Kirjoituskerho, tehtävä 10: Hiomattomat timantit

[Purity]

Tämä tehtävä on voimassa 10.8. - 18.8. Osallistujille pakolliset kommentoinnit tulee suorittaa aikavälillä 19.8. - 26.8. Ylimääräisiä kommentteja saa toki halutessaan kirjoitella vielä rajan jälkeenkin.

Säännöt (http://foorumit.fffin.com/showthread.php?t=12090&page=1&pp=15) löytyvät tämän linkin takaa. Jos et ole osallistunut ennen kirjoituskerhon tehtäviin, lukaise ne huolella läpi ennen osallistumista. Muistattehan myös kommentointirajoja koskevan sääntömuokkauksen, joka astui voimaan 22.6. - jos ei kuulosta tutulta, niin kannattaa vanhojenkin kerholaisten käydä kurkkaamassa tuolta, että mistä oikein on kyse. Saman linkin alta löytyvät myös selitys kirjoituskerhon tarkoituksista, sekä listat tehtävistä ja vakituisista kerholaisista. Sinne kuuluu myös kaikki keskustelu säännöistä tai kerhon asioista - tämä ketju on tarkoitettu vain tehtävätekstien postaamiselle ja kommentoinnille.


Hiomattomat timantit

Täällä foorumeilla piileskelee paljon hyviä kirjoittajia ja vielä enemmän upeita ideoita. Kuitenkin monelle on varmasti tuttu tunne, että vaikka idea tai tekstin alku olisi kuinka hyvä, jää se välillä siihen. Tekstiä ei saakaan toteutettua haluamallaan tavalla - ei keksi miten se jatkuisi tietystä kohdasta eteenpäin, sinne jää kökköjä lauseita tai muuten vain ei ole tyytyväinen lopputulokseen. Teksti jää siis kesken. Varsinkin kirjoituskerhoon kirjoitettaessa saattaa myös käydä niin, ettei tekstiä ehdikään saada valmiiksi aikarajan sisällä. Noh, tällä kertaa ette pääse tuota tekosyytä käyttämään, sillä tehtävänä on kirjoittaa keskeneräinen teksti. Tästä syystä osallistumisaikaakin on vain viikko, sillä ei teillä hirmuisesti aikaa voi kulua siihen, että ette kirjoita tekstiä valmiiksi. :]

Kirjoitustyyli ja -laji ovat jälleen kerran vapaita. Toivon näkeviäni hyviä ideoita ja kertomusten alkuja, loppuja tai jopa keskivaiheita, joissa on paljon potentiaalia. Tiedän, että tällaisia teiltä löytyy, joten ei kuin kirjoittamaan. Huomatkaa kuitenkin, että tämä tehtävä on samalla eräänlainen kirjoituskerhon keskeneräisten tarinoiden keräys. Osallistumalla tähän tehtävään luovutatte samalla osallistuvan tekstinne vapaasti käytettäväksi kirjoituskerhon tarkoitusperiin. Toki kreditsit ropisevat aina teille, mikäli tekstiänne tai ideaanne jotenkin kirjoituskerhossa tulevaisuudessa käytetään.

[Sisko ja sen Sisar]

Sisar: Tälle olisi kyllä tulossa jatkoa ja tiedän jo pitä tulee tapahtumaan mutta kun en saa ajatuksia paperille. Sitäpaitsi olen suunnitellut käyttää tarinassa paria kaverinikin hahmoa mutten tiedä saanko käyttää niitä. :huh: No tässä tämä nyt kuitenkin on: (nimeä en vielä pahemmin ole suunnitellut, repäisin tuon vain jostain)

UHRAUKSEN HINTA

Hän silitti hellästi rakkaimpansa ennen niin kauniin kuulasta ihoa. Nyt se oli täynnä arpia, asfaltti-ihottumaa sun muuta rupea. Hän hoki toistuvasti itselleen, ettei tämä ollut hänen vikansa, mutta jotenkin se ei vain tuntunut helpottavan hänen oloaan. Ajatukset syöksähtelivät kuin pääskyset hänen päänsä sisällä ja koko ajan hänen korvissaan kaikui renkaitten ulvonta kun hän ja se kirottu rekka painoivat jarrun pohjaan. Mutta se ei ollut riittänyt.
Kyyneleet sumensivat Lionelin näön. Vasta 6 tuntia sitten hän oli seissyt alttarilla rakkaan Lisansa kanssa, kun rekka oli ajautunut heidän kaistalleen.
Vaistomaisesti hän siirsi kätensä vaimonsa vatsalle. Siellä oli heidän puolikuukautta vanha lapsensa.
Lääkärit väittivät, ettei Lisa ehkä selviäisi. He olivat väärässä, niin väärässä! Lisa oli aina niin
täynnä elämää… Ei. Lionel ei antaisi minkään viedä Lisaa ja heidän lastaan häneltä!

***

”Mitäs sanot?” Siivekäs olenko kysyi käskyläiseltään.
Tuon valtavan paholaisen vieressä istuskeleva olio vilkaisi herraansa. Sen ihmismäiset kasvot vääntyivät irvokkaaseen hymyyn, mikä paljasti monta riviä teräviä hampaita ”Mies on poimintaa vaille valmis, herrani. Menenkö minä?”
Siivekäs olento –myös Saatanana tunnettu- nyökäytti sarvekasta päätään tyytyväisenä.

***

”EI!” Lionel vaikeroi.
”Olemme pahoillamme. Hänen tilaansa ei voi parantaa. Ainut asia, minkä voimme tehdä, on helpottaa hänen oloaan.” lääkäri selitti parkuvalle Lionelille ”Parasta hänen kannaltaan olisi lopettaa hoito ja antaa hänen nukkua pois…”
”Ei ei ei ei!!!” Lionel karjui ja valahti polvilleen lattialle ”Eih….”
”Annamme teille aikaa päättää, mitä teemme.” lääkäri sanoi ja poistui huoneesta jättäen Lionelin kahden rakkaan vaimonsa kanssa, jonka hän pian saattaisi joutua hyvästelemään.

Hän makasi lattialla hyvän aikaa, ennen kuin pystyi kokoamaan itsensä ja nousemaan. Kääntyessään Lisan sängyn puoleen hän näki vierastuolilla istuvan mustaan kaapuun pukeutuneen henkilön.
”Kuka helv…” Lionel aloitti, mutta tuntematon henkilö keskeytti hänet.
”Taidat rakastaa tätä naista?”
Lionel katsoi tuota miehen äänellä puhuvaa olentoa kysyvästi. Mitä tämä tarkoitti? Hän nyökkäsi epävarmana.
”Ja haluaisit pelastaa tämän hengen?” olento jatkoi ”Vaikka se tarkoittaisi omanne uhraamista?”
Lionel nyökkäsi uudelleen, tällä kertaa varmempana. Jostain syystä hänet oli vallannut tunne, että hän voisi luottaa tähän muukalaiseen. Voi, kuinka helppoa onkaan lumota ihmismieli.
”Homman nimi on tämä. Voit pelastaa vaimosi sekä lapsesi antamalla sielusi ja ruumiisi meidän käyttöömme.”
”H-hetkinen. Meidän?…”
”Niin niin. Nimi tuohon ja olemme valmiit.” Olento selitti viekottelevalla äänellä ja vetäisi huppunsa alta jonkinlaisen paperin, mikä oli täynnä jonkinmoisia riimuja. ”Mieti ihan rauhassa, mutta muista; rakkaasi aika on rajoitettua.”

Mahdollisuus pelastaa Lisa? Mahdollisuus pelastaa lapsenikin? Ajatus oli todella houkutteleva, ja tottakai Lionel oli valmis uhraamaan itsensä rakastettujensa vuoksi.
”Hyvä on. Minä allekirjoitan.” Lionel totesi ja astui lähemmäksi tuota olentoa. Lähemmäksi loppuaan. Ei, ei lähemmäksi loppuaan, vaan lähemmäksi alun loppua.

[Sanctio]

Luin kyllä nuo ohjeet läpi, mutta jos nyt olen käsittänyt väärin, niin ilmoittakaa vaikka yksityisviestillä. Eli keskeneräistä tekstiä pitäisi tähän laittaa. Noh, niitähän löytyy tästä päästä. Insipiraatiot aina koneelle jossain muodossa tallennan, jotta voisin myöhemmin kirjoittaa valmiiksi. Jotkut eivät vain koskaan valmistu, ja tässä olisi semmoinen yksilö - Enjoy!
----------------------------------------------------------------------------
Luonto kutsuu - Niin kutsun minäkin!

"Ahahahaaa.. Mikä ihana päivä! Punarinnan laulua - ruusujen tuoksua. Olen taivaissa! Aurinkokin hohtaa ihanasti! Ei liian kuumasti vaan juuri sopivan lämpimästi! Ja mieto tuuli liihottaa ylitseni aaltoillen - Aivan kuin se leikkisi. Tuulen leikkiä ruusupuun oksilla punarinnan laulaessa - olen todellakin taivaissa!"

"Tästä puuttuu enää mieto humala ja mies ystävä! Katsotaampa... Hänet kutsunkin tänne! Ikioma rakastettuni - Jack!" Pieni nainen punaisessa hameessaan, joka oli koristeltu sinisillä narsisseilla, kullankeltaiset hiukset liehuen tuulessa ja täydellinen katse - täydellinen hymy houkuttelevine huulinensa. Sitä hän todellakin oli - enkeli taivaissa! Enkeli nimeltään Anita, huomauttaisin. Vieläpä rikas enkeli, hän oli nimittäin perinyt hiljattain äitinsä viiniteollisuudesta kiskomat rahat ja eli nyt enkelin elämää, enkelin vartalolla. Vain siivet puuttuivat, mutta ilman niitäkin pääsee taivaisiin, kun tietää vain lentoreitin. Ja koneeksi kelpaa vain ja ainoastaan aito merkkituote, suoraan italian viinitarhoista - Bon'quaz. Se oli aito alkoholiydinpommi, joka saastutti täysin aivot pienintäkin sopukka myöten. Se oli pahempaa - paljon pahempaa kuin yksikään huume. Vieläpä suvun tuottamaa, ja toimi oikein mainiosti lentokoneena taivaisiin, tai vastaavasti hullujen huoneelle, riippuen käyttömäärästä.

"Aivan, Jack... Juuri nyt kaipaisin sinua tänne! Tarjolla olisi sitä iki-ihanaa viiniä - Bon'qaz:ia! Etkös sinä pitänytkin siitä? Niin, kultaseni... Kyllä, kultaseni... Juuri niin... Nähdään sitten kuudelta! Hei hei!"
Anita käveli naurahdellen ja hyräillen eteiseen. Hän katsoi itseään peilistä ja hapoi hiuksiaan tavalliseen tapaansa. Hän käännähti kuin tanssahtaen kohti keittiön ovea ja aivan kuin leijaili hennosti siitä sisään. Hän avasi keittiön ikkunan ja haistoi ilmaa hyvin pitkästi sulkien samalla silmänsä - juuri niin kuin onnelliset naiset tekevät kirjoissakin. Lopuksia hän huokaisi ja ajatteli ääneen:
"Ahh... Mikä ihana päivä!"...ja alkoi hyräillä tuttua laulua: "Aavan meren tuollapuolen, jossakin on maa...". Hän ajatteli, miten ihanaa olisi tanssia puutarhassa ja läheisellä niityllä, katsella auringonlaskua. Aijemmin hänellä ei ollut aikaa siihen. Piti ansaita elantonsa töissä verotoimistossa, mutta nyt ne ajat ovat ohitse. Hänellä on viimeinkin aikaa toteuttaa jo pitkään päätä vaivanneet haaveet ja mielihalut. Hänen aivonsa täyttyivät mitä ihanimmilla asioilla hänen ajatellessaan nykyistä tilaansa ja vapautta, joka hänellä oli. Viimeinen sukulainen oli vihdoinkin kuollut. Ei enää muuta kuin hän ja suunnaton määrä vapautta... Suunnaton määrä vapautta, ja... Jack!?
Yhtäkkiä ajatus romanssista tuon miehen kanssa alkoi tuntua melko haitalliselta. Jokin siinä ei mennyt kohdalleen. Hänen hallussaan oli liki loputtomat määrät vapautta, varautta ja viehätysvoimaa. Hän saattoi tehdä mitä ikinä halusi. Tai ainakin melkein. Sillä oli yksi, joka saattoi estää hänen suunnatonta vapauttaan... Jack!
"Kuitenkin rakastan häntä!" Anita tuli ajatelleeksi. Siinäpä vasta ongelmallinen tapaus. Mies, joka saattaisi estää täydellisyyden, mutta jolle en saattanut tehdä mitään, koska tunsin jotan häntä kohtaan. Hänen mielessään alkoivat vilistä onnettomat ajatukset tulevaisuudesta - epätäydellisestä tulevaisuudesta. "Miten pääsisin hänestä eroon...?" Anita ajatteli. "...Rakastan häntä kuitenkin, joten en voi vain jättääkkään häntä. Potisin vain sydänsuruja loppuelämäni - tai sitten vain yksinkertaisesti hakisin hänet takaisin ja niinhän ei saisi käydä. Ei missään tapauksessa!"
Yhtäkkiä Anitan mieleen pamahti mitä kauhein ajatus. "Entäpä jos... Hän kuolisi?"

----------------------------------------------------------------------------

[The_Sipi]

Hississä


Ovi avautui ja Kari astui sisään hissiin, jossa seisoi nainen, jota hän ei tuntenut. Naisella oli tummat pitkät hiukset ja hän oli pukeutunut harmaaseen jakkupukuun, mikä ei yllättänyt Karia; niin useimmat tämän rakennuksen naisista pukeutuivat. Kari ei ymmärtänyt, mikseivät he voineet näyttää naisellisempia puolia itsestään. Naisella oli ruskea nahkalaukku oikeassa kädessään, jota hän tuntui oikein puristavan.
Kari kääntyi kasvot kohti ovea, joka sulkeutui ja matka alas alkoi. Sanoako naiselle mitään vai ei? Kari ei osannut päättää, joten hän päätti olla hiljaa ja sen sijaan katsella yhtä suosituimmista viihdemuodoista, mitä mikä tahansa moderni hissi nykyään tarjosi: digitaalista kerrosnäyttöä. 17, 16, 15… Miksiköhän hississä aina ollaan kauhean vaivautuneita, jos siinä matkustaa kaksi, tai useampi toisilleen tuntematonta ihmistä? 12, 11, 10… Johtuikohan se siitä, että tila on niin pieni? 9, 8…
Kahdeksannen kerroksen ohitettuaan hissi ensin keikahti vähäsen ja sitten pysähtyi. Samalla hetkellä myös valot sammuivat ja nainen rupesi huutamaan. Hänen kirkunansa oli niin kammottavan kuulloista, ettei Kari ollut kuullut sellaista koskaan. Samassa nainen alkoi takoa nyrkeillään hissin seiniä.
”Rauhoitu nyt herran tähden!” Kari huusi naiselle ja yritti itsekin parhaansa mukaan pysytellä rauhallisena. ”Tuo ei auta yhtään!”
”Mä en halua kuolla!” Nainen huusi. ”Mä haluun pois täältä. Mä en ole valmis kuolemaan!”
”Turpa kiinni nyt, nainen!” Kari tiuskaisi. ”Ei tässä ole kukaan kuolemassa. Se on vain jonkin sortin sähkökatkos."
Huutaessaan naiselle Kari oli samanaikaisesti avannut perinteisen harmaan työsalkun, ottanut sieltä esiin taskulampun, Magliten itse asiassa, jonka hän pisti päälle. Valo täytti koko hissin ja siinä samassa Kari oli jo aivan rauhallinen. Nainen jatkoi huutoaan vielä muutaman minuutin, jonka ajan Kari oli käyttänyt tyynnytelläkseen naista. Viimein nainen rauhoittui ja hän vajosi istumaan ja nojaamaan seinää vasten. Kumpikaan ei sanonut sanaakaan kahteen kokonaiseen minuuttiin – Karista ne tuntuivat pisimmiltä kahdelta minuutista koskaan -, kunnes nainen katsottuaan Karia nuo menneet minuutit sanoi:
”Kun täältä pois päästään, lähdetkö kanssani baariin paukuille?”
”Ei kiitos”, Kari vastasi. ”Minun täytyy ehtiä kotiin. Vaimo ja penskat odottavat syömään.”
”No, kunhan kokeilin. Halusin selvittää asian nyt heti, ettei tulisi pois lähtiessä mitään epäkiusallista hetkeä”, nainen sanoi. ”Minä olen Pe… tuota, siis… Paula.”
”Kari”, Kari sanoi ja he kättelivät. ”Aikamoista ääntä pidit tuossa äsken.”
”Varmaan pitäisin vieläkin, jollet olisi täällä”, Paula sanoi. ”Älä pidä minua minään friikkinä, mutta minä en vain viihdy kovin hyvin ahtaissa paikoissa. Hissejä olen oppinut sietämään, mutta muuten en juuri näin pienissä tiloissa viihdy.”
”Minäkö pitäisin sinua friikkinä? Miksi pitäisin vain siksi, että pelkäät jotain? Fobiat eivät ole outous”, Kari vastasi. ”Sitä paitsi: Kuinka kauan ajattelit kestävän, ennen kuin kysyt minun lampustani? Ja mitä tuumisit, jos sanoisin, että kannan vielä varaparistoja mukanani, ja että olen jopa harjoitellut makuuhuoneessani salkun avaamista pimeässä? En minäkään siis mikään täydellinen esimerkki rohkeudesta ole.”
”Mies, joka pelkää jotain ja uskaltaa vielä myöntää sen. Sellaiset miehet ovat harvassa. Vaimosi mahtaa olla onnenlikka”, Paula naureskeli. ”Mitä sinä muuten edes teet täällä tällaisena päivänä?”
”Olin tuossa alkuillasta veljen luona käymässä ja kotimatkalla päätin käydä hakemassa pari paperia täältä, joita voisi katsella pyhinä… ja tässä tulos”, Kari tiuskaisi. ”Meneeköhän tässä vielä kauan?”
Samalla hetkellä Karin puhelin soi. Hän kaivoi sen esille taskustaan ja jo soittoäänestä hän tiesi sen olevan vaimonsa Ritva. Näyttö vahvisti vielä sen ja myös sen tosiseikan, että akkua oli vain yksi tolppa jäljellä. Hän vastasi..
”Oletko pian tulossa kotiin? Täällä on pieni kaaos menossa. Minulla oli laatikot uunissa, kun yhtäkkiä sähköt meni. Missä muuten olet juuri nyt?” Ritva tiedusteli.
”Sähköt poikki sielläkin”, Kari ihmetteli. ”Onko koko saatanan kaupunki nyt vailla sähköä? Ei jumalauta! Toivottavasti ei kestä enää kauan. Olen nimittäin erään naisen kanssa…”
…jumissa Fujitsun hississä, oli Karin tarkoitus jatkaa, mutta puhelu katkesi. Akusta loppui virta.
”Ja paskat!” hän kirosi. ”Onko sinulla kännykkää? Minun pitäisi soittaa vaimolleni.”
”Tuota noin… valitettavasti unohdin sen kotiin”, Paula vastasi hieman vähän liian nopeasti. Kari katsoi naista pitkään, mutta Paulan ilmekään ei värähtänyt. Sen sijaan Paula tarrasi tiukemmin kiinni laukustaan ja jatkoi: ”En pidä sitä niin tarkasti silmällä. Harvoinpa kukaan minulle soittaa. Nytkin olen menossa kotiin viettämään laatuaikaa kissani kanssa. Ei minua kukaan siellä odota.”
”No, voi nyt helvetti!” Kari huudahti pistäen kädet päänsä päälle. ”Nyt Ritva, siis vaimoni, luulee, että minulla on jotain vipinää jonkun naisen kanssa… ja kaiken lisäksi vielä tänään. Ja ihan kuin tässäkään ei olisi tarpeeksi; olen vielä jumissa jossain saatanan hississä vain sen takia, että koko kaupungista on sähköt poikki. Ei siis jumalauta! Joskus vielä ehkä nauramme tälle jutulle, mutta tällä hetkellä ei kyllä naurata yhtään.”
Kari laski kädet sivuilleen, huomasi Paulan tutkailevan hissiä ja alkoi itsekin tehdä niin. Hissi oli tavallinen Koneen hissi, joka kantoi maksimissaan kahdeksaa henkeä taikka 600 kiloa. Hissi oli pysähtynyt oikein sievästi kerrosten väliin niin, että oli turha edes yrittää kummankaan kerroksen ovea vääntää auki, sillä kummastakaan ovesta ei mahtuisi ulos ei hän, eikä myöskään Paula. Kari katsasti Paulaan päin ja huomasi tämän kiinnittäneen huomionsa hissin kattoon.
”Tiedätkö”, Paula aloitti katsellen edelleen tiiviisti kattoa, ”jos olisimme päähenkilöitä amerikkalaisessa elokuvassa, olisi tämän hissin katossa luukku, jossa pääsisimme hissikuiluun ja ehkä jopa ulos. Mutta emme ole, eikä katossa myöskään ole mitään luukkua.”
Kari oli hetken aikaa hiljaa, hänkin katsoi kattoa nyt. Samalla hänellä välähti, että sähkön uupuessa myöskään ilmastointi ei toimi, mitä tarkoitti sitä, että he kuluttivat puhuessaan koko ajan alati hupenevaa happea.
”Niin, ja tiedätkö mitä muuta? Jos olisimme amerikkalaisessa elokuvassa, olisi tarinassa varmasti onnellinen loppu.”

------------------------------

Tätä voisi jatkaa, aah, niin monella tavalla (fantasia-tyylinen jatkokin mahdollista) ja tämän voisi lopettaa, aah, niin monella tapaa, mutta en tiedä, tulenko koskaan jatkamaan tätä. Tämä oli vain yksi hullu idea, joka mieleeni tuli tuossa eräs ilta. Tarinassa kun on niin monta vihjettä eri suuntiin, että voi tarttua yhteen, toiseen tai vaikka kaikkiin, jos tarinaa jatkaisi (minä tarttuisin kaikkiin varmasti). Everything event... I mean, possible! :)

[Sisko ja sen Sisar]

Sisar: En sitten millään jaksaisi odottaa huomiseen, niin kommentoin nyt. Jos tulee vielä uusi tarina niin edittaan sen arvostelun tähän. No harm done, right? Tuskimpa te suututte jos mie nyt kommentoin, unohtaisin kuitenkin jos odottaisin.

Sanctio tarinasi oli pelottava :confused: Very spooky. Indeed.
Kuvailua oli mukavasti ja se oli eläväistä. Todella kauniisti olit kertonut Anitasta ja puutarhasta. Viinin esittely taas sai hymyilemään, varsinkin tämä kohta
Vieläpä suvun tuottamaa, ja toimi oikein mainiosti lentokoneena taivaisiin, tai vastaavasti hullujen huoneelle, riippuen käyttömäärästä. :) Hauska.
Loppu oli tosiaankin pelottava
Yhtäkkiä Anitan mieleen pamahti mitä kauhein ajatus. "Entäpä jos... Hän kuolisi?" Juuh, on se hulluksi tekevä viini tainnut noussut päähän. Selkäpiitä karmii. Mutta kokonaisuudessa hyvä tarina, kuvailua sopivasti, ei kirjoitusvirheitä, sopiva pituus ja ripaus kauhua. Hyvä hyvä :D Tällepä saisi mukavan jatkon, koeta kirjoittaa jotain, lukisin sitä mielelläni.

The_Sipin tarina oli realistinen kauhutarina. Tuli jotenkin mieleen yksi Resident evil, sellainen hissikohtaus kun hissi pysähtyy ja yksi tyyppi yrittää kiivetä ulos mutta sitten hissi lähteekin liikkeelle ja tyyppi jää kerroksen lattian ja hissin katon väliin haljeten kahtia. Vai oliko se jossain muussa elokuvassa :huh: Palataampa asiaan.
Kuvailua sinultakin löytyi mukavasti. Tarinan kulku on helppo kuvitella ja juoni eteni mukavan sutjakkaasti. Tälle saisi hauskan jatkon. Juonenkäänteitä riitti ja tarinan pituus oli todella sopiva. Karista olisit voinut kertoa enemmänkin, niinkuin miltä se näytti? Mutta hyvä se noinkin oli. Tällainen kauhu on minun mieleeni ;) Puhekieltäkin olit käyttänyt kirjoittaessasi. Hyvä, niin tarinasta saa todentuntuisemman. Tunteet olit saanut vaikuttamaan aidoilta, oikea lukuelämys. Tästä saisi vaikka romaanin alun.

[Ze Shoopuf]

Hah, miun hiomaton timantti. Koko tämän jutun kirjoitin ~20 minuutissa, ehkä hiukan allekin. Se lähti siitä, että minä halusin ensimmäiseksi lauseeksi tuon. Sitten, noh... Asia johti toiseen. ^^
Nimi ei liity oikeastaan ollenkaan tarinaan. Kun jatkan tarinaa, nimi tulee luultavasti muuttumaan.

Maan näkemys

Pieniä, pulleita kyyneleitä tippuu jo syntyneeseen pieneen lammikkoon saaden sen pinnan värähtelemään renkaina. Vaalealle lattialle syntynyt suolaisen nesteen meri alkaa kasvaa niin suureksi, että veden pintajännitys ei pidä sitä enää kasassa, vaan se lähtee valumaan vinoa lattiaa pitkin alaspäin. Yhä vain pisarat tippuvat, raskaat nyyhkytykset seuraavat toisiaan. Kyynelnesteen muodostama vana kiemurtelee ohuen pölykerroksen läpi.
”Oletko sinä kunnossa, poika?” kysyn hetken kuluttua maahan kyyristyneeltä pojalta. Hän on nuori, ääni on vielä kirkas ja heleä. Hänen hiuksensa ovat mitättömän ruskeat, hiukan takkuiset ja likaiset sekä muotistaan ylikasvaneet. Yllään hänellä on risainen, harmaa vaatekerta. Kenkiä tai sukkia hänellä ei ole, vain suuri villapaita ja polvihousut.

Poika ei vastaa. Hän vain jatkaa nikotteluaan ja pyyhkii kädellään nenäänsä pyyhkien sen sitten housujensa etuosaan. Kankaaseen jää tumma vana. Ehkä hän ei kuule minua. Tai ehkä hän ei vain ymmärrä. Käännän katseeni pojan varpaisiin. Paljaina ne pilkottavat hänen takamuksensa alta, alastomina ja pehmeinä. Ne näyttävät niin houkuttelevilta ja pieniltä, kevyesti heiluen. Jokaisen päähän on kasaantunut aavemaisen ohut kerros pieniä, ruskeita tomuhiukkasia. Ne näyttävät pehmeiltä ja kauniilta kimallellen hiukan auringonvalossa. Tomu ei näytä yhtään sotkuiselta, vaikka likaahan se oikeasti on. Ihmisillä on muutenkin outo käsitys liasta. Jos jokin asia on sellaisessa paikassa, mihin joku tietty henkilö ei sitä ole laittanut, se on heti väärin. He eivät vain tajua sattumien ihanuutta.

Otetaan esimerkiksi vaikkapa heidän maalaamansa taulut. Joku taiteilija ottaa sinistä ja maalaa taivaan, johon laittaa valkoisia pilviä. Seuraavaksi hänellä on aikeissaan maalata vihreä ruohikko, mutta hän ottaa vahingossa violettia. Nyt taulussa on muutama viiva violettia. Taiteilija ottaa vihreää ja maalaa violetin piiloon. Miksi? ”Koska sen ei kuulu olla siinä.” Aikamoinen logiikka tuokin. Vain koska hän itse ei ole tarkoituksella tehnyt viivoista violetteja, ei se tarkoita, etteikö niiden kuuluisi olla violetteja. Ja se ei todellakaan tarkoita sitä, että viivat olisivat rumia violetteina. Minä itse asiassa pitäisin pienestä, piristävästä violetista viivasta keskellä taulua. Mutta ei, ihminen pyyhkäisee ne tyhmyyksissään pois ja pilaa sen oudon, kirpeän kauneuden.

Poika lakkaa yhtäkkiä itkemästä ja nostaa varovaisen oloisena katseensa. Hänen eteensä, keskelle kyynelpuroa, on astunut suuri hahmo, joka langettaa synkeän varjonsa hennolle lattialle. Poikaa hän ei kuitenkaan varjosta, sillä aurinko paistaa pojan takaa. Minäkin kylven auringon lämpimässä valossa ja nautin siitä, mutta hahmo ei näytä tuntevan käsitettä ”nauttia”.
Hahmo kysyy pojalta jotain, joka on vain käsittämätöntä sekasotkua minun korvilleni. Poika nikottelee ja kuiskaa hiljaa jotain. Ison hahmon kämmen nousee ja läjähtää keskelle pojan kasvoja. Nuori ihminen kaatuu vasemmalle kyljelleen, poispäin minusta. Hän älähtää ja nousee pyyhkien haljenneesta alahuulestaan veren pois.

[Unski]

Viime sekunneilla jalka oven väliin!


Satu Eläinten Vastaiskusta

Kuten kaikki sadut, alkaa myös tämäkin maagisilla sanoilla.
Olipa kerran..
Olipa kerran ihminen. Se oli ennen apina, joka oli vain niin kömpelö sekä typerä että tipahti puusta eikä enää osannut kiivetä takaisin. Peitoten kaikki todennäköisyydet tyhmä apina selvisi hengissä. Luonnon ensimmäinen virhe.
Aikanaan apina oppi kävelemään, käyttämään käsiään ja kaikkea muuta sellaista.
Tiivistettäköön koko raskas evoluutioprosessi siten, että apina on nykyään ihminen, eivätkä nykyään elävät apinat haluaisi millään tunnustaa tätä kellekään. Kukaan ei voi moittia sitä moisesta.

Ihminen teki kaupungin, jonka vieressä kulki joki. Joen vieressä oli pelto, jonka päässä nousivat kukkulat. Kukkuloiden tuolla puolen oli pieni metsä, "Metsän raivuu aloitetaan 4.8"- metsä. Eläimille se tosin oli Pieni Metsä.
Pienen Metsän siimeksessä Oravaisten perheen iloiset lapsoset kiipeilivät puissa nauraen toisiaan jahdaten ikuisessa leikissänsä, elämästä täysin nauttien.
"Hei tulkaa, minulla on jano! Käydään juomassa lammella" huudahti Irma, suvun pienin oravatyttönen.
Iloisesti nauraen ja viipertäen oravat juoksivat kisaa lammelle, josta heillä oli aina tapana juoda ja joskus he ilokseen siinä uivatkin.
Kesken innokkaan juoksunsa johdossa ollut Irma pysähtyi, eikä liikkunut hetkeen ollenkaan. Sitten hiiren hitaasti pieni orava kellahti kyljelleen metsäpolulle, eikä liikkunut ollenkaan.
"Irma, mikä sinun on?" kysyi hiukan isompi Jukka, toisiksi pienin oravanpoikanen siskoltansa. Ennen kuin sanat olivat ehtineet kohota ulos hänen pikkuruisesta suustaan, Jukan nenä oli sulaa hänen kasvoillensa.
"H-Hyi Saatana!" tämä kiljahti ja tajusi liian myöhään sanoneensa sanan, jonka vain Karpo Orava, tuo oravista hipein, sai sanoa.
Kukaan ei tosin kiinnittänyt huomiota siihen, sillä ilmassa leijui suorastaan tassuin kosketeltava lemu, jota ei oltu haistettu edes Hajunäätien sukukokouksissa.
"M-Mikä kaamea haju.. Mistä ihmeestä se oikein tulee?" kuiskasi käpäliään suullaan pitävä Marko, toiseksi isoin oravanpoikanen. Muut eivät tosin voineet vastata, sillä he oksentelivat ympäriinsä niin pahasti, että se muisto käyneistä marjoista ja kärpässienistä rottien kotibailuissa vaikutti siivousjuhlilta.
Kun jokainen pikkiriikkinen oravanpoikanen oli oksennellut itsensä langanlaihaksi, yksi heistä hiiskahti.
"Tapa minut.. Mistä tuo haju tulee.. Lammelle. Pitää päästä lammelle veden alle turvaan.."
Jostain tajunnan ja tajuttomuuden rajoilta muutkin oravat tajusivat sanojen viisauden ja lähtivät polun puolelta toiselle heiluen kohti lampea.
Pienen Metsän lampi oli aina ollut mukava paikka, täynnä hymyileviä kasvoja sekä mukavia muistoja. Nyt siellä oli enää läjä hiekkaa, sekä pitkä horisonttiin asti yltävä viiva jotain outoa mustaa ainetta. Kaikki muu oltiin revitty sileäksi.
"Mutta mikä.. Kuka. Miksi?!" itki Irma avoimesti ja hieroi käpälillään silmiään.
"Kuka ikinä olisi voinut tuhota meidän pienen lampemme. Kuk-"BLAARTGH!!

"Hei kattokaa, nappasin nelejä yhellä!" huudahdettiin kaivinkoneen kyydistä.
Kaikki työ miehet puhkesivat iloiseen hohotukseen, kun kaivinkone peruutti Orava lasten jäännösten yltä.
"Pirun typeriä elukoita, eivät tajua että täällä tehdään tietyömaata." mutisi muutama duunari ja jatkoi iloista työtään metsää repien.

"Tämä Pienen Metsän kokous on kutsuttu paikalle, koska tietooni on tullut.. Noh, taidatte tajutakin." sanoi Mäyrä, joka piti kaikkien muiden tavoin hengitysmaskia.
"Nyt on aika iskeä, eikä puhua. Ihmiset ovat menneet liian pitkälle! Viva lá revolucion!" kiljahti eräs pesukarhu Suuren Tammen sisään kertyneistä eläimistä. Pesukarhut tunnetusti muodostivat Pienen Metsän politiikan ääriradikaalisiiven.
"Kerrankin pesukarhut ovat oikeassa." lausui vanha viisas Mäyrä ja koska mäyrät ovat loppujen lopuksi tylsää sakkia, kukaan ei viitsinyt keksiä sille mitään nolon lapsellista nimeä. Mitäs ei ikinä edes yrittänyt kuulua sakkiin..
"Ympäri kaikkia metsiä tämä tragedia on toistumassa uudestaan ja uudestaan, mutta nyt me eläimet olemme saaneet käsiimme salaista tietoa ihmisiltä, jota olemme hitaasti levittäneet toiselta toiselle. Matti, tuo DVD!" Mäyrä huudahti ja Osku niminen majava kiikutti sisään suuren DVD laatikon.
"Arvon naaraat ja urokset, on vain oikein että ihmiset itse ovat luoneet oman tuhonsa lähteen. Saanen esitellä taistelusuunnitelmamme: Alfred Hitchcokin Linnut! Tumppaa se sisään ja paina Playta."

Ennen kuin lopputekstitkään olivat varastetun television ruudussa, kaikki muut Tammen eläimet olivat painautuneet toiselle puolelle Tammea paikalla olevista linnuista. Eräs näätä sisäytti asian oivasti: "Hitto niin kauas noista lentävistä psykoista kuin vain mahdollista.
Linnut itse eivät oikein tienneet näyttääkö ylpeältä vaiko nolostuneelta. Siltikin jokainen muu elukka alkoi kiljumaan heti jos yksikin lintu edes katsoi sitä vähän pahasti.
"Ja nyt... Operaatio Luonto Iskee Takaisin!" mäyrä karjahti koko salille, varoen itsekin noita hulluja himotappaja lintuja.
"Tuo nyt oli suora kopio Imperiumin Vastaiskusta!" huomautti yksi orava.
"No joo, ehkä.. Mutta silti!" Mäyrä ynähti. Vaikka metsässä oltiinkin, ei se tarkoittanut etteivätkö eläimet pitäisi hyvästä science fictionista sitä nähdessään.
"Eli nyt on aika potkia ihmisiä persauksille, kuin Imperiumi Kapinallisia Episodi viitosessa!!" karjui Mäyrä minkä keuhkoistaan pystyi.
"JOOOOO!!!!!!" kiljahti takaisin eläinkunta, joka oli katsonut Tähtien Sodan kuudesti läpi.

- - - - - -

Eli, alkuperäisversio aloitettiin KAUAN sitten. Se oli vielä kuukausi sitten koneellanikin. Sitten koneeni kiintolevy korruptoitui ja kaikki info paloi iloisesti informaation Helvettiin - joka varmasti on Dilbertmäinen.
Tein siis tämän siihen asti mitä noin muistin ja jaksoin, sekä loput sävelsin miten sattui. Minulla on vahva uskomus, että alkuperäinen keskenjäänyt Eläinten Sota oli paljon parempi. Ehkäpä joskus silti sävellän tämänkin loppuun saakka, mene tiedä.

[Purity]

Humm, tarkoituksena kyllä olisi, että tekstejä ei kommentoitaisi ennen kommentointirajan alkua, mutta eiköhän tuo voida tällä kertaa anteeksi antaa. Pääasiahan kuitenkin on, että kommentoidaan. :) Mutta huomauttaisin kuitenkin Sisarelle (ja muillekin) että kommentoiminen on tarkoitus hoitaa aikarajojen sisällä - ei aikaisemmin eikä myöhemmin - joten jatkossa noudattakaa jookosta niitä.


Pärr, sitten tämä oma tekstini. Jotenkin tekisi mieli koko ajan tehdä sille jotain lisää (mut sit toisaalta tekstin kuuluu olla keskeneräinen..), ja toisaalta en ole vielä päässyt sopuun itseni kanssa siitä minkä niistä lukuisista keskeneräisistä teksteistäni tänne laittaisin (minä kun nykyisin tunnu enää muita kirjoittavan). Mutta saatte nyt sitten vaikkapa tämän, vaikka tämä on ehkäpä vielä keskeneräisempi kuin muut. Tarkoitus olisi, että teksti olisi ollut vähän vähemmän keskeneräinen, mutta kun en ehdi sitä enää jatkaa.. Mutta mitäs tuosta, nyt se ainakin on keskeneräinen. :)



NIMELLISEN VALTAKUNNAN NIMETÖN KUNINGAS


Prinsessoja oli yhteensä neljä. Pimeyden prinsessa Logica, valon prinsessa Insa ja Värin prinsessa Vivaci. Nyt sinä tarkkaavaisena lukijana varmasti huomasitkin, että kirjasin ylös vain kolme nimeä. Miksi, kysyt ja uskokaa minua kun sanon, että tahtoisin vastata tuohon kysymykseen. Vannomani valat kuitenkin sitovat minua olemaan tekemättä näin. Kadun tuota nuorena tekemääni sopimusta syvästi, eikä kulu päivääkään, jolloin en toivoisi voivani palata menneisyyteen ja muuttaa tuota asiaa. Kyseistä voimaa edes minä en kuitenkaan hallitse, vaikka monet toisin uskovatkin. Enkä ole tuota kykyä koskaan uskoakseni hallinnutkaan, vaikka saattaa olla, etten vain koskaan kokeillut. Mikäli tuo olisi minulle joskus ollutkin mahdollista, ei näin ole enää pitkään aikaan ollut. Täten en voi muuta kuin pyytää sinua uskomaan sanaani kun kerron, että neljäskin prinsessa oli olemassa.

Neidot Logica, Insa ja Vivaci olivat koko elämänsä ajan prinsessoita, kuten prinsessat yleensä tuppaavat olemaan. Tähän kuitenkin päättyvät näiden tyttöjen samankaltaisuudet normaaleiden kuolevaisten kanssa. Nimettömän kuninkaan nimellisessä valtakunnassa - jonka nimi kuitenkin on unohtunut jo niin kauan aikaa sitten, ettei enää ole kovinkaan ajankohtaista kutsua kyseistä valtakuntaa nimelliseksi, eikä välttämättä edes valtakunnaksi - prinsessoja pidettiin siskoksina, kolmosina tarkkaan ottaen. Neidoilla ei kuitenkaan ollut isää, eikä liioin äitiäkään, joten kyseinen ajatusmalli ei aivan pidä paikkaansa. Ehkäpä kuitenkin on järkevintä ajatella heitä sisaruksina, syntyiväthän he samalla hetkellä ja saman ihmisen tahdosta ja elivät koko elämänsä ajan yhdessä. Hyvin monella tapaa kuningas oli heidän isänsä, vaikka itse käytänkin mieluummin termiä luoja, joka kuvaa asiaa paremmin. Mikäli sanoisin kuninkaan olevan heidän isänsä, pitäisit miestä luultavasti hyvin kieroutuneena, pahana ja ilkeänä. Tahdon kuitenkin vakuuttaa, että pohjimmiltaan kuningas on aina ollut hyväntahtoinen, eikä hänen teoissaan ollut mitään sairasta. Moinen turhan yleinen harhaluulo johtuu vain siitä, että kuninkaan ja prinsessojen välejä tarkastellaan usein kuin kyseessä olisivat isä ja tämän lapset. Pyydänkin siis sinua mieltämään kuninkaan neitojen luojana, jotta voisit yrittää ymmärtää nykyiseen tilanteeseen johtaneet syyt. Minun on myönnettävä, ettei kantani asiaan voi koskaan olla järin objektiivinen, mutta edelleenkään en voi kuin rukoilla sinua luottamaan sanaani.

Rukoilla, pyytää ja anella - näin alas olen vajonnut. Mikäli tilanne ei olisi näin vakava, saattaisin pitää tätä huvittavana. Vai etkö sinäkin koe tiettyä ironiaa siinä, että mies, joka oli ennen lähes jumalaa vastaava, on nyt sekä voimissaan että kunnioituksessaan vajonnut tavallista ihmistä alemmaksi ja kykenee vain hädin tuskin pitämään huolta itsestään? Ehkäpä minun olisi pitänyt ymmärtää, ettei mikään kestä ikuisesti ja että lopulta tulisin palaamaan tähän tilaani. Rajaton valta kuitenkin sokaisee täysin, ja hieman rajallisempikin valta vaikuttaa vain hieman vähemmän. Onnistuin ymmärtämään tämän kaiken vasta kun oli jo aivan liian myöhäistä. Pyydän kuitenkin, ettet soimaisi minua tästä, sillä hyvin luultavasti et itse olisi pärjännyt sen paremmin.

[Eliza Liv]

Vielä on tunti jäljellä... ^^

***

Otsikko tulee tähän

En osaa.

Minun on hyvin vaikea pukea tunteitani sanoiksi. Ajatuksiani, mielipiteitäni, mielialaani.

Ei ole luotu kieltä, jonka sanat voisivat kuvata juuri minua, minun maailmaani. Minua kahlitaan, taitojani rajataan, minut pakotetaan elämään muotin mukaan. En voi ilmaista itseäni, en turvata mihinkään. Tämä maailma on minulle kuin tuhka, joka pyrkii tukahduttamaan kipinäni. Se ei anna minun luoda rauhassa, se ei anna luomani kukkia.

Minun oletetaan käpertyvän, ottavan kaiken vastaan iloiten materiasta, sen turhuudesta. Ne eivät välitä sieluni sisäisestä tilasta, sen surukuorosta. Eivät kasvojeni kurjasta ilmeestä, kun yritän viestittää niille, etteivät ne voi minun oloani helpottaa.

Minua ei ole luotu tätä maailmaa varten, eikä tätä maailmaa minua varten. Olen varmasti erehtynyt osoitteesta.

En ymmärrä.

Onnellisia ne, jotka ymmärtävät. Onnellisia ne, jotka eivät jaksa vaivautua miettimään, miksi olla onnellinen. Onko onni jotain, joka saadaan ---

***

Tämä on näitä kello aamukuuden aamukahvisöherryksiä ennen kouluun menoa. Alkuun suhteellisenkin tyytyväinen, lopusta... mahdollisesta jatkosta täysin tietämätön. Tämä aika mitäänsaamaton tekele, mutta olen silti innokas kuulemaan, mitä muut ovat tästä mieltä ja miten voisin käyttää tätä hyödyksi tulevaisuudessa.

Ja jos Purryn työ oli keskeneräisempi kuin muiden, tämä on keskeneräisin. ^^

[Sisko ja sen Sisar]

Sisar: Lupasin editoida (tiedetään, tiedetään!) mutta nyt on tullut niin monta uutta juttua että laitan erikseen. En yritä nostattaa täten postilukuani (selityksiä, selityksiä) mutten muista kuka kirjoitti mitäkin että pitää aina välillä tarkastaa tosta alta. Soorii, yritän vältää tällaista.

Ze shoopofin jutussa oli kaunista kuvailua. Todella kaunista. Tulipa vain mieleen, että jos kertoja on maa (otsikon mukaan) niin kuinka tämä on mahdollista
Nuori ihminen kaatuu vasemmalle kyljelleen, poispäin minusta. Ööh, eikös maata ole kaikkialla? Miten se voi kaatua poispäin maasta, kellahtiko se johonkin jorpakkoon? Kirjoitusvirheitä en löytänyt ja kieli oli kaunista. Tapahtumat etenivät aika hitaasti, mutta juoni vaikuttaa mielenkiintoisalta. Kiintoisat mietteet sinulla siitä mitä kaikkea ihmiset pitävät sotkuna. Ajatuksia herättäviä, indeed. Juttu kyllä tuntuu aika vaikeasti jatkettavalta....mutta kertojan näkökulma erikoinen. Hyviä ideoita sinulla.

Unamiksen jutulle nauroin vaikka alku oli jotenkin pelottava. Minä tykkään oravista :( Pari outoa juttua bongasin tuolta
"H-Hyi Saatana!" tämä kiljahti ja tajusi liian myöhään sanoneensa sanan, jonka vain Karpo Orava, tuo oravista hipein, sai sanoa. Hauska lause mutta millainen on hipein? Outo sana :huh: ja sitten jonkinlainen virhe
Matti, tuo DVD!" Mäyrä huudahti ja Osku niminen majava kiikutti sisään suuren DVD laatikon. Miksei se Matti tuonut sitä DVD:tä? Menikö nimet sekaisin?
Hykertelin melkein koko ajan juttuasi lukiessani. Urbanisoituneita eläimiä :) linnut olivat just parhaita mielipuoli tappajia. Heh ;D Hauskaa, tarina jaksoi kiinnostaa (ja naurattaa) alusta loppuun. Kuvailua ei sinänsä pahemmin ollut mutta ei se pahemmin haitannut, juttusi on hyvä sellaisenaan. Elukoiden puheet olivat hauskoja.

Nyt pääsemme Purityyn. Juttusi ei oikein ottanut edetäkseen, ja kuvailusi sekä selityksesi saivat minut hieman hämilleen :confused: Siis kuka oli neljäs prinsessa ja mitä sille oli käynyt? Kuka kertoi tarinaa? Miten se kuningas oli luonut ihmisiä??? Häh... sekavaa. Noh, kuvailua oli tarpeeksi ja juttu eteni juonelleen sopivaa tahtia. Hyvä alku siinä sinulla, nyt voit kirjoittaa oman romaanin! Kirjoitusvirheitä en löytänyt tästäkään, onkohan näössä vikaa?...Hyvä mutta aika hidas minun makuuni.

Eliza Livin tarina saapui juuri ja juuri, vai? Aika lyhyt, mutta täynnä juttua. Kiintoisia mietteitä sinulla, kauniisti olet ne saanut kirjoitettua. Teillä on uskomaton kyky laittaa ajatukset paperille niin ettei se lukijan silmissä näytä yhdeltä ja suurelta söherrykseltä. Kaunista kieltä ja kuvailua tästäkin löysin toisin kuin kirjoitusvirheitä. Tässä ei kyllä kamalan paljon tapahtunut, mutta onhan se alku tämäkin. Hyvä sellainen, indeed.

Anteeksi jos kommenttini olivat jotenkin tyhjiä tai lyhyitä... mutta täällä tuoksuu raparperipiirakka enkä pysty keskitttymään!!! Mmm, raparperia =)

[The_Sipi]

Vaviskaa, suuret kuolevaiset, it's time for pyövelikriitikko:

Sisarusten teksti oli sujuvaa ja aika lailla virheetöntä. Teksti juuri sellainen, että sitä voisi jatkaa melkein miten vain. Vaikkei teksti mikään omaperäisyyden huippu ollutkaan (näitähän on nähty ja luettu useita), niin ihan mukava luettava silti. Ainoastaan "Mahdollisuus pelastaa lapsenikin?" -kohdan olisin kirjoittanut ehkä "Mahdollisuus pelastaa lapsikin?" muotoon, sillä kertojahan ei ole Lionel, eikä tuosta tarpeeksi selvästi käynyt ilmi (vaikka tajusinkin, mitä hait takaa), että ne olivat Lionelin ajatuksia. Toinen vaihtoehto olisi tietenkin ollut käyttää kursiivia taikka ' ' -merkkejä selventämään asiaa.

Sanction teksti oli aika sekava. Alku oli mielestäni aloitettu aika huonosti, vaikka tarinaltaan ihan jees. Jos aloittaa dialogilla (tai tässä tapauksessa monologilla), se saisi mielellään olla lyhyt ja ytimekäs. Vaikka tarinassa ihan mukavia juttuja olikin, niin ei kuitenkaan ihan sitä, mitä minä lukisin. Mitä loppuun tuli, niin siitä tuli nimenomaan mieleen jonkin dekkarin ainekset mieleen ja minähän en juuri dekkareita lue. Viimeinen lause "Entäpä jos... Hän kuolisi?" on siinä mielessä pielessä, että aina "..." jälkeen ei tule... hetkinen, ajatus pätkii... isoa alkukirjainta. Myös katsotaampa on kirjoitettu väärin, mutta koska kyseessä on Anitan puheesta, ja koska juuri noin me sen lausuisimme, voinemme antaa asian olla sikseen.

Ze Shoopufin juttu on ikävä aiheeltaan. Lapsen pahoinpitely (kuten ei kenenkään muunkaan) ei ole koskaan kivaa luettavaa, vaikka kyseessä olisikin fiktiosta. Onko tapahtunut myös jotain muuta kuin "pelkkä" pahoinpitely. Sitä emme tiedä, mutta totta puhuen, en välttämättä haluakaan tietää. Taulujuttu, vaikka totta onkin, oli aika turha lisä mielestäni. Ensimmäisellä kerralla en oikein saanut mistään kiinni, mutta toisella jo tajusin vähän paremmin, mistä jutusta on kyse. Kirjoitustyyli oli kuitenkin ihan hyvä, eikä virheitäkään löytynyt.

Unamis on käyttänyt kostoteemaa. Totta kai pitää kostaa ihmisten pahat teot ja aikeet, mutta mutta: miksi kaikki tehdä niin monimutkaisesti ja verisesti. Eikö olisi riittänyt, että paikalle olisi tuotu parit liito-oravat, niin ihmiset olisivat olleet voimattomia, sillä paikka olisi muutettu suojelukohteeksi. Eihän se tietenkään korvaa kuolleita oravia, mutta eipä tulisi lisätappioitakaan. Alkukappale oli kuitenkin loistava, siitä suuri plussa. Ihan omituisia juonenkäänteitä, mutta niinhän älyvapaissa tarinoissa pitääkin olla. Linnut ei koskaan olisi tullut mun mieleeni. Se on sitten muuten työmiehet.

Purityn tarina oli outo, mutta hyvällä tavalla outo. Se oli hämmentävä ja vaikka on selvää, ettei koko tarina voisi olla yhtä hämmentävä (ei se silloin purisi oikein), niin alkuna tuo ei ollut yhtään hullumpi. Jatkossa pitäisi tietenkin saada jotain selityksiä, tai muuten koko tarina jäisi mielestäni jotenkin vajaaksi... ehkä. Paitsi tarpeeksi hyvä kirjoittaja saattaisi saadakin koko tarinasta hyvän selittämättä juuri mitään, mutta miten? Sitä en tiedä, sillä en mielestäni ole NIIN hyvä kirjoittaja, mutta ehkä meidän Purity tietää.

Valitettavasti en voi juuri kommentoida Eliza Luvin tekstiä, sillä tuontapainen kirjoitustyyli ei ole oikein minun juttuni, enkä minä oikein tiedä, miten sitä lukea, saati kommentoida. Minä vain en osaa analysoida "ajatusvirtaa" vai mitä tuo sitten onkaan. Anteeksi.

Ja mitä tulee Sisarusten kommentteihin, niin Karista en kertonut juuri mitään, sillä juttu oli kirjoitettu vähän niin kuin Karin näkövinkkelistä, vaikka kertoja ulkopuolinen olikin. Mutta kiitos kommenteista.

[Eliza Liv]

Josko tässä sitten yrittäisi.

Siskon ja sen Sisaren tarinassa Uhrauksen hinta oli todella maukas idea, mutta oikeinkirjoituksessa on varaa harjoitella enemmän. Teksti sisälsi useita lauseita, jotka olivat joko hyvin töksähteleviä tai sanat väärin kirjoitettuja, esim.

hänen korvissaan kaikui renkaitten ulvonta kun hän ja se kirottu rekka painoivat jarrun pohjaan.

Kun eteen pilkku, "renkaitten" -> renkaiden, painoivat jarrut pohjaan.

Minua hämäsi myöskin lääkärin kommentti:

”Parasta hänen kannaltaan olisi lopettaa hoito ja antaa hänen nukkua pois…”

Itse olen sairaala-alalla työskentelevältä kuullut, ettei lääkäri saa ehdottaa potilaan hoidon keskeyttämistä omaisille. Olen ymmärtänyt, että yleensä omaiset haluavat ne johdot irti, eivät lääkärit. Tietysti tarinassa tuo toimii, mutta kuulostaa silti hyvin julmalta lääkäriltä. Yleensä ne vain tokaisevat, ettei mitään ole enää tehtävissä, eivätkä ehdota hoidon lopettamista.

Minulla ilmenee jokin ihmeellinen hilpeyskohtaus aina, kun mustaan kaapuun kiedottu henkilö ryhtyy vetämään sopimuspapereita esiin. Suoraan sanoen kliseinen kohta, mutta pelasti tilanteen koomisuudellaan. Pieni pätkä itse Saatanan juonimisesta toimii tässä tarinassa.

Itse Lionelista olisin kaivannut hieman enemmän kuvailuja. Päähenkilönä hän jäi selkeästi piruparan varjoon.

Kyllä tästä ideaa syntyy, ainakin minulle seuraavaa tehtävää silmällä pitäen. ^^

***

Sanction tarina Luonto kutsuu jäi todellakin kesken. Alku oli lupaavaa, ehkä hieman liikaa toistoakin sisältävä kuvaus. Tuntui vain ettei tässä päästy nyt alkua pitemmälle, mikä ei liene ollutkaan tehtävän tarkoitus. Kuvailurikas teksti, minun on tästä vaikea mitään enempää sanoa. Pahoitteluni.

//editoin tähän sitten loputkin, nyt kiire~

[Purity]

Tarkoitukseni oli alunperin kommentoida kaikkia tekstejä, mutkunputkun en oikein keksinyt kaikista mitään sanottavaa. Kivoja tekstejä nuo olivat kaikki, mutta kommentoin tarkemmin (en kuitenkaan kovinkaan tarkasti) vain kahta.

Täytyy sanoa, että Unamis kirjoitti mukavalla tavalla joukosta erottuvan tekstin. Idea on hyvä, kirjoitustyyli omaperäinen ja teksti on muutenkin sujuvaa. Sinun kirjoitustyylistäsi oikeasti pidän paljon, ja toivoisin näkeväni tekstejäsi useamminkin Fiktiossa. Hymysin tälle tekstille useampaan otteeseen ja tykkään muutenkin siitä kovin. Mutta semmoinen juttu kyllä, että mäyrät eivät ole tylsiä! Fiksua eläinkuntaa tarinassasi muuten, selvästi ymmärtävät hyvien elokuvien päälle. Mikäli alkuperäinen teksti oli vieläkin parempi, on todella sääli, että se tuhoutui. Tosin vielä suurempi sääli olisi, jos et olisi tätä uudestaan kirjoittanut, sillä kyllä tämä tarinan alku ainakin on varsin lupaava. :)

Ze Shoopufin teksti oli myös oikein mukavaa luettavaa, erityisen onnistunutta kuvailua olet kirjoittanut. Mielenkiintoisia mietteitä seassa myös - koko taitelija-esimerkki on ihan vänkä. Ainoa mikä minua häiritsee on tuo "ajatusvirtamaisuus". Tarkoitan siis lähinnä tuota, miten kertoja pomppaa yhtäkkiä selittämään tauluista, minkä jälkeen palaa taas yhtä yhtäkkiä takaisin tarinaan pojasta. Taulu-esimerkki jää siis kovin irralliseksi muusta tekstistä. Toisaalta taas pidän tuonlaisesta tekstistä ja tyylistä, mutta jotenkin se ei juuri tähän tekstiin tunnu sopivan. Mutta toisaaltapa kyseessä on keskeneräinen teksti, joten valmiissa versiossa kokonaisuus olisi voinut olla paljon sulavampi. Kuitenkin, tästäkin pidän. Tuo ensimmäinen lause on myös oikein kiva. Sana "pullea" pomppaa hyvällä tavalla silmille. :]

[Ze Shoopuf]

Kyllä, Puhvikin viimein kommentoi. Anteeksi myöhästyksestä, Kokkolassa iski muistaminen ja silloin oli jo liian myöhäistä. :I

Muttamutta, hampaat ja kynnet esiin. Ensimmäisenä Sisaren teksti "Uhrauksen hinta". Otsikkoa olisi kyllä hiukan voinut hioa, sillä yleensä uhrauksissa ei ole hintaa, vaan itse uhraus on se hinta. Mutta, ei sillä niin väliä nyt ole.
Teksti on hyvin kirjoitettu, muutamia virheitä vain löysin (tulee kohta). Juoni itsessään oli hiukan käytetty, mutta siihen oli silti saatu omia vivahteita. (Ja näin välihuomautuksena, jos Lisa siis on letkuissa jne. aivokuolleena, kuten oletan sen olevan, niin teoriassa ja tietääkseni myös käytännössä sen lapsen kasvattaminen Lisan kohdussa olisi mahdollista, vaikka nainen onkin oikeastaan jo kuollut.)
Pidin erityisesti lopusta, viimeinen lause kruunaa tuon. Tuo toimisi hyvin prologina johonkin suurempaan tai sitten itsenäisenä pienenä tarinana.

Mutta, ne virheet, jotka löysin:


puolikuukautta
puoli kuukautta


”Mitäs sanot?” Siivekäs olenko...
"Mitäs sanot?" siivekäs olento...


–myös Saatanana tunnettu-
Tämän minä olisin jättänyt pois, se maistuu liian rautalangalta vääntämiseltä. Jättää lukijalle mahdollisuus käyttää edes hiukan aivojaan ja tajuta tai sitten muodostaa kokonaan oma käsitys.


”Ja haluaisit pelastaa tämän hengen?” olento jatkoi ”Vaikka se tarkoittaisi omanne uhraamista?”

Um... Miksi se sanoo, että "omanne"? Alussa se sinutteli, rupesiko se nyt yhtäkkiä muka teitittelemään? Vai onko tässä vain sattunut pieni virhe?


”Niin niin. Nimi tuohon ja olemme valmiit.” Olento selitti
"Niin niin. Nimi tuohon ja olemme valmiit", olento selitti


Mahdollisuus pelastaa lapsenikin?
Tämä maistuu hiukan puulta, sillä tässä yhtäkkiä hypätään miehen sisään ja sitten taas pois. Jotenkin tuo vain kuulostaa oudolta.

Mutta, siinäpäs oli. Lupaava aloitus kyllä, ei siinä mitään. ^^


Sitten, eteenpäin. Sanction "Luonto kutsuu - Niin kutsun minäkin!"

Hm, mielenkiintoista. Uusromanttista tyyliä, ainakin melkein. Muistuttaa minua Volter Kilven novellikokoelmasta, alkupään tuotannon lyhyistä novelleista. Tosiaan, tästä tulee mieleen sellainen lämmin kevät, keltainen, kaunis valo ja kaikkea, kuten useista Kilvenkin novelleista. Oletko muuten lukenut? Jos et, niin suosittelisin, kirjailija siis on Volter Kilpi ja novellikokoelma nimeltään... Varhaiset Kertomukset? Juu, niin se taisi olla.

No mutta, eksyin aiheesta. Hyvin mielenkiintoinen teksti siis. Romanttisesti kirjoitettu, kaunista kuvailua. Välillä ehkä hiukan töksähteli ja pari virhettäkin löysin, mutta kaunista tekstiä olit suoltanut tähän. Mutta, niitä korjattavia kohtia:


Ja mieto tuuli liihottaa ylitseni aaltoillen - Aivan kuin se leikkisi.
Ja mieti tuuli liihottaa ylitseni aaltoillen - aivan kuin se leikkisi.


mies ystävä
miesystävä


...pienintäkin sopukka myöten.
...pienintäkin sopukkaa myöten.


Ahh... Mikä ihana päivä!"...ja alkoi hyräillä tuttua laulua:
Ahh... Mikä ihana päivä!", ja alkoi hyräillä tuttua laulua:


...jossakin on maa...".
...jossakin on maa..."


Aijemmin

Aiemmin

Tällaisia korjattavia siis. Kuten huomaat, ei isoja.
Tekstistä vielä tämän verran: tuo loppu oli todella mielenkiintoinen. Hiukan mielenkiintoisempi siitä olisi voinut tulla, jos Jackin kuolemaa ei kuvattaisi niin kamalana asiana, mutta se on todella hyvä näinkin. Hassua muuten, miten nopeasti mieli muuttuu. :]

Jatketaan...


The_Sipin "Hississä".
Mielenkiintoista, tosiaan. Idea on ehkä hiukan kulunut, mutta olet saanut siihen uutta eloa omalla tavallasi. Dialogi on uskottavan oloista ja muutenkin tilanne on melko... no, uskottava. Hiukan kyllä tuo naisen paniikkikohtaus arveluttaa, kun se rauhoittui niin pian, mutta kaipa sekin on mahdollista. Muuten, ihmettelen vain, eikö hisseissä ole yleensä jonkinlainen varajärjestelmä sähkökatkoksen varalle?

Mutta, muutamia virheitä/korjausehdotuksia, jotka bongasin:


niin useimmat tämän rakennuksen naisista pukeutui.
niin useimmat tämän rakennukset naisista pukeutuivat.


– Karista, ne tuntuivat pisimmiltä kahdelta minuutista koskaan -, kunnes nainen katsottuaan Karia nuo menneet minuutit sanoi:

Okei, minä en tästä tajunnut oikein mitään, mutta jos asiat, ovat, kuten luulen niiden olevan:

- Karista ne tuntuivat pisimmiltä kahdelta minuutilta koskaan - kunnes nainen minuuttien mentyä katsoi Karia ja sanoi:

Mut hey, kiva tarina. Tuo viimeinen repliikki etenkin, se oli kuin toiseksi viimein naula arkkuun. Loistavaa, sopii todella hyvin. ^^

Ja eteenpäin mennään... *rallatus*


Unskin "Satu Eläinten Vastaiskusta".
Hah, taattua Unski-kamaa. Sulavaa, hauskaa tekstiä, josta ei voi olla pitämättä. Raakuuksia näkyy, samaten elämän kivoja pieniä arkiasioita. Pidän myös aiheesta, olen itsekin miettinyt tuota asiaa. En siis tällaisena tarinana, mutta siis yleisesti, että ihmiset ovat menneet liian pitkälle.
Ja tuo alku muuten, se oli loistava. Tuollaiset evoluution harha-askelta eli ihmisen kehitystä kuvaavat tekstit ovat jotain hienoa. ^^

Muttamutta, virheitä/korjattavaa täältäkin:


Kuk-"BLAARTGH!!
Hm, vaikuttaa hassulta. Ehkä enemmän:

Kuk- " BLAARTGH!

Jos tuo BLAARTGH siis on ääni, joka lähtee koneesta/jostain sellaisesta, eikä oravasta.


Orava lasten jäännösten yltä.
oravalasten/Orava-lasten jäännösten yltä. (Riippuen, tarkoitetaanko Oravalla nimeä vai ihan vain lajia.)


...tehdään tietyömaata." mutisi...
...tehdään tietyömaata", mutisi...


Noh, taidatte tajutakin." sanoi Mäyrä
Noh, taidatte tajutakin", sanoi Mäyrä


...oikeassa." lausui...
...oikeassa", lausui...

Muttah, oikein soma tarina. Pidän todellakin. Jatka samaan malliin. ^^

Loput kommentit editoin tähän huomenna/perjantaina. Ai niin, vielä pikainen quote:


Ze shoopofin jutussa oli kaunista kuvailua. Todella kaunista. Tulipa vain mieleen, että jos kertoja on maa (otsikon mukaan) niin kuinka tämä on mahdollista



Nuori ihminen kaatuu vasemmalle kyljelleen, poispäin minusta.

Ööh, eikös maata ole kaikkialla? Miten se voi kaatua poispäin maasta, kellahtiko se johonkin jorpakkoon?

*sigh*


Nimi ei liity oikeastaan ollenkaan tarinaan.
Eli, ei, kertojana ei ole maa. Lähinnä minä ajattelin siihen jotain liskoa tjsp eläintä. Nimeksi sopisikin paremmin "Maan näkökulma" tai sitten jotain ihan muuta.

Mutta, loput, eli Purrin ja Elzun tekstit huomenna. Nyt Puhvi tekee läksyt (aijaijai) ja menee nukkumaan. *wave*

//Ja jatketaan.

Purrin "Nimellisen valtakunnan nimetön kuningas". Se oli hyvin jutustelevaa ja pohdiskelevaa tekstiä. Välillä ehkä hiukan liiankin puhelevaa, sillä se junnasi paikoillaan. Tuo pisin kappale siis, se tuntui niin selvältä rautalangasta vääntämiseltä, että alkoi oikein ärsyttää.
No, kokonaisuudessaan mielenkiintoinen idea, olisi kiva lisääkin kuulla. Tuo vala kuulostaa jokseekin mielenkiintoiselta.
Muuten, jos ymmärsin oikein, niin kertojana on kuningas, entisenä kuninkaana? Toisaalta taas, se ei sovi siihen, mitä se aikaisemmin sanoi... Oh well. Hiukan sekava tämä alku, jatko varmasti selventäisi.


Ja iloisesti eteenpäin, Elzun "Otsikko tulee tähän".
Hm, keskeneräinen tosiaan, mutta mielenkiintoinen. Hyvin pohdiskeleva ja miettivä teksti, valittavakin. Kivoja mietteitä, mielenkiintoista. Se on sekavaa tekstiä, mutta hyvällä tavalla. Tästä tätä olisi helppo lähteä jatkamaan.
Äh, tästä min en oikein osaa sanoa mitään. Kauniita vertailuja käytetty ja sujuvasti kirjoitettu, niin. =]



Tiedät myös, että olen kaamea arvostelija ellei kyseessä ole komedia.
Ja sin tiedät, että minä en osaa kirjoittaa mitään hauskaa. :I

[Unski]

Eli Unskin törkeän myöhässä olevat arvostelut. Jokainen ääni päässäni pyytää kauniisti anteeksi unohteluani.


Sisko ja sen Sisar

Oikein lupaava kirjoitelma. Piru on aina karismaattinen veijari, joskin uskonnonopiskelijana bongasin pari uskonnollista yleistystä, jotka ovat väärässä. Eipä niistä sen enempää. Luulin aivan alussa, että lopussa olisi nyyhkykohtaus ja ikuisen rakkauden vannontaa, mutta ei onneksi. Herra Lionelin elämän seuraavat vaiheet voisivatkin olla kiehtovaa luettavaa.

Sanctio

Pidin kirjoitustyylistäsi kovasti. Teksti sisälsi lukuisia hyvin oveliakin sanankäänteitä ja kuvailuja.
Teksti yleensäkin oli mukavan sujuvaa, sekä ainaskin hieman erilaista. Kevyesti humaltunut mieli on yllättävän mielenkiintoista seurattavaa. Loppukin jäi juuri sopivasti, mikä luo kuvan eräänlaisesta hiomattomuudesta. Se siis täyttää tehtävän kriteerit hyvin.

Eliza

Öh... lyhyt ja 'hieman' depressiossa? Mitä näin lyhyestä voi enää edes sanoa? Ainakin jätit hyvään cliffhangeriin. Hieman kuin sanoisi, että sinun työsihän on todella ---

Purity

Tekstisi tietty puoli-hupaisa selittely ja jaarittelu toi mieleen puolalaisen Stanislew Lemin kirjat.
Loppu kenties hieman liian kryptinen tai ehkä jopa sanavalinnoiltaan klisehtäväkin.
Minusta tarina tuntui enemmän selostukselta kuin aidolta tarinalta.

PuffPuff

Noh, sen tunnistaa Puffin työksi. Kiinnität yleensä juuri huomiota ihmisten ajatusmaailmaan sekä taiteeseen, jättäen muun taaemmalle. Niin myös tässäkin. Tiedät myös, että olen kaamea arvostelija ellei kyseessä ole komedia. Loppu kummiskin herätti mielenkiintoa, kun poika otti yhden suoraan päin näköä.
Runsas, ehkä jopa kevyen romanttinen, kuvailu toi myös minusta hyvää makua ja avitti todella paljon luettavuudessa.

Ja mielestäni parhain:
The Sipi

Persoonallista, erilaista, sujuvaa ja ovelaa. Minulla on vahvoja uskomuksia, että tästä saisi tyylikkään novellin. Yleensäkin olit kirjoitellut sellaisella tyylin ja realismin yhdistelmällä, että paremmasta väliä. Nautin todella tämän lukemisesta ja kehotan sinua jatkamaan sekä tarinaa että kirjoittelemista yleensäkin!

[Sanctio]

Näin alkuunsa pahoittelen huomaamattomuuttani siitä, etten tajunnut ilmeisesti sittenkään lukea noita kirjoituskerhon sääntöjä tarpeeksi tarkasti - eli unohdin täysin kommentoida muita, kunnes minulle asiasta ystävällisesti ilmoitettiin. Tässä tämä kommentointi nyt kuitenkin:

Uhrauksen hinta:
Sitähän se rakkaus teettää - välillä vähän turhankin ystävälliseksi menoa sunmuuta vastaavaa. Tämä tarina todistaa sen erittäin tai ainakin tarpeeksi hyvin. Myös mukaansekoitettu tilkka mystisyyttä antoi mukavasti lisämakua. Kovinkaan hyvin en valitettavasti osaa kenenkään kirjoitustyyliä tarkastella eli se jääköön tekemättä, etten itsestäni suurempaa häpeäpilkkua ala tekemään. Todella hyvä tarina ja jäi erittäin inhottavaan kohtaan kesksen - Mur! Mutta sehän on vain hyvä se. Ainakin jaksan lukea jatkon jos sitä koskaan saamme kuulla.

Hississä:
Tämä tarina on todellakin vasta alussa. Tuohon saisi vielä tuikattua pikaisen onnellisen lopun tai vaikka minkälaisen aviokriisin - Kari ja nainen voisivat myös yksinkertaisesti vain kuolla hisssiin. Ja kuten sanoin - kirjoitustyylistä en ala taaskaan päätäni aukomaan.

Maan näkemys:
Niinpä niin... Olen vielä pieni 12v kakara joka ei tällaisia tekstejä kovinkaan hyvin ymmärrä. Aivolohkoista kun ei vielä se osa ole kovinkaan hyvin kehittynyt joka tällaisia tekstejä pitää hyvinä. Kasvaisimpa äkkiä vanhaksi, että voisin arvostella varmasti niin mahtavan tarinasi! Ja ei - tämä ei ollut minkään sorttista ivailua.

Satu eläinten vastaiskusta:
Jonkinverran ehkä sarkastista huumoria löytyy ainakin! Tästä olisi myös helppo jatkaa uutta tarinaa - jäi niin mukavasti kesken. Myös vaihtoehtoja jätettiin jatkolle. Hyvä teksti - kieltämättä.

Nimellisen valtakunnan nimellinen kuningas:
Joko tämä oli pelkkä esittelyn esittely tarinasta tai sitten tämä oli koko "tarina" (huomaa lainausmerkit), tai - kuten itse tämän koin, jonkin sortin kirje entiseltä kuninkaalta(kö?) joka menetti kaiken valtansa omalla tyhmyydellään. Oli miten oli, ainakin kyseinen herra/rouva oli kirjoittanut tarinan/kirjeen hauskasti ja "ovelasti".(Tiedän, sanoin aijemmin etten osaa kuvailla kirjoitustyyliä. Olen täysin valmis astumaan foorumeidemme häpeäpilkun osaan! - ainakin melkein...)

Eliza Livin luomus:
Jolleivat pienenpienet aivot pystyneet käsittelemään "Maan näkemys" tarinaa, niin tämä tapaus sokaisee ne aivan täysin. Minulla ei ole mitään sanottavaa tarinasta, jota en yksinkertaisesti ymmärrä. Eliza Liv - En tarkoita pahalla, en ollenkaan - en vain ymmärrä vielä näin nuorena.

-out-
Niinpä niin. Siinäpä teille vaatimanne arvostelut - oli muuten ensimmäinen koko elinaikanani. Ennen kuin seuraavaan tehtävään osallistun, luen ohjeet muutamaan kertaan useammin läpi, jottei enää satu samanlaisia väärinkäsityksiä - Minä vain en osaa arvostella.