Sisko ja sen Sisar
24.9.2005, 13:44:31
Sisar: Minulla on tapana pyöritellä tarinoita päässä. Harva niistä ikinä pääsee paperille. Tämä juttu on pyörinyt mieleni syövereissä varmaan pari vuotta, ja aluksi hahmot olivat naisia. Nytpä niistä on muovautunut miehiä, jotenkin mystisesti... Olen varmaan silloin joskus saanut jostain jonkun inspiraation tähän tarinaan sillä aihe kuulostaa kamalan tutulta ja kliseiseltä :huh: Että jos tästä jokin muu tarina tulee mieleen niin pliis kertokaa. Kiitos.
Nimeä en ole kehitellyt, joten jos teille tulee jokin nykyistä Taskuvarkaat-nimeä (jonka muuten keksin minuutissa) parempi nimi mieleen voitte ehdotella.
Eli tässä on tarinan alku. Nyt se alkaa;
Taskuvarkaat
Mustanpuhuva mies hengitti niin varovasti kuin pystyi. Sydämen tykytys tuntui raskaana rinnassa. Tänään se tapahtuisi. Ei huomenna, ei sitä seuraavana päivä. Nyt, eikä milloinkaan muulloin.
Hän kohotti radiopuhelimen varovasti suulleen ja huomasi käsiensä tärisevän.
'Voi juma, olen minäkin ammattilainen. Vapisen kuin hyytelö. Laukaisen vielä liikkeen tunnistimet...' hän ajatteli itsekseen kunnes radiopuhelimesta kuuluva rätinä palautti hänet maan pinnalle.
"Mitä ihmettä sinä puuhaat? HULLU! Minähän nimenomaan kielsin liikkumasta! Nämä anturit ovat sairaan herkkiä ja sinä hillut kuin apina! Olet Satoakin pahempi!"
"Tóuche," mustiin pukeutunut mies kuiskasi niin hiljaa kuin pystyi "Älä hermoile noin paljon, ei nyt olla sodassa."
"Mitäh? En saa pihinästäsi mitään selvää."
'Anti olla' mies ajatteli ja kuiskasi hitusen kovempaa "Oletko kohta valmis? Jalkani puutuvat tästä ainaisesta kyykkimisestä..."
"Kuinka monta kertaa tämä pitää sanoa? Näiden suojakoodien purkaminen saatika ohjelmien tuhoaminen ei ole mitään helppoa puuhaa! Eikä tätä helpota yhtään sinun kanssasi puhuminen. Hermostutat minua."
"Noh, anteeksi, teidän kuningattaruutenne."
"Ei naurata. Muistat kai vielä kuka pimensi infrapuna kamerat?"
"Joojoo, ja kiitos siitä" kyykyssä istuva mies vastasi oikeasti kiitollisena mutta hänen ystävänsä oli jo sulkenut yhteyden 'Mokomakin prinsessa.'
Meni vielä pari minuuttia ennen kuin radiopuhelin rätisi jälleen.
"Ok, reitti selvä. Tämän enempää en voi tehdä, homma on nyt sinun ja Saton käsissä."
"Selvä. Kiitos avusta, Mo"
"Eipä kestä Cicero. Katsothan, ettei Sato pölli mitään muuta kuin sen mitä pitää?"
"Ok." Cicero vastasi ja katkaisi yhteyden. Vihdoinkin hän pääsisi hommiin, pois tästä viemäristä joka löyhkäsi pahemmalta kuin Sato aamulla.
Niin, Sato ei varmaan ollut ikinä kuullut sanoista 'hampaiden pesu' tai 'suihku'. Hän oli sellainen sotahullu joka vertasi kaikkea sotaan. Mo taas oli sellainen nero että Cicero epäili tämän olevan edes tältä planeetalta. Lisäksi hän oli aika epeli väärentämään henkkareita. Tietenkään Mo ei ollut hänen oikea nimensä, hän oli vaihtanut henkilöllisyyttään niin tiuhaan että ei enää muistanut oikeaa identiteettiään. Lisäksi Mo oli erittäin naisellinen näköinen, varsinkin kasvoiltaan. Hän käyttäytyikin joskus aivan kuin nainen.
Cicero venytteli puutuneita jalkojaan ja lähti juoksemaan niin suorassa kuin pystyi eteenpäin pitkää tunnelia. Viemärin asukit kiirehtivät pois hänen altaan tai sitten murskautuivat hänen jalkoihinsa.
Cicero oli tosiaan kunnioitettavan näköinen. Miltei pari metrinen ja sata kiloinen jättiläinen, jolla oli mustat puoleen selkään ulottuvat hiukset sekä tummat, pistävät silmät. Hänen kasvonpiirteensä olivat kulmikkaat jonka takia häntä nimitettiinkin Palikaksi. Iho oli ahavoitunut eikä se mikään ihme olekkaan kun on asunut 20 vuotta iästään pienellä saarella meren keskellä.
Hän pysähtyi vähän väliä tutkimaan rakennuksen pohjapiirroksia pienen taskulamppunsa valossa suunnaten sinne missä hänen ja Saton oli tarkoitus kohdata.
Hän saapui sovittuun paikkaan -vessan kohdalle noin seitsemän metriä maanpinnan alapuolelle- ja jäi odottamaan kaveriaan saapuvaksi. Odoteltuaan hetken hän alkoi hermostumaan; Satolla ei ollut tapana myöhästellä. Hän yritti pariin otteeseen ottaa yhteyttä tähän radiopuhelimellaan, muttei onnistunut. Olikohan jotain tapahtunut?...
Hän tunsi kuinka aseen piippu painettiin hänen niskaansa vasten.
"No, katsos katsos, mitäs meillä täällä onkaan? Ylikasvanut viemärin asukki, tiedän tarkalleen mitä näille pitää tehdä."
Nimeä en ole kehitellyt, joten jos teille tulee jokin nykyistä Taskuvarkaat-nimeä (jonka muuten keksin minuutissa) parempi nimi mieleen voitte ehdotella.
Eli tässä on tarinan alku. Nyt se alkaa;
Taskuvarkaat
Mustanpuhuva mies hengitti niin varovasti kuin pystyi. Sydämen tykytys tuntui raskaana rinnassa. Tänään se tapahtuisi. Ei huomenna, ei sitä seuraavana päivä. Nyt, eikä milloinkaan muulloin.
Hän kohotti radiopuhelimen varovasti suulleen ja huomasi käsiensä tärisevän.
'Voi juma, olen minäkin ammattilainen. Vapisen kuin hyytelö. Laukaisen vielä liikkeen tunnistimet...' hän ajatteli itsekseen kunnes radiopuhelimesta kuuluva rätinä palautti hänet maan pinnalle.
"Mitä ihmettä sinä puuhaat? HULLU! Minähän nimenomaan kielsin liikkumasta! Nämä anturit ovat sairaan herkkiä ja sinä hillut kuin apina! Olet Satoakin pahempi!"
"Tóuche," mustiin pukeutunut mies kuiskasi niin hiljaa kuin pystyi "Älä hermoile noin paljon, ei nyt olla sodassa."
"Mitäh? En saa pihinästäsi mitään selvää."
'Anti olla' mies ajatteli ja kuiskasi hitusen kovempaa "Oletko kohta valmis? Jalkani puutuvat tästä ainaisesta kyykkimisestä..."
"Kuinka monta kertaa tämä pitää sanoa? Näiden suojakoodien purkaminen saatika ohjelmien tuhoaminen ei ole mitään helppoa puuhaa! Eikä tätä helpota yhtään sinun kanssasi puhuminen. Hermostutat minua."
"Noh, anteeksi, teidän kuningattaruutenne."
"Ei naurata. Muistat kai vielä kuka pimensi infrapuna kamerat?"
"Joojoo, ja kiitos siitä" kyykyssä istuva mies vastasi oikeasti kiitollisena mutta hänen ystävänsä oli jo sulkenut yhteyden 'Mokomakin prinsessa.'
Meni vielä pari minuuttia ennen kuin radiopuhelin rätisi jälleen.
"Ok, reitti selvä. Tämän enempää en voi tehdä, homma on nyt sinun ja Saton käsissä."
"Selvä. Kiitos avusta, Mo"
"Eipä kestä Cicero. Katsothan, ettei Sato pölli mitään muuta kuin sen mitä pitää?"
"Ok." Cicero vastasi ja katkaisi yhteyden. Vihdoinkin hän pääsisi hommiin, pois tästä viemäristä joka löyhkäsi pahemmalta kuin Sato aamulla.
Niin, Sato ei varmaan ollut ikinä kuullut sanoista 'hampaiden pesu' tai 'suihku'. Hän oli sellainen sotahullu joka vertasi kaikkea sotaan. Mo taas oli sellainen nero että Cicero epäili tämän olevan edes tältä planeetalta. Lisäksi hän oli aika epeli väärentämään henkkareita. Tietenkään Mo ei ollut hänen oikea nimensä, hän oli vaihtanut henkilöllisyyttään niin tiuhaan että ei enää muistanut oikeaa identiteettiään. Lisäksi Mo oli erittäin naisellinen näköinen, varsinkin kasvoiltaan. Hän käyttäytyikin joskus aivan kuin nainen.
Cicero venytteli puutuneita jalkojaan ja lähti juoksemaan niin suorassa kuin pystyi eteenpäin pitkää tunnelia. Viemärin asukit kiirehtivät pois hänen altaan tai sitten murskautuivat hänen jalkoihinsa.
Cicero oli tosiaan kunnioitettavan näköinen. Miltei pari metrinen ja sata kiloinen jättiläinen, jolla oli mustat puoleen selkään ulottuvat hiukset sekä tummat, pistävät silmät. Hänen kasvonpiirteensä olivat kulmikkaat jonka takia häntä nimitettiinkin Palikaksi. Iho oli ahavoitunut eikä se mikään ihme olekkaan kun on asunut 20 vuotta iästään pienellä saarella meren keskellä.
Hän pysähtyi vähän väliä tutkimaan rakennuksen pohjapiirroksia pienen taskulamppunsa valossa suunnaten sinne missä hänen ja Saton oli tarkoitus kohdata.
Hän saapui sovittuun paikkaan -vessan kohdalle noin seitsemän metriä maanpinnan alapuolelle- ja jäi odottamaan kaveriaan saapuvaksi. Odoteltuaan hetken hän alkoi hermostumaan; Satolla ei ollut tapana myöhästellä. Hän yritti pariin otteeseen ottaa yhteyttä tähän radiopuhelimellaan, muttei onnistunut. Olikohan jotain tapahtunut?...
Hän tunsi kuinka aseen piippu painettiin hänen niskaansa vasten.
"No, katsos katsos, mitäs meillä täällä onkaan? Ylikasvanut viemärin asukki, tiedän tarkalleen mitä näille pitää tehdä."