Karin ja Juhon seikkailut.

[Qualin]

Karin ja Juhon seikkailut

Kari ja Juho ovat kaksi maailmalla pitkin ja poikin seikkailevaan hunsvottia, jotka aikanaan lintasasivat fysiikan tunneilta. Pojat ovat legendaarisuudessa ohittaneet jopa Roope Ankan. Ovat siis aika kovia sällejä, sanoisin. Mutta kaikki eivät selvästikkään tunne kaksikkoa, joten aion siis kertoa teille sarjan tarinoita Juhon ja Karin hurjimmista seikkailuista. Tarinat eivät noudata aikajärjestystä, luonnonlakeja taikka hyvää makua. Mutta nauttikaa silti.



Kari ja kolme karhua.

”Uskotko meidän olevan kuivilla vesillä?” kysyi Juho hiljaa kuiskaten.
Vastausta ei Kari uskaltanut antaa, mutta myöntävästä päänliikkeestä syntynyt lehtien kahina kertoi asian laidan.

Raumalaiset! Nuo vihoviimeisesti vihikoirat olivat useiden viikkojen ajan poltelleet pakenevan kaksikon potkuhousujen takataskuja. Yötä päivää olivat pojat saaneet keksiä mitä ihmeellisimpiä keinoja sinnikkäiden takaa-ajajien karistamiseksi. Viimein oli eräs kierros mustikkametsän kautta huijannut tiukimmatkin metsästäjät.

Mutta nyt tuntui elämä taas palaavan laidalleen. Kari ja Juho pystyttivät leirinsä aarnimetsän läpi kulkevan puron varrelle. Aamu oli jo alkanut sarastamaan ja Juho päätti pestä lian ja pölyn pois niskoiltaan. Aamu-uinti hyisessä syysvedessä ei ollut se kaikista paras tapa herätä, mutta ainakin se toimi.

Leiriin palattuaan ei Juho löytänyt kaikkea kohdaltaan. Kari loisti poissaolollaan. Viimeksi kun näin pääsi käymään, olivat seuraukset todellakin katastrofaalisia. Oli ollut onni onnettomuudessa, että paikallinen vapaapalokunta oli viettänyt lomaansa. Nyt ei moinen moukan tuuri tulisi kuuloonkaan.

Toverinsa perään painuen suunnisti Juho syvälle metsän siimeksiin. Vartin sai hän harhailla, mutta viimein sitkeys palkittiin. Kari seisoi autuas ilme kasvoillaan suurten tammipuiden varjossa.
”Haaskaa päivää Rrouva Halonen. Vai oliko se Kekkonen? Vaiko kenties Pääkkönen?” soperteli Kari selvästi omissa maailmoissaan.
Hetken katsoi Juho äimistyneenä kaverinsa söperrystä, mutta keksi pian syyn tälle poissaolevalle käytökselle. Kari seisoi nimittäin keskellä epäilyttävistä sienistä syntynyttä kekoa. Siellä täällä lojui pureskeltuja sienen osasia. Voi ei, ajatteli Juho, taas se on sortunut sieniin. Viimeksi kun näin kävi, menetti Suomi koko vuoden marjasadon.

Ennen kuin Juho ehti pujottaa talutushihnan Karin kaulan ympärille, oli sienistä hirmustunut poika jo ehtinyt pitkin loikin hyppiä syvemmälle metsän siimekseen. Ankarasti huohottaen yritti Juho parhaansa mukaan pysyä pakenijan perässä. Viimein Kari pysähtyi. Hänen sienen vääristämiin silmiinsä oli osunut kolme suurta ja tummaa hahmoa. Tuttavallisena (turhankin) persoonana päätti Kari mennä tekemään lähempää tuttavuutta. Vielä jokseenkin selkeäjärkinen Juho ei kyennyt estämään Karia tarpeeksi nopeasti. Nyt seisoivat molemmat pojat keskellä vihaista karhu joukkoa, Juho kauhusta suunniltaan, Kari ilmeisesti johtajakarhun varpaankynsistä kiinnostuneena.

Seuraava aistihavainto, jonka pojat nauttivat, syntyi lähellä Turun-maata, erään itsepintaisen tikan toimesta. Juhon ja Karin leirintätarvikkeet olivat mystisesti kadonneet, kultainen vasara poissa ja heidän hiuksensa umpisolmussa. Perunapussi oli sentään yhä tallessa. Ihmeellistä, totesi Kari päätään hieroen. Todella, myönsi Juho. Tällaista ei ollut käynyt sitten Tallinna fiaskon, totesivat molemmat pojat yhteen ääneen ja jatkoivat matkaansa kohti Turkua, kohti uusia seikkailuja.

[Lord JF]

Kiintoisa seikkailunpätkähän tuo oli. Karin ja Juhon seikkailut ainakin tämän perusteella vaikuttavat tosiaan melko kiinnostavilta. Tämä tarinan poikanen vaikutti kyllä hieman irtonaiselta eikä siinä sen kummempaa ydintä ollut, mutta se nyt lienee ollut tarkoituksenakin(?). Seikkailu (tai sen pätkä) oli kuitenkin kiintoisaa lukemista, mutta ehkä hieman liian lyhyt ja ilman kummempaa sisältöä mikä olisi imaissut lukijan tarinan sisälle. Eli seuraavalla kerralla toivoisin Karin ja Juhon seikkailun olevan isompi, ja pidempi.

[Sunnu]

Samaa mieltä olen minäkin, mitä Lordi tuossa tuumailee, että pituutta olisi saanut olla. Näin kylmiltään luettuna hyvinkin tyypillistä Qualinia. Tällä tarkoitan nyt sitä, että hyvää kuvailevaa tekstiä osaat tuottaa, ja joitakin lempilausahduksia sieltä bongaa. Esmes ajatus "viimeksi kun näin kävi.." esiintyy usein. Harmi vaan, ettet kerro juuri mitään siitä kerrasta, jota siinä raottelet. Irkistähän nämä juurensa juontavat, luulisin. Ihan veikeä tarina, joskaan siinä ei ollut mitenkään erityisen tappavan mehukasta juonta. Okei, teillä oli leiri ja Kari katosi, söi sienet ja sitten mitä? Hämärähkö loppuratkaisu. Että hitusen keskeneräinen taikka vaillinainen omaan makuuni. Teksti sujuu kyllä, sitä lukee mielellään ja kuvailun taidon osaat. Kappalejaot ihan liian lyhkäiset minun makuuni, mutta makunsa kullakin. Jäämme odottelemaan seuraavaa tarinaa tulevaksi.

[Jesh]

Kiva tarinanpätkä jonka luki, no, kahdessa minuutissa. Silti nautin siitä, ei siinä mitään. Pakko mainita, mutta erittäin sujuvaa kieltä osaat kirjoittaa, mitään turhia lauseita, tai ''musta ankanpoikas''-sanoja ei löytynyt. Tulee mieleen hieman löllerö woimariini, joka ruispalan päälle levittyy, eikä minkäänlaista kitkaa ole tuntumassa. Ole siis ylpeä.

Huumori oli niin Qualinia, mutta siitä tyksinkin ja paljon. Sellaista kivaa, joka ei ainakaan minua lyö lekalla päähän ja sano: ''Hei tää on vitsi, naura.'' Pituutta lisää, tää oli tällänen preview-sort-of-thing. Mutta hei, on nekin ihan ok.

[Kartz]

Mielenkiintoisesta alueesta aloitit tapahtumia kronikoimaan. Tuosta kyseisestä kerrasta kun ei ole oikeastaan tarkkaa kuvaa itselläni. Monet eivät tajua että tämä on jälkipelejä, kuten koko elämämme on, vuoden -94 tapahtumien aiheuttaman ketjun ketjun ketjun ketjua ketjussa tai jotain sinne päin, Tornion suunnalla kumminkin. Pientä ja kevyttä. Samalla tajunnan räjäyttävää. Ehkä rakastan sua. Tai sitten mulla on vaan nälkä. Ota ja tiedä, puserra ja paina, väännä ja käännä takkisi valtiolle.

Tykkäilin tästä infopläjäyksestä. Kiitos tästä.