Element Controllers 3(se paranneltu)

[The death Magic]

Hyvä on. Uudistukset ovat valmiina ja topic aloitetaan.

Ensin jäsenet. ne ovat alla olevassa listassa.

The Death Magic = Element ICE
Arwen = Element FIRE
Noirre = Element AIR
Lumba = Element WATER
Dagger = Element HOLY&DARKNESS
Gabriel = Element TIME

Jäsenet ovat pysyviä ja lisää ei oteta ellei joku tuosta ryhmästä nimenomaan lähde.

Juonesta saa mieluummin kertoa Dagger. Hän oli juonen alkuperäinen kehittäjä. Minä vain paransin vielä alkua.

JOKAISEN ryhmän jäsenen on kerrottava Biografiansa tarinan alussa. Annan esimerkin viestini lopuksi.

KUKAAN EI KUOLE ennenkuin korkeintaan tarinan lopussa. Emme halua uusia hahmoja kesken tarinan. Joten suosittelen että keksitte hahmonne kunnolla miettien(tai käytätte vanhasta EC:stä mutta tätä en suosittele kaikille)

Tarinaa ei sitten saa yliampua megasuperhyperkaboomzoinjoingplimmbahaag jutuillaan. Jos joku näin tekee pyydän gabbia tai noirrea poistamaan tällaiset jahuu pyssysankariviestit.

Haluamme hahmojemme pysyvän IHMISINÄ elementtivoimiensa kera. JA HUOM. tarinassa hahmot saavat pikkuhiljaa voimansa joten ei liian mahtavia kykyjä ainakaan heti.

Te saatatte pitää sääntöjä tiukkina mutta kun katsotte Element Controllers 2:n lopun näette miksi tulin tulokseen tehdä niistä näin selvät.

Biografia tehdään näin:

Nimi: Joni
Ikä:19 vuotta
Pituus: 193cm
Paino: 75kg
Työ: Ei ole
Pitää: Seikkailemisesta,vapaana olemisesta.
Inhoaa: Vanhempiaan,vankiloita ja mahtailevia miehiä.
Ase: Pitkäteräinen miekka,Nagasaki ja Yari.
Elementti: Jää
Taiat: Blizzard,Blizzara,Blizzaga,Freeze,Freezega,Ice Water.
Ja Shiva auttaa häntä aina välillä.
Muuta: Kapinallinen ja välillä vähän synkkä luonteeltaan. Pelkää korkeita paikkoja. Medyn kylän Emily niminen tyttö tykkää hänestä. Mutta hän ei sano tätä kunnolla.

Jokaisen biografian pitäisi näyttää vähintään tältä koska nämä tiedot TULEVAT vaikuttamaan myös tarinaan.

JOS on kysyttävää PM on keksitty. Yhtään kysymystä ei saa ilmestyä tänne. Tässä kaikki. Dagg kertoo tarinasta ja juonesta(jos kertoo :P )
Ja Dagg aloittaa tarinan joten minä en kirjoita vielä mitään.

[Dagger]

Yaddayaddamitäihmettäsinätaasoikeinhöpiset :F Ei mitään selittelyjä tarinasta vaan suoraan asiaan.

Jo kauan on ollut legenda elementtien voimista elossa kansojen keskuudessa. Monet mahtimiehet olivat tavoiteleet niitä saadakseen itseleen lisää voimaa ja arvovaltaa. Kukaan ei koskaan onnistunut. Aina kun yksi kuningas sai yhden elementin haltuunsa oli aina toinen voimakkaampi. Aina. Elementtien taistelu oli loputon rinki missä ihmiset ja muut maailman olomuodot taistelivat keskenään maailman herruudesta. Aina kun yksi voitti toisen toinen tuli. Se oli kaaosta. Sitä kansat kutsuivat Elementtien Sodaksi. Aika kuitenkin kului ja lopulta elementtejä hallineet katosivat tai kuolivat. Eräs joka ei koskaan saanut elementtejä haltuunsa yhä pysyi ja odotti. Odotti sitä päivää kun elementtien voimat taas kukostaisivat maailmassa, että saisi ne kaikki haltuunsa ja pystyisi vangitsemaan kaiki pieneen riipukseen jota hän kantoi aina mukanaan. Tämä henkilö odotti ja odotti ja odotti. Hän oli odottanut niin kauan vain tämä yksi ajatus mielessään ettei hän enää voinut eikä osannut kääntyä siitä pois. Elementtien voimien saamisesta oli tullut hänelle pakko mielle. Hän vain jatkoi odottamista ja harjoittelua.. Kunnes eräänä päivänä...

Nimi: Dagg
Ikä: 14-16?
Pituus: n. 165cm
Paino: ?
Työ: Summoner
Pitää: Summoneiden hoidosta, kaikesta kauniista ja vapaudesta.
Ei pidä: Valehtulusta ja itsekkyydestä
Ase: Vähän yli metrin pitkä sauva
Elementti: Holy/Shadow
Kyvyt: Cure, Cura, Curaga, Esuna, Life, Shell, Protect, Reflect, Scan, Holy, Summon-kyky ja vielä täysin tietämättömät Shadow kyvyt.
Muuta: Kaunis, välillä hieman ulkopuolisen tuntuinen mutta muuten yleensä iloinen nuori tyttö ^^ ..Välillä ei aivan oma itsensä..

Dagg heräsi eräänä aamuna ja hänen päätänsä särki. Hän tunsi sydämmensä sykkivän kovempaa ja hänen silmissään pyöri. Hän yritti olla piittaamatta asiasta ja palasi nukkumaan. Hän ei saanut enää unta mutta yritti maata levollisena sängyllään ja unohtaa että häntä hieman huimasi ja tuntui omituiselta.. Jälleen. Tämä omituinen tunne oli jo jatkunut jonkin aikaa. Dagg aavisti että jotakin oli tapahtumassa...

[Arwie]

Nimi: Nymph VanTassel
Ikä: 18
Pituus: 180cm
Paino: 62kg
Ammatti: Tarjoilijatar
Pitää: hiljaisuudesta, öisestä pimeydestä
Ei pidä: väkijoukoista, uimisesta
Ase: taistelulajit
Elementti: Fire
Taiat: Fire, Fira, Firaga, Flare, Flames of Doom, silloin tällöin tulenhenki Ifrit.
Muuta: Tummatukkainen kaunotar pelkää uimista, sillä hänen äitinsä hukkui hänen silmiensä edessä hänen ollessaan vasta lapsi. Hiljainen persoona, ei puhu paljoa itsestään ja mietiskelee paljon.

Samaan aikaan, aamuvarhain herännyt Nymph, valmisteli pienen maalaistaloravintolansa avaamista. Hyräillen hiljaa itsekseen, hän tiskasi, ja tunsi äkkiä kummaa huimausta. Lautanen putosi lattialle ja pirstoutui. Nymph taisteli tasapainonsa säilyttämiseksi. Kohtaus meni hetkessä ohi, mutta hän oli kummissaan, sillä hän ei muistanut, että häntä olisi koskaan huimannut, pitihän hän itsensä kovassa kunnossa. Oliko se vain sattumaa... Vai jokin yliluonnollinen merkki, tai peräti varoitus, jostakin?...

[Gabriel]

Yritetäänpä pitää tämän juoni sitten kasassa. :)

Nimi: Aleksander Gabrahal Flagg
Ikä: 15 vuotta.
Pituus: 177 cm.
Paino: Pari kiloa alle 60 kg.
Ammatti: Suuren mahdin omaavan velhon Maer Luinin oppipoika ja seuraaja.
Luonne: Epävarma poika, vasta henkisessä kehitysvaiheessa. Ei ole varma mistä pitää ja mitä inhoaa. Aikuisten ihmisten suuret moraalikäsitykset, sekä pitkät ja vaikeat ajattelut - varsinkin Maer Luinin - hämmentävät häntä. Jonkinasteinen (Maer Luinin mukaan poikkeuksellinen) maaginen lahjakkuus suurentaa sitä hämmennystä ja sen verran hän tajuaa että ihmiset saattavat tahtoa hyötyä hänestä.
Ase: Ei asetta. Kenties joskus. Maer Luinin opetus: Velhon ase ja taito on hänen mielensä, keskittyminen on miekan terä. Asetta ei oppipoika vielä tarvi.
Elementti: Aika.
Taiat: Ei varsinaisia taikoja. Kyky luoda illuusioita, sekoittaa eri aikoja keskenään, sekä tunkeutua ihmisten mielien menneisyyksiin ja luoda täten niille haluttaessa suuria painajaisia tai vaihtoehtoisesti luoda illuusio paratiisista. Aika on virta ja hänen mielensä on kauha joka kykenee virtaa muokkaamaan ja muuttamaan. Maer Luinilta kuitenkin oppinut erilaisia kronokineettisiä loistuja, jotka kykenevät aiheuttamaan valtavaa tuhoa.
Muut (määriteltävät) kyvyt: Hell in the dephts of human heart (illuusio), Timestream (ajan virran pirstoaminen), Bloodstream (nimi tullut Timestreamista, joskin vahinko voi olla hyvinkin erilainen. Perustuu siihen että eri esineet ovat eri paikoissa eri ajassa, aikaa muuttamalla voi muuttaa sijaintia ja saada aikaan...veristä jälkeä), Heitto (kohteen paiskaminen toiseen aikaan tai kokonaan ajan ulkopuolelle [tulos jälkimmäisen kohdalla: lakkaa olemasta]).
Nuo ovat aikamaagin kyvyt, joihin hän ei ainakaan tietääkseen vielä kykene. Uskaltaa ei ole rohjennut, mutta uteliaisuuden liekki palaa. Miksi Maer Luin on valinnut hänet?
Ulkonäkö: Siniset silmät ja vaaleanharmaat hiukset; omituinen kokonaisuus.
Muuta: Hyvinkin hämmentynyt nuorukainen. Osaa erottaa oikean ja pahan, hyvän ja väärän, muttei ole muodostanut omaa moraalista käsitystään eikä täten tuomitse kumpaakaan. Kehitysmahdollisuuksia ja potentiaalia sekä hyvyyden että pahuuden (niin paljon kuin niitä voi määritellä) suhteen jokseenkin yhtä paljon.
Kaipaa ymmärtäväistä ohjausta, ei jääkylmiä Maer Luinin ohjeita.


Se saattoi olla enne, sillä avattuaan avattuaan ravintolansa oli Nymph avannut oven kaikille, samoin eräälle vieraalle jonka tulo ei voinut olla hyvästä. Jonkin aikaa avaamisen jälkeen kun muutama asiakas oli saapunut ja syömässä, astui sisään siniseen ja huokoisaan, sekä lämpimään kaapuun kääriytynyt noin 190 senttimetriä korkea vanha mies, jonka lumivalkoiset kulmakarvat olivat tuuheat, painavat ja roikkuivat ja jonka pitkä valkoinen parta ulottui ihan rintakehään asti. Mies näytti 80-vuotiaalta, mutta oli silti vahva kuin härkä ja kulki selkä suorana. Hänen katseensa oli läpäisevä ja se osui Nymphiin. Mies oli velho. Hän marssi Nymphin luo tiskille ja yllättävä kyllä tahtoi tämän päivän aamiaisen. Velho ei välittänyt, että KAIKKI muut ravintolassa katselivat häntä järkyttyneenä ja jotkut; peloissaan.
"Maer Luin...", kuiskaus pääsi Nymphin huulilta.

Nymph kääntyi ympäri ja meni keittiöön tuomaan annosta. Läpi puunseinänkin hän kuvitteli tuntevansa velhon katseen. Siirtyikö Maer Luinin katse sitä mukaa kuinka hän liikkui? Karmiva ajatus. Jotenkin hän tiesi asian olevan niin. Miksi velho oli täällä? Mikä sai tämän lähtemään tornistaan parin kilometrin päästä opetuslastensa luota? Varsinkin hänen lemmikkiopetuslapsensa, Aleksanderin? Maer Luin oli suurimpia velhoja historiassa. Poikkeuksellisen voimakas. Ja siksi myös pelättävä. Nymph oli hermostunut. Hän tiesi sen takia päivän menneen pilalle.

[Lumba]

Nimi: Luna
Ikä: n. 20 vuotta
Pituus: 170cm
Paino: 55kg
Ulkonäkö: Meren vihreät silmät ja pitkät, punaiset hiukset. Hyvin kalpea. Pukeutuu aina pitkiin mekkoihin.
Ammatti: Valmistaa erilaisia rohtoja
Luonne: Ajoittain hyvin itsekäs ja määräileväinen, puuttuu asioihin jotka eivät hänelle kuulu. Mutta jos jokin ei mene hänen mielensä mukaan,hän alkaa mököttää. Tekee asioita vain jos hyötyy niistä jotenkin.Yrittää aina nähdä asiat ulkopuolisen näkökulmasta.
Ase: Myrkytetty tikari
Elementti: Vesi
Taiat: Water, Watera, Waterga, Tsunami, Tidal wave
Osaa kutsua meren asukkeja avukseen
Muuta: On oppinut kaikki kykynsä äidiltään, joka lähti kun Luna oli lapsi ja jätti hänet isänsä kanssa. Isä kuoli suruun, ja Luna on siitä lähtien vihannut äitiään.

Luna oli istunut ravintolassa jo jonkin aikaa, kun Maer Luin astui sisään. Vaikka Lunaan itseensäkin mies teki vaikutuksen, muiden ihmisten järkyttyneet reaktiot olivat hänen mielestään jopa lievästi koomisia. Niin mahtava kuin velho olikin, tuskin hän oli tullut paikalle teurastamaan kaikkia asiakkaita? Tai eihän sitä koskaan tiennyt. Hän aikoi vain tyytyä tarkkailemaan velhoa, mutta asia vaivasi häntä liiaksi. Sitä paitsi hän halusi tilata juotavaa, ehkä se auttaisi hänen migreeniinsä.

Niinpä hän meni seisomaan tiskille velhon viereen, mutta siihen päästyään sanat juuttuivat hänen kurkuunsa. Velho tiesi Lunan tuijottavan häntä, muttei sanonut mitään. Sitten Luna rohkaisi mielensä ja totesi: "Kaunis ilma tänään." Hän tajusi itsekin kuulostavansa uskomattoman typerältä, mutta sille ei voinut enää mitään. "Mitä te tarkalleen ottaen haette täältä? Aamiaisen lisäksi tarkoitan", Luna jatkoi suorasukaisesti.
Velho ei vastannut. Luna huokaisi ja jäi odottamaan tarjoilijatarta.

[Noirre]

nimi: Shanaan Kawaii
ikä: 17
pituus: 156
paino: 48
ulkonäkö: najavo intiaani Kuten Aerakin. Pitkät paksut hiukset ja vastapuhjenneitten lehtien väriset silmät. Hiukset syksyisten lehtien väriset: punaista, keltaista ja ruskeaa. Siunauksen merkkinä musta raita oikealla puolella päätä.
Luonne: viisas, mutta auttamattomasti nuoren tuntuinen. Joskus ylitunteellinen. Hyvä kuuntelija. Suuttuessaan saa aikaan pahempaa tuhoa kuin hurrikaani, yleensä tosin vain henkisellä tasolla.
ase: puinen, pitkä sauva, ja monta tikaria. osaa myös käyttää jousta hyvin taitavasti, ei tosin kanna sellaista mukanaan.
elementti: ilma
taiat ja muut kyvyt: ääni toimii samalla tavalla kuin hypnotisointi (hunajaisen äänensävyn kuullessa) kaikki ilmaan liittyvät taiat. Parantaa ihmisiä ja saa kasvit kasvamaan nopeasti.
Muuta: Aeran "opetuslapsi" ja hyvä ystävä.


(teksti tulee illalla, voitte jatkaa niin teen uuden postauksen.)

[The death Magic]

Taistelun kohina kajahtaa pienessä Medyn kylässä. Kaksi miestä harjoittelee. Toisella on Yari yli 2 metriä pitkä sauva jossa on veitsenterän pituinen terä päässä. Toisella on vain tavallinen puinen sauva. Aiot siis lähteä pois Joni? toinen miehistä alkaa keskustelemaan. Aion. Minulla ei ole enää mitään täällä. Olen kyllästynyt ja haluan pois. Joni vastaa. Saat sitten voittaa minut!!! toinen miehistä huutaa ja hyökkää Yarillaan. Joni väistää ja iskee miestä selkään. Hän pudottaa Yarinsa ja kaatuu maahan. Isä olet liian vanha ja sairas taistelemaan. Joni puhuu. Et voita minua edes Yarillasi vaikka ennen kukaan ei voittanut sinua kun käytit sitä. Jonin isä vastaa: Hrrmmh. Saatan olla vanha mutta et saa mennä pois. Me tarvitsemme sinua huolehtimaan meistä. Ja moni kylän tyttökin jäisi kaipaamaan. Liioittelet jo taas isä. Mutta en muuta mieltäni. Sitäpaitsi en ole lähdössä sen takia että saisin heti kuolla pois. Silti en hyväksy sitä. Jonin Isä vastaa. Mutta jos sinun on pakko mennä ota Yarini. Se tuo sinullekkin varmasti suojaa. Joni miettii vähän aikaa ja hakee maahan pudonneen Yarin. Sitten Jonin äitikin tulee ja ojentaa Nagasakinsa ja sanoo: Otat myös tämän tai et mene minnekkään. Aina on hyvä olla useampia aseita varalla. Tiedät opetuksemme. Tiedän,tiedän Joni valittaa. Ne opetukset pursuaa jo korvista ulos. Tämän jälkeen hän kävelee taloonsa ja huoneeseensa sisälle. Tulee yö ja yhtääkkiä hänen sydämessänsä tuntuu jotain. Jotain joka tuntuu melkein jo kivulta. Joni tajuaa että tämä on varmasti merkki jostain. Ja hänen täytyy seurata sitä. Joni kaappaa isän ja äitinsä aseet sekä oman pitkäteräisen miekkansa Bladagan ja lähtee marssimaan kohti kylän porttia. Yhtääkkiä tyttö nimeltä Emily huutaa: Älä mene!! Joni kääntyy ja huokaa: Näin on parempi. Ei hyvästeillä tee mitään. Ole sinä vaan täällä ja jatka vaikka kylän tulevaisuutta. Emily vastaa: Mutta minä.... mutta Joni oli jo kerinnyt menemään kylän ulkopuolelle ja juoksemaan pois. Tyttö vain jäi tuijottamaan pimeyteen kunnes meni taloonsa...

[Dagger]

Dagg ei pystynyt enää nukkumaan. Auringon valo alkoi tulvia ikkunoista sisään ja hänellä alkoi olla jo nälkä. Hän nousi sängystä, petasi sen ja avasi ikkunat. Oli hieman pilvistä, mutta valoista kuitenkin. Dagg puki päälleen ja huojui kohti keittiötä. Hänen päänsä ei ollut enää niin kipeä, mutta hän oli vielä hieman väsynyt. Hän avasi ruokakomeronsa ovet "Hmph. Käyhää" Dagg huokasi kun näki tyhjillään olevat hyllyt. Daggi oli kaivannut hieman omaa rauhaa ja siksi muuttanut kauemmas kaupungista. Hän kävi siellä vain joskus ostamassa lisää ruokaa ja tarkkailemassa miten siellä noin yleensä sujui. Häntä ei nyt huvittanut lähteä kaupunkiin, mutta hänellä oli silti nälkä. Hänen oma pieni puutarhansa ei paljoa ruokaa tuottanut ja hänpärjäsi välillä ihan hyvin vähällä ruoallakin. Nyt kuitenkin leipä oli lopussa ja tyttö kaipasi aamiaista.. Ja kenties hieman ihmisiäkin. Dagg oli tottunut olemaan välillä yksin, eikä se häntä niin haitannut.. Mutta hänestä olisi ollut ehkä taas mukavaa nähdä muita ihmisiä puuhissaan. Dagg sulki ruokakomeron ovet ja kävi noutamassa kukkaronsa, sauvansa ja kaapunsa. Se oli valkoinen ja siinä oli punaruskeita kuvioita. Hän puki kengät jalkaansa ja puki viitan ylleen. Hän astui ulos talosta ja lukitsi oven. Hän sujautti avaimet ja rahat nahasta tehtyyn kukaroon jonka hän laittoi nahkalenkistä roikkumaan kaulastaan.

Dagg muisteli tietävänsä erään pienen maalaisravintolan ja lähti kävelemään sitä kohti. Hän piilotti hiuksensa kaavun sisälle ja veti hupun silmilleen. Dagg tahtoi vain olla sivulla, hän ei tahtonut joutua puhumaan kenellekkään. Korkeintaan kai tarjoilialle. Hän mieluummin toistaiseksi vain seurasi ihmisiä sivusta. Kaiken varalle jos joku sattuisi utelemaan jotakin niin Dagg jankutti mielessään: "Ole kohtelias.. Mieluummin hiljaa äläkä paljasta mitään itsestäsi muille.." Dagg huokaisi jälleen ja astui sisään ravintolaan. Onneksi siellä oli yksi nurkkapöytä vapaana. Hän piilotti sauvansa nurkan varjoon ja istui. Hän piti päänsä mahdollisimman alhaalla mutta kurkisti varovasti hupun alta ympärilleen. Dagg näki tarjoiliattaren joka yritti pitää itsensä rauhallisena ja tarjoilla ihmisille tilauksensa. Dagg näki myös nuoren naisen pitkässä mekossaan istumassa tiskillä jonkun vanhan miehen vieressä. Dagg tunnisti naisen, hän oli joskus kuullut muutaman juorun siitä että nainen tunkee nenänsä muiden asioihin eikä päästä niistä noin vain irti. Dagg arvosti Lunan päättäväisyyttä muttei tungeskelua. Dagg toivoi ettei nainen tulisi kyselemään häneltä mitään, mutta muuten Daggilla ei ollut mitään Lunaa vastaan. Ravintolassa oli myös muitakin asiakkaita. Dagg kiinnitti seuraavaksi huomionsa vanhaan mieheen joka istui Lulan vieressä. Vanhus näytti tutulta, mutta Dagg ei osannut sanoa kuka hän oli. Nymph näytti hieman pelkäävän häntä.. Dagg huokaisi kun ei taaskaan tiennyt mitä oli meneillään. Hän katseli menusta jotakin mahdollisemman hyvää ja halvalla. Dagg oli Summoner, muttei hänelle varsinaisia töitä mistään sadellut.. Eli hänellä ei ollut rahaa viskoa linnuille, muttei hän köyhäkään ollut. Dagg nojasi sauvaansa vasten ja toivoisi ettei sitä huomattaisi. Hän ei tahtonut erityisempää huomiota, siksi hän jäi yksin nurkkaan istumaan ja odottelemaan tarjoiliaa.

[muumuu]

Nimi: Zaiy Xi, kutsutaan nimellä Zack.
Ikä: 20
Pituus: 160 cm
Paino: 58 kg
Ammatti: Kemisti
Työ: Työskentelee tällä hetkellä apteekissa, mutta tahtoo päästä ilmaisemaan itseään vapaammin.
Pitää: Sateesta, ukkosesta ja muistakin luonnonilmiöistä, ja tietysti kaikkea mitä pitää tutkia. Hän on hyvin utelias luonne, paikoittain hiljainen.
Inhoaa: Liian ahkeria puhujia, eli niitää jotka ovat kokoaika äänessä. Inhoaa myös kuumia päiviä.
Ase: Erilaiset myrkylliset yhdistelmät eri aineista. Käyttää myös taistelusauvaa, Tonfia ja Sai nimisiä "tikareita", mutta hyvin harvoin, lähinnä kun on käytössä viimeiset keinot.
Taiat: Yleisesti kaikki maahan liittyvät taiat, myös status-taikoja, kuten bio, silence jne. Osaa myös kutsua Edenin, mutta hyvin harvoin, sillä haluaa pitää kykynsä salassa, hän ei halua olla muiden silmissä outo.
Muuta: Hänen vanhempansa ovat kuolleet jo vuosia sitten. Yksinäinen.

Zack käveli pitkin hiekkatietä ja heitteli omenaa ja otti sen kiinni. Hänellä oli tylsää. Ja oli kuuma päivä. Zak huomasi suuren puun joka näytti olevan vanha, hän istuuntui sen juurella ja hyväksyi sen tarjoaman varjon. Hän oli hyvin luontoystävällinen, Zackilla oli salaisuus, hän on viimeaikoina ruvennut tuntemaan kuinka kukka huutaa kun se katkaisee, kuinka puu karjaisee kun oksan taittaa poikki. Hänestä tuntui että alkoi olemaan yhtä luonnon kanssa. hetken iskusteltuaan hänelle tuli hiki. Hän sylkäisi heinan suustaan jota oli pureskellut ja jatkoi matkaansa. Hänellä ei ollut määränpäätä, hän vain matkasi eteenpäin tylsyyttään ja tokaisi hiljakseen :"Miksi tänne piti tulla näin kuumana päivänä? Olenko tulossa hulluksi? Kenties tulin varmistamaan ettei luonnolle käy mitään? Kyllä. Olen tulossa hulluksi."
Hetken matkattuuaan Zack huomasi pienen ravintolan ja päätti mennä sinne. Siellä oli oikein viehättävä nuori naishenkilö joka oli pukeutunut kaapuun, harmi sinänsä, hän oli nätti, sen voi kertoa jo katsomalla hänen siroa kehoaan. Hänen katseensa ajelehti kohti tiskiä, siellä hän huomasi naisen ja hieman huvitavan näköisen miehen. Hänestä hehkui maagisuus, hän oli selvästi maagi. Zack meni ja tilasi kauniilta naiselta yhden omeletin ja meni kaapuun pukeutuneeseen naisen viereen, hän osasi vain aavistaa tytön mielenalana. Tyttö oli selvästi hermostunut...

[Gabriel]

Parin kilometrin päässä siitä ravintolasta jossa jotkut tulevaisuuden tapahtumia kanavoivat henkilöt istuivat, heräsi melkein sadan metrin korkeudessa pienessä ja ahtaassa kammiossa Maer Luinin oppipoika ja seuraaja. Tunnettu muiden ihmisten keskuudessa nimellä Aleksander Flagg, toisen etunimen tiesivät vain harvat henkilöt hänen itsensä ja Maer Luinin lisäksi. Aleksander ei käsittänyt miksi Maer Luin piti häntä niin suuressa arvossa. Maer Luinin johtamaan veljeskuntaan kuului melkein sata velhoa, osa pari kertaa Aleksanderiakin vanhempia. Oliko hän oikeasti niin lahjakas?
Aurinko paistoi kammion ikkunasta hänen silmiinsä. Yleensä hän heräsi ennen kuin aurinko ehti sinne, mutta tänään oli hän nukkunut pitkään, levollisesti ja vailla unia. Hän oli huomannut myös jotain itsessään joka oli erittäin ärsyttävää. Hän ei tiennyt miksi, mutta aamuisin herätessä häneen iski joskus erektio. Aleksander oli muutenkin hämmentynyt ihminen ja hänen seksuaalinen ulottovuutensa hämmensi häntä tavallistakin enemmän. Siksi hän vihasikin sitä ja yritti pitäytyä täydessä selibaatissa asian ajattelunkin suhteen. Tänään ei se häntä kuitenkaan vaivannut. Aurinko taas vaivasi.

Vain yhdessä ja ainoassa asiassa oli hän varma kuin kallio. Taikuudessa. Aleksander taisi sitä erittäin hyvin, eikä ollut tehnyt virheitä koskaan elämässään ensimmäisen onnistumisensa jälkeen. Niinpä hän loi ristikkäisajan siirtäen kammionsa sen hetken ulkopuolelle 15 minuuttia menneisyyteen olematta itse kuitenkaan menneisyydessä. Kyseinen toimitus vaati poikkeuksellisia matemaattisia ja maagisia kykyjä, jos ei itseään tahtonut menneisyydessä nähdä. Mutta sillä hetkellä paistoi aurinko tornin seinää vastaan eikä kammion ikkunasta ulos. Aleksander venytteli hieman, käytti vartin heräämiseen ja kun se aika oli kulunut siirsi hän ajan taas oikeille raiteilleen. Aurinko oli mennyt jo ikkunan ohi. Aleksander pukeutui hihattomaan ja huputtomaan kaapuunsa, nappasi kirjahyllyltä taikuuden opin sijasta kertomuksen ja lähti kammiosta ulos portaikkoon suuntaen tornia ympäröivään puutarhaan. Tämä oli niitä päiviä kuukaudesta kun Maer Luin lähti tornista ja hän sai pitää vapaapäivän opintojen suhteen.

[Dagger]

Zack katseli hetken ympärilleen ravintolassa. Tarjoiliatar katosi keittiöön hakemaan tilausta, joten Zack ei pystynyt jäämään juttelemaan tämän kanssa. Hän käänsi katseensa vieressään olevaan naiseen ja vanhaan mieheen. Nainen näytti hieman tympääntyneeltä "seuraansa". Mies ei puhunut eikä edes katsonut naista. Zack siirtyi sivummalle hiestä, hän ei halunnut jäädä katsomaan mitä voisi tapahtua kun nainen suuttuisi. Zackin piti etsimään jostakin oma pöytä, sillä hän ei viitsinyt jäädä tiskille notkumaan. Asiakkaita ei ollut paljon ja Zack toivoi hieman seuraa. Hän huomasi nurkassa istuvan tytön joka yhä piti huppua silmillään ja käsiään sylissä. Zack hymyili ja lähestyi tyttöä. Dagg kuuli jonkin lähestyvän, mutta päätti olla nostamatta katsettaan.

Nymph oli muutama minuutti sitten tuonut hänelle hieman kuumaa mehua ja leipää. Dagg nosti kupin varovasti huulilleen eikä kiinnittänyt Zackiin mitään huomiota. "Hei.." Zack yritti tervehtiä mutta Dagg ei ollut kuulevinaan häntä. "Minä olen Zack. Näin teidät tuolla ulkona, neiti.." Dagg ymmärsi jo mistä oli kyse. Tämä miekkonen joka seisoi hänen vieressään tahtoi nyt Daggin kertovan hänelle nimensä, mutta Dagg ei tahtonut kertoa sitä hänelle.. "Vai niin" Dagg sanoi Zackille kiertäen hänen vihjeensä. Zack hymyili ja kysyi: "Saako tähän istua?" "Jos maltatte mielenne saatte koko pöydän. En aio viettää tässä koko päivää" Dagg vastasi ja haukkasi hieman leipäänsä. Hän yritti olla välinpitämätön ja samalla pitää miekkosen poissa. "Ei ei! En minä tahdo pöytää teiltä varastaa! Istua vain!" Zack sanoi hätäisesti peläten että tyttö lähtisi. "Täällä on lähes koko tiski tyhjä ja vapaitakin pöytiä, herra Zack" Dagg vastasi ja jatkoi syömistä. "Ovelaa.." Zack sanoi hiljaa mielessään ja virnisti. Tyttö osasi sanoa kaikkeen jotakin vastaan, mutta Zack ei ymmärtänyt että hänen kanssaan on lähes mahdotonta väitellä. Zack kuitenkin istui Daggin viereen ja Nymph toi hänelle omeletin. Zack kiitti Nymphiä ja sanoi Daggille: "Niin taitaa olla, mutta mieluummin istun jonkun noin kauniin vieressä kuin yksin." Dagg punastui hieman. Yrittikö tuo tunkeileva miekkonen nyt iskeä häntä? Jos liiallisuuksiin menee niin Daggilla on sauva jolla hieman isekä takaisin. Zack rupesi puhumaan ammatistaan ja Daggia viehätti se että hän oli itsekkin oppinut parannuksen taitoja. Oikeastaan eihän Zack osannut mitenkään muuten parantaa kuin esineillä muttei sillä ollut niin väliä. Dagg istui hänen vieressään ja kevyesti hymyili. Ei selvästi ja olihan huppu yhä hänen silmillään. "Ihmeellistä tiedätkös.." Zack sanoi, "Näetkö tuon papparaisen tuolla? Se on se kuuluisa velho Maer Luin. Tunnethan sinä hänet, etkö?" "Maer Luin.. Ei. Ei sano minulle mitään. Yksi velho sinne ja tänne." Dagg sanoi ja kevyesti vilkaisi velhoon. "Mitä?! Et tiedä kuka hän on?" Zack huudahti ja katsoi ihmeissään tyttöä. Dagg painoi päänsä alemmas ja heilutti sitä kevyesti. Zack tajusi miten epäkohtelias jälleen oli: "Öh.. Anteeksi. Ei kaikkea voi tietää" Zack sanoi ja virnisti. Dagg huokaisi ja nyökkäsi hiljaa. Häntä harmitti hieman ettei oikein tiennyt mitä oli meneillään.. Muttei antanut sen vaivata.

[Arwie]

Ravintolassa Nymph, joka oli hautautunut hetkeksi keittiöön rauhoittamaan hermojaan ja pakoillakseen edes hetken Maer Luinin terävää katsetta, yritti seurata tilannetta keittiöstä. Ravintolassa oli vielä melko varhaista ja asiakkaita oli vain muutama, kuten aina siihen aikaan oli ollut, mutta silti tuntui, kuin jokin olisi muuttunut. Ketään ravintolan puolella olevista hän ei erityisen hyvin tuntenut, nimeltä tosin kaikki, ja kylän juorujen perusteella joitain luonteenpiirteitäkin, mutta silti hänestä tuntui että jokaikinen henkilö tässä huoneessa käyttäytyi kuin heidän ei olisi kuulunut käyttäytyä.
Hän huokaisi. "Tai ehkä minä vain yksinkertaisesti olen tulossa hulluksi" hän mumisi. Hänen piti ryhdistäytyä, sillä hän tiesi hermostuksensa oli varmasti läpinäkyvää ja kylässä juorut levisivät nopeasti- ja pian kaikki tietäisivät ’sen tienhaaran ravintolan sekoilevan Nymph VanTasselin’- ja kukaan tuskin halusi tulla syömään maalaistaloon, jota piti hullu.
Hän vilkaisi tiskille, jolla vanha velho ja nuori tyttö yhä istuivat. Hänen katseensa jäykistyi hänen tajutessaan katsovansa suoraan Maer Luinin kylmiin silmiin.
Yhden asian hän ainakin tiesi. Vanhan miehen hermostuttava tuijotus ei ollut hänen mielikuvitustaan. Halusiko mies oikeasti vain hermostuttaa hänet, vai jotain muuta?
Hän puri huultaan. Ainoa keino saada selville oli kysyä sitä mieheltä itse. Mutta miten hän pelkäsi hieman, ja oikeastaan enemmänkin kuin hieman, sillä Nymphistä tuntui ettei velho ollut kovin ystävällinen persoona, eikä hänen maaginkykyjään suinkaan voinut väheksyä.
Hän mietti, olisiko velho kykenevä riehumaan ravintolassa asiakkaiden keskellä. Oman hermostuneisuutensa keskeltä hän pystyi ajattelemaan, että ei, mikäli mies oli niin viisas kuin hän oli kuullut. Hän teki mielessään pikasuunnitelman. Ensin hän hymyilisi ystävällisesti ja kysyisi halusiko velho vielä jotain, sitten ottaisi puheeksi tämän häiritsevän katseen. Näin hän tekisi, näyttäisi hän typerältä tai ei. Hän laski mielessään viiteen, yritti olla näyttämättä hermostustaan ja käveli sitten kohti tiskiä.

[Dagger]

Daggi yhä istui omassa pöydässään -jonka oli nyt joutunut jakamaan Zackin kanssa. Daggia rupesi tiskillä istuva velhonkäppänä kiinnostamaan. Dagg katsoi huppunsa alta velhoa ja mietti oliko koskaan kuullut hänestä. "Zack..." "Niin?" Zack vastasi Daggille "Kuka tuo velho olikaan? Mitä hänessä on niin erikoista?" Zack katsoi Daggia ja virnisti jälleen. "Maer Luin. Se on hänen nimensä. Kuulemma jokin oikein mahtava velho joka asuu parin kilometrin päässä olevassa, jopa yli sata metriä korkeassa tornissa.. Tai jotakin vastaavaa. Siellä hän elelee opetuslapsiensa kanssa. En oikein tiedä enempää" Zack sanoi ja nojasi tuoliinsa ja pudisti päätään. "En tiedä.. Jokin hänessä on minusta vialla. En pidä tästä.." Dagg mutisi ja puristi salaa sauvaansa. Hän suunnitteli käyttävänsä Scannia ukkoon ja nähdä mikä tämä on velhojaan, mutta yllättäen Nymhp asteli Daggin eteen ja alkoi lähestyä vanhusta. "Eh.. Mitähän tuo tarjoiliatar oikien yrittää?" Dagg mietti ja kun Nymph kääntyi Dagg huomasi velhon tuojottavan häntä. Dagg ei tahtonut katsoa ukkoa silmiin mutta hymyili huppunsa alta. Dagg puristi yhä sauvaansa ja hymyili huppunsa alta. Zackin oli huomannut velhon tuijotuksen. "Mi-mitä nyt?" Zack änkytti. Lunakin nosti päätään ja näki kun velho katsoi nurkkapöydässä istuvaa kaksikkoa. Luna huokasi ja pudisti päätään. Ilmapiiri oli jotenkin kireä. Velho tuijotti kaikkia asiakkaita, Nymph hädissään mietti mitä tehdä, Luna seurasi velhon tekemisiä, Zack vilkuili ympärilleen ja oli valmis menemään velhon luo jopa kysymään mikä on vialla ja Dagg.. Dagg puristi sauvaa kädessään ja hymyili huppunsa alta... "Tästä ei hyvää seuraa, eh...?"

[muumuu]

Tästä ei nyt hyvää seuraa. Nymph ajatteli ja kiristeli hampaitaan. Mitäköhän tästäkään tulee? Tappelu? Zack ajatteli. Hän rupesi jo kaivamaan taskustaan pientä sinistä nestettä täynnä olevaa koeputkea, joka aiheuttaa ihmiselle pienen "humalatilan". Tätä rohtoa ovat monet väärin käyttäneet, ja kohtalonsa siitä ovat saaneet. Zackin opettajatar oli sanonut. Dagg huomasi Zackin kaivelevan jotain taskustaan, ja rupesi puristamaan sauvaansa kovemmin, hänen kätensä olivat ihan hiestä märät. Maer Luin huomasi tämän kireän ilmapiirin, tai hän aisti sen jo aikoja sitten, mutta ei tehnyt juurikaan mitään asialla, tuijotti vain muita hermostuttavan piinaavalla katseellaan. Zack oli jo paiskaamassa rohtoa maahan kunnes dagg otti hänen kädestään kiinni. "ET! Et tee sitä!" Samalla huutaen. "Hyvä on, etsin jotain lievempää ja liukenen paikalta, en halua olla osallisena taistelussa jossa on mahtava velho, kehottaisin sinuakin lähtemään. Ennenkuin on liian myöhäistä" Zack sanoi ja kaivoi pullon jossa oli jotain.. savua. Hän viskasi sen maahaan, siitä kuului pieni räjähdys, mutta savu valtasi miltei koko ravintolan ja Zack livisti paikalta, kuten koira veräjästä...

[Gabriel]

Samaan aikaan Aleksander Gabrahal Flagg istui puutarhassa kirsikkapuiden alla lukien samalla romaanikirjoitelmaa, joka kertoi sankariteoista. Hän piti ja ei pitänyt kirjasta. Hän piti sen seikkailuista, siitä kuinka velhot joutuivat taistelemaan lohikäärmeitä vastaan (hän oli tosin kuullut että viimeinen lohikäärme oli kuollut tuhat vuotta sitten itsensä Maer Luinin käden läpi, lohikäärmeitä kykenivät surmaamaan vain velhot, mikään maallinen ase ei niihin pystynyt) ja sen kiehtovasta maailmasta. Mutta hän EI pitänyt ihmisten päättäväisyydestä ja siitä kuinka nämä aivan vankkumattomasti taistelivat jonkin puolesta. Juuri sellainen häntä hämmensi. Hän tunsi uskollisuutta vain yhdelle ja ainoalle henkilölle - opettajalleen Maer Luinille. Vaikka pelko oli vähintään yhtä suuri. Hän oli itse nähnyt kuinka Maer Luin oli kerran surmannut yhden velhokokelaista, koska tämä oli täysin toivoton. Aleksanderilla ei sitä pelkoa ollut. Taikoessaan hänet valtasi omituinen rauhallisuuden tunne. Lisäksi hän ei ollut tuntenut sitä koskaan, mistä muut olivat alati tietoisia - mahtinsa rajoja. Hän oli monesti yrittänyt, mutta mennessään yhä pidemmälle ja pidemmälle ei hän mitään rajoja tuntenut eikä hän uskaltanut taikoa sillä tasolla, joka kykenisi hänet itsensä tuhoamaan. Kertaakaan ei hänen mahtinsa ollut horjunut, mutta kuinka kauan hän voisikaan kestää?

Hänet herätti kirjan lukemisesta yleinen häly tornin etupihalta. Kaikki Maer Luinin opetuslapset olivat juosseet sinne. Velho oli palannut takaisin, vaikka hänen pitäisi olla poissa koko päivän. Aleksander juoksi paikalle ja kaikki ketkä hänet huomasivat väistyivät hänen tieltään. Lopulta Aleksanderin edessä oli vain Maer Luinin sinisen kaavun selkäpuoli, jonka alahelma peitti hienoissa sandaaleissa olevat nilkat. Sitten mahtivelho astui sisään torniin ja sulki ovet perässään koskemattakaan niihin. Ähkien avasi Aleksander ovet ja juoksi velhon perässä kierreportaita ylös, aina vain korkeammaksi ja korkeammaksi ohittaen oman kammionsa oven saapuen vihdoin huipulle - Maer Luinin yksityiseen kammioon. Aleksander koputti ja odottamatta vastausta hän astui sisään. Hän piti katseensa poissa hyllyillä olevista tavaroista ja keskittyi velhoon.
"Mikä lennätti teidät tänne, opettajani?", hän kysyi suhteellisen varovasti. Maer Luin kääntyi ympäri tuoliltaan ja laittoi sulkansa sen pergamentin viereen johon oli juuri kirjoittamassa jotain.
"Tämä ei ollut tavallinen käynti poissa täältä. Minun piti katsoa ja nähdä eräitä ihmisiä. Koska elementtisi on alistunut minulle ja näyttänyt, että he tulevat olemaan tärkeitä. Mahdollisesti kaikille.", Maer Luin selitti rauhallisella äänensävyllä. Velhon kumea ääni oli todella rauhoittava, eikä siinä ollut mitään hypnoottista tai taikaa.
"Mitä saitte selville?", Aleksander kysyi hyvinkin uteliaana. Maer Luin käänsi päänsä sivulle, katseli hieman hyllyjään ja kääntyi taas Aleksanderiin päin.
"Kaiken. Ja en mitään. Kaiken heistä, tiedän heidän olemuksensa, luonteensa ja ominaisuudet. Täten pystyn päättelemään miten he reagoivat eri tilanteissa. Se on helppoa, nähdä ihmisen läpi. Esimerkiksi sinä, oppipoikani, pelkäät minua-", Aleksander värähti, "-vaikka kunnioitatkin ja se on tärkeintä. Mutta tuollaiset tiedot tiedän kaikista. Minä en saanut tietää heidän roolistaan tulevaisuudessa. Kuin...keitä tahansa muita ihmisiä.
Lyhyesti sanottuna, rakas seuraajani, minä en saanut tietää yhtään mitään.", Maer Luinin jäänsiniset silmät katsoivat Aleksanderia silmiin. Oppipoika nyökkäsi, kumarsi ja poistui. Maer Luinilla oli ajateltavaa.

[Arwie]

Nymph kakoi kurkkuaan ja yritti nähdä jotain vuotavien silmiensä välistä. Hän haparoi kädellään seinän vierustoja, sieltä, missä oletti oven olevan, ja veti kahvasta. Dagg, Luna, ja muutama muu paikalla ollut asiakas seurasi hänen jäljessään yskien samalla lailla. Nymph hieroi silmiään ja tajusi tehneensä pahan mokan.
Hän huokaisi. "Pyydän anteeksi kaikilta" hän sanoi kuuluvalla äänellä. "Kunhan saamme savun haihtumaan, olette taas tervetulleita syömään ihan milloin vain."
Ihmiset alkoivat kaikota hiljalleen mumisten jotain, mitä Nymph ei kuullut. Hän huokasi ja katsoi sisään. Savua oli kammottavan paljon. Ravintolaa tuskin saisi avattua enää tänään.
Mutta Maer Luin ja hänen käyttäytymisensä oli jäänyt painamaan hänen mieltään. Hänestä tuntui, että velho ei ollut tänä aamuna paikalla vain huvikseen. Mutta mitä hän sitten oli tekemässä? Hän pisti korvansa taakse, että pakottaisi itsensä uskaltamaan vierailemaan velhon tornissa, kunhan saisi ravintolasotkunsa pois alta.

Jossain kauempana hän näki Zackin juoksevan tietä poispäin, Dagg muutama kymmentä metriä jäljessä, ja muisti tämän olevan savupommin heittäjä. Ei ollut varmaa, oliko Zack tehnyt ilki- vai sankariteon, mutta hänestä oli vähintään velvoite, että hän auttaisi sen kaaoksen siivoamisessa.
Hän odotti hetken, että pahin savu haihtui, ja astui sitten takaisin sisään. Sisällä oli kamala sotku. Ihmiset olivat ulos lähtiessään kaataneet useita pöytiä ja tuoleja, ja astioita ja ruokaa lojui siellä täällä lattialla.
Hän avasi talon kaikki ikkunat ja laittoi oveen viestin, ‘suljettu toistaiseksi’.
Nyt hän ei ainakaan jaksaisi siivota. Hän oli stressannut ihan liikaa viime päivinä.
Hän nappasi naulakosta hartiahuivinsa ja päätti lähteä rentouttavalle, lyhyelle kävelylle.

[Dagger]

Dagg näki Zackin juoksemaan pois ja mietti miksi hän tuon rohtopullon heitti. Ei kukaan ollut tappamassa ketään.. Vai oliko? Daggia harmitti että hänen aamiaisensa oli jäänyt kesken. Vielä enemmän häntä harmitti se mitä Nymphille kävi. Dagg huomasi tarjoiliattaren kävelemässä ja juoksi tämän perään. "Umm.. Anteeksi. Onko kaikki hyvin?" Dagg tiesi että se oli tyhmä kysymys sillä tietenkin kaikki ei ollut hyvin. "Oh, sinähän olit tänään aamulla syömässä? Pyydän anteeksi tästä kaikesta.." "Ei ei! Minun tässä anteeksi pitäisi pyytää. Se vieressäni istunut miekkonen sen räjähdyksen aiheutti. Olen pahoillani hänen puolestaan.." Dagg vastasi ja hymyili huppunsa alta. Nymph hymyili takaisin ja samassa huomasi Lunan joka pyyhki pitkältä hameeltaan tomua ja huokaisi syvään. "Äh, tästä todellakin tuli kamala aamu!" Luna tiuskasi ja huomasi Daggin ja Nymphin. "Olen hyvin pahoillani tästä onnettomuudesta", Nymph sanoi ja hymyili hiljaa. "Ei se mitään. Kaipasinkin hieman toimintaa. Se ukkokaan ei viitsinyt sanoa mitään. Isui vain tiskillä ja vilkuili ympäriinsä. Kamala katse, aivan kuin se yrittäisi tunkea läpi ja nähdä kaikki salaisuudet sisälläsi!" Luna tiuskasi ja puri huultaan. "Oikeastaan hän ei tehnyt mitään laitonta. Tuijotti vain.. Mutta se tuojotus tavalaan sattui" Nymph sanoi huolestuneena. "Hän katseli meitä kaikkia.. Ai niin, minä olen Nymph VanTassel", "Minä olen Luna." Dagg katsoi heitä huppunsa alta ja sanoi hiljaa "..Dagg.."

[muumuu]

Zack tokaisi pitkästyneellä äänellään.Zack huomasi kuinka muut välillä vilkaisivat häntä ivallisesti, hän ei piitannut niistä katseista. Hän oli tottunut niihin. Zack kuuli vielä muiden puheen korvissaan, mutta ei välittänyt niistä.
Taas sitä myöhästellään! Sanoi kimakka naisääni. Tänään olet ylitöissä. Nyt saa myöhästelyt riittää tai saat potkut! Jatkoi sama ääni.Kyllä pomo. Zack sanoi kyllästyneenä ja yksitoikkoisesti. Tänään saat järjestellä lääkkeet ja rohdot. Sitten teet inventaarion ja järjestät arkiston aakkosellisesti. Nainen nalkutti ikävän tylsällä ja kimeällä äänellään. Nyt riitti! Otan lopputilin! Olet ärsyttävä akka joka ei tee muuta kuin nalkuttaa! Zack raivosi ja lasipullot joissa oli luontaisaineita räjähtelivät ja maahan tuli pieniä säröjä. Nainen lyyhistyi maahan itkien, painoi päänsä polvien väliin ja purskahti suureempaan itkuun. Zack viskasi valkoisen takkinsa maahan ja käveli ulos apteekista. Sen nimi oli "Asukan lääkkeet ja luontaistuotteet".
Hän käveli ravintolaan, kertyihän matkaa melkoinen määrä, ja huomasi että Nymph olikin jo siivoilemassa. Zack pyyteli anteeksi ja auttoi siivoamisessa, hän avasi pullon korkin ja kaikki ylimääräinen ja jäljelle jäänyt savu meni pulloon. Aivan kuten magneetti, se veti savun itseensä, niin kuin magneetti rautaa. "Mi-miten tuo tapahtui?" Nymph kysyi ihmeissään. "Ääh, se on vain sellainen perus temppu, täällä pullossa oleva aine vetää tämän savun itseensä, savua ei voi enää käyttää, joten se liotetaan veteen ja vesi heitetään pois. "J-just. Ja missä sinä olet akiken tuon oppinut? Olet vielä niin kovin nuoren näköinenkin." Nymph kysyi ihmeissään. Taas. "Olen kemisti." Zack sanoi lyhyesti ja ytimekkäästi. He siivosivat nyt ravintolaa, Zack luuttusi lattioita ja Nymph järjesteli pöytiä ja tuoleja oikeille paikoilleen. "Eiköhän tässä ollutkin jo kaikki?" Nymph tokaisi pirteästi. "Kunnon lenkki ja siivoaminen piristää kummasti mieltäni." Hän jatkoi. "Minäpä tästä voisinkin lähteä, jos sinulle vain sopii?" Zack kysäisi Nymphiltä. "Kyllä, mene vain, olemme paiskineetkin ravintolani eteen töitä. Vai haluaisitko jäädä vielä aterialle? Minä tarjoan." Nymph sanoi. "Ei kiitos, söin jo omelettia aamulla, se oli oikein herkullista." Zack sanoi ja poistui, hattuaan nostaen.

[Gabriel]

No jokosta ihmisillä into laantui tai jotain? Kukaan ei ole jatkanut noin viidentoista tunnin ajan. Luvatonta, sanon minä, luvatonta. Vilkaiskaa vaikka Renin signua (ellei se vaihtunut jo). :P


Aleksanderilla ei ollut mitään tähdellistä tehtävää Maer Luinin odottamattomasta paluusta huolimatta. Kirjan lukeminen ei kuitenkaan enää huvittanut ja nuorella aikamaagilla oli tylsää. Tällaisina hetkinä häntä harmitti ettei hänellä ollut ketään ystävää. Kaikki Maer Luinin oppipojat pelkäsivät ja kunnioittivat häntä, ja jos hän olisikin ollut joukosta poikkeamaton ei hänellä siltikään olisi ystäviä ollut. Niin paljon kuin hän tiesi, he kaikki olivat tylsiä ja hämmentäviä ihmisiä. Aleksander oli elämänsä alkuvaiheessa huomannut, että tyttöjen kanssa oli luontevampaa puhua kuin poikien. Hän ei tiennyt miksi. Hän oli hyvin hämmentynyt ja halusi ymmärrystä. Ainut joka häntä ymmärsi oli Maer Luin, mutta hänkin hyvin korkealla ja hämmentävällä tasolla.
Niinpä nuori velhonkokelas päätti sitten lähteä käymään siellä maalaisravintolan luona, jossa Maer Luin oli vieraillut. Hän tahtoi nähdä kykenisikö löytämään ihmiset joista mestarivelho oli puhunut.

Luna ja Dagg olivat eronneet Nymphista, joka jäi siivoamaan ravintolaan. He päättivät käydä hakemassa jostain siivousapua paikalle, molempien mielestä oli ehdottomasti väärin se mitä oli Nymphille tapahtunut. He kävelivät eteenpäin vailla juttelua, kunnes huomasivat jonkun tulevan heitä vastaan. Kun Luna jo tunnisti hahmon eivät he voineet perääntyä, sillä tämä oli taatusti nähnyt heidät. Ei voinut erehtyä noista hiuksista jotka vaaleanharmaina liehuivat tuulen mukana. Vastaan tuli Maer Luinin lempioppilas, Aleksander Flagg.

Aleksander pysähtyi heidän eteensä, tervehti kohteliaasti ja esitteli itsensä. Luna oli hämmästynyt, joskaan ei yllättynyt. Tie jota pitkin he kulkivat johti muiden paikkojen lisäksi myös Maer Luinin torniin. Luna ymmärsi että on parasta olla kohtelias ja esitteli itsensä. Ennen kuin Dagg ehti estää oli Luna sanonnut myös:
"Ja tämä tässä on Dagg.", Dagg irvisti, koska ei tahtonut saattaa nimeään tuon henkilön tietoon. Mutta hän käänsi irvistyksensä hymyksi. Hän ei tuntenut Aleksanderia, mutta arveli tämän liittyvän jollain tavalla Maer Luiniin. Olihan Luna aika lailla hermostunut myös. Niinpä hän ojensi kätensä ja huomasi hämmästyksekseen Aleksanderin epäröivän sekunnin ennen kuin tämä vastasi kädenpuristukseen. Sen jälkeen tunki tämä kätensä hihattoman kaapunsa taskuun, ilmeisesti peläten että Luna saattaisi vaatia saman prosessin.
Aleksander ei tiennyt että hän oli löytänyt etsimänsä henkilöt, Maer Luin ei ollut kertonut nimiä eikä hän kyennyt tuolla tavalla näkemään ihmisten luonteet. Juuri nyt Aleksanderia hermostutti erittäin paljon. Hän olisi tahtonut käyttää aikamaagin kykyjään ja palata yhdessä ainoassa sekunnissa ajan pysäyttämistä käyttäen takaisin torniin, mutta sentään hillitsi itsensä. Sentään, olihan Luna katsonut häntä niin tutkivasti että hänen oli pakko tervehtiä tätä.

[muumuu]

Aleksander käveli kaupalle ja huomasi ovessa kyltin. "Olemme tämän päivän poikkeuksellisesti kiinni. Tulkaa takaisin huomenna.
Terveisin: Nymph VanTassel."
Ääh, juuri minun tuuriani! Aleksander mumisi hiljalleen.
No eipä tässä kai auta muu kuin lähteä takaisin. Mutta siellä on niin.. tylsää. Aleksnader ajatteli. "No mutta hei! Kukas sinä olet?" Sanoi miehen ääni. Se oli Zackin ääni. "Aleksander Flagg" Toinen ääni vastasi reippaasti, mutta miettiliäästi. Yhtäkkiä, aika kuin pysähtyi ja kaikki pimeni. Kaikki jonkin elementin haltiat lyyhistyivät maahan tajuttomana. Ensin rupesi leijumaan Joni, sinisenä hehkuen, jään värisenä. Sitten Nymph, punaisena, Shanaanin ympärillä oli utuista, Zack leijui vihertävä kehä ympärillään, Luna sinertävän vihertävällä kehällään leijuen, Aleksander valkoisena ja Dagg harmaana.
On mahdotonta sanoa kuinka kauan he leijuivat, ehkäpä minuutteja, sekunteja, jopa tunteja, sillä koko universumi oli kuin pysäytetty. Zack kuuli päässään jonkinlaista loitsuamista. Ääni selveni hänen pässään ja kuulosti nyt ihan tavalliselta puheelta; Teidät on valittu, TE olette valittuja.. Sinä, Aleksander, Nymph, Dagg, Shanaan, Luna.. ja Joni. Teidän tehtävänne on... Ja sitten ääni loppui. Nyt, he kaikki seitsemän heräsivät.. he heräsivät kukin elementtinsä lähellä. Zack metsässä, Luna järvellä, Nymph nuotion vierellä, Joni myöskin järvellä, Shanaan heräsi leijuen muutaman sentin ilmasta, Dagg heräsi maasta, kuten myös Alkesanderkin. He kaikki olivat samassa metsikössä, järvi oli keskellä metsää, metsää ympyröi puut, nuotio oli järven vierellä. "Mitä?! Keitä te olette?! Missä me olemme?! Mitä on tapahtunut?! Miksi me oplemme täällä?! Kuka tai mikä meidät tänne toi?!" Olivat kysymykset jota kuuluivat kunkin henkilön suusta. He kokivat toisen yllätyksen, eräs henkilö käveli heidän luokseen. Hänellä oli musta kaapu yllään, ja hänen äänensä oli kylmä ja sanoi:

[Gabriel]

"Teidän kokemuksenne oli itseensä kuolonvirtaan sekaantuminen. Mahtavin kaikista lohikäärmeistä, Enigronom jonka Maer Luin tappoi tuhat vuotta sitten, on tuon virran ohjaaja. Pedon elinvoima oli niin vahva, että se kykeni elämään henkiselläkin tasolla. Se olisi lopettanut '...tarkoituksenne on saada riistettyä Maer Luinin maagiset voimat ja annettava ne minulle'. Minä ehdin vetäistä teidät pois kuolonvirrasta ennen kuin se kykeni teidät hypnotisoimaan.", hahmo kertoi.
Kaikki olivat hyvin hämmentyneitä. Ensimmäisenä uskalsi puhua sitten Joni:
"Kuka sinä olet...ja mistä tiedät tuon?", hän kysyi ja oli peloissaan. Hamon vastaus tuli viipymättä:
"Minä olen yksi teistä ja itse koin tuon mitä äsken koette juuri itseni osalta aikakausia sitten. Minä varoitan teitä - olette nyt hyvin ohuessa olemassaolon kohdassa. Lähestykää Enigronomin kuolonvirtaa ja se saa teidät haltuunsa. Silloin muutun minä olemattomaksi ja tulevaisuus tuhoutuu. Maer Luinin elinvoimaa käyttäen palaa Enigronom elävien joukkoon. Et uskokaan, sinä joka minuksi tulet, kuinka vaikeaa on olla sekaantumatta tähän asiaan. Asiaan, josta oma olemassaoloni on kiinni. Nyt siis hyvästi, ennen kuin vaikuttamisen kiusaus muuttuu liian suureksi.", sanoi hahmo. Yhtäkkiä kaikki pimeni sekunniksi ja sitten värit palautuivat. Hahmo oli poissa.

Aleksander oli mietteliäs ja takoi kantapäällään maata. Sitten hän katsoi hyvin hitaasti heihin kaikkiin ja lausahti:
"Minun täytyy mennä Maer Luinin luokse. En tiedä kuinka pääsette takaisin, en oikeastaan välitä. Minä joka tapauksessa siirryn toiseen tilaan ajan virtaa hyödyntäen.", Aleksander sanoi ja suoristautui. Kukaan ei oikein ymmärtänyt heti mitä Aleksander sanoi, mutta Luna ymmärsi. Hän tiesi Aleksanderin olevan aikamaagi, yksi niistä harvinaisista.
"Odota! Voitko muka jättää meidät?!", hän huusi ja tarttui tämän käteen. Dagg ymmärsi myös mitä Aleksander aikoi. Jättää heidät tänne vailla pelastautumisen keinoa.
"Sinä et lähde! Meidän kohtalomme ovat ilmeisesti toisiimme sitoutuneet, ja nyt meidän kaikkien eritoten SINUUN! Lisäksi - etkö pelkää?! Kuka tietää missä 'kuolonvirta' vaanii? Kenties juuri ajan ulkopuolella, jonne käsittääkseni juuri nyt aiot mennä!", hän huusi tarttuen tämän toiseen ranteeseen.
Aleksander ei kyennyt keskittymään eikä täten siirtymään. Sitten hän ajatteli. Hänen mahtinsa mahdollistaisi kaikkien siirtämisen. Mutta toisaalta, miksi hän niin tekisi? Ja lisäksi - hallitsisiko hän sen? Nyt oli harkittava tarkasti. Lisäksi hän tunsi empatiaa ihmisiä kohtaan, vaikka nämä hämmensivätkin häntä. Sitten Aleksander avasi suunsa ja puhui:
"Nyt olisi parasta vain harkita asioita. En lähde. Ja minulla on keinot kaikkien kuljettamiseen. En kuitenkaan käytä niitä nyt. Joku tulta hallitseva voisi tehdä nuotion - oletan tulen olevan 'elementti'. Koska minulla on keinot täältä meidät pois kuljettaa, niin asetan yhden ehdon. Istukaamme ja puhumme asiasta. Ja keitä te olette? Lisäksi, teillä edes aavistusta mistä tässä on kyse? Minusta tuntuu, että vain Maer Luin saattaa tietää."

Niinpä Nymph sai sitten järjestää heille nuotiotulen ja sen ympärille he istuutuivat.

[Dagger]

Dagg isui hiljaa pitäen päätään jalkojensa välissä. Hänen huppunsa oli yhä silmillä ja hän mietti mitä oli tapahtunut. Hän ei käsittänyt miten oli joutunut tähän... metsään. "Miksi kaikki nämä ihmiset ovat täällä? Miksi juuri tämä paikka? Miksi.. Miksi minä?" Dagg ajatteli mielessään ja alkoi tuntea miten hänen päätään alkoi taas särkeä. Daggin sisällä alkoi jälleen kuohua. Hän ei tiennyt mitä tehdä. Hän tiesi, muttei osannut tehdä mitään. Hän halusi pois. Hän halusi omaan pieneen kotiinsa pois kaiken väen keskeltä. Aleksander alkoi kysellä mistä ihmiset olivat kotoisin ja miksi he olivat täällä. Ihmiset vastailivat ja kertoivat tuntemuksistaan. Kaikki olivat laskeutuneet paikkoihin jotka olivat heille mieluisia ja olivat lähellä heidän sydäntään.. Olivat aina olleet, mutteivat he tienneet miksi. Dagg kyllä ei tuntenut mitään vetoa maahan, -ei sellaista. Hän tunsi vetoa johonkin korkeampaan.. Valoon sekä varjoon. Dagg ei ossannut sanoa mitään. Hän tunsi kuin kaksi voimaa olisivat olleet repimässä hänet palasiksi..

Dagg nosti päätään ja näki aivan vieraita ihmisiä. Kaikki olivat heille vieraita, mutta kaksi jota hän ei ollut koskaan nähnyt. Shanaan ja Joni. "Muistan kun valo.. valo tai kenties jokin väri ympäröi meidät ja sitten me kaikki vain heräsimme täällä. Kaikki olimme jonkin rakkaan aineen luona.." Luna sanoi ja huokasi kevyesti. "Aineen? Ei. Elementin" Aleksander totesi. Nymph nyökkäsi ja nosti kätensä. Jotenkin.. Dagg ainakaan ei osannut sanoa miten, mutta Nymphin osoittama oksa maassa syttyi liekkeihin. Luna nosti kättään ja napsautti sormiaan ja jostakin palavan oksan päälle tuli vettä ja se sammui. Shanaan tiesi tavallaan myös mitä hänen pitäisi tehdä. Hän heilautti kättään ja tuuli tuli pyyhki tuhkan pois. "Elementti, niinkö?" Zack kysyi virnistäen ja Aleksander nyökkäsi päätään. Zack asetti kätensä maahan ja käden alta alkoi versota tulppaani. Joni asetti kätensä tulppaanin ylle ja se jäätyi. "Aika, Tuuli, Vesi, Tuli, Jää, Luonto.. Meidät on valittu kontroloimaan niitä", Aleksander totesi. "Miksi juuri me?" Luna kysyi, mutta kukaan ei vastannut. Dagg yhä istui hiljaa ja sitten sanoi: "Entäpä minä? Kaikki elementit ovat jo täytetty. Minä en tunne mitään sellaista vetoa maahan. Maa ei ole minun elementtini. Miksi minun piti tänne tulla jos minulla ei ole elementtiä?" "Dagg, kai sinäkin jotain tunnet? Etkö tunnekkin?" Zack kysyi. "...En.. en tiedä. En taida. Pääni on vain hieman kipeä ja tunnen kuin kaksi puolta minusta olisivat repimässä minua hajalle.." Dagg sanoi ja nosti päätään. Kaikki katsoivat häntä hetken ja sitten kääntyivät pois. Dagg vetäisi huppuaan alemmas ja sanoi: "Niin tai näin.. Minä en tahdo jäädä tänne.. Jos Aleksander ei aio viedä meitä takaisin, niin tiedä se-- minä en tarvitse apuasi päästäkseni täältä pois!"

[Arwie]

"Dagg" Zack änkytti. "Dagg, rauhoitu. Kyllä me jotain-"
Mutta Dagg ei mitä ilmeisimmin aikonut rauhoittua. Kenenkään arvaamatta hän nousi seisomaan ja juoksi poispäin metsään kuulostaen siltä, että itki.
"Dagg!" Zack huusi, mutta turhaan. He kuulivat enää vain tytön etääntyvät juoksuaskeleet, kunnes nekin olivat heidän kuulumattomissaan.
Kaikki katsoivat hämillään toisiinsa. Jokainen oli enemmän tai vähemmän sekaisin ja kaikki odottivat ja toivoivat koko ajan heräävänsä unesta ja pääsevänsä takaisin arkiaskareihinsa. Tämä oli painajaista, mutta silti, siihen asti, kaikki olivat onnistuneet pitämään mielensä tyyninä. Daggin äkillinen paniikkikohtaus oli päässyt yllättämään kaikki, vaikka se olikin olosuhteet huomioonottaen ollut ymmärrettävä.
"…Eikö jonkun pitäisi mennä hänen peräänsä?" Nymph kysyi huolestuneeseen sävyyn. Metsässä oli pimeää, eikä kukaan tiennyt missä he olivat. Metsässähän saattoi vaania heitä ihan mikä vain. "Metsässä ei ole turvallista yksin" Aleksander sanoi.
Zack katsoi Alexanderiin vihaisesti. "Se oli sinun vikasi" hän sanoi syyttävästi. "Mikset sinä vain voi kääntää aikaa ja viedä meitä takaisin?" "Minulla on syyni" Aleksander sanoi tyynesti. "Lopettakaa" Shanaan sanoi kuin tappelunalkua vaistoten. "Tuosta ei ole mitään apua." "Mennään kaikki" Nymph sanoi. "Emme kai voi antaa Daggin juosta tuonne eksymään? Näitte missä mielentilassa hän oli. Hän ei välttämättä edes katso, minne on menossa. " "Eikä hän taatusti ole mitään turvaa, jos hän ei vielä keksinyt elementtiäänkään" Luna järkeili. "Sitä paitsi, yhdessä olemme vahvempia," Nymph lisäsi kuulostaen siltä että yritti vakuuttaa enemmän itseään kuin muita. "Jessus!" Zack huudahti. "Mennään jo eikä vain porista siitä!" "Olkoon sitten niin" Aleksander sanoi. "Palava nuotio olkoon merkkinä, mihin suuntaan tulemme takaisin."
Kaikki nyökkäsivät hiljaa, vaikka olivatkin peloissaan. Shanaan katkaisi oksan lähimmästä puusta ja Nymph sytytti sen tuleen. Sen turvin Elementit lähtivät liikkumaan pimeään metsään.

[Dagger]

Dagg juoksi yhä syvemmälle metsään. Hän oikeastaan ei ollut itkenyt. Hän ei noin vain ryhtyisi itkemään. Häntä kyllä harmitti tuo kaikki. Nyt hän oli eksynyt. "Miksi ihmeessä minä pois juoksin? En minä yleensä panikoi tällaisissakaan tilanteissa. Aw, se on vain metsä!" Dagg sanoi mielessään ja nosti sauvansa. "Er.. Ei. En voi kutsua mitään summonia täällä. Liian ahdasta.." Dagg huokaisi ja laski sauvansa. Hän lähti kävelemään löytääkseen lisää tilaa jostakin, pienen aukion tai vastaavaa. Zack, Luna, Nymph ja muut olivat hajaantuneet etsimään Daggia. Dagg ei osannut aavistaa sitä ja jatkoi kävelemistä. Kauempana Zack, Luna, Nymph, Joni, Aleksander ja Shanaan kulkivat huudellen Daggia. Ei ollut onneksi vielä piemeää, mutta hämärää. Metsässä oli sumuista ja puut varsin korkeat. Tuuli ei puhaltanut eivätkä linnut laulaneet, karmivaa kerrassaan. Daggin päätä alkoi jälleen särkeä, hän horjahti huohottaen ja yskien maahan. "Taas se alkaa.. Mikä oikein on vialla? Aivan kuin olisin hajoamassa.." Dagg nosti päätään ja näki kauempana hahmoja. Hän alkoi kuulla jonkun huutavan hänen nimeään. Dagg ojensi kätensä, muttei saanut huudettua apua. Outoa kerrassaan, huudot eivät tulleet edestä vaan hänen takaansa. Se siis tarkoitti että edestäkin saapui jotakin. Dagg näki noin yhdeksän tai kymmenen kappaletta susia joilla oli kolme häntää ja kolme punaista silmää. Dagg tarttui sauvaansa muttei pystynyt seisomaan. Muut saapuivat juosten hänen takaansa.

"Dagg!! Onko kaikki kunnossa!!" Zack huusi ja juoksi kohti Daggia. "Shh!! Hiljaa" Luna kuiskasi ja tarttui Zackia hartiasta. "M-mitä nyt?" Nymph kysyi ihmeissään. "Sureóita. Susia muistuttavia petoja jotka metsästävät kuuloaistin ja hajuaistin avulla. Jos jatkat huutamista niin tuosta tytöstä tullee Sureón iltaplaa ja meistä jälkiruoka" Joni totesi ja pudisti päätään. "Meidän täytyy edetä hiljaa että pääsemme Daggin luo. Voisin hidastaa hirviöitä tuulellani.." Shanaan sanoi ja oli valmiina tekemään tuulen, mutta hän laski kätensä ja myös pudisti päätään. "En voi. Jos puhallan tuulta täältä ehkä hidastan hirviöitä mutta samalla lennätän sinne hajumme. Ne saavat vainun" Shanaan sanoi huokaisi huolissaan. "Totta. Meidän pitää kävellä sinne hiljaa ja vasta sitten hyökätä kun olemme saavuttaneet Daggin" Luna sanoi. "Minä, Nymph ja Joni menemme hakemaan Daggin. Te muut -suojaatte meitä" Luna totesi vakavana ja lähti kulkemaan kohti Daggia.

Dagg istui taakse nojaten maassa yhä sauvaansa puristaen. "Ummm..." Dagg mutisi eikä saanut sanottua mitään. Yksi olennoista huomasi hänet istumassa maassa ja katsoi Daggia silmiin. Dagg käänsi päätään, sillä hän tiesi että koirista on uhkaavaa jos vieras katsoo suoraan silmiin, kai se oli sama näilläkin. Daggin pääkipu vain yltyi ja hän vajosi selälleen maahan. Hänen silmänsä olivat sulkeutuneet eikä hän liikkunut, mutta Sureót kyllä liikkuivat kohti Daggia..

[Arwie]

Zack, joka ei kestänyt katsoa sivusta sen kauempaa, juoksi sen enempää ajattelematta Daggin apuun. "Zack, seis!" Luna huusi, mutta vähän liian myöhään. Zack tarttui Daggia kädestä yrittäen vetää tätä pois. Tilanne alkoi riistäytyä alkuperäisestä suunnitelmasta. Yksi sureóista karjaisi pelottavasti ja loikkasi kohti Daggia.
Joni oli ensimmäinen jonka refleksit toimivat, ja hän jäädytti pedon sen ollessa vielä ilmassa. Jokaikinen olio sillä paikalla oli nyt aivan kiihdyksissä.
Zack ja Dagg yrittivät juosta muiden mukana pakoon, mutta Dagg ei näyttänyt kovin hyvinvoivalta. "Dagg!" Zack ärähti. "Dagg! Liikettä!" "Koko ajan" Dagg mutisi. "Mutta minulla on kummallinen olo sisälläni… minä varmaan repeän kahtia tai jotain…" "Aleksander!" Joni sanoi. "Eikö nyt olisi jo sinun vuorosi tehdä jotain?"
Sillä hetkellä yksi sureóneista pääsi yllättämään ja tarttui kiinni terävillä hampaillaan Zackin käsivarteen. Nymph panikoi ja heitti pienen lieskan, mutta onnistui vain sytyttämään Lunan paidan tuleen. "Nymph, mitä sinä sähläät?!" Zack valitti. Joni heitti taas uuden jääiskun, Nymphiä onnistuneemmin, otusta kohti ja sai sen pois Zackin kimpusta, mutta tällä oli nyt vertavuotava haava käsivarressaan. Luna sammutti itsensä ja porukka lähti pakoon yrittäen karistaa susilauman kannoiltaan.

Nymph jäi muista hieman jälkeen ja käytti kaikkia voimiaan saadakseen aikaan leveän tuliseinämän, jolla hämäännyttää otukset joksikin aikaa.

[Gabriel]

Aleksander katseli sitä kaikkea sivusta. Jonin sanat iskeytyivät hänen mieleensä kuin nuoli. Nämä ihmiset näyttivät luottavan häneen. Eikö hänen pitäisi tehdä jotain? Pitäisi, ja hän kykenisikin.
"Mutta sinähän tiedät mitä silloin voi tapahtua...", hän kuiskasi itselleen vaitonaisesti. Eikä Maer Luin ollut paikalla, vaan kenties tuhansien kilometrien päässä jos he edes samassa maailmassa hänen kanssaan olivat. Aleksander katseli kuinka Dagg yritti pakoon muiden mukana. Tyttö horjui, oli ilmeisen tuskissaan henkisten kamppailujensa vuoksi. Muut pakenivat minkä kerkesivät. Nymph loihti tuliseinämää, mutta se ei kykenisi pitämään petoja pitkään. Hän kykenisi. Huokaisten välittämättä seurauksista Aleksander keräsi henkisen voimansa kuin kiveksi ja kohdisti sen sekä heihin, että takaa-ajaviin petoihin. Hän tunsi kuinka aika iskeytyi vasten häntä, yritti työntyö, ylittää hänet kuin esteen ja epäonnistui. Sitten aika halkesi, jakautui kahtia samassa tilassa kahdeksi eri virraksi. Sureót katosivat.

Nymph huudahti pelosta. Äsken hänen edessään oli ollut heikon tulivallin takana monia sudentapaisia petoja. Sitten oli hän tuntenut itsessään ja kaikessa ympäröivässä omituista ohuutta. Ja sitten ei petoja enää ollut. Muut juoksivat jonkin matkaa, kuulivat Nymphin huutavan ja luulivat hänen päätyneen sureóiden ruoaksi. He kääntyivät taaksepäin valmiina kohtaamaan pedot tarvittaessa, mutta hämmästyivät nähdessään Nymphin terveenä eikä jälkeäkään lihansyöjäpedoista.
"Mitä ihmettä tapahtui?!", Zack kysyi pidellen samalla haavoittunutta kättään.
"Mistä minä sen tiedän?! Niitä ei vain enää ole!", Nymph huusi takaisin pelokkaana ja shokissa. Silloin astui Aleksander esiin sivummalta minne oli jäänyt.
"Joni käski minua auttamaan. Oli minun vuoroni tehdä jotain.", hän sanoi myrkkyä äänessään. Hänen ei olisi pitänyt tehdä tätä. Riskit olivat aivan liian suuret.
"Mitä ihmettä sinä oikein teit? MITEN sen teit?", Zack kysyi huutaen Aleksanderilta. Nuori velhonoppilas pyöritti päätän ja näytti mietiskelevän.
"Käyttääkseni vertauskuvaa, jota te ymmärrätte"- hän aloitti -", jos asettaa kiven keskelle puroa se jakautuu joksikin hyvin lyhyeksi aikaa kahtia. Periaattessa tämä on tällaista. Mutta paljon, paljon monimutkaisempaa.", hän mutisi kätensä välistä. Joni oli huomannut, että mietiskellessään oli Aleksanderilla tapana pidellä kättään suun edessä samalla tukien sen kyynärpäällään toiseen käteen, joka taas lepäsi lantion alueella. Tuloksena joskus epäselvää puhetta.
"Joka tapauksessa...kiitos.", Dagg sanoi epävarmuutta äänessään.
"Älä kiitä minua. Minä pelastin meidät välittömältä uhalta, mutta se saattoi koittua meidän kaikkien kuolemaksi. Ette kenties tajua, mutta käyttääkseni puron ja kiven vertauskuvaa...ilmatasku heti kiven takana voisi olla oheikko. Todellisuudessa tämä kaikki on nyt yhtä oheikkoa. Tämä ajan virta, rinnakkaisena kulkeva virta jossa sureót ovat ja kokonaisuus myös. Tämä oheikko saattaa paisua toisiin todellisuuksiin, enkä sitä kykene havaitsemaan enkä estämään. Jos niin käy, saattaa tänne tulla mitä tahansa. Jos todellisuus on täysin erilainen meidän omastamme, eivät sieltä mahdollisesti tulevat olennot kykene jatkamaan täällä olemassaoloaan. Mutta toisaalta...osa kykenee.", hän lopetti äänessään pelottava varmuus.
"Ja jos yhdistät ajan virrat, olemme samassa hetkessä yhdessä sureóiden kanssa?", Nymph kysyi. Aleksanderin vastaus oli epäselvä, mutta ymmärrettävä.
"Aivan."
"Ja silti, toisinsanoin me olemme helvetillisessa vaarassa, koska tulla saatta tänne ihan mikä tahansa, jokin jota emme kenties pysty edes kuvittelemaan?", Joni kysyi äänessään kiihkoa. Aleksander oli nyt pidempään hiljaa. Ja vastasi hiljaisemmalla äänellä. Ja epäselvemmin. Mutta he kaikki erottivat sanan.
"Aivan."

[The death Magic]

Joni alkoi miettimään muiden voimia ja rajoja. Olisiko hänestä muiden kaltaiseksi? Onko hänessä luottamusta ja kaikkea sitä tyhmää?

Joni oli alusta asti tiennyt ettei muihin voisi luottaa. Ilmaan varsinkaan koska Joni tiesi että hän pelkää ilmaa ja ei pysty luottamaan tähän elementtiin. Sitten Joni ei enää miettinyt.

Kaikki alkoivat kävellä metsää eteenpäin varuillaan siltä varalta että lisää vihollisia olisi tullut. Yhtääkkiä valon väläys tulee ja porukka kadottaa toisensa. Mitä ihm!!!??? huutaa Zack. hän ei enää nähnyt muita. Ja samoin kävi muille. Lunalle,Daggille,Aleksanderille ja Jonille.
Kaikki joutuivat johonkin outoon paikkaan yhtääkkiä. Ja muita ei näkynyt. Joni kysyy: mitä tämä on? ääni vastaa: nyt on aika oppia tuntemaan ja hallitsemaan voimasi. Älä huoli. Muut käyvät saman testin.

Testin!? aivan. Pahimmat pelkosi testataan ja joudut taistelemaan varmasti. Henkesi uhalla. Jos onnistut osaat hallita voimaasi. Sitten Jonin testi alkoi...


JA KAIKKI KERTOO omasta testistään eikä muiden. Muuten muut saattavat antaa eri näkemyksiä. Ja siitä ei aina välttämättä tykätä.

[Arwie]

Tämä äkillinen valonväläys oli onnistunut säikäyttämään Nymphin siinä missä kaikki muutkin. Ja etenkin se, kun oli kuullut tuon mystisen äänen. Äänen, joka ei ollut tuntunut kuuluvan mistään ja silti kaikkialta. Ääni oli sanonut ‘testi’. "Mitä tarkoitat, ‘testi’?" hän uskaltautui kysymään ääneen, mutta ei saanut vastausta.
Nymph oli peloissaan. Hän oli käytännössä keskellä ei-mitään, ilman muita, ja vaikkei tämä ollutkaan ensimmäinen kerta kun hänen oli selviydyttävä jostain yksin, siinä tilanteessa, hän olisi halunnut vihjeen, pienenkin, siitä mitä hänen piti tehdä. Hänen päässään pyöri niin paljon kysymyksiä. Mitä kauheuksia hän tässä testissä joutuisi kohtaamaan? Mitä tällä testillä haettiin- älyä, fyysistä voimaa, henkistä voimaa? Vai niitä kaikkia?
Ja kenties pahinta- mitä jos hän epäonnistuisi tässä testissä? Hän tiesi, että voiman mukana hänelle oli tullut suuri vastuu. Jos hän epäonnistuisi, tarkoittaisiko se myös koko muun ryhmän epäonnistumista? Pettäisikö hän porukan? Kuolisiko hän tänne?
Hän nieleksi. Hän oli saanut voimansa niin yhtäkkiä, ja se oli vielä melko heikko. Hän pelkäsi, ettei kykenisikään hallitsemaan sitä ollessaan niin hermostunut ja alkoi toivoa, ettei sitä oltaisi hänelle koskaan annettukaan. Hän ei voinut sille mitään, ettei pystynyt teeskentelemään itseltäänkään, että pelkäsi.

Nymph joutui odottamaan hetken suuren jännityksen alaisena, ennenkuin mitään tapahtui.
Sitten, hän alkoi kuulla jostain ääntä. Se oli hiljainen, mutta selkeästi lähestyi koko ajan. Mutta Nymph ei saanut selvää mistä suunnasta. Varma merkki siitä, että testi, mikä se lienikään, oli alkamassa. Nymph jähmettyi paikoilleen, varautuen kohtaamaan ihan mitä vaan. Hänen sydämensä hakkasi.

[Dagger]

Dagg makasi jossakin pimeässä. Hän muisti että jokin hänen silmissään välähti ja nyt hän heräsi täällä. Yksin. Hän oli myös kuullut jonkin äänen. Ääni jota hän ei tunnistanut ja se käski. Häntä raivostutti että jokin vaivainen ääni voi komennella heitä näin. Dagg nousi istumaan ja hieroi päätään. Mitään ei näkynyt eikä kuulunut. Kaikkialla oli varsin pimeätä, mutta hän silti näki hyvin.. Vaikkei ollut mitään nähtävää. Daggia ei kummasti alkanut pelottaa pimeys, vaikkei hän osannut aavistaa mitä siellä olisi. Dagg silti puristi sauvaansa -koskaan ei voinut olla liian varovainen.

Dagg huokasi ja nousi ylös. Hän kuuli edestään askeleita. Dagg tarttui kunnolla sauvaansa ja yritti olla valmis -mitä ikinä sieltä sitten tuleekaan. Sieltä saapui hahmo jonka pian Dagg tunnisti tytöksi joka myös piteli sauvaa. Tytöllä oli samanlainen lyhyt kaapu kuin Daggillakin ja huppu silmillä. Tämän toisen tytön kaapu vain oli musta ja sen koristeet tummanpunaisia. Oikeastaan näytti siltä että tämä tyttö oli kokonaan pukeutunut mustaan. Tämä tyttö nosti huppunsa pois silmiltään: "Ei voi olla totta..." Dagg mutisi. Tämä tyttö oli aivan hänen pituisensa, samanlaiset vaatteet paitsi mustat, sauva ja kasvot olivat täysin identtiset. Jos Dagg olisi nähnyt tämän toisen Daggin sormenjäljet niin nekin olisivat täsmänneet. "Minä olen Dark Dagg", Dark Dagg sanoi ja käveli tätä kohden. "Niin olen minäkin.. paitsi etten mikään pimeä.." Dagg mutisi ja katsoi tätä toista Summoneria. "Dagg. Teidän kaikkien käsiin on laskettu sellaiset lahjat mitä ette koskaan osanneet aavistaa. Elementtien lahjat" Dark Dagg sanoi ja hymyili. "E-elementtien? Minä näin noilla muilla ihmisillä kaiken laisia kykyjä muttei minulla sellaisia ole. Minä olen vain Summoner joka osaa parantamisen salat. Ei minulla mitään elementtiä ole!" Dagg huusi ja perääntyi kaksosestaan. "Oh, voi kyllä! Voi kyllä sinulla on!" Dark Dagg huusi ja leviiti kätensä. "Ja tiedätkös mitä~ Sinä olet siitä erikoinen että sinulla on niitä kaksi. Sinulla on valo ja varjo. Valon lahja jo sinussa asuu, mutta koska ihminen ei ole täydellinen niin tällä on varjoisakin puoli. Koska sinun elementtisi on niin voimakas, niin silläkin on varjo. Minä olen tullut antamaan sinulle varjosi.." Dark Dagger sanoi ja hymyili. "Tarkoittaako tämä sitä että minusta tulee... paha?" Dagg sanoi hiljaa ja astui yhä kaummas kaksosestaan. "Ei ei.. Ihmiset ovat epätäydellisiä joten heissä kaikissa on varjonsa. Minä olen sinun varjosi, minä asun sinun sisälläsi. Kuulit kai sen äänen ja näit sen valon? Tämä valo erotti sinun hyväsi ja pahasi. Vaikka miten tahtoisit niin kaikkia ei voi mielyttää. Minä olen sinun surusi joka antaa sinun itkeä kun pahalta tuntuu. Ei ruma ole aina paha. Ei kaunis ole aina hyvä. Olen varjo ja nyt sinä olet valo. Valo nauraa ilosta ja pimeä itkee surusta. Et voi sanoa ettet koskaan olisi ollut surullinen. Minä olen myös se sinun tietämättömyytesi.." Dark Dagg sanoi ja käveli kohti Daggia. "Sinä siis.. olet osa minua?" Dagg kysyi ja Dark Dagg nyökkäsi.

Ennen Daggia olisi voinut särkeä päätä ja hengitys salpaantua tällaisessa tilanteessa. Hänestä oli erotettu hänen surunsa ja ruumiillistettu se. Nyt hänen surunsa oli 'palaamassa kotiin' ja tuovan hänen 'elementilleen' takaisin myös 'varjonsa'. Kun Daggista oli suru ja huoli poistettu ei tämä tahtonut ottaa sitä takaisin. "Ei. Voin näin hyvin. En tahdo kipua ja surua takaisin! En tahdo mitään varjoa!" Dagg huusi ja Dark Dagg kalpeni. Häntä näköjään koski aina. "..Sinun täytyy.. Sinun on pakko. Jos ei hyvällä niin sitten pahalla!" Dark Dagger huusi ja tarttui omaan sauvaansa...

[Gabriel]

Aleksander oli myös kuullut äänen ja nähnyt valon. Hän oli joutunut hyvin erikoiseen ympäristöön. Ei ollut varsinaisesti mitään aineellista ympärillä, ainoastaan syrjäsilmällä näkyviä kuvia. Kuvia puista, ihmisistä, ruohonkorsista, rakennuksista, milloin mistäkin. Omituista kyllä, mutta hän ei ollut lainkaan hämmentynyt. Itse asiassa hän tiesi mitä tulisi tapahtumaan ja normaalisti olisi se täyttänyt hänen sydämensä kauhulla. Mutta jotenkin hän tiesi, että näin tulisi tapahtumaan. Eikä siksi kauhua tarvittu.
Aleksander marssi päättäväisesti eteenpäin välittämättä lainkaan kaikkialla hetkeksi ilmestyvistä (uni)kuvista. Hän käveli tyhjyydessä kohti olematonta päämäärää äärettömyyteen. Hänen päässään kaikui ääni, ei muistojen vaan oikea ja sen hetken oma. Ja se oli Maer Luin. Hänen opettajansa. Hänen mestarinsa. Hänen edeltäjänsä. Hänen esikuvansa. Hänen Peilinsä. Aleksander erotti sanat, käsitti ne, muttei ymmärtänyt tarkoitusta. Eikä hän välittänytkään. Hän jatkoi eteenpäin.

Sitten hän erotti kaksi hahmoa. Yksi oikealla puolella, toinen vasemmalla. Aleksander tiesi mitä tulisi tapahtumaan, mutta oli silti yllättynyt. Hänen jalkansa kääntyivät automaattisesti ja hän käveli kohti toista hahmoa. Tämä osoittautui erääksi tytöksi. Yhtäkkiä Aleksander ilmestyi takaisin aineelliseen maailmaan tuon tytön kanssa. Vaikka hän tiesi, ette mikään tapahtunut oikeasti, silti hän tiesi myös että hän ja tyttö olivat jo rakastaneet toisiaan hyvin pitkän aikaa, lapsuudestakin asti. Niinpä vuodet vierivät ja kuluivat. Aleksanderilla ei ollut enää aikamaagin kykyjä. Hän oli tavallinen ihminen. Vuosi vuodeltaan hän rakasti naista, josta oli tullut hänen elinkumppaninsa yhä enemmän. Sitten aika taas pysähtyi hänen ollessaan vaimonsa kanssa nojatuolissa halaamassa tätä, heidän ollessaan hyvin vanhoja.

Aleksander oli taas olemattomuudessa. 15 vuotta vanhana poikana. Aikamaagina. Hihattomassa ja huputtomassa kaavussaan. Nyt hänen jalkansa kääntyivät kohti toista hahmoa.

Tuokin osoittautui tytöksi. Sama tapahtuma toistui. Hän rakasti tyttöä, koko elämänsä aikana. Vuodet vierivät heidän ollessaan onnellisesti naimisissa, rakkaus kasvoi ja vahvistui. Kaiken aikaa Aleksander tiesi ettei tämä ollut totta, mutta että se myös oli. Sitten, eräänä päivänä heidän ollessaan vanhoja...hän oli taas olemattomuudessa.

Nyt molemmat tytöt olivat hänen edessään,selkä kohti häntä. Eikä kaukana edessäpäin ollut äärettömyyttä, vaan kuilu. Syvä kuilu. Yhtäkkiä Aleksander tiesi, että tytöt putoaisivat sinne. Hän alkoi juosta kohti heitä.
Tässä tämä on.
Hän juoksi yhä lähemmäksi.
Tämä on sinun testisi.
Hän pääsi lähemmäksi.
Sinun kokeesi.
Ja lähemmäksi.
Tässä sinä osoitat minulle, oppipoikani.
Tytöt alkoivat molemmat pudota.
Mikä sinä oikeasti olet.
Aleksander juoksi kohti heitä, saavutti, hän tiesi ehtivänsä tarttua toiseen ja pelastaa tämä, vetää tämä takaisin, pelastaa tämän henki samalla kun...
Kun toinen tippuisi kuilun syvyyteen.

Aleksanderin ruumis tuntui kivistyvän. Hän lysähti maahan. Ei! Ei hän voinut valita! Nyt hän ymmärsi mihin nuo pitkät elämät olivat tarkoitettu. Tähän katalaan hetkeen! Hän katsoi kun he molemmat putosivat, yhä vähemmän heistä näkyi kuilun reunan yli...ja sitten aika jatkui normaalina eikä heitä enää näkynyt. Aleksanderin henki salpaantui.

Sinä et epäonnistunut.
Mitä minä sitten?
Tuo oli tarkoituskin.
Selitä.
Velhoilla on mitä mahtavampi voima. Olemme Peilejä.
Peilejä?
Aivan, peilauksia kaikesta. Velhot hallitsevat eri voimia. He ovat kuin pienoiskuva Elementeistä. Kuin ympyrä ympyrän sisällä, tehty elementtien kuvaksi.
Niin?
Velhot ovat kuin elementteja. Mutta toisenlaisia voimia. Mutta sinä olet erityinen.
Minä?
Kyllä, oppipoikani. Sinä olet velho. Veresi on jaloa ja täynnä suurilta maageilta perittyjä ominaisuuksia. Mutta - olet ensimmäinen velho koskaan joka hallitsee Elementtiä.
Aikamaagi? On monia muitakin.
Vain kirjoissa, jotka olen minä kirjoittanut. Sinä olet ainut. Ensimmäinen. Ja viimeinen. Yhdistävä lenkki Suuren ja Pienen Ympyrän välillä. Sinä yhdistät velhot Elementteihin ja samalla eristät ne sieltä. Kuulut molempiin. Ja olet niin lähellä kohtalon ruumillistumaa kuin kukaan voi olla.
Miksi minun täytyi kärsiä?
Koska velhot ovat ihmisiä ja tuntevat rakkautta. Velhot hallitsevat mahtavia voimia. Mikään ei ole vaarallisempaa kuin rakastunut velho. Mutta velhojen on tullut aika astua sivummalle, koska Elementit ovat siittäneet tähän maailmaan siemenensä ja lapsensa. Sinä olet kaikkien voimien vastalause Elementeille. Sinun ei pidä kyetä rakkauteen. Muuten voisit tuhota kaikki voimat. Sinä olet side. Lenkki. Yhdistävä voima. Sinuun on kokoontunut kaikkein suurin voima, aika. Velhoon. Elementti. Sinä olet liian vaarallinen, jotta voisit tuntea rakkautta.
Siksi siis. Kaikki tämä kärsimys. Minä joudun elämään sen kanssa. Mutta minä myös sen hyväksyn.
Sinun täytyy.
Mikä on minun ja muiden elementtien tarkoitus?
Sitä en minä voi tietää. Olen velho. En muuta.
Kuka on Enigronom? Missä hän on?
*pitkä hiljaisuus*
Mikä on Kuolonvirta? Mikset tappanut Enigronomia?
Enigronom tosiaan jäi henkiin. Mutta hän toimii korkeintaan lenkkinä, kuten sinäkin. Jonkin toisen välillä. Jonkin, toisesta maailmankaikkeudesta. Jonkin, jonka on määrä asettua Elementtien tilalle ja tuhota nämä. Siksi ovat Elementit peloissaan ja siittäneet lapsensa maailmaan. Mutta sinä...olet enemmän kuin Elementti. Olet osa jotain suurempaa myös. Jotain jota en tiedä. Olet aivan liian erikoinen.
Kuka oli tuo tumma hahmo metsässä? Hän joka kertoi, että on joku tulevaisuuden henkilö meistä ketkä siellä olimme.
Se on määrä ottaa teidän selvää, jos se teitä kiinnostaa.

Aleksanderin eteen ilmestyi sauva. Se näytti puiselta, mutta olikin ruskeaa kristallia. Ja sen läpi näkyi siellä olevan hitaasti kierivä vesivirta. Siellä ui jotain. Aleksander kumartui lähemmäksi. Ja kavahti taaksepäin.
Vedessä ui pienen pieniä pääkalloja, jotka kaikki suuntautuivat heti kohti häntä kun hän lähemmäksi kumartui.

Tämä on oleva sinun sauvasi. Mahtisi symboli. Sinun kuin Hallitsijan. Elementin ja jonkin suuremman lapsen.
Nuo pääkallot...kuvaavat kuolemaa, eivätkö? Aika tuo mukanaan vain kuolemaa ja entropiaa.
Olet aivan oikeassa. Mutta sinä olet sen yläpuolella. Aika on sinun alamaisesi. Sinä olet sen yläpuolella, se on Elementtisi. Ja velhojen sukuun syntyneenä, et ole sen orja. Sinä et voi vain pirstoa sitä, kääntää sen suuntaa, jakauttaa sitä tai muuttaa tapahtumia. Voit myös luoda tapahtumia ainoastaan mielikuvillasi. Ja poistaa niitä. Sinä hallitset ajan Elementin.

Kylmää varmuutta tuntien Aleksander tarttui sauvaan. Ja sinä hetkenä hän tiesi olevansa ajan valtias ja kuningas. Hänen vallassaan oli kaikkia voimia suurin.

Vaikket sinä muihin Elementtien lapsiin verraten ole tavallinen, niin Elementtisi silti on. Erilaisuudestaan huolimatta on se tasavertainen kaikkien muiden kanssa. Eikä Elementti voi tuhota toista Elementtiä eikä hallita sitä. Et siis ole ainutvaltias, vaan yhtä kuin muutkin.
Miksi minun pitää sitten olla erikoinen?
Koska muut ovat Elementtiensä lapsia ja edustajia. Sinä olet suurempi, omansa hallitsija. Et kuitenkaan ylivertainen muita Elementtien lapsia kohtaan, vaan ylivertainen Elementtisi suhteen. Elementit ovat peloissaan. Jokin toimii Enigronomin ja tuon Kuolonvirran välityksellä. Jokin joka on Elementeille letaalinen uhka. Siksi Elementtien lapset, mukaanlukien sinut, on maailmaan siitetty. Mutta sinä olet erikoinen. Elementtisi yläpuolella. Sinä olet ratkaisevassa roolissa. Avain. Yksi.
Olet läpäissyt kokeesi.

Aleksander piteli sauvaansa ja katseli ylös olemattomuuteen. Pian olemattomuus katosi ja korvautui yötaivaalla. Oli kuulas ja raikas ilma. Hän näytti olevan toistaiseksi ainut. Hän tiesi, että hänen oli kärsivällisesti odotettava kunnes kaikki muut läpäisisivät testinsä ja palautuisivat tänne.
Aleksander istui ja odotti.

[muumuu]

Zack koki tismalleen saman minkä muutkin, ääni, kirkasvalo.. ja tyhjyys. Musta tyhjyys. Loputon tyhjyys.. hyvin ahdistava tyhjyys. Zack haistoi jonkin voimakkaan myrkyn. Se tuhosi limakalvoja nenästä, hänen hajuaisitinsa alkoi turtua. Pian hän ei haistanut mitään. Sitten ilmestyi ääni. Se nauroi Zackille, hänen kyvyttömyydelleen. Nyt olet menettänyt hajuaistisi. Se sanoi. Seuraavaksi hänen näkönsä alkoivat sumentua.
Pian hänellä oli vain enää kuulo ja hajuaistinsa jäljellä. Nyt, testisi alkakoon! Sanoi tuo ääni, se ei ollut selvästi miehen, eikä naisenkaan ääni. Hän kuuli kuinka jokin henkilö käveli hänen eteensä, tämä henkilö laski pöydälle neljä pulloa.
Näistä sinun täytyy tehdä vasta-aine myrkylle jonka sinä tulet juomaan. Samassa eräs naispuolinen henkilö kysi "Onko hän valmis?" "On" vastasi toinen henkilö. Nainen käveli Zackin luokse, hänen kylmät kätensä tarttuivat häntä kiinni leuasta "Avaa suusi, tai hän murskaa leukasi" Toinen henkilöistä sanoi. Zack avasi suunsa, hän ei halunnut että tämä nainen murskaa hänen leukansa. Zackin suuhun kaadettiin kuumaa nestettä, aivan kuin se olisi polttanut ja jäädyttänyt samaan aikaan. "Spínjadraa. Hyvin myrkyllistä, uute jota valmistetaan Earthiasta ja Lyconista
Alkaa syövyttämään sisäelimiäsi puolen tunnin päästä. Sen jälkeen vasta-aineen ottaminen on hyödytöntä. Syövyttämisen alettua sinulla on kymmenen minuttiia elinaikaa, sen jälkeen olet vain luuta ja nahkaa. Mutta, tämän sinä luultavasti tiesitkin, varmistin vain. Siis, aloita, ellet halua kokea hyvin tuskallist kuolemaa." Naisen ääni selosti ja jatkoi. "Pöydällä olevissa pulloissa on neljää eri ainetta. Ensimmäisessä ja suurimassa on Arapeaa, myrkyllistä suurissa määrin, pieninä annoksina vaaratonta, joskin edistää Spínjadran leviämistä. Seuraavassa, eli pienimmässä on Eseniaa, hyvin myrkyllistä, Hidastaa Spínjadran etenemistä, joskin ei ole myrkyllistä jos on Spínjadranvaikutuksen alaisena. Komannessa ja litteässä pullossa on vettä. Viimeisessä ja nypyläisessä pullossa on olutta. Nyt kannattaisi jo aloittaa, sinulla on enää kaksikymmentä minuttiia aikaa!"
Zack meni aivan paniikkiin, hänen muistinsa oli tyhjä. Hän rupesi muistelemaan kuinka Spínjadran vasta-aine valmistettiin. Hänen muistinsa oli aivan tyhjä, ja aika kuluu...
Siis... Jos sekoitan Arapeaa ja olutta, saan Esetelonin vasta-aineen, se ei käy, pahentaisi vain tilannetta. Jos sekoittaisin Eseniaa ja olutta, saisin luultavasti lievää Spínjadraa, se ei käy myöskään. oluesta ja vedestä ei tule mitään. Siispä otan riskin ja sekoitan Eseniaa ja Arapeaa, ja lisään hieman vettä. Jos kuolen, sitten kuolen. Zack sekoitteli aineet ja kuuli taputusta. "Bravo! Sinua ei siis turhaan kutsuta loistavaksi kemistiksi ja rohtojen tekijäksi! Läpäisit kokeen, onneksi olkoon. Mutta voit saada palkinnon. Jos saat tehtyä minun valmistettua lapselleni kipua lievittävää lääkettä, pääset pois täältä muutaman lisä herkun kera." sanoi neutraali ääni, joka madaltui kokoajan. "Tuntoaistia lieventävääkö? Se on helppoa, eikä vaadi aikaa. Joskin sen raaka-aineet ovat suhteellisen harvinaisia." Zack sanoi ja kaivoi taskustaan pienen kasvin ja pullollisen sinertävää ainetta. Hän murskasi kasvit ja lisäsi tilkan sinistä ainetta pieneen kulhoon pöydällä ja sekoitti ne. "Sitten vielä viimeinen osa, Morfonian kukan terälehdet" Hän pudotti kulhoon yhden terälehden, se ooli kuin tulessa. Aine savusi hetken, syttyi pieneen liekkiin ja sammui. Nyt hän kaivoi povitaskustaan pienen pullon johon pullotti aineen ja ojensi sen henkilölle joka osoittautui mieheksi. "Aah! Oikein hyvä! Tina, juo tämä." Sanoi mies. "Hyvä on, isä" Sanoi nainen joka uhkasi murtaa Zackin leuan jos ei olisi juonut Spínjadraa. "Nyt tulen taas terveeksi!" Karjaisi nainen. "Ainiin, melkein unohdin. Tässä on sinulle Spínjadraa, Lefariaa ja Erasiaa. Ne yhdistämällä saat... pyhää vettä. Tappaa elävätkuolleet hetkessä, ja parantaa haavat, tulehdukset ja.. zombien. Hyvää matkaa olet vapaa nyt.

Zackin ympäriltä poistui kaikki tuo musta, ja hän tupsahti Aleksanderin viereen. He alkoivat juttelemaan kokeestaan. Molemmat läpäisivät.

[Lumba]

Luna ei tuntenut mitään vähään aikaan. Ja sitten hän heräsi jossain tuntemattomassa paikassa. Paikka vaikutti aivan tyhjältä, ei ollut puita, ei vettä, vain tyhjää silmän kantamattomiin. Sitten hän näki jotain, mitä vähiten oli odottanut.

Hän näki äitinsä kasvot aivan silmiensä edessä. "Luna, anna minulle anteeksi.. Mutta ymmärräthän, minulla ei ollut vaihtoehtoa."
Luna tuijotti hänen kasvojaan yhä, tajuamatta mitä hänen äitinsä teki siinä. Äitihän oli mennyt jo kauan sitten. Ei hänen kuulunut olla olemassakaan.

Ja sitten aivan yllättäen jokin karmivan näköinen otus alkoi kiskoa hänen äitiään kauemmas ja hän alkoi kirkua. Luna olisi vain halunnut jättää äitinsä hirviön armoille, mutta hän ei kyennyt siihen. Vaikka hän halusi kostaa äidilleen enemmän kuin mitään muuta, hän ei voinut jättää äitiään pulaan. Niinpä hän alkoi kaikella voimallaan ajaa hirviötä tiehensä. Hän yritti kaikkensa, mutta ei pystynyt auttamaan tilannetta mitenkään.

Sitten hänen äitinsä ja hirviö katosivat ja testi oli ohi.

[The death Magic]

Jonin testi alkoi. Yhtääkkiä hän seisoi isolla kielekkeellä ja tuuli kovaa. Pohjalla näytti olevan pohjaton kuilu. Joni alkoi heti pelkäämään ja otti maasta kiinni. Sitten alkoi kuulumaan ääni. Et ikinä selviä tuollalailla luuseri!! Joni mietti mitä tuo tarkoitti.
Ehkä se tarkoitti selviämistä haasteesta. Joni nousi seisomaan mutta vieläkin tärisi. Hän tiesi pelkonsa syyn oikein hyvin. Hänen isovanhempansa olivat kuolleet koska olivat pudonneet korkealta. Ja hän itsekkin oli aikoinaan melkein kuollut samasta syystä. Nyt hän mietti pääsisikö testiä läpi ollenkaan kun kerran pelkää korkeuksia. Hän otti askeleita eteenpäin ja vielä katsahti alas. Joka kerta pudotus näytti vain korkeammalta. Joni uskalti seisoa mutta ei uskaltanut liikkua. Mutta Joni keräsi kaiken rohkeutensa mitä koskaan oli saanut ja otti yhden pienen askeleen. Kun jalka oli taas maassa yhtääkkiä kallio katosi ja Joni joutui Jäälohikäärmeen kanssa samaan areenaan. Hän katsoi ympärilleen ja huomasi lohikäärmeen. Se alkoi syöksyä kohti Jonia. Hän väisti juuri ja juuri mutta lohikäärme sylki jäähöyryä Joniin. Tätä hän ei voinut väistää mutta jostain syystä Joniin ei jää vaikuttanut... lohikäärmekkin tajusi tämän ja alkoi juosta päin.
Sitten Joni osoitti lohikäärmettä ja jäätä alkoi tulla joka pysäytti vastustajan heti. Lohikäärme tajusi kuka hän oli ja lopetti hyökkäämisensä. Ääni kuului: Saat tämän kaveriksesi kun tarvitset...

Sitten Joni putosi takaisin mistä hän oli testiin joutunutkin. Kaikki muut jo odottelivatkin...

Juu Noirre rakas ei se haittaa. Sanoinhan että esim sinä sait tehdä kun kerran testisi ei ollut vielä ohi. Ja nyt olen editoinut.

[Noirre]

Death rakas, kirjoitan tämän nyt sillä tavalla että omasi olisi jo loippunut, hm? Jossei onnistu, editoin myöhemmin....

Shanaan näki ympärillään vain pimeyttä. Joka puolella hän näki pelkkää pimeää. sivuilla, yllä, alla... Ihan kuin hän olisi leijunut avaruudessa.
et pääse täältä pois.... pois... pois.... pois....
kaikui tyhjyydessä ja pienen hetken vihertävä valo syttyi hänen oikealle puolelleen.
täällä ei ole ketään.... tään... tään... tään... tään....
kukaan ei jäänyt sinun vuoksesi... sesi... sesi... sesi....
olet täällä ikuisuuksia yksin... yksin... yksin... yksin...

Shanaan nousi seisomaan. Aina välillä jostain suunnasta tuli ääntä. Shanaan ei ollut varma, kumpaa hänen pelositaan koe kuvasti; hulluksi tulemista vai yksin jäämsitä. Ehkä se oli sadistininen yhdistelmä molempia.
Shanaan suojasi korvansa ja sulki silmänsä. Oli vaikeaa olla kuuntelematta äänien puhetta ja näkemättä valoja. entä jos se eonkin totta, hän ajatteli, entä jos olenkin aina yksin?
Shanaan yritti ja yritti, muttei saanut vakuuteltua itselleen, että joku välittäisi hänestä oikeasti.

Muut vilkuilivat Shanaania. Tämä istui maassa ja hoki itsekseen "en ole yksin, en ole yksin..."
Luna vilkaisi muita ja kohautti olkapäitään. Joni vilkaisi tylsistyneen näköisenä Shanaania ja tönäisi tätä.

Täällä on sittenkin joku! Joku tönäisi minua! tämä ajatteli, käännähti ja tarttui tähän tönäisijään.

Joni yritti rimpuilla jalkaansa takertuneesta Shanaanista irti.

Ja sitten testi olikin jo ohi.

[Arwie]

Ääni voimistui. Nymph ei kyennyt heti tunnistamaan sitä, mutta sen lähestyessä, hän erotti sen meren kohinaksi. Maisema muuttui tyhjyydestä rannaksi ja pauhuavaksi myrskyksi. Aallot iskeytyivät kovina rysäyksinä rantaan ja suuret vesipisarat piiskasivat hänen kasvojaan armotta kuin pienet neulat. Se oli pelottavaa, ja tilannne tuntui hieman tutulta. Enemmänkin kuin vain hieman. "Nymph!" Ääni huusi kaukaisuudessa. "Nymph! Auta!"
Nymph tuijotti myrskyn keskelle. Hänen henkensä salpautui, kun hän tunnisti äitinsä kasvot ja kultakiharat, jotka olivat liimautuneet hänen kasvojaan vasten. Hän tajusi mistä oli kyse; Tämä oli varmasti hänen äitinsä kuolinilta. Oliko tämä tilaisuus muuttaa historiaa?
Hänen äitinsä kirkui, kun vene kaatui.
Oli miten oli, Nymph ei tahtonut nähdä äitinsä kuolevan. Ei enää. Ei enää toista kertaa.
Hän veti syvään henkeä juostessaan veteen ja polskiessaan kohti venettä ja pulassa olevaa naista. Äiti oli liian kaukana rannasta selvitäkseen yksin. Tämä riippui nyt hänestä. Hän oli päättänyt pelastaa äitinsä, oli se oikein kokeen kannalta tai ei, tai riippuiko se hänen hengestään.
Hetken hänen liikkeensä olivat epävarmoja. Hän oli ollut pois vedestä niin kauan, ettei hän aluksi ollut varma, miten vedessä ylipäätään liikutaan, ennen kuin hänen refleksinsä alkoivat toimia. Äidin äänet kuuluivat hyvin vaimeina myrskyn alta. Aallot löivät häntä uudelleen ja uudelleen, ja hän oli liikkeissään lähes sokea, mutta vaistonsa varassa hän ui sinne, missä oletti äitinsä olevan.
Hänen ajantajunsa katosi, mutta muutaman ikuisuuden kuluttua aalto veti hänet sinne, minne hän toivoikin. Hän tarttui lujasti kiinni läpimärän veneen reunoihin ja sai jonkinmoisen tilaisuuden levätä hetken. Hän oli aivan uuvuksissa ja pelkäsi vaipuvansa pinnan alle koska tahansa. Hän sai katsekontaktin äitinsä safiirinsinisiin silmiin. "Nymph!" äiti sanoi rakastavalla, hellällä äänellään. "Luojan kiitos, että tulit!" "Auta minua" Nymph huusi yrittäen saada äänensä kuuluvaksi. Hänen mielessään oli niin paljon. Hän todella oli taas lähellä äitiään. Niin lähellä, että pystyi jopa koskettamaan häntä. Edellisen kerran kun hän oli koskettanut äitiään… siitä oli jo yksitoista vuotta. "Emme pysty kääntämään venettä" äiti sanoi. "Polski, älä puhu nyt!" Nymph sanoi. He tarvitsivat todella molempien kaikki voimat selvitäkseen siitä. Hän ei osannut sanoa, itkikö hän, sillä hänen kasvonsa olivat tunnottomat jäätävästä vedestä. Mitä tämän jälkeen? Ehkä hän tämän jälkeen voisi elää taas äitinsä kanssa? Olisiko se mahdollista?
"Ei… odota" Nymph sanoi yhtäkkiä. Hän oli kuullut toisen avunhuudon jostain kauempaa. Ei kovin selvänä, mutta varmasti… joku toinenkin oli pulassa. "Apua!" huusi ääni. Nymph erotti, että se oli lapsen ääni. "Joku on pulassa" Nymph sanoi.
Äiti katsoi häneen. "Niin olemme mekin" hän huusi. "Meillä ei ole aikaa lähteä hakemaan häntä. Potki!"
Nymph punnitsi nopeasti tilanteen. He olivat ajelehtineet lähelle kallioita. Yhden ihmisen voimat eivät ikinä riittäisi viemään venettä kyllin kauas tarpeeksi nopeasti. Seuraavasta kunnon aallosta he varmasti iskeytyisivät sitä vasten. Hän oli pattitilanteessa. Nymphistä tuntui hyvin pahalta, sillä hän tiesi, mitä hänen oli tehtävä. Ja hän tiesi sen olevan oikein. "Äiti" hän sanoi itkien. "Olen pahoillani tästä."
Nymph irrottautui veneestä ja lähti uimaan toiseen suuntaan. Vene ja hänen äitinsä huuhtoutuivat nopeasti kauas hänen ulottumattomiinsa. Kaukaa hän kuuli äitinsä huutavan: "Olet paholainen tyttäreksi!" ennenkuin hän ajelehti niin kauas, ettei Nymph enää kuullut.
Nymph ui nopeasti siihen suuntaan, jossa lapsen ääni oli hetki sitten ollut, mutta ei nähnyt tämän päätä enää pinnalla. Hän sukelsi, sillä hän tiesi että tämä lapsi oli pelastettava, tai hän oli tehnyt turhaa työtä alusta alkaen. Synkästä pimeydestä hän erotti syvällä pienen tytön ruumiin, joka uppoutui yhä syvemmälle. Hän potki voimiensa takaa, kunnes sai kiinni tämän pienestä kädestä, ja väsyneenä veti hänet pinnalle.
Jollain keinolla hän selvityi tuskalla rannalle, ja puolikuolleena itsekin hän antoi tytölle suustasuuhun-hengitystä niinkuin oli joskus oppinut. Tyttö hengitti, ja Nymph tiesi että hän selviäisi. Tyttö purskautti vettä keuhkoistaan. Nymph silitti hänen kasvojaan. "Kuka sinä olet?" lapsi kysyi hiljaa. "En kukaan" Nymph kuiskasi. "En kukaan… sitä sinun ei tarvitse tietää" hän kuiski. "Oletko sinä enkeli?" "En" Nymph sanoi. "Sinä selviät. Minä menen nyt."
Sillä sekunnilla hän ei enää ollutkaan rannalla. Salaperäinen ääni sanoi: "Onneksi olkoon. Sinä läpäisit testin." Nymph veti syvään henkeä. "Pieni lapsi olin minä… enkö ollutkin?" hän mutisi. "Täsmälleen" ääni vastasi. "Tämä koe oli siitä erikoinen, että tätä ei voinut olla läpäisemättä. Olit sidottu tähän kohtaloon jo ennen syntymääsi. Jos olisit äsken valinnut toisin, et olisi ollut läpäisemässä testiä ollenkaan." Nymph puisteli päätään. "En ymmärrä tätä" hän sanoi. "Testin oli tarkoitus näyttää sinulle, ettei historiaa voi muuttaa. Ehkä jonain päivänä ymmärrätkin, mitä tarkoitan, Nymph VanTassel. Ehkä ymmärrätkin."
Ääni katosi, ja Nymph huomasi olevansa takaisin muiden luona. Hän muisteli äitinsä viimeisiä sanoja. Olet paholainen tyttäreksi. Niin äiti oli sanonut.
Nymph tunsi olonsa nyt kurjemmaksi ja yksinäisemmäksi kuin koskaan aikaisemmin, ja antoi kyyneleiden valua poskilleen.

[The death Magic]

Huomattiin että viimein kaikki olivat päässeet testistä läpi. Toiset tarkistivat toisiaan olivatko he kunnossa. Jotkut olivat paremmassa kunnossa ja jotkut olivat paljon huonommassa kunnossa. Mutta kaikki olivat tarpeeksi hyvässä jotta porukka pystyisi jatkamaan matkaa. Vihdoin he päättivät lähteä metsästä ulos. Matka jatkui ja jatkui ja jatkui... Mutta lopulta he pääsivät pois metsästä. He tulivat jollekkin aukealle suolle missä metsää ei ollut yhtään. Suolla oli upottavia kohtia. Zack varoitti suosta koska jostain syystä tiesi kuinka vaarallisia upottavat kohdat voisivat olla. Polut alkoivat pienentyä kokoajan ja lopulta tehtiin päätös jakaa porukka pienempiin osiin siksi aikaa että suo loppuisi. Mutta muukalaisia kun olivat toisilleen ei kukaan uskaltanut aloittaa.

Sitten alkoi kuulua sirinää. Se voimistui ja voimistui kokoajan ja lopulta tuli selville että iso lauma jättiläishyönteisiä tuli heitä päin.
Kaikki joko valmistautuivat taisteluun tai menivät paniikkiin.
Jonia tarttui jokin jalasta ja alkoi vetämään häntä suonsilmäkkeeseen. Jokin kasvi jolla oli iso suu. Joni jäädytti kasvin kuoliaaksi ja varoitti heitä myös näistä. Sitten näytti siltä että ei voinut kuin vain puolustautua...

Prkl senkin laiskat jatkajat. No kaippa oli minun vuoro taas tai jotain...