijat kuvittelevat, että kirjan yhden sivun on aina vastattava vaikkapa yhden päivän tapahtumia kirjan kuvaamassa maailmassa. Valistunut kirjailija sen sijaan yrittää pitää lukijan koko ajan kiinnostuneena ja koukutettuna ja jättää mainitsematta vaikkapa sen, että toukokuun kolmannentoista päivän aamuna Hermione kaivoi nenäänsä tasan kolmekymmentäkaksi sekuntia yhtäjaksoisesti, kun taas Harry kävi samaan aikaan wc:ssä isolla asialla.
Tarinan pomppimisesta minulle tulee mieleen lähinnä alun kohtaus, jossa ex-ministeri Fudge kohtaa jästien pääministerin ja sitä seurannut Snapen ja Malfoyn äidin tapaaminen. Molemmat poikkeamat perinteisestä Harryn aistihavaintojen ja ajatusmaailman piiriin rajoittuvasta juonenkuljetuksesta olivat kuitenkin mielestäni perusteltuja. Ministerien kohtaaminen vastaa heti kuudennen kirjan alussa lukijoita askarruttavaan kysymykseen siitä, miten viidennessä kirjassa varsin vastenmieliseksi muuttuneelle Fudgelle oli käynyt ja katuiko hän yhtään tekemiään virheitä. Snapen ja Narcissan tapaaminen vasta olikin oivallisella paikalla, koska tällä tavalla lukijan mielen sopukoihin jäi kysymyksiä kytemään; olisiko mahdollista, että Snape tosiaan ilman taka-ajatuksia tekisi Kuolonsyöjien kanssa sopimuksen jota ei voi rikkoa, mitä sellainen sopimus mahtoi pitää sisällään, yms...

Haluaisin vielä kommentoida näille ihmisille, jotka surevat Dumbledoren kuolemaa: uskotteko tosissanne, että D on nyt lopullisesti kuollut (ja ehkä kuopattukin)? Luin kirjat 3, 4, 5, ja 6 varsin nopeaan tahtiin tänä kesänä, joten en muista kaikkia yksityiskohtia aivan tarkasti, mutta en liene väärässä jos väitän, ettei Fawkes-feeniksistä ole näissä kirjoissa kerrottu juuri mitään? Se on kuitenkin parantavine kyynelinen loppujen lopuksi aikamoinen tipu, avada kedavra-loitsunkin se vaikuttaisi kestävän ottamatta lainkaan damagea! Ja kerrottiinko viidennessä kirjassa, miksi Feeniksin killan nimi on juurikin Feeniksin kilta? Ja miksi Snape ei ylivertaisista loitsuiltasuojautumiskyvyistään huolimatta edes yrittänyt tehdä pahaa killan muille jäsenille kalppiessaan pois Hogwartsin alueelta, jos hän tosiaan olisi ollut läpikotaisin Voldemortin mies? Minä ainakin olen jo valmis ostamaan Dumbledore lives- badgen.

[Purity]

Poopsie

Ikään kuin näkemyksesi mukaan kirjoissa tapahtuisi jotain vain silloin kun taikasauvat viuhuvat, veri lentää ja päähahmoja kuolee. Miten esimerkiksi Dumbledoren kuoleman voisi kuvitella lukijaa millään tavalla kiinnostavan saati sitten koskettavan, ellei tämän fiktiivisen hahmon ja lukijan välille olisi tarinan seesteisempinä aikoina muodostunut vahvaa tunnesidettä?
Käsitit väärin. En edes ole järin suuri toiminnan ystävä, mutta mielestäni suurimmassa osassa kirjaa ei tapahtunut mitään (mielenkiintoista). Yli puolet kirjasta seurattiin vain juonenkannalta epäoleellista teinidraamaa Ronin, Lavenderin ja Hermionen välillä. Oikeastaan ainoat tapahtumat olivat hyvin harvakseltaan tulevat pätkät Voldemortin menneisyydestä, sekä tieto että Draco puuhasi jotain. Loppuosa oli vain hihhulointia linnassa, mikä ei ainakaan minua jaksa enää kiinnostaa - toivoisin kirjaan enemmän juoneen liittyvää asiaa, tai muuten vain jotain kiinnostaviakin tapahtumia, enkä vain sitä ainaista koulunkäyntiä, josta olen saanut lukea tarpeeksi jo viidessä edellisessä kirjassa.

Mitä tulee tunnesiteisiin, niin tietysti sen olemassaolo on tärkeää, en kai muuta väittänytkään? Toiminta ei ole käsitykseni asioiden tapahtumisesta, mutta kyllä se oikeasti ainakin minua puuduttaa, kun käytetään satoja sivuja pelkkään rakkausdraamaan, eikä edistetä itse pääjuonta mitenkään.


Myöskään tuota Rowlingin kerronnallista ajankäyttöä koskevaa kritiikkiäsi en voi sulattaa. Käsittääkseni vain täysin lahjattomat kirjailijat kuvittelevat, että kirjan yhden sivun on aina vastattava vaikkapa yhden päivän tapahtumia kirjan kuvaamassa maailmassa.
Edelleen käsitit täysin väärin. "Hahmot pomppivat välillä äkisti paikasta toiseen yhtäkkiä ja välillä hypätään päiviäkin eteenpäin selittelemättä" - minulla on paha tapa aina välillä vahingossa tiputtaa sanoja välistä pois, ja tuostakin puuttuivat: edelleen ilman kappalejakoja. Teksti on töksähtelevää ja pomppivaa, kun edellisessä lauseessa porukka on kävelemässä Tylypahkan pihalla ja seuraavassa lauseessa ollaan pari päivää myöhemmin syömässä aamiaista. (En muista tarkkoja kohtia tai tapahtumia, mutta samantapaisia pomppisia tuli kuitenkin eteen useampaan kertaan) Ajassa saa ja pitääkin harpata välillä kunnolla eteenpäin, mutta kappalejakoja toivoisin. Myönnän kyllä, että tekstini oli hyvinkin epäselvä, joten väärinkäsityksesi tässä tapauksessa on ymmärrettävää.


Dumbledoren kuolemasta kun oli puhetta, niin sanottakoon, että toivon tämän kuolleen ihan kunnolla. Herran kuolema oli kohtuullisen hyvin toteutettu ja tunteitas, harmillista olisi jos tämä palaisi. Mielessäni kävi kyllä tuo Dumbbiksen Feeniks silloin kun siitä kirjassa puhuttiin, mutta lintu näemmä lensi pois ja Dumbledorekin ehdittiin haudata. Ja toisaalta taas voisi kuvitella, etteivät Minerva ja muut koulun opettajat ole ihan täysin tietämättömiä kaikesta (vaikka monesta asiasta ovatkin), vaan tietäisivät jos tuosta linnusta jotain apua olisi.

Minua huolestuttaa seuraavassa kirjassa lähinnä miten Harry aikoo huolehtia Voldemortista. Taitaa olla toiveajattelua, että paha kerrankin voittaisi, joten oletan, että Harry tulee Voldin tappamaan. Toivoisin vain, että Rowling keksii/on keksinyt tälle jonkun hyvän selityksen. Kirjoissa nimittäin tuntuu olevan kohtuullisen selvää, ettei se Harry mitenkään niin erityisen hyvä velho ole. Ja kun katsoo miten tämä pärjäsi Kalkkaroksen kanssa, ei Harrylla pitäisi olla mitään mahdollisuuksia onnistua tekemään edes vahinkoa Voldemortille - jonka olisi tarkoitus olla hitsin hyvä velho, vaikka kuinka Hokkuspokkukset olisi tuhottu.

[Poopsie]

Käsitit väärin.

Kukaanhan ei ole pakottanut sinua kirjoittamaan monitulkintaisesti. Tuskin odotat väittelykumppaneiltasi selvännäkijän lahjoja? Totta puhuen, arvelin jo viestiä kirjoittaessani tietäväni ettei "näkemyksesi mukaan kirjoissa" suinkaan "tapahdu jotain vain silloin kun taikasauvat viuhuvat, veri lentää ja päähahmoja kuolee" yhtä paljon kuin arvelen sinun tietävän, ettei kirja ollut suurimmaksi osaksi pelkkää "käppäilyä Tylypahkassa". Toki voit omassa semantiikassasi ladata "käppäillä"-sanan täyteen aivan toisenlaisia merkityksiä, kuin mitä Nykysuomen sanakirja sille antaa, mutta sanojen merkityksistä kinasteleminen on yleensä tyhjänpäiväistä lillukanvarsiin takertumista. Niin kauan kuin emme tiedä mistä toinen puhuu, emme nähdäkseni voi tehdä muuta kuin huutaa toistemme ohitse. Trollaava ja jotenkin besserwissermäinen tapasi aloittaa kirjan analyysi sanoilla "mielestäni Rowling on hirmuisen huono kirjoittaja" ei suinkaan edistänyt asiaasi, jos halusit tekstisi tulevan tulkituksi eri tavalla kuin minä sen viestissäni tulkitsin.

Jos nyt olen käsittänyt oikein, mistä sinulla Rowlingin kirjoja lukiessasi kenkä puristaa, voin sanoa vain että minun mielestäni Potter-kirjojen vahvin anti on juuri hidastempoinen tarinan kehittely ja tämän hitauden ja sen luoman turvallisuuden illuusion muodostama kontrasti synkän, tapahtumarikkaan ja ennalta-arvaamattoman lopun kanssa. Toki minäkin joissakin aiemmissa kirjoissa kyllästyin esim. oppituntien kuvaamiseen; useiden sivujen selostukseen siitä, kuinka professori Verson oppitunnilla Harryn oksennuskasvi ei suostunut menemään ruukkuunsa kun taas Hermione onnistui tapansa mukaan ensimmäisellä yrittämällään (kyseessä oli keksitty esimerkki). Mielestäni tämänkaltaiset täysin turhat tekstinpätkät olivat kuitenkin ensimmäisten neljän kirjan syntejä eivätkä suinkaan viidennen ja kuudennen, joita pidän kaiken kaikkiaankin melko virheettöminä.


Mitä tulee tunnesiteisiin, niin tietysti sen olemassaolo on tärkeää, en kai muuta väittänytkään? Toiminta ei ole käsitykseni asioiden tapahtumisesta, mutta kyllä se oikeasti ainakin minua puuduttaa, kun käytetään satoja sivuja pelkkään rakkausdraamaan, eikä edistetä itse pääjuonta mitenkään.

Tätä rakkausdraaman osuutta en osaa oikein kommentoida. Rakkaushan on aina yäk ja ällöä ja sitä pitäisi kaikissa tarinoissa viimeiseen asti välttää... ainakin jos kuvataan elävien ihmisten (hyi saatana!!) välistä rakkautta!

Totta puhuakseni... mielestäni liioittelet noiden rakkauskuvioiden määrällistä osuutta ja vaikka olisitkin oikeassa niin en silti osaa sanoa muuta kuin että "so not".
-Olisiko kirja tullut paremmaksi, jos siinä olisi ollut vähemmän romanssien kuvausta.
-Ehkä?
-Kuinka paljon sitä sitten olisi voitu karsia ilman, että olisi tehty tarinalle ja henkilöihin kiintymiselle ja samaistumiselle hallaa?
-En tiedä, joitakin sivuja varmasti?
-Oliko kirja huomattavasti huonompi näiden määrittelemättömiksi jäävien sivujen kanssa kuin ilman niitä?
-Ei... en usko, että huomattavasti huonompi.

Mutta nämä olivat vain omat vastaukseni omiin kysymyksiini. Joka tapauksessa aina kun jotain asiaa kritisoi, pitäisi käsittääkseni myös kertoa näkemyksensä siitä, miten asia sitten olisi voitu tehdä paremmin. Muuten kyse ei ole enää kritiikistä vaan negatiivissävytteisestä tyhjänpuhumisesta ja tuulenpieksännästä, jonka arvo on nolla.






Minua huolestuttaa seuraavassa kirjassa lähinnä miten Harry aikoo huolehtia Voldemortista. Taitaa olla toiveajattelua, että paha kerrankin voittaisi, joten oletan, että Harry tulee Voldin tappamaan. Toivoisin vain, että Rowling keksii/on keksinyt tälle jonkun hyvän selityksen. Kirjoissa nimittäin tuntuu olevan kohtuullisen selvää, ettei se Harry mitenkään niin erityisen hyvä velho ole. Ja kun katsoo miten tämä pärjäsi Kalkkaroksen kanssa, ei Harrylla pitäisi olla mitään mahdollisuuksia onnistua tekemään edes vahinkoa Voldemortille - jonka olisi tarkoitus olla hitsin hyvä velho, vaikka kuinka Hokkuspokkukset olisi tuhottu.

Minäkään en usko Voldemortin lopussa voittavan. Rowling on aiempien kirjojensa perusteella antanut ymmärtää ja myös haastattelussa itse sanonut, että hänen kirjoissaan on moraalinen kannanotto, vaikka ne eivät kumarrakaan kristillista etiikkaa tai mitään muutakaan auktoriteettia. Olisi nähdäkseni Rowlingin maailmankatsomuksessa moraalitonta ja myös mielikuvituksetonta (vaikkakin tässä tapauksessa yllättävää) antaa täysin ylivoimaisen, narsistisen ja antisosiaalisen Voldemortin voittaa taistelu maailman herruudesta vaikka pessimistisimmistä lukijoista voisikin tuntua, että vastaavalla tavalla tosielämässä kuitenkin kävisi.

Joka tapauksessa ei ole mahdollista, että Harry yksin tai aurorienkaan avulla voisi tarjota vastusta edes kuolonsyöjille saati sitten isolle V:lle. Näin ollen hän tulee seiskakirjassa saamaan avukseen ehkä tämän mystisen R.A.B:n (sikäli kuin hän on yksi oikea henkilö.. vai onkohan tässäkin jokin koukku) ja ehkä Dumbledorekin saa Feeniks-horcruxistaan (tai vastaavalla tavalla toimivasta esineestä, D:hän ei välttämättä ole edes tappanut ketään?) ihan uudenlaista elinvoimaa, jonka avulla Voldemortilla pyyhitään lattioita.

[Purity]

Poopsie

Kukaanhan ei ole pakottanut sinua kirjoittamaan monitulkintaisesti. Tuskin odotat väittelykumppaneiltasi selvännäkijän lahjoja?
Lähestytköhän mahdollisesti viestejäni ihan väärältä pohjalta? Tarkoitukseni ei ole väitellä - kunhan ilmaisin mielipiteeni. Myönnän, että sanavalintani olisivat voineet olla selkeämmät, pahoitteluni. Kuitenkin ajattelin, ettei kenenkään maailma kaadu, vaikka hieman väsyneenä mietteeni kirjasta kirjoitinkin.


Jos nyt olen käsittänyt oikein, mistä sinulla Rowlingin kirjoja lukiessasi kenkä puristaa, voin sanoa vain että minun mielestäni Potter-kirjojen vahvin anti on juuri hidastempoinen tarinan kehittely ja tämän hitauden ja sen luoman turvallisuuden illuusion muodostama kontrasti synkän, tapahtumarikkaan ja ennalta-arvaamattoman lopun kanssa.
Mielipideasia tämä toki on, ja sellaisista lienee turha kiistellä. Ennalta-arvaamattomissa lopuissa mielipiteeni taitaa taas erota omastasi (paitsi tämän kuudennen kirjan suhteen), mutta turha tästäkään on kinastella.


Tätä rakkausdraaman osuutta en osaa oikein kommentoida. Rakkaushan on aina yäk ja ällöä ja sitä pitäisi kaikissa tarinoissa viimeiseen asti välttää... ainakin jos kuvataan elävien ihmisten (hyi saatana!!) välistä rakkautta!
Minä olen hulluna rakkaustarinoihin. Kuitenkaan Rowlingin kirjoittamat kommellukset (Harry & Cho, Hermione/Lavender & Ron) onnistuivat vain tylsistyttämään. Ehkäpä löytyy ihmisiä, jotka näistäkin kohdista pitävät - mikäs siinä. Kaiken kaikkiaan taitaa vain olla niin, etten kuulu siihen kohderyhmään, joille Potterit on suunnattu. Harmi sinänsä, sillä kirjojen tarina ei mielestäni ole lainkaan huono. Ei mitenkään loistavakaan (ainakaan tähän mennessä), mutta paljon potentiaalia siinä on. Rowlingin kirjoitustyylissä vain on jotain sellaista mikä ei sovi minulle - kirjat eivät tempaa mukaansa. Ensimmäisestä kirjasta vielä oikeasti pidin - en mitenkään erityisesti, mutta ihan toimiva satu se oli. Tämän takia minua harmittaa kun Rowling on tuntunut työntävän tyyliään enemmän aikuisille lukijoille sopiviksi, mikä on johtanut lähinnä siihen, että kirjoista puuttuu kaikki huumori ja ne muuttuvat tylsiksi. Edelleen tosin vain omaa mielipidettäni tämä toki.


Joka tapauksessa aina kun jotain asiaa kritisoi, pitäisi käsittääkseni myös kertoa näkemyksensä siitä, miten asia sitten olisi voitu tehdä paremmin. Muuten kyse ei ole enää kritiikistä vaan negatiivissävytteisestä tyhjänpuhumisesta ja tuulenpieksännästä, jonka arvo on nolla.
Niin no, kovasti uskon, ettei Rowling kuitenkaan tulisi koskaan ehdotuksiani lukemaan, joten hirmuisesti hyötyä tuosta ei silti taitaisi olla. Toin näkemykseni esille tarvittavalla tavalla ja olen pahoillani, jos sinua kovasti häiritsee se, että se eroaa omastasi. Mielestäni kirja olisi ollut parempi, jos se olisi ollut yhtenäisempi (alun kaksi irrallista osaa pois), Ronin ja Lavenderin sekoilut olisi jätetty kokonaan pois, keskellä kirjaakin olisi tapahtunut yllättäviä juttuja tai edes jotenkin kiinnitetty lukijan mielenkiintoa tasapaksusta koulunkäynnistä (tarina unohdettiin kokonaan pitkäksi aikaa, eikä sitä korvattu edes muilla mielenkiintoisilla tapahtumilla - Huispausta oli siellä välissä, mutta sekään ei jaksa kiinnostaa, sillä Gryffindor voittaa kuitenkin aina mestaruuden). Nämä asiat kerroin jo ja siinä mielipiteeni on tiivistetyssä muodossa. Tehtäväni ei kuitenkaan ole kirjoittaa vaihtoehtoista versiota kirjasta, joten säästän syvällisemmän palautteen sille päivälle kun Rowling tulee minulta kysymään mielipidettäni.

---

Taas aivan erillisinä huomioina joitain asioita, jotka unohdin tuossa ensimmäisessä viestissäni mainita. Kummastuttaa mitä Dumbledore sillä Volden Hokkuspokkussormuksella teki. Eikös Dumb sitä pitänyt kädessään vielä senkin jälkeen kun se oli rikottu? (vai pettääkö muistini jo näin lyhyen ajan jälkeen) Meinaanpa vain, että Dumbledore ei vaikuta sellaiselta ihmiseltä, joka pitäisi moista sormusta ihan kauneussyiden tähden.

Toivoisin myös seuraavassa kirjassa jotain selvennystä Dumbledoren ja Severuksen menneisyydestä - minua ainakin kiinnostaisi, miksi Dumb niin kovasti luotti Kalkarokseen. Höpsähtänyt Dumbledore saattoi olla, mutta ei kuitenkaan ihan tyhmä. Tottahan tällä täytyi olla jokin järkisyykin tähän. Edelleen toivon, että D pysyy kuolleena ja Kalkaroskin mielestäni sopii hyvin pahikseksi. Kirjan alkumetreillä en tätä vielä niellyt, vaan olin melkolailla vakuuttunut siitä, että loppuun mennessä tämä paljastuu taas hyvikseksi, mutta lopun jälkeen uskon ja toivon, että hän pahiksena päättää tällä kertaa pysyä.

Mielenkiinnolla odottelen myös mitä nuoresta Dracosta kehittyy ja mahtaako tämä kuitenkin liittyä Harryn avuksi loppumetreillä. Periaatteessa voisi olla mielenkiintoista nähdä tuo kaksikko käymässä yhdessä taistoon Voldemortia vastaan - ottaen huomioon, että kaikkien kouluvuosiensa ajan he ovat olleet vihamiehiä.

[Saruwatari]

En viitsi laittaa mitään spoilertageja, mutta spoilereita on luvassa.

Tiistaina ostin ja keskiviikkona luettiin loppuun. Ja taaskaan en osaa päättää oliko se hyvä vai kallistuuko se vähän tuonne huonomman tasolle. Ehkä se on siinä välillä. >_>
Jotenkin nuo jotkut tapahtumat olivat aika -hmm- ennalta-arvattavia.
Mutta joissain kohdissa yllätyin, esim. siinä, että Kalkaros olikin tämä half-blood prince. Ei tullut mieleenkään, että se olisi ollut Kalkaros. Ajattelin enemmänkin Voldemortia.
Arvasin kyllä, että Dumbbis kuolee, mutta olisin toivonut hieman -öh- "arvokkaamman" kuoleman tälle. :eh:
Toinen juttu mistä en oikein pitänyt oli se loppu. Jotenkin liian "elokuvamainen". Sitä on vaikea selittää, että joku ei saisi siitä väärää käsitystä. No, mutta koitetaan silti. Esim. sivulla 602:

'I can't be involved with you any more. We've got to stop seeing each other. We can't be together.'
She said, with an oddly twisted smile, 'It's for some stubid, noble reason, isn't it?'
'I'ts been like... like something out of someone else's life, these last weeks with you,' said Harry. 'But I can't... we can't... I've got things todo alone now.'
She did not cry, she simply looked at him.
'Voldemort uses people his enemies are close to. He's already used yous as bait once, and that was because you're my best friend's sister....

Ja sitä rataa... Tulee heti mieleen joku nyyhkyleffa. :blah:
*Ahem* No mitäs tässä muuta voisi sanoa....
Hyvin pystyi lukemaan minunkin kielitaidoillani, ja opinpas uuden sanankin; slyly.

[Poopsie]

Lähestytköhän mahdollisesti viestejäni ihan väärältä pohjalta? Tarkoitukseni ei ole väitellä - kunhan ilmaisin mielipiteeni. Myönnän, että sanavalintani olisivat voineet olla selkeämmät, pahoitteluni. Kuitenkin ajattelin, ettei kenenkään maailma kaadu, vaikka hieman väsyneenä mietteeni kirjasta kirjoitinkin.

No harm done. Ei minunkaan sävystäni kannata loukkaantua.. olen sitä mieltä, että (a)siat väittelevät, eivät ihmiset.


Mielipideasia tämä toki on, ja sellaisista lienee turha kiistellä. Ennalta-arvaamattomissa lopuissa mielipiteeni taitaa taas erota omastasi (paitsi tämän kuudennen kirjan suhteen), mutta turha tästäkään on kinastella.
Ok. Olisin silti kiinnostunut tietämään, arvasitko kaikki nuo "tavallisille kuolevaisille" yllättävät juonenkäänteet etukäteen, eli esimerkiksi Dracon tehtävän tarkan sisällön, Dumben kuoleman, puoliverisen prinssin henkilöllisyyden plus tietysti kaikki aiempien kirjojen vastaavat yllätykset, vai kävikö vain niin, että jokin mieleen listaamistasi vaihtoehdoista toteutui kirjassa? Jos tiesit kaikki nuo tapahtumat ennalta, en ihmettele miksi edellytät selvännäkijän kykyjä myös muilta. :)



Minä olen hulluna rakkaustarinoihin. Kuitenkaan Rowlingin kirjoittamat kommellukset (Harry & Cho, Hermione/Lavender & Ron) onnistuivat vain tylsistyttämään. ....Tämän takia minua harmittaa kun Rowling on tuntunut työntävän tyyliään enemmän aikuisille lukijoille sopiviksi, mikä on johtanut lähinnä siihen, että kirjoista puuttuu kaikki huumori ja ne muuttuvat tylsiksi. Edelleen tosin vain omaa mielipidettäni tämä toki.

Minullakin on tietty heikkous, jos nyt ei suoranaisiin rakkausromaaneihin, niin ainakin kirjallisuuteen, jossa rakkaustarinalla on suuri rooli. Runoilijat tässä yhteydessä sivuuttaen voisin mainita arvostavani sellaisten kirjailijoiden kuin Maughamin, Nabokovin, Shakespearen, Tsehovin ja jopa siirappisen Chateaubriandin kuvauksia (epäonnisesta) rakkaudesta. Kuitenkin kuhunkin kirjaan ja kirjasarjaan sopii omanlaisensa tyyli ja minusta Potter-kirjoihin ei sopisi vaikkapa Nabokovin Lolitasta vaikutteita ottanut psykologinen ja pidemmälle mentäessä psykoottiseksikin yltyvä kuvailu; enkä tiedä... tokkopa tuo pedofilia soveltuisi keskeiseksi teemaksi muutenkaan. :o Aikuiseen makuun kirjoitettuja rakkaustarinoita on yllin kyllin, mutta olisiko pottereiden tarina uskottava, jos kirjasarjan (kaikilta)teini-ikäisiltä odotettaisiin aiemmin mainittujen kirjailijoiden tyylistä syvällisesti kuvailevaa ja pohdiskelevaa otetta rakkauteen, etenkin silloin kun kyseisten teinien aika näyttäisi kuluvan pääosin aivan muunlaisten pohdiskelujen ja ponnistelujen parissa?

Humoristisista kohdista minulle tulee nyt ilman kirjasta lunttaamista mieleen ainakin Hagridin ja Slughornin juopottelut ja siihen johtanut tapahtumasarja sekä Ronin lemmenjuomasekoilut. Nämä ovat kuitenkin taas arvostuskysymyksiä enkä tietenkään voi sille mitään jos sinusta pää alaspäin ristiinnaulituksi joutuminenkin olisi edellämainittujen kohtauksien lukemista hauskempaa. Joka tapauksessa Rowlingin käsitys huumorista on nähdäkseni pysynyt samanlaisena läpi koko kirjasarjan.



Niin no, kovasti uskon, ettei Rowling kuitenkaan tulisi koskaan ehdotuksiani lukemaan, joten hirmuisesti hyötyä tuosta ei silti taitaisi olla. Toin näkemykseni esille tarvittavalla tavalla ja olen pahoillani, jos sinua kovasti häiritsee se, että se eroaa omastasi.

Eivät minua mielipiteesi sinällään häiritse; vain niiden liioiteltu jyrkkyys. Mutta tuo "perustelen näkemykseni sitten kun Rowling kysyy mielipidettäni" kuulostaa vähän samalta kuin sanoisi lopettavansa tupakanpolton sinä päivänä kun lehmät lentävät. ;/

[Purity]

Poopsie

Ok. Olisin silti kiinnostunut tietämään, arvasitko kaikki nuo "tavallisille kuolevaisille" yllättävät juonenkäänteet etukäteen, eli esimerkiksi Dracon tehtävän tarkan sisällön, Dumben kuoleman, puoliverisen prinssin henkilöllisyyden plus tietysti kaikki aiempien kirjojen vastaavat yllätykset, vai kävikö vain niin, että jokin mieleen listaamistasi vaihtoehdoista toteutui kirjassa? Jos tiesit kaikki nuo tapahtumat ennalta, en ihmettele miksi edellytät selvännäkijän kykyjä myös muilta.
Noh, kuten totesin ("paitsi tämän kuudennen kirjan suhteen") onnistui tämä uusin kirja oikeasti yllättämään. Dumbledoren kuolemaa en siis arvannut, vaikka Dracon tehtävästä uskoin olevani varma (mitä muutakaan tämän tehtävä olisi voinut olla? Tappaa Harry, ehkä? Jotenkin tuntuu, ettei Voldi laittaisi jotain muuta sitä tekemään, kuten Snapekin taisi kirjan loppumetreillä todeta, joten Dumb jäi ainoaksi vaihtoehdoksi). Kalkarosta arvailin prinssiksi ihan siksi, että tämä tuntui järkevimmältä vaihtoehdolta - lähinnä prinssin huomattava lahjakkuus taikajuomien kanssa johdatti alussa minua tähän suuntaan. Myös itse Voldemort kävi mielessä, mutta toisaalta tämän ajatuksen hylkäsin heti ihan siitä syystä, että muistelin joskus Rowlingin todenneen, ettei prinssi ole Harry eikä Voldemort (Harry nyt ei olisi tullut mieleen muutenkaan, ottaen huomioon miten prinssi kirjassa esiintyi).

Ensimmäisessä kirjassa taas en tainnut epäillä Oravea. Näiden välillä olevien kirjojen tapahtumia en enää edes kovin selkeästi muista, joten en voi vasta tarkemmin kuin etten kokenut olevani mitenkään erityisen yllättynyt. Loppujen lopuksi kirjat tuntuvat olevan samaa kaavaa: Harry ennen koulua, Harry koulussa, jotain mystistä tapahtuu, Harry ja porukat keksivät mistä on kyse, Harry lähtee (kavereineen) leikkimään sankaria, Harry voittaa (/jää kumppaneineen henkiin/naarmuttomaksi) ja Voldi jää häviölle. Kuudennelle kirjalle pisteitä siitä, ettei Voldemort itse kovin suurta osaa esittänyt ja lopussakin jahdattiin Kalkarosta ja Dracoa ison V:n sijaan.

Kaikkea en siis ole tiennyt tai edes arvannut, mutta kirjoissa 2-5 en kyllä jäänyt lopussa yllättyneeksikään. Odotanko tätä kaikilta muilta? En, sillä ihmiset ajattelevat ja arvailevat asioita eri tavoin. Minulla on tosin tapana usein olettaa (vähän köyhin perustein), että jos minä tiedän/päättelen jotain kirjan loppuun liittyvää, muutkin ovat tulleet samaan tulokseen. Lähinnä vain siksi, että usein muut tuntuvat keksivän tällaiset asiat minua ennen (tai sitten ne valehtelevat ja väittävät vain tietäneensä loppuratkaisun jo pitkään). :) Kuitenkin, näiden sekavien höpinöideni päätteksi voisin tiivistää pointtini niin, että loppuratkaisun yllätyksellisyys riippunee kovasti ihmisistä. Joillekin ne ovat ennalta-arvattavia, joillekin täysin yllätyksettömiä ja joillekin (minulle myös) jotain siitä välistä.


Aikuiseen makuun kirjoitettuja rakkaustarinoita on yllin kyllin, mutta olisiko pottereiden tarina uskottava, jos kirjasarjan (kaikilta)teini-ikäisiltä odotettaisiin aiemmin mainittujen kirjailijoiden tyylistä syvällisesti kuvailevaa ja pohdiskelevaa otetta rakkauteen, etenkin silloin kun kyseisten teinien aika näyttäisi kuluvan pääosin aivan muunlaisten pohdiskelujen ja ponnistelujen parissa?
Ottaen huomioon Potter-kirjojen päähahmoporukan iän, sopivat nuo tapahtumat periaatteessa heille kyllä. Tosin itse tykkäisin, jos nuo kommellukset olisi jätetty kokonaan pois (tai ainakin jos niitä olisi vähennetty), sillä en vain tykkää yhtään lukea sellaisista.

Uskottavuudesta en nyt mene hirmuisesti sanomaan, sillä mielestäni jotkut asiat sotivat tuon tarinan uskottavuutta vastaan jo nyt. Esimerkkeinä vaikkapa se, että jollekin yhdelle jästiministerille käydään kertomaan asioista, joille tämä ei voi mitään, vaikka yleisesti velhokansa halutaan pitää kokonaan salassa ja se, että Tylypahkan junankin pitää lähteä ihan oikealta juna-asemalta, vaikka paljon vähemmillä järjestelyillä luulisi pääsevän jossain vähemmän julkisessa paikassa. En siis varsinaisesti usko, että rakkaustarinoiden muuttaminen aikuisempaan suuntaan söisi hirveästi uskottavuutta - varsinkaan kun nämä lapset tuntuvat muutenkin pärjäävän paljon paremmin kuin monet aikuiset, olevan aikuisia älykkäämpiä ja kekseliäämpiäkin monissa tilanteissa ja vieläpä pärjäävän henkisesti kohtuullisen hyvin, vaikka ihmiset jatkavat kuolemistaan heidän ympärillään. Noin fiksujen ja hyvin pärjäävien lasten voisi melkeinpä olettaa ottavan rakkauselämäänsäkin vähän fiksumman otteen. Tai vaihtoehtoisesti olevan henkisesti niin runneltuja, ettei heillä enää riitä mitään kiinnostusta tuollaisiin asioihin. Jotenkin se tuntuukin ehkä tässä kirjassa minusta kaikkein hassuimmalta - ensin käydään vähän Dumbledoren luona selvittämässä Voldemortin menneisyyttä ja mietitään että mitäs nyt, kun kaikkien aikojen pahin velho temmeltää vapaana ja haluaa tappaa Harryn ja oikeastaan kaikki muutkin. Seuraavana päivänä suurin huolenaihe on se miten pärjätään huispausmatsissa ja että mahtaako olla sallittua pussata kaverin pikkusiskoa.


Joka tapauksessa Rowlingin käsitys huumorista on nähdäkseni pysynyt samanlaisena läpi koko kirjasarjan.
Ehkäpä. Minä voisinkin ehkä joskus ehtiessäni lukea taas noita ensimmäisiä Pottereita uudestaan ja katsella mitä pidän niistä nyt. Voihan toki olla, että olen tässä välillä vain itse kasvanut/muuttunut niin, etten vain enää pidä niistä asioista, joista pidin ennen. Kuitenkin minulle on jäänyt vaikutelma, että nämä viimeisimmät kirjat ovat olleet paljon vähemmän huumoripitoisia kuin aikaisemmat (periaatteessa tosin selitettävissä jo paljon vakavammaksi muuttuneella tarinalla) - tuntuu, että huumorin määrä on pysynyt melkeinpä samassa (tai on hieman vähäisempi), mutta kun kirjat ovat muuttuneet paksummiksi, on sitä hauskuutta suhteessa paljon vähemmän kuin alkupään kirjoissa. Mutta tosiaan nuo aikaisemmat eivät kovin hyvässä muistissa enää ole - lähinnä perustelen höpötykseni niistä niihin mielikuviin, jotka minulle on niistä jäänyt - joten saattaa olla että näkemäni muutos onkin vain itsessäni, eikä niissä kirjoissa. Pitänee tarkistaa tämä joskus. :)


Mutta tuo "perustelen näkemykseni sitten kun Rowling kysyy mielipidettäni" kuulostaa vähän samalta kuin sanoisi lopettavansa tupakanpolton sinä päivänä kun lehmät lentävät.
Ja vähän samanlaiseksi se on tarkoitettu. :) Paitsi että olen perustellut mielipiteeni jo, enkä mitään erityisen syvällistä analyysia halua alkaa kirjasta tekemään. Olen kertonut (tai ainakin yrittänyt kertoa) miksi en tästä kirjasta pidä - tällaisille asioille ei aina vain ole mitään järin syvällisiä tai muutenkaan hienompia syitä. Rowlingin tyyli sopii mielestäni aiheeltaan vähemmän vakaviin kirjoihin, enkä vain pidä lopputuloksesta, joka syntyy kun Rowling kirjoittaakin tällaista.

[Jonkka]

Yritän vielä saada ajatukset oikeaan järjestykseen. Sain kirjan viime yönä luetuksi (klo. 04:00) ja heräsin äskettäin.
Aloitampa kirjan nimestä, Puoliverinen prinssi. Ennen kuin koko kirja oli siirtynyt kaupan kirjahyllyille (huom. tuossa piilee pikku vitsi) olin jo tehnyt oman päätelmäni kuka tuo prinssi on, itse Voldemort. Hämmästyin siis, että Harryn kirjaystävä paljastuikin Kalkaroksi.

Minäkin olen hieman pettynyt kirjan alusta, sillä minä en ollut vielä aivan varma todellisesta Kalkaroksesta. Tosin yksi kirja on vielä tulossa (Ajatelkaa! Tuohan on pelottavaa. Kirjasarja on melkein lopussa. :cry: ) ja Kalkishan voi vielä vaihtaa puolta.

Sitten Tumppis. En todellakaan aavistanut, että Rowling tappaisi yhden lempihahmoistani. Minä kuvittelin uhrin olevan joku Weasly (muistattehan sen kellon). En vieläkään usko että Dumbledor todella kuoli. Entäs jos hänelläkin on takataskussaan jaettu sielu? Tosin eikö silloin hänen olisi pitänyt tappaa joku?

Draco, Kalkaros, AK (Albuksen Kaarti), huispaus ja Tylypahkan tunnit ovat minusta menettäneet osansa Potter kirjassa, mikä on minusta surullista, sillä vaihtokaupaksi saimme vain Harryn mietteitä tytöistä. Myös velhokaksintaisteluita lopusta olisi saanut olla enemmän. Eniten olisin halunnut DADA tunteja Kalkaroksen kanssa, sillä siinä oli semmoinen yhdistelmä mitä ei olisi saanut heittää hukkaan.
"Yes" "Yes sir" "You don't need to call me "sir", professor". Haha tuo oli hauska kohta. Ja kirous toteutui taas.

Mielenkiinnolla jään odottamaan seuraavaa kirjaa. Mitenköhän Rowling saa tämän loppumaan, kun hänen sankarinsa eivät seikkaile (näköjään) koulussa?

[Frelial]

Tämä oli ehdottomasti koko Potter-sarjan tylsin kirja. Rowlinilla on selvästi loppunut ideat kesken tai rahaa on jo niin mukavasti ettei kirjoittaminen kiinnosta.

Mietin monesti kun kirjaa luin että millon tässä tapahtuu jotain... Sitten lopussa tuli itku kun Dumledore joi turhaan sen myrkyn ja sitten se heikkona ahistettiin nurkkaan ja Avada Kevadra...

Magicade kyllä spoilasi minut näissä seurustelu hommissa piirustuksellaan. Joo, en pitänyt niistä kohdista yhtään. Ihan turhaa ja ei semmoinen oo kauheen mielenkiintoista. Tosin oli hieno kohta kun ne Hermionen linnut hyökkäsi Ronin kimppuun :)

Aiemmissa kirjoissa on ollut minusta kivaa kun Harrylla on ollut inhottavia opettajia ja minusta oli hyvin tylsää kun nyt edes Kalkaros ei ollut Harrylle ilkeä. Arvasin että Kalkaros häipyy koulusta kun kerrottiin että hän opettaisi Suojatumista pimeyden voimilta. Mietin heti miten mahtaisi hänelle käydä ja olisin toivonut että hän olisi jäänyt hyvien puolelle. Ennen kuin oli täysin varmaa että Dumledore on kuollut, halusin kuvitella että se oli vain Kalkaroksen ja Dumledoren huijaus ja että hän olisi vielä elossa.

No tulipa luettua ja odotan seuraavaa kirjaa, mutten niin innolla kuin ennen. Tämä kirja näytti kuinka pahasti taso on laskenut...

[Harmonica]

Kas, enpä huomannutkaan tätä topikkia aikaisemmin. Kirjan sain käsiini ilmestymispäivän jälkeisenä maanantaina, ja koko kirja tulikin luettua yhdellä istumalla. Omissa kirjoissani HBP nousi kolmanneksi parhaaksi HP-kirjaksi heti Gobletin ja Orderin jälkeen.

Minä pidin kirjan kahdesta ensimmäisestä luvusta kovasti, ne valaisivat asioita sekä jästimaailman että Voldyn joukkueen näkökulmasta. Narcissan ja Bellatrixin persoonaa syvennettiin hienosti.
Slughornista en osaa sanoa oikein mitään, melko mitäänsanomaton hahmo. Snapen siirtyminen taikajuomista pimeyden voimilta suojautumiseen ei oikeastaan yllättänyt, pitihän Harryn päästä jatkamaan taikajuomia. Tosin Snapen oppitunneista ei otettu paljoakaan irti, ja DA:n jatkuminen olisi ollut mukavaa.

Paras osa kirjasta oli Voldemortin taustojen selvittäminen, näin hänenkin hahmolleen saatiin kaivattua syvyyttä pelkän "se nyt vaan on paha"-tarinan sijasta. Horcruxit olivat ihan hyvä idea, mutta toivottavasti viimeisen kirjan juonesta ei tule Quest for the Horcruxes-roolipeliä.

Half-Blood Princen henkilöllisyys tuli minulle yllätyksenä, mutta siitäkään ei oikein otettu kaikkea irti. Prinssin henkilöllisyyden paljastuminen olisi voinut olla hieman dramaattisempikin kohtaus, ja olisin odottanut jotain enemmän "fantasiamaista" selitystä kuin "sen sukunimi oli Prince".

Malfoy oli hieno hahmo, vähän enemmän kuin pelkkä paha koulukiusaaja. Sectumsempra-kohtaus oli melkoisen hätkähdyttävä, ja Dumbledore-Malfoy-kohtauksessa tunsin jopa sääliä Dracoa kohtaan.

Kuolonsyöjät olivat pieni pettymys, heidän kyvyttömyytensä taistelussa saavat heidät vaikuttamaan Pokémonin Rakettiryhmän kaltaisilta muka-pahiksilta. Fenrir Greyback oli tosin piristävä poikkeus. Myöskin Voldemortin poissaolo juonesta (flashbackeja lukuunottamatta) harmitti, olisi Harry voinut vaikka vielä nähdä unia hänestä.

Myöhemmin sitten edittaan lisää, nyt voisi siirtyä jo unten maille.

[Clacier]

Yksi sarjan parhaista kirjoista ehdottomasti.

Eipä minulla taida juuri olla lisättävää. Lisäksi sain juuri eilen kirjoitettua asiasta toisellekin foorumille varsin kivan romaanin, eikä saman toistaminen juuri houkuttele. Tuosta, onko Harrysta lopulta vastusta Voldemortille sen verran, että minua ainakin (myönnettäköön) huvitti HBP:n lopussa se, miten Harry pärjäsi huonommin Snapelle kuin Voldemortille GoF:n loppukahakassa, vaikka edellisen lopussa hän olikin saanut jo peräti kahden vuoden edestä lisää kokemusta taikuudessa. Ja minä kun luulin että Voldemortin piti olla se kaikkein mahtavin ja voimakkain velho.

Dumbledoren kuolema oli totta vie koskettava ja yllättävä (vaikka hän tuntui tulevan vain heikommaksi ja heikommaksi läpi koko kirjan) veto, mutta minun puolestani hän saisi pysyäkin kuolleena (<- olen lukenut eri paikoista muutamien toivovan Dumblen paluuta.) Olihan ko. velho melkeinpä itse täydellisyys hyvispuolella, mutta että hän vielä nousisi kuolleista? Se olisi todella... typerää. Jos on kuollut, on kuollut, eikä sieltä mielestäni pitäisi palata. Kuolemalta ja sen vakavuudelta menisi kokonaan merkitys, mikäli henkiin herääminen olisi mahdollista uudelleen ja uudelleen. Horcruxit ovat asia erikseen, mutta tuskinpa Dumbledore vajoaisi niin alas, että käyttäisi itseensä samanlaisia pimeitä taikoja kuin pahin vihollisensa. Lisäksi olisin toivonut Dumbledoren kaltaisen velhon kuolevan suuren taistelun keskellä eikä suinkaan heikkona ja aseettomana kyyristellen, mutta eipä sillekään mitään voi. Ja olen edelleenkin sitä mieltä, ettei Dumbledore tarkoittanut sanoillaan "Severus... please..." anoa armoa, vaan nimenomaan pyysi Snapea tappamaan hänet.

Harryn äkillinen tykästyminen Ginnyyn tapahtui mielestäni liian nopeasti, tai sitten se oli vain omaan makuuni kuvattu liian hätäisesti. Olen jokseenkin sokea huomaamaan HP-kirjoissa hahmojen tykästymistä toisiinsa. Ronin ja Hermionen "suhteeseen" aloin kiinnittää huomiota vasta GoF:ssa toisella lukukerralla, Lupinin ja Tonksin välistä ihastusta en taas huomannut lainkaan ennen kuin Tonks paukautti sen kirjan viimeisillä sivuilla, puhumattakaan sitten Harryn kiinnostuksesta Ginnya kohtaan. Itse olin saanut kuvan, että Harry piti Ginnya pelkkänä ystävänä, koska hänen ajatuksensa olivat rakkauspuolella vain "Cho sitä, Cho tätä", ja sitten yhtäkkiä herra päättikin, että hei, haluankin Ginnyn. ...whaatever. Ehkä hänellä vain on isänsä tavoin herkkää silmää punapäille.

Mutta tosiaankin. En ole täysin kallistunut suuntaan enkä toiseen Snapen tai Dracon kohdalla, mutta lukaiskaapa huviksenne tämä (http://www.livejournal.com/community/hp_essays/68860.html?style=mine#cutid1). Varsin mielenkiintoista (ja liikuttavaa) tekstiä + paljon hyviä pointteja. Olen samaa mieltä, mutta toisaalta olen pitkälti samaa mieltä myös niiden kanssa, jotka myös hyvine pointteinensa väittävät muuta. Harry on tuntunut olevan epäilyksissään ja oletuksissaan oikeassa lähes jokaisessa asiassa, ja vielä enemmän tämä seikka minua ärsyttäisi, jos hän olisi Snapenkin suhteen oikeassa. Gosh, ottakaa nyt minustakin selvää.

[Dorianthem]

Luin kirjan pari kuukautta sitten. Mielestäni kirja oli aika kiva. Suomenkielistä odotellaan:) Oli aika outoa lukea kaikki tuo, mitä kirja piti sisällään.

Ensimmäinen shokki tuli taiasta, jonka Harry iski Malfoyhin siellä tyttöjen vessassa. Oli aivan inhottavaa lukea siitä, että jonkun veret lentävät naamasta, siis jos oikein luin.

Toinen yllätys tuli siitä, kun sain tietää Voldemortin jakaneen sielunsa seitsämään osaan. Aika omalaatuinen ajatus jakaa oma sielu seitsämään osaan, että pysyisi vain elossa :eh:

Ja viimeinen KAUHEA yllätys oli Dumbledoren kiva pikku kuolema. Harva pääsee lentämään tähtitornista keskellä yötä juuri, kun toinen on iskeny kuolemankirouksen mahaan. Dumbledoren kärsinyt käsi jäi kyllä häiritsemään aika paljon sekin. Mitä siihen oli oikein sattunut?

Se ei oikein mielestäni sopinut kirjaan se Ronin ja Lavenderin nuoleskelukohtaukset. Siitä olisi kyllä voinut kirjoittaa ihan toisen kirjan :eh: Mutta loppujen lopuksi aika onnistunut ja hyvä kirja ja nyt sitten jäädään Potter-huumassa odottelemaan kuutosen suomennosta sekä seitsämättä osaa:)

[Clacier]

Krhm, törmäsinpäs tässä äskettäin sattumalta tällaiseenkin (http://www.dumbledoreisnotdead.com/). Kamala kun seitsemännen kirjan julkaisupäivä vaikuttaa olevan kymmenien vuosien päässä. Rowling tietysti Potter-aiheisia nettikeskusteluja selaillessaan ja teetä hörppiessään nauraa päänsä irti fanien teorioille ja sille, etteivät ihmiset halua uskoa Snapen olevan pahis vaikka sitä yritettäisiin takoa lekalla heidän kalloihinsa. Tosin, en minäkään usko. Enkä pitäisi häntä pahiksena vaikka Dumbledore olisikin oikeasti kuollut. Ja olkoon vain kuolonsyöjä, tykkäisin silti. Enpä voisi sitäkään kiistää, etteikö myös Voldemort yksi lempihahmojani olisi.

...rrright, ei enää fanitarinoita tai etenkään darkficcejä tämän tytön silmille. Mutta kyllä arvailu on sitten kivaa.

[Dorianthem]

Krhm, törmäsinpäs tässä äskettäin sattumalta tällaiseenkin (http://www.dumbledoreisnotdead.com/). Kamala kun seitsemännen kirjan julkaisupäivä vaikuttaa olevan kymmenien vuosien päässä. Rowling tietysti Potter-aiheisia nettikeskusteluja selaillessaan ja teetä hörppiessään nauraa päänsä irti fanien teorioille ja sille, etteivät ihmiset halua uskoa Snapen olevan pahis vaikka sitä yritettäisiin takoa lekalla heidän kalloihinsa. Tosin, en minäkään usko. Enkä pitäisi häntä pahiksena vaikka Dumbledore olisikin oikeasti kuollut. Ja olkoon vain kuolonsyöjä, tykkäisin silti. Enpä voisi sitäkään kiistää, etteikö myös Voldemort yksi lempihahmojani olisi.

...rrright, ei enää fanitarinoita tai etenkään darkficcejä tämän tytön silmille. Mutta kyllä arvailu on sitten kivaa. Voi että kun tuo olisikin totta! Ei olisi paljon muuta kivempaa, kuin saada Dubbis takaisin henkiin. Toivon todella, että tuo olisi totta.

[Jonkka]

Krhm, törmäsinpäs tässä äskettäin sattumalta tällaiseenkin (http://www.dumbledoreisnotdead.com/). Kamala kun seitsemännen kirjan julkaisupäivä vaikuttaa olevan kymmenien vuosien päässä. Rowling tietysti Potter-aiheisia nettikeskusteluja selaillessaan ja teetä hörppiessään nauraa päänsä irti fanien teorioille ja sille, etteivät ihmiset halua uskoa Snapen olevan pahis vaikka sitä yritettäisiin takoa lekalla heidän kalloihinsa. Tosin, en minäkään usko. Enkä pitäisi häntä pahiksena vaikka Dumbledore olisikin oikeasti kuollut. Ja olkoon vain kuolonsyöjä, tykkäisin silti. Enpä voisi sitäkään kiistää, etteikö myös Voldemort yksi lempihahmojani olisi.

...rrright, ei enää fanitarinoita tai etenkään darkficcejä tämän tytön silmille. Mutta kyllä arvailu on sitten kivaa.
Noniin! Tuo todisti sen! Huoh. Otetaampa alusta.
Kuten sivun tekijä itsekkin myöntää, niin kaikki riippuu vain Rowlingista ja hänen kynästään (vai kirjoittaako hän koneella :huh: ).
Voi kun tuo olisi totta. Sen on pakko olla. Jos olisi niin ainakin voisi sanoa kaikille kavereille, että: "Höh. Minä tiesin tuon jo kaksi vuotta sitten". ;D
Voi kun se tulisi jo.

Sitten jotain asiaakin rennompaakin.
Kaikki varmaan muistaa mitä Dumpis sanoi Harrylle mitä tällä on mitä Pimeyden lordilla ei ole? Ja mikä voima suojasi Harrya Voldemortin Avada Kedavralta?
Minulla vain syttyi lamppu päässä, kun vielä Ginny heitettiin mukaan soppaan ja tuolla lopussa oleva maininta, että heidän pitäisi ottaa hieman etäisyyttä toisistaan.
Keksikö kukaan? Syntyi vain sellainen kuva, jossa Harry jättää Ginnyn jonnekin kotiin homehtumaan, kun sillä välin hän ja hänen porukkansa menevät kohtaamaan vaaroja. Tästä Ginny ei tietenkään pidä, vaan karkaa kotoa, jää kiinni ja Voldemort uhkaa murhata hänet ellei Pottapää tuo hänelle jotain mitä hän todella haluaa. "Haluan nähdä, että veriviholliseni on todella kuollut!" kenties. Vai kuulostaako liian kliseiseltä? No, ketjuhan on
avoin kaikennäköiselle pohdinnalle yms. :}
:P


///
Dumbledore on viisas mies, ja tässäpä hälle viimeisen päälle nerokas tapa huijata Voldemortia. Volduhan tunnetusti pelkää Dumbledorea, eikä uskalla toimia täysillä kun tuo harmaahapsi on vielä kapulana rattaissa. Mutta puff - Dumbledore "kuolee" - Voldemort saa vapaan areenan toimia, ja on taatusti nyt HBP:n jälkeen siirtymässä juuri niihin ratkaiseviin toimiinsa, joihin lukijoita on koko kirjasarjan ajan pohjustettu. Kenties tuon pimeyden velhon huomio ja tarkkuus herpaantuu hiukkasen sen seurauksena, kun hän luulee että maailmassa ei ole enää ketään, joka pystyy hänet lopullisesti estämään - mutta viime hetkellä Dumble posahtaakin esiin ja pistää Voltsun suunnitelmat kertarytinällä tuikipaskaksi. Khah, näin minä uskon. x}Heh. Tuo kävi minunkin mielessäni, mutta näköjään unohdin pistää sen tähän postiin.
Mutta tuo fakta, että tämä "ei voi tappaa, jos olet jo valmiiksi kuollut" -kohta on poistettu UK-versiosta, puhuu kyllä sen puolesta että Rowling yrittää vähän peitellä jälkiään. Tiedä sitten siitä miksi nuo sanat ovat kuitenkin päätyneet tuohon Amerikka-versioon (arvatenkin silkkana vahinkona), mutta joka tapauksessa; tuo särähti kaikkein mielenkiintoisimpana seikkana silmiin tuolta Dumppis-sivustolta. Huu.Tai sitten Rowling jätti tämän tahallaan pois juuri siksi, että ainakin tämä saisi meidät heräämään ja tutkimaan hänen pieniä vihjaisujaan. Tietysti Rowling kunnioittaa hänen fanejaan tarjoamalla heille porkkanaa, mutta pitämällä sitä heidän käsiensä ulottumattomissa. Näin hän saa meidät todellakin jännittyneiksi ja hänen kantapäänsä alle (menikö tuo sanonta nyt oikein?).

Tuleekohan tämä kirja aikaisemmin, kun Rowlingilla on jo lopetus valmiina ja varmaan meilkein koko tarina mielessään?

[Ceassa]

Krhm, törmäsinpäs tässä äskettäin sattumalta tällaiseenkin (http://www.dumbledoreisnotdead.com/).
Uip, tuostapa sivustosta oli tarkoitus itselläkin jossain välissä mainita, nimittäin olen vankasti sitä mieltä että tuo Dumbledore lives! -teoria ei todellakaan ole mistään tuulesta temmattu. Tuo sivusto pisti tosissaan miettimään, ja tuolla on kyllä sen verran muhkea kasa noita Rowlingin piiloviittauksia, että en usko että hän on ihan ilman mitään takaa-ajatuksia noita tuonne viljellyt. Kirjailijan tuntien noissa jokaisessa piilee takana jotain suurempaa, ja kaikki merkit viittaavat kyllä kovasti siihen että HBP:n lopputapahtumat olivat silkkaa lukijan hämäystä. :}

Tuo UK-version puuttuva tekstinpätkä on epäilyksettä yksi mielenkiintoisimmista huomioista. "He cannot kill you if you are already dead..." Dumbledore on viisas mies, ja tässäpä hälle viimeisen päälle nerokas tapa huijata Voldemortia. Volduhan tunnetusti pelkää Dumbledorea, eikä uskalla toimia täysillä kun tuo harmaahapsi on vielä kapulana rattaissa. Mutta puff - Dumbledore "kuolee" - Voldemort saa vapaan areenan toimia, ja on taatusti nyt HBP:n jälkeen siirtymässä juuri niihin ratkaiseviin toimiinsa, joihin lukijoita on koko kirjasarjan ajan pohjustettu. Kenties tuon pimeyden velhon huomio ja tarkkuus herpaantuu hiukkasen sen seurauksena, kun hän luulee että maailmassa ei ole enää ketään, joka pystyy hänet lopullisesti estämään - mutta viime hetkellä Dumble posahtaakin esiin ja pistää Voltsun suunnitelmat kertarytinällä tuikipaskaksi. Khah, näin minä uskon. x} Mutta tuo fakta, että tämä "ei voi tappaa, jos olet jo valmiiksi kuollut" -kohta on poistettu UK-versiosta, puhuu kyllä sen puolesta että Rowling yrittää vähän peitellä jälkiään. Tiedä sitten siitä miksi nuo sanat ovat kuitenkin päätyneet tuohon Amerikka-versioon (arvatenkin silkkana vahinkona), mutta joka tapauksessa; tuo särähti kaikkein mielenkiintoisimpana seikkana silmiin tuolta Dumppis-sivustolta. Huu.

Ja muutenkin juuri tuo "Dumbledore Clues" -osio tuolla sivustolla on kyllä kaikkein kiinnostavinta kauraa tältä saralta. Tuossa kuolinkohtauksessa mättää ja epäilyttää niin moni asia, etten sitten millään pysty uskomaan Rowlingin jättäneen tuota tapahtumaa noin avoimeksi ilman jotain kieroa juonikuviota, joka tähän vielä joskus jatkossa jonkin mutkan kautta kietoutuu. Sen näemme viimeisessä kirjassa sitten, mutta jo nyt voin sanoa kyllä melkeimpä varmaksi, että tulemme kuulemaan Dumbledoresta vielä. ;)

//Ai niin ja sitä piti vielä sanomani, että jos nyt sattuisikin käymään niin että Dumble on ja pysyy kuolleena (mihin en nyt kuitenkaan hirmu ahkerasti jaksa uskoa), niin siinä tapauksessa luulen vankasti että kyllä Dumbledore siltikin itse löi alulle tämän kuolemansa. "Severus... please", Kalkaruksen kaksoisagenttikuviot ja koko tapahtumaketjut yleensäkin viittaavat siihen, että tuo kuolinkohtaus oli suunniteltu juttu alusta loppuun. Ei kuolema rehtorillemme yllätyksenä tullut, eheii missään nimessä. Ja vaikkei Snapen Avada Kedavra välttämättä kuulunutkaan kuvioihin täysin mukaan, niin Dumbledore varsin selvästi aavisti että tämäkin tilanne olisi mahdollinen, ja Kalkaroksen kannalta tuon kirouksen langettaminen oli ainoastaan välttämätön paha, jottei moni muu suunnitelma kaatuisi siinä samalla. Ömmhhh... että semmoista vielä niin. Ju.

[Jonkka]

Pistän nyt uuden, kun en jaksa postiani lisää korjata.

Sanottiinko missään kirjan kohdassa, että Dumpis ja Harry todellakin olivat Voldemortin luolassa? Entä jos tuo luola olikin Dumledoren tekemä ja hän joi siitä maljasta sitä litkua, missä tuolla Clarierin sivulla oli puhetta. Puhun siitä nukutusaineesta, joka saa sinut näyttämään kuolleelta. Vai vaikuttaako tämä litku heti? Tietenkin luola voi olla Voldemortin, mutta entä jos Dumpis kävi siellä ennen retkeä, tuhosi tämän Horcruxitin ja toi Harryn vain "opetusretkelle" tai todistajaksi?

[Leech]

Itse päätin reilu viikko sitten tuon Half-Blood Princen.

Mielestäni kirja oli hyvä. Ehkäpä jopa todella hyvä. Kuudes kirja oli paljon parempi kuin tyyyyyylsä ja piiiiitkä viides kirja, jota itse pidän kirjasarjan huonoimpana teoksena.

Kirja alkaa mielestäni ihan kiitettävän hyvin. En ole koskaan perustanut edellisten kirjojen tapahtumien uudelleen kertomisesta, mutta ensimmäinen luku tiivisti nuo viisi ensimmäistä kirjaa sujuvasti, vaikka mitään muuta uuden taikaministerin lisäksi luku ei periaatteessa tarjonnut.

Toinen luku oli hyvä. Edes tämän luvun jälkeen en uskonut Kalkaroksen pahuuteen ja pidin häntä Dumbledoren miehenä loppuun asti.
Olen pohtinut aivan samoja kysymyksiä, joita Bellatrix Kalkarokselta tivasi, ja pidin itseäni hieman yksinkertaisena kun huomasin, miten yksinkertaiset vastaukset Kalkaros niihin tarjosi.
Edes rikkomaton vala ei muuttanut käsitystäni Kalkaroksesta. Koska pidin Kalkarosta hyvänä ja uskoin että hän teeskentelee palvelevansa Voldemortia, olisi ollut hassua, jos hän olisi sanonut "sori, oon teiän puolella, mut en nyt viitti mitään valoja alkaa solmimaan"...tms. Toivottavasti tajusitte.

Slughorn vaikutti oikein hauskalta ja mielenkiintoiselta hahmolta (sitä hän myös oli), mutta hän muistutti ehkä hieman liikaa Ludoa.
Nauroin ääneen kun luin kohdan, jossa Dumbledore ilmoittaa Kalkaroksen aikovan opettaa puolustusta pimeyden voimilta, ja että Slughorn opettaisi liemiä. Tilanne oli mielestäni hyvä ja ainakin minulle täysi yllätys.

Mikä minua yllätti eniten oli oppituntien karsinta, huispauksen merkityksettömyys (tällainen tunne minulle tuli) ja täysin uusi piirre Tylypahkassa: pussailu. Minua ei haitannut Ronin ja Lavenderin nuoleskelu, mutta Harryn märät unet ja unelmat Ginnystä menivät liian pitkälle. Ne olisi voitu kuvailla hienovaraisemmin/kauniimmin/vertauskuvallisemmin tai jättää kokonaan pois. Mitä oppilaat oppivat kuudennella vuotenaan? Muutaman loitsun. Pimeiltä voimilta suojautumista oli harmillisen vähän ja muodonmuutoksia juuri lainkaan. Liemi tunteja oli puolestaan koko ajan.
Harryn ja Dumbledoren yksityistunnit olivat mielenkiintoisia. Tosin J.K.R. aliarvioi mielestäni lukijaa kertaamalla ja kertaamalla kirjassa jo tapahtuneet tapahtumat. No, englantini on vain ok, joten tästä ei ollut nyt niin paljon haittaa, mutta suomennetussa kirjassa tämä varmasti laimentaa ja heikentää jännitystä tuntien tulevasta tarjonnasta.

En tiedä onko kukaan muu lisäkseni kokenut Voldemortin sielun jakamista aivan käsittämättömän sairaana. Ottaen huomioon, että ensin pitää esim. tehdä murha tjm kammottavaa, mutta jo ajatus sielun jakamisesta kuvotti minua. Taas kerran olin Harrya nopeampi ja arvelin, että Valedron päiväkirja oli yksi tällainen sielun osa.

Half-Blood Princestä minulla ei ollut aavistuksia, paitsi yhdessä vaiheessa ajettelin että hän olisi Slughorn. Vähintään mies (uskoin enemmän Harrya kuin Hermionea).

Suuri positiivinen yllätys oli Draco Malfoyn henkinen kasvu ja selvä aikuistuminen. Olen aina pitänyt Dracoa ärsyttävänä ja lapsellisena kersana, mutta H-BP:ssä hän oli täysin erilainen. En arvannut, mitä Malfoy saattaisi tarvehuoneessa tehdä, ja kun lopussa tämä selvisi, olisi siitä voitu kertoa hieman (vain hieman) enemmän.
Harryn ja Dracon vessa taistelu oli hieno, mutta mielestäni Harry selvisi aika helpolla tapahtuneesta (jälkkää??), ottaen huomioon, mitä olisi voinut tapahtua.

Luin luvun Harryn ja Dumbledoren käynnistä luolastossa yöllä ja hämmästyin luvun jännittävyydestä. Tumma vesi, tunnistamattomia loiskahduksia ja aavemainen vihreä kajo keskellä järveä. Ja sitten oli myös Inferi. Kuolleet ihmiset järvessä toivat pakosti mieleen erään kohtauksen Taru Sormusten Herrasta, mutta en syytä J.K:ta matkimisesta (saakoon anteeksi).
Dumbledoren kärsimys todisti hänen monet heikkoutensa, josta olin jollain tasolla ylpeä; hänestä tuli silmissäni vahvempi.

Kirjan loppu oli ehkä vähän liian töks. Viimeiset sivut olivat jota kuinkin tararararaputatatatniiiiuuuuuunBLAsH! ja sekava. Lopun taistelusta olisi voitu tehdä kuvauksellisesti rikkaampi ja selkeämpi.

Dumbledoren kuolema oli shokki. Dumbledoren murhaaja oli Kalkaros! Mitä?! Tässä vaiheessa oli pakko myöntää itselleen olevansa yllättynyt, mutta oliko tällainen tilanne aivan mahdoton? Mielestäni ei, eikä myöskään kirjailijan mielestä. Kalkaros oli oiva mies murhaamaan aseettoman Dumbledoren. Kohtaus ei ollut yli dramaattinen eikä Dumbledoren kuolemassa ollut mitään hienoa. Tämä lisäsi tapahtuneen voimakkuutta.

Kalkaroksen paljastuminen puoliveriseksi Prinssiksi oli myös yllätys, mutta ei mikään hirveän iso, sellainen "olisihan se pitänyt arvata".

Kirjan loppu oli hyvä. Junamatka takaisin Lontooseen olisi saattanut olla tylsä, ja kirja saatettiin loppuun eri tavalla kuin muissa kirjoissa.

Kirjassa ei ollut liikaa sivuja (verraten vitoseen) ja uudet henkilöt toivat lisää kirjoa Potter-maailmaan. Fenrir Greyback oli ensimmäinen kuolonsyöjä (?)/Voldemortin apuri jolla oli munaa muihin kuolonsyöjiin verrattuna. (Hyvä on, myönnän että mr. Malfoy ja Kalkaros omaavat myös suuren evil-egon!)

Itse pidin Half-Blood Princestä, mutta se ei silti paras Potter kirja ollut.
Mitäs muuta sitä sitten sanoisi?

[Azu]

Mitäs tästä nyt sanoisi... Mielestäni paras Potteri. En ensinnäkään allekirjoita sitä, että tässä olisi ollut liikaa jotain huonosti toteutettua romanssihömppää. Ehkä suhdesotkut pistävät eniten silmään, mutta mielestäni siinä välissä oli kyllä aivan hirveästi kaikenlaista pienempää ja suurempaa yksityiskohtaa pitämään mielenkiinnon yllä, en muista olleeni tylsistynyt muusta kuin siitä ministereiden tapaamisesta alussa, sen jälkeen lähti entistä parempi meno ja meininki käyntiin. Minä oikeastaan pidin Ginnyn ja Harryn suhteen kehittymisestä, vaikka lopun "I can't be with you anymore" olikin ehkä liian selvä ja kliseinen loppu sillekin lyhyeksi jääneelle suhteelle.

Minä olen vain jotenkin sellainen ihminen, että lukiessa uppoudun täysin kirjan maailmaan, joten aikaa ei pahemmin (tulevien tapahtumien) pohtimiselle jää (paitsi asioiden yhdistämiselle ja ahaa-elämyksille). Siksi Puoliverisen prinssin henkilöllisyys tuli täytenä yllätyksenä. Alussa tuli mieleen Kalkaros, mutta jossain vaiheessa jokin pikkutieto sulki mielestäni sen vaihtoehdon pois. Ja tietenkin Harry häviää helposti Kalkarokselle, sillä hänellä ei ole hänen äitinsä suomaa suojausta Kalkarosta vastaan. Neljännessä kirjassa Harryllä ja Voldemortilla on Fawkesilta saatu sulka taikasauvassa, jolloin sauvat ovat ikäänkuin veljeksiä, eikä niillä hyökkääminen toisiaan vastaan oikein toimi. Viidennessä Harry ei edes joudu taistelemaan Voldemortia vastaan, koska feeniksi syöksyy heti ensimmäisen Avada Kedavran eteen, ja kyllähän Voldemort onnistuu valtaamaan Harryn mielen melko helpostikin, mutta ei sattuneista syistä voi pysyä siellä. Harry oli kuudennessa osassa muutenkin jo aivan liian järkyttynyt Dumbledoren kuolemasta, joten hän vain kävi päälle ilman minkäänlaista itsensäsuojeluvaistoa. Kumma kun hän ei tehnyt niin Siriuksen kuollessa (järki pysyi kuitenkin joten kuten mukana Beatrixta vastaan hyökätessä). :huh: Ehkä viimeisen "vanhemman" (Ron ja Hermione ovat kuitenkin "vain" ystäviä) kuoleminen on viimeinen niitti Harrylle, joka ei ole käsitellyt Siriuksenkaan kuolemaa kunnolla.

Okei, shokeeraavia tapahtumia ja toimintaa oli vähemmän varsinkin kirjan alussa ja puolessavälissä. Pidin kuitenkin siitä, kuinka tämä kirja ikään kuin päättää ja selittää kaikki tapahtumat ensimmäisen viiden kirjan ajalta, ja Dumbledoren kuoleminen oli ikään kuin tämän kliimaksi. Iso-D on opastanut läheltä ja kaukaa Harryä läpi vaikeuksien ja kuudennessa osassa selittänyt kaiken mitä tietää. Nyt viimeistä osaa varten hän menettää Dumbledoren tuen ja hän joutuu pärjäämään enemmän tai vähemmän omillaan Kaikki tämä alustaa tapahtumat täydellisesti viimeistä kirjaa varten.

Ei nyt ihan alkua lukuunottamatta tule mitään huonoa mieleen. Vaikka kirja olikin hieman "välikirjamainen" viidennen ja viimeisen osan välillä ja siksi ehkä näennäisesti hieman tapahtumaköyhä, ei se oikeastaan estä tätä olemasta paras kirja koko sarjasta. Jag tycker :D


EDIT: Joo, ja pidin myös siitä, että kirja oli hieman erilainen verrattuna aikaisempiin. Ei toistanut ihan samaa kaavaa kuin edelliset (mm. lopun junamatka Lontooseen puuttui), mikä toi hieman vaihtelua edellisille. Ei nyt niin hirveän merkittävä juttu, mutta kuitenkin ihan kivoja pikkuyksityiskohtia.

[Lady Kiha]

Luin kaksi viikkoa sitten tuon kuudennen Potterin. Ja tykkäsin siitä. Dracolla oli mahtava rooli. :D

Mutta juu, yllättäväähän oli tuo, että Kalkkaros siirtyi opettamaan pimeyden voimilta suojautumista. Mutta pitihän Harryn päästä sinne taikajuomien tunnille. Mahtavinta ja hauskinta oli, että Kalkkaros paljastui Puoliveriseksi Prinssiksi, jota Harry kuvasi melkeinpä ystäväkseen.

Uusi taikajuomien opettaja Slughorn (tai joku sellainen) ei oikein tuntunut mitenkään mukavalta, taisi tyypiltä puuttua yksi ruuvi... No ei nyt sentään. Välillä ihan järkevä se oli, mutta se kerho mitä hän piti... Pimeetä.

Harryn ja Ginnyn juttu oli yllättävä, ja olin ihan ihmeissäni, kun koko ajan Harryn päässä tuntui pyörivän Ginny. Hermionen ja Ronin kähinät olivat ihan turhia, ne olisi kirjasta voinut pois jättää. Mutta hei, nehän ovat nyt murkkuiässä.

Dracon rooli oli yllättävä. Että Voldemort antoi hänelle sellaisen tehtävän. "Tapa Dumbledore, tai muuten..."
Siitä pääsenkin Dumbledoren kuolemaan. En osannut mitenkään kuvitella hänen kuolemaa tuollaiseksi. Kalkkaros vain tuli ja heitti avada kedavran, o sancta simplicatas. Tuntui liian arvottomalta kuolemalta Dumbledorelle.

Vaikka kirja olikin englanninkielinen, ei sitä niin vaikea ollut lukea. Ensimmäinen englanninkielinen kirja, minkä luin. Mutta ymmärsin kaikki tärkeimmät, ja oli kiva lukea. Kirjassa tapahtui paljon, muttei liikaa. Tyyppien sähläilyt pitivät minut kiinnostuneena.

Niin, ja niistä Horcruxeista; Mielenkiintoinen keksintö Rowlingilta.
Harmi, että ensi kirjassa ei varmaankaan enää olla Tylypahkassa, kun Harry lähtenee sinne Horcrux -jahtiin. Kukakohan on se salapreäinen R.A.B, joka oli kirjoittanut sen lapun, joka oli tarkoitettu lordi Voldemortille? Mielenkiintoista... Kuka on jo tuhonnut Horcruxeja...

[Uber Weapon]

Juuh, nyt on luettu tämäkin. Ihan kiva ja ainakin piti otteessaan. Aloitin lukemisen eilen ja lopetin tänään. Eli pari päivää siinä meni.

Jostain syystä koin aika ahdistavaksi sen Dumbledoren mustuneen käden. Ei ne zombbaveikot siellä luolassa säväyttäneet minua joka olen sentään zombileffoja nähnyt yhden jos toisenkin, mutta se Dumblen käsi... Selkeä vihjehän se oli, puhumattakaan siitä että D _viimeinkin_ otti hieman aktiivisemman roolin. Vihje siis siitä että Dumppa dumpataan.

Itse katsoin Ginnyn sopivan meidän Chosen Neolle aika hyvinkin ja koin oikeasti myötäriemua siinä vaiheessa kun Ginny ja Härry ryhtyivät sylkeä vaihtamaan. Harryn märät unet (tms) todistivat viimein ettei se Härry ihan tuhkamuna ole vaan terve nuorimies.

Häiritsi, kuten kaikissa ensimmäisen jälkeen, se että kirja on aina yhden vuoden mittainen. Miksei kirja voisi olla sen mittainen kun kirjan pituus on? Eli miksi _aina_ kaikki tapahtuu juuri viimeisellä viikolla ennen koulun loppua?

Kiva kirja. Olen aina hidas näitten lukemisen kanssa, tai siis hidas aloittamaan nopea lopettamaan. Itsekin päädyin sen jonkun finiläisen Harry/Ginny kuvan spoilaamaksi, oliko Magicide tai joku? Prkl. Oppikaa olemaan spoilaamatta muualla kuin topikeissa joissa se selvästi kuuluu asiaan. murh.

[Luni]

Minä luin tämän kesällä ja täytyy sanoa, että onneksi Harry nousi "Kukaan ei ymmärrä mua!!111" -angstistaan. Viitoskirja tarjoili sitä aivan tarpeeksi. Viitoskirja oli ihan angsti mutta tämä oli enemmänkin synkkä, etenkin Pottereiden mittapuulla. En ole vieläkään osannut päättää onko se hyvä vai huono juttu. Vaikka synkistelykirjat onkin enemmän se minun juttu niin olen aina pitänyt Pottereita sellaisina suloisina happy-end -kirjoina (vaikka Sirius kuolikin edellisessä osassa, niin silti hyvikset tavallaan voitti kuitenkin), joten minua vähän häiritsi tämä suunnanmuutos.
Ja kieltämättä hirveästi kaikkea pientä tapahtui ilman, että mistään oltaisi puristettu täysiä mehuja irti. Ihan tyhmää. Tuli mieleen ihan nelos-Potterista tehty elokuva.

Minä oletin, että Half-Blood Prince olisi ollut Volemort, siksi tuo Snape tuli vähän yllätyksenä. Voldemortkin oli puoliverinen ja hyvä taikajuoma-jutuissa. Lisäksi olisi ollut aivan sen tapaista kutsua itseään prinssiksi. Minusta tämä Snapen tapa paljastua oli hyvä, ei siihen turhia dramatiikkoja oltaisi tarvittu.
Snape on aina ollut yksi ehdottomista suosikkihahmoistani ja siksi koin kirjan hänen osaltaan hyvin mielenkiintoiseksi. Vaikka oletinkin Dumbledoren kuolevan, niin en olettanut juuri Snapen tappavan häntä. Luulin alussa miehen vain soluttautuvan iivileihin porukoihin mutta se, että hän oli tr00 iivil tuli yllätyksenä.
Dumbledoren kuolema oli itseasiassa tavallaan huono juttu. Sen olisi voinut antaa anteeksi, jos se olisi ollut edes yllättävä mutta ei! Tuli vähän sellainen olo, kuin sellainen tuttu Potter-kirjojen henki olisi hävinnyt taivaan tuuliin. Se henki hävisi viimeistään, kun Harry ilmoitti ettei palaa enää Tylypahkaan. Vaikka tuohon sarjaan on vielä yksi kirja tulossa, tuli sellainen "no nyt se loppu" -olo.
Dracoon kohdistuneeseen muutokseen olin tyytyväinen, vihdoinkin siitä henkilöhahmosta löytyi uusia ulottuvuuksia. Aina ennen se on ollut joku pieni ylimielinen kiusaajapoika ilman minkäänlaista muuta luonnetta ja nyt siitäkin tuli oikea hahmo, johon voi samaistua. Minusta se, että Draco olisi ollut viehko ilkimys silloinkin, kun yritti epätoivoisesti päästä Harrysta ei olisi sopinut kuvaan. Poikaparka oli jotain 16 ja sitä vaadittiin tappamaan rehtorin erikoisvalvonnassa oleva kultapoju, jos se olisi tehnyt pienen viileän kädenheilautuksen ja über-hotilla pahis-virneen ja suhtautunut asiaan kylmän rauhallisesti, kirja olisi ollut lame. Tuo ratkaisu oli paljon realistisempi.

Asia, johon en ole vähäänkään tyytyväinen on Rowlingin kirjoitustapa. Tai se tapa jolla hän tuo asiansa esiin. En tarkoita, että siinä olisi paljon virheitä vaan sitä, että jotenkin teksti on niin yksinkertaista, että joku satunnainen fanfic-kirjoittaja pystyy kirjoittamaan samaa tasoa. Joo joo, tiedetään, nuo ovat alunperin lastenkirjoja ja jos tuollainen seikka häiritsee niin minun ei tarvitse lukea noita kirjoja mutta olisi ollut kyllä ihan hauskaa ja yllättävää, jos Rowling olisi vähän pystynyt kehittämään tuota kirjoitustapaansa.

[Bunion]

Luin tämän jo aikaa sitten, mutta kun vihdoin sain tämän eräältä kaveriltani takaisin niin...

Ensiksi kieli. Se ei tuottanut suurempia ongelmia paitsi siinä kohdassa kun Malfoy talloi Harryn (Mika Launisin kansissa ainakin) katkaistun nenän päälle. Luulin että ne ovat siinä jo koulussa. Samoin J.K kirjoitti liikaa (A:lla alkavia) adjektiivejä, eikä niitä jaksanut tarkistaa mistään sanakirjastakaan. Okei, se ei vaikuttanut kirjan kokonais pistemäärään. :)

Malfoy oli parempi koska se ei enää ollut niin ärsyttävä. Tai se sen osa tässä oli vähän vakavampaa, eikä enää pelkkää ärsytystä. Muissa osissa se on aina vain tullut Harrylle tyyliin : "Haiseeks Weeslyt pahalt Harry? Vai haisko mutsillas viel pahemmalt?". Ja sitten kun Harry vielä suuttui niistä kaikista! Toki se minuakin alkaisi jo pikkuhiljaa ärsyttämään, mutta... Enemmänkin se kun sitä suosittiin olisi ärsyttävämpää kuin tuollainen väenvängällä keksitty.

Dumbledore kuoli. Olihan se juonen kannalta ihan hyvä sinänsä, mutta ei sen minun puolestani olisi tarvinnut nyt henkeään heittää. Se oli kummiskin ihan kiva jorisija. Se oli kyllä sille sopiva kuolema, en olisi halunnut mitään kaksintaisteluita Voldemortia/kuolonsyöjiä vastaan. Mutta en olisi halunnut että Snape tappaa sen. Nyt sen rasvainen ego pönkittyy huippuunsa. Se oli kyllä hyvä kun se lähti. Se oli ärsyttävä.

En arvannut sitä Princeäkään. Se oli kyllä aika turha tieto niin isoksi asiaksi kuten kirjan nimi. Tai itseasiassa koko nimi oli hämäävä. No, onhan se kylläkin olennainen osa kirjaa Dumpan kannalta, mutta se sana Prince oli vain ikäänkuin väännetty siihen nimeksi jos ymmärrätte.

Hermionen, Harryn ja Ronin saippuaoopperat olisi voinut jättää pois. Ja Ginny... Ei Ginnyä, mielummin vaikka Luna. :D


Kukakohan on se salaperäinen R.A.B, joka oli kirjoittanut sen lapun, joka oli tarkoitettu lordi Voldemortille?
Oma teoriani on, että R.A.B on Regulus Black, joka onkin nyt... jossakin. Aika tyhmää se minun mielestäni olisi. Vai mitä siitä oltiin puhuttu? Sanottiinko sen olevan kuollut vai mitä? En jaksa tarkistaa, tarkistakaa te. Ja miettikää. Sehän olisi väärin siinä suomenkielisessä, sillä sitähän ei voida tietää ennen seitsemättä osaa missä se sitten paljastetaan. Tai sitten se olisi väärin kutosessa ja seiskassa oikein. Vai mitä minä puhun?

//Ohhoh, enhän edes muistanut että se viesti noin meni, aikaa siitä kuitenkin on. Tuohan on jo sitten melkein selvä. :)

[Uber Weapon]

Hermionen, Harryn ja Ronin saippuaoopperat olisi voinut jättää pois. Ja Ginny... Ei Ginnyä, mielummin vaikka Luna. :D

Kappas. Itsekin olen liputtanut Lunan puolesta jo viime kirjasta. Tosin "tiesin" jo alussa ettei Lunasta ja Harrystä tule paria, tai siis luulin. Eihän nyt meidän suurelle ja mahtavalle Angsta-Harrylle muka sovi mikään friikki-Luna. Hmmm... Pitäisikö alentua niin alas että alkaa etsimään hyvää Luna/Harry-paritusfanficciä.


Oma teoriani on, että R.A.B on Regulus Black, joka onkin nyt... jossakin. Aika tyhmää se minun mielestäni olisi. Vai mitä siitä oltiin puhuttu? Sanottiinko sen olevan kuollut vai mitä?

Kuollu on. Oli Kuolonsyöjä joka meinas vaihtaa leiriä mutta päätyi muitten nirhimäksi.

[Mickey]

Oma teoriani on, että R.A.B on Regulus Black, joka onkin nyt... jossakin. Aika tyhmää se minun mielestäni olisi. Vai mitä siitä oltiin puhuttu? Sanottiinko sen olevan kuollut vai mitä?Kuollu on. Oli Kuolonsyöjä joka meinas vaihtaa leiriä mutta päätyi muitten nirhimäksi.
Ja juuri tästä syystä R.A.B mitä todennäköisimmin on Regulus Black.

Otetaanpa viesti käsittelyyn:

To the Dark Lord
Tuo Dark Lordhan on juuri nimenomaan Kuolonsyöjien käyttämä nimi Voldemortille
I know I will be dead long before you read this
Eli hänen pitää olla kuollut. Sopii kuvaan.
but I want you to know that it was I who discovered you secret.
I have stolen the real Horcrux and intend to deastroy it as soon as I can.
I face death in the hope thatwhen you meet your match,
you will be mortal once more.
Tuo viittaisi siihen, että petturi haluaisi paljastaa itsensä. Eli Kuolonsyöjä joka vaihtoi leiriä ja tiesi sen valheen myötä kuolevansa.

Eli teoria on ainakin minun mielestäni täysin vedenpitävä.

[Real Emotion]

Et lue, jos et halua spoilereita!

En ensin meinannut alkaa lukemaan uutta Potter -kirjaa ennen suomennosta, koska en oikein luottanut englanninkielen taitooni. Hyvin se lukeminen kuitenkin onnistui ja luulen ymmärtäneeni koko juonen täysin. Olin jo kuullut, että Dumbledore kuolee, mutta olin saanut käsityksen, että Voldemort tappaa hänet. Niinpä oli ihan hirveä shokki saada tietää, että Kalkkaros olikin petturi. Siinä taas nähtiin, miten loistava kirjoittaja Rowling on. Hän saa lukijan mielen suorastaan kuohumaan. Epäoikeudenmukaisuus oikein huusi sisälläni, kun heikentynyt Dumbledore kohtasi loppunsa. En ikinä olisi uskonut Kalkkaroksen tekevän sitä, koska luotin sokeasti Dumbledoren vaistoon. En meinannut saada nukuttua tuon kohtauksen jälkeen ja hyvä etten itkenyt. Lukukokemus oli kerrassaan vaikuttava. En osaa sanoa onko tämä kirja kaikkein paras Potter, mutta todella hyvä silti. Tuli erittäin surullinen olo, enkä malta odottaa seitsemättä kirjaa. Minun on pakko saada tietää kuka R.A.B. on ja mistä kaikki Horcruxit löytyvät.

Jos jotain pientä kritiikkiä pitäisi antaa, niin minusta loppuun oli ehkä kasattu vähän liikaa. Keskivaihe oli kirjassa nimittäin jonkin verran tylsä, ainakin minua alkoi jo hieman vaivaamaan nämä rakkaus -jutut. Etenkin Ronin ja Hermionen toivoton riitely, joka jatkui ja jatkui. Mutta tuo oli kuitenkin vain pieni sivuseikka. Draco oli mielenkiintoisempi kuin ennen. Minusta oli hienoa, että hän jopa itki kirjassa ja osoitti herkemmän puolensa. Kirja oli loistava ja minä rakastan sitä. Luen heti suomennoksenkin, kun se ilmestyy. Voisi oikeastaan lukea koko sarjan uudestaan. En muistanut, että Potter -kirjat ovat noin hyviä sentään!

[mirage]

Harry Potter, and the half-blood prince, (HBP) oli, ja on hyvin yllättävä kirja. Harry on jo kasvanut isoksi, joten luonteenpiirteetkin ovat muuttuneet. Dumbledoren kuolema oli hyvin yllättävä, mutta jotain ideaa siinä toki oli. Rowling on suunnitellut kirjat hyvin ja huolellisesti, joten luotan täysin hänen ajattelu tapaansa. (aikaisemmissa kirjoissa ei ole ollut pettymistä, joten miksi olisi lopuissakaan?).
Rowling on maininnut haastatteluissaan, että tapot eivät jää sikseen seitsemännessä kirjassa, mikä olisi hyvin outoa jättääkkin pois. Ronin kuolema on jo niin todennäköistä, että iho menee kananlihalle. Myös Harryn tai Voldemortin on kuoltava, tai sitten sen on korvattava jokin hyvin ihmeellinen, tai uppoava lopetus, joka saa silmät kyyneliin.
Kuudenteen kirjaan. Kuten muutkin Potterit, kirja sopii jokaiselle ikäluokalle -vaikka toki Harryn iän lisääntymisen mukaan kirjoista tulee raaempia.

Jos haluatte lisää puhua aiheesta, niin tässä (http://www.phpbbserver.com/albuksenkaarti) hyvä paikka keskustella.

[Uber Weapon]

Heh, on ihan pakko tulla mainitsemaan asiaankuuluvaan topikkiin mielenkiintoinen juttu.

Minä olen surullinen Dumbledoren kuolemasta. Viimeksi viime yönä olo oli samalla tavalla surullinen kuin miten normaali-ihminen suree kuollutta tuttuaan/sukulaistaan (ei siis kuitenkaan mikään läheisen ystävän kuolema). Tämä on sikäli erittäin mielenkiintoista etten muista minkään fiktiivisen teoksen aiheuttaneen näinkin voimakasta ja vielä jälkijättöistä surua.

Kaippa tuon voisi laskea ehdottomaksi bonukseksi kirjalle.

Hauskaa on muuten sekin että vaimoni ei ole lukenut kirjaa ja siksi en halua hänen kanssaan aiheesta puhua, ja siksi kun en voi aiheesta puhua se tuntuu voimakkaammin. Joten tulin purkamaan sydäntäni tänne, onhan purkamiseni jopa in-topic sekä en spoilaile kellekään mitään.

' kyynel

[Azu]

Heh, on ihan pakko tulla mainitsemaan asiaankuuluvaan topikkiin mielenkiintoinen juttu.

Minä olen surullinen Dumbledoren kuolemasta. Viimeksi viime yönä olo oli samalla tavalla surullinen kuin miten normaali-ihminen suree kuollutta tuttuaan/sukulaistaan (ei siis kuitenkaan mikään läheisen ystävän kuolema).
Sama minullakin. On se vaan kumma kuinka kirja voi saada tällaista aikaiseksi.

Tämä on sikäli erittäin mielenkiintoista etten muista minkään fiktiivisen teoksen aiheuttaneen näinkin voimakasta ja vielä jälkijättöistä surua.
Minulla tämä ei kyllä suinkaan ollut ensimmäinen kerta. Siriuksen kuolema aiheutti lähes samanlaisen reaktion. Muutamia muitakin tapauksia on. Mainittakoon yhtenä esimerkkinä Hobbin kirjat (Näkijän Taru & Lordi Kultainen -trilogiat), joissa on parikin traagista kuolemaa.

[mufasa]

Varoitan nyt vaan viestini sisältämistä spoilereista. Älä lue jos et halua spoilaantua!

Kirja oli kaikessa olemuksessaan hyvä. Kirjan luin saksankielisenä, mutta se ei paljoa lukunautintoa haitannut. Kirja oli tehty erittäin hyvin. Heti kun juoneen pääsi mukaan ja alkoi tapahtua, niin lukemisen lopettaminen kävi yhä vaikeammaksi. Kirja tempaisi mukaansa.

Minä en surenut Dumbledoren kuolemaa. Sen sijaan tunsin suurta iloa Harryn ja Ginnyn suhteen alkamista kohtaan.

Tässä kirjassa Voldemort oli jäänyt vähän taka-alalle. Tietysti hän oli se narunvetäjä, muttei häntä kirjassa pahemmin näkynyt. Lähinnä syvennyttiin hänen historiaansa.

Itse kirjan varmaankin kohokohta (se kun ne meni hakeen sitä 1/7Voldemorton sielua) oli itsessään tylsä. Muttakun katson mitä jälkiseurauksia sillä oli, niin huomaan ettei se ollutkaan se kirjan kohokohta, vaan sen jälkisuraukset.

Hieno kirja. Tylsä vain että se oli huipentunut kokonaan yhden henkilön kuolemaan.

//Kertoisiko joku vielä minulle mikä näiden horcruxien suomenkielinen nimi on? Vai joudunko odottamaan suomenkielistä painosta?

[Clacier]

Kertoisiko joku vielä minulle mikä näiden horcruxien suomenkielinen nimi on? Vai joudunko odottamaan suomenkielistä painosta?
Se on hirnyrkki. Kill me plz. HP-fanien (http://www.vuotis.net/hpfanit/) mukaan tämä ei ehkä kuitenkaan ole virallinen käännös:

"Huhun mukaan Rufus Scrimgeour olisi suomennoksessa Rufus Rymistyir, Greyback sen sijaan Harmaaselkä. Luku 5, An Excess of Phlegm, olisi Lima pursuu. Luku 7, The Slug club, olisi Kuhnukerho. Luku 23, Horcruxes, olisi Hirnyrkit. Salaperäinen R.A.B olisi Kaparin käsissä muuttunut muotoon R.A.M."

Muut ehkä juuri ja juuri rimaa hipoen pääsisivät läpi arvostelustani, mutta eivät kyllä nuo hirnyrkit neva eva eva. x/ Minulle ne tulevat aina olemaan horcruxeja.

[Real Emotion]

Muut ehkä juuri ja juuri rimaa hipoen pääsisivät läpi arvostelustani, mutta eivät kyllä nuo hirnyrkit neva eva eva. x/ Minulle ne tulevat aina olemaan horcruxeja.

Jep, sama täällä. Horcruxit kuulostavat paljon uhkaavimmilta ja mielenkiintoisimmilta kuin hirnyrkit. Yleensä olen ollut tyytyväinen Kaparin työhön, mutta nyt! Noh, ehkä minä kykenen tottumaan noihin hirnyrkkeihinkin. Aioin kuitenkin ehdottomasti lukea myös suomennoksen. Tulee kirjasta vielä ehjempi kuva.

Nämä suomennoshuhut ovat myös paljastaneet joitakin tärkeitä asioita. Tämän salaperäisen R.A.B:n henkilöisyydestä voimme olla melkein varmoja. Kuten tuossa aiemmin pohdittiin, kyseessä voisi olla Regulus Black. Suomentaja on kääntänyt huhujen mukaan R.A.B:n R.A.M:ksi. Eli siis Black on suomennoksessa tietenkin Musta. Lisäksi Kapari oli joutunut selvittämään kirjailijalta "joitakin" asioita, jotta pystyisi selviytymään käännöksestä. Tämäkin viittaa juuri Regulukseen. Seitsemännessä kirjassa siis saamme todennäköisesti kuulla Reguluksesta monia mielenkiintoisia seikkoja. Hrrr. En pysy kohta enää nahoissani, kun odotan niin innokkaasti viimeistä Potter -kirjaa.

[Gabriel]

Siis mitä ihmettä? Hirnyrkki? Jos tuo on totta, niin aika kauhea käännös mielestäni. Pelkkä horkruksi olisi parempi. Eihän crucifixkaan ole mikään ihmeväkerrys vaan krusifiksi.

Minä spoilaannuin Dumbledoren kuolemasta jo kesällä (Something Awfulin etusivu ja dumbledoreisnotdead.com olivat vain yhdet tämän aiheuttaneet tekijät) ja sitä osasin koko kirjaa lukiessa odottaakin. Eräässä vaiheessa näin jopa unta, että olin lukenut kirjan loppuun eikä Dumbledore kuollutkaan. Siitä jäi lähinnä sellainen tuntu, että kirja jäi kesken. Mutta kun se kohtaus lopulta tuli, en ollut yllättynyt kuin siitä, miten se tapahtui. Kalkaros? Noh, uskon Kalkaroksen olevan kaksoisagentti ja Voldemortin saavan vielä tuta, kuinka vaarallista on pitää käärmettä rinnallaan.

Slughorn oli sympaattinen hahmo, tykkäsin kovasti. Vähän turhan "look I'm EVIL!" -Voldemortin vastapainoksi oli mukavaa nähdä aidosti inhimillisen monipuolinen persoona. Samalla tuli vihdoin nähtyä, että kaikki Luihusen huoneen ihmiset eivät ole pahoja eivätkä edes ilkeitä. Rowling on mielestäni kirjoittanut hahmot todella hyvin, ainoana poikkeuksena luihuset, joiden kohdalla on tuntunut tapahtuvan aivan liikaa pelkistystä pahoihin ja ilkeisiin. Nyt päästiin siitäkin.

Hyvä kirja kaiken kaikkiaan, odotan seitsemättä osaa. Eikä tähänkään ketjuun vastaamisessa kestänyt kuin puoli vuotta. :D

[Hyuga]

Itse en siitä kirjasta erityisemmin pitänyt. Harrylla on siinä liikaa henkisiä ongelmia. Niitä löytyy jokaiselta omasta takaa niin miksi lukea niistä?

Kyllä se oli luettava pätkä, mutta alkaa olla jo rahastuksen makua mukana. Tulee jotenkin mieleen Ajan Pyörä. Molemmat sarjat pitävät alkuvaiheessa lukian otteessaan, mutta molemissa juoni alkaa pikkuhiljaa hajoamaan käsiin ja mielenkiinto häviää.

Pitää varmaan lukea se kirja vielä kerran uudelleen englanninkielisenä ja katsoa jos saisin jotain uutta siitä irti.

Half blood Prince ei sytytä juonensa osalta ja en oikein saanut samaistuttua hahmoihin enkä varsinkaan Harryyn. Kyllä ne edelliset olivat paljon parempia ja mielenkiintoisempia.

[Azu]

molemissa juoni alkaa pikkuhiljaa hajoamaan käsiin ja mielenkiinto häviää.

Siis häh? Minusta kun taas kuudes osa kokoaa täydellisesti kaiken mitä edellisissä osissa on tapahtunut ja samalla tarjoaa erittäin hyvän lähtökohdan seuraavalle & viimeiselle osalle.

Ei juoni ole mihinkään hajoamassa, päinvastoin.

[Eternium]

Aah, olen nyt lukenut Puoliverisen prinssin. Loistava kirja, todellakin. Potterit paranevat aina vain, ja en pysty odottamaan viimeistä osaa... Odotus nousi suuresti. Vuoden 2007 kesälle sitä on lupailtu, ostan sen.

Kirja ei suinkaan ollut sen synkempi, kuten jotkut olivat väittäneet, kuin edelliset kirjat. Kirja oli liian lyhyt (pituus oli hieman yli puolet Fiiniksin killan pituudesta), ja olin miettinyt, että kirjassa olisi enemmän asiaa. Kirja oli kuitenkin hyvä, lyhyt ja ytimekäs, jossa paneuduttiin Tom Lomen Valedron, alias Lordi Voldemortin menneisyyteen. Loppu ei ollut kuitenkaan niin jännittävä, kuin FK:ssa. Dumbledoren kuolema ei ollut niin... kaunis ja lumoava, kuin Siriuksen. Luulin, että PVP:ssä olisi jotain muistelua Siriuksesta, kerrottu hänestä jotaín uutta. Ei, mies mainittiin vain parissa kohdassa. Jotenkin toivoin, että kirjassa Sirius ei olisikaan kuollut, vaan palaisi jotenkin takaisin, henkenä. Mutta, nyt voimme toivoa sitä seitsemännessä kirjassa, jonka nimeen kuuluu mystinen "Scar", eli Arpi. Olen onnellinen, että resuinen Remus Lupin löysi rakkaansa, Tonksin, ja jos oikein ymmärsin, Hermuone ja Ronkin ovat taiatneet alkaa kulkea samaa rakkauden polkua. Vihaan Kalkarosta ja Malfoyta enemmän, molemmat olivat raukkoja. Malfoy siinä suhteessa, kun ei pystynyt suorittamaan hänelle annettua tehtäväänsä. Ja Kalkaros, kun ei jäänyt taisteluun Harryä vastaan, vaan pakeni. Huoh, voi miuta.

Harry Potter ja Puoliverinen Prinssi antoi kunnon vibat, muttei yhtä hyviä, kuin Feeniksin kilta. Toivottavasti viimeinen osa lunastaa sen kaiken, ja Sirius astuisi parempaan osaan, vaikkei semmosita tule. Hän saattaa olla vain muisteltava nimi, mutta kuiteniin. Katseet kohti kesää 2007!

[Kalypso]

Oijoijoi, Pyhä Jeesus mikä kirja... Aivan mahtava! :lovetus: Luin Puoliverisen Prinssin englanniksi ajat sitten, mutta suomennos sai tajuamaan aivan kaiken ja antoi samalla tavalla ne "vibat" kuin edellisetkin kirjat. Ihan kuin olisin jälleen 14-vuotias ja lukisin ensimmäistä kertaa Liekehtivää Pikaria. Tuntuu juuri samalta.

Puoliverinen Prinssi on mielestäni paras kirja tähän astisista. Se on lyhyt, mutta asiasisältö on tiivis ja homma pysyy kasassa. Tylypahka tuntuu jälleen samalla lailla "yhtenäisesti synkältä" ja suuria asioita käsittelevältä kuin Liekehtivä Pikari. Koko ajan tietää missä mennään, ja tunnelataus on jatkuvasti vahva... Tässä kirjassa pelotti (ei vähiten inferin takia), suretti ja toisaalta taas riemastutti kuten ennenkin. Ei ole tylsää tai merkityksetöntä kohtaa. Puoliveriseen Prinssiin pystyy eläytymään kunnolla!

Nyt on kyllä Potter-fanitus taas korkealla. Tekisi mieli lukea kirja uudelleen, mutta ikävä kyllä minulla on kolme sisarusta jotka myös fanittavat Potteria, ja kirja on heidän käsissään seuraavat viikot... Onneksi minulla on vanhimpana aina oikeus lukea kirjat ensimmäisenä! Pitää etsiskellä kuvia, ficcejä, mitä tahansa Potterjuttuja netistä lievittääkseni tätä jälleen puhjennutta intoani päästä Tylypahkaan. :)


Kirja on kyllä mielestäni synkin kaikista, ja jätti jälkeensä ahdistuneen ja surullisen olon. Horcruxin hakuretki luolassa ja Dumbledoren kuolema olivat sen verran rankkaa luettavaa, että kyynelehdin ja tärisinkin hieman. Dumblen kuolema on ehdottomasti järkyttävintä mitä Pottereissa on tähän mennessä tapahtunut, ja mielestäni sitä käsiteltiin hyvinkin paljon kauniimmin ja syvemmin kuin Siriuksen kuolemaa. Purskahdin itkuun kun Fawkes lensi surulaulun laulettuaan pois, ja myös silloin kun Dumblen ruumis liekehti ja taivaalla näkyi feeniksinhahmo. :( Pidin Dumbledoresta todella paljon ja hänen menetyksensä on melkoinen paukku. Voin vain kuvitella Harryn ja muiden viisaiden ihmisten tuskan.

Kalkarosta olen aina pitänyt hyvisten puolella olevana, mutta nyt uskoni rakoilee aika pahasti. Onhan olemassa se mahdollisuus, että Kalkaros teki Dumbledoren suunnitelman mukaan tai on jotenkin muuten vielä hyvisten puolella. En kuitenkaan usko. Hän tappoi Dumbledoren ja kääntyi samalla kaikkia hyviksiä vastaan, pakeni kuolonsyöjien mukana (pakomatka on muuten mahtavan tunnepitoinen kohtaus) ja on kaikinpuolin Voldemortin suosiossa. :murjotus: Voin vain toivoa että viimeisessä kirjassa Kalkaros tekisi ratkaisunsa, jotenkin hienolla tavalla... esim. että hän tajuaisi taistelun hetkellä olevansa oikeasti hyvä ja pettäisi Voldemortin. Ainahan voi toivoa.

Rakkaussotkut tuntuivat suomennetussa versiossa paljon paremmilta. Minulle oli pieni yllätys, että Harry alkoi haaveilemaan Ginnystä, sillä odotin suhdetta pikemminkin Harrylle ja Lunalle. Sitä paitsi Ginny onnistui jotenkin ärsyttämään minua olemalla niin räväkkä ja nenäkäs. Pitkät punaiset hiukset, suosittu, tulinen ja nimenomaan räväkkä. Noh, minua ärsyttää vain siksi että olen kateellinen. =) Mutta onneksi Ginny ja Harry tuntuvat sopivan yhteen, ja heidän suhteessaan on sellaista romanttista loimua mistä pidän. Siksi hyväksyntäni heille!
Ronin ja Lavenderin pussailuille tuli lähinnä naurettua, mutta se kai on tarkoituskin. Pahalta siinä tuntui vain se, että Hermione ja Ron olivat tuon takia riidoissa. Onneksi Ron ja Hermione olivat lopussa samanlaisia toisiinsa ihastuneita kuin ennenkin, enkä lakkaa odottamasta että heistä tulee vielä kunnon pariskunta! ^^

Loppua ollaan monessa paikassa kritisoitu, ja Harrya haukuttu. Minusta taas Harryn jäähyväispuhe Ginnylle ja päätös jatkaa tehtäväänsä yksin on hyvin urhoollinen ja hieno. Loppu on surullinen ja ahdistava siksi, koska tietää että edessä on paljon paskaa eikä mikään ole kuten ennen. Minun käy niin sääliksi Harrya, miten raskas taakka hänellä onkaan noin nuorena ja kuinka hirvittävä tehtävä edessään... ja yksinäisyys. Loppu on kuitenkin hyvin kaunis ja jalo. Huoh, ei tiedä yhtään miten tässä käy.

Ei voi muuta kuin antaa pisteet kotiin Harrylle (pojalle joka elää)!

[Clacier]

*teroittaa huolellisesti viilaansa*

Minua totta puhuen hieman harmittaa, että ostin tuon suomennoksen. Se on täynnä kielioppi- ja kirjoitusvirheitä ja siitä myös puuttuu tekstiä. Muutenkin tuli lukiessa sellainen tuntu, että käännöstyö on tehty osittain hätiköiden ja kiireellä, kun virheitä tuli vastaan vähän väliä, vaikka kuinka yritti eläytyä ja ajatella positiivisesti.

Erityisesti häiritsivät kohdat, jotka oli joko suomennettu sanasta sanaan niin, etteivät ne tuntuneet kunnolla sopivan suomen kielioppiin, tai puolestaan liiankin vapaiden suomennosten vuoksi merkitys muuttui jonkin verran. Ja Trelawney esim. Kutsui Firenzeä sanalla "se" vaikka alkuperäisessä tekstissä Firenzeen viitattiinkin tässä kohtaa sanalla "he." Se häiritsi!1 Jo Feeniksin kiltaakin lukiessa oli samanlainen hienoinen pettymyksen tuntu. Mutta honestly, onko sitä aiemmissa suomennoksissa muka ollut noin paljon virheitä kuin näissä kahdessa (ja tässä kuudennessa vielä enemmän) on ollut?

Hirnyrkkien ja manaliusten pomppiessa esiin ajattelin pakonomaisesti niiden paikalle inferit ja horcruxit. Ja Rymistyir on Scrimgeour ja Kuhnusarvio Slughorn. Ei niitä saa alitajunnastani pois, ei sitten millään. Ja Serious Musta. Ei hyvää päivää. Vitsi ei ollenkaan välity niille, jotka eivät osaa englantia. Vuotiksessa joku ehdottikin aivan loistavasti Sirius Murhaa tähän kohtaan, koska Siriusta ei juuri suomen kielessä voi kuulla väärin yhtä helposti kuin englannissa, ja merkityshän olisi melkein sama.

Lima pursuu. Liman vielä ymmärrän, mutta miksi luvun otsikkoon on pitänyt tunkea suomen (kirjoitettuna) rumaa puhekieltä? Sekin menee slangia puhuvien hahmojen kohdalla, mutta että otsikossa! Eieieiei. My eyes, they're burning! Ja pimeän lordi. Mikä kumman pimeän lordi? Mitä vanhalle ja vaikuttavalle kunnon pimeyden lordille tapahtui? Kyllä lordia itseäänkin varmaan mahtaisi haitata tuo. :D

Näitä ja muutamia muita pikku juttuja lukuun ottamatta taso oli kuitenkin sama kuin ennen, eli päällisin puolin olen tyytyväinen suomennokseen. Minkäs teette jos asiat vain tapaavat hyppiä silmille.

[Pikku Myy]

No, en ole lukenut englanniksi vielä mitän Potteria (ei ihme minun kielitaidoillani...), mutta minusta suomenkielisessä PP:ssä ei ollut mitään vikaa! :D Oikeastaan se oli minusta toiseksi paras Potter. No olin lupautunut lainaamaan sen kaverilleni heti luettuani sen ja on jo ikävä! *snif* :( En nyt kirjoita romaania jossa käsittelisin kaikki juonenkäänteet, ehkä joku toinen kerta... :D

[Elijah]

Oli tämä ehkä tylsin Potter, mutta ei suinkaan huono, koska muut ovat olleet niin hyviä. Luin suomenkielisen, en jaksanut rasittaa aivojani englannilla, kun en siitä läheskään kaikkea ymmärtäisi.
Alku kirja tuntui olevan aika tasapaksua puuroa, välillä tuli asioita, jotka herättivät taas enemmän mielenkiintoa.
Potterin ja kavereiden rakkaussekoilut eivät minua juuri haitanneet. Ja minusta oli mukava kun seurattiin heidän arkeaan ja tunneilla käymistä, sillä olisi melko typerää, jos kirjassa ei olisi mitään muuta kuin juonenkannalta tärkeät kohdat. Arki toi hommaan mukavaa rauhallisuutta ja loppua kohden alkoi melko nopeasti "toiminta". Minusta kirja vain olisi saanut olla pitempi, olin hieman pettynyt siihen, verrattnua edelliseen osaankin.
Minä muuten olin jo kauan sitten päättäny, että Puoliverinen prinnsi on Harry :P. Kalkaros oli melkoinen yllätys. Ja Dumbledoren kuolema oli ikävää, vaikka ehkä se vielä tulee takaisin, samaa toivoisin Siriukselta, hänestä tykkäsin paljon. Harmitti, kun se kuoli niin nopeasti.

[Pikku Myy]

Kuten jo aiemmin sanoin puoliverinen prinssi oli hyvä kirja, mutta hieman liian lyhyt. Feeniksin kilta oli minusta kuitenkin parempi, koska se oli pitempi ja siinä oli vähän enemmän toimintaa. No, enpä käy valittamaan, koska tietojeni mukaan FK:sta piti tulla LP:tä lyhyempi...:P Kaverini ja minä aavistelimme että puoliverinen prinssi olisi Kalkaros, koska taas kerran tietojeni mukaan se ei olisi Harry eikä Voldemort.

Dumbledoren kuolema oli osittain yllätys ja osittain ei. Serkkuni joka luki PP:tä englanniksi möläytti läsnäollessani siskolleen kysymyksen: "Kuoleeko Dumbledore vai ei?" En tietänyt mikä vastaus oli, mutta kysymyksestä tiesin että Dumbbis kävisi ainakin kuoleman partaalla. Luulin kuolemisvaaran olevan ohi kun Dumbledore virkosi -vaikka oli juonut myrkyn- hänen ja Harryn saapuessa Tylyahoon.

Jotenkin kirjan alussa ajattelin, että Kalkaros oli vieläkin ''hyvisten'' puolella, vaikka hän vannoi sen valan. No, Kalkaros paljasti oikean karvansa aika räikeästi, mutta sopiihan se hänen tyyliinsä. En itkenyt edes kun Sirius -joka oli yksi lempihahmoistani- kuoli mutta Dumbbiksen kuolemiskohtaus oli kirjoitettu niin hyvin, että kyllä muutama kyynel tirahti. Kalkaroksen jahtaaminenkin oli hyvä, mutta se häiritsi että Harry ei pärjännyt edes Kalkarokselle, jonka luulisi olevan pikkutekiä Voldemortin rinnalla. Toisaalta, saattoihan Harry olla niin murheen murtama, että ei oikein pystynyt taikomaan kunnolla. Mutta kun Sirius kuoli kyllä Harry silloin taikoi, jopa kidutuskiroiksentuosta vain. No, kaksi ''isänkorviketta'' noin vuoden sisällä... Aika rankkaa varmaan.:( Niin, mutta Kalkarostahan Harrylla olisi suurempi syy vihata kuin sitä Siriuksen tappajaa, taisi olla Bellatrix.

[GolliM]

Minä edustan sitä kannattajaryhmää, jonka mukaan Kalkaros on edelleen hyvisten puolella, on aivan liian selvää Rowin kirjalle, että Kalkaros olisikin pahis. Olen ollut jo viime kesästä asti (luin kirjan silloin englanniksi) sitä mieltä, että Dumbledore itse pyysi Kalkarosta tappamaan itsensä, koska muuten Unbreakable Vowin takia hän olisi kuollut ja Dumbledore olisi menettänyt hyvän kaksoisaentin, joka oli uskotellut Voldemortilla olevansa Voldemortin puolella. En näe mitään syytä, miksi asia ei näin olisi.

Kirja on hyvä, toisiksi paras Potter. Päihittää Azkabanin vangin, mutta jää reilusti tappiolle Feeniksin Killalle. Kirjassa on KAMALAN tylsä alku, keskikohta on sitä tavallista Potteria ja loppu on ehkä paras tähänastisista lopuista, alun tylsyys sakottaa pisteitä. Sekä kirjan lyhyys.

Nimi on melko ovela, kaikki arvailivat yli vuoden, kuka kumma se prinssi on ja mitä tekemistä sillä on juonen kannalta, mutta eihän se prinssi ollut se tärkein osa, ei ollenkaan ;D Ovela hämäys Rowlta, kaikki keskittyivät epäolelliseen.

[Ceassa]

Mutta honestly, onko sitä aiemmissa suomennoksissa muka ollut noin paljon virheitä kuin näissä kahdessa (ja tässä kuudennessa vielä enemmän) on ollut?
Muistikuvani mukaan ei, mutta sinänsä kaikki sympatiani ovat suomentajan puolella, koska en voi kuin kuvitella millaiset paineet hällä täytyy (/täytyi) olla päällään. Pottereiden suosio on kuitenkin tasaisesti ollut koko ajan nousemaan päin, ja yritäppä siinä sitten toimia täydellä teholla ja tekemättä virheitä, kun puoli Suomea odottaa varpaillaan ja viskoo "mikä siinä suomennoksessa kestää !!1@!" kiviään Kaparin ovista ja ikkunoista sisään. :) Vaivattomampaa se oli silloin, kun kyseessä olivat ensimmäiset Potterit, eikä suurempi yleisö ollut vielä ehtinyt tarrata kynsiään eepoksiin (ainakaan näin suuressa mittakaavassa kuin nykyään). Puoliverisessä Prinssissä älytön kiire hehkuu kyllä silmille aika ajoin, mutta tuohon ylläolevaan nähden suomennos on mielestäni jopa yllättävän hyvin onnistunut. Vanha kunnon Potter-tunnelma välittyy lukijalle helposti ja homma pysyy kasassa, päällisin puolin ei siis valittamista. Mutta...


Lima pursuu. Liman vielä ymmärrän, mutta miksi luvun otsikkoon on pitänyt tunkea suomen (kirjoitettuna) rumaa puhekieltä? Sekin menee slangia puhuvien hahmojen kohdalla, mutta että otsikossa! Eieieiei. My eyes, they're burning! Ja pimeän lordi. Mikä kumman pimeän lordi? Mitä vanhalle ja vaikuttavalle kunnon pimeyden lordille tapahtui? Kyllä lordia itseäänkin varmaan mahtaisi haitata tuo. :D
Nämä tällaiset saivat meikätytönkin nakertamaan tyynynnurkkiaan ahkerasti. SERIOUS Musta! Mitä häh! Lisäksi heti ensimmäisiltä sivuilta lähtien mukaan oli eksynyt hurjasti paino/kirjoitusvirheitä, ja ainakin Draco's Detour -kappaleessa useita lauseita puuttui välistä. Porukan ottaessa yhteen Matami Malkinin putiikissa, eräs jatkon kannalta hyvin oleellinen lause *lunttaa netistä, kun kirja on nyt kotosalla ja tämä itse töissä*
"I think this left sleeve could come up a little bit more, dear, let me just -" loisti poissaolollaan, ja tämä oli häiritsevää kun kuitenkin kirjan loppua kohden mentäessä Potterin ja kumppaneiden kuolonsyöjä-epäilykset Dracoa kohtaan pohjautuvat suurimmalta osin juuri tuohon tiettyyn hetkeen. Ja kyseisessä luvussa oli joku muukin täysin puuttuva pätkä, jota en nyt kuitenkaan tähän hätään muista... ölölööllöll eivät nämä sinänsä omaa lukukokemustani hetkauta suuntaan taikka toiseen, kun olen kuitenkin alkuperäisversion kahlannut läpi tuhanteen ja yhteen kertaan, mutta huolettaa/harmittaa se, miten aukkoiselta ja häkellyttävältä käännös paikoitellen voi tuntua sellaisille lukijoille, jotka tosissaan pänttäävät vain tuon suomennetun version. Kyllähän nämä virheet aina korjataan uusiin painoksiin, mutmut silti!

Eilen sain viimein aloiteltua tuota Puoliveristä Prinssiä lukemaan, ja juupsista juu lähinnä tällaisia tuntemuksia nuo ensimmäiset kappaleet onnistuivat herättämään. Pienet virheet pomppivat nirsolle naamalleni taukoamatta, mutta muilta osin Kapari on jälleen tehnyt hienoa työtä. Ömmph palaan mahdollisesti pölisemään lisää vielä myöhemmin, kunhan olen saattanut suomennoksen kunnialla loppuun asti. Näiltä osin tämä oli tässä, oli pakko vaan päästä vähän purkautumaan. o.o

[Stormheart]

Suht tylsä kirja, ainakin alussa. Kerkesin lukea jotain 300 sivua ennenkuin aloin miettimään että eihän tässä ole vielä tapahtunut yhtään mitään.
Kalkaroksen paljastuminen Voldemortin kätyriksi ei sinällään ihmetyttänyt, mutta se että Kalkaros TAPPOI Dumbledoren oli kyllä melkoinen järkytys :ohhoh: ( olisin ennemmin odottanut Voldemortin tulevan taas örveltämään ). Ihan hyvä kirja joka tapauksessa, mutta pidän silti eniten Azkabanin vangista. Feeniksin Kiltakaan ei oikein iskenyt...hmm, taidanpa käydä nyt noutamassa sen kirjastosta ja lukea ajatuksen kanssa.

Edit: Ei h*lvetti, FK:ssa on se kirottu PIMENTO :prkl: !!

[Leon]

Noniin, nyt on kirja luettu. Päällimäiset ajatukset ovat tietysti hyviä. Kirja oli ainakin yhtä hyvä kuin Azkabanin vanki, Liekehtivä Pikari ja Feeniksin Kilta (ensimmäiset 2 osaa ovat omasta mielesträni selvästi huonompia). Alku oli kieltämättä outo, mutta ei siinä minusta mitään tylsää ollut, koska lukasin sen aivan yhtä nopeasti kuin kaiken muunkin kirjassa. Minulle tylsä on vasta sitä, että lukeminen ei kerta kaikkiaan onnistu. Ja koska henkilöt ovat kiinnostavia, olkoon kuinka naurettavanlaisia rakkausongelmia, kirja uppoaa. J.K osaa kyllä vangita lukijansa aivan millä tahansa asialla. Jotenkin vaan se tarina imaisee mukaansa, olkoon aihe mikä tahansa. Ja kyllähän nämä pusustelut menivät läpi siinä muun tarinan ohella, välillä jopa naurahti sille naurettavalle havainnollistamiselle mitä kirjassa yritettiin. Onhan se melkein noin, mutta ei siltikään =)

Seuraavaksi täytyy sanoa sananen näistä hirnyrkeistä. Hieno keksintö kyllä, vaikka tietysti kulunut idea. Mutta nimestä minä valittaisin, siitä nimittäin tulee mieleen lähinnä pienet vikisevät hiiret, kuin mikään loistava ja mahtava pimeyden voiman esine. Ja sitten kaikkia pieniä virheitä tietysti oli, mutta ne eivät ole minua koskaan haitanneet, koska sanat ja lauseet olivat täysin ymmärrettäviä silti. Ja en huomannut edes kovin montaa lukiessani. Nyt vasta kun olen selaillut kirjaa uudestaan, olen löytänyt muutaman.

Sitten tähän Dubledoren kuolemaan. Voin todellakin myöntää, että järkytyin melkoisesti kun luin tuon kohdan eilen illalla kahdentoista aikaan. Makasin sängyllä ja tuijotin silmät ammollaan kirjaa ja luin kohdan uudestaan ja uudestaan. Dumbledoren kuolema, aivan jotain todella odottamatonta ja Kalkaros tekijänä oli jotain todella ihmeellistä. Mutta samalla mestarillista kirjoitusta J.K:lta. Sais tuntemaan surua ja vihaa samaan aikaan. Kalkaroksesta tuli hetkessä aivan mullku jätkä, mutta nyt kun olen lukenut näitä juttuja esim. täältä, niin alan olla jo sillä kannalla, että koko homma oli suunniteltua. Ja Kalkaros on edelleen hyvis. Jos lukee nuo Snape ja Dumbledore cluet tuolta Dumbledore is not dead -sivustolta, kenelle tahansa tulee sama olo kuin minulla nyt. Toivo elää vielä :)

Loisto kirja, ei voi muuta sanoa. Ja voi että kun voisi hypätä tulevaisuuteen HP 7 ilmestymis päivään. Sen luen jo kyllä englanniksi.

Ja typoja on varmasti, korjaan kun on aikaa ja kädet lakkaavat tärisemästä.

[Isthan]

Minä edustan sitä kannattajaryhmää, jonka mukaan Kalkaros on edelleen hyvisten puolella, on aivan liian selvää Rowin kirjalle, että Kalkaros olisikin pahis. Olen ollut jo viime kesästä asti (luin kirjan silloin englanniksi) sitä mieltä, että Dumbledore itse pyysi Kalkarosta tappamaan itsensä, koska muuten Unbreakable Vowin takia hän olisi kuollut ja Dumbledore olisi menettänyt hyvän kaksoisaentin, joka oli uskotellut Voldemortilla olevansa Voldemortin puolella. En näe mitään syytä, miksi asia ei näin olisi.

Agreed. En suostu uskomaan, että Kalkaros olisi pahis. Se olisi liian kuivaa, Dumbledoren kuolemalle löytyy paljon enemmän loogisuutta.

"Puoliverisen Prissin" henkilöllisyyden hoksasin valitettavasti jo ennen sen varsinaista paljastumista. Mielestäni oli päivänselvää laskea 1+1: hyvä juomissa + tykkää pimeyden magiceistä = Kalkaros. Kirjan nimikin viittasi tämän kyseisen henkilön olevan suuressa osassa, joten miksikäs ei?

Ja tähän R.A.M / R.A.B:iin sitten. Nimeenomaan tuon käännöksen eroavaisuuden takia uskon henkilön olevan Regulus Musta, sillä M=musta / B= black. Sopisi kuvioon. Toivon tosin, että olen väärässä, sillä on aina kivaa kun Rowling yllättää.

Dumbledoren häivyttyä kuvioista sarjan päätöskirjasta on tulossa taatusti synkkä. Porukkaa tippuu varmasti enemmän kuin tähän mennessä yhteensä. Mutta uskon kuitenkin, että Rowling kykenee tasapainottamaan lopun hyvin.

P.S. Toivo ei elä. Dumbledore on kuollut. Olisi aivan liian köyhää herättää D henkiin kun hänen kuolemalleen on niin monta järkevää syytä. Sen sijaan Kalkaros presidentiksi!

P.P.S. Ja Fred ja George jumaliksi.

[NorppaHQ]

Huonoin asia Suomalaisessa kirjassa oli kyllä se, että R.A.B (englanniksi) selviää kirjan takakannesta heti!
R.A.B
R.A.M
B? Black
M?Musta

Selaa vähän feeniksin kiltaa ja koko juttu on jo selvä!
Vink: Siriuksen sukupuu...
En kuitenkaan paljasta kaikkia faktojani tässä sillä se voisi pilata monen sellaisen ihmisen, joka ei ole tutkinut kyseisiä kirjoja tarkasti lukunautinnon.

[Clankki]

Ainut asia mikä minua jäi askartuttamaan on se että mikä on Regulus mustan toinen nimi?

Ja toiseksi. Regulus musta on kuollut joten kun hän laittoi sitä väärää hirnyrkkiä sinne oikean tilalle niin regulus kuoli sitä väärennöstä viedessään sinne (toivottavasti olen väärässä).

Ja se ''A'' siinä R.A.M:ssa on ehkä reguluksen toinen nimi tai jotain.(luulisin niin)

[Grove]

Kannattaa tsekata tämä (http://en.wikipedia.org/wiki/R.A.B) Wikipedia artikkeli. Suhteellisen mielenkiintoinen tuota R.A.B juttua miettittäessä.

Niin ja, Reguluksen toinen nimi on tietääkseni täysin tuntematon.

[Velvety]

No niin, koska sain tämänkin kirjan vihdoinkin luettua voin kyllä siten tunnustaa olevani aikamoinen HP-fanaatikko. Olen pitänyt kovasti kaikista tähän mennessä ilmestyneistä kirjoista, vaikka on kuitenkin ollut jonkin verran sellaisiakin hahmoja, jotka ovat aiheuttaneet pahan "toivottavasti tuo kuolee"-reaktion, mutta se nyt ei haittaa. Mutta näin alkuun on kyllä pakko todeta, että nuo kirjat ovat muuttuneet kovasti siitä ensimmäisestä osasta. On tapahtunut monia asioita, joita en kyllä itse osannut lainkaan odottaa. Ja kyllä pitää sanoa, että tämä Puoliverinen Prinssi vei kaiken yli ymmärryksen. :D

Mutta nyt itse asiaan. Haukun sen kirjan typerän alun kyllä suoraan. Niin typerä ja tylsä, ettei muuta voikaan sanoa. En oikein tajunnut edes aluksi, mistä ihmeestä oli kyse, kun odotin suuresti sitä, että tarinaa kerrotaan ihan alusta saakka Harryn näkökulmasta. No, ensin olikin se pääministeri ja sen jälkeen vielä Dracon äiti ja Kalkaros ja Bellatrix, josta en kyllä ole pahemmin pitänyt koskaan [Murderer!!!!1 ;_;]. Varsinkaan nyt. Jotenkin laimea heppu, pakko myöntää. Ja se Malfoyn äiti oli suunniltaan. Onneksi se ei kuitenkaan mennyt sellaiseksi, että tämä Dracon äiti yrittää pelastaa poikansa tyyliin Harryn äiti ja kuolisi sitten. Voi elämä, jos niin olisikin käynyt. Tai no, eihän tuota vielä tiedä, kaikkihan voi vielä muuttua täysin.

Dumbledoren ilmestyminen kuvioihin heti alussa oli kyllä aikamoinen idea Rowlingilta. :3 Ihan mukava asia minusta kuitenkin, ettei se ole ihan samanlainen kuin muissa kirjoissa: sellainen typerä ja tylsä, jossa Dursleyt kiusaavat Harrya minkä ehtivät ja tämä saa kärsiä. No, minä en olekaan koskaan pahemmin Dursleystä välittänyt, joten se nyt on ihan sama. :D No, oli kuitenkin kiva päästä sinne Hermionen ja Ronin luokse. Tässä vaiheessa tosin Tonksin ilmestyttyä taas peliin, tuli sellainen olo etten oikein tiennyt, kuka kumma se akkeli oikein oli, mutta sitten jonkin ajan kuluttua tajusin sen olleen Siriuksen serkku. Hyvä minä. \o/

Joo. Dracon kohdalla kyllä jotenkin arvasin jo alussa, että siitä tulee Voldemortin palvelija. Ainakin minusta tuntui siltä, kun hänen isänsäkin on aika lailla samanlainen (joka muuten päätyi Azkabaniin onnistuneesti, muhaha. :D) ketku, ettei ole ihmekään, jos pojasta tulee samanlainen. Varmasti hän ihailikin isäänsä suuresti, tietäessään tämän historian. :p Mutta no jaa, en ole pahemmin koko hepusta koko kirjasarjassa edes pitänyt, joten ehkä se johtuu siitä. Ja Kalkaros myös. Vihani häntä kohtaan vain kasvoi kun se tappoi yhden kirjasarjan parhaimmista hahmoista, joihin olin onnistunut samaistua varsin äkkiä. ;_; Ilkimö mies.

Minä koko ajan uskoin, että Harry ja Hermione päätyvät lopulta yhteen ja melkein petyinkin, kun Harry päättikin valita Ginnyn Hermionen sijaan. Grr. Minusta Harry ja Hermione olisivat paljon söpömpi pari kuin Ronin pikkusisko ja herra Potter. Minä en millään voisi parittaa kuitenkiin Hermionea Ronille, he ovat niin erilaisia ja joskus tuntuu siltä, että he ovat kunnon vihamiehiä. Mör. :/ Mutta samapa se. Se Puoliverinen Prinssi oli sitten kokonaan joku muu kuin osasin itse edes tajuta. Minä luulin sen olleen joku Harryn sukulainen, mutta se olikin juuri se heppu, jonka en uskonut olevan se prinssi. ._. Ja sekin paljastui vasta ihan loppumetreillä. Pyh. :p Dumbledoren hautajaiset olivat kyllä muuten todella ihana kohtaus. Melkein aloin itkeä siinä vaiheessa. ;__;

Mutta on pakko kuitenkin myöntää, että tämä kirja oli todella mukavaa luettavaa ja se ei ollut liian pitkä. Se oli paljon ohuempi kuin Liekehtivä Pikari ja Feeniksin kilta, mutta silti ihan hyvä. Yksi osa vielä ja sitten tämä kirjasarja tulee päätökseensä. Oikein makoisaa luettavaa on kyllä ollut. Toivon vain, ettei se seuraava osa ole liian paksu, vaikka toisaalta se ei minua haittaakaan. Ei niin kovasti. ja nyt odottelenkin seuraavaa, eli viimeistä osaa innoissani nähdäkseni, kuoleeko Volly (Voldemort) tai joku muu (Kalkaros siis.). >:D