A Big Runokilpailu!

[Mirandos]

Sissen ideat tiedetään, mutta varmaan en voitaisiin myös joskus huomatakin, eli:
Ajattelin, että voisimme tehdä runokilpailun, johon voi osallistua kuka vaan sellaisella runolla, joka ei ole julkaistu vielä täällä. (siis tällä ihanalla fffinin foorumeillamme)maksimi osallistujamäärä 10.

Osallistujat laittavat tähän topikkiin ilmoittautumisensa, ja editoivat siitä sitten runonsa.

Runon aihe on vapaa.

Runokilpailussa on kolme erää. (riippuen kuinka monta osallistuu)
ensimmäisessä erässä aihe ja kieli on vapaa. Toisesta ja kolmannesta erästä kerron kun on aika.

Eli: osallistujat ja VAIN osallistujat postaavat tähän topikkiin ilmoittautumisensa, ja SAMAAN viestiin runonsa.
Osallistumis aikaa viikko tästälähtien (22-29.8), ja toinen viikko runon laittamiseen ja väsäämiseen.(29.8-5.9)

Kysymykset pm:llä minulle. (yritän tyhjentää sitä laatikkoa...)

/edit: kiitos palveluksesta, kuka lienetkin :)

/edit: tässä siis osallistujat tähän mennessä (huima määrä?)

Yksisiipi
Gabriel
Purity
Kassi
Kreifi
samiloop
Alibaba
Roakel
Sunnyze-bro
Lumppa-sis

Jipii! kaikki paikat täynnä XD
*lesoilee*
sitten vaan runoa kehiin. viimeistään laitan äänestystopikin sillon keskiviikkona ja aikasintaan sitten kun kaikki on laittanu runonsa.
kiitos teille jo nyt :)

[yksisiipi]

Minä osallistun, minä minä! :D
Nyt vaan selaamaan sitä 200 runon tekstitiedostoa, ja pasteamaan.

/edit

Tässäpä on runoni. Sen kirjoitin kesäkuun puolessavälissä tyylikeinona suomen ja englannin kieltä vaihdellen (joka toinen säkeistö oli toisella kielellä, nimi oli "Autumn Will Cease"). Lukijan työtä helpottaakseni suomensin tekstin täysin, ja toimiihan tuo nyt paremmin.


Syksy päättyy

Varpunen, mustasiipi
ilmassa leijailee
syystuulen kanssa
se kauas lentänee

Ennen kuin talvikausi
saapuu jäätävine viimoineen
Kiirehdi, lapseni
ennein kuin syksy päättyy

Seuraa tähtien polkua
uskaltaudu sinne
minne kylmä ja pimeä ei

Talvi pohjanmaan on pimeä ja kylmä
sen tieltä matkustaa pois hiljainen varpusparvi
Ei katso se taakseen, vaan etelään matka käy
ei jouda murehtimaan vaikka ystävää ei vieressä näy...

Varpunen, mustasiipi
heiluvalla oksalla levähtää
"Minä kestän loppuun*
hän hiljaa visertää

Mutta vihainen tuuli
tarttuu siipiin sen
Ei jaksa hän enää
laulaa alla lumen

Tähtitaivas tumma peittyy valkeaan
peitteeseeni lumeen satavaan
Huudan tuuleen hyvästit
ystävilleni poislähteville
ennen kuin viimeinkin
suljen silmäni

Seuraa tähtien polkua
etkä koskaan ole yksin
Ei kipu, ei kärsimys
ole siellä, kotona sydämessäsi

Talvi pohjanmaan on kova ja ankara
sen tielle moni on jäänyt ja unohtunut
Muistot pakkasenpoltteeseen kuolee
Muista, syksy ei odota

[Gabriel]

Mukanahan tässä ollaan. :)
Editoin runon tähän sitten kun se on valmis.

EDIT: No niin sitten. Tässä on runoni. Tämän on tarkoitus enemmän kuvata, joten jätin riimit ihan suosiolla pois. Teinpä tämän, koska tahdoin tehdä. Se kuinka hyvä se on, on toissijaista.

Rakkaus lempeä kesäinen

Hän niin lempeä on,
ja leuto kuin kesä,
hänen hymynsä on kuin suojasää,
ja hymy taas yhtä aurinkoa.

Ruusut kultaisen keltaiset,
tuulen tahdissa huojuvat,
arvokkuus ja myös lempeys,
sieväydestä huokuvat.

Kuin myös rakkaus,
hymystä kauniista kultaisesta,
lämpimästä kuin aurinko,
se säteilee ja hehkuu.

Ääni on niin pehmeä,
sointuva ja lämmin,
auringon lämmittämä tuuli,
rakkaus kuin ruusu kullankeltainen.

Tuuli suhisee ruohonkorsissa,
auringon vihertävmissä pehmeissä,
hymy se kauniisti valaisee,
täyttäen onnella ja rakkaudella.

Sillä häntä minä rakastan,
sydän kuin pieni aurinko on,
hohtaa se onnea ja tunnetta,
rakkautta suurta vankkumatonta.

Aurinko paistaa kesäisenä,
hänen hymynsä valaisee talvellakin,
rakkaus on suuri ja lämmin,
täyttäen onnella ja uskolla.

Sillä häntä minä rakastan,
en voi olla rakastamattakaan,
ja hyvä niin, häntä rakastaa tahdon;
aurinko valaisee kullankeltaiset ruusut.

[Purity]

Edit: Nonnih, tässä se nyt tulee. Minulla ei koulukiireiden takia ollut kamalasti aikaa tätä väsätä (tällä tekosyyllä selitän myös sen, miksi se tuli näin myöhään). Runo siis perustuu yhteen tarinaani. Eli on tyttö (tai nainen) ja poika (tai mies) jotka rakastivat toisiaan, mutta eivät kertoneet sitä toisilleen, koska pelkäsivät rikkovansa sen ystävyyden mitä heillä oli. Sitten lopulta mies lähti pois, koska ei tiennyt että nainenkin rakasti tätä. Aika käytetty tarina, mutta kuitenkin. Juu ja nimeä tällä ei ole, kun en jaksanut miettiä.


I don’t know what I’m feeling,
Is it you? My heart you’re stealing.
In the inside I am crying,
and from the outside I’m smiling.

A bird can’t fly,
if it loses it’s wings,
the bird might die,
and no more could be heard when it sings.
I am a bird,
and you are my wings,
soon won’t be heard,
when this bird sings.

The pain, it tears my heart apart,
I don’t know what to do,
should I just listen to my heart?
Or should I let go of you?

Uncertainty is filling the air,
what should I say to you?
This just is not fair,
what am I to do?
Gazing at your blue eyes,
the world seems to be stopping,
somewhere far away from here the time hides,
only we are here, only we are living.

I am happy, happier than ever before,
because I can be with you,
and I am sad, sadder than ever before,
because I don’t know what to do.

Should I tell you how I feel?
Should I let you know I care?
You must think my heart is made out of steel,
I just don’t think life is fair.
I don’t want you to be sad,
but I’m not sure how long I can keep the tears away,
it was special, what we had,
but this is the only way.

And so you never got to know
what I felt for you,
you never knew I didn’t want to let you go,
you never knew I loved you too.

Love fades away,
only memories of you will stay.

[Kassi]

The Machine

The new age has arrived
New enemies are fought with new weapons
But the men and women stay always the same
They feel passion, hate, love, sadness, pain
Or do they?

In the world of today
Emotions can be measured and calculated
You can put affection under a microscope
They can be suppressed with drugs
And turned on and off with a switch

The future's person
Pays no heed to his heart
There is only the mind
Nothing but thought, logic
Strict life, hard work

But is it so efficient?
Those soulless men, like machines?
Do they kill better then before?
Without hate, can one destroy?
Without passion, can one create?

Bright blue pillars of fire
Streak across the dark skies
New enemies from new worlds
Roaming the surface of Earth
Leaving nothing untouched

We hid under the oceans
Fleeing first from the tempests
Then from the sun above
They have raped the Mother
But were we any better?

The enemies have now come
New technology and new ideas
Previously forbidden, now praised
The soul was torn away and placed
Inside a killing machine

Battles were fought day and night
The strife for the planet was fierce
Lightning scorched the lives of everyone
In the end, the Man finally prevailed
But - the machine kept his soul.

[Kreifi]

TARINA

Herra asuun mustaan pukeutunut tuli
Kertoi minulle tarinan pienoisen

Oli enkeli, ja toinen
Heillä maailma yhteinen
Paratiisi onnen sisustama
Rakkaus ikuinen
Ja paljon muuta

Kuten yksi lapsi pienoinen
Ja sänky valtava makoilun
Hetkiä miljoonia yhteisiä
Nauruja monenlaisia
Ja aurinko keltainen, niin lämpöinen

Tuli päivä jälkeen toisen ja onni hehkui
Tuli päivä uusi ja rakkaus kasvoi
Tuli aamu ja jälleen he heräsivät
Tuli yö ja yhdessä he nukahtivat

Vaan oli paratiisissa mätänen puu
Se ilkkui ja ivasi lempeä lämmintä
Nauroi ja lisää solvasi
Öisin se oksiaan heilutti ja huusi nimiä rakastavaisten
Oli puu tuo mätä, ilkeä ja julma
Ja mätä

Eräänä yönä juuristaan irti pääsi
Asteli luokse paratiisin talon kauneimman
Avasi ikkunan ja sisään huusi
”Perkeleen pellet, onni on vitsi sarkastisin
Perkeleen pellet, keitä te luulette olevanne
Perkeleen pellet, minulta vain pilkkaa saatte
Perkeleen pellet, toivottavasti kuolema satoa täällä korjaa”
Ja sanoin se jatkoi loukkauksiaan murskaten onnen lämpöisen

Niin tuo enkeli maskuliininen hermonsa menetti
Terän kiiltävän, julman pahuuden käteensä nappasi
Ikkunaan säntäsi
Ei siipiään käyttänyt kun terän puuhun upotti
Huuto helvetin raikui katossa paratiisin
Mädän puun itku säesti sen kuolemaa

Mutta kun mätä katoaa se myös uudelleen herää
Ja niin tarrasi se enkelin piirteisiin
Naaman väänsi vinoksi ja silmät kieroiksi
Enkeli miehinen mädän oma nukke pienoinen
Vaimonsa hakkasi, lapsensa raiskasi
Molemmat kuoleman porteille paiskasi
Ja mätä katosi

Enkeli synnin turmelema ~ Mädän valkaisema
Itki itkua säälittävää
Piipitystä ja valitusta kantautui oville paratiisin
Otti omenan myrkyllisen ja sitä katseli
Ei ollut syytä enää elää jälkeen teon varsin ikävän
Omenaa kovin punaista puraisi hän
Vaan ei myrkky paha toiminutkaan
Oli tuomittu enkeli tuohon elämään ikuiseen
Seuranaan vain omatunto sielua repivä
Oli tuo paha paikka enkelille puhtoiselle
Niin katosi valot paratiisin ja pimeys ikuinen asteli paikalle

Meni herra pois tarinan kerrottuaan
Vaan kuka voisi pidätellä kyyneliä
Ja minä itkin tarinalle koskettavalle
Mutta mätä oli minussa ja se naurun ulos työnsi
Raikui nauruni pilkan sävyinen
Silti sieluni itki muistoja tuskan
Mätä oli minussa
Ja sattui kovin kohtalo vaimon ja lapsen
Niin oli ikuinen helvetti päälleni laskettu


Eli pitkän harkinnan jälkeen olen/olemme tulleet tulokseen, että tämä olkoon se runo. Tässä on mukana myös sitä "minun" tyyliäni ja antaa hiukan osviittaa minkälaisia runoja pyrin kirjoittamaan. *hymy*
PS. Minulla on erittäin huono itsetunto. Jos haluatte auttaa minua, annatte minun voittaa. *virnuaa*

[samiloop]

Hiukan myöhässä, mutta väliäkö tuolla.

---

Korento

Pimeyden pohjalla kivien seassa
Suilta ahneilta pakoon uiden
Pieni toukka matkaansa eteen vie

Edes ja takaisin virrassa
Kautta ahneiden suiden!
Toukan raskas, pimeä tie

Palloksi se käpristyy
Pohjan kivet ottavat vastaan
Kutsuvat kovaan suojaan

Varmasti kaikki järjestyy
Kalojen uhasta päästään
Elämä jatkuu aamuun

Nälkäinen lintu ilmassa liisi
Kohti ruokapaikkaansa kiisi
Kaikkialla oli kuitenkin hiljaista
Ruoka ei ikinä ollut ilmaista

Linnunpesässä poikaset nälkää näkivät
Sen kaikki linnut tiesivät
Elämän mahdollisuuden jo niin nuorena menettivät

Vielä yhden paikan voisi lintu tarkistaa
Ennenkuin toivon luovuttaa
Mikä tämä paikka olisi?
Keneltä hän enää toivosta kuulisi?

Toivoa löytänee vain lentämällä nokan suuntaan

Toukan matka onneton
Ruumis vahva ja lommoton
Sija maailmassa heltiää
Kohta kaikki selviää

Vedessä elämisen tunne oli loppu
Minne toukalle tuli niin hoppu?
Jokin toukan ruumiin sisällä
Kertoo ajan olevan lähellä

Pinta pientä kutsuu luokseen
Vetää puoleensa ilman tuoksuun
Aika jättää taakseen tämä
Maailma kuoleman kyllästämä

Irti kivestä toukka päästi
Yhä tiukammalle itsensä väänsi
Nousu kohti pintaa alkoi
Pienet pallot vettä halkoi

Sadoittain he matkaa kohti pintaa tekivät

Lammen pinnalla jo aamu sarasti
Se linturaukan vatsaa kiristi
Lammelle se lähti matkaan
Muiden nälkäisten eläinten tapaan

Pinnan tasaisuus monia järkytti
Elämän katoamisesta varoitti
Kaikki tiesivät saattaneensa matkata turhaan
Aivan turhaan

Mihin he kaikki menisivät?
Mistä he elämänsä tekisivät?
Pinta tasainen kuin rauhallinen lahti
Kunnes pinnalle pieni pallo pulpahti

Elämän pyhä merkki

Viisitoista lintua kohti vettä jo syöksyi
Useampikin maalistaan eksyi
Kun lampi yhtäkkiä syttyi elämään
Palloja tuli enemmän kuin ehti syömään

Kuoleman pyhä merkki

Toukka haistoi ilmaa pinnalta
Ihmetteli valon määrää
Näki varjon, joka yltä liukui

Rantaa kohti sen veti jokin valta
Uiden kohti suuntaa väärää
Toisen toukan elämä linnunnokkaan loppui

Joka puolella kuolema väijyi
Pienikin elämän mahdollisuus häilyi
Sattui toukka lumpeenlehden alle
Täydelliselle paikalle

Vahvan tunteen vetämänä

Kelluessaan alla lehden lumpeen
Toukka pieni tunsi oudon tunteen
Lammen pohjalla sen jo huomasi
Sisältä jokin toukan vuorasi

Kurnuttaen istui lähistöllä sammakko
Katseli lintujen ahnetta syömistä
Tuollaista ateriaa ei usein löydä

Sotatantereeksi oli muuttunut lammikko
Lintuemoilla oli kotikoloonkin tuomista
Pienet poikaset saivat jotain syödä

Sammakko mietiskeli toukkien kohtaloa
Selvisiköhän heistä yhtään?
Hämähäkkikin vilkuili huolestuneena rannalta

Aurinko paistatti lammelle kirkasta valoa
Piilopaikkaa ei löytäisi toukat mistään
Kunnes pieni ääni kuului lumpeenlehden alta

Elämän ihmeen ääni

Toukka valkoinen vedessä kääntyi
Paksu ulkokuori mutrulle vääntyi
Ilmestyi pinnalle pieni halkeama
Jatkuessaan siitä tuli jo repeämä

Pienet siivet pyrkivät esiin
Vai halusiko se paeta syviin vesiin?
Toukan kuoren pieni hahmo rikkoi
Ilmaan pyrki, aurinkoon katsoi

Sudenkorento pieni elämänsä oli aloittanut

Se ihmetteli, se säikähti
Elämän tunne mielessä välähti
Jos linnut olivat monet syöneet
Olivat monet turvaankin ehtineet

Sudenkorennot kymmenittäin parveilivat lammella
Yksikään ei osannut lentää kunnolla
Sammakko kielellään yhden pyydysti
Toinen hämähäkin verkkoon jäi häijysti
Kolmas syöksyi veteen eikä ylös lentänyt
Neljäs ei kuorestaan ulos mahtunut

Päivän mittaan pilvet taivaalle kerääntyivät

Sammakko tyytyväisenä korentoja ihaili
Lähelle eksyviä kielellään opetti
Mietteissä miten tällainen sekasakki
Saattaisi mitään kaunista ikinä synnyttää

Sudenkorentojen lento ilmassa pyöri
Kymmenet toistensa ympärillä hyöri
Kuviossa oli vielä jotain pielessä
Tämä oli sammakon ja korentojen mielessä

Linnut häipyivät nopeasti johonkin
Lammen eläimet hävisivät minne mihinkin
Korennot tästä hämilleen menivät
Noin huonoa tanssiako he esittivät?

Sammakko hyppäsi lehden alle
Katseli huolestuneena taivaalle
Sateen ensi tipat jokaisen korennon yllättivät

Pienet korennot hätääntyivät
Tappavassa suihkussa eksyivät
Liian monet löysivät tiensä lammen pohjaan

Kaaos valtasi pienen mielen
Loppuiko elämä jo illan tullen?
Mihinkään ei oikein voinut juostakaan, paetakaan

Suuntasi korento suoraan eteen
Vältti tippumasta kylmään veteen
Osui johonkin ja päätti antaa olla, kaiken olla

Pienestä toukasta pieni korento
Suloinen ja kaunis olento
Nyt suojassa istui sammakon kanssa lehden alla

Sammakko kielellään lipaisi
Korennon ruumista hipaisi
Muttei voinut viimeistä selvinnyttä syödä

Viimeistä selvinnyttä syödä

Illan tullen sade heltiää
Iltataivas kauniiksi selviää
Kuunvalo hopeinen lammelle säihkyy
Päivän pahat muistot väistyy

Korento pieni ilmaan siivillään nousee

Pysäyttävä näkymä
Kuunvalossa kalpeassa
Korentojen tanssi
Kuinka jumalaista

Hopeanvälke seuranaan
Korentojen parvi

Sammakko hymyillen lehden alta kurnuttaa

Pieni korento vettä pitkin syöksyy
Kaksi takanain silmukoita maalaavat
Säikehtivä parvi kauneudellaan lumoaa

Iltailma suloiselta tuoksuu
Korennot henkensä vaarantavat
Pieni korento kuoleman mailla samoaa

Linnut ja pöllöt
Hiiret ja hämähäkit
Karhu ja ilves

Kukaan ei kuitenkaan heitä voisi vahingoittaa

Tanssin lumossa kuviot onnistuivat
Pyörivä välke, viivat voimistuivat
Jättiläismäisen korennon ulkoviivat kuvioista löydettiin

Pienet siivet ilmassa väpättivät
Kuunvalon oikeassa kulmassa löysivät
Jokainen korento oli kuin luonnon kauneus

Pieni korento taisi elämänsä tarkoituksen löytää

Illan kääntyessä aamuksi
Muuttui pieni korento kainoksi
Uusin tunne elämässä
Väsymyksestä oppimassa

Tanssisivatko he huomenna uudestaan?
Nukkuisiko se sammakon vieressä yksinään?

Tämä uni olisi jotain aivan muuta

Lumpeenlehden alle pieni korento liiteli
Sammakko tyytyväisenä hymyili
Tiesi miten korentojen lopulta kävisi
Väsyneenä vedenrajassa korento sen näkisi

Elämä oli jo täyttynyt

Pieni korento vielä päänsä nosti
Siipiään vielä värisytti helposti
Katsoi auringonnousua mietteissään
Muistot pysyen tansseissaan

Auringonnousu oli kuin lämmin elämän nuoli
Ja korento lyyhistyi, kaatui, vanhuuteensa kuoli

[absinthe]

Njoo, mitäs tätä turhaan pihtaamaan kun on jo valmis. Tästä tuli sitten biisi (löytyy jonkinmoiset nuotitkin). :D Inspired by (yllätys yllätys) QoTD. Voi olla aika lailla typoja. Toistaiseksi vielä nimetön. Saattaa tässä vielä editti laulaa.



The earth is shaking,
The ground, its breaking,
The sky above me is falling down,
But Im probobly loving it.

The colors are changing,
The fever is rising,
The blood in my veins is boiling so hard,
And I'm totally over it.


The hands are tearing me apart,
And in my little frozen heart
Im loving it, cant get enought of it,
I cant take it no more,
Oh please give me some more-


The winds blowing harder,
The sky's turning darker,
The gathering mist all over the sea,
And I cant help but loving it.

The hands are tearing me apart,
And in my little frozen heart
Im loving it, cant get enought of it,
I cant take it no more,
Yes, yes give me some more to me,

Even if it makes me die,
- It makes me feel so alive,
Even if it makes me lie,
- The truth lies behind,
Couse now I know it makes me fly
- Its dragging me deep, inside-


The hands are tearing me apart,
And in my little frozen heart
Im loving it, cant get enought of it,
I cant take it no more,
(Even if it makes me die)
I love it with my frozen heart,
(Even if it makes me lie)
The hands are tearing me apart
(Couse now I know it makes me fly)

Oh it takes me so high, I am going behind,

Yes, yes give me some more...

[Sejkay]

Sissen yllytyksestä tähän sitten ryhdyn... mutta en todellakaan usko että teidän kanssa siinä kilpailussa pärjäisin. -.-

mutta ainahan voi yrittää, ja nyt on ainakin hyvä motiivi lähteä kirjoittamaan.

/edit: okei... tässä se tulee. Se on kyllä enemmänkin pieni tarina (...pieni?), kuin runo, muttah. Siitä tuli aika pitkä =) Toivottavasti edes joku jaksaa lukea sen kokonaan... minulla vain oli sen verran kerrottavaa, ettei sitä noin vain pätkästy. Ehh, huonoja tekosyitä :eh:
Niin, ja sen ei ole missään nimessä tarkoitus rimmata. Vahingossa pääsi lipsahtamaan riimit johonkin kohtaan, mutta se oli vahinko.

Ja jos joku kiltti ihminen haluaa kritisoida tätä runon rääpälettä, niin otan ne mielellään vastaan :)


Koivu

Kävelin rauhassa omaa polkuani,
polkua, jonka vain minä tunnen.
Se oli syrjässä
mutta täynnä kutkuttavia salaisuuksia.
Se oli kaunis
mutta vaikeakulkuinen.

Silloin tunsin sen.
Kaikki muuttui.

Linnut lensivät tiehensä.
Ne katsoivat minua halveksuen.
Puut kellastuivat
ja ennen niin iloiset
kukkaniityt kuihtuivat.

Katsoin taivaalle.
Aurinko sammui.

Näin heidän tulevan.
Suurena laumana he juoksivat
minua kohti.
He olivat varjoja,
jäätäviä varjoja.

Olin paniikissa.
Heitä oli liikaa.

Yritin päästä heidän ohitseen
mutta he vain nauroivat.
Ilkkuivat. Löivät.
He työnsivät minua
yhä lähemmäs sitä.

Lähemmäs reunaa.
Mustaa, kuoleman reunaa.

Sain juuri ja juuri
otteen penkereestä,
kun he yrittivät
tyrkätä minut reunalta alas.
Roikuin vain heikkojen käsieni varassa.

Minua pelotti.
Koitin vetää itseni ylös.

He eivät antaneet minun tehdä sitä.
He kävelivät käsieni ylitse
ja heittivät teräviä kiviä kasvoihini.
Heidän silmäsä paloivat nautinnosta,
kun näkivät minun kärsivän.

Olin kamalissa tuskissa.
mieleni teki kirkua.

Yksi kerrallaan he viimein lähtivät.
Minä jäin,
jäin reunalle yksin.
En pystynyt nousemaan,
koska olin liian heikko.

Katsoin alas
ja kauhu valtasi avuttoman sieluni.

Siellä odotti syvä pimeys.
Se oli kylmä kuin jää,
vahva kuin tuhat leijonaa.
Se sai aina sen,
mitä se halusi.

Routainen pimeys
oli kuin suuri pedon kita.

-Ammottava kita veitsenterävine hampaineen.
Se yritti repiä minua mukaansa,
jotta olisi voinut nielaista
minut suloiseen,
ajattomuuden hiljaiseen pimeyteen.

Hampaat riipivät jalkojani.
Otteeni alkoi lipsua.

Ohitseni kulki silloin henkilö.
Henkilö valkoisissa vaatteissa,
joka yritti auttaa minut ylös.
Mutta hän ei pystynyt siihen yksin.
Kukaan ei pystyisi.

Toivonkipinä hiipui
ja kirvelevin silmin päätin luovuttaa.

Kyyneleet virtasivat poskillani
kuin pieni, sievä puro.
Heppoiset käteni eivät enää
saaneet pitävää otetta reunasta.

Sitten huomasin jotain
oikean kämmeneni alla.

Se oli taimi.
Pikkuruinen, hatara,
koivun taimi.
Mistä se oli ilmestynyt?
Ei se siinä äsken ollut.

Hämmentyneenä tartuin varovasti kiinni
pienestä Koivusta. Päätin yrittää vielä kerran.

Viimeisillä voimillani sinnittelin
ja pidin kiinni versostani.
Se oli liian hauras
että olisin uskaltanut kiskoa itseni ylös
kuoleman rauhoittavasta kidasta.

Kului aikaa
ja seurasin kuinka Koivu kasvoi.

Taimesta kasvoi nuori puu
ja vihdoin pystyin nousemaan
sitä pitkin.
Selvisin,
koska Koivu oli pelastanut minut.

Vieläkin istun reunalla.
Mutta olen turvassa.

---

Silloin kun vaimea tuuli
tasapainoani horjuttaa,
pidän tiukasti kiinni omasta Koivustani.
Se on minun turvani.
Se on minun pelastajani.

Enkä enää koskaan
joudu reunalle.

Se puu,
se Koivu,
olit Sinä.
Sinä autoit minut ylös,
autoit minua jatkamaan.

Linnut palasivat
ja kukat kukkivat jälleen.

Tummat varjot ovat poissa.
Ne eivät uskalla tulla
kun Sinä olet vierelläni.
Arvet niistä kivistä jäi,
mutta minulla on kuitenkin vielä elämäni.

Ja Sinut, Koivuni.


Jotkut henkilöt saattavat tunnistaa itsensä tästä tarinasta.

[Roakel]

Syksy
Kun kävelen metsässä pimeän
näen pilven hehkuvan,
sinä loistat silmissäni vihreän
ja näen tuuleen tulevan.

Lehdet maata päin laskeutuu
sienet kuoroon laulaa,
näin viimeiset loisteet vihastuu
myös ihmiset puuta naulaa.

syksy on vihdoin saapunut
kun värikkyys on esille tullut,
vaahterapuu korkea on kaatunut
oletko tällaista ennen kuullut.

[Lumba]

Min osallistun. ^^ (sisse käski)
Lopputuloksen laadusta ei edelleen ole takuuta. Mutta editoin sen tähän luultavasti monilla kirjoitusvirheillä varustettuna.

It rained the night
that she was born
and for a week
the rain went on
About her past
they never told,
It was a secret
that wouldn't unfold

She believed
she'd run away
leave with the rain
one day
She felt the rain
on her hair
For anything else
she didn't care
It was all
she'd ever need
the greatest love
for her to keep

When she fell asleep
she felt the rain
When her road was too steep
it always healed her pain

On that dark
and rainy day
she spread her wings
and flew away
It rained the night
that she died
and for a week
the heaven cried

[Mirandos]

Tällätavoin varovasti näin ilmoitan, että paikat on täynnä.
eli jos olet ystävällinen, luet ensimmäisen viestin tästä ketjusta ja poistat omatoimisesti viestisi.
Eli ikävä kyllä paikat ovat täynnä, etkä mahdu mukaan.
kiitos osallistumisesta kuitenkin.

[Purity]

Juu eli, siirrän nyt tämänkin tuonne R & L foorumille. Laitan lukkoon myös, kun ei tätä varmaan tarvita. Ja sitten ei ainakaan tule mitään sekaannusta minne postata, kun toiselle erälle on erikseen topikki. :)