PDA

View Full Version : Nomiza pós tha 'nai fterougisma (Eli Jónsìn moniulotteinen tarina)



Jónsì
30.9.2005, 21:57:02
Vuorossa olisi yhden ikuisuusprojektin ensimmäisen valmiin osan julkistaminen. Nomiza pós tha 'nai fterougisma on Alexandros Panayin, Matheson Baileyn ja Marlainin kappale, sekä minun tarinani nimi. Tarina on jokseenkin jatkoa Loving, missing, crying -tekstille (http://foorumit.fffin.com/showthread.php?t=12567), eli jotain tolkkua tarinasta saa kyllä lukemattakin sitä, mutta vielä paremmin jos sen lukee. Idea tarinaan syntyi jo kirjoituskerhon tehtävän aikana, tosin toteuttamisen kanssa on ollut ongelmia. Alun perin siitä oli tarkoitus tulla songfic (toisesta kappaleesta), mutta päädyin nyt tälläiseen ratkaisuun.
Se on itse asiassa vielä kesken, mutta tässä ensimmäiset kappaleet. Niillä väreillä teksissä on jotain merkitystä, en paljasta vielä. Mutta pelkästään koristeita eivät ole. Toivon että pidätte tarinasta, kommentteja tietenkin haluaisin, mutta eipä sillä niin väliä. Jos vain kerrotte miten voisin jatkaa tästä eteenpäin, omat ideani ovat jokseenkin lopussa. No älkää. Kertokaa ennemminkin mitä odottaisitte seuraavaksi tapahtuvan. Ja yrittäkää selvitä niiden persoonapronominien kanssa... Ja osa kappaleista on jokseenkin lyhyitä...


Nomiza pós tha 'nai fterougisma
Far, far away, to a sacred land. Somewhere where the clouds sing and dance with the stars. A place where people go when they can't cope with their lives. There where nothing elss matters.
Now, it's my turn.

Toinen avaa silmiään ja valo häikäisee. Hän tuhisee vielä vieressä. Toinen koskettaa hänen huuliaan kevyesti sormillaan. Keijut ovat vielä nukkumassa kattolampussa ja sienet kadonneet jonnekin. Vain yksi ainoa sieni pilkotti vaatekaapin takee. Toinen painaa päänsä tyynyyn, sulkee silmät. On yksin.

Hän avaa silmiään ja valo häikäisee. Toisella on taas tuo ilme, teeskentelee nukkuvansa, vaikka miettii jotain. Kyllä hän oli toisen jo oppinut tuntemaan, vaikka toinen ei mitään myöntänytkään. Tätä tämä oli hänelle joka aamu. Joskus hän näki toisen poskella kyyneleen. Mutta sekään ei enää kimmeltänyt niin kuin ennen. Hän sipaisee toisen hiuksia korvan taakse ja vain katsoo toista.

- Tell me who you are
Mikään päivä ei tuonut mitään uutta. Toinen ei enää yllättänyt häntä millään tavalla, eikä innostunut mistään. Ei auttanut vaikka hän kuinka kerjäsi, toinen ei siltikään lähtenyt kävelylle. Makasi sohvalla, aina vain. Ei edes puhunut kunnolla. Häntä pelotti. Tärkein ja ainoa kiintopisteensä oli sortumassa. Eikä hän tiennyt mikä, tai kuka, voisi auttaa. Hän kuiskasi toiselle: Rakastan sinua.

Gone, gone, my love is gone
Might even be so. Might. But it ain't. It's still there, somewhere. But my love for anything else. I don't know about that. It ain't here. Everything goes on in front of my eyes, but I'm stuck here. Only one reason to wake up every morning. Is that enough?

- Touch me now
- Ei huvita nyt, toinen vastasi ja käänsi kylkeä.
- Ei, mitä sinä nyt, hän kysyi ihmeissään.
- Sitä sinä kuitenkin haluat
- Enhän. Minä vain halusin sanoa sinulle sen.
- Just joo.
- Oikeasti.
Toinen käänsi vielä kylkeään, korjasi asentoaan. Hän kääntyi pois surullisena. Ja hän mietti. Ja toinen mietti.
- Kuulitko sinä, hän kysyi ja silitti toisen niskaa.
- Kuulin.
- Olenko minä tehnyt jotain väärää?
- Et.
- Miksi sitten et enää puhu minulle?

Toinen kääntyi ympäri ja sipaisi hiussuortuvan hänen silmiltään ja katsoi syvälle silmiin.
- Ei mitään, toinen sanoi ja katsoi edelleen rakastaan silmiin. Ei mitään.
- Sinä olet muuttunut.
- En ole, vain eri osat minusta ovat esillä.
- Miksi?
- En tiedä.
- Minulla on ikävä entistä sinua, hän sanoi ja hänen poskelleen vierähti hopeinen kyynel.
- Älä itke. Minä rakastan sinua. Aina, toinen sanoi ja antoi pienen suukon hänen poskelleen.

In the end, there's only one thing that matters. What it is, well, it varies. For some people it's love, for some it's chocolate or music or art. Sometimes it's somebody else. That one might be so important to you that you are willing to die for that one. You become so attached to the one, that you become addicted. Then you might scare that somebody away. You really don't want to do that, certainly. Not after all you've done, or are going to do.

Tu l'aimes? Dit-lui! Ce n'est pas difficile. Ce n'est pas comme le français, c'est facile. Donne-toi un chance. Ne t'inquiète pas. Laisse ton c½ur l'aime. Tu verras, c'est vrai.

Niin kuin jokainen päivä, myös tämä päivä loppuisi aikanaan. Toinen torkkui koko päivän sohvalla ja katsoi Ostos-tv:tä. Hän pakeni kaupunkiin, joi kahvia ja joi kahvia. Ja joi kahvia. Yritti unohtaa edes hetkeksi toisen murheet, muta mitä siitäkään tulisi?

Illalla oli jo viileää. Hän ajatteli heidän yhteistä kesäänsä samalla kun katseli kuinka lehdet putoavat puista. Hän muisti sen helmikuun yön ja keijujen tanssin. Muisti kuinka he olivat nyppineet sieniä matosta kaksi viikkoa ensimmäisen kertansa jälkeen. Muisti kuinka he olivat kävelleet rantaan uimaan, vaikka ulkona satoi kaatamalla. Ja hän hymyili taas.

- Do you wanna know how it feels?
Voitko antaa anteeksi? Minkä niin, sinä kysyt. Minä vastaan: Kaiken. Et ymmärrä, minä katson sinuun. Ja kaikki on ohi. Minulla on vain sinut. Muilla on kaikkea. Myös sinulla. Kukaan muu ei enää välitä minusta, kaikki sortuu. Tai on jo sortunut.
Riitätkö sinä?

Yksi hopeinen keiju kurkottautuu vaatekaapin takaa. Sen korvat värisevät, hopeapölyä varisee. Pöly putoaa lattialle, mutta kukaan ei huomaa. Keiju lennähtää toisen luo, kuiskuttaa korvaan. Keiju yrittää muistuttaa kaikesta hyvästä. Toinen miettii. Kuinka he olivat istuneet laiturilla ja tönänneet toisensa veteen, kuinka he olivat kikattaneet bussin takaosassa keskiyöllä. Silti toinen oli poissa. Päivät kulkivat ohi. Tonen näki silmissään sen kuinka toisen äiti oli torunut toista tämän otettua seitsemännen keksin. Toinen muisti kuinka veli oli kaatanut toisen pyöränsä selästä. Jopa sen kuinka saanut mehiläisenpiston ja joutunut sairaalaan. Toinen toivoi että voisi olla vielä lapsi. Toinen tuskin saisi koskaan mahdollisuutta palata lapsuuteen. Mutta toinen nautti kuitenkin niistä hetkistä kun hän sai sai toisen tuntemaan itsensä taas lapseksi.

Beat up my soul. Burm my heart. Why am I like this? This ain't fair anymore. I'm in love, yes. But there's something too much. I don't know what of who it is. I just know it's there.

Jos joku nyt voisi kertoa minulle mitä tehdä, minä kuuntelisin. En halua menettää häntä vain siksi että en tiedä mitä tehdä. En halua enää huolestuttaa häntä.

Uusi päivä koitti ja hän heräsi. Paikka oli erilainen, ei se josta hän oli tottunut heräämään. Paikka jopa tuoksui erilaiselta. Toinen ei nukkunut vieressä. Joku muu oli siinä. Hän pukeutui niin nopeasti kuin vain pystyi ja juoksi ulos. Ulkona oli kylmä ja taivaalta putoili pieniä murtuneita sydämiä. Kuin sininen lasi, ne hajosivat pudotessaan maahan. Sirpaleet murtuivat hänen kenkiensä alla kun hän juoksi pysäkille. Kun hän kaivoi bussikorttia taskustaan, putosi hänen poskelleen lähes näkymätön, hopeinen kyynel. Lukemattomat ajatukset pyörivät hänen mielessään.

Waar is de zon? Ik heb zorgen. Ik hou van jou, maar ik kan je niet missen.
Ik ga wel door, nu ben ik zo moe.