View Full Version : Keksikää hahmo!
Pienen harkinnan jälkeen päädyin ratkaisuun, että tämä olisi ehkä paras alue, jonne tällaisen ketjun voisi pystyttää:
Olen aloittamassa eräänlaisen kauhuelementtejä sisältävän tarinan ja haluaisin aivan välttämättä saada mukaan pari tai kolme hahmoa, jotka eivät olisi itse keksimiäni. Minulla on nimittäin paha tapa tehdä hahmoistani turhan samankaltaisia, joten ulkopuolisten kättenjälki olisi tervetullutta.
Pyydän nyt vain immeisiä keksimään hahmon(/hahmoja), jonka tiedoista löytyy ainakin nimi, ikä, sukupuoli, ammatti ja asuinpaikka, sekä hieman kuvausta hänen taustoistaan ja luonteestaan.
Tarina sijoittuu nykyaikaan, pieneen keksittyyn kaupunkiin, joka sijaitsee jossakin päin ah, niin ihanaa Amerikkaa. Juonesta en halua sen enempää vielä kertoa, sillä sen kehittäminen on vielä kesken, mutta senhän ei kuitenkaan pitäisi millään tavalla haitata hahmojen keksimistä, nee? Itse aisassa juuri muiden keksimien hahmojen tarinat edesauttavat sen kehittymistä.
Valitsen mielestäni sopivimmat hahmot mahdollisten ehdokkaiden joukosta ja saatan joutua muokkaamaan heitä tarinaan sopiviksi, toivon ettei tämä haittaa. Toivon myös että edes muutamia ehdotuksia tulisi, kaikenlaiset tarinat luen. Postaan tarinani jossakin välissä myös tänne foorumille.
Köhköh. Suhtaudun hieman epäluuloisesti ideaasi. On erittäin tärkeää, että kirjoittajan kädenjälki näkyy myös tarinan hahmoissa, eikä samankaltaisuus katoa koskaan, jos turvaudut muihin. Myönnän kyllä, että persoonallisten ja viehättävien henkilöiden keksiminen on erittäin vaikeaa, ei se luonnistu minultakaan.
Tämä tässä se pointti onkin. Haluan kokeilla, millä tavalla se toimii jos kokeilen tällä kertaa kirjoittaa näinkin "typerästi". ^^
Real Emotion
11.4.2006, 11:19:38
Olen aloittamassa eräänlaisen kauhuelementtejä sisältävän tarinan ja haluaisin aivan välttämättä saada mukaan pari tai kolme hahmoa, jotka eivät olisi itse keksimiäni. Minulla on nimittäin paha tapa tehdä hahmoistani turhan samankaltaisia, joten ulkopuolisten kättenjälki olisi tervetullutta..
Köhköh. Suhtaudun hieman epäluuloisesti ideaasi. On erittäin tärkeää, että kirjoittajan kädenjälki näkyy myös tarinan hahmoissa, eikä samankaltaisuus katoa koskaan, jos turvaudut muihin. Myönnän kyllä, että persoonallisten ja viehättävien henkilöiden keksiminen on erittäin vaikeaa, ei se luonnistu minultakaan.
Muiden on hyvin vaikea kehitellä sinulle hahmoja, jos he tietävät vain epämääräisesti, että kertomukseen sisältyy kauhuelementtejä ja tapahtumapaikka on jossakin Amerikassa.
Mutta jos haluat vain luoda hahmon, jonka voisi tunkea jotenkin mukaan, niin aloitetaan vaikka nimestä. Olkoon nimi Edward. Edward on noin viisissäkymmenissä oleva mieshenkilö. Hän on ammatiltaan taksinkuljettaja, toiminut työssään jo erittäin kauan. Hän on lähtöisin Englannista, mutta joutui muuttamaan pois rikollisen taustansa vuoksi. Edwardia pidetään rauhallisena miehenä, eikä Amerikassa hänen menneisyyttänsä tahdota kaivella. Hän elää yksin, eikä hänen varallisuutensa ole kehuttava. Edwardilla on kuitenkin työn kautta tulleita ystäviä, jotka välittävät hänestä. Menneisyyden arvet kaivelevat Edwardia, ja voi olla hyvinkin mahdollista, että hänellä on syvällä sisimmässään edelleen taipumusta pahoihin tekoihin.
Tässä sinulle hahmo. Keksin sen juuri nyt, se voi vaikuttaa hyvinkin kliseiseltä. Toivon, että voin jonain päivänä lukea tarinasi ja nyt toivotan sinulle onnea sen kehittelemiseen. Päästä mielikuvituksesi valloilleen.
Lady Kiha
11.4.2006, 17:20:51
Haa, minulla on mielessäni vaikka millaisia henkilöitä, mutta ehdotan varmaan vain yhtä tyyppiä. Ja minun mielestäni on hyvä, ettei Hukka kertonut muuta tarinastaan kuin että se sisältää kauhuelementtejä. Minun mielestä ihan mihin tahansa tarinoihin voi sijoittaa ihan minkälaisia ihmisiä tahansa, eipä se loppujen lopuksi paljon tarinan sisällöstä riipu millaisia ihmisiä tarinassa on. Mutta aloitetaan.
Hmm, Melissa (sukunimeä en edes yritä keksiä) on 19-vuotias nuori nainen, joka opiskelee viimeistä vuottaan lukiossa. Hän tekee töitä yhdessä hampurilaisbaarissa viikonloppuisin sekä maanantai ja tiistai-iltaisin ansaitakseen rahaa vuokraansa. Hän asuu opiskelija-asunnossa, joka on aina siisti, koska Melissa pitää siivoamisesta. Hän ei koskaan osallistu mihinkään bileisiin, vaan jää mieluummin kämppäänsä opiskelemaan. Hän ei myöskään harrasta erityisemmin liikuntaa, vaan viettää vapaa-aikansa opiskelemassa läheisessä kirjastossa tai aurinkoisina päivinä puistossa, jos se on mahdollista. Melissalla on pari hyvää ystävää, mutta hän tulee myös toimeen muidenkin kanssa. Hän on todella nokkela, mutta siinä missä hän on nokkela, niin hän on myös säikky. Hiiriä taikka rottia hän ei voi sietää ja pelkää niitä kuollakseen. Se johtuu siitä, että nuorempana Melissaa puraisi hiiri, jonka seurauksena hän sairastui johonkin tautiin jota hiiri oli kantanut. Tauti ei ollut kuitenkaan vakava, mutta silti Melissa alkoi pelätä hiiriä. Nuorempana Melissa asui maaseudulla, mutta lähdettyään opiskelemaan hän muutti kaupunkiin. Hän on käynyt viimeksi kotona pari vuotta sitten (silloin kun hän tarvitsi kipeästi rahaa siis), eikä enää muista millaista oli elää maaseudulla. Melissa on kuitenkin yhteydessä vanhempiinsa, ja hän soittaa heille ainakin kerran viikossa kertoakseen kuulumisiaan (joskus myös vanhemmat soittavat hänelle). Hänen lapsuuden ystävien kanssa hän ei ole ollut tekemisissä sen jälkeen kun muutti kaupunkiin.
No joo, olipas taas todella uskottava tyyppi...
Hoho. Vai että tällaista... 'Vuokraan' mieluusti yhden hahmoistani käyttöösi ;)
Itseasiassa päähenkilön eräästä tarinasta nimeltä Men At War, yhtä loistavasti toteutettu kuin neliskanttinen muna sorsan hanurssa.
Joten tämä kyseinen hahmo on vain mädäntynyt aivokoppani perukoilla pari vuotta ilman mitään sen kummempaa tekemistä. Kun hetken ajattelin - niin juuri tämä kyseinen hahmo olisi omiaan tuontyyppiseen tarinaan.
Sean Harrington
Ikä: 28
Sukupuoli: Mies
Ammatti: Maisemamaalaaja
Pituus: 185cm, hoikka
Hiukset: Tumman ruskeat, puolipitkät
Silmät: Pähkinän ruskeat
Sean eli koko lapsuutensa pienessä kylässä kaukana kaikesta. Kaikkien nummien ja metsien keskellä eläessä hän ihastui luontoon, luonnossa kulkemiseen ja maalaamiseen.
Huomattuaan lapsensa lahjat Seanin vanhemmat maksoivat viulut ja tämä lähetettiin maan kaupunkiin opiskelemaan taiteita ja valmistuessaan hänellä oli jo oma galleria uran ollessa noususuhdanteessa.
Gallerian tilojen vuokraamisen, omien töidensä myymisen ja maalaamisen ohessa Sean opettaa iltapäivisin lukiossa kuvaamataidon tunteja.
Sean on hyvällä aallonpituudella oppilaidensa kanssa ja vie kurssilaisiaan usein maalle maalausretkille omistamallaan pakulla (mitä hän käyttää enimmäkseen taulujen kuskaamiseen, mutta pienelle ryhmälle taideoppilaita varsin sopiva kulkuneuvo).
Luonteeltaan Sean on rauhallinen ja hymyilevä.
Sean on tilanteessa kuin tilanteessa rauhallinen ja yrittää löytää kaikelle selittämättömälle järkiselityksiä.
Kuten useimmat taiteilijat, Seankin kuuluu siihen sotkuiseen kastiin. Tiskit jäävät usein tiskaamatta ja vanhoja käytettyjä vaatteita löytyy milloin mistäkin. Puhumattakaan maalisista käsistä.
Kuitenkin tämä pieni sotkuisuus Seanissa on osa tämän suunnatonta charmia mitä boostaa hänen kasvoillaan lähestulkoon aina oleva lempeä ystävällinen hymy.
Elijah
11.4.2006, 19:46:46
Percy Lipton
Ikä: 23
Sukupuoli: Mies
Ammatti: Varas
Pituus: 170cm
Paino: 70kg
Kalju.
Percyllä oli onnellinen lapsuus hänen asuessaan Californian rannoilla kavereidensa ja perheensä kanssa, kunnes hänen äitinsä menehtyi väkivaltaisen pankkiryöstön yhteydessä hänen ollessa viisi vuotias. Koko perheen rauha järkkyi tästä ja hänen isänsä meinasi tehdä monta kertaa itsemurhan joutuen lopulta mielisairaalaan. Sieltä hän kuitenkin lopulta pakeni, eikä hänestä ole sen koommin kuultu.
Percyllä oli myös veli, joka oli ollut ulkomailla jo pari vuotta, eikä hän edes muistanut paljoa veljestään, vaikka kaipasikin tätä, eikä Percy edes usko hänen kuulleen äitinsä kuolemasta.
Percyn täti otti hänet huostaan, mutta hän karkasi muutaman vuoden jälkeen. Hän alkoi elättämään itseään pienillä varkauksilla ja ryöstöillä, asuen kadulla. Hänen täyttäessä 19, hän liittyi rikollisjengiin. Koko porukka jäi kuitenkin kiinni parin kuukauden päästä napattuna pankkiryöstöstä saaden kaikki 2 vuotta vankeutta (en tiiä paljo sellasesta saa...), lukuunottamatta jengin pomoa, joka kuoli ampumavälikohtauksessa poliisien kanssa.
Pomon ampunut poliisi oli Percyn lapsuudenystävä ja Percy alkoi vihaamaan häntä. Heidän välinsä kuitenkin lämpenivät, kun poliisi tarjosi hänelle mahdollisuutta vapautua aikaisemmin vankilasta, jos hän auttaisi poliiseja nappaamaan sarjapankkiryöstöistä epäillyn rikollisen itseteossa. Percy suostui tähän ja hän ja hänen ystävänsä saivat yhdessä napattua rikollisen ja näin Percy pääsi jo vuoden päästä vankilasta pois.
Percyllä on oikeastaan melko hyvä huumorintaju, vaikka elämä onkin katkeroittanu tätä nuoresta iästään huolimatta. Hän on myös melko älykäs ja onkin lukenut (ja varastanut) paljon kirjoja, joista hän ajatteli joskus vielä olevan hyötyä. Hän on yleensä kylmähermoinen, eikä näytä tunteitaan kenellekkään.
Siinä nyt on jotain, keksaisin sen aika nopeasti....Mitä potaskaa...Huoh....
Kiitän ja kumarran kaikille vastaajille sydämeni pohjasta. Mukavaa, että näinkin moni oli kiinnostunut auttamaan.
Ainakin kaikki edellämainituista hahmoista pääsevät tarinaan mukaan. En ole vielä varma, millon pääsen varsinaiseen kirjoitushommaan, mutta eiköhän sekin aika piakoin tule, laskelmieni mukaan tuossa pääsiäisenä viimeistään.
Eli enempää hahmoja ei tarvitse postata, ellei välttämättä halua. Kiitos vielä kerran. ^^
Sisko ja sen Sisar
12.4.2006, 20:20:26
Sisar: Minä haluan kasvattaa post.... eiku siis minä haluan antaa hahmon vaikket sitä käyttäisikään. Niin.
Artemis Adams (ihan amerikkalainen nimi, juu)
Iältään semmoinen 14 vuotias koulua käyvä tyttö, moitteeton koulumenestys, ei huumeita eikä alkoholia saatika tupakkaa, ei myöskään kavereita. Asustelee isänsä sekä tämän miesystävän kanssa (joka on pedofiili mutta kukaan ei taida tietää) On aina asunut samassa talossa, samojen miesten kanssa. Uskoo olevansa adoptoitu. Ja sisimmässään tämä pieni tyttö haluaisi olla poika (huom. Artemis on sekä naisen että miehen nimi) Siis se on transu. Kai. Noh, aika ujo se on kun ei osaa tutustua ihmisiin. Ja kuulee muuten kuiskauksia, on aina kuullut, muttei välitä kun ei saa niistä selvääkään (vai saako)
Eikö tuo riitä?
yepsica
21.4.2006, 11:37:43
heh, innostuin niin paljon, että pakko on kertoa eräästä henkilöstä...
Ann, 32 vuotias leski, joka työskentelee kirjaston varastossa arkistoijana. Annin mies kuoli muutama vuosi sitten epätavalliseen sairauteen, ja Ann on eristäytynyt muusta maailmasta suriessaan rakasta Howardiaan. Silloin harvoin kun Ann uskaltautuu ulos talostaan, haän menee joko töihin tai pikaisesti lähimpään lähikauppaan hakemaan tarpeelliset ruokatavarat. Ann ei puhu paljon ihmisille, ja jos puhuukin, hän ei katso silmiin, vaan tuijottaa maahan. Ihmiset ovat alkaneet pitää Annia outona, eivätkä enään edes vaivaudu tervehtimään häntä, mikä ei tietenkään auta Annin erakko-oloaan. Lapset pitävät Annia noitana, joka loitsii lapset ja syö heidän silmämunansa, eli Ann on saanut kestää paljon myös lasten osalta.
Kotonaan Annilla ei ole mitään ulkomaailmaan yhdistävää, ja hän kaipaa miestään niin paljon, että toisinaan näkee tämän ja kuulee tämän äänen. Viime aikoina Ann on alkanut hakemaan apua spiritismistä, jos saisi yhteyden mieheensä...
Powered by vBulletin® Version 4.1.8 Copyright © 2012 vBulletin Solutions, Inc. All rights reserved.