View Full Version : Uudet moderaattorit
Gabriel
16.5.2006, 0:48:56
Vajaan viiden kuukauden jälkeen tässäkin on vihdoin päästy eteenpäin. Ylläpito on keskustellut asiasta ja tulos, johon on päädytty, on seuraavanlainen:
FFfin miitit - Enkuli, Ze Shoopuf
Anime & Manga - Jesh
Final Fantasy I-VI - Faust, SDNKorento
Final Fantasy VII-IX - Arwie, Faust
Sony - Lord JF, pehmo
PC - Lord JF
Nintendo - Omenarosvo
Xbox - Sitten helmikuun on tullut uusia posteja vain kahteen ketjuun, joten ei ketään. Adminit ja GM:t hoitavat tämän alueen helposti.
Sen lisäksi, että on nimitetty uusia moderaattoreita, päätyi ylläpito myös poistamaan pari vanhaa. Tämä on kuitenkin vielä toteutumatta ja jää huomiseen, sillä menen kohta nukkumaan. Uusia moderaattoreita saatetaan hakea täyttämään vanhoja paikkoja.
Ensikertalaisille: Moderointi on aika helppoa hommaa. Suurin osa komennoista selittää itse itsensä ja löytyy helposti. Ongelmatapauksissa voi kysellä neuvoa ylläpidolta, vaikka juuri minulta. FFfinin yleisenä moderaattorilinjana on terve järki. Kaikki onelinerit eivät ole pahasta, mutta turhasta spämmistä ei ole iloa kenellekään. Teette siis niin kuin tuntuu oikealta. Yleensä ihmiset ovat oppineet moderaattorin rooliin ja löytäneet linjansa todella helposti. :)
Berrycake
16.5.2006, 1:21:04
Että oikein uuder moderaattorit. :: ) Heh heh.
Anyway, hyvän näköisiä valintoja eittämättä on ihan kaikki, ja erityisen iloinen olen tuon were-fanitytön valkkaamisesta Animu/manga sedäksi. :love: Jeshukka on sellanen poika, joka on ihan sydämestään mutta samalla terveellä järjellä aiheessa mukana ja parempaa vahvistusta ei Huppoe & Arwie olisi voineet saada. ^^ *Ruttaa Jeshukan* Lisäksi Puhvi ja Enkuli miittimodeiksi... eh heh. Voisiko paremmin enää istua lestiinsä. Myös Omppu on osoittanut jyräävänsä hyvin tuolla Nintendossa, joten uskon että sielläkin pärjäillään ainakin oikein mainiosti. Kuten kaikki muutkin varmana. : )
Minä itse nyt olen ollut sen vajaan puoli vuotta moderaattorin00bina ja voin sanoa että hommaan tottuu tosiaan yllättävän nopeaan. :> Oha C aluksi outoa nähdä oma nikkinsä edes kursiivissa, puhumattakaan uusista namiskoista jne. Ja edit napista joka postissa alueellasi, joka ainakin minua on hämännyt vähän turhan monta kertaa vieläkin. :p Aluksi oli vähän cacca housussa mutta kyl se siitä! n_n
Et~to... sitten olisi ehkä pikkaisen sellaista inhoittavan puoleista asiaa; nimittäin tuonne häröilyyn mielelläni ottaisin kaveriksi toisen syntipukin jakamaan viestien deletoimisen taakan x) If u kno what I mean. Ellei sitten ole niin että minä kuulun niihin poistettaviin 'vanhoihin'. 8< ÖöööÖö
Juu mutta hyvää yötä ja onneks olkoon uusille modulaattoreille hoi o/ Onnea matkaan. ^^
//No juu. nyt kun tähän on tottunut niin mie voisin oikeastaan ilmoittautua halukkaaksi menemään Ceassalle vahvistukseksi tuonne äksään. En osaa mainostaa itteäni mutta hei, hommat oon hoitanu. ::--DD Kovin aktiivisesti en sinne vain kirjoittele (enää ainakaan) mutta eiköhän tuo tuosta taas sutvaannu jahka saamme (vihdoinkin) uutta Finaalia koneisiimme tulille poljettaviksi. : )
//Tulipas tuossa vielä sellainenkin mieleeni, että jahka se seuraava konsoli FF putkahtaa näille vihonviimeisille PALlimarkkinoille, niin viimeistään silloin tuo alue tulee räjähtämään siihen malliin että ehkäpä kaksikin kaveria Ceassalle ei olisi pahitteeksi. Tosin, ehkä nyt tähän hätään vielä se yksi, mutta varmaankin se kolmas sitten jossain vaiheessa voisi olla ihan asiaa. : ) Mutta sen tarpeellisuus tokkeensa jääköön omien tahojensa päätettäväksi. Jeps.
//hahahi ja vonkasin Ceassaa messenkerissä astumaan höröilyn kentille kanssani. Ei saa pieksää pientä peeloa vaan läpsäyttää vähän pakaroille miekan lappealla puolella^^. Ja Ceassahan sen osaa, jahka sieltä sumppiastiansa takaa joutaapi.
FFfin miitit - Enkuli, Ze Shoopuf
Anime & Manga - Jesh
Final Fantasy I-VI - Faust, SDNKorento
Final Fantasy VII-IX - Arwie, Faust
Sony - Lord JF, pehmo
PC - Lord JF
Nintendo - Omenarosvo
Ihan tyytyväinen olen kyllä näihin valintoihin kaikenkaikkiaan. Enkuli ja Puhvi ovat kyllä paras parivaljakko miittialueelle mitä keksin. Jesh varmasti pystyy hoitamaan hommansa animessa ja mangassa, FF alueilla nyt muutenkin käyn aika vähän, mutta hyvät kasvot niihinkin saatiin. Sonyssä on nyt sitten kolme modea, vaikka tuskin siitä haittaakaan on. PC:n Lord JF pystyy varmasti hoitamaan myöskin hyvin ja Omenarosvo sopii nintendoon kuin nenä päähän. (Antaakohan hän nyt sitten itselleen selkään?:D ) Muistakaa myös kertoa ketkä otetaan pois.
Uusille sen verran että kuten Astralberry sanoi, nin oma moderointilinja muotoutuu aikas nopeasti. Kannattaa vain muistaa aina viestejä poistettaessa poistaa niitä järki, ei tunnepohjalta. Onnea nyt kaikille jotka valittiin.:)
Gabriel
16.5.2006, 11:07:14
Et~to... sitten olisi ehkä pikkaisen sellaista inhoittavan puoleista asiaa; nimittäin tuonne häröilyyn mielelläni ottaisin kaveriksi toisen syntipukin jakamaan viestien deletoimisen taakan x) If u kno what I mean. Ellei sitten ole niin että minä kuulun niihin poistettaviin 'vanhoihin'. 8< ÖöööÖö
Et kuulu. :) Poistettavia olivat Roakel ja Noirre, joista ensimmäinen ei ole käynyt koko foorumilla sitten tammikuun ja toinen on moderaattorilogin mukaan tehnyt alle 27 modetoimintoa sitten 15.1.2005. :eh:
Vapautuihan siellä aika monta paikkaa tosiaan. Häröily on melko raskas paikka yksin moderoitavaksi, joten sinne voisi iskeä jonkun Astralberryn seuraksi. Samoin voisi laittaa toisen moderaattorin Kaikki FFfiniläisistä -alueelle avustamaan Jubeita, kun ne ketjut tuntuvat menevän lukkoon milloin milloinkin. ;)
Lisäksi toinen mode Fiktioon & Kirjallisuuteen saattaisi olla paikallaan. Grafiikka pärjännee kahden hengen miehityksellä mainiosti, mutta jos ei, sinnekin voidaan laittaa joku. Tietysti mikäli aluemoderaattoreilla on liikaa työtä, sinne laitetaan joku.
Ceassa on kympissä ihan yksin aivan kuten Omenarosvo Nintendossa. Toinen mode kumpaankin voisi olla hyvä juttu.
Purity
16.5.2006, 11:45:44
Gabriel
Lisäksi toinen mode Fiktioon & Kirjallisuuteen saattaisi olla paikallaan..
_o/
Puhvi on kiva tyttö, joten jos minut huolitte niin voisin sinne mennä sen kaveriksi. Moderaattorikokemusta löytyy ja Fiktio on noista alueista minulle rakkain. Ylläpito lienee tietoinen modehistoriastani, joten en minä nyt muuta tähän osaa sanoa.
i<3yaoi
16.5.2006, 12:00:27
Vapautuihan siellä aika monta paikkaa tosiaan. Häröily on melko raskas paikka yksin moderoitavaksi, joten sinne voisi iskeä jonkun Astralberryn seuraksi. Minä voisin asettaa itseni eholle Häröilyn modelaattoriksi. Tai sitten grafiikan puolelle jos siellä kaivataan lisää vahvistusta.
MonGooli
16.5.2006, 12:09:39
Mur, minua ei valittu. No ei se mitään. ^^
Jesh oli kyllä hyvä valinta tuolle anime & manga -alueelle. Muista en osaa sanoa kun en ole pahemmin muita alueita seuraillut.
Vaikken minä Kaikki FFfiniläisistä taikka Häröilyyn hakenutkaan alussa, voin toki nyt niille alueille asettua ehdolle.
Kreifi
16.5.2006, 12:29:33
Huom!
Pitäkää uudet moderaattorit (ja muutama vanha tuttu, joiden nimeä en nyt julkisesti mainitse) tarkka vaari siitä mitä teette, sillä minä henkilökohtaisesti tulen valvomaan jokaista liikettänne ja rekisteröin vikatapaukset arkistoihin, joten jokaisen tekemiset on aina tiedossa ja löydettävissää.
Tulen valvomaan teitä päivittäin, suorittamaan pistokokeita ja testejä teille niin kauan kun epäilen vaadittavan ammattitaidon puuttuvan. Ette tule siis saamaan hetken rauhaa.
btw. ja työajat on tässä alla
ma-to 06.00 - 22.00
pe-la 05.00 - 05.00
*su 07.00 - 22.00
*Joka sadaskolmaskymmeneskahdes sunnuntai pidetään ruokatunti.
Terveisin
Ylläpidon esimieserityistutkailijatarkastaja
Kreifi
Sain, jeiii <3
Ihan hyvännäköinen lista monesta hyvästä tyypistä. Saa minun siunaukseni. Oikeasti kiva saada Anime & Manga -tiimiin mukaan joku, jolla on vielä intoa postata, minä ja Huppoe taidetaan olla hiukan molemmat laiskistuttu tässä asiassa. Lämpimästi tervetuloa mukaan, tyrannisoidaan nyt sitten anime & mangaa entistä enemmän triossa.
Senkin uhalla, että saan ahneen itsekkään kusiaisen maineen, ilmoitan että olisin vapaaehtoinen huoltamaan oikeastaan mitä tahansa paitsi Nintendoa noista vapautuneista alueista. Minä lusmuan vielä aika pitkään, niin ellei ylläpito koe että saan "liikaa kerralla" niin en usko että olisi ongelmaksi pitää huolta useammastikin alueesta. :)
Lacrima
16.5.2006, 13:23:06
Minä voisin ilmoittautua halukkaaksi uudeksi modeksi tuonne häröilyyn, F&K:een ja vaikka Kaikki Finiläisistä-osioihin. Kymppiinkin ehkä, vaikka tietoni tästä pelistä on hyvin niukka. Pääsen paremmin tuossa kesäkuun alusta lähtien nettiin, kun kotiin taas meen löhöämään (eikä kesätöitäkään tällä kertaa... onneksi :E), joten olisin hyvin tavoitettavissa. Lisäksi minä tykkään pienten n0bien ruoskimisesta - joko piiskalla tai jääkylmällä vedellä, sen saatte itse päättää. :]
Harmittelen kovasti tuota hävittyä paikkaa Animessa ja mangassa, mutta elämä on. ^^' Niin ja Jesh on varmaan enemmän kuitenkin omistautunut tuolle alalle, kun minulta se on jäänyt vähän nyt taka-alalle kuitenkin. :3
Onneksi olkoon uusille modeille! *halirutkaikki* *kaataaJeshin*
Jaahas, oli siinä kyllä tällä pojalla hieman ihmettelyä kun aamulla taapersin koneelle ja katselin jokkopa joku kivake olisi anime&manga-osiolle jotain kirjoittanut. Noh, eipä tietenkään ja tuhahdin. Joku modelaattoli kuitenkin kaikki kivat viestit mennyt poistamaan (Näin se varmasti meni! ò_ó) ja suuressa vihassa hain hurmeisin sormin hiirelläni jotain näistä inhottavista modeista jota syyttää. Olin varma, että syyllinen oli The Evil Huppoe, pahisten isoäiti, mutta sitten silmäni iskivät johonkin uuteen. Johonkin nyyppään, joka oli isketty animoderaattoriksi alueelle. Hah! Pakkohan se oli olla tämä aloittelija, joka hyvän keskustelun päälle ymmärrä mitään!
Sitten tajusin nikin kuulostavan tutulta ja minähän se siellä! Leukaani olen etsinyt sitten tämän hetken, mutta muuten olo on erittäin onnellinen. Minulle ainakin tälläinen on suuri kunnia ja olo on otettu, että juuri minut valittiin päteväksi tähän virkaan, vaikka monia muita erinomaisia ehdokkaita olikin.
Vähän jännittynyt olo tässä aluksi kun annettu tälläinen vastuu, mutta uskon pystyväni selviytymään asiasta melko helposti kun kavereina on kaksi erittäin mukavaa ammattilaista. Juu, mutta kiitokset FFfinille tästä kunniasta. *Kumarrus*
Ja onnea tietysti muillekkin valituille. Ja eritoten JF:lle, koska mieshän on täydellinen valinta moderaattoriksi! Mestari, onnitteluni.
Samoin voisi laittaa toisen moderaattorin Kaikki FFfiniläisistä -alueelle avustamaan Jubeita, kun ne ketjut tuntuvat menevän lukkoon milloin milloinkin. ;)
Heh heh, niinhän ne vähän menevät. Osittain laitan tämän sen piikkiin että olen hoidellut kahden miehen aluetta yhden miehen voimin.:D Toisaalta vaikka tiedänkin että synttäriketjut saisivat olla vain päivän auki, niin yleensä olen odottanut ainakin yhden ylimääräisen päivän, jotta ainakin se kelle ketju on kohdistettu ehtisi vastata ketjuun. On kuitenkin aika ikävää jos itse ei kerkee vastata omaan onnitteluketjuunsa. Myönnän kyllä että tervetuloketjujen lukitsemiset ovat joskus hieman venähtäneet. Jokatapauksessa ehdottaisin parikseni LizzieFoxia: Kaikki fffiniläisistä alueella varsinkin suurin osa viestien poistoista on rajatapauksia niin tervetulo- kuin onnitteluketjuissakin. Hänellä ainakin tuntuu olevan vahva käsitys siitä mikä kyseisillä alueilla on spammia ja mikä ei, mikä on tarpeellinen taito tuolle alueelle. Ainakin toinen tarvitaan, koska kyseisellä alueella tulee lukotettavia ketjuja harva se päivä.
Pöh, otan tämän äärimmäisen raskaasti ettei minulle annettukaan PC:tä, joten vaadin jotain korvausta, ja päätänkin siis siirtyä heti hieman korkeampiin tavoitteisiin, ja suorastaan VAADIN itselleni jotain moderaattorin paikkaa. Kaappi prkl. Ja Wompo sanoo sille et mulle kuuluu jo jotain, nih. :P
Eivaan, mutta vaikka hieman pettynyt olenkin. Myönnän, että oon hieman ehkä taustalla tällä hetkellä, mutta wow ja Nokia vievät niin paljon aikaa (huonoja syitä, mutta hyviä tekosyitä kuitenkin), joten moden pesti olisi todennäköisesti omiaan aktiivisuuteni lisäämiseksi. Ja kaikkihan te haluatte että mä täällä Häröilen ja tiedän Kaiken FFfiniläisistä! Eiks jeh?
Te tunnette mut, kokemusta pienemmistä piireistä löytyy, Wompolle oon jo jotain foorumiin liittyviä hommia tehnytkin. PC olisi ollut hyvä harjoittelupaikka tällaiselle n00b-modelle, mutta kyllä mulle noi Häröily tai Kaikki Finiläisistä olisi minulle sopivia paikkoja, ehkä vielä enemmän haluaisin Astralberryn työpariksi (ei Jubeissakaan mitään vikaa oo, ei todellakaan), häröily nyt vaan on häröily.
Lisäksi ehdotan Purityä ehdottomasti Puhvin side-kickiksi F&K:een, tyttö vaan olisi omiaa sinne ja se osaa kyllä se homman.
Tehdääks näin, eiks je? Pliiiiiiizzzzz!!!111 ;)
Nyarlathotep
16.5.2006, 16:01:52
D'oh, ei onnannu (vaikka tein sen krpl vaalimainoksenkin). No, ensi kerralla sitten. :) Uudet moderaattorit eivät kauhean yllätyksenä tulleet ja jotain tällaisia valintoja hieman epäilinkin. Faustia en kyllä osannut odottaa uudeksi moderaattoriksi, mutta mikä siinä. Hoitaa varmasti alueensa hyvin, niin kuin kaikki muutkin uudet moderaattorit. Onnea heille.
Kun kerran täällä karsittiin epäaktiivisia moderaattoreita ja haettiin uusia tilalle, niin ilmoitan olevani kiinnostunut hakemaan taas moden paikkaa. Ihan sama mikä alue, koska kaikkiin on varmasti tarvittavat resurssit. Aktiivisuutta taas löytyy enemmän, kuin usemmalta muulta (sen siitä saa kun ei oikein jaksa mitään muutakaan tehdä kuin stalkkailla uudet viestit -nappia koko ajan ja vaan luuhattua täällä useita tunteja päivässä, kun ei parempaakaan tekemistä keksi). Kaikki FFfiniläisistä -alue näin lonkalta kuullostaa parhaimmalta, mutta mikä tahansa muukin (FFX-, Elokuvat & TV) käy.
Jonkka
16.5.2006, 16:10:44
Hienoa nyt saatin sitten ne kauan odotetut modet. *tap tap* En pilkaa, hyvä kun vain saitte asian hoidettua.
Onnittelut kaikille uusille modeille ja erikoisspecial onnittelut Pomolle, Jeshille ja JF:lle! Odottelen innolla milloin Qualinkin saa maistaa valtaa. ;)
Mitäs mieltä Ylläpito on tämän ketjun muuttumisesta uudelleenhakuketjuksi? Kai näiden viestien tänne jääminen voi pitää hyväksyvänä merkkinä.
//Tulipas tuossa vielä sellainenkin mieleeni, että jahka se seuraava konsoli FF putkahtaa näille vihonviimeisille PALlimarkkinoille, niin viimeistään silloin tuo alue tulee räjähtämään siihen malliin että ehkäpä kaksikin kaveria Ceassalle ei olisi pahitteeksi. Tosin, ehkä nyt tähän hätään vielä se yksi, mutta varmaankin se kolmas sitten jossain vaiheessa voisi olla ihan asiaa. : ) Mutta sen tarpeellisuus tokkeensa jääköön omien tahojensa päätettäväksi. Jeps. Olen ihan valmis taistelemaan tästä kympin mahdollisesta paikasta. Mielummin menisin tuonne kuin VII-IX -alueelle. Sen verran noita "huonoja" posteja pesiytyy kymppiin, että kyllä sinne kolmekin mahtuu. En myöskään tiedä pitääkö Siissa siitä, että täytän hänen PM postilaatikkoaan spammausraporteilla.
//
Ceassaa mahtaa myös ärsyttää nuo minun raporttieni lähettely huonoista viesteistä. Höm höm. Katsoppas vaan, löysin kohtalotoverin.:D
Valinta on Teidän.
Kiitän. Olen otettu tästä kunniasta. Olin jo ehtinyt unohtaa edes tehneeni hakemusta, kunnes eräässä klassikkoalueen ketjussa yhtäkkiä mieleni valtasi se mahtava vallantunne... minulla oli kyky poistaa viestejä! =D Moderaattoriuteni tajuamishetkeä en tule koskaan unohtamaan.
Ja kyllähän tuo FF X-aluekin kiinnostaisi, mutta riittävät nämäkin alueet minulle ihan hyvin.
Dorianthem
16.5.2006, 16:20:24
Viimeksi kävi huonompi mäihä, joten minäkin vaadin päästä moderaattoriksi ainakin Viimeiselle FF-alueelle.
No olisin kiinnostunut tuosta viimeisestä FF-alueesta, jota Ceassa joutuu yksin moderoimaan. Kyseessä olevia pelejä olen pelannutkin ja tietoa ja taitoa löytyy omien foorumeidenkin myötä. Aikaahan tietenkin riittää FFfiniinkin, koska omat foorumit ovat vielä (toistaiseksi) aika pienet. Lisäksi olisin kiinnostunut Häröilyn moderaattorin hommista, koska kyseisellä alueella viihdyn aika paljon.
Eli minut kannattaa heittää moderaattoriksi vaikka molempiin. Aikaa tosiaan löytyy paljon, kun ottaa huomioon, että olen netissä aika monta tuntia päivässä. Luulisi siinä nyt ehtivän moderaattorin hommiakin tekemään. Uuden läppärin myötä aikani täällä vain nousee.
Ja tietenkin pitää mainita, että uusien FF:ien julkaisun myötä Ceassan hommat tulevat nousemaan. Siinä on vielä yksi hyvä syy pistää minut moderaattoriksi, ettei Ceassalle tule hermoromahdusta. Ceassaa mahtaa myös ärsyttää nuo minun raporttieni lähettely huonoista viesteistä. Moderaattorina ei pitäisi enään ruuhkauttaa Ceassan sähköpostiakaan. Tietenkin se olisi kaikille parasta, jos minut ja jonkka pistettäisiin Ceassan avuksi. *wink wink* Minä en pelkää haasteita!
Oikeastaan olisin innostunut moderaattoriksi mille vain alueelle. Fiktio ja Kirjallisuus ei nyt sitä tutuimmasta päästä ole, mutta kyllä minä siitä Puhvin kanssa selviäisin, helposti. Ja sitten tuo Kaikki FFfiniläisistä -alue olisi harkinnoissa mukana. Minä otan mitä tahansa moderointihommia vastaan. Kuten tuossa ylempänä mainostan, minä en todellakaan pelkää haasteita ja tuskin mitään itsemurhaakaan alan hautomaan, jos paineita suuntautuisi tännekin päin.
Ps. Onnea Faust ja muut upouudet moderaattorit!
Omenarosvo
16.5.2006, 16:39:21
No kehveli. Tämähän menee kuin mikä tahansa aikuistumisesta kertova satu Anakin Skywalkerista aina 60-luvulla syntyneeseen isääni. Olen muuttunut siksi jota vastaan ennen niin kovasti taistelin!
Raksut antakaa anteeksi ja jääkää odottamaan The Chosen Onea :)
Kuten jo edellisessä hakupostissa mainitsin, viihdyn täällä foorumilla hyvin ja antaisin mieluusti oman työpanokseni foorumien hoitoon. Täällä tulee päivittäin pyörähdettyä, joten uudet postitkin katsastan monesti päivässä. Alueeksi FF X- tai Häröily. FF X- olisi ehkä aloittelijaystävällisempi.
Ceassa
16.5.2006, 16:53:45
//hahahi ja vonkasin Ceassaa messenkerissä astumaan höröilyn kentille kanssani. Ei saa pieksää pientä peeloa vaan läpsäyttää vähän pakaroille miekan lappealla puolella^^. Ja Ceassahan sen osaa, jahka sieltä sumppiastiansa takaa joutaapi.
HOJ hyvää iltaa ihmiset, tosiaan erään nimeltämainitsemattoman henkilön pienen vinkkailun myötä tulin tänne sanomaan että terse. :D Jos kerta Häröilyssä toista (tahi useampaakin) apukäsiparia mahdollisesti tarvittaisiin, niin voisinpa ilmoittautua vapaaehtoiseksi astumaan AB:n taistelukaverin saappaisiin. FF-alueilla on kyllä riittänyt mainiosti tekemistä ja siellä tykkään häärätä eniten, mutta Häröily on myös paikka jonka menoa tulee seurattua jatkuvasti. Jotenka meep o.o *nostaa varovasti kättään* tässä nyt vielä yksi ehdokas. Moderoinnista on varmaan tässä kuluneiden 5 kuukauden myötä päässyt jonkin sortin kuva syntymään sinne suuntaan, joten en nyt tähän sen kummempia mainospuheita osaa keksiä. Mutta jau, semmoistapa. :}
Nyt kun FFX- alueelta on näemmä karsittu modet yhteen kappaleeseen niin minäkin voisin ilmaista mielenkiintoni siihen alueeseen. Mielenkiinnon perustan sille pohjalle että about viimeisten 5 viikon tai jotain, aikana olen hakannut molemmat Final Fantasy X:n sekä X-2:n lähestulkoon niin täysin kuin mahdollista läpi. Joten mitään ei tarvi enää vanhalta muistipohjalta muistella vaan tieto on varmaa.
Niin ja tosiaan, olenhan minä siellä moderaattorina aiemminkin ollut (joskin silloin ei oikein ollut menestystä, mutta se onkin toinen juttu) ja olen ollut toisellakin alueella jossa homma toimi. Eli siis kokemusta kyllä on, ja foorumillakin on tullut pyörittyä jo yli 2 vuotta. Niin ja kuten on myös tullut tässä ketjussa jo esille, alue voi ruuhkaantua aika paljon kun näitä uusia FF:iä alkaa nyt pukkaamaan.
// niin ja Häröilyn toiseksi modeksi sopisi ehdottomasti toi tossa yläpuolella.
Wompatti
16.5.2006, 17:34:24
Alueiden PC, internet ja ohjelmointi, Kaikki FFfiniläisistä ja Häröily® uudeksi modelaattoriksi on valittu tHeBoSs.
Sananium
16.5.2006, 17:46:58
Minä kun en modeksi päässyt... en hae modeksi enää, vaikka paikkoja (vissiinkin) on vielä auki. Tulinkin onnittelemaan uusia modeja! :D
Jesh on oiva valinta Anime/manga -osastolle. Faust taasen pitää varmasti tiukkaa linjaa FFI-IX -alueilla. Varmasti jokainen osaa hommansa ihan hyvin. Toivottavasti valta ei kilahda nuppiin. Onnitteluja nyt vielä kaikille!
Raksut antaa anteeksiNo tämän kerran... :(
Qualin
16.5.2006, 18:19:10
Odottelen innolla milloin Qualinkin saa maistaa valtaa.Jos vielä sitä odottelet, olet jo menettänyt puolet showsta. Kerronpa sinulle pienen tarinan, tarinan puhtaasta iivilistä.
Kun tapasin nämä kaksi, he eivät olleet mitään. Minä otin heidät siipieni alle, muovasin heistä tahtomani. Lopulta, kun he olivat lukuisin päättömien ja turhien sidequestien muodossa todistaneet luotettavuutensa, lähetin heidät matkaan. Mukanaan he kantoivat polttomerkkiäni (vasen kannikka, näkyy vain täydenkuun aikaan ja muistuttaa keski-ikäistä haltiaa rasvaisella heviletillä). Heidän tiensä minä siloittelin, mursin esteet. Kaikki sujui kuten olin ennaltanähnyt. Ja nyt heillä on valtaa, valtaa jota minä käytän pimennosta salaisesta Ilkeyden luolastani. Päälläni pidä mustaa potkupukua ja juon mustaa kahvia katsellen kuinka pahuus kukkii.
Onnea valituille, etenkin Tuomolle ja JF:lle. Muistakaa pitää lippukorkealla, älkää rakkaudenkaarien laaksossa. Immeiset ei tykkää.
Lord JF
16.5.2006, 18:28:18
Kaipa sitä voisi itsekin pitää jonkinlaisen puheenvuoron näin oman (ja muiden) valinnan kunniaksi. Vaikka valinta "hieman" viivästyikin niin ilmoitan minäkin tyytyväisyyteeni lopputulokseen. Eritoten onnittelut vielä Jeshille, nyt meillä molemmilla on custom rank. \o/
Kiitos vielä erikseen ylläpidolle tästä luottamuksen osoittamisesta ja lupaan käyttää moderaattista Voimaa niin kuin parhaaksi näen ja plah..plah..plah. Nyt sitten vain etsimään äkkiä jotain deletoitavaa. :)
btw. ja työajat on tässä alla
ma-to 06.00 - 22.00
pe-la 05.00 - 05.00
*su 07.00 - 22.00
*Joka sadaskolmaskymmeneskahdes sunnuntai pidetään ruokatunti.
Terveisin
Ylläpidon esimieserityistutkailijatarkastaja
Kreifi
Millonkas on palkkapäivä?
PS: Qualin, et kai vain ole mennyt sekaisin siinä kuka meistä on se mastermind?
Kreifi
16.5.2006, 18:31:57
Löördi JF, mulla on sulle vaan yks asia sanottavana, olet erityistarkkailussa, joten lopeta se leikkiminen jos haluat pitää hommasi! Ni!
Kalypso
16.5.2006, 18:52:20
Tällä kertaa kehtaan jo minäkin hakea. Turha tässä on edes yrittää peitellä sitä, että olen alusta asti halunnut moderaattoriksi, mutta tuntuu että vasta nyt minut voitaisiin ottaa tosissaan. :)
Vähän myöhässä olen, mutta jos tuonne Häröilyyn vielä kolmas (?) moderaattori otetaan, niin minä olisin enemmän kuin halukas. Häröilyyn tulee niin paljon huonoja viestejä ja uusien käyttäjien ensimmäisiä postauskokeiluja, että modejen paljous on joka tapauksessa siellä vain hyväksi. Häröily on muutenkin sitä vilkkainta aluetta ja siellä tutkailen viestejä sillä suurimmalla antaumuksella.
Keskusteluissa en osaa päteä yhtä hyvin kuin muut, eikä postauslukuni ole vielä suuri, mutta moden hommassa varmasti pärjäisin. Seuraan foorumia aktiivisesti ja luen jo nyt lähes kaikki Häröilyyn tulevat viestit (modena lukisin tietenkin kaikki). Lisäksi voin yhtään liioittelematta sanoa, että tiedän varsin hyvin miten homma toimii... Nähkääs, hyvät päättäjät, Gabrielin tunnuksella on tullut oltua loggautuneena monet kerrat ja siinä sivussa tutkittua muiden poistamia viestejä ja muutenkin opittua, miten on parasta pitää foorumi siistinä. Vaikka tajuaahan sen toki normaalistikin, mikä on spämmiä ja mikä on muuten vain riittämätön viesti.
Minulla on myös äidillinen tarve opastaa niitä uusia käyttäjia, joiden ensimmäiset viestit ovat todella huonoja. Jos samalta käyttäjältä lähtee monia viestejä, peeämmän lähettäminen ja ohjeistaminen kohti parempaa foorumikäyttäytymistä on paikallaan. Muutenkin peeämmällä voisi ilmoittaa käyttäjälle ainakin ketjujen ja pitempien viestien poistosta.
Eli siis... Minä olisin hyvä mode! :) Pitäisin varmasti tiukkaa linjaa, mutta en tosiaan ilman käyttäjälle ilmoittamista ja ystävällistä ohjeistusta. Osaisin takuulla pitää foorumia omalta osaltani siistinä, eli juurikin tuolla Häröilyn alueella. Lisäksi olen salamannopea huomaamaan huonot viestit (usein pistää harmittamaan ettei minulla ole moden valtuuksia, kun viestit seisovat koskemattomina liian pitkään). Eli jos minusta tulisi mode, foorumikansan tarvitsisi kärsiä yhä vähemmän spämmistä tai muuten vain surkeista viesteistä, ja osaamattomat uutukaiset ja höperöityneet vanhukset saisivat minulta neuvoja.
Ilostun todella jos tällä kertaa tärppää, mutta jos ei, ei auta muu kuin yrittää ensi kerralla uudestaan vankemmalla pohjalla. Jos se ei siis ole vielä tarpeeksi vankka, tai mistä ennakkoluuloista kielteinen päätös nyt ikinä sitten johtuisikaan. Joka tapauksessa tässä on hakemukseni!
The death Magic
16.5.2006, 19:04:48
modena en enää ajatellut alkaa ainakaan näillä näkymin mut vinkkiä kaikille uusille modeille.
älkää helvetissä luopuko siitä linjasta jonka valitsette itsellenne vain siksi että jotkut ihmiset eivät pidä siitä vaan pitäkää siitä kiinni loppuun asti :P
mut kai teille voi onneakin toivottaa. moden homma ei todellakaan ole vaikeaa. joku pari kertaa päivässä tarkistus piisaa helposti(riippuen tietenkin myös alueesta, spammiherkille paikoille voi olla hyvä pistää tarkistus useammin) eikä mene ku 10 minsaa jos osaa.
Wompatti
16.5.2006, 19:34:46
Foorumeilla on valittu bonuksena pari moderaattoria lisää. Ceassa ja Kalypso on otettu häröilyyn Astralberryn ja Thebossin kaveriksi.
Berrycake
16.5.2006, 19:51:47
W00tness! Minä jo tässä mietinkin Bossin valinnan jälkeen jotta tööt~ tahdon Ceassankin kaveriksi. Ja sit oli Kalypso laittanut hakemuksen tulemaan ja olin/olen kyllä sitä mieltä, että tässäkin tyttösessä olisi ehdottomasti ainesta. Ainakin uskallan mennä käymään kaupassa kun Kalypso pitää sillävälin vahtia. :p Heh heh. Göög~ mutta en jaksa selittää mistä tuossa on kyse. Pohja kuitenkin todellisuudessa...
Mut oikein kiva kun ollaan nyt kaikki siellä. Min, Ceassa, theBoss ja Kalypsokin. :3
Nyt on kyllä enemmän kuin hyvä. Tunnostaa aika hurjalle toisaalta, että on nyt näinkin tehokkaasti porukkaa pitämässä jöötä tuolla höröilyn vilinässä. Pääasiassa kuitenkin erittäin kiva, sillä aika pitkään kun sainkin siellä raapia päätäni periaatteessa ihan yksinäni vaikka listoilla muita nimiä olikin.
...
Yay^^. Nyt menenkin tyytyväisenä ostamaan jäätelöä.
Kun tuolta FF X -alueelta näyttää vielä mahdollinen toinen (tai kopa kolmas?) moderaattori puuttuvan, ilmoitan itseni kiinnostuneeksi. Itse pelejä X ja X-2 on tullut pelattua enemmän ja vähemmän, ja niistä aika paljon tiedänkin. Enemmän kyllä X-2:sta, X:ää en ole vieläkään saanut henkilökohtaisesti ihan läpi asti pelattua (loppuvastusta vaille). No, peleistä kuitenkin paljon tiedän, ja tulevat osat tulee varmasti tahkottua läpi ja kunnolla. XI:in en ole kyllä koskenutkaan, johtuen haluttomuudestani maksaa kuukausimaksuja pelatakseni peliä.
Itse foorumeilla tulee edelleen käytyä lähes poikkeuksetta joka päivä, mikäli vain mahdollisuus on. Spammin ja muun poistettavaksi joutuvan materiaalin tunnistan, ja ne varmasti nopeasti täältä poistuisikin. Tietysti jos teen jotain väärin, niin huomautuksella varmasti osaan jatkossa paremmin. Luulen kyllä selviäväni tällaisesta hommasta, ja minulta kyllä löytyy sille aikaa (n0-life).
Niin ja onnea uusille modeille, hyviä valintoja kaikki. :)
Noirre
16.5.2006, 22:28:53
Poistettavia olivat Roakel ja Noirre, joista ensimmäinen ei ole käynyt koko foorumilla sitten tammikuun ja toinen on moderaattorilogin mukaan tehnyt alle 27 modetoimintoa sitten 15.1.2005. :eh:
Määrä ei korvaa laatua~ Tosin tunnustan että muilla aluieilla kuin fiktiossa on aktiivisuus ollut hintsua. Ihmetyttääkin että sieltä katosivat oikeudet, kun olen todistettavasti siellä heilunut. Löysin jopa äsken poistettavan viestin !
Velvety
17.5.2006, 17:19:37
Minunkin puolestani onnea uusille moderaattoreille. Varsin hyvät valinnat kyllä olette tehneet, pakko myöntää. :) Oli kyllä aikamoinen hämmennyt, kun huomasin uudet modet noilla mainituilla alueilla. Tuli vähän sellainen olo, että on missannut jotakin tärkeää. Ja niinhän siinä olikin päässyt käymään. :D
Ja omalta osaltani voin kyllä sanoa, että ei harmita sitten pätkän vertaa, vaikka en päässytkään moderaattoriksi, kun ei kuitenkaan olisi aikaa heilua täällä joka ikinen päivä tarkistamassa alueita. Voisin kyllä myös sanoa, että en ole lainkaan kiinnostunut tuosta hommasta, olkoon se kuinka helppoa.
Mutta onnea uusille modeille. Olkaa kivoja. :)
Tangentti
17.5.2006, 19:17:18
Meikäläiseltäkin onnittelut uusille ja miksei vanhoillekkin modeille. Itsekin hain modeksi mutta nyt olen tyytyväinen että en edes päässyt modeksi,sillä enpä täällä nyt niin paljoa aikaa vietä että minä jaksaisin vielä valvoa tuhmien käyttäjien lähettämiä tyhmiä viestejä. Ja toiseksi modet ovat liian usein yleisen haukkumisen kohdalla ja olipa tässä taannoin eräälle heistä aika törkeä temppu erään ketjun muodossa.
Pistääkin ihmettelemään miksi auktoriteetteja niin usein vihataan: Poliiseja haukkuu monet ja myös opettajia vaikka nämä eivät olisi tehneet mitään väärää.
No tämä ketju on tuskin oikea paikka pohtia tuota.
Lopuksi vielä onnittelut uusille modeille ja hoitakaa hommanne hyvin kun tulen spämmään alueillenne.
Voisin minäkin mielipiteeni sanoa. Mielestäni modevalinnat olivat oikeita, sillä nämä käyttäjät vaikuttavat aika usein täällä olevan. Kalypson valinta tuli aika yllätyksenä, sillä hänhän ei tainnut alunperin hakea, vai? Tuntuu hassulta että nyt on Omppukin moderaattori, mitäköhän siitä seuraaa? :)
Ja modet ovat liian usein yleisen haukkumisen kohdalla ja olipa tässä taannoin eräälle heistä aika törkeä temppu erään ketjun muodossa.
Tuo taitaakin olla niitä moderoinnin huonoja puolia, mutta kyllä pitäisi moderaattorien kestää sitä pientä haukkumista ja pilkkaamista, mitä siinä asemassa saattaa joutua kohtaamaan.
Ehkä minäkin joskus tulevasuudessa voisin modeksi hakea, mutta toistaiseksi nämä modet olkoon aktiivisia ja hoitakoon hommansa kunnolla.
Kalypso
18.5.2006, 22:11:12
Kalypson valinta tuli aika yllätyksenä, sillä hänhän ei tainnut alunperin hakea, vai? Kyllähän minäkin modeksi tässä ketjussa kovasti manguin (http://foorumit.fffin.com/showpost.php?p=324082&postcount=27), mutta vasta nyt kun tarjoutui toinen tilaisuus. :) Siinä ensimmäisessä modehaussa en vielä kehdannut niin "uutena" käyttäjänä hakea.
Tässä samalla voinkin esittää kiitokseni, olen todella iloinen uusista oikeuksistani! Nyt voitte trollailla Häröilyssä entistä useammin, kun on enemmän modeja poistelemassa viestejänne. ^___^
LizzieFox
18.5.2006, 22:15:14
Tuntuu hassulta että nyt on Omppukin moderaattori, mitäköhän siitä seuraaa? :) Pelkkää hyvää koska hän on hyvisten puolella, tietenkin. :]
Kivaa moderointi intoa vaan kaikille uusille modeille (+ vanhoille vahvoille). Älkää kajotko minun posteihini koska ne ovat minun. Toivottavasti en jää nyt paljosta paitsi. Aika nopeasti valittiin häröilyyn lisämodet kun vertaa vaikka koko tämän kertaista modejen haku prosessia.. Ei sillä että itse olisin halunnut tai jotain! :doggy:
Critis
19.5.2006, 12:03:37
Juu onnea minunkin puolesta uusille modeille, itsekkin tuossa huomasin kun muutamalla alueella tuossa olin, niin oli tullut muutamia uusia moderaattoreita lisää. Eli kaikille uusille modeille onnittelut tasapuolisesti, varmasti jokainen sopii omalle alueelle kuin nyrkki silmään. Onnittelut tulee vähän myöhässä mutta ei voi mitään, laiska kun olen. Itseäni ei haittaa vaikka modeksi en päässytkään, en kyllä hakenutkaan mutta whatever. On varmaan liian vaativa tuo moden homma muutenkin että ei väliä, muutenkin täällä tulee käytyä välillä liian vähän joten minun tarvitsi olla aktiivisempi jos mode haluaisin olla.
Gabriel
19.5.2006, 14:23:26
Fiktion & Kirjallisuuden moderaattoriksi on valittu Purity.
Lord JF
19.5.2006, 14:41:37
Jos tuonne FFX:ään ollaan vielä ehdokasta etsimässä, niin olettaen tähän astisten suoritusteni olleen kelvollisia voisi minulle vielä kolmaskin alue kelvata.
Dorianthem
19.5.2006, 15:23:58
Pjärkele. -_- Viette kaikki moderaattorin paikat, joille olisin itse halunnut. Mutta onnea hei edes niille valituille. Onhan minullakin vielä mahdollisuuteni päästä pitämälleni FFX- alueelle. Minä siis ihan oikeasti olisin esimerkillinen moderaattori. Painotan vielä minun pientä kokemustani moderoinnista. Onhan se pienikin parempi, kuin ei mitään. Ja muistuttaisin vielä, että jäsenenä olen ollut kohta huikeat kaksi vuotta. Minut siis tunnetaan jo ihan hyvinkin. Ja se alue olisi hyvissä käsissä silloin, jos minut valittaisiin. Ja olen myöskin todella aktiivinenkin.
Ze Shoopuf
19.5.2006, 19:38:27
Ah, Purri on oiva valinta Fiktioon miun kaveriksi. Fiktiossa ei kyllä välttämättä apua tarvita - se kun on suht rauhallinen alue, ei sinne postaiilla - mutta hyvähän se on aina olla kaksi modea alueella. Minulla kun on jopa kesäsuunnitelmia, niin en aina kerkeä moderoimassa olla.
Muistakaan valinnoista ei ole valitettavaa. :}
Niin kylläpäs te olitte nopeita! =P
Dorianthem
11.6.2006, 21:41:42
Uskokaa jo ylläpito, Final Fantasy X- alue tarvitsee toisen (ellei kolmannenkin?) moderaattorin. Se hajoaa käsiin viimeistän silloin, kun niitä pelejä alkaa pukkaamaan Suomeen. Ceassa ei ole aina paikalla (vaikka aika usein kuitenkin), joten kannattaisi hommata se moderaattori sinne Ceassan kaveriksi.
Hyvä vaihtoehto on (tietenkin) minä, kun vietän suuren ajan päivästäni netissä ja vieläpä täällä. Aktiivisuuteni on siis päätähuimaavaa. Edelleenkin olen moderoinut ennenkin. Kokemusta siis löytyy. Itseltäni löytyy omat foorumit, joilla homma pelaa hyvin.
Uskoakseni ylläpito on myös huomannut jo senkin, että olen hurjasti kehittynyt niin ihmisenä, kuin kirjoittajanakin näinä kahtena vuotena, että minua ei voi kyllä kauheasti verratakaan siihen pieneen spammariin, joka muinoin liittyi FFfiniin tarkoituksenaan vallata maailma (or n0t).
Gabriel
13.11.2006, 10:54:34
Nyt on FFX-aluekin saanut toisen moderaattorinsa, Lord JF:n.
SDNKorento
26.11.2006, 20:26:59
Heps. Huomasin, että Faust ei ole enää moderaattori. Asia saattaa kiinnostaa klassikkoalueen käyttäjiä, sillä tällä hetkellä kukaan ei huolehdi alueesta. Itse suoritan vielä asepalvelusta, enkä kykene oikein siivoamaan.
Voisiko ylläpito nimetä jonkun aktiivisen ja hyvätapaisen käyttäjän klassikkoalueelle miulle kaveriksi?
Komppania, aSENTO! Taakse poISTU"
Gabriel
30.11.2006, 15:10:29
Voisiko ylläpito nimetä jonkun aktiivisen ja hyvätapaisen käyttäjän klassikkoalueelle miulle kaveriksi?
Kuka tunnustaa olevansa aktiivinen ja hyvätapainen?
Tietämys Klassikoista on luonnollisesti tarpeen.
Minä voin ilmoittautua ainakin hätävaraksi.
Klassikkotietämys ei ole ihan huipputasoa, mutta voisin haukkua sen aika yleispäteväksi ja joiltain osin hyväksikin. SNES-osista viimeinen on hyvin hallussa ja kaksi ekaa pelattu melkoisen pitkälle. Molemmista minulta on tosin spoilattu jo kaikki, joten mitään spoilaantumisen vaaraa ei enää ole. =P
NES-julkaisuista hyvin on hallussa ensimmäinen ja kolmas. Toinen jääkin sitten väliinputoajaksi, sillä sitä en ole pelannut kuin muutaman minuutin ja spoilereiltakin monilta osin säästynyt.
Aktiivisuutta löytyy ja myös intoa FF-alueita kohtaan, ja miksipäs ei sitten klassikkoalue, ko kyseinen sarja on melko lähellä sydäntä.
Kreifi
30.11.2006, 16:00:33
Paikka täytetty.
Wompatti
1.3.2007, 17:28:55
Prometheuksen modeoikeudet poistettu hänen omasta pyynnöstään.
Prometheuksen modeoikeudet poistettu hänen omasta pyynnöstään.
Muistakaa poistaa Prometheuksen nimi tuolta tv-alueen modelistasta myöskin, näköjään jäänyt sinne kummittelemaan. :)
Gabriel
11.2.2009, 1:24:10
Moro. :)
Sanoin admineille, että olen tarvittaessa taas käytettävissä, niin Kaali nakkasi minut takaisin GM:ksi. Kehotti vaan itse ilmoittamaan asiasta, joten tämä ketju lienee siihen sopiva.
Alun perinhän jätin tämän homman keskittyäkseni paremmin opiskeluun. Noh, syksy oli ja meni, mutta en minä sen enempää keskittynyt. :D Samalla lailla täällä tulee roikuttua, joten voi olla hyödyksikin.
Nyt menen petiin potemaan tätä flunssaa (toivottavasti) pois. Öitä. ->
Kreifi
12.2.2009, 14:13:22
No niin, sutkin takaisin hommiin. Vihdoinkin joku hoitaa taas mun hommat. <3
Powered by vBulletin® Version 4.1.8 Copyright © 2012 vBulletin Solutions, Inc. All rights reserved.