PDA

View Full Version : TSH:n lempihahmonne?



Torspa
21.8.2002, 19:35:08
Mikä on lempihahmonne taru sormusten herrasta saagassa?
Ja kumpaa elokuvaa odotatte enemmän kahta tornia vai kuninkaan paluuta?



Oma lempparini on Aragorn.
Ja leffoista odotan enemmän kuninkaan paluuta,koska siinä on enimmäkseen kyse aragornista. :D

Perustellakin saa, ei siihen kuole, usko minua. :) - Purity

Arwie
21.8.2002, 19:50:47
Hyvin vaikea päättää, mutta yksi heistä on Sam. Jos olette lukeneet kirjan, tietänette miksi. Hän on todellinen sankari arkuudestaan huolimatta.

Pidin myöskin Arwenista, mutta valitettavasti vain elokuvan perusteella, sillä hänen osansa kirjassa oli hyvin mitätön. Pidin hänestä myös siksi, että TSH on hyvin miesvoittoinen ja mainittavia naisia edustaa vain hän ja Galadriel.

Myöskin Gandalfista pidin paljon, hän oli viisas ja mielestäni tärkeimpiä hahmoja ns. tunnelman kannalta. Ilman häntä ei niin kirja kuin elokuvakaan olisi ollut mitään. Hän on aito velho ja muutenkin hahmona hyvin kiinnostava.

Aragorn. Tätä on hankala selittää, vähän samaa luokkaa Gandalfin kanssa. Hänen historiansa ja kohtalonsa kuninkaan poikana kiinnosti paljon, ja muutenkin pidin kirjassa eniten osuuksista, joissa hän oli mukana.

Torspa
21.8.2002, 20:08:00
Arwen,sinähän olet moneen suuntaan:).

Aragorn on lähinnä siksi lempihahmoni,koska hän on salaperäinen.Ensin hän on tavallinen samooja ja sitten tulee ilmi että hän onkin kuningas (mikäs paikka se nyt olikaan jota aragorn hallitsi?).Gondorhan se olikin:).

Rowena
21.8.2002, 20:37:25
Hmm... Lempparihahmoni leffassa taitaa olla mustat ratsastajat :) Ne on vaan niin synkän ja mystisen näköisiä.
Merristä ja Pippinistä pidän myös, ne on niin iloisia ja niiden touhut jaksaa aina naurattaa... Odotan kovasti kahta tornia elokuvateattereihin :)

Celeb
21.8.2002, 20:55:36
Elkää nyt edes antako spoilereiden livahtaa suusta.

Ehkä Kaksi tornia on se jota odotan eniten, koska olen melkein lukenut sen loppuun, enkä edes vilkaissut Kuninkaan Paluuseen.

Legolas on siedettävä hahmo. Ainakin elokuvissa se oli yksi lemppareistani.
Aragorn. Joo. Tuohon ei nyt paljoa perustelua keksi, sillä perusteet joita on, johtaisivat spoilereihin.

Kreifi
22.8.2002, 1:35:57
Legolas ja Aragorn ovat minun mielestäni mielenkiintoisimmat hahmot, tai siis pidän heistä. Suosikeikseni en menisi sanomaan. En nyt ala sen kummemin perustelemaan, kun pikku-spoileria kuitenkin tyrkkii sitten joka väliin.
Odotetaan nyt ensin se seuraava osa ja katselleen sitten, että millä mielellä odotellaan kolmatta.
((Huh, että onkin neutraali viesti.))

yksisiipi
22.8.2002, 7:39:49
Odotan molempaa elokuvaa samalla mielenkiinnolla.
Ja oma suosikkihahmoni on Boromir. Hän on juuri niin ihminen, heikko ja valmis lankeamaan sormuksen houkutukselle. Ensimmäisen kirjan lopussa hän kuitenkin osoittaa urheutensa, mutta surullisin lopputuloksin... :(

Moppi
22.8.2002, 8:41:21
Sam. Lähinnä samat perustelut kuin Arwenilla, plus hyvät kommentit :)

Ah, koulu alkaa kello 10 (kello on nyt 8.41) Joten ehdin lukaisemaan luvun tai pari :D

Leviathan
22.8.2002, 12:35:49
Gimli ja Aragorn on minun suosikkeja, gimli on hauska pieni kääpiö ja aragorn samooja/kuninkaan poika yhdistelmä on hyvin kiinostava. Klonkku on myös kiva, siinä elokuvassa lähinnä silmiensä ansiosta :D

RenTeR
22.8.2002, 13:33:37
Hahmoista Gandalf ja Sam ;) Velhoja pitää tukea (kunhan ei vain rupea breikkaamaan kakkosessakin - oli ainoa ala-arvoinen kohta koko leffassa). Saruman on myös mukava jäppinen, *odottaa tulvaa ja kolmosen loppua*

Omasta mielestäni taas Arwen oli taas tehty leffassa melko huonosti. Arwen "Xena" Ündomielin poissaolo tekee kakkosleffasta iihanan.

...tulikohan liikaa 'naavaparta-tolkienisti' asennetta :D

Arwie
22.8.2002, 15:30:46
Originally posted by RenTeR

Omasta mielestäni taas Arwen oli taas tehty leffassa melko huonosti. Arwen "Xena" Ündomielin poissaolo tekee kakkosleffasta iihanan.


Hah haa, eipäs näin muuten olekaan. Ikävä jos tuotan pettymyksen, mutta Arwen aka Liv Tyler esiintyy trilogian kaikissa osissa, ja luullakseni näin on myös Galadrielin osalta, ja kummankin hahmon rooli on isompi. En tiedä miten he sen aikovat soveltaa, mutta näin on. Mielestäni se on varsin järkeenkäypä ratkaisu, koska muuten naisia ei olisi lainkaan. Mutta en minä vain nähnyt Arwenissa mitään yhteistä Xenan kanssa
=/

Ja jotta tämä ei olisi aivan kokonaan off topic, voin vastata Torspan toiseen kysymykseen, johon en vielä vastannut, eli vaikka odotan innolla molempia elokuvia, taidan innokkaammin odottaa Kuninkaan paluuta. Lähinnä siksi että kirjan osista pidin siitä kaikkein eniten, ja myös siksi että Aragornin tärkeys hahmona siinä on huipussaan.

RenTeR
23.8.2002, 9:16:33
Originally posted by Arwen


Hah haa, eipäs näin muuten olekaan. Ikävä jos tuotan pettymyksen, mutta Arwen aka Liv Tyler esiintyy trilogian kaikissa osissa, ja luullakseni näin on myös Galadrielin osalta, ja kummankin hahmon rooli on isompi.


Eeeeeeeeii! *hakkaa päätään seinään* Turhia hahmoja molemmat :prkl: No ok, ei täysin turhia mutta paaaljon parempia taustavaikuttajia kuin muita. *sigh* Kuitenkin pistävät Arwenin hakkaamaan örkkejä Helmiin ja korvaavat Ëowynin :(

...nojaa, jos nähdään Balrogin siivet niin eikai leffa täysin turha voi olla, ne? -_-

Roakel
23.8.2002, 16:33:47
Mä pidän aika monesta lotrin hahmosta, otetaan vaikkapa pari esille. Mä pidä aragornista koska se on jotenkin niin itsevarma ja tekee usein asioita tahtonsa mukaan, pukeutuu myös tyylikkäästi.
Frodo,Sam,Merry ja Pippin ovat myös mun suosikkejani, Pippin ja Merry ovat jotenkin niin humoristisia :D. Viimeisenä tulee Gandalf joka on viisas ja tietää etukäteen mitä pitää tehdä.

En oikeen osaa sanoa mitä elokuvaa odotan eniten, koska mä haluaisin nähdä ne molemmat. Sanotaan vaikka kaksi tornia.

Tommistus
24.8.2002, 13:23:05
Konkari han se! Aragornilla ja minulla on paljon yhteistä... Haluaisin olla hän TSRn maassa. Kulkea ympäriinsä ja asettua vanhana asumaan Sinivuorten kupeessa sijaitseviin metsiin, kauas kaikista ihmisistä, haltijoista, puolituisista ja kaikista "älyllisistä" olennoista. Ei se Legolaskaan yhtään huono ole, mutta haltijat eivät ole makuuni. Puoli-haltijat ovat enemmänkin tyyppiäni! :D Gimlin kanssa olisi hauska mennä (edesmenneeseen) Moriaan vähän pitämään hauskaa kääpiöiden juhliin.
Siis vastaukseni on Aragorn, se taistelee hyvin, se on "cool" ja kulkuri.

Cearulea
25.8.2002, 22:43:48
Aragorn on lempihahmoni, koska hän on älykäs, kunnioitettava ja kuitenkin inhimillinen. BTW. IHMISET! TARU SORMUSTEN HERRASTA ON KIRJA JA LEFFA SUCKS! Tolkien kääntyy haudassaan tällaisen hössötyksen takia. Emme kai me sitä halua? :prkl:

Zarin
26.8.2002, 14:38:46
Hm...vaikea kysymys. Gandalfilla, Aragornilla, Merrillä ja Pippinillä on kaikilla hyvät puolensa, mutta jostan syystä Musta ruhtinas Sauron saa ehkä ääneni. Sauron on tietenkin paha, mutta hyvin mystinen, eikä vähintään sen takia, että häntä ei kirjassa tai leffassa paljoa kuvailla/näytetä. Myöskin Sauronin menneisyydestä olisi kiva tietää :)

Morwen
26.8.2002, 19:18:03
Kaikki kirjan henkilöt muodostavat tarinasta täydellisen, mutta joitakin hahmoja on noussut vuosien mittaan lähelle sydäntä...

Gandalf on ehkäpä se tärkein ja jostain syystä sympaattisin hahmo koko kirjassa (ja myöskin elokuvassa). Hänessä on sellaista lempeyttä, mutta tarvittaessa osaa olla aika hurja ja... Miten sen nyt sanoisi... Käskevä ja tiukka (ei kovin hyviä adjektiiveja, mutta saavat kelvata). Gandalf on erilainen ennen Balrogia ja jälkeen Balrogin, pidän jotenkin enemmän hänestä hänen paluunsa jälkeen. Varsinkin silloin, kun hän lentää Gwahirin kanssa pelastamaan Frodoa ja Samia.
Muistaakseni hobiteista joku sanoo Cormallenin kentillä, ettei ole nähnyt Gandalfin nauravan ikinä yhtä paljon. Hänessä on sellaista isoisämäisyyttä, mutta samalla jotain hyvin käskevää ja pelottavaa.

Saruman on tietysti mahtava hahmo. Minusta he ovat Gandalfin kanssa kolikon kaksi eri puolta: Gandalf on sellainen kuin Sarumanin olisi pitänyt olla, ja Saruman on jotain niin uskomattoman petollista ja julmaa... Sellainen Gandalfin taas ei pitäisi olla, eikä onneksemme olekkaan. Sarumanissa minua ovat aina kiehtoneet hänen synkät ajatuksensa ja suurudenhullut ajatuksensa Sormuksen herrana olemisesta. Kaipa vallanhimo sai liikaa otetta hänestä. Surullista sinänsä, mutta kaipa minä siksi hänestä pidän.

Voisin varmaankin kertoa kaikista kirjan hahmoista jotain... Kaikki ovat minulle omalla tavallan tärkeitä. Gimli ja Legolas ovat lyömätön pari, heidän ystävyytensä on kuvattu kauniilla tavalla. Mitähän vielä?

Nonni, eiköhän tämä tältä erää. =)

Archux
26.8.2002, 19:22:05
Gimli on kyllä paras. Frodosta ja Samista en oikein pitänyt sillä mielestäni hobitit ovat hiukan hölmöjä. Lisäksi he käyttäytyvät tuota....hieman omituisesti. Gandalf olisi voinut viedä potin mutta valitettavasti hän päätti käyttää loitsuja säästöliekillä ja jää siksi vain viisaaksi vanhukseksi. Legolas osaa kyllä käyttää jousta ja tikareita oikein kivasti mutta muuten on kyseessä tunteellinen trikoopelle.

Safir
26.8.2002, 20:46:49
Täytyypä sanoa, että Legolas. Hän on komea, todellakin. Min melkein sulaa, kun näkee tämän kuvan. Elokuvassa hän on jotenkin hiljainen välillä, ei riehu sun muuta. Kirjassa taas, no sen perusteella hänestä on vaikea sanoa mitään. Mutta hän pitää luonnosta, rakastaa sitä, eikä halua vahigoittaa sitä. Perus haltija, sanoisinko, en, en sano. Liian erilainen tavalliseksi. Urhoollinen, muttei kailota sitä koko ajan. Uskollinen myös, ei pettäisi Frodoa mistään hinnasta.

Muttamutta. Myös Arwen on aika ihailtava. Vaikka ensimmäisessä kirjassa hänestä ei ole paljoakaan, saa hänestä silit semmoisen kuva, että hän on urhea, ekä pelkää syöksyä vaaroihin, jos pitää pelastaa joku.

Myös Gandalf. Lempeä, viisas, ja sitkeä, taistelee loppuun asti. Uhraa vaikka henkensä, että hyvyys voittaisi. Hänessä on voimaa, se suorastaa huokuu hänestä. Mutta hän on mysö, kuten jo sanoin, lempeä, ystävällinen toisia kohtaan, mutta samalla myös vähän salaperäinen. Hyviä ominaisuuksia hänessä on.

Ja jos pitää sano, kumpaa niistä kahdesta odottaa enemmän, niin sanon kahtatornia. Tietenkin, sillä sehän tulee seuraavana, ja lukeman perusteella voi sanoa sne olevan jännittävä. ^^

Ra
2.9.2002, 18:07:15
Mielestäni se on kyllä Aragorn. Hän on niin uljas kaikkea muuta hienoa. Elokuvassa hän ei kyllä ollut niin hyvä kuin kirjassa. Ja yksi osa miksi hän on paras on se, että hän on kuningas.

Ilezki
2.9.2002, 18:20:02
Olenko minä ainoa joka pitää vanhasta kunnon Klonkusta eniten? *Gollum*

Mutta miksi juuri Klonkku? Siihen on montakin syytä. Näen jotenkin Klonkussa heijastuksen omasta itsestäni, siitä puolesta joka on käärmekielinen sekä luihuinen. Myöskin, koska Klonkku on tarinassa tietyllä tavalla vain epäonninen pikku Hobitti, joka on joutunut vuosisatoja takaa tehdyn sormuksen valtaan, ja tämän takia riutunut henkisesti vuosisatoja. Ja sitten koska Klonkku on omalla tavallaan erittäin hauska hahmo, kenties hauskin koko kirjasarjassa. Tämän repliikit olivat huvittavaa luettavaa, ja tämän tekemiset näin yleisesti katsottuna. Muut hahmot ovat kirjassa hiukan turhan "Patrioottisia" minun makuuni. Ei huonoja, ei ollenkaan, mutta Klonkku silti erottuu näistä hahmoista hyödykseen. *Gollum*.

Lonely Wolf
3.9.2002, 21:53:16
Kirjassa olen edennyt jo Moriaan asti :D...Kuitenkin elokuvan perusteella voisin sanoa Merrin ja Pippin sekä Gandalf, Aragorn ja Legolas :lovetus: ...Merrin ja Pippin siksi, että ne on hauskoja siis leffassa, mut kirjassa ne keventävät tunnelmaa ;D (olipa paljon asiaa taasen :eh: )

Ceassa
8.9.2002, 14:36:02
Huh huh, pistitpä vaikean. :) En ole koskaan onnistunut valitsemaan tarinan hahmoista sitä yhtä ja ainoaa suosikkia, sillä jokainen heistä on omalla tavallaan harvinaisen kiehtova ja persoonallinen. Mutta joihinkin henkilöihin olen kuitenkin kiintynyt toisia enemmän:


Aragorn: Kun Frodo ja kumppanit kohtasivat Konkarin ensi kertaa Briissä, sain hänestä heti erittäin itsevarman ja rohkean vaikutelman, ja arvasin että hänellä tulee vielä olemaan hyvinkin tärkeä osa tarinassa. Hän on salaperäinen, epäitsekäs taistelija, joka tietää velvollisuutensa Isildurin perijänä, mutta pelkää kohtaloaan. Viggo Mortensen tulkitsi Aragornia elokuvassa yllättävän hyvin, joten annan täydet pisteet hänelle. :P

Legolas: Kirjaa lukiessani ihastuin oitis haltioihin, ja Legolasin liittyessä Sormuksen Saattueeseen "iskin silmäni" oitis häneen. Hän on kaunis, urhea ja uskollinen, mutta kuitenkin vaarallinen ja uhmakas persoona. Liikkuu vaivatta kaikenlaisessa maastossa, rakastaa luontoa, käyttää taitavasti jousipyssyä, omistaa kaikkien haltioiden tapaan uskomattoman tarkan näön ja kuulon... Muun muassa näiden ominaisuuksiensa ansiosta Legolas pääsi lempihahmojeni joukkoon. Elokuvassa Legolasin rooli koostui lähinnä vain satunnaisista "Orcs!"-huudahduksista, mutta joo, kyllähän häntä mielellään katseli. ;D

Sam: Frodon ja Samin ystävyyssuhde on kenties yksi kauneimmista, jonka olen koskaan lukenut. Kahden Tornin lopussa, kun Frodon piti olla kuollut, tajusin viimeistään miten paljon Sam oikeasti välitti Frodo-herrastaan. Hän tahtoi vilpittömästi viedä loppuun Frodon tehtävän, mutta saadessaan tietää ettei hänen ystävänsä ollutkaan kuollut, hän lähti urheasti pelastamaan tätä asettaen samalla oman henkensä vaaraan. Sellainen henkilö jos mikä on ihailemisen arvoinen. =)

Merri ja Pippin: No joo, jokaisessa tarinassa on aina pari hilpeää heppua, jotka luonnollisestikin ajautuvat koko ajan hankaluuksiin ja hauskuuttavat muuta porukkaa. Mutta Sormusten Herrassa tämän parivaljakon kommellukset ovat oikeasti hauskaa luettavaa, he antavat sopivasti vastapainoa kaikelle sille synkkyydelle ja epätoivolle jota tarinasta löytyy.


Dodii, siinäpä muutama lempihahmoni perusteluineen. Kuten jo sanoinkin, niin yksikään näistä ei oikeastaan nouse toisia korkeammalle, sillä en todellakaan pysty valitsemaan kaikista Tarun hahmoista sitä yhtä parasta, mutta nuo yllä mainitut ovat joka tapauksessa niitä joista pidän eniten. :)

Minä luokittelisin tuossa joitain kohtia pienoisiksi spoilereiksi (asioiksi, joita en ainakaan itse haluaisi tietää, jos en olisi kirjaa vielä lukenut), joten merkitsin ne nyt, jotta kukaan ei ainakaan saa mitään itseltään spoilatuksi kirjasta/elokuvista. :) - Purity

Ragnarok
8.9.2002, 17:37:13
Gimli, son Gloin
Kääpiö, on ainoa joka miellytti minua niin kirjassa, kuin elokuvassakin.
Tuo kääpiö joka ei paljoja puhellut, mutta hoiti kuitenkin osuutensa kunnialla ja hartaalla vaalimalla taidollaan katkoa kauloja kuin oraanrukiita "pitkällä jussilla".
...jos joku vielä muistaa tarinani "Story of the elven hunter", ja muistaa ne muutamat väittelyt joita siinä oli niin ymmärtää enemmän näkökantaani.
Harmi että ne lensi romukoppaan kun vaihdettiin tähän uuteen bulleton versioon.

(pitkäjussi=niittoviikate)

Rini
9.9.2002, 13:53:43
Originally posted by Cearulea
BTW. IHMISET! TARU SORMUSTEN HERRASTA ON KIRJA JA LEFFA SUCKS! Tolkien kääntyy haudassaan tällaisen hössötyksen takia. Emme kai me sitä halua? :prkl:
Hm. Mielipiteensä kullakin, mutta etkö osaisi hieman perustella tuota lausahdustasi, että miksi se leffa sitten on niin perseestä? Minä kun en nähnyt siinä mitään pahaa. Sehän oli vallan loistava.
Tosin, en pitänyt siitä, että ne jättivät Tom Bombadilin osion ja Hautakerot pois, mutta... Kaikkiahan ei voi miellyttää, joten, :p
Tuskin se Tolkien mitään haudassa kääntyilee, ei se leffa niin p*rseestä voinut olla :( vai oletko todella sitä mieltä?`


Niin. Back to topic :p
Suosikkini on ehdottomasti Frodo. Mutta kirjassa. Elokuvassa Frodosta on tehty melkein nössömäinen :( Miksi? MIKSI? :'( Kuten esim. Viimapäällä kun Ratsastajat hyökkäävät, niin Frodo vain tiputtaa miekkansa ja käpertyy maahan, kun taas kirjassa hän sentään osaa käyttää miekkaansa >.<

Ja Ceassa puhui jotain Samin ja Frodon ystävyydestä. Miun mielestä se on kanssa todella koskettava, en ole itsekään kuullut/lukenut mistään läheisemmästä ystävyydestä :') sweet~

Ja muutenkin suosikkejani ovat hobitit, koska ne ovat pientä ja silti sisukasta kansaa.. >.< argh, en oikein osaa perustella >:p

Oikeastaan pidän kaikista Saattueen jäsenistä. Urheita ^_^

Vodoun
9.9.2002, 20:40:49
hööh, kysytään vaan LOTR:ista.. nooh, Faramir. Se nyt vaan on... äijä! ;) Jos koko keskimaasta kysytään niin kyllä se on Lúthien.. ehtottomasti.. siinä muijassa oli munaa!
odotan kuninkaan paluuta, koska haluan nähdä onko siinä Angmaria..

Awna
12.9.2002, 12:39:46
...no tuota ei tarvinnut kauaa miettiä... lempihahmoni on ehdottomasti Legolas, kuolasektorilla siis. Ja hahmona yleensäkin. Olen animefani, ja mies, joka voi näyttää NOIN hyvältä pitkillä vaaleilla hiuksilla, oli peruukki tai ei... hänessä täytyy olla jotain... jotain... SITÄ jotain. :)

Legolasta olisi kyllä voitu näyttää enemmän. *valivalivali*

Hessu
12.9.2002, 22:11:04
Gandalf. Katsoo kaikkien perään ja on muutenkin niin isämainen hahmo. Ystävällinen, mukava, huolehtiva, viisas. Eli täydellinen ihminen :) .
Kakkos sijalle pääsee ehkä Frodo tai Samvais, kun ei tiedä kumpi niin ei vain tiedä. Joutuvat ainakin toistaiseksi jakamaan toisen sijan keskenään =)

nox
13.9.2002, 7:44:09
Klonkku on lempihahmoni.
Siinä on särmää. Koko tarina hänestä on kiinnostava ja aika omaperäinen. Aina kun pääsee johonkin kohtaa kirjaa missä Klonkku ilmestyy jostain tulee kylmät väreet. Siihen hahmoon ollaan saatu todella paljon raadollisuutta ja särmää. Se on myös kuvattu niin hyvin että aina kun joku on juuri satuttamassa sitä niin sitä rupeaa väkisinkin säälimään.Klonkun ulkomuodon kuvaus on myös todella tarkka jonka ansiosta ihmiset kuvittelevat sen aina suunnilleen saman näköiseksi. Se viimeistäänkin todistaa että kuvaus on onnistunut.

tuure
13.9.2002, 15:11:09
Juu-u.. Legolas.

Kaikista fantasiakansoista eniten pidän haltioista. Siihen on useita syitä. Ensinnäkin, ne elää _kauan_, varsinkin Tolkienin haltiat. Toisekseen, haltioiden arvomaailma muistuttaa suuresti omaani, sillä olen partiolainen. Tarkoitan nyt arvomaailmalla sitä, millainen suhde haltiakansoilla on luontoon. Kolmanneksi, suipot korvat on hienot. ^^ Ja viimeiseksi, haltiat nyt vaan sattuu olemaan über-cooleja... =)

Siksi siis valintani kapenee haltioihin? No, miksi Legolas?
Ainoa piirre, josta haltiossa en pidä, on ylimielisyys ja siihen liittyvä ahdaskatseisuus. Suosikkini olisikin Elrond, jos hän ei pitäisi ihmisiä heikompana kuin mitä ne oikeasti ovat. Legolas taas mursi paljon rajoja ystävystyessään Gimlin kanssa. Tuollaista yhteistyötä kaivattaisiin oikeassakin maailmassa.

Ja elokuvista odotan eniten Kuninkaan Paluuta, sillä en malta odottaa, että pääsen näkemään taistelun Valkoisen Kaupungin porteilla. Sen on pakko olla aika mahtava kohtaus. :)

Archux
27.9.2002, 23:50:36
No tuota, hobitit voinee unohtaa välittömästi. He tuntuvat olevan kaikki hiukan turhia. Sitten on vielä tämä Samin ja Frodon vähän liiankin läheiseltä vaikuttava suhde, joka panee aina miettimään että mikäköhän mahtaa olla herrojen suuntautuminen.
Gandalf on velho, mikä on aina plussaa mutta valitettavasti hän on kertakaikkiaan surkea työssään, tai sitten aivan liian laiska loihtimaan. Hän siis jää vain viisaaksi mieheksi.
Legolas on vähän liiankin puunhalaaja eikä millään malta lopettaa luonnon yms. asioiden ylistämistä.
Aragorn, Gimli ja Boromir varmaankin suosikkejani, vaikka kaikki hahmot tarussa ovatkin ehkä jopa ärsyttävän tunteellisia.

*edit* Ohhoh täällähän kaivetaan vanhoja aiheita. En edes muistanut että olen jo vastannut tähän :eh:

*edit2* Lisäsin t-kirjaimen sanaan "edit" :D

blind
29.9.2002, 13:31:02
Entit on aika mielenkiintosta sakkia...
Salaperäisiä ja paljon nähneitä, kun ne on eläny niin pitkään Keskimaassa. Hupaisaa että ne ei löydä entti vaimoja mistää :)
Ja oon aika paljo miettiny että minkäleinen heppu Saruman valkoinen on ollu, kun sitä kerran oli pidetty velhoista viisainpana tai jotain sinnepäin.

Frodo on kyllä varmaan se numero yksi?
Se on pieni, sisukas ja kestää pienen suuren taakkansa uskomattoman hyvin.

Case
30.9.2002, 12:21:27
En nyt oikein sinänsä tiedä. Eka osa oli jo niin mahtava että odotan seuraavaa osaa innolla. Täytyy vain toivoa että taso ei laske, muuten leffa saattaa olla täysi susi. Mutta eka näytti aika lupaavalta. Suosikki hahmo on myäs Aragorn. Siinä on vaan sitä jotain.

Tar_Minastir
30.9.2002, 19:18:35
Alkujaan kirjoittanut Cearulea
BTW. IHMISET! TARU SORMUSTEN HERRASTA ON KIRJA JA LEFFA SUCKS! Tolkien kääntyy haudassaan tällaisen hössötyksen takia. Emme kai me sitä halua? :prkl:

Totta, näin kirjan 10+ kertaa lukeneena ja Suomen Tolkien Seuran
http://www.suomentolkienseura.fi jäsenenä mielipiteeni on, että vaikka kuinka halutaan saada ihmiset hyvän tarinan pariin ei se sitä tarkoita, että siitä täytyy tehdä Hollywood tyylinen elokuva. Varsinkin Glorfindelin dumppaus ja "Xena" Arwenin laittamisen hänen paikalleen ärsyttivät, myös Tom Bombadilin puuttuminen on iso puute, ei se olisi tehnyt elokuvasta yhtään sen lapsellisempaa.

Niin ja se suosikkihahmo, se on Saruman tai Gandalf (Jotenkin se Uruk-Hai:n johtajan nimen vaihtuminen häiritsi)

urho
30.9.2002, 20:26:54
Taitaa olla Aragorn. Se on mun Idoli :P SPOILEREITA!! SPOILEREITA!!

Se on niin cool aina kun pätkii niitä örkkejä voimalla. Parhaimpia kohtia TSH:ssa oli se kun Aragorn tuli viime hetkellä hätiin kun ne mustat ratsastajat tuli ja puukotti Frodoa.

Toinen siisti hahmo oli Gandalf, kun se siellä Moriassa melkein veti nekkuun sitä isoa tulimonsteria, mut sitten ite tippu sieltä sillalta.

Mun mielestä se on ihan hyvä juttu kun siitä tehtiin elokuva. Kaikki ei voi/jaksa lukea sitä kirjaa, joten ihan hyvä näin. Sitä paitsi se elokuva on hyvä, vai oletko eri mieltä?

Archux
5.10.2002, 16:28:05
Originally posted by Snorre
Taitaa olla Aragorn. Se on mun Idoli :P SPOILEREITA!! SPOILEREITA!!

Se on niin cool aina kun pätkii niitä örkkejä voimalla. Parhaimpia kohtia TSH:ssa oli se kun Aragorn tuli viime hetkellä hätiin kun ne mustat ratsastajat tuli ja puukotti Frodoa.

Toinen siisti hahmo oli Gandalf, kun se siellä Moriassa melkein veti nekkuun sitä isoa tulimonsteria, mut sitten ite tippu sieltä sillalta.

Mun mielestä se on ihan hyvä juttu kun siitä tehtiin elokuva. Kaikki ei voi/jaksa lukea sitä kirjaa, joten ihan hyvä näin. Sitä paitsi se elokuva on hyvä, vai oletko eri mieltä?

Kyllä elokuva oli mielestäni hyvä. Parempi kuin kirja itseasiassa. Liikaa tunteellista hössötystä siinä kirjassa. Se on myös erittäin tuhtia tekstiä jota on raskas lukea.

Razorblade
5.10.2002, 18:58:30
Mitäh? En huomannut yhtään henkilöä, joka olisi maininnut lempihahmokseen Tom Bombadilia.(olenko sokea vai eikö kukaan pidä tyypistä?)
Hän on todella rempseä ja positiivinen ukko. Aina valmis auttamaan ja antamaan neuvoja. Olin erittäin pettynyt kun leffasta oli jätettu kokonaan Bombadilin kohtaaminen pois, se oli mielestäni iso miinus. Vaikka Tomia ei kirjassa paljolitkaan mainita silti pidän hänestä. Hänessä on vain jotain.

Gabriel
6.10.2002, 13:40:58
Sauron. Yksinkertaisesti siksi, että hän on AINUT koko kirjassa jota ilman ei juonesta tulisi yhtään mitään. Se on ainut syy ja minusta myöskin riittävä.

Deletoitu viestejä joiden sisältönä on vain 'tuo tai tuo' ja perusteluina jopa mahtavat 'se on vaan paras'. Lisäksi on tullut vastaan pari täyttä off-topicciakin. Moderaattorit, silmät auki!

EDIT: Taivutusvirhe tulla-verbissä.

BobaMa
6.10.2002, 14:59:51
Originally posted by Zarin
Myöskin Sauronin menneisyydestä olisi kiva tietää :)
Etsipä Silmarillion jostain käsiisi, siitä löytyy jotain tietoa ainakin...

Niin ja topicin aiheeseen.. Hmm, no lempihahmo voisi olla Gandalf tai Tom Bombadil.. Pidän kyllä monista muista TSH:n hahmoista.. Mutta nuo kaksi nyt päätin valita suosikeiksini.. Perusteluina melko samoja kuin muillakin.. Eli Gandalf muun muassa siksi, kun hän on viisas velho ja tietää mitä tehdä ym..


Originally posted by Archux
Gandalf olisi voinut viedä potin mutta valitettavasti hän päätti käyttää loitsuja säästöliekillä ja jää siksi vain viisaaksi vanhukseksi.
Se ettei Gandalf ole jatkuvasti taikomassa ei minua häiritse, on velhoillakin arvonsa! :P
Se, kun Gandalf ja Saruman ekassa leffassa alkoivat "loitsimaan" oli kyllä hiemoinen pettymys toteutukseltaan..

Tom Bombadil taas on niin mysteerinen hahmo(kuten Gandalfkin) ja muutenkin kiehtova aikojen alusta asti elänyt henkilö..

Redmage
13.10.2002, 12:23:03
Minusta on ehdottomasti Mustat ratsastajat! Niissä on sitä jotakin joka iskee minuun!!! Mutta jos niitä ei saisi laskea mukaan sanoisin kylla Legolas, sillä pidän valtavan paljon haltiosta... Ne ovat niin "kauniita" ja viehättäviä.

Yunski
15.10.2002, 16:27:21
Lempihahmoni TSH:sta on Legolas ja Frodo. Kummatkin ovat söpöjä. Odotan noista kahdesta elokuvasta Kahta Tornia.

Juliet
17.10.2002, 23:58:57
Muistaakseni pidin Pippinistä kirjaa lukiessani. :D Niin, ja iki-ihana Frodo tietenkin, oli yksi lempi hahmoistani. Pieni, mutta todellinen sankari. :)

En enää pahemmin muista kirjasta muuta kuin että kun olin aloittanut sitä lukemaan, en kertakaikkiaan pystynyt lopettamaan. Oli se sen verran hyvä kirja. En ole minkään lukemiseen jäänyt niin pahasti koukkuun. Ala-asteella sen luin, joten nyt jos sen lukisin uudelleen, lemppari hahmot saattaisivat olla ihan toiset.

Odotan molempia elokuvia yhtä suurella innolla, mutta uskoisin, että Kuninkaan paluu on jännittävämpi kuin Kaksi tornia. Ainakin kirjana se oli huomattavasti mielenkiintoisempi. Mutta loistotekeleitä varmasti molemmat.

Vodoun
21.10.2002, 11:13:00
Originally posted by #001F
Ja oon aika paljo miettiny että minkäleinen heppu Saruman valkoinen on ollu, kun sitä kerran oli pidetty velhoista viisainpana tai jotain sinnepäin.




saruman, gandalf, radagast ja kaksi "sinistä" velhoa ovat kaikki maiaria. maiarit lähetettiin keskimaahan ihmisen muodossa ja heidän piti saada järjestys sinne. tosin sitä ei saanut tehdä omin avuin vaan tehtävä jäi itse keskimaan asukkaille (maiarin avustuksella). saruman asettui orthanciin, radagast epäonnistui tehtävässään ja tuli läheiseksi luonnon kanssa, "siniset" velhot vaelsivat muualle ja gandalf jäi kiertelemään keskimaan "keskiosaa".. alussa saruman oli ns. hyvis, kunnes sormus alkoi houkuttaa häntä.. :eh: huh, rankkaa.. heh..
lue silma ja keskeneräiset tarut.

Falco
23.10.2002, 15:27:10
Originally posted by Cearulea
BTW. IHMISET! TARU SORMUSTEN HERRASTA ON KIRJA JA LEFFA SUCKS!

No jokaisella on omat mielipiteet, mutta minusta niitä ei tarvisi täällä niinkuin ilmaista tuolla tavalla...

Minun lempi hahmoni on myös Gandalf (Onkohan tuo nyt oikein kirjoitettu?) Ja sitten odotan enemmän Kahta Tornia, ja sen jälkeen vasta kuninkaan paluuta...

Mysticus
26.10.2002, 16:06:47
Minun suosikkini on Sam. Miksikö?

Noh. Kirjan alkumetreillä kiinnitin oitis huomioni hänen uskomattoman suloiseen ja vilpittömään olemukseensa. Hänen ja Frodon välille muodostui nopeasti uskomattoman vahva side, ja tämä side ei heikentynyt epätoivoisimmissakaan tilanteissa, kuten toisen kirjan lopussa saattoi todeta. Sam on niin uskollinen, herttainen, lämmin ja vahva persoona, ettei häntä voi muuta kuin ihailla.

Ensimmäisessä elokuvassa tämä Samin ja Frodon ystävyyssuhde oli valitettavasti jäänyt liian laimeaksi, mutta toivottavasti Kahdessa Tornissa tilanne korjautuu. :)

Wakka
28.10.2002, 9:30:00
Lempihahmo on toinen niistä hobitti veljistä jotka on aina pahan teossa.
Haluaisin nähdä mieluummin Kaksi tornia

welho
7.11.2002, 19:40:50
Lemppari hahmoni taru sormusten herrasta on Gandalf. Ihmettelen vaan, että miksi Gandalf ei johtanut velhojen neuvostoa, vaikka oli maiarista viisain. Odotan innolla Kahta Tornia ja sen jälkeen Kuninkaan Paluuta.

Prima
13.11.2002, 9:13:37
Mie olen aina tykännyt TSH:n kääpiöistä. Niissä on niin paljon asennetta (Jarrrr!!) ja mielestäni itse TSH kirjaa parempi osuus oli siellä lopussa oleva kertomus kääpiöiden historiasta ja kääpiöiden ja örkkien välisestä sodasta. Harmi vaan että tekstiä ei ollut kovin montaa sivua. Joten tästä päätellen suosikkihahmoni on Gimli ja kaikki muut kääpiöt mm. Dain. Elokuvan Gimlistä en kovin paljon tykännyt kun siitä oli tehty semmoinen "huumorihahmo" (Not the beard!!) Toivottavasti kakkososassa se ei enää ole semmoinen vaan vakavamielinen kääpiö. (Jarrrr!)

Baruk Khazâd! Khazâd ai-mênu!

riibu
13.11.2002, 12:40:35
Originally posted by PrimaVista
Mie olen aina tykännyt TSH:n kääpiöistä. Niissä on niin paljon asennetta (Jarrrr!!) ja mielestäni itse TSH kirjaa parempi osuus oli siellä lopussa oleva kertomus kääpiöiden historiasta ja kääpiöiden ja örkkien välisestä sodasta. Harmi vaan että tekstiä ei ollut kovin montaa sivua.

Hei, sinun ehkä kannattaisi tutustua Silmarillioniin. (Ellet ole jo niin tehnytkin). Siellä on paljon lisää juttua mm. kääpiöiden historiasta.

Minun lempihahmoni on kyllä Frodo. Se jännite sormuksen kantajana kiehtoo. Gandalf oli kyllä leffassa tosi hyvin esitetty, mutta kirjassa vähän turhan äreä.

absinthe
13.11.2002, 18:44:46
PIPPIN !!11

Mikäli tämä nyt koskee vaan elokuvia, niin ehdottomasti Merry & Pippin. :D Emt, ei ne ole edes hauskoja, mutta pelkästään niiden näkeminen saa mut hihittämään.

Seyana
13.11.2002, 18:56:37
Tämä on vaikeaa..
Merri ja Pippin ovat hausoja koltiaisia. Pidän juuri heidän kaltaisistaan vähän huolettomammista hahmoista, joilla riittää intoa uusiin asioihin^^.
Sam on sitten hiljainen ja kiltti, mutta todellinen sankari. Sam osoittaa, että suuriin tekoihin kykenee kaikista pienin ja heikoinkin, kunhan mieli on oikea.
Aragorn on jotenkin niin karu ja mystinen. Uljas ritari. Lisäksi Viggo on aikamoinen, mutta sillä nyt ei ole mitään tekemistä Aragornin syvimpien asioiden kanssa.
Boromir on juuri tyypillinen ihminen. Sortuu helposti omaan ahneuteensa, mutta taistelee kuitenkin uljaasti hamaan loppuun saakka.
Ja minähän itkin Boromirin kuollessa.. Sekä kirjassa että elokuvassa.
Gandalf on vanha ja viisas velho. Hänessä minua kiehtoo nimen omaan sanat viisaus ja velho. Iästään huolimatta vahva.

Ölkää nyt näistä pyytäkö valitsemaan-________-. Ehkä vastaisin Merri & Pippin ja Boromir.. Hirveän hankalaa, kun pidän noista kaikista.

Elokuvista minä odotan varmaankin Kuninkaan paluuta. Siinä Aragorn on tärkessä roolissa.

Necroth
14.11.2002, 19:22:51
Mun lemppari hahmot on kyl Aragorn ja Gandalf.
Aragorn siks koska, se on niin tärkeä ja viisas henkilö.
TSH:ta lukiessani samastuin eniten häneen.
Ja Gandalf taas siks koska mä oon aina tykänny kaikesta taikomiseen liittyvästä....älkää kysykö miks :eh: .
Nii ja Frodo! Se joutuu kärsii niin paljo ja silti jatkaa loppuun asti!

Elokuvista ootan kumpaakin yhtä paljon, kummassakin tapahtuu!

Strider
18.11.2002, 15:44:44
Sanoisin että Aragorn, viisas mies ja hyvä taistelija. Muistuttaa eniten minua. :D . Odotan innolla Kahta Tornia, jonka ensi-iltaan ei olekaan kuin kuukausi! =D

Ameeba
18.9.2003, 11:04:23
Tom Bombadil on ehdottomasti suosikkini. Itsensä herra. Sormuksen mahtikaan ei ulottunut häneen. Mystinen henkilö tosiaan myös, oli olemassa jo ennen Melkoriakin. Hirmu tärkeä, viisas ja voimakas henkilö, joka kaikesta huolimatta lauleli hassuja lauluja.

Entit ovat myös aivan loistavia. Niillä on hieno elämän tyyli. Pidän erityisesti myös tästä lausahduksesta:
"It is a lovely language, but it takes a very long time to say anything in it, because we do not say anything in it, unless it is worth taking a long time to say, and to listen to."

Melkor
18.9.2003, 12:03:14
Vaikea valinta, mutta kaikesta huolimatta Gandalf.
Vastaustani en osaa kunnolla perustella, mutta jo luettuani Hobitin hän vakuutti minut suurella viisaudellaan ja taruntuntemuksellaan. TSH:ssa tuo Balrogin voitto ja "uudelleen syntyminen" oli myös aika vaikuttavaa.
Itse elokuvassa Gandalfin putoaminen Khazad Dumin sillalta oli melkeinpä surullisin kohtaus.

Tuohon jälkimmäiseen ei varmaankaan enää tarvitse vastata, mutta sanotaan nyt, että Kuninkaan paluuta tässä odottelen :)

Earwen
18.9.2003, 16:20:01
Mun lempparihahmo on Arwen. En kyllä pidä leffa-Arwenista enkä muutenkaan leffoihin lisätyista tai siitä pois otetuista kohtauksista. Kirja menee aina elokuvan edelle! Tom Bombadil on yksi lemppareistani ja joudun pettymyksekseni huomaamaan että häntä ei ole koko elokuvassa! Pidän myös kaksikosta Gimli-Legolas. Heidän keskenäinen suhteensa saa minut ilahtumaan aina. :) Odotan innolla Kuninkaan paluuta eikä odotteluaikaa ole enää kuin vajaa kolme kuukautta!!! :)

Zeratul
19.9.2003, 7:49:02
Itseni suosikkina toimii Legolas olenkin aina tykännyt kaikista haltioista ja heidän kielestään

Nyt näppis päätti ottaa pultit ja ei toimi kaikki kunnolla

Meppu
19.9.2003, 9:52:23
Legolas tietty. aivan ihana ja sen jousipyssyn käyttö on tosi siistiä! On se ehdottomasti komein niistä kaikista, mutta parasta on se kun se on HALTIA!!!!!

Merya
19.9.2003, 11:39:04
Miun suosikkeja on Klonkku, Merri ja Pippin.

Klonkku on sellanen ihana höppänä, kaksijakoinen persoona, aivan kuin minäkin. Ja Klonkun mielilause "My preciousssss.." on aika lailla miunkin mielilause.

Merri ja Pippin, kauhukaksikkomme. Mitä ikinä he keksivätkään, saavat he minun sympatiat heräämään, varsinkin Pippin.


Ja koska elokuvista näkemättä enää Kuninkaan paluu, niin odotan sitä!

Assassin
19.9.2003, 15:11:29
Gimli Gangalf ja Aragorn ovat parhaita.
Syitä on että Gimli nyt on kääpiö sotakirveineen ja siitä ei voi olla pitämättä. Gangalf on semmoinen rauhallinen hemmo.
Ja Aragorn nyt on vaan niin.....no se nyt vaan on hyvä :D

cRaZy Al BhEd
19.9.2003, 16:42:35
Aragorn on suosikkini. En tarkkaan tiedä miksi, toki hän on rohkea, viisas, salaperäinen, monipuolinen, ystävällinen ja kaikin puolin jalo luonne ja hyvä persoona, mutta alunperin hänestä tuli suosikkini, kun luin eka kirjaa ja tulin briihin ja siellä se oli, niin tiesin heti, että tässä on suosikkini. ja kun leffassa sille oli valittu vielä niin hyvin osuva ja mahtava näyttelijä, niin ei ole ollu mitään syytä vaihtaa suosikkia. Legolaskin on hyvä hahmo, mutta kirjassa valjumpi ja vähemmän hauska/mielenkiintoinen kuin leffassa. Merri on kolmas listallani, vaikkakin alussa tyhmä ja laiska ja rentoa elämää viettävä, niin hän kasvaa henkisesti hireveesti sormusten sodan aikana.
on ihan pakko sanoa, että kirjassa mielestäni arwen ja frodo ovat hyviä, mutta leffan huonojen näyttelijöiden ja hahmojen eduksi muutetun juonen takia en tykkää heistä. arwenin roolia on suurennettu aivan liikaa, eikä hän pelasta aragornia henkihieveristä kertaakaan.

Ferithem
21.9.2003, 17:29:20
Hrrhhhmmm... Gimli on kyllä paras henkilöistä, ehdottomasti... ainakin luonteeltaan. Hän sai nauramaan muuten aika vakavamielisen elokuvan (Kaksi tornia) keskellä, ja se oli pelkästään hyvä asia. Suukkoja Gimlille :love:
Mutta Aragorn (Mortensen) on ehdottomasti komein, etenkin ensimmäisessä osassa. Hän on niin ihanan miehekäs... Legolasista en tykkää. Liian vaaleat ja pitkät hiukset, eivät näytä (minun mielestäni) hyvältä miehen päässä. Eihän O. Bloomin pärstässä mitään vikaa ole, hän nyt sattuu vain näyttämään paremmalta out of character.

Odotan innolla Kuninkaan paluuta (tuo lause kuulostaa niin hyvältä). En ole lukenut ainuttakaan kirjaa Tolkienilta (tut tut), joten aion terästäytyä ja lukaista koko Taru sormusten herrasta -trilogian läpi ennen ensi-iltaa *gulp*

Diamond
1.10.2003, 11:58:34
Minusta on paras se Elrond, koska se on viisas ja erityisesti haltia. kumpaa odotan niin kuninkaan paluuta koska olen nähnyt sen trailerin.

Pyro
1.10.2003, 20:26:37
Le-le-le-leeeeego! ^_^
Orlando Bloom Rulz. Hän on paras (olen pitänyt hänestä siitä lähtien kun katsoin leffan 'Isku Mogadishuun' tai mikä sen leffan nimi nyt olikaan [esitti Blackburnea]).
Hän on paras. Toistan PARAS. Ja hän esittää Legolasia juuri niin kuin hänet näin mielessäni kun luin kirjan joskus 12wee ^-^. Whatta hunk.

Frodo
2.10.2003, 6:58:19
Frodo, sillä hän joutuu lähtemään konnun idyllistä päin Mordorissa sijaitsevaa tuomiovuorta mukanaan sormus, joka on avain koko Keski-Maan kohtaloon, mutta jonka kaikki haluavat anastaa omiin tarkoituksiinsa, mutta kuitenkin onnistuu viimeinkin tuhoamaan sen perkeleen sormuksen, jonka tuomasta stressistä muodostuisi kenelle tahansa vatsahaava. Frodon rappeutumista kirjan edetessä on surkea seurata, mutta kuitenkin epätoivon voimalla hän jatkaa eteenpäin. Siis jos tuo ei ole sankarillista, niin mikä sitten on?

SanHosee
2.10.2003, 18:51:00
Gimli. Sillä on oikea asenne (13! 14! 15! 16!). Harmi (?) että hänet vesitettiin huumorihahmoksi. Vähiten pidän Frodosta ja Samista. Jotenkin tlee vaan aina leffaa katsoessa semmonen fiilis, että näyttäkääs nyt taas niitä ara-kornia ja kumppaneita. Klonkku , merri , pippin ja entit ovat kivoja myös. Omaperäisimmän hahmon palkinto menee kyll ukko Bombadilille.

Ze Shoopuf
3.10.2003, 20:26:49
Jep, Tom Bombadil on paras! No, ei ehkä paras, mutta ei sitä olis leffasta saanut pois jättää...

Ja itse asiaan: Aragorn, Gimli, Merri, Pippin, Klonkku.... Varmaan siinä parhaimmat, ja sitä paitsi Gimli on hyvä huumorihahmona. "What's happening?" "Shall I describe it to you or would you like me to find you a box?".
Pippin on taas niin tyhmä, siks se on niin hyvä. Aragorn on aevokas ja hyvä taistelemaan yms... Klonkku on ihana, kun se kakkosessa yrittää sitä kalaa pyydystää... Ja muutenkin "My precious!". Merri. Ummmm, se on jotenkin vaan hyvä hahmo, en osaa perustella. Hirttäkää mut siitä hyvästä. :henkeli:

Lloope
5.10.2003, 12:57:46
No elokuvassa suosikkini oli Legolas, mutta koska kirjassa ja elokuvassa hahmot käyttäytyvät vähän erillä lailla, niin jos kirjasta puhutaan, niin ehkäpä aragorn tai gimli. Aragornissa pidän siitä, kuin kuninkaan palussa vasta hän alkaa käyttämään mahtiaan ja komentamaan joukkoja taidolla. Gimli taas on iloinen pikku kääpiö joka ei tunnu ottavan mitään kuoleman vakavasti.