Solaris (Maaliskuun -06 Kuukauden Kirja)

[Noirre]

Eli, hyvin pikaisella mielipidegallupilla maaliskuun kuukauden kirjaksi (http://foorumit.fffin.com/showthread.php?t=16432) valittiin siis Stanislaw Lemin Solaris Alkuperäinen puolalaisteos valmistui vuonna 1961. Näin teosta kuvailee takakansi:


Avaruustutkija Kris Kelvin lähetetään maasta kohti kahta aurinkoa kiertävää Solaris-planeettaa. Sitä on tutkittu vuosikymmeniä saamatta mitään yhteyttä taivaankappaleen ainoaan elävään olioon, ajattelevaan ja muotoa muuttavaan valtamereen.

Heti tutkimusasemalle saavuttuaan Kelvin huomaa siellä jotakin outoa: yksi tutkijoista on kuollut ja kaksi muuta, Snaut ja Sartorius, ovat eristäytyneet huoneisiinsa, joista Kelvin kuulee kummallisia ääniä. Pian hänen luokseen ilmestyy hätkähdyttävä vieras: hänen rakastettunsa Harey, joka näyttää heränneen kuolleista. Pystyykö kammottava elävä meri loihtimaan kopioita ihmisistä niin kuin esineistä? Mihin se oikein pyrkii? Pystyvätkö tutkijat ratkaisemaan sen arvoituksen?

SOLARIS on maailmankuulun puolalaisen tieteiskirjailijan Stanislaw Lemin laajan tuotannon tunnetuin ja merkittävin teos. Se on saavuttanut mainetta myös Andrei Tarkovskin runollisena elokuvana.

"Tieteiskirjassa on mieltä eniten, kun mieli ei tartu ajattelemaan tekniikan mahdollisuuksia ja tulevaisuuden mahdottomuuksia, vaan ihmisen ihmeellisyyksiä, eilen ja huomenna. Tämän tekee SOLARIS. Se hämmentää, mietityttää ja valloittaa." - OP, Palkkatyöläinen

Ensimmäisenä kirjan lukemaan ehtivä aloittakoot.

[Aki]

Haa, ehdin ensin. Minä kun kuvittelin, että joku olisi jo torstaina lukenut Solariksen loppuun. Minä luin sen loppuun aamulla, mutta en ehtinyt enää kirjoittamaan mitään tänne. En yleensä lue kuin fantasiaa, mutta kyllä Solaris oli hyvä kirja ja suorastaan imaisi mukaansa.

Takakannen teksti piti koukussa, vaikka alussa käsiteltiinkin paljon Krisin omia ajatuksia asemasta ja siellä olevasta epäjärjestyksestä. Kyllä kirjassa olevat ajatukset ja teoriatkin olivat kiinnostavia, mutta välillä tuli olo, että on pakko saada tietää, mitä myöhemmin tapahtuu. Jaksoin kuitenkin lukea kaiken sen kuitenkin loppuun ja itse tapahtumat olivat hyvä syötti. Niiden kahden yhdistelmä sai minut jatkamaan pakonomaisesti lukemista ja lopetinkin lukemisen ainoastaan syömisen ja nukkumisen kohdalla.

Erityisesti Solariksesta, laitteistosta, Solariksen tutkimisesta ja sen tutkijoista jäi sellainen kuva, kuin kirjailija olisi itse nähnyt tuon kaiken. Ja tämä oli yksi harvoista kirjoista, joissa pystyin kuvittelemaan tapahtumat vaivattomasti. Jotkut asiat olivat hyvinkin uskottavia ollakseen todellisuutta monien vuosien päästä ja taas toisaalta kirjan kirjoittamisen aikana olleet asiat olivat myös joissain määrin käytössä.

Vain pari asiaa jäi häiritsemään. Yksi niistä oli se, että tapahtumat kulkivat aika nopeasti eteenpäin. Toinen oli se, että Solaris oli jossain määrin ennalta-arvattava ja välillä ainakin vaikutti, ettei kirjassa ollut erityisempiä käännekohtia, lukuunottamatta alussa ilmestyneitä ihmisiä. Muuten pidin paljonkin kirjasta ja suosittelen sitä muillekin lukemisen ystäville.

[Lady Kiha]

No niin, olen lukenut kirjan jo jonkin aikaa sitten. Tykkäsin ja oli ihan ok scifikirja, mutta en kyllä uudelleen sitä ala lukemaan.

Alku oli aika jännittävä, ja päästiinkin suoraan Solarikselle, eikä käynytkään niin, että jossain muualla oltaisiin kauan juteltu ja sitten vasta päästy Solarikselle (minä luulin, että alku olisi tällainen). Mutta mitä vielä, päästiin heti asiaan! Oli todella jännää, kun kuvailtiin minkälainen asema oli kun Kelvin sinne saapui ja tuli todellakin aavemainen tunnelma. Siinä kohtaa ajattelin jo, että kohta joku öllimölli tulee vastaan, mutta eipä tullutkaan. Keskustelu Snautin kanssa oli todella salaperäinen ja pikkuisen ärsytti, kun Snaut oli niin salaperäinen eikä kertonut oikeastaan mitään, toisaalta se oli todella mielenkiintoista ja piti huolen siitä, että mielenkiintoni pysyi yllä ja minun oli pakko jatkaa lukemista (toisaalta vähän osasin odottaa, mitä tulisi piakoin tapahtumaan, takakansi tekstin kun olin lukenut, joka oli aika paljastava kun mentiin vasta alkumetreillä). Mitäs minä sitten voisin seuraavaksi voisin sanoa... No, tohtori Sartorius oli todella ärsyttävä, eikä hänen hahmoonsa oikein kunnolla ehtinyt tutustua, kun kirja jo loppui (ainakaan minä en ehtinyt tutustua). Harey oli minun mielestä todella fiksu nainen loppujen lopuksi, vaikka tietenkin hän aluksi oli sellainen Kelvinistä riippuvainen ja oli kuin koiranpentu.

Kirjassa oli paljon kohtia, missä puhuttiin paljon tieteistä ja kaikenmaailman teorioista, jotka kyllä saivat silmäluomeni painumaan kiinni ja teki mieli vain kääntää seuraavalle sivulle, jospa siellä ei puhuttaisi mitenkään tieteellisesti. Yleensäkin ne pienet "tietopaketti" -pätkät saivat pääni aivan sekaisin, enkä tiennyt ollenkaan mitä luin. Täyttä hepreaa minulle. Näin kävi valitettavasti Giesen teorioissa, kuinka hän selitti ne kaikenmaailman mimoidit sun muut. Kun myöhemmin näistä puhuttiin, en tajunnut ollenkaan mistä oli kyse, ja jouduin lukemaan kohdan uudelleen. Minä en todellakaan pitänyt niistä tiedekohdista, en en en.

Ah, ai niin. "Pikku-Apokryfi" -luvussa oli se kohta, jossa Kelvin luki Bertonin sairaskertomuksen, jossa mies selitti mitä oli nähnyt meressä. Valitettavasti siinähän ei ollut aivan kaikkea, mitä Berton oli matkallaan nähnyt. Se harmitti, sillä sitä ei kerrottu enää missään kohtaa. Minä todellakin olisin halunnut lukea lisää siitä, mitä Berton oli meressä nähnyt. Jäi harmittamaan ja samalla kaivertamaan mieltä.

Nyt kun olen kirjan lukenut, pitänee katsoa elokuvakin. Mutta saa nähdä, milloin minä sen jaksan jostakin poimia ja katsoa, ja saa nähdä koskaan katsonko edes elokuvaa... Kirja oli kuitenkin niin hyvä, että elokuvan voisi katsoa, mutta uudelleen en jaksaisi lukea. Loppu oli todella sopiva ja se loppu tapahtui todella nopeasti. Onneksi ei ollut sellainen kirja, josta jäisi loppu kaivertamaan mieltä. Vaikka kyllä se Bertonin keskeneräinen sairaskertomus jäi kyllä kaivertamaan ja pahasti...

[Dimmy]

En koe tarpeelliseksi sanoa juonesta tai henkilöhahmojen persoonallisuuksista sen enempää, jos on kirjan lukenut niin tuntee ne jokatapauksessa, eikä teoksen varsinainen pointti ollut niissä. Teksti itsessään ei minusta ollut mitenkään mukaansa tempaavaa tai muutenkaan erityisen ansiokasta, mutta kyllä tuo ihan asiansa ajoi siinä määrin että kirjan sujuvasti tuolla sivumäärällä loppuun asti luki. Vikahan toki voi olla suomentajankin, mutta kun en puolaa osaa niin jää selvittämättä.

Muuten aikas viiltävä analyysi kommunikaatiosta ja sen vaikeudesta. "Kuinka te pystyisitte kommunikoimaan meren kanssa, kun ette te ymmärrä edes toisianne?" niin kuin joku tutkija kirjassa huomauttikin. Jotta pystyisi ymmärtämään toisia, pitäisi ensin ymmärtää itseään, mikä ei sekään ole ihan helppoa, jos edes mahdollista. Koska onko ihminen tänään sitä mitä oli eilen: historiansa summa vaiko joukko joitain tiettyjä käytösmalleja? Eli mikä on se oikea ero meri-Hareyn ja alkuperäisen välillä? Kuinka paljon olemme muutakin kuin kemiaa? Kuinka paljon peilaamme menneisyyttämme nykyisyyteemme ja kuinka paljon huijaamme itseämme kun yritämme nähdä uudessa jotain tuttua? Mitä me kerromme toisillemme ja mitä salaamme?

Mukaan oli ängetty myös kokseenkin osuvaa tiedemaailman kritiikiä: voit paperilla määritellä painovoimat, painot ja liike-energiat, mutta ei siitä silti synny elävää kuvaa siitä mitä kiven heittäminen oikeasti on. Kuollut teoria vastaan elävä käytäntö, siis. Maailma määrittää symbolit, ei toisinpäin. Eikä ihan maalin ohitse mennyt ivailu tieteen muuttumisesta uudeksi uskonnoksi messiaineen ja tietysti pyhine, saavuttamattomine, päämäärineen. Näennäisen rationaalisista lähtökohdistaan huolimatta aivan yhtä hurmoshakuisena kuin edeltäjänsäkin.

Hmm, minulla oli kyllä kirjaa lukiessa mielessä muutakin sanottavaa, sekä enemmän noista edellä mainituista, mutta juuri nyt aivot lyövät nollaa.

[Luni]

Solaris oli jossain määrin ennalta-arvattava ja välillä ainakin vaikutti, ettei kirjassa ollut erityisempiä käännekohtia, lukuunottamatta alussa ilmestyneitä ihmisiä.
Täytyykö kirjassa aina olla hirveästi actionia ja joku koko maailmaa vavisuttava tapahtuma, jotta siitä huomaa käännekohdan? Krisinhän koko elämä mullistui täysin, siinä on mielestäni aika merkittävä käännekohta.

Kun Solaris ei ollut vielä ehtinyt tempaista minua mukaansa, ajattelin ihan yleisen kielen tason takia, että tämän kirjoittanut mies ei ihan varmasti ole alunperin kirjailja vaan joku fyysikko, joka on saanut äkillisen päähänpiston kirjoittaa sci-fiä. Kun lauseet oltiin muotoiltu jotenkin töks töks. Loppujen lopuksi, kun lukemisen vauhtiin pääsi, kaikki sellaiset pikkuseikat kuin kielen ulkoasu unohtuivat täysin ja vakuutuin ehdottomasti kirjailijan pätevyydestä.
Juoni oltiin rakennettu taitavasti, juuri sopivan verran kerrottiin ja jätettiin kertomatta, juuri sopivan verran tapahtui ja jäi tapahtumatta. Kiinnitin ihan erikseen huomiota siihen, että Stanislaw Lem oli onnitunut tekemään kaikista henkilöistäkin onnistuneesti erittäin inhimillisiä.
Ihmisen psyykkeeseen kohdistunut pohdiskelu oli parhaita asioita kirjassa. Lem analysoi ihmisten käyttäytymistä erittäin taitavasti - kaikki se piti niin hyvin paikkaansa.
Ei Solaris nyt lempikirjakseni noussut mutta hyvähän se oli, ehdottomasti.

Tiedoksi kaikille, joita tuo leffaversio kiinnostaa; keskiviikkona klo 20.00 tulee Subilta joku vuonna 2002 purkitettu amerikkalainen filmatisointi Solariksesta, ei taida olla tuo Andrei Tarkovskin runollinen elokuva mutta joku kirjaan enemmän tai vähemmän perustuva juttu kuitenkin.