Lady Baralai
18.4.2006, 12:04:12
Moj kaikille. Ensimmäistä kertaa olen omia hahmokkeitani kenellekään esittelemässä. Jänskättää. Tämä juttu, oneshotti, spinoffi, whatever, tuli oikeastaan jo kirjoitettua noin kuukausi sitten ihan lyijytäytekynällä paperille, ja nyt sain jonkin päähänpiston kirjoittaa se puhtaaksi koneella. Oikea olkapääni ja sen mukana käteni melkein kuoli siinä hommassa, aikaa meni yli kaksi tuntia (en ole mikään armoitettu konekirjoittaja -.-') ja ihan sen vaivan vuoksi tyrkkään tämän tänne näkyville.
VAROITUS!VAROITUS!VAROITUS!
Ihan sen vuoksi, että pätkä sisältää hyvinkin pitkälti poikarakkautta, kuten otsikkokin jo yrittää ilmaista, enkä halua kenenkään turhan herkkämielisen menevän lukemaan tätä ja syyttämään minua ikuisista traumoista. Sisältää kaksimielisyyksiä, pervouksia ja outoja ideoita.
Noh, niin...päähenkilöt ovat siis ihan omaa käsialaani. Akira Noir'thienan on Figeionin kuningaskunnan prinssi ja velho. Kain Sasmira puolestaan on Akiran rakastettu, demoni. Lopussa esiintyvä Ramiel Tranchant on Figeionin armeijan ylipäällikkö ja Akiran paras ystävä. Francis ja Pashan, jotka mainitaan vain nimeltä, ovat Akiran nuoremmat veljet. Eipä kai teidän muuta tarvikaan tietää, tarina puhukoon puolestaan.
Niin, idea koko juttuun tuli....ööh, sen kun tietäisin. Jostain syystä eräänä maaliskuun iltana sain jonkin hullun päähänpiston aiheesta Akira+Kain+mansikat+kermavaahto, ja se oli ihan liian hykerryttävä, että sen olisi jättänyt käyttämättä. Niin, ja tämä on tosiaan aika lailla "spinoff" eli ei liity juurikaan siihen ite tarinaan, jota näiden tyyppien ympärille kehrään. En edes tiedäkään, mihin kohtaan tämä aikajanalle mahtuisi :}
No niin, jos joku tuon selostuksen jälkeen jaksaa vielä itse tarinankin:
Mansikoita ja kermavaahtoa
”Akira?”
”Hmmh?”
”Tulisit käymään ulkona. Aivosi ummehtuvat tuota menoa.”
Punatukkainen demoni laski ruudullisen liinan peittämän korin käsistään ja nojasi rakastettunsa selkää vasten kietoen käsivarret tämän kaulaan. Nuori velho, jonka lyhyehkö tukka oli vitivalkoinen, istui työpöytänsä ääressä lukien edessään olevaa kirjaa äärimmäisen keskittyneenä.
”Siellä on kuule hieno ilma”, Kain jatkoi. ”Et voi tosissasi nyhjätä koko päivää sisällä.”
”Ehkä vähän myöhemmin”, Akira mutisi hajamielisesti. Kirkkaansiniset silmät suorastaan pomppivat riviltä toiselle. Hän käänsi sivua. ”Tämä on nyt pahasti kesken…”
”Kun saat nenäsi irti tuosta kirjasta, on keskiyö”, demoni tuhahti. Hän päästi irti velhosta ja nosti korin lattialta. ”No jaa, minun kai pitää syödä kaikki mansikat yksin…” Hän lähti huolettomasti koria heilutellen kohti ovea.
”Mansikat? Puhuitko mansikoista?” Akira kiskaisi katseensa kirjasta ja siirsi sen Kainiin.
”Aiotko sittenkin tulla?” Demoni kohotti toista tummaa kulmaansa muka yllättyneesti. Vaaleanruskeat leijonansilmät tuikkivat ilkikurisesti.
”Mikä tahansa joutaa odottaa, jos tarjolla on mansikoita.”
”Älä unohda kermavaahtoa.”
”Kermavaahtoa?”
”Mitäpä mansikat olisivat ilman kermavaahtoa.”
”Jos tarjolla on mansikoita, kermavaahtoa ja sinut, saat sitoa minut, jos haluat estää minua tulemasta mukaan.” Akira nousi seisomaan.
”Älä yllytä”, Kain virnisti ja velho tajusi punehtuen, mitä oli tullut sanoneeksi. ”Meidän piti mennä ulos eikä vuoteeseen. Käy nyt vaihtamassa vaatteet, niin päästään menemään.”
Akira vaihtoi sinisen kaapunsa harmaisiin suoriin housuihin ja mustaan lyhythihaiseen paitaan. Hän vilkaisi ulos ikkunasta ja pani vasta nyt merkille, että kesäpäivä oli todella hieno.
Kain odotti häntä nojaten seinään oven vieressä ja hypistellen punaisen paitansa helmaa. Mustat housut, joissa oli ommellut prässit, oikein korostivat demonin kapeita lanteita, kun tämä seisoi noin, paino toisella jalalla.
”Tulithan sinä”, Kain hymyili väläyttäen teräviä kulmahampaitaan. Demoni pujotti kätensä velhon käsipuoleen kori toisella käsivarrellaan. ”Aletaan mennä.”
He laskeutuivat monet moninaiset portaat alakertaan, kulkivat valtaistuinsalin kautta ja pujahtivat seinävaatteen takana olevasta ovesta käytävään, josta he pääsivät takapihalle ja puutarhaan. Puutarhan takana muurissa oli pieni takaportti, josta he livahtivat vähän käytetylle, ruohottuneelle tielle, joka kulki halki peltojen ja niittyjen ja johti lopulta Tranill-vuorille.
”Minne me tarkkaan ottaen olemme menossa?” Akira kysyi, kun he olivat kävelleet niin kauas, että muurilla vahtia pitävät sotilaat eivät voineet kuulla.
”Emme kauas. Poikkeamme kohta tieltä ja menemme tuon koivikon luo.” Kain osoitti tien vasemmalle puolelle. Akira siristi silmiään kirkkaassa auringonpaisteessa. ”Sen takana on oikein mukava niitty, jolta kukaan ei meitä näe.”
”Miten sinä siitä tiedät?”
”No… hyvä on, Francis kertoi. Kysyin häneltä, tietäisikö hän jotain ulkoilmassa olevaa romanttista paikkaa, jossa saa olla täydellisessä rauhassa.” Kain hymyili. Akira naurahti hiljaa.
”Olisi pitänyt arvata.”
”Pidäpä tätä hetki, taidamme olla tarpeeksi kaukana…” Kain ojensi korinsa velholle vilkaisten taakseen. Sotilaat muurilla erottuivat enää tinasotilaan kokoisina hahmoina. Hän kaivoi taskustaan mustan nauhan ja sitoi sillä leiskuvanpunaiset hiuksensa lyhyeksi poninhännäksi niskaan. Hän huokaisi ja työnsi karanneet hiussuortuvat pitkien, suippojen demoninkorviensa taakse.
”Tuo sopii sinulle, mutta ymmärrän kyllä, miksi pidät aina korvasi piilossa”,
Akira huomautti.
”Parempi ymmärtääkin, ellet halua minua narun jatkoksi.”
”Jos se vain minusta on kiinni, kukaan ei pääse hipaisemaankaan sinua vahingoittamismielessä.”
”Oma sankarini”, Kain nauroi ja läimäytti velhoa harteisiin. ”Hippa!”
”Hei!” Akira pysähtyi jääden tuijottamaan demonia, joka oli pinkaissut hänen edelleen.
”No, ota minut kiinni! Kai sinä sentään tiedät, miten hippasilla ollaan?”
Velho mutisi jotain sapekasta, mutta lähti kuitenkin juosten Kainin perään. Demoni oli häntä paljon vikkelämpi, ja kaiken lisäksi hänellä oli kori kannettavanaan. Kain loikkasi pian ojan yli ja lähti kiitämään pitkin pellonreunaa. Akira seurasi perässä. Hymy levisi väkisinkin hänen kasvoilleen. Hän tunsi olonsa pitkästä aikaa näin kertakaikkisen vapaaksi, ei ollut mitään muuta kuin hän, Kain ja pellonreuna, jota pitkin he juoksivat – ja kori, joka kiikkui hänen kädessään.
Koivikko lähestyi tuskaisen hitaasti, Akirasta tuntui, että hänen keuhkonsa halkeaisivat kohta. Hän päätti kuitenkin olla antamatta periksi, ja kun Kain lopulta pysähtyi, hän pyrähti demonin luo ja kaappasi tämän syliinsä vapaalla kädellään.
”Sainpas”, hän kuiskasi käheän hengästyneesti Kainin korvaan.
”Vain, koska minä annoin sinun saada”, demoni naurahti ja kiemurteli ympäri velhon otteessa päästen nenäkkäin tämän kanssa. Kain suuteli nopeasti Akiran huulia ja irrottautui sitten napaten korin itselleen. ”Vielä vähän matkaa, tuonne toiselle puolelle.”
Koivikon takana todella olikin kaunis niitty, jonka pitkäksi kasvaneen heinän seassa ui niittyleinikkejä, koiranputkia, kissankelloja ja muita kukkia.
”Kaunista”, Akira totesi. Hän oli jo saanut henkensä kulkemaan ainakin melkein kunnolla. Kain tarttui hänen käteensä ja veti hänet istumaan heinikkoon.
”Francis ei tosiaan liioitellut kehuessaan tätä paikkaa.” Demoni laski korin vierelleen ja kellahti selälleen kädet niskan takana. ”Pitää vain toivoa, että kaiken maailman pikkuelikot ja ötökät eivät ryömi häiritsemään meitä.”
”Ötökät?” Akira pomppasi jaloilleen. Yhtäkkiä niitty olikin muuttunut inhottavia elukoita kihiseväksi heinikoksi. Hän värähti tahtomattaankin.
”Älä hermoile, minä suojelen sinua ötököiltä”, Kain nauroi. ”Osaat sinäkin näköjään joskus olla ihan neiti. Istu nyt takaisin, ei sinua mikään syö.”
”Olisi parempi olla syömättä”, velho mutisi laskeutuessaan takaisin maahan. ”Mutta… minulla on sentään vähän niin kuin lupa olla vähän neiti”, hän virnisti demonille. Kain virnisti takaisin.
”Niin on. Nauraisin itseni katki, jos vaikka Pashan säikkyisi pikkuötököitä.”
Akira näytti kieltä Kainille ja katsahti punavalkoisen liinan peittämään koriin.
”Muistaakseni puhuit jotain jostain mansikoista..?”
Kain vääntäytyi istumaan ja veti liinan korin päältä. Siellä oli erillisessä, suurehkossa vadissa suuria, punaisia mansikoita ja kannellisessa astiassa kermavaahtoa. Demoni avasi kannen, otti yhden mansikan ja sipaisi siihen nokareen kermavaahtoa. Sitten hän ojensi sitä Akiraa kohti ja työnsi sen velhon odottavaan suuhun. Kainin kauniilla kasvoilla oli leveä virne, ja tämän silmät tuikkivat tavalla, joka kertoi vain ja ainoastaan likaisesta mielikuvituksesta. Hennosti punastunut Akira nuolaisi kermavaahtoa huulistaan.
”Sinä olet sitten niin syötävän suloinen”, demoni mumisi.
”Etkö sinä luvannut, ettei mikään täällä syö minua?” Akira kysyi epäselvästi. Kain oli asetellut uuden mansikan hänen huuliensa väliin.
”En ottanut itseäni lukuun.” Demoni nojautui korin yli suutelemaan Akiraa ja puraisi samalla itselleen puolet velhon huulilla olleesta mansikasta.
Jonkin aikaa he vain istuivat syöttäen toisilleen mansikoita ja jutellen tyhjänpäiväisiä. Jossain vaiheessa he päätyivät makuulle jatkamaan samaa puuhaa.
”Sinulla on kermavaahtoa leuassa”, Akira huomautti.
”Mitä aiot tehdä asialle?” Kain kysyi kohottaen tummia kulmiaan härnäävästi. Velho kurkottautui nuolaisemaan nokareen demonin leualta ja päätyi suutelemaan tätä antaumuksella. Kain raotti heti hampaitaan, ja heidän kielensä painuivat hyväilevästi yhteen. ”Minä pidän ratkaisutavastasi”, Kain sai mumistua suudelman sekaan.
”Niin minäkin”, velho naurahti irrottautuen demonin huulilta. Kain hymyili, nosti käsivartensa päänsä päälle ja venytteli niin, ettei tämän paidan lyhyys voinut jäädä Akiralta huomaamatta. Litteä vatsa paljastui melkein koko pituudeltaan, eikä nuori velho voinut olla tuijottamatta sitä. Hän hivuttautui lähemmäksi ja vei toisen kätensä demonin vatsalle.
”Et sitten saanut pidettyä näppejäsi irti”, Kain sanoi käheästi, kun Akiran pitkät sormet tunnustelivat tutun turvallisesti hänen kylkeään.
”Miten jostain näin hyvännäköisestä voisi pysyä erossa?” Akira painoi huulensa Kainin vatsan lämpimälle iholle. Demoni äännähti hiljaa, kun velho puri hänen ihoaan hellästi aivan navan alapuolelta. Sitten tämä siirtyi istumaan hajareisin hänen jalkojensa päälle.
”Mitä sinä aiot?” Kain kysyi, kun Akira työnsi hänen paitansa ylös kainaloihin asti. Velho ei vastannut mitään, hymyili vain kieron näköisesti ja nojautui valitsemaan korista melko suuren mansikan. Sitten hän ryhtyi määrätietoisesti levittämään kermavaahtoa Kainin vatsalle mansikan avulla. ”MITÄ sinä touhuat?”
”Haluan kokeilla, miltä sinä maistut mansikoiden ja kermavaahdon kanssa.”
”Kukahan tässä aikoo syödä ja kenet?” Kain mumisi yrittäen tarkkailla Akiran tekemisiä. Tämä levitti vaahtoa raidaksi ylhäältä alas. Raita alkoi aivan housunkauluksen yläpuolelta, jatkui navan ylitse ja oli jo rintalihasten välissä.
”Pidä paitaa ylhäällä”, Akira komensi ja tökkäsi vielä kermavaahtotäplät Kainin nänneille. Hän laittoi ensimmäisen mansikan demonin navan kohdalle, otti kaksi pienempää ja tälläsi ne nänneille. ”Älä naura, tämä on vakava tieteellinen koe. Mansikat tippuvat, jos jatkat tuota hihittämistä.” Velho ei pystynyt täysin peittämään naurua omasta äänestään. Kain yritti parhaansa mukaan pitää vakavan naaman, mutta alkoi nauraa aina uudelleen, kun vilkaisi alaspäin. Lopulta Akira tukki hänen suunsa mansikalla ja painui alemmas alkaen nuolla kermavaahtoa hänen iholtaan alhaalta ylöspäin.
Kain ei voinut olla kiemurtelematta hieman, kun Akira nuoli hänen ihoaan niin perusteellisesti. Se sekä kutitti että kiihotti, ja hän inahti, kun velho siirtyi istumaan hänen reisiltään hänen lantionsa päälle.
Akira oli nuollut jo kaiken kermavaahdon ja viimeisteli työnsä vielä imemällä Kainin nännit koviksi. Hän suuteli vielä demonia huulille ja kohtasi tämän katseen, johon sekoittui kiihottuneisuutta, hämmennystä ja hullaantumista. Se oli juuri se yhdistelmä, jota hän ei kestänyt. Hän laskeutui makuulle Kainin päälle, otti tämän kasvot käsiensä väliin ja suuteli tätä uudelleen.
”No, miltä maistui?” demoni uteli jossain suudelmien välissä.
”Taivaalliselta”, velho mutisi tämän huulia vasten.
* * * *
Paljon myöhemmin he makasivat sylikkäin ja ilman vaatteita samassa heinikossa väsyneinä mutta sanomattoman onnellisina.
”Sinulla on kermavaahtoa nenässä”, Kain mutisi tiiraillen Akiraa silmät puoliummessa.
”Ai kermavaahtoa vai?” velho virnisti kaksimielisesti. Kain nauroi uupuneesti.
”Juuri sitä.”
Akira pyyhkäisi nenänpäätään sormella ja työnsi sormen suuhunsa.
”Kermavaahtoa”, hän nyökkäsi vahvistavasti. Kain hihitti hänen rintaansa vasten.
”Voisikin vain nukahtaa tähän”, Akira mutisi silittäen demonin hiuksia, joista oli nauha irronnut jossain vaiheessa. Kain huokaisi painautuen tiukemmin häntä vasten.
”Sanopa muuta. Täällä tulee kuitenkin varmaan pitemmän päälle kylmä.”
”Onko niitä mansikoita vielä jäljellä?”
”Muutama kai…” Kain kurkotti vadin käteensä. ”Tarkalleen ottaen viisi.” Hän puraisi yhdestä puolet ja laittoi toisen puolen Akiran suuhun. Hän suuteli velhoa heti perään ja onnistui kaatamaan tämän selälleen.
”Kain, älä… minä en jaksa enää”, Akira voihkaisi. ”Joudut kohta kantamaan minut pois täältä.”
”Hyvä on”, Kain naurahti ja nousi vihdoin istumaan. Hän alkoi kiskoa vaatteita päälleen melko hitain liikkein. Akira pukeutui myös, ja sitten he lähtivät kävelemään pois nojaten raskaasti toisiinsa.
”Tullaan tänne toistekin”, velho ehdotti. Kain pöyhi hiuksiaan paremmin korviensa peitoksi.
”Ilman muuta, kultaseni”, demoni hymyili. ”Tuolla saa olla kiitettävän rauhassa.”
”Eikä tarvita mitään vaimennusloitsuja, jotka unohtuvat kahdella kerralla kolmesta.”
”Ahaa, tietysti sen takia Francis oli neuvomassa meitä mahdollisimman kauas.” Kain nyökytteli tietäväisesti saaden Akiran purskahtamaan nauruun.
”Francis-parka, ei mahda olla herkkua asua meidän seinänaapurinamme.”
* * * *
”Odotetaankohan meitä tai jotain?” Akira kysäisi huomatessaan väkeä takaportin ympärillä. Kain vilkaisi aurinkoa.
”No, me olimme kyllä aika monta tuntia poissa.”
Ramiel, nuori mustapukuinen ylipäällikkö, katsoi mustat kulmat kurtussa parasta ystäväänsä ja tämän demonirakastettua, jotka lähestyivät porttia käsivarret toistensa ympärillä. Molemmilla oli heinänkorsia hiuksissa ja vaatteissa ja kasvoilla jokseenkin hölmö hymy.
”Missä te olette olleet?” Ramiel katui kysymystään jo oikeastaan ennen kuin oli kysynytkään sitä.
”Me olimme – ” Kain aloitti.
”Öö… viettämässä laatuaikaa”, Akira keskeytti pikaisesti ennen kuin demoni ehti tokaista mitään, mikä olisi saanut kaikkien kuulolla olevien korvat kuumottamaan.
”Ja nauttimassa kesästä”, Kain jatkoi.
”Ja mansikoista.”
”Ja toisistamme.”
”Ja kermavaahdosta.”
”Ja kermavaahdosta”, Kain toisti nauraen ja tökkäsi viimeisen mansikan Akiran suuhun. Ramiel totesi hiljaa itsekseen, ettei halunnut tietää yhtään enempää.
---
Jos joku jaksoi lukea tänne asti, niin kommentti olisi oikein kiva...:doggy:
VAROITUS!VAROITUS!VAROITUS!
Ihan sen vuoksi, että pätkä sisältää hyvinkin pitkälti poikarakkautta, kuten otsikkokin jo yrittää ilmaista, enkä halua kenenkään turhan herkkämielisen menevän lukemaan tätä ja syyttämään minua ikuisista traumoista. Sisältää kaksimielisyyksiä, pervouksia ja outoja ideoita.
Noh, niin...päähenkilöt ovat siis ihan omaa käsialaani. Akira Noir'thienan on Figeionin kuningaskunnan prinssi ja velho. Kain Sasmira puolestaan on Akiran rakastettu, demoni. Lopussa esiintyvä Ramiel Tranchant on Figeionin armeijan ylipäällikkö ja Akiran paras ystävä. Francis ja Pashan, jotka mainitaan vain nimeltä, ovat Akiran nuoremmat veljet. Eipä kai teidän muuta tarvikaan tietää, tarina puhukoon puolestaan.
Niin, idea koko juttuun tuli....ööh, sen kun tietäisin. Jostain syystä eräänä maaliskuun iltana sain jonkin hullun päähänpiston aiheesta Akira+Kain+mansikat+kermavaahto, ja se oli ihan liian hykerryttävä, että sen olisi jättänyt käyttämättä. Niin, ja tämä on tosiaan aika lailla "spinoff" eli ei liity juurikaan siihen ite tarinaan, jota näiden tyyppien ympärille kehrään. En edes tiedäkään, mihin kohtaan tämä aikajanalle mahtuisi :}
No niin, jos joku tuon selostuksen jälkeen jaksaa vielä itse tarinankin:
Mansikoita ja kermavaahtoa
”Akira?”
”Hmmh?”
”Tulisit käymään ulkona. Aivosi ummehtuvat tuota menoa.”
Punatukkainen demoni laski ruudullisen liinan peittämän korin käsistään ja nojasi rakastettunsa selkää vasten kietoen käsivarret tämän kaulaan. Nuori velho, jonka lyhyehkö tukka oli vitivalkoinen, istui työpöytänsä ääressä lukien edessään olevaa kirjaa äärimmäisen keskittyneenä.
”Siellä on kuule hieno ilma”, Kain jatkoi. ”Et voi tosissasi nyhjätä koko päivää sisällä.”
”Ehkä vähän myöhemmin”, Akira mutisi hajamielisesti. Kirkkaansiniset silmät suorastaan pomppivat riviltä toiselle. Hän käänsi sivua. ”Tämä on nyt pahasti kesken…”
”Kun saat nenäsi irti tuosta kirjasta, on keskiyö”, demoni tuhahti. Hän päästi irti velhosta ja nosti korin lattialta. ”No jaa, minun kai pitää syödä kaikki mansikat yksin…” Hän lähti huolettomasti koria heilutellen kohti ovea.
”Mansikat? Puhuitko mansikoista?” Akira kiskaisi katseensa kirjasta ja siirsi sen Kainiin.
”Aiotko sittenkin tulla?” Demoni kohotti toista tummaa kulmaansa muka yllättyneesti. Vaaleanruskeat leijonansilmät tuikkivat ilkikurisesti.
”Mikä tahansa joutaa odottaa, jos tarjolla on mansikoita.”
”Älä unohda kermavaahtoa.”
”Kermavaahtoa?”
”Mitäpä mansikat olisivat ilman kermavaahtoa.”
”Jos tarjolla on mansikoita, kermavaahtoa ja sinut, saat sitoa minut, jos haluat estää minua tulemasta mukaan.” Akira nousi seisomaan.
”Älä yllytä”, Kain virnisti ja velho tajusi punehtuen, mitä oli tullut sanoneeksi. ”Meidän piti mennä ulos eikä vuoteeseen. Käy nyt vaihtamassa vaatteet, niin päästään menemään.”
Akira vaihtoi sinisen kaapunsa harmaisiin suoriin housuihin ja mustaan lyhythihaiseen paitaan. Hän vilkaisi ulos ikkunasta ja pani vasta nyt merkille, että kesäpäivä oli todella hieno.
Kain odotti häntä nojaten seinään oven vieressä ja hypistellen punaisen paitansa helmaa. Mustat housut, joissa oli ommellut prässit, oikein korostivat demonin kapeita lanteita, kun tämä seisoi noin, paino toisella jalalla.
”Tulithan sinä”, Kain hymyili väläyttäen teräviä kulmahampaitaan. Demoni pujotti kätensä velhon käsipuoleen kori toisella käsivarrellaan. ”Aletaan mennä.”
He laskeutuivat monet moninaiset portaat alakertaan, kulkivat valtaistuinsalin kautta ja pujahtivat seinävaatteen takana olevasta ovesta käytävään, josta he pääsivät takapihalle ja puutarhaan. Puutarhan takana muurissa oli pieni takaportti, josta he livahtivat vähän käytetylle, ruohottuneelle tielle, joka kulki halki peltojen ja niittyjen ja johti lopulta Tranill-vuorille.
”Minne me tarkkaan ottaen olemme menossa?” Akira kysyi, kun he olivat kävelleet niin kauas, että muurilla vahtia pitävät sotilaat eivät voineet kuulla.
”Emme kauas. Poikkeamme kohta tieltä ja menemme tuon koivikon luo.” Kain osoitti tien vasemmalle puolelle. Akira siristi silmiään kirkkaassa auringonpaisteessa. ”Sen takana on oikein mukava niitty, jolta kukaan ei meitä näe.”
”Miten sinä siitä tiedät?”
”No… hyvä on, Francis kertoi. Kysyin häneltä, tietäisikö hän jotain ulkoilmassa olevaa romanttista paikkaa, jossa saa olla täydellisessä rauhassa.” Kain hymyili. Akira naurahti hiljaa.
”Olisi pitänyt arvata.”
”Pidäpä tätä hetki, taidamme olla tarpeeksi kaukana…” Kain ojensi korinsa velholle vilkaisten taakseen. Sotilaat muurilla erottuivat enää tinasotilaan kokoisina hahmoina. Hän kaivoi taskustaan mustan nauhan ja sitoi sillä leiskuvanpunaiset hiuksensa lyhyeksi poninhännäksi niskaan. Hän huokaisi ja työnsi karanneet hiussuortuvat pitkien, suippojen demoninkorviensa taakse.
”Tuo sopii sinulle, mutta ymmärrän kyllä, miksi pidät aina korvasi piilossa”,
Akira huomautti.
”Parempi ymmärtääkin, ellet halua minua narun jatkoksi.”
”Jos se vain minusta on kiinni, kukaan ei pääse hipaisemaankaan sinua vahingoittamismielessä.”
”Oma sankarini”, Kain nauroi ja läimäytti velhoa harteisiin. ”Hippa!”
”Hei!” Akira pysähtyi jääden tuijottamaan demonia, joka oli pinkaissut hänen edelleen.
”No, ota minut kiinni! Kai sinä sentään tiedät, miten hippasilla ollaan?”
Velho mutisi jotain sapekasta, mutta lähti kuitenkin juosten Kainin perään. Demoni oli häntä paljon vikkelämpi, ja kaiken lisäksi hänellä oli kori kannettavanaan. Kain loikkasi pian ojan yli ja lähti kiitämään pitkin pellonreunaa. Akira seurasi perässä. Hymy levisi väkisinkin hänen kasvoilleen. Hän tunsi olonsa pitkästä aikaa näin kertakaikkisen vapaaksi, ei ollut mitään muuta kuin hän, Kain ja pellonreuna, jota pitkin he juoksivat – ja kori, joka kiikkui hänen kädessään.
Koivikko lähestyi tuskaisen hitaasti, Akirasta tuntui, että hänen keuhkonsa halkeaisivat kohta. Hän päätti kuitenkin olla antamatta periksi, ja kun Kain lopulta pysähtyi, hän pyrähti demonin luo ja kaappasi tämän syliinsä vapaalla kädellään.
”Sainpas”, hän kuiskasi käheän hengästyneesti Kainin korvaan.
”Vain, koska minä annoin sinun saada”, demoni naurahti ja kiemurteli ympäri velhon otteessa päästen nenäkkäin tämän kanssa. Kain suuteli nopeasti Akiran huulia ja irrottautui sitten napaten korin itselleen. ”Vielä vähän matkaa, tuonne toiselle puolelle.”
Koivikon takana todella olikin kaunis niitty, jonka pitkäksi kasvaneen heinän seassa ui niittyleinikkejä, koiranputkia, kissankelloja ja muita kukkia.
”Kaunista”, Akira totesi. Hän oli jo saanut henkensä kulkemaan ainakin melkein kunnolla. Kain tarttui hänen käteensä ja veti hänet istumaan heinikkoon.
”Francis ei tosiaan liioitellut kehuessaan tätä paikkaa.” Demoni laski korin vierelleen ja kellahti selälleen kädet niskan takana. ”Pitää vain toivoa, että kaiken maailman pikkuelikot ja ötökät eivät ryömi häiritsemään meitä.”
”Ötökät?” Akira pomppasi jaloilleen. Yhtäkkiä niitty olikin muuttunut inhottavia elukoita kihiseväksi heinikoksi. Hän värähti tahtomattaankin.
”Älä hermoile, minä suojelen sinua ötököiltä”, Kain nauroi. ”Osaat sinäkin näköjään joskus olla ihan neiti. Istu nyt takaisin, ei sinua mikään syö.”
”Olisi parempi olla syömättä”, velho mutisi laskeutuessaan takaisin maahan. ”Mutta… minulla on sentään vähän niin kuin lupa olla vähän neiti”, hän virnisti demonille. Kain virnisti takaisin.
”Niin on. Nauraisin itseni katki, jos vaikka Pashan säikkyisi pikkuötököitä.”
Akira näytti kieltä Kainille ja katsahti punavalkoisen liinan peittämään koriin.
”Muistaakseni puhuit jotain jostain mansikoista..?”
Kain vääntäytyi istumaan ja veti liinan korin päältä. Siellä oli erillisessä, suurehkossa vadissa suuria, punaisia mansikoita ja kannellisessa astiassa kermavaahtoa. Demoni avasi kannen, otti yhden mansikan ja sipaisi siihen nokareen kermavaahtoa. Sitten hän ojensi sitä Akiraa kohti ja työnsi sen velhon odottavaan suuhun. Kainin kauniilla kasvoilla oli leveä virne, ja tämän silmät tuikkivat tavalla, joka kertoi vain ja ainoastaan likaisesta mielikuvituksesta. Hennosti punastunut Akira nuolaisi kermavaahtoa huulistaan.
”Sinä olet sitten niin syötävän suloinen”, demoni mumisi.
”Etkö sinä luvannut, ettei mikään täällä syö minua?” Akira kysyi epäselvästi. Kain oli asetellut uuden mansikan hänen huuliensa väliin.
”En ottanut itseäni lukuun.” Demoni nojautui korin yli suutelemaan Akiraa ja puraisi samalla itselleen puolet velhon huulilla olleesta mansikasta.
Jonkin aikaa he vain istuivat syöttäen toisilleen mansikoita ja jutellen tyhjänpäiväisiä. Jossain vaiheessa he päätyivät makuulle jatkamaan samaa puuhaa.
”Sinulla on kermavaahtoa leuassa”, Akira huomautti.
”Mitä aiot tehdä asialle?” Kain kysyi kohottaen tummia kulmiaan härnäävästi. Velho kurkottautui nuolaisemaan nokareen demonin leualta ja päätyi suutelemaan tätä antaumuksella. Kain raotti heti hampaitaan, ja heidän kielensä painuivat hyväilevästi yhteen. ”Minä pidän ratkaisutavastasi”, Kain sai mumistua suudelman sekaan.
”Niin minäkin”, velho naurahti irrottautuen demonin huulilta. Kain hymyili, nosti käsivartensa päänsä päälle ja venytteli niin, ettei tämän paidan lyhyys voinut jäädä Akiralta huomaamatta. Litteä vatsa paljastui melkein koko pituudeltaan, eikä nuori velho voinut olla tuijottamatta sitä. Hän hivuttautui lähemmäksi ja vei toisen kätensä demonin vatsalle.
”Et sitten saanut pidettyä näppejäsi irti”, Kain sanoi käheästi, kun Akiran pitkät sormet tunnustelivat tutun turvallisesti hänen kylkeään.
”Miten jostain näin hyvännäköisestä voisi pysyä erossa?” Akira painoi huulensa Kainin vatsan lämpimälle iholle. Demoni äännähti hiljaa, kun velho puri hänen ihoaan hellästi aivan navan alapuolelta. Sitten tämä siirtyi istumaan hajareisin hänen jalkojensa päälle.
”Mitä sinä aiot?” Kain kysyi, kun Akira työnsi hänen paitansa ylös kainaloihin asti. Velho ei vastannut mitään, hymyili vain kieron näköisesti ja nojautui valitsemaan korista melko suuren mansikan. Sitten hän ryhtyi määrätietoisesti levittämään kermavaahtoa Kainin vatsalle mansikan avulla. ”MITÄ sinä touhuat?”
”Haluan kokeilla, miltä sinä maistut mansikoiden ja kermavaahdon kanssa.”
”Kukahan tässä aikoo syödä ja kenet?” Kain mumisi yrittäen tarkkailla Akiran tekemisiä. Tämä levitti vaahtoa raidaksi ylhäältä alas. Raita alkoi aivan housunkauluksen yläpuolelta, jatkui navan ylitse ja oli jo rintalihasten välissä.
”Pidä paitaa ylhäällä”, Akira komensi ja tökkäsi vielä kermavaahtotäplät Kainin nänneille. Hän laittoi ensimmäisen mansikan demonin navan kohdalle, otti kaksi pienempää ja tälläsi ne nänneille. ”Älä naura, tämä on vakava tieteellinen koe. Mansikat tippuvat, jos jatkat tuota hihittämistä.” Velho ei pystynyt täysin peittämään naurua omasta äänestään. Kain yritti parhaansa mukaan pitää vakavan naaman, mutta alkoi nauraa aina uudelleen, kun vilkaisi alaspäin. Lopulta Akira tukki hänen suunsa mansikalla ja painui alemmas alkaen nuolla kermavaahtoa hänen iholtaan alhaalta ylöspäin.
Kain ei voinut olla kiemurtelematta hieman, kun Akira nuoli hänen ihoaan niin perusteellisesti. Se sekä kutitti että kiihotti, ja hän inahti, kun velho siirtyi istumaan hänen reisiltään hänen lantionsa päälle.
Akira oli nuollut jo kaiken kermavaahdon ja viimeisteli työnsä vielä imemällä Kainin nännit koviksi. Hän suuteli vielä demonia huulille ja kohtasi tämän katseen, johon sekoittui kiihottuneisuutta, hämmennystä ja hullaantumista. Se oli juuri se yhdistelmä, jota hän ei kestänyt. Hän laskeutui makuulle Kainin päälle, otti tämän kasvot käsiensä väliin ja suuteli tätä uudelleen.
”No, miltä maistui?” demoni uteli jossain suudelmien välissä.
”Taivaalliselta”, velho mutisi tämän huulia vasten.
* * * *
Paljon myöhemmin he makasivat sylikkäin ja ilman vaatteita samassa heinikossa väsyneinä mutta sanomattoman onnellisina.
”Sinulla on kermavaahtoa nenässä”, Kain mutisi tiiraillen Akiraa silmät puoliummessa.
”Ai kermavaahtoa vai?” velho virnisti kaksimielisesti. Kain nauroi uupuneesti.
”Juuri sitä.”
Akira pyyhkäisi nenänpäätään sormella ja työnsi sormen suuhunsa.
”Kermavaahtoa”, hän nyökkäsi vahvistavasti. Kain hihitti hänen rintaansa vasten.
”Voisikin vain nukahtaa tähän”, Akira mutisi silittäen demonin hiuksia, joista oli nauha irronnut jossain vaiheessa. Kain huokaisi painautuen tiukemmin häntä vasten.
”Sanopa muuta. Täällä tulee kuitenkin varmaan pitemmän päälle kylmä.”
”Onko niitä mansikoita vielä jäljellä?”
”Muutama kai…” Kain kurkotti vadin käteensä. ”Tarkalleen ottaen viisi.” Hän puraisi yhdestä puolet ja laittoi toisen puolen Akiran suuhun. Hän suuteli velhoa heti perään ja onnistui kaatamaan tämän selälleen.
”Kain, älä… minä en jaksa enää”, Akira voihkaisi. ”Joudut kohta kantamaan minut pois täältä.”
”Hyvä on”, Kain naurahti ja nousi vihdoin istumaan. Hän alkoi kiskoa vaatteita päälleen melko hitain liikkein. Akira pukeutui myös, ja sitten he lähtivät kävelemään pois nojaten raskaasti toisiinsa.
”Tullaan tänne toistekin”, velho ehdotti. Kain pöyhi hiuksiaan paremmin korviensa peitoksi.
”Ilman muuta, kultaseni”, demoni hymyili. ”Tuolla saa olla kiitettävän rauhassa.”
”Eikä tarvita mitään vaimennusloitsuja, jotka unohtuvat kahdella kerralla kolmesta.”
”Ahaa, tietysti sen takia Francis oli neuvomassa meitä mahdollisimman kauas.” Kain nyökytteli tietäväisesti saaden Akiran purskahtamaan nauruun.
”Francis-parka, ei mahda olla herkkua asua meidän seinänaapurinamme.”
* * * *
”Odotetaankohan meitä tai jotain?” Akira kysäisi huomatessaan väkeä takaportin ympärillä. Kain vilkaisi aurinkoa.
”No, me olimme kyllä aika monta tuntia poissa.”
Ramiel, nuori mustapukuinen ylipäällikkö, katsoi mustat kulmat kurtussa parasta ystäväänsä ja tämän demonirakastettua, jotka lähestyivät porttia käsivarret toistensa ympärillä. Molemmilla oli heinänkorsia hiuksissa ja vaatteissa ja kasvoilla jokseenkin hölmö hymy.
”Missä te olette olleet?” Ramiel katui kysymystään jo oikeastaan ennen kuin oli kysynytkään sitä.
”Me olimme – ” Kain aloitti.
”Öö… viettämässä laatuaikaa”, Akira keskeytti pikaisesti ennen kuin demoni ehti tokaista mitään, mikä olisi saanut kaikkien kuulolla olevien korvat kuumottamaan.
”Ja nauttimassa kesästä”, Kain jatkoi.
”Ja mansikoista.”
”Ja toisistamme.”
”Ja kermavaahdosta.”
”Ja kermavaahdosta”, Kain toisti nauraen ja tökkäsi viimeisen mansikan Akiran suuhun. Ramiel totesi hiljaa itsekseen, ettei halunnut tietää yhtään enempää.
---
Jos joku jaksoi lukea tänne asti, niin kommentti olisi oikein kiva...:doggy: