View Full Version : Fanfic - Final Fantasy [outo]
Njoo. Enpä tiedä, mikä minun mieleeni juolahti, mutta sekoitan hieman muutamia Final Fantasyjä - seiskaa (Advent Childreniä), kasia ehkä hieman, ysiä enimmäkseen ja vielä hieman kymmpiä ja sen sitä ns. jatko-osaa. Sain varmaan tämän päähänpiston kuunnellessani Nightwishiä... Jep. Jah tietenkin sekoitus minun outoa mielikuvitustani.
-----
Prologi
Pitkän, rankan työpäivän jälkeen on aina hyvä levätä. Mies, oikein professori, venytteli itseään. Rankka työpäivä oli jo takana, mutta hän ei halunnut jättää rakasta työpaikkaansa. Hän tiesi, että vaimo olisi vihainen - ainahan hän on, jos professori oli myöhässä - mutta hän oli professori, hänellä oli kiire tutkimuksiensa kanssa...
Uusin tutkimusaihe oli löytää uusi maailma. Professori halusi löytää sen. Uutisista ei vuotanut tulvana tietoa, mutta pienikin tieto oli hänelle arvokas. Hän oli yhdistänyt kaikki tunteensa tähän mukaan, hän tiesi onnistuvansa. Hän teki laitteen, koneen, joka löytäisi maailman.
"...saimme onneksi kuvan hänestä, hän tuli suoraan keskustaan, hänellä oli oudot vaatteet ja häntä! Uskokaa tai älkää!"
Professori kuunteli uutisia radiosta. Joku oli saanut kuvan! Häntä?! Ei voi olla! Professori aukaisi television. Sama juttu tuli juuri uutisista. Kuvaa näytettiin suurennettuna. Kyllä, siinä oli mies jolla oli oudot vaatteet ja HÄNTÄ.
Uusi maailma odotti.
Luku 1
Silmäpari revähti auki. Oli keksiyö. Pöllöt huhuilivat.
Yaca venytteli. Häntä ei väsyttänyt yhtään. Kello oli 2 yöllä.
Melkein 20 vuotta siitä, kun isästä tuli professori. Sen jälkeen kotona on ollut täysi kaaos. Vihdoin äiti erosi isästä, kun tämä rupesi höpöttämään "uudesta maailmasta, jossa on rajattamattomat mahdollisuudet". Minusta se kuulosti jännittävältä! Siksi olenkin vain joka toinen viikonloppu äidin luona. Äiti on kauhean äkäinen, jos haluan puhua isän tutkimuksista.
"Ei hän onnistu, uskohan vain." hän sanoi kerran. Suutuin mahdottomasti - isähän oli saanut melkein jo koneen valmiiksi( Kuulemma vielä jotain säätöjä )! Hänen eräs työntekijänsä oli päässyt sinne - ja tuli täysin hulluna sinne. Sen jälkeen isän on ollut vaikea etsiä vapaaehtoisia. Minä haluaisin, mutta isä sanoi van;
"Siinä on aivan suuri riski. En haluaisi menettää sinuakin, kultaseni. Lisäksi olet aivan liian heikko ja nuori!"
Yaca ponnahti pystyyn. Nuori hän oli kylläkin, mutta ei heikko! Hän harrasti/harrastaa kaikkia puolustus- ja taistelulajeja sekä taitaa miekkailun varsin sujuvasti.
Yaca kuuli ryminää laboratoriosta. Isä. Tietenkin.
Yaca kömpi pois sängystään ja yritti mennä mahdollisimman hiljaa laboratorioon. Hänen isänsähän se siellä.
"Enää muutama säätö..." mies puhui itsekseen ja huudahti huonolla ranskantaidoillaan hyvin teennäisesti "Voila!".
"Hyvää yötä, isä." Yaca kiinnitti isänsä huomion pois koneesta. Professori pomppasi pystyyn ja karjaisi.
"Yaca! Mitä sinä täällä teet tähän aikaan yöstä?!"
---
Ja siihen olikin hyvä lopettaa :p. Jatkuu tietenkin - ehkä jopa tänään - mutta nyt historianläksyt odottavat...
Byyh, kukaan ei ole kommentoinut ;__; . Noh jatkan silti.
---
"Samaa minä haluaisin kysyä sinulta", Yaca sanoi ja käveli isänsä luokse. Hänen isänsä oli hoikka, mutta ei erityisen pitkä mies. Yaca oli myös hoikka ja aika pitkä. Yaca oli suunnilleen isäänsä päätä lyhyempi.
"Kuule, Yaca. Sain sen valmiiksi! Vihdoin!" professori sanoi. Hänen silmistään loisti täydellinen iloisuus. Yaca oli jopa hieman hämillään - noin nopeastiko se nyt valmistui...
"Todella vai?"
"En minä nyt sinulle valehtelisi, kultaseni. Mutta lupaa, ettet IKINÄ - IKINÄ koskekaan tuohon laitteeseen. Onko selvä?" Yaca yllättyi miehen vihaisesta ja ankarasta äänensävystä ja sai takelleltua vain "selvä". Yaca lähti nopeasti pois huoneesta ja laittoi oven kiinni.
Miten hän nyt noin vihainen oli? Pitäisi varmaan tutkia asiaa lähemmin... Yaca pudisti ajatuksen mielestään, mutta piiloutui kuitenkin hyllykön taakse odottaessaan isänsä lähtevän laboratoriosta.
Tutkin ihan vain vähän... En minä nyt sisälle mene! Ja mitä haittaakaan siitä olisi?
Professori mutisi jotain ja suuntasi kohti ovea. Hän kuitenkin pysähtyi ja katsoi kaiken olevan kunnossa. Hän teki vielä muutamia säätöjä ja meni ovelle. Hän pysähtyi.
"Pitäisi varmaan käydä katsomassa, onko se pentu mennyt nukkumaan..."
PENTU?! Yaca raivostui. Hänhän oli lähemmäs viittätoista...! Ei hän ollut mikään pentu! Yaca oli nousemassa, kunnen professori tulikin ovesta ulos. Yaca sujahti nopeasti takaisin kyykkyyn sydämensä lyödessä nopeasti.
Tumtumtumtumtumtumtumtumtumtumtumtumtum.
Professori katseli ympärilleen. Yaca toivoi, että hänen kiivaat sydämenlyönninsä eivät kuuluisi.
"Äh, kyllä se varmaan nukkuu." Yacan isä sanoi ja meni omana huoneeseensa läimäyttäen oven kiinni. Yaca helpottoi ja yritti rauhoittua.
Se ei ollut mikään kone - se näytti joltakin... ammeelta. Se oli kaivoa muistuttava kirkkaalla vedellä täytetty syvä...juttu. Yaca sanoisi sitä Portiksi - senhän piti olla portti toiseen maailmaan. Vettä ympäröivät tiilet olivat puhtaan valkoisia ja vesi oli pinnalta kirkasta, mutta se sumeni sitä enemmän, mitä enemmän se syveni.
Yacan teki kauheasti mieli koskettaa niin tyyntä ja kirkasta vedenpintaa. Kaikki tämä täydellisyys laittoi Yacan varuilleen.
Tum tum tum tum tum.
Tällä kertaa se ei ollut Yacan sydämmenlyönnit. Joku tuli kohti laboratoriota!
Tum tum tum.
Äänet loppuivat kuin seinään ja alkoi kuulua avaimen kilinää. Hätäisenä Yaca yritti keksiä, minne piiloutua. Ei ollut mitään muuta paikkaa kuin...
...portti.
---
Aika lyhyehkö pätkä. Joo, se oli 1. luvun loppu.
Ihan kiintoisalta vaikuttaa tämä ficci :] Kiip ap teh guud vörk.
Kirjoitusvirheitä en min ainakaan löytänyt kovinkaan paljoa.Ehkä pari lausetta vähän hämäriä, mutta ei se häiritse. Saisivat luvut olla hieman pidempiä miun mielestä (johtunee tottumuksesta).
Toivottavasti jatkat tätä! Tämä ainakin lukee!
Kiitos kommentistasi, Sele! -^.^-
--------------------------
Luku 2
Yaca tunsi, kuinka vahva voima repi nahkaa hänen kädestään. Kauhean kylmä - mutta samalla myös kuuma - ilma ja kipu sai Yacan silmistä valumaan vuolaana virtana kyyneleet. Hän ei pystynyt liikkumaan, hän vain meni portista eteenpäin. Voima repi ihoa naamastakin ja Yaca tunsi, kuinka verta syöksähti hänen suustaan, kun kipu oli liian kova. Yaca avasi silmiään.
Yaca tuntui syöksyvän eteenpäin hurjalla vauhdilla. Hänen pitäisi olla vedessä... mutta hänestä ei tuntunut siltä. Pikemminkin siltä, että Yaca oli muuttunut junaksi, joka kylläkin meni ainakin 10 kertaa nopeammin kuin nopeinkin juna...
Yaca oksensi kivusta, mutta ei onneksi edes huomannut sitä, se jäi niin hurjalla vauhdilla Yacan taakse.
Professori näpräsi avaimia kömpelösti ja löysi vihdoin oikean avaimen ja avasi sillä oven.
Yacalla ei ollut vaihtoehtoja; hän hyppäsi Porttiin. Hän kuitenkin halusi tietää mitä siellä oikein on…
Yaca ei tajunnut, että kipu voisi olla niin kova. Yacan pää tuntui räjähtävän.
En kestä enää! hän ajatteli ja menetti tajuntansa.
Päähän sattui. Yaca oli siis hengissä, jollei tämä olisi taivas... tai Helvetti. Luultavasti jälkimmäinen vaihtoehto, koska kipu puristi Yacaa edelleen.
"Hän virkoaa."
Yaca avasi silmänsä - hänen yläpuolellaan oli harmaa hiuksinen mies.
"Kadaj!" huusi toinen mies, punahiuksinen, joka oli tullut ovesta sisään.
"Ah, Reno." Kadajiksi kutsuttu mies sanoi. "Mitä haluat?"
"Me löysimme tytön ensin! Me otamme hänet!" Renoksi kutsuttu mies sanoi.
Yaca yritti nousta istumaan, mutta ei onnistunut. Hän jäi kuuntelemaan, mitä miehet aikoivat tehdä... Kadaj nauroi.
"...mutta me pidämme hänet!" Kadaj sanoi, muttei tehnyt mitään.
"Turha luulo!" Reno sanoi ja hyppäsi ottamaan Yacan. Hän sai tämän, Yaca parkaisi kivusta ja Reno hyppäsi ikkunasta.
"Anna hänen mennä."
"Selvä."
Reno vei Yacan Porttia muistuttavan - hmm - jutun luo.
"Haluatko mennä takaisin maailmaasi?"
Yaca nyökkäsi heikosti.
"Jotta sinua ei sattuisi lause portista mentyäsi 'are ròqve'. Kun olet mennyt vähän matkaa, ja vauhtisi tuntuu hiljenevän sano 'Núyj', niin pääset maailmaasi. Sinähän olet ihmistan maailmasta?"
Yaca nyökkäsi. "Miksi se - hmm - Kadaj halusi minut?"
Reno ei heti vastannut, mutta sanoi; "Meidän maahamme on luvattu Pelastaja. Hän pelastaa meidät suurelta Pahuudelta. Sinusta hyökyi voimaa... saattaisit hyvinkin olla Pelastaja..."
"MINÄKÖ?!" Yaca huudahti. "Olette tainneet erehtyä!"
"Mutta nyt ei ole aikaa lörpöttelyyn! Sinun olisi pitänyt jo lähteä, Kadaj tulee kohta!"
"Selvä."
Yaca hyppäsi Porttiin.
Yaca oli lausumassa sanoja, mutta hän tajusi ettei pystynyt. Vauhti tempaisi jo hänet mukaansa ja iho rupesi repeilemään.
"ARE RÒQVE! ARE RÒQVE!" Yaca huusi hädissään. Kipu laantui. Yaca huokaisi. Vauhti oli kuitenkin huomaava ja sai Yacalta vedet valumaan silmistä.
Oli kulunut jo pitkän aikaa, mutta vauhti jatkui. Eikö hänen olisi pitänyt sanoa se jo...? Siinä yhdessä vaiheessahan vauhti taisi hieman hidastua... Yaca kauhistui virhettään.
Hän huomasi verta tulevan - tuskat alkoivat taas.
"ARE...!" Yaca ehti huutaa, ennen kuin menetti tajuntansa.
"Onko hän kunnossa, Zidane?"
"Kyllä... Hän vaikuttaa siltä, että heräisi, prinsessa Garnet."
"Sano vain Garnet."
Yaca heräsi - ja näki sen miehen, jonka kuva oli uutisissa - sen, jolla oli häntä ja oudot vaatteet.
--
Aika lyhyt 2.luku... No, siihen se 2.luku loppui. 3.lukua rupeen kohta valmistelemaan... siis kohta.
Hyvä tarina. :D Muutamia pikkuisen epäselviä kohtia.. Ei se niin outo ole, kuin väitit. Mutta jotain outoa on vähän..=D Juoni on hauska ja mielenkiintoinen! Hyvin kirjoitat
Rupesi jo kammottamaan kun Yaca meni siitä portista.. Verta ja oksennusta.. Huih!! Ja sitten Reno tuli onneksi ja pelasti. Mutta, mutta. Hyvä tarina on ja kolmatta lukua odotan odotan odotan!
2. luku oli kyllä aikas lyhyt mutta hyvä se silti oli. Hyvään kohtaankin jätit sen! Nyt mietityttää että mitä vielä tapahtuu! Elikkä hyvä tarina ja juoni. Hyvin myös kerrot ne hahmojen tunteet. Joten jatkahan sitä kirjoittamista
Hyvä tarina. :D Muutamia pikkuisen epäselviä kohtia.. Ei se niin outo ole, kuin väitit. Mutta jotain outoa on vähän..=D
Njeh njeh kiitos :D . Kerrohan, mitkä on epäselviä, niin muistan, etten kirjoita samantapaisia "kohtauksia" samalla tavalla, vaan selvemmin :D. Kiitosh, kiva että joku lukee. No, 3.luku tulloo...
---------------------------------
Luku 3
Yaca kiljaisi.
"Rauhoitu, emme tee sinulle pahaa!" nainen sanoi.
Yaca kuuli kolinaa... Mitä?
"Prinsessa Garnet, oletteko kunnossa?!"
"Kyllä, Steiner. Rauhoitu."
Prinsessa!? Yaca nousi sängystään ja polvistui.
"Prinsssa..." hän irvisti kivusta.
"Sano vain Garnet. Ei sinun tarvitse minulle polvistua." Garnet auttoi Yacan ylös ja takaisin sänkyyn. "Lepää nyt."
"Missä minä olen?"
"Alexsandriassa, minun linnassani. Tulit Portista..." Garnet katsoi huolestuneena Yacaa.
”Portista tule ei taida olla oikein kivutonta…” Steiner sanoi. ”Olen Steiner, prinsessan henkivartija, neiti.”
Häntämies sanoi:
”Minä olen Zidane.”
”Yaca.”
”Selvä, Yaca. Lepää nyt.” Yaca sulki silmänsä ja nukahti.
”Pelastaja?!” Steiner karjaisi. ”HÄNKÖ?!”
”Älä karju, romukasa.” Zidane sanoi. ”Aistin hänessä suuren voiman…”
”Pahuuskin on suuri voima.”
”En usko, että hän on paha.”
Yaca yskäisi ilmoittaen, että hän on hereillä.
”Miten voit, Yaca?” Zidane sanoi ja tuli sängyn luo.
”Ihan hyvin, kiitos.”
Alexsandria oli suuri, mutta oikein mukava kaupunki. Aurinko paistoi, lapset leikkivät kujilla, tunnelma oli ihana.
”Mitä pidät Alexsandriasta, neiti Yaca?” Steiner kysyi.
”Tämä on oikein mukava kaupunki.”
”Niin minustakin, neiti Yaca.”
”Sano vain Yaca.”
Yaca ja Steiner saapuivat linnaan, kun Steiner oli näyttänyt kaupunkia Yacalle. Garnet oli lainannut yhtä puvuistaan hänelle. Yaca näytti aivan Garnetilta – jos hänen hiuksensa eivät olisi niin mahdittoman sotkuiset. Ja tietenkin Yacalla oli vaaleammat hiukset kuin Garnetilla, se onkin varmaan se suurin eroavaisuus. Ja Yaca oli – hmm – luonteeltaan hieman Zidanen kaltainen, vaikka sitä ei uskoisikaan.
”Yaca! Mitäs pidit Alexsandriasta?” Garnet saapui. Hän oli jo odottanut vierastaan.
”Se on aivan ihana kaupunki.”
Zidane sanoi:
”Ikävä kyllä meidän täytyy lähteä täältä.”
”Mitä?!” Yaca ja Steiner huudahtivat ja katsoivat seinään nojailevaa Zidanea.
”Portin maat ovat sekoittuneet. Liikaakin. Paha on tulossa tännekin.”
Yacalla ei ollut tavaroita, mutta hän auttoi Garnetin kanssa pakkaamisessa.
Autan näitä ihmisiä niin kauan, kunnes paha on ohi…
”Oletko varma, että haluat auttaa?” Zidane kysyi huolestuneena.
”Olen aivan varma.”
Yacalle annettiin pitkä, kaksipäinen miekka. Se oli Zidanen yksi parhaimmista miekoista ja terävimmistä. He pelkäävät, etten pärjää…, Yaca ajatteli hieman närkästyneenä.
Linnasta pois meneminen ei ollut vaikeaa – eräs sotilaista auttoi heidät pois.
”Mihin me menemme? Ja millä?” Yaca kysyi. Zidane hymyili ja sanoi:
”Hommasin pari ystävää tuomaan erään aluksen. Kas, tuolta he tulevatkin.”
Yaca katsoi ylös. Uskomatonta! Suuri ilmalaiva lipui lähemmäksi maanpintaa.
”SE JYRÄÄ MEIDÄT!” Steiner huusi.
Yaca juoksi niin nopeasti kuin pystyi pois ilmalaivan alta. Garnet kiljui. Hän ei ehdi.
”Ei!” Zidane huusi ja oli menossa perään. Yaca hyppäsi pitkän hypyn ja juoksi. Enää pari sekuntia…
Yaca tarttui prinsessaan ja hyppäsi pitäen tiukasti Garnetista. Yaca sulki silmänsä ja suojasi itsellään Garnetia – jos hän ei ollutkaan ehtinyt kunnolla ilmalaivan alta pois.
Yaca tunsi vihlaisun ylä-selässään, niin kuin painavan voiman. Hän hyppäsi uudelleen ja aukaisi silmänsä.
Hän oli ehtinyt pelastaa sylissään olevan Garnetin.
Zidane juoksi.
”Onko hän kunnossa?!”
”Kyllä…” Garnet sanoi, mutta oli vieläkin järkyttynyt ja sekava.
Zidane hyppäsi laivaan. Hän moitti laivaa ohjaavaa nuorta miestä(hän osasi kyllä ajaa ilmalaivaa, mutta kukaan ei ollut opettanut häntä laskeutumaan).
”Marcus! Prinsessa Garnetin ja neiti Yacan henki oli vaarassa!” Zidane moitti.
”Anteeksi…”
Ja samassa Yaca näki, kuinka ilmalaivan eräs hytti höyrysi.
--
Anteeksi, kirjoitan näin myöhään. ;__;
Jatkuu ;P
----
Luku 4
"Mitä helv -" Zidanekin oli huomannut höyryn. Yaca hyppäsi laivaan ja avasi hytin oven.
Pikkuruinen poika, jolla oli hattu päässään, yksi kevyesti.
"VIVI!" Zidane huudahti ja halasi poikaa joka yski vieläkin.
"Hei, Zid - köh - Zidane. "
"Mitä tuolla hytissä tapahtui?!" Zidane laski pojan halauksestaan.
"Harjoitin Fireä."
"Niinpä tietysti."
Kaikki järjestyi parhain päin, vaikka Yaca ainakin oli ihan pihalla.
"...Yaca?" Yaca kuuli äänen takanaan. Hän kääntyi. Viviksi kutsuttu poika oli siellä.
"Tule tänne." Yaca teki työtä käskettyä. Loppujen lopuksi he olivat siinä hytissä, joka oli höyrynnyt.
"Osaatko mustaa vai valkoista magiaa?"
"MITÄ?! Anteeksi, en osaa kumpaakaan..." Yaca oli hämmästynyt.
"Sinusta hyökyy voima...Kokeile edes." Vivi komensi ja Yaca vain nyökkäsi. Hän oli aivan hämmentynyt.
"Keskitä kaikki tunteesi, keskity. Tee liike ja sytytä tuli."
"TULI?! En osaa.." Yaca sanoi
"Keskity." Vivi keskeytti.
Yaca keskittyi. Hän sulki silmänsä. Hän tunsi sormissaan outoa kihelmöintiä, mutta yritti olla välittämättä. Hän nosti kättään - ja kuuli tylen rytinää.
"HIENOA!" Vivi huudahti.
Koko laivan väki tuli sammuttamaan tulipaloa.
"Anteeksi..." Yaca sopersi.
"Ei se mitään." Marcus sanoi.
Tulipalo saatiin onneksi sammutettua. Yaca oli hengästynyt kaikesta tapahtuneesta, mutta hänen ei annettu olla yksin. Garnet pyysi häntä sivummalle.
"Näytä, miten miekkailet." hän sanoi, ja veti tupesta miekan. Osaako prinsessa miekkailla? Yaca ajatteli. Se varmaan kuuluu kuninkaalliseen kasvatukseen.
"Selvä." Yacakin veti miekan tupestaan. Garnet aloitti iskun. Garnetin iskut olivat hyvin suunniteltuja ja tähtäys oli hyvä, mutta hän ei ollut tarpeeksi nopea.
Yaca hyppäsi ilmaan väistäkseen Garnetin iskun, hän laskeutui Garnetin taakse. Garnet kääntyi iskeäkseen, mutta Yaca oli nopeampi; Yaca sai Garnetin miekan lentämään pois Garnetin kädestä ja se liukui laivan puulattiaa pitkin.
Vaikuttavaa, Zidane ajatteli. Hän oli kiivennyt mastoon tarkkailemaan tilannetta. Yacahan on hyvä.
Yaca pääsi vihdoin hyttiinsä. Hän oli aivan sekaisin. Hän ei kuitenkaan vieläkään saanut olla yksin, oveen koputettiin.
"Sisään!"
Marcus tuli tarjotin kädessään, tarjottimella oli keittoastia, jossa oli tomaattikeittoa (Yaca tunnisti sen hajusta)sekä sämpylää ja voita.
"Jätä tuohon pöydälle." Yaca komensi.
"Hyvää ruokahalua."
"Kiitos." Yaca sanoi ja alkoi syödä. Hänellä oli todella nälkä. Marcus sulki oven perässään.
---
Jatkuuh.
4.luku jatkuu.
--
Yaca mietti tapahtumia.
Menin piiloon porttiin. Sitten menin jonnekin, jossa tapasin sen - kukas se nyt oli... - Ai niin! Kadajin ja Renon.. Sieltä hyppäsin uudelleen porttiin... Ja jouduin tänne. Tapasin Steinerin, Vivin, prinsessa Garnetin ja Zidanen...
Huomasin osaavani käyttää magiaa... voitin prinsessan miekkataistelussa. Kaikki on vain niin sekaisin!
Yaca sulki silmänsä. Häntä väsytti. Ja hänellä oli täysi oikeus levätä tuollaisen päivän jälkeen.
Olin varma, että kuulin täältä ääniä, professori ajatteli. Hän lähti pois laboratoriostaan ja lukitsi oven. Hän hiipi asunnolle ja aikoi mennä huoneeseensa, kunnes rupesi ajattelemaan: "taidan mennä toivottamaan Yacalle hyvää yötä" ja niin hän menikin.
Mutta vuode oli tyhjä.
"Yaca-neiti?"
"Hmmh..."
"Herätkää!"
Yaca räväytti silmänsä auki. Hän oli tipahtanut sängyltään.
"Onko kaikki hyvän, Yaca-neiti?" Marcus kysyi.
"On..." Yaca sanoi väsyneenä ja nuosi sängylleen.
"Toin aamiaista."
"Voi kiitos, Marcus."
Marcus lähti. Hitto, hän ajatteli. Unohdin kertoa taistelusta!
--
Viitoslukua odottakaa ;).
Powered by vBulletin® Version 4.1.8 Copyright © 2012 vBulletin Solutions, Inc. All rights reserved.