The_Sipi
16.7.2006, 21:46:42
Työnimi tämänkertaiselle tarinalle oli niinkin pitkä kuin Ohjelmoitu tappamaan (eli mitä tapahtuu, kun pelien tekoäly ohjelmoidaan vähän liian hyvin). No, työnimi ei kerro aivan kaikkea tästä tarinasta, joten en nimennyt sitä niin; se olisi ollut kaiken lisäksi hieman harhaanjohtava. Idean tarinaan sain jo pari vuotta sitten, jolloin myös tarinan rungonkin päässäni muokkasin ja pitkälti tämä tarina noudattaakin tuota runkoa pääpiirteittäin. Tarina kertoo... noh... ei se kerro paljon mistään; juonta ei ole juuri nimeksikään, mutta toisaalta: maybe it's meant to be so. ;)
Paikkoja tunteville ilmoitettakoon, että tarinaan on piilotettu entinen asuinkämppäni. Löydättekö? En tiedä, saatteko tarinasta mitään irti, mutta minulla oli ainakin hauskaa tätä kirjoittaessani ja oikolukiessani. :P
------------------------------------------
Hän makasi keskiympyrässä kädet ja jalat levällään. Hänellä oli päällään musta nahkatakki ja -housut sekä maihinnousukengät, mustat nekin. Selässään hänellä oli armeijatyylinen selkäreppu. Hän ei nukkunut; hän vain makasi silmät kiinni. Hän ei ollut tajuton, muttei myöskään tietoinen itsestään... vielä. Hän vain makasi. Kului hetki, kului toinen, kunnes hän viimein avasi silmänsä:
"Missä minä olen?"
Hän nousi seisomaan, näki tyhjät katsomot ympärillään ja toisen päätykatsomon päällä olevan ison keltaisen lipun, johon oli keskelle painettu sininen psykiatrin makuutuoli.
"Missä minä olen? Tai paremminkin; kuka minä olen?" hän pohti. Hän etsi taskuistaan lompakkoa, mutta sitä ei löytynyt, mutta jotain löytyi kuitenkin: musta käsiase. Lisäksi selkärepusta löytyi kaksi ensiapulaukkua. "Mitä hittoa minä näillä teen? Hei, onko tämä jokin piilokamera?"
"Ei, tämä ei ole piilokamera, tämä on totisinta totta... ainakin sinulle", ääni mylvi jostain jäähallin uumenista.
"Mitä sinä tarkoitat "ainakin sinulle"? Mikä helvetin juttu tämä on? Miksi minulla on tämä ase?" nahkatakkinen mies huusi kohti korkeuksia. "Ja ennen kaikkea, kuka sinä olet?"
"Minun nimelläni ei ole niin väliä", ääni myhäili tyytyväisen kuuloisena. "Voit kutsua minua vaikka Hulluksi Pelintekijäksi, jos niikseen tulee."
"Pelintek... mutta... mitä tekemistä minulla on koko tämän asian kanssa?" mies ihmetteli.
"Yksinkertaista, rakas Watson", Hullu Pelintekijä sanoi. "Sinä olet päähenkilö minun tekemässäni pelissä nimeltä Kill kill kill, jossa sinun pitää selviytyä läpi suuren kaupungin ja siinä sivussa myös hoitaa kaupunkia hallussa pitävät terroristit pois päiviltä. Jotta peli päättyisi, täytyy sinun tappaa terroristien johtaja."
"Nimeni on Watson? Mitkä terroristit? Mikä kaupunki? Tällä aseellako?" nahkatakkinen mies kyseli.
"Liian monta kysymystä, liian vähän aikaa", Hullu Pelintekijä mutisi. "Mutta siis lyhyesti: Unohda se Watson-juttu, se oli vain sanonta. Sinun nimesi on John Shooter, ja...
"John Shooter. Miten osuvaa ja omaperäistä", nahkatakkinen mies, John Shooter, totesi ironisesti.
"Älä keskeytä!" huudahti Pelintekijä. "Nämä terroristit... no, ne nyt on jotain terroristeja, jotka tulivat tähän kaupunkiin. Heidän motiivinsa saattavat kiinnostaa sinua, mutta ei pelaajia; kunhan nyt pääsevät ammuskelemaan. Kaupunki puolestaan on City of Trauma. Ja mitä tulee tuohon aseeseen, niin kyllä se ensi hätään sopii. Myöhemmässä vaiheessa sitten saatat saada parempiakin aseita."
"Miksi juuri minun täytyisi tappaa heidät? En minä halua tappaa ketään", John Shooter inisi. "Mitä minä muuten teen täällä jäähallissa?"
"Lisää kysymyksiä, eivätkö ne koskaan lopu?" Pelintekijä huoahti. "Jos et sinä tapat, he tappavat sinut. Jos puolestaan joku muu tappaisi, sinua ei olisi olemassakaan, joten mieti asiaa tältäkin kannalta. Ja mitä tulee jäähallikysymykseen, niin jossainhan pelit pitää aloittaa; miksei sitten vaikka jäähallissa, jossa Trauman Lukko pelaa kotiottelunsa? Mutta nyt sinun pitäisi ruveta pitämään kiirettä. Terroristit ovat kuulleet, että jäähallilla on joku "ulkopuolinen". He ovat tulossa. Sinun kannattaisi ehkä lähteä liikkeelle."
"Mut mut..." John Shooter mumisi.
"Ei mitään muttia!" Hullu Pelintekijä huusi. "LIIKKEELLE!"
Tämän sanottuaan Pelintekijä vaikeni. Shooter yritti vielä kysyä jotain, mutta koska hän ei saanut vastausta, hän päätti lähteä kohti vaihtoaitioita ja niden takana kohoavia portaita. Jää näytti aidolta, mutta se ei tuntunut luistavan yhtään. Hän juoksi (miksi oikein juoksen) vaihtoaitioon ja sieltä portaisiin. Noustuaan ylätasanteella hän kuuli jonkun huutavan:
"Hei!"
Kuin vaiston varassa hän kääntyi ääntä kohti, näki siellä toisen miehen aseen kanssa ja ampui; toinen mies kuoli heti.
Miten minä niin nopeasti ammuin? Enhän minä ole ennen ampunut? Tapoin miehen, enkä tuntenut mitään? Olenko täysin tunteeton? hän pohti, mutta hän käsitti, ettei hänellä ollut aikaa pohtia tällaisia kysymyksiä. Niinpä hän juoksi kuolleen miehen luo, otti tältä panoksia ja aseen, joka oudon sattuman johdosta sattui olemaan samanlainen kuin Shooterin oma. Pistettyä aseen talteen hän juoksi ulos jäähallista.
Ulkona hän näki edessään metsää ja sivuilla meni asfalttitie. Hän tuli siihen tulokseen, että hän olisi liian näkyvästi esillä tiellä liikkuakseen, joten hän suuntasi metsään. Siellä hän näki pari terroristia, jotka hän ampui kylmästi ja keräsi heiltä heidän aseensa ja toiselta vielä yhden ensiapulaukun. Metsä ei ollut tiheä, eikä kovin pitkä ja niinpä hän kohta oli jo päässyt metsän toiselle puolelle, jossa hänen eteensä avautui kerrostalolähiö. Korkeat kerrostalot oli maalattu keltaisiksi ja matalammat, kolmikerroksiset kerrostalot olivat harmaita. Hän meni yhden korkeamman ja yhden matalamman kerrostalon välistä ja myöskin harmaan kerrostalon yhteydessä olleen lastentarhan ohi; lapsia ei tosin näkynyt. Lopulta hän tuli autotielle ja sen toisella puolella hän näki jälleen yhden terroristin sinisen rakennuksen kulmilla. Shooter juoksi tien yli ja suuntasi sinisen rakennuksen kulman taakse ja ampui surutta tuon terroristin.
Hakiessaan terroristin panoksia hän huomasi, että sininen rakennus oli KKK-Supermarket Vassel. Kill Kill Kill -kauppa, miten osuvaa jälleen, hän ajatteli. Hän huomasi, että oven lasi oli rikki, joten hän päätti käydä "ostoksilla". Siellä hän tapasi pari terroristia, jotka kohta olivat siirtyneet polun päässä olevalle aukiolle John Shooterin toimesta.
Kaupassa ei ollut aseita, kuten hän oletti, vaan elintarvikkeita. Hänellä ei ollut nälkä, joten ei hän ottanutkaan mitään ruokaa tai juomaa mukaansa. Kulkiessaan kauppahyllyjen välissä hän aina välillä ampui jonkun terroristin. Yhdeltä hän sai haulikon panoksiakin, vaikkei Shooterilla itsellään ollutkaan vielä haulikkoa, mutta hän otti ne varmuuden vuoksi. Aina välillä hän poimi hyllyistä ensiapulaukkuja ja käsiaseeseen panoksia, mitä hän kummasteli paljon. Mitä panokset ja ensiapulaukut tekivät elintarvikeliikkeen hyllyillä?
Tullessaan hedelmäosastolle hän näki, ettei niitä kannattanut poimia. Kaikki hedelmät olivat mädäntyneet jo aikoja sitten, niin hän otaksui ensinäkemältä, mutta kohta hän huomasi yhden vielä täysin vihreän kaalikerän. Ensin hän aikoi jättää sen niille sijoilleen, mutta päätti pienen pohdinnan jälkeen käydä nappaamassa sen itselleen.
Kun hän poimi kaalikerän käsiinsä, hedelmähyllyn alla alkoi kuulua mekaaninen ääni ja hedelmähylly halkesi keskeltä ja puolet alkoivat liukua syrjään aiheuttaen hedelmien putoamisen kaupan lattialle. Kun hyllyt olivat liukuneet syrjään, hän näki avautuneessa laatikossa haulikon. Hän otti sen käteensä, ihasteli sitä aikaansa ja pisti sen selkäreppuunsa, jonne se mahtui hyvin Shooterin epäilyksistä huolimatta. Tämän jälkeen hän päätti lähteä kaupasta. Sitä hän ei voinut käsittää, miksi haulikko oli kätketty kaupan hedelmähyllyn alle.
Mihin sitten, hän mietti. Koska hänellä ei ollut mitään päämäärää, hän päätti lähteä kulkemaan aiemmin ylittämäänsä tietä pitkin.
Jo ensimmäisen harmaan kerrostalon (saman, jonka yhteydessä oli lastentarha talon toisella puolen) toisen rapun luona hän havaitsi, että ovi oli auki, joten hän päätti käväistä siellä ja kiipesi ylimpään kerrokseen, jossa oli rapun puoleinen ovi raollaan. Siellä hän näki jälleen yhden terroristin, jonka hän ampui ottaen haulikonpanokset talteen. Asunnossa oli papereita hujan hajan, mutta hän ei niistä välittänyt. Sen sijaan hän näki seinällä City of Trauman kartan, jonka hän nappasi talteensa. Karttaan oli ympyröity satama-alue, joten hän päätti lähteä sinne.
Kartan avulla hän löysi satamaan nopeasti. Siellä hän näki mustan puhuvan M/S Terrorist -aluksen, jonka hän heti päätteli terroristien alukseksi. Hän ei nähnyt mitään muuta mahdollisuutta kuin hyökätä suoraan sisään ja niinhän hän teki lasauttaen terroristit kumoon yksi toisensa jälkeen haulikollaan. Terroristeja oli lähestulkoon 20, mutta hän voitti ne silti. Hän kyllä haavoittui, mutta nopea ensiapulaukun käyttö saattoi pelastaa hänen henkensä ja pian terroristien virran loputtua hän olikin taas terve kuin pukki; hän kiitti onneaan siitä, että oli ottanut ensiapulaukut mukaansa.
Kun enempiä terroristeja ei tullut laivan kannen alta, hän meni sinne. Sieltä hän löysi räjähteitä sekä toisen kartan, johon oli ympyröity kaupungin kirkko. Kajuutan papereista hän ymmärsi, että kirkon kellarissa sijaitsi terroristien epävirallinen päämaja; suurin osa terroristeista oli siellä, mutta terroristien pomomies oli jossain muualla. Missä? Sitä hän ei saanut selville. Kajuutasta hän löysi myös singon, jota hän ei uskonut pystyvänsä edes kannattelemaan, mutta kokeiltuaan nostaa sinkoa, hän huomasi sen olevan höyhenenkevyt. Varmaan jokin uusi kehitysmalli, hän pohti. Hän tunki sen reppuunsa ja yllätyksekseen se mahtui sinne hyvin, eikä hän tuntenut edes sen painoa. Hän käänsi katseensa kajuutan seinään ja huomasi, että siinä luki "Terrorism rulez!".
Hän otti räjähteet, astui kannelle ja asetti räjähdyspanoksen sille. Ajastuksen hän pisti kahteen minuuttiin, sillä siinä ajassa hän ehtisi pois laivasta tarpeeksi kauaksi. Osan räjähteistä hän pakkasi reppuunsa. Sitten vain pois laivasta ja katsomaan räjähdystä vähän matkan päästä. Kun M/S Terrorist räjähti, hän jatkoi kulkuaan kohti Church of Holy Crossia.
"Sinun tehtäväsi on räjäyttää kirkko. Näin tuhoat terroristien tukikohdan niin, etteivät mahdolliset eloonjääneet pääse ulos. Muista: RÄJÄYTÄ SE KIRKKO!" Hullu Pelintekijä äityi yhtäkkiä puhumaan ja vaikeni sitten. John Shooter oli saanut suoran käskyn ja sitä hän aikoi noudattaa.
Kuljettuaan City of Trauman vanhimpaan kaupunginosaan ja posautettuaan joukon raskaasti aseistettuja terroristeja John Shooter kääntyi kirkolle päin erään vaateliikkeen kohdalta. Vaikka hän oli ammuskellut terroristeja ympäri kaupunkia, hän joutui yllätetyksi. Ylittäessään kanaalin ylittävää siltaa häntä ammuttiin rintaan ja hän kaatui maahan. Tähänkö tämä nyt loppuu?hän ajatteli epätoivoisesti. Hän ei saanut otetta ensiapulaukusta, joten hän alkoi hiipua, hiipua ja hiipua, kunnes viimein kuoli. Pimeys valtasi hänet...
...ja hän seisoi aiemmin ohittamansa vaateliikkeen edessä.
"Mitä helvettiä täällä tapahtui?" John Shooter huusi hämmennyksissään. "Saat luvan herätä, Pelintekijä! Kerro minulle, mitä juuri tapahtui! Ensin minä kuolen ja sitten minä yhtäkkiä seison samassa paikassa kuin vähän aikaa sitten."
"Ei mitään sen kummempaa kuin että pelaaja sattui tallettamaan pelin tähän paikkaan, eli jos kuolet, ilmestyt aina uudestaan tähän paikkaan. Näin säästetään pelaajan hermoja rasittavalta uudelleenpeluulta." Hullu Pelintekijä selitti.
"Eli jos kuolen, ilmestyn aina uudestaan jossain aiemmassa käymässäni paikassa?" John Shooter varmisti.
"Juuri näin", Pelintekijä vahvisti.
"Mutta miten sitten käy, kun tämän pelin pääsee läpi? Kuolenko minä?" Shooter tiedusteli.
"Et oikeastaan", Pelintekijä sanoi yrittäen pehmentää sanojaan. "Sinä vain... noh... sinä vain lakkaat olemasta. Siinä kaikki."
"Miten niin lakkaan olemasta?" John Shooter pyysi selvennystä.
"No, sinua ei vain enää ole", yritti Pelintekijä selittää. "Paitsi siinä tapauksessa, että pelistä tulee kaupallinen menestys - mitä siitä varmasti tulee. Siinä tapauksessa jatkat olemassaoloasi jatko-osassa."
"Vai niin", Shooter huokaisi. "No, kaipa tässä täytyy jatkaa matkaa."
Shooter eteni jälleen kanaalin ylittävälle sillalle ja tällä kertaa hän osasi odottaa terroristia, joka edellisellä kerralla ampui hänet. Tällä kertaa hän ampuikin terroristin. Nyt vain piti asettaa räjähdyspanokset ja räjäyttää kirkko.
Kirkko oli vanha, ainakin 500 vuotta vanha ja se oli tehty kivestä. Shooter päätti katsastaa kirkon ennen sen räjäyttämistä, joten hän meni sisään. Kirkon eteisaula ei tehnyt juuri vaikutusta, mutta kun hän astui kirkkosaliin, hän oli suorastaan häikäistynyt.
Kirkon yläkerran (jonka portaat lähtivät eteisaulasta) kaidetta koristivat erilaiset alttaritaulut ja vanhalla suomen kielellä kirjoitetut elämänohjeet. Suoraan hänen edessään auringonsäteet tulvivat ison kaari-ikkunan, joka oli maalattu esittämään Jeesuksen ylösnousemusta opetuslapsien katsellessa maan pinnalla, läpi suoraan alttarilla olevaan kirjaan.
John Shooter otti askeleen kohti alttaria. Ketään ei näkynyt, joten hän lähti juoksemaan alttarille ohittaen niin virsikirjatelineet kuin myös penkkirivit yksi toisensa jälkeen. Tämäkö kirkko minun täytyisi tuhota? Kohta hän oli jo alttarilla ja hänen silmänsä osuivat edellä mainittuun kirjaan, joka oli avoinna. Hän katsoi kirjaa ja tajusi sen olevan Raamattu. Hän luki auki olevaa aukeamaa, jossa kerrottiin kymmenestä käskystä, kun jostain kuului kova huuto:
"EIIIIIIIIIIIIIIIIII! Ei tämä ole mahdollista. Minä en ohjelmoinut mitään sanoja tuohon kirjaan!!!! Tämän täytyy olla jokin bugi!" Ääni oli Hullun Pelintekijän.
John Shooter ei kiinnittänyt huutoon mitään huomiota; hän oli uppoutunut lukemaan Mooseksen kirjaa. Hänen huomionsa herpaantui vasta, kun kammiosta, josta pääsi kellariin, tuli iso joukko terroristeja katsomaan, kuka siellä meteliä piti. John Shooter kääntyi heitä kohtaan sanoen:
"Ylistäkää herraa! Älkää tappako, ystäväiseni. Se on väärin!"
Terroristit eivät kuitenkaan kuunnelleet, vaan alkoivat hirveän tulittamisen. Yksikään luoti ei kuitenkaan osunut John Shooteriin, joka piti Raamattua kädessään ja luki terroristeille jumalallisia säkeitä; luodit tuntuivat suorastaan väistävän John Shooteria. Nähdessään, ettei tulituksella ollut toivottua vaikutusta, terroristit lopettivat tulittamisen ja jäivät kuuntelemaan John Shooteria, joka messiaallisella tavalla saarnasi Jumalan sanaa. Terroristit kuuntelivat haltioituneina ja siirtyivät penkeille, mutta heidän harmikseen John Shooter lopetti "saarnansa" juuri, kun he pääsivät istumaan. Samalla hän pyysi yhtä terroristeista luokseen ja kysyi tältä, missä heidän pomonsa oli. Terroristi, joka kertoi nimekseen Evil Wannabe, sanoi tämän olevan kaupungintalolla, jonka jälkeen John Shooter kääntyi "seurakuntaansa" kohti ja kysyi:
"Lupaatteko jättää väkivaltaisuudet Jumalan tahdon nimissä?"
"Kyllä lupaamme! Ylistetty olkoon Herra!" terroristit lupasivat.
"No niin sitä pitää", John Shooter sanoi. "Tuolla takaosassa on virsikirjoja, ja voisitte vaikka hoilata virsiä paremman tekemisen puutteessa. Minä tulin tänne räjäyttämään tämän paikan, mutta en minä näin taivaallista paikkaa voi tuhota; joka tapauksessa minun on lähdettävä."
"Ylistetty olkoon Herra! Ylistetty olkoon John Shooter!" terroristit ylistivät.
John Shooter lähti kulkemaan pois kirkosta ja kun hän pääsi ulos, hän kuuli kuinka terroristit hoilasivat Jumalan kämmenellä -virttä.
Juostessaan kohti kaupungintaloa, jonka hän oli nähnyt tullessaan kirkolle, hän yhtäkkiä näki terroristin edessään. Terroristi tähtäsi häntä kohti, eikä hänellä ollut aikaa vetää asettaan, ja vaikka olisikin ollut, hän ei olisi tehnyt niin; tappaminen sai hänen osaltaan riittää. Yhtäkkiä kuului laukaus ja hän luuli olevansa jo kuollut, mutta sen sijaan tuo terroristi oli maassa.
"Ajattelin, että saattaisit tarvita apua", kuului ääni John Shooterin takaa. Puhuja oli Evil Wannabe. Niin he kulkivat kaupungintalolle Evil Wannaben ampuessa jokaisen vastaan tulevan terroristin; kävi se näinkin. Jostain kuului Hullun Pelintekijän huuto:
"Mitä tätä peliä vaivaa? Eihän tässä näin pitänyt käydä!"
Saapuessaan kaupungintalolle, joka oli yhdistelmä vanhaa ja uutta, Evil Wannabe oli listinyt John Shooterin puolesta jo muutaman kymmenen terroristia. Kaupungintalolle astuessaan John Shooter katsoi rakennuksen kartalta kaupunginjohtajan huoneen, sillä sinnehän kaikki itseään täynnä olevat terroristipomot aina linnoittautuivat.
"Ole valmis, Wannabe", Shooter muistutti. "Tapa kaikki, jotka tulevat tielleni."
Evil Wannabella riittikin hommia, sillä terroristeja puski eteen joka nurkan takaa ja vielä monin kappalein. Viimein Shooter ja Wannabe pääsivät kuitenkin kaupunginjohtajan huoneen ovelle. Shooter koputti oveen.
"Niin?"
"Täällä John Shooter", Shooter sanoi ystävälliseen sävyyn. "Tiedäthän? Se tyyppi, joka on listinyt porukkaasi ympäri kaupunkia, räjäyttänyt laivanne sekä käännyttänyt osan väestäsi uskoon. Kai puhun nyt itse suuren terroristipomon kanssa?"
"Juu, olen minä näiden terroristien johtaja, kuuluisa Final Boss", mies toisella puolella sanoi. "Tule ihmeessä sisään. Kyllä minä sinusta tosiaan ehdin kuulla. Puhutaan vähäsen."
John Shooter avasi oven ja ensimmäinen näky, jonka hän näki, oli valtava lieska ja Shooter piiloutui nopeasti oven turvallisemmalle puolelle.
"Vai kehtasit sinä asettua minua ja minun joukkojani vastaan? Nyt minä kyllä sinulle näytän. Tulepa tutustumaan liekinheittimeeni!" Final Boss jyrisi ja heitteli välillä kranaatteja käytävään.
"Lopeta, hyvä paha mies! Tämä on aivan turhaa!" John Shooter huusi. "Ei tämä hyödytä yhtään mitään!"
"Kyllä tämä sen verran hyödyttää, että saan sinut hengiltä!" Final Boss sanoi huohottaen.
"Mutta kun ei se toimi niin!" Shooter huusi jälleen. "Jos sinä tapat minut, minä tulen heti takaisin! Se kuuluu tämän pelin luonteeseen!"
"Mitä hittoa sinä puhut?" Final Boss hämmentyi.
"Sitä, että tämä on vain peliä, ei muuta", Shooter vastasi. "Jos sinä tapat minut, pelaaja lataa tallettamaansa paikkaan ja minä tulen takaisin uudestaan ja uudestaan, kunnes viimein saan sinut hengiltä."
"Älä ole hullu! Tämäkö muka peli? Salli minun nauraa!" hihitteli Final Boss.
"Mieti nyt vähän omilla aivoillasi! Miten muutenkaan olisi mahdollista, että yksi ainoa ihminen tuhoaa lähes kokonaisen armeijan terroristeja yksin ilman minkään valtakunnan apuja... paitsi ihan loppuvaiheessa", Shooter selitti.
"Tuossa on kyllä itua. No, siinä tapauksessa minä tapan sinut uudestaan ja uudestaan. Taistelutta en luovuta", Final Boss mylvi. "Vai ajattelitko, että antaisin sinun tappaa itseni heti vain säästääkseni pelaajan aikaa? Ei tule kuuloonkaan!"
"En minä sitä tarkoittanut, jos sinä kuolet, minä kuolen... omalla tavallani ainakin, kun peli päättyy", Shooter selvitti. "Jos taas minä kuolen, tulen aina uudestaan ja uudestaan. Siksi minulla olisi parempi idea."
"Mikä?" kysyi Final Boss.
"Päästä minut huoneeseen ja laske aseesi, niin kerron ideani", John Shooter sanoi.
"Eikä mitään metkuja?" varmisti Final Boss.
"Ei mitään. Vannon sen Jumalan nimeen", Shooter vahvisti.
"Tule nyt sitten!" Final Boss kutsui.
Shooter meni huoneeseen ja Final Boss tosiaan oli laskenut aseensa, kuten oli luvannutkin. Final Boss sanoi jo rauhoittuneena:
"Kerro ideasi!"
"No siis, kuten sanoin; jos kuolen, tulisin aina uudestaan tänne, mutta jos sinä kuolisit, häviäisimme molemmat, koska peli päättyisi eikä kumpaakaan enää olisi. Siksi voisimme haudata sotakirveemme ja lopettaa nämä vihollisuudet", Shooter sanoi. "Jos emme tapa toisiamme, voimme molemmat jatkaa eloamme tässä kaupungissa ja pelissä loputtomiin, sillä käsittääkseni tämä peli voi päättyä vain, jos tapan sinut. Ja jos totta puhutaan, minä olen ehtinyt jo ihastua tähän viehättävään pikkukaupunkiin."
"Kuulostaa loogiselta jotenkin", Final Boss myönsi. "Ehkäpä olisi parasta antaa tämän homman olla tässä sitten."
Hetken hiljaisuus, Final Boss ja John Shooter katsovat toisiaan tiiviisti ilme molemmilla vakava. Lopulta Final Boss laukaisee hiljaisuuden:
"Lähdetäänkö baariin?"
"Nyt tämä meni ihan liian mahdottomaksi! Minä lähden ainakin!" Hullu Pelintekijä voivotteli jossain.
"Mikä se oli?" Final Boss ihmetteli katsellen ympärilleen.
"Älä siitä välitä. Se on vain joku, joka ei osaa tehdä edes pelejä haluamallaan tavalla", Shooter naureskeli. "Voisimme toki käydä baarissa illemmalla, mutta mitä jos nyt ensin käytäisiin kirkossa laulamassa virsiä?"
"No sehän sopii", Final Boss sanoi pirteästi. "Mennään vaan!"
Niin he lähtivät kohti kirkkoa, mutta John Shooter ei vieläkään ollut täysin tyytyväinen. Jokin tuntui olevan pielessä. Hän ei tiennyt pelien tekemisestä yhtään mitään, mutta hänestä ei vain tuntunut luontevalta, että pelin päähenkilö pystyi muuttamaan pelin tapahtumia täysin toisenlaiseksi, kuin mitä pelintekijä oli ohjelmoinut, oli pelin tekoäly kuinka hyvä tahansa. Oliko hän sittenkään tehnyt näitä päätöksiään matkan varrella omin päin? Oliko Hullun Pelintekijän huudot sittenkin vain esitystä? Entä, jos kaiken pitikin päättyä näin?
Paikkoja tunteville ilmoitettakoon, että tarinaan on piilotettu entinen asuinkämppäni. Löydättekö? En tiedä, saatteko tarinasta mitään irti, mutta minulla oli ainakin hauskaa tätä kirjoittaessani ja oikolukiessani. :P
------------------------------------------
Hän makasi keskiympyrässä kädet ja jalat levällään. Hänellä oli päällään musta nahkatakki ja -housut sekä maihinnousukengät, mustat nekin. Selässään hänellä oli armeijatyylinen selkäreppu. Hän ei nukkunut; hän vain makasi silmät kiinni. Hän ei ollut tajuton, muttei myöskään tietoinen itsestään... vielä. Hän vain makasi. Kului hetki, kului toinen, kunnes hän viimein avasi silmänsä:
"Missä minä olen?"
Hän nousi seisomaan, näki tyhjät katsomot ympärillään ja toisen päätykatsomon päällä olevan ison keltaisen lipun, johon oli keskelle painettu sininen psykiatrin makuutuoli.
"Missä minä olen? Tai paremminkin; kuka minä olen?" hän pohti. Hän etsi taskuistaan lompakkoa, mutta sitä ei löytynyt, mutta jotain löytyi kuitenkin: musta käsiase. Lisäksi selkärepusta löytyi kaksi ensiapulaukkua. "Mitä hittoa minä näillä teen? Hei, onko tämä jokin piilokamera?"
"Ei, tämä ei ole piilokamera, tämä on totisinta totta... ainakin sinulle", ääni mylvi jostain jäähallin uumenista.
"Mitä sinä tarkoitat "ainakin sinulle"? Mikä helvetin juttu tämä on? Miksi minulla on tämä ase?" nahkatakkinen mies huusi kohti korkeuksia. "Ja ennen kaikkea, kuka sinä olet?"
"Minun nimelläni ei ole niin väliä", ääni myhäili tyytyväisen kuuloisena. "Voit kutsua minua vaikka Hulluksi Pelintekijäksi, jos niikseen tulee."
"Pelintek... mutta... mitä tekemistä minulla on koko tämän asian kanssa?" mies ihmetteli.
"Yksinkertaista, rakas Watson", Hullu Pelintekijä sanoi. "Sinä olet päähenkilö minun tekemässäni pelissä nimeltä Kill kill kill, jossa sinun pitää selviytyä läpi suuren kaupungin ja siinä sivussa myös hoitaa kaupunkia hallussa pitävät terroristit pois päiviltä. Jotta peli päättyisi, täytyy sinun tappaa terroristien johtaja."
"Nimeni on Watson? Mitkä terroristit? Mikä kaupunki? Tällä aseellako?" nahkatakkinen mies kyseli.
"Liian monta kysymystä, liian vähän aikaa", Hullu Pelintekijä mutisi. "Mutta siis lyhyesti: Unohda se Watson-juttu, se oli vain sanonta. Sinun nimesi on John Shooter, ja...
"John Shooter. Miten osuvaa ja omaperäistä", nahkatakkinen mies, John Shooter, totesi ironisesti.
"Älä keskeytä!" huudahti Pelintekijä. "Nämä terroristit... no, ne nyt on jotain terroristeja, jotka tulivat tähän kaupunkiin. Heidän motiivinsa saattavat kiinnostaa sinua, mutta ei pelaajia; kunhan nyt pääsevät ammuskelemaan. Kaupunki puolestaan on City of Trauma. Ja mitä tulee tuohon aseeseen, niin kyllä se ensi hätään sopii. Myöhemmässä vaiheessa sitten saatat saada parempiakin aseita."
"Miksi juuri minun täytyisi tappaa heidät? En minä halua tappaa ketään", John Shooter inisi. "Mitä minä muuten teen täällä jäähallissa?"
"Lisää kysymyksiä, eivätkö ne koskaan lopu?" Pelintekijä huoahti. "Jos et sinä tapat, he tappavat sinut. Jos puolestaan joku muu tappaisi, sinua ei olisi olemassakaan, joten mieti asiaa tältäkin kannalta. Ja mitä tulee jäähallikysymykseen, niin jossainhan pelit pitää aloittaa; miksei sitten vaikka jäähallissa, jossa Trauman Lukko pelaa kotiottelunsa? Mutta nyt sinun pitäisi ruveta pitämään kiirettä. Terroristit ovat kuulleet, että jäähallilla on joku "ulkopuolinen". He ovat tulossa. Sinun kannattaisi ehkä lähteä liikkeelle."
"Mut mut..." John Shooter mumisi.
"Ei mitään muttia!" Hullu Pelintekijä huusi. "LIIKKEELLE!"
Tämän sanottuaan Pelintekijä vaikeni. Shooter yritti vielä kysyä jotain, mutta koska hän ei saanut vastausta, hän päätti lähteä kohti vaihtoaitioita ja niden takana kohoavia portaita. Jää näytti aidolta, mutta se ei tuntunut luistavan yhtään. Hän juoksi (miksi oikein juoksen) vaihtoaitioon ja sieltä portaisiin. Noustuaan ylätasanteella hän kuuli jonkun huutavan:
"Hei!"
Kuin vaiston varassa hän kääntyi ääntä kohti, näki siellä toisen miehen aseen kanssa ja ampui; toinen mies kuoli heti.
Miten minä niin nopeasti ammuin? Enhän minä ole ennen ampunut? Tapoin miehen, enkä tuntenut mitään? Olenko täysin tunteeton? hän pohti, mutta hän käsitti, ettei hänellä ollut aikaa pohtia tällaisia kysymyksiä. Niinpä hän juoksi kuolleen miehen luo, otti tältä panoksia ja aseen, joka oudon sattuman johdosta sattui olemaan samanlainen kuin Shooterin oma. Pistettyä aseen talteen hän juoksi ulos jäähallista.
Ulkona hän näki edessään metsää ja sivuilla meni asfalttitie. Hän tuli siihen tulokseen, että hän olisi liian näkyvästi esillä tiellä liikkuakseen, joten hän suuntasi metsään. Siellä hän näki pari terroristia, jotka hän ampui kylmästi ja keräsi heiltä heidän aseensa ja toiselta vielä yhden ensiapulaukun. Metsä ei ollut tiheä, eikä kovin pitkä ja niinpä hän kohta oli jo päässyt metsän toiselle puolelle, jossa hänen eteensä avautui kerrostalolähiö. Korkeat kerrostalot oli maalattu keltaisiksi ja matalammat, kolmikerroksiset kerrostalot olivat harmaita. Hän meni yhden korkeamman ja yhden matalamman kerrostalon välistä ja myöskin harmaan kerrostalon yhteydessä olleen lastentarhan ohi; lapsia ei tosin näkynyt. Lopulta hän tuli autotielle ja sen toisella puolella hän näki jälleen yhden terroristin sinisen rakennuksen kulmilla. Shooter juoksi tien yli ja suuntasi sinisen rakennuksen kulman taakse ja ampui surutta tuon terroristin.
Hakiessaan terroristin panoksia hän huomasi, että sininen rakennus oli KKK-Supermarket Vassel. Kill Kill Kill -kauppa, miten osuvaa jälleen, hän ajatteli. Hän huomasi, että oven lasi oli rikki, joten hän päätti käydä "ostoksilla". Siellä hän tapasi pari terroristia, jotka kohta olivat siirtyneet polun päässä olevalle aukiolle John Shooterin toimesta.
Kaupassa ei ollut aseita, kuten hän oletti, vaan elintarvikkeita. Hänellä ei ollut nälkä, joten ei hän ottanutkaan mitään ruokaa tai juomaa mukaansa. Kulkiessaan kauppahyllyjen välissä hän aina välillä ampui jonkun terroristin. Yhdeltä hän sai haulikon panoksiakin, vaikkei Shooterilla itsellään ollutkaan vielä haulikkoa, mutta hän otti ne varmuuden vuoksi. Aina välillä hän poimi hyllyistä ensiapulaukkuja ja käsiaseeseen panoksia, mitä hän kummasteli paljon. Mitä panokset ja ensiapulaukut tekivät elintarvikeliikkeen hyllyillä?
Tullessaan hedelmäosastolle hän näki, ettei niitä kannattanut poimia. Kaikki hedelmät olivat mädäntyneet jo aikoja sitten, niin hän otaksui ensinäkemältä, mutta kohta hän huomasi yhden vielä täysin vihreän kaalikerän. Ensin hän aikoi jättää sen niille sijoilleen, mutta päätti pienen pohdinnan jälkeen käydä nappaamassa sen itselleen.
Kun hän poimi kaalikerän käsiinsä, hedelmähyllyn alla alkoi kuulua mekaaninen ääni ja hedelmähylly halkesi keskeltä ja puolet alkoivat liukua syrjään aiheuttaen hedelmien putoamisen kaupan lattialle. Kun hyllyt olivat liukuneet syrjään, hän näki avautuneessa laatikossa haulikon. Hän otti sen käteensä, ihasteli sitä aikaansa ja pisti sen selkäreppuunsa, jonne se mahtui hyvin Shooterin epäilyksistä huolimatta. Tämän jälkeen hän päätti lähteä kaupasta. Sitä hän ei voinut käsittää, miksi haulikko oli kätketty kaupan hedelmähyllyn alle.
Mihin sitten, hän mietti. Koska hänellä ei ollut mitään päämäärää, hän päätti lähteä kulkemaan aiemmin ylittämäänsä tietä pitkin.
Jo ensimmäisen harmaan kerrostalon (saman, jonka yhteydessä oli lastentarha talon toisella puolen) toisen rapun luona hän havaitsi, että ovi oli auki, joten hän päätti käväistä siellä ja kiipesi ylimpään kerrokseen, jossa oli rapun puoleinen ovi raollaan. Siellä hän näki jälleen yhden terroristin, jonka hän ampui ottaen haulikonpanokset talteen. Asunnossa oli papereita hujan hajan, mutta hän ei niistä välittänyt. Sen sijaan hän näki seinällä City of Trauman kartan, jonka hän nappasi talteensa. Karttaan oli ympyröity satama-alue, joten hän päätti lähteä sinne.
Kartan avulla hän löysi satamaan nopeasti. Siellä hän näki mustan puhuvan M/S Terrorist -aluksen, jonka hän heti päätteli terroristien alukseksi. Hän ei nähnyt mitään muuta mahdollisuutta kuin hyökätä suoraan sisään ja niinhän hän teki lasauttaen terroristit kumoon yksi toisensa jälkeen haulikollaan. Terroristeja oli lähestulkoon 20, mutta hän voitti ne silti. Hän kyllä haavoittui, mutta nopea ensiapulaukun käyttö saattoi pelastaa hänen henkensä ja pian terroristien virran loputtua hän olikin taas terve kuin pukki; hän kiitti onneaan siitä, että oli ottanut ensiapulaukut mukaansa.
Kun enempiä terroristeja ei tullut laivan kannen alta, hän meni sinne. Sieltä hän löysi räjähteitä sekä toisen kartan, johon oli ympyröity kaupungin kirkko. Kajuutan papereista hän ymmärsi, että kirkon kellarissa sijaitsi terroristien epävirallinen päämaja; suurin osa terroristeista oli siellä, mutta terroristien pomomies oli jossain muualla. Missä? Sitä hän ei saanut selville. Kajuutasta hän löysi myös singon, jota hän ei uskonut pystyvänsä edes kannattelemaan, mutta kokeiltuaan nostaa sinkoa, hän huomasi sen olevan höyhenenkevyt. Varmaan jokin uusi kehitysmalli, hän pohti. Hän tunki sen reppuunsa ja yllätyksekseen se mahtui sinne hyvin, eikä hän tuntenut edes sen painoa. Hän käänsi katseensa kajuutan seinään ja huomasi, että siinä luki "Terrorism rulez!".
Hän otti räjähteet, astui kannelle ja asetti räjähdyspanoksen sille. Ajastuksen hän pisti kahteen minuuttiin, sillä siinä ajassa hän ehtisi pois laivasta tarpeeksi kauaksi. Osan räjähteistä hän pakkasi reppuunsa. Sitten vain pois laivasta ja katsomaan räjähdystä vähän matkan päästä. Kun M/S Terrorist räjähti, hän jatkoi kulkuaan kohti Church of Holy Crossia.
"Sinun tehtäväsi on räjäyttää kirkko. Näin tuhoat terroristien tukikohdan niin, etteivät mahdolliset eloonjääneet pääse ulos. Muista: RÄJÄYTÄ SE KIRKKO!" Hullu Pelintekijä äityi yhtäkkiä puhumaan ja vaikeni sitten. John Shooter oli saanut suoran käskyn ja sitä hän aikoi noudattaa.
Kuljettuaan City of Trauman vanhimpaan kaupunginosaan ja posautettuaan joukon raskaasti aseistettuja terroristeja John Shooter kääntyi kirkolle päin erään vaateliikkeen kohdalta. Vaikka hän oli ammuskellut terroristeja ympäri kaupunkia, hän joutui yllätetyksi. Ylittäessään kanaalin ylittävää siltaa häntä ammuttiin rintaan ja hän kaatui maahan. Tähänkö tämä nyt loppuu?hän ajatteli epätoivoisesti. Hän ei saanut otetta ensiapulaukusta, joten hän alkoi hiipua, hiipua ja hiipua, kunnes viimein kuoli. Pimeys valtasi hänet...
...ja hän seisoi aiemmin ohittamansa vaateliikkeen edessä.
"Mitä helvettiä täällä tapahtui?" John Shooter huusi hämmennyksissään. "Saat luvan herätä, Pelintekijä! Kerro minulle, mitä juuri tapahtui! Ensin minä kuolen ja sitten minä yhtäkkiä seison samassa paikassa kuin vähän aikaa sitten."
"Ei mitään sen kummempaa kuin että pelaaja sattui tallettamaan pelin tähän paikkaan, eli jos kuolet, ilmestyt aina uudestaan tähän paikkaan. Näin säästetään pelaajan hermoja rasittavalta uudelleenpeluulta." Hullu Pelintekijä selitti.
"Eli jos kuolen, ilmestyn aina uudestaan jossain aiemmassa käymässäni paikassa?" John Shooter varmisti.
"Juuri näin", Pelintekijä vahvisti.
"Mutta miten sitten käy, kun tämän pelin pääsee läpi? Kuolenko minä?" Shooter tiedusteli.
"Et oikeastaan", Pelintekijä sanoi yrittäen pehmentää sanojaan. "Sinä vain... noh... sinä vain lakkaat olemasta. Siinä kaikki."
"Miten niin lakkaan olemasta?" John Shooter pyysi selvennystä.
"No, sinua ei vain enää ole", yritti Pelintekijä selittää. "Paitsi siinä tapauksessa, että pelistä tulee kaupallinen menestys - mitä siitä varmasti tulee. Siinä tapauksessa jatkat olemassaoloasi jatko-osassa."
"Vai niin", Shooter huokaisi. "No, kaipa tässä täytyy jatkaa matkaa."
Shooter eteni jälleen kanaalin ylittävälle sillalle ja tällä kertaa hän osasi odottaa terroristia, joka edellisellä kerralla ampui hänet. Tällä kertaa hän ampuikin terroristin. Nyt vain piti asettaa räjähdyspanokset ja räjäyttää kirkko.
Kirkko oli vanha, ainakin 500 vuotta vanha ja se oli tehty kivestä. Shooter päätti katsastaa kirkon ennen sen räjäyttämistä, joten hän meni sisään. Kirkon eteisaula ei tehnyt juuri vaikutusta, mutta kun hän astui kirkkosaliin, hän oli suorastaan häikäistynyt.
Kirkon yläkerran (jonka portaat lähtivät eteisaulasta) kaidetta koristivat erilaiset alttaritaulut ja vanhalla suomen kielellä kirjoitetut elämänohjeet. Suoraan hänen edessään auringonsäteet tulvivat ison kaari-ikkunan, joka oli maalattu esittämään Jeesuksen ylösnousemusta opetuslapsien katsellessa maan pinnalla, läpi suoraan alttarilla olevaan kirjaan.
John Shooter otti askeleen kohti alttaria. Ketään ei näkynyt, joten hän lähti juoksemaan alttarille ohittaen niin virsikirjatelineet kuin myös penkkirivit yksi toisensa jälkeen. Tämäkö kirkko minun täytyisi tuhota? Kohta hän oli jo alttarilla ja hänen silmänsä osuivat edellä mainittuun kirjaan, joka oli avoinna. Hän katsoi kirjaa ja tajusi sen olevan Raamattu. Hän luki auki olevaa aukeamaa, jossa kerrottiin kymmenestä käskystä, kun jostain kuului kova huuto:
"EIIIIIIIIIIIIIIIIII! Ei tämä ole mahdollista. Minä en ohjelmoinut mitään sanoja tuohon kirjaan!!!! Tämän täytyy olla jokin bugi!" Ääni oli Hullun Pelintekijän.
John Shooter ei kiinnittänyt huutoon mitään huomiota; hän oli uppoutunut lukemaan Mooseksen kirjaa. Hänen huomionsa herpaantui vasta, kun kammiosta, josta pääsi kellariin, tuli iso joukko terroristeja katsomaan, kuka siellä meteliä piti. John Shooter kääntyi heitä kohtaan sanoen:
"Ylistäkää herraa! Älkää tappako, ystäväiseni. Se on väärin!"
Terroristit eivät kuitenkaan kuunnelleet, vaan alkoivat hirveän tulittamisen. Yksikään luoti ei kuitenkaan osunut John Shooteriin, joka piti Raamattua kädessään ja luki terroristeille jumalallisia säkeitä; luodit tuntuivat suorastaan väistävän John Shooteria. Nähdessään, ettei tulituksella ollut toivottua vaikutusta, terroristit lopettivat tulittamisen ja jäivät kuuntelemaan John Shooteria, joka messiaallisella tavalla saarnasi Jumalan sanaa. Terroristit kuuntelivat haltioituneina ja siirtyivät penkeille, mutta heidän harmikseen John Shooter lopetti "saarnansa" juuri, kun he pääsivät istumaan. Samalla hän pyysi yhtä terroristeista luokseen ja kysyi tältä, missä heidän pomonsa oli. Terroristi, joka kertoi nimekseen Evil Wannabe, sanoi tämän olevan kaupungintalolla, jonka jälkeen John Shooter kääntyi "seurakuntaansa" kohti ja kysyi:
"Lupaatteko jättää väkivaltaisuudet Jumalan tahdon nimissä?"
"Kyllä lupaamme! Ylistetty olkoon Herra!" terroristit lupasivat.
"No niin sitä pitää", John Shooter sanoi. "Tuolla takaosassa on virsikirjoja, ja voisitte vaikka hoilata virsiä paremman tekemisen puutteessa. Minä tulin tänne räjäyttämään tämän paikan, mutta en minä näin taivaallista paikkaa voi tuhota; joka tapauksessa minun on lähdettävä."
"Ylistetty olkoon Herra! Ylistetty olkoon John Shooter!" terroristit ylistivät.
John Shooter lähti kulkemaan pois kirkosta ja kun hän pääsi ulos, hän kuuli kuinka terroristit hoilasivat Jumalan kämmenellä -virttä.
Juostessaan kohti kaupungintaloa, jonka hän oli nähnyt tullessaan kirkolle, hän yhtäkkiä näki terroristin edessään. Terroristi tähtäsi häntä kohti, eikä hänellä ollut aikaa vetää asettaan, ja vaikka olisikin ollut, hän ei olisi tehnyt niin; tappaminen sai hänen osaltaan riittää. Yhtäkkiä kuului laukaus ja hän luuli olevansa jo kuollut, mutta sen sijaan tuo terroristi oli maassa.
"Ajattelin, että saattaisit tarvita apua", kuului ääni John Shooterin takaa. Puhuja oli Evil Wannabe. Niin he kulkivat kaupungintalolle Evil Wannaben ampuessa jokaisen vastaan tulevan terroristin; kävi se näinkin. Jostain kuului Hullun Pelintekijän huuto:
"Mitä tätä peliä vaivaa? Eihän tässä näin pitänyt käydä!"
Saapuessaan kaupungintalolle, joka oli yhdistelmä vanhaa ja uutta, Evil Wannabe oli listinyt John Shooterin puolesta jo muutaman kymmenen terroristia. Kaupungintalolle astuessaan John Shooter katsoi rakennuksen kartalta kaupunginjohtajan huoneen, sillä sinnehän kaikki itseään täynnä olevat terroristipomot aina linnoittautuivat.
"Ole valmis, Wannabe", Shooter muistutti. "Tapa kaikki, jotka tulevat tielleni."
Evil Wannabella riittikin hommia, sillä terroristeja puski eteen joka nurkan takaa ja vielä monin kappalein. Viimein Shooter ja Wannabe pääsivät kuitenkin kaupunginjohtajan huoneen ovelle. Shooter koputti oveen.
"Niin?"
"Täällä John Shooter", Shooter sanoi ystävälliseen sävyyn. "Tiedäthän? Se tyyppi, joka on listinyt porukkaasi ympäri kaupunkia, räjäyttänyt laivanne sekä käännyttänyt osan väestäsi uskoon. Kai puhun nyt itse suuren terroristipomon kanssa?"
"Juu, olen minä näiden terroristien johtaja, kuuluisa Final Boss", mies toisella puolella sanoi. "Tule ihmeessä sisään. Kyllä minä sinusta tosiaan ehdin kuulla. Puhutaan vähäsen."
John Shooter avasi oven ja ensimmäinen näky, jonka hän näki, oli valtava lieska ja Shooter piiloutui nopeasti oven turvallisemmalle puolelle.
"Vai kehtasit sinä asettua minua ja minun joukkojani vastaan? Nyt minä kyllä sinulle näytän. Tulepa tutustumaan liekinheittimeeni!" Final Boss jyrisi ja heitteli välillä kranaatteja käytävään.
"Lopeta, hyvä paha mies! Tämä on aivan turhaa!" John Shooter huusi. "Ei tämä hyödytä yhtään mitään!"
"Kyllä tämä sen verran hyödyttää, että saan sinut hengiltä!" Final Boss sanoi huohottaen.
"Mutta kun ei se toimi niin!" Shooter huusi jälleen. "Jos sinä tapat minut, minä tulen heti takaisin! Se kuuluu tämän pelin luonteeseen!"
"Mitä hittoa sinä puhut?" Final Boss hämmentyi.
"Sitä, että tämä on vain peliä, ei muuta", Shooter vastasi. "Jos sinä tapat minut, pelaaja lataa tallettamaansa paikkaan ja minä tulen takaisin uudestaan ja uudestaan, kunnes viimein saan sinut hengiltä."
"Älä ole hullu! Tämäkö muka peli? Salli minun nauraa!" hihitteli Final Boss.
"Mieti nyt vähän omilla aivoillasi! Miten muutenkaan olisi mahdollista, että yksi ainoa ihminen tuhoaa lähes kokonaisen armeijan terroristeja yksin ilman minkään valtakunnan apuja... paitsi ihan loppuvaiheessa", Shooter selitti.
"Tuossa on kyllä itua. No, siinä tapauksessa minä tapan sinut uudestaan ja uudestaan. Taistelutta en luovuta", Final Boss mylvi. "Vai ajattelitko, että antaisin sinun tappaa itseni heti vain säästääkseni pelaajan aikaa? Ei tule kuuloonkaan!"
"En minä sitä tarkoittanut, jos sinä kuolet, minä kuolen... omalla tavallani ainakin, kun peli päättyy", Shooter selvitti. "Jos taas minä kuolen, tulen aina uudestaan ja uudestaan. Siksi minulla olisi parempi idea."
"Mikä?" kysyi Final Boss.
"Päästä minut huoneeseen ja laske aseesi, niin kerron ideani", John Shooter sanoi.
"Eikä mitään metkuja?" varmisti Final Boss.
"Ei mitään. Vannon sen Jumalan nimeen", Shooter vahvisti.
"Tule nyt sitten!" Final Boss kutsui.
Shooter meni huoneeseen ja Final Boss tosiaan oli laskenut aseensa, kuten oli luvannutkin. Final Boss sanoi jo rauhoittuneena:
"Kerro ideasi!"
"No siis, kuten sanoin; jos kuolen, tulisin aina uudestaan tänne, mutta jos sinä kuolisit, häviäisimme molemmat, koska peli päättyisi eikä kumpaakaan enää olisi. Siksi voisimme haudata sotakirveemme ja lopettaa nämä vihollisuudet", Shooter sanoi. "Jos emme tapa toisiamme, voimme molemmat jatkaa eloamme tässä kaupungissa ja pelissä loputtomiin, sillä käsittääkseni tämä peli voi päättyä vain, jos tapan sinut. Ja jos totta puhutaan, minä olen ehtinyt jo ihastua tähän viehättävään pikkukaupunkiin."
"Kuulostaa loogiselta jotenkin", Final Boss myönsi. "Ehkäpä olisi parasta antaa tämän homman olla tässä sitten."
Hetken hiljaisuus, Final Boss ja John Shooter katsovat toisiaan tiiviisti ilme molemmilla vakava. Lopulta Final Boss laukaisee hiljaisuuden:
"Lähdetäänkö baariin?"
"Nyt tämä meni ihan liian mahdottomaksi! Minä lähden ainakin!" Hullu Pelintekijä voivotteli jossain.
"Mikä se oli?" Final Boss ihmetteli katsellen ympärilleen.
"Älä siitä välitä. Se on vain joku, joka ei osaa tehdä edes pelejä haluamallaan tavalla", Shooter naureskeli. "Voisimme toki käydä baarissa illemmalla, mutta mitä jos nyt ensin käytäisiin kirkossa laulamassa virsiä?"
"No sehän sopii", Final Boss sanoi pirteästi. "Mennään vaan!"
Niin he lähtivät kohti kirkkoa, mutta John Shooter ei vieläkään ollut täysin tyytyväinen. Jokin tuntui olevan pielessä. Hän ei tiennyt pelien tekemisestä yhtään mitään, mutta hänestä ei vain tuntunut luontevalta, että pelin päähenkilö pystyi muuttamaan pelin tapahtumia täysin toisenlaiseksi, kuin mitä pelintekijä oli ohjelmoinut, oli pelin tekoäly kuinka hyvä tahansa. Oliko hän sittenkään tehnyt näitä päätöksiään matkan varrella omin päin? Oliko Hullun Pelintekijän huudot sittenkin vain esitystä? Entä, jos kaiken pitikin päättyä näin?