shaiana
2.9.2005, 23:20:13
Minun alkoi vain tehdä niin vimmatusti mieleni kirjoittaa jotain. Väsyneessä mielentilassa luonnollisesti, joten virheitä kirjoitusvirheitä lukemattakaan löytyy varmasti.
Ikärajasta en tiedä, enkä jaksaisi nyt ruveta sitä enää miettimäänkään. Sisältää kuitenkin raiskauksia ja murhia, joten jollet kestä kumpaakaan näistä edes/varsinkaan katkeilevassa tekstissä, jätä lukematta. Teksti voi todellakin olla vaikeaselkoista, mutta kyselkää jos jokin jäi kaihertamaan.
Täytyy muuten todeta vielä, ettei tämä todellakaan perustu tositapahtumiin. -_-"
---
Viisitoista vuotta sitten
Tyttö, jolla oli helmikaulanauha
Mies, joka kaipasi suruunsa lohtua
Surusta seonnut vaimo, joka tappoi molemmat
Nainen istui rantahietikolla ja antoi aaltoilevan veden pyyhkiä varpaitaan. Auringon viimeiset säteet heijastuivat veden pinnasta punertavana hehkuna, mikä sai hänen silmänsä vihreän värjäytymään ruskeaksi. Hänen kaulallaan oli helmikaulanauha.
Tässä se tapahtui, hän ajatteli surullisesti huomaamatta yksinäisen kyyneleen hidasta valumista poskellaan. Viisitoistavuotta sitten, kun olin kolmetoista. Nyt olen 28 ja se sattuu yhä.
Hänen helmikaulanauhansa heijasti auringon valoa kilpaa hänen kosteiden silmiensä kanssa.
Mies katseli maailmaa tummanpunaisen sävyttämän harson läpi. Hänen naisensa oli saanut selville, mitä hän oli tehnyt tasan viisitoista vuotta sitten.
"Rakas", mies kuiskasi anovasti nähdessään uunituoreen vaimonsa kääntävän selkänsä. "Rakas, minä olin sekaisin."
Kyllä, sekaisin hän oli ollut. Hänen veljensä oli juuri kuollut.
"Sekaisin sinä kieltämättä olet", nainen vastasi ääni väristen peitellyn tunteen voimasta, "sinä menit naimisiin kanssani niiden vuosien jälkeen ja saan tietää vasta nyt."
Mies potki hiljaa hiekkaa ja huomasi tulleensa tuolle rannalle, missä kaikki oli tapahtunut. Hän tunsi tuon illan laskeutuvan ja poimuttuvan ympärilleen, näki tuon viattoman tytön, joka ei pian enää ollutkaan niin viaton. Hän näki kihartuvat, vaaleat auringon punaamat hiukset ja näki aalloilla leikittelevät, sirot jalat. Hän näki sen tytön, joka muistutti niin kovin hänen omaa rakastaan.
Mies tunsi himon ja vihan tunteen kasvavan, patoutuneen surun vievän järkevän ajattelun mennessään. Hän tunsi ja näki itsensä tarttuvan vaaleaan tyttöön ja vetävän hänet syrjään, laskevansa hänet maahan alleen ja hukuttavansa hänet oman painonsa ja myrskyävien tunteidensa sekaan. Tyttö ei osannut huutaa apua. Hän ei kyennyt edes rimpuilemaan.
Mies alkoi tuntea samaa kiihtymystä kuin viisitoista vuotta sitten. Hän astui uudelleen samoja askelia kuin noudattaen tarkasti omia jalanjälkiään.
Nainen käännähti katsomaan kuullessaan jonkun tulevan. Hänen vaalea, kihara tukkansa valahti hänen silmilleen ja hänen helmikaulanauhansa hypähti hänen rinnallaan. Hän näki miehen, joka tuli suoraan häntä kohti. Miehen, joka näytti tutulta, vaikkei hän muistanutkaan hänen nimeään.
"Mitä-"
Mies upotti kätensä hänen hiuksiensa sekaan ja sulki hänen huulensa omillaan. Hän puolittain raahasi, puolittain kantoi kuin halvaantunutta naista syrjempään.
Tyttö tiesi, mitä mies aikoi, muttei kyennyt tekemään mitään.
He molemmat muistivat. Nainen ei kyennyt liikkumaan eikä vastustamaan vahvaa miestä, jonka tuska ilmiintyi väkivaltaisena haluna ketä tahansa kohtaan. Mies painoi hänet maahan, painoi hänet alleen, upposi häneen ja upotti hänet itseensä.
Miehen vaimo seurasi miestään muutaman metrin jäljessä ja näki kaiken. Hän tunsi raivon ja tuskan vetävän mustan harson silmilleen, hän veti vapisevin käsin aseen taskustaan ja ampui.
Mies näki uhrinsa tekevän kuolemaa, hän näki veren ja ampumahaavan. Sillä hetkellä hän tuli järkiinsä ja katui. Naisen helmikaulanauha katkesi ja levisi maahan.
Vaimo oli ampunut ensimmäisellä kerralla ohi, mutta toisella kerralla luoti eteni maaliinsa.
Ikärajasta en tiedä, enkä jaksaisi nyt ruveta sitä enää miettimäänkään. Sisältää kuitenkin raiskauksia ja murhia, joten jollet kestä kumpaakaan näistä edes/varsinkaan katkeilevassa tekstissä, jätä lukematta. Teksti voi todellakin olla vaikeaselkoista, mutta kyselkää jos jokin jäi kaihertamaan.
Täytyy muuten todeta vielä, ettei tämä todellakaan perustu tositapahtumiin. -_-"
---
Viisitoista vuotta sitten
Tyttö, jolla oli helmikaulanauha
Mies, joka kaipasi suruunsa lohtua
Surusta seonnut vaimo, joka tappoi molemmat
Nainen istui rantahietikolla ja antoi aaltoilevan veden pyyhkiä varpaitaan. Auringon viimeiset säteet heijastuivat veden pinnasta punertavana hehkuna, mikä sai hänen silmänsä vihreän värjäytymään ruskeaksi. Hänen kaulallaan oli helmikaulanauha.
Tässä se tapahtui, hän ajatteli surullisesti huomaamatta yksinäisen kyyneleen hidasta valumista poskellaan. Viisitoistavuotta sitten, kun olin kolmetoista. Nyt olen 28 ja se sattuu yhä.
Hänen helmikaulanauhansa heijasti auringon valoa kilpaa hänen kosteiden silmiensä kanssa.
Mies katseli maailmaa tummanpunaisen sävyttämän harson läpi. Hänen naisensa oli saanut selville, mitä hän oli tehnyt tasan viisitoista vuotta sitten.
"Rakas", mies kuiskasi anovasti nähdessään uunituoreen vaimonsa kääntävän selkänsä. "Rakas, minä olin sekaisin."
Kyllä, sekaisin hän oli ollut. Hänen veljensä oli juuri kuollut.
"Sekaisin sinä kieltämättä olet", nainen vastasi ääni väristen peitellyn tunteen voimasta, "sinä menit naimisiin kanssani niiden vuosien jälkeen ja saan tietää vasta nyt."
Mies potki hiljaa hiekkaa ja huomasi tulleensa tuolle rannalle, missä kaikki oli tapahtunut. Hän tunsi tuon illan laskeutuvan ja poimuttuvan ympärilleen, näki tuon viattoman tytön, joka ei pian enää ollutkaan niin viaton. Hän näki kihartuvat, vaaleat auringon punaamat hiukset ja näki aalloilla leikittelevät, sirot jalat. Hän näki sen tytön, joka muistutti niin kovin hänen omaa rakastaan.
Mies tunsi himon ja vihan tunteen kasvavan, patoutuneen surun vievän järkevän ajattelun mennessään. Hän tunsi ja näki itsensä tarttuvan vaaleaan tyttöön ja vetävän hänet syrjään, laskevansa hänet maahan alleen ja hukuttavansa hänet oman painonsa ja myrskyävien tunteidensa sekaan. Tyttö ei osannut huutaa apua. Hän ei kyennyt edes rimpuilemaan.
Mies alkoi tuntea samaa kiihtymystä kuin viisitoista vuotta sitten. Hän astui uudelleen samoja askelia kuin noudattaen tarkasti omia jalanjälkiään.
Nainen käännähti katsomaan kuullessaan jonkun tulevan. Hänen vaalea, kihara tukkansa valahti hänen silmilleen ja hänen helmikaulanauhansa hypähti hänen rinnallaan. Hän näki miehen, joka tuli suoraan häntä kohti. Miehen, joka näytti tutulta, vaikkei hän muistanutkaan hänen nimeään.
"Mitä-"
Mies upotti kätensä hänen hiuksiensa sekaan ja sulki hänen huulensa omillaan. Hän puolittain raahasi, puolittain kantoi kuin halvaantunutta naista syrjempään.
Tyttö tiesi, mitä mies aikoi, muttei kyennyt tekemään mitään.
He molemmat muistivat. Nainen ei kyennyt liikkumaan eikä vastustamaan vahvaa miestä, jonka tuska ilmiintyi väkivaltaisena haluna ketä tahansa kohtaan. Mies painoi hänet maahan, painoi hänet alleen, upposi häneen ja upotti hänet itseensä.
Miehen vaimo seurasi miestään muutaman metrin jäljessä ja näki kaiken. Hän tunsi raivon ja tuskan vetävän mustan harson silmilleen, hän veti vapisevin käsin aseen taskustaan ja ampui.
Mies näki uhrinsa tekevän kuolemaa, hän näki veren ja ampumahaavan. Sillä hetkellä hän tuli järkiinsä ja katui. Naisen helmikaulanauha katkesi ja levisi maahan.
Vaimo oli ampunut ensimmäisellä kerralla ohi, mutta toisella kerralla luoti eteni maaliinsa.