Real Emotion
12.5.2006, 16:44:05
Kun Darth Vader kohtasi tiedät-kai-kenet.
Olipa kerran aika jolloin kylmä viima valtasi maailman. Puut olivat tiputtaneet viimeisimmätkin lehtensä ja routa oli levittäytynyt maanpintaan. Pimeys saapui siihen aikaan vuodesta jo hyvin aikaisin, eikä valoa luonut kuin ohut tähtitaivas. Keskellä metsän syvintä kolkkoa käveli kookas hahmo raskain askelin. Jos sillä hetkellä joku tavallinen ohikulkija olisi sattunut näkemään tämän hahmon, hän olisi taatusti hämmentynyt. Musta kypärä, haarniska sekä viitta päällään kuljeksiva matkailija oli onnistunut hyvin piilottamaan todellisen ulkomuotonsa. Maassa hänen henkilöllisyyttään ei kukaan olisi osannut arvata, mutta kaukana täältä on kuitenkin paikka, jossa kuka tahansa olisi hänet pystynyt nimeämään. Darth Vader, pahuuden ruumiillistuma. Siksi häntä kutsuttiin. Syytä, miksi juuri sinä päivänä Darth Vader oli tullut hiipimään puiden sekaan Maan päälle, on mahdotonta päätellä. Se oli ainoastaan selvää, että hän oli eksyksissä.
Punainen valonlähde tulvi oksien takaa. Darth Vader koki syvän helpotuksen tunteen, sillä hän oli jo uskonut joutuvansa samoilemaan metsiköitä ikuisuuksien ajan. Vaikka Darth Vader ei ollut koskaan erityisemmin pitänyt valosta, nyt innostus kuohahti hänen sisällään. Varoen hän työntyi kuusien läpi paikkaan, jossa häntä odotti kummallinen näky. Erään puun juurella istui kuihtuneen näköinen mies, jonka kasvot olivat vitivalkoiset. Verenpunaiset silmät loistivat kauas asti ja miehellä oli päällään omituinen riepu: musta kaapu, jossa oli aivan liian lyhyet helmat. Vaatekappaleen alta pilkottivat tiukkoihin trikoihin verhotut sääret, joita koristivat myrkyllisen vihreät pääkallot. ”Pimeän piirto –kalsarit.” Darth Vader hymähti ääneen. Nyt hän tiesi, että miehen täytyi olla kuolonsyöjä. Jopa kaukaisiin galakseihin saakka oli kantautunut kertomus Maata terrorisoivasta luuserijoukosta nimeltä kuolonsyöjät. Darth Vader ei ollut kuullut näiden järjestäytyneiden rikollisten viimeisimmistä hetkistä, eikä välittänyt. Hän päätti kuitenkin mennä jututtamaan onnettomalta vaikuttavaa miestä.
Darth Vader astui kuolonsyöjän eteen ja tokaisi reippaalla äänellä: ”Mitä mies?” Kuolonsyöjä kohotti katseensa ja sanoi hiljaa: ”Tiedät-kai-kuka, olen. Enkä ole mies.” Darth Vader katseli oudoksuen riivatun näköistä kalpeanaamaa ja raapi peltistä päätään. Hän ei havainnut minkäänlaisia naisellisia muotoja olennossa, mutta päätti olla silti jatkamatta aiheesta. Sen sijaan hän vastasi: ”Jaah…En todellakaan tiedä tarkalleen henkilöllisyyttäsi.” Kuolonsyöjän punasilmät välähtivät vaarallisen oloisesti hänen ärähtäessään: ”Olen tiedät-kai-kuka! Paljon enemmän kuin mies. Mahtava lordi Voldemort. Yksin olen maailman polkuja tarponut. Menetin elämäni tarkoituksen, kun se kurja Potterin pentu delasi.” Darth Vaderin ilme kirkastui maskin takana: ”Sinäkin? Upeaa! Minäkin menetin elämäni tarkoituksen. Sittenhän me olemme aivan samankaltaisia, hyvä lordi Volellel… Ööh. Mitäs jos kutsuisin sinua tuttavallisemmin Voldskiksi? Sinä voit sanoa minua vapaasti Darskiksi.” Kuolonsyöjä nousi vaivalloisesti ylös maasta ja ensi kertaa hänen kasvoillansa saatettiin nähdä rakkauden täyttämä hymy. Hän ojensi kylmenneen kätensä tervehdykseen ja näin ollen nämä kaksi ystävystyivät.
”Noh, Voldski. Mitä tehtäisiin? Mitä sinä yleensä teet täällä metsässä?” Darth Vader uteli. Kyynel vierähti lordi Voldemortin poskelle ja hän kakoi kurkkuaan: ”Oh, kuinka koskettavaa. Kukaan ei ole pitkään aikaan ollut kiinnostunut siitä, mitä minä touhuan. Olen teurastanut kotitonttuja. Jos katsot ympärillesi, näet niitä kaikkialla.” Ja totta tosiaan: vaikka pimeys oli suunnaton, saattoi Darth Vader siltikin huomata liikettä heidän läheltänsä. Hän ei kyennyt erottamaan otuksien piirteitä kunnolla, mutta sanomattakin oli selvää, että ne olivat jopa Yodaa rumempia. ”Olen tehnyt niistä esimerkiksi kaulahuiveja. Katso!”, kuolonsyöjä nosti jalkojensa juurelta jotain pitkää ja vetelää. ”Kylmä sää, näes. Saan herkästi kurkkukipua.” Voldemort jatkoi. Darth Vader tuijotti inhoten tuota limaista nahkaa, joka vaikutti oikein tihkuvan syöpäläisiä. Se näky sytytti kuitenkin hänen sisällään halun, halun tappaa: ”Mitäpä jos nytkin murhattaisiin muutama tuollainen kotitonttu? Voit näyttää minulle mallia!” Riemusta kiljaisten kuolonsyöjä nyökkäsi ja otti taskustaan esille eriskummallisen kepin. ”Se on taikasauva.” Voldemort selitti ja heilutti sitä kohti yhtä kotitontuista. ”Avadra Kedavra!”, tiedät-kai-kenen ääni halkoi hyistä ilmaa samalla kun vihertävä valonsäde purkautui ulos sauvasta. Heti oli eräs rumista otuksista kellahtanut kumoon. ”Yksi piste minulle! Nyt on sinun vuorosi, Dardski!” Darth Vader vilkuili epäröiden taikasauvaa ja mutisi: ”Minulla on oma ase. Surmaan sillä.” Hän kiskoi hohtavan valomiekkansa esiin ja Voldemort seurasi ihaillen, kuinka taidokkaasti Darth Vader katkoi kotitonttujen päitä synkässä metsässä. Näin he jatkoivat hauskanpitoansa monta tuntia, kilpailen siitä, kumpi ehtisi tappamaan enemmän.
Myöhemmin väsynyt, mutta iloinen kaksikko asettui jäiselle maalle istumaan vierekkäin. Lordi Voldemort huokaisi tyytyväisenä ja kääntyi katselemaan ystäväänsä. ”Kuules, Dardski. Jos haluat todistaa pitäväsi minusta, sinun täytyy ottaa tällainen samanlainen tatuointi kuin minulla.” Tiedät-kai-kuka hivutti kaapunsa niin ylös, että Darth Vader hätkähti säikähdyksissään. Matalalla roikkuvien kalsareiden yläpuolella, alavastassa, oli jälleen vihreä pääkallo. ”Pimeän piirrot ovat muodikkaita. Voin taiteilla sellaisen vartaloosi taikasauvallani.” Kuolonsyöjä kaivoi nyt taskustaan jälleen sauvan ja kierähti lähemmäs Darth Vaderia: ”Sinun vain täytyy riisua tuo painava haarniskasi. Heti sitten…” Voldemort alkoi kopeloimaan Darth Vaderin peltistä kuorta. ”Pyhä galaksi!”, Darth Vader karjahti ja nousi valonnopeudella pystyyn. ”Sinä et minuun koske! En koskaan ota pois näitä vetimiä!” Tiedät-kai-kuka kohottautui myös ylös ja astui Darth Vaderin eteen: ”Voi, Dardski. Älä ole noin siveellinen. Ei tässä mitään kamalaa ole. Vain yksi tatuointi.”
Vain yksi sekunti. Valomiekka välähti ilmassa ja ruumis rojahti maahan. Kerrotaan, että sillä hetkellä Harry hymyili taivaassa.
---------------------------
Niitä ikäviä loppuhöpinöitä? Hengitin kemian luokassa rikkihappohöyryjä ja sain hirmuisen vimman päästä kirjoittamaan. Kuuntelin Britneyn musiikkia ja join päärynämehua, niin tarina syntyi. Jos joku haluaa tätä kommentoida niin siitä vaan, ne on tervetulleita. Virheitä saa korjata. Tämä oli siis ylistysteksti maailman mahtavimmille fiktiivisille pahiksille. Hyviksetkin tykkää niistä. :lovetus:
Nyt taidan mennä ulos haukkaamaan raitista ilmaa. Haluan aivojeni toimivan kunnolla sitten illan jääkiekkomatsissa. Morjens.
Olipa kerran aika jolloin kylmä viima valtasi maailman. Puut olivat tiputtaneet viimeisimmätkin lehtensä ja routa oli levittäytynyt maanpintaan. Pimeys saapui siihen aikaan vuodesta jo hyvin aikaisin, eikä valoa luonut kuin ohut tähtitaivas. Keskellä metsän syvintä kolkkoa käveli kookas hahmo raskain askelin. Jos sillä hetkellä joku tavallinen ohikulkija olisi sattunut näkemään tämän hahmon, hän olisi taatusti hämmentynyt. Musta kypärä, haarniska sekä viitta päällään kuljeksiva matkailija oli onnistunut hyvin piilottamaan todellisen ulkomuotonsa. Maassa hänen henkilöllisyyttään ei kukaan olisi osannut arvata, mutta kaukana täältä on kuitenkin paikka, jossa kuka tahansa olisi hänet pystynyt nimeämään. Darth Vader, pahuuden ruumiillistuma. Siksi häntä kutsuttiin. Syytä, miksi juuri sinä päivänä Darth Vader oli tullut hiipimään puiden sekaan Maan päälle, on mahdotonta päätellä. Se oli ainoastaan selvää, että hän oli eksyksissä.
Punainen valonlähde tulvi oksien takaa. Darth Vader koki syvän helpotuksen tunteen, sillä hän oli jo uskonut joutuvansa samoilemaan metsiköitä ikuisuuksien ajan. Vaikka Darth Vader ei ollut koskaan erityisemmin pitänyt valosta, nyt innostus kuohahti hänen sisällään. Varoen hän työntyi kuusien läpi paikkaan, jossa häntä odotti kummallinen näky. Erään puun juurella istui kuihtuneen näköinen mies, jonka kasvot olivat vitivalkoiset. Verenpunaiset silmät loistivat kauas asti ja miehellä oli päällään omituinen riepu: musta kaapu, jossa oli aivan liian lyhyet helmat. Vaatekappaleen alta pilkottivat tiukkoihin trikoihin verhotut sääret, joita koristivat myrkyllisen vihreät pääkallot. ”Pimeän piirto –kalsarit.” Darth Vader hymähti ääneen. Nyt hän tiesi, että miehen täytyi olla kuolonsyöjä. Jopa kaukaisiin galakseihin saakka oli kantautunut kertomus Maata terrorisoivasta luuserijoukosta nimeltä kuolonsyöjät. Darth Vader ei ollut kuullut näiden järjestäytyneiden rikollisten viimeisimmistä hetkistä, eikä välittänyt. Hän päätti kuitenkin mennä jututtamaan onnettomalta vaikuttavaa miestä.
Darth Vader astui kuolonsyöjän eteen ja tokaisi reippaalla äänellä: ”Mitä mies?” Kuolonsyöjä kohotti katseensa ja sanoi hiljaa: ”Tiedät-kai-kuka, olen. Enkä ole mies.” Darth Vader katseli oudoksuen riivatun näköistä kalpeanaamaa ja raapi peltistä päätään. Hän ei havainnut minkäänlaisia naisellisia muotoja olennossa, mutta päätti olla silti jatkamatta aiheesta. Sen sijaan hän vastasi: ”Jaah…En todellakaan tiedä tarkalleen henkilöllisyyttäsi.” Kuolonsyöjän punasilmät välähtivät vaarallisen oloisesti hänen ärähtäessään: ”Olen tiedät-kai-kuka! Paljon enemmän kuin mies. Mahtava lordi Voldemort. Yksin olen maailman polkuja tarponut. Menetin elämäni tarkoituksen, kun se kurja Potterin pentu delasi.” Darth Vaderin ilme kirkastui maskin takana: ”Sinäkin? Upeaa! Minäkin menetin elämäni tarkoituksen. Sittenhän me olemme aivan samankaltaisia, hyvä lordi Volellel… Ööh. Mitäs jos kutsuisin sinua tuttavallisemmin Voldskiksi? Sinä voit sanoa minua vapaasti Darskiksi.” Kuolonsyöjä nousi vaivalloisesti ylös maasta ja ensi kertaa hänen kasvoillansa saatettiin nähdä rakkauden täyttämä hymy. Hän ojensi kylmenneen kätensä tervehdykseen ja näin ollen nämä kaksi ystävystyivät.
”Noh, Voldski. Mitä tehtäisiin? Mitä sinä yleensä teet täällä metsässä?” Darth Vader uteli. Kyynel vierähti lordi Voldemortin poskelle ja hän kakoi kurkkuaan: ”Oh, kuinka koskettavaa. Kukaan ei ole pitkään aikaan ollut kiinnostunut siitä, mitä minä touhuan. Olen teurastanut kotitonttuja. Jos katsot ympärillesi, näet niitä kaikkialla.” Ja totta tosiaan: vaikka pimeys oli suunnaton, saattoi Darth Vader siltikin huomata liikettä heidän läheltänsä. Hän ei kyennyt erottamaan otuksien piirteitä kunnolla, mutta sanomattakin oli selvää, että ne olivat jopa Yodaa rumempia. ”Olen tehnyt niistä esimerkiksi kaulahuiveja. Katso!”, kuolonsyöjä nosti jalkojensa juurelta jotain pitkää ja vetelää. ”Kylmä sää, näes. Saan herkästi kurkkukipua.” Voldemort jatkoi. Darth Vader tuijotti inhoten tuota limaista nahkaa, joka vaikutti oikein tihkuvan syöpäläisiä. Se näky sytytti kuitenkin hänen sisällään halun, halun tappaa: ”Mitäpä jos nytkin murhattaisiin muutama tuollainen kotitonttu? Voit näyttää minulle mallia!” Riemusta kiljaisten kuolonsyöjä nyökkäsi ja otti taskustaan esille eriskummallisen kepin. ”Se on taikasauva.” Voldemort selitti ja heilutti sitä kohti yhtä kotitontuista. ”Avadra Kedavra!”, tiedät-kai-kenen ääni halkoi hyistä ilmaa samalla kun vihertävä valonsäde purkautui ulos sauvasta. Heti oli eräs rumista otuksista kellahtanut kumoon. ”Yksi piste minulle! Nyt on sinun vuorosi, Dardski!” Darth Vader vilkuili epäröiden taikasauvaa ja mutisi: ”Minulla on oma ase. Surmaan sillä.” Hän kiskoi hohtavan valomiekkansa esiin ja Voldemort seurasi ihaillen, kuinka taidokkaasti Darth Vader katkoi kotitonttujen päitä synkässä metsässä. Näin he jatkoivat hauskanpitoansa monta tuntia, kilpailen siitä, kumpi ehtisi tappamaan enemmän.
Myöhemmin väsynyt, mutta iloinen kaksikko asettui jäiselle maalle istumaan vierekkäin. Lordi Voldemort huokaisi tyytyväisenä ja kääntyi katselemaan ystäväänsä. ”Kuules, Dardski. Jos haluat todistaa pitäväsi minusta, sinun täytyy ottaa tällainen samanlainen tatuointi kuin minulla.” Tiedät-kai-kuka hivutti kaapunsa niin ylös, että Darth Vader hätkähti säikähdyksissään. Matalalla roikkuvien kalsareiden yläpuolella, alavastassa, oli jälleen vihreä pääkallo. ”Pimeän piirrot ovat muodikkaita. Voin taiteilla sellaisen vartaloosi taikasauvallani.” Kuolonsyöjä kaivoi nyt taskustaan jälleen sauvan ja kierähti lähemmäs Darth Vaderia: ”Sinun vain täytyy riisua tuo painava haarniskasi. Heti sitten…” Voldemort alkoi kopeloimaan Darth Vaderin peltistä kuorta. ”Pyhä galaksi!”, Darth Vader karjahti ja nousi valonnopeudella pystyyn. ”Sinä et minuun koske! En koskaan ota pois näitä vetimiä!” Tiedät-kai-kuka kohottautui myös ylös ja astui Darth Vaderin eteen: ”Voi, Dardski. Älä ole noin siveellinen. Ei tässä mitään kamalaa ole. Vain yksi tatuointi.”
Vain yksi sekunti. Valomiekka välähti ilmassa ja ruumis rojahti maahan. Kerrotaan, että sillä hetkellä Harry hymyili taivaassa.
---------------------------
Niitä ikäviä loppuhöpinöitä? Hengitin kemian luokassa rikkihappohöyryjä ja sain hirmuisen vimman päästä kirjoittamaan. Kuuntelin Britneyn musiikkia ja join päärynämehua, niin tarina syntyi. Jos joku haluaa tätä kommentoida niin siitä vaan, ne on tervetulleita. Virheitä saa korjata. Tämä oli siis ylistysteksti maailman mahtavimmille fiktiivisille pahiksille. Hyviksetkin tykkää niistä. :lovetus:
Nyt taidan mennä ulos haukkaamaan raitista ilmaa. Haluan aivojeni toimivan kunnolla sitten illan jääkiekkomatsissa. Morjens.