Sininenkissa
14.6.2006, 11:02:54
Kolmastoista kyynel
Prologi
~*~
Genesis
Missä olen? Mikä tämä on... Ihmisiä? Kuulen...heidät... Auttakaa minua...
"Arvot kohoavat liian nopeasti. Mitä teemme? Hän ei luultavasti selviä tuollaisesta annoksesta, kukaan muukaan ei ole tähän asti selvinnyt. Miksi...", nuori nainen tunsi hien valuvan otsaansa pitkin naputellessaan tietokonetta ja seuratessaan tilannetta. Hän vilkaisi ruutua, joka kuvasi seuraavassa huoneessa tapahtuvaa koetta - uuden elämän heräämistä. Heidän pitäisi luoda uusi ihmislaji, mutta kaikki olivat menneet pieleen aina tähän hetkeen asti. Täällä he yrittivät tehdä ihmisistä tunteettomia olentoja, joita voisivat käyttää sodassa muita vastaan. Näille yritettiin saada vahvempia voimia, joita tavallisilla ihmisillä ei ollut. Harvat ymmärsivät sitä.
"Rie, katso. Hän selviää", tyyni miesääni sanoi ja hengitti naisen niskaan saaden tämän rauhoittumaan hieman. "Olen varma siitä, hän ei ole samanlainen kuin muut." Miehen ääni oli hyvin rauhoittava ja pehmeä, vaikka olikin samalla vahva. Nainen tunsi kylmänväreiden nousevan selkäänsä pitkin.
"Mutta miksi hän?" nainen kysyi hiljaa ja sai miehen jähmettymään. Hetken hiljaisuuden jälkeen mies nousi ja lähti astelemaan sanomatta sanaakaan naiselle kohti ovea. Naisen katse siirtyi hänen mukanaan, mutta hän ei voinut nähdä miehen kasvoja, koska huone oli liian pimeä. Hän tiesi kuitenkin että oli sylkenyt suustaan sellaista, jota hänen ei olisi pitänyt sanoa.
"Jatka työtäsi. Palaan myöhemmin katsomaan tulokset", mies tokaisi nyt tympeästi ja käänsi selkänsä naiselle. Ovella hän puhui parille muulle työntekijälle, jotka siirtyivät sanomatta sanaakaan koneella työskentelevän naisen vierelle. Kuitenkin Rie tuijotti vielä pitkään sulkeutunutta ovea ja mietti mikä miehelle, hänen johtajalleen oli tullut. Araki? Hän ei kuitenkaan pitkään kerinnyt miettiä, kun heidän tutkimuksensa kohteen arvot laskivat yllättäen ja nopeasti.
"Hirakawa, hän...", nuorempi mies huudahti hänen vieressään tuijottaen silmät pyöreänä kuvaruutua, jossa näkyi nuori tyttö sätkimässä tuskissaan pöydällä. Äsken hän oli tuntunut rauhalliselta ja kaikki oli mennyt hyvin, että nainen - Hirakawakin oli alkanut melkein uskoa, että tämä olisi ollut erilainen. Numero 13 oli vaikuttanut hyvältä selviydyttyään kokeista, mutta nyt kun Hirakawa näki tämän hikoilevan tuskissaan, hänen tajuntansa löi kaiken lukkoon. Hän vain istui ja tuijotti, ei kuullut mitä ympärillä tapahtui kunnes hän tunsi riipaisevan kivun poskellaan jonkun lyötyä siihen.
"Herätkää!" sama nuori mies huusi naisen korvaan saaden hänet tajuamaan tilanteen. Muut kolme huoneessa säntäilivät ympäriinsä yrittäen saada arvoja nousemaan. Hirakawakin tajusi ryhtyä toimenpiteisiin, mutta juuri kun hän oli ottanut valmiiksi ainetta, joka rauhoittaisi Numero 13:n, tyttö kiljaisi sydäntä särkevästi ja tömähti liikkumattomana pöydälle. Kaikki pysähtyi ja hiljeni.
"Miksi...?" mies piti vihkoaan kädessä ja tuijotti liikkumatonta ihmistä ja arvoja, jotka olivat mahdollisimman alhaiset. "Olemme menettäneet hänet."
"Ei!" Hirakawa huudahti ja tunsi kurkkuun nousevan palan. Mies käänsi katseensa tähän ja tiesi miltä Hirakawasta tuntui. "Hänen piti selvitä, kaikki oli hyvin! Paska!" nainen huusi ja löi nyrkkinsä pöytään. Lupasin Arakille... Masseylle että hän selviäisi. Hän saisi vielä hänet takaisin... Nainen kuitenkin nosti katseensa ylös eikä välittänyt katkeruuden kyyneleistä, jotka valuivat hänen poskilleen sotkien kasvoilla olevaa meikkiä. Hänen vierellään oleva nuori mies ei sanonut sanaakaan Hirakawan kääntyessä poispäin ja lähtiessä kävelemään kohti johtajan työhuonetta kertomaan uutisia.
Laitteet kuitenkin piippasivat yhtäkkiä hetken aikaa saaden kaikki hätkähtämään. Syvä hiljaisuus valtasi huoneen, kunnes laitteet alkoivat piipata ja arvot kohosivat hieman.
"Hirakawa!" mies huudahti huomatessaan sen ja sai naisen pysähtymään. Hiljaa hän käänsi katseensa tietokoneen ruutuun jossa näkyi selvät kohoamat Numeron 13 tilassa. Hän oli elossa?!
"Hatsuri!" Hirakawa huudahti ja loikkasi nopeasti tietokoneensa ääreen takaisin. "Valmista piikki, me pelastamme hänet!" Hirakawan kasvoilla näkyi selvä innostuneisuus nyt. Ensimmäinen joka oli elossa vielä tämän jälkeen. Kaksitoista epäonnistunutta ja nyt...viimein he saivat edes yhden selviämään. He olivat onnistuneet tehtävässään, he olivat luoneet uuden ihmisen.
~*~
Syntymä
Missä olen? Minä...tunnen... Miksi? Olin kuollut...vai olinko? Olenko jo...missä? En muista...
Nuori tyttö nousi istumaan ja avasi hiljalleen silmänsä. Hetken aikaa hän näki kaiken sumeana, mutta sitten hän erotti jo hieman huoneen ääriviivoja. Hetken aikaa tyttö istui paikallaan, mutta yhtäkkiä riipaiseva pääkipu pyyhkäisi hänen ylitseen saaden hänet kaatumaan takaisin pöydälle jolla oli maannut. Hän piti päästään kiinni kummallakin kädellään ja kouristeli epämääräisesti yrittäen saada kivun pois. Hän ei kuitenkaan jaksanut pitkään vaan kirkaisi mahdollisimman kovaa saaden kivun laantumaan. Hän tunsi irtaantuvansa ruumiistaan ja kohoavan ylemmäs. Kaikki tuntui pehmeältä ja ihanalta. Tyttö käänsi kuitenkin vielä katseensa itseensä ja kauhistui näkemäänsä. Hänen ruumiinsa oli epäinhimillisessä asennossa ja kasvot hiestä märät. Lyhyet mustat hiukset olivat liimaantuneet hiestä päähän kiinni, mutta tyttö tunsi jonkin värähtävän sisällään siirtäessään katseensa omiin silmiinsä. Ne tuijottivat sumeina tyhjyyteen, mikä hirvitti häntä. Tytön sisällä värähti vasta kun hänen katseensa siirtyi alemmas hänen omaa vartaloaan. Hänen kätensä ja jalkansa olivat täynnä erivärisiä ja -muotoisia johtoja jotka saivat tytön hengityksen pysähtymään. Mitä minulle tehtiin? Miksi olen täällä? Yhtäkkiä hän tunsi romahtavansa takaisin maahan, josta hän oli halunnut pois jo pitkään. Hän tunsi pistävän kivun lantiossaan, joka herätti hänet takaisin.
Hän tunsi sydämensä uudestaan hiljalleen alkavan tykytyksen ja veren, joka pulppusi ympäri hänen kehoaan. Lämpö levisi ympäri hänen ruumistaan hyväillen tyttöä.
"M-minä...", tyttö sanoi hiljaa avatessaan silmiään uudellaan. Hänellä oli tukala olo, hän olisi halunnut oksentaa ja kuolla pois, mutta joku esti häntä. Hän ei kuitenkaan pystynyt liikkumaan, kaikki tuntui niin painavalta. Tytön saadessa silmänsä auki kokonaan hän näki vain valkoista. Kaikkialla oli melkein pikivalkoista, paitsi pöytä jolla hän oli. Hän sulki silmänsä uudelleen ja sai nostettua kädet kasvoilleen. Hän kosketti poskiaan ja ohimoitaan, kunnes hänen sormensa koskettivat otsaa ja märkiä hiuksia. Olen elossa... Tyttö tunsi sydämensä jättävän muutaman lyönnin väliin avatessaan hiljalleen silmiään ja huomatessaan johdot käsissään. Hänen päällään oli lyhyt valkoinen asu, joka toi hänen mieleensä pienen muiston, mutta se kuihtui yhtä nopeasti kuin oli tullutkin.
"H-haluan...", tyttö yritti sanoa ja nostaa päätään. Kuitenkaan hän ei jaksanut vaan hän jäi makaamaan paikalleen. Hän tuijotti valkoiseen kattoon ja ymmärsi, että tämä ei ollut sama maailma, jossa ennen oli elänyt. Hän oli kuollut ja nyt hän oli joutunut toiseen maailmaan. Mutta minne?
Yhtäkkiä tytön silmät sumenivat ja refleksimäisesti kaikki hänen lihaksensa lukittautuivat. Ihan kuin...joku olisi tunkeutunut tytön selän lävitse, mutta hän ei voinut huutaa eikä räpäyttää silmiään. Hän tunsi vain kivun selässään, joka yltyi ja yltyi, kun lopulta joku tuntui repäisevän hänen selkänsä auki. Tyttö vain tuijotti kattoon ja huusi mielessään tuskasta ja kirosi itseään. Hän halusi tietää mitä tapahtui.
"JAAAAAAA!" tyttö huusi lihaksiensa rentouduttua, mutta sitten hän painui kasaan. Hän tunsi selkänsä olevan auki, mutta verta ei näkynyt missään. Mitä se oli? Tyttö mietti ja jäi makaamaan paikalleen. Hän tunsi kipua ympäri kehoaan ja olisi vain halunnut olla paikallaan liikkumatta. Tyttö tunsi kivun leviävän päähänsäkin asti ja hän sulki turhautuneena silmänsä. Päästä minut pois... Hän tunsi kyynelten valuvan poskiaan pitkin, vaikka yrittikin estää sitä.
***
Toisella puolella seinää ihmiset juhlivat eivätkä ymmärtäneet tytön tuntemia kipuja. He olivat vain onnellisia luotuaan ensimmäisen onnistuneen kokeen, jota he kutsuivat Numero 13:ksi. Hän oli kolmastoista nuori, joka oli otettu mukaan tähän ohjelmaan tieteen nimissä vaikka syyt olivat oikeasti aivan muuta. Numero 13:n oli ollut oikeasti paatunut rikollinen, joka oli halunnut tappaa itsensä vankilasta. Hän oli ollut se heikoin ja hyväksikäytetyin nainen, jonka takia hän oli vetäissyt ranteensa auki partaveitsellä muutama päivä ennen sitä, kun hänet oli valittu tähän. Tyttö oli selvinnyt hädin tuskin elossa, mutta sen avulla hän oli osoittanut sisua kuoleman voittamiseen - täydellinen tähän kokeeseen. Hän oli todistanut haluavansa elää selviämällä tuskista huolimatta elossa. Kukaan ihmisistä ei enää seurannut Numero 13 liikettä huoneessa, vaan he ottivat esille pienen shampanjapullon, jota olivat säästäneet tätä varten. Kaikki olivat juhlimassa, paitsi Arika Massey, joka oli laittanut tämän tutkimuksen liikkeelle. Hän halusi itselleen aseen, jota käyttäisi maailman sotia vastaan. Ihmiset olivat parhaita sota-aseina, he olivat samaistuvaisia, mutta heissä oli vikoja. He olivat epäileväisiä ja epäluotettavia, joten ne piirteet piti saada pois. Ihmiset olivat myös heikkoja, siksi kaikki piti suunnitella uudestaan. Massey halusi luoda jotain uutta ja tänään hänen haaveensa toteutui. Kymmenien vuosien tutkimustyö ja kokeet olivat opettaneet jo vanhaksi käyvää miestä. Hänen pikimustat hiuksensa olivat alkavat käydä harmaiksi ja hän ei ollut enää niin komea kuin ennen.
"Kuka käy kertomassa johtajalle?" Hirakawa huudahti innoissaan. Hänen kasvoillaan oli koko ajan leveä hymy ja hän tunsi jo poskiensa puutuvan. Hän oli niin onnellinen kaikesta, viimein hänkin oli onnistunut. Johtaja olisi ylpeä hänestä. "Minä käyn!" nainen huudahti yhtäkkiä vielä toisten vastaamatta mitään. Hymyillen hän asteli johtajan huoneen eteen. Häntä nauratti, mutta hän ei saanut nauraa täällä. Hän koputti hiljaa oveen ja kuuli tympeän vastauksen sisältä. "Sisään." Hirakawa avasi oven asiallisesti, mutta hymyillen liian pirteästi. Hän ei voinut sille mitään. Johtaja oli kääntynyt tuolillaan katsomaan suoraan ikkunastaan ulos. Aurinko oli juuri laskemassa meren taakse värjäten taivaan kauniin oranssiksi.
"Kertokaa, Hirakawa", Massey sanoi ja kääntyi ympäri tuolillaan. Hänen kasvoilleen nousi pieni into huomatessaan naisen leveän hymyn.
"Olemme onnistuneet. Numero 13 on hengissä", Hirakawa hymyili ja sai johtojan nousemaan tuoliltaan ryminälle, niin että hänen takana ollutkin tuoli rysähti maahan.
"Todella?!" johtaja huusi ja siirtyi naisen eteen ravistaen hieman tätä olkapäistä. Hirakawa ei voinut mitään, hän rupesi nauramaan. Hänen kasvoiltaan säteili täysi onni, joka tarttui johtajaan. Varoittamatta Massey halasi tiukasti onnesta itkevää ja nauravaa naista, joka vastasi halaukseen. Yleensä Araki Massey oli hyvin tiukka ja tyly mies, mutta hän ei voinut tänään mitään itselleen. Hänen unelmansa oli toteutunut. Monen vuodenkin jälkeen hän oli onnistunut.
***
_________________
Tähän loppuun kai minunkin pitäisi sanoa vielä jotain? Sain inspiraation puuskan joku aika sitten ja päätin aloittaa kirjoittamaan tarinaa ja päätin laittaa sen kerrankin sitten jonnekkin ylös. Tässä on sitten jonkinmoinen aloitus sille ja olisi kiva kuunnella mitä lukijat (jos nyt kukaan tätä jaksaa lukea) tykkäävät. Kielioppivirheistä ja typoista olisi kiva kuulla, vaikka olenkin jo luettanut tämän kahdella henkilöllä (kiitos Hanzatre ja Ginkitsune) niin saattaahan siellä olla vielä jotain. Tämä aloitus on sitten tahallaan tälläinen, kaikki selviää sitten ajan kanssa. P:
Prologi
~*~
Genesis
Missä olen? Mikä tämä on... Ihmisiä? Kuulen...heidät... Auttakaa minua...
"Arvot kohoavat liian nopeasti. Mitä teemme? Hän ei luultavasti selviä tuollaisesta annoksesta, kukaan muukaan ei ole tähän asti selvinnyt. Miksi...", nuori nainen tunsi hien valuvan otsaansa pitkin naputellessaan tietokonetta ja seuratessaan tilannetta. Hän vilkaisi ruutua, joka kuvasi seuraavassa huoneessa tapahtuvaa koetta - uuden elämän heräämistä. Heidän pitäisi luoda uusi ihmislaji, mutta kaikki olivat menneet pieleen aina tähän hetkeen asti. Täällä he yrittivät tehdä ihmisistä tunteettomia olentoja, joita voisivat käyttää sodassa muita vastaan. Näille yritettiin saada vahvempia voimia, joita tavallisilla ihmisillä ei ollut. Harvat ymmärsivät sitä.
"Rie, katso. Hän selviää", tyyni miesääni sanoi ja hengitti naisen niskaan saaden tämän rauhoittumaan hieman. "Olen varma siitä, hän ei ole samanlainen kuin muut." Miehen ääni oli hyvin rauhoittava ja pehmeä, vaikka olikin samalla vahva. Nainen tunsi kylmänväreiden nousevan selkäänsä pitkin.
"Mutta miksi hän?" nainen kysyi hiljaa ja sai miehen jähmettymään. Hetken hiljaisuuden jälkeen mies nousi ja lähti astelemaan sanomatta sanaakaan naiselle kohti ovea. Naisen katse siirtyi hänen mukanaan, mutta hän ei voinut nähdä miehen kasvoja, koska huone oli liian pimeä. Hän tiesi kuitenkin että oli sylkenyt suustaan sellaista, jota hänen ei olisi pitänyt sanoa.
"Jatka työtäsi. Palaan myöhemmin katsomaan tulokset", mies tokaisi nyt tympeästi ja käänsi selkänsä naiselle. Ovella hän puhui parille muulle työntekijälle, jotka siirtyivät sanomatta sanaakaan koneella työskentelevän naisen vierelle. Kuitenkin Rie tuijotti vielä pitkään sulkeutunutta ovea ja mietti mikä miehelle, hänen johtajalleen oli tullut. Araki? Hän ei kuitenkaan pitkään kerinnyt miettiä, kun heidän tutkimuksensa kohteen arvot laskivat yllättäen ja nopeasti.
"Hirakawa, hän...", nuorempi mies huudahti hänen vieressään tuijottaen silmät pyöreänä kuvaruutua, jossa näkyi nuori tyttö sätkimässä tuskissaan pöydällä. Äsken hän oli tuntunut rauhalliselta ja kaikki oli mennyt hyvin, että nainen - Hirakawakin oli alkanut melkein uskoa, että tämä olisi ollut erilainen. Numero 13 oli vaikuttanut hyvältä selviydyttyään kokeista, mutta nyt kun Hirakawa näki tämän hikoilevan tuskissaan, hänen tajuntansa löi kaiken lukkoon. Hän vain istui ja tuijotti, ei kuullut mitä ympärillä tapahtui kunnes hän tunsi riipaisevan kivun poskellaan jonkun lyötyä siihen.
"Herätkää!" sama nuori mies huusi naisen korvaan saaden hänet tajuamaan tilanteen. Muut kolme huoneessa säntäilivät ympäriinsä yrittäen saada arvoja nousemaan. Hirakawakin tajusi ryhtyä toimenpiteisiin, mutta juuri kun hän oli ottanut valmiiksi ainetta, joka rauhoittaisi Numero 13:n, tyttö kiljaisi sydäntä särkevästi ja tömähti liikkumattomana pöydälle. Kaikki pysähtyi ja hiljeni.
"Miksi...?" mies piti vihkoaan kädessä ja tuijotti liikkumatonta ihmistä ja arvoja, jotka olivat mahdollisimman alhaiset. "Olemme menettäneet hänet."
"Ei!" Hirakawa huudahti ja tunsi kurkkuun nousevan palan. Mies käänsi katseensa tähän ja tiesi miltä Hirakawasta tuntui. "Hänen piti selvitä, kaikki oli hyvin! Paska!" nainen huusi ja löi nyrkkinsä pöytään. Lupasin Arakille... Masseylle että hän selviäisi. Hän saisi vielä hänet takaisin... Nainen kuitenkin nosti katseensa ylös eikä välittänyt katkeruuden kyyneleistä, jotka valuivat hänen poskilleen sotkien kasvoilla olevaa meikkiä. Hänen vierellään oleva nuori mies ei sanonut sanaakaan Hirakawan kääntyessä poispäin ja lähtiessä kävelemään kohti johtajan työhuonetta kertomaan uutisia.
Laitteet kuitenkin piippasivat yhtäkkiä hetken aikaa saaden kaikki hätkähtämään. Syvä hiljaisuus valtasi huoneen, kunnes laitteet alkoivat piipata ja arvot kohosivat hieman.
"Hirakawa!" mies huudahti huomatessaan sen ja sai naisen pysähtymään. Hiljaa hän käänsi katseensa tietokoneen ruutuun jossa näkyi selvät kohoamat Numeron 13 tilassa. Hän oli elossa?!
"Hatsuri!" Hirakawa huudahti ja loikkasi nopeasti tietokoneensa ääreen takaisin. "Valmista piikki, me pelastamme hänet!" Hirakawan kasvoilla näkyi selvä innostuneisuus nyt. Ensimmäinen joka oli elossa vielä tämän jälkeen. Kaksitoista epäonnistunutta ja nyt...viimein he saivat edes yhden selviämään. He olivat onnistuneet tehtävässään, he olivat luoneet uuden ihmisen.
~*~
Syntymä
Missä olen? Minä...tunnen... Miksi? Olin kuollut...vai olinko? Olenko jo...missä? En muista...
Nuori tyttö nousi istumaan ja avasi hiljalleen silmänsä. Hetken aikaa hän näki kaiken sumeana, mutta sitten hän erotti jo hieman huoneen ääriviivoja. Hetken aikaa tyttö istui paikallaan, mutta yhtäkkiä riipaiseva pääkipu pyyhkäisi hänen ylitseen saaden hänet kaatumaan takaisin pöydälle jolla oli maannut. Hän piti päästään kiinni kummallakin kädellään ja kouristeli epämääräisesti yrittäen saada kivun pois. Hän ei kuitenkaan jaksanut pitkään vaan kirkaisi mahdollisimman kovaa saaden kivun laantumaan. Hän tunsi irtaantuvansa ruumiistaan ja kohoavan ylemmäs. Kaikki tuntui pehmeältä ja ihanalta. Tyttö käänsi kuitenkin vielä katseensa itseensä ja kauhistui näkemäänsä. Hänen ruumiinsa oli epäinhimillisessä asennossa ja kasvot hiestä märät. Lyhyet mustat hiukset olivat liimaantuneet hiestä päähän kiinni, mutta tyttö tunsi jonkin värähtävän sisällään siirtäessään katseensa omiin silmiinsä. Ne tuijottivat sumeina tyhjyyteen, mikä hirvitti häntä. Tytön sisällä värähti vasta kun hänen katseensa siirtyi alemmas hänen omaa vartaloaan. Hänen kätensä ja jalkansa olivat täynnä erivärisiä ja -muotoisia johtoja jotka saivat tytön hengityksen pysähtymään. Mitä minulle tehtiin? Miksi olen täällä? Yhtäkkiä hän tunsi romahtavansa takaisin maahan, josta hän oli halunnut pois jo pitkään. Hän tunsi pistävän kivun lantiossaan, joka herätti hänet takaisin.
Hän tunsi sydämensä uudestaan hiljalleen alkavan tykytyksen ja veren, joka pulppusi ympäri hänen kehoaan. Lämpö levisi ympäri hänen ruumistaan hyväillen tyttöä.
"M-minä...", tyttö sanoi hiljaa avatessaan silmiään uudellaan. Hänellä oli tukala olo, hän olisi halunnut oksentaa ja kuolla pois, mutta joku esti häntä. Hän ei kuitenkaan pystynyt liikkumaan, kaikki tuntui niin painavalta. Tytön saadessa silmänsä auki kokonaan hän näki vain valkoista. Kaikkialla oli melkein pikivalkoista, paitsi pöytä jolla hän oli. Hän sulki silmänsä uudelleen ja sai nostettua kädet kasvoilleen. Hän kosketti poskiaan ja ohimoitaan, kunnes hänen sormensa koskettivat otsaa ja märkiä hiuksia. Olen elossa... Tyttö tunsi sydämensä jättävän muutaman lyönnin väliin avatessaan hiljalleen silmiään ja huomatessaan johdot käsissään. Hänen päällään oli lyhyt valkoinen asu, joka toi hänen mieleensä pienen muiston, mutta se kuihtui yhtä nopeasti kuin oli tullutkin.
"H-haluan...", tyttö yritti sanoa ja nostaa päätään. Kuitenkaan hän ei jaksanut vaan hän jäi makaamaan paikalleen. Hän tuijotti valkoiseen kattoon ja ymmärsi, että tämä ei ollut sama maailma, jossa ennen oli elänyt. Hän oli kuollut ja nyt hän oli joutunut toiseen maailmaan. Mutta minne?
Yhtäkkiä tytön silmät sumenivat ja refleksimäisesti kaikki hänen lihaksensa lukittautuivat. Ihan kuin...joku olisi tunkeutunut tytön selän lävitse, mutta hän ei voinut huutaa eikä räpäyttää silmiään. Hän tunsi vain kivun selässään, joka yltyi ja yltyi, kun lopulta joku tuntui repäisevän hänen selkänsä auki. Tyttö vain tuijotti kattoon ja huusi mielessään tuskasta ja kirosi itseään. Hän halusi tietää mitä tapahtui.
"JAAAAAAA!" tyttö huusi lihaksiensa rentouduttua, mutta sitten hän painui kasaan. Hän tunsi selkänsä olevan auki, mutta verta ei näkynyt missään. Mitä se oli? Tyttö mietti ja jäi makaamaan paikalleen. Hän tunsi kipua ympäri kehoaan ja olisi vain halunnut olla paikallaan liikkumatta. Tyttö tunsi kivun leviävän päähänsäkin asti ja hän sulki turhautuneena silmänsä. Päästä minut pois... Hän tunsi kyynelten valuvan poskiaan pitkin, vaikka yrittikin estää sitä.
***
Toisella puolella seinää ihmiset juhlivat eivätkä ymmärtäneet tytön tuntemia kipuja. He olivat vain onnellisia luotuaan ensimmäisen onnistuneen kokeen, jota he kutsuivat Numero 13:ksi. Hän oli kolmastoista nuori, joka oli otettu mukaan tähän ohjelmaan tieteen nimissä vaikka syyt olivat oikeasti aivan muuta. Numero 13:n oli ollut oikeasti paatunut rikollinen, joka oli halunnut tappaa itsensä vankilasta. Hän oli ollut se heikoin ja hyväksikäytetyin nainen, jonka takia hän oli vetäissyt ranteensa auki partaveitsellä muutama päivä ennen sitä, kun hänet oli valittu tähän. Tyttö oli selvinnyt hädin tuskin elossa, mutta sen avulla hän oli osoittanut sisua kuoleman voittamiseen - täydellinen tähän kokeeseen. Hän oli todistanut haluavansa elää selviämällä tuskista huolimatta elossa. Kukaan ihmisistä ei enää seurannut Numero 13 liikettä huoneessa, vaan he ottivat esille pienen shampanjapullon, jota olivat säästäneet tätä varten. Kaikki olivat juhlimassa, paitsi Arika Massey, joka oli laittanut tämän tutkimuksen liikkeelle. Hän halusi itselleen aseen, jota käyttäisi maailman sotia vastaan. Ihmiset olivat parhaita sota-aseina, he olivat samaistuvaisia, mutta heissä oli vikoja. He olivat epäileväisiä ja epäluotettavia, joten ne piirteet piti saada pois. Ihmiset olivat myös heikkoja, siksi kaikki piti suunnitella uudestaan. Massey halusi luoda jotain uutta ja tänään hänen haaveensa toteutui. Kymmenien vuosien tutkimustyö ja kokeet olivat opettaneet jo vanhaksi käyvää miestä. Hänen pikimustat hiuksensa olivat alkavat käydä harmaiksi ja hän ei ollut enää niin komea kuin ennen.
"Kuka käy kertomassa johtajalle?" Hirakawa huudahti innoissaan. Hänen kasvoillaan oli koko ajan leveä hymy ja hän tunsi jo poskiensa puutuvan. Hän oli niin onnellinen kaikesta, viimein hänkin oli onnistunut. Johtaja olisi ylpeä hänestä. "Minä käyn!" nainen huudahti yhtäkkiä vielä toisten vastaamatta mitään. Hymyillen hän asteli johtajan huoneen eteen. Häntä nauratti, mutta hän ei saanut nauraa täällä. Hän koputti hiljaa oveen ja kuuli tympeän vastauksen sisältä. "Sisään." Hirakawa avasi oven asiallisesti, mutta hymyillen liian pirteästi. Hän ei voinut sille mitään. Johtaja oli kääntynyt tuolillaan katsomaan suoraan ikkunastaan ulos. Aurinko oli juuri laskemassa meren taakse värjäten taivaan kauniin oranssiksi.
"Kertokaa, Hirakawa", Massey sanoi ja kääntyi ympäri tuolillaan. Hänen kasvoilleen nousi pieni into huomatessaan naisen leveän hymyn.
"Olemme onnistuneet. Numero 13 on hengissä", Hirakawa hymyili ja sai johtojan nousemaan tuoliltaan ryminälle, niin että hänen takana ollutkin tuoli rysähti maahan.
"Todella?!" johtaja huusi ja siirtyi naisen eteen ravistaen hieman tätä olkapäistä. Hirakawa ei voinut mitään, hän rupesi nauramaan. Hänen kasvoiltaan säteili täysi onni, joka tarttui johtajaan. Varoittamatta Massey halasi tiukasti onnesta itkevää ja nauravaa naista, joka vastasi halaukseen. Yleensä Araki Massey oli hyvin tiukka ja tyly mies, mutta hän ei voinut tänään mitään itselleen. Hänen unelmansa oli toteutunut. Monen vuodenkin jälkeen hän oli onnistunut.
***
_________________
Tähän loppuun kai minunkin pitäisi sanoa vielä jotain? Sain inspiraation puuskan joku aika sitten ja päätin aloittaa kirjoittamaan tarinaa ja päätin laittaa sen kerrankin sitten jonnekkin ylös. Tässä on sitten jonkinmoinen aloitus sille ja olisi kiva kuunnella mitä lukijat (jos nyt kukaan tätä jaksaa lukea) tykkäävät. Kielioppivirheistä ja typoista olisi kiva kuulla, vaikka olenkin jo luettanut tämän kahdella henkilöllä (kiitos Hanzatre ja Ginkitsune) niin saattaahan siellä olla vielä jotain. Tämä aloitus on sitten tahallaan tälläinen, kaikki selviää sitten ajan kanssa. P: