PDA

View Full Version : Lizard sketch



nox
3.9.2002, 18:20:01
Tämä on eräs luonnos jonka piirsin ihan muutaman päivää sitten. Mitään ei ollut mielessä kun rupesin piirtämään ja tämä sitten tuli kynästä. Päätin jättää sen luonnokseksi koska homma näytti joten kuten onnistuvan. Jos olisin ruvennut miettimään ja oikein kunnolla yrittämään niin tietysti se olisi mennyt pieleen.

Kuva on tehty lyijäreillä ja piirretty valkaisemattomalle paperille. Valotukset tein valkoisella puuvärillä. Tuo ko. paperi on hankalaa skannattavaa joten puolet keskisävyistä katosi jonnekkin. Siitä johtuen yritin palauttaa niitä photoshopissa hieman. Väänsin brushin multiply asentoon ja rupesin sivelemään. En sitten tietenkään malttanut jättää hommaa siihen vaan lisäsin saman tien joitakin ruskeita ja vihertäviä sävyjä sekä parantelin varjostuksia.

Toinen käsi voisi näkyä hieman sieltä takaata. Anatomia on pielessä kädessä. Olisi pitänyt miettiä sormien puristusotetta ehkä jotenkin vielä. Jalat ovat hauskat koska niitä ei näy. Olennon alaosan feidaaminen oli mielestäni hyvä keksintö.

//: Aivan meinasi unohtua. Ennen kuin varjostin lyijäreillä, olin jo tehnyt yhdet varjostukset Magic markereilla. Eli siis varjostukset on tusseilla JA lyijykynillä. Hyvä yhdistelmä!

http://personal.inet.fi/clan/grottoart/kuvat/saurian%20giganta.jpg

yksisiipi
3.9.2002, 18:24:13
On se hiukan hassun näköinen, mutta sehän onkin ihmislisko. Tuossa on hieno varjostus, oikein karmaisee, mutta onneksi en liskoja pelkää, ne pelkää mua. :D
Nuo hohtoefektit ovat jostain syystä erittäin kauniita silmässä ja miekassa. Käsi on hiukka iso, liskon käsi, oletan.

Catch a fish
3.9.2002, 20:18:37
Ihan hieno, mutta vikojakin on.
Huomioin käden koon viaksi, koska se on aivan liian iso tuolle
liskolle. Sen puristusote on hieman outo.
Tuon liskomaisuus on hävinnyt johonkin. :huh:
Sen kyrmyniska, ja muutenkin hirveän järkälemäinen
olemus häiritsee.
Sitten hyvää..
Tekniikka. Se on loistava. Valot ja varjot ovat oikein
hienosti viimeistelty. Ihon/pinnan yksityiskohtaisuus
on hatunnoston arvoista. Värityskin sopii tuohon työhön
hyvin ja on oiva lisä.

Arvostelin tämän siten, kuin tämä olisi joku vuosien
työn tulos, mutta(kuten itse sanoit) sehän on vain
"tullut kynästä".

Ihan kiva. :D

Kreifi
4.9.2002, 4:10:47
Brain Powerissa on poweria. Kaikki saisivat kyllä kertoa tällä tavalla töistään. Minusta - joka en osaa piirtää - on todella mukavaa kuulla miten työ on tehty jne. Jotenkin tulee mielummin katselemaan töitä, kun tietää saavansa niistä hiukan infoakin.

Sitten teokseen. Olento on lähinnä hassu, ei mitenkään hieno. Tuon olennon ulkonäkö nyt ei vaan miellytä silmääni, mutta se ei kyllä huononna työtä laisinkaan - muuten työ on erittäin laadukas. Toinen käsi saisi kyllä näkyä, se on ainoa negatiivinen asia mitä keksin. Minusta on ihan hienoa, että tuo toinen käsi on noin iso, jotenkin se sopii tuohon olentoon. Puristusotteesta en sitten osaa sanoa, minun silmääni se näyttää ihan hyvältä. Alapään jättäminen pois näyttää kyllä hyvältä. Minä ainakin kuvittelin, että tuolla otuksella ei edes ole jalkoja vaan sellainen...öh...ruumis...häntä...tai jotakin sellaista.
Ainiin, en jäänyt lainkaan kaipaamaan mitään taustaa...Tiedä sitten. *kohauttaa olkiaan*

-Rixu-
6.9.2002, 9:33:51
Todella hienoa työtä!! :ohhoh:
Varjostukset on tyylikkäästi tehty ja väri valinnat ovat myös tehty hyvällä maulla. Silmä on erityisen hieno. Tuntuu, että siinä katsettakin eikä niin että se on vain silmä. Miekan varjostukset ovat myös hyvin onnistuneet ja tuo, että alavartaloa ei ole piirretty on hyvä. Parempi noin että se on häivytetty tyylikkäästi. Se ettei toinen käsi näy ei haittaa ollenkaan ja kuva olisi ehkä tullut liian täyteen jos toinen käsi olisi näkynyt.
Valkoisen puuvärin käyttö valokohdissa korostaa hienosti "olion" ihoa ja mustat pisteet ihossa estävät sen ettei kuva ole liian tasainen jos ymmärrät mitä tarkoitan.
Tälläiset, 'kynästä tulleet' työt ovat kaikkein mielenkiintoisempia ja onnistuvatkin yleensä paremmin, koska ei yritä tehdä mitään tiettynlaista.
oikein hienoa!! Lisää vain tällaisia ^^

Neruru
7.9.2002, 20:45:30
Hieno työ ehdottomasti.

Itse asiassa täysin päinvastainen tapa piirtää olentojen vartaloita, minulla kun niistä tulee kiemuraisia ja ylilaihoja nuista lisko-olioista. Tuo on piristävän erilainen, kun vertaa muita tämän graahvi-alueen töitä. Varjostukset ja lihakset hivelevät silmää, samoin värit. Vartalo ehkä vähän paksu, mutta muuten hieno.

Gabriel
7.9.2002, 20:58:15
Loistotyötä. :)
Ihon pinta ja sen kiilto on hyvin taidokasta jälkeä ja hyvin realistista. Liskon pää on kenties hieman liian pieni vartalon suhteen, mutta älä käsitä väärin - se on hyvä noin. Puhun nyt lajin suhteen, en itse työn. Lihakset ovat todella voimakkaat ja vaikka olento näyttääkin hieman epämuodostuneelta - varsinkin olkapäistä - olisi se varmasti kauhistuttava vastus taistelussa.

Minä todella pidän tästä. Olet onnistunut erittäin hyvin. Silmät vielä varsinkin, taidokasta jälkeä.
Kuten sanottu, Brain Powerissa on poweria! :)

KalTorak
10.9.2002, 15:19:15
Joo ihan hieno on,mutta jalkojen puute saa liskon näyttämään tyhmältä ja miekka voisi olla hieman isompi.Käsi ei ole liian iso minun mielestäni.Heijastukset miekassa ovat jotenkin satunnaisen näköiset ja pää voisi olla hieman isompi.Kaikki kuvat tarvitsevat kritiikkiä:D.