pehmo
8.12.2005, 19:31:45
Ainaisen faktan kirjoittaminen kävi tympäisemään, joten vaihdoin fiktioon. Tarina perustuu tositapahtumiin. Minulle on myös tyypillistä että en käy kovinkaan useasti parantelemaan jo kerran kirjoitettua sisältöä joka kyllä näkyy, saatikka että kirjoittaisin tekstiä rivi tolkulla.
______________________________________________
Ihmetyttö katseli ikkunasta ulos
Ihmetyttö katseli ikkunasta ulos. Siellä lapset leikkivät ja varpuset nokkivat maata. Lintuparvi nousi äkkiä ilmaan ja lennähti ikkunan ohi suoraan Ihmetytön edestä siniselle taivaalle. Ihmetyttö jäi katsomaan niitä kaneliposkien ollessa vienossa hymyssä. Pieni tuulenvire tuli sisään ja heilutti lystikkäästi Ihmetytön hopean loistavia hiuksia. Ihmetyttö istui kivisellä ikkunalaudalla ja seuraili mitä ulkona tapahtui. Hän halusi itsekin sinne.
”Joko sinä menit”, kuului huuto hänen takaansa. ”Laita siipesi lepattamaan, sirisirisir ”. Ihmetyttö laskeutui hennoilla jaloillaan seisomaan auki olevaan ikkunaan päin ja levitti synnyin siipensä. Siivissä oli seitinhienoa kuviota, lumihelinää ja sinertäviä sävyjä. Aukinaisena ne muistuttivat keijujen siipiä, neljä siipeä, kaksi isoa ja kaksi pientä. Ihmetyttö halusi lentää, mutta jokin pidätteli häntä. Hän ei saanut itseään ilmaan, vaan pysyi kiinni maassa. Se ei ollut pelkoa eikä kaipuuta. Yksinäisyys ei vaivannut häntä, vaikka ääni olikin ajamassa häntä ikkunasta ulos. Ehkäpä se johtui juuri siitä, hän ei tiennyt voisiko jättää sitä yksin. ”Sirisirisir, joko siipesi lepattavat?”. Ihmetyttö päätti luopua tuosta tunteesta ja ryhdistäytyneenä ajatteli lentämistä. Tuuli olisi siipien alla ja öitä tulikärpästen seurassa, niiden loisteen valaistessa hänen tietään.
Ihmetyttö halusi lähteä lentoon, siivet levällään hän rupesi räpyttelemään niitä. Tähtipölyn saattelemana hän nousi ilmaan ja lensi ikkunasta ulos. Hänen takanaan kuuluva ääni oli tyytyväinen, saipahan hän näin oman rauhan. Ihmetyttö sirisytti siipiään ilman halki, tuulen mukana. Hänet valtasi halu nähdä maailmaa, tietää miksi taivas on sininen ja millaisia kyyneleitä Lounatuuli itkee. Ohuessa vihertävässä mekossaan hän lenteli, kylvien tähtienpölyä ja helinätomua kaikkialle minne ikinä päätyikin, mutta aina palaten kotiin pitämään huolta tuon tuttavallisen äänen omistajasta.
______________________________________________
Ihmetyttö katseli ikkunasta ulos
Ihmetyttö katseli ikkunasta ulos. Siellä lapset leikkivät ja varpuset nokkivat maata. Lintuparvi nousi äkkiä ilmaan ja lennähti ikkunan ohi suoraan Ihmetytön edestä siniselle taivaalle. Ihmetyttö jäi katsomaan niitä kaneliposkien ollessa vienossa hymyssä. Pieni tuulenvire tuli sisään ja heilutti lystikkäästi Ihmetytön hopean loistavia hiuksia. Ihmetyttö istui kivisellä ikkunalaudalla ja seuraili mitä ulkona tapahtui. Hän halusi itsekin sinne.
”Joko sinä menit”, kuului huuto hänen takaansa. ”Laita siipesi lepattamaan, sirisirisir ”. Ihmetyttö laskeutui hennoilla jaloillaan seisomaan auki olevaan ikkunaan päin ja levitti synnyin siipensä. Siivissä oli seitinhienoa kuviota, lumihelinää ja sinertäviä sävyjä. Aukinaisena ne muistuttivat keijujen siipiä, neljä siipeä, kaksi isoa ja kaksi pientä. Ihmetyttö halusi lentää, mutta jokin pidätteli häntä. Hän ei saanut itseään ilmaan, vaan pysyi kiinni maassa. Se ei ollut pelkoa eikä kaipuuta. Yksinäisyys ei vaivannut häntä, vaikka ääni olikin ajamassa häntä ikkunasta ulos. Ehkäpä se johtui juuri siitä, hän ei tiennyt voisiko jättää sitä yksin. ”Sirisirisir, joko siipesi lepattavat?”. Ihmetyttö päätti luopua tuosta tunteesta ja ryhdistäytyneenä ajatteli lentämistä. Tuuli olisi siipien alla ja öitä tulikärpästen seurassa, niiden loisteen valaistessa hänen tietään.
Ihmetyttö halusi lähteä lentoon, siivet levällään hän rupesi räpyttelemään niitä. Tähtipölyn saattelemana hän nousi ilmaan ja lensi ikkunasta ulos. Hänen takanaan kuuluva ääni oli tyytyväinen, saipahan hän näin oman rauhan. Ihmetyttö sirisytti siipiään ilman halki, tuulen mukana. Hänet valtasi halu nähdä maailmaa, tietää miksi taivas on sininen ja millaisia kyyneleitä Lounatuuli itkee. Ohuessa vihertävässä mekossaan hän lenteli, kylvien tähtienpölyä ja helinätomua kaikkialle minne ikinä päätyikin, mutta aina palaten kotiin pitämään huolta tuon tuttavallisen äänen omistajasta.