Kertomuksen alku

[Tiny Oglop]

Hei vaan!

Toivottavasti minä nyt tein tämän oikein... Uutta kirjoitelmaa varten uusi ketju?

Minä kirjoittelen aika useinkin, mutta minun pääasiallinen genreni kun on tuo yaoi/shonen-ai niin höpinäni ovat englanniksi, tätä genreä fanittava porukka kun on kuitenkin suhteellisen pieni.

Yhtenä päivänä jäin miettimään, että osaanko enää suomeksi kirjoittaa ollenkaan. Kieleni on käynyt vähän töksähteleväiseksi... Tässä on siis yritelmäni, sitä saa kommentoida, jos haluaa, vaikka onhan kommentoimatta jättäminenkin tietysti eräänlainen kannanotto.. :eh:

Se on fan-ficci Final Fantasyjen "kunniaksi" mutta ei ainakaan tietoisesti edusta mitään selkeää genreä. Ehkä ihmissuhdehömppää? En tiedä minne se on menossa vai onko minnekään.
---------------------------------------
puoli vuotta myöhemmin

Meri oli harmaa, eikä taivaanrantaa voinut erottaa itsepintaisen tihkusateen takaa. Muutama valkoinen lainepää löi sillointällöin likaisenvalkeaan hiekkarantaan ja huojutti lähelle ankkuroitunutta, suunnatonta hahmoa, joka näytti sateessa muodottomalta möhkäleeltä.

Ei voinut varmasti sanoa, oliko kysessä laiva, lentoalus vai taideteos, eikä se oikestaan muistuttanut siinä laineilla kelluessaan näistä mitään yhtä paljon kuin jättimäistä, sinervää simpukkaa. Totuus kuintenkin oli se, että simpukkamainen möhkäle oli koulu. Aivan oikea koulu, jonka sisällä oleskeli opettajia ja oppilaita, kuka pelaamassa korttia, kuka tekemässä läksyjään, syömässä tai muuten vain loikoilemassa tänä harmaana, hiljaisena päivänä.

Ensimmäisessä kerroksessa, oppilaiden makuutiloissa, pienen käytävän päässä, pienen pienessä huoneessa makaili kaksi poikaa, toinen vuoteella ja toinen sohvalla. Jos heitä olisi vilkaissut ohimennen, olisi voinut panna merkille heidän tavattoman kovat lihaksensa ja arvet, joita risteili siellä täällä missä ihoa oli näkyvillä, mutta muuten ei heitä olisi voinut erottaa kadulla kävelevistä nuorista millään tavalla.

Sängyllä vatsallaan makaava nuorimies oli uppoutunut lehteen. Hänen vaalea tukkansa törrötti sinne tänne, pudoten osittain hänen kasvojensa vasemmalla puolella olevan mustan, risteilevän tatuoinnin päälle. Silloin tällöin hän äännähti hyväksyvästi päätään nyökäyttäen. Päällään hänellä oli vaaleat verryttelyhousut ja lämmin collegepaita.

Sohvalla makaava poika oli heittänyt valkoisen hihan verhoaman käsivartensa silmiensä päälle eikä liikahtanutkaan. Hänen paksujen mustien, pussimaisten housujen verhoamat jalkansa lepäsivät sohvan selkänojalla. Ruskea, kiiltävä tukka valui tyynyllä hänen päätään ympäröiden kuin tumma sädekehä, eikä vertaus ole suinkaan niin yltiöromantillinen kuin mitä voisi luulla, sillä hän oli kuusi kuukautta sitten pelastanut maailman.
Nyt hän kuitenkin retkotti vain paikallaan, eikä huokaus joka hänen huuliltaan karkasi ollut vähempää kuin turhautunut.

"Zell."
"Mmh."
"Zell?"
"Mmm-hmm?"
"Zell!!"
"Joo joo! Mitä sinä sössötät siellä?" Sanoista huolimatta äänensävy oli huvittunut ja hyväntuulinen. Vaaleatukkainen poika nosti katseensa hetkeksi lehdestä. Hänen sohvaan uponnut ystävänsä ei ollut vieläkään muuttanut asentoa, mutta se ei häirinnyt häntä lainkaan, hän oli tottunut toisen ilahduttavan eläväiseen kommunikointitapaan.

"Minusta semmoinen järjestelmä, jossa pitää vain mennä perässä ja tehdä niinkuin toiset käskevät omasta moraalista välittämättä on perseestä."

Hetken aikaa huonessa vallitsi hiljaisuus. Sitten: "Puhutko sinä nyt Puutarhasta vai Rinoasta? Se muuten etsi sinua..." ja vaalea poika, Zell, purskahti nauruun joka kuulosti epäilyttävästi kikatukselta. Hän oli valmistunut puolustautumaan, odottaen ainakin saavansa tyynyn naamalleen, mutta kun mitään ei tapahtunutkaan hän vakavoitui. Tämä ei ollut Squallin tapaista.

Kuukausina, jotka seurasivat voittoa Ultimeciasta, Squallilla oli ollut kiire hänen yrittäessään järjestää kauheaa sekasortoa jonka vallassa Puutarha, heidän koulunsa, oli sen koko tarkoituksen romahdettua. Vähä vähältä Squall pakkosiirsi valtaa ja vastuutaan takasin Cidille, koulun rehtorille, joka oli luopunut kaikesta sysäten sen teini-ikäisen haluttomiin käsiin kun oli käynyt selväksi, että nyt oli tosi kyseessä.
Squall ei ollut katkera. Hän oli tehnyt sen, mitä häneltä odotettiin niinkuin mallioppilas ainakin, mutta Zell tiesi ettei hän ollut onnellinenkaan.

He olivat alkaneet viettää enemmän ja enemmän aikaa yhdessä, noin aivan huomaamatta, ja eräänä päivänä Zell huomasi, että Squall seurasi häntä ruokailun jälkeen hänen huoneeseensa, koska heillä oli tapana tehdä niin. Huomio oli hauska, ja Zell oli nauranut sille itsekseen. Ajat olivat muuttuneet, totta tosiaan...

Mutta epävarmuus nipisteli silti usean opettajan ja vanhemman oppilaan mieltä. Mitä heistä nyt tulisi? Koulukaan ei enää voinut jatkaa samaan tapaan kuin ennen... Sinne oli palkattu lisää yleissivistävien aineiden opettajia, ja oppilaita lähetettiin taistelutaidon ja kamppailulajin kilpailuihin. Ihmiset olettivat ilman muuta, että heistä, vanhoista oppilaista tulisi uusia opettajia, ja että he kykenisivät luotsaamaan koulun johonkin uuteen, vielä määrittelemättömään suuntaan, joka pelastaisi Puutarhan kuihtumiselta. Olivathan he pelastaneet maailmankin. Miksi he eivät osaisi pelastaa omaa kouluaan?

Zellillä itsellään ei ollut mitään sitä vastaan. Hän piti ihmisistä, eivätkä säännöllinen palkka ja paikka jossa asua kuulostaneet hänen korviinsa yhtään hullummilta, mutta hän tiesi, ettei ajatus miellyttänyt hänen ystäväänsä.

Hiljainen ja sisäänpäinkääntynyt nuorukainen ei Zellinkään mielestä sopinut opettajaksi. Zell tiesi, että Squallilla oli mielessä jotakin, mitä hän halusi tehdä, mutta hän ei ainakaan vielä toistaiseksi ollut ottanut sitä puheeksi. Muutaman kerran paettuaan Rinoaa Zellin huoneeseen hän oli maininnut jotakin jonnekin lähtemisestä, mutta se tapahtui usein ylitse pullolisen Ifritin Whiskyä, kun Squallin posket punoittivat, huulet olivat tiukkana viivana ja hiukan lasittuneiden ja verestävien harmaansinisten silmien katse kävi etäiseksi. Muutaman kerran hän oli mumissut jotakin nimeä, mutta Zell ei ollut saanut siitä selvää, ja niin hän oli pitänyt parhaimpana unohtaa koko jutun. Jos jotakin kerrottavaa oli, Squall kertoisi sen joskus. Zell ei viitsinyt painostaa ystäväänsä. Hän oli muutenkin kyllin pahoillaan tämän puolesta.

Squall oli ollut onnellinen Rinoan kanssa noin kuukauden verran, sen oli Zelkin nähnyt. Tyttö oli saanut pojan hiukan avautumaan ja hymyilemäänkin, mutta ikävä kyllä heti kun Squall oli luottavaisesti asettanut itsensä Rinoan käsiin, tämä oli aloittanut massiivisen urakan, jonka päämääränä oli Uusi ja Parannattu Versio henkilöstä, joka joskus oli kuvitellut tulevansa toimeen vain Squall Leijonasydämenä, Balambin Puutarhan oppilaana, murjottanava teini-ikäisenä ja Zellin parhaana kaverina. Squall oli uskonut voivansa lisätä listaan "Rinoan poikaystävän" ja olla sitten tyytyväinen, mutta Rinoalle se ei sopinutkaan. Hänestä olisi pitänyt tulla Avoin ja Hurmaava, Rinoan Ritari, ei muuta. Hänen olisi pitänyt ottaa hoitoonsa Puutarha ja osallistua vaikkapa politiikkaan tai mennä armeijaan niinkuin Rinoan isä. Hänen olisi pitänyt ratsastaa julkisuudellaan, ja viedä Rinoaa mukanaan.

Squall oli ottanut tavaksi lainata Zelliltä potioneita päänsärkyynsä joka perjantai, kun Rinoa tahtoi kiskoa hänet ulos voidakseen näytellä häntä käsipuolessaan, ja hän itse halusi käydä harjoittelukeskuksessa, mennä suihkuun ja sitten vaikkapa lukea jotakin.

[Fera]

*Taputuksia* Oi fan-ficciä, sitä en ole täällä kovinkaan nähnyt. Juuri rakastan lukea muiden kirjoittamia tarinoita tutuilla hahmoilla. Ja tämä onkin todella hyvä sellainen, ainakin minua kiinnosti ja luinkin mielenkiinnolla loppuun. Juuri tuollaista maailman pelastamisen jälkeistä elämää, joka vieläpä osoittaa ettei sankarityö välttämättä tarkoita onnellista loppua elämälle.

Tönkköä ei ainakaan ollut, hyvin sujuvaa minusta. Virheitäkään siellä ei ollut (en ainakaan minä huomannut) ja asu muutenkin kunnossa joten hyvä todellakin on. Kirjoitat englanniksi paljon? Oi, nyt olen kateellinen sillä minä vasta opettelen sitä touhua. Suomenkieli kuitenkin sinulta sujuu vielä, älä siitä huoli. Minua ainakin kiinnosti kovastikin tämä, ja onkin hauskaa lukea Rinin massiivisesta urakasta.

[Tiny Oglop]

Edelleen tuntuu siltä, että teksti on jotenkin...Persoonatonta ja väkisin rakennettua... :eh: Kiitoksia kuitenkin kommentista, Fera. Hauska, että yleisilme on sinusta ok. :)
Minun kyllä täytyy sinua varoittaa, etten tiedä, kirjoitanko tähän koskaan loppua. Juonta putkahti taas hiukkasen lisää päähäni eilen yöllä, mutta enimmäkseen tämä on kirjoitusharjoitus, minkä vuoksi kritiikkiäkin saa kyllä antaa. Ja neuvoja, jos niitä löytyy? Näyttää kyllä vähän siltä, ettei kenelläkään ole mitään sanottavaa, mutta...

Aion nyt jatkaa tätä stooria, halusitte tai ette. :solong:
--------------------------------------------------------------

Squall ei ollut sanonut enää enempää, ja iltapäivä sujui leppoisasti Zellin käydessä läpi Kuukauden Kanuunaa ja suunnitellessa parannuksia hansikkaisiinsa. Ne olivat kyllä muuten oikein hyvät, mutta sisäpinnan pehmikeet tahtoivat irrota yhtenään, eikä Zell vielä ollut keksinyt mitään keinoa jolla korjata hanskansa pysyvästi... Squall oli näköjään nukahtanut.

Kun ulkomaailman harmaus alkoi saada sinertävää sävyä, Squall heräsi, haroi hetken tukkaansa käski Zellin odottaa. Sitten hän nousi sohvalta ja harppoi ulos ovesta pitkin, hiukan hitain askelin, jollaisia hänellä oli tapana ottaa. Squall käveli aina niinkuin olisi ollut syvissä mietteissä.

Hän oli poissa kymmenisen minuuttia, jonka jälkeen hän palasi, kantaen viskipulloa ja kahta hotdogia, joista toisella hän heitti Zelliä.
"Tossa." Tämä tarkoitti Squallin kielellä "ole hyvä", eikä Rinoa ollut kyennyt opettamaan hänelle sulavia käytöstapoja vaikka kuinka oli yrittänyt.

"Kiitos" sanoi Zell, nousten istumaan sängylleen ja alkoi kääriä rapisevaa valkoista paperia sämpylän ympäriltä. Hän vilkaisi Squallia sotkuisen tukkansa alta ja huomautti pirteästi: "Ai, me ollaan sitten humalassa tänään. Kin. Tänäänkin." Squal vilkaisi ylös hotdogistaan ja virnisti hiukan. Rinoa olisi kuollut kateudesta. Virnistys oli hiukan vino ja kaikkea muuta kuin hurmaava, mutta se oli aito. Squall ei ollut hymyillyt Rinoalle aidosti enää pitkään aikaan. Muut kyllä huomasivat sen, paitsi tyttö itse. Hän ilmeisesti piti muovisia, kohteliaita ja toisinaan kyllästyneita hymyjä merkkinä voitostaan kamppailussa Squallin persoonaa vastaan.
Syötyään hotdoginsa Zell pomppasi sängyltä ja haki heille matlasta, ruskeaksi petsatusta kaapista lasit. He joivat alkoholia nykyään aika usein, ja useimmiten Squallin aloitteesta, mutta Zell ei viitsinyt tehdä siitä numeroa, koska hän tiesi miten stressaantunut hänen ystävänsä oli. Ja sitäpaitsi- Zellillä oli aina hauskaa humalassa. Hän oli iloinen kännikala, eikä hän koskaan juonut yli sen pisteen, jossa olisi alkanut voida pahoin. Vaikuttipa hän kuinka innostuneelta idiootilta tahansa, ruumiistaan hän piti hyvää huolta, olihan se hänen aseensa ja työkalunsa.

He istuvat lattialle, ja ottivat kortit esiin. Jos kaikki menisi kuten ennenkin, he pelaisivat vähän aikaa korttia, ja siirtysivät sitten konsolipelien pariin. Squall ei itse omistanut mitään pelilaitetta, joten hän lykkäsi ekaluokkalasilta takavarikoimansa pelit usein Zellin käsiin. Zell sai sitten palauttaa ne. Tämä "työnjako" lisäsi Zellin suosiota huimasti, siinä missä Squallia katsottiin karsaasti ja pelättiin.

Salaa he kokeilivat takavarikoituja pelejä ennen niiden palauttamista ja säästyvät sillätavalla monelta turhalta ostokselta. Rahaa ei mennyt edes pelilehtiin, olihan se nyt parempi kokeilla itse kuin lukea pelkkiä arvosteluja...

He aloittivat korttipelin ja Ifritin whiskyn samaan aikaan, mutta kun peliä oli pelattu muutama tunti, oli pullon pinta laskenut jo yli puolenvälin. Zell huomasi ihanaisen humala-huurunsa takaa, että oli juonut paljon enemmän kuin yleensä, ja että Squall täytteli heidän lasejaan sitä mukaa kun he niistä hörppivät. Zell ei enää saanut korteistaankaan kunnolla selvää, ja kirosi itseään samalla kun kikatti lattialla. S
quallilla oli taas se sama etäinen katse silmissään, mutta tänään hän näytti jotenkin erilaiselta, onnellisemmalta kenties..? Näytti siltä kuin hänen kasvojensa iho olisi ollut pelkkää naamiota, jonka läpi kuulsi hermostunutta energiaa, liikettä ja elämää. Zell vertasi humalaisessa mielessään Squallia taloon, jossa oli bailut, mutta kaikki verhot oli vedetty tiukasti eteen...

Squall pyyhkäisi tipan hiukan punertavan nenänsä päästä ja kurottautui kaatamaan lisää nestemäistä kultaa Zellin lasiin. Viski piti pulputtavaa ääntä valuessaan ulos pullonsuusta. Squallin tummat kulmat kurtistuivat ja hän puri alahuultaan keskittyessään tiukasti kaatamiseen osuakseen mieluummin lasin reunojen sisä- kuin ulkopuolelle. "Juohan nyt..." hän mutisi.

Hiljainen ääni Zellin pään sisällä alkoi silloin kuiskia hänelle, että kaikki ei ollut nyt aivan kohdallaan. Sama ääni oli yrittänyt kuiskutella hänelle jo aikaisemmin samana iltana, mutta hän oli huitaissut sen kärsimättömästi syrjään, arvellen potevansa harjoituskeskuksen jälkeistä vainoharhaa. Mikä ihme nyt voisi olla pielessä? Olettiko hän kenties, että Squall tappaisi hänet hänen sammuttuaan matolle taikka jotakin muuta vastaavaa? Naurettavaa.

Mutta kun Squall tarttui Zellin lasiin ojentaen sen hänelle kun hän ei heti nostanut sitä itse, voimistui levoton tunne hänen sisimmässään hetkeksi niin paljon, että hän melkein puki sen sanoiksi. Hän tarttui lasiin hiukan epävarmoin sormin, tihrustaen Squallia sen reunan yli, ja avasi jo suunsa, mutta sitten Squall alkoi puhua höpöttää, laskea leikkiä ja hymyilläkin, ja Zellin huolet haihtuivat pois. Squall ei ollut näin hyväntuulinen usein, mutta toisinaan sitä tapahtui ja silloin Zell otti aina hetkestä kaiken irti.

Jossakin vaiheessa Squall oli noussut seisomaan ja laittoi kenkiä jalkaansa. Hetken päästä Zell havahtui tuntiessaan hänen sormiensa puristuvan käsivartensa ympärille.Squall kiskoi häntä ylös sanoen jotakin, mutta Zell ei ymmärtänyt siitä yhtään mitään. Seuraavaksi hän huomasi makaavansa selällään sängyllään toinen jalka Squallin olkapäällä varsinaisessa homoporno asennossa ja häntä alkoi taas naurattaa.

Kysessä ei kuitenkaan ollut humalainen iskuyritys, vaan Squallin toisessa kädessä oli Zellin lenkkari, jota hän nyt yritti tunkea olkapäällää olevaan jalkaan, vaikkaan se ei näytänyt sujuvan kovin hyvin. Zell oli hervoton naurusta, hänen hiuksensa olivat pelkkä sotkuinen kasa hänen kasvoillaan, ja hänen punk-tyylinen silmänrajauksensa valui naurunkyynelten myötä pitkin poskia hänen korviinsa. "Squall, Squall-" hän läähätti, yrittäen tasata hengitystään. "Mitä helvettiä me tehdään ja miksi sitä varten pitää olla näin hemmetin jurrissa? Enhän minä koskaan sano ei... Olisit sinä voinut kysyä selvinpäinkin..?"

Silloin Squall hymyili, ja se hymy valaisi koko huoneen. "Et sinä ole ollenkaan niin tyhmä kuin miltä sinä näytät, ja juuri siksi juuri sinä olet tulossa minun mukaani. No niin!" ja hän pudotti Zellin jalan sängylle. "Toinen kenkä vielä, sitten mennään."

Squall ei näköjään ollut muistanut kuinka solmu tehdään, minkä seurauksena Zell kompasteli kokoajan kengännauhoihinsa, mutta ennenkuin hän huomasikaan, he olivat hississä, matkalla toiseen kerrokseen.

Zell oli kiertänyt sormensa Squallin vyön ympärille ja kompuroi hänen perässään pitkin käytävää. Seinillä häilahteli tummia hahmoja, jotka hän hyvin hämärästi tajusi heidän omiksi varjoikseen. Yllättäen hän huomasi, että he olivat pysähtyneet ja seisoivat nyt jollakin ovella, ja sitten he olivatkin kosteassa, tihkuisessa ulkoilmassa.

"Ei kiitos, minä en polta." hän sanoi muutenvain, ja melkein lyyhistyi kasaan naurusta. Squall hymähti ja nykäisi hänet takasin ylös. Zell huomasi, ettei Squallkaan enää ollut yhtään varma jaloiltaan vaan horjahteli hiljaa paikallaan, mutta hänen silmänsä olivat alkaneet loistaa kuin kaksi kuuta. Hänen suupielensäkin olivat kääntyneet ylöspäin, ja sitten hän tarttui Zelliä puserosta. "Nyt..! Nyt!! Äläkä yhtään pelkää, sinä olet aivan turvassa..." Ja sitten Squallin kädet nostivat häntä ja sen jälkeen musta ilma viuhui hänen korvissaan, ja hän huusi mutta huuto katkesi, kun hän osui vedenpintaan kovan loiskahduksen aiheuttaen, ja kylmä, suolainen pimeys nielaisi hänet.

----
...Ja minulla on mielessä kolmaskin luku, jossa kolmas henkilö liittyy seurueeseen. Ajattelin kirjoittaakin sen.

[Sagu]

Sujuvaa suomenkieltä kirjoitat, siltä saralta ei mitään valittamista ^^. Tuo humalainen Zell on hahmona niin loistava! Muutenkin, FFVIII -fanficit = love.

Lisää tätä, haluan ehdottomasti lukea miten tässä käy. ^^

[Tiny Oglop]

Jahas. Kolmatta lukua tuodaan tässä nyt sitten.

Sujuvaa suomenkieltä kirjoitat, siltä saralta ei mitään valittamista ^^ Kiitos, kiitos. Jossakin sinä sanoit lukevasi paljon..? Minä kävin kurkkaamassa linkkejäsi. ^_^
Jos kerran luet paljon, sitten varmaan tiedät, että pelkkä sujuvuus ei riitä, tekstissä pitää olla muutakin. "Sitä jotakin". ;D ja tuota... Et sitten bongannut yhtään englanninkielelle ominaisia lauserakenteita tai jotain..? "Sitten" sanan liiallista käyttöä..? Olisit nyt nipottanut edes vähän. :D

Tarina on taas kasvanut päässäni jonkunverran, mutta kuten tuossa Feralle sanoin, en osaa kuitenkaan luvata siitä mitään. Parhaani yritän, mutta minulla on yksi toinen projekti menossa, jolle pitäisi taas vähän antaa aikaa välillä... Mutta tämä Suomeksi kirjoittaminenkin on ihan kivaa, ja hyödyllistäkin, niin että kaitpa tätä tulee päivitettyä aina välillä. :)

Totta puhuen huomasin kyllä Jos jokin pistää silmään, niin sen saa kyllä sanoa. Ei, minulla ei ole oikolukijaa, kun tätä vähän harrastuksenomaisesti tähän rupesin kirjoittamaan. Englanninkielisille teksteilleni on kyllä, eli ymmärrän sellaisen arvon. Jos tosissaan yrittää jotakin kirjoittaa, niin oikolukija on siinä aivan korvaamaton. Vaikka en minä niin hyvä ole, että ottaisin itseni aivan noin vakavasti muutenkaan... :shy:
----------------------------------------------------

Pinnan alla oli hiljaista ja pimeää. Kuunvalo oli jäänyt jonnekin ylös, erottuen usvaisen harmaana lätäkkönä sitä kohti kiitävien kuplien takaa.

Zell putosi alaspäin. Hän oli nielaissut suolavettä ja halusi oksentaa samalla kun hänen ajatuksensa kirkuivat sanattomana rukouksena elämälle ettei se hylkäisi häntä vielä. Veri humisi hänen korvissaan ja hänen sydämensä hakkasi niinkuin olisi halunnut moukaroida tien ulos hänen rinnastaan.

Sitten harmaa pilvi rikkoutui tuhanneksi riekaleeksi ja tumma ohjus kiisi alaspäin, häntä kohti. Sekunnin ajan hän tuijotti järkkyttyneisiin silmiin, huomaten kuinka valkuainen loisti niistä kaikilta neljältä sivulta ja sitten hoikat sormet tarrasivat hänen kaulukseensa ja riuhtaisivat ylöspäin. Hän tajusi olla tarrautumatta auttajaansa joka pelasti häntä aivan väärin ja epäammattimaisesti, kun hän itse polki jaloilaan vettä niin kovaa kuin saattoi, ja hiljalleen he kohosivat takaisin ylös, kohti tämän märän maailman päilyvää, värisevää kattoa.

Zell haukkoi ilmaa keuhkoihinsa kun Squallin pää rikkoi vedenpinnan ja hänen hengästynyt äänensä huusi Zellin korvaan: "Ui! Ranta on ihan lähellä!! Kyllä sinä pystyt siihen!! Me pystymme siihen!!"

Se pieni, ärsyttävä ääni, joka oli kiusannut Zellia aikaisemmin valitse sen hetken tullakseen takaisin ja ilmoittaakseen hänelle, että vaikka he olivatkin nyt pinnan ylä- eivätkä alapuolella, oli silti hyvin todennäköistä, että he kuolisivat tähän. Umpihumalassa, vedenvaraan joutuneena, pimeässä, heidän mahdollisuutensa löytää rantaan olivat häviävän pienet. Se saattaisi olla aivan heidän vieressään, ja he menehtyisivät silti.

Kuinka hirvittävän noloa! Tässä lepäävät Squall Leijonasydän ja Zell Dincht. Kerran he pelastivat maailman.
Hukkuivat juotuaan liikaa viskiä ja keikahdettuaan Puutarhan laidan yli Balambin rannan liepeillä.

Squall oli alkanut uida kiskoen itseään eteenpäin yhdellä kädellä, vetäen Zelliä perässään toisella. Zell tuli senverran järkiinsä, että koetti itsekin uida eteenpäin, ja eipä aikaakaan, kun vasemmalla loistavat Balambin valot terävöityivät, ja hän saatoi erottaa kuunvalaiseman valkoisen rantahiekan.

Hänen jalkansa osuivat pohjaan, ja hän kopuroi kömpelösti pystyyn takertuen Squalliin, joka ei voinut juurikaan häntä paremmin. He hoipertelivat kammottavasti hengästyneinä rantaan aaltojen loiskiessa valkoista vaahtoa heidän sääriinsä. Heti vesirajan jäätyä taakse Zell päästi irti Squallista pudoten nelinkontin hiekkaan, ja alkoi oksentaa.

Jostakin sivultaan hän kuuli maiskahtavan tömähdyksen ja epätasaista huohotusta. Oli jokseenkin tarpeetonta kysyä: "Oletko sinä kunnossa?"

Oksennettuuaan mielestään riittävästi, Zell vetäytyi kauemmaksi entisestä päivällisestään ja rojahti maahan. He makasivat sillä tavalla määrittelemättömän ajan, ja sitten Squallin tärisevä ääni ääni mutisi: "Helvetti, miten kylmä." Zell kuuli hänen hankaavan käsiään yhteen, ja sitten kuului hiekan rahinaa, kun Squall kömpi epävarmasti pystyyn.

Oli vaikea saada silmiä auki. Luomet painoivat raskaina, ja vain vilun väristykset, jotka säpsähdyttivät Zellin vartaloa estivät häntä nukahtamasta. Nukahtaminen tähän ei varmaan muutenkaan olisi kovin hyvä idea. Tapattaa itsensä nukahtamalla märkänä kylmään rantahiekkaan sen jälkeen, kun oli onnistunut pelastautumaan humalaiselta hukkumiskuololta taitasi olla varmaankin vielä nolompaa kuin se hukkuminen. Tälle Zell ei edes viitsinyt kirjoittaa päässään muistokirjoitusta. Ei, kyllä se nyt oli niin, että silmät oli avattava, tuli mitä tuli.

Hän hieroi kylmillä sormenpäillään otsaansa, ja työnsi vaaleaa hiustukkoa taaksepäin. Hän raotti luomiaan varovaisesti. Squall seisoi vähän matkan päässä hänestä, kumartuneenä eteenpäin, ja hieroi kämmeniään reisiinsä. Zell nosti ajattelematta toisen kätensä. "Firaga!" Siinä samassa valtava tulipallo lennähti eteenpäin, kultaisia ja punaisia vihaisia kipinöitä sinkoillen kuin avaruudesta maata kohti kiukkuisena syöksyvä meteori. Kuuma tuuli leyhähti yli rantahiekan, kuivaten päällimmäiset muruset ja nostattaen ne pyörremyskymäiseen tanssiin.

"AIIEEEEHHH!!! ZELL DINCHT!! HELVETTIJUMALAUTA!!" Squal oli pelastunut vain, koska Zellin tähtäys ei oikein ollut parhaimmillaan juuri sillä hetkellä, ja lentäväksi käsketystä energiasta tuleva paine oli heittänyt hänet selälleen veteen. Hänen housunlahkeensa olivat tosin tulessa, ja hän hakkasi niitä kämmenillään samalla kun yritti kääntyä ja upottaa jalkansa veteen.

Hätääntynyt Zell pomppasi ylös ja juoksi Squallin luokse anteeeksipyyntöjen valuessa hänen huuliltaan yhtenä katkemattomana virtana. "OLE HILJAA!" Squall karjaisi, mutta koska housut olivat sammuneet, eikä hän itse ollut palanut yhtään hän rauhoittui pian taas.

Kun Squal oli mönkinyt uudemman kerran pois vedestä ja he kyyköttivät vierekkäin Zellin oli vihdoinkin pakko kysyä: "Kuule Squall. Mitä me tehdään täällä? Miksi heitit minut veteen? Olit muuten oikeassa, etten olisi suostunut tuohon selvinpäin..." Hän vilkaisi Squallin profiilia. Kasvot olivat rauhalliset, silmien katse vakaa, ja huulien asento rento. Squal nyökäytti hiukan itsekseen. "Me karkaamme Puutarhasta." Zellin piti raapia päätään vähäsen. "Mutta voisimmehan me vain pyytää lomaa tai jotakin..? Tai edes karata päivällä, kun Puutarha on maissa..? Miksi..?" Squal nyökäytti taas. "Koska näin tämä on paljon kivempaa." He olivat hetken hiljaa, tuijotellen kaukaisuuteen, ennen kuin purskahtivat samaan aikaan hiljaiseen hörötykseen.

"Eikä sinun muuten pitänyt edes pudota veteen ollenkaan. Minulla oli kumivene valmiina odottamassa. Mitäköhän sille on mahtanut tapahtua..?"
Zell yritti kuvitella murjottavaa mustiin pukeutunutta Squallia soutamassa pikkuista, keltaista kumivenettä viiltopyssy kupeellaan, polvet suussa... Se ei tahtonut oikein onnistua.
Kaukaisuudesta kuului vaimea loiskahdus. Zell ajattelin kullankeltaista kalaa, joka oli kenties tullut syvyyksistä katsomaan, mitä kaikki tämä huuto ja meteli oikein merkitsi. Sitten se uisi takaisin kotiinsa, ja kertoisi paheksuvasti perheelleen kummallisista ihmisistä, jotka tekivät vailla logiikkaa olevia asioita ja häiritsivät maailmanjärjestystä mielipuolisilla tuumillaan...

Squall keikahti kantapäiltään alas ja istui hiekassa. Nyt hänen kasvonsa näyttivät sulkeutuneilta. Hän taputteli housuntaskuaan ja nosti sieltä pienen pullon. "En muistanutkaan tätä... Haluatko kokeilla, mitä tapahtuu kun sekoittaa yhden potionin ja remedyn yhteen?" Zell nyökkäsi. Olo oli senverran heikko ja kuolevainen, ettei pieni piristys olisi haitaksi. Tosin potion oli suunnattu vammoihin ja remedy erilaisiin mörköjen aiheuttamiin sairaustiloihin... Squall joi pullosta ja tyrkkäsi sen Zellille. "Juo loput." Sekoitus auttoi hiukan. Olo ei ollut maailman parhain edelleenkään, mutta polte keuhkoissa asettui samoin kuin erinäiset muut kivut ja vaivat.

Zell pani pullon hiekkaan, heidän viereensä. Nyt Squallin silmiä ei näkynyt ollenkaan. Hän oli painanut päänsä niin alas, että ruskeat hiukset peittivät puolet hänen kasvoistaan. Hänen kätensä lepäsivat nyrkkiin pusertuneina hiekalla. "Laguna..."
"Anteeksi mitä?" sanoi Zell, ja kaivoi korvaansa. Ehkä siellä oli vielä vettä?

"Laguna... Hän on... Hän soittaa minulle. Hän soittaa joka viikonloppu. Minä en koskaan vastaa puhelimeen. Hän... Hän lähettää puhelimeeni tekstiviestejä... " Zell oli varma, että hänen pullistuneet silmänsä veivät nyt puolet hänen kasvoistaan. Hänen suunsa roikkui hiukkasen ammollaan. Hänen kurkustaan pääsi hiljainen ääni, jota Squall ei noteerannut.
"Hän lähettää sähköpostia... Joka päivä... Kysyy, kuinka koulu on mennyt... Minä en vastaa..." Squallin ääni kuulosti hieman itkuiselta. Zellin pää kääntyi hienotunteisesti poispäin, mutta silti hänen silmänsä jatkoivat tapittamista. Mitä Squall nyt oikein höpötti..? Mitä hemmettiä..?

"Orpokodissa, jumalauta...Ja täällä. Vitun Puutarhassa, vuosikaupalla, Seiferin kiusattavana... Laguna...Laguna..." Humala ei ollut varmaan kaikonnut mihinkään, koska nyt Squall selvästi itki, ja Zell joutui paniikkiin. Mitä tytöt tekivät tällaisessa tilanteessa? Aivan oikein! He halasivat toisiaan... Olisiko se sopivaa..? Mitä hemmetin omituisuuksia Squall horisi, halusiko hän edes oikeasti tietääkään..? Mutta Squall piti katseensa maassa, ja pysyi siten autuaan tietämättömänä Zellin päässä myllertävistä ajatuksista.

"Minä... Minä en ole halunnut... Minä... Mutta nyt... Minä haluan mennä kotiin... Minä... Haluan vetää sitä saatanan kusipäätä turpaan... ja se.. se varmaan vain katsoisi minua sillä tavalla surullisesti, ja antaisi minun lyödä..." Squall antoi kasvojensa pudota kämmeniinsä ja hänen hartiansa tärisivät hillittömästi. "Minä haluan kotiin! Minä haluan Lagunan luokse..."

Voihan Quezacotl.

Varovasti Zell kääntyi Squallia kohden laskien kätensä tämän kylmälle, märälle selälle. Hiljakseen hän alkoi hieroa siihen lohduttavaa ympyrää joka oli aivan kuin hidastettu toisinto hänen villinä laukkaavista ajatuksistaan.

"K...Kuule..." Zell mutisi. Sitten hänen oli pakko rykiä vähän. Hän ei olisi ikinä, ei ikinä...

"Minun on pakko myöntää, että minä olen nyt kyllä aika hämmentynyt... En olisi ollenkaan osannut odottaa... Kun et sinä ikinä ole sanonut mitään sinnepäinkään..." Zell hieroi kasvojaan hämmentyneesti toisella kädellään.

"Minä, tuota... Juuri tällä hetkellä on vähän omituinen olo, mutta se menee kyllä ohi..." Zell jatkoi. Hän oli hetken hiljaa. "Tai siis, mitä minä yritän sanoa on, että sinä olet kuitenkin aina minun paras kaverini, enkä minä ikinä tuomitsisi sinua, en varmana... Mutta... Sehän kuolee kohta! Onhan se tosi hyvässä kunnossa ja näyttää kaksikymmentä vuotta ikäistään nuoremmalta, mutta...", tässä kohti Zellin ääni kohosi ja hänen kasvonsa alkoivat näyttää kiusaantuneen tuskaisilta. "Etkö sinä nyt edes olisi voinut valita jonkun omanikäisesi, tai edes vain vähäsen vanhemman!? Mutta ei... Sen piti olla Estharin presidentti! Sinä et sitten ikinä voi tehdä mitään asioita vain puoliksi, vain mitä..!"

Squall oli vähän aikaa aivan hiljaa. Sitten hän luiskahti Zellin käden alta ja tömähti hiekkaan selälleen, ja Zell parka sai kokea taas yhden järkytyksen, kun Squall alkoi nauraa. Hän nauroi hillittömästi, vailla mitään pidäkkeitä, koko vartalo naurun voimasta täristen, eikä Zell ehtinyt toipua mistään, ei itkusta eikä naurusta, kun hänen korvansa erottivat samanaikaisesti aalloista päättäväistä loiskutusta joka kuulosti aivan askelilta, ja toisaalta heikon kumahduksen joka tärähdytti maata, aivan kuin jokin valtava olisi laskenut jalkansa ruohoiselle rinteelle, ja ottanut yhden, raskaan askelen.

***

No ei se kolmas tyyppi sitten kerennytkään kuin uida melkein rantaan.
Seuraavassa luvussa sitten.

[Sagu]

sitten bongannut yhtään englanninkielelle ominaisia lauserakenteita tai jotain..? "Sitten" sanan liiallista käyttöä..? Olisit nyt nipottanut edes vähän. :D

Totta puhuen huomasin kyllä. ^^ Ei siitä kuitenkaan viitsinyt pahemmin valittaa, kun tämä on aivan hyvä ja mukaansatempaava tällaisenaan. Pitäisi oppia kriittisemmäksi, ne?


No jos nyt lähdetään nipotuslinjalle, niin...


Heti, kun vesi oli jäänyt taakse Zell päästi irti Squallista pudoten nelinkontin hiekkaan, ja alkoi oksentaa.

Tuohon olisi sopinut ehkä paremmin lauserakenne "veden jäätyä taakse...", mutta ihan mieltymyskysymyshän se. Sillä tavalla tuo olisi ollut selkeämpikin, mutta...

Hienoja kielikuvia tässä kappaleessa. ^^


Jään odottamaan jatkoa :3. Onkos sinulla muuten oikolukijaa?

[Tiny Oglop]

Varmaan tästä tulee taas vain luvun osa, mutta jos joku tätä stooria nyt seuraa, niin kirjoitin kolmoseen lisää.
---------------------------------
Squal nauroi nauramistaan kun Zell ponnistautui ylös maasta, takapuolesssa hiekkaläiskä, kasvot harmaina, ja koetti ottaa valmiusasennon.

Pimeässä välkähti jotakin hopeaista, ja sitten hän vihdoin käsitti tuijottavansa rantaan kahlaavaa ihmistä.

"Hei!" tyyppi karjaisi. Ääni oli täsmällinen, peloton ja sointuva. "Mitä te tehdä siellä!! Minä näen suurta tulipallo, firaga, ja minä huoman että te puuttuvat!! Ja hyvä Hyne te haise. Kaksi kännikala! Hyi kamalat!!" Vartalo oli aavistuksen kurvikas ja hyvin luja. Hopeinen välähdys oli peräisin hiuksista joiden sävy oli kirkas ja kylmä kuin talvisten tähtien.

Yleensä vedestä nousevaa naista verrataan vedenneitoon, mutta tämä nainen oli kuin merirosvo mustista housuista silmän päällä olevaan mustaan lappuun saakka.

Fujin.

Zell ei saanut tilaisuutta vastata, kun Fujin huusi. Yhden kimaltavan silmän katse kiinnittyi jonnekin Zellin taakse, ja tyttö kumartui nappaamaan rannalta sannassa makaavan, limaisen mustan oksan. Kääntyessään ympäri Zell huomasi tuijottavansa silmästä silmään jotakin suurta ja punaista, jonka ei olisi pitänyt ollenkaan olla siinä.

Rubiinilohikäärme.

Niitä ei yleensä elänyt Balambin lähettyvillä, mutta tämä yksilö oli varmaan eksynyt sen jälkeen kun Kuinen Kutsu oli lakannut ja vienyt hirviöiksi muuttunnet eläimet mennessään. Olento oli kenties asettunut Tulen Luolaan, ja oleskellut siellä, kunnes sillä tuli nälkä. Ehkä se oli pistänyt päänsä ulos ja nuuhkinut viileää yöilmaa, ja sitten... Sitten Zell oli houkutellut sen rantaan yrittäessään kuivata Squallin vaatteita firagalla.

Fujin otti pelottavan asennon, kohotti keppinsä ja heristi sitä lohikäärmeen suuntaan. "HUS!! Häivytkös siittä!!!" Lohikäärme ei näyttänyt yhtään hätääntyneeltä. Squall maksi edelleen hiekassa.

"Hei! Ylös sielttä!" ja Fujin potkaisi Squallia. Squall hihitti. "Au..."

"Nyt minulle riittät!! Zell, tee jotakin tuo sinun hirnupelle! Me kuolemat ja se vain makat maassa ja naura! Hyödyttömiä, molemmat..!" Punainen lohikäärme otti uteliaan askelen eteenpäin. Kenties Balambissa vallitseva, sen kotiseutua viileämpi ilmasto oli turruttanut sen, koska se ei ollut vielä suuttunut, ja arvatenkin vain sen takia rannalla oleva kolmikko sai vielä nauttia olemassaolostaan.

Zell ei osannut tehdä mitään, paitsi tuijottaa avuttoman alistuneena edessään säihkyvää eläintä. Aivan liikaa oli tapahtunut, eikä hän enää oikein tahtonut pysyä mukana. Fujin mutisi jotakin mikä kuulosti kiroukselta pyydystäen puseronsa uumenista jonkin esineen, ja sekunnin kuluttua miellyttävä lämpö laskeutui Zellin ylle. Nyt lohikäärme henkäisi kiukustuneena. Minne sen mahdollinen päivällinen/viihdyke oli kadonnut?

"Zell! Äkkiä!! Onko sinä uni mukana!?" "Joo, kyllähän tässä vähäsen nukuttaa..." "Idiootti! Uni-loitsu!! Onko sinä uni loitsu?" Zellin pää selkisi vähän. "On kyllä... Mutta vain yksi.." Hän keskittyi ja laittoi kaiken voimansa ja taitonsa peliin suunnaten varastossa olevan energiapurkauksen lohikäärmeeseen. Henkeään pidättäen hän katseli, kun se iski kohteeseensa. Yhden kauhean sekunnin hän luuli epäonnistuneensa, mutta sitten peto vaipui maahan ja Zell saattoi vannoa, että se kuorsasi.

"Otta tuo idiootti ja juoksemme! Täytyy lähettät sana Puutarhaan, että hommaavat tuo suomukasa pois Balambin vieresistä." Fujin kumartui ja nosti Squallin maasta. Zell saattoi vain tuijottaa. "NO!!" Raivostunut ääni herätti Zellin ja hän kiiruhti Squallin toiselle puolelle, kiertäen tämän käsivarren kaulansa ympäri. "Ole kiltti ja käytä jalkojasi Squall. Nyt olisi vähän niinkuin tosi kyseessä." hän mutisi, mutta vain aivan hiljaa. Squall oli rauhoittunut hiukan, ja tämän toisella puolella olevaa selkeän päättäväistä tyttöä katsoessaan Zell vasta huomasi kuinka hidasliikeisiä ja kömpelöitä he Squallin kanssa olivat. Tytön silmä oli kirkas, Squallin olivat sameat, silloin kun niitä näkyi roikahtelevien luomien alta...

Yhdessä he matkasivat puolijuoksua Balambiin, ja tuo matka jäi Zellin mieleen yhtenä pisimmistä, joita hän oli ikinä tehnyt. Aseettomana, humalassa, kaikki loitsut lopuunkäytettyinä ja tajunnassaan vain Quezacotl joka oli suuttunut hänelle liiasta vesi-loitsun käytöstä hän yritti pakottaa vapisevia jalkojaan liikumaan mahdollisimman nopeasti samalla kun raahasi mukanaan lähestulkoon sammunutta ystäväänsä. Heidän yllään oli loitsu, joka haihtui pian jättäen jälkeensä kylmyyden tunteen, ja takanaan hirvittävä peto, joka nukkui epävarmaa unta, josta sen saattoi herättää pieninkin töytäisy. Zell pelkäsi tuntevansa olennon kammottavan Lieskan suojattomassa selässään minä hetkenä hyvänsä.

Fujin lausui välillä jonkin rohkaisevan sanan, ja se olikin ainoa, mikä kannusti Zelliä jatkamaan, kun uupumus vyöryi hänen ylitseen. Jossakin vaiheessa hän lakkasi huomaamasta ympäristöään, ja nosteli jalkojaan transsin tapaisessa olotilassa, luovuttamisen halu virraten suonissaan kuin kuin hitaasti leviävä myrkky. Hän oli niin väsynyt...

Jossakin vaiheessa hän seisoi lämpimässä huoneessa, Squall nojaten raskaasti hänen olkaansa vasten. Fujin sanoi jotakin soittamisesta ja Zell ojensi kätensä, hipaisten märkää, taivaansinistä silkkihihaa. "ole kiltti, Fujin... Älä kerro... Ethän kerro... Fujin..?" Hän ei jaksanut sanoa sen enempää.

Squallin tiet olivat todellakin tutkimattomat, mutta tässä sitä oltiin, ja hän puolustaisi ystäväänsä loppuun saakka. Ja koska loppu ei kovasta yrittämisestä huolimatta vielä ollut tullut, hän yrittäisi säilyttää ystävänsä suunnitelmat, vaikka ei ymmärtänytkään niistä mitään. Kai hänen kasvoillaan oli säälittävä, rukoileva ilme, koska vaikka tytön kimmeltävä silmä näytti kovalta ja tunteettomalta, tämä nyökäytti päällään terävästi ja sanoi mennessään: "Otta vaattet pois. Typerä ystävä kanssa. Hän koetti säästä minun typerä ystävä. En tahto, että hän kuolemat vielä." Ja Fujin nykäisi kauniin sinisen peitteen pois yhden sängyn päältä ja meni menojaan.

Likomärkien, hiekkaisten vatteiden raastaminen irti täysin rentona roikkuvan, painavan ihmisen nihkeän nahkealta iholta ei ole helppoa, ja lopulta Zell alkoi repiä niitä. Vaateet olivat kuitenkin hyvää, voimakasta kangasta, eivätkä rikkoontuneet. Zell antoi Squallin valua seinää pitkin maahan. Hän keräsi hetken voimia, ja kumartui sitten raahaamaan Squallin vuoteelle. Tämän kengät hän heitti vihaisesti ikkunasta, koska häntä suututti. "Kaikeen sitä joutuu." hän mutisi peitellessään viimein alastoman ystävänsä sinertävän ruumiin sänkyyn.

Kuoriutuessaan omista vaatteistaan hän viihdytti itseään luettemalla itselleen asioita, joita Squallin pitäisi antaa hänelle kiitokseksi tästä kaikesta, kun he heräisivät seuraavan kerran, milloin se sitten tapahtuisikin. Hän luki vielä itselleen hiljaisella äänellä listaa kömpiessään omaan sänkyynsä. "Shiva-kortti, uudet hanskat, Surija-riipus, 10 pussillista sipsejä, 10 pullollista Ifritin-... Ei, ei sentään. 10 pullollista eliksiiriä, 15 paria harjoitus-lenkkareita, uusi ilma-lauta..."

Väsynyt pää upposi syvälle hyvältä tuoksuvaan, puhtoiseen tyynyyn ja vaimea ääni vaikeni vähitellen, unen valloittaessa hämärän, hiljaisen huoneen, kuunvalon piirtäessä lattiaan ikkunaruutujen muotoisen kuvion.