Dorianthem
19.11.2005, 19:15:43
Eli tein äidinkielen tunnilla pienen aineen. Ajattelin nyt tännekkin tämän panna, että saa tietää muidenkin mielipiteen, kuin ainaisen äidinkielen-opettajan. Aikaa tarinan kirjoittamiseen meni vain jotain pari tuntia. Tein tämän pari vuotta sitten 7 luokalla. Mutta tässä tämä nyt on. Ja virheitä löytyy, kun seiskalla tämän olen tehnyt. Tosin pahimman osan olen korjannut.
Ystävyys ei katso ikää
Moi! Nimeni on Tatu. Tässä yhtenä päivänä olin kävelemässä kylällä, kun näin mummon ylittämässä tietä. Huomasin auton kääntyvän risteyksestä. Auto ajoi nopeasti mummoa kohti. Lähdin juoksemaan mummon luo, koko ajan huutaen autosta. Mummo ei kuullut. Viimein syöksyin mummoa kohti ja sain työnnettyä hänet sivuun auton edestä. Auto onneksi ajoi ohi. Mummo kiitti kauniisti ja pyysi minua teelle. Koska minulla ei ollut mitään muutakaan tekemistä, päätin suostua. Mummon luona joimme teetä ja mummo esittäytyi Sanelmaksi. Ystävystyimme Sanelman kanssa. Minä olin 12-vuotias ja hän oli 75-vuotias. Kävimme elokuvissa ja huvipuistoissa. Meillä oli todella mukavaa yhdessä. Kun minä itkin, itkimme yhdessä. Kun minä nauroin, nauroimme yhdessä. Olimme erottamattomat.
Pian täyttäisin 13 vuotta. Olin odottanut syntymäpäivääni, koska olin löytänyt Sanelman luota suuren lahjan. Siinä luki nimeni. Kun Sanelma huomasi, että olin huomannut lahjan, hän vain käski odottaa kiltisti syntymäpäivään. Äiti oli järjestänyt suuret juhlat minulle. En enään ensi vuonna aikonut juhlia syntymäpäivääni, joten äiti päätti ilahduttaa minua, järjestämällä suurimmat juhlat mitä minulla oli koskaan ollut. Lähes puoli kylää oli kutsuttu juhliini.
Viimein tuli syntymäpäiväni. Heräsin viideltä aamulla enkä saanut enään unta. Mietin, mitä Sanelma antaisi minulle lahjaksi. Olisiko se uusi tietokone, kauko-ohjattava lentokone, vaiko rahaa täynnä koko paketti. Poistin viimeisen ajatuksen listaltani armotta. Pian äitini heräsi ja tuli laulamaan minulle. Laulun jälkeen äiti halasi minua ja sujautti kirjekuoren pedilleni. Äiti lähti huoneesta hyräillen jotain vanhaa laulua. Heti oven suljettua, avasin kirjekuoren. Kirjekuoresta paljastui kortti. Avasin kortin ja syliini tipahti kaksi satasen seteliä. Hypin melkein onnesta. Niin paljon rahaa minulla ei ole koskaan ollut. Viimein juhlat alkoivat. Hukuin melkein lahjoihini. Sanelmaa en huomannut. Ajattelin hänen tulevan myöhemmin ja yhdyin ilonpitoon. Pian olin jo todella huolestunut. Soitin Sanelman kännykkään. Sanelma ei vastannut. Odotin ja odotin. Viimein viimeisetkin vieraat lähtivät ja jättivät minut yksin olohuoneeseen. Viimein päätin lähtä etsimään Sanelmaa.
Kävin Sanelman kotona, mutta Sanelma ei ollut siellä. Kävin kirjastossa, jäätelöbaarissa, puistossa ja kaupoissa. Turhaan. En vain löytänyt Sanelmaa. Kolmen tunnin etsinnän jälkeen lähdin murtuneena kotia kohti. Ajattelin, miten Sanelma oli viikko sitten sanonut tulevansa syntymäpäivilleni. Hän sanoi syntymäpäivästäni tulevan unohtumaton. Kun kävelin suojatien yli, huomasin Sanelman. Lähdin juoksemaan Sanelmaa pakoon, koska en halunnut enään nähdä häntä. Hän oli juoksuttanut minua pitkin kyliä omana syntymäpäivänäni. Sanelma huomasi minut ja lähti perääni huutaen: "Anna minun selittää! Olin..." Loppua en kuullut koskaan. Sama autoilija, joka oli viikkoja sitten meinannut ajaa Sanelman yli, oli viimein ajanut Sanelman päälle.
Juoksin Sanelman luokse ja kuulin hänen viimeiset sanansa: "Hyvää syntymäpäivää Tatu." Itkin. Sanelma oli pitänyt lupauksensa, syntymäpäivästäni tuli todellakin unohtumaton. Hänen viimeisiä sanojaan en koskaan unohtanut.
Myöhemmin sain selville, että Sanelma oli ollut syöpätutkimuksissa. Sanelmalla oli todettu pahanlaatuinen aivokasvain. Sen leikkaaminen olisi ollut liian myöhäistä. Tutkimuksen takia hän ei ollut ehtinyt syntymäpäivilleni.
Sanelman hautajaisissa minä pidin puheen: "Olen tuntenut Sanelman jo vuoden. Ystävystyimme, kun olin pelastanut hänen henkensä. Meidän välillemme syntyi hyvin vankka side. Olimme erottamattomat. Kun minä itkin, itkimme yhdessä. Kun minä nauroin, nauroimme yhdessä. Viime vuosi on ollut elämäni parasta aikaa."
Ja sitten olisi kiva kuulla niitä risuja ja ruusuja.
Ystävyys ei katso ikää
Moi! Nimeni on Tatu. Tässä yhtenä päivänä olin kävelemässä kylällä, kun näin mummon ylittämässä tietä. Huomasin auton kääntyvän risteyksestä. Auto ajoi nopeasti mummoa kohti. Lähdin juoksemaan mummon luo, koko ajan huutaen autosta. Mummo ei kuullut. Viimein syöksyin mummoa kohti ja sain työnnettyä hänet sivuun auton edestä. Auto onneksi ajoi ohi. Mummo kiitti kauniisti ja pyysi minua teelle. Koska minulla ei ollut mitään muutakaan tekemistä, päätin suostua. Mummon luona joimme teetä ja mummo esittäytyi Sanelmaksi. Ystävystyimme Sanelman kanssa. Minä olin 12-vuotias ja hän oli 75-vuotias. Kävimme elokuvissa ja huvipuistoissa. Meillä oli todella mukavaa yhdessä. Kun minä itkin, itkimme yhdessä. Kun minä nauroin, nauroimme yhdessä. Olimme erottamattomat.
Pian täyttäisin 13 vuotta. Olin odottanut syntymäpäivääni, koska olin löytänyt Sanelman luota suuren lahjan. Siinä luki nimeni. Kun Sanelma huomasi, että olin huomannut lahjan, hän vain käski odottaa kiltisti syntymäpäivään. Äiti oli järjestänyt suuret juhlat minulle. En enään ensi vuonna aikonut juhlia syntymäpäivääni, joten äiti päätti ilahduttaa minua, järjestämällä suurimmat juhlat mitä minulla oli koskaan ollut. Lähes puoli kylää oli kutsuttu juhliini.
Viimein tuli syntymäpäiväni. Heräsin viideltä aamulla enkä saanut enään unta. Mietin, mitä Sanelma antaisi minulle lahjaksi. Olisiko se uusi tietokone, kauko-ohjattava lentokone, vaiko rahaa täynnä koko paketti. Poistin viimeisen ajatuksen listaltani armotta. Pian äitini heräsi ja tuli laulamaan minulle. Laulun jälkeen äiti halasi minua ja sujautti kirjekuoren pedilleni. Äiti lähti huoneesta hyräillen jotain vanhaa laulua. Heti oven suljettua, avasin kirjekuoren. Kirjekuoresta paljastui kortti. Avasin kortin ja syliini tipahti kaksi satasen seteliä. Hypin melkein onnesta. Niin paljon rahaa minulla ei ole koskaan ollut. Viimein juhlat alkoivat. Hukuin melkein lahjoihini. Sanelmaa en huomannut. Ajattelin hänen tulevan myöhemmin ja yhdyin ilonpitoon. Pian olin jo todella huolestunut. Soitin Sanelman kännykkään. Sanelma ei vastannut. Odotin ja odotin. Viimein viimeisetkin vieraat lähtivät ja jättivät minut yksin olohuoneeseen. Viimein päätin lähtä etsimään Sanelmaa.
Kävin Sanelman kotona, mutta Sanelma ei ollut siellä. Kävin kirjastossa, jäätelöbaarissa, puistossa ja kaupoissa. Turhaan. En vain löytänyt Sanelmaa. Kolmen tunnin etsinnän jälkeen lähdin murtuneena kotia kohti. Ajattelin, miten Sanelma oli viikko sitten sanonut tulevansa syntymäpäivilleni. Hän sanoi syntymäpäivästäni tulevan unohtumaton. Kun kävelin suojatien yli, huomasin Sanelman. Lähdin juoksemaan Sanelmaa pakoon, koska en halunnut enään nähdä häntä. Hän oli juoksuttanut minua pitkin kyliä omana syntymäpäivänäni. Sanelma huomasi minut ja lähti perääni huutaen: "Anna minun selittää! Olin..." Loppua en kuullut koskaan. Sama autoilija, joka oli viikkoja sitten meinannut ajaa Sanelman yli, oli viimein ajanut Sanelman päälle.
Juoksin Sanelman luokse ja kuulin hänen viimeiset sanansa: "Hyvää syntymäpäivää Tatu." Itkin. Sanelma oli pitänyt lupauksensa, syntymäpäivästäni tuli todellakin unohtumaton. Hänen viimeisiä sanojaan en koskaan unohtanut.
Myöhemmin sain selville, että Sanelma oli ollut syöpätutkimuksissa. Sanelmalla oli todettu pahanlaatuinen aivokasvain. Sen leikkaaminen olisi ollut liian myöhäistä. Tutkimuksen takia hän ei ollut ehtinyt syntymäpäivilleni.
Sanelman hautajaisissa minä pidin puheen: "Olen tuntenut Sanelman jo vuoden. Ystävystyimme, kun olin pelastanut hänen henkensä. Meidän välillemme syntyi hyvin vankka side. Olimme erottamattomat. Kun minä itkin, itkimme yhdessä. Kun minä nauroin, nauroimme yhdessä. Viime vuosi on ollut elämäni parasta aikaa."
Ja sitten olisi kiva kuulla niitä risuja ja ruusuja.