Hän sanoi ne kolme sanaa (BLEACH, Byakuya/Renji)

[shaiana]

Omistan tämän tarinaisen kahdelle henkilölle. Ensin mainitsen vaikkapa Astralberryn; asutaan vaan punaisessa tuvassa ja syödään Renjin ja Byakuyan tekemiä perunoita ja katsotaan kun ne "syövät" toisiaan.
Toisena on Boo, joka ystävällisesti antoi minulle (tietämättään, tosin) inspiksen Zack x Sephiroth - sarjiksellaan.

En saanut tätä vielä tänään valmiiksi (tyhmäkkeet läksyt), joten pistän tähän niin sanotusti vain ensimmäisen luvun. Lyhykäinen kai se on, enkä laadusta uskalla sanoa mitään, mutta pääasia, että minä nautin tämän kirjoittamisesta. Luulisin.

Sen verran voin btw spoilata, että otsikon 'kolme sanaa' eivät sitten ole Minä rakastan sinua, ainakaan näin ei ole suunnitelmissa. :}


Title: Hän sanoi ne kolme sanaa

Author: Shaiana
Fandom: Bleach
Rating: PG(-13?)
Pairing: Byakuya/Renji
Genre: slash
Warnings: poikarakkautta (homofoobikot huspois)
Disclaimer: Tämä on vain voittoa tavoittelematon fanitekele, enkä omista Bleachia hahmoineen. Ja kaikkea sellaista.
Summary: Byakuya tekee jotain, mikä sekoittaa kokonaan Renjin ajatuksenkulun...

~***~

HÄN SANOI NE KOLME SANAA
#1

Hänen kätensä olivat kietoutuneet paperikasan ympärille, ne yrittivät estää kaikkea valahtamasta lattialle, mutta jotakin tipahteli aina välillä. Ja lopulta ohuita papereita puristavia sormia alkoi särkeä. Hän tiesi, että käytävälle jäi irtopapereita, joita hän ei ollut kyennyt pitämään mukanaan, mutta hän ei voinut kääntyä ja hakea niitä, ei nyt. Hänen oli päästävä pois, kauas, hän halusi ajatella. Hän halusi kauemmas Byakuya Kuchikista. Nyt.

Hän kompastui johonkin aivan randomiin pikkuesineeseen, tuuskahti tyylikkäästi polvilleen tömähdyksen saattelemana. Hän ei jaksanut nousta ylös. Mies painoi päänsä polviinsa ja puri huultaan ollakseen huutamatta epätietoisuuttaan pihalle. Papereita leijaili hänen vartalonsa ympärillä. Hiukset valahtivat silmille.
"Renji?" Joku tuli hänen luokseen ja kyykistyi. Ei, ei vain joku. Byakuya.
"Elä ihmeessä", mies polvillaan, punainen tukka ja tatuointeja.
"Nouse ylös, nolaat itsesi."
"Jos kapteeni niin määrää", Renji mutisi terävästi ja nousi kankeasti, hyväksymättä Byakuyan apua. Byakuya veti henkeä. Syvään. Hitaasti.
"Renji..."

Renji käänsi selkänsä ja käveli pois. Byakuya keräsi paperit ja vei ne Renjin työhuoneeseen. Hänen askeleensa oli raskas.



Tulitukkainen shinigami pakeni taas, mutta tällä kertaa hän tiesi pakenevansa. Tällä kertaa hän ei vain mennyt sinne minne nenä sattui osoittamaan, vaan sinne minne halusi mennä.
"Renji!" kuului jostain. Rukiahan se siinä. Kas vain, miten sattuikin.
"Mene pois", mies tiuskaisi ja jätti naisen kelkasta. Rukia yritti saada häntä vielä kiinni, mutta parin askeleen jälkeen tajusi miehen olleen tosissaan.

Renji ei ymmärtänyt, miksi oli tapahtunut se, mitä oli tapahtunut. Hän kelasi tapahtumat Byakuyan työhuoneessa vielä pari kertaa läpi. Ja vielä muutaman kerran. Ja kerran. Ja taas kerran...
Lopettaakseen ajattelun hän keskittyi saavuttamaan määränpäänsä. Ei hän oikeasti tiennyt, minne halusi mennä, mutta alitajunnassaan hänellä oli ollut koko ajan kuva kirsikkapuista. Sama kai se.
Pian hän löysi itsensä yhdestä Soul Societyn kauneimmista puistoista. Ei, ei vain löytänyt, hän yksinkertaisesti meni sinne. Puisto oli hoidettu, mutta vehreä ja luonnollisen näköinen; käden jäljen saattoi nähdä koko ajan ympärillään, mutta yksittäisiä ei-luonnollisia juttuja ei kukaan kyennyt näkemään. Siellä täällä, siltä näytti, risteili pieniä puroja, jotka lopulta yhdistyivät pieneksi lammeksi. Hyvin pieneksi. Kauneus oli ehkä suhteellista, eivätkä ehkä kaikki kyenneet näkemään puiston hehkuvan pehmeää kauneutta, mutta Renji oli liikuttunut ja niin tolaltaan, että näki sen. Selvästi. Kirsikankukkien terälehtiä oli maassa. Byakuya rakasti varmasti tätä paikkaa.

Renji istuutui lammikon viereen, riisui kenkänsä ja sukkansa ja kastoi varpaansa viileään veteen. Paikka rauhoitti häntä. Hän sulki silmänsä ja nojautui taakse päin käsiensä varassa. Ehkä hän voisi käydä läpi kaiken ja kohdata sen kunnolla. Ehkä. Jos se vain auttaisi hänen mielenrauhan säilymisessään.

~***~
A/N: Seuraavassa 'luvussa' sitten se, mitä Byykki meni tekemään. Kommentoida suap.

[Velvety]

Eikö tätä ole kukaan kommentoinut? o_O Näin kiva ja hauska tarina ja kukaan ei kommentoi. Voi teitä, ihmiset. :) Minäpäs kommentoin tätä kun tylsyyttä tappaakseni sain aikaiseksi lukea tämän.

Joo. Byakuya sanoi/teki jotakin sellaista, mikä sai Renjin pään menemään sekaisin. Hiukan pelottavaa ja kyllä ymmärrettävää. :p Tykkäsin tästä pätkästä kuitenkin kovasti, oikein mukava tarina. Mielessäni nyt pyörii vain yksi kysymys: Mitä Kuchiki Byakuya sanoi/teki tuolle punapäälle? Hiukan pelottavia ajatuksia tulee mieleen, mutta se on sivuseikka tässä asiassa.

Kerronta oli hyvää ja selkeää. Kirjoitusvirheitä en itse sieltä löytänyt sitten lainkaan, joten eipä ollut mitään häiritsemässä lukemistani. Tuo alku oli oikein mukava ja siinä vaiheessa minulla jo heräsi uteliaisuus tarinan osalta ja erityisesti niiden kolmen maagisen sanan suhteen, jotka Byakuya sanoi Renjille. Joo. Tässä oli vähän sellainen hämmentynyt tunnelma, mutta kuitenkin suhteellisen rauhallinen (ristiriita? Jep). Ensimmäisenä mieleeni tuli ajatus Renjistä jossakin toimistossa, mutta sitten muistin, ettei normaalit ihmiset näe shinigameja tietyistä syistä, joita en tähän kirjoita. :)

Tämä eteni rauhallisesti eteenpäin ja hyvä niin. Minä ainakin luin innolla loppuun saakka ja huomatessani, että pian pätkä loppuu, tuli semmonen "äkkiä jatkoa" ajatus päähän. Tarinan pätkä oli mukavan pituinen ja sen jaksoi lukea loppuun. Tuo kirsikkapuu systeemi toi mieleeni Astralberryn piirtämän kuvan Byakuyasta. <3 Juu, kiva tarina kuitenkin ja tälle jatkoa kun jaksat kirjoittaa.

Jäänpä odottelemaan tälle jatkoa varsin uteliaana. Kirjoittamisen iloa. ^_^

[shaiana]

Hiukan pelottavia ajatuksia tulee mieleen, mutta se on sivuseikka tässä asiassa.
:} Ei se mitään kovin sopimatonta. Se vain pisti Renjikkeen ajatuksenkulun niin totaalisesti sekaisin, ettei miesparka tiedä enää mitä ajatella. Ikärajahan on, tai ainakin alustavasti on, tuossa k-13:sta ja... miten sen ilmaisisi, PG:n välimaastossa? Jotain sellaista. Olen huono noiden kanssa.


Tuo alku oli oikein mukava ja siinä vaiheessa minulla jo heräsi uteliaisuus tarinan osalta ja erityisesti niiden kolmen maagisen sanan suhteen, jotka Byakuya sanoi Renjille.
Kuka sanoi, että se on nimenomaan Byakuya, joka ne sanat sanoo? ;)


Tuo kirsikkapuu systeemi toi mieleeni Astralberryn piirtämän kuvan Byakuyasta. <3 Juu, kiva tarina kuitenkin ja tälle jatkoa kun jaksat kirjoittaa.
Heh, voi olla, että sillä oli jotakin tekemistä tämän fikkiläisen kanssa. Tietoisesti en kyllä hakenut siitä ideoita, mutta mistäs sitä tietää.^^' Jatkoa olen jo kirjoittanut ja kirjoitan vielä lisää.

Niin tosiaan, kiitos Velvety kommentista, piristävä oli.^^ Se, kun ei saa yhtään kommentteja, mutta näkee, että ketjua on vähintäänkin vilkaistu, tuo jotenkin "öh..." - fiilingin. Fiilinki ei taida olla kyllä edes sana, mutta sama kai se... niin, kröhöm. Heitänpä tuohon tuon toisen osan, melko lyhyt tämäkin, mutta ihan mukava mielestäni. Idea Byakuyasta ja Renjistä muhi päässäni jo varmaankin kuukausi sitten, kun kannatin enemmänkin Ichigo x Renji - paritusta, mikä oli melko mielenkiintoista, mutta se pulpahti pieneen mieleeni juuri siinä nukahtamisen ja valvetilan rajamailta, ja sieltä asti olen halunnut kirjoittaa siihen pohjautuvan ficin. Olen tosiaan väsynyt, kun kirjoitan tällaisia lauseita. n___n"
No, pitemmittä puheitta ja sotkematta kieltäni enää yhtään enempää solmuun, lukekaapas tästä. Ja kommentoikaa, toki. Enhän minä muuten tiedä, kuka tätä lukee.^^

~***~
#2

"Kutsuit, kapteeni Kuchiki Byakuya", Renji sanoi ovensuusta, koputettuaan ensin. Ovi oli ollut auki. Byakuya seisoi työpöytänsä ääressä, nojasi siihen ja näytti väsyneeltä. Hän ei katsonut tulijaan, tuijotti jotakin kiintopistettä pöydällään.
"Sisälle sieltä. Ja sulje ovi", Byakuya käski epäkohteliaasti, mikä tietysti tarttui Renjin korviin. Kyllähän hän sisälle tuli ja ovenkin sulki, mutta kuuliaisuus oli hänestä kaukana.
Hän marssi Byakuyan viereen ja laski kätensä Byakuyan käsien viereen, tuijottaen toisen miehen kasvoja, sitä osaa minkä sivulta näki.
"Vaikka satutkin olemaan ylempiarvoisempi ja voimakkaampi kuin minä, se ei tuo sinulle oikeutta kohdella minua kuin koiraa, Byakuya."
"Tiedän", Byakuya totesi ja käänsi hieman päätään toisen shinigamin puoleen. "Sen minä tiedän varsin hyvin, Renji."
Renji hätkähti. Aivan kuin kaikki muodollisuus olisi kadonnut yhtäkkiä. Byakuya ei välittänyt millään tavalla, että varakapteeni oli sinutellut häntä, vaan vieläpä heitti vettä kiukaalle omalla puheellaan.
Nyt Byakuya katsoi häntä täysin. Kasvoilla ei näkynyt juuri tunnetta, mutta Renji oli lukevinaan epätoivoa miehen silmistä. Epätoivoa? Mies oli irrottanut otteensa työpöydästään, kädet roikkuivat tyhjinä sivuilla. Renji käänsi katseensa työpöydälle. Hänen poskiaan kuumotti. Kuin olisi tuijottanut särkyvää muuria, tai tipahtavaa kristallilasia.

Byakuya asteli hiljaa ja kevyesti toisen miehen taakse. Renji ei oikeastaan huomannut, sillä hän keskittyi rauhoittamaan yhtäkkiä epävarmaksi tulleen mielensä. Hän tunsi olonsa tyhmäksi hermoillessaan jostakin tuskin huomattavasta seikasta, mistä ei edes osannut sanoa, mistä oli kyse.
Tummahiuksinen shinigami työnsi tuolin toisen alle, tuntiessaan tuolin reunan töytäysyn Renji automaattisesti istuutui. Byakuya aukaisi Renjin hiukset varovasti, antoi punaisten suortuvien valahtaa miehen hartioille. Renji heräsi, käänsi päätään yllättyneenä.
"Byakuya, kapteeni?" hän kysyi pienellä äänellä. Hän ei ymmärtänyt, mitä oli tapahtumassa.
Byakuya ei vastannut, vaan poimi pöydältä kamman ja alkoi selvittää hellävaraisesti punaisia hiuksia. Takun tullessa vastaan hän ei repinyt sitä auki, vaan kärsivällisesti selvitti solmut. Vastentahtoisesti Renji rentoutui ja antoi miehen tehdä, mitä halusi. Oikeastaan hän ihaili Byakuyan taitavia sormia ja kärsivällisyyttä.
"Byakuya?" hän kysyi taas. Epävarmasti. "... Kapteeni?"
Byakuya laski kamman takaisin pöydälle ja laski kätensä Renjin harteille.
"Renji", hän totesi hiljaa. Hän vei huulensa toisen miehen korvalle. "Etkö voisi jo ymmärtää?"
Renji säpsähti ja käänsi päätään rajusti. Byakuyan huulet osuivat hänen huuliinsa. Vain osuivat. Vahingossa...
Byakuya veti päätään taakse päin ja katsoi Renjiä syvälle silmiin. Punapää alkoi tuntea pientä heikotusta ja oli kiitollinen alla olevasta tuolistaan.
"Byakuya... kapteeni, minusta tuntuu, että minun pitää mennä", hän sai sanotuksi. Byakuya nyökkäsi hitaasti irrottamatta katsettaan miehen silmistä.
"Jos viitsisit vilkaista noita papereita sitten", hän sanoi ja viittasi työpöydällään olevaa sekaista läjää papereita. Renji mutisi jotakin myöntyvältä kuulostavaa, kahmaisi kaiken kerralla syliinsä ja painui ovesta ulos. Oven avaaminen oli hankalaa, mutta hän sai sen auki, ennen kuin Byakuya ehti hätiin. Tummatukkainen shinigami katseli hänen peräänsä hetken, ennen kuin lähti seuraamaan. Ei hän toista vakoilla tahtonut. Hän vain... tahtoi katsoa, ettei mies menisi tekemään mitään typerää. Tai mitään.

~***~

Jatkoahan siis seuraa tämänkin jälkeen, huoli ja pelko (tai vastaavasti helpotus) pois.^^~

[Berrycake]

Ei ole totta. Huomasin tämän vasta nyt (okei, käyn tällä alueella aika harvoin..). :D Mutta siis öö.. öö.. *tähän jotain epämääräistä* Gawd. :0~ Me so wants more! <3 Mulla varmaan tipahti leuka kun oikeasti huomasin että olit kirjoittanut tällaisen kutisuttavan tarinan ja vielä oikein omistelit ja kaikkea. Cool. Ja siis Renji x Byakuya... kas siinä kaksi absolutely irresistible veikkosta ja mikäs sen parempaa kuin kumpikin samassa paketissa. Grr. Damn. Tässä hiukkasen glögiä tälle illalle nauttineena voin sanoa että olo on aika kiva nyt. *^_^* Pahoittelen alla olevaa postia jo etukäteen ihan vähäsen... :shy:

Olen edelleen maailman surkein kirjoitustekniikan arvostelija, joten en edes ala teeskentelemään jotta asiasta tietäisin jotakin taikka osaisin kunnolla sanoa. Ainakaan tähän hätään... täällä pyörin tuolissa vain nyt niin en edes jaksa ajatella asiaa siltä kannalta, minä vaan onnellisena hykertelen. Mutta For goodness sake girl, write more. Jos et tähän (*köhhihankaikkeaköhh*) postaa niin peeämmää kiitos! 8) Eikun ei.. tämä on käsky! Kirjoittaa täytyy, anywhoo. :)

Byakuya vaikuttaa juuri niin ihanan epävarmalta ja juuri sellaiselta että se hieman koittaa raukka taistella itseään vastaan, jottei se lankeaisi hotin varakapteeninsa lumoihin. Eihän se sellainen olisi arvolleen taikka maineellensa sopivaa. *Huokaus* (silleen käsi poskella) Juuri tuo "kielletty rakkaus" jne. on niin kovin kutisuttava ajatus että. Raasu parka, yksinäinen, rakkautta janoava hieno aatelispoika ja sellainen testosteroni-hirmu kuten Renji niin aah. <3 Vähemmästäkin mies lankeaa. Ja tyttö kuolaa näppäimistönsä odotuksen tuskissaan *anteeksi näppis pyyhkii..* Ja että oikeen vahingossa tuli hieman suuteloitua. Ihan vaan vahingossa... "hups, anteeksi" Just joo. <3 Mutta kaikkihan me tiedämme millainen räjähtäminen tuollaisten juttujen pidättelyä seuraa? 8) *hullunkiilto silmissä* Tarvitaan vain tyylikkäästi toteutettu tilanne oikeanlaisilla ärsykkeillä, niin etteivät voi enää pidätellä itseänsä. ^^ Renjikin kun on ihan selkeästi Byakuyaan päin, vaikka koittaakin ihan selvästi kieltää sen itseltään. Admit it, y00 aar a bit gay after all, Renji. Mut silleen hyvällä tavalla, välaikaisesti vain. Vain kun on kyse Byakuyasta. Koska kapteeni Kuchiki on niin ihana kukkaispoju, ettei sitä osaa vastustaa tytöt eikä sen enempää pojatkaan. ^^ Nih.

Pidän tuosta, kuinka olet onnistunut todella pienillä eleillä ja kielikuvilla luomaan mielettömän jännitteen noiden hahmojen välille. Just ihaninta miten voi tapahtumia ja tuntemuksia kuvata. Mä en saa nyt vaan mielestäni niitä Byakuyan taitavia sormia, kerta menit niistä mainitsemaan. Bjyykky saa kyllä tulla harjaamaan munkin hiukset ja hipelöimään mun niskaani. .__, Varmaan hajoaisin onnestani atomeiksi siihen paikkaan. Pyyhkikää ne toiveikkaat ilmeenne siellä takarivissä.. Eimutsiis oikeasti. Se että harjaa hitaasti ja silleen kaikkea ihanaa toisen hiukset, se on... se on vaan niin... no siis osaatte te itsekkin kuvitella. <3 Ja mulla on henkilökohtainen fiksaatio tuohon hommaan niin siksikin takerruin nyt tuohon ihan erikseen. *Muuttuu ihan veltoksi jo pelkästä ajatuksesta* Niin että siksikin toi tapahtuma jonka olit miekkosten ensimmäiseksi sähköiseksi öh.. kosketukseksi valinnut niin toimii mulle. Toimii.

Muista sit että Byakuya on uke.<3 Eiks niin? Renji= machomacho-mies, Byakuya= punastelee ja antaa Renjin määrätietoisten käsien runnoa hellästi herkän aatelisihonsa. Uooo~ :O~ Ei, en ainuttakaan yaoi/muutenvaanhentaificciä/fantasiaromantiikkapoksua ole ikinä lukenut. Ja sekin vielä kun Byakuya on kapteeni, niin se jos mikä on ihana ajatus että varakapteeninsa Renji hieman vie ja määrää edes jossain asiassa. *^_^* Gruuu... jäänkin odottelemaan lisää melkeinpä kirjaimellisesti kieli pitkällä. :9 Nyt kun tiedän, että täällä tällainen on.

//Okke. Ehkä innostuin liikaa eilen illalla kirjoitellessani. Heh. Pg-13. Pusuttelua ja kivoja pieniä juttuja. Sits well with me, sekin. :)

[Velvety]

Jatkoa, jes~ \o/ Mutta kommentoinpa nyt heti kun luettuakin sain tämän pätkän. Alkuun yksi quote. <3


Kuka sanoi, että se on nimenomaan Byakuya, joka ne sanat sanoo? ;)

Ei kukaan sanonut niin, minä vain oletin niin itse omassa mielessäni. ;> Sitä paitsi minä kirjoitin tuon edellisen pätkän kommentin aika lailla väsyneenä, joten ehkä pääni ei toiminut kunnolla tai vastaavaa. ^^' Mutta sama se.

Nyt päästään itse asiaan, eli tarinan kommentoimiseen. Eli joo, oikein mukava pätkä oli tämäkin. Pituutta ihan sopivasti tässäkin. Itse asiassa tämä taisi olla hiukan lyhyempi kuin edellinen osa, mutta ei se minua haittaa. Luin tämän kuitenkin loppuun, vaikka lyhyt olikin ja täytyy sanoa, että hyvä tarina tämä on. Tässä pätkässä olleet asiat ymmärtääkseni tapahtuivat ennen tuota ensimmäistä osaa. Se on hyvä, koska olin vähän sekaisin tapahtumista lukiessani ensimmäistä osaa.

Oli söpöä nähdä Byakuya kampaamassa Renjin punaisia hiuksia. :3 Aaw, kuinka kiva kohtaus. Taas paljastuu uusia ja kummia asioita Bleachin hahmojen luonteesta ja ajattelutavasta. :D Toivottavasti kaikki päättyy hyvin heidän kahden osalta, olisivat aika söötti pari, kieltämättä. ^^' Minä olen kaksimielinen ihminen, täytyy myöntää. Joo, kirjoittelepas kuitenkin lisää jatkoa tälle hassulle tarinalle kun ehdit. :)

[shaiana]

Ai että minun mielialani koheni kertaheitolla, kun luin teidän kommenttinne. ^__^ Ei kai tässä osaa muuta sanoa, kuin että kiitos paljon. :} Byakuya kelpaisi kyllä minullekin, mutta ei kai sitä Renjistä voi erottaa.

Tässäpä sitten seuraava osanen, virittäydyin tunnelmaan fan artin ja Kill Bill 1:stä tutun Lonely shepherdin sekä FFX:n Suteki da nen parissa. Tässä ei päästä puusta pitkään, turhaa jokeltelua vain, mutta kun. Kyllä minä tämän loppuun jatkan vielä jossain välissä. En raaski lopettaakaan.

~***~
Osa #3

Renji palasi takaisin maanpinnalle tuntiessaan töytäysyn oikeassa jalassaan. Hän tunsi olonsa jotenkin hassuksi, hänen päänsä tuntui raskaalta ja hänen vasen kätensä oli puutunut. Epämukava olo sai miehen nousemaan istualleen... ja samalla hän huomasi, miten kuu oli noussut taivaalle, miten tähdet tuikkivat ja muutama pilvenrepale leijaili siellä täällä. Puut näkyivät varjoina, vesi oli kuin tummaa silkkiä, vain taivaalta löytyi valoa. Mies tunsi jonkin liikahtavan sisällään.
"Etkö voisi jo ymmärtää?" Byakuyan sanat tuntuivat kulkevan kuin vilun väreet hänen vartalonsa läpi, ne viilsivät haavoja hänen mieleensä, kaikuivat hänen päässään koskettaen jokaista sanaa ja ajatusta, joita hän olisi halunnut pitää lukitussa kirstussa mielensä perällä. Sanat piinasivat häntä. Hän ei ollut ollut ikinä hyvä sanojen kanssa.
"Mitä minun pitäisi ymmärtää, Byakuya Kuchiki?" hän kuiskasi kevyesti, tajuamatta puhuvansa oikeasti ääneen. Samalla hän tunsi itsensä valehtelijaksi. Hän tiesi kyllä, mitä kapteeni tarkoitti. Hän ei vain ymmärtänyt sitä.
Renji nousi kankeasti seisomaan. Hän ei tajunnut, ettei hänellä ollut sukkia eikä kenkiä. Hän ei huomannut enää, miten hänen vasenta kättään pisteli. Hän ei osannut huomata enää tuskaa tai paleltumisriskiä. Hän huomasi puiston sykkivän, pehmeän kauneuden, pimeässäkin puisto oli kaunis, nyt kun hän todella kykeni sen näkemään. Hänen teki mielensä jäädä tänne.
Renji veti hiljaa keuhkoihinsa ilmaa ja puhalsi sitä ulos. Ilma tuntui kevyeltä. Hän tunsi itse olevansa afrikannorsu pienen tuulenvirin mukana tanssivien vaaleanpunaisten terälehtien joukossa.


Byakuya tuijotti ikkunasta tihenevään pimeyteen. Hän tunsi pelkoa. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan hän pelkäsi.
Renji oli ollut varakapteeni jo melko kauan. Mies oli ollut melko tuttavallinen ja itsevarma koko sen ajan, aina vain tasapainoillen kohteliaan ja röyhkeän välillä. Sanat, joita hän käytti, olivat kohteliaat, mutta tapa, jolla hän ne lausui, kieli tuttavallisesta suhtautumisesta, niin tuttavallisesta, että se lähenteli loukkaavaa. Silti Byakuya ei ollut ikinä sanonut miehelle mitään. Aivan kuin se olisi ollut luvallista Renjille.
Niin kuin se olikin. Hän itse oli pitänyt etiketistä kiinni, noudattanut sääntöjä ja tapoja, mutta Renji oli ollut se, joka oli määrännyt heidän välinsä. Siltä hänestä tuntui nyt, ja se pelotti häntä. Renji hallitsi hänen mieltään.

Hän ei tiennyt, miksi oli mennyt tekemään sen, mitä oli tehnyt. Renji oli vain ollut siinä, hiukset pörrössä itsevarmuus sirpaleina jaloissaan, katse suuntautuneena jonnekin muualle. Byakuya muisti, miten oli katsonut toisen miehen sivuprofiilia. Hän ei ollut varma, mitä heidän välillään oli. Hän vain tiesi, että oli tuntenut Renjiä katsoessaan jotakin, mitä ei ollut tuntenut pitkään aikaan, mikä oli pakottanut hänet tekemään jotakin. Hän ei ollut ikinä harjannut kenenkään muun hiuksia, kuin omiaan. Hän ei ollut myöskään antanut kenenkään muun kuin itsensä koskea omiin hiuksiinsa.

Hän muisti, miten Renjin huulet olivat osuneet hänen omiinsa. Se oli saanut aikaan nuolen, joka eteni läpi hänen vartalonsa, salaman, joka iski kirkkaalta taivaalta. Hän olisi tahtonut tuntea sen uudestaan, mutta oli vetäytynyt pois. Hän pelkäsi.

Ja se pelko raivostutti häntä ja sai hänet vapisemaan.

[Velvety]

Lisää jatkoa. Kylläpäs sinä nopeasti kirjoitat tähän jatkoa, Shaiana. :) Ihailen suorastaan kuinka sinä saat aikaiseksi näin nopeasti jotain tekstiä, kun itselläni menee semmoset 2-4 viikkoa, ennen kuin saan kirjoitettua jatkoa Kristalli sydämelle. Joo, mukavaa kuitenkin, että kommentti piristää sinua. :> Joo, mutta kommentoinpa tätä osaa nyt kun kerta aloin tähän kirjoittamaan jotain muka hauskaa.

Ihana pätkä. Tuosta kirsikkakukka puutarhasta tulikin mieleen helposti Final Fantasy X, johtuu varmaan tuosta Suteki Da Nesta, jota kuuntelit tätä kirjoittaessasi. Mukavan rauhallinen ja tunnelmallinen pätkä, täytyy myöntää. Renji puhuu itsekseen, sehän on oikein piristävää. :p Melkein jo odottelin kovasti sellaista kohtaa, että joku tulee herralle puhumaan jotain hauskaa, mutta eipä niin sattunutkaan. Harmin paikka, mutta ei voi mitään.

Sitten vaihdetaan hahmoa tämän Byakuyaan. Varsin harvinaista huomata, että hahmoa pelottaa. O_o Kun hänhän on enemmän sellainen synkän oloinen tyyppi, eikä mikään pelkuri. Nyt häntä yhtäkkiä pelottaa, varsin suloinen käänne miehessä. Herra ajattelee asioita filosofiselta kannalta, varsin mukavaa ja sopiikin hänelle hyvin. Itse ainakin pidän hänestä tällä hetkellä kovasti. Harmi kun en ole Bleachia pitkään aikaan katsonut, olen laiminlyönyt velvollisuuteni. ;_;

Joo, ihana pätkä oli tämänkin. kerronta mukavaa, selkeää ja rauhallista. Lisää jatkoa kehiin, Shaiana. o/ *heiluttaa lippua*

[Berrycake]

Oi sinäkin kuuntelet Kill Bill soundtrackeja. :) Tai no vissiin ainakin yhtä. Niissä tosiaan on inspiroivia biisivalintoja, kaikenlaista ihanaa. Itse olen erityisen rakastunut niihin Meiko Kajin biiseihin. ^^ Varsinkin Shura no Hana on jotain aivan upeaa. ^^ Joo, sepä siitä sitten. Nyt kun olen vähän selkeämmillä (suht. normaaleilla) vesillä mieleni tilan suhteen, niin tätä tarinanpoikasta lukee hieman sivistyneemmällä otteella ja useamman särmän aivosolun kanssa. Ja tulin siihen tulokseen, että ehkä kaikkien lutraamisien sun muun sijaan tämä tarina saattaisi olla sittenkin juuri ihana tällaisenaan, sellaisena psykologisena leikkinä näiden kahden ihanaisen miehen välillä. Huipentuen ehkä ihan lopuksi johonkin herkkään ja kauniiseen kuolanvaihtohetkeen. Heh. Jotenka voit ihan rauhassa unohtaa tuon uke-höpinäni sun muun, älä ota tosissaan. Se ei taida olla tässä olennaista. Jahkailu ja fiilisten selvittely on kyllä oikeasti todella kiehtovaa ja omiakin ajatuksia työllistävää. Ja kun kirjoitat noita hahmojen ajatuksia, tunteita ja pieniä kauniita tunnelmia maalailevia juttuja niin hienosti niin lueskelen niitä erittäin mielelläni. Ja lukisin paljon paljon lisääkin, ehdottomasti. Olisipa kiva jos saisit tehtyä näistä pätkistä hieman pidempiä kerrallaan! Jotenkin loppuu aina niin pahasti kesken ja jään vaan monttu auki istumaan että nöyyy joko se loppui. :D

Tuo kohtaus jossa Renji tuntee itsensä siellä öisessä puutarhassa hieman norsumaiseksi oli aluksi aika hassun kuuloinen juttu, mutta nyt kun asiaa miettii niin se oikeastaan kuvastaa niin mainiosti näiden kahden 6 div. kaverin eroavaisuutta noin yleensä. Kaippa se on niin, että vastakohdat jotenkin vetävät toisiaan puoleensa ja niin edespäin. Renji ja Byakuya kun ovat hahmoina oikeasti niin erilaisia, niin sisäisten kuin ulkoistenkin olemustensa puolesta. Minä kanssa Velvin tapaan odottelin että Renjille olisi tullut yllättävää seuraa sinne kirsikankukan terälehtien keskelle. Odotin koko ajan että noh, koskas se Byakuya sinne käppäisee Renjin selän taakse. *^^* Aww. Mutta siellä se olikin omalla ikkunallaan miettimässä. Töh! :D No ei. Toimiihan se. Pitkittää lukukokemusta.

Minustapa tuntuu, ettei pelko ole Byakuyalle uusi tunne. Jos on Bleach mangansa lukenut niin tietää, että herra on joutunut sullomaan sisälleen kaikenlaisia vaikeita tunteita tukahdutettavaksi, pelon ollessa takuulla yksi niistä. Se pelko ei kylläkään taida liittyä juuri taisteluissa pärjäämiseen sun muuhun, mutta kuitenkin. En jaksa alkaa spekuloimaan tässä, menee vielä Bleach- spoileriksi ja muutenkin vähän ojaan. Kuitenkin, olkoon pelko uusi tunne taikka ei, se on aina tuollaiselle hahmolle mielenkiintoista laittaa tilanteeseen mukaan. Kun ei tosiaan Byakuya vaikuta heti äkkiseltään sellaiselta joka voisi pelätä kovin pahasti yhtään mitään.

Byakuya reppana näivettyy henkisesti ilman rakkautta ja poloinen on niin kovin hämmentynyt kun se löysikin tunteilleen kohteen Renjistä. Oihii, on niin söpöä että. Lisää vain suloista jahkailua ja ujostelua. Kyllä tämä tyttö tykkää. *Hörppää teetä* More, please! ^^

[shaiana]

Heh, kiitos taas molemmille.^^ *hali* Eläkä Berryläinen imaise sanojasi vain takaisin, vaikkakin oikeastaan taivunkin enemmän sille kannalle, että Renji se uke on. Renji on semmoinen yo, man - tyyppi, ettei se voi olla kuin ujo, kun rakkauteen päästään.^^ Byakuya taas on semmoinen tasainen ja hiljainen ja sillä tavalla, eli siis juuri oikea heppu näyttämään Renjikkeelle, missä mennään, mitä tehdään ja mihin päästään. ~^.^~ Siis silleen romanttisella tavalla tietysti. Eihän runnominen semmoiselle herkälle miehelle sovi, ei ollenkaan. Se menee jo Renjin piikkiin sitten. <3 Ehkä ne vuorottelee. Jee.

Tämä on taas tätä yöllistä häröilyä. Ihan totta, jonkun pitäisi tulla raahaamaan minut sänkyyn, kun kello tulee kaksitoista. Siis silleen niinku nukkumaan vaan. Pitäisi ehkä harkita kahdesti ennen seuraavan osan + pikkulisäkeosavitosen postaamista, mutta anti olla. ^_^ Kadutaan sitten aamulla.

Laatunotkahdus varmasti, pyyhkikää odotukset veks.^^;

~***~

Osa #4

Aamu oli harmaa. Pilvet riippuivat matalalla, painavina, jokainen kykeni näkemään, miten ilma enteili sadetta. Kuin myös Renji, ja kuin myös Byakuya.
Renji tunsi tuntevansa harmauden raskaampana kuin muut. Ehkä hän kuvitteli, mutta sillä ei ollut miehelle mitään väliä. Hän olisi tahtonut nähdä jotain piristävää ja kaunista, ei harmaata ja masentavaa. Tosin hän ei ollut varma, miten auringonpaiste olisi mihinkään vaikuttanut. Byakuya heilui hänen ajatuksissaan niin syvällä ja niin painostavasti, ettei siihen olisi voinut vaikuttaa yhtään mikään kuolemaa vähäisempi.

"Byakuya, mitä sinä ajattelet?" Renji halusi kysyä kysymyksiä. Hän ei vain ollut täysin vakuuttunut, halusiko kuulla vastaukset. Siksi hän pysyi vaiti omassa huoneessaan, pyyhkien välillä nenäänsä ja kietoutumalla tiukemmin vilttiinsä. Ehkä yö ulkona, jalat paljaina, ei ollut ollut mikään nerokkain ajatus. Hän oli vilustunut, ja nyt hän veti sänkynsä peitteet tiukemmin ympärilleen ja aivasteli. Yksin huoneessaan. Jostain syystä hän tunsi lähes vastustamatonta halua pyytää joku seurakseen. Joku... muu. Ei Byakuyaa. Hän ei osannut sanoa, mitä tekisi, jos kapteeni... jos se henkilö, jonka seuraa hän selittämättömästi kaipasi ja siksi miestä pelkäsi, olisi istunut tyynenä hänen sänkynsä laidalla. Mies oli niin tyyni, vaikka pinta väreili. Ihailtava piirre. Mies oli juuri sellainen, kuin mitä shinigamin piti ollakin.
... Oliko? Renji ei tiennyt. Hän ei tuntenut tietävänsä enää yhtään mitään.

Elämä on vaikeaa

Rukia oli ollut hänen ystävänsä pitkään, niin pitkään. Renji kunnioitti naista ja rakasti tätä syvästi toverillisella tavalla. Nainen oli älykäs, ja hänen suustaan oli usein kuulunut totuuksia, jotka tämä osasi muuttaa lohdutukseksi. Elämä on vaikeaa, Abarai Renji - se heittää aina eteesi sitä, mihin et osannut valmistautua. Mutta ehkä se tekeekin elämästä mielekästä. Katso eteenpäin, ja jollet kykene, vilkaise taaksepäin. Katso sitten uudestaan tulevaisuuteen ja näe siellä tavoitteesi. Me kykenemme mihin tahansa ja selviämme kaikesta, opimme ymmärtämään asioita, joita emme osanneet odottaa, ja opimme arvostamaan ihmisiä, joita elämä eteemme heitti. Parhaimmassa tapauksessa opimme myös rakastamaan, Renji. Eikö se olekin tavoite, johon jokaisen on pyrittävä?
Rukia oli aina pitänyt tarinoista, joita kuuli vanhemmalta väeltä, joita pystyi lukemaan kirjoista ja niistäkin, joita itse koki. Nainen oli romantikko, joka piti jalat tiukasti maassa, vahva ja voimakastahtoinen monella eri tapaa. Hän oli oikeastaan kaikkea sitä, mitä Renji arvosti. Mies ei ollut kuitenkaan ikinä ollut rakastunut Rukiaan. Nyt, kun hän tarkemmin asiaa ajatteli - Rukia oli kuin luotu täydelliseksi elämänkumppaniksi. Miksei hän osannut rakastua? Hän ei tiennyt, mitä rakastuminen oli. Suurimmalla osalla hänen ikätovereistaan oli ollut joskus juttuja vireillä, hänellä ei ikinä. Ei hän romantikko ollut, mutta ei kai sitä aina odotettukaan. Hän... hän ei ollut ikinä unelmoinut tytöistä, ehkä sen takia, kun oli kasvanut niin läheisesti sellaisen kanssa. Syillä ei kai ollut väliä.

Hän ei ollut ikinä unelmoinut tytöistä.



Byakuya kuuli koputuksen ovellaan. Hänen päätään särki, ja hän oli oikeastaan melko huonolla tuulella.
"Sisään", hän murahti. Ovi avautui, ja Rukia astui sisään.
"Byakuya, veli." Nainen otti pari askelta, sulki oven, ja painoi hieman päätään kunnioituksen merkiksi. "Saanko häiritä?"
"Häiritsit jo." Byakuya ei jaksanut olla oma tyyni itsensä, naamion vetäminen kasvoille oli aina raskasta, nyt ajatuskin tuntui jo raskaammalta. Kuka tahansa pystyi nyt näkemään hänestä, että hän oli noussut vuoteesta väärällä jalalla. Rukia säpsähti hieman muutosta miehessä. Käytös toi elävästi mieleen Renjin.
"Minä... ah... tuota", nainen takelteli. "Minä vain... halusin puhua eräästä asiasta."
"No puhu sitten."
"Err, asiahan on niin, siis, tuota... tarkoitan, että minä... Renji..." Byakuya valpastui silminnähden, ryhti tuntui suoristuvan entisestään, ja silmiin tuli eloa. Rukia huomasi nämä seikat, niin pieniä kuin olivatkin. "Minä... uskon, että Renjillä on jotain tunteita sinua kohtaan, veli." Hän näytti apealta lausuessaan nämä sanat. Byakuya katsoi häntä nyt kokonaisvaltaisella huomiolla, tarkkaili naista kuin etsien jotain merkkiä huonosta pilasta.
"Hän ei ollut eilen huoneessaan, koko yönä. Hän... hän oli puistossa. Siinä, minkä suunnitteluun sinä osallistuit. Ei... älä katso minua tuolla tavalla, minä en vakoillut häntä. Minä vain... olin huolissani hänestä. Hän kävi luonasi, minkä jälkeen hän käyttäytyi... ei, hän oli niin tolaltaan, Byakuya! Hän näytti pelkäävän. Hän näytti tuntevansa tuskaa... minä... Minusta sinun pitäisi puhua hänelle, veli!" Rukia väänteli käsiään ja tuntui olevan epävarma sanoistaan. Mitä sanoa ja mitä olla sanomatta.
Byakuya avasi suunsa, mutta sulki sen sitten. Hän oli sanaton. Rukia..?
"Minusta tuntuu, että sinulla on jotain tunteita Renjiä kohtaan, sisar."
"Minulla on aina ollut, ja sinä tiedät sen. Mutta sillä ei ole väliä, mitä minä tunnen. Renji kärsii, hoopo."
Niine hyvineen Rukia kääntyi kannoillaan ja lähti. Byakuya katsoi naisen perään miettien äskeisiä sanoja, lausuttuja ja lausumattomia. Renji kärsii, hoopo.
Hän ei halunnut Renjin kärsivän.



Osa #5 - Hengähdys

Renji oli kuulevinaan sumussa askelia. Hän ei jaksanut avata silmiään, hänen päänsä tuntui olevan sumun täyttämä. Hänen huuliltaan purkautui pieni huokaus, huomaamaton ja osin täysin tiedostamaton. Hänen vartaloaan särki joka paikasta, kipu oli pitkäkestoista ja kokonaisvaltaista. Hän veti polvet koukkuun rintaansa vasten ja painoi kasvonsa polviaan vasten.
Askeleita ei enää kuulunut. Oli mahdollista, että ne olivat vain kuumeenhöyryisiä harha-aistimuksia. Oli myös se mahdollisuus, etteivät ne olleet.

Byakuya laski kamman ja kirsikankukan Renjin työpöydälle, ja askelsi pehmeästi pois. Ovi sulkeutui ääntäkään päästämättä.
Minä en halua, että kärsit takiani. Hän ei osannut ilmaista itseään muullakaan tavalla.

[Demonityttö]

O_O Ohhoh. Nythän se Renji vasta kärsiikin. Parempi sitten, että ne tajuaa mennä yhteen ja äkkiä, tuollainen Suru ei tule kysymykseenkään. Jos on jotain noin kivaa kytemässä, niin olisi hyvä saada tuo suru pois tosta ja vähän äkkiä, niin että noi voi olla onnellisina yhdessä elämänsä loppuun asti... ^^

Jatka tätä, mahollisimman pian. Tykkään hirveästi, vaikken noista tyypeistä mitään tiedäkään. It's not the point! ^-^

[Berrycake]

Voi jukra että osaat koukuttaa tuolla kerronnallasi. Minä ihan tosissani pidän siitä kuinka tuo kaikki soljuu niin sievästi eteenpäin, vaikka sinne sekaan on laitettu hirmuisesti yksityiskohtaista tuntemusten näperrystä. Ja voi Renji raukkaa, poloinen on ilmiselvästi poikiin päin, mutta ei kai ole itsekään sitä tajunnut oikeen vieläkään, kaikesta tapahtuneesta huolimatta. Varmaan melko hämmentävä ja kivulias juttu huomata olevansa rakastunut omaan kapteeniinsa. Olipa muuten mukavaa että otit myös Rukiankin mukaan tuohon, vähän laajentaa tarinaa jotenkin, kun siihen astui muitakin mukaan mietteineen. Vielä lisääkin voit toki laitella.

Ja Renji raukka vilustunutkin, nyyh voin kuvitella kuinka surkealta se raukka näyttäisikään viltiin kääriytyneenä ja räkäänsä niistäen. Nyt Byakuya kipin kapin sinne keittämään toiselle pottuja teetä ja halimaan toinen terveeksi. <3 Haluaisi kuitenkin. Heh. Ei mutta tässä vielä näihin aikoihin netissä pyöriessä alkaa tuntua siltä, että lopettaa pitäisi... ja tähän on oikein hyvä lopettaa. ^^ Kirjoitahan toki lisää, aivan vilpittömästi voin sanoa että todellakin odottelen jatkoa. :3

ps.) [pakko päteä kerrankin \o/] eteenpäin ja taaksepäin tulevat yhteen. [/pakko päteä kerrankin \o/]

[shaiana]

Minen osaa yhdys_sanoja.^^,
(Ihan totta, ei suomen kielessä muuta vaikeaa juuri olekaan, paitsi tietysti se, kun pitää osata erotella, mikä sana kuuluu mihinkin ryhmään ja sitä rataa. Minen vieläkään, tässäkään vaiheessa, tiedä mitä ovat partikkelit, ja äidinkielen numeroni on heittelehtinyt kympin ja ysin väliä.^^,)

Rukian mukaan ottamista hieman mietin, mutta minun oli yksinkertaisesti pakko saada tuonne joku toinenkin... kolmaskin hahmo sotkemaan, ja Rukian animen pohjalta tunnen ehkä parhaiten. Ja naisellahan on siteitä molempiin miehiin, niin mikäs siinä.^^ Myöntäkää pois, että se, miten Rukia tulee sotkemaan jotain "Renjillä on tunteita sinua kohtaan, koska tapahtui näin ja näin", oli melko huono juonenkäänne. (Är, en tiedä tuostakaan, tuleeko se oikeasti yhteen. ;_; ) En vain keksinyt tuossa vaiheessa enää muutakaan, ideat loppuivat ja sitä rataa.^^;

Vilustunut Renji kuulosti ainakin omaan korvaan eilen illalla niin suloiselta, että oli se pakko ottaa mukaan. Se vaan, että eihän ne voi suudella Byykin kanssa, tautihan tarttuu muuten. Mwah, saanpahan pitkitettyä sitäkin tämän varjolla.^^

Pitäisiköhän minun tehdä joitakin suunnittelmia tämän suhteen, ettei ikuisuuksiin jatku. Minun vain on joskus niin vaikeaa lopettaa, jos oikein innostun.^^,


// NIIN, ja kiitos molemmille kommenteista. *rutrut* Kivakkeita ootte.
/// Kiitos myös Velvetylle. ~^.^~

[Velvety]

Yey, jatkoa. ^_^ Mukavia pätkiä olivat kumpainenkin, tykkäsin kovasti. :) Rukiakin sai joitain repliikkejä tässä neljännessä osassa ja se on hyvä asia. pelkäsin jo, että hänet jätit kokonaan poies tästä, kun hän ilmestyi viimeksi ensimmäisessä osassa muistaakseni. Joo, niin se taisi olla.

Tarina etenee edelleen mukavan rauhallisesti eteenpäin ja teksti on selkeää. Hyvin kuvailit Byakuyan mielialaa tarinassa, enpä oikeastaan haluaisi kohdata häntä missään, jos hän on pahalla tuulella. o_O Minä en oikein osaa uskoa tuota, että Renji ei osaa rakastua tyttöihin, mutta jaa, kaipa asia onkin juuri sillä lailla. Eihän se sinänsä mitään haittaa ja tuollainen ajattelu tekee Renjistä varsin söpön hahmon (En oo kattonu Bleachia piiitkään aikaan). <3

Joo. Voi Renjiparkaa. Se sairastui, mutta sehän on sen oma syy kun vietti yön ulkona. Hmm, tässä itse tajusin ohimennen, että en voisi lopettaa tämän lukemista, en verran kiva tarina on. Niin, olen myös utelias tietämään tämän loppuratkaisun, joten loppuun saakka seurataan, muhaha. :> Kiva tarina edelleen ja jatkoa odotellaan.

[Ze Shoopuf]

Se vaan, että eihän ne voi suudella Byykin kanssa, tautihan tarttuu muuten. Mwah, saanpahan pitkitettyä sitäkin tämän varjolla.^^

Höh, etkö sinä hassu tiedä, että flunssa tarttuu helpommin kättelemisestä, kuin suutelemisesta?
Ja ihan kuin Byakya mistään taudista kuitenkaan välittäisi...

Niin, tätä siis on tullut luettua. Aiemmin ei ole jaksanut kommentoida, anteeksi. Tiedän, miten epäkivaa se on, kun on laittanut jonkun tarinanpätkänsä esille, mutta kommentteja ei vain näy. Mutta, siullehan on jo kehkeytynyt tähän tällainen vakiokommentoijaporukka. :}

Mukavasti rakennettu tässä jännitys pienistäkin palikoista. Pienillä eleillä ja liikkeillä. Hiusten kampaaminen tosiaan oli todella ihanaa, min itsekin tiedän, miten kivaa se on, kun ihmiset hipelöi hiuksia. Ja Renjillä vielä on niin ihanaiset hiukset...

Aw, Renji vilustunut. Söpöä. Tosiaan, ei mitkään kammat siinä auta. Teetä keittämään, Buakya!

Mutsiis, odottelen innolla jatkoa. Kyllä kai Byakyan jotain on tehtävä, kun Renji kärsii sen kuumeennsa kanssa. Sairaat ihmiset ovat kyllä myös jotain, mistä tykkään kirjoittaa tai lukea... Sellainen heikkous ja toinen voi hoivata... "Awww". ^^

[shaiana]

Höh, etkö sinä hassu tiedä, että flunssa tarttuu helpommin kättelemisestä, kuin suutelemisesta?
Err... en. :3 Siinä sinoot kyllä ihan oikeassa, että eihän Byakuya mitään mistään taudista välittäisi.

Byakuya on ilkee. Se ei hoivannut Renjiä millään tavalla vain antoi toisen sairastaa ihan yksin~ Nokumutkuhei, ei se osannut.
Näin siis, seuraava ja... tättärää, ilmeisesti viimeinen osa. Tämä ei ollut suunniteltua, tämä vain meni näin. Nyt sitten on haikea olo, vaikkei tämä mikään älyttömän pitkä projekti ollutkaan. Mutta ensimmäinen kunnollinen slashfanfikkini, kai son ihan ymmärrettävää. Näistä kahdesta on kyllä niin ihanaa, aaw ja sitä rataa kirjoittaa, että voi olla, että jatkankin, muutan otsikkoa ja sellaista. Katsoo nyt. Hyvin sai tämän nyt koulun alta pois.

Laatunotkahdus muuten jälleen varmasti, olen huono keskusteluiden kanssa, vaikka niitä aktiivisesti jokaiseen mahdolliseen ja mahdottomaan väliin olen tunkemassa.

~***~
Luku #6


Kului päiviä, ennen kuin Renji tunsi olonsa tarpeeksi vahvaksi noustakseen ylös. Oikeastaan hän ei tuntenut oloaan millään tavalla vahvaksi, mutta hän ei voinut vain jäädä makaamaan vällyjen väliin. Kuume oli jo laskenut, järkeviä syitä turhalle makoilulle ei ollut. Hän kuitenkin tahtoi juuri sitä, turhaa makoilua ja nukkumista. Tai tarkalleen ottaen hän ei halunnut sitä kaikista eniten, mutta sen, mitä hän halusi, hän kielsi.
Heti laskettuaan paljaat jalkansa viileälle lattialle, hänen katseensa kohdistui työpöydällä nököttävään nuutuneeseen kukkaan ja kampaan. Muistot Byakuysta, Byakuyan käsistä ja huulista, muistot suorista vedoista hiuksissaan ja hellästä kosketuksesta, ne tuntuivat liialta hänelle juuri nyt. Mitä Byakuya oikein ajatteli. Mitä hän itse ajatteli.
Hän pukeutui hitaasti ääntäkään päästämättä. Jäsenet olivat kankeat ja liikkuminen tuntui lihaksissa. Enää kokoaikainen kipu oli vain epämiellyttävä, hämärä muisto, mutta jäljet tuntuivat yhä. Jäljet ja jäljet, fyysisesti hän oli vain hieman väsynyt, ei mitään muuta.
Saatuaan vaatteensa jotakuinkin ojennukseen, mies laski kätensä kamman päälle ja antoi sormiensa kietoutua esineen ympärille. Hän nosti sen pois pöydältä, pyöritteli käsissään, katsoi yksinkertaista muotoilua ja kuviointia.
"Se on sinun, jos huolit sen, Renji."
Punahiuksinen mies säpsähti ja lähes tiputti pitelemänsä kamman. Hän ei ollut huomannut Byakuyan tulleen huoneeseen.
"Mitä sinä täällä teet?" hän kysyi vaistomaisesti, samaten kuin vaistomaisesti loihti kasvoilleen viileän asiallisen ilmeen. Aivan kuin kapteeniin olisi moinen uponnut.
"Minä... tulin katsomaan sinua. Olit melko sairas pari päivää. Minä... Renji, me... Rukia... Minä... EI! Antaa olla. Piti vain tarkistaa, oletko vielä hengissä", Byakuya totesi pyöritellen sanoja kielensä kärjellä. Hän katui jo sitä, miten oli lopettanut puheenvuoronsa. Hän ei ollut tahtonut... Ikinä.
"Kuten näen, olen. Täysin terveenä ja hyvissä voimiss-" Renjin lause katkesi rajuun aivastukseen. Miehen kasvoilla näkyi pientä punehtumista. "Siis, aivan kuten olin sanomassa, olen... terve... ainakin teoriassa." Viimeiset sanat kuuluivat vain vaivoin, hän mutisi ne alaspäin, katsomatta enää kapteeniaan silmiin. Byakuyan huulilta karkasi kevyt huokaus, ennen kuin hän ehti sitä estää.
"Renji, minä... sinä... Älä pakota itseäsi mihinkään. Sinun pitää levätä." Byakuyan kasvot olivat vakavat. Se ei ollut uutta; mies oli aina vakava. Se vain, miten mies näytti menettäneensä hallinnan tunteistaan. Renji näki, mitä mies tunsi... siis siinä määrin, mitä hän kaoottisesta tunteiden sekamelskasta sai selville. Hän hämmentyi nähdessään, miten omat tuntemuksensa käytännössä heijastuivat toisen miehen kasvoilta.
"Minä..." Renji aloitti, mutta tajusi, ettei osannut lopettaa. Avuttomana hän painoi katseensa alas ja käänsi kasvonsa pois. Hän halusi lähemmäs Byakuyaa, hän ei halunnut, että miehestä tuntui samalta kuin hänestä, hän halusi juosta pois. Ristiriitaisten tuntemusten piikittäessä hänen kuumeen heikentämää vartaloaan hän pysyi paikoillaan. Byakuya astui lähemmäs.
"Byakuya... Minä haluan, että tämä kaikki vain päättyisi." Renjin ääni oli vaimea ja peitteli järkyttävää epätietoisuutta, mikä laskeutui heidän väliinsä. Renji ojensi kättään sivuttaisesti taaksepäin, tarjoen pehmeänväristä kampaa pois. Byakuya laski hoikat sormensa Renjin kädelle, muttei ottanut kampaansa takaisin, vaan antoi sormiensa levätä toisen kämmenellä. Renji värähti hänen kosketuksensa alla. Hitaasti mies laski kätensä alas. Byakuya antoi miehen vetäytyä.
"'Kaiken', Renji?" hän kysyi. Hän värisi, Renji ei ollut kaukana ja silti kuin valovuosien päässä.
"Kapteeni, minä en ymmärrä, mitä sinä minusta haluat."
"Sinä jätit tuon vaiheen taaksesi jo aikaa sitten. Byakuya minä sinulle vain olen aina ollut."
"Ehkä se onkin ollut tässä ongelmana, Byakuya Kuchiki. Sinä sallit liikaa."
Byakuya ei osannut vastata mitään. Sinä sallit liikaa. Hän otti pari askelta ja pienensi välimatkan vain muutamaan senttimetriin, laski kätensä toisen miehen hartialle.
"Mitä sinä sallit, Abarai Renji?" hän kysyi upoten toisen silmiin ja antaen, kerrankin, salaisimpien, pois lukituimpienkin tunteiden ryöpsähtää pintaan. Renji ei osannut liikahtaakaan. Hän näki Byakuyan kautta omaan sisimpäänsä tarkemmin kuin koskaan ennen.
Renji avasi suunsa sanoakseen jotakin, mutta sulki sen sitten. Hän tunsi kapteeninsa hengityksen kasvoillaan.

Byakuya painoi huulensa kevyesti toisen miehen huulia vasten. Tuntiessaan nuo huulet omillaan, Renji vajosi tummempitukkaista miestä vasten ja antoi kauan pidäteltyjen kyynelten valua ulos sisältään.
"Renji... minä halusin sinut."

[Velvety]

No nyt sinä päätit lopettaa sen kirjoittamisen. No, ihan hyvinhän tuo minusta päättyi. Byakuya meni Renjin luokse ja pussasi sitä. Aaw... <3 Ja Renji ei voinut vastustaa häntä, oi. :0

Jep, edelleen kerronta oli oikein hyvää ja selkeää. Minä tykkäsin kovasti tämän tunnelmasta, se oli semmonen rauhallinen ja sopi hyvin viimeiseen osaan. Ennen kaikkea tuo aikahyppy tuossa alussa sopi tähän oikein hyvin, ei sitä varmaan olisi ollut edes mukavaa lueskella sellaista Renjin sairashoureita kovinkaan pitkään. No, eipä tuo mitään. Niin, kivasti kuvailit sitä kampaa ja kuollutta kirsikankukkaa, tuli mieleen heti kuva Renjin huoneesta. Hiukan aloin hymyillä tuolle asialle, kun kerroit Renjin tahtovan vain löhötä huoneessaan, mutta toisaalta taas hän ei haluakaan. :3 Pieni ristiriita, mutta eipä sille mitään voi ja se kyllä sopikin tähän hyvin, ottaen huomioon, kuinka sekaisin mies oli Byakuyan käyttäytymisestä punapäätä kohtaan.

Ilkiähän tuo Byakuya kyllä on. Oikeasti sen olisi pitänyt juosta shinigamikaavun helmat hulmuten Renjin luokse miestä hoivaamaan, mutta hän ei tehnyt niin, märr. ;_; Jätti punapään sairastamaan ihan yksin huoneeseensa. Niin no, onhan se luonteeltaan vähän kylmä ja välinpitämätön, mutta silti se oli väärin minusta.

Mukava tarina tämä kuitenkin oli, eikä minulla ole mitään sitä vastaan, jos ajattelit tätä vielä jatkaa joskus. Siitä vaan, Shaiana. o/

[Berrycake]

Ilkiähän tuo Byakuya kyllä on. Oikeasti sen olisi pitänyt juosta shinigamikaavun helmat hulmuten Renjin luokse miestä hoivaamaan, mutta hän ei tehnyt niin, märr. ;_; Jätti punapään sairastamaan ihan yksin huoneeseensa. Niin no, onhan se luonteeltaan vähän kylmä ja välinpitämätön, mutta silti se oli väärin minusta.Eikun. Byakuya on vain liian hieno herra, tikku paskassa, niin sanoakseni. (Mutta kuinka ihana tikku onkaan!) Eikä se varmasti pystynyt/kyennyt jne tunteidensa sekamelskassa menemään sinne halimaan, vaikka olisi epäilemättä halunnutkin ja kovaa. Vähän niinkuin perisuomalainen mörkö (mies), ei osaa osoittaa kunnolla tunteitansa. :) Mutta menihän se lopulta kuitenkin.. ja antoi vihdoinkin mieliteolleen periksi. ^^ Vaikka olisihan se ollut ihana kuulla Byakuya juottamassa toiselle teetä (ja syöttämässä ihania potaatteja) ja halimassa. <3 En kiellä.

Aww. Sööttiä kaikenkaikkiaan, harmi vain että tarina loppui näin pian. Mutta toisaalta se ehkä jäi tällä tavalla silleen öh.. tavallaan tuoreeksi, aihetta ja kutkuttavaa suhteen alkuhuumaa ei ylitetty vaan homma loppui juuri silleen "huipulle" tavallaan. Hmm.. Renji osoitti aika pahasti ukemaisia piirteitä tirahtamalla itkuun Byakuyan sylissä. Humm.. voisin itse helpommin kuvitella Byakuyan nyyhkimään, mutta nyt kun tuon näkee Renjille laitettuna, niin sopii se kyllä kieltämättä sillekkin. Hankalaa, hankalaa. *Thinks real hard* No se ei oo nyt pointti. :D Kuitenkin, herkkä ja ihana hetki all the same. Voin nähdä sieluni silmin... *kaivaa sketsibookkiaan esille* x)) Anyway, niin ihanan kirpaiseva ja suloinen pikkutarina, jolle olisin kernaasti (yh, what a word) lukenut jatkoakin. En pistä pahakseni jos joskus sen teet.