Bullet to the head

[AlkoTanko]

Teinpähän tänne jonkinlaisen runolorun yritelmän. Se kertoo miehestä, joka on menettänyt kaiken ja päättää lopettaa kärsimyksensä lopullisella ratkaisulla.

Istun yksin pimeässä, tyhjässä huoneessani
ainoastaan raastavat muistot seuranani
Miksi minulle on näin käynyt?
Onko sen Kohtalo näin päättänyt?

Pidän kädessäni lopullista vapahtajaani
esinettä, joka päättää kärsimykseni.
Painan siihen yhden luodin kimaltelevan,
pyöräytän metalliruletin pyörimään
ja rukoilen luodin ensimmäisenä kohdalleni osuvan.

Kilahdus, ja ruletti pysähtyy.
Kohotan aseen ohimolleni,
ja ennen liipaisimen painamista
suljen silmäni.

Vaimoni, lapseni, perheeni.
Heistä jäljellä vain kuva taskussani.
Ei kuulu heidän laulunsa eikä naurunsa,
ei tunnu heidän rakkautensa ja ilonsa
vain kylmyyden heidän hautansa.

Painan liipaisinta,
ja toivon, etten kuule naksahdusta.
Mutta kuulen sen silti.
Kahdesti, kolmesti, neljästi.

Painan vielä kerran,
ja kuulen edelleen tuon
naksahduksen kuivan.
Hengitän syvään, hukutan pelkoni
Ja liipaisinta viimeisen kerran painaessani,
saan rauhan, ikuisen,
loppumattoman.

Eihän tuo nyt hääppöinen ole, mutta tulipahan tehtyä. Kommentteja?

[yksisiipi]

Sitähän tuo juuri on, mahtava. :D
Kuvaa hyvin sitä tuskaa, kun loppua kohden esteet käyvät vaikeammaksi, ja se joka luovuttaa ei näe maalia. Ja kun olo oli jo paha. Ajai, hyvä on.
Jostain ihmeen syystä ensimmäinen säkeistö nosti mieleen Timo Rautiaisen & Trio Niskalaukauksen biisin "Häpeän Lävistämä". Ei sinänsä huono saavutus, kun runo lähteekin ihan yllättävään suuntaan sen jälkeen. Kirjoita toki lisää.