Fae
27.9.2005, 23:56:21
Tämmöisen olen kirjoittanut pari vuotta sitten koulussa Äidinkielen tunnille. En silloin ollut vielä mikään kovin kummoinen äidinkielellinen lahjakkuus (ihan kuin olisin vieläkään =) ), joten kirjoitusvirheet ja pahimmat pökkelöilmaisut olen korjaillut pois.
Ei tämä nyt mitenkään elämää pitempi teos ole, tosin tehtävän antokaan ei ollut 'täyspitkä aine'.
Nyt kuulisinkin mielelläni muutaman mielipiteen. :)
Unelma
Katselen tyttöä nurkkapöydästä. Hänellä on kiharat, punaruskeat hiukset ja kauniit, vihertävät, mantelinmuotoiset silmät. Tyttö katselee ympärilleen kuin etsien jotakuta. Kauniit silmät pysähtyvät minuun. Hämäännyn, ja huomaan tuijottaneeni häntä pitkään. Käännän katseeni nopeasti lattiaan. Odotan vähän aikaa ennen kun nostan taas katseeni. Tyttö katsoo minua vieläkin. Hän hymyilee. Minulle? Katson ympärilleni. Lähellä ei ole muita. Käännän katseeni takaisin. Tyttö nousee ja lähtee kävelemään minua kohti. Hän tulee pöytäni luokse ja tarjoaa kättänsä. Epäröin hetken ennen kuin tartun siihen. Tyttö johdattaa minut tanssilattialle. Tanssimme muutaman kappaleen aivan lähekkäin. Kumpikaan ei sano sanaakaan. Lopulta hän katsoo minua suoraan silmiin ja hymyilee kauneinta hymyä, minkä olen koskaan nähnyt. Sitten tyttö suutelee minua kevyesti poskelle ja sanaakaan sanomatta kääntyy ja kävelee ulos ovesta. Poskeani kihelmöi ja tunnen olevani pyörtymäisilläni. Minulla menee hetki koota itseni ja lähteä hänen peräänsä. Juoksen ulos ovesta ja katson katua kumpaankin suuntaan. Tyttöä ei näy missään. Kutsun hänen nimeään, mutta vain kaiku vastaa. Tunnen suuren painon sydämessäni. Oliko se vain unta…?
”Nukutko sinä?” kuulen opettajan kysyvän, kun herään takaisin todellisuuteen.
”En”, vastaan vilpittömästi, ja yritän näyttää virkeältä. Muut luokassa nauravat. Nöyrästi kaivan vihkoni repustani ja alan rustaamaan muistiinpanoja Mooseksen kirjoista.
”Ja niin Jumala loi maailman ja ihmiset ja eläimet”, kuulen opettajan selittävän luokan edessä.
”Opettaja, onko Jumala kaikkivoipa?” joku kysyy.
”On, totta kai”, Opettaja vastaa ”Miten niin?”
”Jos Jumala on kaikkivoipa, voiko Hän luoda niin suuren taakan, ettei pysty sitä itse nostamaan?”
Samalla tunnen taas suuren painon sydämessäni ja uneni palautuu mieleeni.
"Minä ainakin voin", ajattelen, kun painan pääni pulpetille ja suljen taas silmäni.
Ei tämä nyt mitenkään elämää pitempi teos ole, tosin tehtävän antokaan ei ollut 'täyspitkä aine'.
Nyt kuulisinkin mielelläni muutaman mielipiteen. :)
Unelma
Katselen tyttöä nurkkapöydästä. Hänellä on kiharat, punaruskeat hiukset ja kauniit, vihertävät, mantelinmuotoiset silmät. Tyttö katselee ympärilleen kuin etsien jotakuta. Kauniit silmät pysähtyvät minuun. Hämäännyn, ja huomaan tuijottaneeni häntä pitkään. Käännän katseeni nopeasti lattiaan. Odotan vähän aikaa ennen kun nostan taas katseeni. Tyttö katsoo minua vieläkin. Hän hymyilee. Minulle? Katson ympärilleni. Lähellä ei ole muita. Käännän katseeni takaisin. Tyttö nousee ja lähtee kävelemään minua kohti. Hän tulee pöytäni luokse ja tarjoaa kättänsä. Epäröin hetken ennen kuin tartun siihen. Tyttö johdattaa minut tanssilattialle. Tanssimme muutaman kappaleen aivan lähekkäin. Kumpikaan ei sano sanaakaan. Lopulta hän katsoo minua suoraan silmiin ja hymyilee kauneinta hymyä, minkä olen koskaan nähnyt. Sitten tyttö suutelee minua kevyesti poskelle ja sanaakaan sanomatta kääntyy ja kävelee ulos ovesta. Poskeani kihelmöi ja tunnen olevani pyörtymäisilläni. Minulla menee hetki koota itseni ja lähteä hänen peräänsä. Juoksen ulos ovesta ja katson katua kumpaankin suuntaan. Tyttöä ei näy missään. Kutsun hänen nimeään, mutta vain kaiku vastaa. Tunnen suuren painon sydämessäni. Oliko se vain unta…?
”Nukutko sinä?” kuulen opettajan kysyvän, kun herään takaisin todellisuuteen.
”En”, vastaan vilpittömästi, ja yritän näyttää virkeältä. Muut luokassa nauravat. Nöyrästi kaivan vihkoni repustani ja alan rustaamaan muistiinpanoja Mooseksen kirjoista.
”Ja niin Jumala loi maailman ja ihmiset ja eläimet”, kuulen opettajan selittävän luokan edessä.
”Opettaja, onko Jumala kaikkivoipa?” joku kysyy.
”On, totta kai”, Opettaja vastaa ”Miten niin?”
”Jos Jumala on kaikkivoipa, voiko Hän luoda niin suuren taakan, ettei pysty sitä itse nostamaan?”
Samalla tunnen taas suuren painon sydämessäni ja uneni palautuu mieleeni.
"Minä ainakin voin", ajattelen, kun painan pääni pulpetille ja suljen taas silmäni.