Aiona
6.4.2006, 23:00:51
Jeskamandeeraa! Että minä kehtaankin tulla tänne takaisin! Että kehtaankin laittaa tänne uutta tarinaa, pientä novellinpätkää kun ei voisi vähempää kiinnostaa täällä oleminen! Argh! Menöö hermot, jos en tee tätä nytten. Ja ei, en ole virallisesti takaisin, jos joku sitä luulee. Ja niille, jotka eivät ole koskaan minua nähneetkään, niin piru minä välitän. Ei kukaan minun tarinoitani lue ja kommentoi.. Kuinkakohan montakin niitä on tuolla satojen sivujen joukossa ilman minkäänlaista palautetta! Tiedättekö, että sellainen tosiaan saa tällaisen ihmise kuin minä muuttumaan idlaajaksi!
Mutta sitten siihen tarinaan. Olkaa hyvät, älkää lukeko älkääkä mihnään nimes kommentoiko, sillä sen minä totisesti haluan, että edes joku niin tekisi!
********
Oksa
Ellinoora katseli joen virtausta sen rannalta, antoi viileän veden juoksennella ja virvoitella paljaita jalkojaan hänen istuessaan hiekalla paistatellen kuumaa päivää. Hänen ruskeiden housujensa lahkeet olivat riekaleiset ja tuhkanharmaa paita likainen. Hänen kellertävät hiuksensa olivat takkuiset ja niihin oli tarttunut kiinni kaikkea mahdollista pikkukivistä puidenlehtiin.
Ellinoora vilkaisi sinertävää taivasta, huomasi sen kaaressa heleän punan ja hymyili. Hän kosketti hiuksiaan, otti kiviä ja lehtiä pois tuntiessaan jotain muutakin. Kummastunut ilme kasvoillaan hän alkoi tutkia asiaa tarkemmin kaksin käsin. Hän irvisteli huomatessaan, miten tiukasti se oli hänen hiuspehkoonsa tarttunut. Päänahkaan sattui, kun hän yritti vetää. Varovaisesti yrittäen ja hiussuortuvia hiljalleen irroittaen hän lopulta sai esineen käteensä ja hymyili huomatessaan sen olevan tammipuun oksa. Sen hän tiesi siitä, että oksassa oli yksinäinen tammenlehti ja pienen pieni terho.
Tyttö katseli auringon ruskettamia jalkojaan tuhahtaen ja heilutteli oksaa lempeästi kädessään tuntien kasvoillaan leudon pohjoistuulen. Hän sulki silmänsä ja veti keuhkoihinsa ilmaa haistellen tuoksuja, jotka tuuli toi mukanaan.
Talvi teki tuloaan, mutta syksy ei ollut pudottanut lehtiään maan peitoksi ja suojaksi. Ellinoora aukaisi silmänsä katsellakseen ympärilleen joen varrella. Sama vanha kivenmurikka istui paikoillaan puolittain joessa ja kaatuneen puun runkoa tutkiskeli tuttu herra Majava, jolle Ellinoora ystävällisesti heilutteli kättään, juuri sitä missä hän piteli oksaa.
Herra Majava kohotti katseensa nyökäten vastaukseksi ja nähdessään, mitä Ellinooralla oli kädessään hän vipelsi nopeasti tytön luo asettaen kosteat jalkansa tytön jaloille ja kiivaasti heilutellen käpäläänsä hän osoitti oksaa. Ellinoora katsoi Majavaa tämän tummanruskeisiin silmään, kohotti oksan silmiensä tasoille ja vilkaisi kysyvästi ystäväänsä. Majava nyökkäsi innoissaan, heilautti hieman ruumistaan ja Ellinoora tunsi vesipisaroiden lentävän ympäriinsä.
Hymyillen Ellinoora ojensi oksan Majavalle ja tämä kumarteli kiitoksena kävellessään takaisin paksun puunrungon luo. Majava tutkiskeli oksaa, huomasi terhon ja vilkaisi taakseen nähden Ellinooran painautuneina ajatuksiinsa. Majava juoksi takaisin tytön syliin, otti terhon irti oksasta ja ojensi sen tämän kämmenelle. Ellinoora nyökkäsi ymmärtävästi ja katseli, kun Majava palasi takaisin puuhiinsa.
Majava tutki jälleen oksaa, jonka oli saanut nyökäten hyväksyvästi ja asetti sen hampaidensa väliin voidakseen uida paremmin ylävirtaan. Hän väisteli vastaantulevia irtokiviä ja nappasi siinä sivussa kalan vaimollensa vietäväksi. Pian hän saapui pienelle järvelle, jota metsä tiukasti ympäröi, ja ui sen keskellä kohoavalle asunnolleen, vedenalaisesta oviaukosta sisään ja tervehti vaimoaan ystävällisesti. Hän antoi tälle kalan, jonka oli mukanaan tuonut ja vilkaisi jälleen oksaa, jonka Ellinoora oli hänelle antanut. Mietteissänsä hän katseli ympärilleen, etsi ja löysi oikean kohdan talossansa, josta oli vettä vuotanut pitkän aikaa ja asetti oksan siihen.Ellinooraa kiitellen herra ja rouva Majava istuutuivat ruokapöydän ääreen kalaa syöden pienokaisten nukkuessa sikeästi viereisessä huoneessa.
Ellinoora katseli taivasta lempeästi hymyillen ja tammenterhoa kädessään pyöritellen. Hän nousi seisomaan ja ravisteli hieman jalkojaan. Hän katsahti ylävirtaan yrittäen nähdä järvelle ja kumarsi terhoa kädessään puristaen. Löytämänsä oksa oli ollut herra Majavalle hyödyksi talven tuloon nähden ja kiitollisena hyvästä työstä Ellinoora asteli syvemmälle metsään ystäviään auttamaan.
*******
Ja näin loppuhuomautuksena, älkää ottako tuota aloitusta hyvin vakavasti. Toisaalta se pitää osin paikkansa, mutta yksi asia ainakin on, että haluaisin saada kommenttia nyt ainakin tästä tarinastani, kiitos. *kumartaa*
Mutta sitten siihen tarinaan. Olkaa hyvät, älkää lukeko älkääkä mihnään nimes kommentoiko, sillä sen minä totisesti haluan, että edes joku niin tekisi!
********
Oksa
Ellinoora katseli joen virtausta sen rannalta, antoi viileän veden juoksennella ja virvoitella paljaita jalkojaan hänen istuessaan hiekalla paistatellen kuumaa päivää. Hänen ruskeiden housujensa lahkeet olivat riekaleiset ja tuhkanharmaa paita likainen. Hänen kellertävät hiuksensa olivat takkuiset ja niihin oli tarttunut kiinni kaikkea mahdollista pikkukivistä puidenlehtiin.
Ellinoora vilkaisi sinertävää taivasta, huomasi sen kaaressa heleän punan ja hymyili. Hän kosketti hiuksiaan, otti kiviä ja lehtiä pois tuntiessaan jotain muutakin. Kummastunut ilme kasvoillaan hän alkoi tutkia asiaa tarkemmin kaksin käsin. Hän irvisteli huomatessaan, miten tiukasti se oli hänen hiuspehkoonsa tarttunut. Päänahkaan sattui, kun hän yritti vetää. Varovaisesti yrittäen ja hiussuortuvia hiljalleen irroittaen hän lopulta sai esineen käteensä ja hymyili huomatessaan sen olevan tammipuun oksa. Sen hän tiesi siitä, että oksassa oli yksinäinen tammenlehti ja pienen pieni terho.
Tyttö katseli auringon ruskettamia jalkojaan tuhahtaen ja heilutteli oksaa lempeästi kädessään tuntien kasvoillaan leudon pohjoistuulen. Hän sulki silmänsä ja veti keuhkoihinsa ilmaa haistellen tuoksuja, jotka tuuli toi mukanaan.
Talvi teki tuloaan, mutta syksy ei ollut pudottanut lehtiään maan peitoksi ja suojaksi. Ellinoora aukaisi silmänsä katsellakseen ympärilleen joen varrella. Sama vanha kivenmurikka istui paikoillaan puolittain joessa ja kaatuneen puun runkoa tutkiskeli tuttu herra Majava, jolle Ellinoora ystävällisesti heilutteli kättään, juuri sitä missä hän piteli oksaa.
Herra Majava kohotti katseensa nyökäten vastaukseksi ja nähdessään, mitä Ellinooralla oli kädessään hän vipelsi nopeasti tytön luo asettaen kosteat jalkansa tytön jaloille ja kiivaasti heilutellen käpäläänsä hän osoitti oksaa. Ellinoora katsoi Majavaa tämän tummanruskeisiin silmään, kohotti oksan silmiensä tasoille ja vilkaisi kysyvästi ystäväänsä. Majava nyökkäsi innoissaan, heilautti hieman ruumistaan ja Ellinoora tunsi vesipisaroiden lentävän ympäriinsä.
Hymyillen Ellinoora ojensi oksan Majavalle ja tämä kumarteli kiitoksena kävellessään takaisin paksun puunrungon luo. Majava tutkiskeli oksaa, huomasi terhon ja vilkaisi taakseen nähden Ellinooran painautuneina ajatuksiinsa. Majava juoksi takaisin tytön syliin, otti terhon irti oksasta ja ojensi sen tämän kämmenelle. Ellinoora nyökkäsi ymmärtävästi ja katseli, kun Majava palasi takaisin puuhiinsa.
Majava tutki jälleen oksaa, jonka oli saanut nyökäten hyväksyvästi ja asetti sen hampaidensa väliin voidakseen uida paremmin ylävirtaan. Hän väisteli vastaantulevia irtokiviä ja nappasi siinä sivussa kalan vaimollensa vietäväksi. Pian hän saapui pienelle järvelle, jota metsä tiukasti ympäröi, ja ui sen keskellä kohoavalle asunnolleen, vedenalaisesta oviaukosta sisään ja tervehti vaimoaan ystävällisesti. Hän antoi tälle kalan, jonka oli mukanaan tuonut ja vilkaisi jälleen oksaa, jonka Ellinoora oli hänelle antanut. Mietteissänsä hän katseli ympärilleen, etsi ja löysi oikean kohdan talossansa, josta oli vettä vuotanut pitkän aikaa ja asetti oksan siihen.Ellinooraa kiitellen herra ja rouva Majava istuutuivat ruokapöydän ääreen kalaa syöden pienokaisten nukkuessa sikeästi viereisessä huoneessa.
Ellinoora katseli taivasta lempeästi hymyillen ja tammenterhoa kädessään pyöritellen. Hän nousi seisomaan ja ravisteli hieman jalkojaan. Hän katsahti ylävirtaan yrittäen nähdä järvelle ja kumarsi terhoa kädessään puristaen. Löytämänsä oksa oli ollut herra Majavalle hyödyksi talven tuloon nähden ja kiitollisena hyvästä työstä Ellinoora asteli syvemmälle metsään ystäviään auttamaan.
*******
Ja näin loppuhuomautuksena, älkää ottako tuota aloitusta hyvin vakavasti. Toisaalta se pitää osin paikkansa, mutta yksi asia ainakin on, että haluaisin saada kommenttia nyt ainakin tästä tarinastani, kiitos. *kumartaa*