PDA

View Full Version : Wii Will Change Everything: Info-paketti Nintendon uudesta konsolista



Azu
7.5.2006, 2:33:48
Where it all began
Ensimmäistä kertaa saimme vihiä Nintendon uudesta, vallankumouksellisesta konsolista vuoden 2004 E3:lla. Siellä Nintendo ilmoitti työnimen uudelle konsolilleen: "Revolution". Muuta ei kerrottu, mutta nimi antoi jonkinlaista osviittaa minkälaista konsolia he olivat lähteneet kehittämään.

Loppuvuoteen asti elettiin uutispimennossa, ei edes pienintäkään tiedonmurusta (mitä nyt muutamia vakuutteluita, että Revolution tulee mullistamaan pelaamisen). Noin viikkoa ennen joulua japanilainen Shuukan Diamond uutisoi, että Revolutionin ohjain tulisi rikkomaan traditioita. Ei enää ristiohjainta ja tutuksi tulleita A- ja B-näppäimiä (oi kuinka väärässä he olivatkaan, eihän Wiimotessa mitään muuta olekaan :D). Lehdessä luvattiin uuden konsolin olevan esillä seuraavan kevään E3:lla. Tammikuussa toisessa lehdessä Iwata lupaa muutosta perinteiseen, Nintendonkin noudattamaan kaavaan. DS oli vasta julkaistu ja Iwata lupasi Revolutionin tekevän saman kotikonsoleille mitä DS teki kannettaville sellaisille. Parin kuukauden hiljaiselon aikana saimme kuulla ylistäviä kommentteja John Romerolta, joka oli tyytyväinen DS:n tuomiin uudistuksiin ja Nintendon asenteeseen Revolutionin kohdalla.

Iwatan kommentit kolmansien osapuolten peleistä langettivat tummia pilviä Revolutionin ylle. Hän kertoi ettei tiedä miten 3rd partyt tulisivat suhtautumaan siihen; olisiko Revolution tarpeeksi houkutteleva alusta heidän peliensä saamiseen Nintendon konsolille.

Enter Game Developers Conference 2005
Maaliskuussa silmät kääntyivät kohti pelinkehittäjille suunnattua GDC:a ja puhetta, joka Satoru Iwatan oli tarkoitus pitää. Huhuiltiin, että Nintendo paljastaisi jotain Revolutionista, josta ei edelleenkään tiedetty mitään hirveän konkreettista. Ja uutta tietoahan saatiin, ainakin jonkin verran. Ehkä tärkein paljastus oli taaksepäinyhteensopivuus GameCube-pelien kanssa. Kerrottiinpas siellä myös Revolutionin olevan Nintendo DS:n tapaan Wi-Fi yhteensopiva suoraan paketista otettuna. Samalla kerrottiin jatkuvasta yhteistyöstä IBM:n ja ATI:n kanssa rautapuolella. Prosessorin ja grafiikkapiirin koodinimet paljastettiin myös: Broadway ja Hollywood. Suurimmat paljastukset jätettiin kevään E3:a varten.

Kevään mittaan paljastettiin Nintendon yhteistyökumppani Wi-Fi -systeemin kohdalla ja huhuiltiin kaikenlaista Revolutionin pelimaailmaa mullistavasta ohjaimesta. Koskettaminen on kivaa, mutta onko se vallankumouksellista? Tätä kysyttiin DS:n jälkimainingeissa. Kenelläkään ei ollut minkäänlaista tietoa ohjaimesta, joten "luotettavia" lähteitä oli vähän joka puolella internettiä. Maaliskuun lopulla Iwata antoi vielä viimeiset lausuntonsa ennen E-Kolmosia. Hän puhui siitä, kuinka ohjaimet ovat nykyyän liian monimutkaisia ei-pelaajille. Tähän ongelmaan Nintendon ratkaisuna tulisi olemaan Revolution.

E3 2005 lähestyy... PÄÄ RÄJÄHTÄÄ!
Reilua kuukautta ennen E3:a Nintendo meni hiljaiseksi. Fanit jäivät epätoivoisesti spekuloimaan kaikesta laitteeseen liittyvästä vailla minkäänlaista tietoa siitä, mitä odottaa. Hieman ennen E3:a alkaa paljastua tietoa pikkuhiljaa. Ensin huhuja jonkinlaisesta systeemistä, joka mahdollistaisi vanhojen Nintendon pelien pelaamisen Revolutionilla. Sitten todellinen pommi: konsolin :love: sexy :love: ulkonäkö:

http://img374.imageshack.us/img374/3460/nintendorevolution34jj.jpg

Vihdoin Pre E3 pressitilaisuus alkoi (ja tätähän seurattiin ihan livenä :cool: ). Odotukset olivat järkyttävän korkealla. Kyllähän Nintendo varmasti näyttäisi Revolutionin pelejä, ohjaimia ja kertoisi muutenkin kaikkea hauskaa konsolistaan. Eikö niin? Ei lähellekään. Ainoat asiat mitä E3:lta jäi käteen oli virallisesti ilmoitettu Virtual Console, konsolin ulkonäön virallinen varmistaminen, Metroid Prime 3:n teaseri, parin Revolution jatko-osan ilmoitus (Animal Crossing ja Super Smash Bros. Revolution, jossa myös nettipeli) ja tieto siitä, että Shigeru Miyamoto työstää täysin uutta peliä Revolutionille. Pettymys pitkän odottelun jälkeen. Onneksi Nintendo näytti uskomattoman hienon Twilight Princess -trailerin. Sitä kelpasi katsella toistolla pari kuukautta. :shy:

Hiljaisuutta ja kaukosäätimiä

E3:n jälkeen kesäkuun alkupuolella Iwata valoitti hieman Virtual Consolen yksityiskohtia. Pelit ladattaisiin konsolin sisäiselle 512MB:n Flash-muistille. Se saattaa tuntua pieneltä tilalta, mutta konsolissa on myös pari paikkaa esim. SanDiskin muistikorttien laajennuksille. Tämän lisäksi Revolutionissa on myös USB-portti, johon voi mahdollisesti pistää muistitikkuja ja ulkoisia kovalevyjä. Edelleenkään pelilistaa ei paljastettu, mutta Nintendo kertoi "nimettömien" kolmansien osapuolten olevan myös kiinnostuneita palvelusta. Olkaa siis varuillanne mahdollisen Secret of Manan, Chrono Triggerin ja Super Mario RPG:n varalta! Myöhemmin syksyllä vihjailtiin palvelun olevan aluerajoitukseton, joten kaikki pääsevät vihdoin kokeilemaan Sin & Punishmentia (oh the joy :D).

Tämän jälkeen kuulimme lähinnä Nintendon edustajien, kaiken maailman Iwatojen ja Miyamotojen, toistelevan sitä samaa mantraa: he haluavat muuttaa suuntaa, johon peliala on menossa. He haluavat tehdä konsolistaan helposti lähestyttävän ja houkuttelevan myös ei-pelaajille. Välillä parit kehittäjät myös ilmoittelivat tuestaan Nintendon uusimmalle konsolille.

Siirtykäämme syyskuuhun Tokyo Game Shown ihmeelliseen maailmaan. Täysin tyhjästä alkoi pyöriä traileri (http://www.youtube.com/watch?v=2dr5ghjaJeI&search=Revolution%20controller%20teaser). Ei aivan mikä tahansa traileri: Revolutionin ohjaimen traileri, joka esitteli parin minuutin aikana kaikenlaista mihin ohjain kykenee, aina kokkaamisesta rumpujen soittoon ja miekkailuun. Miltä ohjain näyttää? No duh, kaukosäätimeltä tietysti. Tarkoituksena oli tehdä ohjain, joka ei heti pelottaisi miljoonilla nappuloillaan vähemmän pelaavia/ihmisiä jotka eivät edes pelaa. Sellainen ohjain, jonka käyttötapa on helppo selittää myös ihmisille jotka eivät pelaa, Guitar Herojen ja Eyetoyn tapaan. Ohjain siis tunnistaa sen liikuttelua vähän joka tavalla. Kiitos television luo aseteltavan sensorin ja ohjaimen sisäisten "kallistus"sensoreiden ansiosta. Sen lisäksi paljastettiin "nunchaku" lisäosa, joka lisää pari nappulaa ja tatin hieman perinteisempiä pelejä varten.

http://img481.imageshack.us/img481/8752/controller23pf.jpg

TGS:n jälkeen Nintendo esitteli ohjainta vielä muutamaan otteeseen lehdistölle, mutta pidättäytyi edelleen lisäpaljastuksista. Nintendo ilmoitti, etteivät paljastukset edelleenkään loppuneet ohjaimeen. Fanit jäivät siis edelleen arvuuttelemaan mitä Revolution pitää sisällään. Jossain vaiheessa IGN "paljasti" Revolutionin speksejä, mutta nyt myöhemmin keväällä niiden paikkaansapitävyyttä on hieman kyseenalaistettu. Kuulemma ne eivät olleet finaalista dev kitistä. Muuten on ollut aika hiljaista. Tämän vuoden GDC:ssa Nintendo paljasti joidenkin Sega MegaDriven ja PC Enginen pelien olevan ladattavissa Virtual Console -systeemin kautta. Siitä pääsemmekin aikalailla tähän päivään. Vain joitain päiviä sitten Revolution koodinimi vaihtui vihdoin uuteen, lyhyeen ja brittejä naurattavaan Wiihin.


Introducing ... Wii.
As in "we."
While the codename "Revolution" expressed our direction, Wii represents the answer.
Wii will break down the wall that separates video game players from everybody else.
Wii will put people more in touch with their games ... and each other. But you're probably asking: What does the name mean?
Wii sounds like "we," which emphasizes this console is for everyone.
Wii can easily be remembered by people around the world, no matter what language they speak. No confusion. No need to abbreviate. Just Wii.
Wii has a distinctive "ii" spelling that symbolizes both the unique controllers and the image of people gathering to play.
And Wii, as a name and a console, brings something revolutionary to the world of video games that sets it apart from the crowd.
So that's Wii. But now Nintendo needs you.
Because, it's really not about you or me.
It's about Wii.
And together, Wii will change everything

http://img457.imageshack.us/img457/9189/wiilogo7lk.jpg

Kevään mittaan ja varsinkin lähempänä E3:a on alkanut paljastua kaikenlaisia pelejä Wiille. Kunnian ensimmäisenä paljastettuna Wii-pelinä ansaitsee Ubisoftin Red Steel, joka kuulostaa ihan räiskintöihin kyllästyneellekin ihmiselle vähintäänkin mielenkiintoiselta. Tämän jälkeen mm. Konami on kertonut omasta Wii-pelistään, Elebitsistä, joka kuulostaa vähintäänkin oudolta. Myös kaikkien MGS-fanien rakastama Kojima kertoo työskentelevänsä Wii-pelin parissa. Kojiman pelistä pitäisi olla lisää tietoa E3:lla. Kuten alla olevasta listasta näkyy, Wiille alkaa olla jo tässä vaiheessa ihan kivasti pelejä kehitteillä. Odottakaas kuitenkin E3:a, ja siellähän vasta helvetti repeää auki, kun Nintendo paljastaa varmasti tuttujen nimien lisäksi muutamia ylläreitä (Icarus?) ja täysin uusia pelejä, jotka eivät ole jatko-osia tai sarjojen henkiinherättämisiä. Tämän lisäksi odottaisin 3rt party kehittäjien tuen suuren määrän myöskin paljastuvan kokonaisuudessaan E3:lla. Kymmeniä pelejä nähdään ensimmäistä kertaa, ja varmasti kuulemme vielä useampien olevan kehitteillä, vihdoinkin kun NDA:t eivät ole enää voimassa. Syksyllä vastuu jää oikeastaan meille. Ostakaamme tätä Nintendon uutta konsolia sankoin joukoin, ja antakaamme myös mahdollisuus muillekin kuin Nintendon tutuille ja takuuvarmoille hiteille (Mariot yms.). DS:lläkin huomaa liian monesti Phoenix Wrightin jääneen hyllylle, kun on ihan pakko ollut ottaa se Super Mario 64 DS siitä vierestä. :(


Faktat
○ Virallinen nimi: Wii (huom. ei Nintendo Wii :P )
○ Wi-Fi yhteensopivuus "out-of-the-box"
○ Virtual console, jolle voi ladata & pelata vielä varmistamattomia NES-, SNES-, N64-, Sega MegaDrive ja PC Engine -pelejä
○ Joitain NES- ja SNES-pelejä saatetaan parannella graafisesti, ja N64-pelien ruudunpäivitys paranee. Muita muutoksia ei välttämättä tehdä.
○ Taaksepäin yhteensopivuus myös GameCube-pelien kohdalla
○ 512MB kokoinen Flash-muisti, johon voi tallentaa pelinsä, ladata Virtual consolen pelejä yms.
○ USB-portti, johon voi mahdollisesti liittää ulkoisia kovalevyjä, muistitikkuja yms. lisätilaa tuovia härveleitä & muita lisälaitteita
○ Uudenlainen Freestyle Controller, johon voi liittää erilaisia lisukkeita, kuten nunchaku tattilisäosan ja normaalin ohjaimen "kuoren"
○ Helposti kaikenkokoisten televisioiden ala- tai yläpuolelle laitettava sensori, joka tunnistaa ohjaimen paikan ja liikuttelun 3d-tilassa
○ Ohjaimessa on myös asennontunnistushärvelit, joka mahdollistaa gangsta-style ampumisen FPS-peleissä :up:
○ Nunchaku tattilisäosassa myöskin hieman alkeellisempi liikkeentunnistus
○ Mahdollisesti maailmanlaajuinen julkaisu, tai sitten ei
○ demojen lataus DS:lle Wiin kautta, muitakin DS-toimintoja mahdollisesti?

Huhut
○ Näitähän on paljon, en edes jaksa kirjoittaa niitä. 3d-laseja, 3d-projektoreita ja sitä rataa. Keksikää oma arvauksenne, ja se on varmasti yhtä lähellä kuin mainitsemani esimerkit. :D Nintendolla on vielä suuria paljastuksia tulossa, sanovat että me tullaan oleen hirveän yllättyneitä E3:lla.
○ Tämä nyt on ainoa huhu, jossa on mitään järkeä. Elikkä on huhuttu, että Wiimotessa olisi jonkinlainen Force Feedback -juttu. Ohjain siis jollainlailla vastustaisi pelaajan liikettä joissain tilanteissa. Ymmärrän kyllä miten tuollainen toimii rateissa, mutta Wiimote onkin sitten eri juttu. :huh:
○ 7.5 huhuja Wiin hinnasta: Wiin saa ilmaiseksi, jos ostaa: a) neljä Wii-peliä tai b) kolme Wii-peliä ja yhden Wiimoten (jonka mukana tulee nunchaku-lisäohjain)

Varmistetut Pelit
○ Metroid Prime 3
○ Super Mario 128
○ Super Monkey Ball: Banana Blitz
○ Red Steel
○ One Piece: Unlimited Adventure
○ Final Fantasy: Crystal Chronicles Revolution
○ Metal Slug Anthology (with added Wiimote support)
○ Elebits
○ Tony Hawk's Downhill Jam
○ Madden 2007 (täysin uudistetulla Wiimote-ohjauksella)
○ Call of Duty 3
○ Rayman Raving Rabbits
○ Sadness
○ Orb
○ Thorn
○ Dragon Ball Z Tenkaichi 2
○ Bob Ross: The Joy of Painting (ei ollu aprillipila :D)
○ Ajopeli Nintendolta, ei tietoa onko uusi IP vai perustuuko vanhaan (esim. Mario Kart, F-Zero)
○ Animal Crossing
○ Spider-Man 3
○ Raid Over The River
○ Super Smash Bros. (Mayhem?)
○ Donkey Kong
○ Kokkauspeli Nintendolta
○ Mario Kart for Wii
○ Uusi peli Kojimalta
○ Marvel: Ultimate Alliance
○ Lentopeli Midwayltä
○ WarioWare

Huhutut Pelit
○ Pilot Wings
○ Kid Icarus tai pelkkä Icarus, jos huhut pitävät paikkaansa
○ Counter Strike
○ Tomb Raider Legends jatkis
○ Trauma Center
○ Kahta ohjainta käyttävä Fight Night nyrkkeilypeli
○ Pikmin 3
○ 2 Roolipeliä (vihdoin kauan aikaa sitten varmistettu Golden Sun kotikonsoleille?)
○ Kirby
○ NiGTHS Into The Dreams jatko-osa


Jos nyt jotain jäi sanomatta, niin kertokaahan, ja lisätään se tähän aloitusviestiin. Nyt alkaa jo olla silmät niin ristissä, ettei mitään rajaa. :confused:



EDIT: Ohoh. Unohtui näköjään otsikostakin yksi sana. :shy: Senhän pitäisi tietenkin olle Wii Will Change Everything. :eh: Jos joku ystävällinen moderaattori voisi korjata sen? Typoja ja unohtuneita sanoja tapahtuu kaikille, meille parhaimmillekin. :up:

EDIT2: Kiitos kaunis.

EDIT3: Ohhoh, oli taas jäänyt lause kesken :P

PhazonBlaxor
7.5.2006, 21:38:15
No niin. Azuhan näki kunnolla vaivaa tämän eteen, ja tuossa näkyykin olevan lähes kaikki oleellinen. En jaksanut koko poistia lukea, se oli ihan liian pitkä. :D

Noh, ja nyt eikun odottelemaan lisää juttuja mahtavasta Wiistä! :up:

Muuten, wiin nimi päätettiin jo viime marraskuussa. Kun Nintendo julkisti Revolutionin uudeksi nimeksi lyhyen mutta ytimekkään Wiin, alettiin sitä jo epäillä pelkäksi julkisuustempuksi. Tätä perusteltiin sillä, ettei tavaramerkkiä löytynyt USA:n patenttiviraston hakemuksista. Nyt kuitenkin löytyy ja vielä useamman patentin voimalla.

Virallisesti patentit ja tavaramerkit pistettiin voimaan nimen julkaisupäivänä, mutta ne ovat olleet vireillä jo viime vuoden marraskuusta asti. Uutista nimen vaihdosta ei haluttu päästää julkisuuteen, sillä viraston patenttipaperit ovat kaikille vapaata riistaa.

Sami E
7.5.2006, 23:25:39
Wiille on nyt varmistettu Wario Ware -peli Time-lehden Wii-raportissa. (lainaus NeoGAF-foorumeilla (http://www.neogaf.com/forum/showthread.php?p=3296343#post3296343).) Wario Ware -konsepti sopii mainiosti Wiille, ja tässä on myös ensimmäinen varta vasten kotikonsolia varten suunniteltu WW-peli.


vihdoin kauan aikaa sitten varmistettu Golden Sun kotikonsoleille?

Tuo voisikin olla aika kiinnostava. Olisihan Cubellakin toki Golden Sun pelattu ja olisi varmasti ollut suhteellisen huikeaa menoa, mutta Wiillä siitä voisi tulla vielä kiinnostavampi. GBA:n Golden Suneissa yllätti, miten ne kehittivät ja hioivat roolipelikokemusta pidemmälle kuin moni kotikonsolirope edes yrittää. Psyenergy oli tuotu mahtavasti mukaan peliin myös taistelujen ulkopuolella. Mahdollisesta Golden Sunista Wiille tuleekin mieleen, että Camelot pääsisi kehittämään Psyenergyä nimenomaan Wii-ohjaimelle. Yksi mahdollisuus olisi, että taiat syntyisivät sopivilla liikkeillä vähän Operan hiirieleiden tapaan. Ennen virallista varmistusta kannattaa kuitenkin pitää jalat maassa.

Azu
8.5.2006, 0:05:57
Heh, WarioWare kuulostaa kyllä tosi hauskalta. Saa samalla päivän liikuntasessiot hoidettua. :P


In one hot minute, I use the controller to swat a fly, do squat-thrusts as a weight lifter, turn a key in a lock, catch a fish, drive a car, sauté some vegetables, balance a broom on my outstretched hand, color in a circle and fence with a foil. And yes, dance the hula.

Näköjään varmistetaan myös tennis-peli:


The third game, and probably the most fun, is also the simplest: tennis. The controller becomes a racket, and I'm smacking forehands and stroking backhands. The sensors are fine enough that you can scoop under the ball to lob it, or slice it for spin. At the end, I don't so much put the controller down as have it pried from my hands.

Ja myös Twilight Princessin Wiimote-tuesta:


After Warioware, we play scenes from the upcoming Legend of Zelda title, Twilight Princess, a moody, dark (by Nintendo's Disneyesque standards) fantasy adventure. Now I'm Errol Flynn, sword fighting with the controller, then aiming a bow and arrow, then using it as a fishing rod, reeling in a stubborn virtual fish.

Jo näiden tiedotusten jälkeen ei haluaisi enää odotella, että pääsee pelaamaan Wiillä. Mitäköhän sitten E3:n jälkeen...

AOL muuten lipsautti, että heidän näkemissään Metroid Prime 3 -videoissa peli näyttää jo erittäin viimeistellyltä ja valmiin oloiselta. Tämä siis tarkoittaa mitä luultavimmin, että se on julkaisupeli.

EDIT: Unohtui tosiaan mainita noista NES- ja SNES-peleistä, että joidenkin pelien graffoja saatetaan hieman päivittää. Eli NES-pelit näyttäisivät enemmän SNES-peleiltä, ja SNES-pelien rosoisia reunoja hieman sievennellään. Kaikista parasta kuitenkin on, että N64-pelien ruudunpäivityksen on sanottu parantuvan. Ei siis enää rasittavaa hidastelua, vaan tasaista ja sulavaa menoa.

Echo
8.5.2006, 14:12:50
Vielä ei siis ole eritelty mitkä noista peleistä ovat julkaisupelejä? Olisi kyllä mahtavaa saada jo julkaisussa parhaita pelejä (ts. niitä, joista on kovimmat odotukset), kuten tuo Metroid Prime 3 (joka ilmeisesti tulee olemaan julkaisupeli), Super Mario 128, Pilotwings jne. Cuben julkaisussa harmitti kun julkaisupelien joukossa ei ollut yhtään kunnon pakko-ostos peliä (Mario Sunshinea sai odottaa aivan liian pitkään!). Toki Nintendo varmaan säästelee parhaita pelejään myös myöhempiä aikoja varten, mutta pari-kolme ns. suurta peliä saisi julkaisussa olla.

Onko vielä muuten varmistunut, että Virtual Console on toimintavalmiina "out-of-the-box"? Hyvältä kuulostaa kyllä muuten, etenkin N64:n parannettu ruudunpäivitys tekee pelaamisesta mukavampaa. Tuokohan Nintendo sitten markkinoille uusia N64-ohjaimia kun voi olla muuten vähän hankala N64-pelejä ohjainta omistamattomien pelata, varsinkaan kun niitä ohjaimia ei hyväkuntoisina tahdo enää löytää, Suomesta ainakaan.

Kojiman uutta peliä odotan mielenkiinnolla, sillä kun se mies pääsee Wiimoteen käsiksi, niin lopputuloksena voi olla mitä tahansa. :)

Omenarosvo
8.5.2006, 14:30:15
Vielä ei siis ole eritelty mitkä noista peleistä ovat julkaisupelejä? Olisi kyllä mahtavaa saada jo julkaisussa parhaita pelejä (ts. niitä, joista on kovimmat odotukset), kuten tuo Metroid Prime 3 (joka ilmeisesti tulee olemaan julkaisupeli), Super Mario 128, Pilotwings jne. Cuben julkaisussa harmitti kun julkaisupelien joukossa ei ollut yhtään kunnon pakko-ostos peliä (Mario Sunshinea sai odottaa aivan liian pitkään!). Toki Nintendo varmaan säästelee parhaita pelejään myös myöhempiä aikoja varten, mutta pari-kolme ns. suurta peliä saisi julkaisussa olla.Itse asiassa joku Nintendon amerikkalainen edustajahan taisi haastattelussa mainita että tällä kertaa he panostavat hieman tiuhempaan pelien julkaisutahtiin Wiin julkaisun yhteydessä ja ensimmäisen vuoden aikana. Kyseinen edustaja myönsi että GameCuben kanssa he eivät julkaisseet riittävästi ja riittävän usein kiinnostavia pelejä näiden kriittisten ensimmäisten kuukausien aikana, ja se saattoi osaltaan vaikuttaa Cuben epäonnistumiseen.

Odotettavissa on siis hyvä annos pelejä heti alkuun ja tasaisen hyvä julkaisutahti sen jälkeenkin. Eli jotain E3:ssa esitellyistä peleistä varmasti myös pantataan :)

Critis
8.5.2006, 14:58:39
Mielenkiintoista infoa tuosta Wii:stä tuli ilmi vaikka en ihan kaikkea kauhean tarkkaan jaksanutkaan lukea. Tuota pelilistaa kun tuli katsottua niin ihan mielenkiintoisia pelejä on Wii:lle luvassa, Metroid Prime 3, Super Mario 128 näin esimerkkeinä pistivät kivasti silmään, varmaan tulevat olemaan must hankintoja. Huhutuista peleistä Kid Icarus pisti ensimmäisenä silmään, siitä onkin aikaa kun tätä joskus 8-bittisellä tuli tahkottua, olisi hienoa jos tästä tehtäisiin Wii:lle täysin uusipeli. Nuo Wii:t ovat hienonvärisiä paitsi tuo vihreä ei oikein miellytä silmää, muutenkin paremminkin myrkyn vihreä mielestäni, no onneksi itse ostan mustan Wii:n. :D Mutta itse hankin Wii:n näiden asioiden perusteella. Uudet ja monipuoliset pelit, koska tämä on Nintendo:n konsoli, mahdollisuus pelata wanhoja retropelejä toivon mukaan myös joitain harvinaisuuksia kuten ensimmäiset Nes/Snes Fire Emblemit ja englanniksi. Muita syitä en sitten tähän hätään enää keksikkään. :P

Azu
8.5.2006, 15:26:50
Julkaisupeleistä... Hmm.. Noh, Nintendolta ainakin mahdollisesti Super Smash Bros., Super Mario 128 ja Miyamoton uusi peli. Tämän lisäksi uskoisin Metroid Prime 3:n olevan myös julkaisupeli, onhan se jo niin pitkällä kehityksessä. Noihin vielä lisätään pari kokkaus- ja tennispelin kaltaista uutta IP:tä, ja Nintendon tarjonta alkaa olla aikalailla valmis.

Tämän jälkeen jatketaan jonkin aikaa "1 Nintendo-peli/~2vko"-tahdilla. Nintendohan on sanonut, että noin 20 peliä on heti julkaisussa tarjolla. Kolmannes niistä Nintendolta ja muut 3. osapuolten pelejä. Activision on muistaakseni varmistanut, että heillä tulee mahdollisesti olemaan kolme Wii-peliä valmiina julkaisun aikoihin (Call of Duty 3 on mahdollisesti yksi niistä). Ubisoftiltakin tulee varmasti pari muutakin Red Steelin lisäksi. Ehkäpä Rayman Raving Rabbits? Tämän lisäksi THQ on ollut erittäin innoissaan uudesta SpongeBob SquarePants pelistään Wiille. :eh: EA:n urheilupelejä näemme aivan varmasti, Madden on jo varmistettu virallisesti. Kyllähän niitä näyttäisi olevan.


Onko vielä muuten varmistunut, että Virtual Console on toimintavalmiina "out-of-the-box"? Hyvältä kuulostaa kyllä muuten, etenkin N64:n parannettu ruudunpäivitys tekee pelaamisesta mukavampaa. Tuokohan Nintendo sitten markkinoille uusia N64-ohjaimia kun voi olla muuten vähän hankala N64-pelejä ohjainta omistamattomien pelata
Pitäisi toimia, tosin kannattaa ottaa Wiinkin tapauksessa sellainen seikka huomioon, että se on (mahdollisesti) "Wi-Fi-only". Pitäisi siis joko omistaa langaton modeemi, tai Wi-Fi Dongle, joka tungetaan tietokoneen USB-porttiin ja sitä kautta sitten päästetään konsoli nettiin. Tyhmä ratkaisu Nintendolta kieltämättä, mikäli noin on. Wii on kuitenkin hieman eri asia kuin DS, jonka voi kantaa mukanaan paikkoihin, joissa Wi-Fi toimii. Ei siis periaatteessa tarvitse olla kotona sellaista.

Toisaalta, ehkäpä Nintendo tekee järjestelmästä sellaisen, että pelit voi ladata myös tietokoneelle, ja siitä sitten siirtää haluamallaan tavalla (USB-muistitikku, ulkoinen kovalevy, muistikortti) Wiin sisuksiin. Mene ja tiedä, ehkä E3 tarjoaa tähän vastauksen.

Ja Nintendohan on tuomassa jonkinlaisen ohjain-"kuoren", jolla kaikkien retro-pelien pelaamisen pitäisi onnistua. Siis jotain tähän tyyliin:

http://img475.imageshack.us/img475/9791/47328523164493748qm.jpg

Tuo on IGN:n tekemä epävirallinen "mock up", joka vain esittää minkälainen se "kuori" voisi mahdollisesti olla. Tuohan on tosin kuin Gamecuben Wavebird langaton ohjain, en siis usko että lopullinen kuori on ihan tuollainen.

Azu
8.5.2006, 22:55:26
IGN:n mukaan Square Enixillä ei ole vain yksi, vaan KAKSI Wii-peliä tekeillä. Ihan vasta Square patentoikin USA:n patenttioimiston mukaan The Crystal Bearers (Crystal Chroniclen jatko-osa?) ja Ring of Fates nimet.

Tämän lisäksi Trauma Centeristä (siitä kirurgi-pelistä) on tulossa Wii-versio, nimeltään TC: Second Opinion. Näin kertoo Game Informer.

Wiin hinnaksi GI kertoo 249 dollaria. Ohjaimessa on Game Informerin mukaan myös kaiutin (wtf?)

Dragon Quest Swords: The Masked Queen and the Tower of Mirrors on tulossa Wiille. Toinen Square-peli on odotetusti Final Fantasy CC:n jatko-osa. Dragon Quest on JULKAISUPELI! OMFG! Final Fantasy The Crystal Bearers (CC:n jatko-osa) on myös julkaisupeli. Tämähän takaa ainakin hyvän alun Wiille Japanissa. :D

Celeb
8.5.2006, 23:30:59
Wiin hinnaksi GI kertoo 249 dollaria. Ohjaimessa on Game Informerin mukaan myös kaiutin (wtf?)
200 euroa on mielestäni aivan helvetin vähän siitä, mitä Nintendo on lupaamassa Wiiltä. Vallankumouksellinen ohjaus, Virtual Console retropelejä varten ja out-of-the-box nettipelimahdollisuus ja muutama hittipeli heti julkaisupeleinä.

Nintendon huomiseen PR-tilaisuuteen tuntuu olevan ikuisuus. Näkeekö E3TV:stä livenä tilaisuuden? Onko muitakin sivustoja, jotka streamaavat paikan päältä?

Azu
9.5.2006, 1:00:58
Blaah. Zeldassa ei sittenkään heiluteta miekkaa, eikä Metroid Prime 3 olekaan julkaisupeli. Twilight Princess on karkeasti arvioituna VASTA 80%:sti valmis. :( Sen sijaan Super Smash Bros. ja uusi Super Mario ovat todennäköisesti julkkaripelejä.


Wii:

- Embracing their new love of online gaming, the Wii will be ALWAYS online, even when turned off (sleep mode?).
- The Wii controller will feature an onboard speaker.
- A $250 price tag is mentioned, but likely just another estimation. Do not regard this as fact.
- Virtual Console games will not be improved graphically.
- The TurboGrafx-16 library at launch will consist solely of first party titles; third party titles will be added later as demand increases.
- The article says that there is greater third party support for the Wii than there is/was for GameCube.
- Metroid Prime 3 will not be a launch title, as it will be released some time in 2007 (bummer).
- A new Godzilla (Atari) game and a Snoopy vs. the Red Baron (Namco) game have been announced for the Wii.
- A new Mario has been confirmed for fall 2006 (launch?!) and Super Smash Bros. has been confirmed (again).

The Legend of Zelda: Twilight Princess:

- Game is STILL not complete. Roughly 80% at this time.
- Wii controller WILL NOT be used for sword fighting. Why? You'd get tired too quickly (makes sense).
- Sound will come from the controller.
- Some sort of online interaction is planned.
- Widescreen view will only be available on Wii.
- Amount of dungeons and items greater than Ocarina of Time (had been mentioned previously).

Näköjään Nintendo siis pyörtää puheensa ainakin graffojen parantamisesta. Toivottavasti N64-pelien ruudunpäivitystä saadaan kuitenkin kohennettua.

Wompatti
9.5.2006, 8:12:42
The Legend of Zelda: Twilight Princess:

- Widescreen view will only be available on Wii.

Mitä mitä? Eikös TP Twilight Princess ole Gamecube-peli? Tarkoittaako tämä sitä, ettei pelissä ole laajakuvatukea, jos sitä pelaa Cubella?

Jesh
9.5.2006, 12:03:07
Pakko sanoa, että kaikkineen Wii vaikuttaa ylivoimaisesti parhaalta seuraavan sukupolven konsolilta minulle. X-Box360 on tällä hetkellä vähiten kiinnostava laite, minulle mitään sanomattomat pelit (Nokei, vähän poikkeuksia), korkeahko hinta ja liikaa sähläystä. Playstation 3 taas ajaa pois pelkästään jumalattoman hintansa puolesta ja Sonyn politiikka lähinnä oksettaa ja naurattaa. Hävytöntä kopiointia.

Sanotaan nyt näin yksinkertaisesti, että Wii on viime viikkojen aikana vain nostattanut asemaani silmissäni yhä korkeammalle. Kiitos FFfinin aktiivisten peli-immeisten (Tackar!) olen saanut paljon tietooni asioita, jotka olisin muuten hogannut joskus 2 vuoden päästä kun joku veljistäni koneen hommaisi. Ajatukset siitä, että pääsen nauttimaan monista Snesin klassikoista rehellisesti isolta ruudulta on jo kutkuttava. Vaikka esim. Seiken Densetsu 3 on vanhaa kauraa, niin sen omistaminen itse olisi silti suotavaa. Parasta, nääs.

Ohjaimesta olen toisaalta hyvin innoissani juuri sen uutuudenviehätyksen takia, pääsisinkö vihdoinkin pelaamaan miekkailupeliä joka jotenkin simuloisi oikeaa maailmaa? Pystyisinkö eläytymään jonkinlaisen haltiasoturin osaan paremmin, kun voisin heilutella kuolettavaa kalpaa melkeinpä itse. *Huokailee ja katselee unelmoivasti Wii:n suuntaan* Jopa urheilupeleistä voisin saada jotain irti tässä konsoli-sukupolvessa. ;P
Kääntöpuolena ohjaimessa on myös minun epäluuloni kaikkea uutta kohtaan. ;D Pelkään vain, että kehittelijät eivät saa käytettyä ohjaimen koko potentiaalia ja joudun jossain peleissä týytymään jonkun kivan kehitellyn kikan kokoaikaiseen kierrätykseen. Myöskin pelottaa, että miten Smash Brosia onnistuu pelaamaan yhtä hyvin uudella ohjaimella. Noh, toisaalta ne gamecube-malliset kuoretkin on. Gotta stay positive~
Kaikesta angstista huolimattakin olen silti enemmän positiivinen ohjaimesta ja odotan sitä innolla!:lovetus:

Myöskin Wii:n grafiikka vaikutti oikein mallikkaalta, vaikka ei välttämättä pääsisikään nuoiden muiden tasolle. Minulle kuitenkin Gamecuben grafiikka on enemmän kuin tarvittavaa, niin en tuohon raudan tehokkuuteen jaksa kiinnittää niin paljon huomiota.

Teenpä varmasti poikkeuksenkin ja ostelen Wii:n aika heti kun se ilmestyy. Pitää pitää myös peukkuja, että Nintendo on oppinut virheistään ja konsoli menestyy. Tämähän on tärkeintä juuri sen takia, että kun konsoli menestyy, niin myös monet parhaimmista peleistä myös ilmestyvät Wii:lle ja en jää taas rannalle itkemään kun kattelen pleikkari2:n veneeseen hypänneiden iloittelua kaikkien huippupelien kanssa, mitä en päässyt ikinä kokeilemaan.

PhazonBlaxor
9.5.2006, 12:12:41
Jeps, E3:ssa on paljastunut paljon juttuja. PS3:n ohjain on naurettava, kopiointia vain. Itkettää tuo sonyn toiminta, miten ne kehtaa? Ei näin. Noh, tuolla tempauksella he saivat vain ihmisiä Wiin puolelle. Mutta ihan sama. Wii on minusta se paras näistä, se on halvin, se on "mullistavin", se on omaperäisin, sillä voi pelata vanhoja klassikkoja yms. Eli Wii on se minun suosikkini noista kolmesta. Vaikka aluksi en ollut sitä mieltä, mutta nyt olen. PS3 on liian kallis, xbox taas... En tiedä. Se vaikuttaa jotenkin vain liian tavalliselta, samoin kuin PS3. Minusta tuntuu että nintendolla on taas pitkästä aikaa hyvät mahdollisuudet tässä konsolisodassa.

//Minua kiinnostaa sama kysymys kuin Elias von Pattia...?

Azu
9.5.2006, 20:02:55
Juuri loppui Nintendon Pre E3 lehdistökonferenssi. Paljastetut pelit:

-Disaster Day of Crisis (Nintendon katastrofi-peli)
-SongeBob
-Cars (olikohan Pixarin tulevaan animaatioon pohjautuva lisenssikuraa)
-Super Mario Galaxy
-SD Gundam Breaker
-Tony Hawk Downhill Jam
-Excite Truck (Nintendon peli)
-Red Steel
-Rayman 4
-Super Swing Golf Pangya
-Sonic Wild Fire
-Project H.A.M.M.E.R. (Nintendon peli)
-One Piece Limited Adventure
-Madden
-FF Crystal Chronicles.
-Fire Emblem
-Dragon Quest Swords
-Metroid Prime 3: Corruption
-kolmen urheilupelin paketti (tennis, golf ja baseball)

E3:lla on pelattavissa yhteensä 27 Wii-peliä, yksikään niistä EI ole Virtual Consolelle.

EDIT: Muuta juttua:

-Wiin voi pitää koko ajan päällä ja netissä. Tämän ansiosta kaveri voi esim. vierailla kylässäsi vaikka et itse siellä olisi, ja jättää vaikka lahjan tai viestin.
-Ohjaimessa on myös kaiutin (ja mikkikin mahdollisesti). Tämän on tarkoitus luoda "uutta ulottuvuutta" äänitehosteisiin. Eli kuulet siis jousipyssyllä ampuessasi nuolen lähtevän "kädestäsi" ja sitten televisiosta kuuluu sen osuminen kohteeseensa.
-Hintaa eikä tarkkaa julkaisuaikaa kerrottu. Vain se, että tulee viimeisellä neljänneksellä.
-27 peliä siis pelattavana, vielä useampia pelkästään video-muodossa

Omenarosvo
9.5.2006, 20:10:22
Hmmm. En nähnyt konferenssia streamina, vaan luin sen päivittyvän tekstiversion. Vähän jäi vielä lannistunut tunnelma. Luulin että se viimeinen paljastus olisi ollut ehkä hieman enemmän kuin rumble ja kaiutin siinä ohjaimessa :huh: Lisäksi jäin miettimään että mikä se Mushroom Kingdom -läppä tiketissä oikein oli.

Parasta antia tähän mennessä on ollut enkä Red Steel -traileri, missä se äijä heiluu wiimote ja nuchaku kädessään :D Pitäis päästä pelaamaan noita pelejä, ei tätä juttua muuten tajua!

Azu
9.5.2006, 20:20:41
Vähän jäi vielä lannistunut tunnelma. Luulin että se viimeinen paljastus olisi ollut ehkä hieman enemmän kuin rumble ja kaiutin siinä ohjaimessa :huh:
Niinpä. Pelimedia on näköjään vain suurennellut Nintendon sanomisia, ja minäkin olen tästä sitten hypettynyt. Mutta tosiaan, ei tuolla ollut niin suuria paljastuksia, että olisi "superyllättynyt", kuten eräs Nintendon edustaja sanoi.


Lisäksi jäin miettimään että mikä se Mushroom Kingdom -läppä tiketissä oikein oli.
Ei voi tietää.


Parasta antia tähän mennessä on ollut enkä Red Steel -traileri, missä se äijä heiluu wiimote ja nuchaku kädessään :D Pitäis päästä pelaamaan noita pelejä, ei tätä juttua muuten tajua!
Super Mario Galaxy näytti myös oikein nätiltä. Metroid Prime 3 ei hirveästi kyllä suttuisen videon perusteella parantanut 1:stä tai 2:sta. Muttajuuh.


Mutta kaikista cooleinta oli Shigeru Miyamoton pelaama kapellimestaripeli! Aivan upea. Sitä on pakko päästä pelaamaan joskus. Alku oli muutenkin erittäin vakuuttava, kun alettiin heti näyttää Wii-pelejä ja kertoa juttua. Sitten loppuivat paukut kesken. DS:lle paljastettiin Star Fox 2 ja Yoshi's Island 2, mutta se siitä. Lopun tennis-pelin peluu oli sekin ihan hauska, varsinkin kun yksi pelin pallopäistä näytti ihan Iwatalta. ;D

Siinä missä oli todella hienoa nähdä esim. Heavenly Swordin ja Metal Gear Solid 4:n videot Sonyn tilaisuudessa, Wiin pelit todella kaipaisivat sitä testausta. Videosta saa erittäin epäselvän kuvan miten peli loppujen lopuksi toimii. Wii pitää kokea.

Maduin
9.5.2006, 20:33:06
Päivitys Nintendon sivuilla: http://e3.nintendo.com/

Ja sitten lehdistötilaisuudesta. Alku oli mahtava. Shigeru heilu lavalla kuin kapelimestari ikään, Zeldan oma tunnari soidessa taustalla. Red Steel oli oma suosikkini mutta Metroid Prime 3:n, Super Mario Galaxyn, One Piecen ja Zelda: TP:n näkeminen oli kyllä mainiota myöskin. Oli myös viihdyttävää nähdä kun he pelasivat jotain tennispeliä nelistään, näytti todella hauskalta. Odotan innolla Wiitä, nousi juuri PS3:n ohi kärkeen odotuksessa.

EDIT: http://www.nintendo.co.jp/n10/e3_2006/wii/img_con/photo_classic.jpg

Onko tämä sitten se ohjain...?

Celeb
9.5.2006, 20:33:14
Katsoin livenä Nintendon konferenssia ja oli aivan helvetin hieno tilaisuus. Muutama minuutti ennen loppua kuitenkin Gamespot pätkäisi streamin ja näi näkemättä kun Wii Sportsia pelattiin. Täytyy pian ladata se koneelle ja katsoa loppuun asti.

Uusi Zelda näytti mahtavalta ja kuten yhdessä puheessa sanottiin, on varmasti vaikea uskoa millaista on pelata uudella ohjaimella ennen kuin sen itse kokee. Myös Fire Emblemim video näytti hienolta.

Critis
9.5.2006, 20:57:19
Että tuollaisia pelejä Wii:lle tulossa mielenkiintoista, kiinnostavimpia tuossa listassa ovat Super Mario Galaxy, Fire Emblem, Metroid Prime 3: Corruption. Myös tämä Disaster Day of Crisis kuullostaa kiinnostavalta ja miten se käytännössä toimii, luodaan oma Godzilla tyylinen monsteri ja tuhotaan koko Tokio, vai leikitään jumalaa Black and White tyyliin? Azu tiedätkö millainen tuo Super Mario Galaxy suurinpiirtein on? Joku Mario avaruus simulaattori :D lol, vaiko joku StarFox tyylinen lentopeli. Tai viimeisimpänä vaihtoehtona perus tasoloikkapeli avaruus teemalla höystettynä. Uusin MP ja FE peli kiinnostaa myös, pidin molemmista peleistä Cubella niin tuskin Wii:n jatko osat mitään pettymyksiä tulee olemaan.

Azu
9.5.2006, 21:02:39
Mitenköhän nyt selittäisin. Super Mario Galaxy on ihan suhtkoht normaali tasohyppely. Se näytti erittäin kauniilta. Tällä kertaa Mario liikuskeli ööh.. 3d-tasoilla, eli siis Mario saattoi kulkea pää alaspäin tai ihan miten päin tahansa. Toivottavasti jossain vaiheessa tulee ihan videotakin... Siitäpä näet. Mutta on siis ihan tasoloikintaa.


Tässä taas tuon Disasterin virallinen kuvaus:


Disaster: Day of Crisis™
Format: Wii™
Launch Date: TBA
ESRB: RP (Rating Pending)
Game Type: Action
Accessories: TBA
Players: TBA
Developer: Monolith
KEY INFORMATION
Survive nature’s most devastating catastrophes in Disaster: Day of Crisis, a panic-inducing survival game for Wii. In a devastatingly short period of time, an unprecedented wave of natural disasters has pummeled the United States. On top of this inexplicable series of disasters, a rogue special forces unit has taken advantage of the chaos and seized a nuclear weapon. Only Ray, a former member of an elite rescue task force, has decided to take a stand.
• Cutting-edge physics and gripping visuals re-create the sheer terror of major catastrophes.
• Players race a car down a mountain to escape a roaring pyroclastic flow, dodge toppling buildings during a devastating earthquake and swim for their lives in a raging flood. No matter what happens, fight to survive.

Weirdo
9.5.2006, 21:12:33
Joo, Mario kai siis liikkui avaruudessa eri planeetoilla, ja tulossa on jonkinlaista pelleilyä painovoiman kanssa. Mario ainakin hyppäsi ihan helvetin korkealle yhdessä kohtaa, paljon muuta en nähnyt kun streami pätkäs n. 5-10 sekunnin välein. Tunnisti kyllä tasohyppelyksi, mutta en nyt kovin normaaliksi sanoisi.

Tärkeintä on silti, ettei peli ole mikään Sunrust 2.

PhazonBlaxor
9.5.2006, 22:23:09
Oikeasti siis ihan pakko saada tuo laite käsiin ja vähän äkkiä! Tuo on kyllä niin siisti vekotin että... En osaa sanoin kuvailla! Wiihiiii!!! :D Tuo on kyllä sellainen pelikokemus, että ei sitä videosta koe lähellekkään niin hienona kuin oikeasti, siitä saa vain jonkinlaisen kuvitelman että miten kivaa se on. Nyt eikun odottamaan tuota, ja taidankin ownata Wiin heti ku niitä tulee. Veikkaan, että ne viedään aika pian käsistä kaikki.

Celeb
9.5.2006, 23:01:12
Toivottavasti Wiimoten kaiuttimen saa kytkettyä pois päältä, sillä läpi yön kestävät pelisessiot sattuvat häiritsemään muita, jotka nukkuvat öisin. Onkohan missään mainittu Wiimoten hiljentämisestä...

Echo
10.5.2006, 13:18:55
Ihan varmana saa äänet pois päältä Wiimotesta, sillä en usko että Nintendo niin alkeellista mokaa suunnittelussa tekee. Saahan värinätkin pois peleissä, vaikka ne tuskin juuri ketään haittaavat.

Azu
10.5.2006, 13:19:37
Toivottavasti Wiimoten kaiuttimen saa kytkettyä pois päältä, sillä läpi yön kestävät pelisessiot sattuvat häiritsemään muita, jotka nukkuvat öisin. Onkohan missään mainittu Wiimoten hiljentämisestä...
Nintendo tarjosi hyvin vähän yksityiskohtaista tietoa tilaisuudessaan. Ilmoitti vain joitain ominaisuuksia, mutta ei syventynyt niihin tarkemmin. Kaipa sitä voi laittaa hiljemmalle, jos vakio-äänenvoimakkuus käy ärsyttämään.

Täältä muuten löytää Mario Galaxy videon:
http://www.gametrailers.com/gamepage.php?id=2660

Sami E
10.5.2006, 13:49:18
Hassusti Nintendo jätti lehdistökonferenssissa kertomatta ne tiedot, joita moni odotti eniten: julkaisupäivän ja hinnan. Laite julkaistaan vuoden loppupuolella, mutta milloin tarkalleen? Koskaan aikaisemmin ei ole tainnut olla kahta suurta konsolijulkaisua näin lähekkäin: PS3 ja Wii saatetaan julkaista vaikka ihan vierekkäin.

Nintendon kannalta on sinänsä harmi, että Sony on "vallannut" parhaan myyntisesongin marraskuun puolivälistä. Kaikesta positiivisesta julkisuudesta huolimatta Nintendolla tuskin riittää myötätuulta PS3-hypen pois pyyhkäisemiseen. Siten voisi olla hankalaa kilpailla PS3-julkaisun kanssa silloinkin, jos Wii-julkaisu on viikon aikaisemmin tai myöhemmin. Mutta jos Nintendo tosiaan haluaa näyttää voimansa PS3:a vastaan, voisivat he päätyä julkaisemaan Wiin samana päivänä kuin Sony julkaisee PS3:n. Se synnyttäisi varmasti ennennäkemättömän ryysiksen pelikaupoissa, mutta korostaisi myös Nintendon strategiaa: Wii on vaihtoehtokonsoli, joka sopii myös toisen konsolin rinnalle.

Tätä olettamusta vasten voisi siis laskea, että myös Wii-julkaisuun olisi nyt 191 päivää. Jos odotusaikana laittaa säästöön kympin viikossa, julkaisua varten kasassa on todennäköisesti rahat konsoliin ja vähintään yhteen peliin (siinäkin tapauksessa, että julkaisu olisi pari, kolme viikkoa aikaisemmin). PlayStation 3:n kohdalla samaa tavoitetta varten tarvitsisi säästää vähintään 20 euroa joka viikko.

Critis
10.5.2006, 15:13:45
Täältä muuten löytää Mario Galaxy videon:
http://www.gametrailers.com/gamepage.php?id=2660

Tulipa tuokin nyt katsottua ja hienolta näytti graaffisesti, eli tuttua piirrettymäistä karkkimaista grafiikkaa 'ala Mario. Mutta tuo ohjattavuus oli se mihin tuossa tuli myös kiinnitettyä huomiota, jännännäköistä ohjaimen kanssa veivaamista edes takaisin, yksi syy miksi Wii pitää itse kokea. Tuo ainakin kunnon realistisuuden tunteen kun tuon ohjaimen kanssa pääsee pelailemaan. Saisipa tuon Wii:n jo jostain hankittua. :D

David A. Mage
11.5.2006, 1:44:23
EDIT: http://www.nintendo.co.jp/n10/e3_2006/wii/img_con/photo_classic.jpg

Onko tämä sitten se ohjain...?Kuvan oleilu Nintendon sivuilla ja näin ollen varsin luotettava informaationlähde vaikuttaa varsin pelottavalta, tähän seikkaan on tasan tarkkaan kaksi syytä. Toinen on se, että ohjain muistuttaa Super Nintendon ohjainta joka ei ole mikään ergonomian huippu, toinen on nappien asettelu. Ehkä se ei tule häiritsemään itse peleissä, mutta SNESillä tuon ohjaimen A:n ja B:n paikalla oli Y ja X, jonka luulisi herättävän sekaannusta retroilussa ainakin ensi alkuun.

Mitäs tässä muuta sanomaan, uusi Zelda kiinnostaa vaikken koskaan ole pelannut pahemmin mitään muuta kuin A Link to the Pastia, Metroid kiinnostaa vaikken koskaan ole yhtäkään Metroidia pelannut, Mariopelit kiinnostaa aina ja Wii on kilpailijoitaan sata kertaa lupaavampi, vaikken ole mitään Nintendon konsolia omistanut sitten Super Nintendon. Mitenhän kummassa tällaiseenkin tilanteeseen on oikein päädytty?

Celeb
11.5.2006, 6:33:47
Revo-europe (http://www.revo-europe.com/news.php?nid=9147) uutisoi, että Wiille on jo nyt jopa 81 peliä kehitteillä! Dragon Quest Swords, FF:CC, Namcolta uusi vielä nimeämätön RPG, Fire Emblem. Potentiaalisten RPG:iden puute ei ole ongelma Wiillä.

Revo-europe uutisoi myös kehitteillä olevasta Wii 'Zipper'istä, joka on aseen muotoinen ohjain, jonka piipuksi kiinnitetään Wiimote. Lopun varmaan arvaattekin (tai voitte lukea linkin takaa). http://www.revo-europe.com/news.php?nid=9150

Omenarosvo
11.5.2006, 9:00:08
EEhheheh :D Solid Snake on mukana tähdittämässä tulevaa Super Smash Bros. Brawlia!! Tämä on vahvistettu juttu. Lisäksi Nobuo Uematsu säveltää pelin tunnarin.

Ohjaus on perinteinen Cube-tyylinen ohjaus ilman liiketunnistusta. Eniten kiinnostaa tuo nettipelaaminen :)

EDIT: Super Mario Galaxy on näköjään ehdolla ainakin IGN:n valinnaksi messujen parhaana pelinä. Helkkari, vuoden vaihteesta tulee pelaamisen juhlaa.

Maduin
11.5.2006, 10:04:38
EEhheheh :D Solid Snake on mukana tähdittämässä tulevaa Super Smash Bros. Brawlia!! Tämä on vahvistettu juttu. Lisäksi Nobuo Uematsu säveltää pelin tunnarin.

Ohjaus on perinteinen Cube-tyylinen ohjaus ilman liiketunnistusta. Eniten kiinnostaa tuo nettipelaaminen :)

EDIT: Super Mario Galaxy on näköjään ehdolla ainakin IGN:n valinnaksi messujen parhaana pelinä. Helkkari, vuoden vaihteesta tulee pelaamisen juhlaa.
Oi kyllä, yllätyin myös todella paljon kun kuulin tuosta. Muita uusia hahmoja on Wario, se Kid Icaruksen hahmo, Meta Knight (YES!) ja Zero Suit Samus. Toivon että Megaman tulisi vielä ;)
Tässä on traileri pelistä: http://media.revolution.ign.com/media/748/748545/vids_1.html

Sami E
11.5.2006, 12:30:23
Haha, Nobuo Uematsu säveltää Mario-musiikkia. Ei olisi koskaan uskonut :D

Ladatkaa ihmeessä pelin pääteema (http://www.smashbros.com/en/music/index.html) Smash Bros -sivustolta!

Tämä on aivan parasta Final Fantasy -laatua, todella upea latinaksi laulettu kuorokappale. Mukana on erittäin selvästi niin Nobuon oma tyyli kuin myös Super Smash Bros Melee -pääteeman tutut motiivit. Todella mahtavaa.

Azu
11.5.2006, 12:51:16
Super Smash Bros. Brawlista löytyy myös videokin

http://www.smashbros.com/en/movie/index.html

Legendaarinen. ;D

Maduin
11.5.2006, 12:55:43
Tämä on ehdottomasti odotetuin Wii-peli omalla kohdallani, ihan pelkästään online-pelaamisen takia. Eikä kuulemma Solid Snake jäisi viimeiseksi third party hahmoksi, kuvitelkaa jos tuossa olisi vielä Megaman, Sonic, Moogle, Viewtiful Joe, Dante...Klonoa o__o Ymmärrän kyllä, ei kannata odottaa liikoja, kunhan tässä unelmoin =)

http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/9/9e/Ssb-marios.jpg

Azu
11.5.2006, 13:07:23
Hyviä uutisia Metroid Prime 3:sta. Se on IGN:n haastattelun mukaan julkaisupeli, toisin kuin EGM aikaisemmin ilmoitti (olivat taas tehneet omia olettamuksiaan =) ).


IGN: In an interview with the Retro Studios team, IGN Wii learned today that Metroid Prime 3: Corruption will indeed be a launch game for Nintendo Wii.

Super Smash Bros. Brawl ja Super Mario Galaxy eivät toisaalta ole julkaisupelejä. Mario julkaistaan alkuvuodesta, Smash epämääräisesti "vuoden 2007 aikana".

PhazonBlaxor
11.5.2006, 14:21:45
Mitä eroa on PS3:n ja Wiin liiketunnisteella? Löysin tämän:


Erot PS3:n ja Wiin liiketunnistuksessa

GamingHobo selventää eroja Playstation 3:n ja Nintendo Wiin ohjainten liiketunnistusten välillä. Tässä oleellisimpia:

- ota jostain esineestä kiinni, pidä sitä ilmassa ja kuvittele, että ruudulla näkyy veitsi. Jos käännät esinettä, myös ruudulla oleva veitsi kääntyy. Tähän pystyvät molempien konsolien ohjaimet
- nyt kuvittele, että ruudulla näkyy myös pala lihaa ja haluat leikata sitä tällä veitsellä. Liikutat veistä etuvasemmalle oikeaan kohtaan. Tähän pystyy Wiiremotella, mutta ei PS3:lla
- leikataksesi lihaa, voit heilauttaa ohjainta alaspäin, Wiillä toimii, PS3:lla heikosti. Jos PS3-ohjainta saa heilautettua tarpeeksi lujaa, leikkaus onnistuu, mutta liike ei ole sama, jonka teit ohjaimella. Se ei tunnista liikettä tarkasti, vain kiihtyvyyden. Ohjain esim. tietää, että nyt heilahdettiin oikealle, mutta ei sitä, kuinka pitkälle
- todennäköisesti PS3:n ohjain ei osaa myöskään keskittää itseään. Sisäiset sensorit eivät hetken heiluttelun jälkeen enää tiedä, missä päin on ylöspäin. Wiillä tämän hoitaa ulkoinen, TV:n eteen tai päälle asetettava sensoriripa, joka tietää aina, missä ohjain on
- PS3 -ohjaimen liiketunnistustoiminnoilla ei voi simuloida veitsellä leikkaamista, sillä ei voi nostaa peleissä esineitä ja tiputtaa niitä muualle, sillä voi lyödä, mutta se ei osaa tunnistaa tarkalleen, mihin kohtaan lyöt
- Wiiremotella tämän kaiken pystyy tekemään

GamingHobon artikkeli kuulostaa Wiin ylistämiseltä, mutta on aivan totta. Monet uutiset PS3-julkistuksesta ovat yleistäneet uuden ohjaimen Wii-kopioksi ja jopa spekuloineet joidenkin samojen liiketunnistuspelien tulevan sekä PS3:lle, että Wiille.

PS3:n rajoittuneet liikkeentunnistustoiminnot ovat siis lähinnä lisä peleihin, Wiillä ne tulevat olemaan se pääasia.

Eli PS3:n ohjain ei ole kovinkaan pahasti kopioitu nintendolta, tai idea on, mutta toimii aika heikosti. Joten, PS3:lle tuo on tosiaankin vain lisä.

//Tuossapas vielä, että miltä Wiin levyt (http://www.peliplaneetta.net/pelikonsolit/uutiset/6366/) näyttävät.

Maduin
11.5.2006, 15:03:48
Eli PS3:n ohjain ei ole kovinkaan pahasti kopioitu nintendolta, tai idea on, mutta toimii aika heikosti. Joten, PS3:lle tuo on tosiaankin vain lisä.
Noinhan se on. Eikä sinänsä voi edes sanoa että Sony kopioi koska he olivat lisenssoineet tuon jutun paljon ennen kuin tämä koko Revolution ohjainjuttu tuli esille.

Vagrant
11.5.2006, 15:53:16
Eli PS3:n ohjain ei ole kovinkaan pahasti kopioitu nintendolta, tai idea on, mutta toimii aika heikosti. Joten, PS3:lle tuo on tosiaankin vain lisä.
Ja tuskinpa PS3:lle tulee paljonkaan pelejä jotka tarvitsisivat liiketunnistus ominaisuutta pääsääntöisesti. No, aika näyttää.

Goma
12.5.2006, 23:55:25
Täytyy sanoa, etten ollut niin kovin kiinnostunut seuraavasta/jo aloitetusta konsolisukupolvesta. Mutta Nintendo muuttaa kyllä pelaamisen suunnan. Viva la revolution. Xbox360 tuntuu jo vanhentuneelta. PS3 vain ylitehokkaalta. VAin Wiissä on jotain uutta. Innovatio elää ja voi hyvin.
En malta odottaa.

Echo
13.5.2006, 10:49:34
Tuo Sonyn liiketunnistuksen ympääminen kapulaan kuulostaa lähinnä mediatempulta, jolla haetaan huomiota. On aivan sama kuinka hyvin tai huonosti se toimii käytännössä, jos pelintekijät eivät hyödynnä sitä peleissään. Ja jos tuohon GamingHobon juttuun on uskomista, uskon liikkeentunnistuksen jäävän vain pieneksi kuriositeetiksi PS3:n kohdalla, kun Wiissä se taas on koko pelaamisen idea. Ja mukava yllätys tosiaan tuo, ettei Nintendokaan kaikkiin peleihin väkisin tunge Wiimote-ohjausta, sillä Smash Bros. luultavasti toimii parhaiten juuri perinteisillä ohjaimilla.

//Ja tuo Smash Bros. video oli loistava :D

Omenarosvo
13.5.2006, 11:33:12
Tuo Sonyn liiketunnistuksen ympääminen kapulaan kuulostaa lähinnä mediatempulta, jolla haetaan huomiota. On aivan sama kuinka hyvin tai huonosti se toimii käytännössä, jos pelintekijät eivät hyödynnä sitä peleissään. Ja jos tuohon GamingHobon juttuun on uskomista, uskon liikkeentunnistuksen jäävän vain pieneksi kuriositeetiksi PS3:n kohdalla, kun Wiissä se taas on koko pelaamisen idea.Kai teistä jokainen tajuaa mitä tapahtuu kun sekä Wii että PS3 ovat kaupoissa... Sony murskaa Nintendon markkinoinnillaan ja saa asian näyttämään siltä kuin koko homma olisi heidän ideansa. Ja oikeasti, tavalliselle pulliaiselle - tarkoitan siis OIKEASTI tavalliselle noobille joka ostaa pleikkarin niiden NHL- ja rallipelien vuoksi ja joka ei seuraa pelimediaa juuri ollenkaan - Wiimoten ja PS3-ohjaimen liiketunnistuksen erot eivät ole juurikaan selvillä.

Voin jo nähdä ne Sonyn ylicoolit mainokset joissa kerrotaan uuden sukupolven saapuneen upeilla grafiikoilla ja liiketunnistusohjaimella. Ja missä on Nintendo markkinointinsa kanssa? Milloin viimeksi olette nähneet televisiossa Nintendon mainoksen =)

PhazonBlaxor
13.5.2006, 11:50:26
Kai teistä jokainen tajuaa mitä tapahtuu kun sekä Wii että PS3 ovat kaupoissa... Sony murskaa Nintendon markkinoinnillaan ja saa asian näyttämään siltä kuin koko homma olisi heidän ideansa. Ja oikeasti, tavalliselle pulliaiselle - tarkoitan siis OIKEASTI tavalliselle noobille joka ostaa pleikkarin niiden NHL- ja rallipelien vuoksi ja joka ei seuraa pelimediaa juuri ollenkaan - Wiimoten ja PS3-ohjaimen liiketunnistuksen erot eivät ole juurikaan selvillä.

Voin jo nähdä ne Sonyn ylicoolit mainokset joissa kerrotaan uuden sukupolven saapuneen upeilla grafiikoilla ja liiketunnistusohjaimella. Ja missä on Nintendo markkinointinsa kanssa? Milloin viimeksi olette nähneet televisiossa Nintendon mainoksen =)

Omppu on täysin oikeassa. Tuosta tullut mielikuva pisti jotenkin vihaksi. Hyvä sony, kaikki menee hyvin, mainostakaa vaan kunnolla niin kyllä se siitä! Ei hitto näin... Saa sitten nähdä miten tässä käy. On päivänselvää, että ne jotka eivät seuraa pelitapahtumia juuri ollenkaan, ja ovat pleikkari pelaajia, ostavat sitten PS3:n. Heti kun PS3:n mainos tulee jonnekkin, niin he huomaavat että "jaa, pleikkari 3, ostan sen." ilman mitään miettimisiä. Bisnesmaailma on ilkeä, mutta tuo pistää silti jotenkin vihaksi. :eh:

WonderAndy
13.5.2006, 11:56:50
Pistääpä minuakin moinen päähän, paikoitellen aika laillakin. Mutta minkäs minä sille voin, yksi ihminen ei voi muuttaa juuri mitään, mutta omalta osaltani voin olla avuksi. Aion näet ostaa Wiin uutena kaupasta, enkä käytettynä tukeakseni Nintendoa. Nintendo on pistänyt Wiihin todella paljon aikaa, vaivaa, ja ennen kaikkea rahaa, ja on pelaajan melkeinpä velvollisuus maksaa siitä, mitä meitä varten on tehty.

No, en nyt sen enempiä whinetä, ettei mene täysin överiksi. Wii on kuitenkin saanut netissä keskusteluissa paikoitellen paljonkin kannatusta, joten mahdollisuus on sillekin, että Wii todella myisi. PS3:n hakkaamisesta ei voi juurikaan haaveilla, mutta aina voi toivoa. itse tuen Nintendoa tässä kilvassa.

Wompatti
13.5.2006, 12:56:12
En sanoisi varmaksi että Sony murskaa Wiin myynnin markinnoinnillaan. Kumman luulette olevan kiinnostavamman maksajan mielestä? Hieno Wii, joka maksaa vain osan PS3:n hinnasta, vai PS3, jonka superhienon grafiikan näyttämiseen pitäisi ostaa vielä kallis littutelkkarikin?
Jos iPodin myyntiin on vaikuttanut laitteen pelkistetty ulkonäkö, väittäisin Wiillä olevan tällä perusteella paremmat mahdollisuudet, kuin PS3:lla.

Azu
13.5.2006, 16:32:07
Sonyn vahvuus tulee tietenkin olemaan brändissä ja näkyvyydessä. Nintendon Wiillä saattaapi olla hieman erilainen tapa levitä. Eihän sitä tarvitse kuin esitellä kaverille/serkulle/tutulle Wiitä oikean pelin kanssa, ja tämä on jo ryntäämässä kauppaan Wiitä ostamaan. :D

Niin, ja ihan näin btw, Hudson on tuomassa 100(!!!) peliä Wiin Virtuaaliselle konsolille ladattavaksi. Tämän lisäksi Nintendo on varmistanut, että joitain pienkehittäjien pelejä laitetaan myös ladattavaksi Virtual Console palveluun. Lähinnä siis sellaisia pelejä, joista suurin osa ihmisistä ei ole valmis maksamaan 50-60 euroa.

Echo
14.5.2006, 9:02:52
Nintendo on ainakin peliharrastajien osalta hyvässä asemassa mikäli näitä GameFAQsin polleja on uskominen.

Which system's games most impressed you at E3 this year? (http://www.gamefaqs.com/poll/index.html?poll=2374)
Wii ylivoimaisena ykkösenä ja PS3 siinä lähettyvillä vielä, mutta Xbox 360 on jo todella kaukana.

Which of the three next-gen consoles do you think you'll own by this time next year? (http://www.gamefaqs.com/poll/index.html)
Wii tässäkin pollissa ensimmäisenä, joskaan ei ihan niin suurella marginaalilla. Useimmat näyttäisivät valitsevan Wiin ja PS3:n seuraavan sukupolven konsoleista Xbox 360:n jäädessä viimeiseksi.

Näitä polleja täytyy tietenkin lukea varauksella, sillä tilanne saattaa muuttua markkinoinnin, julkaisun onnistumisen ja pelijulkistuksien myötä dramaattisesti. En yhtään epäile, etteikö Sony markkinoisi PS3:a aggressiivisesti cooleilla mainoksilla ja muulla (kuten Omenarosvo sanoi), mutta jos Wiimote on hyvin esillä kaupoissa ja helposti kokeiltavana, voi intuitiivinen ohjaus ja edullinen hinta hyvinkin vedota massoihin paremmin kuin huippuhienot grafiikat.

Critis
15.5.2006, 14:28:01
Kommentit Smash Bros Brawl:sta tulee hiukkasen myöhässä, mutta parempi myöhässä kuin ei milloinkaan.

Hienon näköinen video oli ja hauska, täytyy myöntää että repesin hiukan tuolle Warion pierulle. Suurin yllätys minulle oli että Solid Snake on tässä hahmona, ihan positiivinen asia sinänsä vaikka pelin pitäisi olla nimenomaan Nintendo hahmoille suunnattu. No enää en ylläty jos vaikka Sonic ja Megaman tästä tulisi löytymään, jos vain Sega ja Capcom antavat luvan. Yllätävää myös että Nobuo Uematsu säveltää Smash Bros Brawl:n musiikin, mihin tämä maailma onkaan menossa kun Uematsu alkaa Mario musiikkia säveltämään :D. Mielenkiintoinen uusi hahmo kaarti näytti myös olevan, yllättävin oli jos Snakea ei lasketa niin Kid Icarus:n Pit, häntä ei ole sitten NES aikojen jälkeen näkynytkään.

Olisi hienoa jos Brawl:sta tulisi löytymään se ärsyttävä Duck Hunt:tista oleva koira, pääsisi oikein kunnolla kostamaan lapsuuden traumat vetämällä tuota koiraa kunnolla pataan, perkele. http://forums.gottadeal.com/images/smilies/evil.gif

Zenes
15.5.2006, 15:29:38
Näin vannoutuneena pc-pelaajana täytyy myöntää, että Wii on kaikkienaikojen ensimmäinen konsoli, joka oikeasti kiinnostaa minua. Koko härveli vie pelaamisen aivan uudelle tasolle ja on vielä ulkonäöllisesti uskomattoman pieni ja hieno. Tykkään. Itse harkitsen Wiin ostoa, joka olisikin ensimmäinen konsolini. Pleikkarit ei ole kiinnostaneet, kuin ainoastaan Finalien takia, mutta pelkästään niiden takia ei ole tullu konetta hankittua. PC on riittänyt minulle hyvin. Wii kuitenkin näyttää uskomattoman hyvältä.

Yllättävän moni jättää Wiin huomioimatta, siksi koska siinä ei ole numeroarvoisesti niin paljon tehoa. Mitä ihmettä sillä teholla sitten tekee? Ei yhtään mitään. Tuovat vain törkeästi lisähintaa. Kaikki trailerit ovat näyttäneet aika vakuuttavilta. Nuo Smash Brosit ovat kuulemma olleet kivoja moninpelejä, (En vain koskaan ole päässyt pelaamaan...) joten kuullostaa lupaavalta. Ja näyttää myös. Graafisestikin tuo on ihan kiitettävää.

Wii saattaa olla näillä näkymin hankinta listalla, kun vielä hintakaan ei ilmeisesti ole mikään aivan päätä huimaava.

Weirdo
17.5.2006, 18:12:52
Pah, on mahdollisa ettei ohjaimen mukana tule ladattavaa akkua (http://www.revo-europe.com/news.php?nid=9188) ja on mahdollsita että sellaista julkaista ollenkaan. Tavallainen paristo ja akkuparisto kai käy, mutta olisi tämä silti sellaista munimista mitä voi odottaa pelkästään Nintendolta. Lisäksi Ohjain on samaan jutun mukaan paljon pahempi paristosöyppö kuin WaveBird.


Kai teistä jokainen tajuaa mitä tapahtuu kun sekä Wii että PS3 ovat kaupoissa... Sony murskaa Nintendon markkinoinnillaan ja saa asian näyttämään siltä kuin koko homma olisi heidän ideansa. Ja oikeasti, tavalliselle pulliaiselle - tarkoitan siis OIKEASTI tavalliselle noobille joka ostaa pleikkarin niiden NHL- ja rallipelien vuoksi ja joka ei seuraa pelimediaa juuri ollenkaan - Wiimoten ja PS3-ohjaimen liiketunnistuksen erot eivät ole juurikaan selvillä.Etköhän nyt vähän liioittele. Edes Sonyn propagandaa suoltavalla pr-osastolla ei ole niin taitavia aivopesijöitä, että Sony saisi tästä oman ideansa. Sain tosta sellaisen käsityksen kuin joku 90% pelaajista on jotain yhteenniputettua massaa, joka on a) tyhmää ja b) ei seuraa ollenkaan pelamaailman tapahtumia ja mukisematta ostaa sen, mitä hypetetään eniten. Joku taisi jo mainitakin, että kallistuksentunnistus vaikuttaa pelkältä yritykseltä viedä huomiota pois Wiistä ja Sony kai muutenkin pitää Msoftaa edelleen suurempana kilpailijanaan, eli tehoilla pullistellaan loppuun asti ja ohjain on mallia peruskapula. Tota PS3:n kallistuksentunnistusta ei vielä edes käytä yksikään peli ja siihen on vain lisätty toi ominaisuus yhtään miettimättä, muuttaako se ohjainta yksinään miksikään. Odotankin innolla milloin pääsee naureskeleen Sonyn ekalle kyhäelmälle, joka kaiken ottaa "kaiken hyödyn irti" tosta ominaisuudesta. Nintendo ei nyt siitä kannata huolehtia.


Milloin viimeksi olette nähneet televisiossa Nintendon mainoksenDS:hän mainostettu TV:ssä, netissä paljon enemmän viimeisen vuoden aikana paljon enemmän kuin PSP:tä. Ja ilmeisen tehokkaasti, kun DS on niinkin selvä ykkönen.


Mitäs tässä muuta sanomaan, uusi Zelda kiinnostaa vaikken koskaan ole pelannut pahemmin mitään muuta kuin A Link to the PastiaJos TP kiinnostaa, kannattaa käyttää aika hyväkseen ja pelata ainakin OoT läpi ja saat huomattavasti enemmän irti TP:stä (ja muistakin Zeldoista, jos kiinnostaa). Empä usko, että TP kummemmin kertoo mitään Triforcesta, jumalista ja asioista, jotka varmasti kuuluu osaksi TP:n juonta. Vanhemmat Zeldat eiväöt ole niin tärkeitä, OoT:hen sarjan "pääjuonet" jollain tavalla aina liittyy ja ainakin WW:ssä oletetaan, että OoT on jo pelattu - samoin luultavasti TP:ssä.

Omenarosvo
17.5.2006, 18:32:44
Pah, on mahdollisa ettei ohjaimen mukana tule ladattavaa akkua (http://www.revo-europe.com/news.php?nid=9188) ja on mahdollsita että sellaista julkaista ollenkaan. Tavallainen paristo ja akkuparisto kai käy, mutta olisi tämä silti sellaista munimista mitä voi odottaa pelkästään Nintendolta. Lisäksi Ohjain on samaan jutun mukaan paljon pahempi paristosöyppö kuin WaveBird. Ohjaimen käyttövirta olikin suurin huolenaiheeni. Vihaan paristoja, paristojen loppumista ja uusien paristojen vaihtamista. Kalliita. Pitää muistaa että akutkin kuluvat, mutta mieluummin ostaisin uuden akun kerran parissa vuodessa kuin uudet paristot joka kuukausi.


Etköhän nyt vähän liioittele. Edes Sonyn propagandaa suoltavalla pr-osastolla ei ole niin taitavia aivopesijöitä, että Sony saisi tästä oman ideansa. Sain tosta sellaisen käsityksen kuin joku 90% pelaajista on jotain yhteenniputettua massaa, joka on a) tyhmää ja b) ei seuraa ollenkaan pelamaailman tapahtumia ja mukisematta ostaa sen, mitä hypetetään eniten.Ainakin suomalaisia pidän suht typeränä pelikansana. Näkeehän sen jo siitä mitä suurin osa suomalaisista aikuisista pelaa, eli lätkä ja autopelejä pleikkarilla (olivat ne miten keskinkertaisia tai surkeita tahansa) :D Ja väittäisin että nämä ihmiset eivät 90% tiedä Sonyn ja Nintendon ohjainten liikkeentunnistuksen eroja, jos vaikka Gigantin lehtisessä lukee "ohjaimessa vallankumouksellinen liikkeentunnistus!" molempien laitteiden kuvausten kohdalla.


DS:hän mainostettu TV:ssä, netissä paljon enemmän viimeisen vuoden aikana paljon enemmän kuin PSP:tä. Ja ilmeisen tehokkaasti, kun DS on niinkin selvä ykkönen.Mielestäni Nintendon mainostamista länsimaissa ei voi edes verrata Sonyn markkinointiin. Pari hassua koira-aiheista DS-mainosta olen sen bundlen ilmestymisen aikoihin nähnyt. Sony on mainostanut laitteitaan tv:ssä niin suurella volyymilla, että kuka tahansa kaduntallaaja tietää mikä PlayStation on. Jos saman tekisi mille tahansa muulle Nintendon laitteelle paitsi 8-bittiselle Nintendolle ja Gameboylle, kysymysmerkit leijailisivat huomattavan monen pään päällä. Eikä DS edes ole samalla lailla mainstreamia täällä päin palloa niin kuin Japanissa, jossa Nintendo ilmeisesti panostaa myös enemmän markkinointiin.

Azu
17.5.2006, 18:52:25
Tämä viesti oli alunperin Azun kirjoittama, mutta minä n00bailin eli sekoitin epähuomiossa EDIT- sekä QUOTE-napin keskenään ja tässä tulos. Anteeksipyyntö alkuperäiselle säveltäjälle lähetetty :) -Omenarosvo


Haluan edelleenkin päästä kovasti pelaamaan Wiitä, mutta nyt odotukset ovat hieman realistisemmat. Vielä kun Nintendo saisi kaikista peleistä hiottua ohjausbugit pois, niin johan siitä tulee one hell of a konsoli.Samat fiilikset. Olen todellakin hieman varpaillani sen ohjauksen toimivuuden suhteen. Toisaalta, nämähän ovat vain first person -pelejä molemmat. Tosin first person -peleinä nämä ovat vasta ensimmäistä sukupolvea. Ei ensimmäisen generaation DS-pelitkään kauheasti vakuuttaneet. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo kunhan kehittäjät hieman opettelevat uutta kapulaa. Näistä parista pettymyksestä huolimatta Super Mario Galaxyhan on raporttien perusteella priimatavaraa.

MIkä minusta tuntui yhtenä suurimmista pettymyksistä oli sen erään Castlevania-tuottajan kommentti Wiistä, joka "on lähinnä suunnattu nopeita pickup'n'play-kokemuksia etsiville pelaajille". Tämän vuoksi hän ei ole kiinnostunut tekemään esimerkiksi Castlevania-peliä Wiille O________________O;; Siis wtf!! Lisäksi hän mainitsi että ihmiset väsyisivät nopeasti piiskan heiluttamiseen. Tarviiko sitä ruoskaa nyt olan takaa heilauttaakaan jos pelkkä ranneliike riittää??


Ja mitä tulee tuohon näkyvyyteen, maailman laadukkaimassa ohjelmassa, Viihdeuutisissa, mainostettiin kuinka "Pleikkari esitti uuden Pleikkarin E3:lla, jossa on vallankumouksellinen liikkeentunnistus." =) Wiistä ei mainintaakaan.No siis tämä on se juttu mitä Weirdollekin yritin selittää. Nimenomaan juuri tämä!

Azu
17.5.2006, 21:40:21
;D Ei taida vieläkään olla ihan oikein nuo säädöt Ompulla. Minäkö olen tässä nyt oikein monologia pitämässä itseni kanssa? :huh:

Sami E
17.5.2006, 23:33:20
Pah, on mahdollisa ettei ohjaimen mukana tule ladattavaa akkua (http://www.revo-europe.com/news.php?nid=9188) ja on mahdollsita että sellaista julkaista ollenkaan. Tavallainen paristo ja akkuparisto kai käy, mutta olisi tämä silti sellaista munimista mitä voi odottaa pelkästään Nintendolta. Lisäksi Ohjain on samaan jutun mukaan paljon pahempi paristosöyppö kuin WaveBird.

Munimista? Tavalliset akkuparistot ovat äärihelppo keino pitää ohjaimessa aina virtaa ilman johtoja. Tämä asia voi toki muuttua tämän puolen vuoden aikana, mutta ei minua haittaisi tämä järjestely, etenkin koska akkuparistoja löytyy jo GBAn ja kannettavan soittimen jäljiltä, ja uusia saa kaupasta melkein normaalien alkalien hinnalla. Itse laturiin täytyy toki tehdä se parinkymmenen euron kertasijoitus, mutta se sitten pitääkin paristot ladattuna niin, että kun yhdestä paristosetistä loppuu virta, ei ohjainta tarvitse pistää lataukseen (vrt. 360 ja PS3) vaan voi laittaa pelin tauolle, vaihtaa paristot ja jatkaa kuin ei mitään.

Ladattavissa laitteissa minua ärsyttää se vaihe, kun ne ovat pakolla kiinni seinässä, ja myös se, että välillä lataaminen unohtuu. Sitä akkua kun niissä voi harvemmin vaihtaa uuteen ilman mitään odotteluja, eli lataamista joutuu joko odottamaan, tai sitten välillä uuden session aloittaessa huomaa, että laitteessa ei olekaan virtaa.

Mutta tosiaan, tämä on nyt vielä vaiheessa, ja sen verran epävarmaa tietoa, että ei välttämättä kannata alkaa ostaa niitä paristojen deluxe-säästöpakkauksia ihan vielä.

Weirdo
17.5.2006, 23:56:38
En nyt Omppu tajua mitä söhläät, enkä yhtään tiedä kummalle nyt vastaan, joten jätän quotet sikseen. Olet jo nyt saanut aikaan jotain näkyvää alueella, jota ei ole varmaan yli vuoteen moderoitu, on ainakin räväkkä alku.

Sitten keskusteluun aiheeseen, josta tuskin ikinä tulee loppua. En halua väittää joka asiassa vastaan, mutta ihmettelen kyllä muuta asiaa. Ensinnäkään Sony ei kyllä millään hurjalla pr-koneistollaan noussut markkinajohtajaksi vaan ajoitus osui nappiin ja Sega sekä Nintendo omilla toilailullaan ikään kuin levittävät punaisen maton, suoran reitin jota Sonyn oli helppo kävellä. Nintendo olisi kyllä pitänyt asemansa ykkösenä jos se olisi tajunnut julkaista edullisemmin cd-tekniikkaa käyttävän laitteen siinä vuotta aikaisemmin. Nintendo kumminkin teki historian suurimman munauksen, lykkäsi julkaisua ja hyvissä ajoin teki selväksi että N64 käyttää kasettitekniikkaa ja sekös riemastutti pelitalot, lehdistön ja kuluttajat - ja kaikki kitinä liittyi pääasiassa kalleuteen ja tallennuskaasitettiin. PSX oli koneena jonkin verran halvempi, pelit selvästi halvempia ja tärkeimpänä sille oli paljon halvempaa tehdä pelejä, joten siitä tuli helppo valinta pelitaloille ja kuluttajille. Toki Sony on osannut sen jälkeen markkinoida pleikkarinsa oikein, mutta myös PS2:ta auttoi huomattavasti ettei sille ollut puoleentoista vuoteen kilpailijoita, ts. pelejä ilmestyi vain sille ja toisaalta Xboxille ja Cubelle ilmestyi huonosti julkaisupelejä.

Suosittelen ihan rauhassa odottamaan konsoleiden launchit ja sitten ylistämään Sonyn markkinointikoneiston ylivertaisuutta. Xbox 360 on jo ulkona ja Msofta tekee kaikkensa häiritäkseen PS3:n julkaisua, Nintendokin aiheuttaa ongelmia jos julkaisut osuvat kovinkin lähekkäin. Jos konsolit julkaistaisiin n. kuukauden päästä, Wii luultavasti myisi E3:n siivittämä enemmän ja Sonylle olisi tekemistä saada ylihinnoiteltua konsolia kaupaksi. Kyllä se innovatiivisuus, pelitarjonta ja hinta ratkaisee paljon enemmän kuin Sonyn nimi, josta ei ollut PSP:lle tai heppoiselle E3-tajonnalla paljon apua. Minusta liioittelette koko Sonyn nimen vaikutusta, sillä nimenomaan ne jotka aikovat ostaa uusia konsoleita tietävät kyllä Wiistä ja Xboxista, eivät keskivertokuluttajat ole niin uusavuttomia, että jonkun viihdeuutisten tmv. perusteella valitaan Sonyn konsoli. Esim. E3:lla, joka oli Nintendon voitto ja Sonyn tappio, on paljon enemmän vaikutusta pelaajien konsolivalintoihin kuin teidän mittatikulla eli viihdeuutisilla.

Olen muuten täysin pihalla, mitä E3:ssa Nintendo tarjosi. Netti oli kaksi viikkoa poikki poislukien 9.5., mutta ilmeisesti siellä ei noiden pelitraileren lisäksi mitään kovin erikoista footagea ollut? Raportit ongin sitten jostain nettisaitilta kun jaksan, tosin eipä edes kiinnosta tällä hetkellä.

Clichet
18.5.2006, 0:15:54
Wii vaikuttaa semmoselta konsolilta, jonka voisi jopa ostaa kun se markkinoille tulee. Mainittakoon nyt tässä, että tuo itse konsoli on aivan hemmetin siistin näköinen.;) Mutta tuota "ohjaimen" toimivuutta edelleen epäilen. Itse on vaikea kuvitella ohjaavansa peliä jollakin kaukosäätimellä. Mutta sepä se, pitääkin päästä kokeilemaan miten se toimii.
Tulevat pelit ovat osasyy miksi ylipäätänsä tämä konsoli kiinnostaa, mutta eniten kiinnostaa tämä: http://www.revo-europe.com/news.php?nid=9142

Omenarosvo
18.5.2006, 8:14:49
En nyt Omppu tajua mitä söhläät, enkä yhtään tiedä kummalle nyt vastaan, joten jätän quotet sikseen. Olet jo nyt saanut aikaan jotain näkyvää alueella, jota ei ole varmaan yli vuoteen moderoitu, on ainakin räväkkä alku.Kiitos, kiitos ;) Olen vain niin ihmeellinen! :love: =/ (eiköhän tää tästä)


Suosittelen ihan rauhassa odottamaan konsoleiden launchit ja sitten ylistämään Sonyn markkinointikoneiston ylivertaisuutta. Xbox 360 on jo ulkona ja Msofta tekee kaikkensa häiritäkseen PS3:n julkaisua, Nintendokin aiheuttaa ongelmia jos julkaisut osuvat kovinkin lähekkäin.Näinhän se kyllä on. Olin lähes varma että PSP jyrää DS:n alleen, mutta toisin kävi. On muuten todella huvittavaa kuinka sekä Msoft sekä Sony yrittävät nyt olla niin hyvää kaveria Nintendon kanssa ja dissata toista. Ihan kuin jossain lastentarhassa silloin kun joku sai uuden hienon kuormurin ja kaikki halusivat leikkiä sillä.

Msoft julisti että kuluttajat tulevat ostamaan 360:n sekä Wiin. Sonyn Phil Harrison kiirehti sanomaan haastattelussa että ei vaan PS3:n sekä Wiin.

Maduin
18.5.2006, 9:34:57
Suosittelen ihan rauhassa odottamaan konsoleiden launchit ja sitten ylistämään Sonyn markkinointikoneiston ylivertaisuutta. Xbox 360 on jo ulkona ja Msofta tekee kaikkensa häiritäkseen PS3:n julkaisua, Nintendokin aiheuttaa ongelmia jos julkaisut osuvat kovinkin lähekkäin.
En usko, Moore itsekin sanoi etteivät he voi tehdä mitään, PS3:t kuitenkin tullaan myymään loppuun joka tapauksessa. Se on sitten toinen asia mitä MS tekee parin kuukauden päästä tämän julkaisun jälkeen.


Msoft julisti että kuluttajat tulevat ostamaan 360:n sekä Wiin. Sonyn Phil Harrison kiirehti sanomaan haastattelussa että ei vaan PS3:n sekä Wiin.
"Everybody loves Wii". Nähtävästi tämä "kakkoskonsoli" onkin se pääkonsoli ;)

PhazonBlaxor
18.5.2006, 9:58:13
PS3 ja Xbox360 kilpailevat että kumpi saa mennä Wiin rinnalle! ;D Tuo on kyllä niin hupaisaa. Apuaaa... *Nauraa vedet silmillä.* Tuota noin, itse ainakin ostan varmaan pelkän Wiin, mutta jos toinen konsoli pitää ostaa, niin se on varmaan sitten tuo boxi. Meinasin jo sen aikaisemmin ostaa, mutta tuli pieni rahaongelma, joten se jäi siihen.

//Hitto, noilla ei ole mitään rajaa Wiimoten kopiointiyrityksissä. (http://www.peliplaneetta.net/pelikonsolit/uutiset/6398/)

Weirdo
24.5.2006, 18:44:57
Ääniliittimistä juttua (http://www.revo-europe.com/news.php?nid=9208); 5.1 Surround -ääntä ei luultavasti tueta. Wiissä on sama Dolby Pro Logic II mikä löytyy Cubesta.

Harmonica
25.5.2006, 18:46:05
Nintendo on varmistanut Wii-konsolin hinnan olevan alle 250 dollaria.

http://press.nintendo.com/articles.jsp?id=9648

Sami E
26.5.2006, 0:50:50
Ääniliittimistä juttua (http://www.revo-europe.com/news.php?nid=9208); 5.1 Surround -ääntä ei luultavasti tueta. Wiissä on sama Dolby Pro Logic II mikä löytyy Cubesta.

Konsolifinissä sph postasi kiinnostavaa juttua (http://www.konsolifin.net/bbs/showpost.php?p=370227&postcount=1546): Pro Logic II:ssa kanavien äänenlaatu olisi kuulemma jopa parempi, vaikkakin surround-äänen suunta ei olisi yhtä tarkka kuin enemmän laskentatehoa vaativassa Dolby Digitalissa.

/edit: Tajusin juuri, että Wii on ensimmäinen Nintendon tv-konsoli, jonka olen ostamassa julkaisun yhteydessä 15 vuoteen. GBA:n ja DS:n toki hankin pikaisesti, mutta Nintendo 64:n kanssa minulla kesti viisi vuotta (melkein koko laitteen elinikä), ennen kuin hankin konsolin halvalla käytettynä. Cuben hankin vähän nopeammin, kaksi vuotta julkaisun jälkeen. Viimeiset kaksi sukupolvea PlayStation on ollut minun Nintendoni, mutta nyt tuo trendi näyttää muuttuvan minun kohdallani ja myös maailmalla.

Raton
29.5.2006, 18:41:46
PS3 hype on alkanut :).

MTV3 Viihdeuutiset: "PS3:n vallankumouksellinen liikettä tunnistava ohjain"

MTV3:n viihdeuutisten mukaan Sonyn Playstation kolme hyödyntää uutta teknologiaa ohjaimessaan, liikkeentunnistusta, jota ei ole ennen nähty. Sony On uskomattoman kekseliäs. Kaikki vain valittamaan viihdeuutisista TÄNNE (http://www.mtv3.fi/info2004/palaute.shtml/a03?katsojapalvelu/a03)

Mukavaa. Mukavaa...


SOny ei tietenkään sitä liikken tunnistusta keksinyt ja laittanut sitä ekana ohjaimeen, vaan Nintendo teki kaiken <= Tietämättömille

Maduin
29.5.2006, 21:05:55
PS3 hype on alkanut :).

MTV3 Viihdeuutiset: "PS3:n vallankumouksellinen liikettä tunnistava ohjain"

MTV3:n viihdeuutisten mukaan Sonyn Playstation kolme hyödyntää uutta teknologiaa ohjaimessaan, liikkeentunnistusta, jota ei ole ennen nähty. Sony On uskomattoman kekseliäs. Kaikki vain valittamaan viihdeuutisista TÄNNE (http://www.mtv3.fi/info2004/palaute.shtml/a03?katsojapalvelu/a03)

Mukavaa. Mukavaa...


SOny ei tietenkään sitä liikken tunnistusta keksinyt ja laittanut sitä ekana ohjaimeen, vaan Nintendo teki kaiken <= Tietämättömille
Sonya ei voi syyttää MTV3:n vioista ;) Ja Wiin liikkeentunnistin ei ole samanlainen kuin PS3:n. Dualshake (PS3:n ohjaimen nimi) sisältää ominaisuuden joka tunnistaa vain kun siirrät ohjainta johonkin kuuteen suuntaan. En sanoisi että Sony matki Nintendoa tässä asiassa, olivathan he patentoineet tämän jo aikoja sitten. Toinen asia sitten saivatko he idean vihdoinkin käyttää tätä patenttiaan pelitarkoituksiin. Sony pikemminkin matki Microsoftia joka loi tällaisen ohjaimen kauan kauan sitten, joka lopulta faletti.

PhazonBlaxor
30.5.2006, 18:28:15
Hmph... Sony se osaa. Mulle on ihan sama mitä se firma tekee, itse kuitenkin tiedän että tuo on nintendolta pöllitty idea, ja en kunnioita sonya sen varastamisesta. Vaan ihan sama, mitä väliä sillä on? Liike-elämä on karua, ja kekseliäät pärjäävät, joten hyvä sony, saitte ilmaisen idean ja nyt ei kun mainostamaan! ;D *Itkee ja nauraa*

//Öhöm, luuletteko te tosiaankin, että sony saa nintendon aikeet yhtä myöhään selville kuin normaalit ihmiset? ;)

Jesh
30.5.2006, 20:08:53
Hmph... Sony se osaa. Mulle on ihan sama mitä se firma tekee, itse kuitenkin tiedän että tuo on nintendolta pöllitty idea, ja en kunnioita sonya sen varastamisesta.
Ai se on varastamista Nintendolta, vaikka Sony sen oli patentoinut jo aikaisemmin? Kuten Maduin jo työssa ylempänä sanoi, pikemminkin Nintendon paljastukset antoivat vain Sonylle motiivin käyttää jo vanhaa ideaansa. Vaikka itse näin aluksi punaista kuullessani asian, en jaksa enää kiihkoilla nyt. Sonyn versio on kuitenkin niin paljon yksinkertaisempi ja en hetken mietittyäni jaksa kuitenkaan kiihkoilla siitä, että yritys yrittää vain pysyä mukana kilpailussa.

Ennemminkin typeränä näkisin vain Sonyn asenteen: Ei itse voitu olla ensimmäisenä ottamassa kosketusohjausta mukaan asiaan. Kaipa siellä pelättiin, että asiakkaat jotenkin kammoksuisivat asioita jotka oikeasti uudistavat pelausta. :P Ärsyttävää, että vältellään kaikenlaisia riskejä ja pelataan aina varman päälle. Piti Nintendon taas näyttää mallia nih!

Qualin
31.5.2006, 7:19:46
Kaipa siellä pelättiin, että asiakkaat jotenkin kammoksuisivat asioita jotka oikeasti uudistavat pelausta.:P Ärsyttävää, että vältellään kaikenlaisia riskejä ja pelataan aina varman päälle. Piti Nintendon taas näyttää mallia nih!Eikös tuo ole oikeastaan ihan toimivaksi havaittu tapa kerätä rahaa hyppysiinsä ja ennen kaikkea pitää se siellä? Tosin, oli selitys mikä tahansa, niin toisen matkimisesta tulee karvasmaku suuhun. Se pitääkin tehdä sillai ettei kukaan huomaa. :cool: Olkoot vaan vanha keksintö, joka tulee esille vastan kun joku muu samanlainen tulee. Ärsyttävää olisi, jos suurfirma menee nurin, koska aina niin ailahteleva kansa kauhistuu uudistusta ja polttaa niiden tuomiokirkon. Ja syö niiden äitien ruuat!!1

Itse aiheeseen en osaa sanoa haravaa tai varista :shok:. Joku toimintaintoinen voisi jopa pitää tätä der spämminä. Onneksi minä sentään tiedän paremmin.

Razakin
31.5.2006, 7:22:02
Joku asiasta tietävä voisi vielä valaistaa ihmisiä siitä että oliko tuo Nintendon liikkeenohjaus firman oma keksintö, vai jälleen yksi patentointi? Itse en nyt asiaa, muista ja jaksa edes alkaa töissä googlettelee, menee imago pieleen jos lafkan muut ihmiset luulevat minua Nintendofanipojaksi.

Weirdo
31.5.2006, 9:38:08
Ai se on varastamista Nintendolta, vaikka Sony sen oli patentoinut jo aikaisemmin?Nintendo käytti liikkeentunnistusta jo GBC:ssä, tosin vain n. 15 pelissä. PS3:lle niitä tuskin julkaistaan yhtään sen enempää.

Critis
31.5.2006, 11:48:49
Mutta eikös myös alkuperäisessä Gba:ssa (ei SP) ole liikkeentunnistin myös? Vai muistanko jonkun teknisen asian väärin? Ainakin Gba:lle on tullut sellainen peli kuin Warioware Twisted jota juuri pelataan kääntämällä Gba:ta erisuuntiin. Joten kyllä mielestäni Gba:ssa pitäisi myös olla liikkeentunnistin.

Azu
31.5.2006, 12:31:15
Joku asiasta tietävä voisi vielä valaistaa ihmisiä siitä että oliko tuo Nintendon liikkeenohjaus firman oma keksintö, vai jälleen yksi patentointi?
Sehän nyt on aivan sama keksikö Nintendo varsinaisesti liikkeentunnistusta (vastaushan on siis: ei), mutta jälleen kerran Nintendo on ensimmäisenä ottamassa sitä laajemmin pelikäyttöön. Microsoftillakin oli samantyylinen ohjain tietokoneelle, mutta se ei vain "toimi", koska niin harvat ostavat tuollaisia ylimääräisiä ohjaimia -> turha tehdä pelejä, jotka sitä tukevat.


PS3:lle niitä tuskin julkaistaan yhtään sen enempää.
Ainakin Ubisoft on innoissaan (http://www.pelaajalehti.com/web/peliuutiset/ubisoftin_johto_diggaa_ps3sta/) PS3:n ohjaimesta. Varmasti se kiinnostaa monia muitakin, vaikkei yhtä monipuolinen olekaan kuin Wiimote. Erona johonkin Eyetoyhin on myös se, että kaikilla PS3:n ostajilla on tuollainen juttu, ja näin ollen kehittäjät voivat halutessaan ihan huoletta laittaa tuen tuollekin.

Razakin
31.5.2006, 13:08:16
Sehän nyt on aivan sama keksikö Nintendo varsinaisesti liikkeentunnistusta (vastaushan on siis: ei), mutta jälleen kerran Nintendo on ensimmäisenä ottamassa sitä laajemmin pelikäyttöön.
Kysymykseni pointti olikin se että kannattaako sitä suitsuttaa että Nintendo taas keksinyt jotain (kuten jotkut täällä tekevät), kun Nintendo pelkästään lisenssoi teknologian.

Ja lopulta, mitä merkitystä sillä on että kuka sen teknologian ottaa ensimmäisenä käyttöön, merkitystä on vain sillä ketkä sitä teknologiaa tajuavat parhaiten käyttää. Ja tällä hetkellä vaikuttaa että Sonyn liikkeentunnistus on pelkästään Rumble^2, eli turha lisäke, toisin kuten Wiillä. Itseäni ei kyllä vieläkään ajatus siitä että joudun käsiä heiluttamalla liikuttaa hahmoa tai huitoa miekalla innosta yhtään. Sen näkee sitten kun joskus Wiitä pääsee tesmailee.


Mutta eikös myös alkuperäisessä Gba:ssa (ei SP) ole liikkeentunnistin myös? Vai muistanko jonkun teknisen asian väärin? Ainakin Gba:lle on tullut sellainen peli kuin Warioware Twisted jota juuri pelataan kääntämällä Gba:ta erisuuntiin. Joten kyllä mielestäni Gba:ssa pitäisi myös olla liikkeentunnistin.
Liikkeentunnistin oli pelikasetin sisällä.

Weirdo
31.5.2006, 15:12:20
Kysymykseni pointti olikin se että kannattaako sitä suitsuttaa että Nintendo taas keksinyt jotain (kuten jotkut täällä tekevät), kun Nintendo pelkästään lisenssoi teknologian.Epäolennaista. Nintendo ei ikinä väittänyt tuovansa/kehittävänsä mitään uutta teknologiaa, eikä sellaisten kehittely kuulu millekään pelitaloille. Wiimote on nimenomaan sitä, mitä Nintendo on hehkuttanut sen olevan: uusi tapa ohjata pelejä ja helpottaa uudentyyppisten peli-ideoiden kehittämistä.

Maduin
31.5.2006, 15:55:22
Skippaan väittelyt nyt ja postaan vain tämän linkin:
http://www.nintendo.fi/
1.6.2006? Mitäs silloin tapahtuu?

Celeb
31.5.2006, 16:11:03
WTF?

Huomenna!? Spekuloikaa! Jospa Lite julkaistaisiin muutama viikko aikaisemmin jo. Ei varppina ole kuitenkaan Wii, tai eihän sitä tiedä... =)

Azu
1.6.2006, 13:13:26
Ehä tuo ollu mittään muuta ku uudistettu sivusto.

Antendo
2.6.2006, 7:52:00
http://www.nintendo.fi/?game=1219
Eikös toi SSBB (=Super Smash Bros. Brawl, tietämättömille) tule 2007 alussa eikä vasta vuonna 2010. Prkl!

http://www.nintendo.fi/?file=91&sort=ASC&o=pub#list
Kai nyt joku tulee ihaväkipakolla enne 2010, jos Wii:kin tulee tän vuoden loppupuolella! Eikös...?

Olipa muuten Wiistä juttua - ja E3:sta muutenkii - Pelit lehessä. Eli hopi hopi ostamaan se.

Azu
7.6.2006, 21:00:59
Tässä päivä tai pari sitten paljastui, että Nintendo on palkkaamassa kääntäjiä Virtual Console -palveluaan varten. Tämä siis tarkoittaa mahdollisesti englanninkielisiä versioita peleistä kuten Mother 1, aikaisemmat Fire Emblemit ja Sin & Punishment, miksei jopa Squaren peleistä, onhan Nintendo lokalisoinut Tales of Phantasiankin.

http://www.nintendoplayers.com/article.php?articleID=326

Sami E
6.7.2006, 1:09:04
CNN Moneyn (http://money.cnn.com/2006/07/05/commentary/column_gaming/index.htm) Chris Morris kertoo arvioista, että Wii julkaistaisiin lokakuussa tai jopa syyskuun lopussa. Erään tiedon mukaan Nintendo valmistaa jo lopullisia Wii-konsoleita. Eli voitaisiinko Wii saada jo kolmen kuukauden päästä? Hyvin mahdollista.


Tässä päivä tai pari sitten paljastui, että Nintendo on palkkaamassa kääntäjiä Virtual Console -palveluaan varten.

Jos sieltä tosiaan rupeaa tulemaan niitä Japaniin jääneitä klassikoita... siinä olisi jälleen yksi sulka Nintendon hattuun.

Teioh
6.7.2006, 2:42:46
Tässä päivä tai pari sitten paljastui, että Nintendo on palkkaamassa kääntäjiä Virtual Console -palveluaan varten.
http://www.nintendoplayers.com/article.php?articleID=326
Jos kääntävät Star Oceanin englanniksi, niin saavat meikäläisestä onnellisen Wii:n omistajan. Korpeaa kun joutuu jollain rupuisella emulaattorilla tahkoamaan tätä hienoa peliä. Olin kyllä muutenkin ostamassa kyseistä konsolia, mutta ainahan tuollainen asia plussaa on.

Azu
16.7.2006, 0:30:48
Nintendo on hieman valottanut tekniikkaa Wiimoten takaa.


July 14, 2006 - The Big N has been relatively hush-hush about the details of its innovative new Wii console and controller, choosing to release information during major events and then going quiet on the subject. But in official Wii developer documentation obtained by IGN, the company defines many of the hardware specifics and functionalities for its upcoming Wii controllers. We have some of those revelations below.

One of the big questions about the Wii-mote has remained how it will be powered. Official documentation on the topic offers some answers. The pointer will accept two AA alkaline batteries, which will keep it going for a considerable amount of time. If the precision aim functionality of the pointer is being used in games, the device will run for approximately 30 hours. If only the accelerometer functionality is being utilized, the Wii-mote will operate for 60 hours on two AA batteries.

The controller communicates with the Wii console via Bluetooth technology on a 2.4GHz band.


The Wii-mote features 6KB of "non-volatile" memory, whose exact purpose remains a mystery. IGN Wii speculates that this throwaway memory could possibly be used in conjunction with the Wii-mote's recently revealed internal speaker. It's also possible that this memory could enable players to store custom settings for the controller. However, official documentation does not specify one way or the other. In fact, Nintendo is currently offering developers no means to interact with the controller's internal speaker despite showing off games such as The Legend of Zelda: Twilight Princess, which spotlighted the hardware feature at E3 2006 in Los Angeles.

Recent photos of the Wii console's front flap showcase a button called SYNCHRO, whose purpose seems fairly obvious. The SYNCHRO button is, according to documentation, used to identify Wii controllers that can be used with the console. It assigns each controller a wireless ID number. Evidently gamers first press the SYNCHRO button on the console itself and then find and press another SYNCHRO button located inside the battery compartment of the Wii controller. Documentation also suggests that gamers can hold down the 1 and 2 buttons on the Wii-mote to accomplish the same task.

All of the buttons on the Wii controller are digital in nature. This includes (obviously) the D-Pad, as well as A, B, 1, 2, -, +, Power and SYNCHRO. The C and Z buttons on the nunchuk unit are also digital.

The sensor bar that interacts with the Wii-mote must be placed "above or below" the television set. The bar itself is about 20 centimeters in length and features two sensors, one on each end.


The Wii-mote's LEDs serve two roles. The first is to show which player is communicating with the console at a given moment. Player 1 will light up on the far left, Player 2 the next over, and so on. The second purpose is to illustrate battery life. Upon booting up, four LEDs blink when the controller has between 75% and full power. Three LEDs blink to show 50% and 75% power. Two LEDs blink to show 25% and 50% power. And one LED blinks to illustrate anything below that.

The Wii-mote features a built-in rumble motor that can be turned on or off. It does not offer varying degrees of rumble sensitivity. However, according to documentation, more intense vibrations can be simulated if developers rapidly trigger the motor on and off.

Light sources from fluorescent and halogen lamps, plastic, mirrors and more may occasionally interfere with the pointer, based on official documentation. To eliminate this interference, the pointer must identify the sensor bar and mark its two coordinates. When pointing with the Wii-mote, the unit is actually interacting with the sensor bar, which then translates data to the television, in effect simulating a direct aim to the television.


Interestingly, according to documentation the Wii-mote is able to act as something of an eye, measuring coordinates between 0-1023 on the X axis and 0-767 on the Y axis, which means that it is more or less seeing a megapixel image. Whether or not this data can be interrupted into visual information remains unknown, but we're not ruling out the possibility that the pointer could sub as a camera. This is, of course, purely speculative on our part, but stranger things have certainly happened - like, for instance, an internal speaker.

Developers tell IGN Wii that they are expecting to get classic Wii controllers in early September, which suggests that Nintendo is serious about providing this third input alternative for Virtual Console endeavors.

We contacted Nintendo of America for comments on our latest findings.

"There are many details that we've divulged about the console, but there is also more to learn," said the subsidiary's PR manager, Matt Atwood, in a telephone conversation. "However, Nintendo does not comment on rumors or speculation."

Nintendo's new generation console is officially set to launch sometime before the Thanksgiving holiday. However, rumors persist that the machine could debut as early as late October. Nintendo is expected to hold a briefing in September to reveal price and release date. IGN Wii will have more on the system as information becomes available.

Lukutaidottomille ja englannin jaloa kieltä vajaavaisesti osaaville pieni tiivistelmä uusista tiedoista.

- Wiimote kommunikoi sensori-mötikän kanssa Bluetooth-tekniikalla
- kaksi AA alkaline patteria kestää n. 30-60 tuntia, huima heittely kestossa riippuu siitä, minkälaisia pelejä pelaa ja miten Wiimotea käytetään niissä. Jos köytässä on pelkkää gyroskooppi-ominaisuutta, patterien ikä on lähemmäs 60 tuntia, mikäli käytetään myös sitä toista ominaisuutta (tarkempaa osoitinwhatdoyoucallitia), ne kestävät "vain" sen 30h.
- Wiimotessa on huima määrä muistia (:P), 6KB, jonka käyttötarkoitusta ei vielä tiedetä. Saattaa olla, että sitä käytetään tallentamaan jotain tosi tärkeitä henk. koht. asetuksia (kuten alkuvalikon värivalintoja, oman syntymäpäivän ja muuta jännää)
- Sen lisäksi, että ohjaimessa olevat neljä lediä ilmoittavat, kuka pelaaja on esim. moninpeleissä (ykköspleijeri, kakkospelaaja jne.), niistä näkee myös käynnistyksen yhteydessä ohjaimen virran määrän. Jos virtaa on enemmän kuin 75%, ohjaimessa vilkkuu neljä valoa boottauksen yhteydessä, jos 50-75%: kolme, 25-50%: kaksi ja jos on vain alle 25%: yksi
- kaikki nappulat ovat digitaalisia, myös nunchakun olkanäpit (harmi)
- Wiin salaperäisen läpän alla olevalla SYNCRO nappulalla määrätään ne Wiimotet, joiden halutaan toimivan sen kyseisen Wiin kanssa. Aluksi painetaan siis Wiin SYNCRO nappulaa, jonka jälkeen voi joko painaa Wiimoten patteritilasta löytyvää SYNCRO-nappulaa tai painaa 1- ja 2-nappuloita yhtä aikaa.
- Wiimotessa on rumble, jonka voi kytkeä myös pois päältä. Pelaaja ei voi vaikuttaa tärinän voimakkuuteen, mutta kehittäjät voivat tehdä niin säätelemällä tärinämoottoria käynnistymään ja sammumaan nopeasti
- ohjaimessa on myös ööh... eräänlainen silmä, joka mittailee koordinaatteja X- ja Y-koordinaatistossa... tai jotain, jää minullekin hieman hämäräksi. Vielä ei tiedetä, voiko sitä käyttää jotenkin kuvien ottamiseen.

Azu
16.7.2006, 17:07:02
Lainaus

Square Enix is currently creating an MMO (Massively Multiplayer Online) game based on the Mana series for Nintendo's Wii.

If sales of Dragon Quest Monsters: Joker (Nintendo DS) and Dragon Quest Swords: The Masked Queen and the Tower of Mirrors (Wii) get good sales, then the company will bring Dragon Quest IX to the Wii

Aika mahtavaa vai mitä?Mana sarjasta mmorpg ei voi epäonnistua.
Nuo ovat sitten vain huhuja, eivät sen enempää taikka vähempää.

Sami E
17.7.2006, 18:36:09
Japanin Amazon pitää kirjaa PS3:n ja Wiin ennakkotilauksista (http://www.amazon.co.jp/exec/obidos/tg/browse/-/1192238/ref%3Damb_left-1_45150706_1/503-3198395-9574310). Tällä hetkellä PS3:n ja Wiin ennakkotilaussuhde on 3:2 PS3:n eduksi. PS3:n kalliimpaa mallia on tilattu hitusen enemmän kuin Wiitä. Yhdessä PS3:n halvemman mallin kanssa PS3-tilauksia on kuitenkin 50 % enemmän kuin Wii-tilauksia. Toisaalta tilausten määrästä tulee esille myös, että PS3:n halvempaa mallia tilataan huomattavasti vähemmän kuin kalliimpaa mallia sekä Wiitä.

Omenarosvo
17.7.2006, 19:36:34
Tällä hetkellä PS3:n ja Wiin ennakkotilaussuhde on 3:2 PS3:n eduksi. PS3:n kalliimpaa mallia on tilattu hitusen enemmän kuin Wiitä. Yhdessä PS3:n halvemman mallin kanssa PS3-tilauksia on kuitenkin 50 % enemmän kuin Wii-tilauksia. Toisaalta tilausten määrästä tulee esille myös, että PS3:n halvempaa mallia tilataan huomattavasti vähemmän kuin kalliimpaa mallia sekä Wiitä.Minun henkilökohtainen ennusteeni on, että kunhan ensimmäisen aallon yleisö on hankkinut PS3:n, sen myynti laskee merkittävästi. Jos tuo olisi tehty aikoinaan PSP:lle ja Nintendo DS:lle, lukemat olisivat kai näyttäneet melkolailla samalta.

Kreifi
17.7.2006, 20:12:37
Minun henkilökohtainen ennusteeni on, että kunhan ensimmäisen aallon yleisö on hankkinut PS3:n, sen myynti laskee merkittävästi. Jos tuo olisi tehty aikoinaan PSP:lle ja Nintendo DS:lle, lukemat olisivat kai näyttäneet melkolailla samalta.En näe mitään syytä miksi näin tulisi tapahtumaan.
Joskin olen itse hiukan yllättynyt noista luvuista, PS3 kun ei ole mikään halpa vekotin, mutta kai nämä saatanan porvarit tunkevat joka nurkkaan. :P

Azu
17.7.2006, 20:34:59
Minun henkilökohtainen ennusteeni on, että kunhan ensimmäisen aallon yleisö on hankkinut PS3:n, sen myynti laskee merkittävästi. Jos tuo olisi tehty aikoinaan PSP:lle ja Nintendo DS:lle, lukemat olisivat kai näyttäneet melkolailla samalta.
Itseasiassa DS myi julkaisun aikoihin kaikkialla huomattavasti enemmän kuin PSP (tai noh, Pohjois-Amerikassa ja Japanissa ainakin). Siksi DS säilytti etumatkansa kokonaismyynneissä Pohjois-Amerikassa ja Japanissa, vaikka vuoden 2005 ensimmäisellä puoliskolla PSP myi huomattavasti paremmin viikoittain/kuukausittain kuin DS. Nintendogsien ynnä muiden jälkeenhän tilanne taas kallistui Nintendon eduksi, ja on säilynyt sellaisenaan tähän päivään asti (Litehän tosiaan myi kesäkuussa huimat 600 000 kappaletta Pohjois-Amerikassa, enemmän kuin toiseksi parhaiten myynyt PS2 ja kolmanneksi parhaiten myynyt Xbox 360 yhteensä).

Onhan tuo kyllä hieman yllättävää, että kalliimpi PS3 menestyy noin hyvin. Minä kun en missään nimessä hankkisi sitä (halvempikin menee juuri siinä rajoilla). Ei Sonyllä ole tuon perusteella mitään hätää Japanissa, vaikka pessimistisimmät niin jo ehtivät ennustelemaan. Toki myynti vähenee muutaman kuukauden sisällä melko rajustikin, mutta uskoisin Sonyn myyvän PS3:t loppuun melko helpostikin ensimmäisen puolen vuoden ajan (eli about sen 6 miljoonaa PS3:sta). Sitten on mahdollisesti edessä kilpailijan hinnanalennus ja innokkaimmat Sony-fanit ovat jo hankkineet oman PS3:nsa, mikä saattaa vähentää PS3:n myyntiä todella rajusti, ellei sitten Sony tee PS3:sta houkuttelevampaa (hinnanalennus & joitain ylläripelejä). Saas nähdä miten alkuvuodesta Heavenly Sword, Assasin's Creed ja mahdollisesti myös Motorstorm vaikuttavat PS3:n haluttavuuteen. HS ja AC nyt ovat jo taattuja hittejä, mutta Motorstormilla olisi vielä petrattavaa nopeudentunteen ja graffojen kanssa.

Azu
22.7.2006, 12:18:17
Suda 51:n (Killer 7, Contact) uudesta Wii-pelistä, Heroesista, löytyy traileri täältä:

http://www.thewiire.com/news/371/1/Heroes_First_Footage_and_Details

Graafiselta tyyliltään Heroes muistuttaa Suda 51:n aikaisempaa peliä Killer 7:aa melkoisesti. Ääninäyttely oli kyllä poikkeuksellisen hirveää, mutta toivoa sopii, että lopullisessa pelissä olisi hieman ammattitaitoisempaa porukkaa.

PhazonBlaxor
25.7.2006, 11:57:33
Ottakaa huomioon, että Wiitä ei ehkä uskalleta tilata niin paljon ennakkoon. Myynti tulee lisääntymään tod.näk. huomattavasti julkaisun jälkeen, jahka ihmiset ovat päässeet näkemään "ammattilaisten" arviot, ja tekemään omat testauksensa. Plus vielä, että ne jotka eivät pelaa, eivät varmasti tilaa konetta ennakkoon, mutta alkavatkin ehkä pelaamaan kun esim. kaupassa ohimennen testaavat sitä, ja sitten vasta ostavat sen. Get it? Jokaisen koneen kohdalla on tietysti samaa havaittavissa, mutta uskon, että Wiin kohdalla se näkyy voimakkaimmin sen erikoisuuden suhteen.

Weirdo
27.7.2006, 23:47:37
Marras-lokakuun vaihde on näillä näkymin kaikista todennäköisin vaihtoehto julkaisuajankohdaksi, Nintendon syksyn vahvistetut julkaisut (http://www.revo-europe.com/news.php?nid=9394) jättävät sopivasti tilaa niille kohtia ja kumminkin puolin on kohtuu suuria DS-julkaisua, joita tuskin halutaan sekoittamaan Wiin launchia. Tätä arviota tukee sekin, että laajalti uskotaan Wiin ilmestyvän ennen PS3:a, jolle Sony ehti varata parhaan mahdollisen julkaisuajankohdan Marraskuun puoliväliin ja Nintendo tuskin halua siirtää julkaisua joulukuulle jos samanaikainen launch ei käy.

DS-peleistä muuten Phantom Hourglass ei ole tuossa listassa, eli edelleen siis Q4. Näyttää siltä, ettei kyllä ehdi syksyn julkaisuihin, jota ei Nintendon tuntien voi tosin pitää kovin suurena yllätyksenä.

E/Tarkemmin katsoen, onhan tuossa tilaa julkaista Wii Marraskuun kahdella viimeisellä viikolla, joten PS3:n kanssa samanaikainen julkaisu on täysin mahdollinen.

Echo
31.7.2006, 12:44:41
Nyt on sitten Wiin tekniset tiedot vuodettu:

(Pelaajasta (http://pelaajalehti.com/2006/07/31/talta-nayttavat-wiin-uudet-tekniset-tiedot/))

Prosessori ja näytönohjain
1. Wiin prosessori, IBM:n Broadway toimii 729 megahertsin taajudella. Kaistaa CPU:lla on 1,9 gigatavua sekunnissa.
2. Hollywood-näytönohjain toimii 242 megahertsin taajuudella. GPU:lla on kolme megatavua sisäänrakennettua muistia ja käytettävissään 24 megatavua nopeaa muistia.
3. Keskusmuistina toimii 64-megaa GDDR3-muistia. Muistilla on kaistaa neljä gigaa sekunnissa.
4. Broadway on identtinen GameCuben prosessorin kanssa, mutta on noin 1,5 kertaa nopeampi.

Levyasema
1. Levyasema lukee yhden ja kahden layerin Wii-levyjä. Levyt voidaan poistaa joko ohjelmallisesti tai nappia painamalla.
2. Lukunopeus on noin kuusinkertaisella nopeudella toimivan dvd-aseman.
3. Käytettävissä on kaksi erilaista Wii-levyä. Yksipuolinen, fyysisesti tavallisen cd:n kokoinen 12-senttinen Wii-levy tallettaa 4,7 gigaa ja kaksipuolinen malli 8,51 gigaa. Asema lukee myös GameCuben levyjä.
4. Levyjen koko kapasiteettia ei voi käyttää peleihin, vaan pieni osa varataan käyttöjärjestelmää varten.
5. Levyn asettaminen asemaan käynnistää Wii-konsolin, vaikka laitteen virta olisi poissa päältä. Myös eject-napin painaminen käynnistää konsolin.

Yleisominaisuuksia
1. USB-porttiin kytkettävä langallinen nettisovitin on tuotannossa käyttäjille, joilla ei ole langatonta verkkoa.
2. Sisäistä 512 megatavun flash-muistia voi käyttää pelitallennuksiin ja verkosta ladattavaan sisältöön. Wii-muistikortteja ei tarvita.
3. Kun Wii pyörittää pelejä GameCube-tilassa, prosessori ja näytönohjain hidastuvat GameCuben kellotaajuuksiin ja osa laitteen keskusmuistista toimii GC-muistin tapaan.
4. Pelinkehitysympäristö on samanlainen kuin GameCuben ”Dolphin SDK”. Koska kehitysympäristö käyttää samoja kirjastoja, kehittäjien on helppoa siirtyä Wii-tuotantoon.
5. Wiin liittymät ulkomaailmaan ovat: SD-muistikorttipaikka, langaton ohjain, kaksi USB 2.0 -porttia, langaton verkkoyhteys, 4 GameCuben ohjainporttia, 2 GameCuben muistikorttipaikkaa ja analoginen kuva- ja ääniliitäntä.
6. Nunchakun lisäksi langattomaan ohjaimeen tulee muitakin laajennusosia. Lisäksi GameCuben lisälaitteita kuten Donkey Konga -rumpuja voi käyttää sekä Wii että GameCube -laitetilassa.
7. Kolme eri virtatilaa: käynnissä, 24/7-standbyssä ja irti seinästä. Jotta laitetta ei voi sammuttaa vahingossa, virtanappia täytyy pitää pohjassa noin sekunnin ajan.

Ohjausjärjestelmä
1. Wiin ohjaimen eri ominaisuudet: suoraosoitin (Direct Pointing Device), kolmeen suuntaan liikettä mittaava liiketunnistin (three axis accelerometer), virtanäppäin, pelinäppäimet, langaton yhteys, tilaa ilmaisevat LED-valot, värinä, patterikotelo (käyttää kahta AA-paristoa) ja liitin ohjainlaajennuksille (kuten nunchakulle).
2. Wiin ohjain tukee vakiona kolmea eri pelitapaa: yksinään, nunchakulaajennuksen kanssa tai klassikko-ohjaimen kanssa. Kehittäjät saavat klassikko-ohjaimet elokuussa.
3. Synkronointinappi Wiin ohjaimessa lähettää langattoman tunnistinnumeron konsolille kun sitä painetaan yhtä aikaa Wii-konsolissa olevan synkronointinapin kanssa. Langaton ohjain toimii vaan kuin konsoli ja ohjain on synkronoitu.
4. Värinämoottori voidaan kytkeä päälle ja pois. Värinän voimakkuutta voidaan vaihtaa.
5. Wii-ohjaimessa on erikseen osoitin tarkkoja liikkeitä varten. Liikkeentunnistin tunnistaa +/- 3,4 G:n kiihtyvyyden, jota tarvitaan laajempien liikkeiden seuraamiseen. Nunchakun tunnistin havaitsee +/- 2 G:n kiihtyvyyden.
6. Sensoripalkki on asetettava television päälle tai alapuolelle. Osoitin havaitsee koordinaatteja palkin kärjissä olevien sensorien avulla, jotka ovat noin 20 sentin etäisyydellä toisistaan.
7. Ohjaimella on neljä eri tilaa: irrallaan, yhteydessä, muodostaa yhteyttä ja odottaa synkronointiparia.
8. Ohjain havaitsee osoitintilassa koordinaatteja sensoripalkin rajojen sisäpuolelle mahtuvalla alueella. Lisäksi ohjain reagoi osoitintilassa valonlähteisiin, kuten ikkunoihin, loisteputkiin, tuleen, peleihin ym.
9. Koska pelaajien kädet tärisevät, puskuritoiminnon avulla voidaan havaita tarkkaa liikettä keskiarvojen kautta.


---

Ei tuossa mitään kovin ihmeellistä tietoa ole, mutta mukava juttu joka minulle ei ainakaan ollut selvä on että mitään muistikortteja ei tarvitse, tai lisätilan tarpeessa voi käyttää tavallisia SD-muistikortteja.

Weirdo
1.8.2006, 22:21:35
Camelot jättää Nintendon, syytä ei ainakaan revo-europessa (http://www.revo-europe.com/news.php?nid=9419) mainita. Golden Sun -faneille varmasti iso pettymys, mahdollisia - nyt epätodennäköisiä? - jatko-osia ei julkaise ainakaan sama kehittäjä, joka kehitti kummatkin GBA-pelit.

Azu
2.8.2006, 14:04:05
Camelot jättää Nintendon, syytä ei ainakaan revo-europessa (http://www.revo-europe.com/news.php?nid=9419) mainita. Golden Sun -faneille varmasti iso pettymys, mahdollisia - nyt epätodennäköisiä? - jatko-osia ei julkaise ainakaan sama kehittäjä, joka kehitti kummatkin GBA-pelit.
Ei jätä. Camelot kun nyt vain sattuu olemaan vain 30-henkinen ryhmä, he laittavat kaikki muut projektit jäihin (mikäli niitä nyt sattuu edes olemaan). Kunhan tuo golf-peli saadaan valmiiksi, Camelot saattaa edelleen jatkaa Wii- ja/tai DS-pelien parissa.

Weirdo
2.8.2006, 15:56:22
Nintendo on ilmoittanut osallistuvansa ensi vuoden E3-messuilla (http://www.revo-europe.com/news.php?nid=9425); Msofta ja Sony ilmoittavat osallistumisestaan myöhemmin.


Ei jätä. Camelot kun nyt vain sattuu olemaan vain 30-henkinen ryhmä, he laittavat kaikki muut projektit jäihin (mikäli niitä nyt sattuu edes olemaan). Kunhan tuo golf-peli saadaan valmiiksi, Camelot saattaa edelleen jatkaa Wii- ja/tai DS-pelien parissa.Joo, niinhän se lopulta menikin. Revo-europe oli hieman hätäinen uutisoinnissaan tai sitten asiasta ilmoitettiin epäselvästi. Onko muuten mtiään tietoa pysyykö Camelot silti 2nd-partyna - jollainen se ilmeisesti oli - vai tuleeko tähän jotain muutosta?

PhazonBlaxor
19.8.2006, 14:56:13
Tulisi tuo Wii nyt äkkiä. O_O
Harmittaa kun siihen on heti julkaisun yhteydessä 5 minua todella paljon kiinnostavaa peliä, eihän minulla ole rahaa ostaa niitä kaikkia, saatika en pysty valitsemaan mitenkään niiden viiden pelin väliltä vain esim. kahta koska haluaisin ne kaikki!

Hauskaa muuten, että Wii on Konsolinetissä (http://www.peli.fi/)ollut jo pitkään aikaan kolmannella sijalla myydyimmissä tuotteissa, ennakkotilauksia on ilmeisesti tehty aika kivasti ainakin tuolta. Itse en ole harkinnut edes ennakkotilausta, tiedän(valitettavasti) ettei minulla ole rahaa EDES Wiihin kun se julkaistaan, saatika sitten johonkin muuhun noista. DS:llekkin pitäisi ostaa kasapäin uusia pelejä, ei ole rahaa. Saakelin pelimarkkinat kun syövät minut kuiville... :/

//Toisella sijalla siis..

Weirdo
4.9.2006, 19:34:09
Aika postata tännekin. Nintendo on ilmoittanut (http://www.n-europe.com/news.php?nid=9520), että 15. tätä kuuta on luvassa juttua Wiistä ja tämä 99% varmasti tarkoittaa julkaisupäivää, tarkkoja tietoja konsolista ja lisälaitteista ja peleistä, joita ei vielä ole julkistettu. Jos sellaisia on.

Ihmeesti näyttää muuten Wiin julkaispelit lipsuvan myöhemmäksi, jos nykyisiin listoihin voi uskoa. Marion lipsuminen kyllä tiedettiin kauan sitten, mutta nyt SSBB ja ilmeisesti myös MP3: Corruption eivät ole julkaisupelejä, ja huhut muuttuvat vaan ihmeellisimmäksi kun Nintendo kuulemma tarkoituksella julkaisee nämä myöhemmällä ajakohdalla. Aika outoa, että tällaista tapahtuu nyt kun sitä launchin tärkeyttä on rummutettu viimeinen vuosi putkeen ja kehuttu, kuinka julkaisupelien lista pitäisi olla kattava ja laadukas.

Itse taidan odotella SMG:tä, sitä ennen Wiille ei mitään kovin mielenkiintoista ilmesty.

Omenarosvo
5.9.2006, 11:53:07
Jaahas. Tää mies teki tänään ennakkovarauksensa Wii-konsolista. Pieni morkkishan siitä tuli kun en ole koskaan ennen ennakkojutskia tehnyt, mutta eiköhän se ole ohimenevää.

Sami E
13.9.2006, 13:35:35
Nintendon kolme suurta lehdistökonferenssia lähestyvät, ja ensimmäinen niistä on tänään Japanissa kello 3 yöllä Suomen aikaa. Toinen on huomenna kello 16 Suomen aikaa New Yorkissa, ja viimeinen on Isossa-Britanniassa perjantaina kello 14 Suomen aikaa. Uutisia ei kuitenkaan välttämättä ole saatavilla ennen kuin tapahtumien jälkeen.

Sinänsä vähän harmittaa, että Nintendo on vedättänyt Wii-fanien kärsivällisyyttä näin pitkälle. Monet odottivat Leipzigin Wii will prove our promise -konferenssista vastauksia moniin vielä avoimiin kysymyksiin, kuten julkaisuaikaan, hintaan, aluekoodeihin, varmistettuun julkaisupelilistaan, Virtual Console -peleihin, myyntipakkauksen sisältöön ym. Skeptisempi sielu voisi ruveta jo epäilemään, onko Nintendolla oikeasti lupaustensa ja vaikutelmiensa vertaista vastinetta. Wii-pelit ja -tiedot on kenties levitelty ohuelti, koska todellisuudessa Wiin tilanne voikin olla vähän heikompi, tai sanoisiko gamecubemaisempi, kuin miltä on näyttänyt Nintendon luoman vaikutelman vuoksi. Mutta ei kestä kauaa, ei kestä ollenkaan kauaa enää, kun nähdään, voiko Nintendo lunastaa lupauksensa. Koko pelimaailman katseet katsovat Nintendoon, ja jos näissä tilauksuuksissa vielä pidetään yllä salaisuuksia ja jätetään uudet paljastukset pariin Gamecube-jatko-osaan, se voi olla Nintendolle yhtä paha isku kuin Sonyn viimeaikaiset tyrimiset.

WonderAndy
14.9.2006, 9:56:28
Nintendon USAn pressitilaisuus on vasta myöhemmin, mutta New York Times raportoi asiasta jo tänään. Uutisesta raportoi N-Europe (http://www.n-europe.com/news.php?nid=9562)


Wii julkaistaan USAssa 19. marraskuuta ja pakettiin kuuluu lisäksi Wii Sports -niminen peli, jossa pelataan Wiimoten avulla sellaisia pelejä, kuin Tennis, Base Ball, Golf, ja Keilaus. Hinnaksi kerrotaan 250$, eli noin 200¤. Ei kallis mielestäni lainkaan. Pelit puolestaan tulevat maksamaan 50$ kipale. Julkaisun yhteydessä pelejä tulee olemaan tarjolla 25 kappaletta.

Virtual Consolea ei myöskään sovi unohtaa, sillä Wiin julkaisussa saatavilla noin 30 peliä, tosin siitä ei ole vielä tietoa, mitkä ne pelit ovat. Pelien hinta tulee olemaan 5-10$ kappaleelta, joten kovin kalliiksi ei lataaminen mene.

Ja sitten vielä yksi uutinen: Nintendon mukaan maailmanlaajuisesti tullaa lähettämään 4 miljoonaa Wiitä vuoden loppuun mennessä. Saas nähdä riittävätkö ne.


Tällaisen raportin sai New York Times aikaan, myöhemmin saamme kuulla Nintendolta itseltään, onko asia todellakin näin. Minusta ei vaikuta lainkaan hassummalta tämä, jos se on totta. Vesi kielellä odottelen Euroopan konferenssia.

Celeb
14.9.2006, 14:59:31
Amerikkalaiset pääsee taas älyttömän halvalla, sillä dollarihinnat voidaan kääntää melkein suoraan euroopan hinnoiksi, ellei kalliimmiksi. Minä arvioisin Wiin hinnaksi euroopassa 250-290 euroa. Puolet erään toisen (PS3 IS FINISHED) konsolin hinnasta ei kuitenkaan ole ollenkaan paha.

Ja spekuloin Wiin euroopan releasen näin: jouluksi tai Amerikan ja Japanin välissä.

Kreifi
14.9.2006, 16:21:08
Pelit puolestaan tulevat maksamaan 50$ kipale.Eikös tämä tarkoita vain Nintendon julkaisemia pelejä? Ulkopuolisten julkaisijoiden pelit tulevat maksamaan enemmän.

Jos tämä pitää paikkaansa, niin ihmettelen mistä Nintendo repii voitot? Pedataanko tällä jo hyvää asetelmaa seuraavaa konsolia varten?

Mutta ei käy kieltäminen, että Wii alkaa vaikuttaa todella houkuttelevalta. Nykynen valinta (jos konsolia tulee edes ostettua) taitaa kyllä olla Boxin ja Wiin väliltä, sillä hinta ratkaisee paljon. Ikävä kyllä Wiille on vaan niin heikosti minua kiinnostavia pelejä. :( Eikä tuo ohjainkaan oikein nappaa, tosin en ole päässyt sitä kokeilemaan, mutta mitä itseäni tunnen, niin tuollaiset härpäkkeet eivät saa minua innostumaan, päinvastoin.

Omenarosvo
14.9.2006, 16:35:01
Wii julkaistaan USAssa 19. marraskuuta ja pakettiin kuuluu lisäksi Wii Sports -niminen peli, jossa pelataan Wiimoten avulla sellaisia pelejä, kuin Tennis, Base Ball, Golf, ja Keilaus. Hinnaksi kerrotaan 250$, eli noin 200¤. Ei kallis mielestäni lainkaan.Joo kuten Celeb mainitsikin jo, tulee Wii todennäköisesti olemaan Euroopassa hieman kalliimpi, ainakin 250¤ ja kenties vielä enemmän. Euroopassa (ja Suomessa!) on vissiinkin kovempi verotus? Erään tamperelaisen pelikauppiaan kanssa arvioitiin että että 250-300¤ kuulostaa todennäköiseltä.

Ja mitä tulee peleihin, myös DS-peleissä on huomattu sitä ilmiötä että Nintendon omat pelit maksavat halvimmillaan ~39¤, kun joku Konamin Castlevania liikkuu kaupoissa 40-50¤ hinnoissa.

Itse asiassa olen maksanut omasta Wiistäni jo 100 euroa ennakkoon, niin ei tule niin kova paukku sitten ostaessa =/

Weirdo
14.9.2006, 19:12:18
Eikös tämä tarkoita vain Nintendon julkaisemia pelejä? Ulkopuolisten julkaisijoiden pelit tulevat maksamaan enemmän.Ehkä, ehkä ei. Iwatan sanoi, ettei pysty kuvittelemaan Nintendon pelien maksavan yli 50 dollaria. Voi silti olla niinkin, että muutkaan pelti eivät maksa enempää, tähän astihan hintoja on korottanut Nintendon perimät lisenssimaksut formaateista, mutta Wii käyttää normaaleja DVD-levyjä, joista tuskin peritään mitään lisenssimaksuja.


Jos tämä pitää paikkaansa, niin ihmettelen mistä Nintendo repii voitot?Wiin tuotantokustannukset ovat sinällänsä paljon pienemmät kuin ympyrän ja PS3:n, joille myös pelien kehittäminen on huomattavasti kalliimpaa HD-tuen takia. Wiin peleistähän monia on kehitetty Cuben dev kiteillä ja Wiin dev kitit eivät kai juuri eroa Cuben dev kiteistä, jolle oli jo ennestään edullista kehittää pelejä. Wii liikkuu siis paljon lähempänä PS2:ta ja Xboxia ja pelien kehittäminen on kait myös helpompaa kun ei tarvitse tehdä erikseen grafiikkaa normaalille TV:lle ja teräväpiirrolle.

Valitettavasti Wiille tulee myös kalliita lisäohjaimia nunchukan lisäksi. Jonkinlainen ratti on kai jo suunniteilla ja ties mitä muuta Wii-moteen voi liittää. Pelkkä Wii-mote maksaa jo 40 ernoa ja nunchuka 20 ernoa päälle, mahdolliset lisäohjaimet ehkä vielä enemmän. Nintendo tuskin kovin herkästi tiputtaa hintoja kun kaiken maailman Mario Partyt ja Super Smash Bros. -pelit sekä Kartit ovat todella suositettuja kimppapelejä joita harvaa pelaa yksinänsä (paitsi ehkä Karteja). Ei kannat kuvitella, että alle 60 ernon saisi yhtä ohjainta, pelkän kaukosäädin kyllä saa ja lisäohjaimia on ostettava sen mukaan, millaisia pelit vaativat. Tosin yksi kaukosäädinhän riittää yksinpelaamiseen, mutta add-onnit joka tapauksessa ovat ainakin parikymppiä kappale.

Täytyy nyt toivoa, ettei add-onneja julkaista ihan älytöntä määrää, mutta kun tuo mote on niille suunniteltu, kaikki peleihin tuskin edes käy mukana tuleva nunchuka-ohjain.

Wompatti
14.9.2006, 19:20:29
Itse meinaan ostaa Wiin Yhdysvalloista, vaikka siihen silloin tuleekin tulli ja verot päälle, joka nostaa konsolin hintaa. Pelit kun kuitenkin näillä näkymin ovat halvempia siellä kuin täällä. Olen myös melko varma että uudenkin sukupolven pelit tulevat reippaasti myöhemmin Eurooppaan kuin Yhdysvaltoihin, eikä minua niin hirveästi kiinnosta odottaa puolta vuotta jotain käännöstä, jos ostan pelin uutena. Nykyisin tulee kyllä enemmän ostettua pelit käytettynä, mutta silti. Nykysukupolven peleissä on myös joskus käännöksen takia mustia palkkeja ja muuta inhaa.


Pelkkä Wii-mote maksaa jo 40 ernoa ja nunchuka 20 ernoa päälle, mahdolliset lisäohjaimet ehkä vielä enemmän.

Ainakin nykyään ohjaimet saa halvemmalla ulkomailta internetin kautta, kuin täältä Suomesta. Esimerkkinä Xboxin S-mallin kapula, joka maksaa täällä muistaakseni ainakin 40 euroa, mutta play.comista saman kapulan saa parilla kympillä. En tiedä miten nuo hinnat tulevaisuudessa menevät, mutta tuskinpa niihin kauheasti eroa tulee. Olisihan se kiva tukea suomalaisia pelikauppoja, ja olen nykyään enemmän tehnytkin niin, mutta ei minua silti kiinnosta maksaa esim. ohjaimesta niin paljon että saisin ulkomailta samaan hintaan kaksi.

Sami E
14.9.2006, 21:22:05
Paljon isoja uutisia tuli tänään, ja paljolti hyvin mieluisia. Wiin tulevien pelien valikoima paisui aivan valtavaksi, ja mukana on mm. kuusi Konami-peliä, joista yksi on roolipeli. Hyvin kiinnostavaa. Huomiselta odotellaan vielä lopullista varmistusta Euroopan tiedoista.

Tuohon ohjain-asiaan voisi lisätä sen verran, että Classic Controller maksaa vaivaiset kaksikymppiä, ja ainakin Japanissa tulee yksi Wiikake pelin Hajimete no Wii (Starting with Wii) mukana. Hyvältä näyttävät mielestäni Wiin ohjainasiat. Eiväthän ne liiketunnistimet nyt toki ilmaisia voi olla, ja siihen verrattuna kaupassa myytävät 30--50 euron tavalliset ohjaimet (PS2, Cube, Xbox 360) tuntuvat tyyriiltä.


Itse meinaan ostaa Wiin Yhdysvalloista, vaikka siihen silloin tuleekin tulli ja verot päälle, joka nostaa konsolin hintaa.

Ja lisäksi tarvitset sopivan muuntajan. Mutta äläpäs kiirehdi, Wii on samalla tavalla aluekooditon kuin Xbox 360. :)

Nintendo on siis varmistanut, että heidän Wii-pelinsä ovat aluekoodittomia, ja lisäksi ulkopuoliset julkaisijat voivat vapaasti jättää pelinsä aluekoodittomaksi.

Vielä ei ole selvää, koskeeko aluekoodittomuus myös Cube-pelejä. Cubesta tulee kuitenkin mielee Freeloader, joka ilmestyi suhteellisen aikaisessa vaiheessa, ja Wiillähän on hyvin samantapainen rakenne kuin Cubella. Jos siis sattuisikin olemaan yksi tai kaksi hittipeliä, joihin julkaisijat väen väkisin pistävät aluekoodin, niin todennäköisesti siihen tulee apu verrattain pian, ilman että tarvitsee tilata konsolia toiselta mantereelta.

Weirdo
15.9.2006, 16:11:33
Jopas on laimea julkaisu (http://www.n-europe.com/news.php?nid=9574) kaikkeen ennakkokohuun nähden. Kuten on huhuttu jo jonkun aikaa, SMG, SSBB tai MP3: Corruption eivät kuulu julkaisupeleihin ja varsinkin Cubettajien kannalta Launch näyttää jopa ankealta TP:n ollessa ainoa suurjulkaisu. Toki ei ole mitenkään yleistä, että suurjulkaisut osuvat launchiin, odotin Nintendon puheista päätellen silti hieman vahvempaa launch line-uppia.

Virtual Consoleen on ladattavana 15 peliä, joihin pitäisi kuulua Mariota, Zeldaa, Donkey Kongia ja Sonicia, mutta nähtäväksi jää mitkä pelit ovat ladatavana. 3rd-partyjen VC-tuki ei silti vaikuta kovin kummoiselta vielä, missä on Squaren vanhat pelit, Mega Man -pelit, Castlevaniat, jne jne. Voi noita myöhemmin pystyä lataamaan, tai kyse voi olla siitä, ettei Nintendo ole päässyt sopuun ehdoista laittaa niitä ladattavaksi. Niin tai näin, odotin VC:ltäkin enemmän.

Hintakin vaikuttaa jo melko tyyriiltä, vaikka en olisi E3:n jälkeen uskonut sanovani tällaista. Ympyrän Core-paketti on enää 50 ernon päässä ja rautapuoli on aivan eri luokkaa. Uskoin joku aika sitten, että 250 ernoa on ihan sopuhinta jos julkaisupelit ovat hyptetttyä luokkaa ja VC-tarjonta laajaa alusta asti. Empä silti 250 ernoa minään ryöväyshintanakaan pidä ja Cubettomille TP on ihan riittävä syy hankkia Wii, itse kuitenkin tyydyn Marion odotteluun.


Nykysukupolven peleissä on myös joskus käännöksen takia mustia palkkeja ja muuta inhaa.Eipä ole tullut vastaan Cube- tai Xbox-pelejä häiritsevän isoilla raidoilla ja myös PS2-peleissä tuo on kehittäjien laiskuutta, ei pelkästään Euroopan tv-verkon paskuutta. Kaikki uudet perustelkkarit tukevat poikkeuksitta 60 Hz -tilaa ja ainakin kokeilemani 40" teräväpiirtotelkka pyöritti ympyrä-pelejä 60 Hz -tilassa täysin ongelmitta. Ongelma PS2:n kanssa on käsittääkseni siinä, että nimenomaan konsoli tukee huonosti 60 Hz:ia ja laiskat kehittvät eivät jaksa optimoida pelejä toimimaan 50 Hz -tilassa kunnolla.

Auroch
15.9.2006, 17:56:49
No kannanpa omankin korteni kekoon. Itse olen suht tyytyväinen siihen mitä julkaisussa tulee. Toki olisi voitu saada jotain muutakin kuin zelda ja jotain muita mitä nyt en jaksa edes alkaa mainita. Itse olen iloinen siitä että Wii sports tulee paketin mukana. Eipä tarvitse sitä ostella sitten erikseen. Ylimääräisten ohjainten hinta vähän kyllä "potuttaa" mutta eipä tuo mitään kovin karmeaa luokkaa ole. VC nyt on aluksi mitä on. Alkuun tuskin mitään ihmeellistä peliä sieltä puolelta on turha odottaa. Mutta jos pitävät tahdin 5-10 peliä per kuukausi niin eiköhän VCnkin tarjonta ala olemaan ihan mukava sitten. Eikä nyt itse konsolinkaan hinta niin suuri ole. Toki ympyrän saisi mutta tälläisenä tintento fanina ja ylipäätään mario,zelda,metroid, etc narkkarina en varmaankaan voisi elää jossen saisi kokeiltua/pelattua sitä uusinta metroidia, mariota tai zeldaa. Itse odotan ainakin innolla Metroid prime kolmosta. Kuinkahan Wiimote näyttää kyntensä siinä. Se jää nähtäväksi.

Sitten toivon myös että tällä kertaa nintendo ei sössi FF:crystal chroniclesiä Wiille tyyliin "osta 3 DSssää sitten 3 kaapeliä ja sitten vasta voit pelata kavereiden kanssa". Ideana ihan kiva mutta kamoon kuka ostaa kolmea käsikonsolia ja 3 kaapelia että pääsee pelaamaan kaverin kanssa >_>. Itselläkun yksikään kaveri ei omista Kuutiota. Ja tälläkin hetkellä vain 2 kaavailee Wiin ostoa. Joten toivon todellakin että voisimme pelittää FF:CCtä ihan kapuloilla.

Mutta ihan kivalta näyttää kuten tuli todettua. Innolla kyllä odotan julkaisua. Kyllähän se on itselle melkoinen "pakko" ostos ;D. Palataanpa asiaan taas myöhemmin.

Sami E
15.9.2006, 18:34:47
Euroopan-julkaisu 8. joulukuuta ja 249 euroa. Tässä on nyt vielä paljon aikaa harkita, haluanko konsolin lopulta ihan heti. Julkaisuvalikoima tosiaan supistui puolin ja toisin, Metroid Prime 3:n lykkäys oli aika yllättävä. Myös aikaisemmissa listoissa laahuillut Dragon Quest Swords tippui vähemmän yllättäen jonnekin vuoden 2007 puolelle. Minua tuo Metroidin myöhästyminen ei niin henkilökohtaisesti säväytä, pikemminkin tuli mukava yllätys, kun Wario Ware tuleekin julkaisun yhteydessä, samoin kuin Trauma Center: Second Opinion. Lisäksi Opera-selaimen saa ilmeisesti ilmaiseksi, jos lataa sen ennen kesäkuuta 2007, mikä on aika merkittävä kannustin. Sekä Opera, Wiin kanavat että Miit vaikuttavat kaikki erittäin hyviltä ideoilta Wiikakeen yhdistettynä.

Suurimpana kysymysmerkkinä minulle ovat Virtual Console -pelit. Väistämättä sitä miettii, että haluaako maksaa 5--10 euroa pelkistä digitaalisista kopioista, joiden säilyminen ei ole ollenkaan niin varmaa kuin varsinaisten pelien, ja joita ei voi myöskään halutessaan myydä tai lainata, tai edes ottaa mukaan, ellei kanna koko Wiitä mukanansa. Ellei niitä sitten saa siirrettyä muistikortille, mikä olisikin mukavaa. Tosin 5 euroa Startropicsista, Probotector II:sta tai Dragon Warrior IV:stä ei olisi mikään paha hinta, kuten ei myöskään 10 euroa Paper Mariosta.

Suhteellisen myöhäinen julkaisu itse asiassa harmittaa vähän, mutta onneksi ei menty sentään ensi vuoden puolelle. Jos Wii olisi julkaistu marraskuussa tai jopa lokakuussa, siihen olisi ollut paljon helpompi suhtautua välittömänä hankintana. Joulukuu tuntuu kaukaiselta ja antaa väistämättäkin miettimisaikaa.

Omenarosvo
15.9.2006, 19:40:30
Minä olen tyytyväinen hintaan. Pelkäsin jopa että se olisi vielä kalliimpi. 250 euroa pääsi jopa yllättämään positiivisesti, tai oikeastaan tunsin pientä helpotusta. Olen myös tyytyväinen julkaisupeleihin. Parin kuukauden viive muihin ykköspeleihin ei kosketa minua juurikaan, sillä Zelda riittää tyydyttämään minut niihin asti. Parempi vain jos ei tule liikaa hittipelejä yhtaikaa. Raving Rabbids kiinnostaa minua myös.

Mistä en pidä, on ohjainten hinnoittelu. Ohjainten kapulaosio ja nunchuck-osio myydään näköjään erikseen, ellen väärin ymmärtänyt, ja molemmat maksavat ainakin parikymppiä kappale.

Toinen pettymys on joulukuuhun venyvä julkaisu. Olin ajatellut että marraskuuhunkin odotteleminen olisi tuskaa.

Mitä tulee virtual console -peleihin, en oikein osaa välittää. Minulla kun on suurin osa niistä peleistä aitoina kasettikopioinakin :cool: Loistava juttu se tietenkin on, kun ajattelee koko ostajakuntaa.

Weirdo
15.9.2006, 20:34:43
En kyllä käsitä miten voi olla tyytyväinen Wiin hintaan. Nintendon konsolit ovat aina maksaneet launchissa hieman vähemmän kuin tämä ja ovat lisäksi olleet teknisesti aikansa huippua, kun Wii taas on enemmän tasoa GC/Xbox joista sata euroa on nykyään ryöstyä. Varmaankin Nintendo on käyttäynyt laitteen ideointiin ja suunnittelun enemmän rahaa kuin Msofta tai Sony, mutta 250 ernoa n. 20%:ia Xboxia tehokkaammasta laitteesta on silti melko korkea hinta, varsinkin jos 3rd-partyjen pelit ovat normaalin 10 ernoa Nintendon pelejä kalliimpia. Hinnan perustelu Wii Sportsilla on minusta myös aika ontuvaa, kun kyseessä on peli jota tuskin joka viides Wiin ennakkotilaajista ostaisi erikseen - joku SMG tai TP olisi toki aivan eri asia. Toisaalta Zeldakin olisi siinä mielessä huono peruste, että Wii-versio on teknisesti suora GC-käännös ainoastaan erilaisella ohjauksella ja kerran Nintendo ei edes viitsinyt sisällyttää kumpaakin ohjaustapaa Wiille, jää Wii-versio ihan periaatteesta ostamatta.

Ainoa asia, millä hintaa mielestäni voi perustella, on Virtual Console. Jos siihen saadaan laaja valikoima vanhoja pelejä Nintendo-klassikoista parhaisiin 3rd-party-pelehin, hinta ei enää kuulosta ollenkaan pahalta. Siihenkin tosin näyttää menevän aikaa ja mitään varmuutta laajasta 3rd-partyjen pelivalikoimasta ei ole, joten pakko niidenkin suhteen odotella pidempään.


Ohjainten kapulaosio ja nunchuck-osio myydään näköjään erikseen, ellen väärin ymmärtänyt, ja molemmat maksavat ainakin parikymppiä kappale.Kaukosäädin maksaa 40 ernoo, add-onnit sitten n. 20 ernoo. Soolopeleilu ei välttämättä ole kovin kallista, mutta kimppapelejä varten kannattaa ilmoittaa kavereille että parempi tuoda omat ohjaimet, tulee aika kalliiksi hommatan kolme 60 ernon lisäohjainta.

Minua ei tuo pahemmin haittaa, koska ainoat "kimppa"pelit jotka kelpaavat ovat Quake II ja Unreal Tournamentit. Ainahan tällainen rahastus silti harmittaa, mutta pidän konsolin hintaa isompana miinuksena.

Sami E
16.9.2006, 14:10:24
Niin, tuo hinta tuntuu otetun vähän nihkeästi vastaan ympäri internetiä. Kyllähän se oli se, mitä saattoi odottaa ja mihin minäkin olin valmistautunut, mutta silti vähän lannisti. Olisi hyvä, jos Nintendo ei olisi vain nipinnapin vastannut odotuksiin, vaan ylittänyt ne. Väistämättä tulee mieleen, että 250 euron Wii + 50 euroa = käytetty Xbox 360 Premium, helposti pelinkin kanssa.

Lisäksi kuuluu huhuja, että Wii ei olisi sittenkään aluekooditon. Tämä olisi aika ikävää. Vaikuttaa siltä, että tässä vaiheessa paras vaihtoehto on odotella vuoden 2007 puolelle ja odottaa, että tällaiset tiedot varmistuvat puolin tai toisin, niin voi tehdä harkitumman ratkaisun. Lisäksi ei ole kovinkaan vaikea odottaa ensi vuoden puolelle joulukuussa julkaistavasta laitteesta.

Kyllä Wii edelleen hankittua tulee, mutta tosiaankin tuo aika pitkälle menevä julkaisu helpottaa harkinta-ajan ottamista.

PhazonBlaxor
16.9.2006, 16:40:35
En kyllä käsitä miten voi olla tyytyväinen Wiin hintaan. Nintendon konsolit ovat aina maksaneet launchissa hieman vähemmän kuin tämä ja ovat lisäksi olleet teknisesti aikansa huippua, kun Wii taas on enemmän tasoa GC/Xbox joista sata euroa on nykyään ryöstyä. Varmaankin Nintendo on käyttäynyt laitteen ideointiin ja suunnittelun enemmän rahaa kuin Msofta tai Sony, mutta 250 ernoa n. 20%:ia Xboxia tehokkaammasta laitteesta on silti melko korkea hinta, varsinkin jos 3rd-partyjen pelit ovat normaalin 10 ernoa Nintendon pelejä kalliimpia. Hinnan perustelu Wii Sportsilla on minusta myös aika ontuvaa, kun kyseessä on peli jota tuskin joka viides Wiin ennakkotilaajista ostaisi erikseen - joku SMG tai TP olisi toki aivan eri asia. Toisaalta Zeldakin olisi siinä mielessä huono peruste, että Wii-versio on teknisesti suora GC-käännös ainoastaan erilaisella ohjauksella ja kerran Nintendo ei edes viitsinyt sisällyttää kumpaakin ohjaustapaa Wiille, jää Wii-versio ihan periaatteesta ostamatta.

Teho ei kylläkään ole suoraan verrattavissa, ja minusta hinta on muutenkin... Sopiva? Ohjaus nostaa hintaa. Kokonaisuuden kehittely on tullut varmaan aika kalliiksi. Ja on aika loogista, että muiden kun nintendon valmistamat pelit ovat kalliimpia, koska nintendon ei tarvitse maksaa itselleen lisenssimaksuja, joka näkyy hinnassa.

Julkaisuaika on ehkä nyt parempi, minulla on tuolloin paremmat mahikset ostaa se heti, mutta en nyt hirveästi vouhota sen ostamisesta heti. Odotan jonkun aikaa että pelejä tulee lisää, sitten homma toimii. :up:

Ympyrä ja Wiii.. Awwww.... <33

Omenarosvo
27.9.2006, 18:02:15
Piru kun alkoi vituttamaan katsoessani uusinta Wii-mainosta, jonka saa ladattua netistä esimerkiksi IGN-sivustolta. Kamala mainos.

En tietenkään useimmiten välitä pelin ulkoasusta kunhan se on siedettävä, mutta jessus että niin monet noista Wiin ekoista peleistä näyttävät aivan karmealta tuhnulta. Wii Sports on rumempi kuin Ocarina of Time (Huom! Huom! Tässä on nyt vittuiltu Zelda-faneille!!). Oikeasti:

Wii Sports on luotaantyöntävää (haisevaa) kakkaa laatikossa. Imisin mieluumin mummoni tissejä kun suostuisin katsomaan sen mainoksen uudelleen. Ja ne kokkauspelit voisivat ihan yhtä hyvin pyöriä Gameboy Colorilla!

Onneksi Prime 3 ja Mario Galaxy ovat lähitulevaisuudessa lohduttamassa minua poloista ennakkovaraajaa :(

Samaan aikaan Sony PS3:nsa kanssa sekoilee minkä kerkeää, ja XBOX360:ä ei laitevikojen takia uskalla edes harkita. NÄin tänään Anttila MegaStoressa 360:sen johon oli iskenyt tauti :shy: Ohi kävellessäni osoitin sitä sormella ja tuhahdin.

WonderAndy
27.9.2006, 20:24:03
Päätin juuri, etten osta Wiitä ennen kuin olen intistä päässyt, eli aikaisintaan heinäkuussa aion kyseisen laitteen hommata. Tulin tähän päätökseen lähinnä rahanpuutteen takia, ja sitähän ei voi ikuisuuksiin tuhlata. Lisäksi en intissä paljoakaan pääsisi koneellani pelaamaan, joten täytyy tyytyä DS:än pelivalikoimaan.

Kovasti olen Wiitä odotellut, ja hetken ajattelin jo ennakkotilata laitteen. Nyt olen kuitenkin päättänyt, etten osta masiinaa ennen ensivuotta. Twilight Princess tulee varmasti olemaan mielessäni pitkän tovin, mutta ei auta muu kuin odottaa. Varmaa on, että tämä pamahtaa minulle jossain käänteessä, sen aika vain ei ole nyt.

Sami E
28.9.2006, 14:25:22
Oho, Omenarosvopas flippasi pahasti. Onko Nintendo-uskovaisen usko heikoilla? Ehkä tämä auttaa: Satoru Iwatan Wii-haastattelysarja (http://wii.nintendo.com/iwata_asks_vol1_p1.html), joka käsittelee perinpohjaisesti Wiin suunnitteluratkaisuja. Jos tämä ei auta valamaan uskoa Wiihin, niin sitten on kaksi ratkaisua: voit tyytyä Wii-peleihin, joissa on "hyvä" grafiikka, kuten Metroid Prime 3:een, tai voit luovuttaa heti ja ostaa Xbox 360:n, ja harkita Wiitä sitten ehkä myöhemmin.

Wompatti
28.9.2006, 17:05:06
voit tyytyä Wii-peleihin, joissa on "hyvä" grafiikka

Olen itsekin huomannut saman asian, ettei Wiissä olekaan niin hyvä grafiikka kuin muissa seuraavan sukupolven vehkeissä. Totta puhuakseni Wii vaikuttaa kuitenkin heti jotenkin "huonommalta", kun peleissä ei ole yhtä hyvä grafiikka kuin kilpailijoiden koneilla.

Tämä ei kuitenkaan ole lannistanut uskoani siihen, etteikö Wii olisi hyvä kone, koska grafiikka ei todellakaan ole enää nykypäivänä se kaikkein tärkein. Yhtenä esimerkkinä voisin mainita PS3:n julkaisuun kuuluvan Resistance: Fall of Manin. Grafiikka näyttäisi kaikissa tähän mennessä julkaistuissa kuvissa olevan hienoa, mutta ei se silti tee hyvää peliä. Minä odotan uuden sukupolven peleiltä tuhoutuvaa ympäristöä, fysiikkamoottoria ja muuta hienoa. Aivan sama näyttääkö joku puulattia melkein aidolta, jos siihen ei tule edes reikää kun ampuu.

Omenarosvo
28.9.2006, 17:20:26
Oho, Omenarosvopas flippasi pahasti. Onko Nintendo-uskovaisen usko heikoilla? Ehkä tämä auttaa: Satoru Iwatan Wii-haastattelysarja (http://wii.nintendo.com/iwata_asks_vol1_p1.html), joka käsittelee perinpohjaisesti Wiin suunnitteluratkaisuja. Jos tämä ei auta valamaan uskoa Wiihin, niin sitten on kaksi ratkaisua: voit tyytyä Wii-peleihin, joissa on "hyvä" grafiikka, kuten Metroid Prime 3:een, tai voit luovuttaa heti ja ostaa Xbox 360:n, ja harkita Wiitä sitten ehkä myöhemmin.Höh. Enhän minä ole mikään Nintendo-uskovainen tai -fani :shok: Minulla on tällä hetkellä varaa vain yhteen konsoliin, ja Wii vaikuttaa lopulta vähiten "sialta säkissä". Samalla se on edullisin. Ostan sen siis siitä huolimatta että Wii Sports onkin kuraa kengässä. Ehkä peli menettelee sitten kun kaverin kanssa maistellaan olutta ja jossain vaiheessa tulee kiistaa siitä kumpi olikaan universumin ruhtinas.

Noita haastattelusarjoja olen seuraillut, mutta suurilta osin ne jorisee asioista jotka eivät erityisemmin liikuta minua. Suunnitteluprosessit ovat mielenkiintoisia, mutta nuo haastikset käsittelevät aiheita ehkä hieman liian valjusti. Enemmän kiinnostavia yksityiskohtia olisin kaivannut.

Joskus vuoden parin sisällä voi ajatella kakkoskonsolia.

Sami E
29.9.2006, 8:39:47
Artikkeli on kieltämättä vähän pitkänomainen, joten tässä (http://www.joystiq.com/2006/09/27/new-wii-features-message-board-and-play-history/) on pari uutta "kiinnostavaa yksityiskohtaa" sen loppupäästä: Wiin Message Board, sekä Play History, joka tekee kattavan historian pelatuista peleistä.

Lisäksi Wiin hankintaa ei välttämättä voi enää perustella hintakysymyksellä. Xbox 360:n Premium-paketin saisi käytettynä helposti Wiin ja yhden pelin hinnalla, ja mukana voisi olla parikin peliä. Tässä vaiheessa kaikkien XBox 360 -konsoleiden takuukin on vielä voimassa.


Olen itsekin huomannut saman asian, ettei Wiissä olekaan niin hyvä grafiikka kuin muissa seuraavan sukupolven vehkeissä.

Noh, oikeastaan tarkoitin viitata ivallisesti Metroid Primen ym. "parempiin" grafiikoihin verrattuna esim. tähän nyt "rumana" esiin nostettuun Wii Sportsiin. Henkilökohtaisesti Mario Galaxy näyttää minusta paremmalta kuin yksikään muu uusien konsolien peleistä, sillä oleellista grafiikan laadussa eivät minusta ole suinkaan jotkin pintatekstuurit, jos itse ilmaisu on niin köyhää ja tylsää kuin useimmissa next-gen-peleissä tuntuu olevan. Wii-pelit näyttävät hauskoilta ja mielikuvituksellisilta. Lisäksi grafiikoissa oleellista on niiden käytännöllinen puoli: ei pelkästään se, miltä ne näyttävät, vaan miten ne toimivat. Synkän ja suttuisen "realismin" sijaan abstraktoimalla ja selkeästi erottuvilla pääväreillä voidaan tuoda hienovaraisesti esiin pelimaailman ominaisuudet. Wiissä korostuu minusta erilainen estetiikka, jossa pelkän pinnallisen ulkonäön sijaan uskalletaan rikkoa muotteja ja käyttää erilaista ilmaisua pelattavuuden parantamiseksi.

Toisena puolena tähän on kuitenkin se, että Wiilläkin on paljon kehityksen varaa grafiikoissaan tässä tulevan konsolisukupolven aikana. Nämä ensimmäiset pelit on kehitetty pitkälti alitehoisilla kehityslaitteilla, ja lisäksi tietokonemonitorin tarkkuus korostaa näennäisiä heikkouksia grafiikassa, kuten sahalaitoja. Pitää kuitenkin muistaa, että Wii on ainoa tuleva konsoli, joka on suunniteltu 100 %-sesti yhteensopivaksi tavallisien televisioiden kanssa. Resoluution kasvatus 720p:hen tai jopa 1080p:hen vie merkittävästi resursseja tehokkaammilta konsoleilta, ja antaa Wiille merkittävän edun, kun pelejä verrataan tavallisilta TV-ruuduilta. Tulevien vuosien aikana Wii-peleissä voidaan ottaa laitteistosta yhä enemmän irti, ja vaikka kaikki kehittäjät eivät painottuisikaan grafiikkaan, eroja Wiin pelisukupolvien ulkoasussa tullaan varmasti näkemään.

Lyhyesti: Wii perustuu erilaiseen estetiikkaan, mutta toisaalta todellinen testi sen ja tehokkaampien konsolien näyttävyyden välillä käydään tavallisilla TV-ruuduilla.

WonderAndy
29.9.2006, 9:33:56
Nintendo pistää Ameriikassa PR-myllyyn uuden liikkeen Wiin julkaisupäivänä. Nintendo World Store New Yorkissa on varmasti yksi suurimmista myyntipisteistä ja varmaankin moni odottaa yön yli oven takana päästäkseen käsiksi konsoliin. No, mitä suuremmalla todennäköisyydellä odottamiselle on enemmän syytä, koska Amerikan (ja samalla maailman) ensimmäiset Wiit tulee myymään, kukapa muu kuin, itse Reggie Fils-Aime. Mahdollisesti hän myös singneeraa boksit. Asiasta raportoi GameSpot (http://www.gamespot.com/news/6159042.html)

Omenarosvo
30.9.2006, 15:38:35
Artikkeli on kieltämättä vähän pitkänomainen, joten tässä (http://www.joystiq.com/2006/09/27/new-wii-features-message-board-and-play-history/) on pari uutta "kiinnostavaa yksityiskohtaa" sen loppupäästä: Wiin Message Board, sekä Play History, joka tekee kattavan historian pelatuista peleistä.Juuri noiden asioiden kehittelyhistoria ei minua liiemmin kiinnosta. Olen kuitenkin lukenut ne, kuten mainitsin. Play History on toisaalta mielenkiintoinen lisä, joskaan ei kovin hyödyllinen meidän "perheessä". Artikkeleiden pituus ei häiritse. Ainoastaan se että pitkässä tekstissä käsitellään asioita vain pintapuolisesti. Ehkä tekstin pitäisi olla vielä pidempää ja sisältää enemmän kiinnostavia yksityiskohtia ja tositarinoita kehitysprosessin ajalta.

WonderAndy
4.10.2006, 11:23:40
http://www.konsolifin.net/uutinen.php?site=cube&id=1869

Tässä uusinta tietoa Wiin aluekoodilukituksesta. Artikkelin mukaan Myös Cuben pelit ovat aluekoodilukittuja, ja lisäksi aluekoodi koskee myös Virtual Consolea. Eli ne pelit, jotka ovat ladattavissa esim. USAssa, eivät ole ladattavissa Euroopassa, ja päinvastoin.

Mitähän tästä sanoisi. Tietysti alkaa arveluttamaan, että saadaanko Eurooppaan sittenkään niitä pelejä, mitä alunperin ei ollut saatavilla. Alkuun saattaa kuulostaa uskomattomalta, mutta minä uskon, että noita pelejä saadaan vielä tännekin. Nintendohan muistaakseni on palkannut useita koodaajia ja kääntäjiä noihin tekemään töitä niiden kanssa. On siis mahdollista, että jopa Japaniin jäänet pelit ovat saatavilla englannin kielellä, ja sekin on mahdollista, että ennen vain englanninkieliset pelit on saatavilla myös muilla Euroopan kielillä. Suomeksi tuskin käännetään, mutta Saksa, Ranska ja Italia esimerkiksi saavat kait omat kielensä. Lisäinfoa odotellessa tällaista tietoa.

Sami E
4.10.2006, 15:28:47
Tuo Virtual Consolen aluerajoitusuutinen oli erittäin huono, etenkin kun tässä ollaan vuoden päivät eletty sillä oletuksella, että VC oli aluekooditon. Mitä järkeä on rajoittaa internetistä aineettomasti maksullisesti ladattavien pelien saatavuutta? Huolenaiheena on tosiaan, että tuleeko Eurooppaan samat julkaisut kuin muualle maailmaan... lisäksi, toisin kuin fyysisellä medialla toimitettavat pelit, Virtual Consolen aluerajoitusta ei voine kiertää helposti. Todella inhottava liike Nintendolta, mutta nähtäväksi jää, onko todellisuus yhtä paha kuin uhkakuvat.


Japanin Amazon pitää kirjaa PS3:n ja Wiin ennakkotilauksista (http://www.amazon.co.jp/exec/obidos/tg/browse/-/1192238/ref%3Damb_left-1_45150706_1/503-3198395-9574310). Tällä hetkellä PS3:n ja Wiin ennakkotilaussuhde on 3:2 PS3:n eduksi.

Voisi kuitenkin kommentoida myös tätä. Parin kuukauden aikana tilanne on muuttunut merkittävästi. Molempien konsolien ennakkotilaukset ovat kasvaneet moninkertaisiksi, luonnollisestikin. Nähtävissä on myös selvät notkahdukset ylöspäin: ensin Nintendon Wii-tilaisuuden jälkeen, joka nosti Wiin lopulta selvään etumatkaan verrattuna PS3:n kalliimpaan malliin, ja sitten PS3-painotteisen TGS:n jälkeen, jolloin etenkin hinnanalennuksesta ja lisätystä HDMI-liitännästä nauttiva halvempi malli kasvatti selvästi suosiotaan.

Myös tuo suhdeluku on muuttunut. Wii-tilaisuuden jälkeen Wii oli jo tasoissa PS3:n molempien mallien kanssa, kunnes TGS:n jälkeen PS3-mallien yhteenlaskettu tilausmäärä ylitti jälleen Wii-tilaukset lievällä marginaalilla. Väistämättä mieleen tulee kuitenkin, että PS3:n ennakkotilaukset ylittävät jo varmasti laitteen toimitusmäärät vuodelle 2006, kun taas Wiitä todennäköisesti riittää Nintendon neljän miljoonan koneen erästä vielä runsaasti japanilaisillekin.

Ted
4.10.2006, 18:29:39
Tuo Virtual Consolen aluerajoitusuutinen oli erittäin huono, etenkin kun tässä ollaan vuoden päivät eletty sillä oletuksella, että VC oli aluekooditon. Mitä järkeä on rajoittaa internetistä aineettomasti maksullisesti ladattavien pelien saatavuutta? Huolenaiheena on tosiaan, että tuleeko Eurooppaan samat julkaisut kuin muualle maailmaan... lisäksi, toisin kuin fyysisellä medialla toimitettavat pelit, Virtual Consolen aluerajoitusta ei voine kiertää helposti. Todella inhottava liike Nintendolta, mutta nähtäväksi jää, onko todellisuus yhtä paha kuin uhkakuvat.

No, eipä se sinällään ole Nintendolta outo siirto. Kaikista konsolivalmistajista Nintendo pisimpään suosi erilaista formaattia, joka vähentää piratismia ja waretusta. Tietyllä tapaa tuo suhtautuminen varmasti näkyy heidän toimissaan edelleen. Vaikka ovatkin enemmän "mainstream" formaattiin siirtyneetkin osin varmasti olosuhteiden pakostakin. Keksivät sitten tällä tavoin vähentää koneensa käyttöä yli aluerajojen ja pitävät markkinat erillisinä.

Tällä en siis meinaa, että hyväksyisin tai olisi mielissäni Nintendon päätöksistä, mutta pitää muistaa, että Nintendo ON Nintendo, heille on erityisen tärkeää, että ihmiset ostaa heidän tuotteitaan, eivätkä kepuloi itselleen hyödykkeitä mahd. vaivattomasti. Ts. haluavat ehdottomasti pitää markkinat erillään ja maksimoida voitot siellä.

Saa nähdä kusivatko hieman sukkaan tässä asiassa? Ihmiset ovat ehkä jo hieman tottuneet ja valmistautuneet ajatukseen aluekoodittomuudesta joka vempeleellä. Edelleenkin epäilen, että Wii ei ehkä tule myymään ihan niin paljoa kuin PS3. Sinänsä paremmuuteen en ota edelleenkään kantaa, kun kumpaakaan ei olla edes julkaistu.

Weirdo
4.10.2006, 20:14:40
Nintendo kerrankin kuuntelee pelaajia ja julkaisee Wiihin tavallisen nettikapeelin (http://www.n-europe.com/news.php?nid=9617), eli millään USB-piuhoilla tai langattomilla yhteyksillä ei tarvitse pelleillä. Nettijohto olisi kyllä pitänyt tulla sinänsä kohtuu hintavan konsolin mukana, mutta hyvä sentään että sellainen julkaistaan.

Raton
4.10.2006, 20:44:25
Kymmenen videota, jotka saavat sinut haluamaan Wii:n:

Yay (http://www.techdigest.tv/2006/10/tuesday_top_ten.html)

Hauskaa ja hienoa.

Critis
10.10.2006, 15:20:43
Voisinpa itsekkin kommentoida tätä Wiin julkaisua. Ensinnäkin hyvä asia on että Wii julkaistaan vielä tämän vuoden puolella, eli joulukuussa. Wii Sports joka tulee konsolin mukana ei oikein houkuta, mutta parempi sekin kun ei mitään. Muutenkin uskon tuon Wii Sport:tin olevan jonkinlainen ''harjoittelupeli'' jolla opitaan pelaamisen perusteet Wii:llä, tai ainakin helppo sen luulisi olevan kun konsolin mukana tulee. Kyllä minä kuitenkin jonkun muun julkaisupelin hankin myös, riippuu vähän siitä mitä sattuu olemaan tarjolla tuolloin, WarioWare: Smoot Moves, olisi yksi mahdollinen vaihtoehto. Uuden Zeldan hankkiminen riippuu hyvin pitkälti myös siitä että julkaistaanko Cube ja Wii versiot yhtä aikaa? Cube version mielummin kuitenkin hankkisin, saas nyt nähdä kumman loppujen lopuksi sitten hommaan.

Tuo Virtual Console homma vituttaa myös, kun päättivät että esim. Usa:ssa yhteensopivia pelejä ei voi pelata Euroopassa, tähän pätevät varmaan myös japskipelien peluu. Se siitä Fire Emblem ja Earthbound pelien peluusta sitten, perkele.

Sami E
10.10.2006, 16:10:33
Tuo Virtual Console homma vituttaa myös, kun päättivät että esim. Usa:ssa yhteensopivia pelejä ei voi pelata Euroopassa, tähän pätevät varmaan myös japskipelien peluu. Se siitä Fire Emblem ja Earthbound pelien peluusta sitten, perkele.

Noh, ei kannata nyt kuitenkaan tehdä hätäisiä johtopäätöksiä. Fire Emblem -pelejähän ei aikanaan julkaistu Yhdysvalloissakaan ennen GBA:n Fire Emblem: Blazing Swordia (josta tiputettiin alaotsikko). Vaikka Virtual Console onkin aluerajoitettu, se ei tarkoita että julkaisut eivät voisi ilmestyä kaikkien alueiden valikoimiin. Se on vain yksi uhkakuva. Lisäksi on vielä epäselvää, että pystyykö esim. amerikkalaisella koneella luomaan amerikkalaisen tilin ja tilaamaan pelit sieltä. Vaikka sieltä nyt tulikin tuollainen yllätyslämäri, niin se toisaalta taas synnytti uusia kysymyksiä, joihin nyt odotellaan vastausta. Kuten ounastelin, niin lopulliset vastaukset tietää ilmeisesti vasta, kun konsoli on julkaistu kaikilla alueilla ja eri tahot ovat päässeet testailemaan sitä.

Omenarosvo
10.10.2006, 16:13:24
Näin viime yönä unta että olin ostanut Wiin enkä pitänyt siitä :cry:

Tämä johtuu varmastikin siitä että ajattelen konsolia miltei päivittäin ja olen toisaalta innoissani, toisaalta olen kärsimätön ja hieman peloissani. En ole varsinaisesti Nintendo-fanipoika, mutta tietenkin toivon että Nintendo jotenkin klaaraisi homman kotiin. Minua vituttaa jos joudun maksamaan 600+ siitä että saan pelata enemmistöä seuraavan sukupolven parhaista peleistä. Laitteella joka minun käytössäni ei todennäköisesti tule toimimaan enää vuoden kuluttua ostopäivästä.

Olen hieman huolissani näistä julkaisupeleistä. Ne kaikki käyttävät kapulaa melko ennalta-arvattavasti, eli peliohjain on olevinaan pyssy, miekka tai maila *pettymys*. Jotenkin sääli että peliohjelmoijat lähtivät kehittämään Wiille olemassa olevien genrejen perusteella. En ole koskaan ollut kiinnostunut jenkkifutiksesta, mutta EA:n Madden tuntuu miltei mielenkiintoisimmalta Wii-julkkaripeliltä tällä hetkellä :( Siinä on lähdetty rohkeasti rakentamaan täysin uutta tapaa pelata.

Edelleen odotan eniten sitä että kuulisin jotain uutta Sadnessista. Ja ennen kaikkea odottelen toisen ja kolmannen sukupolven Wii-pelejä, joissa on mahdollista nähdä jo jotain todella ihmeellisiä ja toimivia ideoita.

Raton
16.10.2006, 17:32:38
omg. Uusia Wii sports kuvia.

Kalastus,pingis,biljardi ja joku ihme peli. (http://www.maxconsole.net/content_img/wiiasa.jpg)

Itse luulin, että Wii sportsissa on vain muutama peli, mutta tuossakin näkyi jo kolme uutta peliä, mitä en edes tiennyt tulevan Wii sportsiin(Biljardi,kalastus ja joku ihme kiekko tmv..)

Saattaa tästä Wii sportsista tullakkin aika mukava peli. Pingis kiinnostaa ainakin!

PhazonBlaxor
19.10.2006, 6:29:28
omg. Uusia Wii sports kuvia.

[URL="http://www.maxconsole.net/content_img/wiiasa.jpg"]Kalastus,pingis,biljardi ja joku ihme peli.[/URL

Itse luulin, että Wii sportsissa on vain muutama peli, mutta tuossakin näkyi jo kolme uutta peliä, mitä en edes tiennyt tulevan Wii sportsiin(Biljardi,kalastus ja joku ihme kiekko tmv..)

Saattaa tästä Wii sportsista tullakkin aika mukava peli. Pingis kiinnostaa ainakin!

Ainoa asia, mikä tuossa WS:ssä mättää, on sen grafiikka. Yleensä en valita grafiikasta, mutta jopa nintendo DS on paikoin tuon edessä.... :'<

Omenarosvo
23.10.2006, 13:35:22
Kehveli. Vasta tänään minulle jysähti mieleen (miksi vasta nyt?), että entäs jos koko Sadness-projekti onkin vain jokin internethuijaus? Tutustuin taannoin Cesky Sen (http://www.ceskatelevize.cz/specialy/ceskysen/en/) -projektiin ja yhdessä ystäväni lukuisten taideprojektien mietinnän kautta aloin muutaman aasinsillan jälkeen epäilemään koko Nibriksen uskottavuutta pelikehittäjänä.

Tämä on ehkä vähän liiankin lupaava peli. Miten jokin amatööripelifirma osaisi tehdä näin mittavasta projektista toimivan paketin? Toisaalta olihan N64:n GoldenEye 007 -kehittäjätkin kokemattomia nyyppiä väsäämässä Rarella ensimmäistä peliään, ja lopputuloksena oli klassikko :huh:

Parempi ehkä silti olla odottamatta enää mitään elämää suurempaa, tai jopa unohtaa koko peli ainakin toistaiseksi :murjotus:

Raton
27.10.2006, 16:25:20
Jepulis. Piti tänne laittaa, kun jälleen kerran sony fanit eivät kestäneet faktoja, vaan leimasivat tämän viestin välittömästi Nintendonylistykseksi.!

Varo sävyäsi nuori mies ja kiitä, että annoin tämän olla. -G



Nintendon tulot +72%, Sonyn taas -94%

Nintendo nosti tulojaan viime vuodelta 72% ja tämä älytön nousu oli lähes kokonaan Nintendo DS:n ansiota, joka myi kuuden kuukauden aikana 10.9 miljoona tämän vuoden aikana! Sonyn tienestit taas laskivat peräti 94% viime vuodelta ja Sony syyttää siitä PS3:n valmistelu maksuja artikkelissa:

"The company's games division reported a ¥43.5 billion ($366.6m) loss, from a ¥8.2 million ($69,000) profit in 2005, thanks to research and development, manufacturing and marketing costs related to the launch of the PlayStation 3. Sales and operating revenue were down by 20.5 percent to ¥170.3 billion ($1.43bn). A decrease in hardware sales worldwide was attributed to a drop in price for the PlayStation 2 and PSP. Software sales also decreased overall, although individual PSP sales were up on the previous year. Combined profit from the PS2 and PSP business was described as 'relatively unchanged'."

Faust
27.10.2006, 17:27:28
Jepulis. Piti tänne laittaa, kun jälleen kerran sony fanit eivät kestäneet faktoja, vaan leimasivat tämän viestin välittömästi Nintendonylistykseksi.!Olet yksi niistä, jotka tekevät tästä "konsolisodasta" täyttä paskaa. Onneksi olkoon.

Ja olen sitä mieltä, että Wiin hinta on varsin korkea. Laite tulee kuitenkin ostettua siinä julkaisupäivän tienoilla, kun en vielä raaski hankkia PS3:sta (joka tulee olemaan ehdottomasti "ykköskonsolini", mitä ne tällaiset nimitykset sitten tarkoittavatkaan). Olen tosin pettynyt tähän mennessä näytettyjen pelien grafiikkaan. Ok, sanokaa vain graffahuoraksi mutta minusta graafinen toteutus on ja tulee aina olemaan tärkeä osa peliä.

Se siinä sitten onkin, että tuleeko laitteelle paljonkin niitä tyhjänpäiväisä nysväyspelejä niin kuin DS:llä julkaisun aikoihin. Toivottavasti ei.

Raton
27.10.2006, 18:01:43
Olet yksi niistä, jotka tekevät tästä "konsolisodasta" täyttä paskaa. Onneksi olkoon.

Ai siksi, koska julkistan faktoja, jotka ovat "ei niin mukavia" sonylle ja sonyn faneille? ok.


Ja olen sitä mieltä, että Wiin hinta on varsin korkea. Laite tulee kuitenkin ostettua siinä julkaisupäivän tienoilla, kun en vielä raaski hankkia PS3:sta (joka tulee olemaan ehdottomasti "ykköskonsolini", mitä ne tällaiset nimitykset sitten tarkoittavatkaan). Olen tosin pettynyt tähän mennessä näytettyjen pelien grafiikkaan. Ok, sanokaa vain graffahuoraksi mutta minusta graafinen toteutus on ja tulee aina olemaan tärkeä osa peliä.

Wii:n hinta on todella melko korkea, sillä nyt on Gigantissa tarjous 23-28.10 X360 vain 239e(DSLite 119e,PSP 179e).

Faust
27.10.2006, 18:27:01
Ai siksi, koska julkistan faktoja, jotka ovat "ei niin mukavia" sonylle ja sonyn faneille? ok.Ei, vaan se vittumainen asenne joka paistaa lähes jokaisesta postista joka koskee Sonya. Kaikki eivät välttämättä jaksa katsella jatkuvaa "Nintendo > Sony"-mussutusta. Tiedän, että sinun ja monen muun mielestä PS3 on totaalisen paska ja liian kallis laite, mutta kun tätä näkyy kaikissa konsoliketjuissa niin kuka tahansa rupeaa näkemään punaista. Eikä sitä kerrassaan millään voida hyväksyä, että joku sanoo että Wii ei kiinnosta häntä, vaan heti otsaan lyödään "Sony-fanipoika"-leima.

Raton
27.10.2006, 18:48:24
Ei, vaan se vittumainen asenne joka paistaa lähes jokaisesta postista joka koskee Sonya. Kaikki eivät välttämättä jaksa katsella jatkuvaa "Nintendo > Sony"-mussutusta. Tiedän, että sinun ja monen muun mielestä PS3 on totaalisen paska ja liian kallis laite, mutta kun tätä näkyy kaikissa konsoliketjuissa niin kuka tahansa rupeaa näkemään punaista. .

Itse asiassa minä vain lähetän uutisia ja saatan ne suuremman kansan tietoon. Itse en ole ostamassa next-gen konsolia ja PS3:stakaan en ole puhunut oikein mitään, kun asia ei kiinnosta, niin ei jaksa puhuakaan :eh:.

Tämä oli muutenkin ensimmäinen kerta kun leimailen ketään fanipojaksi ja syy oli lähinnä se, että viesti, joka täytti kaikki säännöt, ansaitsi oman topicin ja oli täysin asiallinen silti poistettiin. Syynä poistoon taas oli se, että sonya on haukuttu jo ihan tarpeeksi, vaikka syytäkin on ollut (Lik sangin lopetus ym..), mutta topicissa ei todellakaan ollut tarkoitus dissata sonya tai ylistää Nintendoa, vaan uutisoida siitä, mitä maailmalla kulkee. On totta, että se topic olisi voinut olla yhtä hyvin myös Nintendo puolella, mutta vanhempi PSP vs DS topic oli Nintendon puolella, niin päätin "suosia" pleikkari puolta ja postata sen topicin sinne.



Eikä sitä kerrassaan millään voida hyväksyä, että joku sanoo että Wii ei kiinnosta häntä, vaan heti otsaan lyödään "Sony-fanipoika"-leima.

Itse asiassa minun täytyy olla toista mieltä kanssasi. Heti kun minä postaan aiemman tyylisen faktan, niin minut leimataan nintendofanipojaksi.

Faust
27.10.2006, 19:01:43
Itse asiassa minä vain lähetän uutisia ja saatan ne suuremman kansan tietoon.Jaa, eiköhän talousasiat kuuluisi Yleiseen Keskusteluun tai jotain? Voisin antaa pääni pantiksi siitä, ettei siihen ketjuun olisi postannut kuin PhazonBlaxor kavereineen posteja tyyliin "ja taas sony mokailee olololol".
Tämä oli muutenkin ensimmäinen kerta kun leimailen ketään fanipojaksi ja syy oli lähinnä se, että viesti, joka täytti kaikki säännöt, ansaitsi oman topicin ja oli täysin asiallinen silti poistettiin. Syynä poistoon taas oli se, että sonya on haukuttu jo ihan tarpeeksi, vaikka syytäkin on ollut (Lik sangin lopetus ym..), mutta topicissa ei todellakaan ollut tarkoitus dissata sonya tai ylistää Nintendoa, vaan uutisoida siitä, mitä maailmalla kulkee.Lik-Sang rikkoi lakia, joten Sony teki ihan oikein. Ja sinun varsinkin luulisi tietävän millaista menoa tämän foorumin konsolialueilla on, joten epäilen etteikö taka-ajatuksena olisi taas kerran ollut se vanha tuttu Sonylle nauraminen.
Itse asiassa minun täytyy olla toista mieltä kanssasi. Heti kun minä postaan aiemman tyylisen faktan, niin minut leimataan nintendofanipojaksi.En sitten tarkoittanut välttämättä sinua, vaan yleensäkin porukkaa paikoista kuten Wii360 ja This is waiting. Onhan se jo nähty täälläkin millaista jälkeä tulee kun joku postaa Nintendoa vastaan. Enkö minäkin ollut äsken sinun mukaasi Sonyn fani?

//
Mutta! On täällä nyt myös nähty, mitä tulee kun postaa Sonya vastaan ;).Niinpä. =)

Raton
27.10.2006, 19:31:42
Onhan se jo nähty täälläkin millaista jälkeä tulee kun joku postaa Nintendoa vastaan. Enkö minäkin ollut äsken sinun mukaasi Sonyn fani?

Mutta! On täällä nyt myös nähty, mitä tulee kun postaa Sonya vastaan ;). Se periaatteessa kuuluisi yleiseen pelikeskusteluun, mutta on nähty näitä Sonyn/Nintendon sekaisin viestejä myös Nintendo ja Sonyn puolella. Olen yhä sitä mieltä, että topicin poistamin & lukitus oli täysin moraalitonta, varsinkin niin huonolla syyllä. Olisi ollut parempi, että olisi antanut topicin olla ja katsonyt miten käy:cool:

Wompatti
27.10.2006, 19:43:43
Lik-Sang rikkoi lakia, joten Sony teki ihan oikein.

Kyseinen laki on täysin järjetön, joten Sony teki väärin hyödyntäessään sitä.

Weirdo
27.10.2006, 20:05:13
Lik-Sang rikkoi lakia, joten Sony teki ihan oikein.Vitut. Ota poju selvää asioista ennen postaamista. Jupakka syntyi hieman yli vuosi sitten, kun $ony veti ahneuksissaan Lik-Sangin oikeuteen toiminnasta joka ei ollut millään muotoa Hong Kongin tai kansainvälisten lakien vastaista, vaan ihan normaalia import-myyntiä. Sonya ei asiassa sinällänsä edes kiinnostanut rikottiinko lakia vai ei, ainoa tarkoitus oli saada tarkempi kontrolli eri markkina-alueille ja tässä Sonyn paskafirma valitettavasti onnistui. Euroopassa hintataso on muutenkin kalliimpi ja nyt Sonylla ei ole sen suhteen edes sitä vähän huolenaihetta mitä oli, kun Eurooppalaisten on pakko ostaa konsoli ja pelit omalta alueelta.

Lik-Sangin mukaan keskimäärin kaksi kymmenestä Eurooppaan myydystä konsolista on importteja, joten väkisinkin tuotto kasvaa kun enää import-konsoleiden määrä ei ole millään kahta kymmenestä. Ei tarvitse olla mikään taloustieteilijä että ymmärtää asian ja Sonyn paskamaisen toiminnan koko pelimaailmaa kohtaan. SCEE ja maahantuojat ovat kyllä mielissään, kukaan muu ei. Toki on vielä Play-Asia, Ebay plus pienempiä yrityksiä, mutta eipä sillä Sony nyt pysähtyisi kun tällainen aivan järjetön riita voitettiin oikeusteitse.

Faust
27.10.2006, 20:08:13
Vitut. Ota poju selvää asioista ennen postaamista. Jupakka syntyi hieman yli vuosi sitten, kun $ony veti ahneuksissaan Lik-Sangin oikeuteen toiminnasta joka ei ollut millään muotoa Hong Kongin tai kansainvälisten lakien vastaista, vaan ihan normaalia import-myyntiä. Sonya ei asiassa sinällänsä edes kiinnostanut rikottiinko lakia vai ei, ainoa tarkoitus oli saada tarkempi kontrolli eri markkina-alueille ja tässä Sonyn paskafirma valitettavasti onnistui. Euroopassa hintataso on muutenkin kalliimpi ja nyt Sonylla ei ole sen suhteen edes sitä vähän huolenaihetta mitä oli, kun Eurooppalaisten on pakko ostaa konsoli ja pelit omalta alueelta,Hyvä on. Pahoittelen väärän tiedon levittämistä. Lain rikkomisesta olin kuullut useammaltakin taholta mutta muut taustat olivat minulta hämärässä.

Makenshi
5.11.2006, 20:32:41
Kumma kun tänne ei ole tullut nyt viikonloppuna posteja...
Tässä nyt hieman päästän ulos mitä jäi wiistä mieleen digiexpo messuilta:

Digiexpossa tosiaan oli 11 Wiitä vapaasti yleisön pelattavana eikä jonotkaan ollut pahimmillaan kuin 15 min (välillä ei tarvinnut jonottaa ollenkaan toisin kuin ps3 jota oli vain 2-3 kpl testattavana ja väh 40 min jono)
Ohjaimesta: Ohjain oli todella hyvin käteen sopiva eikä minkäänlaista häiriötä ollut pelatessa. Muutamassa pelissä huomasi kuinka tarkka liikkeentunnistus todella on ja hämmästyin miten hyvin se oli saatu siirrettyä jo julkaisupeleihin. Toisaalta ohjain oli älyttömän kevyt ja voi häiritä joitain ihmisiä (ei minua)
Peleistä:
Wii sports:Sportsia tuli pelattua nyrkkeilyä ja tennistä. Nyrkkeily oli valitettavasti melko mitäänsanomaton koska se oli melkoista sohimista. Tennis taas on ensimmäinen urheilupeli IKINÄ mikä oli oikeasti addiktoiva ja HAUSKA! Kyllä nousi hymy huulille kun kaverin mielestä ohjain toimii liian hyvin ja nappasin jo syötöstä pisteitä. Nelinelikin siinä on mutta vain kaksinpeli oli pelattavissa.
Super Mario galaxy: Yksinkertaisesti:taattua Mario laatua. Ei jättänyt kylmäksi.
Wario ware: Tämä toisaalta jätti hieman kylmäksi. Minipelit olivat ''liian yksinkertaisia'' ja osa oli liian toistensa kaltaisia. Mario party wiitä odotellen...
Zelda: Zeldassa oli kokeiltavana kalastus ja pieni luolastopätkä. Kalastus oli hauskaa (vaikka kalan saamiseen meni 5 minuuttia jolloin piti taas antaa tilaa seuraavalle pelaajalle) ja luolasto oli perus Zeldamättöä. Pointsit pitää antaa nunchakulla tehtävälle spinnihyökille ohjainta pyörittämällä ja oikein hyvin toimivalle jousiammunnalle.
Metroid:Tätä en muuta kuin katsonut sivusta mutta ohjaus tuntui toimivan hyvin vaikka pelit lehti väittikin joskus toista.

Hyvällä telkkarilla on oikeasti vaikeaa erottaa kuvaa hd terävyydestä eikä grafiikka ollut todellakaan mitään rumaa pikselimössöä. Wii on oikeasti hauska ja toimiva laite vaikka olisin toivonut että Red steel olisi ollut pelattavana. Ja hyi niille nintska faneille jotka jättivät tilaisuuden kesken eivätkä menneet messuille :prkl:.

LegendKiller
6.11.2006, 23:02:46
Testasin WIi:tä tuolla Digiexpossa. Hitto mä olin kömpelö sen kanssa. Ainakin Zeldassa mulla oli kauheita vaikeuksia ampua yks nuoli vastustajaan. En mie tollasia älyy. No kai sen harjoittelemalla oppii. Aika hauska konsoli ja teknologia.
Autopelissä menikin hieman paremmin. Wii:n ohjainta ei tarvinnut kuin kääntää hiukan nin autokin kääntyi. Hillitönlaite, voisin kuvitella itseni laitteen kynsissä.
Muuten toi Zelda Wii:lle on aika hyväpeli kun vihdoin onnistuin ampumaan sen nuolen. Opin sen aika nopeasti ja jäin koukkuun.

Mr.Fox
7.11.2006, 10:27:26
Wii vaikuttaa kaikinpuolin mielenkiintoiselta konsolilta. Siinä on monia hyviä puolia, verrattuna kilpailijoihin PS3:n ja Xbox360:n. Ensinnäkin se on halvempi, paljon halvempi. Se on yksi suuri syy, miksi laitteen voisin hommata muiden konsoleiden sijasta.

Myös sen uudet ideat vaikuttavat mielenkiintoisilta ja hauskoilta. Tuo ohjain on jotain niin hienoa, että tekisi mieli ostaa konsoli vaikka samantien.. Mutta kun ei ole rahaa, niin sitä ei sitten ole.

Muuten odotan PS3:lta enemmän ja sille tulee pelejä, joita halua pelata, mm. Uusi GTA ja MGS4. Mutta kun se on niin kallis, niin en tiedä kumman tässä ostaisi. Eiköhän sekin selviä joskus.. :)

Omenarosvo
7.11.2006, 11:51:55
RYÖKÄLEET!! :mad:

Tästä edespäin poistan kaikki viestit joissa puhutaan siitä "miten hienoa oli pelata Wiillä DigiExpossa". Senkin porsaat! Minä en edes tiennyt että siellä olisi sellainen, joten kieltäydyin menemästä.

Noniin leikki leikkinä...postatkaa vain, koska
Lähes tasan kuukauden päästä pelaan Wiillä olohuoneessani ;)

Jesh
7.11.2006, 12:01:37
Ja hyi niille nintska faneille jotka jättivät tilaisuuden kesken eivätkä menneet messuille :prkl:.
Minulle ja 10 mahdolliselle kaverilleni tarjottiin oikeastaan noita lippuja kymmenittäin erään koulukaverin toimesta. Ja siellähän sitä Wii:tä olis sit päässyt koittaan, mut emmä jaksanu. :P
Mut todellinen Nintendo-fanityttö oon silti! N-power, N-power, N-power!

Ja Wiin ostelen luultavasti Joulun aikoihin tai sit ens vuoden alussa. Odotus on melko kova.

Echo
11.11.2006, 11:26:24
Minulla odotuskäyrä nousi melkoisesti tuon viime viikonlopun Wii-neitsyyden menetyksen seurauksena. Super Mario Galaxy oli ainoa Wii-peli jota itse pelasin, muita tuli katseltua sivusta mutta jonottamaan en jaksanut alkaa, sillä sen verran kauan siinä olisi saanut seisoskella. Aika samantapaiselta vaikutti kuin Sunshinekin, mutta ainakin demokentän ympäristö oli (graafisesti) perinteisemmän Mario-tyylinen kuin Sunshinessa. Ohjaus tuntui aluksi hyvin kummalliselta (eikä sitä aivan ehtinyt siinä viidessä minuutissa kunnolla sisäistää), mutta sujuvasti se toimi silti. Tarkkuutta ohjaukseen tulee varmasti kun pelaa enemmän ja asiaa auttoi se, ettei liikkeiden tarvinnut olla älyttömän tarkkoja. Vähän kummastutti se, ettei kameraa voinut itse ohjata tai en ainakaan keksinyt miten. Eipä sille tosin pahemmin tarvetta ollut, mutta parissa kohtaa kuitenkin. Grafiikka oli yllättävän hyvää, mukavan elävän näköistä ja värikästä. Laajakuvaakin jopa hyödynnettiin oikeasti, sillä ruutu tuntui avaralta ja tavaraa mahtui ruudulle. Metroid Prime 3:ssakin väittäisin näkökentän olevan hieman laajempi kuin fps-peleissä yleensä (muuta erikoista en siinä huomannut, sillä katselin sitä vain ohimennen).

Wario Ware Smooth Moves sen sijaan ihastutti kuvasuunnittelullaan. Repeilin sille ihan ääneen, kun katselin vierestä muiden pelaamista. Aika samalta se tosin vaikutti kuin sarjan aiemmat pelit, vaikka en niitä olekaan pelannut, mutta lukemani perusteella siis. Hauskat ja holtittomat minipelit Wii-ohjauksella kelpaavat ainakin minulle.

Zeldaa en itse pelannut, mutta samalta se näytti kuin aiemmatkin ja tulee varmasti hommattua.


Wii vakuutti kyllä, mutta julkaisupäivänä sitä tuskin tulen hankkimaan, sillä Zelda on ainoa kiinnostava julkaisupeli. Varmaan Marion ilmestymisen aikoihin tulee kone ostettua.

Omenarosvo
12.11.2006, 22:48:30
Möh. Mieleeni juolahti eilen, että pitäisi varmaankin ostaa Zeldakin ennakkoon. Olisihan se aika ikävää jos olisi Wii ilman peliä :( Silloin kun New Super Mario Bros ilmestyi, koko Tampere oli ensimmäisenä päivänä myyty loppuun super marioista. Okei, Wiin omistajia ei luulisi ensimmäisenä päivänä olevan niin paljon kuin DS:n, mutta toisaalta Gamelife.fin (trelainen pelikauppa nääs) myynti Top 10 -listalla on komeillut sekä Wii että Zelda jo alkusyksystä saakka. (En tiedä myykö ne sitä paljon vai lähes kaikkia tuotteitaan todella vähän).

Noh, ei se mitään pahaakaan tee jos käyn huomenna ennakkotilaamassa senkin.

Helvetti. Olin kirjoittamassa Mitä kuuluu -ketjuun, mutta ihan sama kirjoittaa tänne. Ajattelen nimittäin sitä hiton konsolia koko ajan. Viimeksi minusta on tuntunut tältä silloin kun Final Fantasy VII ilmestyi. Sama kuin olisi lapsi ja odottelisi joulua. Hitaasti tämä odottavan aika kuluu, luonnollisesti.

Tekisi mieli tehdä Cartmanit. Tsekatkaa South Parkin Wii-jakso (Go God Go!). Se oli aika jees, muttei niin jees kuin WoW-jakso joka oli sairaan hyvä.

LizzieFox
14.11.2006, 12:07:00
Noh eiköhän se ole jo oikea aika tulla kertomaan omia mielipiteitäni Wiistä. Minua se on alkanut pikkuhiljalleen kyrsimänä ja pahasti. Tuntuu että tuo miehenpuolikas istuu kuola valuen tässä koneella ja katselee pätkiä joissa joillain tyypeillä on jo Wii. Siis eihän siinä mitään jos se olisi hetkellistä mutta kun sitä on jaktunut jo useamman kuukauden ajan!! Wiillä pelaaminen näyttää kaiken lisäksi tyhmälle. Toivottavsti ohjaus on helppo oppia peleissä koska muuten menee järki. Piakkoinhan tuo laite ilmestyy meidänkin olohuoneeseemme. Saa nähdä pääsenkö itse testaamaan koko konetta miehen innokuuden vuoksi. :D Ehkä vähän vaan liikaa vouhotusta tuosta konsolista netissä. Onkohan suomen tv:ssa näkyny vielä mainoksia pahemmin Wiistä? Itse en ole tainnut törmätä yhteen ainoaankaan noilla peruskanavaillamme (1, 2, 3, 4 ja subtv).

Omenarosvo
14.11.2006, 22:19:42
Onkohan suomen tv:ssa näkyny vielä mainoksia pahemmin Wiistä? Itse en ole tainnut törmätä yhteen ainoaankaan noilla peruskanavaillamme (1, 2, 3, 4 ja subtv). Tomppeli. Sehän ilmestyy vasta kolmen viikon päästä. Ja Nintendo on maailman suurin kädettäjä mitä tulee markkinointiin. Ei ne sitä varmaan aio edes mainostaa täällä suomessa kuin pari ekaa viikkoa ja sen jälkeen kaikki unohtaa koko laitteen.

Pitää tosin huomauttaa että Nintendo aikoo käyttää Wiin markkinointiin kuluvan 12kk aikana 200 miljoonaa dollaria. Se on 20% enemmän kuin GameCuben vastaava summa.

SuperIisha
15.11.2006, 16:29:19
Taidanpa hipsiä tännekkin antamaan mielipiteeni Wiistä. Juu kyllä Wii kiinnostaisi , tosin se maksaa silti liikaa vaikka onkin varmaan halvin kone uusista koneista. Haluaisin testa sitä uutta ohjaustapaa ja pelata Zeldaa.(Tämänkö takia sitä jouduttiin odottomaan näin pitkään, jotain vuos liikaa. Senhän sanottiin olevan jo valmis mutta jotain haluttiin lisätä, Wiin versioko?) Sekä myös joitain mielenkiintoisia pelejäkin näyttää ilmaantuvan kuten Zelda, Rayman ja SMBB sekä Sonic(and the secret rings) . Haluaisin kyllä päästä koklaamaan sitä edes johonkin pelikauppaan, vaikkei ostaiskaan kyseistä konsolia tosin kaupoissa ei varmaan vois yhtä hyvin heilua sen kapulan kanssa kuten kotona pystyisi. Tosin itseäni en Wiin takia jäädyttäisi tulevaisuutta varten.Wii kuullostaa hyvältä!:)

Sami E
19.11.2006, 5:16:34
Wiillä on kyllä aivan käsittämättömän positiiviset vibat. Tätä konsolia odottaa vähän samalla tavalla kuin vanhan hyvän ajan konsoleita ja pelejä, kuten sitä, että saa Pleikkari ykkösen hankittua. Amerikan-julkaisu alkaa tässä virallisesti ihan kohtapuoliin, ja Suomen-julkaisuunkin on enää alle kolme viikkoa. Eihän sitä nyt tietenkään vieläkään voi olla ihan varma, mutta erittäin lupaavalta vaikuttaa kokonaisvaltaisesti lähes kaikkien arvosteluiden ynnä muiden juttujen ja videoiden perusteella.

Omenarosvo
21.11.2006, 23:07:07
Hehe. Löysin netistä vahingossa tällaisen counterin myydyistä konsoleista. Varma flamesyötti :D Noh, luotettavuudesta ei ole varmuutta, ja laskurin pointti on muutenkin melko turha tässä vaiheessa konsolisotaa, kun 360 on ollut markkinoilla jo vuoden ja PS3:sta eivät saa kaikki halukkaat. Ihan hauska silti :P Muistakaa päivitellä :D

http://nexgenwars.com/

WII FTW!

Critis
22.11.2006, 12:45:40
Wii rikkoi television

Otteen lipeäminen Wiin ohjaimesta johti television rikkoutumiseen intohimoisen pelisession päätteeksi. Murhenäytelmä sattui luonnollisesti Atlantin takana, sillä muualla Wii ei ole vielä ehtinyt myyntiin.

Nimimerkillä Tuxedo Jack esiintyvä henkilö kertoo Something Awfulin keskustelualueella pelanneensa ystävänsä kanssa Wiillä lähes tauotta 24 tuntia, kun puolenyön jälkeen oli siirrytty hieman hidastempoisempaan, sohvalta pelattavaan keilailupeliin Wii Sports: Bowling.

Nimellä Troy tunnettava ystävä oli heittänyt liiketunnistusohjaimen avulla virtuaalikeilapalloa kuten aiemminkin illan aikana, kun yllättäen ote oli herpaantunut hikisestä kädestä. Vahinkojen välttämiseksi ohjaimessa on rannehihna, mutta ilmeisesti valmistusvirheen vuoksi hihna petti ensimmäisessä koitoksessaan, ja ohjain singahti suoraan 60 tuuman projektiotelevision vasempaan yläkulmaan aiheuttaen vakavaa vauriota ainakin tv:n kuva-alueen uloimpaan lasikerrokseen.

Tuxedo Jack varoittaakin Wii-pelaajia hikisten käsien ja viallisten rannehihnojen tuhoisista yhteisvaikutuksista.

Lähde: dna Internet

Tuossa (http://forums.somethingawful.com/showthread.php?s=&threadid=2183346) kuvia tapahtuneesta. Että tuommoista on tapahtunut jenkeissä, =) toivottavasti vain Euroopan-versiossa ei ole tuollaista ''valmistusvirhettä''. Itse en usko että tuossa on kyse välttämättä valmistusvirheestä, epäilen että jenkit ovat vain EVO. :P

Celeb
22.11.2006, 12:52:26
Toinenkin TV on mennyt hajalle samanlaisen tapahtuman takia, mutta linkkiä tapahtuneeseen en enää muista. Toivottavasti Wiimoten rannehihna on kestävämpi sitten kun ostan itse Wiin.

David A. Mage
22.11.2006, 13:25:22
Itse en usko että tuossa on kyse välttämättä valmistusvirheestä, epäilen että jenkit ovat vain EVO. :PÄläs nyt, kyseessä oli sentään Something Awfulin foorumit. Se tekee tapauksesta kymmenen kertaa kovemman kuin japanialaisten ja eurooppalalaisten vastaavista yhteensä. Linkkiä selaillessa selvisi, että IGN:n testeissä on tapahtunut sama juttu.

Itseäni arveluttaa mikä tahansa turvalenkki joka liitetään kapulaan minimaalisen nyörin kanssa. Kuvien perusteella Wiisäätimeen se hihna kiinnitetään sentään vähän paksumpaan muovinpalaan, toisin kuin mp3-soittimessani josta katkesi kaulahihnan sijaan sen hihnan kiinnitykseen tarkoitettu muovinen silta, mikä aukko se sitten selkokielellä lieneekään. Saisivat vahvistaa sekä hihnat että niiden kiinnityspaikat vaikka teräslevyillä ja -vaijerilla, ettei tapahtuisi vahinkoja kovassa käytössä. Saatana.

Omenarosvo
22.11.2006, 15:23:47
Minua alkoi hirvittämään...

Tulin ajatelleeksi Super Smash Bros. Brawlia ja sen ohjausta. Brawliin ei ole suunnitteilla Wiimote-ohjausta, vaan perinteinen Cube-tyyppinen ohjaus. Noh, ajatelkaapas sitä mahdollisuutta että Nintendo tyypilliseen tapaansa lähtee rahastuksen tielle, eikä tee peliin tukea GameCube-ohjaimille. Pitäisikö peliä varten ostaa Wiin Classic Controllerit? Ja niitä pitäisi tietty olla ainakin kolme että peliä olisi edes kohtuullisen hauska pelata porukassa. Talouteni ei kestäisi sellaista.

Kädet rukousmoodiin että Nintendo viitsii olla olematta kusipää kaikkien näiden GBA-linkitys -hässäköiden jälkeen.

Tsekatkaa ScrewAttack.com (http://www.screwattack.com) jos ette jo ole. Angry Nintendo Nerd ja GameJew ovat loistoja.

Weirdo
27.11.2006, 23:36:30
Nintendo first-partyt (http://www.n-europe.com/news.php?nid=9813) ensi vuodelle (Japani):

Battalion Wars II
Big Brain Academy
Disaster: Day of Crisis
DK Kongo Blast
Excite Truck
Fire Emblem: Goddess of Dawn
Forever Blue
Mario Party 8
Mario Strikers Charged
Metroid Prime 3: Corruption
Project H.A.M.M.E.R.
Super Mario Galaxy
Super Paper Mario
Super Smash Bros. Brawl
Wii Health Pack
Wii Music

Noista ainakin kolme suurinta - SMG, SSBB, MP3 - ilmestyy ensi vuonna maailmanlaajuisesti. Listalla on myös Super PM ja Kirby (julkaisuajankohta vahvistammatta), näitä GC:lle luvattua pelejä jotka eivät sille ikinä ilmestyneet. Kirbyn suhteen ei tosin kuultu mitään yli pariin vuoteen, joten kyseessä voi olla täysin eri peli, eikä Super PM:ääkän hypetettu GC-pelinä yli kahta vuotta kuten Zeldaa.

Muuten näyttää hyvältä, mutta Wiin DK-peli on kyllä pettymys. Taas jotain helvetin rumpupäriselyä, tasoloikasta ei mainintaakaan. Toivottavasti Retro ottaisi sellaisen seuraavaksi projektiksi kunhan Metroid Prime saadaan julkaistua. Mario Kartista ja F-zerosta ei myöskään minkäänlaista mainintaa, varmaankin jälleen julkaistaan vähän myöhemmin kuten GC:lle.

Omenarosvo
27.11.2006, 23:52:36
Super Mario Galaxy
Super Paper Mario
Super Smash Bros. Brawl

Siinä minun toivomuslista. Mariomariomario. No prkl Mario Galaxy on seuraava true Mario-peli, joten sen on pakko olla rautainen. Paper Mario näyttää kuvissa muuten vain mielenkiintoiselta. Smash Brosissa kiinnostaa, että millä tavoin edellisestä voi enää parantaa niin paljon että siitä kannattaa tehdä täysiverinen jatko-osa ;)

Metroid Prime 3 on luultavasti myös ostoslistalla, mutta ellei se ole aivan loistava en sitä luultavasti ihan ensimmäisenä hanki. Jos se jatkaa tunnelmaltaan echoesin linjalla, en pitäisi ratkaisusta.

Muutoin odotan enemmän 3rd party peleiltä. Nintendon omat pelit tuntuvat nykyisin olevan muutoin vähän hengettömiä liukuhihnatuotoksia.

Jaahas. 10 päivää julkaisuun.

Gabriel
28.11.2006, 7:21:49
Smash Brosissa kiinnostaa, että millä tavoin edellisestä voi enää parantaa niin paljon että siitä kannattaa tehdä täysiverinen jatko-osa ;)
Lisäämällä siihen uutta sisältöä. Kun pelikellon tuntimittari näyttää kohta oikeasti jotain nelinumeroista lukua, niin vanhaan kauraan alkaa väkisinkin kaivata uutta suolaa, oli se muuten miten hyvää tahansa. =) Konsolipuolella ehkä tunnetuin esimerkki julkaisunjälkeisestä sisällönlisäyksestä on Xboxin Halo 2, joka sai ne lisäkentät. Hyvä että saikin, Coagulation ja Turf kun ovat kentistä parhaat. Onhan tuo sisällönlisäys hiukan lässähtänyt, kun koko pelin olemassaolon ajan siihen on liitetty vain kymmenisen uutta kenttää, mutta jotain tuollaista kaipaisin Smash Brosiinkin. Etenkin Mushroom Kingdom I & II -tyylisiä retrohenkisiä kenttiä.

Tällä hetkellä minua kiinnostavat eniten Brawl ja Galaxy. Eiköhän se Super Paper Mariokin ole oikein pätevä, mutta ensin on hommattava Paper Mario. Tämä ajatus käväisi mielessä itse asiassa jo eilen.

Omenarosvo
28.11.2006, 7:52:17
Lisäämällä siihen uutta sisältöä. Kun pelikellon tuntimittari näyttää kohta oikeasti jotain nelinumeroista lukua, niin vanhaan kauraan alkaa väkisinkin kaivata uutta suolaa, oli se muuten miten hyvää tahansa. =) [...] Etenkin Mushroom Kingdom I & II -tyylisiä retrohenkisiä kenttiä.Joo, väsymys puskee kun pelaa niillä samoilla hahmoilla samoja kenttiä, mutta minä kuulun siihen koulukuntaan jonka mielestä ei pitäisi tehdä jatko-osaa pelkästään sen takia että hyvä peli on jo koluttu loppuun kentistä ja hahmoista. Mihin tahansa peliin kyllästyy kun sitä pelaa satoja ellei tuhansia tunteja, mutta keskinkertaista jatko-osaa on vaikea antaa anteeksi. Melee on toisaalta niin hyvä peli, että Nintendolla on varaa tehdä yksi jatko-osa ilman suurempia muutoksia mihinkään (minäkin ostaisin sellaisen pelin), mutta jos meno jatkuu vielä samana Brawlin jälkeen alkavat ostajat unohtaa sarjan. Toki täytyy ensin odottaa ja katsoa mitä Brawlista lopulta tulee, siinähän voi olla vaikka kuinka nerokkaita uudistuksia.

Mushroom Kingdom I & II ovat minunkin suosikkejani. Eivät kovin aloittelijaystävällisiä mutta jaksavat veteraanitasolla pisimpään :D

Tangentti
28.11.2006, 13:45:56
Tuosta valmistusvirheestä rannehihnassa josta Kriittinen vahinko linkitti että saapahan joku jenkki nyt sitten haastaa oikeuteen hihnojen tekijäfirman ja isot korvausrahat saa.

Minulla olisi tässä Wii-aiheinen kysymys: Wiillähän saa pelattua vanhojen nintendokonsolien pelejä mutta voiko koneella pelata DS:n pelejä?Itse olen ajatellut joskus hommata Wii:n mutta FF III:sen vetovoima on suuri enkä raaskisi millään ostaa DS:ssää.

//Tuosta rannehihnasta vielä ,ettei tiedä vaikka olisi kilpailijat puuttuneet jotenkin heikkojen hihnojen valmistukseen.
2//Juuri tuota tarkoitin David.A.Mage.

David A. Mage
28.11.2006, 14:09:47
//Tuosta rannehihnasta vielä ,ettei tiedä vaikka olisi kilpailijat puuttuneet jotenkin heikkojen hihnojen valmistukseen. Ööö... Käsitinkö nyt oikein ja tarkoitat, että kilpailevat firmat (Sony ja Microsoft) olisivat soluttautuneet Nintendon tehtaisiin ja siellä vaihtaneet hihnojen materiaalia niin, että ihmisten seinät ja telkkarit menevät paskaksi tiiviissä pelaussessiossa? Vai onko tässä kenties kyseessä se perinteinen "Ostakaa mein konsoli kun muut valmistaa paskaa, kallista tai muuten vaan homoa" -propaganda?

Oli miten oli, tuo oli korkealentoisempaa kuin kaikki muut "se vaan katkaisi sen hihnan saksilla ja vaatii nyt Nintendolta rahaa uuteen telkkariin" -puheet yhteensä.

//salaliittoteorioita hahahaha

Celeb
28.11.2006, 14:33:28
Youtubesta löytyy video (http://www.youtube.com/watch?v=_1vQFchFr_Q&eurl=), jossa Wiin Censor Bar korvataan kynttilöillä. Pitää itsekin testata tuota, kunhan saan rahat Wiihin. :)

Omenarosvo
28.11.2006, 16:41:23
Minä aion poistaa sen hihnan Wiimotesta kokonaan, jos se vain lähtee siististi. Noita videoita katsellessani ajattelin että pitää näköjään kouluttaa kaikkia pelaajia erikseen kohtelemaan kapuloitani hellästi, mutta sitten tajusin että se hihnahan antaa käyttäjälleen "luvan" olla pitämättä kahvasta kunnolla kiinni ja läimiä sillä menemään niin kovaa kunnes sattuu vahinkoja. Jos hihnaa ei ole, on pelattava niin ettei sitä myöskään tarvita. Kuka tahansa tajuaa pitää silloin ohjaimesta kunnolla kiinni ja pelata rauhallisemmin.

Tippumisvaaraakaan ei tarvitse ajatella, sillä minulla on telkkarin ja sohvan välissä pehmeä matto, ja noiden samaisten videoiden perusteella laite kestää muutenkin paremmin tiputtelua ja tallomista kuin hihna kestää kovaa vetoa.

Varmistin tänään Gamelifesta: saan indeed konsolini julkaisuerästä. Onko foorumilla ketään muita jotka ovat ennakkotilanneet? Kone on loppuunmyyty lähes joka paikasta joten pakko heitä on jossain olla.

PhazonBlaxor
28.11.2006, 17:02:19
En itse ole tilannut ennakkoon. Ei sinänsä edes harmita, no joo.

Tuosta Battalion Wars II voi tulla jopa hyvä! Cubeversio oli nääs kämäinen väännös, jolta odotin vähintään yhtä addiktoivaa pelikokemusta kuin advance warsilta, mutta ei se sitä tuottanut. :eh:

Aika paha muuten, monelle on kuulopuheiden mukaan tullut rasitusvammoja wiin pelaamisen vuoksi, ei näin?

Wii on myynyt aika kivasti jo muuten. 600000 kpl, sitä on mennyt siis keskimäärin konsoli per sekunti. Kysyntää olisi huomattavasti enemmän kuin mitä laitteita riittää.

//Mietin tässä muuten hieman, että vaatii aika paljon jotta esimerkiksi Wii saisi Ympyrän myynnissä kiinni kahden vuoden sisällä.
Laskelmia: Jos oletetaan, että ympyrän myynti vähenee noin 35%, nyt kun muutkin seuraavan sukupolven konsolit ovat julkaistu, niin sen myyntitahti on edelleen 91,000 kpl/per viikko(ennen oli siis 140,000). No, jotta Wiillä tai PS3:lla olisi mahdollisuuksia saavuttaa sen myyntilukemat kahden vuoden sisällä, niin niiden pitäisi myydä noin 161700 kpl/per viikko, jotta tilanteet olisivat tasoissa. Xbox 360 on siis myynyt nopeammin kuin mikään muu konsoli aikaisemmin, ja sen etumatkakin on jo 7.5 miljoonaa konetta, aika suuri haaste, eh? Totta kai myynti vähenee jatkuvasti, ympyrän keksimääräinen myyntitahti on kuitenkin tämän kuluneen vuoden aikana ollut 140,000 kappaletta per viikko. Kuulostaa toisaltaan taas typerältä, että ympyrä olisi muka tuolla tahdilla nopeiden myynyt konsoli, koska DS lite myy PELKÄSTÄÄN jo japanissa 120,000 kpl per viikko, haiskahtaa palaneelle minun mielestäni.

Lord JF
28.11.2006, 17:27:43
Wii on alkanut pikku hiljaa kiinnostamaan minua yhä enemmän ja enemmän. Lähinnä kiinnostus on perustunut Wiin halpaan hintaan, mutta myös tuo uusi ohjausjärjestelmä osaa olla mielenkiintoisen oloinen. Wiin pelivalikoima ei ole minua mitenkään erityisesti häikäissyt, mutta Nintendon koneille on aina tullut ihan kiitettäviä määriä viihdyttäviä pelejä ja varmaan tulee nytkin.

Se valitsenko seuraavan sukupolven pääkonsolikseni Wiin vai PS3:n tuleekin olemaan aika lailla kiinni siitä miten tuo ohjaus tuntuu toimivan. PS3:n tulen varmaan joka tapauksessa ostamaan jossain vaiheessa ihan MGS4:n takia.

Omenarosvo
28.11.2006, 18:47:47
No, jotta Wiillä tai PS3:lla olisi mahdollisuuksia saavuttaa sen myyntilukemat kahden vuoden sisällä, niin niiden pitäisi myydä noin 161700 kpl/per viikko, jotta tilanteet olisivat tasoissa. Xbox 360 on siis myynyt nopeammin kuin mikään muu konsoli aikaisemmin, ja sen etumatkakin on jo 7.5 miljoonaa konetta, aika suuri haaste, eh? Otitko laskuissasi huomioon sen, että sekä PS3:sta että Wiitä menee varmasti Japanissakin kaupaksi Jenkkilän ja Euroopan lisäksi. Se on onni jota ei ole 360:lla ainakaan ihan tällä hetkellä. 360 ei siis ole "maailmanlaajuinen" hitti, kuten PS3:lta tai Wiiltä on vielä odotettavissa.

Jos DS:n menestymistä on katsominen, minusta on outoa elleivät japanilaiset revi Wiit käsistä sitä mukaa kun niitä ilmestyy kauppoihin. Pari miljoonaa konsolia häviää hyllyltä yhdessä hujauksessa :) Tai sitten ei. Sen näkee tulevina viikkoina.

WonderAndy
28.11.2006, 20:35:51
Niinpä, kuten Omenarosvo sanoi, ei voi muuta kuin odottaa ja katsoa. Nintendon päämäärä oli muistaakseni myydä 4 miljoonaa Wiitä helmikuuhun mennessä. Kuulostaa minusta hivenen utopistiselta, mutta jos konsoleita lykitään markkinoille hyvää tahtia, niin saattaa tuo määrä ylittyäkin. Onhan tässä vielä Japanin ja Euroopan julkaisut näkemättä, joten vielä on liian aikaista sanoa mitään. Tosin, Boxin kaula on suhteellisen korkea. Nähtäväksi jää, kumpi pelijätti saa sen kiinni ensiksi, vai saako ollenkaan?

Wiin suhteen näkökantani ei ole muuttunut. Aion edelleen hankkia Wiin, ja olen jopa miettinyt sen ostamista ennen inttiä. Tosin mistään en halua tilata, vaan katselen, josko sellainen paikalliseen Mustaan pörssiin ilmestyisi. Sieltä Cubenikin aikanaan ostin. Jos hommaan, niin kyllähän sen Zeldan voisi mukaan poukata. Olisi sitten pelattavaa kahden pelin edestä heti alkuun.

PhazonBlaxor
29.11.2006, 6:25:48
Otitko laskuissasi huomioon sen, että sekä PS3:sta että Wiitä menee varmasti Japanissakin kaupaksi Jenkkilän ja Euroopan lisäksi. Se on onni jota ei ole 360:lla ainakaan ihan tällä hetkellä. 360 ei siis ole "maailmanlaajuinen" hitti, kuten PS3:lta tai Wiiltä on vielä odotettavissa.

Ei laskuissa sitä pitänyt huomioidakkaan, siinä huomioitiin vain, että paljonko Wiin pitäisi myydä per viikko, jotta se olisi tuon laskun mukaan 2 vuoden päästä tasoissa ympyrän kanssa. Tuollaiset laskut ovat tyhmiä, koska mitään ei voi ennustaa, mutta tuo oli esimerkkilasku, joka antaa hieman käsitystä siitä, miten paljon tosiaan vaikuttaa tuo vuoden etumatka. Ajatelkaa miten olisikaan käynyt, jos 360 olisi julkaistu vasta nyt? Myisikö se edes yhtään kun Wii ja PS3 olisivat markkinoilla?

Ja tosiaan, jos ajatellaan japanilaisia Wiin suhteen, ne varmasti revitään käsistä. Jos Wiiltä on odotettavissa edes DS:n kaltaista suosiota, että 120 tuhatta konetta menee pelkästään siellä per viikko, niin Wiillä on kyllä saakelin hyvät mahdollisuudet parin vuoden sisällä ohittaa ympyrä.

//
Wii on myynyt aika kivasti jo muuten. 600000 kpl, sitä on mennyt siis keskimäärin konsoli per sekunti. Kysyntää olisi huomattavasti enemmän kuin mitä laitteita riittää.

Antakaa anteeksi virheeni, nuo lukemat olivatkin pelkästään pohjois-amerikan lukemia, japania ei ole laskettu mukaan.

//Mitä sipulia!? Eikö sitä ole muka tullut japaniin!?!?!?!?? :o Öh... En ole oikein seurannut asiaa, ja luulin ihan että se on tullut siellä. Kummallista... Voi voi, olenpas höhlä. ^_^

WonderAndy
29.11.2006, 9:36:57
Mutta eihän Witä ole vielä edes Japanissa julkaistu? Sinänsä tuo viimeinen lause meni hieman ohi. Wii on siis tähän mennessä julkaistu vain Amerikassa, ja siellä on ilmeisesti myynyt yli 600 000 kappaletta.

Wiin Japanin julkaisu on 2. joulukuuta, eli meillä ensi lauantaina. Ja itsekin olen samaa mieltä, että Wiit on jo Amerikassa revitty käsistä, niin eiköhän ne Japanissa ole vielä suositumpia. DS Lite ainakin lähes printtaa rahaa Nintendon taskuihin.

Critis
30.11.2006, 18:35:58
Enää kahdeksan päivää Wiihin. Woot, Wiiiiiii!!!!!!! :love: (sori oli pakko)

Voisin tehdä itsekkin tähän alkuun listauksen minua kiinnostavista peleistä.

Super Mario Galaxy
Super Smash Bros. Brawl
Metroid Prime 3: Corruption
Fire Emblem: Goddess of Dawn

Sitten minua kiinnostaa vielä tämä WarioWare: Smooth Moves. Jota ei tuossa listassa kyllä ollut, mutta toivottavasti tuokin ensi vuoden puolella ilmestyy. Disaster: Day of Crisis kuullostaa myös kiinnostavalta, eikös tuo ollut se katastrofi simulaattori? Sekin voi olla hyvä peli jos on vain hyvin tehty, ja saa minut ylipäätänsä siitä kiinnostumaan. Itsekkin on jo tullut ennakkotilattua Wii. Täältä päin olevasta paikallisesta pelikaupasta, kun en oikein tuohon netistä tilaamiseen luota. Mutta kyllä tässä nyt ollaan ihan Wii fiiliksissä, kun enää kahdeksan päivää jäljellä, ajatelkaa kahdeksan. Wii Sportsia tulee aluksi pelattua, mutta aattona tulee pelitettyä Twilight Princessia.

Tässä (http://video.google.com/videoplay?docid=19640938207392314&q=super+smash+bros.+brawl+new+trailer)vielä uusi traileri Super Smash Bros. Brawl:sta. Uutena hahmona Fox McCloud ''Kettu McPilvi''

WonderAndy
1.12.2006, 9:18:33
Jenkkipomo Reggie Fils-Aime kertoi jossain lehtihaastattelussa Super Mario Galaxyn julkaisusta. Hän kertoi sen ajoittuvan maaliskuu-joulukuu 2007 aikavälille. Paljon mahdollisuuksia siis on. Saas nähdä, koska tulee ulos. Eräässä Euroopan ennakkojulkaisulistassa kerrottiin, että lokakuussa tulisi pihalle. Voi olla, että Galaxy jätetään ensi vuoden joulumyyntiin tykiksi. Saas nähdä.

Omenarosvo
1.12.2006, 17:08:00
Jenkkipomo Reggie Fils-Aime kertoi jossain lehtihaastattelussa Super Mario Galaxyn julkaisusta. Hän kertoi sen ajoittuvan maaliskuu-joulukuu 2007 aikavälille. Paljon mahdollisuuksia siis on. Saas nähdä, koska tulee ulos. Eräässä Euroopan ennakkojulkaisulistassa kerrottiin, että lokakuussa tulisi pihalle. Voi olla, että Galaxy jätetään ensi vuoden joulumyyntiin tykiksi. Saas nähdä.Joo ja viimeksi kun Galaxyn julkaisusta on puhuttu, Miyamoto sanoi että Galaxy ei ole Wiin julkaisupelejä mutta ilmestyy puolen vuoden sisällä julkaisun jälkeen. Nyt puhutaan ennen joulua 2007 julkaisusta. No, ei kiirettä kunhan saadaan jotain muita hyviä pelejä koneeseen siksi ajaksi :) Pelaan mieluummin loppuun asti viilattua Mario Galaxya kuin hätäpäissään julkaistua.

Jaahas. Japaniassa taitaa olla tätä kirjoittaessa jo Wiin julkaisupäivä. Jännitys tiivistyy.

PhazonBlaxor
2.12.2006, 12:15:40
Ja nyt se Wii on sitten julkaistu Japanissa. Kaikki sujuivat raporttejen mukaan hyvin, eikä tullut mitään kahinoita tyyliin PS3:n julkaisussa. Kaikki Wiit menivät, ja nyt niitä onkin myyty jo yli 1,100,000 kpl. Nyt vain odottelemaan tarkempaa raporttia, ja sitten seuraavaksi euroopan julkaisua, ei enää kauaa...

Tarkempaa tietoa odotellessa tunnelmia voi käydä lukemassa vaikkapa sitten BBC:ltä. (http://news.bbc.co.uk/2/hi/technology/6200120.stm)

Ai niin, ja tässä voisin ohimennen mainita Wiin kummallisesta vaikutuksesta DS liten myyntiin japanissa. Se pomppari yli 200,000 kappaleeseen tämän kuluneen wiikon aikana. PS3 taas myis "vain" 30,000 kappaletta, johtuen osaksi konsolien vähästä määrästä.

Twom
2.12.2006, 18:01:57
Kauaa ei enään ole, että täälläkin jo ilmestyis konsoli. Ei jaksa enään odottaa.

Julkaisupäivänä olisi tarkoitus hankkia Wii. Pahinta peläten noita uutisia joissa kerrotaan Wii:n myyneen loppu sillä mahdollisuuteni pienenee jatkuvasti.

Mutta niille hätäisimmille pitäisi olla mahdollisuus testata Wii:tä Helsingissä vielä huomenna ainakin Nintendo Suomi kotisivujen (http://www.nintendo.fi/?file=383) mukaan Helsinki motor showssa. En itse ole käynyt, koska pääsin testaamaan Wii:tä Digiexpossa.


Paras mahdollisuutesi on mennä johonkin tavarataloon kuten Anttilaan tai Prismaan aamupäivällä ja toivoa parasta :) Tampereella näköjään ainakin Gamelife, molemmat Tilt-pelikaupat sekä verkkokauppa.com ovat myyneet koko julkaisueränsä.

Toivoen parasta jossain pääkaupungin syrjäisessä Prismassa klo 8 on ollut jo suunnitelmissa pitkään.

Omenarosvo
2.12.2006, 18:19:35
Kauaa ei enään ole, että täälläkin jo ilmestyis konsoli. Ei jaksa enään odottaa.

Julkaisupäivänä olisi tarkoitus hankkia Wii. Pahinta peläten noita uutisia joissa kerrotaan Wii:n myyneen loppu sillä mahdollisuuteni pienenee jatkuvasti.Wii on käytännössä myyty jo loppuun, ellet satu asumaan jollain sellaisella paikkakunnalla jolla on sopiva balanssi peliharrastajien ja konsolin jälleenmyyjien kesken.

Paras mahdollisuutesi on mennä johonkin tavarataloon kuten Anttilaan tai Prismaan aamupäivällä ja toivoa parasta :) Tampereella näköjään ainakin Gamelife, molemmat Tilt-pelikaupat sekä verkkokauppa.com ovat myyneet koko julkaisueränsä.

Val
2.12.2006, 19:24:01
Täytyy itsekkin tässä sanoa, että olen alkanut siirtyä pleikkari pojasta nintendo mieheksi :D ... Ensin tuli DS ja nyt olisi tarkoitus itsekkin hommata tuo Wii. (saattaa kyllä joskus tulla ostettua PS3, kunhan vaan ensin halpenisi)

Itseäni juurikin kiinnostaa tuo ohjaus systeemi kyseisessä konsolissa (ja se halpa hinta). Peleistä nyt lähinnä Zelda kiinnostaa... vielä tässä vaiheessa. Myös Farcry vaikuttaa myös mielenkiintoiselta, mitä siitä videoita katselin Gamespotissa, ohjaus voisi päästä lähelle hiiri-näppis tuntumaa mikä on räiskinnöissä erittäin paljon plussaa. Niin ja tietenkin mahdollisuus pelata vanhoja classikko pelejä on erittäin hyvä ja hauska lisä.

Ei tullut itsekkään varattua ennakkoon, mutta en vielä hätäile. Suurin osa kaupoista ei kuitenkaan ole järjestänyt minkäänlaista ennakko myyntiä (Anttila, Prisma, Citymarket, Gigantti, MustaPörssi, yms). Ei kun juoksemaan aamulla varhaiseen ympäri kauppoja sitten ensi perjantaina (kuudelta ylös, pannu kahvia ja kaupan eteen jonottamaan) ;)

Mutta loppuun yksi kysmä... Voisi joku mahdollisesti valaista minua Wiin tulevasta Rope -peli tilanteesta? En nyt jaksannut kahlata koko ketjua läpi kun on aikas pitkäksi kasvanut.
Toinen kysmä... Kuulin joskus, että Square-Enix olisi siirtymässä konsoli vapaaksi julkaisijaksi (eli tekisi pelejä niin Ps3, Wiille kuin Ympyrällekin), eli olisiko kukaan mahdollisesti kuullut mistään projekteista Wiin suuntaan (Final Fantasyt, yms)?

Eipä tässä muuta kuin, että hauskaa Wiin odotusta kaikille...

Makenshi
2.12.2006, 19:52:37
Eikö ennen joulua ole tulossa vielä toinen erä Wiitä Suomeen? Meinaan ei ole väliä jos minulle ei julkaisupäivänä konsolia riitä mutta kunhan pari päivää ennen/jälkeen joulun löytyy niin hyvä homma. Onko muuten tietoa paljonko sitä konsolia tänne oikein pukkaa kummassakin erässä?

Omenarosvo
2.12.2006, 20:20:33
Mutta loppuun yksi kysmä... Voisi joku mahdollisesti valaista minua Wiin tulevasta Rope -peli tilanteesta? En nyt jaksannut kahlata koko ketjua läpi kun on aikas pitkäksi kasvanut.
Toinen kysmä... Kuulin joskus, että Square-Enix olisi siirtymässä konsoli vapaaksi julkaisijaksi (eli tekisi pelejä niin Ps3, Wiille kuin Ympyrällekin), eli olisiko kukaan mahdollisesti kuullut mistään projekteista Wiin suuntaan (Final Fantasyt, yms)?Minkään yksittäisen roolipelin nimeä ei ainakaan minulla ole tiedossa, mutta tietysti on erittäin todennäköistä että Wiille sellaisiakin tulee (jos kerran Cubelle tuli roolipelejä, olisi ihme ellei niitä tulisi Wiille).

Square-Enix on tosiaan haastatteluissa sanonut etteivät he aio enää tukea PS3:sta samaan tapaan kuin pleikkareita tähän mennessä. Eli julkaisevat PS3:lle pelejä, mutta julkaisevat niitä tasaisesti myös muille konsoleille koska eivät halua Sonyn enää dominoivan markkinoita. Mikä onkaan lopulta tilanne, sen näkee sitten muutaman vuoden päästä. Tähän mennessä Square-Enix on julkistanut Wiille ainakin jonkun Dragon Quest spin-offin. 360:sta minulla ei ole tietoa.

Toivon että firma julkaisisi jonkun kokonaan uuden pelisarjan sen sijaan että jatkaisi vanhoja.


Eikö ennen joulua ole tulossa vielä toinen erä Wiitä Suomeen? Meinaan ei ole väliä jos minulle ei julkaisupäivänä konsolia riitä mutta kunhan pari päivää ennen/jälkeen joulun löytyy niin hyvä homma. Onko muuten tietoa paljonko sitä konsolia tänne oikein pukkaa kummassakin erässä?Minä olen käsittänyt niin että menee ensi vuoden alkuun ellei tästä julkaisuerästä saa konetta. Ainakin monien pelikauppojen nettisivuilla on seuraavien erien päivämäärät ensi vuoden puolella. Tosin siitä ei kai ole mitään tietoa kuinka paljon koneita tuodaan maahan julkaisuksi. Joku Giganttihan varmaan kahmaisee niistä kuitenkin suurimman osan :)

Ananaz
2.12.2006, 20:44:03
Mutta loppuun yksi kysmä... Voisi joku mahdollisesti valaista minua Wiin tulevasta Rope -peli tilanteesta? En nyt jaksannut kahlata koko ketjua läpi kun on aikas pitkäksi kasvanut. Toinen kysmä... Kuulin joskus, että Square-Enix olisi siirtymässä konsoli vapaaksi julkaisijaksi (eli tekisi pelejä niin Ps3, Wiille kuin Ympyrällekin), eli olisiko kukaan mahdollisesti kuullut mistään projekteista Wiin suuntaan (Final Fantasyt, yms)? Wiin ropetilanne vaikuttaa ihan lupaavalta, ainakin jos edes puolet kaikista liikkeellä olevista osoittautuu todeksi. Square julkaisee Wiille varmuudella ainakin uuden Crystal Chronicles -toimintaropen sekä Dragon Quest Swords -miekkailupelin, minkä lisäksi firma on erityisesti maininnut, että seuraavan Kingdom Heartsin alustaa ei ole vielä päätetty. Tämä voi tietysti tällä hetkellä tarkoittaa mitä vain, mutta Wii lienee silti ainakin Xbox360:stä todennäköisempi vaihtoehto. Lisäksi uudessa Famitsussa kuulemma huhuillaan myös Wiin saavan osansa Final Fantasy XIII -sarjasta (Square rekisteröi aiemmin tänä vuonna "Final Fantasy Haerasis XIII" -nimen käyttöönsä, mutta toistaiseksi mitään siitä ei ole paljastettu). Muutenkin Squaren tällä hetkellä tulevista peleistä suurin osa on (yllättävää kyllä) Nintendo DS:lle, joten silläkin perusteella voisi olettaa firman lohkaisevan loveaan kunnolla myös Wiille. :)

Muita Wiille ilmoitettuja/huhuttuja roolipelejä on ainakin Square Enixiltä "FFXII-myrskyn" vuoksi eronneen Yasumi Matsunon (Vagrant Story, FFTactics) seuraava peli, josta tosin ei toistaiseksi ole tiedossa muuta kuin että sellainen vain on tulossa. Myös Mistwalkerin huhutaan suunnittelevan ainakin yhtä Wii-peliä ja Konami ainakin on varmuudella ilmoittanut työstävänsä jonkinlaista roolipeliä Wiille. Voipi olla, että osa näistä jopa paljastetaan vielä tämän vuoden puolella, parin viikon päästä järjestettävillä Jump Festa -messuilla.

Dimish
2.12.2006, 23:18:05
Minulla olisi kysymys tähän Wiihin.
Onko kenelläkään mitään tietoa tarvitseeko Wiihin hyvän television? Vai toimiiko se tälläisilla vähän vanhamman puoleisemmilla töllöllöillä ^^. En ole tähän mistään vastausta saanut, ja toivoin että rakkaat FFfinin foorumilaiset osaisivat minua autella tässä pulmassani.

Thank ya, ya filthy murlocs!

// Juu, kyl se sitten toimii. On ollu tuossa jo ties kuinka kauan kiinni Xbox ja Gamecube vuorotellen ^^. Eli hyvä, Wii joululahjaksi sitten vain ^^. Hyvää joulun alkua!

Omenarosvo
2.12.2006, 23:29:55
Minulla olisi kysymys tähän Wiihin.
Onko kenelläkään mitään tietoa tarvitseeko Wiihin hyvän television? Vai toimiiko se tälläisilla vähän vanhamman puoleisemmilla töllöllöillä ^^.Riippuu vähän että tarkalleen kuinka vanha se sinun telkkusi on? Kunhan siinä on scart-liitin, ei hommassa pitäisi olla mitään ongelmaa. Eli siis sama reikä mihin kaikki edellisenkin sukupolven (PS2, GC, XBOX daah) konsolit tungettiin. En tiedä onko näihin nykykoneisiin enää saatavillakaan antennipiuhoja (RF-adaptereita)?

Joka tapauksessa mitään uudenhohtavaa teräväpiirtotelkkua et tarvitse. Tosin monet sanovat että Wii näyttää yllättävän hyvältä 480p tarkkuudella, mutta siihenkin pitää ostaa erillinen kaapeli. Vittu kun näitä saatanan kukkakärpäsiä on joka puolella. Yksikin meni juuri kahvikuppiini.

Val
3.12.2006, 11:46:14
Hienoa, että Wii:lle on tulossa noita rope pelejä, se tuossa playstationissa on aina ollut hyvä puoli, siis roolipeli tarjonta on ollut isompi kuin muilla konsoleilla. Mutta nyt kun Wii alkaa saada enemmän tukea eri yhtiöiltä niin näyttää tulevaisuus aika hyvältä.

En välttämättä nyt tarkoittanutkaan,että jatkaisi Square-Enix vanhoja sarjojaan Wii:llä, vaan FF nyt vaan on se tunnetuin sarja (joskaan ei ainoa) kyseiseltä yhtiöltä (ainakin euroopassa). Olisihan se mielenkiintoista nähdä täysin uusia roolipelejä ja roolipelisarjoja Wii:lle.

Idea vielä tähän loppuun... Entäs jos tehtäisiin sellainen peli jossa maailmaa ei olisi tarkoitus pelastaa, vaan tuhota? Voisi ainakin minussa herättää mielenkiintoa (pieni pahis sisälläni huutaa hyvää Roolipeliä). Onhan näitäkin (tietokoneella) yritetty toteuttaa, mutta ei ne oikein aina täysin onnistu. Paha puoli tuntuu, että se olisi jätetty hieman puolitiehen...

Sori tuplapostaus...

Mutta löysin tällaisen tuolta Wii Gaming sivulta, kun hieman googletin.

Wii RPG’s

As of the past few years Nintendo have lacked RPG’s. CodeNameRevolution have constructed a list of the RPG’s coming to the Wii.

Camelot RPG
Devil Summoner**
Final Fantasy CC: Crystal Bearers
Fire Emblem
FROM Software’s Action RPG
Koei’s New RPG
Konami RPG
Legend of the River King
Marvel: Ultimate Alliance
Mana RPG**
Monolith RPG
Namco RPG
Pokemon RPG***
Sword of Legendia
The Legend of Zelda: TP*
Tingle RPG***
Torus RPG**
Yasumi Matsuno Project****

*Considered either Adventure/RPG
**Expected, based on reports
***Rumoured
****Expected to be an RPG Game



Jos tämä on totta niin hienoa ja jos joku on tämän jo tänne laittanut niin sori... en ole vieläkään saanut luettua koko ketjua läpi =)

Raton
4.12.2006, 18:28:06
Mitä vittua Gamespot oikein arvostelee Virtual Console pelejä? Siis, nehän on lähes 100% samoja kuin wanhat. Lisäksi ne arvostelee ne nykypelien kriteerien mukaan. huh huh. No jo on turhaa puuhaa. (mm.Super Mario 64 80% ym..)


Enää neljä päivää Wiihin. Oletko valmis?

David A. Mage
4.12.2006, 18:35:29
Mitä vittua Gamespot oikein arvostelee Virtual Console pelejä? Siis, nehän on lähes 100% samoja kuin wanhat. Lisäksi ne arvostelee ne nykypelien kriteerien mukaan. huh huh. No jo on turhaa puuhaa. (mm.Super Mario 64 80% ym..)Ehkä ne katsos olettavat, että ihan kaikki eivät ole pelanneet videopelejä vuodesta Commodore 64 ja että samaisille ihmisille ei nostalgia-arvo merkitse mitään.

(Joka ei tietenkään selitä sitä, miksi niiden pitää olla samassa kategoriassa Wiin omien pelien kanssa.)

Von Wiensburgh
5.12.2006, 8:40:27
Eikö ennen joulua ole tulossa vielä toinen erä Wiitä Suomeen? Meinaan ei ole väliä jos minulle ei julkaisupäivänä konsolia riitä mutta kunhan pari päivää ennen/jälkeen joulun löytyy niin hyvä homma. Onko muuten tietoa paljonko sitä konsolia tänne oikein pukkaa kummassakin erässä?
Toinen erä tulee vielä ennen joulua, näin ainakin olen kuullut. Jos vaikka siitä sitten sinullekkin riittäisi.

Minulle taas tänään tuli sähköpostia, että voin noutaa Wiin torstai-perjantai välisenä yönä kaupasta, joten pakkohan se on mennä hakemaan :D Sitten varmasti malttaakin nukkua hyvin, ja aamulla innoissaan töihin... Mutta pääseepähän ainakin hieman kokeilemaan heti yöllä miten uusi Zelda pelittää :D

Onneksi töihin pitää mennä vasta yhdeksään ....

Omenarosvo
5.12.2006, 16:18:20
Mulle kävi hassusti tänään. Pelikaupasta soitettiin että Wiit ovat nyt tulleet ja voin käydä hakemassa omani vaikka tänään (huom! kahta päivää ennen virallista julkaisua). Ihmettelin puhelimeen että "Ihanko tosi?!!", ja kun vastaus oli edelleen myöntävä, lähdin tietysti samantien lähes liekehtien. Pelkäsin koko matkan jääväni rekan alle sillä olin niin yllättynyt ja sekavassa mielentilassa etten nähnyt tai kuullut juuri mitään -> kuolisin ennen kuin pääsisin edes testaamaan laitetta.

Päästyäni pelikauppaan maailma palasi taas oikeaan järjestykseensä ja he myönsivät erehdyksessä luvanneensa minulle puhelimessa hieman liikoja. Informaatio ei ollut kulkenut kaikille myyjille, että he eivät siis saa myydä laitteita ennen virallista julkaisupäivää. Lähdin pois pikemminkin huojentuneena, oli se vähän liian hyvä ylläri ollakseen totta.

Ainakin palvelu pelaa :) Tai pelaisi, ellei olisi tuollaisia sopimuksia maahantuojien kanssa.

Raton
5.12.2006, 21:09:15
Pelaajalehti sai Wiin ja näyttää kyl hyvältä. Linkkuli (http://pelaajalehti.com/2006/12/05/wii-saapui/)

Itse en Wiitä osta kuin vasta ensi vuonna :(. Pitää kyllä torstaina ottaa tuo pelaajalehti kaupassa kainalaan ja lukea vähän tunnelmia Wiistä + sen peleistä. Wiin arvostelut olisivat saaneet kyllä pelaajaan tulla myöhemmin, eikä noin hätäisesti, sillä heillähän oli ollut vain testikone + pelit pelattavana ja jokaiselle pelille oli aikaa vain n.10h. TP:n arvostelijakin(kuulema) totesi, että peli parani koko ajan ja muiden medioidenhan mukaan sen pelaamisen menee n.60h, joten aika turha oli arvostella varsinkaan tuo TP; kun ei 10e kerkeä tekemään mitään.

Raton
8.12.2006, 16:20:49
UK:ssa kysyntä oli ollut paljon suurempaa kuin voitiin odottaa ja eräässä videossa, jonka katsoin oli suuri jono Italian kaupoilla. Suomessa ja muissakin maissa on ollut(varmasti. Tietoa ei vielä ole) suurta tungosta.

Hyvältä näyttää Wiin tilanne kaikkialla. Wiitä ennakkotilattiin Australiassa ennästysmäisesti,Japanissa myy kuin leipä, Amerikassa lähes yhtä hyvin kuin Japanissa ja Euroopassa näköjään on samaa luokkaa!.

Toivottavasti joku kavereista ostaisi Wiin, niin pääsisi pelittää, sillä itse olen ostamassa sen vasta joskus ensi vuoden puolella.

PhazonBlaxor
9.12.2006, 21:17:25
Nintendo haastettiin oikeuteen.


Yhdysvaltain hallitus on jo alkanut miettiä patenttikäytännön muuttamista, mutta vielä ehtii mukaan rahankahmintaan. Kalifornialainen Interlink on haastanut Nintendon oikeuteen Wiin remotemaisen patenttinsa perusteella, kertoo IGN.

Vuoden 2005 helmikuussa tehty patentti koskee "kytkinlaitetta, joka on osoitinlaitteen luonteinen ja jota voidaan käyttää elektronisen laitteen, kuten tietokoneen kanssa." Kieltämättä yhtäläisyyksiä on, saa nähdä lähteekö Nintendo sopimaan vai taistelemaan asiasta... Firma vaatii tietenkin Wiin myynnin lopettamista kunnes asia selviää sekä rahallisia korvauksia.

Voi voi, aina noita rahan tavoittelijoita piisaa, eihän Wiin ohjain ole lähellekkään eka tuon tapainen keksintö, niitähän on kasapäin! Voi ei. @_@ Interlinkinkin vois joku aikaisemmin tuon tapaisen idean tehnyt oikeuteen, ja niitä varmasti löytyy.

Jackal von ÖRF
9.12.2006, 23:34:47
Nyt kun Wii on julkaistu Suomessa, niin tämä ketju menee lukkoon ja tilalle perustetaan tarkemmin kohdennettuja aiheita.