NumbHunter
19.4.2006, 17:23:20
Niin, aloin kirjottelemaan tämmöstä höpöä tarinaa nettiin ja ajattelin vain kysäistä mielipiteitä. Jos saan pyytää, niin älkää olko liian julmia ;D. En ole mikään paras kirjoittaja, mutta teen parhaani :D Se on muuten jaksotettu vähän pöhkösti, lähinnä siksi, että laiskimmatkin lukijat, jaksavat lukea aina välillä. :D Ja olen kirjoitellut aiemmin pelkän jatkis nimikkeen alla stooria nettiin, joka on (uskokaa tai älkää) vielä kummallisempaa kuin tuo nyt aloittamani.
JATKIS ES (Earth Stories)
Alus rysähti aavikolle. Pakkolasku raastoi pienen risteilijän täysin kappaleiksi, mutta Numb oli osannut hommansa tarpeeksi hyvin, selvitäkseen itse hengissä. Hän oli joutunut ongelmiin maata kiertävän meteori parven kanssa ja joutunut tekemään pakkolaskun jonnekkin aavikolle. Hän ei juurikaan muistanut Maan maantietoutta, joten ei juurikaan tiennyt missä päin oli ja kuinka kaukana kotimaastansa. Hän oli nähnyt korkeammalta taivaalta jotain kaupungin tapaista pohjoisessa päin ja lähti nyt tarpomaan sinne suuntaan, eloonjäämispakkauksen ja omatekoisen kiväärinsä kanssa. Numb käytti kivääriä kävelykeppinä, koska kuumuus raastoi häneltä voimia. Hän ei ollut enää heikko auringon valolle ja pystyi nauttimaan valosta ja lämmöstä eritavalla kuin ennen, mutta aavikolla valo ja lämpö saivat täysin uuden käsityksen hänen mielessään. Hän toivoi
vain varjoa ja kunnon kylpyä. Numb tarpoi viisi tuntia määrätietoisesti kohti pohjoista, kunnes aurinko alkoi hänen onnekseen laskea. Hän oli jo hiestä märkä, ja hiekkaa löytyi jopa hänen alusvaatteistaan jo. Hän oli kuumuuden takia riisunut takkinsa ja haarniskan kappaleensa ja sullonut ne reppuun, muiden varusteiden sekaan. Vesi alkoi olla lopussa, mutta onneksi kuumuus
alkoi hellittää, kun aurinko viimein katosi taivaan rantaan, hiekkadyynien taakse. Äkisti tuli kylmä. Numb ei tiennyt, olisiko pit'nyt pysähtyä lepäämään, vai pysyä liikkeessä, joten hän jatkoi matkaa, toivoen löytävänsä asutusta ennen aamua. Hän tuskin jaksaisi tarpoa täyttä päivää siinä helteessä. Neljän tunnin kuluttua, kaukana horisontissa kuulsi valoa. Numb tunsi muutaman hymyn kareen tulevan naamalleen, kun hän viimein sai toivoa selviämisestä. Hän nosti kävely tahtiaan, vaikka olikin täysin lopussa. Aurinko alkoi jo nousta, kun hän saapui kaupunkia ympäröivälle muurille. Porttia ei vartioinut kukaan ja se oli visusti kiinni. Numbin olisi päästävä sisään, sillä hänen vetensä oli loppunut ja aurinko oli nousemassa. Hän kuolisi janoon, jos joutuisi olemaan toisenkin päivän täysin ilman kostuketta. Hän alkoi hakata kiväärinsä perällä suurta metalli porttia, mutta mitään ei kuulunut. Numb valui maahan, selkä kuumaa porttia vasten ja jäi istumaan portin eteen, toivoen että keksisi keinon päästä kaupunkiin.
JATKUU...
JATKIS ES
Numbin silmät alkoivat valua kiinni. Luomet tuntuivat lyijyn raskailta, väsymyksen takia. Kuumuus poltti ihoa ja hiki pisarat olivat jo valuneet silmiinkin. Se kirveli. Jokin musta otus kaivautui ylös hiekasta pari metriä Numbista eteenpäin ja lähti tepastelemaan häntä kohti. Hän ei tunnistanut eliötä, mutta se näytti mukavan määrätietoiselta. Hän katseli lähenevää otusta hetken hymyillen, kunnes huomasi tämän kaarevan, kohollaan olevan hännän päässä, ilkeän näköisen piikin. Ja otus kun tuli lähemmäs Numb huomasi myös tämän suurehkot sakset, eturaajoissa. Otus oli vain kämmenen kokoinen, mutta Numb ei siltikään halunnut hankaluuksiin sen kanssa. Hän voisi yrittää liiskata sen kiväärinsä perällä, mutta otus oli jo liian lähellä. Se alkoi kiivetä pitkin Numbin jalkaa. Hän ei uskaltanut liikahtaakkaan. Katseli vain, kuinka otus tepasteli hänen jalkaansa pitkin. Hiki valui noroina Numbin kasvoilla. Otus pysähtyi hänen jalkansa päälle ja jäi siihen. "Ole siinä, kaikessa rauhassa ja nauti päivästäsi...", Numb sanoi varovaisella äänellä, kun hivutti kättään kohti kivääriään, jonka oli laskenut viereensä. Hän tarttui kivääriin ja juuri kun nosti sen, otus iski hännässään olevan piikin suoraan Numbin jalkaan. "Aaaarghhh!!!", Numbin karjaisu kuului varmaan kilometrin päähän, mutta siellä tuskin oli ketään, kuka olisi ollut kuulemassa. Otus kipitti tiehensä ja Numb jäi makaamaan kyljelleen maahan. Jalkaa särki niin jumalattomasti. Mitä hän voisi tehdä nyt, kun ei voinut enää edes omin avuin kävellä. Numb raahautui vähän etäämmäs portista, latasi kiväärinsä ja ampui porttiin pari ammusta, jos joku kuulisi. Mitään ei näkynyt tapahtuvan ja Numb ei jaksanut enää yrittää. Hänen silmänsä painuivat kiinni ja kaikki sumeni.
JATKUU...
JATKIS ES
Numb havahtui kun tunsi jonkun tarttuvan hänen kainaloihinsa ja raahaavansa hänet portista sisään. Hän yritti rimpuilla irti, noustakseen omille jaloilleen, mutta ei saanut jalkojaan toimimaan ja tunsi vihlovaa kipua nyt kummassakin jalassaan. Se otus oli myrkyttänyt hänet. Hän ei tiennyt oliko myrkky tappava, mutta se koski ja esti hänen jalkojaan toimimasta. Numbia raahattiin pitkin autiota katua ja hänet vietiin rakennukseen, joka vaikutti sairaalalta. Tai ainakin se oli joskus ollut sairaala. Käytävillä ei näkynyt juuri ketään. Muutama aseistettu mies pääovella ja pari valkotakkista miestä kulki hänen perässään, mutta hän ei vieläkään tiennyt missä kaupungissa hän oli, kuinka kaukana hän oli kotikaupungistaan, kuka häntä raahasi ja minne. Hänen päätään alkoi särkeä. Liikaa kysymyksiä, auringon pistos, myrkkyä verenkierrossa ja jumalaton jano. Numb menetti tajunsa. Hän sai silmänsä vihdoin auki ja sumea kuva alkoi hiljalleen kirkastua. Hän näki valkoisessa takissa olevan miehen, suoraan vuoteensa edessä ja hänen vuoteensa vieressä seisoi sotilaan näköinen mies. "Kuka olet ja mistä tulet, muukalainen?", Sotilas kysyi. Numb tajusi tämän olevan jonkin sortin kenraali. "Samaa voisin kysyä teiltä...", Numb sanoi kuivalla äänellä ja lääkäri tajusi tarjota hänelle vettä. Kenraali oli hiljaa ja tuijotti Numbia odottaen vastausta kysymyksiinsä. "Nimeni on Numb Bountyhunter ja olen alunperin kotoisin täältä maasta... Minut lähetettiin pois sodan jaloista, muiden lapsien tavoin. Olen harvoja, jotka selvisivät hengissä", Numb kertoi. "Luulimme kaikkien menehtyneen... Lähes unohdimme jo lapsemme, jotka lähetimme pois. Sota tappoi liikaa ihmisiä ja tunteita. Koko maapallo on muuttunut. Emme oikeastaan tiedä, missä on lähin kaupunki. Emme tiedä mitään tämän kaupungin ulkopuolisesta elämästä ja suosittelemme, että sinäkin jäisit tänne meidän kanssamme", Kenraali kertoi. "En voi suostua pyyntöönne. Haluan löytää kotini", Numb sanoi ja otti kulauksen vettä.
JATKUU...
JATKIS ES
"Voinko olla varma, että kotiani on enää edes olemassa? Jos se onkin tuhoutunut", Numbin päässä kuului ääni, kuin hänen omat ajatuksensa ja pelkonsa yhtyisivät tuskaisen kuuloiseksi ääneksi. Numb nousi istumaan ja nousi sitten hitaasti jaloilleen. Hän meinasi horjahtaa nurin, mutta sai napattua seinästä ja sängyn laidasta tukea. Jalat olivat tunnottomat, mutta nyt ne sentään toimivat taas. Numb huomasi myös, että hänen vasenta kone kättään oli ehostettu. Se olikin alkanut lakkoilemaan aina välillä. Nyt se tuntui taas kuin uudelta. Numb astui tyhjästä huoneestaan käytävälle. Kenraali odotti häntä siellä. "Oletko jonkin sortin sotilas? Katselin tässä erikoisen näköistä kivääriäsi ja huomasin, että sen kasaaminen on vaatinut paljon taitoa ja tietoa. Hieno ase", Kenraali sanoi. "Palvelin ensin Kuninkaallisissa taistelujoukoissa, ja sain tulikasteeni jo
varsin nuorena. Sitten erosin ja minut pakko värvättiin heidän vihollistensa eli Pimeiden sotilaiden riveihin, joissa kylvin tuhoa, kunnes yritin kaapata valtaa itselleni. Epäonnistuin ja sain sieltäkin tappouhan niskaani. Minulla oli hetken aikaa omatkin joukkoni, mutta sitten jäin taas yksin ja olen nyt tässä", Numb kertoi, kun otti kenraalilta aseensa takaisin ja laittoi sen olalleen. "Saisinko vähän muona täydennystä ja vettä, jotta voin jatkaa matkaani?" Numb kysyi, samalla kun lähti
kohti ovea. "Voimme tarjota sinulle vettä ja muonaa, mutta sillä ehdolla, että otat meihin yhteyttä, jos löydät elämää muualta. Tahdomme tietää onko muualla elämää ollenkaan. Emme tiedä, kun kaikki yhteydet katkesivat, kun ensimmäiset pommit osuivat maan kamaraan", kenraali sanoi surullinen katse silmissään. "Tietysti. Luottakaa minuun, mutta saanko jonkinlaisen
kulkupelin myös? Onko teillä mitään kulkupelejä yleensäkkään?", Numb kysyi vähän kiusaantuneena. "Saat kiiturin, jossa on laajennettu ajoaine tankki. Luotamme sinuun", Kenraali sanoi. Numb täytti reppunsa muonalla ja vedellä. Hän puki pimeiden sotilaiden ajalta jääneen rintapanssarin mustan nahkatakkinsa alle ja hyppäsi kiiturin selkään. Kaupungin portit aukesivat ja
Numb kiisi matkaan. Hän huomasi silmäkulmastaan tähden lennon ja toivoi löytävänsä jotain, minkä avulla löytäisi kotinsa.
JATKUU...
Kiitos, jos jaksoitte lukea.
JATKIS ES (Earth Stories)
Alus rysähti aavikolle. Pakkolasku raastoi pienen risteilijän täysin kappaleiksi, mutta Numb oli osannut hommansa tarpeeksi hyvin, selvitäkseen itse hengissä. Hän oli joutunut ongelmiin maata kiertävän meteori parven kanssa ja joutunut tekemään pakkolaskun jonnekkin aavikolle. Hän ei juurikaan muistanut Maan maantietoutta, joten ei juurikaan tiennyt missä päin oli ja kuinka kaukana kotimaastansa. Hän oli nähnyt korkeammalta taivaalta jotain kaupungin tapaista pohjoisessa päin ja lähti nyt tarpomaan sinne suuntaan, eloonjäämispakkauksen ja omatekoisen kiväärinsä kanssa. Numb käytti kivääriä kävelykeppinä, koska kuumuus raastoi häneltä voimia. Hän ei ollut enää heikko auringon valolle ja pystyi nauttimaan valosta ja lämmöstä eritavalla kuin ennen, mutta aavikolla valo ja lämpö saivat täysin uuden käsityksen hänen mielessään. Hän toivoi
vain varjoa ja kunnon kylpyä. Numb tarpoi viisi tuntia määrätietoisesti kohti pohjoista, kunnes aurinko alkoi hänen onnekseen laskea. Hän oli jo hiestä märkä, ja hiekkaa löytyi jopa hänen alusvaatteistaan jo. Hän oli kuumuuden takia riisunut takkinsa ja haarniskan kappaleensa ja sullonut ne reppuun, muiden varusteiden sekaan. Vesi alkoi olla lopussa, mutta onneksi kuumuus
alkoi hellittää, kun aurinko viimein katosi taivaan rantaan, hiekkadyynien taakse. Äkisti tuli kylmä. Numb ei tiennyt, olisiko pit'nyt pysähtyä lepäämään, vai pysyä liikkeessä, joten hän jatkoi matkaa, toivoen löytävänsä asutusta ennen aamua. Hän tuskin jaksaisi tarpoa täyttä päivää siinä helteessä. Neljän tunnin kuluttua, kaukana horisontissa kuulsi valoa. Numb tunsi muutaman hymyn kareen tulevan naamalleen, kun hän viimein sai toivoa selviämisestä. Hän nosti kävely tahtiaan, vaikka olikin täysin lopussa. Aurinko alkoi jo nousta, kun hän saapui kaupunkia ympäröivälle muurille. Porttia ei vartioinut kukaan ja se oli visusti kiinni. Numbin olisi päästävä sisään, sillä hänen vetensä oli loppunut ja aurinko oli nousemassa. Hän kuolisi janoon, jos joutuisi olemaan toisenkin päivän täysin ilman kostuketta. Hän alkoi hakata kiväärinsä perällä suurta metalli porttia, mutta mitään ei kuulunut. Numb valui maahan, selkä kuumaa porttia vasten ja jäi istumaan portin eteen, toivoen että keksisi keinon päästä kaupunkiin.
JATKUU...
JATKIS ES
Numbin silmät alkoivat valua kiinni. Luomet tuntuivat lyijyn raskailta, väsymyksen takia. Kuumuus poltti ihoa ja hiki pisarat olivat jo valuneet silmiinkin. Se kirveli. Jokin musta otus kaivautui ylös hiekasta pari metriä Numbista eteenpäin ja lähti tepastelemaan häntä kohti. Hän ei tunnistanut eliötä, mutta se näytti mukavan määrätietoiselta. Hän katseli lähenevää otusta hetken hymyillen, kunnes huomasi tämän kaarevan, kohollaan olevan hännän päässä, ilkeän näköisen piikin. Ja otus kun tuli lähemmäs Numb huomasi myös tämän suurehkot sakset, eturaajoissa. Otus oli vain kämmenen kokoinen, mutta Numb ei siltikään halunnut hankaluuksiin sen kanssa. Hän voisi yrittää liiskata sen kiväärinsä perällä, mutta otus oli jo liian lähellä. Se alkoi kiivetä pitkin Numbin jalkaa. Hän ei uskaltanut liikahtaakkaan. Katseli vain, kuinka otus tepasteli hänen jalkaansa pitkin. Hiki valui noroina Numbin kasvoilla. Otus pysähtyi hänen jalkansa päälle ja jäi siihen. "Ole siinä, kaikessa rauhassa ja nauti päivästäsi...", Numb sanoi varovaisella äänellä, kun hivutti kättään kohti kivääriään, jonka oli laskenut viereensä. Hän tarttui kivääriin ja juuri kun nosti sen, otus iski hännässään olevan piikin suoraan Numbin jalkaan. "Aaaarghhh!!!", Numbin karjaisu kuului varmaan kilometrin päähän, mutta siellä tuskin oli ketään, kuka olisi ollut kuulemassa. Otus kipitti tiehensä ja Numb jäi makaamaan kyljelleen maahan. Jalkaa särki niin jumalattomasti. Mitä hän voisi tehdä nyt, kun ei voinut enää edes omin avuin kävellä. Numb raahautui vähän etäämmäs portista, latasi kiväärinsä ja ampui porttiin pari ammusta, jos joku kuulisi. Mitään ei näkynyt tapahtuvan ja Numb ei jaksanut enää yrittää. Hänen silmänsä painuivat kiinni ja kaikki sumeni.
JATKUU...
JATKIS ES
Numb havahtui kun tunsi jonkun tarttuvan hänen kainaloihinsa ja raahaavansa hänet portista sisään. Hän yritti rimpuilla irti, noustakseen omille jaloilleen, mutta ei saanut jalkojaan toimimaan ja tunsi vihlovaa kipua nyt kummassakin jalassaan. Se otus oli myrkyttänyt hänet. Hän ei tiennyt oliko myrkky tappava, mutta se koski ja esti hänen jalkojaan toimimasta. Numbia raahattiin pitkin autiota katua ja hänet vietiin rakennukseen, joka vaikutti sairaalalta. Tai ainakin se oli joskus ollut sairaala. Käytävillä ei näkynyt juuri ketään. Muutama aseistettu mies pääovella ja pari valkotakkista miestä kulki hänen perässään, mutta hän ei vieläkään tiennyt missä kaupungissa hän oli, kuinka kaukana hän oli kotikaupungistaan, kuka häntä raahasi ja minne. Hänen päätään alkoi särkeä. Liikaa kysymyksiä, auringon pistos, myrkkyä verenkierrossa ja jumalaton jano. Numb menetti tajunsa. Hän sai silmänsä vihdoin auki ja sumea kuva alkoi hiljalleen kirkastua. Hän näki valkoisessa takissa olevan miehen, suoraan vuoteensa edessä ja hänen vuoteensa vieressä seisoi sotilaan näköinen mies. "Kuka olet ja mistä tulet, muukalainen?", Sotilas kysyi. Numb tajusi tämän olevan jonkin sortin kenraali. "Samaa voisin kysyä teiltä...", Numb sanoi kuivalla äänellä ja lääkäri tajusi tarjota hänelle vettä. Kenraali oli hiljaa ja tuijotti Numbia odottaen vastausta kysymyksiinsä. "Nimeni on Numb Bountyhunter ja olen alunperin kotoisin täältä maasta... Minut lähetettiin pois sodan jaloista, muiden lapsien tavoin. Olen harvoja, jotka selvisivät hengissä", Numb kertoi. "Luulimme kaikkien menehtyneen... Lähes unohdimme jo lapsemme, jotka lähetimme pois. Sota tappoi liikaa ihmisiä ja tunteita. Koko maapallo on muuttunut. Emme oikeastaan tiedä, missä on lähin kaupunki. Emme tiedä mitään tämän kaupungin ulkopuolisesta elämästä ja suosittelemme, että sinäkin jäisit tänne meidän kanssamme", Kenraali kertoi. "En voi suostua pyyntöönne. Haluan löytää kotini", Numb sanoi ja otti kulauksen vettä.
JATKUU...
JATKIS ES
"Voinko olla varma, että kotiani on enää edes olemassa? Jos se onkin tuhoutunut", Numbin päässä kuului ääni, kuin hänen omat ajatuksensa ja pelkonsa yhtyisivät tuskaisen kuuloiseksi ääneksi. Numb nousi istumaan ja nousi sitten hitaasti jaloilleen. Hän meinasi horjahtaa nurin, mutta sai napattua seinästä ja sängyn laidasta tukea. Jalat olivat tunnottomat, mutta nyt ne sentään toimivat taas. Numb huomasi myös, että hänen vasenta kone kättään oli ehostettu. Se olikin alkanut lakkoilemaan aina välillä. Nyt se tuntui taas kuin uudelta. Numb astui tyhjästä huoneestaan käytävälle. Kenraali odotti häntä siellä. "Oletko jonkin sortin sotilas? Katselin tässä erikoisen näköistä kivääriäsi ja huomasin, että sen kasaaminen on vaatinut paljon taitoa ja tietoa. Hieno ase", Kenraali sanoi. "Palvelin ensin Kuninkaallisissa taistelujoukoissa, ja sain tulikasteeni jo
varsin nuorena. Sitten erosin ja minut pakko värvättiin heidän vihollistensa eli Pimeiden sotilaiden riveihin, joissa kylvin tuhoa, kunnes yritin kaapata valtaa itselleni. Epäonnistuin ja sain sieltäkin tappouhan niskaani. Minulla oli hetken aikaa omatkin joukkoni, mutta sitten jäin taas yksin ja olen nyt tässä", Numb kertoi, kun otti kenraalilta aseensa takaisin ja laittoi sen olalleen. "Saisinko vähän muona täydennystä ja vettä, jotta voin jatkaa matkaani?" Numb kysyi, samalla kun lähti
kohti ovea. "Voimme tarjota sinulle vettä ja muonaa, mutta sillä ehdolla, että otat meihin yhteyttä, jos löydät elämää muualta. Tahdomme tietää onko muualla elämää ollenkaan. Emme tiedä, kun kaikki yhteydet katkesivat, kun ensimmäiset pommit osuivat maan kamaraan", kenraali sanoi surullinen katse silmissään. "Tietysti. Luottakaa minuun, mutta saanko jonkinlaisen
kulkupelin myös? Onko teillä mitään kulkupelejä yleensäkkään?", Numb kysyi vähän kiusaantuneena. "Saat kiiturin, jossa on laajennettu ajoaine tankki. Luotamme sinuun", Kenraali sanoi. Numb täytti reppunsa muonalla ja vedellä. Hän puki pimeiden sotilaiden ajalta jääneen rintapanssarin mustan nahkatakkinsa alle ja hyppäsi kiiturin selkään. Kaupungin portit aukesivat ja
Numb kiisi matkaan. Hän huomasi silmäkulmastaan tähden lennon ja toivoi löytävänsä jotain, minkä avulla löytäisi kotinsa.
JATKUU...
Kiitos, jos jaksoitte lukea.