PDA

View Full Version : Globaalien Moderaattoreiden uusiminen



Gabriel
22.8.2002, 19:37:10
No niin. Tästä on ollut hieman puhetta ylläpidon keskellä jo aiemmin ja nyt on tämäkin sitten esillä. Kaksi GM:ää ollaan korvaamassa, epäaktiivisuuden takia.

-GM:ien tulee olla hyvin aktiivisia henkilöitä foorumeilla, pääasiallisena tarkoituksena on asiattomien viestien poisto (tähän lasketaan mm. peeloilu ja spam [jälkimmäinen on jossain määrin poikkeus RBL:ssä]).

-GM:t voivat tarvittaessa ojentaa muita moderaattoreita näiden toimintatavoissaan. Koska GM:t ovat aika lailla esimerkkinä muille moderaattoreille täytyy heidän käyttäytyä sen mukaisesti.

-Hakemuksenne GM:ksi joko PM:nä minulle tai tähän ketjuun, paras mahdollinen vaihtoehto olisi kai että molemmat.

-Hakemuksia otetaan vastaan kahden viikon ajan.

-Hakemuksien tultua perustan kyselyn, johon laitan kymmenen parhaiten hakemuksensa perustelleen, sekä aktiivisemman hakijan nimet - GM:t päätetään äänestämällä.

-Äänestys kestää 10 päivää.

GM:stä ollaan korvaamassa kaksi, Angi ja Silver, pääasiallisesti heidän epäaktiivisuutensa takia foorumeilla. Jos ilmenee tarvetta muidenkin GM:ien korvaamiselle, niin siitä tiedoitetaan kyllä. Mikään ei ole mahdotonta täällä auringon alla, mutta en usko että tarvetta ilmenee.


Tähän ketjuun vain hakemuksia. Asiaan liittyviä kysymyksiä minulle PM:llä tai vaihtoehtoisesti IRC-kanavalla.

EDIT: Korjattu tilanteesta juontuva asiavirhe.

Eetupatukka
22.8.2002, 20:04:17
Hyvä angi! Spammaa!

Noniin, olen itse erittäin aktiivinen, enkä kovin epäasalliseksikaan itseäni luonehtisi. Käyn täällä erittäin usein. Erittäin. Olen myös ollut mukana alusta asti. Ei siitä kai enempää voi perustella.

Ja ne jotka tämän päätöksen tekevät, luultavasti tuntevat minut jo ihan tarpeeksi.

Ainiin, Mjölnirin mahti on takanani!

Potri
22.8.2002, 20:24:08
Go, Go, Go! Eetupatukka Ssssssuuuupeeerrrr modelaattoriksi (minusta tuo on edelleen paljon coolimpi nimitys)!

Siltikin tuo äänestys on minusta vähän huono. Tulokset ovat luultavasti itsestään selviä (kaikki valitsevat Renin) taikka jotkut muuten vain kansansuosikit päätyvät saamaan ääniä. Molempien seurauksena todellinen päätös jää taas todellisille päättäjille. Eikö ole parempi jos Adminit vain itse valitsevat ketkä ovat kelvollisia, niin ei tarvitse surkutella jos tulee epätoivottuja äänestystuloksia.

Eetupatukka
22.8.2002, 20:26:35
Jos äänestys toteutetaan, tiedänpä ainakin ketä Mjölnir, Mjölnir II, Eowyn ja pikkuveljeni äänestävät. :P

EDIT: Olen fooorumeilla erittäin rajoitetusti parin seuraavaan päivän aikana, koska kunnon kone lähto korjattavaksi. Älkää puhuko rumia, sillä aikaa kun olen poissa.

Arwie
22.8.2002, 21:15:28
No, yrittänyttä ei laiteta. :)

Eli olen pyrkinyt olemaan foorumeilla joka päivä. Modeemiyhteys rajoittaa kyllä minua vähän, ja nyt saattaa olla pieniä epämääräisiä poissaoloja, mutta joka tapauksessa. (Jos olen kolmesti peräkkäin hankkinut tämän paikan takia 100-300euron puhelinlaskun, eikö se jo kerro jotain? :D )

Olen tavallisena moderaattorina vielä uusi, ja myönnän joskus pieneen spammiin sortuneeni, mutta olen ottanut tästäkin opikseni, ja voiko tätä loppujen lopuksi kukaan täysin välttää? Usea henkilö on sanonut minua hyväksi moderaattoriksi, enkä tarkoita nyt vain awardseja. (Anteeksi, tiedän miltä tuo kuulostaa. )Foorumin parhaana modena en itseäni missään tapauksessa pidä, mutta ainakin yritys on kova jotta olisin edes yksi parhaista. En pyri tähän respektien takia, sillä en usko että niitä saa kovin helposti, vaikka kunnianhimoa saattaakin olla mukana. Vaikka tästä työstä pidänkin niin olen yrittänyt kovasti, ettei tämä pieni arvovalta mene päähän ja yrittää ottaa tämän vakavasti.

En osaa perustella tätä enää muuten. Se olenko asiallinen jäsen ja moderaattori on makukysymys, mutta jos olisin GM, tekisin entistä kovemmin töitä ollakseni sitä.

isoSILLI
22.8.2002, 21:31:04
Nojoo, siis minähän jo pistin hakemuksen kaapp1lle, joten tämän ei varmaan pidä olla yhtä öö milläs sanalla sen sanois hmm... joo.
No kumminkin siis en nyt pahemmin viitsisi itseäni mainostaa, mutta teen sen kumminkin, omahyväinen kun olen.
Eli minä, silli iso sellainen, olen erittäin hyvä vaihtoehto tässä FFfinin eliitin taistelossa, jossa heikot kärsivät ja karskit sekä komeat/kauniit säilyvät hengissä grande finaaleen. nojoo. ihan sama.
Kun äänestyksen päivä koittaa äänestäkää minua, silliä, kaikkien ystävää, joka arvostaa uusiä jäseniä yhtä väh...paljon kuin vanhojakin jäseniä. Jos haluatte olla cool, ette äänestä ollenkaan, tai äänestätte coolismin edelläkävijää, minua silliä.
Silli saa asiat paremmiksi. Silli on teille hyvä. Silli antaa teille paljon gutaa. Joo. Vetoan teihin FFfinläiset, sillä TE valitsette FFFfinin eliitistä juuri minut toiseksi GM:äksi. Kiitos. Ja lopuksi: Joo.

ps. Miksi kaikki sanoo minua ilkeäksi? =(

psaijai
22.8.2002, 22:30:19
Mielestäni äänestys ei ole kovin hyvä vaihtoehto. Jos se toteutetaan niin porukat kuitenkin valitsevat sen henkilön josta pitävät eniten. Kuten tossa awardseissa näkyy jokaisella on oma mieli mode/jäsen ja toden näköisesti äänestetään sitä jäsentä jonka kanssa on tullut juttuun foorumeilla, irkissä tai vaikka IRL. Silloin ei välttämättä ajatella sitä mihin henkilöä ollaan valitsemassa. No enhän minä tätä päätä mutta mielestäni ylläpidon tulisi tehdä päätös kenet sitten loppujen lopuksi valitaan virkaan. Tietysti jos ylläpidon on tarkotus karsia hakioita siihen kymmeneen niin sitten se on varmaankin ihan okei.

No sit se minun niin sanottu hakemus. Foorumeilla tulee vietettyä paljon aikaa. Pyrin olemaan täällä niin paljon kuin mahdollista mutta käyn myös lukiota joten se vie veronsa. Päivät menee koulussa parhaimmillaan viiteen asti iltapäivällä joten olen paikalla vain illalla. Kyllähän sitä tietysti koulustakin käsin tulee istuttua aina välitunneilla täällä joten minut saa kyllä tarvittaessa kiinni pitkin päivää. Onhan se hyvä että modet ja varsinkin globalit ovat paikalla kun heitä tarvitaan. Viikonloppuisin sit olenkin koko ajan paikalla. Tai no jokainen varmaan ymmärtää että syöminen ja nukkumunen ja muut pikkuasiat kuten animen katselu vievät vähän aikaa mutta irkistä tai PM:llä tavoittaa kyllä jos tarvitaan.

Olen ollut tässä touhussa mukana ikonboardin ajoista lähtien joten kokemusta löytyy näistä foorumeista ja sen toiminta tyyli sekä ilmapiiri ovat tulleet hyvin tutuiksi. Kokemusta löytyy myös tästä valvonta hommastakin. Toimin kolmella foorumilla adminina joten GM:nä olo ei ole kovin vierasta. Tai siis se homma on koska en ole missään GM:nä mutta ymmärrätte varmaan pointtin.

Pyörin myös foorumeilla aika hyvin katsoen kaikki alueet muutamaa poikkeusta lukuunottamatta mutta GM toisi erittäin hyvän syyn vierailla jokaisella alueella joten sen myötä tulisi vähän, tai eikä niinkään vähääkään innostusta tutkia foorumeiden jokainen kolkka entistä useammin.

Onhan tota tullu myös huomattuu yksi jos toinenkin topic jota olisi tehnyt mieli siirtää/muokata/poistaa mutta kun ei voi niin ei voi. Eli koitan vain sanoa että todella myös huomaan jotain ja kattelen vähän viestejä sillä editointi silmällä vaikka ei olekkaan ollut mahdollisuutta toteuttaa aikomusta. Usein tai melkein aina mieleeni juolahtanut siirto tai muokkaus on toteutunutkin joten mielestäni olen ihan pätevä tähän hommaan mitä olen hakemassa. Ois tehny mieli joskus myös huomauttaa muutamaa modeakin mutta ei siitä sen enempää. :D

No tämä tässä tällä erää. Hymyillään kun tavataan... :)

Jackal von ÖRF
23.8.2002, 2:35:28
Originally posted by Gabriel
-Hakemuksien tultua perustan kyselyn, johon laitan kymmenen parhaiten hakemuksensa perustelleen, sekä aktiivisemman hakijan nimet - GM:t päätetään äänestämällä.
Tuossahan sanottiin vain, että päätös tapahtuu äänestyksellä, mutta ei ketkä ovat äänioikeutettuja. =) Kuten tässä ketjussa on jo mainittu, niin demokraattinen valinta ei välttämättä ole paras. Annetaan silti halukkaiden pitää vaalikampanjoitaan tässä ketjussa. Viimekädessä valinnan suorittavat nykyiset adminit ja GM:t. Joitakin vahvoja ehdokkaita on jo tiedossa, mutta annetaan ensin kaikille tasapuoliset mahdollisuudet markkinoida itseään. :)

psaijai
23.8.2002, 7:51:22
Originally posted by Jackal von ÖRF

Tuossahan sanottiin vain, että päätös tapahtuu äänestyksellä, mutta ei ketkä ovat äänioikeutettuja. =)
Siinähän sanotaan että perustetaan ketju jossa äänestys tapahtuu. Eikös sillon kaikilla ole mahdollisuus äänestää? Ai mut....joo...niin voihan se äänestys tapahtua salaisesti siellä alueella mitä muut eivät näe. :D No kuitenkin, etteköhän osaa päätöksen tehä millä konstilla se sit tuleekaan tapahtumaan.

//edit: Alla olevaan Kaapin viestiin:

Kaikki on mahdollista, eli että tästäkin voi systtyä samanlainen sota kuin irkin opi jutusta mutta sotahan on aina voitettavissa sekä ratkaistavissa. Annetaan nyt tähän topiciin tosiaan vaan tulla niitä hakemuksia eikä mitään sanaharkkaa.

Gabriel
23.8.2002, 7:58:45
Originally posted by Jackal von ÖRF

Tuossahan sanottiin vain, että päätös tapahtuu äänestyksellä, mutta ei ketkä ovat äänioikeutettuja. =) Kuten tässä ketjussa on jo mainittu, niin demokraattinen valinta ei välttämättä ole paras. Annetaan silti halukkaiden pitää vaalikampanjoitaan tässä ketjussa.

Itsekin olen hiukan asiaa pohdiskellut. Voi tapahtua niin että joku ehdokas rekisteröityy yhä uudestaan uudella nimellä äänestääkseen itseään, joten täysien nollapostittajien äänet on siis parasta jättää huomioimatta.
Äänestys on minusta silti suht. hyvä vaihtoehto, että vaikka joku juuri persoonan mukaan äänestääkin, on kaikki äänestettävät hyviä ehdokkaita GM:ksi. Niin tai näin, hyvää siitä ainakin pitäisi tulla. Huomioikaa että vähemmän kuin kymmenen vaihtoehtoa on myös mahdollista.


Viimekädessä valinnan suorittavat nykyiset adminit ja GM:t. Joitakin vahvoja ehdokkaita on jo tiedossa, mutta annetaan ensin kaikille tasapuoliset mahdollisuudet markkinoida itseään. :)

Niin, ei mitään pelkoa asiasta ole. Ellei äänestys toimi tai siitä tulee jollain kummallisella tavalla (jota en oikein kuvittelemaan kykene) täysi fiasko ja katastrofi, niin sitten yksinkertaisesti päätetään GM:t.
Silti, tämä ketju on tarkoitettu jotta kaikki voisivat luoda vaalikamppanioitaan rauhassa ja tasapuolisuudessa.

Potri
23.8.2002, 11:18:54
Eli polli pidetään Ylläpidon päämajassa? Muutenkin kuulostaa hassulta että jokainen uusi nyyppä olisi sokkona äänestämässä ja mistä tietää jos joku äänestyksen foorumilla oleva mode avittaisi kamppaniaansa editoimalla itselleen muutaman lisä-äänen...

(SitäpaitsieiköSupereiksipitänytvalitavainRenja Eetupatukka.Mitääänestämistäsiinänyton?) =)

Gabriel
23.8.2002, 12:04:38
Originally posted by Potri
Eli polli pidetään Ylläpidon päämajassa? Muutenkin kuulostaa hassulta että jokainen uusi nyyppä olisi sokkona äänestämässä ja mistä tietää jos joku äänestyksen foorumilla oleva mode avittaisi kamppaniaansa editoimalla itselleen muutaman lisä-äänen...

(SitäpaitsieiköSupereiksipitänytvalitavainRenja Eetupatukka.Mitääänestämistäsiinänyton?) =)

Hmm, tosiaan. ALUNPERIN oli tarkoitus pitää äänestys kaikkien jäsenten keskuudessa, joskin nollapostittajien ja vasta-rekisteröityjien ääniä ei huomioon oteta, huijauksen mahdollisuudessa nääs.
Lisä-äänien editoinnilla ei väliä ole, asia nähdään, usko se pois.

Tietenkin olisi yhtenä mahdollisena vaihtoehtona kokonaan uuden ja väliaikaisen alueen perustaminen, jossa ei moderaattoreita olisi ja joka olisi olemassa vain äänestyksen aikana. Ei se mitenkään vaikeaa olisi.

Joka tapauksessa aikaa on lähes 2 viikkoa (13 päivää), joten se on sen ajan pohdiskelumurhe. Nyt vain hakemuksia.

yksisiipi
23.8.2002, 12:17:30
Yksisiivestä GM! Käyn lukion neljättä vuotta, eli minulle ei ole milloinkaan ongelma päästä fffiniä selaamaan, kun viikossa on tunteja keskimäärin 15. Eli aktiivinen olen. Eikä nettimaksu ole ongelma sekään, iskän työn puolesta pääsen aivan maksutta. :D
Muutenkin FFFin taitanee olla auki semmoiset 5 tuntia päivässä. GM:nä siihen olisi joku syykin, poistaa p33lotukset. :D
Paras voittakoon.

nursetwiggy
23.8.2002, 14:41:03
kaappi, voit tunkea ne keeämmäsi perseeseesi kun sinulla ei parempaa tekemistä näytä olevan :)


eeenivei. ilmeisesti yksi kipale sypermjöderäättöreitä myynnissä, kuka tarjoaa eniten?

Roakel
23.8.2002, 16:08:29
Mietin kauan että pitäiskö tänne pistää hakemus, pitkän harkinnan jälkeen päätin että kyllä :).

Tässä olisi se itse hakemus: Oon ollut jo aika kauan FFfinissä ja toimin moderaattorina Tervetuloa alueella. Käyn täällä joka päivä, olen aktiivinen ja koitan tehdä parhaani että Tervetuloa pysyisi siistinä. Aina kun näen spammia jossain, esim. Häröilyssä, niin tekisi mieli editoida sen viestiä.
Jos olisin GM, koittaisin pitää useita alueita siistinä. Auttaisin newbeitä jos heillä olisi ongelmia. Tässä oli se hakemus :D

Tsunami
23.8.2002, 17:43:49
Minäkin yritän...Eli siis olen täällä n. joka päivä.Käytän modeemiyhteyttä ja asiattomille viesteille tämä: :tultamunille:

Safir
23.8.2002, 18:48:15
Aivan, minäkin. ^^

Olen erittäin aktiivinen, joka päivä käyn täällä, ainakin noin viisi tuntia päivässä tulee vietettyä. Kun on koulua, niin silloin ehkä vähemmän, mutta pyrin ainakin väintään tunnin olemassa täällä, jos voin. Viikonloppuisin voin kyllä olla sen viisi tuntia helpostikin, kun koulua ei ole. (tietenkin, voi olla poikkeus päiviä, muttei se varmaan maailmaa kaada. '-') Kiinteä yhteys on, ja nopeus 128 000, joka on jo aika nopea, ja sekin on yksi syy, miksi voorumeilla niin usein voin olla.

Asiallinen pyrin olemaan, enkä noita säännöksiäkään pahemmin ole rikkonut. :) Vaikka varmaankin tämän paikan nuorimmistoon kuulunkin, se ei tarkoita, että olisin asiaton.
Olen yrittänyt olla pahemmin tuplapostailematta, ja spammailematta, mutta pari kertaa olen spammiin sortunut minäkin. Mutta tuplaposteihin en.
Yritän myös kirjoitella niitä vähän pitempiäkin vietejä, jotteivat ne jää aivan pariin lauseeseen, mutta kun aina ei asiaa ole. Tietenkin myös jotenkin perustellen. Ja aina turhia viestejäkään ei ole tullut. (varmaankaan..)
Peeloilua en harrasta, enkä usko, että tulen harrastamaankaan. Koska luulenpa, että peeloa tuskin valitaan GM:ksi.

Moderaattorina en toimi missään alueella, mutta kyllä, joskus näkee niin sellaisia viestejä, että tekisi niin mieli painaa sitä editointia. (En tosin väitä, etteivätkö moderaattorit tekisi työtään, päinvastoin)

Joten, jos minut valittaisiin GM:ksi, (hyvin epätoden näköistä) yrittäisin pitää voorumin siistinä peeloista, ja ystävällisesti auttaa pienokais-newbieitä, joilla on eksynyt olo. Ja jos joku niin luulee, en halua GM:ksi siksi että saisin jonkun Custom title oikeuden, tai etä pääsisin loistamaan parhaudellani, en suinkaan. Kuitenkin, Kiitos ja kumarrus.

Ja tässä minun hakemukseni. :)
(ja saatoin ilmaista jotkut asiat jotenkin hassuti, joten anteeksi.^^)

Ren
23.8.2002, 20:54:54
Minä minä. On vähän alkanut nyppiä tuo ffx-alueen holtittomuus, joten mielelläni "ulotan valtani tähtien taa" as THEY say.

Mä oon 18-vuotias, mulla on 1500 postausta ja lisäx olen kaunis.

// Edit: 1600!!!!!! 1600!!!!! 1600!!!!

(Miksi numeroita ei voi kirjoittaa capseilla?)

// Lisä-boonus-edit: En auttaisi nyypieitä, aukoisin päätäni kaikille ja olisin muutenkin ilkeä, mutta minulla on ihan jees linja kai.

// Lisä-lisä-booooonus-edit: Otan Karjalan takasi saatana!

// Lisä-lisä-lisä-eggxdra-edit: Editoin kaikkien viesteihin tällaisia tosi hassuja juttuja sitten. Leipää ja sirkushuveja, joissa pellen virkaa toimittaa koko yleisö!

// Lisä-lisä-lisä-lisä-plussapiste-edit: Lupaan myös olla entistäkin hauskempi ja pitää yhtä avataria nykyistäkin lyhyemmän ajan.

// Post scriptum: Olen lahjottavissa, maksu mieluiten luonnossa rahalla.

Karppi
24.8.2002, 12:41:30
Kansalaiset, med börjare!

Minulla on unelma, että jonakin päivänä me kaikki voisimme olla boardilla missä ei tuomittaisi harrastuksiensa tai nuorekkaan elämäntyylin, vaan syvimmän personallisuuden mukaan.

Kansamme on edelleen murroksen ajassa, mutta nostamiseen tarvitaan yksi nainen. Yksi nainen joka pystyy takaamaan, että homma saadaan hoidettua. Yksi nainen joka pystyy katsomaan, että kansa voi hyvin. Parin seuraavan viikon tapahtuvat tulevat määräämään tulevaisuuden, tuleva on siis teidän käsissänne. Ei ole varaa virheille, ei ole varaa harkinnalle. On vain yksi oikea vaihtoehto.

Älkää siis kysykö mitä tämä boardi voi tehdä teidän hyväksi, vaan mitä te voitte tehdä boardin hyväksi.

Lukekaa huuliltani: Ilmoittaudun GM-ehdokkaaksi.

Tulen poistamaan boardilta korruptuneisuuden ja sen pahan joka piilee jokaisen wanhan käyttäjän ja jokaisen uuden tulijan välissä. Ketään ei tulla tuomitsemaan ilman syytä, kaikki tullaan arvioimaan oikeuden vaa`assa. Rikollisuus on siis poistettava, veroja on laskettava ja jokaisen ihmisen perusoikeudet taattava. Vain näin voimme taata rauhan ja hyvän mielen koko kansakunnalle. Yksi kansa, yksi boardi!

Antakaa minulle vakaa paikka missä seistä, ja liikutan maata. Ainoa asia mitä paha vaatii juhliakseen, on se että hyvät ihmiset eivät tee mitään. Pitkään jatkunut silmä silmästä leikki tekee koko boardista sokean. Meidän siis pitää tutkia historiaa, jotta voisimme ymmärtää paremmin tulevaisuutta. Rauha alkaa siis hymystä. :)

Ainoa keino löytää mahdollisuuksien rajat, on etsiä niitä mahdottomuuksien takaa.

Letkeyttä ja sirkushuveja kansalle.
Vote Karppi for presi.. GM.

Special thanks to: historian suurmiehille.
(Kiitän myös vaaliavustajaani, good work.)

Voi ei, skandaali!!!111
Eltsi-nimisen boardin jäsenen mekolta löytyi lauantai-iltana kello 21.03 mömmöä, joka myöhemmissä tutkimuksissa osoittautui vaaliehdokas Karpin jäätelöksi. (Nelosen uutiset 24.08.2002)

Tämän uutisen päästyä julkisuuteen minä Karppi täten sanoudun vapaaehtoisesti irti tästä vaalitaistelusta. En voi jatkaa ehdokkaani enää tämän skandaalin jälkeen. Myönnän että kyseessä oli todella minun jäätelöni, mutta en silti pyytele anteeksi tekosiani. Ihminenhän minäkin olen. Toivotan kanssakilpailijoilleni onnea tässä taistossa, nyt teilläkin on mahdollisuus voittaa.

muumuu
24.8.2002, 18:04:07
Juujuu, nyt ärsytän teitä aittamalla hakemukseni tänne, tietysti siinä sivussa nolaan itseni täysin. :D
Elikkä, pm:ää ei heru muttaah.. laitanpa nyt tänne. :p

Minä olisin vapaaehtoinen tuohon työhön, minulla on muutama paikka moderoitavana, joten tuo työ ei olisi minulle täysin uutta ja kummallista. En tietenkään ole mikään erityisen loistava moderaattori, monia muita parempia on. Globalin työ varmaan muuttaisi täällä oloaikojani suuremmaksi, ja katsastaisin luultavasti paljon enemmän eri alueita. Nykyään katson vain omat moderoimani alueet, ja paria muuta aluetta välillä.
Toki minä ärsytän teistä monia ja olen muutenkin monen mielestä "vastenmielinen", mutta en minäkään teistä kaikista niin pidä, ettekä tekään minusta. Tuskin olen täysin peelo-spammari, olenhan minä moderaattori. Veikkaisin että kukaan ei pidä täältä foorumeilta kaikista.
Jos näistä tehdään polli, ja JOS minä pääsen [tuskin] siihen, pyydän että ette jätä minua äänestämättä ärsyttävyyteni vuoksi, vaan jos olen mielestänne HUONO ehdokas. Älkää katsoko luonnettani, vaan tekemääni työtäni, on olemassa esim. ärsyttävä pomo, mutta hän on pirun hyvä työssään.
Luulisin että olen hyvä tulevassa työssäni, jos minut siihen valitaan. Voin tietysti "parantaa" tapojani "asiallisemmaksi". Ja niin luultavasti teenkin, sillä tiedän ja myönnän että olen ollut viimeaikoina epäasiallinen, mutta yritän korjata tilannetta.
Jospa jätän nyt jorinat tähän ja jätän hakemukseni.

Seyana
24.8.2002, 20:52:08
Kyllä, päätin hakea GM:ksi.
Olen ollut täällä muutamia kuukausia, mutta ei sillä väliä.
Pidän itseäni asiallisena, nykyisin. Joskus nyyppänä käytin puhekieltä ja saattoipa sitä spammiakin pari postia tulla, täysin varma en ole.. Yhden tuplan olen eläesäni tehnyt, se oli kun rekisteröidyin ja en ollut koskaan ollut millään foorumilla, joten ei ollut kaikki oikein hallussa...

Minulla ei ole mitään aikaisempaa kokemusta. en ole moderoinut missään. Mutta kerta se on aina ensimmäinenkin..

Luulisin, etten ole ainakaan tahallani ketään ruvennut täällä haukkumaan, tms. Kaikilla nyt kuitenkin on eri näkemykset, mutta tahallani en siis ole..

Voisin kutsua itseäni aktiiviseksi. Jokapäivä täällä tulee oltua, ja yleensä postattuakin jotakin. Poikkeuksiahan tietysti on.

Mitä sitten tekisin, jos saisin olla edes yhden päivän GM?
noh, tietysti se moderointi on tärkeää, mutta itse pitäisin sitä tärkeämpänä uusien alkuunauttamista. Ei tule mitään jos nyypille vain sanotaan että lue säännöt ja siihen se jääkin. Pitäisi olla ihmisiä jotka voivat auttaa heitä muutenkin. Lisäksi uusille tutustuminen voi olla hankalaa, joten voisin yrittää auttaa siinäkin asiassa. Kaikki on kuitenkin kiinni uudesta, jos ei halua tutustua kehenkään ja haluaa viettää aikaansa polttelemalla sääntöjä takassaan, ei siihen voi vaikuttaa kukaan. Ei edes GM.
Mutta jos saa hyvän alun, niin kyllä silloin yleensä foorumi saa aktiivisen foorumilaisen. ei kukaan halua postailla jos joutuu kokoajan odottamaan koska ne vanhemmat käyttäjät tulee kertomaan kuinka hyvin he postaavat.

Kuten jo sanoin, en ole mode. Niimpä välillä on ollut aivan pakko pistää omaan postiini huomautus spammista tai muusta vastaavasta...

Eli GM:änä panostaisin eritoten uusien viihtyvyyteen, ja siinä samalla tietenkin moderointiin.

Ilezki
25.8.2002, 19:37:41
Tämän topicin alusta lähtien olen ollut henkisessä kaksinjakaumassa, jossa olen taistellut omaa haluani laittaa hakemus tähän topicciin, jota vastaan on ollut oma haluni olla mahdollisimman Purifistinen, ja ei ruinata paikkaa, vaan ottaa virka vastaan vain jos sitä tarjotaan. Mökkini kalliolla toista tuntia istuttuani päätin loppujen lopuksi laittaa hakemusen tänne.

Olen ollut näillä foorumeilla alta puoli vuotta, eli olen aika nuori jäsenenä. Myönnän erään asian: Olin alkuaikoinani nyyppä. Sotkin puhekieltä ja spammasinkin muutaman viestin. Kadun niitä aikoja. Foorumiaikojeni alusta lähtien olen silti ollut erittäin purifistinen Anti-peelo/Spammi ja etenkin Anti-Teini-x aatteen kannattaja. Silmissäni polttaa jo kun näen yhden X:n suomen puhekielen seassa. Sisimmässäni on suurempi liekki sen nähdessäni. Peeloja vastaan olen yleensä erittäin radikaalinen. Yritän välttää heitä suurempien resurssejen puutteessa. Suuremmat resurssit olisivat tässä tapauksessa jonkinnäköiset moderaattorin oikeudet. Ne omatessani Olisin erittäin innokas jokaisen edellämainitun asian tuhoaja. Myöskin rasisimia tai muuta syrjintää joka kohdistuu muihin aliryhmiin (esim. homot) en siedä millään.

Olen päässyt muilla foorumeilla toteuttamaan kutsumustani, jossa minut on tehty GM:äksi. Tuo foorumi on jäänyt pienemmälle FFfiniin saapuessani, mutta silti siellä peeloutta tuhoan aina kun voin. Eli suoraan sanottuna kokemusta löytyy.

FFfinissä minulla ei ole kokemusta ollenkaan, eli haen tähän virkaan puhtain paperein. Minä olen Erittäin aktiivinen. En aivan 24/7 online, sillä yksityisen elämän syyt estävät sen. Mutta silti vietän merkittävän paljon aikaa foorumeilla. Myöskin pidän itseäni asiallisena, kirjoitan nykyään vain ja ainoastaan kirjakielellä, sekä inhoan peeloutta, kuukaudet ovat kouluttaneet minut alkuaikojeni nyyppäydestä pois.

Nämä ovat evääni GM-Ehdokkuuteeni. Painotan kuitenkin että koulu syö lähes jokaisen meidän aikaamme, niinkuin minunkin. Mutta silti pyrin olemaan mahdollisimman aktiivinen koulusta huolimatta. Pyydän teitä unohtamaan hiukan iloisemman puoleni, ja katsomaan sitä asiallista henkilöä joka sormet krampissa ja pää sauhuten kirjoittaa tätä hakemusta.

En pyydä teitä äänestämään minua pelkän pintamössön perusteella, mikäli äänestykseen saakka näillä eväin pääsen. Pyydän teitä katsomaan asiallisuuteeni ja hakemukseeni verraten, sovinko GM:äksi. Mikäli niin tunnette, asiat ovat hyvin minun kannaltani, ja minä olen onnistunut tuomaan purifistisen luonteeni peelouden tarpeeksi hyvin ulos tässä viestissä.

Ilezki for GM.

//Edit: Welcin mieliksi korjaan kirjoitustapojani. p33l0 on silti tapa kirjoittaa sana, joka tuo ulos sanan merkityksen inhottavuuden.

Welc
25.8.2002, 20:53:18
Pleez hei hakijat, ei teidän valintaanne vaikuta vuosi sitten suoritettu yksi typo. Ilezkin viestissä esintyviä hämäriä numero-kirjain -yhdistelmiä sen sijaan tulisi välttää, kuinka moisia käyttävä henkilö voitaisiin valita vallan kahvaan, kun tämä ei osaa kirjoittaa edes viisikirjaimista suomen kielen sanaa?


Hitsi, nyt tää kai tulkitaan hakemukseksi kun ketjuun kirjoitin. Nojoo, tällä yhdellä rivillä onkin kaikki tarpeellinen tieto.

- Welc

Edit: Ilezkin mieliksi editoin viestiäni. Mainitsemasi tapa on silti varma keino murentaa uskottavuuttaan, joka ei kyllä parane oikeinkirjoitetullakaan versiolla.

Griever
1.9.2002, 18:25:14
Heh, jopa olette oikeutenne monimutkaiseksi saaneet. Konsolifinissä meillä ainakin jokaisella modella on oikeus jokaiselle foorumille - eipähän tule mitään: "Ai tossa ois postaus josta puolet on kirosanoja ja toinen puolikas suoraa vittuilua. No, täytyypä oottaa että Guardian Viper tulee online ja poistaa sen, koska SE EI OO MUN HALLINNOIMASSA foorumissa."

Noh, olkoot sitten joku egonpönkitysjuttu, kuten tämä GM. Harvinaisen epäkäytännöllinen kuitenkin. Bleh.

Mickey
1.9.2002, 18:36:27
Originally posted by Griever
Heh, jopa olette oikeutenne monimutkaiseksi saaneet. Konsolifinissä meillä ainakin jokaisella modella on oikeus jokaiselle foorumille - eipähän tule mitään: "Ai tossa ois postaus josta puolet on kirosanoja ja toinen puolikas suoraa vittuilua. No, täytyypä oottaa että Guardian Viper tulee online ja poistaa sen, koska SE EI OO MUN HALLINNOIMASSA foorumissa."

Noh, olkoot sitten joku egonpönkitysjuttu, kuten tämä GM. Harvinaisen epäkäytännöllinen kuitenkin. Bleh.
Tämä käytäntö on ollut täällä käsittääkseni aina ja se on hyväksi todettu. Ja jokaisella alueella on vielä lisäksi sen verran "tavallisia" modeja että valvominen on niin tehokasta, ettei niitä kirosana-peelous-vittuilu -yhdistelmiä tarvitse kauaa katsella.
Ja sen epäkäytännöllisyydestä, näitä "virkoja" ei kuitenkaan kauhean usein jaeta, joten tämä ei ole mitenkään usein toistuva rituaali.

Gabriel
5.9.2002, 11:00:58
Hakemuksia ei enää oteta vastaan. Äänestysketju löytyy Ilmoituksista (sama alue jossa tämäkin on) ja äänestys kestää kymmenen päivää.