Noirre
25.4.2006, 1:29:53
Monille ihmisille haave kirjailijaksi tulemisesta on verrattavissa pikkutytön toiveeseen kasvaa isona ballerinaksi - ammatista nähdään vain pinkki röykelöhame ja rankat treenit sekä tiukat ruokavaliot unohdetaan tyystin. Kirjailija kärsii jännetuppitulehduksesta siinä missä tanssijatarren pohkeita särkee, ja jos kirja ei valmistu ajoissa, leivän päälle ei saa heitettyä kuin ylähuulen. Ja jo tähän pisteeseen - kirjan valmistumisaikarajan kanssa tuskailemiseen - pääseminen vaatii pölynimurikauppiaan kykyä iskeä jalkansa oven väliin kun kustantamoiden liikennevalot näyttävät edes keltaista.
Onko meidän tavallisten ihmisten siis haudattava haaveemme omatekoisesta, julkaistusta kirjasta sinne samaan lapsenmieliseen sopukkaan jonne malliura ja rocktähteys on jo kuopattu? Ei välttämättä - mutta haaveen toteutuminen on todennäköisyydeltään suoraan verrannollinen työmäärämme kanssa - jos hiki virtaa ja sormista alkaa mennä kirjoittamisen takia tunto, voidaan puhua jo mahdollisuuksista. Ensimmäinen askel kirjailijaksi tulemisessa onkin säännöllinen kirjoittaminen, sillä harjoitus tekee mestarin tässäkin ammatissa. Olisi hyvä aloittaa edes tunnilla päivässä, mutta pitkällä tähtäimellä aikaa on tietysti lisättävä. Monesta jo tunti päivässä kuulostaa varmasti mahdottomalle - on työt, koti, lapset, koira ja puutarha eikä ystäviäkään saisi unohtaa ja harrastukset ovat tärkeitä nekin. Näihin mutta kun-kommentteihin ainakin Dianne Doubtfire vastaa tylysti, että jostain se aika on otettava, uhrauksitta ei säästy kukaan. Pitäähän laihduttaessakin jättää donitsit kaupan hyllylle, ja kun tarpeeksi tahtoo, siinä onnistuu kyllä.
Tietysti kunnollisella kirjailijalla pitää olla myös sopivasti itsekritiikkiä - puolitekoiselta vaikuttavaa tekstiä ei kukaan julkaise, mutta tiukalla pilkunviilauksella ei saa teostaan koskaan edes kustantamoon asti. Kaikkea voi ja pitää hioa, mutta kannattaa myös ymmärtää, että yhden sanan väänteleminen ja käänteleminen ei ehkä ole lopputuloksen kannalta kovin tärkeää: pitää huomata, missä vaiheessa siirtyy tärkeiden asioiden huomioimisesta viivytteleväksi arkajalaksi. Itsekritiikkiä pitää soveltaa myös kirjan rakennetta tarkastellessa: vaikka olisi kirjoittanut kuinka upean, nokkelan ja aivonystyröitä hivelevän kappaleen, jos ei yksinkertaisesti sovi kirjaan, se on poistettava - sääli on sairautta, joka tekstiin tarttuessaan tekee siitä toimimattoman.
Kirjat eivät tietysti myöskään synny aivan tyhjästä, joten jos jonkinlaista luonnonlahjaa kirjailijalta pitää istumista kestävän takapuolen lisäksi löytyä, se on ripaus mielikuvitusta. Toisille ideat tulevat helposti, toisten pitää jo vähän kuopsuttaa jutun juurta esiin. Paineita saattaa hiukan helpottaa se, että pitää mielessä, ettei mikään ole enää keksimättä: ideoita voi vähän lainailla ja jopa varastaakin, jos ei vain suoraan kopioimiseen sorru. Hajoita ja hallitse, kerää ja yhdistä. Kannattaakin lukea paljon, ettei käy samalla tavalla kuin David Eddingsille, joka ei lue muiden fantasiakirjailijoiden tuotantoa periaatteesta - niin ihailtavaa kuin onkin pyrkiä täydelliseen omaperäisyyteen, lukija alkaa kyllä jossain vaiheessa herran tuotantoa miettiä, että olisiko miehen parempi kuitenkin välillä toistaa jotakuta muuta kuin itseään. Lukeamalla pysyy myös mukana siinä, mikä on sen hetken yleisin kirjoitusasu - aikaansa kannattaa seurata jo lukijoita ajatellen.
Viimeisenä kirjailijaksi tosissaan aikovan tärkeimmistä hyveistä mainittakoot sinnikkyys. Jos ensimmäinen kustantamo sanoo ei, sitten yritetään toista. Eihän Harry Potter-kirjojakaan ottanut ensimmäinen kustantamo, vaan J.K.Rowling sai melkeimpä pyöreän luvun rikki ennen kuin perääantamattomuus vihdoin maksoi vaivan. Ongelma ei aina - vaikka varmasti usein - ole siinä, että kirja olisi huono tai toimimaton: saattaa olla, että yrittää myydä maitokauppiaalle mausteita. Jos näin on, on parasta etsiä maustekauppa jonka tuotevalikoimiin oma teos sopii. Useat kustantamot ovat keskittyneet muutamantyyppisiin kirjoihin - kannattaa ottaa selvää, missä kirjalla on parhaat mahdollisuudet päästä koeluvusta eteenpäin.
Tietysti kirjailijan täytyy ottaa huomioon paljon muutakin: kirjoittamisesta on niin paljon sanottavaa, että ohjeista ja neuvoista saisi aikaan monta kirjaa, kuten on tehtykin. Alan kirjallisuuteen kannattaa ehdottomasti tutustua, sillä vaikka esimerkiksi allekirjoittanut kärsii akuutista manuaalikammosta, siitä pääsee kyllä nopeasti yli kun löytää kirjoitusopuksen kanssa yhteisen sävelen - saattaa huomata osaavansa laulaa aarioita piipittämisen sijasta kun joku sanoo äkäisesti, että äänen pitää tulla palleasta, ei suinkaan kurkusta.
Opettajani antaa joskus hassuja tehtäviä. Tällaisen kirjoittamisesta oli puhetta kun meinasin tenttiä luovan kirjoittamisen jatkokurssia - käsky kävi niin, että lue pari kirjaa luovasta kirjoittamisesta ja kirjoita niiden pohjalta artikkeli lehteen. Tälläinen siitä syntyi. Pohjakirjallisuutena palveli lähinnä Dianne Doubtfien teos, sillä sen kanssa [b]minä[b] löysin yhteisen sävelen.
Onko meidän tavallisten ihmisten siis haudattava haaveemme omatekoisesta, julkaistusta kirjasta sinne samaan lapsenmieliseen sopukkaan jonne malliura ja rocktähteys on jo kuopattu? Ei välttämättä - mutta haaveen toteutuminen on todennäköisyydeltään suoraan verrannollinen työmäärämme kanssa - jos hiki virtaa ja sormista alkaa mennä kirjoittamisen takia tunto, voidaan puhua jo mahdollisuuksista. Ensimmäinen askel kirjailijaksi tulemisessa onkin säännöllinen kirjoittaminen, sillä harjoitus tekee mestarin tässäkin ammatissa. Olisi hyvä aloittaa edes tunnilla päivässä, mutta pitkällä tähtäimellä aikaa on tietysti lisättävä. Monesta jo tunti päivässä kuulostaa varmasti mahdottomalle - on työt, koti, lapset, koira ja puutarha eikä ystäviäkään saisi unohtaa ja harrastukset ovat tärkeitä nekin. Näihin mutta kun-kommentteihin ainakin Dianne Doubtfire vastaa tylysti, että jostain se aika on otettava, uhrauksitta ei säästy kukaan. Pitäähän laihduttaessakin jättää donitsit kaupan hyllylle, ja kun tarpeeksi tahtoo, siinä onnistuu kyllä.
Tietysti kunnollisella kirjailijalla pitää olla myös sopivasti itsekritiikkiä - puolitekoiselta vaikuttavaa tekstiä ei kukaan julkaise, mutta tiukalla pilkunviilauksella ei saa teostaan koskaan edes kustantamoon asti. Kaikkea voi ja pitää hioa, mutta kannattaa myös ymmärtää, että yhden sanan väänteleminen ja käänteleminen ei ehkä ole lopputuloksen kannalta kovin tärkeää: pitää huomata, missä vaiheessa siirtyy tärkeiden asioiden huomioimisesta viivytteleväksi arkajalaksi. Itsekritiikkiä pitää soveltaa myös kirjan rakennetta tarkastellessa: vaikka olisi kirjoittanut kuinka upean, nokkelan ja aivonystyröitä hivelevän kappaleen, jos ei yksinkertaisesti sovi kirjaan, se on poistettava - sääli on sairautta, joka tekstiin tarttuessaan tekee siitä toimimattoman.
Kirjat eivät tietysti myöskään synny aivan tyhjästä, joten jos jonkinlaista luonnonlahjaa kirjailijalta pitää istumista kestävän takapuolen lisäksi löytyä, se on ripaus mielikuvitusta. Toisille ideat tulevat helposti, toisten pitää jo vähän kuopsuttaa jutun juurta esiin. Paineita saattaa hiukan helpottaa se, että pitää mielessä, ettei mikään ole enää keksimättä: ideoita voi vähän lainailla ja jopa varastaakin, jos ei vain suoraan kopioimiseen sorru. Hajoita ja hallitse, kerää ja yhdistä. Kannattaakin lukea paljon, ettei käy samalla tavalla kuin David Eddingsille, joka ei lue muiden fantasiakirjailijoiden tuotantoa periaatteesta - niin ihailtavaa kuin onkin pyrkiä täydelliseen omaperäisyyteen, lukija alkaa kyllä jossain vaiheessa herran tuotantoa miettiä, että olisiko miehen parempi kuitenkin välillä toistaa jotakuta muuta kuin itseään. Lukeamalla pysyy myös mukana siinä, mikä on sen hetken yleisin kirjoitusasu - aikaansa kannattaa seurata jo lukijoita ajatellen.
Viimeisenä kirjailijaksi tosissaan aikovan tärkeimmistä hyveistä mainittakoot sinnikkyys. Jos ensimmäinen kustantamo sanoo ei, sitten yritetään toista. Eihän Harry Potter-kirjojakaan ottanut ensimmäinen kustantamo, vaan J.K.Rowling sai melkeimpä pyöreän luvun rikki ennen kuin perääantamattomuus vihdoin maksoi vaivan. Ongelma ei aina - vaikka varmasti usein - ole siinä, että kirja olisi huono tai toimimaton: saattaa olla, että yrittää myydä maitokauppiaalle mausteita. Jos näin on, on parasta etsiä maustekauppa jonka tuotevalikoimiin oma teos sopii. Useat kustantamot ovat keskittyneet muutamantyyppisiin kirjoihin - kannattaa ottaa selvää, missä kirjalla on parhaat mahdollisuudet päästä koeluvusta eteenpäin.
Tietysti kirjailijan täytyy ottaa huomioon paljon muutakin: kirjoittamisesta on niin paljon sanottavaa, että ohjeista ja neuvoista saisi aikaan monta kirjaa, kuten on tehtykin. Alan kirjallisuuteen kannattaa ehdottomasti tutustua, sillä vaikka esimerkiksi allekirjoittanut kärsii akuutista manuaalikammosta, siitä pääsee kyllä nopeasti yli kun löytää kirjoitusopuksen kanssa yhteisen sävelen - saattaa huomata osaavansa laulaa aarioita piipittämisen sijasta kun joku sanoo äkäisesti, että äänen pitää tulla palleasta, ei suinkaan kurkusta.
Opettajani antaa joskus hassuja tehtäviä. Tällaisen kirjoittamisesta oli puhetta kun meinasin tenttiä luovan kirjoittamisen jatkokurssia - käsky kävi niin, että lue pari kirjaa luovasta kirjoittamisesta ja kirjoita niiden pohjalta artikkeli lehteen. Tälläinen siitä syntyi. Pohjakirjallisuutena palveli lähinnä Dianne Doubtfien teos, sillä sen kanssa [b]minä[b] löysin yhteisen sävelen.